Wall Street and Rise of Hitler

LUKU 5: I.T.T. Työskentelee sodan molemmille osapuolille

Täten, samalla kun ITT:n Focke-Wolfe -koneet pommittivat Liittoutuneiden sotalaivoja, ja ITT:n linjat välittivät informaatiota Saksalaisille sukellusveneille, ITT:n radiosuuntimet pelastivat muita laivoja torpedoilta.

Anthony Sampson, The Sovereign State of I.T.T. (New York: Stein & Day, 1973, p. 40.)

Tämä monikansallinen jätti International Telephone and Telegraph (ITT) perustettiin vuonna 1920 Neitsytsaarilla syntyneen yrittäjän, Sosthenes Behnin toimesta. [1] Elämänsä aikana Behn oli politisoituneen liikemiehen esikuva, ansaiten voittonsa ja rakentaen ITT:n imperiumin poliittisten manööverien kautta pikemmin kuin kilpailevilla markkinoilla. Vuonna 1923, poliittisten suhteidensa avulla, Behn hankki Espanjalaisen puhelin-monopolin, Compania Telefonica de Espanan. Vuonna 1924 ITT, nyt J.P. Morganin firman tukemana, osti sen mistä myöhemmin tuli International Standard Electric joka rakensi tehtaita ympäri maailmaa.

ITT:n johtokunta heijasti J.P. Morganin intressejä — mukana olivat Morganin liikekumppanit Arthur M. Anderson ja Russell Leffingwell. Vallitsevan järjestelmän lakifirma Davis, Polk, Wardwell, Gardiner & Reed oli edustettuna kahden juniori-kumppanin toimesta, Gardiner & Reed.

National City Bank (NCB) tässä Morganin ryhmässä oli edustettuna kahden johtajan, Sosthenes Behnin ja Allen G. Hoytin kautta. Lyhyesti, ITT oli Morganin hallitsema yhtiö; ja me olemme aiemmin maininneet Morganin hallitsemien yhtiöiden edut sodassa ja vallankumouksessa ulkomailla sekä poliittiset manööverit Yhdysvalloissa. [2]

Vuonna 1930 Behn hankki Saksalaisen holding-yhtiön nimeltään Standard Elekrizitäts A.G. jota ITT kontrolloi (62 % äänioikeutetuista osakkeista), A.E.G. (18 % äänioikeutetuista osakkeista) ja Felton & Guilleaume (6 % äänioikeutetuista osakkeista). Tässä diilissä Standard hankki kaksi Saksalaista tuotantolaitosta sekä enemmistön Telefonfabrik Berlinerin osakkeista. ITT myös hankki Standardin tytäryhtiöitä Saksassa, Ferdinand Schuchardt Berliner Fernsprech und Telegraphenwerk A.G., samoin kuin Mix & Genest Berliinissä, sekä Suddeutsche Apparate Fabrik GmbH Nürnbergissä.

On mielenkiintoista huomauttaa ohimennen että vaikka Sosthenes Behnin ITT hallitsi puhelinyhtiöitä sekä tehtaita Saksassa, kaapeli-liikenne USA:n ja Saksan välillä oli Deutsch-Atlantische Telegraphengesellschaftin hallussa. Tällä firmalla, yhdessä Commercial Cable Companyn ja Western Union Telegraph Companyn kanssa oli monopoli transatlanttisessa USA:n ja Saksan välisessä kaapeliliikenteessä. W.A. Harriman & Company osti 625 000 Deutsch-Atlantische -firman osaketta vuonna 1925, ja firman johtokuntaan kuului epätavallinen joukko henkilöitä, joista monet me olemme tavanneet muualla. Siihen kuului, esimerkiksi, H.F. Albert, Saksalainen vakooja Yhdysvalloissa Ensimmäisen maailmansodan aikana; Franklin D. Rooseveltin entinen liikeystävä von Berenberg-Gossler; sekä Tri. Cuno, entinen Saksan kansleri vuodelta 1923. ITT:tä Yhdysvalloissa edusti hallituksessa von Guilleaume ja Max Warburg Warburgin pankki-perheestä.

Baron Kurt von Schroder ja the I.T.T.

Ei ole olemassa muistiin merkittyä tietoa että ITT olisi suorittanut suoria maksuja Hitlerille ennen kuin Natsit kaappasivat vallan vuonna 1933. Toisaalta, useita maksuja suoritettiin Heinrich Himmlerille 1930-luvun lopulla ja Toisen maailmansodan aikaan ITT:n Saksalaisten tytäryhtiöiden kautta. Ensimmäisestä tapaamisesta Hitletin ja ITT:n viranomaisten kanssa — sen perusteella kuin me tiedämme — raportoitiin elokuussa 1933, jolloin Sosthenes Behn ja ITT:n Saksalainen edustaja Henry Manne tapasivat Hitlerin Berchesgadenissa. [3] Tämän jälkeen, Behn solmi yhteydet Kepplerin Piiriin ja, Kepplerin vaikutusvallan kautta, Baron Kurt von Schröderistä tuli ITT:n intressien suojelija Saksassa. Schröder toimi välittäjänä ITT:n rahoille joita lahjoitettiin Heinrich Himmlerin SS-organisaatiolle vuonna 1944, jolloin Toinen maailmansota oli käynnissä, ja Yhdysvallat oli sodassa Saksaa vastaan. [4]

Kurt Schröderin kautta, Behn ja hänen ITT saivat pääsyn tuottoisaan Saksan aseteollisuuteen ja ostivat huomattavan osuuden Saksalaisista asefirmoista, mukaan lukien Focke-Wolfe -lentokoneet. Nämä aseistus-operaatiot tuottivat mukavasti voittoa, jotka olisi voitu kotiuttaa Amerikkalaiseen emoyhtiöön. Mutta ne investoitiin Saksan jälleen aseistukseen. Tämä voittojen uudelleen investointi vihjaa että Wall Streetin väitteet, että se oli tietämätön Saksan uudelleen asistuksen vääryyksistä (wrongdoing in German rearmament) — ja itse asiassa ei tiennyt Hitlerin aikeista — ovat petollisia. Tarkkaan ottaen, ITT hankki merkittävän osuuden Focke-Wolfesta, kuten Anthony Sampson on huomauttanut, että ITT tuotti Saksalaisia koneita tappamaan Amerikkalaisia ja heidän liittolaisiaan — ja teki erinomaisia voittoja yrityksellään.

Kurt von Schröderissä, ITT:llä oli pääsy Natsien valtaeliitin aivan sydämeen. Kuka oli Schröder? Baron Kurt von Schröder syntyi Hampurissa vuonna 1998, vanhaan, juurtuneeseen Saksalaiseen pankki-perheeseen. Eräs vanhempi Schröderin perheen jäsen muutti Lontooseen, muutti nimensä Schroderiksi (ilman pisteitä), ja organisoi pankki-firman nimeltä J. Henry Schroder Lontooseen ja J. Henry Schroder Banking Corporationin New Yorkiin. Kurt von Schröderistä tuli myös kumppani yksityiseen Kölniläiseen finanssitaloon, nimeltään J. H. Stein & Company, joka oli perustettu 1700-luvun lopulla. Sekä Schröder että Stein olivat olleet promoottoreita Ranskalaisten rahoittajien kanssa, vuoden 1919 Saksalaisessa separatisti-liikkeessä joka yritti irrottaa Reininmaan Saksasta sekä sen ongelmista. Tässä vallattomuudessa kuuluisat reininmaan teollisuusmiehet tapasivat J.H. Steinin kotona 7. tammikuuta 1919, ja muutamaa kuukautta myöhemmin järjestivät kokouksen, jossa Stein puheenjohtajana, yritti hankkia julkista tukea tälle separatisti-liikkeelle. Tämä vuoden 1919 yritys epäonnistui. Tämä ryhmä yritti uudelleen vuonna 1923 ja aloittivat toisen liikkeen irrottaakseen Reininmaan Saksasta jotta se siirtyisi Ranskan suojelukseen. Myös tämä yritys epäonnistui. Kurt von Schrader sitten liitettiin Hitleriin ja varhaisiin Natseihin, ja kuten vuoden 1919 ja 1923 Reininmaan separatisti-liikkeissä, Schröder edusti ja työskenteli Saksalaisten teollisuusmiesten, sekä aseiden valmistajien eteen.

Vastineeksi taloudellisesta ja teollisesta tuesta jota von Schröder järjesti, tämä viimeksi mainittu sai poliittista arvovaltaa. Välittömästi sen jälkeen kun Natsit olivat saaneet vallan vuonna 1933 Schraderista tuli Saksan edustaja Bank for International Settlementsissä, jota Quigley kutsuu kansainvälisen kontrollijärjestelmän huipuksi, samoin kuin hänestä tuli yksityisten pankkiirien ryhmän johtaja joka neuvoi Saksan Valtionpankkia. Heinrich Himmler nimitti Schröderin SS:n Senioriryhmän johtajaksi, ja Himmleristä vuorostaan tuli Kepplerin Piirin tärkeä jäsen. (Katso Luku 9.)

Vuonna 1938 Schroder Bankista Lontoossa tuli Saksan finanssi-agentti Englannissa, jota finanssi-kokouksissa edusti sen Toimitusjohtaja (sekä Englannin Pankin johtaja), F.C. Tiarks. Toiseen maailmansotaan mennessä Baron Schröder oli tähän tapaan hankkinut vaikuttavan listan poliittisia ja rahamaailman yhteyksiä jotka heijastivat laajalle levinnyttä vaikutusvaltaa; USA:n Kilgoren Komitealle jopa raportoitiin että Schroder oli riittävän vaikutusvaltainen vuonna 1940 nostaakseen Pierre Lavalin valtaan Ranskassa. Kuten Kilgoren Komitea oli listannut, Schröderin poliittiset saavutukset 1940-luvun alussa olivat seuraavanlaisia:

Schröderin pankki-yhteydet olivat yhtä lailla vaikuttavia ja hänen bisnes-yhteytensä (ei lueteltu täällä) veisivät kaksi sivua:

Se oli tämä Schröder joka, vuoden 1933 jälkeen, edusti ITT:n Sosthenes Behniä, sekä ITT:n intressejä Natsi-Saksassa. Tarkkaan ottaen koska Schröderillä oli nämä erinomaiset poliittiset yhteydet Hitleriin ja Natsi-Valtioon, Behn nimitti Schröderin kaikkien ITT:n Saksan yhtiöiden hallituksiin: Standard Electrizitatswerke A.G. Berliinissä; C. Lorenz A.G. Berliinissä; ja Mix & Genest A.G. (jossa Standardilla oli 94 % osuus).

1930-luvun puolivälissä eräs toinen linkki luotiin Wall Streetin ja Schröderin välille, tällä kertaa Rockefellerien kautta. Vuonna 1936 J. Henry Schroder Banking Corporation New Yorkissa yhdistyi uudeksi pankki-firmaksi — Schroder, Rockefeller & Company, Incorporated, jonka pääkonttori oli osoitteessa 48 Wall Street. Carlton P. Fuller Schroder Banking Corporationista nousi presidentiksi ja Avery Rockefeller, Percy Rockefellerin poika (John D. Rockefellerin veli) nousi varapresidentiksi ja tämän uuden firman johtajaksi. Aiemmin, Avery Rockefeller oli yhdistetty kulissien takana J. Henry Schroder Banking Corporationiin; tämä uusi firma teki hänestä julkisen. [7]

Westrick, Texaco, ja I.T.T.

ITT:llä oli vielä toinenkin kanava Natsi-Saksaan, Saksalaisen asianajajan Tri. Gerhard Westrickin kautta. Westrick kuului valikoituun ryhmään Saksalaisia jotka olivat vakoilleet Yhdysvalloissa Ensimmäisen maailmansodan aikana. Tähän ryhmään ei kuulunut ainoastaan Kurt von Schröder ja Westrick, vaan myös Franz von Papen — jonka me tapaamme yhdessä Bank of Manhattanin James Paul Warburgin kanssa Luvussa Kymmenen — ja Tri. Heinrich Albert. Albert, oletettavasti Saksan kaupallinen attasea Yhdysvalloissa Ensimmäisen maailmansodan aikaan, oli itse asiassa vastuussa von Papenin vakoilu-ohjelman rahoituksesta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Westrick ja Albert perustivat lakifirman nimeltä Albert & Westrick joka erikoistui Wall Streetin sotakorvaus-lainoihin ja teki niillä suuret voitot. Tämä Albert & Westrick -firma käsitteli J Henry Schroder Banking -firman lainojen Saksan puoliskoa (German end of the), samalla kun John Foster Dullesin firma Sullivan and Cromwell New Yorkissa käsitteli Schröderin lainojen USA:n puoliskoa.

Juuri ennen Toista maailmansotaa, Albert-Papen-Westrick -tiedustelu operaatio Yhdysvalloissa alkoi toistaa itseään, ainoastaan tällä kertaa Amerikkalaiset viranomaiset olivat valppaampia. Westrick saapui Yhdysvaltoihin vuonna 1940, niin sanotusti kaupallisena attaseana mutta todellisuudessa Ribbentropin henkilökohtaisena edustajana. Vierailijoiden joukosta jotka kävivät Westrickin luona puuttuivat Amerikkalaisten bensiini- ja teollisuusformojen kuuluisat johtajat, ja tämä herätti FBI:n huomion.

Westrickistä siihen aikaan tuli kaikkien ITT:n operaatioiden johtaja Saksassa, ja jotta hän voisi suojella ITT:n intressejä silloin kuin Yhdysvallat tulisi mukaan sotaan. [8] Muiden yritystensä ohella Westrick yritti suostutella Henry Fordia lopettamaan toimitukset Britanniaan, ja myönteinen kohtelu jota Natsit antoivat Fordin intresseille Saksassa vihjaa että Westrick onnistui ainakin osin neutralisoimaan USA:n apua Britannialle.

Vaikka Westrickin kaikkein tärkein sodan ajan bisnes-yhteys Yhdysvalloissa oli International Telephone and Telegraph, hän edusti myös muita Amerikkalaisia firmoja, mukaan lukien Underwood Elliott Fisher, joka omisti Saksalaisen yhtiön nimeltä Mercedes Buromaschinen A.G. — sekä Eastman Kodak, jolla oli tytäryhtiö Saksassa; sekä International Milk Corporation, jolla oli tytäryhtiö Hampurissa. Westrickin diilien joukossa (ja se joka sai kaikkein eniten julkisuutta) oli sopimus Texacon kanssa öljyn toimittamiseksi Saksan laivastolle, jonka hän järjesti Torkild Rieberin kanssa, joka oli Texaco Companyn hallituksen puheenjohtaja.

Vuonna 1940 Rieber sopi öljydiilistä Hermann Göringin kanssa, ja Westrick Yhdysvalloissa työskenteli Texas Oil Companylle. Hänen autonsa oli ostettu Texacon rahoilla, ja Westrickin ajokorttihakemuksessa oli Texaco hänen bisnes-osoitteenaan. Nämä aktiviteetit julkaistiin 12. elokuuta 1940. Rieber tämän jälkeen erosi Texacosta ja Westrick palasi Saksaan. Kaksi vuotta myöhemmin Rieber oli South Carolina Shipbuildingin ja Dry Docksin puheenjohtaja, valvoen yli kymmenen miljoonan dollarin hintaisten USA:n Laivaston rakentamista, ja hän oli myös Guggenheimin perheen Barber Asphalt Corporationin ja Seaboard Oil Company of Ohion johtaja. [9]

I.T.T. sodan ajan Saksassa

Vuonna 1939 ITT Yhdysvalloissa kontrolloi tandard Elektrizitats -firmaa Saksassa, ja Standard Elektrizitats puolestaan hallitsi 94 % Mix & Genestiä. Standard Elektrizitatsin hallintoneuvostossa oli Baron Kurt von Schröder, Natsi-pankkiiri joka oli aivan Natsismin ytimessä, sekä Emil Heinrich Meyer, Ulkoministeri Kepplerin velipuoli (Kepplerin Piirin perustaja) sekä German General Electricin johtaja. Schröder ja Meyer olivat myös Mix & Genestin johtajia, sekä toisen ITT:n tytäryhtiön, C. Lorenz Companyn; molemmat näistä ITT:n tytäryhtiöistä lahjoittivat rahaa Himmlerin Ystäväpiirille — i.e. Natsien SS:n voitelurahastolle. Niinkin myöhään kuin vuonna 1944, Mix & Genest lahjoitti 5 000 markkaa Himmlerille ja Lorenz lahjoitti 20 000 markkaa. Lyhyesti, Toisen maailmansodan aikana International Telephone and Telegraph lahjoitto käteistä rahaa SS-johtaja Heinrich Himmlerille. [10] Nämä lahjoitukset tekivät mahdolliseksi sen että ITT kykeni suojelemaan investointejaan Focke-Wolfe lentokoneita valmistavassa firmassa joka tuotti hävittäjäkoneita joita käytettiin Yhdysvaltoja vastaan.

Kurt von Schröderin kuulustelu 19. marraskuuta 1945 viittaa läheisten ja taloudellisesti hyödyllisten suhteiden tarkoitukselliseen luonteeseen ITT:n Eversti Sosthenes Behnin, Westrickin, Schröderin ja Natsien sotakoneen välillä Toisen maailmansodan aikana, ja tämä oli tarkoituksellinen ja tietoinen suhde:

KYSYMYS: Olet kertonut meille aiemmassa todistuksessasi, lukuisista yhtiöistä Saksassa joissa International Telephone and Telegraph Companylla tai Standard Electric Companylla oli osuus. Oliko näillä yhtiöillä mitään osuuksia mihinkään muuhun yhtiöön Saksassa?

VASTAUS: Kyllä. Lorenz Company, vähän ennen sotaa, hankki noin 25 % osuuden Focke-Wolfe A.Gssa, Bremenissä. Focke-Wolfe rakensi lentokoneita Saksan Ilmailuministeriölle. Minä uskon että myöhemmin Focke-Wolfe laajeni ja hankki enemmän pääomaa niin että Lorenz Companyn osuus putosi hiukan tämän 25 % alapuolelle.

KYSYMYS: Joten Lorenz Companyn osuus Focke-Wolfessa alkoi sen jälkeen kun Lorenz Company oli lähes 100 % Eversti Behnin hallinnassa Telephone and Telegraph Companyn kautta?

VASTAUS: Kyllä.

KYSYMYS: Hyväksyikö Eversti Behn tämän investoinnin jonka Lorenz Company teki Focke-Wolfeen?

VASTAUS: Olen luottavainen että Eversti Behn hyväksyi tämän ennen kuin hänen edustajansa jotka olivat läheisesti kosketuksissa häneen virallisesti hyväksyivät tämän liiketoimen.

KYSYMYS: Mikä oli vuosi jolloin Lorenz Company teki tämän investoinnin joka antoi sille 25 % osuuden Focke-Wolfesta?

VASTAUS: Minä muistan että se oli hiukan ennen sodan puhkeamista, joka on, lyhyesti ennen invaasiota Puolaan.

KYSYMYS: Tietäisikö Westrick kaikki yksityiskohdat Lorenz Companyn osallisuudesta Focke-Wolfeen?

VASTAUS: Kyllä. Paremmin kuin minä.

KYSYMYS: Mikä oli investoinnin koko jonka Lorenz Company teki Focke-Wolfeen, joka antoi heille aluksi 25 % osuuden?

VASTAUS: 250 000 markkaa aluksi, ja tämä summa huomattavasti kasvoi, mutta minä en muista lisäinvestointien määrää jotka Lorenz Company sijoitti Focke-Wolfeen.

KYSYMYS: Vuodesta 1935, sodan puhkeamiseen, oliko Eversti Behn sellaisessa asemassa että hän kykeni siirtämään voitot Saksalaisista yhtiöistä hänen Amerikkalaisiin yhtiöihinsä?

VASTAUS: Kyllä. Vaikka se olisi vaatinut että hänen yhtiönsä olisi saanut hieman vähemmän rahaa kuin täydet osuudet, koska oli vaikeaa turvata valuutanvaihto. Suuri osa voitoista olisi voitu siirtää Eversti Behnin firmaan Yhdysvalloissa. Kuitenkin, Eversti Behn päätti olla tekemättä näin, eikä hän koskaan kysynyt minulta että voisinko minä suorittaa tämän liiketoimen hänen puolestaan. Sen sijaan, hän näytti olevan täysin tyytyväinen kaikkiin voittoihinsa jotka hän sai Saksan yhtiöistään, joita hän ja hänen intressinsä hallitsivat, sijoittaen nämä voitot uudelleen uusiin rakennuksiin ja koneisiin ja muihin yrityksiin jotka liittyivät aseiden tuottamiseen.

Eräs toinen näistä yhtiöistä oli Huth and Company, GmbH Berliinissä, joka valmisti radioita ja tutkan osia, joista monia käytettiin laitteisiin jotka menivät Saksan armeijalle. Lorenz Companylla, kuten minä muistan, oli 50 % osuus Huth and Companyssa. Lorenz Companylla oli myös pieni tytäryhtiö joka toimi Lorenz Companyn myynti-agenttina yksityisille asiakkaille.

KYSYMYS: Sinä olit Lorenz Companyn hallintoneuvoston jäsen, vuodesta 1935 tähän hetkeen saakka. Tänä aikana, Lorenz Company sekä eräät muut yhtiöt, kuten Foeke-Wolfe, jossa sillä oli suuri osuus, olivat mukana ase-varustusten sekä sotatarvikkeiden valmistuksessa. Protestoitko sinä tai kuulitko sinä Eversti Behnin tai hänen edustajansa protestoivan näitä yhtiöitä vastaan jotka olivat mukana näissä aktiviteeteissa joissa Saksaa valmisteltiin sotaan?

VASTAUS: En.

KYSYMYS: Oletko varma että ei ollut mitään muuta tapausta jossa sinua olisi pyydetty, joko, Westrickin, Mannin, Eversti Behnin tai kenenkään muun henkilön taholta joka oli sidoksissa International Telephone and Telegraphic Companyn intresseihin Saksassa, sekaantumaan tämän yhtiön puolesta Saksan viranomaisten toimiin?

VASTAUS: En muista mitään pyyntöä jossa minua olisi pyydetty sekaantumaan mihinkään tärkeään asiaan Lorenz Companyn tai minkään muun International Telephone and Telegraphic Companyn intressin taholta Saksassa.

Olen lukenut muistiinpanot tästä kuulustelusta ja minä vannon että vastaukset jotka olen antanut Messrs. Adamsin ja Pajusin kysymyksiin ovat oikeita parhaan tietämykseni ja uskoni mukaan. Kurt von Schröder.

Se oli tämä tarina ITT-Natsi yhteistyöstä Toisen maailmansodan aikana ja ITT:n yhteyksistä Natsi Kurt von Schröderiin jonka ITT halusi salata — ja se melkein onnistui asian salaamisessa. James Stewart Martin muistelee kuinka Valvontakomission Talousyksikössä hänelle annettiin tehtäväksi työskennellä Kapteeni Norbert A. Bogdanin kanssa, joka siviilissä oli J. Henry Schroder Banking Corporation of New Yorkin varapresidentti. Martin kertoo että "Kapteeni Bogdan oli väitellyt raivokkaasti Stein Bankin tutkimuksia vastaan sillä perusteella että kyseessä oli 'vähäpätöinen asia'." [11] Pian sen jälkeen kun tämä manööveri estettiin, kaksi Bogdanin henkilökunnan pysyvää jäsentä pyysi saada lupaa tutkia Stein Bankia — vaikka USA:n joukot eivät olleet vielä kukistaneet Kölniä. Martin muistelee että "Tiedusteluyksikkö esti tämän yrityksen", ja niin jonkin verran informaatiota Stein-Schröder Bank-I.T.T. operaatiosta säästyi.

Alaviitteet:

1. For an excellent review of I.T.T.’s worldwide activities, see Anthony Sampson, The Sovereign State of I.T.T., (New York: Stein & Day, 1973).

2. See also Sutton, Wall Street and the Bolshevik Revolution, op. cit.

3. New York Times, August 4, 1933.

4. See also Chapter Nine for documentary proof of these I.T.T. payments to the S.S.

5. Elimination of German Resources, p. 871.

6. Ibid.

7. New York Times, July 20, 1936.

8. Anthony Sampson raportoi kokouksesta ITT:n varapresidentin Kenneth Stocktonin ja Westrickin välillä, jossa suunniteltiin ITT:n omaisuuden säästämisestä. See Anthony Sampson, op. cit., p. 39.

9. There is no substance to reports that Rieber received $20,000 from the Nazis. These reports were investigated by the F.B.I. with no proof forthcoming. See United States Senate, Subcommittee to Investigate the Administration of the. Internal Security Act, Committee on the Judiciary, Morgenthau Diary (Germany), Volume I, 90th Congress, 1st Session, November 20, 1967, (Washington: U.S. Government Printing Office, 1967), pp. 316-8. On Rieber see also Appendix to the Congressional Record, August 20, 1942, p, A 1501-2, Remarks of Hon. John M. Coffee.

10. See pp. 128-130 for further details.

11. James Stewart Martin, op. cit., p. 52.