Wall Street and Rise of Hitler

LUKU 6: Henry Ford ja Natsit

Minä haluaisin painottaa sen merkitystä että korkea-arvoiset Natsi-viranomaiset kunnioittivat "Fordin" toiveita, ja "Fordilla" minä tarkoitan sinun isääsi, sinua, sekä Ford Motor Companya, Dearborn.

Josiah E. Dubois, Jr, Generals in Grey Suits (London: The Bodley Head, 1953, p. 250.)

Henry Ford usein nähdään jonkinlaisena arvoituksena Wall Streetin eliitin joukossa. Useiden vuosien ajan 1920- ja 1930-luvulla Ford yleisesti tunnettiin vallitsevan finanssi-järjestelmän vihollisena. Ford syytti Morgania sekä muita siitä että nämä käyttivät sotaa ja vallankumousta keinona tehdä voittoa sekä kasvattaa vaikutusvaltaa yhteiskunnallisissa järjestelmissä henkilökohtaisen arvonnousun kautta. Vuoteen 1938 mennessä Henry Ford, julkisissa lausunnoissaan, oli jakanut rahamiehet kahteen luokkaan: niihin jotka hyötyivät sodasta, sekä "rakentaviin" rahoittajiin. Tähän jälkimmäiseen ryhmään hän nyt liitti Morganin Huoneen. New York Timesin haastattelussa vuonna 1938 Ford sanoi:

Joku kerran sanoi että kuusikymmentä perhettä on ohjannut tämän kansakunnan kohtaloita. Voitaisiin aivan hyvin sanoa että jos joku keskittäisi valokeilan kahteenkymmeneen viiteen henkilöön jotka käsittelevät kansakunnan raha-asioita, maailman todelliset sodanlietsojat nousisivat esiin. [1]

New York Timesin toimittaja kysyi Fordilta että kuinka hän yhdisti tämän lausunnon pitkään kestäneeseen kritiikkiin jonka kohteena Morganin Huone oli, mihin Ford vastasi:

On olemassa rakentava sekä tuhoava Wall Street. Morganin Huone edustaa rakentavaa. Olen tuntenut Hra. Morganin useita vuosia. Hän tuki Thomas Edisonia, joka oli myös hyvä ystäväni...

Sen jälkeen kun hän oli selittänyt maanviljelyksen rajoittamisen vääryyksiä — mihin Wall Street oli niin sanotusti syyllinen — Ford jatkoi:

...jos nämä rahamiehet olisivat saaneet toimia tahtonsa mukaan, me olisimme sodassa nyt. he haluavat sotaa koska he tienaavat rahaa tällaisen konfliktin avulla — inhimillisen kärsimyksen avulla jota sodat tuovat.

Toisaalta, kun me tutkimma näitä julkisia lausuntoja me saamme selville että Henry Ford ja hänen poikansa Edsel Ford ovat olleet Amerikkalaisten liikemiesten eturintamassa jotka yrittävät kävellä jokaisen ideologisen rajalinjan molemmilla puolilla etsiessään voittoja. Käyttämällä Fordin omaa kriteeriä, Fordin perhe on "tuhoavan" elementin puolella.

Se oli Henry Ford joka 1930-luvulla rakensi Neuvostoliiton ensimmäisen modernin autotehtaan (Gorkiin) ja joka 1950- ja 1960-luvulla tuotti kuorma-autoja joita Pohjois-Vietnamin joukot käyttivät kuljettaakseen aseita ja ammuksia käytettäväksi Amerikkalaisia vastaan. [2] Suurinpiirtein samoihin aikoinin, Henry Ford oli myös kaikkein kuuluisin Hitlerin ulkomaisista tukijoista, ja hänet palkittiin 1930-luvulla tästä pitkään kestäneestä tuesta Natsien korkeimmalla kunniamerkillä joka myönnettiin ulkomaan kansalaiselle.

Tämä Natsi-kiihko nostatti myrskyn Yhdysvalloissa ja lopulta siitä kehkeytyi diplomaattisten noottien vaihto Saksan hallituksen ja Ulkoministeriön välillä. Vaikka Ford julkisesti protestoi sanoen että hän ei pitänyt totalitaarisista hallituksista, me saamme selville että käytännössä Ford tietoisesti teki voittoa Toisen maailmansodan molempien osapuolten avulla — Ranskalaisista ja Saksalaisista tehtaista joissa rakennettiin ajoneuvoja voitolla Wehrmachtille, sekä Amerikkalaisista tehtaista joissa rakennettiin ajoneuvoja voitolla USA:n armeijalle.

Henry Fordin vakuuttelut viattomuudestaan vihjaavat, kuten me tulemme näkemään tässä luvussa, että hän ei hyväksynyt, että Juutalaiset rahamiehet hyötyivät sodasta (kuten eräät hyötyivät), vaan että jos juutalaisvastainen Morgan ja Ford hyötyivät sodasta, se oli hyväksyttävää, moraalista ja "rakentavaa". [3]

Henry Ford: Hitlerin ensimmäinen ulkomainen tukija

20. joulukuuta 1922, New York Times raportoi että autonvalmistaja Henry Ford rahoitti Adolf Hitlerin nationalistista ja juutalaisvastaista liikettä Münchenissä. Samaan aikaan Berliiniläinen sanomalehti Berliner Tageblatt vetosi USA:n suurlähettilääseen Berliinissä että hän tutkisi ja pysäyttäisi Henry Fordin sekaantumisen Saksan sisäisiin asioihin. Raportoitiin että Hitlerin ulkomaiset tukijat olivat varustaneet "tilavan päämajan joukolla korkeasti palkattuja luutnantteja ja upseereita". Henry Fordin muotokuva oli näkyvästi esillä Hitlerin henkilökohtaisen toimiston seinillä.

Seinä Hitlerin yksityisen toimiston työpöydän takana on koristettu suurella Henry Fordin kuvalla. Odotushuoneessa on suuri pöytä joss aon kirjoja, jotka melkein kaikki ovat käännöskirjoja jotka Henry Ford on kirjoittanut ja julkaissut. [5]

Tämä sama New York Times kommentoi että edellisenä sunnuntaina Hitler oli tarkastanut:

Niin kutsutun Myrsky-Pataljoonan... 1 000 nuorta miestä upouusissa univormuissa sekä aseistettuja revolvereilla ja mustilla takeilla, samalla kun Hitler ja hänen seuralaisensa ajelivat ympärillä kahdella upouudella autolla.

New York Times teki selvän eron Saksan monarkisti-puolueiden ja Hitlerin juutalaisvastaisen fasisti-puolueen välillä. Henry Ford, siinä huomautettiin, ylenkatsoi Hohenzollernin monarkistit ja sijoitti rahansa Hitleriläiseen vallankumous-liikkeeseen.

Hitler käytti nämä Fordin lahjoittamat rahat lietsoakseen Baijerin kapinaa. Tämä kapina epäonnistui, ja Hitler vangittiin ja joutui oikeuden eteen. Helmikuussa 1923 tässä oikeudessa, varapresidentti Auer Baijerin Valtiopäiviltä todisti:

Baijerin Valtiopäivillä oli jo pitkään ollut hallussaan informaatiota että Hitlerin liikettä rahoitti osin eräs Amerikkalainen juutalaisvastainen johtaja, joka on Henry Ford. Hra. Fordin mielenkiinto tätä Baijerin juutalaisvastaista liikettä kohtaan alkoi vuosi sitten jolloin eräs Hra. Fordin agenteista, pyrkien myymään traktoreita, tuli kosketuksiin Dietrich Eichartin, tämän pahamaineisen Pan-Germaanin kanssa. Pian tämän jälkeen, Herr Eichart pyysi Hra. Fordin agentilta rahallista apua. Tämä agentti palasi Amerikkaan ja välittömästi Hra. Fordin rahaa alkoi tulla Müncheniin.

Herr Hitler avoimesti ylpeilee Hra. Fordin tuesta ja ylistää Hra. Fordia suurena individualistina ja suurena antisemitistinä. Eräs valokuva Hra. Fordista roikkuu Hitlerin päämajan seinällä. [6]

Hitler sai lievän ja mukavan vankeustuomion Baijerin vallankumous-toimistaan. Se antoi hänelle tilaisuuden kirjoittaa Mein Kampf. Henry Fordin aiempi kirja, The International Jew, kiersi Natsien keskuudessa, he käänsivät sen kymmenelle kielelle, ja Hitler käytti tämän kirjan kohtia sellaisenaan kirjaansa. [7]

Me tulemme myöhemmin näkemään että tuki Hitlerille 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa tuli kemianteollisuuden, terästeollisuuden ja sähköteollisuuden kartelleilta, pikemminkin kuin suoraan teollisuusmiehiltä henkilökohtaisesti. Vuonna 1928 sulauttu Saksan omistuksensa I.G. Farbenin kemikaali-kartelliin. Merkittävä holding-osuus, 40 % Saksan Ford Motor A.G:stä siirrettiin I.G. Farbenille; I.G. Farbenin Carl Boschista tuli Ford A.G. Motorin johtaja Saksassa. Samaan aikaan, Yhdysvalloissa Edsel Ford liittyi American I.G. Farbenin hallintoneuvostoon. (Katso Luku 2.)

Henry Ford saa Natsi-Mitallin

Kymmenen vuotta myöhemmin, elokuussa 1938 — sen jälkeen kun Hitler oli noussut valtaan näiden kartellien avulla — Henry Ford sai Saksan Kotkan Suurristin (Grand Cross of the German Eagle), Natsi-kunnianosoituksen merkittäville ulkomaalaisille. New York Times raportoi sen olleen ensimmäinen kerta jolloin Suurristi oli myönnetty Yhdysvalloissa ja sen oli tarkoitus juhlistaa Henry Fordin 75-vuotis syntymäpäivää. [8]

Tämä kunnianosoitus sai aikaan myrskyn Sionistisissa piireissä Yhdysvalloissa. Ford tuki voimakkaasti julkista tapaamista Detroitin Rabbin Leo Franklinin kanssa ilmaistakseen myötätuntoaan Saksan Juutalaisten ahdinkoa kohtaan.

Ford sanoi:

Siihen että otin vastaan mitalin Saksan kansalta ei, kuten jotkin ihmiset näyttävät ajattelevan, liity mitään sympatiaa osaltani Natsismia kohtaan. Ne jotka ovat tunteneet minut useita vuosia ymmärtävät että kaikki mikä edes haiskahtaa vihalta on vastenmielistä minulle. [9]

Sisäministeri Harold Ickes otti esille tämän aiheen liittyen Natsi-mitalliin puheessaan Clevelandissa. Ickes kritisoi sekä Henry Fordia että Eversti Charles A. Lindberghiä Natsi-mitallien vastaanottamisesta. Outo osuus Ickesin puheessa, jonka hän piti Cleveland Zionist Societyn juhlatilaisuudessa, oli hänen kritiikkinsä "varakkaita Juutalaisia" kohtaan ja se miten he olivat hankkineet tämän vaurauden ja miten he käyttivät sitä:

Virhe jonka ei-Juutalainen miljonääri tekee heijastuu häneen yksin, mutta väärä askel jonka Juutalainen varakas mies tekee heijastuu hänen koko rotuunsa. Tämä on kovaa ja epäoikeudenmukaista, mutta se on tosiasia joka täytyy kohdata. [10]

Kenties Ickes epäsuorasti viittasi Warburgien rooliin I.G. Farbenin kartellissa: Warburgit istuivat I.G. Farbenin hallituksessa Yhdysvalloissa ja Saksassa. Vuonna 1938 Natsit heittivät Warburgit ulos Saksasta. Toiset Saksan Juutalaiset, kuten Oppenheimin pankkiirit, solmivat rauhan Natsien kanssa ja heille myöhhettiin "Arjalainen kunnia-status".

Ford Motor Company avustaa Saksan sotaponnisteluissa

Sodanjälkeinen Kongressin alakomitea joka tutki USA:n tukea Natsien sotaponnisteluille kuvaili tapaa jolla Natsit onnistuivat hankkimaan USA:n teknistä ja rahallista apua "aivan mielikuvitukselliseksi". [11] Muiden todisteiden joukossa Komitealle esitettiin muistio joka oli valmisteltu Ford-Werke A.G:n toimistossa 25. marraskuuta 1941, jonka Tri. H.F. Albert oli laatinut R.H. Schmidtille, joka oli silloin Ford-Werke A.G:n hallituksen presidentti. Tässä muistiossa siteerattiin mitä etuja siitä oli kun omistettiin osake-enemmistö Saksalaisesta firmasta jonka Ford Motor Company omisti Detroitissa. German Ford kykeni vaihtamaan Fordin osia kumiin sekä elintärkeisiin sota-materiaaleihin joita tarvittiin vuosina 1938 ja 1939, "eivätkä he olisi voineet tehdä tätä jos Ford ei olisi Amerikkalainen". Edelleen, jos German Fordin osake-enemmistö olisi Amerikkalaisten hallussa, "Olisi helpompaa astua sisään ja hallita Fordin holding-osuuksia kaikkialla Euroopassa." Komitealle jopa raportoitiin että kaksi korkea-arvoista Saksalaista Fordin virkailijaa kiisteli keskenään siitä kuka saisi Ford of Englandia, kuten "että toinen heistä lopulta poistui huoneesta suuttuneena".

Todisteiden mukaan jotka tälle Komitealle luovutettiin, Ford-Werke A.G muutettiin teknisesti 1930-luvun lopulla Saksalaiseksi yhtiöksi. Kaikki ajoneuvot ja niiden osat valmistettiin Saksassa, Saksalaisten työntekijöiden avulla jotka käyttivät Saksalaisia materiaaleja Saksalaisten ohjauksessa ja kuljetettiin Eurooppaan sekä USA:n ja Britannian territorioille merten taakse. Kaikki tarvittavat ulkomaiset raaka-aineet, kumi ja materiaali joka ei ollut metallia hankittiin American Ford Companyn kautta. Amerikkalainen vaikutus enemmän tai vähemmän muutettiin tukevaan asemaan (Hilfsstellung) German Fordin tehtaita varten.

Sodan syttyessä Ford-Werke asetti itsensä Wehrmachtin käyttöön aseiden valmistamiseksi. natsit olettivat että niin kauan kuin Ford-Werke A.G:llä oli Amerikkalainen enemmistö (American majority), olisi mahdollista tuoda jäljelle jääneet Eurooppalaiset Ford-yhtiöt Saksalaisten vaikutuspiiriin — i.e., Ford-Werke A.G:n vaikutusvallan alle — ja täten toteuttaa Natsien "Suuremman Euroopan" politiikkaa Fordin tehtailla Amsterdamissa, Antwerpenissä, Pariisissa, Budapestissä, Bukarestissa, ja Kööpenhaminassa:

Enemmistö, edes pieni Amerikkalais-enemmistö, on elintärkeää uusimpien Amerikkalaisten tuotteiden välittämiseksi, samoin kuin Amerikkalaisten tuotanto- ja myynti-metodien. Amerikkalaisen enemmistön hylkäämisen myötä, tämä etu, samoin kuin Ford Motor Companyn väliintulo raaka-aineiden hankkimiseksi ja vientiin menetettäisiin, ja Saksalaiset tehtaat olisivat käytännössä niin arvokkaita kuin mitä sen kone-kapasiteetti on. [12]

Ja, tietysti, tällainen tiukka puolueettomuus, jossa kansainvälisyys meni kansallisten näkemysten edelle, oli aiemmin osoittautunut hyväksi liiketoimeksi Ford Motor Companylle Neuvostoliitossa, missä Fordia arvostettiin teknisen ja taloudellisen tehokkuuden huipentumana.

Heinäkuussa 1942 sana suodattui takaisin Washingtoniin Ranskan Fordilta koskien Fordin aktiviteetteja Saksan sodankäynnin puolesta Euroopassa. Tämä syyttävä informaatio haudattiin määrätietoisesti ja vielä tänään ainoastaan osa tiedetystä dokumentaatiosta voidaan jäljittää Washingtonissa.

Me tiedämme, kuitenkin, että USA:n konsulilla Algeriassa oli kirje French Fordin Maurice Dollfussilta — joka väitti olevansa Ranskalainen joka matkusti Berliiniin Ranskan kukistumisen jälkeen — Edsel Fordille koskien suunnitelmaa jossa Ford Motor voisi auttaa Natsien sotaponnisteluja. French Ford kykeni tuottamaan 20 kuorma-autoa päivässä Wehrmachtille, joka [Dollfuss kirjoitti] on parempi kuin...

...mihin meidän vähemmän onnekkaat Ranskalaiset kilpailijat pystyvät. Syynä on se, että Saksalaisten viranomaisten keskuudessa on suurta kysyntää meidän kuorma-autoillemme ja minä uskon että niin kauan kuin sota jatkuu ja ainakin jonkin aikaa, kaikki mitä me tuotamme menee Saksan viranomaisille... Olen tyytyväinen kertoessani kertoessani sinulle että... asenne jonka sinä olet ottanut, yhdessä isäsi kanssa, liittyen tiukkaan puolueettomuuteen, on ollut äärimmäisen tärkeä apu teidän yhtiöidenne tuotannolle Euroopassa. [13]

Dollfuss paljasti että voitot tästä Saksalaisesta bisneksestä olivat jo 1 600 000 frangia, ja nettovoitto vuodelta 1941 ei ollut vähempää kuin 58 000 000 frangia — koska Saksalaiset maksoivat viivyttelemättä Fordin tuotteista. Vastauksena tälle uutiselle Edsel Ford sähkötti:

Ilahduttavaa kuulla että edistytte. Teidän kirjeenne mitä mielenkiintoisimpia. Ymmärrän täysin suuret rasitukset joiden alaisuudessa työskentelette. Toivon että sinä ja perheenne voivat hyvin. [14]

Vaikka on todisteita että Eurooppalaisia tehtaita jotka olivat Wall Streetin intressien omistuksessa ei pommitettu USA:n Ilmavoimien toimesta Toisessa maailmansodassa, tämä rajoitus ilmeisesti ei saavuttanut Englantilaisten Komentokeskusta (British Bombing Command). Maaliskuussa 1942 Royal Air Force pommitti Fordin tehdasta Poissyssa, Ranskassa. Kirjeessä Edsel Fordilta Fordin pääjohtajalle Sorensonille koskien tätä RAF:n ilmaiskua kommentoitiin: "Valokuvat joissa tämä tehdas on liekeissä julkaistiin Amerikkalaisissa sanomalehdissä mutta onneksi ei annettu mitään viitteitä Ford Motor Companyyn. [15] Joka tapauksessa Vichyn hallitus maksoi Ford Motor Companylle 38 miljoonaa frangia korvaukseksi vahingoista joita Poissyn tehtaalle aiheutui. Tästä ei raportoitu USA:n lehdistössä ja ne Amerikkalaiset tuskin arvostaisivat sitä jotka ovat sodassa Natsismia vastaan. Dubois vakuuttaa että nämä yksityiset viestit Fordilta Euroopassa välitettiin Edsel Fordille apulais-ulkoministeri Breckenridge Longin kautta." Tämä oli sama Long joka vuosi myöhemmin salasi yksityiset viestit Ulkoministeriön kautta koskien Juutalaisten tuhoamista Euroopassa. [16] Näiden viestien julkistamista olisi voitu käyttää mäiden epätoivoisten ihmisten auttamiseksi.

Eräässä USA:n Ilmavoimien tiedusteluraportissa joka oli kirjoitettu vuonna 1943 huomautettiin että:

Tärkeimmät sodan ajan aktiviteetit [Fordin tehtailla] ovat luultavasti kevyiden kuorma-autojen valmistus, sekä varaosien valmistus kaikkiin Fordin kuorma- ja henkilöautoihin jotka ovat Akselivaltojen palveluksessa (mukaan lukien anastetut Venäläiset Molotovit. [16]

Nämä Venäläiset Molotovit valmistettiin tietysti Fordin rakentamissa tehtaissa Gorkissa, Venäjällä. Ranskassa sodan aikana, henkilöautojen valmistuksen korvasi täysin sotilasajoneuvojen valmistus ja tätä tarkoitusta varten kolme suurta lisärakennusta liitettiin Poissyn tehtaaseen. Päärakennus sisälsi noin viisisataa työstökonetta, "kaikki tuontitavaraa Yhdysvalloista mukaan lukien levyjen leikkauslaite (fair sprinkling) joka oli kompleksisempaa lajien kuten Gleasonin pyöröleikkaajat (gear cutters), Bullardin automatiikka ja Ingersollin porat." [17]

Ford myös laajensi sodan aikaiset aktiviteettinsa Pohjois-Afrikkaan. Joulukuussa 1941, uusi Ford-yhtiö, Ford-Afrique, rekisteröitiin Ranskassa ja sille myönnettiin kaikki entisen Ford Motor Companyn oikeudet. Pohjois-Afrikka oli suljettu British Fordilta, joten tämä uusi Ford-yhtiö — joka oli rekisteröity Saksan miehittämässä Ranskassa — oli organisoitu täyttämään tyhjiö. Johtajat olivat Natsi-myönteisiä ja niihin kuului Maurice Dollfuss (Edsel Fordin avustaja) ja Roger Messis, jota USA:n Algerian pääkonsuli kuvaili sanoilla: "Hänet tunnetaan tässä virassa häpeämättömänä, sanotaan olevan 100 % saksalaismyönteinen." [18]

Tämä USA:n pääkonsuli myös raportoi että propaganda oli yleistä Algeriassa...

...liittyen Ranskalaisen-Saksalaisen-Amerikkalaisen pääoman kollaboraatioon, sekä USA:n sotaponnistelujen vilpittömyyteen, syyttävä sormi osoittaa jo transaktioon joka on ollut jo pitkään keskustelujen aiheena kaupallisissa piireissä. [19]

Lyhyesti, on asiakirja-todisteita että Ford Motor Company toimi Toisen maailmansodan molempien osapuolten hyväksi. Jos Natsi-teollisuusmiehet jotka saatettiin oikeuden eteen Nürnbergissä olivat syyllisiä rikoksiin ihmiskuntaa vastaan, silloin täytyy olla samoin heidän kollaboraattori-tovereidensa suhteen Fordin perheessä, Henry ja Edsel Ford. Kuitenkin, Fordin tarina salattiin Washingtonin toimesta — ilmeisesti kuten melkein kaikki muukin jotka voisivat tahrata Wall Streetin finanssi-eliitin nimeä ja mainetta.

Alaviitteet:

1. June 4, 1938, 2:2.

2. A list of these Gorki vehicles and their model numbers is in Antony G. Sutton, National Suicide: Military Aid to the Soviet Union, (New York: Arlington House Publishers, 1973), Table 7-2, p. 125.

3. Morganin Huone tunnettiin juutalaisvastaisista näkemyksistään.

4. Page 2, Column 8.

5. Ibid.

6. Jonathan Leonard, The Tragedy of Henry Ford, (New York: G.P. Putnam’s Sons, 1932), p. 208. Also see U.S. State Department Decimal File, National Archives Microcopy M 336, Roll 80, Document 862.00S/6, "Money sources of Hitler," a report from the U.S. Embassy in Berlin.

7. On this see Keith Sward, The Legend of Henry Ford, (New York: Rinehart & Co, 1948), p. 139.

8. New York Times, August 1, 1938.

9. Ibid., December 1, 1938, 12:2.

10. Ibid., December 19, 1938, 5:3.

11. Elimination of German Resources, p. 656.

12. Elimination of German Resources, pp. 657-658.

13. Josiah E. Dubois, Jr., Generals in Grey Suits, (London: The Bodley Head, 1958), p. 248.

14. Ibid., p. 249.

15. Ibid., p. 251.

16. Ibid.

17. U.S. Army Air Force, Aiming point report No 1.E.2, May 29, 1943.

18. U.S. State Department Decimal File, 800/61o.1.

19. Ibid.