Wall Street and Rise of Hitler

LUKU 10: Myytti "Sidney Warburgista"

Elintärkeä kysymys, ainoastaan osittain ratkaistu, on se että missä laajuudessa Hitlerin nousu valtaan tapahtui Wall Streetin rahoittajien suoralla avulla. Me olemme osoittaneet alkuperäisten dokumentti-todisteiden avulla että oli epäsuora Amerikkalaisten osallistuminen ja tuki Saksalaisten tytäryhtiöiden kautta, ja (esimerkkinä ITT:n tapaus) oli tietoinen ja tarkoituksellinen pyrkimys hyötyä Natsi-hallituksen tuesta. Laajeniko tämä epäsuora rahoittaminen suoraksi rahoittamiseksi?

Sen jälkeen kun Hitler nousi valtaan, Amerikkalaiset firmat ja yksilöt työskentelivät Natsismin puolesta ja ehdottomasti hyötyivät Natsi-valtiosta. Me tiedämme William Doddin päiväkirjojen perusteella, joka oli USA:n Saksan suurlähettiläs, että vuonna 1933 joukko Wall Streetin pankkiireita ja teollisuusmiehiä kulki USA:n Berliinin suurlähetystön läpi ilmaisten ihailunsa Adolf Hitleriin — ja etsien malttamattomana keinoja tehdä bisnestä tämän uuden totalitaarisen hallinnon kanssa.

Esimerkiksi, 1. syyskuuta 1933, Dodd merkitsi muistiin että Henry Mann National City Bankista ja Winthrop W. Aldrich Chase Bankista molemmat tapasivat Hitlerin ja "nämä pankkiirit tuntevat että he voivat työskennellä hänen kanssaan." [1] Ivy Lee, Rockefellerin PR-agentti, Doddin mukaan, "näytti itsensä aikoinaan kapitalistina ja Fasismin kannattajana." [2]

Joten vihdoinkin me voimme tunnistaa myötätuntoisen vastauksen tätä uutta Natsi-diktatuuria kohtaan, joka muistuttaa tapaa jolla Wall Streetin kansainväliset pankkiirit tervehtivät uutta Leninin ja Trotskin Venäjää vuonna 1917.

Kuka oli "Sidney Warburg"?

Kysymys joka esitetään tässä luvussa on syytös että eräät Wall Streetin rahoittajat (Rockefellereitä ja Warburgeja erityisesti on syytetty) suoraan suunnittelivat ja rahoittivat Hitlerin vallankaappauksen vuonna 1933, ja että he tekivät tämän Wall Streetiltä käsin. Tähän kysymykseen liittyen myytti "Sidney Warburgista" on ajankohtainen.

Kuuluisa Natsi Franz von Papen on kertonut Muistelmissaan:

...kaikkein dokumentoiduin selonteko Kansallissosialistien nopeasta varojen hankinnasta oli kerrottu eräässä kirjassa joka julkaistiin Hollanissa vuonna 1933, erään vanhan ja maineikkaan Amsterdamilaisen painotalon, Van Holkema & Warendorfin toimesta. Kirjan nimi oli De Geldbronnen van Het Nationaal-Socialisme (Drie Gesprekken Met Hitler) ja kirjoittaja "Sidney Warburg". [3]

Kirja jolla oli tällainen Hollantilainen nimi ja jonka oli kirjoittanut "Sidney Warburg" todellakin julkaistiin vuonna 1933, mutta tämä kirja oli myynnissä Hollannissa vain muutaman päivän ajan. Tämä kirja "puhdistettiin" (was purged). [4] Yksi kolmesta jäljelle jääneestä kopiosta käännettiin Englanniksi. Tämä käännös oli ainoinaan talletettu British Museumiin mutta se on nyt vedetty pois julkisesta kierrosta eikä tutkijoiden ole mahdollista saada sitä käyttöönsä. Mitään ei tiedetä tästä alkuperäisestä Hollantilaisesta kopiosta mihin tämä Englantilainen käännös pohjautui.

Toinen kopio oli Kansleri Schussniggin hallussa Itävallassa, eikä mitään tiedetä sen nykyisestä olinpaikasta. Kolmas Hollantilainen kopio löysi tiensä Sveitsiin ja se käännettiin Saksaksi. Tämä Saksankielinen käännös on säilynyt tähän päivään saakka Schweizerischen Sozialarchivessa Zürichissa, Sveitsissä. Tämä kirjailija hankki oikeaksi vahvistetun kopion tästä Sveitsiläisestä jäljelle jääneestä kappaleesta ja käänsi sen Englanniksi. Se on tämän Saksankielisen käännöksen Englantilaisesta versio, mihin tämän luvun teksti perustuu.

"Sidney Warburgin" kirjan julkaisusta raportoitiin New York Timesissa (24. marraskuuta 1933) otsikolla "Hoax on Nazis Feared" (Pelätään Natsien valheita). Lyhyessä artikkelissa huomautettiin että "Sidney Warburgin" pamfletteja on ilmestynyt Hollannissa ja että kirjoittaja ei ole Felix Warburgin poika. Kääntäjä on J.G. Shoup, Belgialainen sanomalehtimies joka asuu Hollannissa. Julkaisijat sekä Shoup "pohtivat että ovatko he olleet huijauksen uhreja".

New York Timesin artikkelissa kerrotaan:

Tämä pamfletti toistaa vanhan tarinan käytännössä niin että johtavat Amerikkalaiset, mukaan lukien John D. Rockefeller, rahoittivat Hitleriä vuosina 1929 - 1932 summalla jola oli 32 000 000 dollaria, motiivinaan "vapauttaa Saksa Ranskan taloudellisesta otteesta vallankumouksen avulla." Monet pamfletin lukijat ovat huomauttaneet että se sisältää epätarkkuuksia.

Miksi tämä Hollantilainen alkuperäiskappale vedettiin kierrosta vuonna 1933? Koska "Sidney Warburgia" ei ollut olemassa ja "Sidney Warburgin" väitettiin olleen kirjoittaja. Vuodesta 1933 lähtien tätä "Sidney Warburgin" kirjaa on väitetty sekä väärennökseksi että aidoksi dokumentiksi eri osapuolten taholta. Warburgin perhe itse on urakoinut mainostaessaan sitä väärennökseksi.

Mistä tämä kirja kertoo? Mitä tämä kirja väittää tapahtuneen Saksassa 1930-luvun alkuvuosina? Ja onko näillä tapahtumilla mitään vastaavuutta tosiasioiden kanssa jotka me tiedämme oikeiksi muiden todisteiden perusteella?

Tutkimusmenetelmien näkökulmasta on paljon suosiollisempaa olettaa että tämä "Sidney Warburgin" kirja on väärennös, jollemme voi osoittaa päinvastaista. Tämä on käytäntö joka meidän tulee omaksua. Lukija saattaa hyvinkin kysyä — sitten, miksi vaivautua tarkastelemaan lähemmin mahdollista väärennöstä? On ainakin kaksi hyvää syytä, akateemisen uteliaisuuden lisäksi.

Ensiksikin, Warburgin väiteessä että tämä kirja on väärennös on omituinen ja elintärkeä puute. Warburgit väittävät kirjaa väärennökseksi vaikka he myöntävät että he eivät ole koskaan lukeneet sitä eivätkä edes nähneet. Tämä kiistäminen Warburgin taholta on rajoittunut siihen että Warburg ei ole kirjoittanut tätä kirjaa. Tällainen asian kiistäminen on hyväksyttävää; mutta se ei kiistä eikä hylkää sisällön aitoutta. Kiistäminen koskee pelkästään kirjailijaa.

Toiseksi, me olemme jo tunnistaneet I.G. Farbenin Hitlerin tärkeimmäksi rahoittajaksi ja tukijaksi. Me olemme antanee valokuva-todisteen (sivu 64) pankkisiirrosta joka koski 400 000 markkaa I.G. Farbenilta Hitlerin Nationale Treuhandiin, poliittiseen lahjuskassaan jota Rudolf Hess hallitsi. Nyt on luultavaa, lähes varmaa, että "Sidney Warburgia" ei ollut olemassa. Toisaalta, tiedetään julkisten asiakirjojen perusteella että Warburgit olivat läheisesti yhteydessä I.G. Farbeniin Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Saksassa Max Warburg oli I.G. Farbenin johtaja ja Yhdysvalloissa veli Paul Warburg (James Paul Warburgin isä) oli American I.G. Farbenin johtaja. Lyhyesti, meillä on kumoamattomat todisteet että eräät Warburgit, mukaan lukien James Paulin isä, olivat I.G. Farbenin johtajia. Ja I.G. Farbenin tiedetään rahoittaneen Hitleriä. "Sidney Warburg" oli myytti, mutta I.G. Farbenin johtajat Max Warburg ja Paul Warburg eivät olleet myyttejä. Tässä on riittävästi syytä mennä eteenpäin.

Tehkäämme yhtenveto kirjasta jonka James Paul Warburg väittää olevan väärennös.

Yhteenveto tukahdetusta "Sidney Warburgin" kirjasta

Kansallissosialismin rahalähteet avautuvat väitetyllä keskustelulla "Sidney Warburgin" ja kirjailijan/kääntäjän I.G. Shoupin välillä.

"Warburg" kertoo miksi hän luovuttaa Shoupille Englanninkielisen käsikirjoituksen käännettäväksi Hollannin kielelle ja julkaistavaksi Hollannissa myyttisen "Sidney Warburgin" sanoin:

On hetkiä jolloin minä haluan kääntyä pois tällaisen vehleilyn, petoksen juonittelun ja pörssin manipuloinnin maailmasta... Tiedätkö mitä minä en voi koskaan ymmärtää? Kuinka on mahdollista että ihmiset joilla on hyvä ja rehellinen luonne — mistä minulla on runsaasti todisteita — osallistuvat juonitteluun ja petokseen, tietäen hyvin että se vaikuttaa tuhansiin.

Sitten Shoup kuvailee "Sidney Warburgia" seuraavasti: "Suurimpien pankkiirien poika Yhdysvalloissa, finanssitalo Kuhn, Loeb & Companyn jäsen New Yorkissa." Sitten "Sidney Warburg" kertoo Shoupille että hän ("Warburg") haluaa tallentaa historiaa varten kuinka New Yorkin pankkiirit rahoittivat Kansallissosialismin.

Kirjan ensimmäiselle osalle on annettu otsikoksi yksinkertaisesti "1929". Siinä kerrotaan että vuonna 1929 Wall Street myönsi suunnattomia lainoja Saksalle ja Itävallalle, ja että näiden lainojen takaisinmaksu, suurelta osin, jäädytetty (and that these claims had, for the most part, been frozen). Koska Ranska oli taloudellisesti heikko ja pelkäsi Saksaa, Ranska sai myös "leijinanosan" sotakorvaus-rahoista jotka olivat alunperin Yhdysvaltain rahoittamia.

Kesäkuussa 1929 pidettiin kokous Federal Reserve Bankin ja johtavien Amerikkalaisten pankkiirien välillä jotta päätettäisiin mitä tehdä Ranskan suhteen, ja erityisesti kuinka torjua hänen (Ranskan) vaatimukset liittyen Saksan sotakorvauksiin. Tähän kokoukseen osallistuivat ("Warburgin" kirjan mukaan) Guaranty Trust Companyn johtajat, FED:in "presidentit", sekä lisäksi viisi itsenäistä pankkiiria, "nuori Rockefeller" ja Glean Royal Dutch Shellistä. Carter ja Rockefeller, tekstin mukaan, "hallitsivat kokouksen kulkua. Muut kuuntelivat ja nyökyttelivät päätään."

Yleinen konsensus tässä pankkiirien kokouksessa oli että ainoa keino vapauttaa Saksa Ranskan taloudellisesta otteesta tapahtuisi vallankumouksen kautta, joko Kommunistisen tai Nationalistisen. Eräässä aiemmassa kokouksessa oli sovittu että otettaisiin yhteyttä Hitleriin "jotta saataisiin selville että oliko hän halukas ottamaan vastaan USA:n taloudellista tukea". Nyt Rockefeller oli raporttien mukaan äskettäin nähnyt erään Saksalais-Amerikkalaisen lehtisen joka koski Hitlerin Kansallissosialistista liikettä ja tämän toisen kokouksen tarkoitus oli päättää että valmennettaisiinko "Sidney Warburg" lähtemään Saksaan kuriiriksi solmimaan henkilökohtaisen kontaktin Hitlerin kanssa.

Taloudellisen tuen vastineeksi, Hitlerin odotettaisiin toteuttavan "aggressiivista ulkopolitiikkaa, sekä lietsovan ajatusta kostosta Ranskaa vastaan." Tämä politiikka, odotettiin, johtaisi siihen että Ranska vetoaisi Yhdysvaltoihin ja Englantiin saadakseen apua "kansainvälisissä kysymyksissä jossa olisi mukana mahdollinen Saksalainen aggressio". Hitlerille ei tulisi kertoa Wall Streetin avun tarkoitusta. Jätettäisiin "hänen järkeilynsä ja lahjakkuutensa varaan löytää motiivit jotka ovat tämän ehdotuksen takana". "Warburg" hyväksyi ehdotetun mission ja lähti New Yorkista Cherbourgiin, Ranskaan, "diplomaatti-passilla ja suosituskirjeiden kanssa Carterilta, Tommy Walkerilta, Rockefellerilta, Gleanilta ja Herbert Hooverilta".

Ilmeisesti, "Sidney Warburgilla" oli joitakin vaikeuksia Hitlerin tapaamisessa. Tämä Amerikkalainen konsuli Münchenissä ei onnistunut solmimaan kontaktia Natseihin, ja lopulta Warburg meni sioraan Münchenin Pormestari Deutzbergin luokse, "suosituskirjeen kanssa Amerikan Konsulilta", sekä anomuksen kera ohjata Warburg Hitlerin luokse. Sitten Shoup esittää katkelmia Hitlerin lausunnoista tässä alkuperäisessä kokouksessa.

Näihin lainauksiin kuuluu tavanomaista Hitleriläistä anti-Semitististä raivoamista, ja pitäisi huomauttaa että "Sidney Warburgin" kirjan anti-Semitististiset osat ovat Hitlerin puhetta. (Tämä on tärkeääm sillä James Paul Warburg väittää että Shoupin kirja on täydellisen anti-Semitististinen.) Natsien rahoituksesta keskusteltiin tässä tapaamisessa ja Hitlerin kerrotaan vaatineen että näitä rahoja ei saisi tallettaa Saksalaiseen pankkiin vaan ainoastaan ulkomaiseen pankkiin joka olisi hänen käytettävissään. Hitler pyysi 100 miljoonaa markkaa ja ehdotti että "Sidney Warburg" raportoisi Wall Streetin reaktiosta von Heydtin kautta, Lutzowuferissa, Berliinissä. [5]

Raportoituaan takaisin Wall Streetille, Warburgille kerrottiin että 24 miljoonaa dollaria oli liian paljon Amerikkalaisille pankkiireille; he tarjosivat 10 miljoonaa dollaria. Warburg otti yhteyttä von Heydtiin ja järjestettiin uusi tapaaminen, tällä kertaa "tavalliselta näyttävän miehen kanssa, joka esitteli itsensä nimellä Frey." Annettiin ohjeet tallettaa 10 miljoonaa dollaria Mendelsohn & Co. Bankiin Amsterdamiin, Hollantiin. Warburgin tehtävänä oli pyytää Mendelsohn Bankia kirjoittamaan shekit markoissa jotka olisivat nimettyjen Natsien käytössä kymmenessä Saksan kaupungissa.

Tämän jälkeen, Warburg matkusti Amsterdamiin, suoritti missionsa Mendelsohn & Companyn kanssa, matkusti sitten Southamptoniin, Englantiin, ja Olympia-laivalla takaisin New Yorkiin missä hän raportoi Carterille Guaranty Trust Companyssa. Kaksi päivää myöhemmin Warburg antoi raporttinsa koko Wall Streetin ryhmälle, mutta "sillä kertaa eräs Englantilainen edustaja oli siellä istuen Gleanin vieressä Royal Dutchista, mies nimeltään Angell, eräs Asiatic Petroleum Companyn johtajista. Warburgia kuulusteltiin Hitleristä, ja "Rockefeller osoitti epätavallista kiinnostusta Hitlerin lausuntoja kohtaan liittyen Kommunisteihin."

Muutama viikko sen jälkeen kun Warburg oli palannut Euroopasta Hearstin sanomalehdissä osoitettiin "epätavallista kiinnostusta" tätä uutta Saksalaista Natsi-Puoluetta kohtaan ja jopa New York Times julkaisi säännöllisesti lyhyitä raportteja Hitlerin puheista. Aiemmin nämä sanomalehdet eivät olleet osoittaneet kovin paljon kiinnostusta, mutta nyt ääni muuttui. [6] Myös, joulukuussa 1929 pitkä tutkimus Saksan Kansallissosialistisesta liikkeestä ilmestyi "Harvardin Yliopiston kuukausittaiseen julkaisuun."

Toinen osa tukahdetusta "Kansallissosialismin rahalähteistä" on otsikoitu "1931" ja se alkaa selvityksellä Ranskan vaikutusvallasta kansainvälisessä politiikassa.

Siinä väitetään että Herbert Hoover käski Ranskan Pierre Lavalia olemaan sopimatta velka-kysymystä ilman että olisi ensin neuvotellut Ranskan hallituksen kanssa. Shoup kirjoittaa:

Kun Wall Street sai tämän selville Hoover menetti tämän piirin kunnioituksen yhdellä iskulla. Se vaikutti jopa seuraaviin vaaleihin — monet uskovat että Hooverin epäonnistuminen tulla uudelleen valituksi voidaan jäljittää tähän kiistakysymykseen. [7]

Lokakuussa 1931, Warburg sai kirjeen Hitleriltä jonka hän luovutti Carterille Guaranty Trust Companyssa, ja tämän jälkeen toinen pankkiirien kokous kutsuttiin koolle Guaranty Trust Companyn toimistoissa. Mielipiteet tässä kokouksessa olivat jakautuneet. "Sidney Warburg" raportoi että Rockefeller, Carter, ja McBean olivat Hitlerin puolella, kun taas muuta rahoittajat olivat epävarmoja. Montague Norman Bank of Englandista ja Glean Royal Dutch Shellistä väittivät että 10 miljoonaa jotka oli jo käytetty Hitleriin oli liikaa ja että Hitler ei koskaan tekisi mitään. Tässä kokouksessa lopulta suostuttiin siihen että Hitleriä avustettaisiin periaatteessa lisää, ja Warburg taas kerran otti kuriirin tehtävän ja meni takaisin Saksaan.

Tällä matkallaan Warburg raporttien mukaan keskusteli Saksan asioista "erään juutalaisen pankkiirin" kanssa Hampurissa, erään teollisuusmagnaatin kanssa, sekä muiden Hitlerin tukijoiden kanssa. Eräs tapaaminen oli pankkiiri von Heydtin ja "Luetgebrunnin" kanssa. Tämä jälkimmäinen sanoi että Natsien storm trooperit olivat epätäydellisesti aseistettuja ja että S.S. epätoivisesti tarvitsi konekivääreitä, revolveleita ja karbiineja.

Seuraavassa Warburgin ja Hitlerin tapaamisessa, Hitler väitti että "Neuvostoliittolaiset eivät voi kieltäytyä meidän teollisuustuotteistamme vielä. Me annamme heille lainaa, ja jos minä en kykene tyhjentämään Ranskaa itse, silloin Neuvostoliittolaiset auttavat minua." Hitler sanoi että hänellä olio kaksi suunnitelmaa Saksan haltuun ottamiseksi: (1) Vallankumous-suunnitelma; ja (2) laillisen haltuunoton suunnitelma. Ensimmäinen suunnitelma vaatisi joitakin kuukausia, toisen suunnitelman toteuttamiseen menisi vuosia. Hitlerin siteerattiin sanoneen: "Vallankumous maksaa viisisataa miljoonaa markkaa, laillinen haltuunotto maksaa kaksisataa miljoonaa markkaa — millaisen päätöksen sinun pankkiirisi tekevät?"

Viidenpäivän kuluttua eräs sähke Guaranty Trustista saapui Warburgille ja kirjassa lainataan sitä seuraavasti:

Ehdotetut summat eivät tule kysymykseenkään. Me emme halua emmelä voi. Selitä miehelle että sellaiset rahansiirrot Eurooppaan järisyttävät rahamarkkinoita. Täysin tuntemattomia kansainvälisellä territoriolla. Odotan pitkää raporttia, ennen kuin päätös tehdään. Pysy siellä. Jatka tutkimuksia. Suostuttele miestä jolla on mahdottomia vaatimuksia. Älä unohda liittää raporttiin omia mielipiteitämme koskien miehen tulevaisuuden mahdollisuuksia,

Warburg sähkötti raporttinsa takaisin New Yorkiin ja kolmen päivän kuluttua sai toisen sähkeen jossa sanottiin:

Raportti vastaanotettu. Valmistaudu luovuttamaan kymmenen, maksimissaan viisitoista miljoonaa dollaria. Selitä miehelle aggression tärkeyttä ulkomaista uhkaa vastaan.

Nämä 15 miljoonaa dollaria hyväksyttiin laillisen vallanvaihdon tielle, ei vallankumous-suunnitelmalle. Rahat siirrettiin Wall Streetiltä Hitlerille Warburgin kautta seuraavasti — 5 miljoonaa dollaria maksettaisiin Mendelsohn & Companyn tilille, Amsterdamiin; 5 miljoonaa dollaria maksettaisiin Rotterdamsehe Bankvereinigungin tilille Rotterdamiin; ja 5 miljoonaa dollaria maksettaisiin "Banca Italianaan".

Warburg matkusti jokaiseen näistä pankeista, missä hän raporttien mukaan tapasi Heydtin, Strasserin ja Hermann Göringin. Nämä ryhmät järjestivät asiat niin että shekit kirjoitettaisiin eri nimille Saksan eri kaupungeissa. Toisin sanoen, rahat "pestäisiin" modernin tradition mukaan peittämään niiden Wall Streetin alkuperä. Italiassa tämä ryhmä raporttien mukaan otettiin vastaan pankin pääkonttorissa sen presidentin toimesta, ja odottaessaan toimistossa kaksi Italialaista fasistia, Rossi and Balbo, esiteltiin Warburgille, Heydtille, Strasserille ja Göringille. Kolme päivää maksun suorituksen jälkeen, Warburg palasi New Yorkiin Genovasta, Savoya-laivalla. Taas kerran, hän raportoi Carterille, Rockefellerille, sekä muille pankkiireille.

Kirjan kolmas osa on otsikoitu yksinkertaisesti "1933". Tässä osassa kerrotaan "Sidney Warburgin" kolmannesta ja viimeisestä tapaamisesta Hitlerin kanssa — sinä yönä jolloin Valtiopäivätalo poltettiin. (Me huomautimme Luvussa Kahdeksan Rooseveltin ystävän, Putzi Hanfstaenglin läsnäolosta tässä Valtiopäivätalossa.) Tässä tapaamisessa Hitler informoi Warburgille Natsien edistymisestä kohti laillista valtaannousua. Vuodesta 1931 lähtien Kansallissosialistinen puolue oli kolminkertaistunut kooltaan. Massiivisia asetoimituksia oli tehty lähelle Saksan rajaa Belgiassa, Hollannissa, ja Itävallassa — mutta nämä aseet vaativat käteismaksun ennen toimitusta.

Hitler pyysi vähintään 100 miljoonaa markkaa toteuttaakseen viimeisen askeleen tässä vallan haltuunoton ohjelmassa. Guaranty Trust sähkötti että Warburg tarjosi enintään 7 miljoonaa dollaria, maksettavaksi seuraavasti — 2 miljoonaa Renania Joint Stock Companylle Düsseldorfissa (Royal Dutchin Saksan sivukonttori), ja 5 miljoonaa dollaria muille pankeille. Warburg raportoi tämän Hitlerille, joka vaati että nämä 5 miljoonaa dollaria pitäisi lähettää Banca Italianaan Roomaan ja (vaikka tämä raportti ei sano niin), oletettavasti loput 2 miljoonaa dollaria maksettaisiin Düsseldorfiin.

Tämä kirja päättyy seuraavaan lausuntoon Warburgilta:

Toteutin annetun tehtävän viimeistä yksityiskohtaa myöten. Hitler on Euroopan suurimman maan diktaattori. Maailma on nyt tarkkaillut hänen työtään useita kuukausia. Minun mielipiteeni hänestä ei merkitse mitään juuri nyt. Hänen toimensa tulevat osoittamaan että onko hän paha; minä uskon että hän pn paha. Saksan kansan tähden minä toivon sydämessäni olevani väärässä. Maailma jatkaa kärsimistään järjestelmän alla jonka täytyy kumartua Hitlerin edessä pysyäkseen jaloillaan. Kurja maailma, kurja ihmiskunta.

Tämä on yhteenveto "Sidney Warburgin" kielletystä kirjasta joka käsittelee kansallissosialismin taloudellista alkuperää Saksassa. Osa kirjan informaatiota on nyt yleistä tietoa — vaikka ainoastaan osa sitä tunnettiin 1930-luvun alussa. On poikkeuksellista huomata että tällä tuntemattomalla kirjailijalla oli pääsy informaatioon joka nousi pinnalle useita vuosia myöhemmin — esimerkiksi, von Heydtin identiteetti Hitlerin taloudellisena kanavana. Miksi tämä kirja vedettiin pois kaupoista ja kiellettiin? Virallinen syy kiellolle oli että "Sidney Warburgia" ei ollut olemassa, että kirja oli väärennös, ja että Warburgin perhe väitti sen sisältävän juutalaisvastaisia ja herjaavia lausuntoja.

Kirjan informaatio nousi ylös Toisen maailmansodan jälkeen ja se julkaistiin muissa kirjoissa anti-Semitistisessä kontekstissa jota ei ollut tässä alkuperäisessä vuoden 1933 kirjassa. Kaksi näistä sodan jälkeen ilmestyneistä kirjoista olivat Rene Sondereggerin Spanischer Sommer ja Werner Zimmermanin Liebet Eure Feinde.

Mikä tärkeintä, James P. Warburg New Yorkista allekirjoitti valaehtoisen todistajanlausunnon vuonna 1949, joka julkaistiin von Papenin muistelmien liitteessä. Tässä Warburgin valaehtoisessa todistajanlausunnossa voimakkaasti kiistetään "Sidney Warburgin" kirjan autenttisuus ja väitetään sitä huijaukseksi. Valitettavasti, James P. Warburg keskittyy Sondereggerin juutalaisvastaiseen kirjaan Spanischer Sommer vuodelta 1947, ei alkuperäiseen, kiellettyyn "Sidney Warburgin" kirjaan joka julkaistiin vuonna 1933 — missä ainoat juutalaisvastaiset asiat olivat Hitlerin väitettyjä lausuntoja.

Toisin sanoen, tämä Warburgin valaehtoinen todistajanlausunto herätti paljon enemmän kysymyksiä kuin mitä se ratkaisi. Meidän pitäisi siksi katsoa Warburgin vuoden 1949 valaehtoiseen todistajanlausuntoon jossa kiistetään Kansallissosialismin rahalähteiden autenttisuus.

James Paul Warburgin valaehtoinen todistajanlausunto

Vuonna 1953 Natsi Franz von Papen julkaisi Muistelmansa. [8] tämä oli se sama Franz von Papen joka oli ollut aktiivinen Yhdysvalloissa Saksan vakoojien puolesta Ensimmäisessä maailmansodassa. Muistelmissaan, Franz von Papen selvittää kysymystä Hitletin rahoittamisesta ja laittaa syyn yksinomaan teollisuusmies Fritz Thyssenin ja pankkiiri Kurt von Shröderin harteille. Papen kiistää että hän (Papen) olisi rahoittanut Hitleriä, eikä itse asiassa ole tullut esiin luotettavia todisteita jotka yhdistäisivät von Papenin Hitlerin rahoitukseen (vaikka Zimmerman teoksessaan Liebert Eure Feinde syyttää Papenia 14 miljoonan markan lahjoittamisesta).

Tässä kontekstissa von Papen mainitsee "Sidney Warburgin" teoksen The Financial Sources of National Socialism yhdessä kahden tuoreemman Toisen maailmansodan jälkeisen kirjan kanssa, jotka ovat kirjoittaneet Werner Zimmerman ja Rene Sonderegger (alias Severin Reinhardt). [9] Papen lisää että:

James P. Warburg kykenee kiistämään koko väärennöksen todistajanlausunnossaan... Omalta osaltani olen mitä kiitollisin Hra. Warburgille että hän hävitti kerta kaikkiaan tämän pahantahtoisen herjauksen. On lähes mahdotonta kiistää tällaiset syytökset yksinkertaisella negaatiolla, ja hänen auktoritatiivinen kiistäminen teki minulle mahdolliseksi antaa muoto minun omille protesteilleni. [10]

Papenin kirjan liitteessä II on kaksi osaa. Ensin on James P. Warburgin lausunto; toisena on tämä valaehtoinen todistajanlausunto, päiväys 15. heinäkuuta 1949.

Lausunnon alkukappaleessa kerrotaan että vuonna 1933 Hollantilainen painotalo Holkema and Warendorf julkaisi teoksen De Geldbronnen van Het Nationaal-Socialisme — Drie Gesprekken Met Hitler ja lisää että:

Tämä kirja oli väitteen mukaan "Sidney Warburgin" kirjoittama. Eräs Amsterdamilaisen firman Warburg & Company yhtiökumppani informoi James P. Warburgille tästä kirjasta ja Holkema and Warendorfille informoitiin että sellaista henkilöä kuin "Sidney Warburg" ei ole olemassa. Sen jälkeen he vetivät tämän kirjan pois myynnistä.

James Warburg antaa sitten kaksi perättäistä ja silminnähden ristiriitaista lausuntoa:

...tämä kirja sisälsi suuren määrän loukkaavaa amteriaalia perheeni eri jäseniä kohtaan, sekä lukuisia kuuluisia finanssitaloja sekä yksilöitä kohtaan New Yorkissa. En ole koskaan tähän päivään mennessä nähnyt kopiota tästä kirjasta. Ilmeisesti ainoastaan muutama kopio pelastui julkaisijan takavarikolta.

Nyt, toisaalta Warburg väittää että hän ei ole koskaan nähnyt kopiota "Sidney Warburgin" kirjasta, ja toisaalta hän sanoo että se on "loukkaava" ja jatkaa rakentamalla yksityiskohtaisen valaehtoisen todistajanlausunnon lause lauseelta pohjanaan kiistää informaatio joka niin sanotusti on tässä kirjassa josta hän sanoo että hän ei ole koskaan nähnyt sitä! On hyvin vaikeaa hyväksyä Warburgin väitteen lainvoimaisuus koska hän ei ole "tähän päivään mennessä nähnyt kopiota tästä kirjasta". Tai, jos hän olisi nähnyt, silloin tämä todistajanlausunto on arvoton.

James Warburg lisää että "Sidney Warburgin" kirja on "ilmeisen anti-Semitistinen", ja Warburgin lausunnon paino on siinä että "Sidney Warburgin" tarina on puhdasta anti-Semitististä propagandaa. Itse asiassa (ja Warburg olisi havainnut tämän seikan jos hän olisi lukenut tämän kirjan), ainoat anti-Semitististiset lausunnot tässä vuoden 1933 kirjassa ovat niitä jotka yhdistetään Adolf Hitleriin, jonka juutalaisvastaiset tuntemukset tuskin ovat suurikaan löytö.

Hitlerin raivoamisen lisäksi, alkuperäisessä "Sidney Warburgin" kirjassa ei ole mitään mikä olisi edes kaukaista sukua juutalaisvastaisuudelle, jollemme sitten luokittele Rockefelleriä, Gleania, Carteria, McBeania, jne. Juutalaiseksi. Itse asiassa, on merkittävää että yhdenkään juutalaispankkiirin nimeä ei esiinny tässä kirjassa — lukuun ottamatta myyttistä "Sidney Warburgia" joka on kuriiri, ei rahan lahjoittaja. Kuitekin me tiedämme autenttisista lähteistä (Suurlähettiläs Dodd) että Juutalainen pankkiiri Eberhard von Oppenheim itse asiassa lahjoitti 200 000 markkaa Hitlerille, ja on epätodennäköistä että "Sidney Warburg" olisi unohtanut tämän havainnon jos hän olisi tarkoituksella julistanut juutalaisvastaista propagandaa. [11]

Ensimmäinen sivu James Warburgin lausunnosta käsittelee tätä vuoden 1933 kirjaa. Ensimmäisen sivun jälkeen James Warburg esittelee Rene Sondereggerin, sekä erään toisen kirjan joka on kirjoitettu vuonna 1947. Warburgin lausunnon, sekä valaehtoisen todistajanlausunnon huolillinen analysointi viittaa siihen että hänen kiistämisensä ja väitteensä pohjimmiltaan viittaavat Sondereggeriin eivätkä "Sidney Warburgiin".

Nyt Sonderegger oli juutalaisvastainen ja luultavasti osa uusnatsi-liikettä Toisen maailmansodan jälkeen, mutta tätä väitettä anti-Semitismistä ei voida jäljittää tähän vuoden 1933 kirjaan — ja tämä on kysymyksen ydin. Lyhyesti, James Paul Warburg aloittaa väittämällä että hän keskustelee kirjasta jota hän ei ole koskaan nähnyt vaan jonka hän tietää olevan herjaava ja anti-Semitistinen, ja sitten varoittamatta vaihtaa syyttämällä erästä toista kirjaa joka oli ehdottomasti anti-Semitistinen, mutta joka julkaistiin vuosikymmentä myöhemmin. Täten, Warburgin valaehtoinen todistajanlausunto niin seikkaperäisesti sekoittaa nämä kaksi kirjaa että lukija johdetaan tuomitsemaan tämä myyttinen "Sidney Warburg" yhdessä Sondereggerin kanssa. [12]

Katsotaanpa joitakin J.P. Warburgin lausuntoja:

James P. Warburgin valaehtoinen todistajanlausunto, New York City, 15. heinäkuuta 1949:

1. Koskien kokonaisuudessaan vääriä ja pahantahtoisia lausuntoja joita Rene Sonderegger Zürichista, Sveitsistä, on tuonut esiin, minä, James Paul Warburg, Greenwich, Connecticut, USA, lausun seuraavaa...

   Kirjailijan kommentti: Huomioi että tämä valaehtoinen todistajanlausunto koskee Rene Sondereggeriä, ei kirjaa jonka J.G. Shoup julkaisi vuonna 1933.

2. Sellaista henkilöä kuin "Sidney Warburg" ei ole ollut olemassa New York Cityssä vuonna 1933, eikä muualla, sen perusteella mitä minä tiedän, silloin tai minään muunakaan aikana.

   Kirjailijan kommentti: Me voimme olettaa että tämä nimi "Sidney Warburg" on pseudonyymi, taI sitä on käytetty väärin.

3. Minä en ole koskaan antanut minkäänlaista käsikirjoitusta, muistiinpanoa, sähkettä tai mitään muutakaan dokumenttia yhdellekään henkilölle käännettäväksi ja julkaistavaksi Hollannissa, ja erityisesti, en ole koskaan antanut tällaisia dokumentteja väitetylle J.G. Shoupille Antwerpenissä. Parhaan tietoni ja muistini mukaan en ole koskaan tavannut ketään tällaista henkilöä.

   Kirjailijan kommentti: Tämä valaehtoinen todistajanlausunto rajoittuu materiaalin luovuttamiseen "käännettäväksi ja julkaistavaksi Hollannissa."

4. Tätä puhelinkeskustelua Roger Baldwinin ja minun itseni välillä, kuten Sonderegger raportoi, ei ole koskaan ollut, ja kaikki on puhdasta mielikuvitusta.

   Kirjailijan kommentti: Kuten Sonderegger raportoi, ei "Sidney Warburg".

5. En matkustanut Saksaan Guaranty Trust Companyn Presidentin pyynnöstä vuonna 1929, enkä muulloinkaan.

   Kirjailijan kommentti: Mutta Warburg meni Saksaan vuonna 1929 ja 1930 International Acceptance Bank, Incorporatedin asioille.

6. Minä menin Saksaan hoitamaan oman pankkini bisneksiä, International Acceptance Bank, Incorporated, New York, vuonna 1929 ja 1930. Kummassakaan tapauksessa minulla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa että olisin tutkinut mahdollisuuksia kuinka estää Kommunistien vallankumous Saksassa edesauttamalla Natsien vastavallankumousta. Itse asiassa, minun mielipiteeni siihen aikaan oli että ei ollut juurikaan vaaraa Kommunistisesta vallankumouksesta Saksassa, mutta oli huomattava vaara että Natsit kaappaisivat vallan. Olen sellaisessa asemassa että kykenen todistamaan että, palatessani Saksasta vuoden 1930 Valtiopäivävaalien jälkeen, minä varoitin työtovereitani että Hitler hyvin todennäköisesti nousisi valtaam Saksassa ja että tuloksena olisi joko Natsien hallitsena Eurooppa tai uusi maailmansota — kenties molemmat. Tämä voidaan vahvistaa samoin kuin se tosiasia että, varoitukseni seurauksena, minun pankkini alkoi pienentää Saksan sitoumuksiaan niin nopeasti kuin mahdollista.

   Kirjailijan kommentti: Huomioi että Warburg, oman lausuntonsa mukaan, kertoi pankki-tovereilleen että Hitler nousisi valtaan. Tämä väite annettiin vuonna 1930 — ja Warburgit jatkoivat I.G. Farbenin sekä muiden Natsi-myönteisten firmojen johtajina.

7. En käynyt keskusteluja missään, milloinkaan, Hitlerin, kenenkään Natsi-viranomaisen, tai kenenkään muun kanssa tarjoten rahaa Natsi-Puolueelle. Erityisesti, minulla ei ollut tämän kaltaisia diilejä Mendelssohn & Companyn kanssa, tai Rotterdamsche Bankvereinigingin kanssa, tai Banca Italianan kanssa.

   Kirjailijan kommentti: Ei ole todisteita jotka olisivat ristiriidassa tämän lausunnon kanssa. Siten kuin voidaan jäljittää, Warburgit eivät olleet yhteyksissä näihin pankkifirmoihin, paitsi että Warburgin Bank of Manhattanin Italian kirjeenvaihtaja (correspondent) oli Banca Commerciale Italiana — mikä on melkein sama kuin "Banca Italiana".

8. Helmikuussa 1933 (Spanischer Sommer, sivut 191 ja 192), kun minä väitteen mukaan luovutin Hitlerille viimeisen osuuden Amerikkalaisia rahoja, sekä tapasin Göringin ja Göbbelsin, sanoin kuin Hitlerin itsensä, minä voin todistaa että en ollut Saksassa lainkaan. En ole koskaan astunut jalallani Saksan maaperälle sen jälkeen kun Natsit tulivat valtaan tammikuussa 1933. Tammikuussa ja helmikuussa minä olin New Yorkissa ja Washingtonissa, työskennellen sekä pankissani että Rooseveltin kanssa akuutin pankkikriisin voittamiseksi. Sen jälkeen kun Roosevelt nousi valtaan 3. maaliskuuta 1933, työskentelin hänen kanssaan jatkuvasti auttaen valmistelemaan agendaa Maailman Talouskonferenssille, johon minut lähetettiin Taloudelliseksi neuvonantajaksi kesäkuun alussa. Tämä tieto on julkisissa asiakirjoissa.

   Kirjailijan kommentti: Ei ole todisteita jotka olisivat ristiriidassa tämän lausunnon kanssa. "Sidney Warburg" ei anna todisteita väitteilleen.

9. Näiden lausuntonen pitäisi riittää osoittamaan että koko "Sidney Warburg" -myytti sekä siitä johtuva valheellinen identifikaatio minuun itseeni tämän olemattoman "Sidneyn" kanssa ovat keksittyä valhetta ilman pienintäkään pohjaa totuuteen.

   Kirjailijan kommentti: Väärin. James P. Warburg sanoo että hän ei ole koskaan nähnyt alkuperäistä "Sidney Warburgin" kirjaa joka julkaistiin Hollannissa vuonna 1933. Täten, hänen valaehtoinen todistajanlausuntonsa soveltuu ainoastaan Sondereggerin kirjaan, mikä on epätarkka. "Sidney Warburg" saattaa hyvinkin olla myytti, mutta hänen yhteytensä Max Warburgiin ja Paul Warburgiin I.G. Farbenin ja Hitlerin kanssa ei ole myytti.

Onko James Warburgin tarkoituksena johtaa harhaan?

On totta että "Sidney Warburg" saattaa hyvinkin olla keksitty henkilö, siinä mielessä että "Sidney Warburgia" ei ole koskaan ollut olemassa. Me oletamme että tämä nimi on väärennös; mutta joku kirjoitti tämän kirjan. Zimmerman ja Sonderegger ovat saattaneet syyllistyä Warburgin nimen tahraamiseen, mutta valitettavasti kun me tutkimme James P. Warburgin valaehtoista todistajanlausuntoa sellaisena kuin se on julkaistu von Papenin Muistelmissa, me jäämme pimentoon.

On kolme tärkeää ja vastausta vaille jäänyttä kysymystä: (1) Miksi James P. Warburg väittää väärennökseksi kirjaa jota hän ei ole lukenut; (2) Miksi Warburgin valaehtoisessa todistajanlausunnossa vältellään avain-kysymystä ja ohjataan keskustelu pois "Sidney Warburgista" anti-Semitistiseen Sondereggerin kirjaan joka julkaistiin vuonna 1947; (3) Miksi James P. Warburg oli niin tunteeton Juutalaisten kärsimyksiä kohtaan Toisessa maailmansodassa että julkaisi valaehtoisen todistajanlausuntonsa Franz von Papenin Muistelmissa, joka oli kuuluisa Natsi Hitlerin liikkeen ytimessä vuoden 1933 varhaisista päivistä lähtien?

Ei ainoastaan Saksalaisia Warburgeja vainottu Hitlerin toimesta vuonna 1938, vaan miljoonat Juutalaiset menettivät henkensä Natsi-barbarismille. Näyttää selvältä jokaiselle joka on kärsinyt ja joka olisi herkkä Saksan juutalaisten menneille kärsimyksille välttelisi Natseja, Natsismia, ja uusnatseja kuten ruttoa. Kuitenkin tässä meillä on Natsi von Papen toimimassa ikäänkuin sydämellisenä kirjallisena isäntänä ise itsensä anti-Natsiksi julistaneelle James P. Warburgille, joka ilmeisesti toivottaa tervetulleeksi tämän tilaisuuden. Edelleen, Warburgeilla oli runsaasti tilaisuuksia julkaista tällainen valaehtoinen todistajanlausunto laajan julkisuuden kera ilman että olisi tarvinnut hyödyntää uusnatsi-kanavia.

Ainoa looginen selitys on että jotkin faktat tässä "Sidney Warburgin" kirjassa ovat joko totta, tulleet lähelle totuutta, tai ovat nolostuttavia James P. Warburgille.

Ei voida sanoa että Warburgin olisi ollut tavoitteena johtaa harhaan (vaikka tämä saattaisi näyttää ilmiselvältä johtopäätökseltä), koska liikemiehet ovat tunnetusti epäloogisia kirjailijoita ja järkeilijöitä, eikä ehdottomasti ole mitään mikä sulkisi Warburgin pois tästä luokittelusta.

Joitakin johtopäätöksiä tästä "Sidney Warburgin" tarinasta

"Sidney Warburgia" ei ole koskaan ollut olemassa; siinä mielessä tämä alkuperäinen vuoden 1933 kirja on fiktiota. Kuitenkin, monet näistä silloin huonosti tunnetuista tosiasioista jotka on tallennettu tähän kirjaan ovat oikein; ja James Warburgin alkuperäinen todistajanlausunto ei ollut suunnattu tätä alkuperäistä kirjaa vaan pikemminkin anti-Semitististä kirjaa vastaan joka julkaistiin yli vuosikymmen myöhemmin.

Paul Warburg oli American I.G. Farbenin johtaja ja täten sidoksissa Hitlerin rahoittamiseen. Max Warburg, German I.G. Farbenin johtaja, allekirjoitti — Hitlerin itsensä kanssa — asiakirjan jossa Hjalmar Schacht nimitettiin Valtionpankkiin (Reichsbank). Nämä vahvistettavissa olevat yhteydet Warburgien ja Hitlerin välillä vihjaavat siihen että "Sidney Warburgin" tarinaa ei voida hylätä täydellisenä väärennöksenä ilman lähempää tutkimusta.

Kuka kirjoitti tämän vuoden 1933 kirjan ja miksi? I.G. Shoup sanoo että nämä muistiinpanot kirjoitti eräs Warburg Englannissa ja että tämä oli antanut ne hänelle käännettäväksi. Warburgin motiivina väitetään olleen aidon katumuksen Warburgien ja heidän Wall Streetin liittolaistensa moraalitonta käytöstä vastaan? Kuulostaako tämä uskottavalta motiivilta? Ei ole jäänyt huomaamatta että nämä samat Wall Streetin miehet jotka suunnittelevat sotia ja vallankumouksia ovat usein yksityiselämässään aidosti kunnon kansalaisia; ei ole täysin mahdotonta että joku olisi läpikäynyt muutoksen sydämessään tai kokenut kovia tunnontuskia. Mutta tätä ei ole todistettu.

Jos tämä kirja oli väärennös, sitten, kenen toimesta se oli kirjoitettu? James Warburg myöntää että hän ei tiedä vastausta, ja hän kirjoittaa: "Tämän väärennöksen alkuperäinen tarkoitus jää jossain määrin hämäräksi jopa tänään." [13]

Väärentäisikö mikään hallitus tällaista dokumenttia? Ei ainakaan Britannian tai USA:n hallitus, joita epäsuorasti syytetään tässä kirjassa. Ei ainakaan Saksan Natsi-hallitus, vaikka James Warburg näyttää vihjaavan tähän epätodennäköiseen mahdollisuuteen. Voisiko se olla ranska, tai Neuvostoliitto, tai kenties Itävalta? Ranska, mahdollisesti, koska Ranska pelkäsi Natsi-Saksan nousua. Itävalta on yhtäläinen mahdollisuus. Neuvostoliitto on mahdollinen koska Neuvostoliittolaisilla oli syytä pelätä Hitleriä. Joten on mahdollista että Ranskalla, Itävallalla, tai Neuvostoliitolla oli jotain tekemistä tämän kirjan laatimisen kanssa.

Jokaisen yksityisen kansalaisen joka laatisi (forged) tällaisen kirjan ilman sisäpiirin hallituksen materiaalia olisi täytynyt olla huomattavan hyvin informoitu. Guaranty Trust ei ole erityisen hyvin tunnettu pankki New Yorkin ulkopuolella, kuitenkin on olemassa suuri mahdollisuus että Guaranty Trust oli sekaantunut asiaan, sillä se oli Morganin väline jota käytettiin Bolshevikkien vallankumouksen rahoittamiseen ja sekaantumiseen. Kuka ikinä nimesi Guaranty Trustin Hitlerin rahoittamisen välineeksi joko tiesi paljon enemmän kuin tavallinen kadunmies, tai sitten hänellä oli autenttista hallituksen informaatiota.

Mikä olisi motiivi tällaisen kirjan takana?

Ainoa motiivi joka näyttää hyväksyttävältä on että tällä tuntemattomalla kirjailijalla oli tietoa siitä että sotaa oltiin valmistelemassa ja hän toivoi että syntyisi julkinen vastalause Wall Streetin fanaatikkoja ja heidän teollisuusmies-ystäviään kohtaan Saksassa — ennen kuin olisi liian myöhäistä. Selvästikin, kuka ikinä kirjoitti tämän kirjan, hänen motiivinaan lähes varmasti oli varoittaa Hitleriläistä aggressiota vastaan ja osoittaa sen Wall Streetin lähteeseen, sillä Wall Streetin kontrolloimien yhtiöiden teknistä apua yhä tarvittiin Hitlerin sotakoneen rakentamiseen.

Standard Oilin hydrogenaatio-patentteja, tai tehtaiden rahoitusta jotka muuttavat hiilen öljyksi, tai pommien tähtäimiä valmistavien tehtaiden rahoitusta ei ollut vielä saatu valmiiksi kun tämä "Sidney Warburgin" kirja kirjoitettiin. Täten, tämä olisi voinut olla kirja joka oli suunniteltu murtamaan Hitlerin ulkomaisten tukijoiden selkäranka, estämään suunniteltu USA:n sodankäynti-potentiaalin luovuttaminen, sekä eliminoimaan taloudellinen ja diplomaattinen tuki Natsi-valtiolle.

Jos tämä oli tavoite, sitten on valitettavaa että tämä kirja epäonnistui saavuttamaan mitään näistä tavoitteista.

Alaviitteet:

1. William E. Dodd, Ambassador Dodd’s Diary, op. cit., p. 31.

2. Ibid., p. 74.

3. Franz von Papen, Memoirs, (New York: E.P. Dutton & Co., 1953), p. 229.

4. The English text for this chapter is translated from an authenticated surviving German translation of a copy of the Dutch edition of De Geldbronnen van Het Nationaal-Socialisme (Drie Gesprekken Met Hitler), or The Financial Sources of National Socialism (Three conversations with Hitler. The original Dutch author is given as "Door Sidney Warburg, vertaald door I.G. Shoup" (By Sidney Warburg, as told by I.G. Shoup).

The copy used here was translated from the Dutch by Dr. Walter Nelz, Wilhelm Peter, and Rene Sonderegger in Zurich, February 11, 1947, and the German translation bears an affidavit to the effect that: "The undersigned three witnesses do verify that the accompanying document is none other than a true and literal translation from Dutch into German of the book by Sidney Warburg, a copy of which was constantly at their disposal during the complete process of translation. They testify that they held this original in their hands, and that to the best of their ability they read it sentence by sentence, translating it into German, comparing then the content of the accompanying translation to the original conscientiously until complete agreement was reached."

5. Huomioi että "von Heydt" oli alkuperäinen nimi Hollantilaiselle pankille Voor Handel en Seheepvaart N.V. — joka oli Thyssenin intressien tytäryhtiö ja nyt tunnettu siitä että sitä käytettiin natsien rahoituksen kanavana.

6. Examination of the Index for the New York Times confirms the accuracy of the latter part of this statement. See for example the sudden rush of interest by the New York Times, September 15, 1930 and the feature article on "Hitler, Driving Force in Germany’s Fascism" in the September 21, 1930 issue of the New York Times. In 1929 the New York Times listed only one brief item on Adolf Hitler. In 1931 it ran a score of substantial entries, in-eluding no fewer than three "Portraits."

7. Hoover sanoi että hän menetti Wall Streetin tuen vuonna 1931 koska hän ei suostunut menemään mukaan sen "New Deal" -suunnitelmaan. Antony C. Sutton, Wall Street and FDR, op. cit.

8. Franz von Papen, Memoirs, (New York: E.P. Dutton & Co., Inc., 1958). Translated by Brian Connell.

9. Werner Zimmerman, Liebet Eure Feinde, (Frankhauser Verlag: Thielle-Neuchatel, 1948), which contains a chapter, "Hitler’s geheime Geldgeber" (Hitler’s secret financial supporters) and Rene Sonderegger, Spanischer Sommer, (Afroltern, Switzerland: Aehren Verlag, 1948).

10. Franz von Papen, Memoirs, op. cit., p. 23.

11. William E. Dodd, Ambassador Dodd,s Diary, op. cit. pp, 593-602.

12. The reader should examine the complete Warburg statement and affidavit; see Franz von Papen, Memoirs, op. cit. pp. 593-602,

13. Franz von Papen, Memoirs, op. cit., p. 594.

14. See Antony C. Sutton, Wall Street and the Bolshevik Revolution, op. cit.