Wall Street and Rise of Hitler

LUKU 2: I.G. Farbenin imperiumi

Farben oli Hitler ja Hitler oli Farben.

Senaattori Homer T. Bone Senaatin sotilasasioiden komitealle, 4. kesäkuuta 1943.

Toisen maailmansodan aattona, Saksalainen kemikaali-kompleksi I.G. Farben oli suurin kemikaaleja tuottava yritys maailmassa, jolla oli epätavallinen poliittinen ja taloudellinen valta sekä vaikutusvalta Saksassa. I.G. Farbenia on kuvailtu "valtioksi valtion sisällä".

Farbenin kartellin syntymähetkenä voidaan pitää vuotta 1925, jolloin järjestely-nero (organizing genius) Hermann Schmitz (Wall Streetin taloudellisen avun turvin) loi tämän suuren kemikaali-yrityksen kudesta jo olemassa olleesta suuresta Saksalaisesta kemikaaliyhtiöstä — Badische Anilin, Bayer, Agfa, Hoechst, Weilerter-Meer, ja Griesheim-Elektron. Nämä yhtiöt sulautuivat ja siitä tuli Internationale Gesellschaft Farbenindustrie A.G. — tai I.G. Farben lyhyesti. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama Hermann Schmitz joutui oikeuden eteen Nürnbergissä sotarikoksista joihin I.G. Farben syyllistyi. Muita I.G. Farbenin johtajia asetettiin oikeuden eteen mutta I.G. Farbenin Amerikkalaiset tytäryhtiöt ja niiden Amerikkalaiset johtajat armahdettiin kaikessa hiljaisuudessa; totuus haudattiin arkistoihin.

Ne ovat nämä Amerikkalaiset yhteydet Wall Streetillä jotka koskettavat meitä. Ilman Wall Streetin tarjoamaa pääomaa, ei olisi ollut I.G. Farbenia ensisijassa ja lähes varmasti ei myöskään Adolf Hitleriä eikä Toista maailmansotaa.

Farben Aufsichsratiin (johtokunta) kuuluivat 1920-luvulla Hampurin pankkiiri Max Warburg, jonka veli Paul Warburg oli FED:in perustaja USA:ssa. [1] Ei sattumaa, Paul Warburg oli myös I.G. Farbenin Amerikkalaisen tytäryhtiön hallintoneuvostossa. Max Warburgin ja Hermann Schmitzin lisäksi, ohjaaviin käsiin I.G. Farbenin imperiumin luomisessa kuuluivat Carl Bosch, Fritz ter Meer, Kurt Oppenheim ja George von Schnitzler. [2] Kaikki lukuun ottamatta Max Warburgia saivat syytteen "sotarikoksista" Toisen maailmansodan jälkeen.

Vuonna 1928 I.G. Farbenin Amerikkalaiset holding-yhtiöt (i.e., Bayer Company, General Aniline Works, Agfa Ansco, ja Winthrop Chemical Company) organisoitiin Sveitsiläiseksi holding-yhtiöksi, I.G. Chemic (Internationale Gesellschaft fur Chemisehe Unternehmungen A. G.), jota kontrolloi I.G. Farben Saksassa. Seuraavina vuosina nämä Amerikkalaiset firmat sulautuivat ja niistä muodostui American I.G. Chemical Corporation, joka myöhemmin nimettiin uudestaan ja siitä tuli General Aniline & Film. Hermann Schmitzistä, I.G. Farbenin organisoijasta vuonna 1925, tuli merkittävä varhainen Natsi ja Hitlerin tukija, samoin kuin Swiss I.G. Chemicin puheenjohtaja ja American I.G. The Farbenin presidentti sekä Saksassa että Yhdysvalloissa joka silloin kehittyi olennaiseksi osaksi Saksan valtionkoneistoa, Wehrmachtia ja SS:ää.

I.G. Farben on mielenkiintoinen piirre Natsi-valtion muodostumisessa koska Farbenin johtajat aineellisesti auttoivat Hitlerin ja Natsit valtaan vuonna 1933. Meillä on valokuvatodisteita (s. 60) että I.G. Farben lahjoitti 400 000 markkaa Hitlerin poliittiseen "rahastoon" (slush fund). Se oli tämä salainen rahasto joka rahoitti Natsien vallankaappauksen maaliskuussa 1933. Useita vuosia aiemmin Farben oli hankkinut Wall Streetilta rahoitusta vuoden 1925 kartellisaatioon ja laajentumiseen Saksassa ja 30 miljoonaa dollaria American I.G:lle vuonna 1929, ja sillä oli Wall Streetin johtajia Farbenin hallintoneuvostossa. Täytyy huomauttaa että nämä rahat nostettiin ja johtajat nimitettiin jo vuosia ennen kuin Hitler nostettiin Saksan diktaattoriksi.

I.G. Farbenin taloudellinen valta

Kyvykkäät tarkkailijat ovat väittäneet että Saksa ei olisi voinut ryhtyä sotaan vuonna 1939 ilman I.G. Farbenia. Vuosien 1927 ja 1939 välillä, I.G. Farben kasvoi kooltaan kaksinkertaiseksi, laajeneminen jonka teki mahdolliseksi suurelta osin USA:n tekninen apu, sekä Amerikkalaisten lainat, kuten 30 miljoonan dollarin laina jonka National City Bank myönsi. Vuoteen 1939 mennessä I.G. oli hankkinut osuuden sekä merkittävän vaikutusvallan noin 380 muussa Saksalaisessa firmassa ja yli 500 ulkomaalaisessa firmassa. Farbenin imperiumi omisti hiilikaivoksensa, sähkövoimalansa, rauta- ja teräsyksikkönsä, pankit, tutkimusyksiköt, sekä lukemattomia kaupallisia yrityksiä. Oli yli 2 000 katrelli-sopimusta I.G:n ja ulkomaisten firmojen välillä — mukaan lukien Standard Oil of New Jersey, DuPont, Alcoa, Dow Chemical, sekä muita Yhdysvalloissa. Koko tarina I.G. Farbenista ja sen maailmanlaajuisista aktiviteeteista ennen Toista maailmansotaa ei tulla koskaan tuntemaan, sillä tärkeät Saksalaiset asiakirjat tuhottiin vuonna 1945 kun Liittoutuneiden voitto oli selvä. Kuitenkin, eräs sodan jälkeinen tutkimus USA:n Sotaministeriön toimesta teki johtopäätöksen että:

Ilman I.G:n äärettömän suurta tuotantokykyä, sen intensiivistä tutkimustyötä, sekä suunnatonta joukkoa kansainvälisiä tytäryhtiöitä, Saksan valmistautuminen sotaan olisi ollut mahdotonta kuvitella sekä mahdotonta; Farben ei ainoastaan ohjannut energioitaan Saksan aseistamiseen, vaan keskittyi tulevien uhriensa heikentämiseen. Todisteet ovat ylitsevuotavia että I.G. Farbenin porukalla oli täydellinen tieto Saksan suunnitelmista valloittaa maailma sekä jokaisesta tietystä aggressiivisesta toimesta johon myöhemmin ryhdyttiin... [3]

Farbenin firmojen johtajiin (i.e., the "I. G. Farben officials" kuten tässä tutkimuksessa viitataan) ei kuulunut ainoastaan Saksalaisia vaan myös kuuluisia Amerikkalaisia rahoittajia. Tämä vuoden 1945 Sotaministeriön raportti teki johtopäätöksen että Hitlerin I.G:lle antama tehtävä ennen sotaa oli tehdä Saksa omavaraiseksi kumin, bensiinin, voiteluöljyjen, magnesiumin, kuitujen, parkitusaineiden, rasvojen ja räjähteiden osalta. Tämän elintärkeän määräyksen toteuttamiseksi, I.G. käytti suuria summia uuttaakseen näitä sotamateriaaleja Saksalaisista raaka-aineista — erityisesti Saksan suurista hiilivaroista. Siellä missä näitä prosesseja ei voitu kehittää Saksassa, he hankkivat ulkomailta kartelli-sopimusten turvin. Esimerkiksi, iso-oktaanin valmistusprosessi, joka oli elintärkeä lentokone-bensiinin valmistamiseksi, hankittiin Yhdysvalloista. [4]

Tetra-etyylilyijyn valmistusprosessi — mikä oli elintärkeää lentokonebemsiinin valmistamiseksi — sen I.G. Farben hankki Yhdysvalloista, ja vuonna 1939 Standard Oil of New Jersey myi I.G:lle 20 miljoonan dollarin arvosta korkealuokkaista lentokone-bensiiniä. Jo ennen kuin Saksa kykeni valmistamaan tetra-etyylilyijyä tällä Amerikkalaisella prosessilla se kykeni "lainaamaan" 500 tonnia Ethyl Corporationilta. Tämän elintärkeän tetra-etyylin lainaa ei koskaan maksettu takaisin ja I.G. menetti miljoonan dollarin takauksen. Edelleen, I.G. hankki suuria määriä magnesiumia Dow Chemicalilta palopommeihin ja räjähteiden varastointiin, vakauttajia (stabilizers), fosforia ja syanidia ulkomailta.

Vuonna 1939, 43 päätuotteesta joita I.G. valmisti, 28 oli "äärimmäisen tärkeitä" Saksan armeijalle. Farbenin lopullista valtaa Saksan sotataloudessa, joka hankittiin 1920- ja 1930-luvulla Wall Streetin avulla, voidaan parhaiten arvioida tutkimalla Saksan sotamateriaalin tuotantoa Farbenin tehtailla vuonna 1943. Farbenin siihen aikaan tuotti 100 % Saksan synteettisestä kumista, 95 % Saksan myrkkykaasusta (mukaan lukien kaikki Zyklon-B -kaasu jota käytettiin keskitysleireillä), 90 % muoveista, 88 % magnesiumista, 84 % räjähdysaineista, 70 % ruudista, 46 % korkea-oktaanisesta (lentokone-) bensiinistä, ja 33 % synteettisestä polttoaineesta. [5]

Tri. von Schnitzler, I.G. Farben Aufsichsratista, antoi seuraavanlaisen lausunnon vuonna 1943:

Ei ole liioittelua sanoa että ilman Saksalaisten kemistien apua sotaan valmistautumista ei olisi voinut kuvitella. [6]

Valitettavasti, kun me jäljitämme tärkeimpien sotilasmateriaalien teknistä aljuperää — joka on eri asia kuin Hitlerin taloudellinen tukeminen — me löydämme yhteyksiä Amerikkalaiseen teollisuuteen ja Amerikkalaisiin liikemiehiin. Oli useita sopimuksia joita Farben oli solminut Amerikkalaisten firmojen kanssa, mukaan lukien kartelli-markkinointi sopimukset, patentti-sopimukset, ja tekninen vaihtokauppa josta on esimerkkinä Standard Oilin etyyli-teknologian vienti Saksaan. I.G. hyödynsi näitä järjestelyjä edistääkseen Natsi-politiikkaa ulkomailla, kerätäkseen strategista informaatiota, sekä lujittaakseen maailmanlaajuista kemikaali-kartellia.

Eräs I.G. Farbenin kartellin kauhistuttavimmista aspekteista oli Zyklon-B -kaasun keksiminen, tuotanto ja jakelu, jota käytettiin Natsien keskitysleireillä. Zyklon-B oli puhdsta sinihappoa, tappavaa myrkkyä jota I.G. Farben Leverkusen tuotti ja myi Bayerin toimistosta Degeschin kautta, joka oli itsenäinen lisenssin haltija. Zyklon-B:n myynti käsitti melkein 75 % Degeschin bisneksestä; tarpeeksi kaasua tappamaan 200 miljoonaa ihmistä tuotettiin ja myytiin I.G. Farbenin kautta. Kilgoren Komitean raportti vuodelta 1942 tekee selväksi että I.G. Farbenin johtajilla oli tarkkaa tietoa Natsien keskitysleireistä ja I.G:n käytöstä. Tämä etukäteistieto tulee merkittäväksi kun me myöhemmin pohdimme Amerikkalaisten johtajien roolia I.G:n Amerikkalaisissa tytäryhtiöissä. Kun I.G. Farbenin johtajaa von Schnitzleriä kuulusteltiin vuonna 1945:

KYSYMYS: Mitä sinä teit kun he kertoivat sinulle että I.G:n kemikaaleja käytettiin tappamaan, murhaamaan ihmisiä joita pidettiin keskitysleireissä?

VASTAUS: Olin kauhistunut.

KYSYMYS: Teitkö asialle mitään?

VASTAUS: Pidin asian omana tietonani koska se oli niin kauheaa... Minä kysyin Muller-Cunradilta että tietääkö hän siitä ja Ambrosille ja muille Auschwitzin johtajille että näitä kaasuja ja kemikaaleja käytetään ihmisten murhaamiseen.

KYSYMYS: Mitä he sanoivat?

VASTAUS: Kaikki I.G:n johtajat tietävät sen Auschwitzissa. [7]

Ei ollut pyrkimyksiä I.G. Farbenin taholta pysäyttää kaasujen tuotantoa — melko tehoton tapa von Schnitzleriltä ilmaista minkäänlaista huolta ihmiselämän tähden, "koska se oli liian kauheaa".

I.G. Farbenin Berliinin toimisto oli Natsien ulkomaiden vakoilukeskus. Tämä yksikkö toimi Farbenin johtajan Max Ilgnerin alaisuudessa, joka oli I.G. Farbenin presidentin Hermann Schmitzin veljenpoika. Max Ilgner ja Hermann Schmitz olivat American I.G:n johtokunnassa; muita johtajia olivat Henry Ford Ford Motor Companysta, Paul Warburg Bank of Manhattanista, sekä Charles E. Mitchell Federal Reserve Bank of New Yorkista.

Sodan sytyttyä vuonna 1939 VOWI:n työntekijät määrättiin Wehrmachtiin mutta todellisuudessa he jatkoivat samaa työtä kuin nimellisesti I.G. Farbenin alaisuudessa. Eräs tärkeimpiä I.G. Farbenin tiedustelupalvelun työntekijöistä Berliinin konttorissa oli Hollannin Prinssi Bernhard, joka liittyi Farbeniin 1930-luvun alussa suoritettuaan 18 kuukauden mittaisen palvelusjakson SS-joukoissa. [8]

VOWI:n tiedustelun USA:n haara oli Chemnyco, Incorporated, Sotaministeriön mukaan:

Hyödyntämällä normaaleja bisnes-kontakteja Chemnyco kykeni siirtämään Saksaan suunnattomia määriä materiaalia Saksaan jotka vaihtelivat valokuvista ja suunnitelmista yksityiskohtaisiin kuvauksiin kokonaisista tehtaista. [9]

Chemnycon varapresidentti New Yorkissa oli Rudolph Ilgner, USA:n kansalainen ja American I.G. Farbenin johtajan Max Ilgnerin veli. Lyhyesti, Farben johti VOWI:a, Natsien ulkomaan tiedustelun operaatiota, ennen Toista maailmansotaa ja VOWI:n toiminta yhdistettiin Wall Streetin vallitsevan järjestelmän tärkeisiin jäseniin American I.G:n ja Chemnycon kautta.

USA:n sotaministeriö myös syytti I.G. Farbenia ja sen Amerikkalaisia kumppaneita Natsien psykologisen ja taloudellisen sodankäynnin ohjelmien johtamisesta levittämällä propagandaa Farbenin agenttien kautta ulkomailla, sekä tarjoamalla ulkomaista tavaranvaihtoa (exchange) tästä Natsi-propagandasta. Farbenin kartelli-sopimukset edistivät Natsien taloudellista sodankäyntiä — erinomainen esimerkki tästä oli se kun Standard Oil of New Jersey vapaaehtoisesti rajoitti synteettisen kumin kehittämistä Yhdysvalloissa I.G. Farbenin hyödyksi.

Kuten Sotaministeriön raportti sen esittää:

Tarina lyhyesti on että Standard Oilin päätös säilyttää absoluuttinen monopoli synteettisen kumin kehittämisessä Yhdysvalloissa, on täysin sopusoinnussa I.G:n tavoitteen kanssa estää USA:n tuotanto taivuttelemalla Amerikkalaiset kumiyhtiöt olemaan ryhtymättä yksityisiin tutkimuksiin synteettisen kumin prosessien kehittämiseksi. [10]

Vuonna 1945, Tri. Oskar Loehr, I.G:n "Tea Buro" -apulaisjohtaja vahvisti että I.G. Farben ja Standard Oil of New Jersey noudattivat "ennalta määrättyä suunnitelmaa" (preconceived plan) tukahduttaakseen synteettisen kumiteollisuuden kehittämisen Yhdysvalloissa, auttaakseen Saksan Wehrmachtia ja aiheuttaakseen tuhoa Yhdysvalloille Toisessa maailmansodassa.

Tri. Loehr todistus (osin) seuraavanlaisena:

KYSYMYS: Onko totta että samalla kun viivytettiin synteettisen kumin (buna) prosesssien tuomista päivänvaloon, mistä olisi ollut hyötyä Amerikkalaisille kumi-yhtiöille, Chemnyco ja Jasco sillä välin pitivät I.G:n hyvin informoituna liittyen synteettisen kumin kehittämiseen Yhdysvalloissa?

VASTAUS: Kyllä.

KYSYMYS: Joten koko ajan I.G. oli täysin tietoinen Amerikkalaisen synteettisen kumiteollisuuden kehityksen asteesta?

VASTAUS: Kyllä.

KYSYMYS: Olitko läsnä Haagin kokouksessa kun Hra. Howard Standard Oilista meni sinne vuonna 1939?

VASTAUS: En.

KYSYMYS: Keitä oli läsnä?

VASTAUS: Hra. Ringer, jonka seurassa oli Tri, Brown Ludwigshafenista. Kertoivatko he sinulle neuvotteluista?

VASTAUS: Kyllä, mitä tuli synteettiseen kumiin.

KYSYMYS: Onko totta että Hra. Howard kertoi I.G:lle tässä kokouksessa että kehitys Yhdysvalloissa oli saavuttanut sellaisen tason että ei olisi enää mahdollista hänelle pitää tietoa koskien synteettisen kumin prosesseja salassa Amerikkalaisilta yhtiöiltä?

VASTAUS: Hra. Ringer raportoi siitä.

KYSYMYS: Oliko se tässä kokouksessa kun ensimmäistä kertaa Hra. Howard kertoi I.G:lle että Amerikkalaisille yhtiöille jouduttaisiin kertomaan näistä prosesseista ja hän vakuutti I.G:lle että Standard Oil kontrolloisi synteettisen kumin teollisuutta Yhdysvalloissa? Onko tämä totta?

VASTAUS: Se on totta. Tämä on se tieto jonka sain Hra. Ringerin kautta.

KYSYMYS: Niin että kaikissa näissä sopimuksissa synteettisen kumi-teollisuuden alusta lähtien synteettisen kumin valmistuksen salaaminen Yhdysvalloissa oli osa ennalta määrättyä suunnitelmaa I.G:n ja Standard Oilin Hra. Howardin välillä?

VASTAUS: Tämä on johtopäätös joka täytyy vetää aiempien faktojen perusteella. [11]

I.G. Farben oli ennen sotaa Saksan suurin ulkomaan valuutan hankkija, ja tämä ulkomaan valuutan hankkiminen mahdollisti sen että Saksa kykeni ostamaan strategisia raaka-aineita, sotilasvarusteita, ja teknisiä prosesseja, sekä rahoittamaan ulkomaan vakoilua, propagandaa, sekä erilaisia sotilaallisia ja poliittisia aktiviteetteja jotka edelsivät Toista maailmansotaa. Toimimalla Natsi-valtion puolesta, Farben laajensi omaa horisonttiaan maailman mittakaavaan joka säilytti läheiset suhteet Natsi-hallintoon ja Wehrmachtiin. Yhdysupseerin toimisto (liaison office), Vermittlungsstelle, perustettiin ylläpitämään kommunikaatiota I.G. Farbenin ja Saksan sotaministeriön välillä:

Tämän tehtävän tavoitteena on rakentaa tiukka organisaatio I.G:n aseistamiselle joka voitaisiin toteuttaa ilman vaikeuksia I.G:n olemassa olevan organisaation ja yksittäisten tehtaiden avulla. Sodan syttyessä, viranomaiset jotka ovat keskittyneet aseistukseen kohtelevat I.G:tä yhtenä suurena tehtaana joka, aseistamiseen liittyvässä tehtävässään, niin pitkälle kuin se on mahdollista tehdä näin teknisestä näkökulmasta käsin, ohjaa itseään ilman mitään ulkopuolista organisaatiollista vaikutusta ja tästä toimistosta Talousministeriön kanssa. Vermittlungsstellen kenttätyöhön kuuluu, organisaatiollisen perustamisen ja pitkän aikavälin suunnittelun lisäksi, jatkuva yhteistyö liittyem aseistukseen ja teknisiin kysymyksiin Tasavallan viranomaisten ja I.G:n tehtaiden kanssa. [12]

Valitettavasti Vermittlungsstellen kansiot tuhoutuivat ennen sodan loppua, vaikka tiedetään muiden lähteiden perusteella että vuodesta 1934 eteenpäin monimutkainen transaktioiden verkosto kehittyi I.G:n ja Wehrmachtin välille. Vuonna 1934 Wehrmacht alkoi mobilisoida sodan varalle, ja jokainen I.G:n tehdas valmisteli sotatuotanto-suunnitelmansa ja alisti nämä suunnitelmat Sota- ja talousministeriön alaisuuteen. Vuosina 1935 - 1936 sotaleikkejä pidettiin I.G. Farbenin tehtailla ja sota-ajan teknisiä käytäntöjä harjoiteltiin. [13] Tri. Struss, I.G:n Teknisen komitean sihteeristön päällikkö kuvaili näitä sotaleikkejä:

On totta että vuoden 1934 tai 1935 jälkeen, pian Vermittlungsstellen perustamisen jälkeen eri tehtaissa, teoreettisia sotaleikkejä oli järjestetty jotta voitaisiin tutkia kuinka tiettyjen tehtaiden pommittaminen käytännössä vaikuttaisi. Otettiin erityisesti huomioon mitä tapahtuisi jos 100 tai 500 kilon pommi putoaisi tietyn tehtaan päälle ja mikä olisi sen seuraus. On myös oikein että siitä käytettiin termiä Kriegsspiele.

Tämän Kriegsspielen suunnitteli Hra. Ritter ja Hra. Eckell, myöhemmin osittain Tri. von Brunning henkilökohtaisesti Tri. Krauchin tai Ilmavoimien käskystä, en tiedä. Tehtävät oli annettu Vermittlungsstelle oli antanut tehtävät, sekä osittain myös Ilmavoimien viranomaiset. Suuri määrä Wehrmachtin kaikkien ryhmien upseereita (Laivasto, Ilmavoimat, ja Armeija) osallistui näihin sotaleikkeihin.

Paikat joihin pommit osuisivat merkittiin tehdasta esittävään karttaan niin että varmistettaisiin mitkä osat tehtaista olivat vaurioituneet, esimerkiksi kaasumittari tai tärkeä putki. Heti kun ilmahyökkäys oli päättynyt, tehtaan johto varmistaisi vahingot ja raportoisi mikä osa tehtaasta oli lakannut toimimasta; he edelleen raportoivat kuinka pitkä aika vaadittaisiin vahinkojen korjaamiseksi. Seuraavissa kokouksissa Kriegsspielen seurauksista keskusteltaisiin ja varmistettiin että Leunan tehtaan tapauksessa vahingot olivat huomattavan suuria; erityisesti havaittiin että muutoksia putkilinjoihin tuli tehdä huomattavin kustannuksin. [14]

Täten, koko 1930-luvun, I.G. Farben teki enemmän kuin vain suostui Natsi-hallinnon määräyksiin. Farben oli aloitteen tekijä ja operaattori Natsien suunnitelmissa ,aailman valloittamiseksi. Farben toimi tutkimus- ja tiedustelu-organisaationa Saksan armeijalle ja se vapaaehtoisesti käynnisti Wehrmachtin projekteja. Itse asiassa Armeijan vain harvoin täytyi lähestyä Farbenia; arvioidaan että 40...50 % Farbenin projekteista Armeijalle oli Farbenin itsensä käynnistämiä. Lyhyesti, Tri. von Schnitzlerin sanoin:

Täten, toimien kuten se oli tehnyt, I.G. hankki suuren vastuun ja se muodosti merkittävän avun kemikaalien hankinnassa ja se oli merkittävä apu Hitlerin ulkopolitiikalle, joka johti sotaan ja Saksan tuhoutumiseen. Täten, minun täytyy tehdä johtopäätös että I.G. oli suurelta osin vastuussa Hitlerin politiikasta.

I.G. Farbenin julkisen kuvan kiillottaminen

On välttämätöntä että tämä surkea kuva ennen sotaa tapahtuneista valmisteluista tunnettiin ulkomailla ja se täytyi myydä — tai naamioida — tavallisille Amerikkalaisille jotta helpotettaisiin Wall Streetin rahan keräämistä ja teknistä apua I.G. Farbenin hyväksi Yhdysvalloissa. Eräälle kuuluisalle New Yorkin PR-firmalle annettiin tehtäväksi myydä I.G. Farben-kombinaatti Amerikalle. Kaikkein kuuluisin PR-firma 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla oli Ivy Lee & T.J. Ross New Yorkissa. Ivy Lee oli aiemmin hoitanut PR-kampanjaa Rockefellerien puolesta, nostaakseen Rockefellerin nimen tavallisten Amerikkalaisten tietoisuuteen. Tämä firma oli myös tuottanut sisäänheitto (syncophantic) kirjan nimeltään USSR, käynnistäen samanlaisen kiillotus-tehtävän Neuvostoliiton hyväksi — samaan aikaan kun Neuvostoliiton työleirit olivat täydessä vauhdissa 1920-luvun lopulla ja 1930-luvum alussa.

Vuodesta 1929 eteenpäin Ivy Leestä tuli I.G. Farbenin PR-neuvonantaja Yhdysvalloissa. Vuonna 1934 Ivy Lee antoi todistuksen Edustajainhuoneen Epä-Amerikkalaisen toiminnan komitealle tästä työstä Farbenin hyväksi. [15] Lee todisti että I.G. Farben oli liitossa American Farbenin kanssa ja "American I.G. on holding-yhtiö jolla on johtajinaan sellaisia ihmisiä kuten Edsel Ford, Walter Teagle, eräs City Bankin viranomaisista..." Lee selitti että hänelle maksettiin 25 000 dollaria vuodessa sopimuksen myötä joka oli solmittu I.G. Farbenin Max Ilgnerin kanssa. Hänen tehtävänsä oli vastata kritiikkiin I.G. Farbenia kohtaan USA:n sisällä. Neuvot joita Ivy Lee antoi Farbenille olivat riittävän hyväksyttäviä:

Ensinnäkin, olen kertonut heille että he eivät ikipäivinä saisi Amerikkalaisia hyväksymään sitä miten he kohtelevat Juutalaisia: että se oli vain vierasta Amerikkalaiselle mentaliteetille ja että se ei koskaan saisi oikeutusta Amerikkalaisessa julkisessa mielipiteessä, ja että sitä ei kannattanut yrittää.

Kaikki mikä edes muistuttaisi Natsi-propagandaa tässä maassa olisi virhe ja sitä ei kannattaisi edes yrittää. Kansamme näkee sen sekaantumisena Amerikkalaisten asioihin, ja se olisi huonoa bisnestä. [16]

Alkumaksun, 4 500 dollaria Ivy Leelle tämän sopimuksen myötä luovutti Hermann Schmitz, Saksan I.G. Farbenin puheenjohtaja. Se talletettiin New York Trust Companyyn nimellä I.G. Chemic, (tai "Swiss I.G.", kuten Ivy Lee nimitti sitä). Kuitenkin, toisen ja suuremman maksun, 14 450 dollaria, luovutti William von Rath American I.G. Farbenista, ja myös se talletettiin Ivy Leen toimesta New York Trust Companyyn luottona hänen henkilökohtaiselle tililleen. (Firman tili oli Chase Bankissa.) Tämä vihje koskien rahojen alkuperää on tärkeä kun me pohdimme American I.G. Farbenin johtajien identiteettiä, sillä se että maksaja oli American I.G. vihjaa että suuri osa Natsi-propagandan rahoittamisesta ei ollut Saksalaista alkuperää. Ne olivat Amerikkalaisia rahoja jotka oli ansaittu Yhdysvalloissa ja Amerikkalaisten johtajien kontrollissa, vaikka niitä käytettiin Natsi-propagandaan Yhdysvalloissa.

Toisin sanoen, suurin osa Natsi-propagandan rahoista joita Ivy Lee käsitteli ei ollut tuontitavaraa Saksasta.

Näiden Amerikkalaisten rahojen käyttö joutui epä-amerikkalaista toimintaa käsittelevän komitean hampaisiin:

Mr. DICKSTEIN - Kuten minä ymmärrän sinua, sinä todistit että sinä et saanut lainkaan propagandaa, ja että sinulla ei ollut mitään tekemistä propagandan levittämisen kanssa tässä maasssa?

Mr. LEE - En todistanut että en vastaanottanut lainkaan, Hra. Dickstein.

Mr. DICKSTEIN - Minä eliminoin tämän osan kysymyksestä, sitten.

Mr. LEE - Minä todistin että minä en levittänyt mitään.

Mr. DICKSTEIN - Oletko sinä vastaanottanut tai onko sinun firmasi vastaanottanut mitään propaganda-kirjallisuutta Saksasta milloinkaan?

Mr. LEE. Yes, sir.

Mr. DICKSTEIN - Ja milloin tämä oli?

Mr. LEE - Oh, me olemme saaneet — kyse on siitä mitä sinä kutsut propagandaksi. Me olemme saaneet suunnattoman määrän kirjallisuutta.

Mr. DICKSTEIN - Tiedätkö mitä tämä kirjallisuus oli ja mitä se sisälsi?

Mr. LEE - Me olemme saaneet kirjoja ja pamfletteja ja sanomalehtileikkeitä ja dokumentteja, maailma ilman loppua.

Mr. DICKSTEIN - Minä oletan että joku teidän toimistossanne kävelisi niiden päältä ja näkisi mitä ne ovat?

Mr. LEE - Yes, sir.

Mr. DICKSTEIN - Ja sitten, sen jälkeen kun sinä sait selville mitä ne olivat, minä oletan että sinä säilytit kopiot niistä?

Mr. LEE - Joissain tapauksissa, kyllä: ja joissakin, ei. Suuri määrä niistä, tietysti, oli Saksaksi, ja minulla oli mitä minun poikani lähetti minulle. Hän sanoi että ne olivat mielenkiintoisia ja merkittäviä, ja ne minä käänsin tai katkelmia niistä. [17]

Lopulta, Ivy Lee palkkasi Burnham Carterin tutkimaan Amerikkalaisten sanomalehtien raportteja jotka käsittelivät Saksaa, sekä valmistelemaan sopivia Natsi-myönteisiä vastauksia. Pitäisi mainita että tämä Saksalainen kirjallisuus ei ollut Farbenin kirjallisuutta, se oli virallista Hitlerin kirjallisuutta:

Mr. DICKSTEIN - Toisin sanoen, sinä vastaanotat tämän materiaalin joka käsittelee Saksan olosuhteita tänään: Sinä tutkit sitä ja sinä neuvot heitä. Sillä ei ole mitään tekemistä Saksan hallituksen kanssa, vaikka tämä materiaali, kirjallisuus, on Hitlerin hallinnon virallista kirjallisuutta. Tämä on oikein, eikö olekin?

Mr. LEE - Tuota, suuri osa tästä kirjallisuudesta ei ollut virallista.

Mr. DICKSTEIN - Se ei ollut I.G:n kirjallisuutta, eikö niin?

Mr. LEE - Ei. I.G. lähetti sen minulle.

Mr. DICKSTEIN - Voitko näyttää edes yhtä paperisuikaletta joka tuli tähän maahan ja jolla olisi ollut mitään tekemistä I.G:n kanssa?

Mr. LEE - Oh, yes. he lähettivät suuren määrän kirjallisuutta. Mutta en halua vetäytyä tästä kysymyksestä. Ei ole epäilystäkään ettenkö olisi saanut heidän alaisuudessaan suunnattoman määrän materiaalia joka tuli virallisista ja epävirallisista lähteistä.

Mr. DICKSTEIN - Exactly. Toisin sanoen, materiaali jonka I.G. lähetti tänne oli levitettävää materiaalia — me kutsuisimme sitä Saksan hallituksen propagandaksi. Mutta ero jonka sinä teet lausunnossasi on, kuten minä käsitän sen, että Saksan hallitus ei lähettänyt sitä sinulle suoraan; että I.G. lähetti sen sinulle.

Mr. LEE - Right.

Mr. DICKSTEIN - Eikä sillä ollut mitään tekemistä heidän liikesuhteidensa kanssa juuri nyt.

Mr. LEE - Juuri näin.

American I.G. Farben

Keitä olivat nämä merkittävät Wall Streetin vallitsevan järjestelmän rahamiehet jotka johtivat American I.G. Farbenin, Saksan I.G:n tytäryhtiön aktiviteetteja Yhdysvalloissa edistäen Natsi-propagandaa?

American I.G. Farbenin johtajiin kuului joitakin huomattavampia Wall Streetin jäseniä. Saksan intressit saapuivat uudestaan Yhdysvaltoihin Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja ne menestyksekkäästi ylittivät muurit jotka oli suunniteltu pitämään I.G. poissa USA:n markkinoilta. Saksalaisten patenttien haltuunotto, Chemical Foundationin perustaminen tai korkeat tullimuurit eivät olleet ongelma.

Vuoteen 1925 mennessä, General Dyestuff Corporation perustettiin agentiksi myymään tuotteita joita Gasselli Dyestuff valmisti (sai uuden nimen, General Aniline Works, Incorporated, vuonna 1929) ja toi Saksasta. General Aniline Worksin osakkeet siirrettiin vuonna 1929 American I.G. Chemical Corporationille ja myöhemmin, vuonna 1939 General Aniline & Film Corporationille, mihin American I.G. ja General Aniline Works sulautuivat. American I.G. ja sen seuraaja, General Aniline & Film Corporation on se yksikkö jonka hallinnassa I.G:n yritykset Yhdysvalloissa säilytettiin. American I.G:n osake-auktorisaatio oli 3 000 000 vaihdettavaa A-osaketta ja 3 000 000 vaihdettavaa B-osaketta. Vastineeksi osake-intresseistä General Aniline Worksissa ja Agfa-Ansco Corporationissa, I.G. Farben Saksassa sai kaikki B-osakkeet ja 400 000 A-osaketta. 30 000 000 dollaria vaihdettavia joukkovelkakirjoja myytiin tavallisille Amerikkalaisille ja niiden vakuutettiin olevan (guaranteed as to) ensisijaisia ja Saksan I.G. Farbenin intressejä, jotka saivat option hankkia lisää 1 000 000 A-osaketta.

American I.G:n johtoa (myöhemmin General Aniline) hallitsivat I.G:n tai entiset I.G:n viranomaiset. Hermann Schmitz palveli presidenttinä vuosina 1929 - 1936, ja häntä seurasi hänen veljensä, Dietrich A. Schmitz, syntyperäinen USA:n kansalainen, vuoteen 1941 saakka. Hermann Schmitz, joka oli myös Bank for International Settlementsin johtaja, kansainvälisen talousjärjestelmän "huippu" (apex). Hän oli hallituksen puheenjohtaja vuosina 1936 - 1939.

Alkuperäiseen hallintoneuvostoon kuului yhdeksän jäsentä jotka olivat, tai olivat olleet I.G. Farbenin hallintoneuvoston jäseniä (Hermann Schmitz, Carl Bosch, Max Ilgner, Fritz ter Meer, ja Wilfred Grief), tai olivat olleet aiemmin I.G. Farbenin työntekijöinä Saksassa (Walter Duisberg, Adolph Kuttroff, W.H. von Rath, Herman A. Metz). Herman A. Metz oli USA:n kansalainen, vakaumuksellinen Demokraatti politiikassa ja entinen New Yorkin kaupunginjohtaja. W.E. Weiss oli ollut I.G:n vuokratyövoimaa.

American I.G:n johtajat eivät olleet ainoastaan merkittäviä Wall Streetillä ja USA:n teollisuudessa, vaan mikä merkittävämpää, heidät otettiin muutamasta hyvin vaikutusvaltaisesta instituutiosta.

Neljä jäljelle jäänyttä American I.G:n hallintoneuvoston jäsentä olivat kuuluisia USA:n kansalaisia sekä Wall Streetin finanssi-eliitin jäseniä: C.E. Mitchell, National City Bankin ja Federal Reserve Bank of New Yorkin puheenjohtaja; Edsel B. Ford, Ford Motor Companyn presidentti; W.C. Teagle, eräs toinen Standard Oil of New Jerseyn johtaja; sekä Paul Warburg, Federal Reserve Bank of New Yorkin ensimmäinen jäsen (first member), sekä Bank of Manhattan Companyn puheenjohtaja.

American I.G:n johtajat eivät olleet ainoastaan kuuluisia Wall Streetillä ja USA:n teollisuudessa, vaan mikä vielä merkittävämpää, heidät vedettiin muutamasta hyvin vaikutusvaltaisesta instituutiosta. (Katso kartta alla.)

Vuosien 1929 ja 1939 välillä American I.G:n hallintoneuvostossa tapahtui muutoksia. Johtajien lukumäärä vaihteli aika ajoin, vaikka enemmistöllä aina oli I.G:n tausta tai yhteydet sinne, eikä hallintoneuvostossa ollut koskaan vähempää kuin neljä Amerikkalaista johtajaa. Vuonna 1939 — oletettavasti katsoen eteenpäin kohti Toista maailmansotaa — tehtiin yritys antaa hallintoneuvostolle enemmän Amerikkalainen luonne, mutta huolimatta Hermann Schmitzin, Carl Boschin, ja Walter Duisbergin erosta, sekä seitsemän uuden johtajan nimittämisestä, seitsemän jäsentä yhä kuului I.G:n ryhmään. Tämä I.G:n valta lisääntyi vuosina 1940 ja 1941 kun Amerikkalaiset johtajat, mukaan lukien Edsel Ford, ymmärsi I.G:n poliittisen epäterveellisyyden ja erosi.

Useita perushavaintoja voidaan tehdä näiden todisteiden pohjalta. Ensinnäkin, American I.G:n hallintoneuvostossa oli kolme johtajaa Federal Reserve Bank of New Yorkista, joka oli kaikkein vaikutusvaltaisin FED:in eri pankeista. American I.G:llä oli myös ristiinkytkentöjä (interlocks) Standard Oil of New Jerseyn, Ford Motor Companyn, Bank of Manhattanin (josta myöhemmin tuli Chase Manhattan), ja A.E.G:n kanssa (Saksan General Electric). Toiseksi, kolme tämän American I.G:n hallintoneuvoston jäsentä havaittiin syyllisiksi Nürnbergin tuomioistuimessa. Nämä olivat Saksalaisia, eivät Amerikkalaisia jäseniä. Saksalaisten joukossa oli Max Ilgner, I.G. Farbenin Berliinin toimiston johtaja; i.e. Natsien sotaa edeltänyt tiedustelutoimisto. Jos jonkun korporaation johtajat ovat kollektiivisesti vastuussa korporaation aktiviteetista, silloin Amerikkalaiset johtajat olisi myös pitänyt asettaa oikeuteen Nürnbergissä, Saksalaisten johtajien rinnalla — tarkoittaen, jos oikeudenkäyntien tarkoitus oli määritellä kuka oli sotarikollinen. Tietysti, jos näiden oikeudenkäyntien tavoite oli siirtää huomio pois siitä tosiasiasta että Yhdysvallat oli sekaantunut Hitlerin valtaannousuun, he onnistuivat erittäin hyvin tavoitteessaan.

Alaviitteet:

1. German firms have a two-tier board of directors. The Aufsichsrat concerns itself with overall supervision, including financial policy, while the Vorstand is concerned with day-to-day management.

2. Taken from Der Farben-Konzern 1928, (Hoppenstedt, Berlin: 1928), pp. 4-5.

3. Elimination of German Resources, p. 943.

4. Ibid, p. 945.

5 New York Times, October 21, 1945, Section 1, pp. 1, 12.

6. Ibid, p. 947.

7. Elimination of German Resources.

8. Bernhard tunnetaan tänään paremmin roolistaan salaisten, niin kutsuttujen Bilderberger-kokoustan puheenjohtajana. See U.S. Congress, House of Representatives, Special Committee on Un-American Activities, Investigation of Nazi Propaganda Activities and Investigation of Certain other Propaganda Activities. 73rd Congress, 2nd Session, Hearings No. 73-DC-4. (Washington: Government Printing Office, 1934), Volume VIII, p. 7525.

9. Ibid p. 949.

10. Ibid p. 952.

11. Ibid p. 1293.

12. Ibid p. 954.

13. Ibid p. 954.

14. Ibid, pp. 954-5.

15. U.S. Congress. House of Representatives, Special Committee on Un-American Activities, Investigation of Nazi Propaganda Activities and Investigation of Certain Other Propaganda Activities, op. cit.

16. Ibid, p. 178.

17. Ibid, p. 183.

18. Ibid, p. 188.