Wall Street and Rise of Hitler

LUKU 8: Putzi: Hitlerin ja Rooseveltin ystävä

Ernst Sedgewiek Hanfstaengl (tai Hanfy tai Putzi, kuten häntä tavallisemmin kutsutaan), kuten Hjalmar Horace Greeley Sehacht, oli eräs toinen Saksalais-Amerikkalainen Hitlerismin nousun ytimessä. Hanfstaengl syntyi hyvin tunnettuun Uuden Englannin perheeseen; hän oli Sisällissodan kenraalin John Sedgewiekin ja serkku, ja erään toisen Sisällissodan kenraalin, William Heinen lapsenlapsi. Sen jälkeen kun hänet oli esitelty Hitlerille 1920-luvun alussa Kapteeni Truman-Smithin, Berliinin Amerikkalaisen sotilas-attasean toimesta, Putzista tuli kiihkeä Hitlerin tukija, hän satunnaisesti rahoitti Natseja ja, Suurlähettiläs William Doddin mukaan, "...sanotaan että hän pelasti Hitlerin hengen vuonna 1923." [1]

Sattumalta, SS-johtaja Heinrich Himmlerin isä oli myös Putzin luokanvalvoja Royal Bavarian Wilhelms Gymnasiumissa. Putzin opintoaikojen ystäviä Harvardin Yliopistossa olivat "sellaiset huomattavat henkilöt" kuten Walter Lippman, John Reed (joka on merkittävä henkilö teoksessa Wall Street and the Bolshevik Revolution), ja Franklin D. Roosevelt. Opiskeltuaan muutaman vuoden Harvardissa, Putzi perusti perheyrityksen New Yorkiin (family art business in New York); se oli ihastuttava yhdistelmä bisnestä ja iloa, sillä hän sanoo: "Nämä kuuluisat nimet jotka vierailivat luonani olivat Pierpont Morgan, Toscanini, Henry Ford, Caruso, Santos-Dumont, Charlie Chaplin, Paderewski, sekä Presidentti Wilsonin tytär." [2] Se tapahtui myös Harvardissa kun Putzi ystävystyi tulevan presidentin Franklin Delano Rooseveltin kanssa:

Minä söin ruokani enimmäkseen Harvard Clubilla, jossa minä ystävystyin nuoren Franklin D. Rooseveltin kanssa, joka oli silloin nouseva New Yorkin Osavaltion Senaattori. Lisäksi, sain useita kutsuja vierailla hänen etäisen serkkunsa, Teddyn luona, entisen presidentin, joka vietti eläkepäiviään kartanossaan Sagamore Hillillä. [3]

Näistä erilaisista ystävyyssuhteista johtuen (tai kenties luettuaan tämän kirjan ja sen edeltäjät, Wall Street and FDR ja Wall Street and the Bolshevik Revolution, lukija saattaa pohtia että Putzin ystävyyssuhteet olivat rajoittuneet omituisen elitistiseen piiriin), Putzista ei tullut ainoastaan varhainen ystävä, tukija ja rahoittaja Hitlerille, vaan näiden varhaisten Hitlerin tukijoiden joukossa hän oli: "...lähes ainoa henkilö joka ylitti Hitlerin ryhmien ja tuttavien raja-aidat." [4]

Lyhyesti, Putzi oli USA:n kansalainen Hitlerin kaartin ytimessä 1920-luvun alusta 1930-luvun loppuun. Vuonna 1943, sen jälkeen kun hänen suosionsa Natsien joukossa oli vähentynyt ja Liittoutuneet olivat internoineet hänet, Putzi vapautettiin Kanadalaisesta sotavankileiristä hänen ystävänsä ja suojelijansa, Presidentti Franklin D. Rooseveltin toimesta. Kun FDR:n toimista uhkasi tulla sisäinen poliittinen ongelma Yhdysvalloissa, Putzi internoitiin uudestaan Englantiin. Ikäänkuin ei olisi tarpeeksi yllättävää löytää sekä Heinrich Himmler että Franklin D. Roosevelt tärkeinä henkilöinä Putzin elämässä, me myös havaitsemme että Nazi Stormtrooperin marssilaulut olivat Hanfstaenglin säveltämiä, "mukaan lukien jota soitettiin ruskeapaitojen rivistössä kun he marssivat Brandenburgerin Portin läpi sinä päivänä jolloin Hitler nousi valtaan." [5] Tämän silmiä avaavan faktan huipuksi, Putzi väitti että Natsien iskulause: "Sieg Heil, Sieg Heil," jota käytettiin Natsien mielenosoituksissa, ei ollut muuta kuin:"Harvard, Harvard, Harvard, rah, rah, rah."

Putzi ehdottomasti auttoi rahoittamaan ensimmäistä Natsien päivittäin ilmestyvää lehteä, Volkische Beobachteria. Se että pelastiko hän Hitlerin hengen Kommunistien käsistä on vähemmän vahvistettavaa, ja vaikka hän pysyi syrjässä Mein Kampfin kirjoittamisesta — ilmeisen vastahakoisesti — Putzilla oli kunnia sen julkaisun rahoittamisessa, "ja se tosiasia että Hitler löysi toimivan henkilökunnan kun hän vapautui vankilasta oli kokonaan meidän ponnistelujemme ansiota." [7]

Kun Hitler nousi valtaan maaliskuussa 1933, samaan Franklin Delano Rooseveltin kanssa, Roosevelt lähetti yksityisen lähettilään Washington D.C:stä Hanfstaenglin luokse Berliiniin, viestin kera joka oli käytännössä että koska näytti siltä että Hitler saisi pian vallan Saksassa, Roosevelt toivoi, heidän pitkän tuttavuutensa valossa, että Putzi tekisi parhaansa estääkseen kaikenlaisen harkitsemattomuuden ja kuumapäisyyden. "Ajattele soittavasi pianoa ja yritä käyttää penheää pedaalia jos asiat käyvät liian äänekkäiksi," oli FDR:n viesti. "Jos asiat alkavat käydä rumiksi, ota välittömästi yhteyttä suurlähettilääseen." [8]

Hanfstaengl pysyi läheisissä yhteyksissä Berliinin USA:n suurlähettilääseen, William E. Doddiin — ilmeisen vastahakoisesti — koska Putziin muistiin merkityt kommentit Doddista ovat selkeän ei-imartelevia:

Monin tavoin hän [Dodd] oli ei-tyydyttävä edustaja. Hän oli maltillinen, pieni Etelävaltioiden historian professori, joka käveli suurlähetystöönsä ja hän luultavasti yritti säästää palkastaan. Siihen aikaan jolloin tarvittiin rotevaa miljonääriä kilpailemaan Natisen mahtipontisuuden kanssa, hän tyytyi vaatimattomuuteen ikäänkuin hän olisi yhä opistonsa kampuksella. Hänen mielensä ja käsityksensä olivat pieniä. [9]

Itse asiassa Suurlähettiläs Dodd yritti painokkaasti kieltäytyä Rooseveltin tarjoamasta nimityksestä. Doddilla ei ollut perintöä ja hänestä olisi ollut parempi jäädä Ulkoministeriönsä palkkalistoille poliittisten hemmottelujen sijaan; toisin kuin poliitikko, Dodd oli tarkka siitä keneltä hän sai rahaa. Joka tapauksessa, Dodd kommentoi yhtä ankarasti Putzia: "...hän antoi rahaa Hitlerille vuonna 1923, auttoi häntä kirjoittamaan Mein Kampfin, ja hänelle Hitlerin motiivit olivat kaikella tavalla tuttuja..."

Oliko Hanfstaengl Liberaalin vallitsevan järjestelmän agentti Yhdysvalloissa? Me voimme luultavasti rajata tämän mahdollisuuden ulos koska, Ladislas Faragon mukaan, se oli Putzi joka ilmiantoi korkean tahon Brittiläisen soluttautumisen Hitlerin komentojärjestelmään. Farago raportoi että Baron William S. de Ropp oli soluttautunut Natsien korkeimmille asteille Toista maailmansotaa edeltävinä päivinä ja Hitler käytti de Roppia "...luottamuksellisena neuvonantajana liittyen Britannian asioihin." [10] Ainoastaan Putzi epäili de Roppia kaksoisagentiksi. Faragon mukaan:

Ainoa henkilö... joka koskaan epäili häntä tällaisesta myyräntyöstä ja varoitti Führeriä hänestä oli tämä arvaamaton Putzt Hanfstaengl, Harvardissa koulutuksensa saanut Hitlerin toimiston päällikkö jonka vastuualueena oli ulkomaan lehdistö.

Kuten Farago huomauttaa:

Bill de Ropp pelasi peliä molemmissa leireissä — kaksoisagentti aivan huipulla. [11] Putzi oli yhtä lailla uuttera varoittaessaan ystäviään, Hermann Göringiä, potentiaalisista vakoojista heidän leireissään. Huomioi seuraava lainaus Putzin muistelmissa, jossa hän osoittaa syyttävällä sormellaan Göringin puutarhuria...

"Herman," minä sanoin eräänä päivänä, "Minä voin lyödä vetoa mistä summasta hyvänsä että Greinz on poliisin vakooja." Karin protestoi: "Todellako, Putzi, hän on sellainen mukava kaveri ja erinomainen puutarhuri." Sanoin hänelle: "Hän tekee juuri sitä mitä vakoojan odottaisikin tekevän. Hän on tehnyt itsestään suunnattoman tärkeän." [12]

Vuoteen 1941 mennessä Putzi ei ollut enää Hitlerin tai natsien suosiossa, pakeni Saksasta, ja hänet internoitiin Kanadalaiseen sotavankileiriin. Koska Saksa ja Yhdysvallat olivat nyt sodassa, Putzi laski uudelleen tilanteen ja teki johtopäätöksen: "Nyt olen varma että Saksa lyödään." [13] Putzin vapauttaminen tapahtui kun vanha ystävä, Presidentti Roosevelt puuttui asioihin:

Eräänä päivänä Hearstin lehden kirjaanvaihtaja nimeltään Kehoe hankki luvan vierailla Fort Hensissä. Minä onnistuin vaihtamaan muutaman sanan hänen kanssaan nurkkauksessa. "Minä tiedän että pomosi voi hyvin," minä kerroin hänelle. "Teetkö sinä minulle pienen palveluksen?" Onneksi hän tunnisti minut nimeltä.

Minä annoin hänelle kirjeen, jonka hän livautti taskuunsa. Se oli osoitettu USA:n Ulkoministerille, Cordell Hullille. Muutamaa päivää myöhemmin se oli minun Harvard Clubin ystäväni, Franklin Delano Rooseveltin työpöydällä. Siinä minä trajouduin toimimaan poliittisen ja psykologisen sodankäynnin neuvonantajana tässä sodassa Saksaa vastaan. [14]

Vastaus sekä tarjous "työskennellä" Amerikkalaisten puolella hyväksyttiin. Putzi pääsi miellyttävään ympäristöön poikansa, USA:n Armeijan Everstin, Egon Hanfstaenglin kanssa, lisäksi siellä oli henkilökohtainen avustaja. Vuonna 1944, Republikaanien uhan paineen alla paljastaa se, että Roosevelt suosi entistä natsia, Egon siirrettiin Uuteen Guineaan ja Putzi siirrettiin Englantiin, jossa Britit nopeasti internoivat hänet sodan ajaksi.

Putzin rooli Valtiopäivätalon tulipalossa

Putzin ystävyyssuhteilla sekä poliittisilla manipulaatioilla on saattanut olla suuria merkityksiä tai sitten ei, mutta hänen roolinsa Valtiopäivätalon polttamisessa on merkittävä. Valtiopäivätalon tulopalo 27. helmikuuta 1933, on eräs modernin ajan avain-tapahtumista. Adolf Hitler käytti tätä tulipaloa tueksi väitteelleen välittömästä Kommunistien vallankumouksesta, perustuslaillisten oikeuksien lakkauttamisesta, sekä totalitaarisen vallan kaappaamisesta. Siitä hetkestä lähtien Saksalla ei ollut paluuta takaisin; maailma asetettiin kurssille kohti Toista maailmansotaa.

Valtiopäivätalon tulopalosta syytettiin Kommunisteja, mutta historiallisesta perspektiivistä ei ole epäilystäkään etteikö tämä tulipalo olisi ollut Natsien tarkoituksella sytyttämä tarjoamaan tekosyy poliittisen vallan anastukselle. Fritz Thyssen kommentoi sodan jälkaisissä Dustbinin kuulusteluissa:

Kun Valtiopäivätalo paloi, jokainen oli varma että Kommunistit olivat tehneet sen. Minulle myöhemmin paljastui Sveitsissä että se oli kaikki valhetta. [15]

Schacht sanoo erittäin painokkaasti:

Nyt on selvää että tästä teosta ei voida syyttää Kommunistista Puoluetta. Sitä missä laajuudessa yksilölliset Kansallissosialistit tekivät yhteistyötä tämän teon suunnittelussa ja toteuttamisessa on vaikea näyttää toteen, mutta kaiken sen valossa mitä on paljastunut sillä välin, fakta täytyy hyväksyä että Göbbels ja Göring kumpikin esittivät johtavaa osaa, toinen suunnittelussa ja toinen suunnitelman toteuttamisessa. [16]

Valtiopäivätalo sytytettiin tarkoituksella palamaan, luultavasti nestemäistä sytytysainetta käyttämällä. asiantuntija-ryhmän toimesta. Siinä Putzi Hanfstaengl tulee kuvaan mukaan. Avainkysymys on, että kuinka tämä ryhmä, joka oli taipuvainen tuhopolttoon, sai pääsyn Valtiopäivätaloon toteuttamaan tämän työn? Kello 20:00 jälkeen, ainoastaan yksi ovi päärakennuksessa oli lukitsematon ja sitä ovea vartioitiin. Juuri ennen kello 21:00 vartijat tekivät kierroksen ja totesivat että kaikki oli hyvin; mistään tulenaroista nesteistä ei tehty havaintoja eikä Istunto-Kamarissa ollut mitään epätavallista, paikassa missä tulipalo alkoi. Ilmeisesti kukaan ei olisi voinut päästä sisään Valtiopäivätaloon kello 12:00 jälkeen, eikä kenenkään nähty astuvan sisään tai lähtevän ulos kello 21:00 ja tulipalon alkamisen välisenä aikana.

On vain yksi keino jolla ryhmä jolla oli mukanaan tulenarkaa materiaalia olisi voinut päästä sisään Valtiopäivätaloon — tunnelia pitkin joka vei Palace of the Reichstagista Valtiopäivätaloon. Hermann Göring oli Valtiopäivätalon presidentti ja hän asui Palacessa, ja lukuisat S.A:n ja S.S:n miehet tunnettiin Palacessa. Erään kirjailijan sanoin:

Maanalaisen käytävän käyttö, sen kaikkien hankaluuksien kera, oli mahdollista ainoastaan Kansallissosialisteille, tuhopoltto-jengin eteneminen ja perääntyminen oli mahdollista ainoastaan Valtiopäivätalon korkea-arvoisten työntekijöiden myötävaikutuksella. Jokainen vihje, jokainen todennäköisyys vihjaa kirotusti yhteen suuntaan, johtopäätökseen että Valtiopäivätalon tuhopoltto oli Kansallissosialistien työtä. [17]

Kuinka Putzi Hanfstaengl sopii tähän kuvaan tuhopoltosta ja poliittisesta vehkeilystä?

Putzi — hänen oman tunnustuksensa mukaan — oli Palacen huoneessa tunnelin toisessa päässä joka johti Valtiopäivätaloon. Ja Valtiopäivätalon tulipalon oikeudenkäynnin mukaan, Putzi Hanfstaengl oli itse asiassa Palacessa tulipalon aikana:

Propaganda-koneisto oli jo valmiina, ja Storm Troopersien johtajat olivat asemapaikoissaan. Viralliset tiedonannot oli suunniteltu etukäteen, pidätyskäskyt valmisteltu, Karwahne, Frey ja Kroyer odottivat kärsivällisesti kahvilassaan, valmistelut olivat loppuun suoritettuja, suunnitelmat lähes täydelliset. [18]

Dimitrov myös väittää että:

Kansallissosialistiset johtajat, Hitler, Göring ja Göbbels, yhdessä korkea-arvoisten Kansallissosialististen viranomaisten kanssa, Daluege, Hanfstaengl ja Albrecht, sattuivat olemaan läsnä Berliinissä sinä päivänä kun tulipalo tapahtui, huolimatta siitä että vaalikampanja oli kuumimmillaan kaikkialla Saksassa, kuusi päivää ennen äänestystä. Göring ja Göbbels, valan vannoen, antoivat ristiriitaisia selityksiä heidän "onnekkaalle" läsnäololleen Berliinissä Hitlerin kanssa sinä päivänä. Tämä Kansallissosialistinen Hanfstaengl, Göringin "vieraana", oli läsnä Palace of the Reichstagissa, joka oli aivan Valtiopäivätalon vieressä, silloin kuin tulipalo syttyi, vaikka hänen "isäntänsä" ei ollut siellä siihen aikaan. [19]

Natsi Kurt Ludecken mukaan, oli kerran eräs dokumentti jonka SA-johtaja Karl Ernst allekirjoitti — mies joka oletettavasti sytytti tulipalon ja jonka myöhemmät Natsit murhasivat — jossa syytettiin Göringia, Göbbelsia ja Hanfstaenglia tästä salaliitosta.

Rooseveltin New Deal ja Hitlerin New Order

Hjalmar Schacht haastoi Nürnbergin kuulustelijat huomautuksella että Hitlerin New Order ohjelma oli sama kuin Rooseveltin New Deal Yhdysvalloissa. Haastattelijat ymmärrettävästi naureskelivat ja hylkäsivät tämän perustelun. Kuitenkin, eräs pieni tutkimus vihjaa että nämä kaksi ohjelmaa eivät ole ainoastaan hyvin samanlaisia sisällöltään, vaan että Saksalaisilla ei ollut vaikeuksia havaita nämä samankaltaisuudet. Roosevelt Libraryssa on eräs pieni kirja jonka Tri. Helmut Magers ojensi FDR:lle joulukuussa 1933. [20] Kansipaperin taitokseen on kirjoitettu tämä teksti:

Yhdysvaltain Presidentille, Franklin D. Rooseveltille, suuren ihailun kera liittyen hänen käsitykseensä uudesta taloudellisesta järjestyksestä sekä ihailusta hänen persoonallisuuttaan kohtaan. Kirjailija, Baden, Germany, November 9, 1933.

FDR:n vastaus hänen uutta taloudellista järjestystä tuntemaa ihailua kohtaan oli seuraavanlainen. [21]

(Washington) December 19, 1933

My dear Dr. Magers: Minä haluan lähettää sinulle kiitokseni kopiosta liittyen pieneen kirjaasi koskien minua ja New Dealia. Kuten tiedät, menin kouluun Saksassa ja kykenin aikoinani puhumaan saksaa huomattavan sujuvasti. En lue kirjaasi ainoastaan syvällä mielenkiinnolla vaan koska se auttaa saksan kielen taitojani.

Tämä New Deal tai "uusi taloudellinen järjestys" ei ollut klassisen liberalismin luomus. Se oli korporaatio-sosialismin tuote. Suuri Bisnes kuten Wall Street heijastaa sitä tavoitteli valtiollista järjestelmää jossa he voisivat kontrolloida teollisuutta sekä eliminoida kilpailu, ja tämä oli FDR:n New Dealin sydän. General Electric, esimerkiksi, oli kuuluisa Hitlerin ja Natsi-Puolueen rahoittaja, ja AEG myös rahoitti Hitleriä sekä suoraan että epäsuorasti Osramin kautta. International General Electric New Yorkissa oli AEG:n ja Osramin omistaja ja johtaja. General Electricin Gerard Swope, Owen Young, ja A. Baldwin olivat AEG:n johtajia. Kuitenkaan, tämä tarina ei lopu siihen kun General Electric rahoitti Hitleriä vuonna 1933.

Aiemmassa kirjassa, Wall Street and the Bolshevik Revolution, tämä kirjailija tunnisti General Electricin roolin Bolshevikkien vallankumouksessa sekä Amerikkalaisten osallistujien maantieteellisen sijainnin osoitteeseen "120 Broadway, New York City"; General Electricin hallinnolliset virastot olivat myös tässä osoitteessa. Kun Franklin Delano Roosevelt työskenteli Wall Streetilla, hänen osoitteensa oli myös "120 Broadway". Itse asiassa, Georgia Warm Springs Foundation, FDR:n säätiö, sijaitsi myös tässä osoitteessa. Tämä nuoren Rooseveltin Wall Streetin yrityksen huomattava rahoittaja oli General Electricin Gerard Swope. Ja se oli "Swopen Suunitelma" josta tuli Rooseveltin New Deal — fasistinen suunnitelma jota Herbert Hoover oli haluton toteuttamaan Yhdysvalloissa. Lyhyesti, sekä Hitlerin New Orderia että Rooseveltin New Dealia rahoittivat samat teollisuusmiehet ja niiden sisältö oli melko samanlainen — i.e., ne olivat molemmat korporaatio-valtion luomiseksi.

Sitten oli sekä korporaatioiden että yksilöiden muodostamia siltoja FDR:n Amerikan ja Hitlerin Saksan välillä. Ensimmäinen silta oli American I.G. Farben, joka oli I.G. Farbenin Amerikkalainen tytäryhtiö. American I.G. Farbenin hallintoneuvostossa istui Paul Warburg Bank of Manhattanista; hän istui myös FED:in New Yorkin aluekonttorin hallintoneuvostossa. Seuraava silta oli International General Electricin ja sen osittain omistaman Saksalaisen tytäryhtiön, AEG:n välillä. Tämä silta oli henkilö nimeltään Gerard Swope, joka suunnitteli FDR:n New Dealin. Hän oli IGE:n hallituksen puheenjohtaja sekä istui AEG:n hallintoneuvostossa. Kolmas "silta" oli Standard Oil of New Jerseyn ja Vacuum Oilin välillä, ja se on kokomaan omistettu (wholly owned) Saksalainen tytäryhtiö, Deutsche-Amerikanisehe Gesellschaft. Hän oli Walter Teagle, Standard Oil of New Jerseyn hallituksen puheenjohtaja, ja hän tsuui myös FED:in New Yorkin aluekonttorin hallintoneuvostossa. Hän oli Franklin Delano Rooseveltin Georgia Warm Springs Foundationin luottohenkilö ja FDR nimitti hänet National Recovery Administrationin (kansallispuistojen) hallinnolliseen virkaan.

Nämä korporaatiot olivatsyvällä mukana sekä Rooseveltin New Dealin mainostamisessa että Natsi-Saksan sotilaskoneen rakentamisessa. Putzi Hanfstaenglin rooli varhaisina päivinä, ainakin 1930-luvun puoliväliin saakka, oli epämuodolinen linkki Natsi-eliitin ja Valkoisen Talon välillä. 1930-luvun puolivälin jälkeen, kun maailma valmistautui sotaan, Putzin merkitys väheni — samalla kun Amerikkalainen Suuri Bisnes jatkoi liiketoimiaan sellaisten välittäjien kuten Baron Kurt von Schroder, lakimies Westrick, ja Himmlerin Ystäväpiirin jäsenten välillä.

Alaviitteet:

1. William E. Dodd, Ambassador Dodd’s Diary, 1933-1938, (New York: Harcourt, Brace & Co., 1941), p. 360.

2. Ernst Hanfstaengl, Unheard Witness, (New York: J.B. Lippincott, 1957), p. 28.

3. Ibid., p.

4. Ibid., p. 52.

5. Ibid., p. 53.

6. Ibid., p. 59.

7. Ibid., p. 122.

8. Ibid., pp. 197-8.

9. Ibid., p. 214.

10. Ladislas Farago, The Game of the Foxes, (New York: Bantam, 1973), p. 97.

11. Ibid., p. 106.

12. Ernst Hanfstaengl, Unheard Witness, op. cit., p. 76.

13. Ibid.

14. Ibid., pp. 310-11.

15. Dustbin report EF/Me/1. Interview of Thyssen, p. 13.

16. Hjalmar Horace Greeley Schacht, Confessions of" The Old Wizard", (Boston: Houghton Mifflin, 1956), p. 276.

17. George Dimitrov, The Reichstag Fire Trial, (London: The Bodley Head, 1934), p. 309.

18. Ibid., p. 310.

19. Ibid., p. 311.

20. Helmut Magers, Ein Revolutionar Aus Common Sense, (Leipzig: R. Kittler Verlag, 1934).

21. Nixon, Edgar B., Editor, Franklin D. Roosevelt and Foreign Affairs, (Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press, 1969), Volume 1: January 1933-February 1934. Franklin D. Roosevelt Library. Hyde Park, New York.