Wall Street and the Bolshevik Revolution

Luku 11: PANKKIIRIEN JA VALLANKUMOUKSEN LIITTO

Nimi Rockefeller ei ole vallankumouksen sivumerkitys, ja minun elämäntilanteeni on vaalinut huolellista ja varovaista asennetta joka sivuaa koncervatiivisuutta. En antaudu virheellisille asioille...

John D. Rockefeller III, The Second American Revolution (New York: Harper & Row. 1973)

Todisteet esitellään: Synopsis

Todisteet jotka jotka George Katkov, Stefan Possony, ja Michael Futrell ovat julkaisseet, sanovat että Leninin ja karkotettujen Bolshevikkien paluu Venäjälle, sekä Menshevikkien paluu muutamaa viikkoa myöhemmin oli Saksan hallituksen rahoittama ja organisoima. [1] Tarpeelliset rahat siirrettiin osin Nya Bankenin kauta Tukholmassa, jonka omisti Olof Aschberg, ja Saksalaisten tavoitteet olivat: (a) Venäjän irrottaminen sodasta; ja (b) Venäjän markkinoiden hallitseminen sodan jälkeen. [2]

Me olemme nyt menneet näiden todisteiden tuolle puolen perustaaksemme jatkuvan työsuhteen (working relationship) Bolshevikki-pankkiiri Olof Aschbergin ja Morganin hallitseman Guaranty Trust Companyn välille New Yorkissa ennen Venäjän vallankumousta, sen aikana ja sen jälkeen. Tsaarin aikana Aschberg oli Morganin agentti Venäjällä ja neuvottelija Venäläisille lainoille Yhdysvalloissa; vuoden 1917 aikana Aschberg oli finanssi-välittäjä vallankumouksellisille; ja vallankumouksen jälkeen Aschbergista tuli Ruskombankin, ensimmäisen Neuvostoliiton kansainvälisen pankin johtaja, kun taas Max May, Morganin hallitseman Guaranty Trustin apulaisjohtajasta, tuli Ruskombankin ulkomaan osaston johtaja. Me olemme esitelleet dokumentti-todisteita jatkuvasta työsuhteesta Guaranty Trust Companyn ja Bolshevikkien välillä. Guaranty Trustin johtajat on lueteltu Liitteessä 1.

Edelleen, on todisteita rahojen siirroista Wall Streetin pankkiireilta kansainväliselle vallankumoukselliselle aktiviteetille. Esimerkiksi, on eräs lausunto (jonka sähke vahvistaa)William Boyce Thompsonilta — Federal Reserve Bank of New Yorkin johtajalta, suurelta osakkeenomistajalta Rockefellerien hallitsemassa Chase Bankissa, sekä Guggenheimien ja the Morganien finanssikumppanilta — että hän (Thompson) lahjoitti miljoona dollaria Bolshevikkien vallankumoukselle propaganda-tarkoituksiin. Toinen esimerkki on John Reed, Kolmannen Internationaalin toimeenpanevan komitean Amerikkalainen jäsen, jota Eugene Boissevain, yksityinen New Yorkin pankkiiri rahoitti ja tuki, ja jonka Harry Payne Whitneyn Metropolitan-aikakauslehti otti palkkalistoilleen. Whitney oli siihen aikaan Guaranty Trustin johtaja. Me myös osoitimme että Ludwig Martens, Neuvostoliiton ensimmäinen "suurlähettiläs" Yhdysvalloissa oli, (Britannian tiedustelupalvelun johtajan Sir Basil Thompson mukaan) Guaranty Trust Companyn rahojen tukema. Jäljittäessämme Trotskin rahoitusta Yhdysvalloissa, me saavumme Saksalaisten lähteiden luokse, jotka ovat vielä tunnistamatta, New Yorkissa. Ja vaikka me emme tunne tarkkaan Trotskin rahoituksen Saksalaisia lähteitä, me tiedämme että Von Pavenstedt, Saksan vakoojien johtaja Yhdysvalloissa, oli myös Amsinck & Company vanhempi yhtiökumppani. Amsinckin omisti tämä kaikkialla läsnä oleva American International Corporation — jota J.P. Morganin firma myös kontrolloi.

Edelleen, Wall Streetin format, mukaan lukien Guaranty Trust olivat sekaantuneet Carranzan ja Villan sodanaikaisiin vallankumous-aktiviteetteihin Meksikossa. Me myös tunnistimme dokumentti-todisteet liittyen siihen kun eräs Wall Streetin syndikaatti rahoitti Sun Yat-senin vallankumousta Kiinassa vuonna 1912, vallankumous jota tämän päivän Kiinalaiset Kommunistit ylistävät Maon vallankumouksen edeltäjänä. Charles B. Hill, New Yorkin asianajaja joka neuvotteli Sun Yat-senin kanssa tämän syndikaatin puolesta, oli kolmen Westinghousen tytäryhtiön johtaja, ja me olemme saaneet selville että Charles R. Crane Venäjän Westinghousesta oli sekaantunut Venäjän Vallankumoukseen.

Täysin erillään rahoituksesta, me tunnistimme muita, ja mahdollisesti merkittävämpiä, todisteita Wall Streetin sekaantumisesta Bolshevikkien asioihin. USA:n Punaisen Ristin Missio Venäjälle oli yksityinen uhkapeli William B. Thompsonin taholta, joka julkisesti ehdotti (tai: tarjosi) partisaani-tukea Bolshevikeille. Britannian sotaministeriön papereissa jotka ovat nyt saatavilla kerrotaan että Britannian politiikka oli suuntautunut kohti Lenin-Trotskin hallintoa Thompsonin henkilökohtaisen väliintulon kautta Lloyd Georgen kanssa joulukuussa 1917. Me olemme julkaisseet Johtaja Thompsonin ja apulaisjohtaja William Lawrence Saundersin lausunnot, molemmat Federal Reserve Bank of New Yorkista, joissa voimakkaasti kannatetaan Bolshevikkeja. John Reed ei saanut ainoastaan taloudellista tukea Wall Streetilta, vaan hän sai jatkuvaa tukea aktiviteeteilleen. Robert Minorin houkuttelu-tapauksessa on vahvoja viitteitä ja joitakin epäsuoria todisteita että Eversti Edward House sekaantui asioihin saadakseen Minorin vapautettua. Tärkeää Minorin tapauksessa on että William B. Thompsonin ohjelma Bolshevikkien vallankumouksesta Saksassa oli juuri sama ohjelma jota Minor oli toteuttamassa kun hänet pidätettiin Saksassa.

Eräät kansainväliset agentit, esimerkiksi Alexander Gumberg, työskenteli Wall Streetin ja Bolshevikkien hyväksi. Vuonna 1917 Gumberg oli erään Amerikkalaisen firman edustaja Petrogradissa, työskenteli Thompsonin American Red Cross Missionille, hänestä tuli Bolshevikkien tärkein agentti Skandinaviassa kunnes hänet karkotettiin Norjasta, sitten hänestä tuli Chase Bankin Reeve Schleyn luottamuksellinen avustaja, ja myöhemmin hän meni Atlas Corporationin Floyd Odiumin palvelukseen.

Tämä aktiviteetti Bolshevikkien puolesta oli alunperin suurelta osin lähtöisin yhdestä osoitteesta: 120 Broadway, New York City. Todisteet tästä havainnosta on hahmoteltu mutta mitään järkevää selitystä ei ole annettu tälle aktiviteetin epätavalliselle keskittymiselle yhteen ainoaan osoitteeseen, paitsi lausunto että se näyttää olevan osapuoli Carroll Quigleyn väitteeseen että J.P. Morgan soluttautui kotimaan vasemmistoon. Morgan soluttautui myös kansainväliseen vasemmistoon.

Federal Reserve Bank of New York sijaitsi osoitteessa 120 Broadway. Työkalu tälle Bolshevikki-myönteiselle aktiviteetille oli American International Corporation — osoitteessa 120 Broadway. Ulkoministeri Robert Lansing tiedusteli AIC:n näkemyksiä Bolshevikki-hallinnosta vain muutama viikko sen jälkeen kun vallankumous alkoi ja Sands, AIC:n toimeenpaneva sihteeri, kykeni vain vaivoin hillitsemään intoaan Bolshevikkien asiassa. Ludwig Martens, Neuvostoliiton ensimmäinen suurlähettiläs, oli ollut Weinberg & Posnerin varapresidentti, joka myös sijaitsi osoitteessa 120-Broadway. Guaranty Trust Company oli naapurissa, osoitteessa 140 Broadway mutta Guaranty Securities Company oli osoitteessa 120 Broadway. Vuonna 1917 Hunt, Hill & Betts sijaitsi osoitteessa 120 Broadway, ja Charles B. Hill tästä firmasta oli neuvottelija Sun Yat-senin sopimuksissa. John MacGregor Grant Company, jota Olof Aschberg rahoitti Ruotsissa ja Guaranty Trust Yhdysvalloissa, ja joka oli Sotilastiedustelun mustalla listalla, sijaitsi osoitteessa 120 Broadway.

Guggenheimit sekä General Electricin toiminnallinen sydän sijaitsi myös osoitteessa 120 Broadway. Me havaitsemme täten tuskin yllättäväksi että Bankers Club sijaitsi myös osoitteessa 120 Broadway, yläkerroksessa (34. kerros).

On merkittävää että tuki Bolshevikeille ei loppunut Vallankumouksen lujittumisen myötä; täten, tätä tukea ei voida kokonaisuudessaan selittää Saksaa vastaan käydyllä sodalla. Amerikkalais-Venäläinen syndikaatti perustettiin vuonna 1918 hankkimaan myönnytyksiä Venäjältä ja sitä tukivat Valkoisten, Guggenheimin ja Sinclairin intressit. Yhtiöiden johtajiin joita nämä kolme rahoittajaa hallitsivat kuuluivat Thomas W. Lamont (Guaranty Trust), William Boyce Thompson (Federal Reserve Bank), sekä John Reedin työnantaja Harry Payne Whitney (Guaranty Trust). Tämä vihjaa voimakkaasti että tämä syndikaatti perustettiin lunastamaan (cash in) varhaisempi tuki Bolshevikkien asialle vallankumouksen aikana. Ja me saamme selville että Guaranty Trust taloudellisesti tuki Neuvostoliiton Tiedotustoimistoa New Yorkissa vuonna 1919.

Ensimmäinen todella konkreettinen merkki että aiempaa poliittista ja taloudellista tukea oltiin hyvittämässä saatiin vuonna 1923 kun Neuvostoliitto perusti heidän ensimmäisen kansainvälisen pankin, Ruskombankin. Morganin työtoverista Olof Aschbergista tuli tämän Neuvostoliittolaisen pankin nimellinen johtaja; Max Maysta, Guaranty Trustin apulaisjohtajasta, tuli Ruskombankin johtaja, ja Ruskombank nopeasti nimitti Guaranty Trust Companyn USA:n agentikseen.

Selitys tälle epäpyhälle allianssille

Millainen motiivi selittäisi tämän katitalistien ja Bolshevikkien koalition?

Venäjä oli silloin — ja on tänään — suurin ilman tulppaa oleva markkina (largest untapped market) maailmassa. Edelleen, silloin ja nyt, muodosti suurimman potentiaalisen kilpailu-uhan USA:n teollisuuden ja rahamaailman ylivoimalle. (Vilkaisu maailmankarttaan riittää osoittamaan maantieteellisen eron suunnattoman Venäjän ja pienemmän USA:n välillä.) Wall Streetin on täytynyt tuntea kylmiä väreitä kun se visualisoi Venäjän toisena (as a second super) teollisuusjättiläisenä USA:n jälkeen.

Mutta miksi sallia Venäjän nousu kilpailijaksi ja haastajaksi USA:n ylivoimalle? 1900-luvun lopulla, Morgan/Rockefeller ja Guggenheim olivat esitelleet heidän monopolistisia taipumuksiaan. Teoksessaan Railroads and Regulation 1877-1916 Gabriel Kolko on esitellyt kuinka rautateiden omistajat, eivät maanviljelijät, halusivat valtion kontrollin rautateille säilyttääkseen monopolinsa ja estääkseen kilpailun. Joten, yksinkertaisin selitys meidän todisteillemme on että eräs Wall Streetin rahamiesten syndikaatti laajensi monopolistisia kunnianhimojaan ja laajensi horisonttia globaaliin mittakaavaan. Jättimäiset Venäjän markkinat muutettiin kahlehdituiksi markkinoiksi sekä teknologiseksi siirtomaaksi jota mahtavat Amerikkalaiset rahamiehet ja korporaatiot voisivat hyödyntää. Se minkä Interstate Commerce Commission sekä Federal Trade Commission USA:n teollisuuden peukalon alla voisi tuoda tälle teollisuudelle kotona, suunniteltu sosialistinen hallitus voisi tuoda sille ulkomailla — siten että sille annetaan sopivaa apua ja kannustusta Wall Streetiltä ja Washington D.C:stä.

Lopuksi, jotta tämä riisto ei näyttäisi liian radikaalilta, muista että se oli Trotski joka nimitti tsaarin kenraaleja vahvistamaan Puna-armeijaa; että se oli Trotski joka vetosi Amerikkalaisiin upseereihin jotta he puuttuisivat asioihin Bolshevikkien hyväksi; että se oli Trotski joka murskasi ensimmäisen libertarialaisen elementin Venäjän Vallankumouksessa ja sitten työläiset sekä talonpojat; ja että muistiin merkitty historia on täydellisesti unohtanut 700 000 miehen Vihreän Armeijan joka koostui ex-Bolshevikeista, jotka vallankumous petti ja suututti, joka taisteli Valkoisia ja Punaisia vastaan. Toisin sanoen, me vihjaamme että Bolshevikkien vallankumous oli statistien liitto: statisti-vallankumouksellisten ja statisti-rahoittajien jotka olivat liitossa aitoja vallankumouksellisia libertarialaisia elementtejä vastaan Venäjällä. [3]

Kysymys jonka pitäisi olla nyt lukijoiden mielessä on: Olivatko nämä pankkiirit myös salaa Bolshevikkeja? Eivät, eivät tietenkään. Nämä rahoittajat olivat vailla ideologiaa. Olisi suurta väärin tulkintaa olettaa että apu Bolshevikeille oli ideologisesti motivoitunutta, millään kapealla tuntemuksella. Näiden rahoittajien motivaationa oli valta ja siksi he avustivat mitä tahansa poliittista koneistoa joka antaisi heille pääsyn valtaan: Trotski, Lenin, the tsaari, Kolchak, Denikin — kaikki saivat apua, enemmän tai vähemmän. Kaikki, lukuunottamatta niitä jotka halusivat aidosti vapaata individualistista yhteiskuntaa.

Apu ei ollut myöskään rajoittunut tilasto-Bolshevikeille tai tilasto- anti-Bolshevikeille. John P. Diggins, teoksessaan Mussolini and Fascism: The View from America on maininnut liittyen Guaranty Trustin Thomas Lamontiin:

Kaikista bisnesjohtajista, se joka kaikkein voimakkaimmin suojeli fasismin aatetta oli Thomas W. Lamont. Mahtavan J.P. Morganin pankki-verkoston johtajana, Lamont palveli jonkinlaisena bisnes-neuvonantajana Fasistisen Italian hallitukselle. [4]

Lamont turvasi 100 miljoonan dollarin lainan Mussolinille vuonna 1926 erityisen kriittisenä ajankohtana tälle Italian diktaattorille. Me saattaisimme muistaa myös että tämä Guaranty Trustin johtaja oli Corliss Lamontin, Amerikkalaisen Kommunistin isä. Tämä avokätinen lähestymistapa näille kahdelle totalitaariselle järjestelmälle, ei ollut rajoittunut Lamontin perheeseen. Esimerkiksi, Otto Kahn, American International Corporationin ja Kuhn, Loeb & Companyn, tunsi varmaksi että "Amerikkalaisen pääoman investoiminen Italiaan osoittautuu turvalliseksi, rohkaisevaksi tilaisuudeksi ja se palkitaan." [5] Tämä on sama Otto Kahn joka luennoi sosialistisen League of Industrial Democracym kokouksessa vuonna 1924 että sen tavoitteet olivat hänen tavoitteitaan. [6] Ne erosivat ainoastaan — Otto Kahnin mukaan — keinoissa saavuttaa nämä tavoitteet.

Ivy Lee, Rockefellerin pr-mies, antoi samanlaisia julistuksia, ja oli vastuussa Neuvostohallituksen myymisestä hyväuskoiselle Amerikkalaiselle yleisölle 1920-luvun lopulla. Me olemme myös havainneet että Basil Miles, joka oli vastuussa Venäjän asioista Ulkoministeriössä ja joka oli entinen William Franklin Sandsin työtoveri, oli päättäväisen avulias liikemiehille jotka edistivät Bolshevikkien asioita; mutta vuonna 1923 tämä sama mies kirjoitti Fasismia kannattavan artikkelin, "Italian mustapaidat ja bisnes". [7] "Fasistien menestys on Italian nuorison ilmaisu," kirjoitti Miles samalla kun hän ylisti fasistista liikettä ja miten se arvosti Amerikkalaista bisnestä.

Marburg-suunnitelma

Marburg-suunnitelma, jonka takana oli Andrew Carnegien runsas perintö, luotiin 1920-luvun alkuvuosina. Se viittaa tällaisen pinnallisen skitsofrenian ennakkoharkintaan, joka itse asiassa naamioituu vallan hankkimisen integroituun ohjelmaan: "Entä sitten jos Carnegie ja hänen rajoittamaton vaurautensa, kansainväliset rahoittajat ja Sosialistit voitaisiin organisoida liikkeeksi joka pakottaa perustamaan liigan rauhaan pakottamiseen." [8]

Maailman hallitukset, Marburg-suunnitelman mukaan, tulisi sosialisoida samalla kun ylin valta säilyisi kansainvälisten rahoittajien käsissä "hallitakseen sen neuvostoja ja pakottaakseen rauhaan ja täten tarjota lääke ihmiskunnan kaikille poliittisille sairauksille." [9]

Tämä ajatus neulottiin yhteen muiden elementtien kanssa joilla oli samanlaiset tavoitteet. Lord Milner Englannissa tarjoaa transatlanttisen esimerkin pankkiirien intresseistä heidän tunnistaessaan Marxismin hyveet ja mahdollisuudet. Milner oli pankkiiri, vaikutusvaltainen Britannian sodan aikaisessa politiikassa, ja kannatti Marxismia. [10] New Yorkissa, sosialistinen X-Club perustettiin vuonna 1903. Sen jäseniä olivat Kommunisti Lincoln Steffens, Sosialisti William English Walling, Kommunisti-pankkiiri Morris Hillquit, sekä John Dewey, James T. Shotwell, Charles Edward Russell, ja Rufus Weeks (New York Life Insurance Companyn varapresidentti). Economic Clubin vuotuisissa kokouksissa Astor-Hotellissa, New Yorkissa, oli mukana sosialistisia puhujia. Vuonna 1908, kun A. Barton Hepburn, Chase National Bankin presidentti, oli Economic Clubin presidenttinä, pääpuhujana oli yllä mainittu Morris Hillquit, jolla "oli erinomainen tilaisuus saarnata sosialismia yleisölle joka edusti rikkaiden ja rahamiesten intressejä." [11]

Näistä epätavallisista siemenistä kasvoi moderni internationalistinen liike, johon eivät kuuluneet ainoastaan rahoittajat Carnegie, Paul Warburg, Otto Kahn, Bernard Baruch, ja Herbert Hoover, vaan myös Carnegie Foundation ja sen jälkeläinen International Conciliation. Carnegien luottamushenkilöt olivat, kuten me olemme nähneet, tärkeitä American International Corporationin johtokunnassa. Vuonna 1910 Carnegie lahjoitti 10 miljoonaa dollaria Carnegie Endowment for International Peacelle, ja hallintoneuvoston jäsenten joukossa olivat Elihu Root (Root Mission to Russia, 1917), Cleveland H. Dodge (Presidentti Wilsonin taloudellinen tukija), George W. Perkins (Morganin liikekumppani), G.J. Balch (AIC ja Amsinck), R. F. Herrick (AIC), H. W. Pritchett (AIC), sekä muita Wall Streetin tärkeitä henkilöitä. Woodrow Wilson joutui tämän mahtavan ryhmän vaikutusvallan alle — ja oli itse asiassa rahallisesti velkaa — tälle internationalistien ryhmälle. Kuten Jennings C. Wise on kirjoittanut, "Historiantutkijoiden ei tule koskaan unohtaa että Woodrow Wilson... antoi Lev Trotskille tilaisuuden matkustaa Venäjälle Amerikkalaisella passilla." [12]

Mutta Lev Trotski myös julisti itsensä internationalistiksi. Me olemme panneet merkille jinkinlaisen kiinnostuksen kera hänen korkean tason internationalistiset yhteytensä, tai ainakin ystävät, Kanadassa. Siihen aikaan Trotsky ei ollut Venäjä-myönteinen, eikä kannattanut Ympärysvaltoja, tai Saksaa, kuten monet ovat yrittäneet tehdä hänestä. Trotski kannatti maailman vallankumousta, maailman diktatuuria; hän oli, yhdellä sanalla, internationalisti. [13] Bolshevikeilla ja pankkiireilla on siten tämä merkittävä yhteinen pohja — internationalismi. Vallankumous ja kansainvälinen rahoitus eivät ole toisiaan pois sulkevia jos tavoitteena on vallankumous joka luo keskitetymmän auktoriteetin. Kansainvälinen finanssi tekee mieluummin sopimuksia keskitettyjen hallitusten kanssa. Viimeinen asia jota pankkiyhteisö haluaa on antaa mennä- (laissez-faire) talous ja keskittämätön valta koska ne hajauttaisivat valtaa.

Tämä, täten, on selitys joka sopii todisteisiin. Tämä kourallinen pankkiireita ja promoottoreita eivät olleet Bolshevikkeja, tai Kommunisteja, tai Sosialisteja, tai Demokraatteja, tai edes Amerikkalaisia. Ennen kaikkea nämä miehet halusivat markkinoita, he suosivat kahlehdittuja kansainvälisiä markkinoita — sekä monopolin kahlehdituista maailman markkinoista lopullisena tavoitteenaan. He halusivat markkinoita joita voitaisiin hyödyntää monopolisesti ilman pelkoa kilpailusta Venäläisten, Saksalaisten, tai kenenkään muun taholta — mukaan lukien Amerikkalaiset bisnesmiehet tämän piirin ulkopuolelta. Tänä suljettu ryhmä oli epäpoliittinen ja moraalin ulkopuolella. Vuonna 1917, sillä oli yksimielinen tavoite — kahlehditut markkinat Venäjällä, kaikki pakattuna rauhaan pakottamiseen pyrkivän liigan julkisivun alaisuuteen, ja intellektuaalisesti sen suojelemana.

Wall Street pyrki todellakin saavuttamaan tämän päämäärän. Amerikkalaiset firmat jotka olivat tämän syndikaatin kontrolloimia jatkaisivat myöhemmin ja rakentaisivat Neuvostoliiton, ja tänään (vuonna 1977) he ovat matkalla viemässä Neuvostoliiton sotilaallis-teollisen kompleksin tietokoneiden aikakaudelle.

Tänään tämä tavoite on yhä elinvoimainen. John D. Rockefeller tulkitsee sitä kirjassaan The Second American Revolution — jota kuvaa viisisakarainen tähti otsikkosivulla. [14] Tämä kirja sisältää alastoman vetoomuksen humanismin puolesta, tarkoittaen, vetoomusta että meidän ensimmäinen prioriteettimme on työskennellä muiden eteen. Toisin sanoen, vetoomus kollektivismin puolesta. Humanismi on kollektiivisuutta. On merkittävää että Rockefellerit, jotka ovat kannattaneet tätä humanistista ihannetta vuosisadan ajan, eivät ole luovuttaneet OMAA omaisuuttaan toisille. Oletettavasti, on epäsuoraa heidän suosituksessaan että me olemme kaikki Rockefellerien työrä. Rockefellerin kirja edistää kollektivismia "varovaisen konservatiivisuuden" ja "yleisen hyvän" peitteen alla. Se on käytännössä vetoomus jatkumolle liittyen varhaisempaan Morgan-Rockefellerin tukeen kollektivistisille yrityksille ja yksilön oikeuksien tukahduttamiselle.

Lyhyesti, julkinen hyvä on ollut, ja on tänään, käytetty keinona sekä tekosyynä elitistisen piirin itsensä korottamiseen joka vetoaa maailmanrauhaan ja ihmisten kunniallisuuteen. Mutta heti kun lukija katsoo maailman historiaa heltymättömän Marxilaisen konfliktin termein kapitalismin ja kommunismin välillä, tällaisen allianssin tavoitteet kansainvälisen finanssin ja kansainvälisen vallankumouksen välillä jäävät hämäriksi. Näin ovat myös naurettavat promootiot yhteisestä hyvästä rosvojen taholta. Jos nämä allianssit yhä kiertävät lukijaa, sitten hänen pitäisi pohtia ilmiselvää faktaa että nämä samat kansainväliset intressit ja promoottorit ovat aina halukkaita määrittelemään mitä ihmisten pitäisi tehdä, mutta he ovat yksimielisesti haluttomia olemaan ensimmäisenä rivissä luovuttamaan omaa vaurauttaan ja valtaansa. Heidän suunsa on auki, heidän taskunsa on kiinni.

Tämä tekniikka, jota nämä monopolistit käyttävät pettääkseen yhteiskuntaa, luotiin 1900-luvun alkupuolella Frederick C. Howen toimesta hänen teoksessaan The Confessions of a Monopolist. [15] Aluksi, sanoo Howe, politiikka on välttämätön osa bisnestä. Jos halutaan kontrolloida teollisuutta on tärkeää kontrolloida Kongressia sekä säädöksiä, ja saada täten yhteiskunta työskentelemään sinulle, monopolistille. Joten, Howen mukaan, onnistuneen monopolistin kaksi perusajatusta ovat: "Ensiksi, anna Yhteiskunnan tehdä työtä sinulle; ja toiseksi, tee bisnestä politiikasta." [16] Nämä, Howe kirkoitti, "ovat suuren bisneksen perussääntöjä".

Onko olemassa mitään todisteita että Kongressi ja akateeminen maailma tuntee tämän tavoitteen? Ehdottomasti tämä mahdollisuus tunnettiin ja tunnetaan julkisesti. Esimerkiksi, Albert Rhys Williamsin todistuksen silminnäkijä, eräs fiksu kommentaattori vallankumouksesta, Senaatin Overmanin Komitean edessä:

...on luultavasti totta että Neuvosto-Hallituksen alaisuudessa teollinen elämä tulee kenties olemaan paljon hitaampaa kehityksessä kuin kapitalistisen järjestelmän alla. Mutta miksi pitäisi suuren teollisuusmaan kuten Amerikka haluta uuden suuren teollisen kilpakumppanin luomista ja kilpailua sen taholta? Ovatko Amerikan intressit tässä suhteessa linjassa hitaan kehityksen kanssa millaista Neuvosto-Venäjä ennustaa itselleen?

SENATOR WOLCOTT: Siten sinun argumenttisi on että Amerikan intressi olisi pitää Venäjä alistettuna:

MR. WILLIAMS: EI alistettuna...

SENATOR WOLCOTT: Sinä sanot. Miksi Amerikan pitäisi haluta että Venäjästä tulisi teollinen kilpailija hänelle?

MR. WILLIAMS: Tämä on puhuttaessa kapitalistisesta lähtökohdasta. Amerikan koko intressi ei ole, minä luulen, että sillä olisi toinen suuri teollinen kilpailija, kuten Saksa, Englanti, Ranska, ja Italia, heitettynä markkinoille kilpailemaan. Minä luulen että toinen hallitus tuolla jossain Neuvostohallituksen sijaan kenties lisäisi Venäjän kehittymisen vauhtia, ja meillä olisi toinen kilpailija. Tietysti, tämä on väittelyä kapitalistisesta lähtökohdasta.

SENATOR WOLCOTT: Joten sinä esität argumentin tässä jonka sinä luulet vetoavan Amerikkalaisiin, sinun näkemyksesi on tämä, että jos me tunnustamme Venäjän Neuvostohallituksen kuten se on muodostettu me tunnustamme hallituksen joka ei kykene kilpailemaan meidän kanssamme teollisuudessa moneen vuoteen?

MR. WILLIAMS: Tämä on fakta.

SENATOR WOLCOTT: Tämä on argumentti että Neuvosto-hallituksen alaisuudessa Venäjällä ei ole mahdollisuutta, moneen vuoteen, lähestyä Amerikkaa teollisesti?

MR. WILLIAMS: Ehdottomasti. [17]

Ja tässä Albert Rhys Williamsin suorassa lausunnossa on perusvihje Venäjän historian revisionistiseen tulkintaan yli puolen vuosisadan ajan.

Wall Streetillä, tai pikemminkin Morgan-Rockefellerin kompleksilla joka oli edustettuna osoitteessa 120 Broadway and 14 Wall Street, oli mielessään jotakin sellaista mikä oli hyvin lähellä Williamsin argumenttia. Wall Street meni puolustamaan Bolshevikkeja Washingtoniin. Se onnistui. Neuvostoliiton totalitaristinen hallinto jäi eloon. 1930-luvulla ulkomaiset firmat, enimmäkseen Morgan-Rockefellerin ryhmä, rakensi viisivuotissuunnitelmat. He ovat jatkaneet Venäjän rakentamista, taloudellisesti ja sotilaallisesti. [18] Toisaalta, Wall Street oletettavasti ei osannut ennustaa Korean sotaa ja Vietnamin sotaa — joissa 100 000 Amerikkalaista ja lukemattomia liittolaismaiden sotilaita menetti henkensä Neuvostoliitossa valmistettujen aseiden tappamina jotka oli rakennettu tällä samalla maahan tuodulla Amerikkalaisella teknologialla. Mikä vaikutti kaukonäköiseltä, ja kieltämättä voitolliselta, Wall Streetin syndikaatin politiikalta, siitä tuli painajainen miljoonille jotka olivat tämän elitistisen valtapiirin ja hallitsevan luokan ulkopuolella.

Lähteet:

1. Michael Futrell, Northern Underground (London: Faber and Faber, 1963); Stefan Possony, Lenin: The Compulsive Revolutionary (London: George Allen & Unwin, 1966); and George Katkov, "German Foreign Office Documents on Financial Support to the Bolsheviks in 1917," International Affairs 32 (Royal Institute of International Affairs, 1956).

2. Ibid., especially Katkov.

3. See also Voline (V.M. Eichenbaum), Nineteen-Seventeen: The Russian Revolution Betrayed (New York: Libertarian Book Club, n.d.).

4. Princeton, N.J.: Princeton University Press, 1972.

5. Ibid., p. 149.

6. See p. 49.

7. Nation's Business, February 1923, pp. 22-23.

8. Jennings C. Wise, Woodrow Wilson: Disciple of Revolution (New York: Paisley Press, 1938), p. 45

9. Ibid., p.46

10. See p. 89.

11. Morris Hillquit, Loose Leaves from a Busy Life (New York: Macmillan, 1934), p. 81.

12. Wise, op. cit., p. 647

13. Leon Trotsky, The Bolsheviki and World Peace (New York: Boni & Liveright, 1918).

14. Toukokuussa 1973 Chase Manhattan Bank (puheenjohtaja, David Rockefeller) avasi toimiston Moskovaan osoitteessa 1 Karl Marx Square, Moscow. New Yorkin toimisto on osoitteessa 1 Chase Manhattan Plaza.

15. Chicago: Public Publishing, n.d.

16. Ibid.

17. U.S., Senate, Bolshevik Propaganda, hearings before a subcommittee of the Committee on the Judiciary, 65th Cong., pp. 679-80. See also herein p. 107 for the role of Williams in Radek's Press Bureau.

18. See Antony C. Sutton, Western Technology and Soviet Economic Development, 3 vols. (Stanford, Calif.: Hoover Institution, 1968, 1971, 1973); see also National Suicide: Military Aid to the Soviet Union (New York: Arlington House, 1973).