Wall Street and the Bolshevik Revolution

Luku 9: TROTSKI LÄHTEE NEW YORKISTA SUORITTAAKSEEN VALLANKUMOUKSEN LOPPUUN

Neuvostohallituksen tahto että Guaranty Trust Companysta tulisi fiskaalinen agentti Yhdysvalloissa kaikille Neuvostoliiton operaatioille ja näkee Eestibankin myymisen Amerikkalaisille täydellisenä linkkinä Neuvostoliiton omaisuuden ja USA:n finanssi-intressien välillä.

William H. Coombs, reporting to the U.S. embassy in London, June 1, 1920.

Vuonna 1918 Neuvostoliitto kohtasi suuren joukon sisäisiä ja ulkoisia ongelmia. He hallitsivat vain murto-osaa Venäjästä. Alistaakseen lopun maata valtaansa, he tarvitsivat ulkomaisia aseita, ulkomailta hankittua ruokaa, ulkopuolista taloudellista tukea, diplomaattisen tunnustuksen, ja — ennen kaikkea — ulkomaan kauppaa. Saadakseen diplomaattisen tunnustuksen sekä ulkomaan kaupan, Neuvostoliitto tarvitsi ensin edustuksen ulkomailla, ja edustus vuorostaan vaati rahoituksen joko kullalla tai ulkomaan valuutalla. Kuten me olemme jo nähneet, ensimmäinen askel oli perustaa Neuvostoliiton Tiedotustoimisto New Yorkiin Ludwig Martensin alaisuuteen. Samaan aikaan, tehtiin yrityksiä siirtää rahoja Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan jotta voitaisiin ostaa tarvittavia tuotteita. Sitten vaikutusvalta ulotettiin Yhdysvaltoihin jotta saataisiin tunnustus tai hankittaisiin vienti-lisenssit joita tarvittiin tuotteiden laivaamiseksi Venäjälle.

New Yorkin pankkiirit ja lakimiehet tarjosivat merkittävää — joissakin tapauksissa, elintärkeää — apua jokaiseen tehtävään. Kun professori George V. Lomonossoff, Venäläinen tekninen asiantuntija Neuvostoliiton Tiedotustoimistossa, tarvitsi rahaa Neuvostoliiton tärkeimmältä agentilta Skandinaviassa, eräs kuuluisa Wall Streetin lakimies tuli hänen avukseen — käyttäen virallisia Ulkoministeriön kanavia sekä toimivaa ulkoministeriä (acting secretary of state) välittäjänä. Kun kultaa täytyi siirtää Yhdysvaltoihin, se oli American International Corporation, Kuhn, Loeb & Company, sekä Guaranty Trust joka tarjosi laitteet ja käytti vaikutusvaltaansa Washingtonissa siloitellakseen tietä. Ja kun tuli aika tunnustamiselle, me löydämme Amerikkalaiset firmat vetoamassa Kongressiin ja yleisöön jotta nämä kannattaisivat Neuvostohallitusta.

Kotta lukija ei päättelisi — liian pikaisesti — näiden väitteiden perusteella että Wall Street oli täysin Punainen, tai että Punaiset liput liehuivat kadulla (katso kansikuva), me myös viimeisessä luvussa esitämme todisteet että J.P. Morganin firma rahoitti Amiraali Kolchakia Siperiassa. Aleksandr Kolchak taisteli Bolshevikkeja vastaan, luodakseen oman versionsa auktoritaarisesta hallinnosta. Tämä firma rahoitti myös antikommunistista organisaatiota nimeltä United Americans.

Wall Street tulee Professori Lomonossoffin avuksi

Professor Lomonossoffin tapaus on esimerkki Wall Streetin historiasta liittyen varhaisen Neuvostohallituksen avustamiseen. Loppuvuonna 1918 George V. Lomonossoff, Neuvostoliiton Tiedotustoimiston jäsen New Yorkissa ja myöhemmin ensimmäinen rautateiden Neuvosto-komissaari löysi itsensä rantautuneena Yhdysvaltoihin ilman rahaa. Siihen aikaan Bolshevikkien rahoilta oli pääsy kielletty Yhdysvaltoihin; itse asiassa, sitä hallitusta ei lainkaan tunnustettu. Lomonossoff oli kirjeen aihe 24. lokakuuta 1918, USA:n Oikeusministeriöltä Ulkominmisteriölle. [1] Tässä kirjeessä viitattiin Lomonossoffin Bolshevikki-ominaisuuteen sekä Bolshevikkeja kannattaviin puheisiin. Tutkija teki johtopäätöksen: "Professori Lomonossoff ei ole Bolshevikki vaikka hänen puheensa ovat selkeää tukea Bolshevikkien asialle." Kuitenkin Lomonossoff kykeni junailemaan asioita hallituksen korkeimmilla tasoilla niin että hän sai 25 000 dollaria Neuvostoliitosta erään Neuvostoliiton agentin kautta Skandinaviassa (josta tuli myöhemmin Reeve Schleyn, Chase Bankin apulaisjohtajan luotettava avustaja). Kaikki tämä Wall Streetin lakifirman huomattavan jäsenen avustuksella. [2]

Nämä todisteet on annettu yksityiskohtaisesti koska yksityiskohdat itsessään viittaavat läheisiin suhteisiin tiettyjen intressien välillä joiden tähän päivään saakka on ajateltu olleen toistensa katkeria vihollisia. Ensimmäinen osoitus Lornonossoffin ongelmasta on eräs kirje, päivätty 7. tammikuuta 1919, Thomas L. Chadbournelta, yhtiöstä nimeltä Babbitt & Wall, osoitteesta 14 Wall Street (sama osoite kuin William Boyce Thompsonilla), Frank Polkille, toimivalle ulkoministerille. Huomioi ystävällinen tervehdys ja vapaamuotoinen viittaus Michael Gruzenbergiin, alias Alexander Gumberg, Neuvostoliiton korkeimpaan agenttiin Skandinaviassa ja myöhemmin Lomonossoffin avustajaan:

Dear Frank,

Olit tarpeeksi ystävällinen sanoessasi että jos minä voisin informoida sinua henkilökohtaisista varoista, arvoltaan 25 000 dollaria jotka kuuluvat Hra. & Rva. Lomonossoffille sinä laittaisit liikkeelle tarpeellisen koneiston saada ne tänne heiltä.

Olen ollut yhteydessä Hra. Lomonossoffiin tähän liittyen, ja hän kertoo minulle että Hra. Michael Gruzenberg, joka meni Venäjälle Hra. Lomonossoffin vuoksi ennen vaikeuksia Suurlähettiläs Bakhmeteffin ja Hra. Lomonossoffin välillä, siirsi informaation hänelle koskien tätä rahaa kolmen Venäläisen kautta jotka äskettäin saapuivat Ruotsista, ja Hra. Lomonossoff uskoo että tätä rahaa säilytetään Venäjän suurlähetystössä Tukholmassa, osoitteessa Milmskilnadgaten 37. Jos Ulkoministeriön tekemä tiedustelu osoittaa että tämä ei ole paikka minne raha on talletettu, silloin Venäjän suurlähetystö Tukholmassa voi antaa Hra. Gruzenbergin tarkan osoitteen, joka voi antaa kunnollisen informaation siihen liittyen. Hra. Lomonossoff ei saa kirjeitä Hra. Gruzenbergilta, vaikka häntä on informoitu että ne on kirjoitettu: myöskään yhtäkään hänen kirjeistään Hra. Gruzenbergille ei ole luovutettu, häntä on myös informoitu. Tästä syystä on mahdotonta olla suoraviivaisempi kuin olen ollut, mutta minä toivon jotakin voidaan tehdä hänen ja hänen vaimonsa auttamiseksi johtuen rahan puutteesta, ja tarvitaan vain vähän apua varmistamaan tämä raha joka kuuluu heille sekä auttamaan heitä valtameren tällä puolen. Kiittäen sinua etukäteen kaikesta mitä voit tehdä.

Yours sincerely,
Thomas L. Chadbourne.

Vuonna 1919, siihen aikaan kun tämä kirje oli kirjoitettu, Chadbourne oli dollari vuodessa mies (dollar-a-year man) Washingtonissa, U.S. War Trade Boardin pääjohtaja, sekä U.S. Russian Bureau Incorporatedin johtaja, joka oli USA:n hallituksen virallinen kulissifirma. Aiemmin, vuonna 1915, Chadbourne perusti firman nimeltä Midvale Steel and Ordnance hyötyäkseen sotabisneksestä. Vuonna 1916 hänestä tuli Democratic Finance Committeen puheenjohtaja ja myöhemmin Wright Aeronauticalin ja Mack Trucksin johtaja.

Syy siihen että Lomonossoff ei saanut kirjeitä Gruzenbergilta on että ne, kaikella todennäköisyydellä, katosivat hallituksen takavarikoinnin yhteydessä.

11. tammikuuta 1919, Frank Polk sähkötti USA:n lähetystösihteerille Tukholmaan:

Ulkoministeriö on saanut tiedon että 25 000 dollaria, henkilökohtaisia rahoja... Tiedustele ystävällisesti Venäjän lähetystösihteeriltä epämuodollisesti ja henkilökohtaisesti että säilytetäänkö tällaisia rahoja näin. Varmista, jos ei, Hra. Michael Gruzenbergin osoite, jolla raporttien mukaan on tietoa tästä aiheesta. Ulkoministeriö ei ole kiinnostunut virallisesti, suorittaa pelkästään tiedusteluja entisen Venäläisen viranomaisen puolesta tässä maassa.

Polk, Acting

Polk tässä kirjeessä näyttää olevan tietämätön Lomonossoffin Bolshevikki-yhteyksistä, ja viittaa häneen "entisenä Venäläisenä viranomaisena tässä maassa". Olkoon se kuten saattaa, kolmen päivän sisällä Polk sai vastauksen Morrisilta USA:n lähetystöstä Tukholmasta:

Sum of $25,000 of former president of Russian commission of ways of communication in United States not known to Russian legation; neither can address of Mr. Michael Gruzenberg be obtained. [Mahdoton suomentaa.]

Morris

Ilmeisesti Frank Polk sitten kirjoitti Chadbourne ja osoitti että Ulkoministeriö ei voinut löytää Lomonossoffia eikä Michael Gruzenbergia. Chadbourne vastasi 21. tammikuuta 1919:

Dear Frank,

Monet kiitokset kirjeestäsi 17. tammikuuta. Ymmärrän että on kaksi Venäjän lähetystösihteeriä Ruotsissa, toinen Neuvostoliiton ja toinen Kerenskin palveluksessa, ja minä oletan että sinun tiedustelusi oli suunnattu Neuvostoliiton legaatiolle, sillä tämä oli osoite jonka minä annoin sinulle kirjeessäni, nimittäin, Milmskilnadgaten 37, Stockholm.

Michael Gruzenbergin osoite on, Holmenkollen Sanitarium, Christiania, Norway, ja minä luulen että Neuvostoliiton legaatio voisi saada selville kaiken näistä rahoista Gruzenbergin kautta jos he kommunikoivat hänen kanssaan.

Sincerely yours,
Thomas L. Chadbourne

Meidän pitäisi huomioida että eräällä Wall Streetin lakimiehellä oli Gruzenbergin, Skandinavian korkea-arvoisimman Bolshevikki-agentin osoite, siihen aikaan kun toimiva ulkoministerillä (acting secretary of state) sekä USA:n Tukholman lähetystösihteerillä ei ollut tätä osoitetta; eikä tämä lähetystösihteeri voinut sitä jäljittää. Chadbourne myös oletti että Neuvostoliittolaiset olivat Venäjän virallinen hallitus, vaikka Yhdysvallat ei ollut tunnustanut tätä hallitusta, ja Chadbournen virallinen asema War Trade Boardissa vaatisi häntä tietämään sen.

Frank Polk sähkötti sitten USA:n lähetystösihteerille Christianiaan, Norjaan, Michael Gruzenbergin osoitteen kera. On epäselvää että tiesikö Polk että hän oli luovuttamassa vakoojan osoitetta, mutta hänen viestinsä oli seuraavanlainen:

To American Legation, Christiania.
January 25, 1919.

On raportoitu että Michael Gruzenberg on Holmenkollen Sanitariumissa. Onko teidän mahdollista paikallistaa hänet ja tiedustella onko hänellä mitään tietoa koskien 25 000 dollarin sijaintia jotka kuuluvat Venäjän liikenneviraston (Russian mission of ways of communication) entiselle presidentille, Professori Lomonossoffille?

Polk, Acting

USA:n edustaja (Schmedeman) Christianiassa tunsi Gruzenbergin hyvin. Itse asiassa, tämä nimi oli noussut esiin Schmedemanin raportteissa Washingtoniin liittyen Gruzenbergin Neuvosto-myönteisiin aktiviteetteihin Norjassa, Schmedeman vastasi:

January 29, 8 p.m. 1543.
Important.
Your January 25, telegram No. 650.

Ennen lähtöä tänään Venäjälle, Michael Gruzenberg informoi meidän laivasto-attaseaamme että kun Venäjällä joitakin kuukausia sitten hän oli vastaanottanut, Lomonossoffin pyynnöstä, 25 000 dollaria Russian Railway Experimental Institutelta, jonka presidentti Prof. Lomonossoff oli. Gruzenberg väittää että tänään hän sähkötti Lomonossoffista New Yorkiin, Morris Hillquittolle, että hänellä, Gruzenbergilla, ei ole näitä rahoja, ja ennen lähettämistä (and before forwarding) se odottaa lisäohjeita Yhdysvalloista, vaatien sähkeessä että Lomonossoffille ja hänen perheelleen maksettaisiin asumiskulut Hillquittin toimesta odotettaessa kuittia rahoista. [3]

Kun Ministeri Morris matkusti Tukholmaan samassa junassa kuin Gruzenberg, tämä jälkimmäinen lausui että hän antaisi lisäneuvoja Morrisille liittyen tähän aiheeseen.

Schmedeman

Tämä Amerikkalainen ministeri matkusti Gruzenbergin kanssa Tukholmaan missä hän sai seuraavanlaisen sähkeen Polkilta:

Lähetystösihteeri on raportoinut että Michael Gruzenbergilla, on Prof. G. Lomonossoffille... tämä 25 000 dollarin summa jonka Russian Railway Experimental Institute on vastaanottanut. Jos voit tehdä näin sekaantumatta Bolshevikki-viranomaisiin, ministeriö on iloinen voidessaan auttaa tämän rahan siirtämistä Prof. Lomonossoffille tässä maassa. Ole ystävällinen ja vastaa.

Polk, Acting

Tämä sähke tuotti tuloksia, sillä 5. helmikuuta 1919, Frank Polk kirjoitti Chadbournelle liittyen "vaaralliseen Bolshevikki-agitaattoriin," Gruzenbergiin:

My Dear Tom,

Minulla on sähke Christianiasta jossa vihjataan että Michael Gruzenbergilla on tämä 25 000 dollaria Prof. Lomonossoffin rahoja, ja että hän on saanut ne Russian Railway Experimental Institutelta, ja että hän oli sähköttänyt Morris Hillquittille New Yorkiin, kartuttamaan Prof. Lomonossoffin rahoja elinkustannuksiin kunnes kyseiset rahat siirretään hänelle. Koska Gruzenberg on juuri karkotettu Norjasta vaarallisena Bolshevikki-agitaattorina, hänellä saattaa olla vaikeuksia lähettää sähkettä tästä maasta. Minä ymmärrän että hän on nyt mennyt Christianiaan, ja vaikka se on jossain määrin Ulkoministeriön toimivallan ulkopuolella, tulen olemaan iloinen, jos toivot, nähdessäni Hra. Gruzenbergin maksumääräyksen Prof. Lomonossoffille Tukholmasta, ja voidessani sähköttää ministerillemme siellä saadakseni selville voidaanko näin tehdä.

Very sincerely, yours,
Frank L. Polk

Sähke Christianiasta jossa viitataan Polkin kirjeeseen on seuraavanlainen:

February 3, 6 p.m., 3580.
Important.

Viitaten Ulkoministeriön sähkeeseen 12. tammikuuta, Nro. 1443, 10 000 dollaria on nyt talletettu Tukholmaan minun käskystäni lähetettäväksi edelleen Prof. Lomonossoffille Michael Gruzenbergin, erään entisen Norjan Bolshevikki-eduatajan kautta. Minä informoin häntä ennen tämän rahan hyväksymistä että olisin yhteydessä sinuun ja tiedustelisin että onko sinun toiveesi että tämä raha lähetettäisiin edelleen Lomonossoffille. Siksi minä pyydän ohjeita miten toimia.

Morris

Tämän jälkeen Morris, Tukholmassa, pyysi ohjeita 10 000 dollarin lähettämiseksi jotka oli talletettu Tukholmalaiseen pankkiin. Hänen lauseensa "...tämä on ollut minun ainoa tekoni koko asiassa," viittaa siihen että Morris oli tietoinen, että Neuvostoliittolaiset voisivat, ja luultavasti tekisivät näin, että tämä oli virallinen suoritettu rahansiirto, sillä tämä toimenpide vihjasi Amerikkalaisten hyväksymiseen. Siihen asti Neuvostoliittolaiset joutuivat salakuljettamaan rahat Yhdysvaltoihin.

Four p.m.
February 12, 3610,
Routine.

Viitaten sähkeeseeni 3. helmikuuta kello 6 p.m., Nro. 3580, sekä sinun sähkeeseesi 8. helmikuuta kello 7 p.m., Nro. 1501. Ei ole selvää minulle että onko sinun toiveesi että minä siirtäisin sinun kauttasi nämä 10 000 dollaria viitaten Prof. Lomonossoffiin. Gruzenberg on tiedottanut minulle että hän on tallettanut tämän rahan Lomonossoffin käskystä erääseen Tukholmalaiseen pankkiin ja on kertonut pankille että tämä maksumääräys lähetettäisiin Amerikkaan minun kauttani, olettaen että minua käsketään tekemään näin; tämä on ollut minun ainoa tekoni koko asiassa. Ole ystävällinen ja sähkötä ohjeet.

Morris

Sitten seuraa joukko kirjeitä liittyen 10 000 dollarin siirtoon A/B Nordisk Resebureausta Thomas L. Chadbournelle, osoite 520 Park Avenue, New York City, Ulkoministeriön kautta. Ensimmäinen kirje sisältää ohjeita Polkilta, koskien siirron mekaniikkaa; seuraava, Morrisilta Polkille, sisältää nämä 10 000 dollaria; kolmannessa, Morrisilta A/B Nordisk Resebureauhin, pyydetään maksumääräystä; neljäs on vastaus pankista shekin kanssa; ja viides on tunnustus.

Your February 12, 4 p.m., No. 3610.

Money may be transmitted direct to Thomas L. Chadbourne, 520 Park Avenue, New York City,

Polk, Acting

Tämän jälkeen Tukholman lähetystösihteeri tiedusteli liittyen Lomonossoffin osoitteeseen Yhdysvalloissa ja Ulkoministeriö informoi häntä että "siten kuin ministeriö on tietoinen Professori George V. Lomonossoffin voi tavoittaa Hra. Thomas L. Chadbournen asunnosta, 520 Park Avenue, New York City".

On selvää että Ulkoministeriö, joko siksi että Polk ja Chadbourne olivat henkilökohtaisia ystäviä tai poliittisen vaikutusvallan vuoksi, tunsi että sen täytyi mennä mukaan ja toimia Bolshevikki-agentin salkunkantajana — joka oli juuri karkotettu Norjasta. Mutta miksi vallitsevan järjestelmän lakifirma olisi niin läheisesti kiinnostunut Bolshevikki-emissaarin terveydentilasta ja hyvinvoinnista? Kenties sen aikainen Ulkoministeriön raportti antaa vihjeen:

March 29, 1919

Martens, Bolshevikkein edustaja, ja Professor Lomonossoff luottavat siihen tosiasiaan että Bullitt ja hänen puolueensa antavat suosiollisen raportin tästä Missiosta sekä Presidentistä liittyen oloihin Neuvosto-Venäjällä ja että tämän raportin perusteella Yhdysvallat kannattaa sopimuksen solmimista Neuvostoliiton kanssa, kuten Martens on ehdottanut. [4]

Näyttämö on valmis Venäjän kaupalliselle hyödyntämiselle

Se oli Venäjän kaupallinen hyödyntäminen joka innosti Wall Streetiä, eikä Wall Street hukannut aikaa valmistellessaan sen ohjelmaa. 1. toukokoota 1918 — Venäjän vallankumouksellisten juhlapäivänä — perustettiin American League to Aid and Cooperate with Russia, ja sen ohjelma hyväksyttiin konferenssissa joka pidettiin Senate Office Buildingissa, Washington, D.C:ssä. Liigan viranomaiset ja toimeenpaneva komitea edusti joitakin pinnallisesti erilaisia ryhmäkuntia. Sen presidentti oli Tri. Frank J. Goodnow, Johns Hopkins Universityn presidentti. Vaparesididentit olivat nämä ikuisesti aktiiviset William Boyce Thompson, Oscar S. Straus, James Duncan, ja Frederick C. Howe, joka kirjoitti teoksen Confessions of a Monopolist, ohjekirjan jonka avulla monopolistit hallitsevat yhteiskuntaa. Rahastonhoitaja oli George P. Whalen, Vacuum Oil Companyn varapresidentti. Kongressia edusti Senaattori William Edgar Borah ja Senaattori John Sharp Williams, Senaatin Ulkomaan asioiden komiteasta, Senaattori William N. Calder; ja Senaattori Robert L. Owen, Pankki- ja Rahakomitean puheenjohtaja. Edustajainhuoneen jäseniä olivat Henry R. Cooper ja Henry D. Flood, Edustajainhuoneen Ulkomaan asioiden komitean puheenjohtaja. Amerikkalaista bisnestä edusti Henry Ford; Charles A. Coffin, General Electric Companyn hallintoneuvoston puheenjohtaja; ja M. A. Oudin, General Electric Companyn silloinen ulkomaan asioiden johtaja. George P. Whalen edusti Vacuum Oil Companya, ja Daniel Willard oli Baltimore & Ohio Railroadin presidentti. Avoimemmin vallankumouksellista elementtiä edusti Nti. Raymond Robins, jonka nimi myöhemmin esitti tärkeää osaa Neuvostoliiton tiedotustoimiston kansiossa, sekä Luskin Komitean kuulusteluissa; Henry L. Slobodinia kuvailtiin "kuuluisaksi patrioottiseksi sosialistiksi"; ja Lincoln Steffensiä merkittäväksi Amerikkalaiseksi kommunistiksi.

Toisin sanoen, tämä oli hybridi- toimeenpaneva komitea; se edusti kotimaisia vallankumouksellisia elementtejä, USA:n Kongressia, sekä taloudellisia intressejä jotka olivat merkittävästi sekaantuneet Venäjän asioihin.

Toimeenpaneva komitea hyväksyi ohjelman joka painotti virallisen Venäjän osaston perustamista USA:n hallituksen sisälle, "jota vahvat miehet johtaisivat." Tämä divisioona värväisi yliopistoja, tieteellisiä organisaatioita, ja muita instituutioita tutkimaan "Venäjä-kysymystä", se koordinoisi ja yhdistäisi organisaatioita Yhdysvaltain sisällä "Venäjän suojelemiseksi" (for the safeguarding of Russia), se järjestäisi "erityisen tiedustelukomitean tutkimaan Venäjän asioita", ja, yleisesti, se itse tutkisi sellsita mikä määriteltäisiin "Venäjä-kysymykseksi". Tämä toimeenpaneva komitea sitten hyväksyi päätöslauselman jossa tuettiin Presidentti Woodrow Wilsonin viestiä Neuvosto-kongressille Moskovassa ja Liiga vahvisti oman tukensa uudelle Neuvosto-Venäjälle.

Muutama viikko myöhemmin, 20. toukokuuta 1918, Frank J. Goodnow ja Herbert A. Carpenter, edustaen tätä Liigaa, Vaati ulkoministeri William Phillipsiä ja painosti häntä tärkeydestä perustaa "virallinen Venäjän osasto Hallituksen sisälle koordinoimaan kaikkai Venäjä-asioita." Phillips kirjoitti: "He kysyivät minulta että pitäisikö heidän viedä tämä asia Presidentille." [5]

Phillips raportoi tästä suoraan ulkoministerille ja seuraavana päivänä hän kirjoitti Charles R. Cranelle New York Cityyn pyytäen hänen näkemystään American League to Aid and Cooperate with Russiasta. Phillips rukoili Cranea: "Minä todella haluan sinun neuvoasi mitä tulee siihen kuinka meidän pitäisi kohdella tätä Liigaa... Me emme halua luoda ongelmia kieltäytymällä yhteistyöstä heidän kanssaan. Toisaalta, se on outo komitea enkä minä oikein ymmärrä sitä." [6]

Kesäkuun alussa saapui Ulkoministeriöön kirje, jonka American International Corporationin William Franklin Sands oli kirjoittanut ulkoministeri Robert Lansingille. Sands ehdotti että Yhdysvallat nimittäisi hallituksen edustajan Venäjälle, komission sijaan, ja oli sitä mieltä että "ehdotus Ympärysvaltojen armeijasta Venäjällä tällä hetkellä vaikuttaisi minusta hyvin vaaralliselta." [7] Sands painotti mahdollisuutta käydä kauppaa Venäjän kanssa ja tätä mahdollisuutta voitaisiin edistää "hyvin valitulla hallituksen edustajalla joka nauttisi hallituksen täyttä luottamusta"; hän vihjasi että "Hra. Hoover" voisi sopia tähän rooliin. [8] Phillips lähetti tämän kirjeen edelleen Basil Milesille, Sandsin entiselle työtoverille, ilmauksen kera: "Minä luulen että Sihteeri näkisi arvokkaaksi katsoa lävitse."

Kesäkun alkupuolella, War Trade Board, joka oli Ulkoministeriön alaisuudessa, hyväksyi päätöslauselman, ja lautakunnan komitea jonka jäseninä olivat Thomas L. Chadbourne (Professor Lomonossoffin yhteyshenkilö), Clarence M. Woolley, ja John Foster Dulles. ja he laativat muistion Ulkoministeriölle, kehottaen pohtimaan keinoja "luoda läheisemmät ja ystävällisemmät kaupalliset suhteet Yhdysvaltain ja Venäjän välillä". Tämä lautakunta suositteli missiota Venäjälle ja avasi uudelleen kysymyksen johtaisiko tämä kutsuun Neuvosto-hallituksen taholta.

Sitten, 10. kesäkuuta, M.A. Oudin, General Electric Companyn ulkomaan asioiden johtaja, ilmaisi näkemyksensä Venäjästä ja selvästi kannatti "rakentavaa suunnitelmaa Venäjän taloudelliseksi avustamiseksi". [9] Elokuun alkupuolella 1918, Cyrus M. McCormick International Harvesterista kirjoitti Basil Milesille Ulkoministeriöön ja ylisti Presidentin ohjelmaa Venäjän suhteen, jonka McCormick ajatteli olevan "kultainen tilaisuus". [10]

Täten me saamme selville että vuoden 1918 puolivälissä Amerikkalaisen bisnesmaailman erään segmentin keskitetyt ponnistelut — ilmiselvästi valmisteltu avaamaan kaupankäynti — toteutettiin jotta he hyötyisivät omasta etuoikeutetusta asemastaan koskien Neuvostoliittolaisia.

Saksa ja Yhdysvallat taistelevat Venäjän bisneksestä

Vuonna 1918 tällaista apu iduillaan olevalle Bolshevikki-hallinnolle perusteltiin siten että näin lyödään Saksa ja estetään Venäjän riistäminen Saksan taholta. Tämä oli argumentti jota W.B. Thompson ja Raymond Robins käyttivät lähettäessään Bolshevikki-vallankumouksellisia ja propaganda-joukkueita Saksaan vuonna 1918. Tätä argumenttia käytti Thompson vuonna 1917 keskustellessaan Pääministeri Lloyd Georgen kanssa Britannian tuen hankkimisesta nousevalle Bolshevikki-hallinnolle. Kesäkuussa 1918 Suurlähettiläs Francis ja hänen henkilökuntansa palasivat Venäjältä ja kehottivat Presidentti Wilsonia "tunnustamaan ja auttamaan Venäjän Neuvosto-hallitusta". [11] Nämä raportit jotka suurlähetystön henkilökunta antoi Ulkoministeriölle vuotivat lehdistölle ja niitä painettiin laajalti. Ennen kaikkea, väitettiin että Neuvostoliiton tunnustamisen viivästyminen auttaisi Saksaa "ja auttaisi Saksalaisten suunnitelmaa edistämään taantumuksellisuutta ja vastavallankumousta". [12] Liioiteltuja tilastoja lainattiin tukemaan tällaista ehdotusta — esimerkiksi, että Neuvostohallitus edusti yhdeksääkymmentä prosenttia Venäjän asukkaista "ja että loppu kymmenen prosenttia edustaa aiempaa omistavaa ja hallitsevaa luokkaa... Luonnollisesti he ovat pettyneitä." [13] Erästä entistä Amerikkalaista viranomaista lainattiin kun hän sanoi: "Jos me emme tee mitään — tarkoittaen, jos me annamme vain asioiden ajelehtia — me autamme heikentämään Venäjän Neuvostohallitusta. Ja tämä on pelaamista Saksan pussiin." [14] Joten, suositeltiin että "komissio joka on aseistettu luotolla ja hyvillä bisnes-neuvoilla auttaisi paljon".

Sillä välin, Venäjän sisällä taloudellinen tilanne oli muuttunut erittäin pahaksi ja kapitalismin syleilyn välttämättömyys valkeni Kommunistiselle puolueelle ja sen suunnittelijoille. Lenin teki yhteenvedon tästä tietoisuudesta NKP:n Kymmenennen Kongressin edessä:

Ilman pääoman apua meodän on mahdotonta säilyttää proletariaatin valta yhä pahemmin raunioituneessa maassa jossa talonpojat, myös ahdingossa, muodostavat ylivoimaisen enemmistön — ja, tietysti, vastineeksi tästä avusta pääoma puristaa sata prosenttia meistä. Meidän täytyy ymmärtää tämä. Täten, joko tämän tyyppiset taloudelliset suhteet tai ei mitään... [15]

Sitten Lev Trotskia lainattiin kun hän sanoi: "Se mitä me tarvitsemme täällä on organisoija kuten Bernard M. Baruch." [16]

Venäläisten tietämys lähestyvästä taloudellisesta perikadosta viittaa siihen että Amerikkalaista ja Saksalaiste bisnestä kiehtoi tilaisuus hyödyntää Venäjän markkinoita tarvittavilla tuotteilla; Saksalaiset, itse asiassa, tekivät varhaisen aloituksen vuonna 1918. Ensimmäiset sopimukset jotka Neuvostoliiton tiedotustoimisto teki New Yorkissa vihjaavat että varhainen Amerikkalaisten rahallinen ja moraalinen tuki Bolshevikeille maksettiin takaisin sopimusten muodossa.

Suurin sopimus vuosina 1919 - 1920 solmittiin Morris & Companyn, Chicagon lihan pakkaajien kanssa, 20 miljoonaa kiloa ruokaa, arvoltaan noin 10 miljoonaa dollaria. Morrisin lihateollisuus-perhe oli sukua Swiftin perheelle. Helen Swift, joka oli myöhemmin liitossa Abraham Lincoln Centerin "Unity" kanssa, oli naimisissa Edward Morris (lihateollisuus-firma) ja hän oli myös Harold H. Swiftin, veli — "majuri" — Thompsonin Punaisen Ristin Missiossa Venäjälle vuonna 1917.

Ludwig Martens oli entinen Weinberg & Posnerin apulaisjohtaja, 120 Broadway, New York City, ja tämä firma sai 3 miljoonan dollarin tilauksen.

Neuvostoliiton kulta ja Amerikkalaiset pankit

Kulta oli ainoa käytännöllinen keino jolla Neuvostoliitto kykeni maksamaan ostoksensa ulkomailta ja kansainväliset pankkiirit olivat erittäin halukkaita helpottamaan Neuvostoliiton kulta-kuljetuksia. Venäjän kultavienti, ensisijassa Keisarin ajan kultakolikoita, alkoi vuoden 1920 alussa Norjaan ja Ruotsiin. Ne kuljetettiin edelleen Hollantiin ja Saksaan kuljetettavaksi muihin maihin, mukaan lukien Yhdysvaltoihin.

Elokuussa 1920, laivalastillinen Venäläisiä kultakolikoita saapui Den Norske Handelsbankiin Norjaan takuiksi maksusta joka liittyi 3 000 tonniin hiiltä jotka tilattiin Niels Juul and Companylta Neuvostoliiton valtiolle. Nämä kolikot siirrettiin Norges Bankiin turvasäilöön. Nämä kolikot tutkittiin ja punnittiin, havaittiin että ne oli lyöty ennen vuoden 1914 sotaa, ja olivat täten aitoja Keisarin ajan Venäläisiä kolikoita. [17]

Hiukan tämän episodin jälkeen, Robert Dollar Company of San Francisco sai kultaharkkoja, arvoltaan 39 miljoonaa Ruotsin kruunua, Tukholman tililleen; harkoissa oli "Venäjän tsaarin leima". The Dollar Companyn agentti Tukholmassa pyysi American Express Companya auttamaan kullan siirtämisessä Yhdysvaltoihin. American Express kieltäytyi käsittelemästä tätä lastia. Robert Dollar, pitäisi mainita, oli American International Companyn johtaja; täten, AIC yhdistettiin ensimmäiseen yritykseen viedä kultaa suoraan Amerikkaan. [18]

Samaan aikaan, raportoitiin että kolme laivaa olivat jääneet Revaliin Itämeren rannikolla Neuvostoliiton kultalastin kanssa jonka päämääränä oli Yhdysvallat. S/S Gauthodssa oli lastinaan 216 laatikkoa kultaa Professori Lomonossoffin valvonnassa — joka oli nyt palaamassa Yhdysvaltoihin. S/S Carl Linessa oli lastinaan 216 laatikkoa kultaa kolmen venäläisen agentin valvonnassa. S/S Ruhelevassa oli lastinaan 108 laatikkoa kultaa. Jokainen laatikko sisälsi kolme poodia (vanha venäläinen mitta) kultaa kukin arvoltaan 60 000 kultaruplaa. Tätä seurasi lasti S/S Wheeling Moldissa.

Kuhn, Loeb & Company, ilmeisesti toimien Guaranty Trust Companyn puolesta, kysyi sitten Ulkoministeriöltä mikä on heidän virallinen asenteensa Neuvostoliittolaisen kullan vastaanottamiseen. Raportissa Ulkoministeriö ilmaisi huolensa, sillä kultaa ei suostuttaisi ottamaan vastaan, "Kulta luultavasti palaisi takaisin War Departmentin käsiin, aiheuttaen täten suoran hallituksen vastuun ja yhä suurempaa häpeää." [19] Tämä raportti, jonka on kirjoittanut Merle Smith yhdessä Kelleyn ja Gilbertin kanssa, väittää että jollei professorilla ole tarkkaa tietoa, liittyen epätäydelliseen arvonimeen, olisi mahdotonta kieltäytyä ottamasta kultaa vastaan. Oletettiin että Yhdysvaltoja vaadittaisiin sulattamaan tämä kulta, ja täten päätettiin sähköttää Kuhn, Loeb & Companylle että mitään rajoituksia ei asetettaisi Neuvostoliittolaisen kullan tuomiselle Yhdysvaltoihin.

Kulta saapui New Yorkin kulta- ja hopeapitoisuuden määritystoimistoon (New York Assay Office) eikä sitä tallettanut Kuhn, Loeb & Company — vaan Guaranty Trust Company of New York City. Tämä firma sitten tiedusteli Keskuspankin johtokunnalta, joka puolestaan tiedusteli USA:n Valtiovarainministeriöltä, koskien maksun hyväksymistä.

New York Assay Officen ylitarkastaja informoi Valtiovarainministeriötä että noin seitsemän miljoonaa dollaria kultaa oli sellaista jossa ei ollut tunnusmerkkejä ja että "kultaharkot oli sulatettu Yhdysvalloissa". Valtiovarainministeriö ehdotti että Keskuspankin johtokunta määrittelisi että oliko Guaranty Trust Company toiminut "oman tahtonsa mukaan vai sellaisen tahdosta joka luovutti kullan," ja erityisesti, "onko mikään siirto tai vaihto-toimenpide johtanut kullan maahan tuomiseen tai tallettamiseen vai ei." [20]

10. marraskuuta 1920, A. Breton,Guaranty Trustin varapresidentti kirjoitti Valtiovarainministeriö, apulaissihteerille, Gilbertille, valittaen että Guaranty ei ollut saanut New York Assay Officelta tavanomaista välitöntä tietoa talletuksia vastaan "kultainen metalli, joka oli jätetty heille pelkistettäväksi". Kirjeessä sanotaan että Guaranty Trust oli saanut riittävät vakuudet että harkot oli tuotettu Ranskalaisista ja Belgialaisista kolikoista vaikka se oli ostanut metallin Hollannista. Kirjeessä pyydettiin että Valtiovarainministeriö nopeuttaisi maksua kullassa. Vastauksessaan Valtiovarainministeriö väitti että se "ei osta kultaa joka on jätetty Yhdysvaltain kolikko- tai kulta- ja hopeapitoisuuden määritystoimistoon jonka tiedetään olevan tai jonka epäillään olevan Neuvostoliittolaista alkuperää," ja sen näkemyksen perusteella että tiedetään, Neuvostoliiton myyneen kultaa Hollantiin, kultaa joka on luovutettu Guaranty Trust Companylle pidettiin "epäilyttävänä tapauksena, vihjausten kera että se olisi Neuvostoliittolaista alkuperää". Se vihjasi että Guaranty Trust Company voisi siirtää kullan pois New York Assay Officesta milloin se vain halusi, tai että se voisi "esittää lisää todisteita Valtiovarainministeriölle, Federal Reserve Bank of New Yorkille tai Ulkoministeriölle koska saattaa olla tarpeen puhdistaa kulta kaikista epäillyistä että se olisi Neuvostoliittolaista alkuperää." [21]

Ei ole asiakirjoja tapauksen lopputuloksesta, mutta oletettavasti Guaranty Trust Companylle maksettiin kuljetuksesta. Ilmiselvästi tämän kullan tallettamisen oli tarkoitus toteuttaa 1920-luvun puolivälissä solmittua sopimusta Guaranty Trustin ja Neuvostohallituksen välillä jonka nojalla tsätä yhtiöstä tuli Neuvostoliiton agentti Yhdysvalloissa.

Päätettiin ,yöhempänä ajankohtana että Neuvostoliiton kultaa lähetettäisiin myös Ruotsin rajapajaan. Ruotsin rahapaja "sulattaa Venäläisen kullan, arvioi sen ja lyö siihen Ruotsalaisen leiman Ruotsin pankkien tai muun Ruotsin instituution pyynnöstä joka omistaa tämän kullan." [22] Samaan aikaan Olof Aschberg, Svenska Ekonomie A/B:n johtaja, (Guaranty Trustin Neuvostoliiton välittäjä ja sivuliike), tarjosi "suunnattomia määriä Venäläistä kultaa" Ruotsalaisten pankkien kautta. [23]

Lyhyesti, me voimme löytää sidokset American International Corporationin, vaikutusvaltaisen Professori Lomonossoffin, Guaranty Trustin ja Olof Aschbergin (jonka me olemme aiemmin tunnistaneet) välillä ensimmäisiin yritykseen tuoda Neuvostoliittolaista kultaa Yhdysvaltoihin.

Guaranty Trustin Max Maysta tulee Ruskombankin johtaja

Guaranty Trustin kiinnostus Neuvosto-Venäjää kohtaan uudistui vuonna 1920 erään kirjeen muodossa jonka Henry C. Emery, Guaranty Trustin Ulkomaan osaston apulaisjohtaja lähetti De Witt C. Poolelle Ulkoministeriöön. Kirje oli päivätty 21. tammikuuta 1920, vain muutama viikko ennen kuin Allen Walkerista, Ulkomaan osaston johtajasta, tuli aktiivinen perustaessaan elinvoimaisen Neuvostovastaisen organisaation Yhdysvalloissa (katso sivu 165). Emery esitti useita kysymyksiä liittyen Neuvostohallituksen ja pankkitoiminnan juridiseen perustaan Venäjällä ja kysyi että oliko Neuvostohallitus Venäjän oikea hallitus. [24] "Kapina ennen vuotta 1922 oli Punaisten suunnittelema," väitti United Americans vuonna 1920, mutta Guaranty Trust oli aloittanut neuvottelut näiden samojen Punaisten kanssa ja toimi Neuvostoliiton agenttina Yhdysvalloissa 1920-luvun puolivälissä.

Tammikuussa 1922, kauppaministeri Herbert Hoover ryhtyi välittäjäksi Ulkoministeriön kanssa Guaranty Trustin suunnitelman puolesta luoda suhteet "Uuden Moskovan valtionpankin kanssa". Tämä suunnitelma, kirjoitti Herbert Hoover, "ei olisi vastustettavissa jos oletettaisiin että kaikki rahat jotka tulevat heidän haltuunsa käytettäisiin siviili-hyödykkeiden ostamiseen Yhdysvalloista"; ja vakuutettuaan että tällaiset suhteet olisivat linjassa yleisen politiikan kanssa, Hoover lisäsi: "Olisi hyödyllistä jos nämä rahansiirrot organisoitaisiin siihen tapaan että me tiedämme mikä tämä liike on integroimattomien operaatioiden sijaan jotka ovat nyt vallalla." [25]

Tietysti, tällaiset "integroimattomat operaatiot" ovat yhdenmukaisia vapaiden markkinoiden operaatioiden kanssa, mutta tämä Herbert Hooverin lähestymistapa hylättiin ja sens ijaan suosittiin rahanvaigdon kanavointia erityisten ja hallittavissa olevien lähteiden kautta New Yorkissa. Ulkoministeri Charles E. Hughes ilmaisi inhonsa Hoover-Guaranty Trustin suunnitelmaa kohtaan, minkä hän ajatteli olevan sama kuin Neuvostoliiton tunnustaminen, samalla kun ulkomaisen luoton hankkimista voitaisiin käyttää Yhdysvaltain vahingoksi. [26] Epävirallinen vastaus lähetettiin Guaranty Trustille. Kuitenkin, Guaranty Trust meni eteenpäin (Herbert Hooverin tuella), osallistui ensimmäisen Neuvostoliiton kansainvälisen pankin perustamiseen, ja Guaranty Trustin Max Maysta tuli uuden Ruskombankin Ulkomaan osaston johtaja. [27] [28]

Lähteet:

1. U.S. State Dept. Decimal File, 861.00/3094.

2. This section is from U.S., Senate, Russian Propaganda, hearings before a subcommittee of the Committee on Foreign Relations, 66th Cong., 2d sess., 1920.

3. Morris Hillquit was the intermediary between New York banker Eugene Boissevain and John Reed in Petrograd.

4. U.S. State Dept. Decimal File, 861.00/4214a.

5. Ibid., 861.00/1938.

6. Ibid.

7. Ibid., 861.00/2003.

8. Ibid.

9.Ibid., 861.00/2002.

10. Ibid.

11. Ibid., M 316-18-1306.

12. Ibid.

13. Ibid.

14. Ibid.

15. V.1. Lenin, Report to the Tenth Congress of the Russian Communist Party, (Bolshevik), March 15, 1921.

16. William Reswick, I Dreamt Revolution (Chicago: Henry Regnery, 1952), p. 78.

17. U.S. State Dept. Decimal File, 861.51/815.

18. Ibid., 861.51/836.

19. Ibid., 861.51,/837, October 4, 1920.

20. Ibid., 861.51/837, October 24, 1920.

21. Ibid., 861.51/853, November 11, 1920.

22. Ibid., 316-119, 1132.

23. Ibid., 316-119-785. This report has more data on transfers of Russian gold through other countries and intermediaries. See also 316-119-846.

24. Ibid., 861.516/86.