Wall Street and Rise of Hitler

ESIPUHE: Natsismin tutkimattomat puolet

1920-luvun alusta lähtien vahvistamattomat raportit ovat kiertäneet, joissa käytännössä sanotaan että ei ainoastaan Saksan teollisuusmiehillä, vaan myös Wall Streetin rahamiehillä, oli jonkinlainen rooli — mahdollisesti merkittävä rooli — Hitlerin ja Natsismin nousussa. Tämä kirja antaa aiemmin julkaisemattomia todisteita, jotka ovat suurelta osin Nürnbergin sotilastuomioistuimen kansioista, tukemaan tätä hypoteesia. Kuitenkin, täyttä törmäysvaikutusta (impact) sekä vihjetodisteita (suggestiveness of the evidence) ei saada pelkästään sillä että lukee tämän teoksen yksin. Kaksi aiempaa kirjaa tässä sarjassa, Wall Street and the Bolshevik Revolution ja Wall Street and FDR kuvailevat näiden samojen firmojen rooleja, ja usein samojen yksilöiden ja niiden johtajien, jotka omin käsin (hard at work) manipuloivat ja avustivat Bolshevikkien vallankumousta Venäjällä 1917, tukivat Franklin D. Rooseveltin nousua USA:n presidentiksi, samoin kuin avustivat Hitlerin nousua Saksassa ennen Toista maailmansotaa. Lyhyesti, tämä kirja on osa laajempaa tutkimusta joka käsittelee modernin sosialismin sekä korporaatio-sosialistien nousua. [1] [2]

Tämä poliittisesti aktiivinen Wall Streetin ryhmä on enemmän tai vähemmän samaa elitististä piiriä joka tunnetaan yleisesti Konservatiivien joukossa nimellä "Liberaali vallitseva järjestelmä" (Liberal Establishment). Liberaalien taholta (esim. G. William Domhoff) se tunnetaan nimellä "hallitseva luokka" (the ruling class), ja salaliitto-teoreetikot Gary Allen ja Dan Smoot kutsuvat sitä nimellä "Sisäpiiriläiset" (Insiders). [3] [4] [5] Mutta millä hyvänsä nimellä me kutsumme tätä itse itseänsä ylläpitävää elitististä ryhmää, se on ilmeisesti fundamentaalisen merkittävä maailman tapahtumien määrittelemisessä, tasolla joka on huomattavasti vaaleilla valittujen poliitikkojen toimivallan yläpuolella.

Tämän saman ryhmän vaikutusvalta ja työ Hitlerin ja Natsi-Saksan nousussa on tämän kirjan aihe. Tämä on historiallisen tutkimuksen aihe jota akateeminen maailma ei ole tutkinut juuri lainkaan. Se on historiallinen miinakenttä varomattomille ja huolimattomat eivät ole tietoisia tutkimusmenetelmien sekavuudesta (tai: vaikeudesta). Neuvostoliittolaiset ovat jo kauan syyttäneet Wall Streetin pankkiireita kansainvälisen fasismin tukemisesta, mutta heidän oma historiallinen tarkkuutensa tuskin antaa painoarvoa heidän syytöksilleen Lännessä, eivätkä he tietenkään kritisoi heidän omaa brändiään fasismista (kommunismi).

Tämä kirjailija kallistuu erilaiseen leiriin. Aiemmin syytettynä siitä että olisin ollut liian kriittinen Sovietismia ja kotimaan sosialismia kohtaan, samalla kun ylenkatson Wall Streetin ja Hitlerin valtaannousun, tämä kirja toivottavasti kirjaa oletetun ja erittäin epätarkan filosofisen epätasapainon, ja painottaa todellista näkökulmaa tähän aiheeseen: Mitä ikinä sinä kutsut kollektivistiseksi järjestelmäksi — Neuvostoliiton sosialismia, New Dealin sosialismia, korporaatio-sosialismia, tai Kansallissosialismia — se on tavallinen kansalainen, kadunmies, joka lopulta häviää kavereille jotka johtavat operaatiota huipulla. Jokainen järjestelmä omalla tavallaan on ryöstämisen järjestelmä, organisaatiollinen väline saada jokainen elänään (tai yrittämään elää) toisen kustannuksella, samalla kun elitistiset johtajat, hallitsijat ja poliitikot, kuorivat kerman kakun päältä.

Tämän Amerikkalaisen valtaeliitin rooli Hitlerin valtaannousussa pitäisi myös nähdä yhteydessä erääseen vähän tunnettuun Hitlerismin aspektiin jota vasta nyt on tutkittu: Natsismin mystiseen alkuperään, ja sen suhteisiin liittyen Thule Societyyn ja muihin salaliitto-ryhmiin. Tämä kirjailija ei ole okkultismin tai salaliiton asiantuntija, mutta on ilmiselvää että Natsismin, Baijerin Illuminatin, ja Thule Societyn mystiset alkuperät, uuspakanalliset historialliset juuret ovat suhteellisen tuntemattomia alueita joita teknisesti pätevät tutkijat eivät ole vielä tutkineet. Jonkin verran tutkimusta on jo tallennettu Ranskaksi; luultavasti paras aineisto Englanniksi on käännös teoksesta Hitler et la Tradition Cathare; kirjoittanut Jean Michel Angebert. [6]

Angebert paljastaa tämän vuoden 1933 ristiretken, jonka teki SS:n jäsen Otto Rahn etsiessään Pyhää Graalia, joka oletettavasti sijaitsi Kataarien tukikohdassa Etelä-Ranskassa. Varhainen Natsi-hierarkia (Hitler ja Himmler, kuten myös Rudolph Hess ja Rosenberg) olivat syvällä uuspakanallisessa teologiassa, osin liittyen Thule Societyyn, jonka ihanteet olivat lähellä Bavarian Illuminatin ihanteita. Tämä oli taustalla oleva eteenpäin vievä voima Natsismin takana, voimakkaan mystisen otteen kera SS:n uskollisesta ytimestä. Meidän nykyaikaiset vallitsevan järjestelmän historioitsijat tuskin mainitsevat, puhumattakaan että tutkisivat, tätä okkulttista alkuperää; täten, he menettävät elementin joka on yhtä tärkeä kuin Kansallissosialismin taloudellinen alkuperä.

Vuonna 1950 James Stewart Martin julkaisi erinomaisen kirja, All Honorable Men jossa kuvailtiin hänen kokemuksiaan Oikeusministeriön Taloudellisen sodankäynnin osaston johtajana hänen tutkiessaan Natsi-teollisuuden rakennetta. [7] Martin väittää että Amerikkalaiset ja Englantilaiset liikemiehet saivat itsensä nimitetyiksi avainasemiin tässä sodan jälkeisessä tutkimuksessa johtaakseen harhaan, ja vaimentaakseen tutkimuksia Natsi-teollisuusmiehistä ja pitääkseen täten salassa heidän oma sekaantumisensa.

Sotaoikeus tuomitsi erään Englantilaisen upseerin (tai: viranomaisen) kahdeksi vuodeksi vankilaan siitä että hän suojeli Natseja, ja useita Amerikkalaisia viranomaisia erotettiin viroistaan. Miksi Amerikkalaiset ja Englantilaiset liikemiehet haluaisivat suojella Natsi-liikemiehiä? Julkisuudessa he väittivät että nämä olivat pelkästään Saksalaisia liikemiehiä joilla ei ollut mitään tekemistä Natsi-hallinnon kanssa ja jotka olivat viattomia osallisuuteen Natsi-salaliittoihin. Martin ei tutki tätä selitystä syvältä, mutta hän on ilmiselvästi tyytymätön ja skeptinen siihen. Todisteet vihjaavat että oli harmoninen pyrkimys, ei ainoastaan suojella Natsi-liikemiehiä, vaan myös suojella yhteistyötä tehneitä elementtejä Amerikkalaisessa ja Englantilaisessa liike-elämässä.

Nämä Saksalaiset liikemiehet olisivat voineet paljastaa monia epämiellyttäviä tosiasioita: Vastineeksi suojelusta, he kertoivat hyvin vähän. Ei selvästikään ole sattumaa että Hitlerin teollisuusmiehet Nürnbergissä saivat vähemmän kuin läimäytyksen kämmenelleen. Me nostamme esiin kysymyksen että olisiko Nürnbergin oikeudenkäynnit ollut parempi pitää Washingtonissa — siten että muutama kuuluisa Amerikkalainen liikemies samoin kuin Natsi-liikemies olisi ollut syytettyjen penkillä!

Kaksi esimerkkiä nykyaikaisista lähteistä antaa kuvan tästä teemasta. Ensimmäinen on Rooseveltin omista kansioista. USA:n Saksan suurlähettiläs, William Dodd, kirjoitti Berliinistä 19. lokakuuta 1936 (kolme vuotta sen jälkeen kun Hitler nousi vantaan), liittyen Amerikkalaisiin teollisuusmiehiin ja heidän apuunsa Natseille:

Niin paljon kuin minä uskon että rauha on meidän paras politiikkamme, minä en voi välttää pelkoja joita Wilson painotti enemmän kuin kerran keskusteluissaan kanssani, 15. elokuuta 1915 ja myöhemmin: Demokratian murtuminen kaikkialla Euroopassa tulee olemaan katastrofi ihmisille. Mutta mitä sinä voit tehdä? Tällä hetkellä yli sadalla Amerikkalaisella korporaatiolla on tytäryhtiöitä täällä tai haarakonttoreita. DuPonteilla on kolme liittolaista Saksassa jotka auttavat aseiden valmistuksessa. Heidän tärkein liittolaisensa on I.G. Farben Company, osa Hallitusta joka antaa 200 000 markkaa vuodessa yhdelle propaganda-organisaatiolle joka pyrkii vaikuttamaan Amerikkalaisten mielipiteeseen. Standard Oil Company (New York sub-company) lähetti 2 000 000 dollaria tänne joulukuussa 1933 ja on tienannut 500 000 dollaria vuodessa auttaessaan Saksalaisia tekemään Ersatzin kaasusta sodankäynti-välineen; mutta Standard Oil ei voi viedä mitään tienaamiaan rahoja ulos maasta paitsi tuotteina. He eivät juurikaan tee edes tätä, he raportoivat voitoistaan kotona, mutta eivät selitä faktoja. International Harvester Companyn presidentti kertoi minille että heidän bisneksensä täällä nousi 33 % vuodessa (asetuotanto, minä uskon), mutta he eivät voi viedä mitään pois maasta. Jopa meidän lentokone-ihmisillämme on salainen sopimus Kruppin perheen kanssa. General Motor Company ja Ford tekevät suunnatonta bisnestä täällä tytäryhtiöidensä kautta eivätkä vie voittoja pois maasta. Minä mainitsen nämä faktat koska ne monimutkaistavat tilannetta ja lisäävät sodan uhkaa. [8]

Toiseksi, lainaus saman USA:n suurlähettilään päiväkirjasta Saksassa. Lukijan kannattaisi pitää mielessä että tämä lainattu Vacuum Oil Companyn edustaja — samoin kuin muidenkin Natseja tukeneiden Amerikkalaisten firmojen edustajia — nimitettiin sodanjälkeiseen Valvontakomissioon tehdä natseista kunnon kansalaisia (to de-Nazify the Nazis):

25. tammikuuta, torstai. Meidän kaupallinen attaseamme toi Tri. Engelbrechtin, Vacuum Oil Companyn puheenjohtajan Hampurista, tapaamaan minua. Engelbrecht toisti mitä hän oli sanonut vuosi takaperin: "The Standard Oil Company of New York, Vacuumin emoyhtiö, on käyttänyt 10 000 000 markkaa Saksassa yrittäessään löytää öljyvaroja ja rakentaessaan suuren jalostamon lähelle Hampurin satamaa." Engelbrecht yhä poraa reikiä maahan ja löytää kohtalaisen esiintymän Hannoverin alueelta, mutta hänellä ei ole toiveita suurista esiintymistä. Hän toivoo että Tri. Schacht tukee hänen yhtiötään samoin kuin hän tukee joitakin Saksalaisia yhtiöitä jotka eivät ole löytäneet öljyä. Vacuum kuluttaa kaikki ansaitsemansa rahat täällä, työllistää 1 000 miestä eikä koskaan lähetä rahojaan kotiin. Minä en voi rohkaista häntä. [9]

Ja edelleen:

Nämä miehet olivat tuskin poistuneet rakennuksesta ennen kuin lakimies tuli taas sisään raportoimaan vaikeuksistaan. En voinut tehdä mitään. Minä kysyin häneltä, kuitenkin: "Miksi Standard Oil Company of New York lähetti 1 000 000 dollaria tänne joulukuussa 1933, auttamaan Saksalaisia tekemään bensiiniä pehmeästä hiilestä sodan varalle. Miksi International Harvesterin ihmiset jatkavat tuotantoaan Saksassa vaikka heidän yhtiönsä ei saa mitään ulos maasta ja vaikka se ei ole onnistunut keräämään takaisin sodassa menettämiään rahoja? Hän näki minun näkökulmani ja myönsi että se näytti typerältä ja että se tarkoittaa ainoastaan suurempia tappioita jos uusi sota syttyy. [10]

Allianssi Natsien poliittisen vallan ja Amerikkalaisen "Suuren Bisneksen" välillä on hyvinkin saattanut näyttää typerältä Suurlähettiläs Doddin ja tämän Amerikkalaisen asianajajan silmissä jonka kanssa hän keskusteli. Käytännössä, tietenkin, "Suuri Bisnes" on kaikkea muuta kuin typeryyttä mitä tulee oman edun tavoittelemiseen. Investointi Natsi-Saksaan (kuten myös samanlaiset investoinnit Neuvostoliittoon) oli korkeamman politiikan heijastuma, jossa vaakalaudalla oli enemmän kuin välitön voitto, vaikka näitä voittoja ei voitu viedä kotimaahan. Jäljittääkseen tätä "korkeampaa politiikkaa" henkilön täytyy läpäistä ylikansallisten korporaatioiden taloudellinen valta, sillä ne jotka hallitsevat rahavirtaa hallitsevat päivittäistä politiikkaa.

Carroll Quigley on osoittanut että tämän kansainvälisen rahavallan huippu ennen Toista maailmansotaa oli Bank for International Settlements, jonka edustajina toimivat Euroopan ja USA:n kansainvälisten rahalaitosten miehet, sopimuksessa joka jatkui läpi koko Toisen maailmansodan. Natsien aikakaudella, Saksan edustaja Bank for International Settlementsissä oli Hitlerin finanssinero ja Reichsbankin presidentti, Hjalmar Horace Greeley Schacht.

Hjalmar Horace Greeley Schacht

Wall Streetin sekaantumisessa Hitlerin Saksaan jorostuu kaksi Saksalaista joilla oli yhteydet Wall Streetiin — Hjalmar Schacht ja "Putzi" Hanfstaengl. Tämä jälkimmäinen oli Hitlerin ja Rooseveltin ystävä joka esitti epäilyttävän merkittävää roolia tapauksessa joka nosti Hitlerin yksinvallan huipulle — Valtiopäivätalon tulipalo vuonna 1933. [12]

Hjalmar Schachtin varhainen historia, ja erityisesti hänen rooliaan Neuvostoliitossa Bolshevikkien Vallankumouksen jälkeen vuonna 1917, kuvailtiin aiemmassa kirjassani, Wall Street and the Bolshevik Revolution. Vanhempi Schacht oli työskennellyt Equitable Trust Company of New Yorkin Berliinin toimistossa 1900-luvun alkuvuosina. Hjalmar oli suntynyt Saksassa New Yorkin sijaan sattumalta hänen äitinsä sairauden vuoksi, mikä vaati perheen palaamista Saksaan. Veli William Schacht oli USA:n kansalainen. Muistuttaakseen Amerikkalaisesta alkuperästään, Hjalmarin keskimmäiset nimet olivat "Horace Greeley" tunnetun Demokraatti-poliitikon mukaan. Täten, Hjalmar puhui sujuvaa Englantia ja Schachtin sodanjälkeinen kuulustelu Project Dustbinissa suoritettiin sekä Saksaksi että Englanniksi. Asia joka kuuluu panna merkille on että Schachtin perheellä oli alkuperä New Yorkissa, hän työskenteli kuuluisassa Wall Streetin finanssitalossa nimeltä Equitable Trust (joka oli Morganin firman hallussa), ja koko elämänsä ajan Hjalmar säilytti nämä yhteytensä Wall Streetiin. [13] Sanomalehdet ja sen aikaiset lähteet ovat kertoneet toistuvista vierailuista; vieraiden joukossa Owen Young General Electricistä; Farish, Standard Oil of New Jerseyn puheenjohtaja; ja heidän pankkiiri-vastineensa (banking counterparts). Lyhyesti, Schacht oli kansainvälisen finanssi-eliitin jäsen jolla on valta kulissien takana kansakunnan poliittisen koneiston välityksellä. Hän on avainlinkki Wall Streetin eliitin ja Hitlerin sisäpiirin välillä.

Tämä kirja on jaettu kahteen merkittävään osaan. Ensimmäisessä osassa kerrotaan Saksalaisten kartellien rakentamisesta Dawesin ja Youngin suunnitelmien kautta 1920-luvilla. Nämä kartellit olivat merkittäviä Hitlerin ja Natsismin tukijoita ja ne olivat suoraan vastuussa Natsien valtaannoususta vuonna 1933. American I.G. Farbenin, General Electricin, Standard Oil of New Jerseyn, Fordin, ja muiden Amerikkalaisten firmojen roolit on mainittu. Osassa kaksi kerrotaan asiakirja-todisteista Hitlerin rahoituksesta, täydellisenä valokuvajäljennösten kera näistä rahansiirto-kuiteista joita käytettiin rahojen siirtämiseen Farbenilta, General Electriciltä, ja muilta firmoilta Hitlerille, Hjalmar Horace Greeley Schachtin kautta.

Alaviitteet:

1. Anthony C. Sutton, Wall Street and the Bolshevik Revolution (New York: Arlington House Publishers, 1974).

2. Anthony C. Sutton, Wall Street and FDR (New York: Arlington House Publishers, 1975).

3. The Higher Circles: The Governing Class in America, (New York: Vintage, 1970).

4. None Dare Call It Conspiracy, (Rossmoor: Concord Press, 1971). For another view based on "inside" documents, see Carroll Quigley, Tragedy and Hope, (New York: The Macmillan Company, 1966).

5. The Invisible Government, (Boston: Western Islands, 1962).

6. Published in English as The Occult and the Third Reich — The mystical origins of Naziism and the search for the Holy Grail, (New York: The Macmillan Company, 1974). See also Reginald H. Phelps, Before Hitler Came: Thule Society and Germanen Orden in the Journal of Modern History, September 1968, No. 3.

7. James Stewart Martin, All Honorable Men (Boston: Little Brown and Company, 1950).

8. Edgar B. Nixon, ed., Franklin D. Roosevelt and Foreign Affairs, Volume III: September 1935-January 1937, (Cambridge: Belknap Press, 1969), p. 456.

9. Edited by William E. Dodd Jr. and Martha Dodd, Ambassador Dodd’s Diary, 1933-1938, (New York: Harcourt Brace and Company, 1941), p. 303.

10. Ibid, p. 358.

11. Quigley, op. cit.

12. For more information about "Putzi" Hanfstaengl, see Chapter Nine.

13. See Sutton, Wall Street and the Bolshevik Revolution, op. cit., for Sehacht’s relations with Soviets and Wall Street, and his directorship of a Soviet bank.