Two Hundred Years Together

LUKU 5: Aleksanteri II:n murhan jälkeen

Vapauttaja-tsaarin, Aleksanteri II:n murha järkytti ihmisten omaatuntoa, sellaista mikä oli ollut Narodovol'tsin tavoite, mutta jonka historioitsijat tarkoituksellisesti tai tarkoittamattaan ovat ohittaneet vuosikymmenten ajan. Aiempien tsaarien perillisten kuolemat -- Aleksei Petrovich, Ivan Antonovich, Peter III, ja Paul -- olivat olleet väkivaltaisia, mutta tavallinen kansa ei tiennyt sitä. Tämä murha 1.3.1881 aiheuttu paniikkia ihmisten mielissä maanlaajuisesti. Tavallisille ihmisille, ja erityisesti talonpojille, oli aivankuin heidän elämänsä perusteet olisivat järkkyneet. Taas kerran, aivan kuten Narodovol'tsi laski, se ei voinut muuta kuin lietsoa joitakin räjähdyksiä.

Ja tapahtui räjähdys, mutta odottamaton: juutalaisvastaisia pogromeja Novorossiya´ssa ja Ukrainassa. Kuusi viikkoa murhan jälkeen, juutalaisiin kauppoihin, instituutioihin ja koteihin tehdyt pogromit "käsittivät äkkiä suuren alueen suunnattoman epidemisen voiman kera." (1) "Todellakin, se oli melko spontaania... Paikalliset ihmiset, jotka, mitä erilaisimmista syistä halusivat päästä tasoihin juutalaisten kanssa laativat kiihotukseen tähtäävuä julistuksia ja organisoivat pogromistien joukkoja, joihin liittyi nopeasti satoja vapaaehtoisia; nämä liittyivät ilman minkäänlaista kehotusta, saaden innoituksensa yleisestä villistä ilmapiiristä sekä lupauksesta koskien helppoa rahaa. Siinä oli jotakin spontaania. Kuitenkin... jopa väkijoukko, alkoholin voimalla, suorittaessaan varkauksia ja väkivallan tekoja, suoritti iskunsa ainoastaan yhteen suuntaan: juutalaisia vastaan -- hillittömyys pysähtyi välittömästi kristittyjen kotien kynnykselle." (2)

Ensimmäinen pogromi tapahtui Elizavetgrad´issa 15. huhtikuuta. "Epäjärjestys kasvoi kun talonpojat naapurikylistä saapuivat hyötyäkseen juutalaisten omaisuudesta." Aluksi armeija ei toiminut, epävarmuuden vuoksi; lopulta "merkittävät ratsuväen joukot onnistuivat pysäyttämään pogromit." (3) "Tuoreiden joukkojen saapuminen lopetti pogromit." (4) "Näissä pogromeissa ei raiskattu eikä murhattu ketään." (5) Toisten lähteiden mukaan: "Eräs juutalainen surmattiin. Pogromit taltutettiin 17. huhtikuuta sotilaiden toimesta, jotka ampuivat väkijoukkoa kohti." (6) Kuitenkin, "Elizavetgrad´ista mellakat levisivät naapurikyliin; suurimmassa osassa tapauksia, epäjärjestys rajoittui majatalojen ryöstelyyn." Ja viikon kuluttua, eräs pogromi tapahtui Odessan piirikunnassa (Guberniya), sitten Ananev´issa, "jossa se aloitti eräät pikkuporvaristoon kuuluvat ihmiset, jotka levittivät huhua että juutalaiset olivat tappaneet tsaarin, ja että olisi virallinen käsky juutalaisten tappamiseen mutta että viranomaiset olisivat salanneet sen.." (7) 23. huhtikuuta oli lyhytkestoinen pogromi Kiovassa mutta armeija lopetti sen lyhyeen. Kuitenkin, uusi pogromi puhkesi Kiovassa 26. huhtikuuta, ja seuraavana päivänä se oli levinnyt Kiovan esikaupunkeihin -- ja tämä oli viimeinen pogromi koko ketjussa; mutta ne loppuivat ilman ihmisuhreja." (8) Saman Encyclopedian toisessa osassa kerrotaan että "useita juutalaisia sai surmansa." (9)

Kiovan jälkeen, pogromeja tapahtui taas noin viidessäkymmenessä kylässä Kiovan piirikunnassa (Guberniya), jonka aikana "juutalaisten omaisuutta ryöstettiin, ja tapahtui joitakin pahoinpitelujä." Saman huhtikuun lopussa tapahtui eräs pogromi Konotop´issa, "jonka aiheuttivat etpäässä työläiset ja rautatie-henkilökunta (railroad hands), jolloin yksi ihminen sai surmansa; Konotop´issa, oli tapauksia joissa juutalaiset olivat puolustaneet itseään." Oli kuitenkin huhu Kiovan pogromeista Zhmerinka´ssa, "useissa Chernigov´in piirikunnan kylissä; toukokuun alussa, pienessä Smel´in kaupungissa, missä "paikalle saapuneet sotilaat taltuttivat ne seuraavana päivänä (eräs pukuliike ryöstettiin)." Huhujen kera toukokuun aikana, kesän alussa pogromeja puhkesi vielä eri alueilla Ekaterinoslav´in ja Poltavan piirikunnissa (Aleksandrovsk, Romni, Nezhin, Pereyaslavl, ja Borisov). Merkityksettömiä mellakoita tapahtui jossain päin Melitopol´in piirikuntaa. Nämä olivat tapaukset, jolloin talonpojat välittömästi halusivat saada juutalaisilta hyvitystä menetyksistään. (10)

"Pogromi-liike Kishinev´iss', joka alkoi 20. huhtikuuta, tukahdutettiin heti alkuunsa." (11) Valko-Venäjällä ei ollut lainkaan pogromeja -- ei sinä vuonna, eikä seuraavina vuosina, vaikka Minskissä juutalaisten keskuudessa alkoi paniikki huhujen myötä että Lounaisessa piirikunnassa (Krai) olisi ollut pogromeja. (12) (13)

Ja seuraavaksi Odessassa. Ainoastaan Odessassa tiedettiin jo juutalaisvastaisista pogromeista 1800-luvulla -- vuosina 1821, 1859 ja 1871. "Ne olivat satunnaisia tapahtumia jotka olivat etupäässä juutalaisia kohtaan tunteman epäystävällisyyden aikaansaamia pääasiassa paikallisen kreikkalaisväestön taholta," liittyen kaupalliseen kilpailuun juutalaisten ja kreikkalaisten välillä; vuonna 1871 oli kolme vuorokautta kestäneet pogromit joissa tuhottiin juutalaisten majataloja, kauppoja ja koteja, mutta ei ollut ihmisuhreja. (14)

I.G. Orshanskiy kertoo yksityiskohtaisemmin tästä pogromista, ja sanoo että juutalaisten omaisuutta tuhottiin tarkoituksella: kelloista jalokiviin -- he eivät ryöstäneet niitä, vaan kuljettivat ne tielle ja murskasivat ne. Hän myöntää että näiden pogromien "hermokeskus" oli vihamielisyys juutalaisia kohtaan kreikkalaisten kauppiaiden taholta, erityisesti sen vuoksi että Krimin sodan jälkeen Odessan juutalaiset ottivat päivittäistavarakaupan ja siirtomaatavarakaupan itselleen kreikkalaisilta. Mutta oli "yleistä inhoa juutalaisia kohtaan Odessan joiden kristittyjen taholta... Tämä vihamielisyys oli tietoisempaa ja huomattavampaa älymystön ja vaikutusvaltaisten ihmisten joukossa kuin tavallisen työtä tekevän kansan keskuudessa." Sinä ymmärrät, kuitenkin, että erilaiset ihmiset tulevat keskenään toimeen Odessassa; "miksi sitten ainoastaan juutalaiset herättivät yleistä inhoa itseään kohtaan, joka joskus kääntyy vakavaksi vihaksi?" Eräs lukion opettaja selitti luokalleen: "Juutalaiset ovat väärissä taloudellisissa suhteissa muun väestön kanssa." Orshanskiy esittää vastalauseen, sanoen että tällainen selitys poistaa "moraalisen vastuun raskaan taakan." Hän näkee saman syyn Venäjän lainsäädännön psykologisessa vaikutuksessa joka eristää juutalaiset ainoastaan asettaakseen rajoituksia heidän ylleen. ja kun juutalaiset yrittävät vapautua näistä rajoituksista, ihmiset näkevät "röyhkeyttä, kyltymättömyyttä ja anastamista (grabbing)." (15)

Seurauksena, vuonna 1881 Odessan hallinto, jolla oli jo ollut kokemuksia pogromeista -- mitä muilla paikallishallituksilla ei ollut -- taltutti välittömästi melakat jotka puhkesivat uudestaan useita kertoja, "ja roskaväki vietiin laivoihin jotka purjehtivat kauas merelle," menetelmä joka vaati suuria resursseja. (16) Toisin kuin vallankumousta edeltänyt tietosanakirja, moderni Encyclopedia kirjoittaa että tällä kertaa pogromit Odessassa jatkuivat kolme vuorokautta. (17)

Ennen vallankumousta painettu Encyclopedia tunnustaa, että "hallitus piti välttämättömänä kukistaa päättäväisesti väkivaltaiset teot juutalaisia vastaan;" joten se oli uusi Sisäisten asioiden ministeri, kreivi N.P. Ignatiev (joka korvasi Loris-Melikov´in toukokuussa 1881), joka kukisti päättäväisesti nämä pogromit; vaikka ei ollut helppoa taltuttaa "epidemian voimalla riehuvaa" epäjärjestystä. (18) Koska tällaista ei osattu odottaa, hyvin vähäinen määrä venäläisiä poliiseja (Venäjän poliisivoimat olivat siihen aikaan huomattavasti pienempiä kuin Länsi-Euroopassa, huomattavasti pienempiä kuin Neuvostoliitossa) ja hyvin harvoja varuskuntia oli näillä alueilla. "Tuliaseita käytettiin juutalaisten suojelemiseksi pogromisteilta." (19) Väkijoukkoon tulitettiin ja ihmisiä ammuttiin kuoliaaksi. Esimerkiksi, Borisov´issa "sotilaat ampuivat ja surmasivat useita talonpoikia." (20) Myös, Nezhin´issä sotilaat pysäyttivät pogromit, ampuen talonpojista koostuvien pogromistien joukkoon; useita ihmisiä juoli ja haavoittui." (21) Kiovassa, 1 400 ihmistä pidätettiin. (22)

Kaikki tämä yhdessä viittaa hyvin päättäväisiin toimiin. Mutta hallitus myönsi riittämättömät valmistelut. Eräässä virallisessa lausunnossa sanotaan että Kiovan pogromien aikaan, "menetelmiä väkijoukkojen hillitsemiseksi ei käytetty riittävällä ajoituksella ja energialla (were not taken with sufficient timeliness and energy." (23) Raportissa Hänen Majesteetilleen kesäkuussa 1881 Poliisiviraston johtaja V.K. Plehve, nimesi sen tosiasian että sotaoikeus (courts martial) "kohteli syytettyjä erittäin helläkätisesti ja käsitteli yleisesti tapahtumia hyvin pinnallisesti." Aleksanteri III kirjoitti huomautuksen tähän raporttiin: "Tämä on anteeksiantamatonta." (24)

Mutta samantien ja myöhemmin se ei päättynyt ilman syytöksiä, että pogromit olivat hallituksen itsensä järjestämiä -- täysin perusteeton syytös, sillä huhtikuusta 1881 lähtien tämä sama liberaali uudistaja Loris Melikov johti hallitusta, ja kaikki hänen väkensä olivat vallassa ylemmässä hallinnossa. Vuoden 1917 jälkeen, ryhmä tutkijoita -- S. Dubnov, G. Krasniy-Admoni, ja S. Lozinskiy -- tutkivat seikkaperäisesti todisteet kaikista hallituksen avatuista arkistoista -- ja löysivät ainoastaan vastakkaista todistusaineistoa, alkaen siitä tosiasiasta että Aleksanteri III itse vaati seikkaperäisiä tutkimuksia. Mutta tuhotakseen lopullisesti tsaari Aleksanteri III:n maineen joku nimetön hemkilö keksi ilkeän loukkauksen: että tämä tsaari -- kenenkään tietämättä, milloin ja missä olosuhteissa -- sanoi: "Ja minä myönnän, että minä itse olen onnellinen, kun he hakkaavat juutalaisia!" Ja tämä hyväksyttiin ja painettiin emigranttien brosyyreihin, se sulautui liberaalien folkloreen, ja näihin päiviin asti, sadan vuoden ajan, se on esiintynyt julkaisuissa historiallisesti luotettavana lähteenä." (25) ja jopa Short Jewish Encyclopedia sanoo: "Viranomaiset toimivat läheisessä yhteistyössä saapuneiden kanssa," tarkoittaen ulkopuolisia. (26) Ja oli "selvää" Tolstoille Yasnaya Polyanassa etä se oli "ilmiselvää": kaikki asiat olivat viranomaisten käsissä. Jos "he haluaivat sellaisen -- he voisivat luoda pogromin; jos he eivät haluaisi sellaista -- ei olisi pogromia." (27)

Itse asiassa, sen lisäksi että viranomaiset eivät lietsoneet pogromeja, vaan, kuten Gessen huomauttaa: "lukuisten pogromi-prikaatien nousu lyhyen ajan sisällä suurella alueella sekä heidän toimintansa luonne, eliminoi ajatuksen yksittäisen organisaatio-keskuksen olemassaolosta." (28)

Ja tässä on vielä yksi sen aikainen elävä todistus melko odottamattomalta taholta -- Mustien uusjakoa kannattavien työläisten lehtisestä (from The Black Repartition's Worker's Leaflet); tarkoittaen julistusta kansalle, kesäkuussa 1881. Tämä vallankumouksellinen lehtinen täten kuvaili tilannetta: Eivät ainoastaan kaikki kuvernöörit, vaan kaikki muut viranomaiset, poliisi, sotilaat, papit, zemstvo (vaaleilla valitut piirikunnan neuvostot), ja journalistit -- seisovat näiden kulakki-juutalaisten takana. Hallitus suojelee juutalaisia ja heidän omaisuuttaan... Kuvarnöörit uhkailevat että mellakoiden lietsojia tullaan kohtelemaan kaikin lain suomin valtuuksin... Poliisi etsii ihmisiä jotka olivat (pogromistien) väkijoukossa, pidätti heitä, raahasi heidät poliisiasemalle... Sotilaat ja kasakat käyttivät kiväärin perää ja ruoskaa... He hakasivat ihmisiä kivääreillä ja piiskoilla... Eräät saivat syytteen ja heidät lukittiin vankilaan tai vietiin pakkotyöhön, ja toiset saivat raippoja poliisilta paikanpäällä." (29)

Seuraavana vuonna, keväällä 1881, "pogromeja esiintyi taas, mutta ei samassa määrin eikä samassa laajuudessa kuin edellisenä vuonna." (30) "Juutalaiset Balta´n kaupungissa kokivat erityisen ankaran pogromin," mellakoita esiintyi myös Baltskiy´ssä ja muutamalla muulla paikkakunnalla. "Kuitenkin, tapausten lukumäärän mukaan sekä niiden luonteen mukaan, vuoden 1882 mellakat olivat huomattavasti vähäisempiä vuoden 1881 liikkeeseen verrattuna -- juutalaisten omaisuuden tuhoaminen ei ollut niin laaja ilmiö." (31) Ennen vallankumousta painettu Jewish Encyclopedia raportoi että Balta´n pogromien aikaan, yksi juutalainen surmattiin. (32)

Eräs kuuluisa juutalainen aikalainen kirjoitti: 1880-luvun pogromeissa, "he ryöstivät epäonnisia juutalaisia, ja pahoinpitelivät heitä, mutta eivät tappaneet heitä." (33) (Toisten lähteiden mukaan, mainittiin että 6 - 7 ihmistä olisi saanut surmansa.) 1880 - ja 1890-luvulla, kukaan ei muista että olisi tapahtunut joukkosurmia tai joukkoraiskauksia. Kuitenkin, yli puoli vuosisataa kului -- ja monet kustantajat, viitsimättä paneutua muinaisiin (virallisiin) venäläisiin faktoihin, mutta joilla oli suuri ja herkkäuskoinen yleisö, alkoivat nyt kirjoittaa massiivisista ja ennalta harkituista veritöistä. Esimerkiksi, me luemme Max Raisin´in toistuvasti julkaistusta kirjasta että vuoden 1881 pogromit johtivat "naisten raiskaamisiin, murhiin ja tuhansien miesten, naisten ja lasten silpomisiin. Myöhemmin paljastui, että nämä mellakat olivat hallituksen inspiroimia ja suunnittelemia, joka oli lietsonut pogromisteja ja estänyt juutalaisia puolustamasta itseään." (34)

G.B. Sliozberg, joka oli niin läheisissä tekemisissä Venäjän valtiokoneiston kanssa, julisti äkkiä ollessaan emigranttina vuonna 1933, että vuoden 1881 pogromit eivät olleet lähtöisin ruohonjuuritasolta vaan ylhäältä, Ministeri Ignatiev´in toimesta (joka ei edes ollut ministeri siihen aikaan), ja että "ei ollut epäilystäkään etteivätkö pogromien langat (threads of the work of the pogrom) löytyisi Poliisi-osastolta." (35) Täten, tällä kokeneella juristilla oli varaa (afforded himself) vaaralliseen ja rumaan perusteetomuuteen.

Ja kyllä, tässä vakavasti otettavassa nykypäivän juutalaisessa aikakauslehdessä -- modernin juutalaisen kirjailijan toimesta me löydämme että, vastoin kaikkia faktoja ja ilman että olisi tuotu esiin uusia dokumentteja: että Odessassa vuonna 1881 vapahtui "kolme vorokautta kestänyt pogromi"; ja että sotilaat ja poliisit osallistuivat suoraan Balta´n pogromeihin... Neljäkymmentä juutalaista surmattiin tai haavoittui vakavasti, 170 haavoittui lievemmin." (36) Me juuri luimme vanhasta Jewish Encyclopediasta: Baltassa surmattiin yksi juutalainen, ja useita haavoittui. Mutta tässä uudessa Jewish Encyclopediassa sata vuotta näiden tapahtumien jälkeen, me luemme: Balta´ssa "sotilaat liittyivät pogromisteihin... Useita juutalaisia surmattiin, satoja haavoittui, monia naisia raiskattiin." Pogromit ovat liian raakalaismainen ja hirvittävä koston muoto, jotta vielä manipuloitaisiin uhrien määrää.

Onko tarpeen kaivaa asioita esiin uudestaan?

Näiden ensimmäisten pogromien syyt tutkittiin seikkaperäisesti ja aikalaiset keskustelivat niistä. Jo vuonna 1872, Odessan pogromien jälkeen, Lounaisen piirikunnan (Krai) kenraalikuvernööri varoitti raportissa, että samanlaisia tapahtumia voisi tapahtua myös hänen piirikunnassaan, sillä "täällä vihamielisydellä juutalaisia kohtaan on historiallista pohjaa, ja ainoastaan talonpoikien aineellinen riippuvuus juutalaisista yhdessä hallituksen menetelmien kanssa tällä hetkellä pidättelee Venäjän väestön suuttunutta räjähdystä juutalaisten heimoa vastaan." Tämä kenraalikuvernööri supisti asian pohjimmaisen merkityksen taloudelliseksi, sillä hän "laski ja arvioi juutalaisten käsissä olevan bisnes- ja tuotanto-omaisuuden Lounaisessa piirikunnassa, ja osoitti faktaan että, ollen yhä suuremmassa määrin mukana maan vuokraamisessa, juutalaiset ovat vuokranneet tämän maan uudestaan talonpojille hyvin ankarin ehdoin." Ja tällainen syysuhde "sai laajaa tunnustusta vuonna 1881 joka oli täynnä pogromeita." (38)

Keväällä 1881, Loris-Melikov myös raportoi Hänen Majesteetilleen: "Paikallisen väestön tuntema syvä viha juutalaisia kohtaan jotka orjuuttavat sitä luo perustan nykyiselle epäjärjestykselle, mutta pahantahtoiset ihmiset ovat epäilemättä hyödyntäneet tätä tilaisuutta." (39)

Ja näin sen ajan sanomalehdet selittivät tätä tilannetta: "Tutkiessaan syitä jotka lietsoivat näitä pogromeja, ainoastaan muutama paikallinen sanomalehti viittasi etniseen ja uskonnolliseen vihaan; muut ajattelivat että tämä pogromi-liike nousi taloudelliselta pohjalta; näin tehden, eräät näkevät protestin tässä kurittomassa käytöksessä joka oli suunnattu erityisesti juutalaisia vastaan, heidän taloudellisen valtansa valossa venäläisistä." Kuitenkin, toiset väittivät että ihmismassat, jotka olivat yleisesti taloudellisessa puristuksessa, "etsivät jotakuta joka puhaltaisi heidän vihansa pois (to vent their anger out on)," ja juutalaiset sopivat tähän tarkoitukseen koska heillä oli vain vähän oikeuksia. (40) Sen aikainen henkilö, siteerattu opettaja, V. Portugalov, myös sanoi: "1880-luvun juutalaispogromeissa, minä näin protestien ilmaisun talonpoikien sekä urbaanin köyhälistön taholta sosiaalista epätasa-arvoa kohtaan." (41)

Kymmenen vuotta myöhemmin, Y.I. Gessen painotti, että "eteläisten piirikuntien (Guberniyas) juutalaisväestö yleisesti kykeni "löytämään rahaa elämiseen juutalaisten kapitalistien keskuudesta, kun taas paikallisilla talonpojilla oli äärimmäisen vaikeaa," sillä heillä ei ollut tarpeeksi maata, "mihin varakkaat juutalaiset olivat osin syyllisiä, vuokraamalla uudestaan maanomistajien maat sekä nostamalla vuokran niin korkeaksi että talonpojilla ei ollut varaa siihen." (42)

Antakaamme tilaa vielä yhdelle silminnäkijälle, joka tunnetaan puolueettomuudestaan ja harkintakyvystään, jota kukaan ei syyttänyt "taantumukselliseksi" tai "juutalaisvastaiseksi" -- Gleb Uspenskiy. 1980-luvun alussa, hän kirjoitti: "Juutalaisia pahoinpideltiin, nimellisesti koska he hankkivat omaisuuden toisten ihmisten tarpeilla, toisten ihmisten työllä, eivätkä ansainneet leipäänsä omin käsin... Vitsan ja ruoskan alla... sinä näet, ihmiset sietivät tataarien ja saksalaisten hallinnon, mutta kun Yid alkoi ahdistella kansaa yhden ruplan vuoksi -- he eivät kestäneet sitä!" (43)

Mutta meidän pitäisi huomioida että kun pian pogromien jälkeen kuuluisien juutalaisten lähetystö pääkaupungista, jota paroni G. Gintsburg johti, saapui Aleksanteri III:n luokse toukokuun alussa 1881, Hänen Majesteettinsa luottavaisesti arvioi että "näissä rikollisissa levottomuuksissa Etelä-Venäjällä, juutalaiset palvelivat ainoastaan tekosyynä, että tämä bisnes oli anarkistien käsissä." (44) Ja näinä samoina päivinä, tsaarin veli, suurprinssi Vladimir Alexandrovich, julisti tälle samalle Gintsburg´ille että: "näiden levottomuuksien, kuten hallitus tietää, lähteinä eivät ole pelkästään agitaatio juutalaisia vastaan, vaan pyrkimys yleiseen kansankiihotukseen." Ja lounaisen piirikunnan (Krai) kenraalikuvernööri raportoi myös, että "väestön yleinen kiihkeä mieliala propagandistien vastuulla." (45) Ja tässä viranomaiset osoittautuivat olevansa hyvin informoituja. Tällaiset pikaiset lausunnot heiltä paljastavat että viranomaiset eivät tuhlanneet aikaa paneutuessaan tutkimuksiin. Mutta koska siihen aikaan Venäjän hallituksen toimet ymmärrettiin yleensä väärin, ja koska sen rooli tiedottamisessa oli vajavainen, he eivät raportoineet tutkimustuloksista yleisölle. Sliozberg syyttää keskuskohtoa siitä että he eivät edes "yrittäneet puolustaa itseään syytöksiltä että he olisivat sallineet nämä pogromit." (46) (Totta, mutta loppujen lopuksi, se syytti hallitusta, kuten me näimme, pogromien tahallisesta lietsomisesta ja ohjaamisesta. On absurdia aloittaa todisteilla että sinä et ole rikollinen.)

Kuitenkaan, kaikki eivät halunneet uskoa että levottomuuksien lietsonta oli lähtöisin vallankumouksellisilta. Tässä eräs juutalainen muistelmien kirjoittaja Minskistä kertoo: Juutalaisille, Aleksaneri II ei ollut 'vapauttaja' -- hän ei tehnyt mitään juutalais-siirtokuntien purkamiseksi, ja vaikka juutalaiset vilpittömästi murehtivat hänen kuolemaansa, he eivät sanoneet mitään negatiivista vallankumouksellisista; he puhuivat näistä kunnioittavasti, ja että heitä ajoi sankarillisuus ja ajatuksen puhtaus. Ja vuoden 1881 kevään ja kesän pogromien aikaan, he eivät millään muotoa uskoneet että sosialistit lietsoivat vihaa heitä kohtaan: se oli kaikki uuden tsaarin ja hänen hallituksensa syytä. "Hallitus toivoi näitä pogromeja, sillä täytyi olla syntipukki." Ja nyt, kun luotettavat silminnäkijät etelästä myöhemmin todellakin vahvistivat että sosialistit aloittivat ne, he jatkoivat uskomista että se oli hallituksen vika. (47)

Kuitenkin, 1900-luvun alkuun mentäessä, tarkkaavaiset kirjailijat myönsivät: "Lehdistössä on informaatiota puolueen Narodnaya Volyan (People's Will) yksittäisten jäsenten osallistumisesta näihin pogromeihin; mutta tämän osallisuuden laajuus ei ole selvää... Arvioiden puolueen elimen mukaan (judging by the party organ), puolueen jäsenet pitivät näitä pogromeja eräänlaisena vallankumouksellisena aktiviteettina, vihjaten että nämä pogromit kouluttivat ihmisiä vallankumouksellisiin tekoihin; (48) "että tämä toiminta joka oli kaikkein helpointa suunnata juutalaisia vastaan nyt, voisi, edelleen kehittyessään, suuntautua aatelistoa ja viranomaisia vastaan. Tämän mukaan, julistukset joissa vaadittiin hyökkäämään juutalaisia vastaan olivat ennalta suunniteltuja." (49) Tänään, puhutaan vain pinnallisesti (it is only superficially talked about), sellaisesta joka yleisesti tunnetaan: "Narodniksien (sekä Narodnaya Volyan että Black Repartitionin jäsenten aktiivinen propaganda) valmisteltiin lietsomaan kapinaa mihin hyvänsä hedelmälliseen maaperään, mukaan lukien antisemitimsi." (50)

Maanpaosta, Tkachev, Leninin salaliitto-taktiikoiden lannistumaton edeltäjä, toivotti tervetulleeksi pogromi-liikkeen laajentamisen.

Todellakin, tämä Narodovol'tsi (sekä heikompi Chernoperedel'tsi, jotka olivat Black Repartitionin jäseniä), eivät voineet odottaa paljon pidempään tsaarin murhan jälkeen, joka ei saanut aikaan välitöntä massojen vallankumousta jollaista he olivat ennustaneet ja odottaneet. Tällaisessa yleisessä kiihkeässä tilassa Vapauttaja-Tsaarin murhan jälkeen, tarvittaisiin vain pieni tönäisy saadakseen ihmiset taipumaan johonkin suuntaan.

Tällaisen yleisen sivistymättömyyden ajassa, tällainen uudelleen suuntautuminen olisi luultavasti tapahtunut eri tavoin. (Esimerkiksi, oli olemassa suosittu käsitys että aatelisto oli surmannut tsaarin, kostoksi talonpoikien vapauttamisesta.) Ukrainassa, vallalla oli juutalaisvastaiset motiivit. Kuitenkin, on mahdollista että ensimmäiset liikkeet keväällä 1881 uskoivat Narodovol'tsi olleen murhan takana -- mutta heti tämän jälkeen ja siellä he vihjasivat mihin suuntaan tuuli puhaltaisi: se puhalsi juutalaisia vastaan. Liike massojen sydämestä -- tietysti! Miksi ei hyödynnettäisi sitä? Pahoinpidelkää juutalaisia, ja myöhemmin me saamme maanomistajat! Ja nyt nämä epäonnistuneet pogromit Odessassa ja Ekaterinoslav´issa olivat mitä todennäköisimmin Narodniksien lietsomia. Ja pogromistien liike pitkin rautateitä, ja rautatie-työntekijöiden osallisuus näihin pogromeihin -- kaikki viittaavat siihen että helposti liikkuvat agitaattorit (easily mobile agitators) lietsoivat näitä pogromeja, erityisesti tämän mieliä kiihottavan huhun kera että "he salaavat tsaarin määräystä," tarkoittaen juutalaisten hakkaamista kostoksi hänen isänsä murhasta. Odessan oikeuslaitoksen julkinen syyttäjä painotti, "että, osallistuessaan juutalaisvastaisiin pogromeihin, ihmiste olivat täysin vakuuttuneita tekojensa oikeellisuudesta, uskoen lujasti tsaarin käskyn olemassaoloon, joka salli ja jopa määräsi juutalaisten omaisuuden tuhoamisen." (51) Ja Gessen´in mukaan, "käsitys joka oli juurtunut kansan keskuuteen, että juutalaiset olivat lain ulkopuolella ja että viranomaiset jotka puolustaessaan juutalaisia eivät voisi kääntyä kansaa vastaan;" oli nyt saanut muodon. Narodovol'tsi halusi hyödyntää tätä mielikuvaa.

Muutama tällainen vallankumouksellinen lehtinen on säilynyt. Eräs tällainen lehtinen, 30. elokuuta 1881, on Narodnaya Vol'yan toimenpanevan komitean allekirjoittama ja siinä lukee Ukrainan kielellä: "Kuka otti maat haltuunsa, metsät ja tavernat? - The Yid - keneltä, muzhik (talonpoika), sinun täytyy pyytää lupaa päästäksesi omale maallesi? Yids´eiltä. Minne hyvänsä sinä katsot, Yids´it ovat kaikkialla. Tämä Yid loukkaa ihmisiä ja petkuttaa heitä; juo heidän vertaan..." Ja julistus päättyy vetoomukseen: "Rehelliset työtä tekevät ihmiset! Vapauttakaa itsenne!" (53) Ja myöhemmin, sanomalehdessä, Narodnaya Vol'ya, No. 6: "Kaikki huomio ihmisten puolustamiseksi on nyt keskitetty, nopeasti ja intohimoisesti, kauppiaiden, majatalojen pitäjien, ja rahan lainaajien; toisin sanoen, juutalaisten, tämän paikallisen 'porvariston', joka aktiivisesti ryöstää työtä tekeviä ihmisiä." Ja tämän jälkeen, Narodnaya Vol'yan julkaiseman lehtisen esipuheessa (jo vuodelta 1883), oli joitakin "korjauksia": "Nämä pogromit alkoivat maanlaajuisena liikkeenä, mutta ei juutalaisia vastaan juutalaisina, van Yids´ejä, tarkoittaen kansan riistäjiä." (54) Ja tässä julistuksessa: "Työtä tekevä kansa ei voi enää sietää juutalaista ryöstöä. Menne hyvänsä henkilö menee, melkein kaikkialla hän kohtaa juutalais-kulakin. Juutalainen omistaa tavernat ja kapakat; juutalainen vuokraa maata maanomistajalta ja sitten vuokraa sen uudelleen kolme kertaa korkeampaan hintaan talonpojalle; hän ostaa viljaa suurina erinä ja syyllistyy koronkiskontaan, ja tässä prosessissa veloittaa sellaisia korkoja, että kansa suoraan kutsuu niitä Yiddish-koroiksi..." Sitten korjaus: "Eivät kaikki juutalaiset ole vauraita... Kaikki juutalaiset eivät ole kulakkeja... Hylätkää vihamielisyys erilaisia ihmisiä ja eri uskontoja kohtaan -- ja yhdistykää yhteistä vihollista vastaan;" tsaaria, poliisia, maanomistajia, ja kapitalisteja. (55)

Kuitenkin, nämä "korjaukset" tulivat liian myöhään. Tällaisia lentolehtisiä painettiin myöhemmin Elizavetgrad´issa ja muissa etelän kaupungeissa; ja "Etelä-Venäjän työläisten neuvostossa", Kiovassa, missä pogromit olivat jo ohi, Narodniks´it yrittivät lietsoa heitä uudestaan vuonna 1883, toivoen uudistavansa, ja heidän kauttaan, levittävänsä maan laajuista vallankumousta.

Tietysti, tätä pogromi-aaltoa etelässä käsiteltiin laajasti sen aikaisessa lehdistössä pääkaupungisa. 'Taantumuksellisessa' Moskovskiye Vedomostissa, M.N. Katkov, joka puolusti aina juutalaisia, julisti pogromien alkuperäksi "pahantahtoiset juonittelijat", jotka "tarkoituksellisesti pimensivät kansan omaatuntoa, pakottaen ihmiset ratkaisemaan juutalaiskysymyksen, ei huolellisen opiskelun, vaan nostettujen nyrkkien avulla." (56)

Huomatavien kirjailijoiden artikkelit erottuvat joukosta. I.S. Aksakov, joka vastusti kiivaasti juutalaisten täydellistä vapauttamista, yritti varoittaa hallitusta "ottamasta liian rohkeita askelia" tällä polulla, jo 1850-luvun lopulla. Kun hyväksyttiin laki jossa juutalaisille sallittiin korkeampi asema hallinnossa, hän vastusti (vuonna 1862) sanoen että juutalaiset ovat "ihmisryhmä joka täydellisesti hylkää kristilliset opetukset, kristilliset ihanteet ja moraalisäädökset (ja täten, koko venäläisen yhteiskunnan perustan), ja että he harjoittavat vihamielistä ja vastustavaa (antagonistic) uskoa." Hän oli juutalaisten poliittista vapauttamista vastaan, vaikka hän ei vastustanut heidän tasa-arvoaan puhtaasti kansalaisoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä, tarkoittaen että juutalaiselle kansalle voitaisiin myöntää täysi vapaus jokapäiväisessä elämässä, itsehallinnossa (self-management), kehittymisessä, sivistymisessä, kaupankäynnissä, ja jopa sallien heidän asua kaikkialla Venäjällä." Vuonna 1867 hän kirjoitti, että taloudellisesti puhuen, "meidän ei pitäisi puhua juutalaisten vapauttamisesta, vaan pikemminkin venäläisten vapauttamisesta juutalaisista." Hän huomioi liberaalin lehdistön välinpitämättömyyden talonpoikien elinolosuhteita ja tarpeita kohtaan. Ja nyt Aksakov selitti pogromi-aallon vuonna 1881 kansan vihan manifestaationa "juutalaisten harjoittamaa sortoa kohtaan tavallisista paikallisista venäläisistä," tämän vuoksi, näiden pogromien aikaan, "tapahtui runsaasti ryöstelyä," ainoastaan omaisuuden tuhoamista sekä "eräänlaista vilpitöntä (simple-hearted) vakaumusta heidän toimiensa oikeutukseen;" ja hän toisti, että ei kysymyksen ei pitäisi koskea "juutalaisia joilla olisi samat oikeudet kuin kristityillä, vaan kristittyjä joilla olisi samat oikeudet juutalaisten kanssa, koskien Venäjän kansan epätasa-arvon kumoamista juutalaisten edessä." (57)

Toisaalta, M.E. Saltykov-Shchedrin´in artikkeli oli täynnä suuttumusta: "Historia ei tunne kysymystä joka olisi ollut vaikeampi, enemmän vailla humaanisuutta, sekä kiemuraisempi kuin tämä juutalaiskysymys... Ei ole mitään epähumaanimpaa sekä mielipuolisempaa virstanpylvästä (mad legend) kuin se joka tulee esiin menneisyyden synkistä kuiluista... kantaen merkkiä häpeästä, vieraannuttamisesta ja vihasta... Mitä hyvänsä juutalainen tekee, hän pysyy aina leimattuna." (58) Shchedrin ei kiistä, etteikö "monet juutalaiset olisi syyllistyneet rahan lainaamiseen ja erilaiseen riistoon," mutta hän kysyy, voimmeko me todella syyttää koko juutalaista heimoa yksittäisten henkilöiden teoista." (59)

Tutkittaessa sen ajan koko kuvaa, eräs nykyajan juutalainen kirjailija kirjoittaa: "Edistyksellinen lehdistö puolusti roskaväkeä." (60) Ja ennen vallankumousta painettu Jewish Encyclopedia tekee saman johtopäätöksen: "Kuitenkin edistysmielisissä piireissä, myötätuntoa juutalaisen kansan murheita kohteen ei esitetty riittävän voimakkaasti... He näkivät tämän katastrofin aggressiivisen osapuolen näkökulmasta, esittäen hänet hätää kärsivänä talonpoikana, ylenkatsoen täysin ahdistetun juutalaisen kansan moraaliset kärsimykset ja aineellisen tilanteen." Ja jopa radikaati Patriotic Notes arvioi sen samoin: kansa nousi juutalaisia vastaan "koska nämä näkevät itsensä kapitalismin pioneerin roolissa, koska he elävät tämän uuden totuuden mukaan ja luottavaisesti keräävät omaisuuttaan tästä uudesta lähteestä ympäröivän yhteiskunnan kustannuksella," ja täten, "on vältämätöntä että kansaa suojellaan juutalaisilta ja juutalaisia suojellaan kansalta, ja tältä pohjalta talonpoikien olosuhteita tulee parantaa." (61)

Kirjeessä kristityltä liittyen juutalaiskysymykseen, jonka juutalainen aikakauslehti Rassvet julkaisi, D. Mordovtsev, kirjoittaja joka oli myötätuntoinen juutalaisia kohtaan, pessimistisesti kehotti juutalaisia "muuttamaan Palestiinaan ja Amerikkaan, nähden tämän ainoana ratkaisuna juutalaiskysymykseen Venäjällä." (62)

Juutalainen yhteiskunnallinen journalismi sekä muistelmat tältä aikakaudelta ilmaisivat murhetta, sillä painetut julkaisut juutalaisia vastaan, sekä oikeiston että vallankumouksellisen vasemmiston taholta, seurasivat välittömästi pogromien jälkeen. Pian (ja yhä kiivammin pogromien vuoksi), hallitus vahvistaisi juutalaisia vastaan suunnattuja rajoituksia. On tärkeää huomioida ja ymmärtää tämä loukkaus.

On välttämätöntä tutkia seikkaperäisesti hallituksen asenne. Yleistä ratkaisua tähän ongelmaan etsittiin hallituksen keskusteluissa sekä hallinnollisissa piireissä. Raportissaan Hänen Majesteetilleen, N.P. Ignatiev, uusi Sisäisten asioiden ministeri, kertoi ongelman laajuudesta kokoedellisen hallituksen aikana: "Tunnistaen haitan jonka juutalaisten taloudellinen aktiviteetti, heidän kansallinen eristäytyneisyytensä sekä uskonnollinen fanatismi on aiheuttanut kristitylle väestölle, viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana hallitus on yrittänyt sekoittaa juutalaiset muuhun väestöön käyttäen kokonaista sarjaa aloitteita, ja on tehnyt juutalaisista lähes tasa-arvoisia syntyperäiseen väestöön nähden." Kuitenkin, tämä nykyinen juutalaisvastainen liike "vastaansanomattomasti osoittaa, että huolimatta kaikista hallituksen pyrkimyksistä, suhteet juutalaisten ja syntyperäisen väestön välillä näillä alueilla säilyy epänormaalina kuten aiemminkin," taloudellisista syistä johtuen: lievennettyään yhteiskunnallisia rajoituksia, juutalaiset eivät ole ainoastaan ottaneet kaupankäyntiä haltuunsa, vaan he ovat lisäksi hankkineet huomattavan maaomaisuuden. "Edelleen, heidän yhtenäisyytensä ja solidaarisuutensa vuoksi, he ovat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, suunanneet kaikki ponnistelunsa, ei lisätäkseen valtion tuottavuutta, vaan ensisijaisesti riistääkseen ympäröivän väestön köyhimpiä luokkia." Ja nyt, sen jälkeen kun me olemme kukistaneet levottomuudet ja puolustaneet juutalaisia väkivallalta, "näyttää oikeutetulta ja kiireelliseltä omaksua, ei vähemmän tarmokkaita menetelmiä mäiden epänormaalien olosuhteiden eliminoimiseksi... syntyperäisen väestön ja juutalaisten välillä, sekä suojella väestöä juutalaisten haitalliselta aktiviteetilta." (63)

Ja sopusoinnussa tämän kanssa, marraskuussa 1881, hallituksen komissioita, jotka koostuivat "kaikkien sosiaaliluokkien ja ryhmien (mukaan lukien juutalaiset) edustajista, perustettiin juutalaissiirtokuntien viiteentoista piirikuntaan (guberniyas), sekä myös Harkovan piirikuntaan... Nämä komissiot pyrkivät tutkimaan Juutalaiskysymystä sekä ehdottamaan ajatuksia sen ratkaisemiseksi." (64) (65) Odotettiin että nämä komissiot antaisivat vastaukset moniin tosiasioihin perustuviin (factual) kysymyksiin, kuten: "Yleisesti, mitkä juutalaisten taloudellisen toiminnan osa-alueet ovat kaikkein haitallisimpia syntyperäisen väestön elämälle tällä alueella?" Millaiset vaikeudet estävät lain täytäntöönpanoa koskien maan ostamista ja vuokraamista, alkoholikauppaa ja koronkiskontaa juutalaisten osalta? Millaiset muutokset ovat välttämättömiä elimimoimaan se että juutalaiset eivät noudata näita lakeja? Millaisia lainsäädännöllisiä ja hallinnollisia keinoja tarvitaan yleisesti kumoamaan juutalaisten haitallinen vaikutusvalta... taloudellisen aktiviteetin eri alueilla? (66) Liberaali ' Palenskaya', Sisäministeriön 'Korkea komissio' joka perustettiin kaksi vuotta myöhemmin uudistamaan juutalaisia koskevia lakeja, huomautti että "juutalaisten aiheuttama haitta, heidän huono luonteenlaatunsa (bad qualities) sekä piirteet" tunnustettiin jossain määrin merkittäväksi asiaksi ohjelmassa joka annettiin aluellisille komissioille. (67)

Kuitenkin monet johtajat näissä komissioissa olivat melko paljon liberaalimpia sillä he nousivat asemaansa tsaari Aleksanteri II:n reformien myrskyisällä aikakaudella, ja lisäksi, kansalaisten lähettiläät osallistuivat niihin myös. Ja Ignatiev´in ministeriö sai melko epäjohdonmukaisia vastauksia. Useat komissiot kannattivat juutalaissiirtokuntien lakkauttamista. "Komissioiden yksilö-jäsenet -- ja heitä oli enemmän kuin muutama -- julistivat että ainoa oikeudenmukainen ratkaisu juutalaiskysymykseen oli yleinen rajoitusten purkaminen. (68) Toisaalta, Vilnan komissio lausui että "koska universaalin inhimillisen tasa-arvon sääntö ymmärrettiin erehdyksessä väärin mitä tuli sen soveltamiseen Judaismiin, syntyperäisen väestön haitaksi, juutalaiset onnistuivat 'hankkimaan taloudellisen ylivallan'; että juutalaisten laki sallii heidän 'hyötyä pakanoiden mistä hyvänsä heikkoudesta ja hyväuskoisuudesta'... Sallittakoon juutalaisten hylätä eristyneisyytensä, sallittakoon heidän paljastaa heidän sosiaalisen järjestäytymisensä salaisuudet, sallien valon päästä sinne missä ainoastaan pimeys näyttäytyy ulkopuolisille; ja vasta sitten voidaan ajatella uusien sfäärien avaamista juutalaisten aktiviteetille, ilman pelkoa että juutalaiset pyrkisivät käyttämään kansakunnan hyötyjä, samalla kun he eivät ole kansakunnan jäseniä, ja että he eivät ottaisi kantaakseen omaa osuuttaan kansallisesta taakasta." (69)

"Koskien kylien asukkaita, nämä komissiot havaitsivat välttämättömäksi rajoittaa juutalaisten oikeuksia": kieltää heitä asumasta siellä laisinkaan, tai sallia asumisen ainoastaan kylän asukkaiden luvalla. Jotkin komissiot ehdottivat juutalaisten täydellistä riisumista oikeudesta omistaa kaupunkien ulkopuolella, ja toisissa ehdotettiin erilaisia rajoituksia. Komissio osoittautui kaikkein yksimielisimmäksi ehdottaessaan juutalaisten alkoholi-monopolin kieltämistä kylissä. Ministeriö keräsi kuvernöörien mielipiteet, ja "harvojen poikkeuksien kera, maakuntien johtajien kommentit eivät olleet suosiollisia juutalaisille": suojellakseen kristittyä väestöä "niin ylimieliseltä heimolta kuin juutalaiset... ei voida koskaan odottaa että juutalainen heimo omistaisi kykynsä kotimaan hyödyksi... Talmudin moraali ei aseta minkäänlaisia esteitä tehdä rahaa heimon ulkopuolisen kustannuksella." Kuitenkin, Harkovan kenraalikuvernööri ei pitänyt mahdollisena ottaa käyttöön rajoittavia menetelmiä koko juutalaista väestöä vastaan, "erottamatta lainkuuliaisia syyllisistä;" hän ehdotti "juutalaisten oikeuksien laajentamista sekä sivistyksen levittämistä heidän keskuudessaan." (70)

Tänä samana syksynä, Ignatiev´in aloitteesta, erityinen "Juutalaiskomitea" (Committee on the Jews) perustettiin (jo yhdeksäs, jossa oli kolme pysyvää jäsentä, kaksi heistä professoreita), tehtävänään analysoida alueellisten komissioiden materiaali sekä laatia asetus. (71) Aiemmat komissiot "Komissio juutalaisten elämän organisoimiseksi" (Commission for the Organization of the Life of the Jews) -- kahdeksas juutalaiskomitea, joka oli olemassa vuodesta 1872 lähtien -- lakkautetiin pian, "koska sen tavoitteiden ja nykyisen juutalaiskysymyksen tilanteen välillä oli ristiriita". Tämä uusi komitea jatkoi vakaumuksenaan että päämäärä integroida juutalaiset muuhun väestöön, mihin hallitus oli pyrkinyt viimeisten 25 vuoden ajan, oli osoittautunut mahdottomaksi. (72) Siksi, "vaikeus ratkaista monimutkainen juutalaiskysymys pakottaa meidät turvautumaan vanhojen aikojen sääntöihin, jolloin erilaiset uutuudet eivät tunkeutuneet meidän eivätkä ulkomaiden lainsäädäntöön, eivätkä tuioneet mukanaan valitettavia seurauksia, joita usein ilmenee omaksuttaessa uusia asioita jotka ovat vastoin maan kansallista henkeä." Ikuisista ajoista lähtien juutalaisia on pidetty muukalaisina, ja heitä tulisi pitää sellaisina. (73)

Gessen kommentoi: "Taantumus ei voisi mennä tänäm pidemmälle." Ja jos sinä olet niin huolissasi kansallisista perusteista, miksi sinä et murehdi talonpoikien vapauttamista viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana?

Ja oli myös totta että tsaari Aleksanteri II:n toimeenpanema talonpoikien vapauttaminen oli peräisin (proceeded in) sekavasta, epäterveellisestä ja korruptoituneesta ympäristöstä.

Kuitenkin, "hallituksen piireissä, on yhä ihmisiä, joiden mielestä ei ole mahdollista, yleisesti, muuttaa edeltäneen hallituksen politiikkaa," ja heitä olivat tärkeissä viroissa. (74) Ja eräät ministerit vastustivat Ignatiev´in ehdotuksia. Nähden vastarintaa, hän jakoi ehdotetut menetelmät perustuslaillisiin (joiden täytyi kulkea hallituksen ja Valtion neuvoston läpi) sekä alueellisiin jotka voitaisiin ottaa käyttöön nopeutetun ja yksinkertaistetun prosessin myötä. "Vakuuttaakseen maaseudun asukaille että hallitus suojelee heitä hallitus suojelee heitä juutalaisten riistolta, juutalaisten pysyvä asutus kyliensä ja kaupunkiensa ulkopuolella (ja "hallitus oli voimaton suojelemaan heitä yksittäisten kyläläisten pogromeilta"), sekä kiinteistöjen ostaminen ja vuokraaminen sieltä, sekä myös alkoholikauppa oli kiellettyä. Ja koskien juutalaisia jotka jo asuivat siellä: se takasi maaseudun asukkaille oikeuden "karkottaa juutalaiset kylistä, jos kyläneuvosto päättää näin." Mutta muut ministerit -- erityisesti valtiovarainministeri N.K. Bunge, sekä oikeusministeri D.N. Nabokov, eivät sallineet Ignatiev´in toteuttaa näitä menetelmiä: he hylkäsivät lakiesityksen. väittäen että oli mahdotonta omaksua tällaisia laajoja kieltäviä menetelmiä, "ilman että niistä olisi keskusteltu tavanomaisen lainsäädäntöprosessin kautta." (75)

Se venäläisen itsevaltiuden rajattomasta ja pahantahtoisesta mielivaltaisuudesta.

Ignatiev´in perustuslailliset menetelmät eivät tulleet hyväksytyiksi, ja alueelliset ainoastaan hyvin supistetussa muodossa. Hylätyiksi tulivat esitykset karkottaa juutalaiset jotka jo asuivat kylissä, kieltää heiltä alkoholikauppa tai maan ostaminen tai vuokraaminen kylissä. Ja ainoastaan pelosta että pogromit saattaisivat alkaa uudestaan pääsiäisenä 1882, hyväksyttiin väliaikainen sääntö jossa juutalaisia kiellettiin taas kerran asumasta, omistamasta tai käyttämästä kiinteistlä joka sijaitsi heidän kaupunkiensa ja kyliensä ulkopuolella, ja kielsi myös heitä "käymästä kauppaa sunnuntaisin ja kristillisinä pyhäpäivinä." (76) Liittyen juutalaisten omistukseen paikallisista kiinteistöistä, hallitus toimi "keskeyttääkseen väliaikaisesti myynti- ja ostosopimusten viimeistelyn sekä lainat juutalaisten nimissä... notarosaation... kiinteistöjen vuokrasopimuksista... sekä edustajien välityksellä tapahtuvan heille kuuluvan omaisuuden hallitsemisen ja myymisen." (77) Tämä oli pelkästään jäänne Ignatiev´in ehdotetuista menetelmistä ja ne hyväksyttiin 3.5.1882, nimellä Väliaikaiset säädökset (tunnetaan myös nimellä (Toukokuun säädökset). Ja Ignatiev itse lähti eläkkeelle kuukautta myöhemmin ja hänen "Juutalaiskomitea" lakkautettiin lyhyen olemassaolonsa jälkeen, ja uusi Sisäisten asioiden ministeri, kreivi D.A. Tolstoy, antoi tiukat ohjeet mahdollisten uusien pogromien varalta, asettaen täyden vastuun alueellisille virkamiehille, levottomuuksien tukahduttamiseksi. (78)

Täten, vuoden 1882 Väliaikaisten säädösten mukaan, juutalaisia jotka olivat asettuneet asumaan maaseudulle ennen 3. toukokuuta, ei karkotettu; heidän taloudellinen toimintansa siellä oli pohjimmiltaan rajoittamatonta. Edelleen, näitä säädöksiä sovellettiin ainoastaan "pysyvien juutalaisasutusten piirikuntiin" (guberniyas of permanent Jewish settlement), ei Venäjän sisäosien piirikuntiin. Eivätkä nämä rajoitukset koskeneet lääkäreitä, lakimiehiä eivätkä insinöörejä -- toisin sanoen, yksilöitä joilla oli "oikeus universaaliin asumiseen oppineisuus-säädöksen mukaan." Nämä rajoitukset eivät vaikuttaneet myöskään yhteenkään "olemassaolevaan juutalais-siirtokuntaan joka oli mukana maanviljelyksessä;" ja oli yhä huomattava (ja myöhemmin kasvava) lista maanviljelys-siirtokunnista joissa "poikkeuksena" Väliaikaisiin säädöksiin, juutalaisten sallittiin asua. (79)

"Säädösten" julkaisun jälkeen, alueilta alkoi tulla tiedusteluja joihin Senaatti joutui vastaamaan. Esimerkiksi: "matkalla maaseudun halki, yksilöiden väliaikaiset pysähtymiset ja jopa väliaikainen asuminen ilman oikeutta pysyvään asumiseen ei ole kiellettyä 3.5.1882 Asetuksen mukaan... ainoastaan kiinteistöjen ja maatalousmaan vuokraaminen on kiellettyä, kun taas kaikenlaisen muun kiinteistö-omaisuuden, kuten tislauslaitosten, kauppojen ja tehtaiden vuokraaminen ei ole kiellettyä." Lisäksi, Senaatti antaa luvan puukauppa-sopimusten julkiselle vahvistamiselle (notarization) juutalaisten taholta, vaikka metsän hakkuun olisi tarkoitus tapahtua pitkän ajan kuluessa, ja vaikka maetsän ostajan sallittaisiin käyttää hakattua metsää;" ja lopulta, Toukokuun 3. päivän asetusten rikkominen ei johtaisi rikostuomioistuimeen. (80)

On välttämätöntä tunnustaa nämä Senaatin selvitykset lieventäviksi, ja monissa kohdin, hyväntahtoisiksi; "1880-luvulla Senaatin kamppaillessa lakien mielivaltaista tulkintaa vastaan." (81) Kuitenkin, nämä asetukset kielsivät juutalaisia asumasta "kaupunkien ja kylien ulkopuolella sekä omistamasta kiinteistöä... kielsivät juutalaisislta alkoholin valmistuksen ja myymisen... sillä juutalaisten osuus tislaus-bisneksessä ennen Toukokuun 3. päivän asetuksia oli huomattava." (82)

Se oli juuri tämä säädös kieltää juutalaisilta maaseudun viinikauppa (jota ensimmäisen kerran ehdotettiin jo vuonna 1804) joka sai aikaan universaalia suuttumusta Toukokuun asetusten "poikkeuksellista ankaruutta" vastaan, vaikka niitä toteutettiin leväperäisesti silloin, vuonna 1882. Hallitus oli vaikean valinnan edessä: laajentaa viiniteollisuutta vaikka talonpojilla oli taipumus juoppouteen ja täten pahentaa heidän köyhyyttään, tai rajoittaa tämän bisneksen vapaata kasvua sallimalla juutalaisten, jotka asuivat jo kylissä, pysyä siellä samalla kun he estäisivät toisia muuttamasta sinne. Ja tämä valinta -- rajoitus -- tuomittiin julmaksi.

Kuitenkin, kuinka monta juutalaista asui maaseudulla vuonna 1882? Me olemme jo kohdanneet ennen Vallankumousta tehtyjä arvioita valtion arkistojen pohjalta: kolmasosa koko "Siirtokuntien" (the Pale) juutalaisväestöstä asui kylissä (villages), toinen kolmannes asui juutalais-kylissä (shtetls), 29 % asui keskikokoisissa kaupungeissa ja 5 % suurissa kaupungeissa. (83) Joten asetukset estivät "kylissä" asuvaa kolmannesta enemmältä kasvulta.

Tänään Toukokuun asetukset esitetään Venäjän historian ratkaisevina ja peruuttamattomina alistavina rajoituksina. Eräs juutalainen kirjailija kirjoittaa: "Tämä oli ensimmäinen yllyke kohti maastamuuttoa! Ensimmäiseksi, 'maan sisäiseen' muuttoon, sitten massiiviseen muuttoon merten taakse." (84) Ensimmäinen syy juutalaisten maastamuuttoon olivat "Ignatiev´in Väliaikaiset säädökset, jotka väkivaltaisesti karkottivat miljoona juutalaista pienistä kylistä (hamlets) sekä kylistä, kaupunkeihin ja juutalais-siirtokuntien kyliin." (85)

Odota hetki, kuinka he karkottivat juutalaiset, ja peräti miljoona? Eivätkö he ilmeisesti estäneet ainoastaan uusien tulijoiden pääsyn? Ei, Ei! Että vuodesta 1882 lähtien juutalaisilta ei ollut kiellettyä ainoastaan asuminen kylissä kaikkialla, vaan myös kaupungeissa, paitsi 13 piirikunnassa; että heidät raahattiin takaisin juutalais-siirtokuntien kyliin (to the shtetls of "the Pale") -- tämän vuoksi alkoi juutalaisten joukkopako Venäjältä! (86)

Tuota, katsotaanpa tilastoja. Ensimmäistä kertaa ajatus juutalaisten muuttamisesta Venäjältä Amerikkaan esitettiin jo vuonna 1869 Juutalaisten maailmanliitossa -- ajatuksena että ensimmäiset muuttaisivat sinne Maailmanliiton avulla ja paikallisista juutalaisista "tulisi magneetti heidän venäläisille uskonveljilleen." (87) Edelleen, "juutalaisten maastamuuton alku Venäjältä ajoittuu 1800-luvun puoliväliin ja se sai lisävauhtia vuoden 1881 pogromien jälkeen. Mutta vasta 1890-luvun puolivälistä lähtien emigraatiosta tulee juutalaisten taloudellisen elämän merkittävä ilmiö." (88) Huomioi, että siinä sanotaan, "taloudellisen elämän", ei "poliittisen elämän".

Globaalista näkökulmasta, juutalaisten maahanmuutto Yhdysvaltoihin 1800-luvulla oli osa suunnatonta vuosisadan mittaista ja maailmanlaajuista historiallista prosessia. Juutalaisten muutossa Amerikkaan oli kolme toisiaan seuraavaa aaltoa: ensin, espanjalais-portugalilainen (Sephardic) aalto, sitten saksalainen aalto (Saksasta ja Itävalta-Unkarista), ja vasta sitten Itä-Euroopasta ja Venäjältä (Ashkenazim). (89) Syistä joita tässä ei esitellä, eräs suuri historiallinen juutalaisten emigranttien liike Yhdysvaltoihin tapahtui 1800-luvulla, eikä ainoastaan Venäjältä. Hyvin pitkän juutalaisten historian valossa, on vaikea yliarvioida tämän emigraation merkitystä.

Ja venäjän imperiumista, "juutalaisten maastamuuttajien virta lähti kaikista piirikunnista (guberniyas) joista juutalais-siirtokunnat muodostuivat; mutta Puolasta, Liettuasta ja Valko-Venäjältä lähti kaikista eniten emigrantteja;" tarkoittaen että he eivät tulleet Ukrainasta, joka oli juuri kokenut pogromit. (90) Syy tähän oli sama kaikkialla liikakansoitus, joka sai aikaan juutalaisten sisäistä taloudellista kilpailua. Edelleen, nojaten Venäjän valtion tilastoihin, V. Telnikov kiinnittää huomiomme 1800-luvun kahteen viimeiseen vuosikymmeneen; juuri vuosien 1881 - 1882 pogromien jälkeen, jos verrataan juutalaisten muuttoa Läntisistä piirikunnista (Western Krai) missä ei ollut pogromeja, Lounaisiin piirikuntiin (Southwest Krai), missä niitä esiintyi; tämä jälkimmäinen ei ollut määrällisesti vähäisempää, ja oli mahdollisesti runsaampaa kuin juutalaisten muutto pois Venäjältä. (91) Lisäksi, vuonna 1880, virallisen tiedon mukaan, 34 000 juutalaista asui maan sisäisissä piirikunnissa, kun taas seitsemäntoista vuotta myöhemmin, (vuoden 1897 väestönlaskennan mukaan), heitä oli jo 315 000 -- yhdeksänkertainen lisäys. (92)

Tietysti, vuosien 1881 - 1882 pogromit aiheuttivat järkytyksen, mutta oliko se todella järkytys koko Ukrainalle? Esimerkiksi, Sliozberg kirjoittaa: "Vuoden 1881 pogromit eivät huolestuttaneet juutalaisia Poltavassa, ja pian he unohtivat ne." 1880-luvulla Poltavassa "juutalainen nuoriso ei tiennyt juutalaiskysymyksen olemassaolosta, ja yleisesti, he eivät tunteneet olevansa eristäytyneitä venäläisestä nuorisosta." (93) Vuosien 1881 - 1882 pogromit, täydellisessä äkkinäisyydessään, ovat saattaneet näyttää sellaisilta että ne eivät voisi toistua, ja muuttumaton juutalaisten taloudellinen vetovoima säilyi: asettukaamme tänne, missä asuu vähemmän juutalaisia.

Mutta epäilemättä ja vastaan sanomatta, edistykselliset ja koulutetut juutalaiset menettivät toivonsa täydellisestä integraatiosta "Venäjän" valtion sekä venäläisten kanssa vuodesta 1881 lähtien. G. Aronson jopa päätteli hätäisesti, että "Odessan pogromit vuonna 1871... murskasivat illuusiot sulautumisesta." (94) Ei, näin ei tapahtunut vielä! Mutta jos, esimerkiksi, jos me luemme kuuluisien ja koulutettujen juutalaisten elämäkertoja, silloin vuosien 1881 - 1882 tienoilla me havaisemme monien heistä osoittavan huomattavia muutoksia asenteissaan Venäjää kohtaan sekä mahdollisuuksiin täydellisestä sulautumisesta. Siihen mennessä oli jo selvää eikä kiistanalaista että tämä pogromi-aalto oli epäilyksettä spontaani, eikä ollut minkäänlaisia todisteita viranomaisten sekaantumisesta tapahtumiin. Sitävastoin, vallankumouksellisten Narodniks´ien osallisuus oli todistettua. Kuitenkaan, juutalaiset eivät antaneet Venäjän hallitukselle antaaksi näitä pogromeja -- eivätkä he ole tehneet näin vieläkään. Ja vaikka nämä pogromit olivat etupäässä lähtöisin ukrainalaisista, venäläisille ei ole annettu anteeksi, ja nämä pogromit on aina yhdistetty Venäjän nimeen.

"1880-luvun pogromit saivat monet sulautumisen kannattajat järkiinsä." (Mutta eivät kaikkia: ajatus sulautumisesta pysyi yhä elossa.) Ja tässä, muut toiset juutalaiset kustantajat menivät toiseen äärimmäisuuteen: "Yleisesti juutalaisten oli mahdotonta asua toisten kansojen keskellä, sillä heidät nähdään aina muukalaisina. Ja Palestiinan liike... alkoi kasvaa nopeasti." (95)

Vuoden 1881 pogromien vaikutuspiirissä odessalainen lääkäri, Lev Pinsker, julkaisi brosyyrinsä, "Auto-Emancipation". Tämä Venäjän juutalaisen vetoomus heimoveljilleen (Berliinissä vuonna 1882 ja nimettömänä). "Se teki suunnattoman vaikutuksen Venäjän ja Länsi-Euroopan juutalaisiin." Se oli vetoomus koskien juutalaisten mahdotonta muukalaisuutta ympäröivän kansan keskellä. (96) me keskustelemme tästä enemmän luvussa 7.

P. Akselrod väittää että silloin radikaali juutalainen nuoriso havaitsi että venäläinen yhteiskunta ei hyväksyisi heitä sellaisenaan ja täten he alkoivat luopua vallankumous-liikkeestä. Kuitenkin, tämä arvio näyttää liian kaukaa haetulta. Vallankumouksellisissa liikkeissä, lukuunottamatta Narodnaya Vol'yaa, he pitivät aina juutalaisia ominaan.

Kuitenkin, huolimatta juutalaisen älymystön viilenevistä asenteista sulautumista kohtaan, hallitus, Aleksanteri II:n ajan liikevoiman seurauksena, säilytti hetken ajan myötätuntoisen asenteen juutalaisongelmaan, eikä yrittänyt täysin korvata sitä ankaran rajoittavalla lähestymistavalla. Kreivi Ignatiev´in vuoden kestäneen hallinnollisen aktiviteetin jälkeen, joka koki tällaista itsepintaista vastustusta juutalaiskysymystä kohtaan liberaaleilta voimilta hallinnon ylemmissä piireissä, keisarillinen "High Commission for Revision of the Active Laws about the Jews in the Empire" perustettiin vuoden 1883 alkupuolella -- tai kuten sitä nimitettiin puhemiehensä, Kreivin Palen´in mukaan, "The Palenskaya Commission". (Siitä tuli kymmenes "Juutalaiskomitea".) Siihen kuului 15...20 henkilöä hallituksen ylimmistä kerroksista, ministeriöiden neuvostojen jäseniä, osastojen johtajia, (jotkin olivat suurten perheiden jäseniä, kuten Bestuzhev-Ryumin, Golytsin, ja Speranskiy), ja siihen kuului myös seitsemän "juutalaista asiantuntijaa" -- vaikutusvaltaisia rahoittajia, kuten Baron Goratsiy Gintsburg ja Samuil Polyakov, sekä huomattavia julkisuuden henkilöitä, kuten Y. Galpern, fysiologi ja kustantaja N. Bakst ("on hyvin todennäköistä että Komission enemmistön asenne juutalaiskysymyksen ratkaisemiseksi Bakst´in vaikutusvallan ansiota"), sekä rabbi A. Drabkin. (97) Suureksi osaksi, nämä juutalais-asiantuntijat valmistelivat materiaalin Komission pohdittavaksi.

Enemmistöllä Palenskaya Commission´in jänenistä oli vakaumus että "juutalaisia koskevan lainsädänön lopullisen päämäärän ei tulisi olla mikään muu kuin sen kumoaminen... että on vain yksi lopputulos sekä yksi polku: juutalaisten vapautuksen ja yhdistämisen polku koko muun väestön kanssa samojen lakien suojeluksen alla." (98) (Todellakin, harvoin Venäjän lainsäädännössä tällaiset monimutkaiset ja ristiriitaiset lait koottiin yhteen kuten juutalaisia koskevat lait joita oli laadittu vuosikymmenten aikana: 626 asetusta vuoteen 1885 mennessä! Ja niitä laadittiin lisää vielä myöhemmin ja Senaatissa niitä jatkuvasti tutkittiin ja tulkittiin mitä ne tarkoittivat.) Ja vaikka juutalaiset eivät suorittaneet velvollisuuksiaan kansalaisina samoin kuin muut, siitä huolimatta oli mahdotonta "riisua juutalaisia näistä perusteista, joiden pohjalle hänen olemassaolonsa perustui -- hänen samanarvoisista oikeuksistaan alamaisena." Hyväksyen että "monet näkökohdat juutalaisten sisäisessä elämässä vaativat uudistuksia ja että tietyt juutalaisten aktiviteetit sisälsivät ympäröivän väestön riistoa", enemmistö Komission jäsenistä tuomitsi "alistavien ja eristävien menetelmien" järjestelmän. Komission juridinen päämäärä oli "tehdä samanarvoiseksi juutalaisten oikeudet kaikkien muiden alamaisten oikeuksien kanssa", vaikka se suositteli "suurta varovaisuutta ja asteittaisuutta" tämän päämäärän suhteen. (99)

Käytännössä, kuitenkin, Komissio onnistui ainoastaan toteuttamaan rajoittavien lakien asteittaisen lievennyksen. Sen suurimmat ponnistelut kohdistuivat vuoden 1882 Väliaikaisiin asetuksiin, erityisesti koskien juutalaisten harjoittamaa maan vuokrausta. Komissio laati argumentit ikäänkuin he olisivat puolustamassa maanomistajia, eivät juutalaisia: jos juutalaisilta kiellettiin kartanon maiden vuokraaminen, se ei ainoastaan haittaa maanviljelyksen kehittymistä, vaan johtaa myös tilanteeseen jossa tietyn tyyppinen maanviljelys pysyy täydellisessä toimettomuudessa Läntisessä piirikunnassa (Krai) -- maanomistajien tappioksi sillä ei ole ketään kenelle he voisivat vuokrata tätä maata. Kuitenkin, Sisäisten asioiden ministeri, D.A. Tolstoy, oli samaa mieltä Komission vähemmistön kanssa: kieltoa koskien uusia maan vuokraamisia ei kumottaisi. (100)

Palenskaya´n Komissio toimi viisi vuotta, vuoteen 1888 saakka, ja sen toimiessa liberaali enemmistö taisteli aina konservatiivista vähemmistöä vastaan. Alusta lähtien, "Kreivi Tolstoy´lla ei varmasti ollut aikomusta tarkistaa lakeja lisätäkseen tukahduttavia menetelmiä," ja Palenskaya´n Komission viisivuotinen olemassaolo vahvistaa tämän. Sillä hetkellä "Hänen Majesteetinsa myöskään ei halunnut sekaantua hallituksensa päätöksiin lisätä sortotoimia juutalaisia vastaan." Nousten valtaistuimelle tällaisella dramaattisella hetkellä, Aleksanteri III ei kiirehtinyt korvatakseen liberaaleja viranomaisia, eikä myöskään valinnut ankaraa poliittista kurssia: pitkän aikaa hän tutki asioita huolellisesti. "Aleksanteri III:n koko hallituskauden aikana, kysymys juutalaisia koskevan lainsäädännön yleisestä tarkastuksesta säilyi avoimena." (101) Mutta vuoteen 1886 - 1887 mennessä, Hänen Majesteettinsa näkemys kallistui juutalaisia koskevien rajoitusten osittaiseen tiukennukseen, ja niin Komission työ ei saanut aikaan minkäänlaisia näkyviä tuloksia.

Eräs ensimmäisistä motivaatioista tiukempaan kontrolliin tai tiukempiin rajoituksiin juutalaisten suhteen kuin mikä oli vallalla hänen isänsä hallinnon aikaan oli juutalaisten asevelvollisten jatkuva vajaus; se oli erityisen huomattavaa kun verrattiin kristittyjen asevelvollisten määrään. Vuoden 1874 peruskirjan mukaan (Charter of 1874), joka lakkautti värväämisen, pakollinen sotilaspalvelus koski nyt kaikkia kansalaisia, riippumatta sosiaalisesta asemasta, mutta sillä ehdolla että ne jotka eivät soveltuneet palvelukseen korvattaisiin: kristityt kristityillä ja juutalaiset juutalaisilla. Juutalaisten tapauksessa oli vaikeuksia säännön toteuttamisessa sillä nuorukaisia muutti pois maasta, ja he myös välttelivät palvelukseen astumista, mikä sai aikaan suurta sekaannusta sekä välinpitämättömyyttä virallisissa asiakirjoissa liittyen juutalaisväestöön, elintärkeiden tilastojen laatimisessa, informaation luotettavuudessa koskien perheen tilanneta sekä asevelvollisten tarkkaa asuinpaikkaa. Kaikien näiden epävarmuuksien perinne ulottuu Qahal´ien aikaan (teokraattinen organisaatio-rakenne joka oli lähtöisin muinaisesta juutalais-yhteiskunnasta), ja sitä tietoisesti ylläpidettiin koska se mahdollisti veronkierron. "Vuosina 1883 ja 1884, oli monia tapauksia joissa juutalaisia asevelvollisia, vastoin lakia, pidätettiin yksinkertaisesti siksi että epäiltiin että he saattaisivat kadota." (102) (Aluksi tätä metodia sovellettiin kristittyihin asevelvollisiin, mutta satunnaisesti.) Joissakin paikoin, he alkoivat vaatia valokuvia juutalaisilta asevelvollisilta -- hyvin epätavallinen vaatimus siihen aikaan. Ja vuonna 1886 "erittäin rajoittava" asetus määrättiin, "koskien useita menetelmiä jotka takasivat juutalaisten asevelvollisten säännöllisen täysimääräisyyden", jossa otettiin käyttöön "kolmensadan ruplan sakko jokaisen juutalaisen sukulaiselle joka vältteli asevelvollisuutta." (103) "Vuodesta 1887 lähtien he eivät sallineet juutalaisten anoa nousua upseeriksi (koulun käyneillä sotilailla oli etuoikeus valita haluamansa armeijaluokka (military specialty)." (104) (Aleksanteri II:n hallinnon aikaan, juutalaiset saivat palvella upseereina.) Mutta upseerin asema sotilaslääkäreinä säilyi aina avoimena juutalaisille.

Kuitenkin, jos me pohdimme että samana ajanjaksona jopa 20 miljoonaa muuta "muukalaista" imperiumissa oli täysin vapaita pakollisesta sotilaspalveluksesta, eikä olisi sitten parempi vapauttaa juutalaiset kokonaan? Vai oliko kyseessä Nikolai I:n perintö -- sulauttaa juutalaiset venäläiseen yhteiskuntaan sotilaspalveluksen kautta? Laittaa laiskurit töihin (to occupy the idle)?

Samaan aikaan, juutalaisia suurin joukoin virtasi opistoihin. Vuosina 1976 - 1883, juutalaisten määrä lukioissa melkein kaksinkertaistui, ja vuosina 1878 - 1886 -- kahdeksan vuoden ajanjakso -- juutalaisten opiskelijoiden määrä yliopistoissa kuusinkertaistui 14,5 prosenttiin. (105) Aleksanteri II:n kauden loppuun mennessä, he saivat huolestuttavia valituksia viranomaisilta tätä koskien. Täten, vuonna 1878, Minskin piirikunnan (Guberniya) kuvernööri raportoi: "Koska he ovat varakkaampia, juutalaiset voivat kasvattaa lapsensa paremmin kuin venäläiset; että juutalaisten opiskelijoiden aineelliset olosuhteet ovat paremmat kuin kristityillä, ja täten, jotta juutalainen aines ei hukuta jäljelle jäänyttä väestöä, on tarpeen ottaa käyttöön kiintiöjärjestelmä juutalaisten hyväksymisesä toisen asteen oppilaitoksissa." (106) Seuraavaksi, levottomuuksien jälkeen joita oli useissa etelän lukioissa 1880-luvulla, Odessan koulupiirin luottamushenkilö tuli esiin samanlaisten ajatusten kera. Ja vuosina 1883 ja 1885, kaksi toisiaan seurannutta Novorossiysk´in (Odessan) kenraalikuvernööriä lausui että oli tarpeen "rajoittaa juutalaisten määrää lukioissa sekä lukioihin valmistavissa kouluissa... 15 prosenttiin oppilaiden lukumäärästä... tai oikeudenmukaisempaan lukuun joka vastaa juutalaisten osuutta kokonaisuudessaan." (107) Vuoteen 1881, mennessä, juutalaiset muodostivat 75 % oppilaisen kokonaismäärästä useissa Odessan piirikunnan lukioissa. (108) Vuonna 1886, Harkovan piirikunnan (Guberniya) kuvernööri laati raportin jossa valitettiin "juutalaisten virtaa tavallisiin kouluihin." (109)

Kaikissa näissä tapauksissa, ministerit eivät pitäneet mahdollisena ottaa käyttöön yleisiä rajoittavia ratkaisuja, ja ainoastaan siirsi nämä raportit Palenskaya´n Komission pohdittavaksi, missä ne eivät saaneet tukea.

1870-luvulta lähtien opiskelijoista tuli vallankumouksellisen kiihkon tärkeimpiä osanottajia. Aleksanteri II:n salamurhan jälkeen, yleinen pyrkimys kukistaa vallankumousliike ei voinut välttää opiskelijoiden "vallankumouksellisia pesäpaikkoja" (ja yliopistojen ylimmät luokat tukivat jo heitä). Hallituksen sisällä nousi huolestuttava yhteys että yhdessä juutalaisten opiskelijoiden kasvavan määrän kanssa, opiskelijoiden osallistuminen vallankumousliikkeeseen kasvoi huomattavasti. Ylemmän opetuksen laitoksissa, Lääketieteellis-kirurginen akatemia (myöhemmin Sotilas-lääketieteellinen akatemia) oli erityisesti vallankumouksellisten hallussa. Juutalaiset olivat hyvin innokkaita menemään siihen mukaan ja juutalaisten opiskelijoiden nimiä tästä akatemiasta alkoi jo esiintyä oikeudenkäynneissä 1870-luvulla.

Ja niin ensimmäinen erityissäädös (first special restrictive measure) vuodenta 1882 rajoitti juutalaisten opiskelijoiden osuuden Sotilas-lääketieteellisessä akatemiassa viiteen prosenttiin.

Vuonna 1883, samanlainen määräys seurasi Kaivos-Instituutissa; ja vuonna 1884 samanlainen kiintiö otettiin käyttöön Tietoliikenne-Instituutissa. (110) Vuonna 1885, juutalaisten osuus Harkovan Teknologisessa Instituutissa rajoitettiin kymmeneen prosenttiin, ja vuonna 1886 heiltä kiellettiin pääsy kokonaan Harkovan Eläinlääketieteelliseen Instituuttiin, sillä "Harkovan kaupunki oli aina poliittisen agitaation keskus, ja juutalaisten asuminen siellä suuremmassa tai pienemmässä määrin on yleisesti ei-toivottavaa ja jopa vaarallista." (111)

Täten, he ajattelivat heikentävänsä vallankumous-aaltojen huipennusta.