Wall Street and Rise of Hitler

LUKU 3: General Electric rahoittaa Hitleriä

Varhaisten Rooseveltin fasististen keinojen joukossa oli National Industry Recovery Act (NRA) 16. kesäkuuta 1933. Tämän suunnitelman alkuperät ovat toistamisen arvoisia. Näitä ajatuksia ehdotti ensin Gerard Swope General Electric Companysta... tämän jälkeen USA:n Kauppakamari omaksui ne...

Herbert Hoover, The Memoirs of Herbert Hoover: The Great Depression, 1929-1941, New York: The Macmillan Company, 1952, s. 420.

Tämmä monikasallisella jättiläisellä, General Electricillä, on vertaansa vailla oleva rooli 1900-luvun historiassa. General Electric Company sähköisti Neuvostoliiton 1920- ja 1930-luvulla, ja toteutti Leninin iskulauseen: "Sosialismi = sähköistäminen." [1] "Swope Plan", jonka General Electricin silloinen presidentti Gerard Swope loi; siitä tuli Franklin D. Rooseveltin "New Deal", prosessissa, jota entinen presidentti Herbert Hoover surkutteli ja josta kerrottiin kirjassa Wall Street and FDR. [2] Oli läheinen suhde General Electricin Swopen ja Youngin, sekä Rooseveltin perheen välillä, kuten myös General Electricin ja Neuvostoliiton välillä. Vuonna 1936, Senaattori James A. Reed Missourista, Rooseveltin varhainen tukija, tuli tietoiseksi siitä kun Roosevelt petti liberaalit ajatukset ja hyökkäsi Rooseveltin New Deal -ohjelmaa vastaan kutsuen sitä "tyrannimaiseksi" menetelmäksi joka "johtaa despotismiin, ja jota sen rahoittajat mainostavat kommunistisella iskulauseella 'Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus'." Senaattori Reed edelleen syytti Senaatin lattialla että Franklin D. Roosevelt oli "taloudellisten rojalistien vuokraama mies" Wall Streetillä ja että Rooseveltin perhe "on General Electric Companyn eräs suurimpia osakkeenomistajia." [3]

Kun me menemme syvemmälle kulissien taakse liittyen Saksan sotien väliseen historiaan, sekä kertomukseen Hitleristä ja Natsismista, me saamme selville että sekä Owen D. Young että Gerard Swope General Electricistä olivat sidoksissa Hitlerismin nousuun sekä Saksan demokratian tukahduttamiseen. General Electricin johtajat löydetään jokaisesta näistä kolmesta erillisestä historiallisesta kategoriasta — i.e., Neuvostoliiton kehitys, Rooseveltin New Dealin luominen, ja Hitlerismin nousu — ne vihjaavat kuinka Suuren Bisneksen (Big Business) elementit ovat läheisesti sidottuina maailman sosialisaatioon, heidän omien tarkoitustensa ja tavoitteidensa pohjalta, sen sijaan että pidettäisiin yllä puolueettomia markkinoita vapaassa yhteiskunnassa. [4] General Electric teki mukavasti voittoa Bolshevismilla, Rooseveltin New Deal -sosialismilla, ja, kuten me tulemme myöhemmin näkemään, Hitlerin Saksan Ksnsallissosialismilla.

General Electric Weimarin Saksassa

Walter Rathenau oli, salamurhaansa asti joka tapahtui vuonna 1922, Allgemeine Elekrizitats Gesellschaftin (A.E.G.) toimitusjohtaja, tai German General Electric, ja kuten Owen Young ja Gerard Swope, hänen vastineensa Yhdysvalloissa, hän oli korporaatio-sosialismin huomattava kannattaja. Walter Rathenau puhui julkisesti kilpailua ja vapaata yritteliäisyyttä vastaan. Miksi? Koska sekä Rathenau että Swope halusivat valtion suojelua ja yhteistyötä heidän omille korporaatio-tavoitteilleen sekä voitolle. (Mutta ei tietenkään niin että se hyödyttäisi kilpailijoita.) Rathenau ilmaisi heidän puolustuspuheensa The New Political Economy -lehdessä:

Tämä uusi talous, kuten me olemme nähneet, ei ole valtion tai hallituksen talous vaan yksityinen talous joka on sitoutunut yhteiskunnalliseen vallan hajaannuttamiseen (power of resolution) joka ehdottomasti vaatii valtion yhteistyötä kokonaisuuden lujittamiselle (for organic consolidation) jotta voitettaisiin sisäinen kitka sekä lisätään tuottavuutta sekä kestävyyttä. [5]

Kun me puramme tätä sotkuista Rathenaun proosaa, tämä tarkoittaa että Valtion mahti oli tarkoitus antaa yksityisten firmojen saataville heidän omia korporaatio-tavoitteitaan varten, i.e. joka kansanomaisin termein tunnetaan kansallissosialismina. Rathenau puhui julkisesti kilpailua ja vapaata yritteliäisyyttä vastaan. [6] Ei heidän omaa varallisuuttaan vastaan, niin kuin se voidaan määritellä, vaan muiden varallisuutta vastaan joilta puuttuu poliittinen vetoapu Valtion koneistossa.

GE:n Owen D. Young oli eräs kolmesta vuoden 1923 Dawes Planin kokouksen Amerikkalaisesta delegaatista joka loi Saksan sotakorvaus-ohjelman. Ja Dawesin sekä Youngin suunnitelmissa me voimme nähdä kuinka eräät yksityiset firmat kykenivät hyötymään Valtion mahdista. Suurimmat yksityiset lainat Wall Streetiltä Saksalle 1920-luvulla olivat sotakorvaus-lainoja; ne olivat pohjimmiltaan Amerikkalaisia sijoittajia jotka maksoivat Saksan sotakorvaukset. Saksalaisen teollisuuden katrellisaatio A.E.G:n alaisuuteen (kuten myös teräs- ja kemian teollisuuden alaisuuteen kuten keskusteltiin luvussa 1 ja 2) tehtiin mahdolliseksi näiden Wall Streetin lainojen avulla:

Vuonna 1928, Youngin Suunnitelman kokouksissa jotka koskivat sotakorvauksia, me löydämme GE:n presidentin Owen D. Youngin tuolilta USA:n delegaation johtajana, jonka USA:n hallitus oli nimittänyt käyttämään USA:n hallituksen valtaa ja arvovaltaa päättämään kansainvälisistä finanssi-asioista jotta hän voisi kasvattaa Wall Streetin ja GE:n voittoja. Vuonna 1930, Owen D. Young, jonka mukaan Young Plan Saksan sotakorvausten velkomiseksi nimettiin, nousi General Electric Companyn hallituksen puheenjohtajaksi New York Cityssä. Young oli myös Radio Corporation of American toimeenpanevan komitean puheenjohtaja, sekä German General Electricin (A.E.G.) että Osramin johtaja Saksassa. Young myös palveli myös muiden suurten Amerikkalaisten korporaatioiden palveluksessa, mukaan lukien General Motors, NBC ja RKO; hän oli National Industrial Conference Boardin neuvonantaja, ja Kansainvälisen kauppakamarin johtaja, sekä FED:in New Yorkin konttorin apulaispuheenjohtaja.

Gerard Swope oli General Electric Companyn presidentti ja johtaja, kuten myös tämän korporaation Ranskan ja Saksan tytäryhtiöiden presidentti, mukaan lukien A.E.G. ja Osram Saksassa. Swope oli myös RCA:n, NBC:n, ja National City Bank of New Yorkin johtaja. Muut International General Electricin johtajat siihen aikaan heijastavat Morganin valtaa tässä yhtiössä, ja sekä Young että Swope tunnettiin yleisesti Morganin edustajina GE:n hallintoneuvostossa, johon kuului Thomas Cochran, toinen kumppani J.P. Morganin firmassa. General Electricin johtaja Clark Haynes Minor oli International General Electricin presidentti 1920-luvulla. Toinen johtaja oli Victor M. Cutter First National Bank of Bostonista, sekä myös keskeinen hahmo Keski-Amerikan "Banaani-Vallankumouksissa".

1920-luvun loppupuolella Young, Swope, ja MinorInternational General Electricistä muutti sisälle Saksan sähköteollisuuteen ja saavutti, jos ei valtaa kuten eräät ovat raportoineet, niin ainakin merkittävän sananvallan sekä A.E.G:n että Osramin kansainvälisissä liiketoimissa. Heinäkuussa 1929 General Electricin ja kolmen Saksalaisen firman — A.E.G:n, Siemens & Halsken, ja Koppel and Companyn — kanssa saavutettiin sopimus jossa kaikki Osramin, hehkulamppujen valmistajan, osakkeet siirtyivät heidän haltuunsa. General Electricin hankki 16 % Osramin osakkeista ja solmi sopimuksen hehkulamppujen tuotannon ja markkinoinnin kansainvälisestä kontrollista. Clark Minorista ja Gerard Swopesta tuli Osramin johtajia. [7]

Heinäkuussa 1929 suurta kiinnostusta osoitettiin huhuihin jotka kiersivät Saksan finanssi-piirejä että General Electric oli sulautumassa A.E.G:hen ja että keskustelut tätä päämäärää varten olivat menossa A.E.G:n ja G.E:n välillä. [8] Elokuussa vahvistettiin että 14 miljoonan markan edestä A.E.G:n osakkeita oli siirtymässä General Electricille. Nämä osakkeet, lisättyinä osakkeisiin jotka ostettiin avoimilta markkinoilta, antoivat GE:lle 25 prosentin määräysvallan (interest) A.E.G:ssä. Läheisempi yhteistyösopimus allekirjoitettiin näiden kahden yhtiön välillä, antaen Saksalaiselle yhtiölle Amerikkalaista teknologiaa ja patentteja. Uutisraporteissa painotettiin että A.E.G. ei saisi osuutta GE:ssä, mutta että toisaalta GE rahoittaisi A.E.G:n laajentumista Saksassa. [9] Saksan talouslehdistö myös huomautti että GE:n hallituksessa Yhdysvalloissa ei ollut A.E.G:n edustajia, mutta että viisi Amerikkalaista oli nyt A.E.G:n johtokunnassa. Vossische Zeitung kirjoitti:

Amerikkalainen sähköteollisuus on valloittanut maailman, ja ainoastaan muutama jäljellä oleva vastustava linnake kykenee vastustamaan teurastusta... [10]

Vuoteen 1930 mennessä, Saksan taloudellisen lehdistön tietämättä, General Electric oli samaan aikaan saanut tehokkaan teknologisen monopolin Neuvostoliiton sähköteollisuudessa ja tunkeutuisi pian jopa jäljelle jääneiden linnakkeiden kimppuun Saksassa, erityisesti Siemensin. Tammikuussa 1920 kolme GE:n miestä valittiin A.E.G:n hallintoneuvostoon — Clark H. Minor, Gerard Swope, and E.H. Baldwin — ja International General Electric (I.G.E.) jatkoi liikkeitään sulauttaakseen maailman sähköteollisuuden yhdeksi suunnattomaksi kartelliksi joka olisi Wall Streetin kontrollissa.

Helmikuussa General Electric keskittyi jäljelle jääneeseen Saksalaiseen sähkötekniseen jättiläiseen, Siemens & Halskeen, ja samalla kun se kykeni hankkimaan suuren määrän vaihtovelkakirjoja jotka oli kirjoitettu tämän Saksalaisen firman puolesta Dillon, Read of New Yorkin toimesta — GE ei kyennyt samaan omia miehiään Siemensin hallitukseen. Vaikka Saksalainen lehdistö tunnusti jopa tämän rajoitetun kontrollin "historiallisena tapahtumana sekä tärkeänä askeleena kohti tulevaa maailman sähkölaitteiden trustia," Siemens pysyi itsenäisenä suhteessaan General Electriciin — ja tämä itsenäisyys on tärkeä meidän tarinamme kannalta. [11] New York Times raportoi:

Koko lehdistö painottaa sitä tosiasiaa että Siemens, toisin kuin A.E.G., säilyttää itsenäisyytensä tulevaisuutta ajatellen ja huomauttaa että yksikään General Electricin edustaja ei tule istumaan Siemensin johtokunnassa. [12]

Ei ole todisteita että Siemens, joko Siemens & Halsken tai Siemens-Schukertin kautta olisi osallistunut suoraan Hitlerin rahoittamiseen. Siemens lahjoitti rahaa Hitlerille vain vähän, ja epäsuoraan Osramin osakkeiden välityksellä. Toisaalta, sekä A.E.G. että Osram suoraan rahoittivat Hitleriä Nationale Treuhandin kautta huomattavin keinoin. Siemens säilytti itsenäisyytensä 1930-luvun alussa samalla kun sekä A.E.G ja Osram, olivat Amerikkalaisten vallan alla sekä Amerikkalaisten johtajien kera. Ei ole todisteita että Siemens, ilman Amerikkalaisia johtajia, olisi rahoittanut Hitleriä. Toisaalta, meillä on kiistämättömiä asiakirja-todisteita (katso sivu 56) että sekä A.E.G ja Osram, molemmat Amerikkalaisten johtajien kera, rahoittivat Hitleriä.

Kuukausina jotka seurasivat Wall Streetin yritystä saada Siemens haltuunsa, kaava maailmanlaajuisen trustin luomiseksi sähköteknisten laitteiden teollisuudessa selkiytyi; kansainväliset patenttikiistat ratkaistiin ja GE:n osuus A.E.G:ssä kasvoi lähes 30 prosenttiin. [13]

Täten, 1930-luvun alussa, kun Hitler valmistautui ottamaan diktaattorin vallan Saksassa — joidenkin Saksalaisten ja Amerikkalaisten teollisuusmiesten tukemana (mutta ei suinkaan kaikkien) — German General Electric (A.E.G.) oli International General Electricin omistama (noin 30 %), Gesellschaft für Electrische Unternemungenin omistama (noin 25 %), ja Ludwig Lowen omistama (noin 25 %). International General Electricillä oli myös noin 17 % osuus Osramissa, sekä epäsuoraa vaikutusvaltaa Osramiin A.E.G:n johtajien kautta. A.E.G:n hallituksessa, neljän Amerikkaalisen johtajan lisäksi (Young, Swope, Minor, ja Baldwin), me löydämme henkilöitä kuten Pferdmenges (Oppenheim & Company) — eräs toinen Hitlerin rahoittaja — ja Quandt, joka omisti 75 % Accumlatoren-Fabrikista, joka oli merkittävä Hitlerin suora rahoittaja. Toisin sanoen, A.E.G:n Saksalaisten hallituksen jäsenten joukosta, me löydämme edustajia useista Saksalaisista formoista jotka rahoittivat Hitleriä 1920- ja 1930-luvulla.

General Electric ja Hitlerin rahoittaminen

Modernin korporaatio-sosialismin juuret ulottuvat syvälle näiden kahden toisiinsa sidoksissa olleen monikansallisen korporaation hallitukseen: General Electric Company Yhdysvalloissa ja sen ulkomaiset tytäryhtiöt, mukaan lukien German General Electric (A.E.G.) ja Osram Saksassa. Me olemme huomauttaneet että Gerard Swope, General Electricin toinen presidentti ja puheenjohtaja, sekä Walter Rathenau A.E.G:stä kannattivat radikaaleja ajatuksia joissa Valtio kontrolloisi yksityisten firmojen intressejä.

Vuodesta 1915 eteenpäin International General Electric (I.G.E.), joka sijaitsi osoitteessa 120 Broadway, New York City, toimi General Electric Companyn investointi-, valmistus- ja myynti-organisaationa. I.G.E. säilytti osuutensa merentakaisissa tehtaissa (overseas manufacturing companies) mukaan lukien 25...30 % holding-osuuden German General Electricissä (A.E.G.), sekä holding-osuudet Osramissa, jonka kotipaikkana oli myös Berliini. Nämä holding-osuudet sallivat International General Electricille neljä johtajan paikkaa A.E.G:n hallituksessa, sekä yhden johtajan paikan Osramissa, sekä merkittävän vaikutusvallan näiden Saksalaisten yhtiöiden kotimaan politiikassa. Merkitys joka liittyy tähän General Electricin omistajuuteen on se, että A.E.G ja Osram olivat merkittäviä Hitlerin valtaannousun rahoittajia Saksassa vuonna 1933. Pankkisiirrossa, joka on päivätty 2. maaliskuuta 1933, ja jonka A.E.G. lähetti Delbruck Schickler & Companylle Berliiniin pyydetään että 60 000 Saksanmarkkaa talletettaisiin Nationale Treuhandin (National Trusteeship) tilille Hitlerin käyttöön. Kuva siitä on sivulla 56.

I.G. Farben oli kaikkein tärkein Hitlerin kotimaisista taloudellisista tukijoista, ja (kuten muualla on huomautettu), I.G. Farben hallitsi myös American I.G. Farbenia. Edelleen, monet A.E.G:n johtajista olivat myös I.G. Farbenin hallituksessa — i.e., Hermann Bucher, A.E.G:n puheenjohtaja oli myös I.G. Farbenin hallituksessa; kuten olivat A.E.G:n johtajat Julius Flechtheim ja Walter von Rath. I.G. Farben lahjoitti 30 % Hitler National Trusteeshipin saamista lahjoituksista vuonna 1933.

Walter Fahrenhorst A.E.G:stä oli myös Phoenix AG:n, Thyssen AG:n ja Demag AG:n hallituksessa — ja kaikki olivat Hitlerin rahaston lahjoittajia. Demag AG lahjoitti 50 000 markkaa Hitlerin rahastoon ja sillä oli johtaja A.E.G:ssä — kuuluisa Friedrich Flick, joka oli varhainen Hitlerin tukija ja joka myöhemmin tuomittiin Nürnbergin sotaoikeudessa. Accumulatoren Fabrik AG oli Hitlerin tukija (25 000 markkaa, katso sivu 60) kahden johtajan kera A.E.G:n johtokunnassa — August Pfeffer ja Gunther Quandt. Quandt henkilökohtaisesti omisti 75 % Accumulatoren Fabrikista.

Osram Gesellschaftilla, josta International General Electric omisti melkein 17 %, oli myös kaksi johtajaa A.E.G:n hallintoneuvostossa: Paul Mamroth ja Heinrich Pferls. Osram lahjoitti 40 000 markkaa suoraan Hitlerin rahastoon. Otto Wolffin konsernilla, Vereinigte Stahlwerke AG:llä, joka sai suuria lainoja New Yorkista 1920-luvulla, oli kolme johtajaa A.E.G:n johtokunnassa: Otto Wolff, Henry Nathan ja Jakob Goldschmidt. Alfred Krupp von Bohlen, Kruppin ainoa omistaja sekä Hitlerin varhainen tukija, oli A.E.G:n hallintoneuvoston (Aufsichsrat) jäsen. Robert Pferdmenges, Himmlerin Ystäväpiirin jäsen, oli myös A.E.G:n johtaja.

Toisin sanoen, melkein kaikki German General Electricin Saksalaiset johtajat olivat Hitlerin taloudellisia tukijoita eikä heitä liitetty ainoastaan A.E.G:hen, vaan myös muihin yhtiöihin jotka rahoittivat Hitleriä.

Walter Rathenausta tuli A.E.G:n johtaja vuonna 1899 ja 1900-luvun alkuun mennessä hän oli yli sadan korporaation johtaja. [14] Rathenau oli myös "Rathenau-Suunnitelman" luoja, joka muistuttaa huomattavasti "Swope-Suunnitelmaa" — i.e., FDR:n New Dealia mutta siten että GE:n Swope laati sen. Toisin sanoen, meillä on poikkeuksellinen yhteensattuma että New Dealin kaltaisten suunnitelmien laatijat Yhdysvalloissa ja Saksassa olivat myös merkittävimpiä näiden suunnitelmien toteuttajien tukijoita: Hitler Saksassa ja Roosevelt Yhdysvalloissa.

Swope oli General Electric Companyn sekä International General Electricin hallintoneuvoston puheenjohtaja. Vuonna 1932 A.E.G:n Amerikkalaiset johtajat yhdistettiin voimakkaasti USA:n pankki- ja poliittisiin piireihin seuraavasti:

GERARD SWOPE — Chairman of International General Electric and president of General Electric Company, director of National City Bank (and other companies), director of A.E.G. and Osram in Germany. Author of FDR’s New Deal and member of numerous Roosevelt organizations.

OWEN D. YOUNG — Chairman of board of General Electric, and deputy chairman, Federal Reserve Bank of New York. Author, with J. P, Morgan, of the Young Plan which superseded the Dawes Plan in 1929. (See Chapter One.)

CLARK H. MINOR — President and director of International General Electric, director of British Thomson Houston, Compania Generale di Electtricita (Italy), and Japan Electric Bond & Share Company (Japan).

Lyhyesti, meillä on vahvoja todisteita joiden aitoudesta ei ole epäilystäkään (katso s. 56) osoittamaan että German General Electric lahjoitti huomattavia summia Hitlerin poliittiseen rahastoon. Oli neljä A.E.G:n Amerikkalaista johtajaa (Baldwin, Swope, Minor, and Clark), joka oli 80-prosenttisesti International General Electricin omistama. Edelleen, I.G.E. ja nämä neljä Amerikkalaista johtajaa olivat suurin yksittäinen intressi ja täten heillä oli suurin yksittäinen vaikutusvalta A.E.G:n toimissa ja politiikassa. Vieläkin enemmän, melkein kaikki muut A.E.G:n johtajat yhdistettiin firmoihin (I.G. Farben, Accumulatoren Fabrik, jne.) jotka lahjoittivat suoraan — firmoina — Hitlerin poliittiseen rahastoon. Kuitenkin, ainoastaan A.E.G:n Saksalaiset johtajat asetettiin oikeuteen Nürnbergissä vuonna 1945.

Tekninen yhteistyö Kruppin kanssa

Aivan erillään Hitlerin taloudellisesta avustamisesta, General Electric laajensi apuaan kartelli-suunnitelmiin muiden Hitlerin tukijoiden kanssa heidän yhteiseksi hyödykseen sekä Natsi-valtion avustamiseksi. Karkaistu wolframi-karbiitti on yksi esimerkki tästä GE-Natsi -yhteistyöstä. Ennen marraskuuta 1928, Amerikkalaiselle teolisuudella oli useita lähteitä sekä wolframi-karbiitille että työkaluille ja väriaineille jotka sisälsivät tätä lujametalli-komposiittia. Näiden lähteiden joukossa oli Krupp Company Essenissä, Saksassa, sekä kaksi Amerikkalaista firmaa joille Krupp myi tavaraa —Union Wire Die Corporation sekä Thomas Prosser & Son. Vuonna 1928 Krupp hankki itselleen lisenssit Amerikkalaisiin patentteihin jonka omistivat Firth-Sterling Steel Company ja Ludlum Steel Company. Ennen vuotta 1928, tätä wolframi-karbiittia jota käytettiin työkaluihin ja väriaineisiin myytiin yhdysvalloissa 50 dollaria per pauna.

Nämä Amerikkalaiset patentit jotka Krupp väitti omistavansa, hankittiin Osram Kommanditgesellschaftilta, ja ne oli aiemmin hankittu (assigned by) Osram Companyn toimesta General Electricille. Kuitenkin, GE oli myös kehittänyt omia patenttejaan, pohjimmiltaan Hoytin ja Gilsonin patentteja, jotka liittyivät wolframi-karbiitin karkaisuun. GE uskoi voivansa hyödyntää näitä patentteja itsenäisesti ilman että se rikkoisi tai kilpailisi Kruppin patenttien kanssa. Mutta sen sijaan että olisi käyttänyt GE:n patentteja itsenäisesti kilpaillen Kruppin kanssa, tai testannut oikeuksiaan patentti-lakien alaisuudessa, General Electric laati kartelli-sopimuksen Kruppin kanssa yhdistäen molempien osapuolten patentit sekä antaakseen GE:lle monopolin wolframi-karbiitissa Yhdysvalloissa.

Ensimmäisen askeleen tässä kartelli-sopimuksessa otti Carboloy Company, Incorporated, GE:n tytäryhtiö, joka perustettiin tarkoituksena hyödyntää wolframi-karbiittia. 1920-luvun hinta, 50 dollaria paunalta nostettiin Carboloyn toimesta 458 dollariin. Ilmiselvästi yksikään firma ei kyennyt myymään suuria määriä wolframi-karbiittia tähän hintaan, mutta tämä hinta maksimoi GE:n voitot. Vuonna 1934 GE ja Carboloy kykenivät hankkimaan, ostamalla lisenssin jonka Ludlum Steel Company oli luovuttanut Kruppille, eliminoiden täten yhden kilpailijan. Vuonna 1936 Krupp houkuteltiin jotta se pidättyisi viemästä enempää tavaraa Yhdysvaltoihin. Osa hinnasta joka maksettiin siitä hyvästä että USA:n markkinat suljettaisiin ulkomailla valmistetulta wolframi-karbiitilta oli vastavuoroinen toimenpide että General Electric ja Carboloy eivät veisi tavaraa ulos Yhdysvalloista. Täten, nämä Amerikkalaiset yhtiöt sitoivat omat kätensä, tai sallivat Kruppin sitoa heidän kätensä, ja kielsivät USA:n teollisuudelta ulkimaan markkinat. Sitten Carboloy Company hankki Thomas Prosser & Sonin liiketoimet, ja vuonna 1937, melkein miljoonalla dollarilla, Carboloy hankki Union Wire Die Corporationin liiketoimet. Kieltäytymällä myymästä, Krupp teki yhteistyötä GE:n ja Carboloyn kanssa suostutellakseen Union Wire Die Corporationin tyhjentämään varastonsa (to sell out).

Lisensseistä wolframi-karbiitin valmistamiseksi sitten kieltäydyttiin. Crucible Steel Company pyysi lisenssiä vuonna 1936 mutta siitä kieltäydyttiin. Chrysler Corporation pyysi lisenssiä vuonna 1938 mutta siitä kieltäydyttiin. Triplett Electrical Instrument Company pyysi lisenssiä 25. huhtikuuta 1940, mutta siitä kieltäydyttiin. Myös General Cable Companyn pyynnölle sanottiin "ei". Ford Motor Company useita vuosia myöhemmin ilmaisi voimakkaan vastalauseensa tälle korkean hinnan politiikalle jota Carboloy Company noudatti, ja yhdessä vaiheessa anoi oikeutta valmistaa sitä omaan käyttöönsä. Tästä kieltäydyttiin. Näiden taktiikoiden seurauksena, GE ja sen tytäryhtiö Carboloy hankkivat vuonna 1936 tai 1937 käytännössä täydellisen monopolin wolframi-karbiitille Yhdysvalloissa.

Lyhyesti, General Electric — yhteistyössä toisen Hitlerin tukijan kanssa, Kruppin — yhdessä hankkivat GE:lle monopolin Yhdysvalloissa wolframi-karbiitin osalta. Joten, kun Toinen maailmansota alkoi, GE:llä oli monopoli ja yhtiö pyysi 450 dollaria paunalta — melkein kymmenkertainen hinta vuoden 1928 hintaan verrattuna — ja sen käyttö Yhdysvalloissa oli täten rajoitettua.

A.E.G. välttää pommitukset Toisessa maailmansodassa

Vuoteen 1939 mennessä, Saksan sähkötekninen teollisuus oli liittoutunut läheisesti kahden Amerikkalaisen firman kanssa: International General Electric ja International Telephone and Telegraph. Suurimmat Saksalaiset sähköteknisiä laitteita valmistavat firmat olivat:

Toisin sanoen, vuonna 1939 Saksan sähköteknisiä tuotteita valmistava teollisuus oli keskittynyt muutamaan suureen korporaatioon jotka olivat linkitettyinä kansainväliseen kartelliin ja osakkeiden omistuksen perusteella kahteen suureen Amerikkalaiseen firmaan. Tämä teollisuuskompleksi ei ollut koskaan pommitusten pääkohde Toisessa maailmansodassa. A.E.G:n ja I.T.T:n tehtaisiin iskettiin ainoastaan vahingossa summittaisten pommitusten yhteydessä (in area raids) ja silloinkin vain harvoin. Sähköteknisiä laitteita valmistavat firmat joita pommitettiin olivat niitä jotka eivät olleet Amerikkalaisten firmojen tytäryhtiöitä. Niitä olivat Brown Boveri Mannheimissa ja Siemensstadt Berliinissä — jotka eivät olleet sidoksissa Yhdysvaltoihin — joita pommitettiin. Seurauksena, Saksan sähköteknisten laitteiden tuotanto kasvoi tasaisesti koko Toisen maailmansodan ajan, saavuttaen huippunsa niinkin myöhään kuin vuonna 1944. U.S. Strategic Bombing Surveyn raporttien mukaan, "Speerin avustajien ja tehtaiden virkamiesten mielipiteen mukaan, sota Saksassa ei koskaan aiheuttanut merkittävää pulaa sähköteknisissä tuotteissa." [15]

Eräs esimerkki siitä miten Saksan sähkötekninen teollisuus jätettiin rauhaan oli A.E.G:n tehdas osoitteessa 185 Muggenhofer Strasse, Nürnberg. Tämän tehtaan tuotannon tutkiminen Toisessa maailmansodassa on mielenkiintoista koska se havainnollistaa missä määrin puhtaasti rauhan ajan tuotanto muutettiin sotateollisuudeksi. Ennen sotaa tämä tehdas keskittyi kotitaloustuotteiden valmistukseen, kuten sähköhellat, silitysraudat, leivänpaahtimet, uunit, veden lämmittimet, sekä teollisuuden lämmittimet. Vuosina 1939, 1940 ja 1941, useimmat Nürnbergin tehtaan tuotantolaitteista käytettiin rauhanajan tuotteioden valmistukseen. Vuonna 1942, tehtaan tuotanto muutettiin sotateollisuudeksi. Metalliosia tietoliikennelaitteisiin ja ammuksiin kuten pommeihin ja miinoihin valmistettiin. Muita sotateollisuustuotteita olivat valonheittimien ja vahvistimien osat. Seuraava kaavio näyttää osuvasti muutoksen sotateollisuuteen:

Varsinaiset fyysiset vahingot pommitusten seurauksena tämän tehtaan osalta olivat merkityksettömiä. Vakavia vahinkoja syntyi vasta pommituksissa 21. ja 21. helmikuuta 1945, sillloin kun sota oli loppumassa, ja silloin suojautuminen oli melko hyvin kehittynyt. Pommituslennot joiden aikana pommit osuivat tehtaan alueelle sekä vahingot on lueteltu seuraavasti:

Toinen esimerkki Saksan sähköteknisiä tuotteita valmistavasta tehtaasta jota ei pommitettu on A.E.G:n tehdas Koppelsdorfissa joka valmisti tutkan osia ja pommikoneiden antenneja. Muita A.E.G:n tehtaita joita ei pommitettu sekä niiden sotatarviketuotanto:

Sen että A.E.G:n tehtaita Saksassa ei pommitettu Toisessa maailmansodassa vahvisti United States Strategic Bombing Survey, jonka johdossa toimi sellaisia akateemikkoja kuten John K. Galbraith sekä Wall Streetin miehiä kuten George W. Ball ja Paul H. Nitze. Heidän "Saksan sähköteknisen teollisuuden raportti" (German Electrical Equipment Industry Report), joka on päivätty tammikuulle 1947 tekee johtopäätöksen:

Tätä teollisuutta vastaan ei koskaan hyökätty peruskohteena, vaan muutama tehdas, i.e. Brown Boveri Mannheimissa, Bosch Stutgartissa ja Siemenstadt Berliinissä olivat tarkkojen hyökkäysten kohteena; moniin muihin osuttiin summittaisissa pommituksissa. [17]

Toisen maailmansodan lopussa eräs Liittoutuneiden tutkimusryhmä, joka tunnettiin nimellä FIAT, lähetettiin tutkimaan tuhoja joita oli aiheutettu Saksan sähköteknisen teollisuuden tehtaille. Tähän ryhmään kuuluivat Alexander G.P.E. Sanders International Telephone and Telegraph of New Yorkista, Whitworth Ferguson Ferguson Electric Companysta, New York, sekä Erich J. Borgman Westinghouse Electricistä. Vaikka näiden ryhmien lausuttu tavoite oli tutkia Liittoutuneiden pommitusten vaikutuksia Saksalaisiin kohteisiin, tämän tietyn ryhmän tavoite oli saada Saksan sähkötekninen teollisuus takaisin tuotantoon niin pian kuin mahdollista. Whitworth Ferguson kirjoitti raportin päivättynä 31. maaliskuuta 1945 A.E.G. Ostland-werkestä ja teki johtopäätöksen: "Tämä tehdas kykenee välittömästi tuottamaan hienoja metalliosia ja sarjoja." [18]

Johtopäätöksenä, meille paljastuu että A.E.G:n Rathenaulla ja General Electricin Swopella oli samanlaisia ajatuksia laittaa Valtio työskentelemään heidän omien yritystensä päämäärien hyväksi. General Electric oli merkittävä Hitlerin rahoittaja, se tahkoi mukavasti voittoa aseiden tuotannon ansiosta — ja kuitenkin se onnistui välttämään pommitukset Toisessa maailmansodassa. Ilmiselvästi tarina joka on lyhyesti kerrottu tässä ansaitsee paljon seikkaperäisemmän — ja virallisen — tutkimuksen.

Alaviitteet:

1. For the technical details see the three-volume study, Antony C. Sutton, Western Technology and Soviet Economic Development, (Stanford, California: Hoover Institution Press, 1968, 1971), 1973), hereafter cited as Western Technology Series.

2. Antony C. Sutton, Wall Street and FDR (New York: Arlington House Publishers, 1975)

3. New York Times, October 6, 1936. See also Antony C. Sutton, Wall Street and FDR, op. cit.

4. Tietysti, liikemiesten sosialistiset vetoomukset ovat yhä keskellämme. Muista loukkaantuneet huudot kun Presidentti Ford ehdotti lentoliikenteen ja kuorma-autoliikenteen säätelyn purkamista. Esimerkkinä Wall Street Journal, 25. marraskuuta 1975.

5. Mimeographed Translation in Hoover Institution Library, p. 67. Also see Walter Rathenau, In Days to Come, (London: Allen & Unwin, n.d.)

6. Ibid, p. 249.

7. New York Times, July 2, 1929.

8. Ibid, July 28, 1929.

9. Ibid, August 2, 1929 and August 4, 1929.

10. Ibid, August 6, 1929.

11. Ibid, February 2, 1930.

12. Ibid, February 2, 1930.

13. Ibid, May 11, 1930. General Electricin, Osramin, sekä Hollantilaisen yhtiön, N.V. Philips Gloeilampenfabriekenin sotaa edeltävistä vehkeilyistä, katso Luku 11, "Electric Eels", in James Stewart Martin, op cit. Martin oli Taloudellisen sodankäynnin divisioonan johtaja USA:n Oikeusministeriössä ja kommentoi että "A.E.G. oli suurelta osin Amerikkalaisen yhtiön, General Electricin hallitsema." Tämän kirjailijan oletus on, että GE:n vaikutusvalta oli jossain määrin pienempi kuin vaikkakin riittävän suuri. Koska Martinilla oli virallinen asema ja pääsy virallisiin dokumentteihin joita tämä kirjailija ei tunne, hänen lausuntoaan että A.E.G. oli General Electricin "laajasti kontrolloima" ei voida hylätä kevyesti. Kuitenkin, jos me hyväksymme että GE "laajasti kontrolloi" A.E.G:tä, silloin nousee esiin kaikkein vakavin kysymys joka vaatii tutkimuksia. A.E.G. oli Hitlerin tärkein rahoittaja, ja "kontrolli" asettaisi syvemmin USA:n emoyhtiön osalliseksi rikokseen kuin tässä esitetyt todisteet viittaavat.

14. Son of Emil Rathenau, founder of A.E.G., born in 1867 and assassinated in 1922.

15. The United States Strategic Bombing Survey, German Electrical Equipment Industry/Report, (Equipment Division, January 1947), p. 4.

16. U.S. Strategic Bombing Survey, Plant Report of A.E.G. (Allgemeine Elektrizitats Gesellschaft), Nuremburg, Germany: June 1945), p. 6.

17. Sivu 3. Täten, "tuotanto sodan aikana oli riittävää marraskuuhun 1944 saakka" ja "Speerin avustajien ja tehtaiden virkamiesten mielipiteen mukaan, sota Saksassa ei koskaan aiheuttamut merkittävää pulaa sähköteknisissä tuotteissa." Vaikeuksia tuli vasta aivan sodan lopussa kun koko talous uhkasi romahtaa. Raportti tekee johtopäätöksen: "Kaikki tärkeät vaateet sähköteknisten tuotteiden osalta vuonna 1944 on täten täytetty, vaikka suunnitelmat olivat aina optimistisia."

18. U.S. Strategic Bombing Survey, A.E.G. Ostlandwerke GmbH, by Whitworth Ferguson, 31 May 1945.