Wall Street and the Bolshevik Revolution

Luku 1: NÄYTTELIJÄT VALLANKUMOUS-NÄYTTÄMÖN TAKANA

Dear Mr. President:

Tunnen myötätuntoa Neuvosto-muotoista hallitusta kohtaan sillä se sopii parhaiten Venäjän kansalle...

Kirje Presidentti Woodrow Wilsonille (17. lokakuuta 1918) — kirjoittajina William Lawrence Saunders, puheenjohtaja, Ingersoll-Rand Corporation; toimitusjohtaja, American International Corporation; ja apulaispuheenjohtaja, Federal Reserve Bank of New York.

Tämän kirjan kansikuvan piirsi sarjakuvataiteilija Robert Minor vuonna 1911 St. Louis Post-Dispatch -lehdelle. Minor oli lahjakas piirtäjä ja kirjailija joka oli myös Bolshevikki-vallankumouksellinen, joutui pidätetyksi Venäjällä epäiltynä hankkeista kaataa hallitus, ja hän sai myöhemmin palkkaa Wall Streetin rahamiehiltä. Minorin sarjakuvassa parrakas, säteilevä Karl Marx seisoo Wall Streetillä Sosialismi laskostettuna hänen käsivartensa alle ja hänen ottaessaan onnittelut finanssi-tähti J.P. Morganilta, Morganin kumppani George W. Perkinsiltä, omahyväiseltä John D. Rockefelleriltä, National City Bankin John D. Ryanilta, ja Teddy Roosevelt — joka on selkeästi tunnistettavissa hänen hampaistaan — on taustalla. Wall Street on koristeltu punaisilla lipuilla. Hurraava väkijoukko ja ilmaan lentävät hatut vihjaavat että Karl Marxin on täytynyt olla melko suosittu kaveri New Yorkin finanssi-kortteleissa.

Näkikö Robert Minor unta? Päinvastoin, me näemme että Minor seisoi lujalla maaperällä kuvatessaan innokasta liittoa Wall Streetin ja Marxilaisen sosialismin välillä. Hahmot Minorin sarjakuvassa — Karl Marx (symboloiden tulevia vallankumouksellisia kuten Lenin ja Trotski), J. P. Morgan, John D. Rockefeller — sekä Robert Minor itse, ovat myös huomattavia hahmoja tässä kirjassa.

Nämä ristiriitaisuudet joihin Minorin sarjakuvassa vihjataan on lakaistu historian roskakoriin koska ne eivät sovellu hyväksyttyyn käsitteelliseen spektriin poliittisesta vasemmistosta ja poliittisesta oikeistosta. Bolshevikit ovat poliittisen spektrin vasemmassa päässä ja Wall Streetin rahamiehet oikeassa ääripäässä; siksi, me sokeasti (implicitly) järkeilemme, näillä kahdella ryhmällä ei ole mitään yhteistä ja mikä tahansa allianssi näiden kahden välillä on absurdi. Tekijät jotka ovat vastaan tätä sopivaa käsitteellistä sopimusta hylätään tavallisesti outoina havaintoina tai valitettavina virheinä. Moderni historia omistaa (tai; hallitsee) tällaisen sisään rakennetun dualiteetin ja varmasti, jos liian monia epämiellyttäviä faktoja on hylätty ja lakaistu roskakoriin, se on epätarkkaa historiaa.

Toisaalta, voidaan havaita että sekä äärioikeisto että äärivasemmisto sovinnaisella poliittisella spektrillä ovat ehdottoman kollektivistisia. Kansallissosialistit (esimerkiksi, fasistit) ja kansainväliset sosialistit (esimerkiksi, kommunistit) molemmat suosittelevat totalitaarisia poliittis-taloudellisia järjestelmiä jotka pohjautuvat alastomaan, sitomattomaan poliittiseen valtaan sekä yksilön pakottamiseen. Molemmat järjestelmät vaativat yhteiskunnan monopoli-kontrollia. Samalla kun teollisuuden monopoli oli kerran J.P. Morganin ja J.D. Rockefellerin tavoite, 1800-luvun loppuun mentäessä Wall Streetin sisäpiiri ymmärsi että kaikkein tehokkain tapa saada kiistämätön monopoli oli "mennä politiikkaan" (go political) sekä saada yhteiskunta tekemään töitä monopolistien eteen — yhteisen hyvän ja julkisten intressien nimissä. Tämän strategian laati yksityiskohtaisesti vuonna 1906 Frederick C. Howe teoksessaan Confessions of a Monopolist. [1] Howe, muuten, on myös eräs hahmo Bolshevistisen vallankumouksen tarinassa.

Siksi, poliittisten ajatusten ja poliittis-taloudellisten järjestelmien vaihtoehtoinen käsitteellinen pakkaaminen tarkoittaisi asteen määrittelemistä liittyen yksilön vapauteen vs. poliittisen kontrollin keskittämiseen. Tällaisessä järjestelyssä korporaatio-hyvinvointivaltio (corporate welfare state) ja sosialaismi ovat spektrin samalla äärilaidalla. Täten me näemme että yrityksillä saada yhteiskunta monopolin alle voi olla eri nimiä samalla kun niillä on yhteiset piirteet.

Täten, eräs este lähihistorian kypsälle ymmärtämiselle on mielikuva että kaikki kapitalistit ovat kaikkien Marxilaisten ja sosialistien katkeria ja vannoutuneita vihollisia. Tämä virheellinen ajatus on lähtöisin Karl Marxilta ja se oli epäilemättä käyttökelpoinen hänen tarkoituksiinsa. Itse asiassa, tämä ajatus on hölynpölyä. On ollut jatkuva, vaikkakin salattu, liitto kansainvälisten poliittisten kapitalistien ja kansainvälisten vallankumouksellisten sosialistien välillä — heidän molempien hyödyksi. Tämä liitto on jätetty huomioimatta suurelta osin siksi että historioitsijat — muutamaa huomattavaa poikkeusta lukuun ottamatta — ovat alitajuisesti kallistuneet Marxilaisuuteen ja pitävät täten mahdottomana että mitään tällaista liittoa olisi olemassa. Avoimen lukijan pitäisi pitää mielessään kaksi vihjettä: monopoli-kapitalistit ovat antaa mennä- (laissez-faire) yrittäjien katkeria vihollisia; ja, ottaen huomioon sosialistisen suunnitelmatalouden heikkoudet, totalitaarinen sosialistinen valtio on täydellinen sidottu markkina monopoli-kapitalisteille, jos voidaan luoda liitto sosialististen vallanpitäjien kanssa. Oleta — ja se on ainoastaan hypoteesi tässä vaiheessa — että amerikkalaiset monopoli-kapitalistit kykenisivät kutistamaan suunnitellun sosialistisen Venäjän siirtomaavaltion tasolle (to the status of a captive technical colony)? Miksi tämä ei olisi looginen 1900-luvun Morganin rautatie-monopolin ja Rockefellerin petrooli-trustin internationalistinen laajentuma?

Lukuun ottamatta Gabriel Kolkoa, Murray Rothbardia, sekä revisionisteja, historioitsijoita ei ole huolestuttanut tällainen tapahtumien yhdistelmä. Historian raportointi, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, on pakotettu kahtiajakoon kapitalistit vs. sosialistit. George Kennanin monumentaalinen ja lukukelpoinen tutkimus Venäjän vallankumouksesta itsepäisesti pitää yllä tätä fiktiota Wall Street-Bolshevik kahtiajaosta (dichotomy). [2] Luvussa "Russia Leaves the War" on yksi vahingossa mukaan tullut viittaus J.P. Morganin firmaan eikä lainkaan viittauksia Guaranty Trust Companyyn. Kuitenkin molemmat organisaatiot mainitaan tärkeinä Ulkoministeriön kansioissa, joihin viitataan toistuvasti tässä kirjassa, ja molemmat ovat osa todisteiden ydintä jotka esitellään täällä. Kennan ei myöskään mainitse "Bolshevikki-pankkiiri" (hän kutsui itseään tällä nimellä) Olof Aschbergia eikä Nya Bankenia Tukholmassa, joilla molemmilla oli keskeinen osa Bolshevikkien rahoittamisessa. Edelleen, vähäisessä määrin mutta kuitenkin tärkeässä kohdassa, tärkeässä meidän argumenttimme osalta, Kennan on pohjimmiltaan väärässä. Esimerkiksi, Kennan siteeraa FED:in johtajan William Boyce Thompsonin lähteneen Venäjältä 27. marraskuuta 1917. Tällöin Thompson ei olisi voinut olla Petrogradissa 2. joulukuuta 1917, lähettääkseen sähkösanoman Morganille New Yorkiin jossa pyydettiin miljoonaa dollaria. Thompson itse asiassa lähti Petrogradista 4. joulukuuta 1917, kaksi päivää sen jälkeen kun hän oli lähettänyt tämän sähkösanoman New Yorkiin. Sitten taas, Kennan sanoo että 30. marraskuuta 1917, Trotski piti puheen Petrogradin Neivostolle jossa hän havannoi: "Tänään, minulla oli täällä Smolny Institutessa kaksi amerikkalaista joilla on läheiset yhteydet Amerikkalaisiin Kapitalistisiin aineksiin." Kennanin mukaan, "on vaikea kuvitella" keitä nämä kaksi amerikkalaista "olisivat voineet olla, mikäli he eivät olleet Robins ja Gumberg." Edelleen, koska Thompson oli yhä Venäjällä 30. marraskuuta 1917, silloin nämä kaksi amerikkalaista jotka vierailivat Trotskin luona olivat enemmän kuin todennäköisesti Raymond Robins, kaivosyhtiön perustaja josta oli tullut maailmanparantaja, ja Thompson New Yorkin Federal Reserve Bankista.

Wall Streetin Bolshevisaatio tunnettiin hyvin informoiduissa piireissä jo vuonna 1919. Taloustoimittaja Barron tallensi öljypohatta E.H. Dohenyn kanssa käymänsä keskustelun ja erityisesti nimesi kolme kuuluisaa rahoittajaa, William Boyce Thompsonin, Thomas Lamontin ja Charles R. Cranen:

S/S Aquitanian kannella, perjantai-iltana, 1. helmikuuta 1919.

Viettäessään iltaa Dohenyjen kanssa heidän sviitissään, Hra. Doheny sanoi: Jos sinä uskot demokratiaan sinä et voi uskoa Sosialismiin. Sosialismi on myrkky joka tuhoaa demokratian. Demokratia tarkoittaa mahdollisuutta kaikille. Sosialismi pitää kiinni toivosta että ihminen voi lopettaa työnteon ja voida paremmin (quit work and be better off). Bolshevismi on sosialismin todellinen hedelmä ja jos sinä luet mielenkiintoisen todistuksen joka on annettu Senaatin Komitean edessä, joka paljasti kaikki nämä pasifistit ja rauhanrakentajat Saksan myötäilijöiksi, Sosialisteiksi ja Bolshevikeiksi, tulet näkemään että suurin osa opistojen professoreista Yhdysvalloissa opettavat sosialismia ja Bolshevismia, ja että viisikymmentä kaksi opistojen professoria oli niin kutsutuissa rauhankomiteoissa vuonna 1914. Presidentti Eliot Harvardissa opettaa Bolshevismia. Pahimmat Bolshevikit Yhdysvalloissa eivät ole ainoastaan opistojen professoreita, joihin Presidentti Wilson kuuluu, vaan kapitalisteja ja kapitalistien vaimoja, eivätkä kummatkaan näytä tietävän mistä he puhuvat. William Boyce Thompson opettaa Bolshevismia ja hän saattaa vielä käännyttää Lamontin J.P. Morgan & Companystä. Vanderlip on Bolshevisti, kuten myös Charles R. Crane. Monet naiset ovat liittymässä tähän liikkeeseen eivätkä hekään, eivätkä heidän aviomiehensä, tiedä mitä se on, tai mihin se johtaa. Henry Ford on toinen ja niin ovat useimmat niistä sadasta historioitsijasta jotka Wilson otti mukaansa typerään ideaansa että historia voi opettaa nuorille kunnollisia rajalinjoja roduista, kansoista, ja kansakunnista maantieteellisesti. [3]

Lyhyesti, tämä on tarina Bolshevistisesta Vallankumouksesta ja sen seurauksista, mutta kertomus joka poikkeaa tavanomaisesta käsitteellisestä pakkopaidan omaisesta lähestymistavasta kapitalistit vs. Kommunistit. Meidän tarinamme pääperiaatteena on kumppanuus kansainvälisen monopoli-kapitalismin ja kansainvälisen vallankumouksellisen sosialismin välillä heidän yhteiseksi hyödykseen. Lopullinen inhimillinen hinta tästä allianssista on langennut Venäläisen yksilön ja Amerikkalaisen yksilön harteille. Yritteliäisyydestä on tehty häpeällistä ja maailmaa on työnnetty kohti tehotonta sosialistista suunnitelmataloutta näiden monopoli-manööverien seurauksena politiikan ja vallankumouksen maailmassa.

Tämä on myös tarina joka heijastaa Venäjän Vallankumouksen pettämistä. Tsaarit ja heidän korruptoitunut poliittinen järjestelmä heitettiin ulos tullen ainoastaan korvatuksi uusilla vallanpitäjillä ja uudella korruptoituneella poliittisella järjestelmällä. Siellä missä Yhdysvallat olisi voinut käyttää vaikutusvaltaansa luodakseen vapaan Venäjän, se alistui muutaman Wall Streetin rahamiehen kunnianhimolle jotka, omien tarkoitustensa nojalla, olisivat hyväksyneet keskitetyn Tsaarin Venäjän tai keskusjohtoisen Marxilaisen Venäjän, mutta ei hajautettua vapaata Venäjää. Ja syyt näille ratkaisuille paljastuvat kun me uppoudumme salaiseen ja, toistaiseksi paljastumattomaan (untold) Venäjän Vallankumouksen ja sen seurausten historiaan. [4]

Lähteet:

1. "Nämä ovat suuren bisneksen sääntöjä. He ovat syrjäyttäneet vanhempiemme opetukset ja ovat supistaneet sen yksinkertaiseksi perussäännöksi: Hanki monopoli; laita Yhteiskunta työskentelemään puolestasi: ja muista että politiikka on kaikkein parhainta bisnestä, edulliset lait, etuoikeudet, subsiditeetti tai verovapaus on arvokkaampi kuin Kimberlyn tai Comstockin malmisuoni, sillä se ei vaadi lainkaan yövoimaa, joko henkistä tai fyysistä, sen hyödyntämiseksi." (Chicago: Public Publishing, 1906), s. 157.

2. George F. Kennan, Russia Leaves the War (New York: Atheneum, 1967); and Decision to Intervene - Soviet-American Relations, 1917-1920 (Princeton, N.J.: Princeton University Press, 1958).

3. Arthur Pound and Samuel Taylor Moore, They Told Barron (New York: Harper & Brothers, 1930), s. 13-14.

4. On olemassa samoja lautua kulkeva, ja myös tuntematon, historia liittyen Makhanovite-liikkeeseen joka taisteli sekä "Valkoisia" että "Punaisia" vastaan vuoden 1919-1920 sisällissodassa. [Voline, The Unknown Revolution (New York: Libertarian Book Club, 1953).] Oli myös "Vihreä" liike joka taisteli sekä Valkoisia että Punaisia vastaan. Tämä kirjailija ei ole koskaan nähnyt yhtä ainutta erillistä mainintaa Vihreistä missään Bolshevikkien Vallankumousta käsittelevässä historiassa. Kuitenkin, Vihreä Armeija oli ainakin 700 000 miehen vahvuinen!