Wall Street and Rise of Hitler

LUKU 4: Standard Oil liikuttaa Toista maailmansotaa

Kahdessa vuodessa Saksa kykenee tuottamaan riittävästi öljyä ja kaasua pehmeästä hiilestä pitkää sotaa varten. Standard Oil of New York antaa miljoonia dollareita auttaakseen heitä.

Report from the Commercial Attaché, U.S. Embassy in Berlin, Germany, January 1933, to State Department in Washington, D.C.

Standard Oilin yhtiöt, joista Rockefellerin perhe omisti neljänneksen (ja hallitsevan) osuuden, oli elintärkeä apu auttaessaan Natsi-Saksaa valmistautumaan Toiseen maailmansotaan. [1] Tämä apu sotilaallisessa valmistautumisessa tuli koska Saksalla oli suhteellisen merkityksettömät varannot raaka-petroolia, ja ne olivat aivan riittämättömät moderniin mekanosoituun sodankäyntiin; vuonna 1934, esimerkiksi, 85 % Saksan jalostetuista petrooli-tuotteista tuotiin maahan ulkomailta. Ratkaisu jonka Natsi-Saksa omaksui oli valmistaa synteettistä polttoainetta maan runsaista kotimaan hiilivarannoista. Se oli hydrogenaatio-prosessi jonka avulla tuotettiin synteettistä polttoainetta sekä iso-oktaani ominaisuuksia polttoaineeseen joka mahdollisti Saksan mukaantulon sotaan vuonna 1940 — ja tämä hydrogenaatio-prosessi kehitettiin ja sitä rahoitettiin Standard Oilin laboratorioissa Yhdysvalloissa yhteistyössä I.G. Farbenin kanssa.

Todisteet jotka esitettiin Trumanin, Bonen, ja Kilgoren komitealle Toisen maailmansodan jälkeen vahvistivat että Standard Oil samaan aikaan "vakavasti vaaransi Yhdysvaltain sotavalmistelut." [2] Asiakirja-todisteet esitettiin kaikille kolmelle Kongressin komitealle että ennen Toista maailmansotaa, Standard Oil oli solminut I.G. Farbenin kanssa niin kutsutun Jasco-sopimuksen että synteettinen kumi oli Farbenin vaikutuspiirissä kun taas Standard Oililla olisi ehdoton monopoli Yhdysvalloissa ainoastaan jos ja kun Farben sallisi synteettisen kumin kehittämisen Yhdysvalloissa:

Täten [Kilgoren komitea teki johtopäätöksen] Standard täysimääräisesti toteutti I.G:n tavoitteen estää Amerikkalaisia yrityksiä tuottamasta synteettistä kumia taivuttamalla Amerikkalaiset kumiyhtiöt olemaan ryhtymättä yksityisiin tutkimuksiin liittyen synteettisten kumien prosessien kehittämiseen. [3]

Valitettavasti, Kongressin komiteat eivät tutkineet tämän Standard Oil — I.G. Farben kolluusion (salainen sopimus) vielä pahaenteisempää aspektia: että siihen aikaan Standard Oil of New Jerseyn johtajilla ei ollut ainoastaan strategisen sodankäynnin yhteyksiä I.G. Farbeniin, vaan että sillä oli muitakin yhteyksiä Hitlerin Saksaan — jopa siinä määrin että se lahjoitti rahaa, Saksalaisten tytäryhtiöiden kautta, Heinrich Himmlerin henkilökohtaiseen rahastoon ja että sillä oli jäseniä Himmlerin Ystäväpiirissä (Circle of Friends) niinkin myöhään kuin vuonna 1944.

Toisen maailmansodan aikana Standard Oil of New Jerseytä syytettiin petoksesta — syynä tämä ennen sotaa voimassa ollut allianssi I.G. Farbenin kanssa, vaikka sen jatkuvasta sodan ajan aktiviteetista Himmlerin Ystäväpiirin kanssa ei tiedetty. Standard Oil kiisti petossyytökset voimakkaasti. Erään kuuluisimmista puolustuspuheista julkaisi R.T. Haslam, Standard Oil of New Jerseyn johtaja The Petroleum Times -lehdessä (25. joulukuuta 1943), ja se oli otsikolla "Salaisuudet muutettiin mahtavaksi sota-aseeksi I.G. Farbenin sopimuksen kautta." [4] Tämä oli yritys kääntää pöydät ja esittää sotaa edeltänyt yhteistyö edulliseksi USA:n kannalta.

Millaisia hyvänsä ovatkaan olleet Standard Oilin sodan ajan muistot ja hätäinen puolustuspuhe, vuoden 1929 neuvottelut ja sopimukset Standard Oilin ja I.G. Farbenin välillä oli tallennettu sen ajan lehtiin ja niissä kuvailtiin sopimuksia Standard Oil of New Jerseyn ja I.G. Farbenin välillä, sekä niiden tarkoituksia. Huhtikuussa 1929 Walter C. Teagle, Standard Oil of New Jerseyn presidentti, nousi äskettäin organisoidun American I.G. Farbenin johtajaksi. Ei siksi että Teagle olisi ollut kiinnostunut kemianteollisuudesta vaan koska... [Kappale loppuu kesken.]

Yhtiö oli muutaman vuoden ajan nauttinut läheisistä suhteista I.G. Farbenin tutkimustyön tiettyjen haarojen kanssa, jotka olivat läheistä sukua öljyteollisuuden kanssa. [5]

Teagle ilmoitti että yhteistä tutkimustyötä öljyn tuottamiseksi hiilestä oli toteutettu jo jonkin aikaa ja että tutkimuslaboratoriota tätä työtä varten oltiin perustamassa Yhdysvaltoihin. [6] Marraskuussa 1929 tämä yhteisesti omistettu Standard — Farben tutkimusyhtiö perustettiin Standard Oil of New Jerseyn alaisuuteen, ja kaikki tutkimustyö sekä patentit jotka koskivat öljyn tuottamista hiilestä jaettiin keskenään. Aiemmin, jaksolla 1926 - 1929, nämä kaksi yhtiötä olivat tehneet yhteistyötä hydrogenaatio-prosessin kehittämiseksi, ja koelaitoksia oli rakennettu sekä Yhdysvaltoihin että saksaan. Nyt ehdotettiin uusien tehtaiden rakentamista Yhdysvaltoihin New Jerseyhin ja Baytowniin, Texasiin, sen lisäksi että laajennettaisiin aiempaa koelaitosta Baton Rougessa. Standard ilmoitti:

...tämän uuden sopimuksen merkitys kuten sitä sovelletaan tässä maassa on siinä tosiasiassa että se varmisti, että tätä hydrogenaatio-prosessia kehitettäisiin kaupallisesti tässä maassa Amerikkalaisten öljy-intressien ohjauksessa. [7]

Joulukuussa 1929, uusi yhtiö, Standard I.G. Company, perustettiin. F.A. Howard nimitettiin sen presidentiksi, ja sen Saksalaiset ja Amerikkalaiset johtajat nimitettiin seuraavasti: E.M. Clark, Walter Duisberg, Peter Hurll, R.A. Reidemann, H.G. Seidel, Otto von Schenck, ja Guy Wellman.

Tämän tutkimusyhtiöm osake-enemmistön omisti Standard Oil. Tekninen työ, prosessien kehitystyö, ja kolmen uuden öljyä-hiilestä tehtaan rakennustyö Yhdysvalloissa annettiin Standard Oil Development Companyn käsiin, joka oli Standard Oilin tekninen tytäryhtiö. On selvää näiden sen aikaisten raporttien pohjalta että kehitystyön öljyä hiilestä otti harteilleen Standard Oil of New Jersey USA:n sisällä, Standard Oilin tehtaissa ja siten että Standard Oil valvoi ja rahoitti suurinta osaa prosessista. Tutkimustyön tulokset luovutettiin I.G. Farbenille ja siitä tuli perusta Hitlerin öljyä-hiilestä ohjelman kehittämiselle mikä teki Toisen maailmansodan mahdolliseksi.

Tämä Haslamin artikkeli, jonka oli kirjoittanut entinen Kemiallisen insinööritaidon professori (Professor of Chemical Engineering) M.I.T:ssä (silloinen Standard Oil of New Jerseyn varapresidentti) väitti — toisin kuin nämä muistiin merkityt faktat — että Standard Oil kykeni, Farbenin sopimusten kautta, hankkimaan Saksalaista teknologiaa Yhdysvalloille. Haslam siteerasi mäntyöljyn (toluol) ja paratoniinin (Op-panol) valmistusta, jota käytettiin vakauttamaan öljyn viskositeetti, elintärkeä materiaali aavikolla ja Venäjän talvisissa olosuhteissa, sekä buna-kumi. Kuitenkin, tämä artikkeli, virheellisten itseään palvelevien väitteidensä kera, löysi tiensä sodan ajan Saksaan ja se pääsi "Salaiseen" I.G. Farbenin muistioon päivättynä 6. kesäkuuta 1944. Tämä von Knieriemin "Salainen" muistiinpano paljastaa ne faktat joita Haslam vältti Petroleum Timesin artikkelissaan. Tämä muistiinpano oli itse asiassa yhteenveto siitä mitä Standard ei halunnut paljastaa Amerikkalaiselle yleisölle — i.e. merkittävistä lahjoituksista joita Standard Oil of New Jersey teki Natsien sitakoneelle. Tässä Farbenin muistiossa sanotaan että Standard Oilin sopimukset olivat ehdottoman elintärkeitä I.G. Farbenille:

Sopimus Standardin kanssa oli välttämätön teknisistä, kaupallisista ja taloudellisista syistä: teknisistä, koska spesiaali-kokemus jota oli saatavilla ainoastaan suuressa öljy-yhtiössä oli välttämätön prosessimme jatkokehityksen kannalta, eikä tällaista teollisuutta ollut olemassa Saksassa; kaupallisesti, koska valtion taloudellisen kontrollin puuttuessa Saksasta siihen aikaan, I.G:n täytyi välttää taistelua suuria öljy-yhtiöitä vastaan, jotka aina myivät parasta bensiiniä halvimpaan hintaan kilpailluilla markkinoilla; taloudellisesti, koska I.G:n, joka oli jo käyttänyt poikkeuksellisen suuria summia prosessin kehittämiseksi, täytyi etsiä taloudellista helpotusta jotta voisi jatkaa kehitystyötä uusilla teknisillä kentillä, kuten buna. [8]

Tämä Farbenin muistio sitten vastasi tähän avainkysymykseen: Mitä I.G. Farben hankki Standard Oililta sellaista joka oli "elintärkeää sodan kannalta?" Tässä muistiossa tutkitaan niitä tuotteita joita Haslam siteerasi — i.e. iso-oktaani, mäntyöljy (tuluol), Oppanol-Paratone, ja buna — ja osoittaa että vastoin Standard Oilin julkista väitettä, heidän teknologiansa tuli suuressa määrin Yhdysvalloista, ei Saksasta.

Iso-oktaanin osalta, Farbenin muistiossa sanotaan:

Koska he ovat työskennelleet vuosikymmenten ajan moottori-polttoaineiden parissa, Amerikkalaiset olivat meitä edellä tiedoissa jotka koskivat laatuvaatimuksia joita vaaditaan moottori-polttoaineiden eri käyttötarkoituksia varten. Erityisesti he olivat kehittäneet, suurilla kustannuksilla, suuren määrän menetelmiä testata bensiniä eri käyttötarkoituksiin. Heidän kokemustensa pohjalta he olivat tunnistaneet iso-oktaanin ominaisuudet nakutuksen ehköisemisessä jo kauan ennenkuin heillä oli mitään tietoa meidän hydrogenaatio-prosessistamme. Tämän todistaa yksittäinen fakta että Amerikassa polttoaineet luokitellaan oktaaniluvun mukaan, ja iso-oktaani oli luokiteltu parhaaksi polttoaineeksi, luvulla 100. Kaikki tämä tieto luonnollisesti tuli meidän osaksemme sopimuksen seurauksena, joka säästi meiltä paljon ponnisteluja ja suojeli meitä monilta virheiltä.

I.G. Farben lisää että Haslamin väite, että iso-oktaanin tuottaminen tuli tunnetuksi Amerikassa ainoastaan Farbenin hydrogenaatio-prosessin kautta, ei ollut oikea:

Erityisesti iso-oktaanin tapauksessa, on osoitettu että me olemme paljon velkaa Amerikkalaisille koska omassa työssämme me voimme turvautua laajalti Amerikkalaiseen informaatioon liittyen polttoaineiden käyttäytymiseen moottoreissa. Edelleen, Amerikkalaiset pitävät meitä tällä hetkellä informoituna liittyen heidän tuotanto-prosessin edistymiseen ja sen tulevaisuudessa tapahtuvaan kehittymiseen.

Vähän ennen sotaa, uusi menetelmä iso-oktaanin tuottamiseksi kehitettiin Amerikassa — alkylaatio jossa on isomerisaatio ensimmäisenä askeleena. Tämä prosessi, jota Hra. Haslam ei mainitse lainkaan, on kokonaan Amerikkalaisilta lähtöisin ja on tullut meidän tietoomme yksityiskohtaisesti erillisissä vaiheissaan sopimusten ansiosta jotka me olemme laatineet heidän kanssaan, ja me hyödynnämme sitä laajamittaisesti.

Mäntyöljyn osalta I.G. Farben viittaa asiavirheisiin Haslamin artikkelissa: Mäntyöljyä ei tuotettu hydrogenaatio-prosessilla Yhdysvalloissa kuten Professori Haslam väittää. Oppanolin tapauksessa, I.G:n muistio kutsuu Haslamin informaatiota "epätäydelliseksi", ja mitä buna-kumiin tulee, "Me emme koskaan antaneet teknistä informaatiota Amerikkalaisille, myöskään teknistä yhteistyötä buna-kentällä ei koskaan tapahtunut." Kaikkein tärkeintä, Farbenin muistio jatkaa kuvailemalla joitakin tuotteita joita Haslam ei siteerannut artikkelissaan:

Seurauksena sopimuksistamme Amerikkalaisten kanssa, me saimme heiltä, sopimuksen ulkopuolella, monia hyvin arvokkaita lahjoituksia moottori-polttoaineiden ja voiteluöljyjen synteesiin ja parantamiseksi, jotka juuri nyt sodan aikana ovat mitä hyödyllisimpiä meille; ja me myös saimme muitakin etuja heiltä. Ensisijaisesti, seuraavat voidaan mainita:

(1) Ennen kaikkea polttoaineiden parantelu tetraetyyli-lyijyä lisäämällä, sekä tämän tuotteen valmistus. Ei tarvitse erityisesti mainita että ilman tetraetyyli-lyijyä nykyaikaiset metodit sodan käymiseksi olisivat mahdottomia. Se tosiasia että sodan alusta lähtien me kykenimme tuottamaan tetraetyyli-lyijyä on kokonaisuudessaan olosuhteiden ansiota että, vähän aikaisemmin, Amerikkalaiset olivat esitelleet meille tuotantosuunnitelmat, täydellisinä heidän tietotaitonsa kera. Se oli, edelleen, ensimmäionen kerta jolloin Amerikkalaiset päättivät antaa tämän prosessin lisenssin vieraalle maalle (suojaamattomien salaisuuksien luovuttamisen lisäksi) ja tämä ainoastaan siksi että me kiireesti pyysimme Standard Oilia toteuttamaan toiveemme. Sopimuksen pohjalta me emme olisi voineet vaatia sitä, ja me saimme selville myöhemmin että Sotaministeriö Washingtonissa antoi lupansa vasta pitkän harkinnan jälkeen.

(2) Vähäisten molekyylimäärien omaavien ei-kyllästettyjen (low-molecular unsaturates) muuttaminen käyttökelpoiseksi polttoaineeksi (polymerisaatio). Paljon työtä tällä kentällä on tehty täällä kuten myös Amerikassa. Mutta Amerikkalaiset olivat ensimmäisiä jotka kykenivät suorittamaan tämän prosessin suuressa mittakaavassa, mikä vihjasi meille että myös me voisimme kehittää tämän prosessin suuressa teknisessä mittakaavassa. Mutta tämän lisäksi (but above and beyond that), tehtaita joita on rakennettu Amerikkalaisten prosessien mukaan on toiminnassa Saksassa.

(3) Myös voiteluöljyjen alueella, Saksa, Amerikkalaisten kanssa solmittujen sopimusten ansiosta, oppi kokemusta joka on äärimmäisen tärkeää tämän päivän sodankäynnissä.

Tässä yhteydessä, me emme hankkineet ainoastaan kokemusta Standardilta, vaan Standardin kautta, myös General Motorsin ja muiden suurten Amerikkalaisten moottoriyhtiöiden kokemuksia.

(4) Vielä yhtenä huomattavana esimerkkinä hyödyllisistä vaikutuksista meille sopimusten ansiosta joita on solmittu I.G:n ja Standard Oilin välillä, seuraava asia pitäisi mainita: Vuosina 1934 - 1935, meidän hallituksellamme oli suuri intressi hankkia ulkomailta varastoon erityisen arvokkaita mineraaliöljy-tuotteita (erityisesti, lentokone-polttoainetta ja lentokone-voiteluöljyä), ja säilyttää sitä varastossa määrä jonka markkina-arvo on noin 20 miljoonaa dollaria. Saksan hallitus lysyi I.G:ltä että onko mahdollista, ystävällisten suhteiden perusteella jotka sillä on Standard Oiliin, ostaa tämä määrä Farbenin nimissä; itse asiassa, kuitenkin, Saksan hallituksen puolesta. Se tosiasia että me onnistuimme mitä vaikeimpien neuvotteluiden kautta ostamaan tarvittava määrä American Standard Oil Companylta ja Dutch — English Royal — Dutch — Shell -ryhmältä ja kuljettamaan sen Saksaan, oli mahdollista ainoastaan American Standard Oil Companyn avulla.

Etyyli-lyijyä Wehrmachtille

Eräs toinen tärkeä esimerkki Standard Oilin avusta Natsi-Saksalle — yhteistyössä General Motorsin kanssa — oli etyyli-lyijyn hankkiminen. Etyyli-neste on nakutusta ehkäisevä aine jota käytetään sekä lentokoneiden että autojen polttoaineissa eliminoimaan nakutus, ja parantaen täten moottorin tehoa; ilman tällaista nakutusta ehkäisevää komponenttia moderni liikkuva sodankäynti olisi epäkäytännöllistä.

Vuonna 1924 Ethyl Gasoline Corporation perustettiin New York Cityssä; sen omistivat yhdessä Standard Oil Company of New Jersey ja General Motors Corporation, kontrolloidakseen ja hyödyntääkseen Amerikkalaisia patentteja tetraetyyli-lyijyn valmistukseen ja jakeleluun sekä etyyli-nesteen Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Vuoteen 1935 mennessä Ethyl Gasoline Corporation siirsi tietotaitonsa Saksaan Natsien aseohjelman käyttöön. Tämä siirto tehtiin huolimatta USA:n hallituksen protesteista.

Ethyl Gasoline Corporationin aikeet luovuttaa nakutusta ehkäisevä teknologia Natsi-Saksalle tuli Armeijan ilmavoimien tietoisuuteen Washington D.C:ssä. 15. joulukuuta 1934, E.W. Webb, Ethyl Gasolinen presidentti sai tiedon että Washington oli saanut selville aikomuksen "perustaa Saksalainen yhtiö I.G:n kanssa valmistamaan etyyli-lyijyä tässä maassa." Sotaministeriö ilmaisi että oli huomattavaa kritiikkiä tätä teknologian luovutusta kohtaan, jolla saattaisi "olla mitä hirveimmät jälkiseuraukset" Yhdysvalloille; että etyyli-lyijyn kaupalliset tarpeet Saksassa olivat liian pienet ollakseen intressi; ja, "...väitettiin että Saksa aseisti maataan salaa ja etyyli-lyijy olisi epäilemättä arvokas apu sotilaskoneille." [10]

Armeijan ilmavoimat sitten neuvoivat Ethyl Companya että "missään olosuhteissa teidän tai Ethyl Gasoline Corporationin hallituksen ei pitäisi paljastaa mitään salaisuuksia tai 'tietotaitoa' liittyen tetraetyyli-lyijyn valmistukseen Saksalle." [11]

12. tammikuuta 1935, Webb kirjoitti Armeijan ilmavoimien päällikölle "Lausuttuna Faktana" (Statement of Facts), joka oli käytännössä asian kiistäminen, että mitään tällaista teknistä tietoa olisi luovutettu; hän tarjoutui lisäämään tällaisen sivulauseen sopimukseen varmistaakseen että tällaista luovutusta ei tapahtuisi. Kuitenkin, vastoin lupaustaan Armeijan ilmavoimille, Ethyl Company tämän jälkeen allekirjoitti yhteisen tuotantosopimuksen I.G. Farbenin kanssa Saksassa perustaakseen firman nimeltä Ethyl GmbH, sekä firman Montecatini fasistien hallitsemaan Italiaan samaan tarkoitukseen.

I.G. Farbenin kansiot jotka siepattiin sodan lopussa vahvistavat tämän tietyn teknisen siirron merkityksen Saksan Wehrmachtille:

Sodan alusta lähtien me olemme olleet sellaisessa asemassa että kykenemme tuottamaan lyijy-tetratyyliä yksinomaan koska, vähän ennen sodan puhkeamista, Amerikkalaiset olivat perustaneet tehtaita meitä varten valmiina tuotantoa varten ja varustivat meidät kaikella saatavilla olevalla kokemuksella. Tähän tapaan meidän ei tarvinnut ryhtyä vaikeaan kehitystyöhön koska me kykenimme aloittamaan tuotannon välittömästi kaiken sen kokemuksen pohjalta joka Amerikkalaisilla oli ollut vuosien ajan. [13]

Vuonna 1938, juuri ennen sodan puhkeamista Euroopassa, Saksan Luftwaffe esitti kiireellisen vaatimuksen saada 500 tonnia tetraetyyli-lyijyä. Eräs DuPontin viranomainen neuvoi Ethyl Companya että Saksa voisi käyttää tällaisia määriä etyyliä sotilaallisiin tarkoituksiin. [14] Ethyl Export Corporation of New York lainasi tämän 500 tonnia Saksan Ethyl GmbH:lle, transaktiossa jonka Saksan Ilmailuministeriö järjesti I.G. Farbenin johtajan Mueller-Cunradin kanssa. Salassapidosta sovittiin eräässä kirjeessä joka oli päivätty 21. syyskuuta 1938, Brown Brothersin, Harriman & Company of New Yorkin kautta.

Standard Oil of New Jersey ja synteettinen kumi

Etyyli-teknologian siirto Natsien sotakoneelle toistui synteettisen kumin tapauksessa. Ei ole epäilystäkään etteikö Saksan Wehrmachtin kyky taistella Toisessa maailmansodassa ollut riippuvainen synteettisestä kumista — samoin kuin synteettisestä polttoaineesta — koska Saksassa ei ollut luonnonkumia, ja sota olisi ollut mahdoton ilman Farbenin synteettisen kumin tuotantoa. Farbenilla oli käytännössä monopoli tällä kentällä ja Saksan valtio rahoitti ohjelman tuottaa sitä suuria määriä:

Suunnitellun tuotannon määrä tällä kentällä oli paljon enemmän kuin mitä rauhan ajan talous olisi tarvinnut. Suunnattomat kustannukset jotka liittyivät tähän olivat johdonmukaisia ainoastaan jos pohdittiin sotilaallisia tarkoitusperiä jossa tarve omavaraisuuteen kustannuksista välittämättä oli määräävä tekijä. [16]

Samoin kuin etyyli-teknologian siirrossa, Standard Oil of New Jersey oli läheisissä tekemisissä I.G. Farbenin synteettisen kumin kanssa. Joukko yhteisiä kartelli-sopimuksia solmittiin 1920-luvun lopulla, ja niiden tavoitteena oli yhteinen maailmanlaajuinen monopoli synteettisessä kumissa. Hitlerin nelivuotissuunnitelma laitettiin käytäntöön vuonna 1937 ja vuonna 1938 Standard lahjoitti I.G. Farbenille uuden butyyli-kumiprosessin. Toisaalta Standard piti Saksalaisen buna-prosessin salaisuutena Yhdysvalloissa ja vasta kesäkuussa 1940 Firestonen ja U.S. Rubberin sallittiin ottavan osaa butyylin testaamiseen ja heille myönnettiin bunan valmistuslisenssit. Vielä silloinkin Standard yritti saada USA:n hallituksen rahoittamaan suuren mittaluokan buna-ohjelmaa — varaten omia rahojaan lupaavampaan butyyli-prosessiin. [17]

Täten, Standardin apu Natsi-Saksalle ei rajoittunut ainoastaan öljyyn hiilestä, vaikka tämä oli kaikkein tärkein teknologinen siirto. Sen lisäksi että prosessi tetraetyylin valmistamiseksi siirrettiin I.G. Farbenille ja tehdas rakennettiin Saksaan jonka I.G:n, General Motorsin ja Standardin tytäryhtiöt omistivat yhdessä; vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1939 Standardin Saksalainen tytäryhtiö suunnitteli Saksaan tehtaan joka valmisti lentokone-polttoainetta. Tetraetyyliä laivattiin kiireellä (on an emergency basis) Wehrmachtille ja merkittävää apua annettiin butyyli-kumin valmistuksessa, samalla kun pidettiin salaisuutena Yhdysvalloissa Farbenin prosessi bunan valmistamiseksi. Toisin sanoen, Standard Oil of New Jersey (ensin presidentti W.C. Teaglen ja myöhemmin W.S. Farishin alaisuudessa) johdonmukaisesti auttoivat Natsien sotakonetta samalla kun he kieltäytyivät auttamasta Yhdysvaltoja.

Tämä tapahtumajärjestys ei ollut sattumaa. President W.S. Farish väitti että jos he eivät olisi antaneet tällaista apua Wehrmachtille "...se olisi ollut vastuutonta." [18] Tämä apu oli tietoista, se kesti yli kymmenen vuotta, ja oli niin merkittävää että ilman sitä Wehrmacht ei olisi voinut ryhtyä sotaan vuonna 1939.

The Deutsche-Amerikanische Petroleum A.G. (DAPAG)

Tämä Standard Oilin tytäryhtiö Saksassa, Deutsche-Amerikanische Petroleum A.G. (DAPAG), oli 94-prosenttisesti Standard Oil of New Jersey omistama. DAPAG:illa oli haarakonttoreita kaikkialla Saksassa, jalostamo Bremenissä, ja pääkonttori Hampurissa. DAPAG:in kautta, Standard Oil of New Jersey oli edustettuna Natsisimin sisäpiirissä — Keppler-Piirissä (Keppler Circle) ja Himmlerin Ystäväpiirissä. Eräs DAPAG:in johtaja oli Karl Lindemann, myös Kansainvälisen kauppakamarin puheenjohtaja Saksassa, kuten myös useiden pankkien johtajam mukaan lukien Dresdner Bank, Deutsche Reichsbank, sekä yksityinen Natsi-orientoitunut pankki C. Melchior & Company, sekä lukuisten korporaatioiden puheenjohtaja mukaan lukien HAPAG (Hamburg-Amerika Line). Lindemann oli Kepplerin Ystäväpiirin jäsen niinkin myöhään kuin vuonna 1944 ja niin antoi Standard Oil of New Jersey edustuksen Natsismin aivan ytimeen. Eräs toinen DAPAG:in johtokunnan jäsen oli Emil Helfrich, joka oli Kepplerin Piirin alkuperäinen jäsen.

Yhteenvetona, Standard Oil of New Jerseyllä oli kaksi jäsentä Kepplerin Piirissä sen Saksalaisten kokonaan omistamien tytäryhtiöiden johtajina. Maksut tälle Piirille Standard Oilin tytäryhtiön toimesta, sekä Lindemannilta ja Helffrichiltä yksilö-johtajina, jatkuivat vuoteen 1944 saakka, mikä oli vuosi ennen kuin Toinen maailmansota loppui. [19]

Alaviitteet:

1. In 1935, John D. Rockefeller, Jr. owned stock valued at $245 million in Standard Oil of New Jersey, Standard Oil of California, and Socony-Vacuun Company, New York Times, January 10, 1935.

2. Elimination of German Resources, op cit., p. 1 085.

3. Ibid.

4. NMT, I.G. Farben case, p. 1 304.

5. New York Times, April 28, 1929.

6. Ibid.

7. Ibid, November 24, 1929.

8. NMT, I.G. Farben case, Volumes VII and VIII, pp. 1 304-1 311,

9. See letter from U.S. War Department reproduced as Appendix D.

10. United States Congress. Senate. Hearings before a subcommittee of the Committee on Military Affairs. Scientific and Technical Mobilization, (78th Congress, 1st session, S. 702), Part 16, (Washington: Government Printing Office, 1944), p. 939. Hereafter cited as Scientific and Technical Mobilization.

11. Ibid.

12. Oil and Petroleum Yearbook, 1938, p. 89.

13. New York Times, October 19, 1945, p. 9.

14. George W. Stocking & Myron W. Watkins, Cartels in Action, (New York: The Twentieth Century Fund, 1946), p. 9.

15. For original documents see NMT, I.G. Farben case, Volume VIII, pp. 1 189-1 194.

16. NMT, I.G. Farben case, Volume VIII, p. 1 264-1 265.

17. Scientific and Technical Mobilization, p. 543.

18. Robert Engler, The Politics of Oil, (New York: The MacMillan Company, 1961), p. 102.

19. See Chapter Nine for details.