Wall Street and the Bolshevik Revolution

Luku 4: WALL STREET JA MAAILMAN VALLANKUMOUS

Se missä te Radikaalit ja me joilla on vastakkaiset mielipiteet eroamme, ei koske niinkään lopputulosta kuin keinoja, ei niinkään sitä mitä pitäisi luoda kuin sitä kuinka se pitäisi tehdä, ja kuinka se voidaan tehdä, luominen...

Leon Trotsky, in New York Times, December 13, 1938. (Hague was a New Jersey politician)

Ennen Ensimmäistä maailmansotaa, finanssi- ja bisnes-rakennelmaa Yhdysvalloissa hallitsi kaksi konglomeraattia: Standard Oil, tai Rockefellerin valtakunta, sekä Morganin teollisuuskompleksi — rahoitus- ja kuljetusyhtiöt. Rockefellerin ja Morganin trusti-allianssit eivät hallinneet ainoastaan Wall Streetiä vaan, toisiinsa kytköksissä olevien johtajien kautta, melkein koko Yhdysvaltain taloudellista kudosta. [1] Rockefellerin intressit monopolisoivat bensiini- ja siihen liittyvät teollisuudenalat, ja ne kontrolloivat kupari-trustia, sulattamo-trustia, sekä suunnatonta tupakka-trustia, sen lisäksi että niillä oli vaikutusvaltaa joihinkin Morganin omistuksiin kuten U.S. Steel Corporation samoin kuin satoihin pienempiin teollisuus-trusteihin, julkisten palveluiden operaatioihin, rautatie- ja pankki-instituutioihin. National City Bank oli suurin pankeista johon Standard Oil & Rockefellerilla oli valtaa, mutta taloudellinen valta ulottui United States Trust Companyyn ja Hanover National Bankiin samoin kuin suuriin vakuutusyhtiöihin — New Yorkin Equitable Life and Mutual.

Suuret Morganin yritykset olivat terästeollisuudessa, varustamoissa ja sähköteollisuudessa; niihin kuului General Electric, kumi-trusti, ja rautatiet. Kuten Rockefeller, Morgan hallitsi finanssi-korporaatioita — National Bank of Commerce ja Chase National Bank, New York Life Insurance, sekä Guaranty Trust Company. J.P. Morganin ja Guaranty Trust Companyn nimi esiintyy toistuvasti tässä kirjassa. 1900-luvun alkupuolella, Harrimanin intressit hallitsivat Guaranty Trust Companya. Kun vanhempi Harriman (Edward Henry) kuoli vuonna 1909, Morgan ja kumppanit ostettiin Guaranty Trustiin samoin kuin Mutual Lifeen ja New York Lifeen. Vuonna 1919 Morgan myös osti vallan Equitable Lifessä ja Guaranty Trust Company sulautti itseensä vielä kuusi vähäisempää trusti-yhtiötä. Täten, Ensimmäisen maailmansodan lopussa Guaranty Trust ja Bankers Trust olivat, tässä järjestyksessä, suurin ja toiseksi suurin trusti-yhtiö Yhdysvalloissa, joita molempia Morganin untressit hallitsivat. [2]

Amerikkalaiset rahamiehet jotka olivat yhteydessä näihin ryhmiin olivat sekaantuneet vallankumouksen rahoittamiseen jo ennen vuotta 1917. Wall Streetin lakifirman Sullivan & Cromwellin sekaantuminen Panaman Kanavan kiistoihin on tallennettuna vuoden 1913 Kongressin pöytäkirjoihin. Tästä episodista kansanedustaja Rainey teki yhteenvedon:

On minun väitteeni että tämä Hallitus [Yhdysvallat] teki mahdolliseksi vallankumouksen Panaman kannaksella. Ilman tämän Hallituksen apua onnistunutta vallankumousta ei mahdollisesti olisi voinut tapahtua, ja minä väitän että tämä Hallitus rikkoi vuoden 1846 sopimusta. Minä kykenen esittämään todisteet että itsenäisyysjulistus joka annettiin Panamassa 3. marraskuuta 1903, oli valmisteltu täällä New York Cityssä ja kuljetettu sieltä — valmisteltu Wilsonin (sic) Nelson Cromwellin toimistossa... [3]

Kansanedustaja Rainey jatkoi sanomalla että ainoastaan kymmenen tai kaksitoista Panaman tärkeintä vallankumouksellista plus "Panama Railroad & Steamship Companyn virkailijaa, jotka olivat William Nelson Cromwellin alaisuudessa — New York & Ulkoministeriön virkailijat Washingtonissa — tiesivät tulevasta vallankumouksesta". [4] Vallankumouksen tarkoitus oli köyhdyttää Kolumbia, jolle Panama kuului siihen aikaan, sekä saada Panaman Kanava itselle.

Parhaiten dokumentoitu esimerkki Wall Streetin sekaantumisesta vallankumoukseen on erään New Yorkin syndikaatin operaatio Kiinan vuoden 1912 vallankumouksessa jota johti Sun Yat-sen. Vaikka syndikaatin lopulliset voitot jäävät hämäriksi, tämän New Yorkin finanssiryhmän aikomukset ja rooli ovat täysin dokumentoituja aina rahaan, informaatioon jotka koskivat kiinalaisia salaseuroja, sekä ostettavien ja kuljetettavien aseiden luetteloon. New Yorkin pankkiirien syndikaattiin Sun Yat-senin puolesta kuului Charles B. Hill, lakifirman Hunt, Hill & Betts asianajaja. Vuonna 1912 tämä firma sijaitsi osoitteessa 165 Broadway, New York, mutta vuonna 1917 se muutti osoitteeseen 120 Broadway (katso luku kahdeksan tämän osoitteen merkityksen vuoksi). Charles B. Hill oli useiden Westinghousen tytäryhtiöiden johtaja, mukaan lukien Bryant Electric, Perkins Electric Switch, ja Westinghouse Lamp — jotka kaikki kuuluivat Westinghouse Electric -yhtiöön jonka New Yorkin toimisto myös sijaitsi osoitteessa 120 Broadway. Charles R. Cranella, Westinghousen tytäryhtiöiden organisoijalla Venäjällä, oli tunnettu rooli Bolshevikkien vallankumouksen ensimmäisessä ja toisessa vaiheessa.

Hillin syndikaatin teot Kiinassa on tallennettuna Hoover Institutionin Laurence Boothe Papereihin. [5] Nämä paperit sisältävät yli 110 asiaan liittyvää kohtaa, mukaan lukien kirjeenvaihto jota Sun Yat-sen kävi Amerikkalaisten tukijoidensa kanssa. Vastineeksi taloudellisesta tuesta, Sun Yat-sen lupasi Hillin syndikaatille rautatie-, pankki-, ja kaupankäynti-lupia uudessa vallankumouksen jälkeisessä Kiinassa.

Eräs toinen esimerkki vallankumouksesta jota New Yorkin finanssi-instituutiot tukivat oli Meksikossa vuosina 1915-1916. [6] Von Rintelen, Saksan vakooja Yhdysvalloissa, oli syytettynä toukokuun 1917 oikeudenkäynnissä New York Cityssä yrityksestä "sekoittaa" Yhdysvallat, Meksiko ja Japani jotta estettäisiin aseiden kuljetus Ympärysvalloille Euroopassa. [7] Maksut aseista jotka kuljetettiin Yhdysvalloista meksikolaiselle vallankumoukselliselle Pancho Villalle, hoidettiin Guaranty Trust Companyn kautta. Von Rintelenin neuvonantaja, Sommerfeld, maksoi 380 000 dollaria Guaranty Trustin ja Mississippi Valley Trust Companyn kautta Western Cartridge Companyyn Altoniin, Illinoisiin, aseista jotka kuljetettiin El Pasoon, ja sieltä Villalle. Tämä tapahtui vuoden 1915 puolivälissä. 10. tammikuuta 1916, Villa murhasi seitsemäntoista Amerikkalaista kaivosmiestä Santa Isabelissa ja 9. maaliskuuta 1916, Villa hyökkäsi Columbukseen, Uuteen Meksikoon, ja surmasi vielä kahdeksantoista Amerikkalaista.

Wall Streetin sekaantuminen näihin hyökkäyksiin Meksikon rajalla oli kirjeen aiheena (6. lokakuuta 1910) Lincoln Steffensiltä, Amerikkalaiselta Kommunistilta, Eversti Houselle, Woodrow Wilsonin avustajalle:

My dear Colonel House,

Juuri ennen kuin lähtin New Yorkista viime maanantaina, minulle kerrottiin luottamuksellisesti että "Wall Street" oli saanut valmiiksi sopimuksen vielä yhdestä hyökkäyksestä Meksikolaisten rosvojoukkojen toimesta Yhdysvaltoihin; ne olisivat siten ajoitettuja ja niin julmia että ne vaikuttaisivat vaalien lopputulokseen... [8]

Sitten kun hän oli noussut valtaan Meksikossa, Carranzan hallitus osti lisää aseita Yhdysvalloista. American Gun Company teki sopimuksen tuoda 5 000 Mauseria ja War Trade Board antoi luvan kuljettaa 15 000 asetta ja 15 000 000 ammusta. USA:n Meksikon suurlähettiläs, Fletcher, "tylysti kieltäytyi suosittelemasta tai kieltämästä kiväärien tai muiden sotatarvikkeiden kuljettamista Carranzalle". [9] Kuitenkin, ulkoministeri Robert Lansing rajoitti estoja, ja "pian American Gun Companyn sallittiin toteuttaa kuljetukset". [10]

New York Times raportoi Villan ja Carranzan joukkojen hyökkäyksistä Yhdysvaltoihin "Teksasin Vallankumouksena" (eräänlainen harjoittelu Bolshevikkien Vallankumousta varten) ja niihin osallistuivat myös Saksalaiset ja Bolshevikit. John A. Wallsin todistus, hän oli piirikunnan asianajaja Brownsvillestä, Teksasista, vuoden 1919 Komitean edessä, toi esiin asiakirja-todistuksia yhteyksistä Bolshevikkien etujen Yhdysvalloissa, Saksalaisen aktiviteetin, ja Carranzan joukkojen Meksikossa välillä. [11] Täten, Carranzan hallitus, ensimmäinen maailmassa jossa oli Neuvosto-tyyppinen perustuslaki (jonka Trotskilaiset kirjoittivat), oli hallitus jolla oli Wall Streetin tuki. Carranzan vallankumous ei luultavasti olisi onnistunut ilman Amerikkalaisten ammuksia eikä Carranza olisi pysynyt vallassa niin pitkään kuin hän pysyi ilman Amerikkalaista apua. [12]

Samanlainen interventio vuoden 1917 Bolshevikkien Vallankumouksessa Venäjällä pyörii Ruotsalaisen pankkiirin ja välittäjän Olof Aschbergin ympärillä. Loogisesti, tämä tarina alkaa Tsaarin ottamilla lainoilla jotka Wall Streetin pankki-syndikaatit myönsivät hänelle.

Amerikkalaiset pankkiirit ja Tsaarin ottamat lainat

Elokuussa 1914, Eurooppa meni sotaan. Kansainvälisen lain mukaan puolueettomat maat (ja Yhdysvallat oli puolueeton huhtikuuhun 1914 saakka) eivät saaneet antaa lainaa sotaa käyville maille. Tämä oli juridinen samoin kuin moraalinen kysymys.

Kun Morganin Huone myönsi lainoja Britannialle ja Ranskalle vuonna 1915, J.P. Morgan väitti että ne eivät olleet lainoja sodankäyntiin, vaan pelkästään keinoja helpottaa kansainvälistä kauppaa. Presidentti Wilson oli kätevästi tehnyt tällaisen eron lokakuussa 1914; hän selitti että valtioiden velkakirjojen myynti Yhdysvalloissa ei ollut käytännössä laina sotaa käyvälle maalle eikä siinä rahoitettu sotaa. Toisaalta, valtion velkakirjojen tai muiden velkakirjojen hyväksyminen (acceptance of Treasury notes or other evidence of debt) maksuksi tavaroista oli ainoastaan keino helpottaa kaupankäyntiä, eikä sillä rahoitettu sotaa. [13]

Dokumentit Ulkoministeriön kansioissa osoittavat että National City Bank, jota Stillmanin ja Rockefellerin intressit kontrolloivat, sekä Guaranty Trust, jota Morganin intressit kontrolloivat, yhdessä antoivat huomattavia lainoja sotaa käyvälle Venäjälle ennenkuin Yhdysvallat liittyi sotaan, ja näitä lainoja nostettiin sen jälkeen kun Ulkoministeriö huomautti näille firmoille että se oli vastoin kansainvälistä lakia. Edelleen, neuvottelut näistä lainoista käytiin USA:n hallituksen virallisten kommunikaatio-laitteiden kautta Ulkoministeriön huipputason "Vihreän Salakirjoituksen" (Green Cipher) suojissa. Alla on lainauksia Ulkoministeriön sähkeistä jotka kuuluvat asiaan.

24. toukokuuta 1916, Suurlähettiläs Francis Petrogradissa lähetti seuraavanlaisen sähkeen Ulkoministeriöön Washingtonissa lähetettäväksi edelleen Frank Arthur Vanderlipille, joka oli siihen aikaan National City Bankin pääjohtaja New Yorkissa. Tämä sähke lähetettiin Green Cipherillä ja USA:n Ulkoministeriön virkailijat Petrogradissa ja Washingtonissa tekivät salauksen ja purkivat sen veronmaksajien kustannuksella (file 861.51/110).

563, May 24, 1 p.m.
For Vanderlip National City Bank New York:
Five.

Meidän aiemmat luotto-optiot vahvistuneet. Me suosittelemme sähkötettyä suunnitelmaa turvallisena investointina sekä hyvin houkuttelevana spekulaationa ruplissa. "Guaranteen" näkemyksen mukaan vaihtokurssi on korvannut kurssin joka on jossain määrin nykyisten markkinoiden yläpuolella. [Owing unfavorable opinion created by long delay have on own responsibility offered take twenty-five million dollars.] Me ajattelemme että suuri osa kaikesta pitäisi jättää pankin ja Ympärysvaltojen instituutioiden säilytettäväksi. Lisäehtona asiakkaan velkakirjat tulevat pantiksi sadan viidenkymmenen miljoonan dollarin edestä ollen ehdottomana vakuutena ja turvaten markkinat jopa siinäkin tapauksessa että lainoja ei makseta. Me pidämme kolmen vuoden optiota velkakirjoille hyvin arvokkaana ja tästä syystä rupla-lainan määrää pitäisi kasvattaa [by group or by distribution to close friends]. American Internationalin pitäisi ottaa sulku ja me informoimme Hallitusta. Ajattele että ryhmä pitäisi perustaa kerralla ottamaan ja julkaisemaan velkakirjat... pitäisi varmistaa täydellinen yhteistyö "guaranty". Ehdotan että tapaat Jackin henkilökohtaisesti, käytät kaikkia keinoja saadaksesi heidät todella tekemään töitä tai muuten teet yhteistyötä "guaranteen" kanssa luodaksesi uuden ryhmän. Mahdollisuudet tässä seuraavien kymmenen vuoden aikana hyvin suuria liittyen valtion ja teollisuuden rahoittamiseen ja jos tämä transaktio saatetaan päätökseen epäilemättä pitäisi luoda. Vastauksessa pidä mielessä tilanne koskien sähkettä.

MacRoberts Rich.

Francis, USA:n suurlähettiläs

On useita kohtia jotka tulisi panna merkille yllä olevasta sähkeestä jotta ymmärrettäisiin tarina joka seuraa. Ensiksi, huomioi viittaus American International Corporationiin, joka on Morganin firma, sekä nimet jotka tulevat esiin yhä uudestaan tässä tarinassa. Toiseksi, "guarantee" viittaa Guaranty Trust Companyyn. Kolmanneksi, "MacRoberts" oli Samuel MacRoberts National City Bankin pääjohtaja. [14]

24. toukokuuta 1916, Suurlähettiläs Francis sähkötti viestin joka oli Petrogradin Guaranty Trustin Rolph Marshilta New Yorkin Guaranty Trustiin. Taas kerran, käytettiin erityistä Green Cipheriä sekä Ulkoministeriön laitteita. Tämä sähke on seuraavanlainen:

565, May 24, 6 p.m.
for Guaranty Trust Company New York:
Three.

Olof ja minä itse ajattelemme että tämä uusi ehdotus pikemminkin auttaa kuin haittaa mainettasi. Tällainen yhteistyö välttämätöntä jos suuria asioita halutaan suorittaa tässä. Voimakkaasti kehotan että järjestelet asioita Cityn kanssa toimiaksesi yhdessä kaikissa suurissa ehdotuksissa tässä. Selkeitä etuja molemmille ja estää pelaamisen toisia vastaan. City edustaa tässä sellaista yhteistyötä. Me molemmat harkitsemme rupla-luottoa velkakirja-option kera. Toinen kappale tarjoaa mahtavaa tuottoisaa mahdollisuutta, voimakkaasti kehotan sinua hyväksymään sen. Ole hyvä ja sähkötä minulle täysi valtuutus toimia yhteistyössä Cityn kanssa. Taas kerran kehotan sinua ottamaan kahdenkymmenen viiden miljoonan ruplan luoton. Ei mahdollisuutta hävitä ja ehdottomia spekulatiivisia etuja. Tämä menee Suurlähetystön kautta salakirjoituksella. [15]

ROLPH MARSH FRANCIS,
AMERICAN AMBASSADOR

"Olof" tässä sähkeessä oli Olof Aschberg, Ruotsalainen pankkiiri ja Nya Bankenin johtaja Tukholmassa. Aschberg oli ollut New Yorkissa neuvottelemassa Morganin firman kanssa näistä Venäjän lainoista. Nyt, vuonna 1916, hän oli Petrogradissa Guaranty Trustin Rolph Marshin ja Rich of National City Bankin Samuel MacRobertsin ("City" tässä sähkeessä) kanssa järjestelemässä lainoja Morgan-Rockefellerin yhtymälle. Seuraavana vuonna, Aschberg, kuten me tulemme näkemään myöhemmin, tunnettaisiin "Bolshevikkien Pankkiirina", ja hänen omat muistelmansa antavat todistuksia tämän tittelin oikeutuksesta.

Ulkoministeriön kansiot sisältävät myös joukun sähkeitä Suurlähettiläs Francisin, sihteeri Frank Polkin ja ulkoministeri Robert Lansingin välillä liittyen National City Bankin Guaranty Trustin sähkeiden laillisuuteen ja sopivuuteen veronmaksajien kustannuksella. 25. toukokuuta 1916, Suurlähettiläs Francis sähkötti Washingtoniin seuraavaa sekä viittasi kahteen edelliseen sähkeeseen.

569, May 25, one p.m.

Nimun sähkeeni 563 ja 565 toukokuun 24. on lähetetty instituutioiden paikallisille edustajille kulutusluoton toivossa joka suurelta osin kasvattaisi kansainvälistä kauppaa ja suuresti hyödyttäisi diplomaattisia suhteita. Usko menestykseen lupaava. Petrogradin edustajat pitävät ehtoja hyvin tyydyttävinä mutta pelkäävät että tällaiset vetoomukset heidän instituutioihinsa estäisivät kulutusluoton jos Hallitus täällä perehtyy näihin ehtoihin. ROLPH MARSH FRANCIS,
AMERICAN AMBASSADOR

Perussyy jota Francis lainasi tässä sähkeiden edesauttamiseksi on "toivo kulutusluotosta joka suuressa määrin lisäisi kansainvälistä kauppaa". [16] Kaupallisten viestien välittäminen Ulkoministeriön laitteilla oli kielletty, ja 1. kesäkuuta, Polk sähkötti Francisille:

842, June 1.

Ulkoministeriön säännösten valossa (koskien kaupallisia viestejä) jotka on annettu 15. maaliskuuta, ole hyvä ja selitä miksi viestit 563, 565 ja 575 pitäisi välittää.

Sitten, 8. kesäkuuta 1916, Ulkoministeri Lansing selitti tätä kieltoa ja lausui selkeästi että ehdotetut lainat olivat laittomia.

860, June 8.

Koskien sähkeitänne 563, 565 ja 569. Ennenkuin lähetän viestinne Vanderlipille ja Guaranty Trust Companylle, minun täytyy tiedustella että liittyvätkö ne Venäjän Hallituksen lainoihin millään tavalla. Jos ne liittyvät, pahoittelen että Ulkoministeriö ei voi olla osapuoli niiden lähettämisessä. sillä tällainen toimenpide alistaisi sen oikeutetulle kritiikille koska silloin tämä Hallitus osallistuisi lainan välittämiseen, sotaa käyvälle maalle tarkoituksena että se voisi jatkaa vihamielisiä operaatioitaan. Tällainen osallistuminen on vastoin kansainvälisen lain hyväksyttyjä sääntöjä että puolueettomien Hallitusten ei pitäisi lainata apuaan sotalainojen nostamiseen sotaa käyvien maiden taholta.

Lansingin sähkeen viimeistä riviä, siten kuin se oli kirjoitettu, ei välitetty Petrogradiin. Sähkeessä luki: "Eikö voida tehdä järjestelyjä näiden viestien lähettämiseksi Venäläisten kanavien kautta?" [17]

Kuinka me voimme arvioida näitä sähkeitä ja osapuolia jotka olivat niissä mukana?

Selvästikin, Morgan-Rockefellerin intressit eivät olleet kiinnostuneita kansainvälisen lain noudattamisesta. Ilmiselvä aikomus näissä sähkeissä on myöntää lainoja sotaa käyville maille. Ei ollut epäröintiä, näiden firmojen osalta, käyttää Ulkoministeriön laitteita neuvotteluihin. Edelleen, huolimatta protesteista, Ulkoministeriö salli näiden viestien mennä läpi. Lopulta, ja kaikkein mielenkiintoisinta tulevien tapahtumien kannalta, Olof Aschberg, tämä Ruotsalainen pankkiiri, oli tärkeä osanottaja ja välittäjä neuvotteluissa Guaranty Trustin puolesta. Tarkastelkaamme Olof Aschbergia lähemmin.

Olof Aschberg New Yorkissa, vuonna 1916

Olof Aschberg, tämä "Bolshevikkien Pankkiiri" (tai "Bankier der Weltrevolution", kuten häntä kutsuttiin Saksan lehdistössä), oli Nya Bankenin omistaja, joka perustettiin vuonna 1912 Tukholmassa. Muihin johtajiin kuului Ruotsalaisten osuustoimintaa harjoittavien firmojen kuuluisia jäseniä ja Ruotsalaisia sosialisteja, mukaan lukien G.W. Dahl, K.G. Rosling, ja C. Gerhard Magnusson. [18] Vuonna 1918 Nya Banken asetettiin Ympärysvaltojen mustalle listalle koska se suoritti finanssi-operaatioita Saksan puolesta. Vastauksena tähän, Nya Banken muutti nimensä ja siitä tuli Svensk Ekonomiebolaget. Pankki pysyi Aschbergin hallinnassa ja hän ensisijaisesti omisti sen. Pankin Lontoon agentti oli British Bank of North Commerce, jonka puheenjohtaja oli Earl Grey, Cecil Rhodesin entinen työtoveri. Muita Aschbergin mielenkiintoisessa bisnes-ympyrässä olivat Krassin, joka oli, Bolshevikkien Vallankumoukseen saakka (kun hän muutti väriään noustakseen johtavaksi Bolshevikiksi) Siemens-Schukertin Venäjän toimitusjohtaja Petrogradissa; Carl Furstenberg, rahaministeri ensimmäisessä Bolshevikkien hallituksessa; ja Max May, toimitusjohtaja joka oli vastuussa New Yorkin Guaranty Trustin ulkomaan operaatioista. Olof Aschberg arvosti Max Mayta niin paljon että valokuva Maysta on liitetty Aschbergin kirjaan. [19]

Kesällä 1916 Olof Aschberg oli New Yorkissa edustamassa sekä Nya Bankenia että Pierre Barkia, tsaarin rahaministeriä. Aschbergin tärkein bisnes New Yorkissa, New York Timesin mukaan (4. elokuuta 1916), oli neuvotella 50 miljoonan dollarin laina Venäjälle Amerikkalaisen pankki-syndikaatin kanssa jota johti Stillmanin National City Bank. Bisnes saatettiin päätökseen 5. kesäkuuta 1916; seurauksena oli 50 miljoonan dollarin laina Venäjälle 7½ prosentin korolla, sekä 150 miljoonan ruplan laina (corresponding 150-million-ruble credit) NCB-syndikaatilta Venäjälle. Tämä New Yorkin syndikaatti sitten muutti mieltään ja julkaisi 6½ prosentin sertifikaatteja omissa nimissään USA:n markkinoille 50 miljoonan dollarin arvosta. Täten, NCB-syntikaatti teki 50 miljoonan dollarin voiton lainaamalla rahaa Venäjälle, kellutti sitä Amerikkalaisella markkinoilla saadakseen lisää voittoa, ja hankki 150 miljoonan ruplan lainan Venäjälle.

New Yorkin vierailullaan tsaarin hallituksen puolesta, Aschberg antoi joitakin profeetallisia kommentteja koskien USA:n tulevaisuutta Venäjällä:

Amerikkalaisen pääoman ja Amerikkalaisen aloitekyvyn avaaminen, heräämisen kera jonka sota on saanut aikaan, tulee olemaan maan laajuinen sitten kun taistelu on ohi. Petrogradissa on nyt monia Amerikkalaisia, firmojen edustajia, pysyen tilanteen tasalla, ja heti kun muutos tulee, suunnaton kauppa USA:n ja Venäjän välillä lähtee käyntiin. [20]

Olof Aschberg Bolshevikkien Vallankumouksessa

Kun tsaarin laina-operaatiota kellutettiin (was being floated) New Yorkissa, Nya Banken ja Olof Aschberg kanavoivat rahoja Saksan hallitukselta Venäläisille vallankumouksellisille, jotka lopulta kukistivat "Kerenskin komitean" ja perustivat Bolshevikkien hallinnon.

Todisteet Olof Aschbergin läheisistä yhteyksistä Bolshevikki-Vallankumouksen rahoitukseen tulevat useista lähteistä, joista jotkin ovat arvokkaampia kuin toiset. Nya Bankenia ja Olof Aschbergia lainataan usein Sisson-papereissa; kuitenkin, George Kennan on systemaattisesti analysoinut näitä papereita ja osoittanut ne väärennetyiksi, vaikka ne luultavasti pohjautuvat autenttiseen materiaaliin. Toiset todisteet ovat lähtöisin eversti B.V. Nikitineltä, joka oli vastuussa Kerenskin hallituksen vastavakoilusta, ja ne koostuvat 29 sähkeestä jotka lähetettiin Tukholmasta Petrogradiin ja toisinpäin, liittyen Bolshevikkien rahoittamiseen. Kolme näistä sähkeistä viittaavat pankkeihin — sähkeet 10 ja 11 viittaavat Nya Bankeniin, ja sähke 14 viittaa Russo-Asiatic Bankiin Petrogradissa.

Sähke 10 kuuluu seuraavasti:

Gisa Furstenberg Saltsjobaden. Funds very low cannot assist if really urgent give 500 as last payment pencils huge loss original hopeless instruct Nya Banken cable further 100 thousand Sumenson.

Sähke 11 kuuluu seuraavasti:

Kozlovsky Sergievskaya 81. First letters received Nya Banken telegraphed cable who Soloman offering local telegraphic agency refers to Bronck Savelievich Avilov.

Furstenberg oli välittäjä Parvusin (Alexander I. Helphand) ja Saksan hallituksen välillä. Näiden sähkeiden perusteella, Michael Futrell päättelee:

Paljastui että muutaman viimeisen kuukauden aikana hän (Evegeniya Sumenson) oli saanut lähes miljoona ruplaa Furstenbergilta Nya Bankenin kautta Tukholmassa, ja että tämä raha tuli Saksalaisista lähteistä. [21]

Sähke 14 kuuluu seuraavasti:

Furstenberg Saltsjöbaden. Number 90 period hundred thousand into Russo-Asiatic Sumenson.

Russo-Asiatic Bankin USA:n edustaja oli MacGregor Grant Company osoitteessa 120 Broadway, New York City, ja tätä pankkia rahoitti Guaranty Trust Yhdysvalloissa ja Nya Banken Ruotsissa.

Toinen maininta Nya Bankenista on materiaalissa nimeltään "Syytökset Bolshevikkeja vastaan" (The Charges Against the Bolsheviks) joka julkaistiin Kerenskin aikakaudella. Erityisen huomionarvoista tässä materiaalissa on eräs dokumentti jonka on allekirjoittanut Gregory Alexinsky, Toisen Valtion Duuman (Second State Duma) entinen jäsen, viittauksessa rahansiirtoihin Bolshevikeille. Tämä dokumentti, osaltaan, on seuraavanlainen.

Juuri saadun informaation mukaan nämä luotettavat henkilöt Tukholmassa olivat: Bolshevikki Jacob Furstenberg, paremmin tunnettu nimellä "Hanecki" (Ganetskii), ja Parvus (Dr. Helfand); Petrogradissa: Bolshevikki-asianajaja M.U. Kozlovsky, nainen joka on sukua Hanecki - Sumensonille, sekaantunut spekulaatioon yhdessä Haneckin, sekä muiden kanssa. Kozlovsky on Saksalaisen rahan tärkein vastaanottaja, joka siirretään Berliinistä Disconto-Gesellschaftin kautta Tukholmaan, ja sieltä Siberian Bankiin Petrogradissa, missä hänen tilillään on tällä hetkellä yli 2 000 000 ruplaa. Sotilas-sensuuri on kaivanut esiin jatkuvan sähkeiden vaihdon, joka on luonteeltaan poliittista ja taloudellista Saksalaisten agenttien ja Bolshevikki-johtajien välillä (Tukholma-Petrograd). [22]

Edelleen, Ulkoministeriön kansioissa on salakirjoitus-viesti (Green Cipher) USA:n Norjan (Christiania) suurlähetystöstä (named Oslo, 1925), päivätty 21. helmikuuta 1918, jossa sanotaan:

Am informed that Bolshevik funds are deposited in Nya Banken, Stockholm, Legation Stockholm advised. Schmedeman. [23]

Lopulta, Michael Furtell, joka haastatteli Olof Aschbergia juuri ennen hänen kuolemaansa, päättelee että Bolshevikki-rahat todellakin siirrettiin Saksasta Nya Bankenin ja Jacob Furstenbergin kautta sillä varjolla että oltaisiin ikäänkuin maksettu tavaroista jotka oli laivattu. Futrellin mukaan, Aschberg vahvisti hänelle että Furstenbergilla oli kaupallista liiketoimintaa Nya Bankenin kanssa ja että Furstenberg oli myös lähettänyt rahaa Petrogradiin. Nämä lausunnot vahvistetaan Aschbergin muistelmissa. Yhteenvetona, Aschberg, Nya Bankeninsa kautta, oli epäilemättä kanava rahoille joita käytettiin Bolshevikkien Vallankumouksessa, ja Guaranty Trust yhdistettiin epäsuorasti koska sillä oli bisneksiä Aschbergin kanssa, sekä MacGregor Grant Companyn kanssa (New York), joka oli Russo-Asiatic Bankin agentti, joka oli toinen rahojen siirtokanava.

Nya Banken ja Guaranty Trust liittyvät Ruskombankiin

Useita vuosia myöhemmin, syksyllä 1922, Neuvostoliittolaiset perustivat ensimmäisen kansainvälisen pankin. Se pohjautui syndikaattiin jossa oli mukana entisiä Venäläisiä yksityisiä pankkiireita sekä joitakin uusia investointeja Saksalaisilta, Ruotsalaisilta, Amerikkalaisilta ja Brittiläisiltä pankkiireilta. Tunnettu nimellä Ruskombank (Foreign Commercial Bank or the Bank of Foreign Commerce), sitä johti Olof Aschberg; sen johto koostui tsaarin ajan yksityisistä pankkiireista, Saksalaisten, Ruotsalaisten ja Amerikkalaisten pankkien edustajista, ja, tietysti, Neuvostoliiton edustajista. USA:n Tukholman lähetystö raportoi Washingtoniin tästä kysymyksestä ja huomautti, viitaten Aschbergiin, että "hänen maineensa on huono. Häneen viitattiin Sisson-dokumenttien asiakirjassa 54, sekä sähkeessä 138 tammikuun 4. vuonna 1921, Kööpenhaminan lähetystösihteeriltä". [24]

Ulkomaisten pankkien rypäs joka oli mukana Ruskombankissa edusti etupäässä Brittiläistä pääomaa. Siihen kuului Russo-Asiatic Consolidated Limited, mikä oli eräs suurimmista yksityisistä lainoittajista Venäjällä, ja jolle Neuvostoliittolaiset antoivat 3 miljoonaa puntaa korvauksena vahingoista joita koitui sen omaisuudelle kansallistamisen yhteydessä. Britannian hallitus itsessään oli jo hankkinut huomattavia intressejä Venäläisissä yksityisissä pankeissa; Ulkoministeriön raportin mukaan, "Britannian Hallitus on voimakkaasti investoinut tähän kyseessä olevaan konsortioon." [25]

Tämä konsortio sai laajoja myönnytyksiä Venäjällä ja tällä pankilla oli osakepääomaa kymmenen miljoonan kultaruplan arvosta. Eräässä raportisa Tanskalaisessa sanomalehdessä, National Titende, sanottiin että "mahdollisuudet oli luotu yhteistyötä varten Neuvostohallituksen kanssa missä tämä, poliittisten neuvottelujen kautta, olisi ollut mahdotonta". [26] Toisin sanoen, kuten tämä sanomalehti jatkaa sanomalla, poliitikot epäonnistuivat saamaan aikaan yhteistyötä Neuvostoliittolaisten kanssa, mutta "voidaan olla varmoja että Venäjän kapitalistinen riistäminen alkaa saada ehdottomampia muotoja". [27]

Lokakuun alussa 1922, Olof Aschberg tapasi Berliinissä Emil Wittenbergin, Nationalbank für Deutschlandin pääjohtajan, ja Scheinmannin, Venäjän Valtionpankin johtajan. Keskusteltuaan Saksalaisten mukaantulosta Ruskombankiin, nämä kolme pankkiiria menivät Tukholmaan ja tapasivat siellä Max Mayn, Guaranty Trust Companyn pääjohtajan. Max May, siihen aikaan, oli Ruskombankin Ulkomaanosaston johtaja, kuten myös Schlesinger, Moscow Merchant Bankin entinen pääjohtaja, Kalaschkin, Junker Bankin entinen pääjohtaja, ja Ternoffsky, Siberian Bankin entinen pääjohtaja. Britannian hallitus osti osin tämän pankin vuonna 1918.

Professori Gustav Cassell Ruotsista suostui toimimaan Ruskombankin neuvonantajana. Cassellia lainattiin eräässä Ruotsalaisessa sanomalehdessä (Svenska Dagbladet, 17. lokakuuta 1922) seuraavasti:

Se että pankki on nyt aloittanut Venäjällä huolehtiakseen puhtaasti pankiasioista on suuri askel eteenpäin, ja minusta näyttää että tämä pankki perustettiin tekemään jotakin sellaista joka voisi luoda uutta taloudellista elämää Venäjällä. Se mitä Venäjä tarvitsee on pankki joka voisi luoda sisäistä ja ulkoista kaupankäyntiä. Jotta olisi minkäänlaista bisnestä Venäjän ja muiden valtioiden välillä täytyisi olla pankki joka voisi hoitaa sitä. Tätä eteenpäin otettua askelta pitäisi tukea kaikin tavoin muiden valtioiden toimesta, ja kun minulta kysyttiin neuvoa minä sanoin että olin valmis antamaan sitä. En ole nagatiivisen politiikan kannalla ja uskon että kaikki tilaisuudet pitäisi hyödyntää auttaaksemme myönteiseen jälleenrakennukseen. Suuri kysymys on että kuinka saada Venäjän valuuttakauppa takaisin normaaliksi. Se on monimutkainen kysymys ja se vaatii seikkaperäistä tutkimusta. Ratkaistakseni tämän ongelman olen luonnollisesti enemmän kuin halukas ottamaan osaa työhön. Venäjän jättäminen omien voimavarojensa ja oman kohtalonsa huomaan on typerää. [28]

Entistä Siberian Bankin rakennusta Petrogradissa käytettiin Ruskombankin pääkonttorina, jonka tavoitteena oli ottaa lyhytaikaisia lainoja ulkomaisilta pankeilta, tuoda ulkomaista pääomaa Neuvostoliittoon, ja yleisesti helpottaa Venäjän ulkomaankauppaa. Se aloitti 1. joulukuuta 1922, Moskovassa ja työntekijöitä oli 300.

Ruotsissa Ruskombankia edusti Svenska Ekonomibolaget (Tukholma), Olof Aschbergin Nya Banken uudella nimellä, ja Saksassa Garantie und Creditbank für Den Osten (Berliini). Yhdysvalloissa tätä pankkia edusti Guaranty Trust Company (New York). Pankin aloittaessa, Olof Aschberg kommentoi:

Tämä uusi pankki pyrkii ostamaan koneita ja raaka-aineita Englannista ja Yhdysvalloista, ja se antaa takuut sopimusten noudattamisesta. Kysymys hankintojen tekemisestä Ruotsista ei ole vielä noussut esiin, mutta toivotaan että näin tapahtuu myöhemmin. [29]

Liittyessään Ruskombankiin, Max May Guaranty Trustista antoi samanlaisen lausunnon:

Yhdysvaltojen, rikkaana maana jolla on hyvin kehittynyt teollisuus, ei tarvitse tuoda mitään ulkomailta, mutta... on hyvin kiinnostunut viemään tuotteitaan muihin maihin ja pitää Venäjää kaikkein sopivimpana markkina-alueena tähän tarkoitukseen, ottaen huomioon Venäjän valtavat tarpeet koskien kaikkia talouselämän osa-alueita. [30]

May lausui että Russian Commercial Bank oli "hyvin tärkeä" ja että se "suuressa määrin rahoittaisi kaikkia Venäjän teollisuuden osa-alueita".

Alusta lähtien, Ruskombankin operaatioita rajoitti Neuvostoliiton ulkomaankaupan monopoli. Pankilla oli vaikeuksia hankkia etulyöntiasemaa Venäläisille tavaroille joita vietiin ulkomaille. Koska ne kuljetettiin Neuvostoliiton kauppa-delegaatioiden nimissä, huomattava osa Ruskombankin rahoista oli lukittuna Venäjän Valtionpankin holveihin. Lopulta, vuoden 1924 alkupuolella, Russian Commercial Bank fuusioitui Neuvostoliiton ulkomaankauppa-komissariaatin kanssa, ja Olof Aschberg erotettiin korkeasta asemastaan pankissa koska, Moskovassa väitettiin, hän oli väärinkäyttänyt pankin rahoja. Hänen alkuperäinen yhteytensä pankkiin oli ystävyyssuhde Maxim Litvinovin kanssa. Tämän liikekumppanuuden kautta, niin sanotaan Ulkoministeriön raportissa, Olof Aschbergilla oli pääsy suuriin rahasummiin tarkoituksena maksaa tuotteista jotka Neuvostoliitto oli tilannut Euroopasta:

Nämä summat oletettavasti talletettiin Ekonomibolagetiin, yksityiseen pankkiin jonka Hra. Aschberg omisti. On nyt väitetty Hra. Aschberg sijoitti suurimman osan näistä rahoista omalle henkilökohtaiselle pankkitililleen ja että hän pyrkii nyt säilyttämään asemansa tässä pankissa sen kautta että hänellä on tämä raha itsellään. Tietolähteeni mukaan, Hra. Aschberg ei ole pitänyt itsellään operaatioistaan samiaan voittoja, vaan hän on jakanut voitot niiden kanssa jotka ovat vastuussa hänen nimittämisestään Russian Commerce Bank, heidän joukossaan Litvinoff. [31]

Ruskombankista tuli myöhemmin Vneshtorg, millä nimellä se tunnetaan tänään.

Meidän täytyy nyt palata taaksepäin ja tutkia Aschbergin New Yorkin, Guaranty Trust Companyn aktiviteetteja, Ensimmäisen Maailmansodan aikaan, jotta luotaisiin pohja jonka avulla tutkia sen roolia Venäjän Vallankumouksen aikakaudella.

Guaranty Trust ja Saksan vakoilu Yhdysvalloissa, vuosina 1914-1917

Ensimmäisen Maailmansodan aikaan Saksa lainasi huomattavia summia New Yorkista ja käytti niitä vakoilu- ja salaisiin operaatioihin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. [32] On tärkeää merkitä muistiin näiden rahojen virta koska se on lähtöisin samoista firmoista — Guaranty Trust ja American International Corporation — jotka olivat sekaantuneet Bolshevikkien Vallankumoukseen ja sen seurauksiin. Mainitsemattakaan tosiasiaa (luku kolme) että Saksan hallitus myös rahoitti Leninin vallankumous-toimintaa.

Yhteenveto lainoista jotka Amerikkalaiset pankit myönsivät Saksalaisille intresseille Ensimmäisessä Maailmansodassa oli annettu vuoden USA:n Senaatin Overman-Komitealle (1919) USA:n Sotilastiedustelun toimesta. Tämä yhteenveto perustui Karl Heynenin kirjalliseen lausuntoon, joka saapui Yhdysvaltoihin huhtikuussa 1915 avustamaan Tri. Albertia Saksan hallituksen kaupallisissa ja finanssi-asioissa. Heynenin virallinen työ oli tavaroiden kuljettaminen Yhdysvalloista Saksaan Ruotsin, Sveitsin ja Hollannin kautta. Itse asiassa, hän oli korviaan myöten mukana salaisissa operaatioissa.

Merkittävimmät lainat jotka Saksa sai Yhdysvalloista vuosien 1915 ja 1918 välillä, Heynenin mukaan, olivat seuraavanlaisia: Ensimmäinen laina, 400 000 dollaria, syyskuussa 1914; myöntänyt Kuhn, Loeb & Company. Kapteeni George B. Lester USA:n Sotilastiedustelusta kertoi Senaatille että Heynenin vastaus kysymykseen "Miksi sinä menit siihen pankkiin?" oli: "Kuhn, Loeb & Companya me pidimme Saksan hallituksen ja Valtionpankin luontaisina pankkiireina."

Toinen laina, 1 300 000 dollaria, ei tullut suoraan Yhdysvalloista vaan sen neuvotteli John Simon, Süddeutsche Disconto-Gesellschaftin agentti, varmistaakseen rahat tavaroiden kuljetusta varten Saksaan.

Kolmas laina oli Chase National Bankilta (Morganin ryhmä) ja se oli arvoltaan noin kolme miljoonaa dollaria. Neljäs laina oli Mechanics and Metals National Bankilta arvoltaan miljoona dollaria. Näillä lainoilla rahoitettiin Saksalaisten vakoilua Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Osa rahoista jäljitettiin Sommerfeldiin, joka oli Von Rintelenin neuvonantaja (eräs Saksan vakoilu-agenteista) ja joka liitettiin myöhemmin Hjalmar Schachtiin ja Emil Wittenbergiin. Sommerfeldin oli tarkoitus ostaa ammuksia käytettäväksi Meksikossa. Hänellä oli tili Guaranty Trust Companyssa ja sieltä maksut menivät Western Cartridge Companyyn, Altoniin, Illinoisiin, ammuksista jotka oli tarkoitus kuljettaa El Pasoon, luovutettavaksi Meksikossa Pancho Villan bandiiteille. Noin 400 000 dollaria oli tarkoitus käyttää ammuksiin, Meksikolaiseen propagandaan, sekä samanlaisiin aktiviteetteihin.

Saksan silloinen suurlähettiläs Kreivi Von Bernstorff on selostanut ystävyyssuhdettaan Adolph von Pavenstedtiin, Amsinck & Companyn vanhempaan yhtiökumppaniin, joka oli American International Corporationin hallitsema ja omistama vuodesta 1917 lähtien. American Internationalin henkilöt esiintyvät merkittävässä osassa myöhemmissä luvuissa; sen johtokunta koostui Wall Streetin avainhenkilöistä: Rockefeller, Kahn, Stillman, du Pont, Winthrop, jne. Von Bernstorffin mukaan, Von Pavenstedt oli "läheisissä suhteissa kaikkiin Suurlähetystön henkilöihin". [33] Von Bernstorff itse piti, Von Pavenstedtia yhtenä kaikkein arvostetuimpana, "jollei kaikkein arvostetuimpana keisarillisena Saksalaisena New Yorkissa". [34] Itse asiassa, Von Pavenstedt oli "useiden vuosien ajan tärkein rahoittaja Saksan tiedustelu-järjestelmässä tässä maassa". [35] Toisin sanoen, ei ole epäilystäkään etteikö Armsinck & Company, jota American International Corporation hallitsi, olisi ollut läheisessä yhteydessä Saksan sodan ajan tiedustelussa Yhdysvalloissa. Ratkaistaksemme Von Bernstorffin viimeisen lausunnon, on olemassa valokuva shekistä Armsinck & Companyn puolesta (in favor of), päivättynä 8. joulukuuta 1917 — vain neljä viikkoa sen jälkeen kun Bolshevikkien Vallankumous alkoi Venäjällä — jonka oli allekirjoittanut Von Papen (eräs toinen Saksalainen tiedustelu-operaattori), ja jossa oli teksti "travelling expenses on Von W", tarkoittaen Von Wedelliä. French Strothers, joka on julkaissut tämän valokuvan, on sanonut että tämä shekki on todiste että Von Papenista "tuli asessori tosiasian jälkeen rikoksesta Amerikkalaisia lakeja kohtaan" (became an accessory after the fact to a crime against American laws). Se tekee myös Armsinck & Companysta samanlaisen syytöksen kohteen.

Paul Bolo-Pasha, joka oli taas eräs Saksan tiedustelu-agentti, sekä kuuluisa Ranskalainen rahoittaja joka oli ollut aiemmin Egyptin hallituksen palveluksessa, saapui New Yorkiin maaliskuussa 1916 suosituskirjeen kanssa Von Pavenstedtille. Tämän jälkimmäisen kautta, Bolo-Pasha tapasi Hugo Schmidtin, Deutsche Bankin johtajan Berliinissä ja sen edustajan Yhdysvalloissa. Eräs Bolo-Pashan projekteista oli ostaa ulkomaisia sanomalehtiä jotta hän voisi esitellä niiden toimittajia Saksalle myönteisessä valossa. Rahat tähän ohjelmaan järjestettiin Berliinissä Guaranty Trust Companyn lainojen muodossa, siten että rahat tämän jälkeen annettiin Armsinck & Companyn saataville. Adolph von Pavenstedt, Armsinck & Companysta, vuorostaan antoi nämä rahat Bolo-Pashan saataville.

Toisin sanoen, sekä Guaranty Trust Company että Armsinck & Company, joka oli American International Corporationin tytäryhtiö, olivat suoraan mukana Saksan tiedustelutoiminnan sekä muiden aktiviteettien toteuttamisessa Yhdysvalloissa. Joitakin linkkejä voidaan luoda näistä firmoista jokaiseen suurista Saksalaisista operaattoreista Yhdysvalloissa — Dr. Albert, Karl Heynen, Von Rintelen, Von Papan, Count Jacques Minotto (see below), ja Paul Bolo-Pasha.

Vuonna 1919 Senaatin Overman-Komitea myös päätteli että Guaranty Trustilla oli aktiivinen rooli Saksan Ensimmäisen Maailmansodan ponnistelujen rahoittamisessa "puolueettomalla" tavalla. USA:n tiedustelu-upseeri Beckerin todistus tekee tämän selväksi:

Tässä missiossa Hugo Schmidt (Deutsche Bank) oli suuresti tiettyjen Amerikkalaisten pankki-instituutioiden avustama. Näin tapahtui vaikka me olimme puolueettomia, mutta he toimivat Britannian etujen vastaisesti, ja minulla on huomattavasti tietoa Guaranty Trust Companyn aktiviteetista tähän liittyen, ja minä haluaisin tietää haluaako komitea minun jatkavan.

SENAATTORI NELSON: Tämä on City Bankin sivukonttori, eikö olekin?

HERRA BECKER: Ei ole.

SENAATTORI OVERMAN: Jos se oli vahingollista Britannian eduille, se ei ollut puolueetonta, ja minä luulen että sinun on parasta tunnustaa se.

SENAATTORI KING: Oliko se tavallinen pankki-transaktio?

HERRA BECKER: Tämä on mielipidekysymys. Sillä täytyy olla rahansiirron naamioimisen kanssa jotta se näyttäisi puolueettomalta rahansiirrolta, kun se todellisuudessa oli Saksan rahansiirto Lontooseen. Näiden operaatioiden seurauksena joihin Guaranty Trust Company pääasiassa osallistui 1. elokuuta 1914 ja siihen saakka kunnes USA liittyi sotaan, Deutsche Bank Etelä-Amerikan sivukonttoriensa kautta onnistui neuvottelemaan 4 670 000 punnan rahansiirrot Lontoon kautta sodan aikana.

SENAATTORI OVERMAN: Minä luulen että tämä riittää. [37]

Se mikä on todella tärkeää ei ole niinkään se että rahallista apua annettiin Saksalle, mikä ei ollut ainoastaan laitonta, kuin että Guaranty Trustin johtajat avustivat rahallisesti Ympärysvaltoja samaan aikaan. Toisin sanoen, Guaranty Trust rahoitti konfliktin molempia osapuolia. Tämä nostaa esiin kysymyksen moraalista.

Guaranty Trust — Minotto — Caillaux — langanpätkät

Kreivi Jacques Minotto on mitä epätavallisin mutta vahvistettava ja itsepintainen langanpätkä joka yhdistää Bolshevikkien Vallankumouksen Saksalaisiin pankkeihin, Saksan Ensimmäisen Maailmansodan tiedustelutoimintaan Yhdysvalloissa, Guaranty Trust Companyyn New Yorkissa, Ranskan epäonnistuneeseen Bolshevikki-vallankumoukseen, ja siihen liittyvään Caillaux-Malvy vakoilu-oikeudenkäynteihin Ranskassa. [38]

Jacques Minotto syntyi 17. helmikuuta 1891, Itävaltalaisen isän poikana, joka oli Italialaisen aateliston jälkeläinen, ja hänen äitinsä oli Saksalainen. Nuori Minotto sai koulutuksensa Berliinissä ja sitten hän meni töihin Deutsche Bankiin Berliinissä vuonna 1912. Lähes välittömästi Minotto lähetettiin Yhdysvaltoihin Hugo Schmidtin, Deutsche Bankin apulaisjohtajan ja sen New Yorkin edustajan apulaiseksi. Oltuaan vuoden New Yorkissa, Deutsche Bank lähetti Minotton Lontooseen, jossa hän kuljeskeli tärkeissä poliittisissa ja diplomaattisissa piireissä. Ensimmäisen Maailmansodan puhjettua, Minotto palasi Yhdysvaltoihin ja tapasi välittömästi Saksan suurlähettilään Kreivi Von Bernstorffin, minkä jälkeen häm meni Guaranty Trust Companyn palvelukseen New Yorkissa. Guaranty Trust Companyssa, Minotto toimi Max Mayn suorien ohjeiden mukaan, joka oli pankin ulkomaan toimintojen johtaja sekä Ruotsalaisen pankkiirin Olof Aschbergin työtoveri. Minotto ei ollut vähäinen pankkivirkailija. Caillauxin oikeudenkäyntien kuulusteluissa Pariisissa vuonna 1919 selvisi että Minotto toimi suoraan Max Mayn alaisuudessa. [39]

25. lokakuuta 1914, Guaranty Trust lähetti Jacques Minotton Etelä-Amerikkaan tekemään raporttia poliittisesta, taloudellisesta ja kaupallisesta tilanteesta. Kuten hän teki Lontoossa, Washingtonissa ja New Yorkissa, Minotto muutti korkeimpiin diplomaattisiin ja poliittisiin ympyröihin siellä. Eräs Minotton Latinalaisen Amerikan mission tarkoituksista oli luoda mekanismi jonka avulla Guaranty Trustia voitaisiin käyttää välittäjänä aiemmin mainittuun Saksan lainoittamiseen Lontoon rahamarkkinoilla, mikä oli silloin kielletty Saksalta Ensimmäisen Maailmansodan tähden. Minotto palasi Yhdysvaltoihin, uudisti liittonsa Kreivi Von Bernstorffin ja Kreivi Luxbergin kanssa, ja tämän jälkeen, vuonna 1916, yritti hankkia aseman USA:n Laivaston Tiedustelun sisältä. Tämän jälkeen hänet pidätettiin syytettynä saksalaismyönteisestä aktiviteetista. Pidätyksenä aikoina Minotto työskenteli isäpuolensa Louis Swiftin Swift & Companyn Chicagon tehtaalla, lihan jalostamossa. Swift antoi pantiksi 50 000 velkakirjan joka vaadittiin Minotton vapauttamiseksi, jota edusti Henry Veeder, Swift & Companyn asianajaja. Louis Swift itse pidätettiin syytettynä saksalaismyönteisestä aktiviteetista myöhemmin. Mielenkintoisena eikä merkityksettömänä sattumana, "Majuri" Harold H. Swift,Louis Swiftin veli, oli William Boyce Thompsonin Punaisen Ristin Petrogradiin suuntautuneen mission jäsen — tarkoittaen, hän kuului Wall Streetin lakimiesten ja liikemiesten ryhmään joiden läheisistä yhteyksistä Venäjän Vallankumoukseen kerrotaan myöhemmin. Helen Swift Neilson, Louis ja Harold Swiftin sisar, oli myöhemmin liitettynä kommunisti-myönteiseen Abraham Lincoln Centeriin nimeltä "Unity". Tämä muodosti vähäisen linkin Saksalaisten pankkien, Amerikkalaisten pankkien, Saksan tiedustelun, ja, kuten me tulemme näkemään myöhemmin, Bolshevikkisen Vallankumouksen välillä. [40]

Joseph Caillaux oli kuuluisa (joskus kutsuttu pahamaineiseksi) Ranskalainen poliitikko. Hänet oli myös liitetty Kreivi Minotton kanssa tämän jälkimmäisen Latinalaisen Amerikan operaatioihin Guaranty Trustin puolesta, ja hän myöhemmin sekaantui tähän kuuluisaan Ranskan vakoilu-tapauksiin vuodelta 1919, jolla oli Bolshevikki-yhteydet. Vuonna 1911, Caillauxista tuli rahaministeri ja myöhemmin samana vuonna hänestä tuli Ranskan pääministeri. John Louis Malvysta tuli alivaltiosihteeri Caillauxin hallitukseen. Useita vuosia myöhemmin Madame Caillaux murhasi Gaston Calmetten, kuuluisan pariisilaisen sanomalehden, Le Figaro, toimittajan. Syyttäjä väitti että Madame Caillaux murhasi Calmetten estääkseen tiettyjen raskauttavien dokumenttien julkaisun. Tämä tapaus johti Caillauxin ja hänen vaimonsa pakenemiseen Ranskasta. Tämä pariskunta meni Latinalaiseen Amerikkaan ja siellä he tapasivat Kreivi Minotton, Guaranty Trust Companyn agentin joka oli Latinalaisessa Amerikassa luodakseen välittäjiä Saksan rahoittamiselle. Kreivi Minotto oli sosiaalisesti sidoksissa Caillauxin pariskuntaan Rio de Janeirossa ja Sao Paulossa, Brasiliassa, Montevideossa, Uruguayssa, ja Buenos Airesissa, Argentiinassa. Toisin sanoen, Kreivi Minotto oli jatkuva Caillauxin pariskunnan seuralainen kun he olivat Latinalaisessa Amerikassa. [41] Paluumatkalla Ranskaan, Caillaux ja hänen vaimonsa asuivat Biarritzissa Paul Bolo-Pashan vieraina, joka oli, kuten me olemme nähneet, myös Saksan tiedustelu-operaattori Yhdysvalloissa ja Ranskassa. [42] Myöhemmin, heinäkuussa 1915, Kreivi Minotto saapui Ranskaan Italiasta, tapasi Caillauxin pariskunnan; samana vuonna Caillauxin pariskunta myös vieraili uudestaan Bolo-Pashan luona Biarritzissa. Toisin sanoen, vuosina 1915 ja 1916 Caillaux loi jatkuvan sosiaalisen suhteen Kreivi Minotton ja Bolo-Pashan kanssa, jotka molemmat olivat Saksan tiedustelu-agentteja Yhdysvalloissa.

Bolo-Pashan työ Ranskassa oli saada vaikutusvaltaa Saksalle Pariisilaisissa sanomalehdissä Le Temps ja Le Figaro. Sitten Bolo-Pasha meni New Yorkiin, saapuen sinne 24. helmikuuta 1916. Siellä hänen oli tarkoitus neuvotella 2 miljoonan dollarin laina — ja siinä hän toimi yhteistyössä Von Pavenstedtin, kanssa, kuuluisan Saksalaisen agentin jolla oli yhteydet Amsinck & Companyyn. [43] Severance Johnson, teoksessaan The Enemy Within, on löytänyt yhteydet Caillauxin ja Malvyn, sekä epäonnistuneen Ranskan Bolshevikki-vallankumouksen välillä. ja sanoo että jos tämä vallankumous olisi onnistunut, "Malvystä olisi tullut Ranskan Trotski ja Caillauxista olisi tullut Lenin." [44] Caillaux ja Malvy perustivat radikaalin sosialistisen puolueen Ranskaan käyttäen Saksalaisia rahoja je he joutuivat oikeuden eteen syytettynä näistä kumouksellisista pyrkimyksistä. Oikeuden kuulustelupöytäkirjoissa on todisteet koskien New Yorkin pankkiireita ja niiden suhteita näihin Saksan tiedustelu-operaattoreihin. Ne myös antoivat linkin Kreivi Minotton ja Caillauxin välille, kuten myös Guaranty Trust Companyn ja Deutsche Bankin väliseen suhteeseen, kuten myös yhteistyöhön Deutsche Bankin Hugo Schmidtin ja Guaranty Trust Companyn Max Mayn välillä. Ranskalaisella kuulustelijalla on seuraava lainaus Kreivi Minotton New Yorkin talletuksesta:

KYSYMYS: Kenen käskystä sinä olit Guaranty Trustissa?

VASTAUS: Hra. Max Mayn käskystä.

KYSYMYS: Hän oli toimitusjohtaja (Vice President)?

ANSWER: Hän oli toimitusjohtaja sekä ulkomaan osaston johtaja.

Myöhemmin, vuonna 1922, Max May nousi Soviet Ruskombankin johtajaksi ja hän edusti Guaranty Trustin etuja tässä pankissa. Tämä Ranskalainen kuulustelija saa selville että Kreivi Count Minotto, Saksalainen tiedustelu-agentti, oli Guaranty Trust Companyn palkkalistalla; että Max May oli hänen pomonsa; ja että Max May oli myös läheisesti yhteydessä Bolshevikki-pankkiiri Olof Aschbergiin. Lyhyesti: Guaranty Trustin Max May liittyi laittomaan rahan keräämiseen sekä Saksan tiedusteluun Yhdysvalloissa Ensimmäisen Maailmansodan aikana; hänet liitettiin epäsuorasti Bolshevikkien Vallankumoukseen ja suoraan Ruskombankin perustamiseen, joka oli ensimmäinen kansainvälinen pankki Neuvostoliitossa.

On liian varhaista yrittää antaa selitystä tälle silminnähden epäjohdonmukaiselle, laittomalle, ja joskus moraalittomalle kansainväliselle aktiviteetille. Yleisesti, on olemassa kaksi mahdollista selitystä: ensiksi, taukoamaton voittojen etsintä; toiseksi — mikä on yhdenmukainen Kuhn, Loeb & Companyn ja American International Corporationin Otto Kahnin sanojen kanssa tämän luvun lopussa — sosialististen päämäärien realisointi, tavoitteiden jotka "pitäisi, ja voidaan, toteuttaa" ei-sosialistisin keinoin.

Lähteet:

1. John Moody, The Truth about the Trusts (New York: Moody Publishing, 1904).

2. J.P. Morgan Company perustettiin alunperin Lontoossa nimellä George Peabody and Company vuonna 1838. Siitä tehtiin osakeyhtiö vsta 21. maaliskuuta 1940. Tämä yhtiö lakkautettiin kun se sulautui Guaranty Trust Companyyn joka oli silloin kaikkein tärkein kaupallinen pankki, ja tunnetaan tänään nimellä Morgan Guarantee Trust Company of New York.

3. United States, House, Committee on Foreign Affairs, The Story of Panama, Hearings on the Rainey Resolution, 1913. p. 53.

4. Ibid., p. 60.

5. Stanford, Calif. See also the Los Angeles Times, October 13, 1966.

6. Later codirector with Hjalmar Schacht (Hitler's banker) and Emil Wittenberg, of the Nationalbank für Deutschland.

7. United States, Senate, Committee on Foreign Relations, Investigation of Mexican Affairs, 1920.

8. Lincoln Steffens, The Letters of Lincoln Steffens (New York: Harcourt, Brace, 1941, I:386

9. U.S., Senate, Committee on Foreign Relations, Investigation of Mexican Affairs, 1920, pts. 2, 18, p. 681.

10. Ibid.

11. New York Times, January 23, 1919.

12. U.S., Senate, Committee on Foreign Relations, op. cit., pp. 795-96.

13. U.S., Senate, Hearings Before the Special Committee Investigating the Munitions Industry, 73-74th Cong., 1934-37, pt. 25, p. 7666.

14. U.S. State Dept. Decimal File, 861.51/110 (316-116-682).

15. U.S. State Dept. Decimal File, 861.51/112.

16. U.S. State Dept. Decimal File, 861.51/111.

17. Handwritten in parentheses.

18. Olof Aschberg, En Vandrande Jude Från Glasbruksgatan (Stockholm: Albert Bonniers Förlag, n.d.), pp. 98-99, which is included in Memoarer (Stockholm: Albert Bonniers Förlag, 1946). See also Gästboken (Stockholm: Tidens Förlag, 1955) for further material on Aschberg.

19. Aschberg, p. 123.

20. New York Times, August 4, 1916.

21. Michael Futrell, Northern Underground (London: Faber and Faber, 1963), p. 162.

22. See Robert Paul Browder and Alexander F. Kerensky, The Russian Provisional government, 1917 (Stanford, Calif.: Stanford University Perss, 1961), 3: 1365. "Via Bank" is obviously Nya Banken.

23. U.S. State Dept. Decimal File, 861.00/1130.

24. U.S. State Dept. Decimal File, 861.516/129, August 28, 1922. A State Dept. report from Stockholm, dated October 9, 1922 (861.516/137), states in regard to Aschberg, "I met Mr. Aschberg some weeks ago and in the conversation with him he substantially stated all that appeared in this report. He also asked me to inquire whether he could visit the United States and gave as references some of the prominent banks. In connection with this, however, I desire to call the department's attention to Document 54 of the Sisson Documents, and also to many other dispatches which this legation wrote concerning this man during the war, whose reputation and standing is not good. He is undoubtedly working closely in connection with the Soviets, and during the entire war he was in close cooperation with the Germans" (U.S. State Dept. Decimal File, 861.516/137, Stockholm, October 9, 1922. The report was signed by Ira N. Morris).

25. Ibid., 861.516/130, September 13, 1922.

26. Ibid.

27. Ibid.

28. Ibid., 861.516/140, Stockholm, October 23, 1922.

29. Ibid., 861.516/147, December 8, 1922.

30. Ibid., 861.516/144, November 18, 1922.

31. Ibid., 861.316/197, Stockholm, March 7, 1924.

32. This section is based on the Overman Committee hearings, U.S., Senate, Brewing and Liquor Interests and German and Bolshevik Propaganda, Hearings before the Subcommittee on the Judiciary, 65th Cong., 1919, 2:2154-74.

33. Count Von Bernstorff, My Three Years in America (New York: Scribner's, 1920), p. 261.

34. Ibid.

35. Ibid.

36. French Strothers,Fighting Germany's Spies (Garden City, N.Y.: Doubleday, Page, 1918), p. 152.

37. U.S., Senate, Overman Committee, 2:2009.

38. This section is based on the following sources (as well as those cited elsewhere): Jean Bardanne, Le Colonel Nicolai: Espion de genie (Paris: Editions Siboney, n.d.); Cours de Justice, Affaire Caillaux, Loustalot et Comby: Procedure Generale Interrogatoires (Paris, 1919), pp. 349-50, 937-46; Paul Vergnet, L'Affaire Caillaux (Paris 1918), especially the chapter titled "Marx de Mannheim"; Henri Guernut, Emile Kahn, and Camille M. Lemercier, Etudes documentaires sur L'Affaire Caillaux (Paris, n.d.), pp. 1012-15; and George Adam, Treason and Tragedy: An Account of French War Trials (London: Jonathan Cape, 1929).

39. See p. 70.

40. This Interrelationship is dealt with extensively in the three-volume Overman Committee report of 1919. See bibliography.

41. See Rudolph Binion, Defeated Leaders (New York: Columbia University Press, 1960).

42. George Adam, Treason and Tragedy: An Account of French War Trials (London: Jonathan Cape, 1929).

43. Ibid.

44. The Enemy Within (London: George Allen & Unwin, 1920).