Wall Street and Rise of Hitler

LUKU 11: Wall Streetin ja Natsien yhteistyö Toisessa maailmansodassa

Toisen maailmansodan taistelulinjojen takana, välittäjien kautta Sveitsissä ja Pohjois-Afrikassa, New Yorkin finanssi-eliitti teki yhteistyötä Natsi-hallituksen kanssa. Sodan jälkeen takavarikoidut kansiot sisälsivät suunnattoman määrän todisteita jotka osoittivat että joillekin Suuren Bisneksen elementeistä, jakso 1941 - 1945 oli "business as usual". Esimerkiksi, kirjeenvaihto Amerikkalaisten firmojen ja niiden Ranskalaisten tytäryhtiöiden välillä paljastaa avun jota annettiin Akselivaltioiden sotakoneistolle — samalla kun Yhdysvallat oli sodassa Saksan ja Italian kanssa. Kirjeen Ranskan Fordin ja USA:n Fordin välillä vuoden 1940 ja heinäkuun 1942 välillä analysoitiin Valtiovarainministeriön Ulkomaisten rahojen valvonnan osaston toimesta. Heidän alkuperäisessä raportissa annettiin johtopäätös että vuoden 1942 puoliväliin saakka:

(1) Fordin Ranskan tytäryhtiöiden liiketoiminta kasvoi huomattavasti; (2) Niiden tuotanto yksinomaan hyödytti Saksalaisia sekä valtioita jotka olivat Saksan miehityksen alla; (3) Saksalaiset ovat "osoittaneet selkeästi toiveensa suojella Fordin intressejä" Henry Fordin ja edesmenneen Edsel Fordin ylläpitämän tiukan puolueettomuuden asenteen vuoksi; (4) Ranskan Fordin lisääntynyt aktiviteetti Saksalaisten puolesta sai ylistystä Fordin perheeltä Amerikassa. [1]

Samoin, Rockefellerien Chase Bankia syytettiin yhteistyöstä Natsien kanssa Toisen maailmansodan Ranskassa, samalla kun Nelson Rockefellerilla oli mukava työ Washington D.C:ssä.

Huomattavasti saman kaltaista käyttäytymiskaavaa toteutettiin Chase Bankin Pariisin tomiston osalta Saksan miehityksen aikana. Jos tutkitaan kirjeenvaihtoa New Yorkin Chase Bankin ja Pariisin Chase Bankin välillä, siitä hetkestä lähtien jolloin Ranska kukistui toukokuuhun 1942, havaitaan että: (1) Pariisin toimiston johtaja mielisteli ja teki yhteistyötä Saksalaisten kanssa jotta he antaisivat tälle pankille "suosituimmuusaseman"; (2) Saksalaiset pitivät Chase Bank hyvin suuressa arvossa — ollen kiitollisuudenvelassa Meidän (Chase) kansainvälisten aktiviteettien tähden, sekä ystävällisten suhteiden tähden joita Pariisin sivukonttori on ylläpitänyt moniin heidän (Saksalaisiin) pankkeihinsa sekä heidän (Saksalaisiin) paikallisiin organisaatioihin ja korkeimpiin viranomaisiin; (3) Pariisin johtaja oli "hyvin innokas toteuttamaan rajoituksia Juutalaisten omaisuutta kohtaan, mennen jopa niin pitkälle että kieltäytyi luovuttamasta rahoja jotka kuuluivat Juutalaisille odottaen että miehitysviranomaiset antaisivat lähitulevaisuudessa määräyksen, että heidän rahansa takavarikoitaisiin"; (4) New Yorkin toimisto, huolimatta yllä olevasta informaatiosta, ei ryhtynyt suoriin toimiin erotaakseen tämän kiistanalaisen Pariisin toimiston johtajan virastaan, sillä se "saattaisi vaikuttaa haitallisesti meidän (Chase) intresseihin, sillä meillä on diilejä, ei teoriassa vaan käytännössä." [2]

Silloisen valtiovarainministerin, Morgenthaun, virallisessa raportissa annettiin johtopäätös:

Nämä kaksi tilannetta [i.e., Ford ja Chase Bank] vakuuttavat meille että on äärimmäisen tärkeää tutkia välittömästi paikan päällä ainakin joidenkin suurimpien Amerikkalaisten firmojen tytäryhtiöiden aktiviteetteja jotka operoivat Ranskassa Saksan miehityksen aikana. [3]

Valtiovarainministeriön virkamiehet kehottivat että aloítettaisiin tutkimus useiden Amerikkalaisten penkkien Ranskalaisista tytäryhtiöistä — tarkoittaen, Chase, Morgan, National City, Guaranty, Bankers Trust, ja American Express. Vaikka Chase ja Morganolivat ainoat kaksi pankkia jotka ylläpitivät Ranskan toimistoja koko Natsi-miehityksen ajan, syyskuussa 1944 kaikki merkittävät New Yorkin pankit painostivat USA:n hallitusta jotta he saisivat luvan avata uudelleen ennen sotaa olleet sivikonttorinsa. Myöhempi Valtiovarainministeriön tutkimus toi esiin dokumenttitodisteita kollaboraatiosta Chase Bankin ja J.P. Morganin, sekä natsien välillä Toisessa maailmansodassa. Suositus täysimittaisen tutkimuksen tekemiseksi.

TREASURY DEPARTMENT INTER-OFFICE COMMUNICATION

Date: December 20, 1944
To: Secretary Morgenthau From: Mr. Saxon

Tutkimus Chase Bankin asiakirjoista (Pariisi), sekä Morgan and Companyn asiakirjoista (Ranska) on edennyt siten että voidaan tehdä varovaisia johtopäätöksiä, sekä paljastaa muutamia mielenkiintoisia faktoja.

CHASE BANK, PARIS

a. Niederman, Sveitsin kansalainen, manager of Chase, Paris, oli kyseenalaistamatta kollaboraattori.

b. Chasen Pääkonttorin johtajaa informoitiin Niedermanin kollaboraatio-politiikasta, mutta ei tehty mitään hänen erottamisekseen. Itse asiassa on runsaasti todisteita osoittamaan että Pääkonttori näki Niedermanin hyvät suhteet Saksalaisiin erinomaisina keinoina säilyttää Chase Bankin asema Ranskassa.

c. Saksan viranomaiset halusivat pitää Chasen auki ja itse asiassa ottivat käyttöön poikkeukselliset menetelmät ylläpitääkseen tulonlähdettä.

d. Saksan viranomaiset halusivat "olla ystäviä" tärkeiden Amerikkalaisten pankkien kanssa koska he odottivat että nämä pankit olisivat käyttökelpoisia sodan jälkeen Saksan politiikan instrumentteina Yhdysvalloissa.

e. Chase, Paris, osoittautui kaikkein innokkaimmaksi miellyttämään Saksan viranomaisia kaikin mahdollisin keinoin. Esimerkiksi, Chase innokkaasti ylläpiti Saksan Pariisin suurlähetystön tiliä, "koska kaikki pienetkin asiat auttavat" (pitämään yllä suhteita Chasen ja Saksan viranomaisten välillä).

f. Chasen politiikan tavoite ja operaatio oli säilyttää pankin asema hinnalla millä hyvänsä.

MORGAN AND COMPANY, FRANCE

a. Morgan and Company piti itseään Ranskalaisena pankkina, ja täten valtuutti itsensä noudattamaan Ranskan pankki-lakeja ja säädöksiä, riippumatta siitä että olivatko ne Natsien inspiroimia tai eivät; ja he itse asiassa tekivät mäin.

b. Morgan and Company oli mitä innokkain pitämään huoneensa toiminnassa Ranskassa, ja, saavuttaakseen tämän varmuuden, toimi välittäjänä Saksan viranomaisten kanssa.

c. Morgan and Companylla oli suunnaton arvovalta Saksan viranomaisten kanssa ja Saksalaiset ylpeilivät sillä että heillä oli erinomaiset suhteet Morgan and Companyyn.

d. Morgan jatkoi ennen sotaa luotuja suhteita suuriin Ranskalaisiin teollisuus- ja kauppa-konserneihin jotka toimivat Saksan puolesta, mukaan lukien Renault Works, sen jälkeen kun Ranskan hallitus kansallisti sen, Peugeot, Citroen, ja monet muut.

e. Morgan and Companyn valta ei ole missään suhteessa tämän firman vähäisille taloudellisille resursseille, ja tällä tutkimuksella joka on nyt meneillään on suuri arvo siinä että se sallii meidän ensimmäistä kertaa tutkia Morganin kaaviota Euroopassa sekä tapaa jolla Morgan on käyttänyt sen suurta valtaa.

f. Morgan and Company toistuvasti pyrki lopputulokseensa usuttamalla valtion toisensa kimppuun mitä kylmimpään ja häpeämättömään tapaan.

Hra. Jefferson Caffery, USA:n Ranskan suurlähettiläs, on pidetty informoituna tästä tutkimusprosessista ja kaiken aikaa hän antoi minulle täyden tukensa ja rohkaisunsa, periaatteessa ja todellisuudessa. Itse asiassa, se oli Hra. Caffery itse joka kysyi minulta kuinka Fordin ja General Motorsin tytäryhtiöt Ranskassa olivat toimineet miehityksen aikana, ja ilmaisivat tahtonsa että meidän pitäisi katsoa sisään näihin yhtiöihin sen jälkeen kun pankkien tutkimukset oli saatu loppuun.

SUOSITUS

Minä suosittelen että nämä tutkimukset, jotka väistämättömistä syistä, ovat edenneet hitaasti tähän hetkeen saakka, painostettaisiin nopeammiksi ja että tarvittava lisähenkilökunta lähetettäisiin Pariisiin niin pian kuin mahdollista. [4]

Täyttä tutkimusta ei koskaan suoritettu, eikä tutkimuksia ole käynnistetty tästä oletettavasti petollisesta aktiviteetista tähän päivään saakka.

American I.G. Toisessa maailmansodassa

Kollaboraatio Amerikkalaisten liikemiesten ja Natsien välillä Euroopan Akselivaltioissa paralloi Natsien USA:n intressien suojelun kanssa. Vuonna 1939 American I.G. nimettiin uudelleen ja siitä tuli General Aniline & Film, jonka myyntio-agenttina Yhdysvalloissa toimi General Dyestuffs. Nämä nimet tehokkaasti naamioivat sen tosiasian että American I.G. (tai General Aniline & Film) oli tärkeä sotamateriaalien tuottaja, mukaan lukien atabrine, magnesium ja synteettinen kumi. Rajoitus-sopimukset sen Saksalaisen emoyhtiön, I.G. Farbenin kanssa pienensivät näiden sotatarvikkeiden hankintoja USA:n osalta Toisen maailmansodan aikana.

Eräs USA:n kansalainen, Halbach, nousi General Dyestuffsin presidentiksi vuonna 1930 ja hankki enemmistö-osuuden vuonna 1939 Dietrich A. Schmitziltä, American I.G:n johtajalta, sekä Hermann Schmitzin valjeltä — I.G. Farbenin johtaja Saksassa ja American I.G:n hallituksen puheenjohtaja sodan puhkeamiseen saakka vuonna 1939. Pearl Harborin jälkeen, USA:n Valtiovarainministeri sulki Halbachin pankkitilit. Kesäkuussa 1942 Alien Property Custodian takavarikoi Halbachin osakkeet General Dyestuffsissa ja otti haltuunsa vihollisen korporaationa Trading with the Enemy Actin nojalla. Tämän jälkeen, Alien Property Custodian nimitti uuden hallituksen sodan ajaksi. Nämä toimet olivat järkeviä ja epätavallisia käytäntöjä, mutta kun me katsomme pinnan alle, eräs toinen ja erittäin epätavallinen tarina nousee esiin.

Vuosien 1942 ja 1945 välillä, Halbach oli nimellisesti General Dyestuffsin konsultantti. Itse asiassa Halbach johti tätä yhtiötä, tienaten 82 000 dollaria vuodessa. Louis Johnson, entinen apulais-puolustusminsiteri, nimitettiin General Dyestuffsin presidentiksi USA:n hallituksen toimesta, ja hän ansaitsi 75 000 dollaria vuodessa. Louis Johnson yritti painostaa USA:n Valtiovarainministeriötä vapauttamaan Halbachin suljetut rahat ja sallimaan Halbachia kehittämään politiikkaa joka olisi vastoin USA:n etuja, joka oli silloin sodassa Saksan kanssa. Argumentti jota käytettiin perusteena yrityksessä saada Halbachin pankkitilit avattua oli että Halbach johti tätä yhtiötä ja että valtion nimittämä johtokunta "olisi mennyttä ilman Hra. Halbachin tietämystä".

Sodan aikana Halbach nosti oikeusjutun Alien Property Custodiania vastaan vallitsevan järjestelmän lakifirman, Sullivan and Cromwellin avulla, saadakseen USA:n hallituksen pois I.G. Farbenin kimpusta. Nämä oikeusjutut eivät menestyneet, mutta Halbach onnistui pitämään Farbenin kartellisopimukset koskemattomina koko Toisen maailmansodan ajan; tämä Alien Property Custodian ei käynyt koskaan oikeutta Toisen maailmansodan aikana näissä ratkaisemattomissa anti-trusti oikeudenkäynneissä. Miksi ei? Leo T. Crowley, Alien Property Custodianin toimiston johtajalla, oli John Foster Dulles neuvonantajanaan, ja John Foster Dulles oli kumppani yllä mainitussa Sullivan and Cromwell -firmassa, joka toimi Halbachin puolesta sen oikeudenkäynneissä Alien Property Custodiania vastaan.

Oli muitakin eturistiriitatilanteita jotka meidän pitäisi huomioida. Leo T. Crowley, Alien Property Custodian, nimitti Victor Emanuelin sekä General Aniline & Filmin että General Dyestuffsin hallitukseen. Ennen sotaa Victor Emanuel oli J. Schroder Banking Corporationin johtaja. Schröder, kuten me olemme jo nähneet, oli Natsi-puolueen kuuluisa rahoittaja — ja juuri siihen aikaan Himmlerin ystäväpiirin jäsen, tehden huomattavia lahjoituksia SS-organisaatioille Saksassa.

Victor Emanuel vuorostaan nimitti Leo Crowleyn Standard Gas & Electricin johtajaksi (Emanuelin hallinnassa) 75 000 dollarin vuosipalkalla. Tämä summa oli lisä Crowleyn palkkaan Alien Property Custodianin palveluksessa, ja hän sai lisäksi 10 000 dollaria vuodessa U.S. Government Federal Deposit Insurance Corporationin johtajana. Vuoteen 1945 mennessä James E. Markham oli korvannut Crowleyn APC:n palveluksessa, ja Emanuel nimitti hänet myös Standard Gas & Electricin johtajaksi 4 850 dollarin vuosipalkalla, sen lisäksi että hän tienasi 10 000 dollaria APC:n palveluksessa.

General Dyestuffsin ja sen herttaisen hallitus-bisnes nurkkakunnan sodanaikaisesta vaikutusvallasta I.G. Farbenin puolesta antaa esimerkin American Cyanamidin tapaus. Ennen sotaa I.G. Farben hallitsi lääke-, kemikaali- ja väriaine-teollisuutta Meksikossa. Toisen maailmansodan aikana Washingtonille ehdotettiin että American Cyanamid ottaisi haltuunsa tämän Meksikolaisen teollisuuden ja kehittäisi kehittäisi "itsenäisen" kemikaaliteollisuuden vanhojen I.G. Farbenin firmojen avulla jotka Mexican Alien Property Custodian oli ottanut haltuunsa.

Schroderin pankkiirin Victor Emanuelin palkattuina käsinä, Crowley ja Markham, jotka olivat myös USA:n hallituksen työntekijöitä, yrittivät tehdä diilin liittyen näihin I.G. Farbenin intresseihin Yhdysvalloissa ja Meksikossa. 13. huhtikuuta 1943, James Markham lähetti kirjeen Ulkoministeri Cordell Hullille vastustaen tätä ehdotettua Cyanamid-diiliä sillä perusteella että se oli vastoin Atlanttista Sopimusta (Atlantic Charter) ja että se häoritsisi päämäärää joka oli itsenäisten firmojen perustaminen Latinalaiseen Amerikkaan. Markhamin näkemystä tuki Henry A. Wallace ja Oikeusministeri Francis Biddle.

Tahot jotka liittoutuivat Cyanamid-diiliä vastaan olivat Sterling Drug, Incorporated ja Winthrop. Sekä Sterling etä Winthrop väittivät menettävänsä lääkemarkkinansa Meksikossa jos tämä Cyanamid-diili menisi läpi. Myös vihamielisenä tälle Cyanamid-diilille tietysti oli I.G. Farbenin General Aniline sekä General Dyestuffs, jota hallitsi Victor Emanuel, pankkiiri Schröderin entinen liikekumppani.

Toisaalta, Ulkoministeriö ja Inter-Amerikan asioiden Koordinaatio-virasto — joka sattui olemaan Nelson Rockefellerin sodanaikainen lapsi — tuki ehdotettua Cyanamid-diiliä. Rockefellerit ovat, tietysti, myös kiinnostuneita lääke- ja kemikaaliteollisuudesta Latinalaisessa Amerikassa. Lyhyesti, Amerikkalainen monopoli Rockefellerin vaikutusvallan alaisuudessa olisi korvannut Natsien I.G. Farbenin monopolin.

I.G. Farben voitti tämän erän Washingtonissa, mutta pahaenteisempiä kysymyksiä nousee esiin kun me katsomme USA:n ilmavoimien pommituksia Saksassa sodan aikana. On huhuttu jo pitkään, mutta ei ole koskaan todistettu, että I.G. Farben sai parempaa kohtelua kuin muut — i.e., että sen tehtaita ei pommitettu. James Stewart Martin kommentoi seuraavasti kohtelua jonka I.G. Farben sai Saksaa pommitettaessa:

Pian sen jälkeen kun armeijat saavuttivat Reinin Kölnissä, me ajoimme pitkin länsireunaa näkyvillä vahingoittumaton I.G. Farbenin tehdas Leverkusenissa joen äärellä. Tietämättä mitään minusta tai bisneksistäni, hän (Jeepin kuljettaja) alkoi antaa minulle luentoa I.G. Farbenista ja huomautti kontrastista joka vallitsi Kölnin pommitetun kaupungin ja kolmen koskemattoman tehtaan välillä reunalla: Fordin tehtaat ja United Rayonin tehtaat länsirannalla, ja I.G. Farbenin tehtaat itärannalla. [5]

Vaikka tämä syytös on hyvin suurelta osin avoin kysymys, joka vaatii suuren määrän taitavaa tutkimusta liittyen Ilmavoimien pommitus-kansioihin, muut aspektit Natsien suosimisesta ovat erinomaisesti muistiin merkittyjä.

Toisen maailmansodan lopussa, Wall Street siirtyi Saksaan Valvontakomission kautta suojellakseen heidän vanhoja kartelli-ystäviään ja rajoittaakseen laajuutta jolla Natsismin vastainen kiihko voisi vahingoittaa vanhoja bisnes-suhteita. Kenraali Lucius Clay, Saksalle määrätty apulais-sotilaskuvernööri, nimitti de-Natsifikaatiota vastustavia liikemiehiä asemiin joissa he voisivat valvoa de-Natsifikaatio käytäntöjä. William H. Draper Dillon, Readista, firma joka rahoitti Saksalaisia kartelleja jo 1920-luvulla, tuli Kenraali Clayn apulainen.

Pankkiiri William Draper, Prikaatinkenraali William Draperina, kokosi valvontajoukkueensa yhteen liikemiehistä jotka olivat edustaneet Amerikkalaista bisnestä sotaa edeltäneessä Saksassa. General Motorsin edustajiin kuului Louis Douglas, entinen GM:n johtaja, ja Edward S. Zdunke, GM:n sotaa edeltänyt johtaja Antwerpenissä, nimitettiin valvomaan Valvontakomission Suunnittelu-Osastoa (Engineering Section). Valvontakomission henkilöstöpäälliköksi nimitettiin Eversti Graeme K. Howard — entinen GM:n Saksan edustaja joka oli kirjoittanut kirjan joka "ylistää totelitaarisia käytäntöjä ja oikeuttaa Saksan aggression..." [6]

Valtiovarainministeri Morgenthau oli syvästi järkyttynyt implikaatioista jotka liittyivät tähän Wall Streetin monopoliin Natsi-Saksan kohtalosta ja valmisteli muistiota Presidentti Rooseveltille. Täydellinen Morgenthaun muistio, päivättynä 26. toukokuuta 1945, on seuraavanlainen:

MEMORANDUM

Kenraali-Luutnantti Lucius D. Clay, Kenraali Eisenhowerin apulaisena, aktiivisesti johtaa Saksan Valvontakomission Amerikan osastoa. Kenraali Clayn kolme tärkeintä neuvonantajaa Valvontakomissiossa ovat:

1. Suurlähettiläs Robert D. Murphy, joka on vastuussa Poliittisesta Divisioonasta.

2. Louis Douglas, jota Kenraali Clay kuvaa "minun henkilökohtaiseksi neuvonantajakseni taloudellisissa, rahapoliittisissa ja hallinnollisissa asioissa." Douglas erosi Budjetti-johtajan asemasta vuonna 1934; ja seuraavien kahdeksan vuoden ajan hän hyökkäsi hallituksen fiskaali-politiikkaa vastaan. Vuoden 1940 jälkeen Douglas on ollut Mutual Life Insurance Companyn presidentti, ja Joulukuusta 1944 lähtien, hän on ollut General Motors Corporationin johtaja.

3. Prikaatinkenraali William Draper, joka on Valvontakomission Taloudellisen divisioonan johtaja. Kenraali Draper on kumppani finanssitalo Dillon, Read & Companyssa.

Sunnuntain New York Times sisälsi ilmoituksen avain-henkilöistä jotka Kenraali Clay ja Kenraali Draper nimittivät Valvontakomission Taloudelliseen divisioonaan. Nimityksiin sisältyvät seuraavat henkilöt:

1. R.J. Wysor tulee olemaan vastuussa metallurgian asioista. Wysor oli Republic Steel Corporationin presidentti vuodesta 1937 viime aikoihin saakka, ja sitä ennen, hän oli tekemisissä Bethlehem Steelin, Jones and Laughlin Steel Corporationin, sekä Republic Steel Corporationin kanssa.

2. Edward X. Zdunken on tarkoitus valvoa insinööri-osastoa. Ennen sotaa, Hra. Zdunke oli General Motorsin päällikkö Antwerpenissa.

3. Philip Gaethke tulee olemaan vastuussa kaivos-operaatioista. Gaethke yhdistettiin aiemmin Anaconda Copperiin ja hän oli sen sulattamojen ja kaivosten johtaja Ylä-Sleesiassa ennen sotaa.

4. Philip P. Clover tulee olemaan vastuussa öljy-asioista. Hän oli aiemmin Socony Vacuum Oil Companyn edustaja Saksassa.

5. Peter Hoglundin on tarkoitus käsitellä teollisuustuotannon ongelmia. Hoglund on lähdössä pois General Motorsin palveluksesta ja hänen sanotaan olevan Saksan teollisuustuotannon asiantuntija.

6. Calvin B. Hooverin on tarkoitus olla vastuussa Valvontakomission Tiedusteluryhmästä ja hänen on myös tarkoitus olla Kenraali Draperin erityisneuvonantaja. Kirjeessä New York Timesin toimittajalle 9. lokakuuta 1944, Hoover kirjoitti seuraavasti:

   Ulkoministeri Morgenthaun suunnitelma olla tekemisissä Saksan kanssa on järkyttänyt minua syvästi. Tällainen Karthagolainen rauha jättäisi vihan perinnön kansainvälisiin suhteisiin tulevien sukupolvien ajaksi... Euroopan taloudellinen tyhjyys joka olisi olemassa koko Saksan teollisuuden tuhoamisen myötä on sellaista mitä on vaikea käsittää.

7. Laird Bell on tarkoius nimittää Taloudellisen Divisioonan Päämeuvonantajaksi. Hän on hyvin tunnettu Chicagolainen lakimies ja toukokuussa 1944, hänet valittiin Chicago Daily Newsin presidentiksi, Frank Knoxin kuoleman jälkeen.

Ersä miehistä joka auttoi Kenraali Draperia Taloudellisen Divisioonan henkilökunnan valitsemiseksi oli Eversti Graeme Howard, General Motorsin varapresidentti, joka oli vastuussa yhtiön ulkomaan bisneksistä ja joka oli johtava General Motorsin edustaja Saksassa ennen sotaa. Howard on kirjoittanut kirjan jossa hän ylistää totalitaarisia käytäntöjä, oikeuttaa Saksan aggression ja Münchenin mönnytyspolitiikkaa, sekä syyttää Rooseveltia sodan jouduttamisesta.

Joten kun me tutkimme Saksan Valvontakomissiota Kenraali Lucius D. Clayn alaisuudessa meille paljastuu että rahoitusyksikön johtaja oli Louis Douglas, Morganin hallitseman General Motorsin johtaja, ja Mutual Life Insurancen presidentti. (Opel, GM:n Saksan tytäryhtiö, oli ollut Hitlerin suurin panssarivaunujen tuottaja.) Valvontakomission Taloudellisen Divisioonan johtaja oli William Draper, kumppani Dillon, Read -firmassa joka oli niin voimakkaasti mukana Natsi-Saksan rakentamisessa. Kaikki kolme miestä olivat, ei yllättävää tuoreimpien löydösten valossa, Council on Foreign Relationsin jäseniä.

Olivatko Amerikkalaiset teollisuusmiehet ja rahoittajat vastuussa sotarikoksista?

Nürnbergin Sotarikostuomioistuimessa ehdotettiin niiden valitsemista jotka olivat vastuussa Toisen maailmansodan valmisteluihin sekä julmuuksiin, ja heidän asettamistaan oikeuteen. On kiistanalainen asia että onko tällainen käytäntö oikeutettua; on joitakin perusteluja väittää että Nürnberg oli poliittinen farssi joka oli kaukana juridisista periaatteista. [7] Kuitenkin, jos me ajattelemme että on olemassa tällaista juridista ja moraalista oikeutusta, silloin varmasti tällaista oikeudenkäyntiä tulisi soveltaa kaikkiin, kansallisuudesta riippumatta. Millä peruusteella Franklin D. Roosevelt ja Winston Churchill pitäisi vapauttaa tällaisesta oikeudenkäynnistä, mutta ei Adolf Hitleriä eikä Göringiä? Jos hyökkäys on sotaan valmistautumista, eikä sokeaa kostoa, silloin oikeudenkäynnin pitäisi olla puolueeton.

Direktiivit joita USA:n Valvontakomissio Saksassa valmisteli sotarikollisten pidättämiseksi ja vangitsemiseksi viittaavat "Natseihin" ja "Natsien myötäilijöihin", ei "Saksalaisiin". Asiaan kuuluvat lainaukset ovat seuraavanlaisia:

Sinun tulee etsiä, pidättää ja säilyttää, myöhemmin annettaviin ohjeisiin saakka, Adolf Hitler, hänen Natsi-työtoverinsa, muut sotarikolliset sekä kaikki henkilöt jotka ovat ottaneet osaa Natsi-firmojen suunnitteluun tai toteuttamiseen, jotka ovat olleet mukana tai joiden seurauksena on tehty julmuuksia tai sotarikoksia.

Sitten seuraa luettelo henkilöiden luokittelusta jotka tulisi pidättää, mukaan lukien:

Natseja ja Natsien myötäilijöitä jotka ovat avainasemissa: (a) Kansallisissa ja taloudellisissa organisaatioissa; (b) korporaatioissa ja muissa organisaatioissa; (c) teollisuudessa, kaupankäynnissä, maataloudessa ja pankkitoiminnassa; (d) koululaitoksessa; (e) oikeuslaitoksessa; (f) lehdistössä, painotaloissa ja muissa virastoissa jotka levittävät uutisia ja propagandaa.

Korkea-arvoiset Amerikkalaiset teollisuusmiehet ja rahoittajat jotka on nimetty tässä kirjassa kuuluvat yllä olevaan kategoriaan. Henry Ford ja Edsel Ford lahjoittivat rahaa Hitlerille ja hyötyivät Saksan sodan ajan tuotannosta. Standard Oil of New Jersey, GE, GM ja I.T.T. ehdottomasti antoivat taloudellisia tai teknisiä lahjoituksia jotka sopivat lauseeseen "...ovat ottaneet osaa Natsi-firmojen suunnitteluun tai toteuttamiseen, jotka ovat olleet mukana tai joiden seurauksena on tehty julmuuksia tai sotarikoksia."

On olemassa, lyhyesti, todisteita jotka vihjaavat:

(a) Yhteistyöhön Wehrmachtin kanssa (Ford Motor Company, Chase Bank, Morgan Bank);
(b) Apuun Natsien nelivuotis-suunnitelmien totauttamiseksi (Standard Oil of New Jersey);
(c) Natsien sotakoneen luomisesta ja varustamisesta (I.T.T.);
(d) Elintärkeiden materiaalien varastoimisesta (Ethyl Corporation);
(e) Natsien potentiaalisten vihollisten heikentämisestä (American I.G. Farben);
(f) Propagandan, tiedustelun ja vakoilun totauttaminen (American I.G. Farben and Rockefeller public-relations man Ivy Lee).

Vähintäänkin on riittävästo todisteita vaatia seikkaperäistä ja puolueetonta tutkimusta. Kuitenkin, kuten me olemme huomauttaneet aiemmin, nämä samat firmat ja rahoittajat olivat merkittävässä osassa Rooseveltin valinnassa vuonna 1933 ja täten heillä oli riittävästi poliittista voimaa pelotella tutkijoita. Katkelmat Morgenthaun päiväkirjasta osoittavat että Wall Streetin poliittinen voima oli riitti jopa kontrolloimaan viranomaisten nimityksiä jotka olivat vastuussa de-Natsifikaatiosta ja sodan jälkaisen Saksan lopullisesta hallituksesta.

Tiesivätkö nämä Amerikkalaiset firmat avustaan Hitlerin sotakoneelle? Näiden firmojen itsensä mukaan, painokkaasti eivät. He väittävät viattomuuttaan kaikkiin aikomuksiin auttaa Hitlerin Saksaa. Huomioi sähke jonka Standard Oil of New Jerseyn hallituksen puheenjohtaja lähetti Puolustusministeri Pattersonille Toisen maailmansodan jälkeen, kun alustavat tutkimukset Wall Streetin avusta olivat meneillään:

Koko meidän bisnes-kontaktiemme jakson ajan, meillä ei ollut aavistustakaan Farbenin salaisesta avusta Hitlerin brutaalille politiikalle. Me tarjoamme kaiken avun minkä voimme antaa jotta koko totuus tuotaisiin päivänvaloon ja oikeus toteutuisi.

F.W. Abrams,
Chairman of Board

Valitettavasti, todisteet jotka tässä on annettu ovat vastoin Abramsin sähkeellä antamaa vakuutusta. Standard Oil of New Jersey ei ainoastaan auttanut Hitlerin sotakonetta, vaan sillä oli tietoa tästä avusta. Emil Helfferich, Standard Oil of New Jerseyn tytäryhtiön hallituksen puheenjohtaja, oli Kepplerin Piirin jäsen ennen kuin Hitler nousi valtaan; hän jatkoi taloudellisia lahjoituksia Himmlerin Piirille niinkin myöhään kuin vuonna 1944.

Täten, ei ole lainkaan vaikeaa visualisoida miksi Natsi-teollisuusmiehet olivat hämmentyneitä tästä "tutkimuksesta" ja olettivat että sodan lopussa heidän Wall Streetin ystävänsä ostaisivat heidät ulos ja suojelisivat heitä niiden vihalta jotka olivat kärsineet. Nämä olettamukset luovutettiin Kilgoren Komitealle vuonna 1946:

Sinä saattaisit myös olla kiinnostunut tietämään, Hra. Puheenjohtaja, että I.G. Farbenin ja muiden yhtiöiden johtajat, kun me kuulustelimme heitä näistä aktiviteeteista, olivat ajoittain hyvin närkästyneitä. Heidän yleinen asenteensa ja odotuksensa oli että sota oli nyt ohi ja meidän pitäisi auttaa heitä saamaan I.G. Farben ja Saksan teollisuus takaisin jaloilleen. Eräät heistä sanoivat suoraan että tämä kuulustelu sekä tutkimus oli, heidän arvionsa mukaan, ainoastaan lyhytkestoinen ilmiö, koska heti kun asiat hiukankin asettuisivat he odottaisivat ystäviensä Yhdysvalloissa ja Englannissa vaihtavan puolta. Heidän ystävänsä, näin he sanoivat, lopettaisivat aktiviteetit kuten nämä tutkimukset ja varmistaisivat että he saisivat kohtelun jonka he näkisivät kunnollisena ja että apu annettaisiin heille jotta he voisivat rakentaa uudelleen heidän teollisuutensa. [8]

Alaviitteet:

1. Morgenthau Diary (Germany).

2. Ibid.

3. Ibid.

4. Ibid., pp. 800-802.

5. James Stewart Martin, All Honorable Men, op. cit., p. 75.

6. Morgenthau Diary (Germany), p. 1 543. Colonel Graeme K. Howard’s book was entitled, America and a New World Order, (New York: Scribners, 1940).

7. The reader should examine the essay, "The Return to War Crimes," in James J. Martin, Revisionist Viewpoints, (Colorado: Ralph Mules, 1971).

8. Elimination of German Resources, p. 652.