Wall Street and the Bolshevik Revolution
Luku 8: 120 BROADWAY, NEW YORK CITY
William B. Thompson, joka oli Petrogradissa heinäkuusta marraskuuhun viime vuonna, on tehnyt henkilökohtaisen 1 000 000 dollarin lahjoituksen Bolshevikeille tarkoituksenaan levittää heidän oppiaan Saksassa ja Itävallassa...Washington Post, February 2, 1918
Kerätessäni materiaalia tätä kirjaa varten yksi paikka ja osoite Wall Streetin alueella nousi esiin — 120 Broadway, New York City. Mahdollisesti, tämä kirja olisi voitu kirjoittaa siten että se olisi käsitellyt ainoastaan henkilöitä, firmoja ja organisaatioita jotka sijaitsivat osoitteessa 120 Broadway vuonna 1917. Vaikka tämä tutkimusmetodi olisi ollut pakollinen ja epäluonnollinen, se olisi poistanut vain pienen osan tässä kirjassa kerrottua tarinaa.
Alkuperäinen rakennus osoitteessa 120 Broadway tuhoutui tulipalossa ennen Ensimmäistä maailmansotaa. Sen jälkeen tämä paikka myytiin Equitable Office Building Corporationille, jota hallinnoi General T. Coleman du Pont, du Pont de Nemours Powder Companyn pääjohtaja. [1] Uusi rakennus valmistui vuonna 1915 ja Equitable Life Assurance Company muutti takaisin sen vanhalle paikalle. [2] Ohimennen meidän pitäisi panna merkille eräs mielenkiintoinen "sattuma" Equitablen historiassa. Vuonna 1916 Berlin Equitable Lifen toimiston kassanhoitaja oli William Schacht, Hjalmar Horace Greeley Schachtin isä — josta myöhemmin tuli Hitlerin pankkiiri ja finanssi-nero. William Schacht oli USA:n kansalainen, joka työskenteli kolmenkymmenen vuoden ajan Equitablelle Saksassa, ja hän omisti Berliinissä talon nimeltään "Equitable Villa". Ennen liittymistään Hitleriin, nuori Hjalmar Schacht palveli Työläisten ja Sotilaiden Zehlendoffin Neuvostossa (soviet); tämän hän jätti vuonna 1918 liittyäkseen Nationalbank für Deutschlandin johtokuntaan. Hänen työtoverinsa (myös johtaja) DONAT:issa oli Emil Wittenberg, joka, New Yorkin Guaranty Trust Companyn Max Mayn kanssa, oli Neuvostoliiton ensimmäisen kansainvälisen pankin, Ruskombankin johtaja.
Joka tapauksessa, vuonna 1917 tämä rakennus osoitteessa 120 Broadway tunnettiin nimellä Equitable Life Building. Suurena rakennuksena, vaikkakaan ei millään muotoa suurimpana toimistorakennuksena New York Cityssä, se hallitsee yhden korttelin aluetta Broadwaylla ja Pinella, ja siinä on 34 kerrosta. The Bankers Club sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Vuokranmaksajien lista vuonna 1917 käytännössä heijasti USA:n sekaantumista Bolshevikkien vallankumoukseen ja sen jälkeiseen aikaan. Esimerkiksi, FED:in hallintoalue numero 2 — New York in alue — joka on selkeästi kaikkein tärkein FED:in alueista, sijaitsi osoitteessa 120 Broadway. FED:in New Yotkin osaston useiden johtajien toimistot, ja mikä tärkeintä, American International Corporation sijaitsi myös osoitteessa 120 Broadway. Ristiriitaisuutena (by way of contrast), Ludwig Martens, jonka Neuvostoliitto nimitti Yhdysvaltain ensimmäiseksi Bolshevikki "suurlähettilääksi" sekä Neuvostoliiton tiedotustoimiston johtajaksi, oli vuonna 1917 Weinberg & Posnerin pääjohtaja — ja hänellä myös oli toimistot osoitteessa 120 Broadway. *
Onko tämä keskittyminen sattumaa? Onko tällä maantieteellisellä yhtäjaksoisuudella mitään merkitystä? Ennen kuin me yritämme antaa vastausta, meidän täytyy siirtää viitekehyksemme toisaalle ja hylätä poliittisen analyysin vasemmisto-oikeisto spektri.
Miltei yksimielisen havaintokyvyn puutteen kera, akateeminen maailma on
kuvannut sekä analysoinut kansainvälisiä poliittisia suhteita taukoamattoman
konfliktin asiayhteydessä kapitalismin ja kommunismin välillä, ja tämän
Marxilaisen kaavan tiukka noudattaminen on vääristänyt modernia historiaa.
Aika ajoin ilmaantuu outoja huomautuksia jotka ovat käytännössä sellaisia että
polariteetti on itse asiassa väärennös, mutta tällaiset hylätään nopeasti.
Esimerkiksi, Carroll Quigley, kansainvälisten suhteiden professori Georgetownin
Yliopistossa, antoi seuraavanlaisen kommentin Morganin Huoneesta:
Yli viidenkymmenen vuoden ajan Morganin firma yritti soluttaa vasemmistolaisia poliittisia liikkeitä Yhdysvaltoihin. Tämä oli suhteellisen helppoa, sillä nämä ryhmät tarvitsivat kipeästi rahaa ja he halusivat olla kanava ihmisten saavuttamiseksi. Wall Street tarjosi molempia. Tavoite ei ollut tuhota, hallita tai valloittaa... [3]
Kokeellinen hypoteesi sitten on että tämä epätavallinen keskittyminen yhteen osoitteeseen oli heijastuma tiettyjen firmojen ja henkilöiden tarkoituksellisista toimista ja että näitä toimia ja tapahtumia ei voida analysoida tavallisen vasemmiston ja oikeiston poliittisen vastakkainasettelun spektrin sisällä.
American International Corporation
American International Corporation (AIC) organisoitiin New Yorkissa 22. marraskuuta 1915, J.P. Morganin intressien toimesta, ja mukana oli merkittävä osallistujajoukko Stillmanin National City Bankin ja Rockefellerin intresseistä. AIC:n pääkonttori oli osoitteessa 120 Broadway. Yhtiön perustamiskirja valtuutti sen osallistumaan kaikenlaiseen bisnekseen, lukuun ottamatta pankkitoimintaa ja julkisia palveluja, joka puolella maailmaa. Korporaation lausuttu tarkoitus oli kehittää kotimaisia ja ulkomaisia yrityksiä, laajentaa Amerikkalaista aktiviteettia ulkomaille, sekä edistää Amerikkalaisten ja ulkomaisten pankkiirien intressejä, bisnestä ja suunnittelua (engineering).
Frank A. Vanderlip on kuvaillut muistelmissaan kuinka American International
perustettiin sekä innostusta jota Wall Street tunsi sen bisnes-potentiaalin vuoksi. [4]
Alkuperäistä ideaa kehitettiin neuvotteluissa Stone & Websterin kanssa —
kansainvälisten rautatie-urakoitsijoiden jotka "olivat vakuuttuneita että Yhdysvaltoihin
ei tarvittaisi enää kovinkaan paljon uusia rauteteitä" — sekä Jim Perkinsin ja
Frank A. Vanderlipin kanssa National City Bankista (NCB). [5] Alkuperäinen
pääoma oli 50 miljoonaa dollaria ja hallintoneuvosto edusti johtavia valonlähteitä
New Yorkin finanssimaailmassa. Vanderlip on merkinnyt muistiin että hän kirjoitti
seuraavaa NCB:n pääjohtajalle Stillmanille, innostuneena American International
Corporationin suunnattomasta potentiaalista:
James A. Farrell ja Albert Wiggin on kutsuttu [hallintoneuvostoon] mutta heidän täytyi neuvotella komiteoidensa kanssa ennen hyväksymistä. Minulla on myös mielessäni kysyä Henry Waltersilta ja Myron T. Herrickiltä. Hra. Rockefeller vastustaa voimakkaasti Hra. Herrickia mutta Hra. Stone haluaa hänet ja tuntee että hän olisi erityisen haluttu Ranskassa. Koko asia on edennyt pehmeydellä joka on ollut ilahduttavaa ja sen vastaanottoa on hallinnut into mikä on ollut yllättävää minulle vaikka olin niin voimakkaasti vakuuttunut että me olimme oikeilla jäljillä.Minä näin James J. Hillin tänään, esimerkiksi. Hän sanoi aluksi että hän ei voisi mahdollisesti ajatella vastuuksiensa laajentamista, mutta kun olin lopettanut sen selittämisen mitä me odotimme tekevämme, hän sanoi olevansa iloinen päästessään hallintoneuvostoon, hän ottaisi suuren määrän osakkeita ja hän erityisesti halusi merkittävän intressin City Bankissa ja määräsi minut ostamaan hänelle osalleita markkinoilta.
Minä keskustelin Ogden Armourin kanssa tästä asiasta ensimmäistä kertaa. Hän istui täysin hiljaa kun minä kerroin tarinaa, ja, esittämättä yhtä ainutta kysymystä, hän sanoi menevänsä hallintoneuvostoon ja halusi 500 000 dollarin arvosta osakkeita.
Hra. Coffin [General Electric] on toinen mies joka on jäämässä eläkkeelle kaikesta, mutta hän on tästä niin innoissaan että hän on valmis tulemaan mukaan hallintoneuvostoon ja hän tarjoaa kaikkein aktiivisimman yhteistyön.
Tunsin suurta iloa saadessani Sabinin. Guaranty Trust on kaiken kaikkiaan kaikkein aktiivisin kilpailija joka meillä on tällä kentällä ja on arvokasta saada heidät muottiin tällä tavalla. He ovat olleet erityisen innokkaita Kuhn, Loeb & Companystä. He haluavat nostaa 2 500 000 dollariin. Oli todellakin hieman kilpailua siitä kuka pääsisi hallintoneuvostoon, mutta kun satuin keskustelemaan Kahnin kanssa ja sain pyytää häntä ensimmäisenä, päätettiin että hänen pitäisi jatkaa. Hän on kenties kaikkein innokkain. He haluavat puoli miljoonaa osakkeina Sir Ernest Castlelle jolle he ovat sähköttäneet tästä suunnitelmasta ja he ovat saaneet hänen hyväksyntänsä.
Minä selitin koko asian City Bankin hallintoneuvostolle tiistaina enkä saanut muita kuin myönteisiä kommentteja. [6]
Jokainen himoitsi AIC:n osakkeita. Joe Grace (W.R. Grace & Company) halusi 600 000 dollaria hänen National City Bankin intressiensä lisäksi. Ambrose Monell halusi 500 000 dollaria. George Baker halusi 250 000 dollaria. Ja "William Rockefeller yritti, turhaan, saada minut syrjäytettyä 5 000 000 dollarista". [7]
American International omisti useita tytäryhtiöitä suoraan, sillä oli merkittäviä intressejä muissa yhtiöissä, ja se hallitsi vielä muita firmoja Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Allied Machinery Company of America perustettiin helmikuussa 1916 ja American International Corporation otti haltuunsa sen koko osakepääoman. American International Corporationin apulaisjohtaja oli Frederick Holbrook, insinööri sekä Holbrook Cabot & Rollins Corporationin entinen pääjohtaja. Tammikuussa 1917 Grace Russian Company perustettiin, omistajina W.R. Grace & Company, sekä San Galli Trading Company Petrogradista. American International Corporationilla oli merkittäviä investointeja Grace Russian Companyssa sekä Holbrookin kautta kytköksissä oleva johto.
AIC investoi myös United Fruit Companyyn, joka sekaantui Keski-Amerikan vallankumouksiin 1920-luvulla. American International Shipbuilding Corporation oli kokonaan AIC:n omistuksessa ja se allekirjoitti merkittäviä sopimuksia sotalaivojen tilaamiseksi Emergency Fleet Corporationilta: eräs sopimus koski viidenkymmenen laivan tilaamista, jota seurasi toinen sopimus jossa tilattiin neljäkymmentä laivaa, jota seurasi vielä yksi sopimus jossa tilattiin kuusikymmentä rahtilaivaa. American International Shipbuilding oli suurin yksittäinen sopimusten vastaanottaja USA:n valtion Emergency Fleet Corporationilta. Eräs toinen yhtiö jota AIC hallinnoi oli G. Amsinck & Company New Yorkista; valta tähän yhtiöön saatiin marraskuussa 1917. G. Amsinck & Company oli lähde joka rahoitti Saksan vakoojia Yhdysvalloissa (katso sivu 66). Marraskuussa 1917 American International Corporation perusti ja kokonaisuudessaan omisti Symington Forge Corporationin merkittävä hallituksen alihankkija hylsyjen valmistuksessa. Samoin, American International Corporationilla oli merkittäviä intressejä sotatarvikkeiden sopimuksissa USA:n sisällä sekä meren takana. Sillä oli, kirjaimellisesti, intressi Ensimmäisen maailmansodan jatkamiseksi.
American International Corporationin sekä joidenkin tytäryhtiöiden johtajat (vuonna 1917):
Kahdenkymmenen kahden American International Corporationin johtajan kytkös muiden instituutioiden kanssa on merkittävä. National City Bankilla ei ollut vähempää kuin kymmenen johtajaa AIC:n hallintoneuvostossa; NCB:n Stillman oli siihen aikaan välittäjä Rockefellerin ja Morganin intressien välillä, ja AIC edusti suoraan sekä Morganin että Rockefellerin intressejä. Kuhn, Loeb & Companylla ja Du Pontilla oli kummallakin yksi johtaja. Stone & Websterillä oli kolme johtajaa. Ei vähemmän kuin neljä AIC:n johtajaa (Saunders, Stone, Wiggin, Woodward) olivat Federal Reserve Bank of New Yorkin johtajia tai heistä tuli myöhemmin sellaisia. Me olemme huomauttaneet edellisessä luvussa että William Boyce Thompson, joka lahjoitti rahaa sekä huomattavaa arvovaltaansa Bolshevikkien vallankumoukselle, oli myös Federal Reserve Bank of New Yorkin johtaja — ja sen direktoraatti koostui ainoastaan yhdeksästä jäsenestä.
American International Corporationin merkitys vallankumouksessa
Nyt kun me olemme tunnistaneet AIC:n johtajat meidän täytyy tunnistaa heidän vallankumouksellinen vaikutusvaltansa.
Kun Bolshevikkien valta vakiintui Venäjän keskiosissa, ulkoministeri Robert Lansing kysyi American International Corporationilta millaista politiikkaa pitäisi harjoittaa Neuvosto-hallitusta kohtaan. 16. tammikuuta 1918 — vain kaksi kuukautta Petrogradin ja Moskovan haltuunoton jälkeen, ja kun vasta pieni osa Venäjää oli Bolshevikkien vallassa — William Franklin Sands, American International Corporationin toimeenpanevan komitean sihteeri, vastasi hänelle.
January 16, 1918To the Honourable Secretary of State Washington D.C.
Sir
Minulla on kunnia liittää tähän muistio jota sinä pyysit minulta jotta voisit saada itsellesi minun näkemykseni poliittisesta tilanteesta Venäjällä.
Olen laittanut sen kolmeen osaan; selitys Vallankumouksen historiallisista syistä, kerrottuna niin lyhyesti kuin mahdollista; ehdotus liittyen politiikkaan ja selonteko USA:n eri haarojen aktiviteetista työssä Venäjällä juuri nyt... [8]
Vaikka Bolshevikeilla oli ainoastaan heiveröinen ote vallasta Venäjällä — ja he olivat häviämässä koko sodan keväällä 1918 — Sands kirjoitti että jo (tammikuussa 1918) Yhdysvallat oli viivytellyt liian pitkään "Trotzkyn" tunnustamista. Hän lisäsi: "Mitä hyvänsä tilaisuuksia on kenties menetetty, ne pitäisi ottaa takaisin nyt, silläkin hinnalla että Trotzky saisi pienen henkilökohtaisen voiton." [9]
Sitten Sands havainnollistaa millä tavalla Yhdysvallat voisi saada takaisin menetetyn ajan, yhdistää Bolshevikkien Vallankumouksen "meidän omaan vallankumoukseen", ja tekee johtopäätöksen: "Minulla on kaikki syyt uskoa että Hallituksen suunnitelmat Venäjän suhteen saavat kaiken mahdollisen tuen Kongressilta, ja että julkinen mielipide Yhdysvalloissa sydämellisesti kannattaa sitä."
Lyhyesti, Sands, korporaation toimeenpanevana sihteerinä, jonka johtajat olivat kaikkein arvovaltaisimpia Wall Streetillä, tarjosi myötätuntoista tukea Bolshevikeille sekä Bolshevikkien vallankumoukselle, ja vain joitakin viikkoja sen jälkeen kun vallankumous oli alkanut. Ja Federal Reserve Bank of New Yorkin johtajana, Sands oli juuri lahjoittanut miljoona dollaria Bolshevikeille — tällainen Bolshevikkien kannattaminen pankki-intressien toimesta on ainakin johdonmukaista.
Edelleen, William Sands American International Corporationista oli mies jolla oli todella epätavalliset yhteydet sekä vaikutusvalta Ulkoministeriössä. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa hänellä oli useita USA:n diplomaattisia virkoja. Vuonna 1910 hän lähti Ulkoministeriöstä ja meni rahoituslaitos James Speyerin palvelukseen neuvotellakseen lainan Ecuadorille, ja seuraavat kaksi vuotta hän edusti Central Aguirre Sugar Companya Puerto Ricossa. Vuonna 1916 hän oli Venäjällä "Punaisen Ristin töissä" — itse asiassa kahden miehen "erityistehtävässä" Basil Milesin kanssa — ja palasi liittyäkseen American International Corporationin palvelukseen New Yorkissa. [10]
Alkuvuonna 1918 Sandsille paljastettiin tiettyjä Venäläisiä "salaisia sopimuksia". Jos Ulkoministeriön kansioihin on uskomista, näyttää siltä että Sands oli myös kuriiri, ja että hänellä oli jonkinlainen etuoikeus virallisiin dokumentteihin. 14. tammikuuta 1918, vain kaksi päivää ennen kuin Sands kirjoitti muistionsa politiikasta Bolshevikkeja kohtaan, Ulkiministeri Lansing sai seuraavan sähkeen lähetetyksi salakirjoituksella (Green Cipher) USA:n legaatiolle Tukholmaan: "Tärkeitä virallisia papereita Sandsille. Oletko sinä välittänyt ne? Lansing." Vastaus 16. tammikuuta Morrisilta Tukholmasta: "Kyseiset dokumentit välitetty Ulkoministeriöön 28. joulukuuta." Näihin dokumentteihin oli liitetty eräs toinen muistio, allekirjoittanut "BM" (Basil Miles, Sandsin työtoveri): "Hra. Phillips. He eivät voineet antaa Sandsille salaisten sopimusten ensimmäistä maksuerää jotka hän toi Petrogradista Tukholmaan." [11]
Vaikka asetamme syrjään kysymyksen miksi yksityinen kansalainen kuljettaisi Venäläistä salaisia sopimuksia sekä kysymyksen näiden salaisten sopimusten sisällöstä (luultavasti varhainen versio niin kutsutuista Sisson Dokumenteista), me voimme ainakin päätellä että tämä AIC:n sihteeri matkusti Petrogradista Tukholmaan loppuvuonna 1917 ja hänen on itse asiassa täytynyt olla etuoikeutettu ja vaikutusvaltainen kansalainen jos hänellä on ollut pääsy salaisiin sopimuksiin. [12]
Muutama kuukausi myöhemmin, 1. heinäkuuta 1918, Sands kirjoitti Valtiovarainministeri McAdoolle ehdottaen komissiota "Venäjän taloudelliseksi avustamiseksi." Hän kehotti että koska hallituksen olisi vaikeaa antaa komissiota "koneiden tarjoamiseksi" mihinkään tällaiseen apuun, "näyttää siltä, täten, tarpeelliselta pyytää rahamaailman, kaupallisen maailman ja teollisen maailman etuja Yhdysvalloissa tuottaa tällaiset koneet Ylimmän Komissaarin hallintaan, tai minkä tahansa viranomaisen jonka Presidentti valitsee tähän tarkoitukseen." [13] Toisin sanoen, Sandsilla ilmiselvästi oli tarkoitus että mihin hyvänsä Bolshevistisen Venäjän kaupalliseen hyödyntämiseen kuuluisi 120 Broadway.
Federal Reserve Bank of New York
Federal Reserve Bank of New York perustettiin 18. toukokuuta 1914. Se edellytti kolmea A-Luokan johtajaa jotka edustivat jäsenpankkeja tällä alueella, kolmea B-Luokan johtajaa jotka edustivat kaupankäyntiä, maataloutta, ja teollisuutta, sekä kolmea C-Luokan johtajaa jotka edustivat FED:in hallitusta. Alkuperäiset johtajat valittiin vuonna 1914; he jatkoivat luomalla energisen ohjelman. Organisaation ensimmäisenä vuonna Federal Reserve Bank of New York piti viisikymmentä kokousta.
Meidän näkökulmastamme, kiinnostavaa on yhdysside FED:in (New Yorkin alue) ja American International Corporationin välillä, ja, toisaalta, heidän siteensä nousevaan Neuvosto-Venäjään.
Vuonna 1917, kolme A-Luokan johtajaa olivat Franklin D. Locke, William Woodward, ja Robert H. Treman.William Woodward oli American International Corporationin johtaja (120 Broadway), sekä Rockefellerin hallitseman Hanover National Bankin johtaja. Locke tai Treman eivät astu sisään tarinaamme. Kolme B-Luokan johtajaa vuonna 1917 olivat William Boyce Thompson, Henry R. Towne, ja Leslie R. Palmer. Me olemme jo maininneet William B. Thompsonin merkittävästä rahallisesta avusta Bolshevikkien asialle. Henry R. Towne oli Morris Plan of New Yorkin hallintoneuvoston puheenjohtaja (120 Broadway); hänen paikkansa otti myöhemmin Charles A. Stone American International Corporationista (120 Broadway) ja Stone & Websteristä (120 Broadway). Leslie R. Palmer ei tule sisään meidän tarinaamme. Kolme C-Luokan johtajaa olivat Pierre Jay, W.L. Saunders, ja George Foster Peabody. Mitään ei tiedetä Pierre Jaysta, paitsi että hänen toimistonsa sijaitsi osoitteessa 120 Broadway ja että hän näytti olevan merkittävä ainoastaan Brearley Schoolin omistajana. William Lawrence Saunders oli myös American International Corporationin johtaja; hän esitti avoimesti, kuten me olemme nähneet, Bolshevisti-myönteisiä ajatuksia, esitellen niitä kirjeessä presidentti Woodrow Wilsonille (sivu 15). George Foster Peabody oli aktiivinen sosialisti (sivu 99 - 100).
Lyhyesti, Federal Reserve Bank of New Yorkin yhdeksästä johtajasta, neljä sijaitsi fyysisesti osoitteessa 120 Broadway ja kaksi oli siten yhteydessä American International Corporationiin. Ainakin neljä AIC:n hallintoneuvoston jäsentä oli jossain vaiheessa Federal Reserve Bank of New Yorkin johtajia. Me voimme päätellä tämän kaiken merkittäväksi, mutta ei välttämättä hallitsevaksi intressiksi.
American-Russian Industrial Syndicate Inc.
William Franklin Sandsin ehdotusta talouskomissiosta Venäjälle ei otettu käyttöön. Sen sijaan, yksityinen koneisto luotiin hyödyntämään Venäjän markkinoita sekä varhaista tukea jota annettaisiin Bolshevikeille. Eräs ryhmä teollisuusmiehiä osoitteesta 120 Broadway perusti yhtiön nimeltä American-Russian Industrial Syndicate Inc. kehittääkseen ja edistääkseen näitä tilaisuuksia. Taloudellinen tuki tälle uudelle firmalle tuli Guggenheimin veljeksiltä, 120 Broadway, joka on aiemmin yhdistetty William Boyce Thompsoniin (Guggenheimin hallitsema American Smelting and Refining, sekä Kennecottin ja Utahin kupariyhtiöt); Harry F. Sinclairilta, Gulf Corporationin presidentiltä, myös 120 Broadway; sekä James G. Whitelta, White Engineering Corporation, 43 Exchange Place — American-Russian Industrial Syndicaten osoite.
Syksyllä 1919 USA:n suurlähetystö Lontoossa sähkötti Washingtoniin kuriiri Lubovitchista ja Rossista "jotka edustivat American-Russian Industrial Syndicate Incorporatedia. Mikä on Ulkoministeriön ja asenne tätä syndikaattia ja näitä yksilöitä kohtaan?" [14]
Tähän sähkeeseen Ulkoministeriön virkailija Basil Miles, entinen Sandsin työtoveri, vastasi:
...nämä herrasmiehet jotka on mainittu yhdessä korporaationsa kanssa ovat hyvämaineisia ja heitä tukevat rahallisesti Whiten, Sinclairin ja Guggenheimin intressit tarkoituksenaan avata bisnes-suhteet Venäjän kanssa. [15]
Joten me voimme päätellä että Wall Streetin intresseillä oli täysin eddottomat ajatukset tavasta jolla uusia Venäjän markkinoita hyödynnettäisiin. Apu sekä neuvot joita annettaisiin Bolshevikeille kiinnostuneiden osapuolten toimesta Washingtonissa ja muualla ei jäisi palkitsematta.
John Reed: Vallitsevan järjestelmän vallankumouksellinen
Melko kaukana American Internationalin vaikutuksesta Ulkoministeriöön on sen läheinen suhde — josta AIC itse käytti termiä "kontrolli" — erääseen tunnettuun Bolshevikkiin: John Reed. Reed oli kuuluisam laajasti luettu kirjailija Ensimmäisen maailmansodan aikakaudelta joka avusti Bolshevikkeihin myönteisesti suuntautunutta lehteä Masses sekä kirjoitti Morganin hallitsemaan aikakauslehteen nimeltä Metropolitan. Reedin kirja Bolshevikkien Valllankumouksesta, Ten Days That Shook the World, sisältää Nikolai Leninin esipuheen, ja siitä tuli Reedin parhaiten tunnettu ja kaikkein laajimmin luettu kirjallinen ponnistus. Tänään tätä kirjaa luetaan pinnallisena kommentaarina nykyisistä tapahtumista, sen sivuille on siroteltu Bolshevikkien julistusta ja uskontunnustuksia, ja siitä nousee esiin tämä mystinen kiihko jonka Bolshevikit tietävät nostavan ulkomaisia kannattajia. Vallankumouksen jälkeen Reedistä tuli Kolmannen Internationalin toimeenpanevan komitean jäsen. Hän kuoli pilkkukuumeeseen Venäjällä vuonna 1920.
Elintärkeä asia joka nousee esiin tässä ei ole Reedin tunnettu Bolshevikki-myönteinen asenne ja aktiviteetti, vaan se kuinka Reed, jolla oli Leninin täysi luottamus ("Tässä on kirja jota minä haluaisin nähdä julkaistavan miljoonia kappaleita ja jonka haluaisin nähdä käännettävän kaikille kielille," kommentoi Lenin kirjasta Ten Days That Shook the World), joka oli Kolmannen Internationaalin jäsen, ja jolla oli Sotilaallisen Vallankumouskomitean passi (Nro. 955, annettu 16. marraskuuta 1917) antaen hänelle pääsyn Smolny Instituteen (vallankumouksellisten päämaja) milloin vain "Amerikkalaisen sosialistisen lehdistön edustajana", oli myös — huolimatta näistä asioista — nukke Morganin finanssi-intressien "hallinnassa" American International Corporationin kautta. Dokumentoidut todisteet ovat olemassa tästä näennäisestä konfliktista (Liite 3).
Mennään taustoihin. Artikkelit Metropolitan-lehdessä ja Masses-lehdessä antoivat John Reedille laajan yleisön kun hän raportoi Meksikon vallankumouksesta sekä Venäjän Bolshevikki-vallankumouksesta. Reedin elämäkerran kirjoittaja Granville Hick on vihjannut teoksessaan John Reed, että "hän oli... Bolshevikkien puhemies Yhdysvalloissa." Toisaalta, taloudellinen tuki Reedille vuosina 1913 - 1918 tuli pääasiassa Metropolitanilta — jonka omisti Harry Payne Whitney, Guaranty Trustin johtaja, instituutio jota lainataan tämän kirjan melkein jokaisessa luvussa — sekä myös New Yorkin yksityiseltä pankkiirilta ja merkantilta Eugene Boissevainilta, joka kanavoi rahoja Reedille sekä suoraan että Masses-lehden kautta. Toisin sanoen, taloudellinen tuki John Reedille tuli kahdelta näennäisesti toisiaan vastaan kilpailevalta elementiltä poliittisen spektrin ääripäistä. Nämä rahat oli tarkoitettu kirjoittamiseen ja ne voidaan luokitella seuraavasti: maksut Metropolitan-lehdeltä vuodesta 1913 eteenpäin artikkeleista; maksut Masses-lehdeltä vuodesta 1913 eteenpäinm josta ainakin osa oli peräisin Eugene Boissevainilta. Kolmas kategoria pitäisi mainita: Reed sai joitakin vähäisiä ja ilmeisesti ei sidoksissa olevia maksuja Punaisen Ristin komissaari Raymond Robinsilta Petrogradissa. Oletettavasti hän myös sai pienempiä summia artikkeleista jotka hän kirjoitti muihin sanomalehtiin, sekä kirja-rojalteja; mutta mitään todisteita ei ole tällaisten maksujen suuruudesta.
John Reed ja The Metropolitan Magazine
The Metropolitan tuki nykyaikaisia vallitsevaa järjestelmää tukevia asioita mukaan lukien, sodan valmistelu. Tämän aikakauslehden omisti Harry Payne Whitney (1872 - 1930), joka perusti Navy Leaguen ja hän oli kumppani J.P. Morganin firmassa. 1890-luvun lopulla Whitneystä tuli American Smelting and Refining sekä Guggenheim Explorationin johtaja. Hänen isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1908, hänestä tuli useiden muiden yhtiöiden johtaja, mukaan lukien Guaranty Trust Company. Reed aloitti kirjoittamisen Whitneyn Metropolitan-lehteen heinäkuussa 1913 ja hän kirjoitti puolen tusinaa artikkelia Meksikon vallankumouksista: "With Villa in Mexico", "The Causes Behind", "If We Enter Mexico", "With Villa on the March", jne. Reedin sympatiat olivat vallankumoussankari Pancho Villan puolella. Sinä muistat linkin (sivu 65) Guaranty Trustin ja Villan ammustoimitusten välillä.
Joka tapauksessa, Metropolitan oli Reedin tärkein tulonlähde. Elämäkerta-kirjailija Granville Hicksin sanoin, "Raha tarkoitti ensisijaisesti työskentelyä Metropolitanille, sekä satunnaisia artikkeleita ja tarinoita muille maksaville aikakauslehdille." Mutta Metropolitanin palkkalistoilla oleminen ei estänyt Reediä kirjoittamasta kriittisiä artikkeleita Morganin ja Rockefellerin intresseistä. Eräs tällainen artikkeli, "At the Throat of the Republic" (Masses, heinäkuu 1916), jäljitti yhteyksiä ammusteollisuuden, kansallisen turvallisuuden lobbareiden, ja Morgan-Rockefellerin untressin toisiinsa kytköksissä olevan direktoraatin välillä, "ja osoitti että he hallitsivat sekä valmistautumis-yhteisöjä (preparedness societies) että äskettäin perustettua American International Corporationia, joka oli järjestäytynyt primitiivisten valtioiden hyödyntämistä ajatellen." [17]
Vuonna 1915 tsaarin viranomaiset pidättivät John Reedin, ja Metropolitan puuttui asiaan Ulkoministeriön kanssa Reedin puolesta. 21. kesäkuuta 1915, H.J. Whigham kirjoitti ulkoministeri Robert Lansingille informoiden häntä että John Reed ja Boardman Robinson (joka myös oli pidätetty ja joka oli Masses-lehden avustaja olivat Venäjällä "Metropolitan-lehden komission kanssa kirjoittamassa artikkeleita ja laatiakseen kuvauksia Sodan Itärintamalta". Whigham huomautti että kummallakaan "ei ollut halua tai auktoriteettia meidän taholtamme sekaantua minkään sotaa käyvän maan operaatioihin". Whighamin kirje jatkuu:
Jos Hra. Reed kuljettaa esittelykirjeitä Bukarestista ihmisille Galitsiassa joilla on venäläisvastainen asenne mielessään, olen varma että se tehtiin viattomassa tarkoituksessa yksinkertaisena aikomuksena tavata mahdollisimman monta ihmistä...
Whigham huomauttaa Ulkoministeri Lansingille että John Reed tunnettiin Valkoisessa Talossa ja että hän oli antanut "jonkin verran apua" hallitukselle Meksikon asioissa; hän päättää: "Meillä on mitä suurin arvostus liittyen Reedin suurenmoisiin ominaisuuksiin kirjailijana ja ajattelijana ja hänen turvallisuutensa on meille sydämen asia." [18] Whighamin kirje ei ole, mainittakoon tässä, vallitsevan järjestelmän lehdeltä Bolshevikki-kirjailijan tueksi; se on vallitsevan järjestelmän lehdeltä tukemaan Bolshevikki-kirjailijaa, joka kirjoittaa Masses-lehdelle sekä samankaltaisille vallankumous-julkaisuille, kirjailija joka oli myös voimakkaiden hyökkäysten laatija (The Involuntary Ethics of Big Business: A Fable for Pessimists, esimerkiksi), kohteenaan samat Morganin intressit joka omisti Metropolitan-lehden.
Todisteet yksityisen pankkiirin, Boissevainin, rahoituksesta ovat kiistämättömät. 23. helmikuuta 1918, Amerikkalainen lähetystösihteeri Christianiassa, Norjassa, lähetti sähkeen Washingtoniin John Reedin puolesta luovutettavaksi Sosialistisen puolueen johtajalle Morris Hillquitille. Tässä sähkeessä sanottiin: "Kerro että Boissevainin täytyy vedota hänen puolestaan mutta varovaisesti." Kryptinen viesti Basil Milesiltä Ulkoministeriön kansioissa, 3. huhtikuuta 1918 sanoo: "Jos Reed on tulossa kotiin hänellä saattaisi yhtä hyvin olla rahaa. Minä ymmärrän että vaihtoehdot ovat karkotus Norjasta tai kohtelias paluu. Jos näin, jälkimmäinen näyttää paremmalta vaihtoehdolta." Tätä suojelevaa huomautusta edeltää sähke 1. huhtikuuta 1918, ja taas kerran Amerikkalaiselta lähetystösihteeriltä Christianiassa: "John Reed pyytää Eugene Boissevainia kiireesti lähettämään kolmesataa dollaria." [19] Tämä sähke lähetettiin Eugene Boissevainille Ulkoministeriön toimesta 3. huhtikuuta 1918.
Reed ilmeisesti sai rahansa ja palasi turvallisesti takaisin Yhdysvaltoihin. Seuraava dokumentti Ulkoministeriön kansioissa on kirje William Franklin Sandsille John Reediltä, päivämäärä 4. kesäkuuta 1918, ja se on kirjoitettu Crotonon-Hudsonilla, New Yorkissa. Tässä kirjeessä Reed vakuuttaa että hän on laatinut muistion Ulkoministeriölle, ja vetoaa Sandsiin että tämä käyttäisi vaikutusvaltaansa saadakseen vapaaksi papereita sisältävät laatikot jotka on tuotu takaisin Venäjältä. Reed päättää: "Anteeksi että vaivaan sinua mutta en tiedä kenen muun puoleen voisin kääntyä, eikä minulla ole varaa uuteen matkaan Washingtoniin." Tämän jälkeen Frank Polk, toimiva ulkoministeri, sai kirjeen Sandsilta joka koski John Reedin paperien vapauttamista. Sandsin kirje, 5. kesäkuuta 1918, osoitteesta 120 Broadway, on tässä jäljennettynä kokonaisuudessaan; se antaa täysin selkeitä lausuntoja Reedin vallasta:
My dear Mr. Polk:Minä otan vapauden lisätä tähän kirjeeseen vetoomuksen John ("Jack") Reediltä jotta auttaisit häntä, jos mahdollista, varmistamaan papereiden vapauttamisen jotka hän toi tähän maahan mukanaan Venäjältä.
Minulla oli keskustelu Hra. Reedin kanssa kun hän saapui, jossa hän selosti Neuvostohallituksen tietyistä yrityksistä käynnistää rakentava kehitys, sekä ilmaisi halunsa tuoda meidän Hallituksemme tietoon kaikki havainnot jotka hän oli tehnyt tai informaation jonka hän oli hankkinut yhteyksillään Lev Trotskiin. Minä ehdotin että hän kirjoittaisi muistion tästä aiheesta sinulle, ja lupasin soittaa Washingtoniin pyytääkseni sinua antamaan hänelle haastattelu tätä tarkoitusta varten. Hän palasi kotiin mukanaan suunnaton määrä papereita, jotka otettiin häneltä tutkimuksia varten, ja tästä aiheesta hän toivoi myös saavansa puhua sellaisen kanssa jolla on valtaa, jotta voisi vapaaehtoisesti tarjota mitä hyvänsä informaatiota Hallitukselle, ja hän haluaisi että ne paperit vapautettaisiin joita hän tarvitsee työssään sanomalehden ja aikakauslehden palveluksessa.
En usko että Hra. Reed on "Bolshevikki" tai "vaarallinen anarkisti", kuten olen kuullut häntä kuvailtavan. Hän on sensaatio-hakuinen journalisti, epäilemättä, mutta tämä on kaikki. Hän ei yritä saattaa Hallitustamme vaikeaan asemaan, ja tästä syystä hän kieltäytyi "suojelusta" jota minun ymmärtääkseni Trotski tarjosi, kun hän palasi New Yorkiin kohdatakseen syytteet häntä vastaan Masses-oikeudenkäynnissä. Petrogradin Bolshevikit arvostavat häntä, kuitenkin, ja, siksi, kaikki mitä meidän poliisimme saattaa tehdä joka näyttää "vainoamiselta" aiheuttaa närkästystä Petrogradissa, mikä ei uskoakseni ole suotavaa. Häntä voidaan käsitellä ja kontrolloida paljon paremmin muilla keinoin kuin meidän poliisimme toimesta.
En ole nähnyt muistiota jonka hän antoi Hra. Bullittille — minä halusin että hän näyttäisi sen ensin minulle, ja että hän kenties muokkaa sitä, muttä hänellä ei ollut tilaisuutta tehdä sitä.
Minä toivon että et pidä minua tunkeilevana tässä asiassa tai sellaisena että sekaantuisin asioihin jotka eivät kuulu minulle. Minusta on viisasta olla loukkaamatta Bolshevikki-johtajia jollei ja kunnes tulee välttämättömäksi tehdä niin — jos sellainen on välttämätöntä — ja on epäviisasta pitää jokaista epäilyttävänä tai jopa vaarallisena hahmona, jolla on ollut ystävälliset suhteet Bolshevikkeihin Venäjällä. Minusta on parempaa politiikkaa yrittää käyttää tällaisia ihmisiä omiin tarkoituksiimme luodessamme Venäjän-politiikkaa, jos on mahdollista tehdä näin. Luento jota Reed ei voinut pitää Philadelphiassa koska poliisi esti sen (hän menetti malttinsa, joutui konfliktiin poliisin kanssa ja pidätettiin) on ainoa luento Venäjästä jonka kuulemisesta olisin voinut maksaa, jos en olisi jo nähnyt hänen muistiinpanojaan tästä aiheesta. Se käsitteli aihetta jonka me voisimme hyvinkin mahdollisesti havaita kontaktipisteeksi Neuvostohallituksen kanssa, josta käsin aloittaa rakentava työ!
Emmekö me voisi käyttää häntä, sen sijaan että katkeroittaisimme hänet ja tekisimme hänestä vihollisen? Hän ei ole täysin tasapainossa, mutta hän on, jollen ole täysin väärässä, altis hienovaraiselle ohjaukselle, ja hän voisi olla erittäin käyttökelpoinen.
Sincerely yours,
William Franklin SandsThe Honourable Frank Lyon Polk
Counselor for the Department of State
Washington, D.C.
Tämän dokumentin merkitys on selkeä paljastus suorasta interventiosta erään American International Corporationin virkailijan (executive secretary) toimesta tunnetun Bolshevikin puolesta. Pohdi muutamaa Sandsin lausuntoa Reedistä: "Häntä voidaan käsitellä ja kontrolloida paljon paremmin muilla keinoin kuin meidän poliisimme toimesta." Tai: "Emmekö me voisi käyttää häntä, sen sijaan että katkeroittaisimme hänet ja tekisimme hänestä vihollisen?" Tai: "..hän on, jollen ole täysin väärässä, altis hienovaraiselle ohjaukselle, ja hän voisi olla erittäin käyttökelpoinen." Aivan selvästi, American International Corporation näki John Reedin agenttina tai potentiaalisena agenttina joka voisi olla, ja joka luultavasti oli jo tuotu sen kontrolliin. Se tosiasia että Sands oli asemassa että hän voisi pyytää Reedia muokkaamaan muistiota (Hra. Bullittille) viittaa siihen että jonkinlainen kontrolli oli jo luotu.
Sitten huomioi Sandsin potentiaalisen vihamielinen asenne Bolshevikkeja kohtaan, sekä huonosti peitelty aikomus provosoida heitä. "Minusta on viisasta olla loukkaamatta Bolshevikki-johtajia jollei ja kunnes tulee välttämättömäksi tehdä niin — jos sellainen on välttämätöntä — ja on epäviisasta pitää jokaista epäilyttävänä tai jopa vaarallisena hahmona, jolla on ollut ystävälliset suhteet Bolshevikkeihin Venäjällä."
Tämä on epätavallinen kirje Neuvosto-agentin puolesta yksityiseltä USA:n kansalaiselta jonka neuvoja Ulkoministeriö kaipasi.
Eräs myöhempi muistio, 19. maaliskuuta 1920, Ulkoministeriön kansioissa, kertoo siitä kun Suomen viranomaiset pidättivät John Reedin Turussa, ja siitä kun Reedillä oli hallussaan Englannin, USA:n ja Saksan passeja. Reed, matkustaen salanimellä "Casgormlich", kuljetti mukanaan timantteja, suurta rahasummaa, Neuvostoliittolaista propaganda-kirjallisuutta, ja elokuvaa. 21. huhtikuuta 1920, Amerikkalainen lähetystösihteeri Helsingissä sähkötti Ulkoministeriöön:
Lähetän seuraavassa säkissä vahvistettuja kopioita kirjeistä Emma Goldmanilta, Trotskilta, Leniniltä ja Sirolalta joita löytyi Reedin hallusta. Ulkoministeriö on luvannut antaa täydelliset muistiinpanot Oikeuden istunnoista.
Taas kerran Sands puuttui asioihin: "Minä tunnen Reedin henkilökohtaisesti." [21] Ja, kuten vuonna 1915, Metropolitan-aikakauslehti myös tuli Reedin avuksi. H.J. Whigham kirjoitti 15. huhtikuuta 1920, Bainbridge Colbylle Ulkoministeriöön: "Olen kuullut että John Reed on vaarassa joutua teloitetuksi Suomessa. Toivon että Ulkoministeriö voisi ottaa välittömiä askeleita varmistaakseen että hän saa kunnollisen oikeudenkäynnin. Kiireesti pyydän nopeita toimenpiteitä." [22] Tämä oli lisäys 13. huhtikuuta 1920 lähetettyyn sähkeeseen Harry Hopkinsilta, joka oli määrätty kuuluisuuteen Presidentti Rooseveltin alaisuudessa:
Ymmärrän että Ulkoministeriöllä on tietoa että Jack Reed pidätettiin Suomessa, tullaan teloittamaan. Eräänä hänen sekä sinun ystävänä sekä hänen vaimonsa puolesta kehotan sinua ryhtymään nopeisiin toimiin estääkseen teloituksen ja turvaamaan vapautuksen. Tunnen varmaksi että voin turvautua sinun välittömään ja tehokkaaseen interventioon. [23]
Tämän jälkeen SUomen viranomaiset vapauttivat John Reedin.
Tällä oudolla selostuksella jossa puututtiin asioihin Neuvostoagentin puolesta voi olla useita selityksiä. Eräs hypoteesi joka sopii muihin todisteisiin liittyen Wall Streetiin ja Bolshevikkien vallankumoukseen on että John Reed oli käytännössä Morganin intressien agentti — kenties ainoastaan puoliksi tietoinen omasta kaksoisroolistaan — että hänen kapitalismin vastaiset kirjoituksensa pitivät yllä arvokasta myyttiä että kaikki kapitalistit ovat ikuisessa sodassa sosialistisia vallankumouksellisia vastaan. Carroll Quigley, kuten me olemme jo maininneet, raportoi että Morganin intressit rahallisesti tukivat kotimaisia vallankumous-organisaatioita sekä kapitalismin vastaisia kirjoituksia. [24] Ja me olemme esittäneet tässä luvussa kiistämättömiä dokumentti-todisteita että Morganin intressit kontrolloivat tehokkaasti erästä Neuvosto-agenttia, toimivat hänen puolestaan ja, mikä vielä tärkeämpää, yleisesti sekaantuivat asioihin Neuvostoliiton intressien puolesta USA:n hallituksen sisällä. Nämä aktiviteetit keskittyivät yhteen osoitteeseen: 120 Broadway, New York City.
Lähteet:
1. Equitable Office Buildingin suunnitteli Dwight W. Morrow, joka oli myöhemmin Morganin kumppani, mutta sitten lakifirma Simpson, Thacher & Bartlettin jäsen. Thacherin firma lahjoitti kaksi jäsentä USA:n Punaisen Ristin Missioon Venäjälle vuonna 1917 (katso luku 5).
3. Carroll Quigley, Tragedy and Hope (New York: Macmillan, 1966), p. 938. Quigley was writing in 1965, so this places the start of the infiltration at about 1915, a date consistent with the evidence here presented.
4. Frank A. Vanderlip, From Farm Boy to Financier (New York: A. Appleton-Century, 1935).
5Ibid., p. 267.
6. Ibid., pp. 268-69. Pitäisi huomauttaa että useat nimet jotka Vanderlip mainitsee esiintyvät muualla tässä kirjassa: Rockefeller, Armour, Guaranty Trust, ja (Otto) Kahn — heillä kaikilla oli jonkinlaisia yhteyksiä Bolshevikkien vallankumoukseen ja sen jälkiseurauksiin.
7. Ibid., p. 269.
8. U.S. Stale Dept. Decimal File, 861.00/961.
9. Sands memorandum to Lansing, p. 9.
10. William Franklin Sands kirjoitti useita kirjoja, mukaan lukien Undiplomatic Memoirs (New York: McGraw-Hill, 1930), elämäkerta joka kattoi vuodet vuoteen 1904 saakka. Myöhemmin hän kirjoitti teoksen Our Jungle Diplomacy (Chapel Hill: University of North Carolina Press, 1941), merkittävän teoksen imperialismista Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 1918 hän julkaisi artikkelin, "Salvaging Russia", Aasiassa, selittääkseen tukea Bolshevikki-hallinnolle.
11. All the above in U.S. State Dept. Decimal File, 861.00/969.
12. Kirjoittaja ei voi olla valittamatta akateemisten tutkijoiden saamaa kohtelua. Vuonna 1973, esimerkiksi, tältä kirjailijalta yhä kiellettiin pääsy joihinkin Ulkoministeriön kansioihin vuodelta 1919.
13. U.S. State Dept. Decimal File, 861.51/333.
14. U.S. State Dept. Decimal File, 861.516 84, September 2, 1919.
15. Ibid.
16. Other contributors to the Masses mentioned in this book were journalist Robert Minor, chairman of the, U.S. Public Info, marion Committee; George Creel; Carl Sandburg, poet-historian; and Boardman Robinson, an artist.
17. Granville Hicks, John Reed, 1887-1920 (New York: Macmillan, 1936), p. 215.
18. U.S. State Dept. Decimal File, 860d.1121 R 25/4.
19. Ibid., 360d.1121/R25/18. Granville Hicksin mukaan teoksessa John Reed, "Masses ei voinut maksaa Reedin kuluja. Lopulta, aikakauslehden ystävät, ensisijassa Eugene Boissevain, nosti rahat." (p. 249).
20. U.S. State Dept. Decimal File, 360. D. II21.R/20/221/2 R25 (John Reed). The letter was transferred by Mr. Polk to the State Department archives on May 2, 1935.
21. Ibid., 360d.1121 R 25/72.
22. Ibid.
23. This was addressed to Bainbridge Colby, ibid., 360d.1121 R 25/30. Another letter, dated April 14, 1920, and addressed to the secretary of state from 100 Broadway, New York, was from W. Bourke Cochrane; it also pleaded for the release of John Reed.
24. Quigley, op. cit.
*The John MacGregor Grant Company, agent for the Russo-Asiatic Bank (involved in financing the Bolsheviks), was at 120 Broadway — and financed by Guaranty Trust Company.
**Sir Ernest Cassel, prominent British financier.
