Two Hundred Years Together

LUKU 22: Sodan lopusta Stalinin kuolemaan

1920-luvun alussa, kirjailijat jotka kokosivat teoksen Russia and the Jews näkivät että "kaikki nämä kirkkaat tulevaisuuden näköalat" (juutalaisten osalta Neuvostoliitossa) näyttivät niin kirkkailta ainoastaan "jos oletetaan että bolshevikit haluavat suojella meitä. Mutta tekisivätkö he näin? Voimmeko me olettaa että ihmiset jotka kamppaillessaan vallasta pettivät kaiken, isänmaasta kommunismiin, pysyisivät uskollisina meille silloin kun se ei enää hyödytä heitä?" (1)

Kuitenkin, niin suosiollisena aikana kuin 1920- ja 1930-luku oli heille, suuri enemmistö Neuvostoliiton juutalaisia päätti olla välittämättä tästä vakavasta varoituksesta tai yksinkertaisesti ei kuullut sitä.

Kuitenkin, juutalaisten, koska (tai: siitä huolimatta että) he olivat auttaneet Venäjän vallankumousta, olisi pitänyt odottaa että jonakin päivänä väistämätön vallankumouksen rekyyli iskisi heihin, viimeistään sen loppuvaiheessa.

Sodan jälkeinen aikakausi toi "vuosien syvän pettymyksen ja vihamielisyyden Neuvostoliiton juutalaisia kohtaan." (2) Stalinin viimeisten kahdeksan vuoden aikana, Neuvostoliiton juutalaisia kohtasivat "kosmopoliitikkojen" vainot, korkeiden asemien menetykset tiedeyhteisössä, taiteessa ja lehdistössä, Juutalaisen anti-fasistisen komitean (EAK) murskaaminen johtajien teloitusten kera, ja lopulta, "Lääkärien salaliitto".

Totalitaristisen hallinnon luonteen vuoksi, ainoastaan Stalin itse olisi voinut käynnistää kampanjan jonka tavoitteena oli juutalaisten läsnäolon ja vaikutusvallan heikentäminen Neuvosto-järjestelmässä. Ainostaan hän olisi voinut tehdä ensimmäisen siirron.

Kuitenkin, Neuvosto-propagandan jäykkyyden (tai: ankaruuden) ja Stalinin oveluuden vuoksi, yhtäkään ääntä ei huudettu julki, eikä yhtäkään askelta otettu avoimesti. Me olemme jo nähneet että Neuvosto-propaganda ei soittanut hälytyskelloja juutalaisten teurastuksesta Saksassa sodan aikana; todellakin, se kätki kaikki nämä asiat, ilmiselvästi peläten näyttäytyvänsä juutalais-myönteisenä yleisön silmissä.

Neuvosto-viranomaisten asennoituminen juutalaisten suhteen voisi kehittyä vuosien ajan ilman että se todella nousisi esiin virallisen propagandan tasolla. Ensimmäiset muutokset ja temput byrokratiassa alkoivat hyvin huomiota herättämättömästi siihen aikaan kun tapahtui lähentymistä Stalinin ja Hitlerin välillä vuonna 1939. Siihen mennessä, Litvinov, Ulkomaan asioiden juutalainen ministeri korvattiin Molotov´illa (etninen venäläinen) ja Ulkomaan asioiden ministeriössä (NKID) tehtiin 'puhdistuksia'. Samaan aikaan, juutalaisilta kiellettiin pääsy diplomaattisiin kouluihin ja sotilaallisiin akatemioihin. Kuitenkin, vei monia vuosia ennenkuin juutalaisten katoaminen NKID:stä sekä suuri pudotus heidän vaikutusvallassaan Ulkomaankaupan ministeriössä tuli näkyviin.

Koska kaikki Neuvostoliiton Puolueen sisäiset liikkeet tapahtuivat salassa, vain hyvin harva oli tietoinen hiljaisten juutalaisvastaisten virtojen läsnäolosta propaganda-koneistossa vuoden 1942 loppuun mennessä, joka pyrki työntämään juutalaiset ulos suurista taidekeskuksista kuten Bolshoi-teatterista, Moskovan konservatoriosta, Moskovan filharmonisesta, jossa, muistion mukaan, jonka Alexandrov, Agitpropin johtaja, esitti Keskuskomitealle kesällä 1942: "Kaikki oli melkein täydellisesti ei-venäläisten käsissä... venäläisistä on tullut etninen vähemmistö." Muistion mukana tuli yksityiskohtainen taulukko joka havainnollisti tätä. (3) Myöhemmin, oli ollut yrityksiä "aloittaa rungon kansallinen säätely -- ylhäältä alas, mikä pohjimmiltaan tarkoitti juutalaisten työntämistä ulos johtajien asemasta." (4) Stalin sääteli tätä prosessia joko tukemalla tai vaikeuttamalla tällaisia pyrkimyksiä riippuen olosuhteista.

Sodan aikainen jännite asenteissa juutalaisia kohtaan tuli myös ilmi silloin kun evakot palasivat koteihinsa. Siperiassa ja Keski-Aasiassa, sodan aikaiset juutalais-pakolaiset eivät olleet tervetulleita paikallisen väestön mielestä, joten sodan jälkeen he enimmäkseen asettuivat Keski-Aasian tasavaltojen pääkaupunkeihin, lukuun opttamatta niitä jotka palasivat takaisin, ei vanhoihin kyliin ja kaupunkeihin, vaan suurempiin kaupunkeihin. (5)

Suurin pakolaisten paluumuutto suuntautui Ukrainaan, missä he kohtasivat vihamielisyyttä paikallisen väestön taholta, erityisesti siksi että monet heistä olivat Neuvosto-viranomaisia sekä haluttujen asuntojen omistajia. Tätä reaktiota aiemmin miehitetyillä alueilla lietsoi myös Hitlerin kiihkeä propaganda natsien miehityksen aikana. Hrutshev, Ukrainan johtaja vuodesta 1943 (kun hän oli Kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri ja samaan aikaan Ukrainan kansankomissaarien neuvoston puhemies), ei ainoastaan ollut sanomatta mitään tästä aiheesta julkisissa puheissaan, suhtautuen juutalaisten kohtaloon miehityksen aikana hiljaisuudella, vaan hän myös noudatti salaisia ohjeita kaikkialla Ukrainassa olla palkkaamatta juutalaisia korkeisiin asemiin.

Erään vanhan juutalaisen kommunistin, Ruzha-Godes´in kertomuksen mukaan, joka jäi henkiin natsien miehittämässä Ukrainassa teeskennellen olevansa puolalainen, nimeltään Khelminskaya, ja jota myöhemmin ei suostuttu palkkaamaan pitkään odotettujen kommunistien taholta hänen juutalaisuutensa vuoksi, Hrutshev sanoi selkeästi hänelle tyypillisellä suoraselkäisyydellään: "Menneisyydessä, juutalaiset syyllistyivät moniin synteihin Ukrainan kansaa vastaan. Ihmiset vihaavat heitä tästä syystä. Me emme tarvitse juutalaisia Ukrainassa. Olisi parempi että he eivät palaisi tänne. heidän olisi parempi mennä Birobidzhan´iin. Tämä on Ukraina. Lisäksi, me emme halua ukrainalaisten tekevän johtopäätöksiä että Neuvosto-viranomaisten paluu tarkoittaisi juutalaisten paluuta." (6)

Syyskuun alussa 1945, eräs juutalainen NKVD:n majuri pahoinpideltiin julmasti Kiovassa kahden sotilaan toimesta. Hän ampui heidät molemmat kuoliaaksi. Tämän seurauksena viisi juutalaista tapettiin." (7) On olemassa dokumentteja muista samanlaisista tapauksista. (8)

Sotsialistichesky Vestnik kirjoitti että juutalaisten "kansallistunteet (jotka pahenivat sodan aikana) olivat syynä moniin antisemitismin manifestaatioihin, ja vielä suuremmassa määrin välinpitämättömyyteen juutalaisvastaisuutta kohtaan." (9)

Tämä aihe on niin tyypillinen -- ei juurikaan vähäisempi kuin antisemitismi itsessään: välinpitämättömyys antisemitismiä kohtaan oli todennäköisesti suuttumuksen aiheuttaja (was likely to cause outrage). Kyllä, ahdinkonsa piinaamana, ihmiset ja kansakunnat usein menettävät myötätunnon toisten ongelmia kohtaan, Eivätkä juutalaiset ole tässä poikkeus. Eräs moderni kirjailija oikeudenmukaisesti huomauttaa: "Minä toivon että minua, juutalaista joka löysi juurensa ja paikkansa Israelissa, ei epäiltäisi puolueellisuudesta jos minä huomautan että meidän hirvittävän tuhomme vuosina, juutalaiset intellektuaalit eivät nostaneet ääntään puolustaakseen Krimin ja Kaukasuksen pakkosiirrettyjä kansoja." (10)

Puna-armeijan vapautettua Krimin vuonna 1943, "alkoi kiertää puheita juutalaisen eliitin piirissä Moskovassa Krimin projektin uudelleen elvyttämisestä, eli juutalaisten asuttamisesta Krimille. Neuvosto-hallitus ei vaientanut näitä oletuksia, toivoen että "USA:n juutalaiset olisivat entistä avokätisempiä lahjoittaessaan rahaa Puna-armeijalle." On hyvin mahdollista että Mikhoels ja Feffer, EAK:n johtajat, Molotovin suunnisen sopimuksen perusteella, neuvottelivat amerikkalaisten sionistien kanssa taloudellisesta tuesta juutalaisten uudelleen auttamiselle Krimille heidän riemukkaan matkansa aikana Yhdysvaltoijin kesällä 1943. Ajatusta Krimin juutalaisesta tasavallasta tuki myös Lozovsky, joka toimi silloin vaikutusvaltaisena Ulkomaan asioiden apulaisministerina. (11)

EAK:lla oli vielä yksi projekti juutalaisesta tasavallasta -- perustaa se entisen Volgan saksalaisen autonomisen sosialistisen Neuvosto-tasavallan paikalle (minne, kuten me olemme nähneet aiemmissa luvuissa, juutalaisia siirtokuntia perustettiin kun saksalaiset oli karkotettu). Ester Markish EAK:n jäsenen, Perets Markish´in leski, vahvistaa että hän ojensi kirjeen "koskien entisen saksalaisen tasavallan antamista juutalaisille." (12)

Politbyrossa, "Molotov, Kaganovich ja Voroshilov suhtautuivat kaikkein suopeimmin EAK:n hajottamiseen... ja eräiden huhujen mukaan, jotkut Politbyron jäsenet olivat kallistuneet tukemaan Krimin ajatusta." (13) (14) 15.2.1944, Stalinille ojennettiin muistio tästä suunnitelmasta jonka Mikhoels, Feffer ja Epshtein olivat allekirjoittaneet. P. Sudoplatov´in mukaan, vaikka Stalin oli aiemmin tehnuyt päätöksen karkottaa tataarit Krimiltä, määräys toteuttaa se saavutti Beria´n 14. helmikuuta, joten tämä muistio oli hyvin ajoitettu. (15)

Tämä oli juutalaisten toiveiden kohokohta. G.V. Kostirenko, tämän aikakauden tutkija, kirjoittaa: "EAK:n johtajat joutuivat hurmoksen valtaan. He kuvittelivat (erityisesti sen jälkeen kun Mikhoels ja Feffer olivat tehneet matkan Länteen), että välttämättömän painostuksen myötä, he voisivat vaikuttaa sekä ohjata maansa politiikkaa Neuvostoliiton juutalaisten etujen ajamiseksi, aivan kuin Amerikan juutalainen eliitti tekee." (16)

Mutta Stalin ei hyväksynyt Krimin projektia -- se ei miellyttänyt häntä koska Krimin niemimaa oli strategisesti tärkeä. Neuvosto-johtajat odottivat joutuvansa sotaan USA:n kanssa ja luultavasti ajattelivat että tällaisessa tapauksessa koko Krimin juutalaisväestö tuntisi myötätuntoa vihollista kohtaan. (On raportoitu että 1950-luvun alussa, eräitä juutalaisia pidätettiin ja MGB:n (KBG:n edeltäjä) kuulustelijat kertoivat heille: "Te ette aio asennoitua Amerikkaa vastaab, eikö niin? Joten te olette meidän vihollisiamme.") Hrutshev jakoi nämä epäilyt ja kymmenen vuotta myöhemmin hän lausui Kanadan kommunistisen puolueen delegaatiolle, että hän tunsi erityistä mielenkiintoa Neuvostoliiton juutalaiskysymystä kohtaan: "Krimin ei pitäisi olla juutalais-asutuksen keskus, sillä sodan syttyessä siitä tulee vihollisen sillanpääasema." (17) Itse asiassa, anomuksia juutalaisten asuttamiseksi Krimille käytettiin pian todisteena "valtiopetoksesta" EAK:n jäsenten taholta.

Toisen maailmansodan loppuun mennessä viranomaiset taas kerran elvyttivät ajatuksen juutalaisten asuttamisesta Birobidzhan´iin, erityisesti Ukrainan juutalaisten. Vuosina 1946 - 1947, useita organisoituja virkamiehiä (echelons) sekä useita itsenäisiä perheitä lähetettiin sinne, yhteensä 5 000...6 000 henkilöä. (18) Kuitenkin, useat palasivat lannistuneita. Tämä uudelleenasutus-liike kuihtui vuoteen 1948 mennessä. Myöhemmin, Stalinin politiikan yleisen suunnan muutoksen myötä, alettiin vangita niitä muutamia jäljellä olevia Birobidzhan´in juutalais-aktivisteja. (Heitä syytettiin keinotekoisesta juutalais-kulttuurin teroittamisesta ei-juutalaiseen väestöön, ja tietysti, vakoilusta sekä Birobidzhan-separatismin hyödyntämisestä voidakseen liittoutua Japanin kanssa.) Tämä oli Birobidzhan´in juutalais-siirtokunnan historian loppu. 1920-luvulla, oli suunnitelmia asuttaa 60 000 juutalaista sinne ensimmäisen viisivuotis-suunnitelman loppuun mennessä. Vuonna 1959, Birobidzhan´issa oli vain 14 000 juutalaista, alle 9 % alueen väestöstä. (19)

Kuitenkin, Ukrainassa tilanne oli merkittävästi muuttunut juutalaisten eduksi. Hallitus oli mukana kiivaassa taistelussa Bandera´n separatisti-taistelijoita vastaan eikä se enää ruokkinut ukrainalaisten kansallisia tunteita. Vuoden 1946 lopulla, Kommunistinen puolue aloitti "salaisen kampanjan antisemitismiä vastaan, valmentaen asteittain väestöä juutalaisten läsnäoloon viranomaisten keskuudessa kansallisen talouden eri sfääreissä." Samaan aikaan, vuoden 1947 alussa, Kaganovich otti Hrutshevin paikan Ukrainan kommunistisen puolueen johtajana. Myös juutalaisia ylennettiin tähän puolueeseen, mistä oli esimerkkinä juutalaisen -- Zhitomir Obkom´in -- nimittäminen sihteeriksi." (20)

Kuitenkin, monien juutalaisten asenteet tätä hallitusta ja sen politiikkaa kohtaan olivat oikeutetusti varovaisia. Pian sodan jälkeen, kun entiset Puolan kansalaiset alkoivat palata Puolaan, monet ei-puolalaiset juutalaiset "käyttivät nopeasti tilannetta hyväkseen" ja muuttivat Puolaan. (21) Se mitä tapahtui tämän jälkeen Puolassa on toinen juttu: juutalaiset olivat suuresti yliedustettuina sodan jälkeisessä Puolan nukkehallituksessa, johtavan eliitin joukossa (among managerial elites) sekä Puolan KGB:ssä. Tämä johti taas kerran surkuteltaviin seurauksiin Puolan juutalaisten osalta. Sodan jälkeen, muissa Itä-Euroopan maissa oli samanlaisia konflikteja: "Juutalaisilla oli suunnaton rooli kaikkien näiden maiden taloudellisessa elämässä," ja vaikka he menettivät asemansa Hitlerin aikana; sodan jälkeen, kun "palautus-lait otettiin käyttöön, ne vaikuttivat suureen määrään uusia omistajia." Palattuaan juutalaiset vaativat omaisuutensa ja yritystensä palauttamista joita kommunistit eivät ollee kansallistaneet, ja tämä loi uuden vihollisuuden aallon heitä kohtaan. (22)

Sillä välin, näiden vuosien aikana tapahtui juutalaisten historian suurin asia -- Israelin valtio perustettiin. Vuosina 1946 - 1947, kun sionistit olivat niskan päällä (at odds) Britanniassa, Stalin, kenties toivoen saavansa jalansijaa Lähi-idässä, Stalin meni heidän puolelleen. Koko vuoden 1947 ajan, Stalin, toimien Gromyko´n kautta YK:ssa, tuki aktiivisesti ajatusta luoda itsenäinen juutalainen valtio Palestiinaan ja luovutti sionisteille suuren määrän Czechoslovakiassa valmistettuja aseita. Toukokuussa 1948, ainoastaan kaksi vuorokautta sen jälkeen kun Israel julistautui kansakunnaksi, Neuvostoliitto virallisesti tunnusti tämän maan ja tuomitsi arabien vihamieliset toimet.

Kuitenkin, Stalin laski väärin missä määrin tämä tuki elvyttäisi Neuvostoliiton juutalaisten kansallishengen. Eräät heistä rukoilivat EAK:ta organisoimaan rahoitusta Israelin armeijalle, toiset toivoivat liittyvänsä mukaan vapaaehtoisiksi, kun taas toiset halusivat muodostaa erityisen juutalaisen sotilaallisen divisioonan. (23)

Tämän nupullaan olevan ja kasvavan innon keskellä, Golda Meir saapui Moskovaan syyskuussa 1948 Israelin ensimmäisenä suurlähettiläänä ja johtasi ennen kokematonta iloa Moskovan synagogissa ja Moskovan Ehrenburgväestön osalta yleisesti. Välittömästi, Neuvostoliiton juutalaisten kansallishenki kasvoi suunnattomasti Katastrofin vuoksi ja moni heistä haki lupaa muuttaa Israeliin. Ilmeisesti, Stalin oli odottanut tätä. Kuitenkin, osoittautui että monet hänen alamaisistaan toivoivat pääsevänsä muuttamaan Länsi-myönteiseen Israeliin. Siellä, USA:n vaikutusvalta kasvoi, kun Neuvostoliitto samaan aikaan menetti arabimaiden tuen. Suhteiden viileneminen Israeliin oli molemminpuolista. Israel yhä useammin kääntyi USA:n juutalaisten puoleen josta tuli maan merkittävin tukija. (24)

Luultavasti siksi että hän pelkäsi tällaista jakoa juutalaisten kansallistunteessa, Stalin muutti huomattavasti politiikkaansa koskien juutalaisia vuoden 1948 lopulla sekä hänen viimeisten vuosiensa ajaksi. Hän alkoi toimia tyypilliseen tapaansa -- vaivihkaa mutta päättäväisesti, hän iski ytimeen, mutta niin että pinnalla näkyi vain vähäistä väreilyä.

Mutta huolimatta siitä että pinnalla näkyi vain vähäistä liikettä, juutalais-johtajilla oli useita syitä olla huolissaan, sillä he tunsivat pelon roikkuvan ilmassa. Silloinen Puolan-juutalaisten sanomalehden, Folkshtimmen päätoimittaja Girsh Smolyar, muisteli tätä "paniikkia joka otti valtaansa Neuvostoliiton kommunisti-juutalaiset sodan jälkeen." Emmanuel Kazakevitch ja muut juutalaiset kirjailijat olivat ahdistuneita. Smolyar oli nähnyt Ehrenburg´in taulun (tai: taulukon), "vuori kirjaimia (tai: kirjeitä) -- kirjaimellisesti -- ulvoen juutalaisvastaista asennetta kaikkialla maassa." (25)

Kuitenkin Ehrenburg tunsi työnsä oikein hyvin ja toteutti sen. (Kuten saatiin selville paljon myöhemmin, juuri silloin tuhottiin I. Ehrenburg´in ja B. Grossman´in laatima kirja -- ennenkuin se meni painon -- Black Book, jossa kuvailtiin Neuvostoliiton juutalaisten joukkoteurastuksia ja kärsimyksiä Toisen maailmansodan aikaan.) Tämän lisäksi, 21.9.1948, vastavetona Golda Meir´in voittoisalle saapumiselle, Pravda julkaisi laajan artikkelin Ehrenburg´in toimeksiannosta jossa sanottiin että juutalaiset eivät ole kansakunta lainkaan ja että he ovat tuomittuja sulautumaan. (26) Tämä artikkeli ei saanut aikaan tyrmistystä ainoastaan Neuvostoliiton juutalaisten keskuudessa, vaan myös Amerikan juutalaisten keskuudessa. Kylmän sodan alussa, "Neuvostoliiton juutalaisten syrjimisestä tuli tärkein Neuvostovastainen kortti Lännessä."

Kuitenkin, EAK, joka oli luotu sodan olosuhteita varten, jatkoi vaikutusvallan keräämistä. Siihen mennessä sillä oli noin 70 jäsentä, oma hallintokoneisto, sanomalehti ja painotalo. Se toimi eräänlaisena kaikkien Neuvostoliiton juutalaisten hengellisenä ja fyysisenä agenttina VKPb:n (all-Russian Communist Party of Bolsheviks) CK:n (Central Committee) edessä, samoin kuin länsimaiden edessä. "EAK:n johtajien sallittiin tehdä paljon ja saada paljon -- kunnollinen palkka, tilaisuus julkaista ja kerätä rojalteja ulkomailta, vastaanottaa lahjoja ulkomailta ja, lopuksi, matkustaa ulkomaille." EAK:sta tuli aluksi elitistien ja ylemmän portaan, ja myöhemmin laajan sekä kasvavan juutalaisen kansallisen liikkeen kiteytymis-keskus, juutalaisen kansallisen autonomian häämöttävä symboli. (27) Stalinille, EAK:sta tuli ongelma josta piti päästä eroon.

Hän aloitti kaikkein tärkeimmästä hahmosta, Neuvostoliiton tietotoimiston (Sovinformburo) päälliköstä, Lozovsky´stä, joka Feffer´in mukaan (EAK:n varajohtaja kesäkuusta 1945 lähtien), oli "EAK:n hengellinen johtaja... hän tiesi kaikesta sen aktiviteetista ja hän oli kaikkien sen käytännön tavoitteiden päällikkö." Kesällä 1946, Propaganda-osaston erityiskomissio tutki Sovinformburoa ja sai selville "että koneisto on saastunut... siellä on sietämätön juutalais-keskittymä." Lozovsky syrjäytettiin tehtävästään Ulkomaan asioiden apulaisministerinä (aivan kuten Litvinov ja Maisky) oli syrjäytetty, ja kesällä 1947 hän menetti työnsä myös Sovinformburon johtajana. (28)

Tämän jälkeen EAK:n kohtalo oli sinetöity. Syyskuussa 1946, Keskuskomitean tilintarkastus-komissio päätti että EAK, "sen sijaan että se johtaisi jämäkkää ideologista sotaa läntistä ja sionistista propagandaa vastaan... tukee todellisuudessa porvarillisten sionistien ja Bundin propagandaa... se taistelee yhdistyneen Juutalaisvaltion taantumuksellisen ajatuksen puolesta." Vuonna 1947, Keskuskomitea lausui, että "työ Neuvostoliiton juutalaisväestön parissa ei ole EAK:n vastuulla... EAK:n tehtävänä on keskittyä taistelemaan kansainvälisten taantumuksellisten voimien ja heidän sionististen agenttiensa aggressiota vastaan." (29)

Kuitenkin, nämä tapahtumat olivat ristiriidassa Neuvostoliiton Israel-myönteisen asenteen kanssa eikä EAK:ta hajotettu. Toisaalta, EAk:n puhemies Chairman Mikhoels, joka oli "Neuvostoliiton juutalaisten epävirallinen johtaja, joutui luopumaan illuusioistaan koskien mahdollisuuttaan vaikuttaa Kremlin kansallisuus-politiikkaan vaikuttamalla Diktaattorin sukulaisiin." Tässä, epäilyt kohdistuivat useimmiten Stalinin poikapuoleen, Grigory Morozov´iin. Kuitenkin, kaikkein aktiivisinta apua EAK:lle antoi Molotov´in vaimo, P.S. Zhemchyzhina, joka pidätettiin vuoden 1949 alussa, sekä Voroshilov´in vaimo, "Ekaterina Davidovna (Golda Gorbman), fanaattinen bolshevikki joka oli erotettu synagogastaan nuorena." Abakumov raportoi että Mikhoels´ia epäiltiin "yksityisen informaation keräämisestä Johtajasta." (30) Kaiken kaikkiaan, MGB:n mukaan, hän "osoitti laajaa kiinnostusta Neuvostohallituksen johtajan yksityistä elämää kohtaan," samala kun EAK:n johtajat "keräsivät materiaalia Stalinin ja hänen perheensä yksityisestä elämästä USA:n tiedustelupalvelun toimeksiannosta." (31) Kuitenkaan, Stalin ei voinut ottaa riskiä järjestämällä avointa oikeudenkäyntiä Mikhoels´in suunnattoman vaikutusvallan vuoksi, joten hänet murhattiin tammikuussa 1948 onnettomuuden varjolla. Neuvostoliiton juutalaiset olivat järkyttyneitä ja kauhuissaan heidän hengellisen johtajansa menehtymisen vuoksi.

Tämän jälkeen EAK riisuttiin asteittain, Vuoden 1948 loppuun mennessä sen kiinteistöt sinetöitiin, kaikki asiakirjat vietiin Lubyankaan, ja sen sanomalehti ja painotalo suljettiin. Feffer ja Zuskin, EAK:n avainhahmot, pidätettiin salassa pian tämän jälkeen, vaikka heidän pidätyksensä kiistettiin vielä kauan tämän jälkeen. Tammikuussa 1949, Lozovsky pidätettiin, jota seurasi useiden muiden EAK:n vaikutusvaltaisten henkilöiden pidättäminen helmikuussa. Heitä kuulusteltiin intensiivisesti vuoden 1949 aikana, mutta vuonna 1950 tutkimukset pysähtyivät. Kaikki tämä tapahtui samaan aikaan kun tuhottiin Venäjän kansallismieliset ainekset Leningradin hallituksen johdossa -- tämä niin kutsuttu "Kuznetsov´in, Rodionov´in ja Popkov´in puolueen vastainen ryhmäkunta", mutta tämä kehitys, heidän sortamistaan sekä näiden tapahtumien merkitystä on ylenkatsottu historioitsijoiden toimesta, vaikka "noin kaksituhatta funktionääriä pidätettiin ja teloitettiin vuonna 1950 'Leningradin tapauksen' yhteydessä." (32)

Tammikuussa 1948, Stalin määräsi juutalaiset työnnettäväksi pois Neuvosto-kulttuurista. Käyttäen hienovaraisia ja petollisia keinoja, tämä "käsky" tuli Pravdan kuuluisan toimittajan kautta, samalla kun hän näennäisesti käsitteli vähäpätöistä asiaa, "yhden Puolueen vastaisen ryhmän teatteri-kritiikkiä." (33) Seuraavana päivänä ilmestyi vakuuttavampi artikkeli Kultura i Zhizn -lehdessä. (34) Tärkein asia tässä oli 'paljastaa' juutalaisten taiteilijoiden venäläiset salanimet (the key point was the "decoding" of Russian the Russian pen-names of Jewish celebrities). Neuvostoliitossa, "monet juutalaiset salasivat juutalaisen alkuperänsä tällaisella tempulla, jotta olisi mahdotonta saada selville heidän oikeita nimiään," selittää eräs moderni juutalainen aikakauslehti. (35)

Tällä Pravdan artikkelilla oli pitkä mutta hämärä historia. Keskuskomitean vuoden 1946 raportissa jo huomautettiin että "kahdestakymmenestä kahdeksasta suuresti esillä olevasta teatteri-kriitikosta, vain kuusi on venäläisiä. Se vihjasi siihen että enemmistö oli juutalaisia." Aavistaen vaikeuksia, mutta kuitenkin "uskoen itsensä Puolueen luottamuksen varaan, eräät teatteri-kriitikot, uskoen voittoonsa, haastoivat avoimesti Fadeev´in marraskuussa 1946." (36) Fadeev oli Neuvostoliiton kirjailijoiden kaikkivaltias johtaja sekä Stalinin suosikki. Ja niin he kokivat tappion. Sitten tämä aihe oli pitkän aikaa jäissä ja se nousi uudestaan pintaan vuonna 1949.

Tätä kampanjaa käytiin kaikkialla sanomalehdissä ja Puolueen kokouksissa. G. Aronson, joka tutki juutalaisten elämää Stalinin aikakaudella, kirjoittaa: "Tämän kampanjan tavoite oli karkottaa juutalaisen älymystön edustajat Neuvosto-elämän kaikilta alueilta. Myyrät paljastivat innokkaasti heidän oikeat nimensä. Osoittautui että E. Kholodov on todellisuudessa Meyerovich, Jakovlev on Kholtsman, Melnikov on Millman, Jasny on Finkelstein, Vickorov on Zlochevsky, Svetov on Sheidman, ja niin edelleen. Literaturnaya Gazeta työskenteli ahkerasti näiden paljastusten parissa." (37)

Kiistämättä, Satlin iski kaikkein haavoittuvimpaan paikkaan, sellaiseen joka suututti suuresti yleisöä. Kuitenkaan, Stalin ei ollut niin yksinkertainen että olisi tokaisstut: "Nämä juutalaiset." Ensimmäisestä nyrkiniskusta "teatteri-kriitikkojen ryhmää vastaan" kasvoi laajamittainen ja pitkä kampanja "kosmopoliitikkoja" vastaan. (Neuvostoliiton antaman huonon maineen avulla he iskivät tämän hyvän sanan kimppuun ja pilasivat sen.) Poikkeuksetta, kaikki 'kosmopoliitikot' joita vastaan hyökättiin olivat juutalaisia. Heitä löydettiin kaikkialta. "Koska he kaikki olivat lojaaleja Neuvosto-kansalaisia, joita ei koskaan epäilty mistään Neuvostovastaisuudesta, he jäivät eloon Yezhov´in ja Yagoda´n puhdistuksissa. Eräät olivat hyvin kokeneita ja vaikutusvaltaisia ihmisiä, joskus parhaita asiantuntijoita omalla alallaan." (38) Tämä 'kosmopoliitikkojen' paljastaminen muuttui sitten naurettavaksi, jopa idioottimaiseksi venäläisen 'paremmuuden' ylistykseksi kaikilla tieteen, teknologian ja kulttuurin alueella.

Kuitenkaan, näitä 'kosmopoliitikkoja' ei tavallisesti pidätetty, mutta sen sijaan heitä nöyryytettiin julkisesti, erotettiin painoteloista, ideologisista ja kulttuuri-organisaatioista, TASS:ista, Glavlitista, kirjallisuutta opettavista kouluista, teattereista, orkestereista; eräät heistä erotettiin Puolueesta ja heidän teostensa julkaisua yleensä koetettiin estää.

Ja tämä julkinen kampanja laajeni, se levisi uusille kentille ja sen piiriin tuli uusia nimiä. 'Kosmopoliitikkojen' juutalaisvastainen kampanja levisi Tiedeakatemiaan, Filosofian instituuttiin (jolla oli pitkä kummallekin osapuolelle tuhoisasta vihanpidosta eri klikkien välillä), Taloudelliseen instituuttiin, Juridiseen instituuttiin, Sosiaalisten tieteiden akatemiaan, Puolueeseen, Lakikouluun (ja sitten se levisi Julkisen syyttäjän virastoon).

Täten, Moskovan valtion yliopiston (MGU) historian laitoksella, jopa pitkäaikainen uskollinen kommunisti ja historian väärentäjä I.I. Minz, Akatemian jäsen, joka nautti Stalinin henkilökohtaista luottamusta ja joka sai Stalin-palkintoja ja joka samanaikaisesti johti useiden yliopistojen historian laitoksia, sai pilkkanimen "kosmopoliitikkojen päällikkö historian laitoksella". Tämän jälkeen useat tieteelliset virat MGU:ssa 'vapautettiin' hänen entisistä opiskelijoistaan ja muista juutalaisista professoreista. (39)

Juutalaisten puhdistukset tekniikan ja luonnontieteiden alalla saivat asteittain vauhtia. "Vuoden 1945 loppupuoli ja ja koko vuosi 1946 olivat suhteellisesti rauhallista aikaa juutalaisille tässä tietyssä sosiaaliryhmässä." L. Mininberg tutki juutalaisten ansioita Neuvosto-tieteissä ja teollisuudessa sodan aikana: "Vuonna 1946, ensimmäinen vakava isku sodan loputtua esiteltiin hallitukselle ja suuri 'oikeudenkäynti' lavastettiin. Sen ensisijaisia uhreja olivat etupäässä venäläiset... heidän joukossaan ei ollut juutalaisia, vaikkakin tutkimusraportit sisälsivät 'todisteita' Israel Solomonovitch Levin´iä vastaan, joka oli Saratovin lentokonetehtaan johtaja. Häntä syytettiin siitä että Stalingradin taisteluiden aikana, kaksi lentorykmenttiä ei pystynyt nousemaan ilmaan valmistusvikojen takia, ja nämä lentokoneet oli valmistettu kyseisessä tehtaassa. Tämä syytös oli todelinen, ei syyttäjien keksimää. Kuitenkaan, Levin´iä ei erotettu eikä pidätetty." Vuonna 1946, "B.L. Vannikov, L.M. Kaganovich, S.Z. Ginzburg, L.Z. Mekhlis säilyttivät kaikki ministerin virkansa uudessa hallituksessa... Melkien kaikki entiset juutalaiset apulaisministerit säilyttivät myös virkansa ministerien apulaisina." Ensimmäiset uhrit juutalaisen teknisen eliitin joukossa tehtiin vasta vuonna 1947. (40)

Vuonna 1950, akateemikko A.F. Ioffe "pakotettiin eroamaan Fysiikan instituutin johtajan virasta, jota hän oli johtanut sen perustamisesta lähtien vuonna 1918." Vuonna 1951, lentokone-tehtaiden 34 johtajaa ja 31 pääinsinööriä erotettiin. Tämä lista sisälsi enimmäkseen juutalaisia. Jos vuonna 1942 Yleisen koneenrakennuksen ministerössä oli melkein 40 juutalaista johtajaa ja pääinsinööriä, vuonna 1953 heitä oli jäljellä vain kolme. Neuvostoliiton armeijassa, "Neuvosto-viranomaiset eivät vainonneet ainoastaan juutalaisia kenraaleja, vaan myös alemman tason upseerit jotka työskentelivät sotilasteknologian ja aseistuksen kehittelyssä siirrettiin myös pois." (41)

Täten, nämä 'puhdistuskampanjat' levisivät puolustukseen, lentokoneteollisuuteen, autoteollisuuteen (vaikkakaan ne eivät levinneet ydinvoima-teollisuuteen), tarkoituksena oli etupäässä poistaa juutalaiset hallinnosta, johdosta, sekä tärkeimpien insinöörien joulosta; myöhemmin puhdistukset levisivät eri toimistoihin. Kuitenkaan todellista, etnistä syytä ei koskaan mainittu virallisissa papereissa. Sen sijaan, erotetut virkamiehet joutuivat vastaamaan syytteisiin talousrikoksista tai siitä että heillä oli sukulaisia ulkomailla silloin kun odotettiin konfliktia USA:n kanssa, tai käytettiin muita tekosyitä. Puhdistus-kampanjoita oli suurissa kaupungeissa ja provinsseissa. Kampanjoita käytiin 1930-luvun hengessä: uhri upotettiin ilkeämieliseen terrorin ilmapiiriin ja seurauksena uhri yritti väistää häneen itseensä kohdistuneen uhan syyttämällä toisia.

Toistaen vuoden 1937 vuoroveden, vaikkakin lievemmässä muodossa, Neuvostovalta muistutti juutalaisille että he eivät ole koskaan täysin integroituneet ja että heidät voitaisiin työntää syrjään milloin tahansa. "Meillä ei ole korvaamattomia ihmisiä!" Kuitenkin, Lavrentiy Beria oli suvaitsevainen juutalaisia kohtaan. Ainakin, nimittäessään heitä hallitukseen. (42)

"Juutalaisten työntäminen ulos arvovaltaisista viroista jotka olivat elintärkeitä hallitsevalle eliitille teollisuudessa, hallinnossa, kulttuurissa ja ideologiassa, samoin kuin rajoittaen tai estäen täysin juutalaisten sisäänpääsyn tiettyihin korkeamman koulutuksen instituutioihin sai suunnatonta vauhtia vuosina 1948 - 1953. Kaikki tärkeät virat KGB:ssä, puoluekoneistossa ja armeijassa suljettiin juutalaisilta, ja heidän määräänsä rajoitettiin tietyissä koulutus-instituutioissa sekä kulttuurin ja tieteen laitoksissa." (43) 'Viidennen kohdan' kautta (kysymys mihin kansallisuuteen henkilö kuuluu), Neuvostoliiton juutalaisia sorrettiin juuri samalla metodilla jote käytettiin 'Proletariaatti-kyselylomakkeessa' jotka olivat niin tärkeitä murskatessa Venäjän aatelisto, papisto, intellektuaalit, sekä kaikki muut "entiset ihmiset" 1920-luvun jälkeen.

Vaikka juutalaisen eliitin ylin porras kärsi hallinnon sekasorrosta, tilanne ei ollut niin paha kuin miltä se näytti," päättelee G. V. Kostyrchenko. "Suurin isku osui juutalaisen eliitin keskitasolle -- virkamiehiin ja myös toimittajiin, professoreihin ja muihin luovan älymystön jäseniin... He olivat niitä, niin sanoakseni, nimellisesti juutalaisia -- yksilöitä joilta puuttuivat lähes täysin etniset sidokset -- jotka kärsivät yhden pahimmista järkytyksistä byrokraattien puhdistamisten aikaan sodan jälkeen." (44)

Toivosen kommentti: Olen kuullut että natsi-Saksassa, maallistuneet juutalaiset vietiin keskitysleireille; ne jotka olivat sulautuneet valtaväestöön eivätkä pitäneet itseään rodullisesti parempina, kun taas juutalaisten eliitti pelastui. Ja nyt näyttää siltä että Neuvostoliitossa kävi samoin. Tämä viittaa siihen että joku korkeampi taho järjesti juutalaisten vainot Hitlerin Saksassa sekä Neuvostoliitossa, jotta 'rotunsa petturit' saataisiin tuhottua. Myös Yhdysvalloissa on paljon juutalaisia; niitä jotka ovat 'eliittiä' sekä niitä jotka ovat 'pettäneet rotunsa' ja sulautuneet muuhun yhteiskuntaan. On luultavaa että jälkimmäinen ryhmä tullaan tuhoamaan lähitulevaisuudessa jonkun tekosyyn perusteella.

+ + + + +

Kuitenkin, puhuen tieteellisestä rungosta, tilastot ovat seuraavanlaisia: "1920-luvun lopulla, maan tieteellisistä tutkijoista juutalaisia oli 13,6 %. Vuonna 1937 heitä oli 17,5 %, ja vuoteen 1950 mennessä heidän osuutensa oli pudonnut 15,4 prosenttiin; 162 508 Neuvosto-tutkijan joukossa oli 15 125 juutalaista." (45) (46) S. Margolina, katsoen taaksepäin 1980-luvun lopulla, päättelee: "Huolimatta kampanjan laajuudesta, korkeasti koulutettujan juutalaisten määrä korkeissa asemissa säilyi aina epätavallisen korkeana. Mutta verrattuna aiempaan 'onnellisuuden aikaan', heidän osuutensa oli ehdottomasti pudonnut." (47) A.M. Kheifetz muistelee Akatemian jäsenen, Budker´in muistoksi kirjoitettua artikkelia -- hän oli eräs Neuvostoliiton ydinpommin luojista -- hän oli uupunut unen puutteesta ja hän oli pyörtymäisillään stressin ja ylitöiden vuoksi -- ja se tapahtui juuri niinä päivinä kun 'kosmopoliitikkoja' vainottiin -- ne olivat 'hänen elämänsä kaikkien inspiroiduimpia ja onnellisimpia aikoja'." (48)

Vuonna 1949, "Stalin-palkinnolla seppelöidyistä 13 % oli juutalaisia, aivan yhtä paljon kuin aiempina vuosina." Vuoteen 1952 mennessä heitä oli vain 6 %. (49) Tietoja juutalaisten opiskelijoiden lukumäärästä Neuvostoliitossa ei julkaistu lähes 25 vuoteen -- vasta vuonna 1963. Me tutkimme näitä lukuja seuraavassa luvussa.

Aito juutalainen kulttuuri joka oli hiljalleen elpymässä sodan jälkeen tukahdutettiin vuosina 1948 - 1951. Juutalaiset teatterit eivät saaneet enää valtion tukea, ja muutamat jäljelle jääneet suljettiin, painotalojen ja kirjakauppojen mukana. (50) Vuonna 1949, kansainvälinen radio joka lähetti yiddishin kielistä ohjelmaa suljettiin myös. (51)

Armeijassa, "Vuoteen 1953 mennessä melkein kaikki juutalaiset kenraalit ja noin 300 everstiä ja everstiluutnanttia pekotettiin eroamaan virastaan." (52)

Samalla kun vangitut juutalaiset johtajat pysyivät vangittuina Lublyankassa yli kolmen vuoden ajan, Stalin hiljaa ja suurella varovaisuudella jatkoi EAK:n riisumista. Hän oli hyvin tietoinen millaisen kansainvälisen myrskyn hän saisi aikaan miläli hän käyttäisi voimaa. (Onneksi, kuitenkin, hän hankki ensimmäisen vetypommin vuonna 1949.) Toisaalta, hän arvosti rikkoutumattomien sidosten merkitystä USA:n ja maailman juutalaisten välillä -- USA:sta tuli hänen vihollisensa sen jälkeen kun hän hylkäsi Marshall-avun.

EAK:n tutkimukset avattiin uudelleen tammikuussa 1952. esitettiin syytöksiä yhteyksistä "juutalaisiin nationalistisiin organisaatioihin Amerikassa," ja että he olisivat luovuttaneet heille "tietoa neuvostoliiton talouden tilasta", sekä suunnitelmista "asuttaa Krimin niemimaa uudelleen ja luoda sinne juutalaisten tasavalta." (53) Kolmetoista henkilöä todettiin syyllisiksi ja tuomittiin kuolemaan: S.A. Lozovsky, I.S. Ysefovich, B.A. Shimeliovich, V.L. Zuskin, johtavat juutalaiset kirjailijat D.R. Bergelson, P.D. Marshik, L.M. Kvitko, I.S. Feffer, D.N. Gofshtein, L.Y. Talmi, I.S. Vatenberg, C.S. Vatenberg - Ostrovsky, ja E.I. Teumin (54). Heidät teloitettiin salaa elokuussa. (Ehrenburg, joka oli myös EAK:n jäsen, ei toutunut pidätetyksi; hän oletti että puhtaan onnen ansiosta.) Myös voimakas David Zaslavsky jäi henkiin. Ja näiden juutalaisten kirjailijoiden teloitusten jälkeen, Ehrenburg jatkoi vakuuttelemistaan länsimaille että nämä kirjailijat olivat yhä elossa ja jatkoivat kirjoittamistaan. (55) Tämän Antifasistisen juutalaisen komitean tuhoaminen kulki samoja latuja salaisen "daughter" -tapausken kanssa; 110 ihmistä pidätettiin, 10 heistä teloitettiin ja 5 kuoli tutkimusten aikana. (56)

Syksyllä 1952 Stalin ryhtyi avoimeksi kun juutalaisten pidätykset alkoivat, kuten juutalaisten lääketieteen professorien pidätykset sekä kirjallisuuden piirin jäsenten pidätykset Kiovassa lokakuussa 1952. Tämä tieto levisi välittämästi Neubvostoliiton juutalaisten keskuuteen sekä kaikkialle maailmaan. 17. lokakuuta, Voice of America kertoi "suurista vainoista" Neuvostoliiton juutalaisten keskuudessa. (57) Neuvostoliiton juutalaiset olivat "kuolemanpalon jähmettämiä". (58)

Pian tämän jälkeen marraskuussa Prahassa, Slansky´a, juutalaista Czechoslovakian kommunistisen puolueen ensimmäistä sihteeriä sekä muita valtion ja puolueen johtavia henkilöitä vastaan tehtiin näytösoikeudenkäynti tyypillisen äänekkäässä ja populistisessa Stalin-tyyppisessä ympäristössä. Tämä oikeudenkäynti oli avoimen juutalaisvastainen, ja siinä mainittiin "kuuluisia" (world leading) juutalaisia kuten Ben Gurion ja Morgenthau, ja heidät asetettiin samoihin valjaisiin USA:n johtajien Truman´in ja Acheson´in kanssa. Lopputulos oli että yksitoista hirtettiin, joista kahdeksan oli juutalaisia. Laatien yhteenvedon virallisesta versiosta, K. Gotwald sanoi: "Nämä tutkimukset sekä oikeudenkäynti... paljastivat uuden kanavan jonka kautta petos ja vakoilu tunkeutui Kommunistiseen puolueeseen. Tämä on sionismi." (59)

Samaan aikaan, vuoden 1951 kesästä lähtien, "Lääkärien salaliiton" paljastuminen sai uutta vauhtia. Tähän tapaukseen sisältyi useiden kuuluisien lääkärien syyttäminen valtion johtajien rikollisesta kohtelusta. Salaiselle palvelulle tällaisissa syytöksissä ei ollut mitään uutta, sillä samanlaisia syytöksiä esitettiin professori D.D. Pletnev´iä sekä lääkäri L.G. Levin´iä ja I.N. Kazakov´ia vastaan jo "Buharinin oikeudenkäynnin" yhteydessä vuonna 1937. Siihen aikaan, hyväuskoiset tavalliset neuvostoliittolaiset haukkoivat henkeään tällaisten äärimmäisen pahantahtoisten suunnitelmien vuoksi. Kukaan ei tuntenut epävarmuutta (tai: häpeää) toistaessaan tämän saman vanhan skenaarion.

Nyt me tiedämme paljon enemmän tästä "Lääkärien salaliitosta". Alunperin, se ei ollut täysin juutalaisvastainen toimi; syyttäjän listalla oli myös useita kuuluisia venäläisiä lääkäreitä. Pohjimmiltaan, tätä tapausta ruokki Stalinin yleinen psykoottinen mielenlaatu, hänen pelätessään juonia sekä tuntiessaan epäluottamusta lääkäreitä kohtaan, erityisesti sen jälkeen kun hänen terveytensä heikkeni. Syyskuuhun 1952 mennessä, kuuluisia lääkäreitä pidätettiin suurena ryhmänä. Tutkimuksten aikana epäiltyjä pahoinpideltiin ja heitä kohtaan esitettiin villejä syytöksiä; hitaasti se muuttui "vakoilu-terroristi juoneksi joka oli yhteydessä ulkomaisiin tiedustelupalveluihin", "amerikkalaisiin palkkalaisiin", "sabotööreihin valkoisissa takeissa", "porvarilliseen nationalismiin..." -- kaikki tämä osoitti että se oli etupäässä kohdistettu juutalaisia vastaan. (Robert Conquest, kirjassaan The Great Terror seuraa tätä tiettyä traagista linjaa jossa ol mukana korkea-arvoisia lääkäreitä. Vuonna 1935, Kuibyshev´in väärä kuolintodistus allekirjoitettiin lääkärien G. Kaminsky, I. Khodorovsky, ja L. Levin toimesta. Vuonna 1937 he allekirjoittivat Ordzhonikidze´n samanlaisen väärän kuolintodistuksen. He tunsivat niin monta tappavaa salaisuutta -- kykenivätkö he odottamaan muuta kuin oman kuolemansa? Conquest kirjoittaa, että Dr. Levin teki yhteistyötä Chekan kanssa vuodesta 1920 lähtien. "Työskennellen Dzerzhinsky´n, Menzhinsky´n, ja Yagoda´n kanssa... tällaisen organisaation johtajat luottivat häneen... On pohjimmiltaan oikein pitää Levin´iä Yagoda´n piirin jäsenenä NKVD:ssä." Edelleen, me luemme jotakin opettavaista (tai: mahtipontista): "Näiden erinomaisten lääkärien joukossa jotka vuonna 1937 siirtyivät vastustamaan lääketieteen professoria Pletnev´iä ja jotka olivat allekirjoittaneet kiivaita syyttäviä lausuntoja häntä vastaan, me löydämme nimet M. Vovsi, B. Kogan ja V. Zelenin, jotka omalla vuorollaan joutuivat MGB:n kidutettavaksi vuosina 1952 - 1953 'lääkäri-sabotöörien tapauksen' yhteydessä, samoin kuin kaksi muuta lääkäriä, N. Shereshevky ja V. Vinogradov jotka hankkivat valmiiksi laaditun kuolintodistuksen Menzhinsky´lle." (60)

3.1.1953, Pravda ja Izvestiya julkaisivat TASS:in antaman lausunnon jossa kerrottiin "lääkäri-sabotöörien ryhmän pidättämisestä". Tämä syytös kuulosti vakavalta uhalta Neuvostoliiton juutalaisille, ja, samaan aikaan, ivalliseen neuvostoliittolaiseen tapaan, kuuluisat Neuvostoliiton juutalaiset pakotettiin allekirjoittamaan kirje Pravdaan jossa he tuomitsivat mitä ankarimmin juutalaisten "porvarillisten nationalistien" pahantahtoiset teot, ja ilmaisivat hyväksyntänsä Stalinin hallintoa kohtaan. Useat kymmenet allekirjoittivat tämän kirjeen. (Heidän joukossaan olivat Mikhail Romm, D. Oistrakh, S. Marshak, L. Landau, B. Grossman, E. Gilels, I. Dunayevsky ja muut. Aluksi, Ehrenburg ei allekirjoittanut sitä -- hän löysi rohkeutta kirjoittaa Stalinille: "Kysyn neuvoasi." Hänen neuvokkuutensa oli ylittämätöntä, todellekin. Ehrenburg´ille, oli selvää että "ei ollut sellaista asiaa kuin juutalainen kansa" ja että sulautuminen oli ainoa tie, ja että juutalainen nationalismi "johtaa väistämättä pettymiseen". Kuitenkin, tätä kirjettä jota hänelle tarjottiin allekirjoitettavaksi, "maamme viholliset" voisivat tulkita vaarallisesti. Hän päätteli että "itse en voi ratkaista näitä kysymyksiä, mutta jos johtavat toverit selittävät minulle että allekirjoitustani kaivataan, ja että se olisi tarpeellinen suojelemaan kotimaatamme sekä maailman rauhaa, minä allekirjoitan sen välittömästi." (61)

Julkisen lausunnon jälkeen, "Lääkärien salaliitto" sai aikaan suuren sortoaallon juutalaisia lääkäreitä kohtaan kaikkialla maassa. Monissa kaupungeissa, valtion turvallisuuden virastot alkoivat laatia vääriä syytöksiä juutalaisia lääkäreitä vastaan. He pelkäsivät mennä edes töihin, ja potilaat pelkäsivät tulla heidän hoitamikseen." (63)

"Kosmopoliitikkojen" kampanjan jälkeen, "kansan viha" pelottavat purkaukset "Lääkärien salaliiton" johdosta pelottivat monia Neuvostoliiton juutalaisia, ja huhuttiin että Stalin suunnitteli juutalaisten pakkosiirtoja Siperian kaukaisiin osiin sekä Pohjoiseen -- pelko jota vahvisti esimerkit kokonaisten kansojen sodan jälkeisistä pakkosiirroista. Tuoreimmassa teoksessaan, G. Kostyrchenko, historioitsija ja Stalinin juutalais-politiikan ahkera tutkija, kumoaa tämän "myytin pakkosiirroista", osoittaen että sitä ei ole koskaan vahvistettu silloisten tai myöhempien faktojen toimesta, ja että edes periaatteessa tällainen pakkosiirto ei olisi ollut mahdollinen. (64)

Mutta on uskomatonta kuinka hämmentyneitä nämä Neuvosto-juutalaisten piirit olivat, jotka olivat täysin uskollisia (unfailingly loyal) Neuvosto-kommunistiselle ideologialle. Useita vuosia myöhemmin, S.K. kertoi minulle: "Minun elämässäni ei ole mitään mistä olisin ollut niin häpeissäni kuin siitä että uskoin 'Lääkärien salaliiton' todellisuuteen vuonna 1953 -- että he, kenties vastentahtoisesti, olivat mukana ulkomaisessa salaliitossa..."

Eräässä artikkelissa 1950-luvulta sanotaan että "huolimatta Stalinin hallinnon silmin nähtävästä antisemitismistä... monet juutalaiset rukoilivat että Stalin pysyisi elossa, sillä he tiesivät kokemustensa kautta että mikä hyvänsä heikon hallinnon aikakausi merkitsisi juutalaisten teurastusta..." (65)

9. helmikuuta pommi räjähti Neuvostoliiton suurlähetystössä Tel Avivissa. 11.2.1953 Neuvostoliitto katkaisi diplomaattisuhteet Israeliin. Konflikti joka ympäröi "Lääkärien salaliittoa" liihtyi näiden tapahtumien myötä.

Ja sitten Stalin erehtyi, eikä ensimmäistä kertaa. Hän ei ymmärtänyt kuinka juonen tiivistyminen voisi uhata häntä henkilökohtaisesti, jopa omassa linnoituksessaan. Kansainvälisen suuttumuksen purkaus yhdessä sisäisten voimien nopean toiminnan kera voisi syrjäyttää Stalinin. Se voisi tapahtua Beria´n kautta. (66)

"Lääkärien salaliiton" julkisen selvityksen jälkeen, Stalin eli vain 51 päivää. "Lääkärien vapauttaminen ilman oikeudenkäyntiä nähtiin Neuvosto-juutalaisten vanhemman sukupolven silmissä Purim-ihmeen toistumana." Stalin oli menehtynyt Purim-juhlan muistopäivänä, kun Ester pelasti Persian juutalaiset Hamam´ilta. (67)

3. huhtikuuta, kaikki "Lääkärien salaliiton" henkiin jääneet syytetyt vapautettiin. Se ilmoitettiin julkisesti seuraavana päivänä.

Ja taas kerran juuri juutalaiset työnsivät jähmettynyttä historiaa eteenpäin.