Two Hundred Years Together - Luku 27

LUKU 27: Sulautumisesta -- Kirjailijan jälkisanat

Milloin ja kuinka tämä juutalaisten epätavallinen status "vieraita kaikkialla" alkoi? Tavanomainen viisaus vihjaa että tämä vuosisatoja vanha juutalaisten Diaspora pitäisi ajoittaa Jerusalemin tuhoon jonka Titus aiheutti vuonna 170 j.Kr, ja että sen jälkeen kun heidät oli ajettu pois kotimaastaan, juutalaiset alkoivat vaeltaa ympäri maailmaa. Kuitenkaan, tämä ei ole totta sillä "juutalaisten suuri enemmistö oli jo hajotettu siihen mennessä; tuskin enempää kuin yksi kahdeksasosa tästä kansasta asui Palestiinassa." (1) Juutalainen diaspora oli alkanut paljon aiemmin: "Juutalaiset olivat etupäässä hajallaan olevan kansakunta Babylonin vankeuteen mennessä (6. vuosisata e.Kr.) ja, mahdollisesti, jopa tätäkin aiemmin; Palestiina oli ainoastaan uskonnollinen ja, tietyssä määrin, kulttuurikeskus." (2)

Juutalaisten hajaantuminen ennustettiin Mooseksen Kirjoissa: "Mutta teidät minä hajotan kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi." (Leviticus 26:33) "Ja Herra hajottaa teidät kansojen sekaan, ja ainoastaan vähäinen joukko teitä on jäävä niiden pakanakansojen keskelle, joiden tykö Herra teidät kuljettaa". (Deuteronomium 4:27)

"Ainoastaan juutalaisten pieni osa oli palannut Babylonian vankeudesta; monet olivat jääneet Babyloniin sillä he eivät halunneet luopua omaisuudestaan." Suuria siirtokuntia perustettiin Palestiinan ulkopuolelle. "Suuri määrä juutalaisia keskittyi... muinaisen maailman suuriin kauppa- ja teollisuuskeskuksiin." (Esimerkiksi, Alexandroassa, Ptolemaioksen dynastian aikana, juutalaiset muodostivat kaksi viidesosaa väestöstä.) "He olivat, etupäässä, kauppiaita ja käsityöläisiä." (3) Tämä juutalainen hellenistinen filosofi Philo Judaeus (joka kuoli ensimmäisen vuosisadan puolivälissä, 20 vuotta ennen Temppelin tuhoa), sanoo: "Juutalaiset, liittyen Pyhään kaupunkiin metropolinaan koska Kaikkivaltiaan Jumalan Pyhä Temppeli on siellä, ja he kutsuvat 'kotimaakseen' maita joissa he asuvat, ja missä heidän isänsä, isovanhempansa, iso-isovanhampansa ja muinaiset esivanhempansa elivät, ja missä he syntyivät sekä kasvoivat." (4) Mikhail Gershenzon mietiskeli juutalaisen kansan kohtaloa Babylonian vankeuden jälkeen: "Juutalaiset juurtuivat vieraisiin maihin ja, vastoin odotuksia, heillä ei ollut kiinnostusta palata vanhaan kotimaahansa... ainoastaan muistele: Juudan valtakunta oli yhä siellä; kuitenkin, juutalaisten enemmistö oli jo hajallaan ympäri Lähi-itää; Toinen temppeli oli yhä paikallaan kaikessa loistossaan, mutta Raamatun kieltä ei enää kuultu Jerusalemin kaduilla ja taloissa; jokainen siellä puhui joko syyriaa tai kreikkaa." Jo silloin juutalaiset olivat taipuvaisia ajattelemaan: "Meidän ei pitäisi vaalia kansallista itsenäisyyttämme, meidän pitäisi oppia elämään ilman sitä, vieraan hallinnon alla; meidän ei pitäisi kiinnittyä maahan tai johonkin tiettyyn kieleen." (5)

Modernit juutalaiset kirjailijat ovat samaa mieltä: "Juutalaiset muinaisessa maailmassa olivat hajallaan, ja he olivat perustaneet suuria keskuksia Diasporassa jo ennen juutalaisen kansakunnan tuhoa... Tämä kansakunta jolle annettiin Laki ei halunnut palata kotimaahansa. Siinä on jotakin hyvin syvällistä merkitystä jota ei vieläkään ymmärretä. On paljon helpompi keskustella juutalaisista arvoista sekä Juutalaisuuden säilyttämisestä kuin selvittää todellista syytä tällaiselle pitkälle Galut´ille." (6) (7) Edes 1900-luvun puolivälin hebrean kielessä ei ollut sanaa "diaspora" tarkoittaen elämistä vapaaehtoisessa hajaannuksessa, oli ainoastaan "galut", viitaten ei-vapaaehtoiseen maanpakolaisuuteen.

Historiallisen todistusaineiston perusteella, me näemme että juutalaisten hajaantuminen ei ollut yksinomaan heidän epäonnekas kohtalonsa, vaan myös vapaaehtoinen seikkailu. Todellakin, se oli surkuteltava katastrofi, mutta voisiko se myös olla metodi tehdä elämästä helpompaa? Tämä on tärkeä kysymys kun yritetään ymmärtää Diasporaa.

Juutalaisilla ei vieläkään ole yleisesti hyväksyttyä näkemystä Diasporasta, että onko se ollut siunaus vai turmio.

Sionismi, syntyhetkestään lähtien, vastasi tähän kysymykseen lujasti (sekä täysin linjassa ideologiansa kanssa): "Hajaantumisemme on meidän suurin kirous; se ei tuo meille mitään hyvää, ei etuja, eikä rauhaa myöskään muille... me olemme muukalaisia kaikkialla... ja me olemme vieläkin ei-toivottuja, jokainen haluaa päästä meistä eroon... olla koditon ihminen, tunne että on vieras kaikkialla -- tämä on maanpakolaisuuden todellinen kirous, sen todellinen katkeruus! ... Jotkut sanovat että usein 'kodin' omistaminen nostaa juutalaisten eloonjäämisen mahdollisuuksia. Minun näkemykseni mukaan, kansa joka asuu monien vieraiden kotona eikä välitä omastaan ei voi odottaa turvallisuutta. Tilaisuus moneen kotiin korruptoi." (8) (9) (10)

Kuitenkin, vastakkainen näkemys on vielä yleisempi ja se vaikuttaa uskottavammalta. "Kenties, tämä juutalainen kansakunta on jäänyt eloon ja säilynyt, ei maanpakolaisuudesta huolimatta vaan sen ansiosta; juutalainen Diaspora ei ole episodi, vaan juutalaisen historian elimellinen 'ainesosa'." (11)

"Säilyikö juutalainen kansa ainutlaatuisuudessaan maanpakolaisuudestaan ja hajaantumisestaan huolimatta vai sen ansiosta? Jerusalemin tragedia vuonna 70 j.Kr. tuhosi valtion, kuitenkin se oli välttämötön pelastaakseen kansan... Se ainutlaatuisesti voimisti kansallisen eloonjäämisen vaistoa, vei juutalaisia kohti pelastusta Diasporan kautta... Juutalaisuus ei kyennyt koskaan täysin käsittämään tilannettaan sekä syitä sille. He näkivät maanpakolaisuuden rangaistuksena synneistään; kuitenkin, kerta toisensa jälkeen se osoittautui vapautukseksi jolla Herra on osoittanut kansakuntansa. Diasporan kautta juutalaiset toteuttivat Valittujen merkin (mark of the chosen) jonka hän ennusti... Kansakunnan hajaantunut tila ei ole luonnoton hänelle... jo oman valtionsa kaikkein mukavimman jakson aikana, juutalaisuus perusti sillanpääasemia reitilleen sekä johti etujoukkoja kaikkiin ilmansuuntiin, ikäänkuin aistien tulevan hajaantumisensa sekä valmistautuen vetäytymään asemiin jotka se oli valmistellut etukäteen... täten, Diaspora on juutalaisten olemassaolon erityinen muoto tämän maailman ajassa ja avaruudessa." (12) (13) Ja katso kuinka hämmästyttävän liikkuvia juutalaiset ovat tässä Diasporassa. "Juutalainen kansa ei koskaan juurtunut yhteen paikkaan, ei edes usean sukupolven jälkeen." (14)

Mutta sen jälkeen kun heidät oli niin laajalle alueelle hajotettu ja heistä oli tullut pieniä vähemmistöjä muiden kansakuntien keskuudessa, juutalaisten täytyi kehittää selkeä asenne näitä kansakuntia kohtaan -- kuinka käyttäytyä heidän joukossaan ja miten suhtautua heihin, pyrkiäkö lopulliseen sidokseen ja sulautumiseen näihin kansakuntiin, vai hylätä heidät ja erottautua heistä? Raamattu sisältää joitakin velvoitteita eristäytymisestä. Juutalaiset välttelivät jopa läheisimpiä samankaltaisia naapureitaan (closest kindred neighbors), samarialaisia ja israelilaisia, siten että ei ollut sallittua ottaa heiltä vastaan edes leipäpalaa. Seka-avioliitot olivat ehdottomasti kiellettyjä: "Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi." (Nehemia 10:30) Ja Esra määräsi purkamaan jo olemassa olevat avioliitot, jopa ne joista oli syntynyt lapsia. Täten, asuen Diasporassa tuhat vuotta, juutalaiset eivät sekoittuneet muihin kansoihin, kuten rasva ei sekoitu veteen, vaan jää kellumaan pinnalle. Kaikkien näiden pitkien vuosisatojen aikana, he näkivät itsensä jotenkin erillisinä, ja 1700-luvulle mentäessä, "juutalaiset, kansakuntana, eivät olleet koskaan osoittaneet minkäänlaista taipumusta sulautumiseen." Vallankumousta edeltänyt Jewish Encyclopedia, samalla kun se lainaa Marxin vakuutusta että "juutalaiset eivät olleet sulautuneet, koska he edustivat ylempää taloudellista luokkaa, joka on kapitalistien luokka maanviljelijöiden ja pienporvariston muodostamien valtioiden keskuudessa," on eri mieltä sanoen että talous oli toissijainen: "Diasporassa elävät juutalaiset ovat tietoisesti luoneet oman taloutensa joka suojeli heitä sulautumiselta. He tekivät näin koska he olivat tietoisia kulttuurillisesta (tai: sivistyksellisestä) ylemmyydestään, jonka Judaismin hengellinen tarkoitus loi osaltaan täydellisimmässä muodossaan. Tämä jälkimmäinen suojeli heitä imitaatiolta." (15)

Mutta, "1700-luvun puolivälistä lähtien juutalaiset alkoivat uskoa sulautumiseen, ja siitä tulee juutalaisen kansan rapautumisen ainesosa Länsi-Euroopassa 1800-luvulla." Sulautuminen alkaa kun "ympäröivä kulttuuri saavuttaa sen tason joka juutalaisella kulttuurilla oli, tai kun juutalaiset lakkaavat luomasta uusia arvoja." Euroopan juutalaisten kansallistunne heikkeni 1700-luvun loppuun mennessä; se oli menettänyt maaperänsä äärimmäisen pitkän odotuksen seurauksena. Muut kansakunnat alkoivat luoda loisteliaita kulttuureita jotka himmensivät juutalaisen kulttuurin." (16) Ja juuri silloin Napoleon käynnisti pan-eurooppalaisen vapauttamisen (emancipation); maa toisensa jälkeen, tie sosiaaliseen tasa-arvoon avattiin juutalaisten edessä, ja tämä helpotti sulautumista. Tässä on eräs tärkeä huomio: "Ei ole olemassa yksipuolista sulautumista," ja "sulautuneet juutalaiset varustivat isäntä-kulttuurin juutalaisilla kansallisilla piirteillä." Heine ja Börne, Ricardo ja Marx, Beaconsfield-Disraeli ja Lassalle, Meyerbeer ja Mendelsson -- "sulautuessaan isäntä-kulttuureihin, he lisäsivät niihin juutalaisia elementtejä." (17)

Joissakin tapauksissa, sulautuminen johti kirkkaampaan luovaan henkilökohtaiseen täyttymykseen, mutta kaiken kaikkiaan, "sulautuminen oli hinta jonka juutalaiset maksoivat siitä hyvästä että heillä oli pääsy eurooppalaiseen kulttuuriin. Koulutetut juutalaiset vakuuttivat itselleen että "juutalaiset eivät ole kansakunta, vaan ainoastaan uskonnollinen ryhmä... Tämä juutalainen kansa, sen jälkeen kun se liittyi eurooppalaisten kansakuntien maailmaan, alkoi menettää kansallista ainutlaatuisuuttaan... ainoastaan juutalaiset ghetossa säilyttivät selkeät kansalliset piirteet... samalla kun älymystö-juutalaiset yrittivät kaikin voimin näyttää toisenlaiselta kuin tyypillinen juutalainen. Näin levisi teoria että juutalaiset eivät ole kansa, vaan ainoastaan puolalaisia, ranskalaisia ja saksalaisia jotka noudattavat Mooseksen lakia." (19)

Marx ja myöhemmin Lenin näkivät ratkaisuksi juutalaiskysymykseen juutalaisten täydellisen sulautumisen maahan jossa he asuvat.

Toisin kuin näiden ideologioiden kömpelyys, M.O. Gershenzon´in ajatukset ovat paljon mielenkiintoisempia. Hän toi niitä esiin myöhemmin elämässään, vuonna 1920, ja ne ovat vieläkin kiinnostavampia koska tämä ylevä ajattelija Gershenzon oli täysin sulautunut Venäjän juutalainen. Siitä huolimatta, tämä juutalaiskysymys oli elossa ja hyvin hänen mielessään. Hän tutki sitä artikkelissaan The Destinies of the Jewish Nation.

Toisin kuin nykyaikainen Jewish Encyclopedia, Gershenzon uskoo että juutalaisten sulautuminen on muinainen ilmiö, lähtien kaukaisista ajoista. Eräs ääni jatkuvasti "houkutteli häntä sekoittumaan ympäristöön -- siitä tulee tämä syvään juurtunut ja muinainen juutalainen kaipaus sulautua." Kuitenkin, toinen ääni "vaati ennen kaikkea häntä säilyttämään oman kansallisen ainutlaatuisuutensa. Koko hajaantumisen tarina on ikuinen kamppailu kahden tahdon välillä juutalaisuuden sisällä: inhimillinen tahto yli-inhimillistä vastaan, yksilö vastaan kollektiivi... Kansallisen tahdon vaatimukset yksilöä vastaan olivat niin armottomia ja melkein ihhimillisen sietokyvyn tuolla puolen, että ilman suurta toivoa joka on yhteinen kaikille juutalaisille, juutalainen vaipuisi epätoivoon silloin tällöin, ja häntä houkuttaisi luopua (fall away) veljistään sekä jättää (desert) tämä outo ja yhteinen asia." Vastoin näkemystä että ei ole vaikea selittää miksi sulautuminen alkoi juuri 1700-luvun lopulla, Gershenzon on melko yllättynyt: "Eikö ole outoa että tämä sulautuminen niin odottamattomasti nopeutui juuri viimeisen sadan vuoden aikana ja että se jatkuu kiihtyen joka tunti? Eikö houkutuksen pitäisi vähentyä nyt, kun juutalaiset ovat saaneet tasa-arvon kaikkialla?" Ei, hän vastaa: "Se ei ole ulkoinen voima joka jakaa juutalaiset; juutalaisuus hajoaa sisältäpäin. Juutalaisuuden peruspilari, juutalaisen kansan uskonnollinen yhtenäisyys, mätänee." Joten, entäpä tämä sulautuminen, mihin se johtaa? "Ensisilmäyksellä, näyttää siltä että juutalaiset ovat läpivärjättyjä luidensa ytimiin asti, kosmopoliittisella hengellä, tai ainakin, paikallisen kulttuurin hengellä; he jakavat ympärillä olevien ihmisten uskomukset ja pakkomielteet." Kuitenkaan, ei ole aivan näin: "He rakastavat samoja asioita, mutta eivät samaan tapaan... He todellakin kaipaavat omaksuvansa vieraat jumalat... He pyrkivät hyväksymään modernin kulttuurin elämäntavan... He teeskentelevät että he jo nyt rakastavat tätä kaikkea -- todellista rakkautta -- ja he kykenevät jopa vakuuttamaan itsensä tästä." Voi! Henkilö voi rakastaa ainoastaan omaa uskoaan, "Sitä joka syntyi sielun syvyyksissä." (20)

Juutalaiset kirjailijat ilmaisevat avoimesti hengellistä kidutusta jota sulautuneet juutalaiset kokevat. "Jos sinä pätit teeskennellä että et ole juutalainen, tai muuttaa uskontoasi, olet tuomittu loppumattomaan sisäiseen taisteluun juutalaisen identiteettisi kanssa... Elät hirvittävässä jännityksessä... Eräällä tavalla, tämä on moraalitonta, eräänlaiste hengellistä väkivaltaa itseä kohtaan." (21) Tshekov kuvailee hämmästyttävällä tavalla tätä sisäistä konfliktia esseessään Tumbleweed: "Tämä paha äitipuoli -- sulautuminen... pakotti yksilön omaksumaan kaiken: elämän tarkoituksesta ja ihmissuhteista vaatimuksiin ja tarpeisiin, elämäntapaan ja tottumuksiin. Se vahingoitti kansan psykologiaa yleisesti ja... erityisesti älymystön psykologiaa." Se pakotti ihmiset "sanoutumaan irti omasta identiteetistään, ja, lopulta, se johti itsetuhoon... Se on tuskallinen ja nöyryyttävä identiteetin etsintä... Mutta jopa kaikkein täydellisin sulautuminen om epätäydellistä (ephermal): siitä ei tule koskaan luonnollista... se ei vapauta tarpeesta olla valppaana kaiken aikaa." (22) (23) (24)

Luottamuspulan lisäksi ympäröivän kotoperäisen väestön taholta, sulautuneet juutalaiset joutuivat tulilinjalle toisten juutalaisten taholta; heitä syytettiin materialisteiksi ja mukautuvaisiksi, halusta hylätä oma kansa sekä juutalainen identiteetti." (25)

Siitä huolimatta, 1800-luvulla kaikki osoitti että sulautuminen oli mahdollista ja tarpeellista, että se oli ennaltamäärätty ja jopa väistämätöntä. Kuitenkin, sionismin nousu heitti täysin uuden valon tämän ongelman ylle. Ennen sionismia, "jokainen juutalainen kärsi kivuliaasta dualiteetista," riitasoinnusta uskonnollisen tradition ja ympäröivän ulkopuolisen maailman välillä. (26)

1900-luvun alussa Jabotinsky kirjoitti: "Kun juutalainen omaksuu vieraan kulttuurin... ei pitäisi luottaa tällaisen kääntymyksen voimakkuuteen ja syvyyteen. Sulautunut juutalainen ei voi kestää yhtä ainutta hyökkäystä, hän hylkää tämän 'omaksutun' kulttuurin ilman minkäänlaista vastarintaa heti kun hän näkee että tämän kulttuurin ylivalta on loppu... Hän ei voi olla tällaisen kulttuurin tukipylväs." Hän antoi loistavan esimerkin saksalaistetusta Itävalta-Unkarista, jolloin tsekkiläisen, unkarilaisen ja puolalaisen kulttuurin kasvun myötä, saksalaistetut juutalaiset aktiivisesti mukautuivat uuteen elämäntapaan. "Kyse on tietyistä luontaisten suhteiden kovista realiteeteista ihmisen ja hänen kulttuurinsa välillä, kulttuurin jonka hänen esivanhempansa loivat." (27) Tämä havainto on totta, tietysti, vaikka termi "kovat realiteetit" kuulostaa jossain määrin kuivalta. Jabotinsky ei ainoastaan vastustanut sulautumista kiivaasti, hän myös kiihkeästi varoitti juutalaisia sekaantumasta Venäjän politiikkaan, kirjallisuuteen ja taiteeseen, sanoen että hetken päästä venäläiset vastaisivat epäkiitollisuudella tällaiseen palvelukseen. (28)

Monet yksilölliset ja kollektiiviset esimerkit, sekä Euroopassa että Venäjällä, havainnollistavat juutalaisten sulautumisen haurautta.

Pohdi Benjamin Disraelia, ei-uskonnollisen isän poikaa; hänet kastettiin nuorena, ja hän ei ainoastaan teeskennellyt englantilaista elämäntapaa, hänestä ei tullut vähempää kuin Brittiläisen imperiumin symboli. Joten, mistä hän uneksi vapaa-aikanaan ratsastaessaan kuuluisalla hevosellaan? Hän kirjoitti juutalaisten poikkeuksellisista lahjoista ja messiaanisuudesta, ilmaisi kiihkeää rakkautta Palestiinaa kohtaan, ja unelmoi kotimaansa Israelin ennalleen asettamisesta! (29)

Ja entäpä Gershenzon? Hän oli kuuluisa venäläisen kulttuurin historioitsija sekä Pushkin-asiantuntija. Hän ei koskaan kritisoinut Pushkinin "slaavilaisuuden ihannointia (slavophilism). Mutta, siitä huolimatta, elämänsä loppupuolella, hän kirjoitti: "Sopeutuneena eurooppalaiseen kulttuuriin varhaislapsuudesta lähtien, minä uppouduin sen henkeen... ja todella rakastan monia asioita siinä... Mutta syvällä mielessäni minä elän eri lailla. Useiden vuosien ajan salainen ääni sisälläni vetoaa minuun hellittämättä: Tämä ei ole sinun! Tämä ei ole sinun! Outo tahto sisälläni surullisesti kääntyy pois venäläisestä kulttuurista, kaikesta joka tapahtuu ja josta puhutaan ympärilläni... elän kuten muukalainen joka on mukautunut vieraaseen maahan; syntyperäiset rakastavat minua, ja minä rakastan heitä myös; minä kiihkeästi työskentelen heidän hyväkseen... kuitenkin, tunnen itseni muukalaiseksi, ja minä salaa kaipaan kotimaani tasangoille." (30)

Tämän tunnustuksen jälkeen, on soveliasta muodostaa tämän luvun avainteesi: on olemassa erilaisia sulautumis-tyyppejä: yhteiskunnallinen ja kotimainen (domestic) sulautuminen, jolloin yksilö uppoaa täysin ympäröivään elämään ja hyväksyy kotimaansa edut (tähän tapaan, ylivoimainen enemmistö Venäjän, Euroopan ja Amerikan juutalaisista pitää itseään sulautuneina); kulttuurillinen sulautuminen; ja, äärimmäisenä, hengellinen sulautuminen, mitä myös tapahtuu, vaikkakin harvoin. Tämä jälkimmäinen on mutkikkaampi eikä se ole seurausta kahdesta aiemmasta sulautumis-tyypistä. Kriitikon mielipiteen mukaan, The Correspondence Between Two Corners, kirjoittanut Vyacheslav Ivanov ja M.O. Gershenzon, "tämä pieni kirja on äärimmäisen tärkeä," se palvelee "todisteena juutalaisten sulautumisen puutteellisuudesta, jopa silminnähden täydellisen kulttuurillisen sulautumisen tapauksessa." (31)

Tai otetaanpa toinen yksilö (M. Krol), vallankumouksellinen nuoruudessaan ja "kääntynyt" emigrantti vallankumouksen jälkeen, hän ihmettelee että Venäjän juutalaiset jopa uusissa valtioissa mihin he ovat muuttaneet "kuluttivat suuren määrän kansallista energiaa" ja rakensivat "alkuperäistä juutalaista kulttuuria" sinne. Jopa Lontoossa juutalaisilla oli omat yiddishin kieliset joulut, omat sosiaaliset organisaationsa, ja oma kiinteä taloutensa; he eivät sulautuneet englantilaiseen elämäntapaan, vaan ainoastaan sopeutuivat sen vaatimuksiin ja vahvistivat alkuperäistä englantilaista juutalaisuutta. (Tällä jälkimmäisellä oli jopa oma Englantilainen juutalaisneuvosto, ja he kutsuivat itseään "Ison Britannian juutalaisyhteisöksi" -- Huomioi että kaikki tämä oli Englannissa missä juutalaisten sulautumista pidettiin kaikkea muuta kuin loppuun asti vietynä,) Hän todisti tätä samaa asiaa Ranskassa, ja häneen teki erityisen suuren vaikutuksen samanlainen piirre Yhdysvalloissa. (32)

Ja on olemassa tämä virheetön (unfailing) ja luotettava juutalainen molemminpuolinen tuki, tämä todella hämmästyttävä kyky joka säilyttää juutalaisen kansan. Kuitenkin se edelleen heikentää sulautumisen vakautta. 1900-luku ei ollut myönteinen (conductive) sulautumisen kannalta.

Toisen maailmansodan aattona vuonna 1939, eräs todellinen sionisti, Max Brod, kirjoitti: "Oli mahdollista väitellä kannattaen teoriaa sulautumisesta 1900-luvun paljon vähemmän kehittyneen valtiomuodon (statehood) päivinä, mutta tämä teoria menetti kaiken merkityksensä aikakaudella jolloin ihmiset yhä suuremmassa määrin yhdistyivät ryhmäkunniksi (consolidate); riidanhaluiset kansallismieliset ihmiset murskaavat meidät, juutalaiset, jollemme ota kohtaloa omiin käsiimme ja vetäydy ajoissa." (33)

Martin Buber´illa oli hyvin vankka mielipide tästä vuonna 1941: "Toistaiseksi, meidän olemassaolomme on palvellut ainoastaan epäjumalien valtaistuinten vapisuttamisessa, mutta ei pystyttämään Jumalan valtaistuinta. Juuri tämän vuoksi meidän olemassaolomme toisten kansakuntien keskuudessa on niin arvoituksellinen. Me olemme opettavinamme muita ehdottomuuksista, mutta todellisuudessa me vain sanomme "ei" toisille kansakunnille, tai, kenties, me emme itse asiassa ole muuta kuin tällaisen negaation ruumiillistuma. Tämän vuoksi me olemme muuttuneet kansakuntien painajaiseksi." (34)

Sitten, kaksi syvää uraa, tämä Katastrofi ja Israelin syntyminen pian sen jälkeen, kulki juutalaisten historian poikki, loistaen uutta ja hyvin kirkasta valoa sulautumisongelman ylle.

Arthur Koestler muodosti ja ilmaisi selkeästi ajatuksiaan Israelin valtion merkityksestä maailman juutalaisille kirjassaan Promise and Fulfillment: Palestine 1917 - 1949 sekä artikkelissaan Judah at the Crossroads.

Ollen kiihkeä sionisti nuoruudessaan, Koestler lähti Wienistä suunnaten palestiinalaiseen kibbutsiin vuonna 1926; hän työskenteli muutamia vuosia Jerusalemissa hebreankielisenä kolumnistina Jabotinskyn sanomalehdelle; hän myös raportoi useille saksalaisille sanomalehdille. Ja sitten hän kirjoitti: "Jos me suljemme pois juutalaisesta uskonnosta tämän mystisen kaipauksen Luvattuun maahan, silloin tämän uskonnon pohja putoaa pois." Ja edelleen, "juutalaisvaltion palauttamisen jälkeen, useimmat juutalaiset rukoukset, riitit ja symbolit menettivät merkityksensä..." Toisaalta, ei-uskonnollisen juutalaisen saattaa olla vaikeaa ymmärtää miksi heidän pitäisi harjoittaa uhraamista säilyttääkseen "juutalaiset arvot" joita ei ole sisällytetty uskonnolliseen oppiin. "Juutalainen uskonto menettää merkityksensä jos sinä jatkat rukoilemista paluusta Siioniin senkin jälkeen kun sinä olet katkerana päättänyt olla menemättä sinne." Tuskallinen valinta, kyllä, mutta "valinta joka täytyy tehdä välittömästi, seuraavan sukupolven vuoksi... Haluanko minä muuttaa Israeliin? Jos en halua, sitten, mitä oikeutta minulla on kutsua itseäni edelleen juutalaiseksi ja täten merkitä lapseni eristäytymisen leimalla? Koko maailma toivottaa tervetulleeksi juutalaisten sulautumisen," ja kolmen sukupolven päästä tai sinnepäin, "juutalaiskysymys hiipuu pois." (35)

Lontoossa ilmestyvä sanomalehti Jewish Chronicle syytti Koestleria: "Kenties, onko paljon parempi, paljon järkevämpää juutalaisen kannalta Diasporassa elää kuten aiemminkin, ja auttaa samaan aikaan Israelin valtion rakentamista?" Kuitenkin, Koestler pysyi järkkymättömänä: "He haluavat sekä omistaa kakun että syödä sen. Tämä on tie katastrofiin." (36)

Kuitenkin, kaikki aiemmat sulautumisyritykset päättyivät epäonnistumiseen; joten miksi pitäisi olla eri tavalla tällä kertaa? Näin sanomalehdissä väitettiin. Koestler vastasi: "Koska kaikki aiemmat sulautumisyritykset pohjautuivat väärään oletukseen että juutalaiset voisivat olla isäntävaltion sopivia kansalaisia, ja säilyttää samaan aikaan uskontonsa ja pysyä 'valittuna kansana'." Mutta, "Etninen sulautuminen on mahdotonta jos Judaismi säilytetään; ja samoin, Judaismi romahtaa etnisessä sulautumisessa. Juutalainen uskonto säilyttää kansallisen eristäytymisen -- tälle faktalle sinä et voi tehdä mitään." Täten, "ennen Israelin palauttamista, henkilön sanoutuminen irti juutalaisesta identiteetistä oli samaa kuin että hän kieltäytyisi tukemasta vainottuja, ja se voitiin nähdä ainoastaan pelkurimaisena antautumisena... Mutta nyt, me emme puhu antautumisesta, vaan vapaasta valinnasta." (37)

Täten, Koestler tarjosi kovan valinnan Diasporassa eläville juutalaisille: "Tulla israelilaisiksi tai lakata olemasta juutalainen. Hän itse valitsi jälkimmäisen polun." (38) Tarpeetonta sanoakaan, juutalaiset Diasporassa suhtautuivat Koestlerin johtopäätöksiin etupäässä vihaisella kritiikillä.

Kuitenkin, ne jotka olivat valinneet ensimmäisen vaihtoehdon ja tulleet Israelin kansalaisiksi, saivat uutta tukea ja, tämän seurauksena, uuden näkäkulman tähän ikuiseen ongelmaan. Esimerkiksi, eräs moderni israelilainen kirjailija kirjoittaa terävästi: "Tämä Galut-juutalainen ei ole moraaliton luomus. Hän käyttää hyväkseen kaikkia isäntämaansa tarjoamia etuja, mutta samaan aikaan hän ei täysin identifioidu sen kanssa. Nämä ihmiset vaativat statusta jota ei ole yhdelläkään kansalla -- omistaa kaksi kotimaata: se jossa he asuvat tällä hetkellä, ja toinen, missä 'heidän sydämensä asuu'. Ja tämän jälkeen he vielä ihmettelevät miksi heitä vihataan!" (39)

Ja he ihmettelevät paljon: "Miksi, miksi juutalaisia inhotaan niin paljon?" (Totta, juutalaisia inhotaan, tämä on fakta; muuten, miksi pyrkiä saamaan vapaus?) "Ja mistä syystä? Ilmeisesti, ei meidän juutalaisuutemme tähden... Me tiedämme oikein hyvin että meidän pitäisi vapauttaa itsemme, se on ehdottoman välttämätöntä. Kuitenkaan, me emme osaa kertoa tarkkaan miltä?" (40)

Luonnollinen kysymys -- mitä meidän pitäisi tehdä että meitä rakastettaisiin -- on sellainen jota harvoin kysytään. Juutalaiset kirjailijat näkevät tavallisesti koko maailman vihamielisenä itseään kohtaan, ja täten he antavat tietä murehtimiselle: "Maailma on nyt jakautunut niihin jotka tuntevat myötätuntoa juutalaisia kohtaan sekä niihin jotka pyrkivät tuhoamaan juutalaiset." (41) Joskus, on ylpeää epätoivoa: "On nöyryyttävää turvautua auktoriteetteihin saadakseen suojelua kansalta joka inhoaa sinua; on nöyryyttävää kiittää mielistelevästi tämän kansakunnan parhaita ja arvollisimpia jotka sanovat hyvän sanan puolestasi." (42) Eräs toinen juutalainen on eri mieltä: "Todellisuudessa, tämä maailma ei ole täysin jakautunut sen perusteella millainen asenne henkilöllä on juutalaisia kohtaan, sillä me joskus ajattelemme olevamme velkaa ylenmääräiselle herkkyydellemme." A. Voronel on samaa mieltä: "Juutalaiset kiinnittävät liian paljon huomiota antisemitisteihin ja liian vähän -- itseensä." (43)

Israelista, tästä juutalaisvaltiosta, täytyy tulla keskus joka turvaa maailman juutalaisten tulevaisuuden. Jo 1920-luvulla, Albert Einstein kirjoitti Pjotr Rutenbergille, entiselle sosialistiselle vallankumoukselliselle (taistelivat bolshevikkeja vastaan myöhemmin), joka oli mahdollisesti vallankumouksellisten vaatimusten pää-arkkitehti 9.1.1905 (hän seurasi ortodoksi-pappi Gabon´ia työläisten kulkueen aikana tuona päivänä mutta oli myöhemmin eräs hänen teloittajistaan; myöhemmin, Rutenberg lähti Venäjältä rakentaakseen Palestiinaa): "Ennen kaikkea, teidän (palestiinalaisten uudisasukkaiden) täytyysaada elää suojassa, sillä te uhraatte itsenne Hengen tähden ja koko juutalaisen kansakunnan nimessä. Meidän täytyy osoittaa että me olemme kansa jolla on tahto elää ja että me olemme riittävän vahvoja tätä suurta saavutusta varten, tästä valtiosta täytyy tulla yhtä kallisarvoinen kuin mitä Temppeli oli esivanhemmillemme." (44)

Juutalaiset kirjailijat tukivat tätä vakaumusta monin tavoin: "Juutalaisongelmaan, ilmeisesti, ei ole järkevää ratkaisua ilman juutalaisvaltiota... Israel on kesksu joka varmistaa koko maailman juutalaisten tulevaisuuden." (45) (46) Israel on ainoa oikea paikka juutalaisille, sellainen missä heidän "historiallinen aktiviteettinsa ei johda historialliseen fiaskoon." (47)

Ja ainoastaan murahdus (tai: jylinä) joka tulee tästä vähäisestä ja loputtomasti saaretusta maasta paljastaa "Katastrofin haamun, joka on pysyvästi painettu israelilaisten kollektiivisen mielen tiedostamattomaan osaan." (48)

Ja mikä on sulautumisen tilanne Diasporassa ja Israelissa tänään?

1990-luvulle mentäessä, sulautuminen on edistynyt hyvin pitkälle. Esimerkiksi, "USA:n juutalaisten enemmistön osalta (80...90 %), juutalaisen elämän modernit taipumukset lupaavat asteittaista sulautumista." Eikä tämä pidä paikkaansa ainoastaan Yhdysvalloissa: "Juutalainen elämä katoaa asteittain suurimmasta osasta Diaspora-yhteisöjä." Useimmilla nykypäivän juutalaisilla ei ole tuskallisia muistoja Katastrofista... He identifioituvat Israeliin paljon vähemmän kuin vanhempansa." Epäilemättä, "Diasporan rooli kutistuu tuhoisasti, ja tämä on tulvillaan olennaisten piirteidensä väistämätöntä menetystä... Säilyvätkö lapsenlapsemme juutalaisina? Selviääkö Diaspora tämän vuosituhannen loppuun, ja jos selviää, niin kuinka pitkään? Rabbi Adin Steinsaltz, eräs aikamme suurimpia opettajia... varoittaa että Diasporan juutalaiset eivät ole enää ryhmä 'jonka eloonjäämisen takaa se että he ovat vaaralle alttiina'." Ja tämän vuoksi, he, paradoksaalisesti, "ovat jo matkalla sukupuuttoon, ottaen osaa 'itsensä tuhoamisen katastrofiin'." Edelleen, "antisemitismiä länsimaissa ei voida enää pitää elementtinä joka vahvistaa juutalaista identiteettiä. Antisemitistinen syrjintä politiikassa, liike-elämässä, yliopistoissa, yksityisissä klubeissa, jne. on käytännössä eliminoitu." (49) Nykypäivän Euroopassa, "on monia juutalaisia jotka eivät tunnistaudu juutalaisiksi ja jotka reagoivat liiallisella herkkyydellä kaikkiin yrityksiin yhdistää heidät tähän keinotekoiseen yhteisöön... Sulautunut juutalainen ei halua tuntea kuin juutalainen; hän hylkää rotunsa ominaispiirteet (Sartren mukaan)." (50) Tämä sama kirjailija antaa loukkaavan arvion: "Eurooppalaiset juutalaiset hylkäävät juutalaisuutensa; he ajattelevat että se on antisemitismi joka pakottaa heidät olemaan juutalaisia. Kuitenkin tämä on ristiriitaista: juutalainen identifioituu juutalaiseksi ainoastaan silloin kun hän on vaarassa. Silloin hän pakenee juutalaisena. Mutta kun hänestä itsestään tulee vaaran lähde, hän ei ole juutalainen." (51)

Täten, "Diasporan romahduksen ääriviivat muodostuvat juuri silloin kun Lännen juutalaiset nauttivat vapaudesta ja vauraudesta jollaista ei ole ollut aiemmin juutalaisten historiassa, ja kun he ovat, tai näyttävät olevan vahvempia kuin koskaan ennen... Ja jos nykyinen trendi ei muutu, suurin osa Diasporasta yksinkertaisesti katoaa. Meidän täytyy myöntää nöyryyttävän, vaikkakin vapaaehtoisen Diasporan asteittaisen rappion mahdollisuus... Arthur Koestler, sulautumisen kannattaja, joka 1950-luvulla ennusti Diasporan kuolemaa, on saattanut loppujen lopuksi olla oikeassa." (52)

Sillä välin, "maailman juutalaiset, joskus jopa omaksi yllätyksekseen, tuntevat että ikäänkuin he olisivat henkilökohtaisesti mukana Israelin historiassa... Jollei Jumala varjele, Israel tuhotaan, ja silloin juutalaiset muista maista katoavat myös. En voi selittää miksi, mutta juutalaiset eivät selviä toisesta Katastrofista tällä vuosisadalla." (53) Eräs toinen kirjailija yhdistää (attributes) "juutalaisen mytologian välittömän katastrofin" elämään Diasporassa, ja tämä on syy miksi "USA:n (ja Neuvostoliiton) juutalaiset usein ilmaisevat tällaisia mielipiteitä." He valmistautuvat Katastrofiin: jos Israel kaatuu, he ovat niitä jotka jatkavat juutalaisen kansan ylläpitoa. (54) Täten, "melkein kaikki monista hypoteeseista jotka yrittävät selittää juutalaisen Diasporan tarkoitusta... tunnustavat että se tekee juutalaisista lähes tuhoutumattomia; se takaa juutalaisille ikuisen elämän ihmiskunnan olemassaolon rajojen sisällä." (55)

Me kohtaamme myös melko taistelunhaluisen (tai: riitaisan) periaatteen Diasporan puolustamiseksi. Amerikkalainen professori Leonard Fayne sanoi: "Me vastustamme historiallista vaatimusta paluumuuttoon. Emme tunne olevamme maanpaossa." Kesökuussa 1994, "Maailman juutalaiskongressin presidentti, Shoshina S. Cardin, julisti israelilaisille (tai: juutalaisille) aggressiivisesti: 'Meistä ei tule rahoittajia paluumuutolle Israeliin, ja me epäilemme onko teillä aavistustakaan USA:n juutalaisten elämän rikkaudesta ja harmoniasta.'" (56) Toiset sanovat: "Maailman kansat ovat kiinnostuneita meistä, ei tilanteemme mielenkiintoisuuden vuoksi, vaan Diasporame vuoksi joka laajalti tunnustetaan maailmanhistorian yhdeksi suurimmista ihmeistä." (57) Toiset ovat melko ironisia: "Eräs ryppy ilmaantui... tämä elegantti tekosyy että juutalaisten 'valinta' ei ole muuta kuin olla ikuisesti hajallaan." (58) "Israelin jälleenrakentamisen ihme jälkikäteen antoi uuden tarkoituksen (tai: merkityksen) Diasporalle; samaan aikaan, se oli loisteliaasti päättänyt tarinan joka muuten jatkuisi. Lyhyesti, se oli kruunannut Diasporan ihmeen. Se kruunasi sen, mutta se ei kumonnut sitä." (59) Kuitenkin, "Se on ironista myös, sillä päämäärät joiden eteen me taistelimme niin kovin ja joka täytti meidät sellaiselle ylpeydellä ja erinomaisuuden tunteella, on jo saavutettu." (60)

Diasporan ymmärtämisen kohtalo sekä mikä hyvänsä oikein mennyt ennustus sen tulevaisuudesta riippuu suurelta osin seka-avioliitoista. Seka-avioliitot ovat kaikkein voimakkain ja peruuttamattomin sulautumisen muoto. Ei ole sattuma etä tällaiset liitot ovat ehdottoman kiellettyjä Vanhassa Testamentissa: "He ovat olleet uskottomat Herralle, sillä he ovat synnyttäneet vieraita lapsia. Nyt uudenkuun juhla syö heidät ja heidän peltonsa." (Hoosea 5:7) Kun Armold Toynbee ehdotti seka-avioliittoja keinona taistella antisemitismiä vastaan, sadat rabbit vastustivat häntä: "Suuret määrät seka-avioliittoja tarkoittaa juutalaisuuden loppua." (61)

Lännessä on havaittu dramaattinen seka-avioliittojen määrän kasvu: "Numerot jotka dokumentoivat 'hajoamisen' tilastoja ovat hyytäviä. 1960-luvulla, 'seka-avioliitot' muodostivat noin 6 % juutalaisten avioliitoista Yhdysvalloissa, joka on maailman suurimman juutalaisyhteisön koti. Tänään (1990-luvulla), vain yksi sukupolvi myöhemmin, tämä luku on 60 % -- kymmenkertainen lisäys. 'Seka-avioliittojen' osuus Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa on suurinpiirtein sama... Edelleen, ortodoksi-juutalaisia lukuunottamatta, melkein kaikissa juutalaisissa perheissä länsimaissa on erittäin alhainen syntyvyys." Lisäksi, "vain hyvin pieni vähemmistö seka-avioliittojen lapsista on halukkaita omaksumaan juutalaisen elämantavan." (62)

Ja entäpä Venäjä? The Shorter Jewish Encyclopedia antaa seuraavanlaista tilastoa vuodelta 1988: Venäjän Federaatiossa, 73 % juutalaisista miehistä ja 63 % juutalaisista naisista oli ei-juutalainen puoliso (vuonna 1978 luvut olivat alempia: 13 % miehillä ja 20 % naisilla). "Itse asiassa, juutalaisilla tällaisissa avioliitoissa on tapana menettää juutalainen tietoisuus (tai: omatunto) paljon nopeammin; he paljon useammin identifioituvat muihin kansallisuuksiin väestönlaskennan aikana." (63)

Täten, miltei kaikkialla, suuremmassa tai pienemmässä määrin, meillä on "juutalaisen elämäntavan rappio, rodullisten, uskonnollisten ja etnisten rajojen vuotaminen joka, viime aikoihin asti, palveli muurina sulautumista ja seka-avioliittoja vastaan..." Tänän, "kun yleinen antisemitismi on vähentynyt niin äkkiä, juutalaiset ovat menettäneet monia suuria periaatteita jotka menneisyydessä olivat itsensä tunnistamisen vahvoja tukipylväitä." (64)

Israelilaiset hyökkäävät usein Diasporan juutalaisia vastaan. 30 ja 40 vuotta Israelin valtion luomisen jälkeen, israelilaiset kysyvät Diaspora-juutalaisilta pilkaten ja joskus vihaisesti: "Entäpä modernit juutalaiset? Todennäköisesti, he tulevat aina pysymään oikeassa historiallisessa kodissaan, Galuthissa..." (65) "Algerian juutalaiset pitivät Ranskaa parempana kuin Israelia, ja sitten enemmistö Iranin juutalaisista, jotka lähtivät pakoon Khomeinin hallintoa, pysyivät etäällä Israelista... He etsivät maita joissa oli korkeampi elintaso ja korkeampi sivistystaso. Rakkaus Siionia kohtaan ei itsessään riitä." (66) "Tämä ikuinen kuva klassisesta 'välittömästä katastrofista' ei vedä enää juutalaisia Israeliin... Juutalaiset ovat kansakunta jonka valtiota ja historiaa vailla oleva olemassaolo on pilannut." (68) Juutalaiset eivät läpäisseet testiä. He eivät edelleenkään halua palata kotimaahansa. He pysyttelevät mieluummin Galuth´issa ja valittavat antisemitismistä joka kerta kun heitä kritisoidaan...Eikä kukaan sano pahaa sanaa Israelista, koska Israelin kritisoiminen on 'antisemitismiä'. Jos he ovat kiinnostuneita (tai: huolissaan) Israelista, miksi he eivät muuta sinne asumaan? Mutta ei, tämä on juuri sitä mitä he yrittävät välttää!" (69) "Enemmistö maailman juutalaisista on jo päättänyt että he eivät halua olla itsenäisiä... Katso Venäjän juutalaisia. Eräät heistä halusivat itsenäisyyden kun taas toiset pitivät parempana jatkaa kirpun elämää venäläisen koiran turkissa. Ja kun tämä venäläinen koira oli tullut jossain määrin sairaaksi ja vihaiseksi, he hyppäsivät amerikkalaisen koiran turkkiin. Loppujen lopuksi, juutalaiset elivät tähän tapaan kaksituhatta vuonna." (70)

Ja nyt, tämä Diaspora-juutalainen "on usein hermostunut kohdatessaan israelilaisen; hän tuntee pikemminkin syyllisyyttä kuin... haluasi jakaa kohtalonsa Israelin kanssa. Tätä alemmuuden tunneta kompensi se että hän säilyttää sisällään juutalaisen identiteetin... kiinnittämällä tarkoituksellisesti liikaa huomiota vähäpätöiseen juutalaiseen symboliikkaan." Samaan aikaan, "tämä juutalainen Diasporasta yksin kantaa harteillaan riskiä ympäröivän antisemitismin kohtaamisesta." Kuitenkin, "riippumatta siitä kuinka Israel käyttäytyy, Diasporalla ei ole vaihtoehtoa: se seisoo hiljaa israelilaisten (tai: juutalaisten) takana kuten ei-rakastettu mutta uskollinen vaimo." (71)

On ennustettu että "vuoteen 2021 mennessä, Diaspora kutistuu miljoonalla sielulla... Juutalaisen historian sisäiset teot... osoittavat että todennäköisimmin, maailman juutalaisten lukumäärä vähenee edelleen siten että juutalaisten enemmistö keskittyy vähitellen Siioniin eikä Diasporaan." (72)

Kuitenkin, eikö voisi olla päinvastoin? Kenties, loppujen lopuksi, Venäjän juutalainen Josef Bikerman oli oikeassa kun hän luottamuksellisesti väitti että Diaspora on tuhoutumaton? "Minä hyväksyn Galuth´in, jossa me olemme eläneet kaksituhatta vuotta, missä me olemme kehittäneet vahvan yhteenkuuluvuuden, ja missä meidän täytyy elää tästä eteenpäin, elääksemme ja koetellaksemme itseämme." (73) Voisiko olla niin että nämä kaksi ääntä jotka, Gershenzon´in mukaan, aina kuiskivat juutalaisen korvaan -- joista toinen kehottaa sekoittumaan ympäristön kanssa ja toinen vaatii säilyttämään juutalaisen kansallisen ainutlaatuisuuden -- kuiskivat ikuisesti?

Eräs kuuluisa historioitsija huomautti (Toisen maailmansodan jälkeen): "Eräs paradoksi modernin juutalaisen elämässä: yhä kasvava juutalaisten sekaantuminen (immersion) toisten kansakuntien elämään ei himmennä heidän kansallista identiteettiään ja joskus se jopa vahvistaa sitä." (74)

Alla on muutamia todistuksia joita Venäjän juutalaiset ovat antaneet internationalistisen (Neuvosto) periodin aikana.

"Minulla oli aina tarkka käsitys juutalaisuudestani... 17-vuotiaasta lähtien, kun jätin lukion, olin mukana piireissä joissa juutalaiskysymys oli keskeinen. Minun isälläni oli hyvin vahva juutalainen henki; tästä huolimatta, hän ei koskaan noudattanut tradioita, hän ei osannut kieltä, ja kuitenkin... kaikki mitä hän, juutalainen, tiesi, oli jollain tavalla sidoksissa hänen juutalaiseen identiteettiinsä." (75)

Eräs kirjailija Odessasta, Arkady Lvov,, muistelee: "Kun olin kymmenen vuotias poika, etsin juutalaisia tiedemiesten, kirjailijoiden, poliitikkojen joukosta, ja ennen kaikkea, nuorena pioneerina, minä etsin heitä hallituksen jäsenten joukosta." Lazar Kaganovich oli kolmannella sijalla, Voroshilov´in ja Kalinin´in edellä, "ja olin ylpeä Stalinin ministeristä Kaganovich´ista... olin ylpeä Sverdlov´ista, olin ylpeä Uritsky´stä... Ja olin ylpeä Trotskista -- kyllä, kyllä, Trotskista!" Hän ajetteli että Ostermann (Pietari Suuren neuvonantaja) oli juutalainen, ja kun hän sai selville että Ostermann oli itse asiassa saksalainen, "hän koki pettymyksen, menetyksen tunteen," mutta hän oli "avoimesti ylpeä siitä että Shafirov oli juutalainen." (76)

Kuitenkin Venäjällä oli monia juutalaisia jotka eivät pelänneet "sulautua muuhun väestöön," jotka vakaumuksellisesti omaksuivat venäläisen kulttuurin. (77)

"Vanhoina aikoina, vain harva juutalainen koki tämän: Antokolsky, Levitan, Rubinstein, ja muutama muu. Myöhemmin heitä oli enemmän. Oi, he luotasivat (fathom) Venäjää niin syvältä sydämensä ja mielensä muinaisen ja jalostetun intuitionsa avulla! He havaitsivat maan häikäisevän, arvoituksellisen valon ja varjon leikin, hänen kamppailunsa ja kärsimyksensä. Venäjä veti puoleensa heidän sydäntään dramaattisella hyvän ja pahan välisellä taistelullaan, ukkosmyrskyillä ja heikkouksillaan, vahvuuksillaan ja lumouksellaan. Mutta useita vuosikymmeniä sitten, ei vain muutama, vaan tuhannet juutalaiset astuivat sisään venäläiseen kulttuuriin... Ja monet heistä alkoivat tunnistautua vilpittömästi venäläisiksi sielussaan, ajatuksissaan, maku-aistimuksessaan ja tavoissaan... Kuitenkin, sielussa on jotakin juutalaista, ääni, riitasointu, pieni särö -- jotakin hyvin pientä, mutta sen läpi, lopulta, epäluottamus, pilkka ja vihamielisyys vuotaa ulkopuolelta, samalla kun sisäpuolelta jokin muinainen muisto valuu pois (works away)."

"Joten kuka minä olen? Kuka minä olen? Olenko venäläinen?"

"Ei, ei. Olen Venäjän juutalainen." (78)

Todellakin, sulautumisella on joitakin ylittämättömiä rajoja. Tämä selittää eron täydellisen hengellisen sulautumisen ja kulttuurillisen sulautumisen välillä, ja vielä enemmän, entisen ja laajamittaisen yhteiskunnallisen ja sosiaalisen sulautumisen välillä. Juutalaiset -- juutalaisuuden väistämätön kohtalo -- säilyttävät identiteettinsä huolimatta ulkopuolisista onnistuneen sulautumisen merkeistä, he säilyttävät "sisäisen juutalaisen luonteensa." (Solomon Lurie)

Tahto sulautua täydellisesti muuhun ihmiskuntaan, huolimatta Lain kaikista tiukoista esteistä näyttää luonnolliselta ja eloisalta. Mutta onko se mahdollista? Jopa 1900-luvulla eräät juutalaiset uskoivat että "ihmiskunnan yhdistyminen on juutalaisen messiaanisuuden ihanne." (79) Mutta onko todella näin? Onko tällaista ihannetta ollut koskaan olemassa?

Paljon useammin, me kuulemme kiihkeää vastustusta: "Kukaan ei suostuttele minua tai pakoa minua hylkäämään juutalaista näkemystäni, tai uhraamaan juutalaisia etujani jonkin universaalin ajatuksen vuoksi, on se sitten 'Proletariaatin internationalismi' (se johon me idiootit uskoimme 1920-luvulla) tai 'Suuri Venäjä' tai 'Kristinuskon voittokulku' tai 'Koko ihmiskunnan hyöty' ja niin edelleen." (80)

Melkein sulautuneet ei-juutalaiset ja ei-uskonnolliset juutalaiset intellektuaalit osoittavat usein täysin erilaista asennetta. Esimerkiksi, eräs korkeasti koulutettu nainen, laajojen poliittisten intressiensä kera, nimeltään T.M.L., ilmoitti minulle Moskovassa vuonna 1967 että "olisi hirvittävää elää täysin juutalaisessa ympäristössä. Kansakuntamme kaikken arvokkain piirre on kosmopoliittisuus. Olisi hirvittävää jos kaikki juutalaiset kerääntyisivät yhteen militaristiseen valtioon. Se olisi täysin sietämätöntä sulautuneille juutalaisille." Vastustin jyrkästi: "Mutta se ei voi olla ongelma sulautuneille juutalaisille sillä he eivät ole enää juutalaisia." Hän vastasi: "Meillä on kuitenkin joitakin juutalaisia geenejä sisällämme."

Kuitenkaan, kyse ei ole alkuperän väistämättömästä kohtalosta, verestä tai geeneistä, kyse on tuskasta -- juutalaisesta tuskasta tai isäntävaltion tuskasta -- se on lähempänä henkilön sydäntä. "Voi, kansalisuus on enemmän kuiin vain tieto tai kieli, tai sopeutuminen kulttuuriin, tai edes kiinnittyminen maan luonteeseen ja elämäntapaan. Siinä on toinen ulottuvuus -- historiallisen kohtalon yhteinen perintö, josta jokainen yksilö määrää sekaantumalla oman kansansa historiaan ja kohtaloon. Siinä kun toisille tämä sekaantuminen on ennalta määrätty syntymässä, juutalaiselle kyse on suurelta osin henkilökohtaisesta valinnasta, raskaasta valinnasta." (81)

Toistaiseksi, sulautuminen ei ole ollut kovin vakuuttavaa. Kaikki ne jotka ovat ehdottaneet erilaisia teitä universaaliin sulautumiseen ovat epäonnistuneet. Sulautumisen vaikea ongelma on yhä olemassa. Ja vaikka globaalissa mittakaavassa sulautumisen prosessi on edennyt hyvin pitkälle, se ei millään muotoa tuomitse ennakolta (foredoom) Diasporaa.

"Edes Neuvosto-elämä ei voinut tuottaa täysin sulautunutta juutalaista, sellaista joka olisi sulautunut syvällä sisimmässään, psykologisella tasolla." (82) Ja, kuten eräs juutalainen kirjailija päättelee, "Minne hyvänsä sinä katsotkin, sinä löydät sulautumattoman juutalaisen jäännöksen sulautuneesta nesteestä." (83)

Kuitenkin yksilötapauksia syvästä sulautumisesta on olemassa. Ja me Venäjällä toivotame ne tervetulleeksi koko sydämestämme.

"Venäjän juutalainen... juutalainen, venäläinen... Niin paljon verta ja kyyneliä on vuodatettu tämän rajaviivan ympärillä, niin paljon sanoin kuvaamatonta piinaa ilman näkyvissä olevaa loppua on kasattu kokoon. Kuitenkin, samaan aikaan, me olemme myös nähneet paljon hengellisen ja kulttuurillisen kasvun iloa.... Oli ja on yhä paljon juutalaisia jotka päättivät kantaa tätä raskasta ristiä: olemalla Venäjän juutalainen ja samaan aikaan venäläinen. Kaksi ominaisuutta, kaksi intohimoa, kaksi taistelua... Eikö se oli liian paljon yhdelle sydämelle? Kyllä, se on liian paljon. Mutta tämä on juuri se mistä tässä kaksinkertaisen identiteetin kohtalokkaassa tragediassa on kyse. Kaksinkertainen identiteetti ei todellisuudessa ole identiteetti. Tasapaino tässä ei ole synnynnäinen vaan pikemminkin hankittu kokonaisuus." (84) Tämä heijastuma vallankumousta edeltäneeltä Venäjä oli kirjoitettu vuonna 1927 Pariisissa.

Noin viisikymmentä vuotta myöhemmin, eräs toinen juutalainen, joka asui Neuvosto-Venäjällä, ja muutti myöhemmin Israeliin, katsoi taaksepäin ja kirjoitti: "Me, juutalaiset jotka asuivat Venäjällä, olemme outoja sekoituksia -- Venäjän juutalaisia... Toiset sanovat että me olemme juutalaisia kansallisuuden mukaan ja venäläisiä kulttuurin mukaan. Kuitenkin, onko mahdollista muuttaa kulttuuriasi ja kansallisuuttasi kuten vaatteita? Kun äärimmäinen paine puristaa metallin toista vasten, niitä ei voi erottaa, edes leikkaamalla. Vuosikymmenten ajan meitä puristettiin yhteen suunnattoman paineen voimalla. Minun kansallinen identiteettini ilmaistaan kulttuurissani. Kulttuurini sulautuu yhteen kansallisuuteni kanssa. Ole hyvä ja erota ne toisistaan. Olen myös utelias sen suhteen että mitkä solut sielussani tunnustavat venäläistä väriä ja mitkä juutalaista väriä. Kuitenkaan, ei ollut ainoastaan yhdenlaista painetta, ei ainoastaan pakotettua fuusiota. Oli myös odottamaton sukulaisuus näiden sulautuneiden alkuperien (intercrossing origins) välillä, joissakin syvissä hengellisissä kerroksissa. Ikäänkuin he täydentäisivät toisiaan uudenlaiseen täydellisyyteen, kuten avaruus täydentää aikaa, hengellinen avartuneisuus täydentää hengellistä syvyyttä, ja hyväksyntä täydentää negaatiota; ja oli vastavuoroista kateutta liittyen 'siihen että on valittu' (choseness). Siksi, minulla ei ole kahta sielua jotka riitelisivät toistensa kanssa, heikentäisivät toisiaan ja jakaisivat minut kahtia. Minulla on yksi sielu... eikä se ole kaksikasvoinen, ei jakautunut kahtia, eikä sekoittunut. Se on vain yksi." (85)

Ja vastaus Venäjältä: "Minä uskon että venäläisten ja slaavilaisten sielujen kontakti Venäjällä ei ollut sattumaa; sillä oli jokin tarkoitus." (86)

KIRJAILIJAN JÄLKISANAT

Vuonna 1990, ollessani viimeistelemässä teosta April 1917 sekä lajittelemassa suunnatonta materiaalia jota ei sisällytetty teokseen The Red Wheel, minä päätin esittää osan tästä materiaalista historiallisen esseen muodossa joka käsittelisi juutalaisten osuutta Venäjän vallankumouksessa.

Kuitenkin, tuli miltei välittömästi selväksi että voidakseen ymmärtää näitä tapahtumia, esseen täytyisi kulkea ajassa taaksepäin. Täten, se alkoi juutalaisten aivan ensimmäisestä sekoittumisesta Venäjän valtakuntaan vuonna 1772. Toisaalta, vuoden 1917 vallankumous antoi suuren liikevoiman (impetus) Venäjän juutalaisille, joten tämä essee luonnollisesti venyi vallankumouksen jälkeiseen aikaan. Täten, otsikko Two Hundred Years Together syntyi.

Kuitenkin, vei aikaa jotta ymmärsin tämän historiallisen rajaviivan merkityksen jonka juutalaisten joukkopako Neuvostoliitosta piirsi, joka oli alkanut 1970-luvulla (juuri 200 vuotta sen jälkeen kun juutalaiset ilmaantuivat Venäjälle) ja jota ei enää rajoitettu vuodesta 1987 eteenpäin. Tämä rajaviiva oli kumottu, joten ensimmäistä kertaa, Venäjän juutalaisten ei-vapaaehtoinen asema ei ollut enää fakta: heidän ei ollut enää pakko asua täällä; Israel odottaa heitä; kaikki maailman valtiot ovat avoimia heille. Tämä selkeä rajaviiva muutti aikeitani, ja päätin jatkaa kertomusta 1990-luvun puoliväliin asti, sillä kirjan viesti oli jo esitetty: Venäläisten ja juutalaisten ainutlaatuinen yhteen kietoutuminen katosi uuden Exoduksen hetkellä.

Nyt, täysin uusi ajanjakso nyt vapaiden Venäjän juutalaisten historiassa ja suhteissa uuteen Venäjään alkoi. Tämä periodi käynnistyi nopeilla ja olennaisilla muutoksilla, mutta on vielä liian varhaista ennustaa millainen tulos siitä seuraa pitkällä aikavälillä sekä arvioida että säilyykö sen omalaatuinen venäläis-juutalainen luonne vai korvaako juutalaisen Diasporan universaalit lait sen. Kirjailija ei elä niin kauan että hän voisi seurata mihin tämä uusi kehitys päätyy.