Two Hundred Years Together


by Alexander Solzenitsyn -- Suomentanut: Pasi Toivonen




LUKU 20: GULAG-leireillä


Jos en olisi ollut siellä, minun olisi mahdotonta kirjoittaa tätä lukua.

Ennen leirejä ajattelin että "henkilön ei pitäisi huomioida kansallisuuksia", että ei ole kansallisuuksia, on vain ihmiskunta.

Mutta kun sinut lähetetään leireille, sinulle selviää: jos kuulut oikeanlaiseen kansakuntaan, olet onnekas mies. Sinusta huolehditaan. SInä jäät henkiin. Mutta jos kuulut tavalliseen kansallisuuteen -- tuota, silloin, ei pahalla...

Koska kansallisuus on kenties kaikkein tärkein piirre mikä antaa vangille mahdollisuuden tulla valituksi Idioottien eloon jäävään ryhmäkuntaan. (Tämä on vankien slangia paheksua toisia vankeja jotka eivät tee tavallista työtä vaan onnistuvat hankkimaan aseman jossa heillä on helppoja velvoitteita; tavallisesti he saavat tämän aseman teeskentelemällä olevansa kyvyttömiä raskaaseen työhän huonon terveytensä vuoksi.) Jokainen kokenut leirin asukas kykenee vahvistamaan että etniset osuudet Idioottien joukossa olivat hyvin erilaisia berrattuna leirin muuhun väestöön. Itse asiassa, idioottien joukossa ei ollut lainkaan Baltian maiden asukkaita (Pribalts), huolimatta heidän todellisesta määrästään leirillä (ja siellä oli heitä paljon); siellä oli aina venäläisiä, tietysti, ja heidät oli usein valittu Puolueen vanhoillisimmista jäsenistä; eräät muut olivat huomiota herättävästi yliedustettuja -- juutalaiset, georgialaiset, armenialaiset; ja azerit myös päätyivät sinne suurin joukoin, ja, jossain määrin, myös Kaukasian vuoristolaiset.

Tietenkään, ketään heistä ei voi syyttää tästä. Jokainen kansakunta GULAG:issa teki parhaansa jäädäkseen eloon, ja mitä piemenpi ja nopeaälyisempi tämä kansakunta oli, sitä helpompi oli jäädä eloon. Ja taas kerran, venäläiset olivat kaikkein alinta kastia "heidän omassa venäläisessä leirissään".

Kuitenkaan, me emme oli niitä jotka voisimme syyttää heitä, mutta he ovat niitä -- armenialaiset, georgialaiset, vuoristolaiset, joilla olisi ollut oikeus kysyä meiltä: "Miksi te perustetti nämä leirit? Miksi te pakotitte meidät elämään valtiossanne? Älkää pidätelkö meitä ja me emme asetu tänne asumaan emmekä miehitä näitä kiehtovia Idioottien arvoasemia! Mutta kun me nyt olemme teidän vankejanne --- a la guerre comme a la guerre."

Mutta entäpä juutalaiset? Venäläisten ja juutalaisten kohtalon yhteyden vuoksi, minkä takia tämä on kirjoitettu.

Ennen tätä, ennen juuri tätä veteen piirrettyä viivaa (before this very line), tulee olemaan niitä lukijoita jotka ovat olleet leireillä sekä niitä lukijoita jotka eivät ole olleet, jotka tulevat nopeasti kiistämään totuuden jonka minä sanon tässä. He tulevat väittämään että monet juutalaiset pakotettiin ottamaan osaa leirin tavallisiin töihin. He kiistävät sen tosiasian että olin leirillä jossa juutalaiset olivat enemmistönä Idioottien joukossa. He närkästyneenä kiistävät että eri kansakuntiin kuuluvat ihmiset auttoivat toisiaan valikoivasti, ja, siten, toistensa kustannuksella.

Eräät toiset eivät lue itseään etnisiksi "juutalaisiksi" lainkaan, nähden itsensä venälöisinä kaikessa. Sitäpaitsi, vaikka juutalaisilla oli yliedustus leirin avainasemissa, se oli täysin ennalta suunnittelematonta, eikö niin? Valinta tehtiin etupäässä ansioiden, ei henkilökohtaisten kykyjen tai kyvyn tehdä bisnestä mukaan. Tuota, ketä on syyttäminen jos venäläisiltä puuttui lahjakkuus tehdä bisnestä?

Tulee olemaan myös niitä joiden intohimo suuntautuu täysin päinvastaisen näkemyksen korostamiseen: että ne olivat juutalaisia jotka kärsivät eniten näillä leireillä. Tämä on juuri se kuinka asiat ymmärretään Lännessä: Neuvosto-leireillä kukaan ei kärsinyt niin pahasti kuin juutalaiset. Ivan Denisovich -nimistä teosta lukeneet ovat lähettäneet minulle kirjeitä, ja niiden joukossa oli eräs, nimettömältä juutalaiselta: "Sinä olet tavannut viattomia juutalaisia jotka viruivat leirillä kanssasi, etkä sinä ilmiselvästi kertaakaan saanut todistaa heidän kärsimystään ja vainoamistaan. He kokivat kaksinkertaista sortoa. vankeutta sekä muiden vankien kateutta. Kerro meille näistä ihmisistä."

Ja jos minä toivoisin yleistäväni ja lausuvani että juutalaisten elämä leireillä oli erityisen vaikeaa, silloin minun sallittaisiin tehdä näin, eikä minua pommitettaisi syytöksellä epäoikeudenmukaisista etnisistä yleistyksistä. Mutta näillä leireillä, missä minä olin vankina, asia oli juuri päinvastoin. Juutalaisten elämä, mahdollisen yleistyksen ansainneena, oli helpompaa.

Seman Badash, vankitoverini Ekibastuz´issa, kertoo muistelmissaan kuika hänen onnistui asettua -- ,yöhemmin, eräällä leirillä Norilsk´issa -- lääketieteelliseen yksikköön: Max Minz pyysi radiologi Laslo Newsbaumia esittelemään Badash yksikön päällikölle, joka ei ollut vanki. Hänet hyväksyttiin. (1) Mutta Badash oli sentään opiskellut kolme vuotta lääketieteellisessä koulussa ennen vangitsemistaan. Vertaa tätä muihin sairaanhoitajiin -- Genkin, Gorelik, Gurevich (kuten eräs kaverini, L. Kopelev Unzlag´ista) -- jotka eivät koskaan aiemmin olleet tekemisissä lääketieteen kanssa.

Jotkut ihmiset ehdottoman vakavissaan kirjoittivat tällaista: "A. Belinkov heitettiin Idioottien mitä halveksittavimpaan kategoriaan..." Millainen ilmaus: "Hänet alennettiin hyväksymällä herrojen joukkoon"? Ja tässä tulee perustelu: "Kaivamaan maata? Mutta 23-vuotiaana hän ei ollut ainoastaan koskaan tehnyt sitä -- hän ei ollut koskaan elämässään nähnyt lapiota." Tuota, silloin hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin nousta Idiootiksi.

Tai lukekaamme mitä Levitin-Krasnov kirjoitti eräästä Pinskystä, kirjallisuuden asiantuntijasta, että hän oli leirillä sairaanhoitajana. Mikä tarkoittaa että hän, leirin mittakaavassa, pääsi hyvään asemaan. Kuitenkin, Levitin esittää tämän esimerkkinä suurimmasta mahdollisesta nöyryytyksestä humanististen aineiden professorille.

Tai ottakaamme esimerkiksi eräs vanki joka jäi eloon, Lev Razgon, journalisti, joka julkaisi paljon kirjoja jälkikäteen. Mutta hänen tarinastaan, jonka Ogonek julkaisi vuonna 1988, me löydämme että hän oli sotilaslääkäri (medic) leirin lääketieteellisessä yksikössä, ja, edelleen, että hän oli ilman alaisia oleva lääkäri (unescorted medic). Hänen kertomuksestaan saadaan selville että hän työskenteli myös vanhempana valvojana eräällä hirvittävällä metsätyömaalla. Mutta tämä ei ole yksittäinen kertomus jonka perusteella me voimme päätellä että hän olisi koskaan ottanut osaa tavalliseen työhön.

Tai Frank Dikler´in tarina; hän oli juutalainen kaukaisesta Brasiliasta: hänet vangittiin, hän ei osannut venäjän kieltä, ja arvatkaapa mitä? Hän sai vetoapua leiriltä, ja hänestä tuli lääketieteellisen osaston keittiöpäällikkö -- todella suurenmoinen aarre!

Tai Alexandr Voronel, joka oli 'poliittinen nuori' (political youngster) kun hän saapui leirille. Hän sanoo, että välittömästi päästyään leirille "toiset juutalaiset vangit auttoivat minua halukkaasti, joilla ei ollut vähäisintäkään käsitystä minun poliittisista näkemyksistäni." Eräs juutalainen vanki, joka oli vastuussa pesuhuoneesta (responsible for running the bathhouse); hän oli myös hyvin tärkeä Idiootti, kiinnitti häneen välittömästi huomiota ja "määräsi hänet tulemaan luokseen jos hän tarvitsee minkäänlaista apua." Eräs juutalainen vartija (from prosoner security), myös Idiootti, kertoi eräälle toiselle juutalaiselle, prikaatinkenraalille: "Täällä on kaksi juutalaista kaveria, Hakim, älä anna heidän joutua vaikeuksiin." Ja tämä prikaatinkenraali antoi heille voimakasta tukea. "Muut varkaat, erityisesti 'vanhimmat' (elders), antoivat hänelle tukensa: 'Olet oikeassa, Hakim! Sinä tuet omiasi!" Kuitenkin me, venäläiset, olemme susia toinen toisillemme." (2)

Ja älkäämme unohtako että jopa vankeuden aikaan, yleisen stereotypian ansiosta että kaikki juutalaiset ovat liikemiehiä, monet heistä saivat kauppatavaroita, silloinkin kun he eivät aktiivisesti etsineet sellaisia. Esimerkkinä M. Hafez painokkaasti huomauttaa: "Mikä harmi että en voi kuvailla sinulle tilannetta leirissä. On niin paljon rikkaita, kauniita kertomuksia! Kuitenkin, eettinen koodi on sellainen että 'luotettava juutalainen' pitää suunsa kiinni. Sinä tiedät että jopa pieninkin kaupallinen salaisuus täytyy säilyttää ikuisesti. Tämä on Heimon laki." (3)

Alett Bernstein, eräs minun todistajistani Vankileirien saaristossa, uskoi että hän jäi eloon ainoastaan siksi että vaikeina aikoina hän pyysi apua juutalaisilta, ja että nämä juutalaiset, hänen sukunimensä ja nopeaälyisyytensä (nimble manners) vuoksi, olettivat virheellisesti että hän oli heidän heimoveljensä -- ja antoivat aina apua. Hän sanoo että kaikilla leireillä joilla hän oli, juutalaiset muodostivat aina ylimmän luokan ja että kaikkein tärkeimmät palkatut työntekijät olivat myös juutalaisia (Shulman -- erityisosaston päällikkö; Greenberg -- leirin asemapäällikkö; Kegels -- tehtaan mekaaninen ylipäällikkö), ja hänen muistelmiensa mukaan, he valitsivat juutalaisia vankeja omiin yksikköihinsä.

Tämä tietynlainen juutalainen kansallinen sopimus vapaiden pomojen ja vankien välillä on mahdoton jättää huomiotta. Vapaa juutalainen ei ole niin typerä että todellisuudessa näkisi 'kansanvihollisen' tai pahantahtoisen henkilön joka vaanii 'kansan omaisuutta' vangitussa juutalaisessa, toisin kuin tyhmä venäläinen näkee toisessa venäläisessä. Hän ensisijassa näkee kärsivän heimoveljen -- ja minä ylistän heitä tällaisesta selväjärkisyydestä! Ne jotka tuntevat tämän uskomattoman juutalaisen vastavuoroisuuden tuen (joka tuli erityisen voimakkaasti ilmi juutalaisten joukkomurhien myötä Hitlerin alaisuudessa) ymmärtävät että vapaa juutalainen pomo ei yksinkertaisesti voisi välinpitämättömänä katsoa juutalaisten vankien nälkiintyvän ja kuolevan, sekä olla auttamatta. Mutta olen kykenemätön kuvittelemaan vapaata venäläistä työntekijää joka pelastaisi ja nostaisi toisia venäläisiä etuoikeutettuun asemaan ainoastaan kansallisuutensa vuoksi. Vaikka me olemme menettäneet 15 000 000 ihmistä kollektivisaation aikana, meitä on silti paljon. Sinä et voi pitää huolta kaikista, eikä kukaan edes ajattelisi sitä.

Joskus, kun tällainen juutalaisten vankien joukko pehmeästi kerääntyy yhteen ja, kun kiihkeä eloonjäämistaistelu ei rasita heitä, he voivat ryhtyä epätavallisiin aktiviteetteihin. Eräs insinööri nimeltään Abram Zisman kertoo meille: "Novo-Archangelsk´in leirissä, vapaa-aikanamme, me päätimme laskea kuinka monta juutalaisvastaista pogromia tapahtui Venäjän historiassa. Me onnistuimme herättämään leirin komentajan uteliaisuuden tämän kysymyksen osalta (hän suhtautui meihin myönteisesti). Tämä Nachlag (komentaja) oli Kapteeni Gremin (N. Gershel, juutalainen, räätälin poika Zhlobin´ista). Hän lähetti tiedustelun entisen sisäministeriön arkistoon, ja kahdeksan kuukauden kuluttua me saimme virallisen vastauksen: "76 pogromia oli tapahtunut vuosien 1811 ja 1917 välisenä aikana Venäjän alueella, ja uhrien lukumääräksi oli arvioitu 3 000." (Tämä luku käsitti kaikki ne jotka olivat kärsineet jollakin tavalla.) Tämä kirjailija muistuttaa meitä että yhden puolen vuoden jakson aikana keskiajan Espanjassa surmattiin yli 20 000 juutalaista. (4)

Näytelmän kaltainen ilmapiiri nousee esiin Josef Berger´in muistelmista. Päähenkilönä eräs kommunisti, korkea-arvoinen ilmiantaja Lev Ilyich Inzhir. Entisenä menshevikkinä, joka pidätettiin vuonna 1930, hän alkoi välittömästi tehdä yhteistyötä GPU:n kanssa, peläten kostotoimenpiteitä jotka olisivat kohdistuneet hänen perheeseensä, sekä asunnon menettämistä Moskovan keskustassa. "Hän auttoi valmistelemaan menshevikkien vuoden 1931 oikeudenkäyntiä," hän antoi vääriä todistuksia ystävistään, hänet armahdettiin ja hänet nimitettiin välittömästi Belomorstroi´n päätilintarkastajaksi. Yezhovschina´n aikana hän oli GULAG:in päätilintarkastaja, "nauttien pomojensa täydellistä luottamusta, sekä omaten yhteydet NKVD:n ylimpiin viranoamisiin." (Inzhir muistelee erästä juutalaista NKVD:N veteraania joka ujutti sanoihinsa Talmudin aforismeja.) Hänet pidätettiin uudestaan, tällä kertaa Yezhov´in vastaisten puhdistusten aallon myötä. Kuitenkin, Inzhir´in entiset työtoverit GULAG:issa suosiollisesti järjestivät hänen vangitsemisensa. Kuitenkin, tässä vaiheessa hänestä tuli avoin "ilmiantaja ja provokaattori", ja muut vangit epäilivät että lukuisat paketit jotka hän sai eivät tulleet hänen sukulaisiltaan, vaan Kolmannelta osastolta (from the Third Department). Kuitenkin, myöhemmin, vuonna 1953, Tayshet´in leirillä, hän sai lisää vankeutta, tällä kertaa trotskilaisuudesta syytettynä, ja siitä että hän salasi "sympatiansa Israelin valtiota kohtaan" Kolmannelta osastolta. (5)

Maailmanlaajuisessa häpeällisessä teossa, BelBaltlag imi sisäänsä satoja tuhansia venäläisiä, ukrainalaisia, ja Keski-Aasian talonpoikia vuosien 1931 ja 1932 välillä. Kun avataan sanomalehti vuodelta 1933, joka on omistettu kanavan valmistumiselle, (Vienanmereltä Itämerelle), me löydämme listan palkituista. Alemman tason mitalit ja kunniamerkit on varattu rakentajille, hitsaajille, jne. mutta korkeimman, Leninin kunniamerkin sai ainoastaan kahdeksan miestä, ja me näemme suuren valokuvan heistä jokaisesta. Vain kaksi heistä oli insinöörejä, loput olivat kanavan ylimpiä komentajia. Ja keitä me näemme tässä? Genrikh Yagoda, NKVD:n päällikkö; Matvei Berman, GULAG:in päällikkö; Semen Firin, BelBaltlagin komentaja (siihen mennessä hän oli jo Dmitlagin komentaja, missä tämä tarina myöhemmin toistaa itseään); Lazar Kogan, rakennustyömaan johtaja (myöhemmin hän palvelee samassa tehtävässä Volgan kanavalla); Jacob Rapoport, rakennustyömaan apulaisjohtaja; Naftaly Frenkel, Belomorstrio´n työvoiman pääkomentaja (ja koko Vankileirien saariston paha demoni). (6)

Ja kaikki heidän kuvansa suurennettiin ja painettiin uudestaan juhlallisen häpeälliseen kirjaan nimeltä Belomorcanal -- kirja joka oli valtavan kokoinen, aivan kuin jonkinlainen Ilmestyskirja joka näyttää tietä tuhatvuotiselle valtakunnalle. (7)

Ja sitten minä laitoin nämä kuusi kuvaa pahantekijöistä, lainaten ne heidän omasta näyttelystään ilman minkäänlaista editointia, näyttäen jokaisen heistä joka oli alunperin esillä. Oh my God, millainen maailmanlaajuinen raivo nousi esiin! Kuinka minä uskalsin?! Tämä on antisemitismiä! Olen polttomerkitty ja rypistettu antisemiitti. Parhaimmillaankin, näiden kuvien uudelleen julkaiseminen oli "kansallista egoismia" -- toisin sanoen, venäläistä egoismiä? Ja he rohkenivat sanoa näin huolimatta siitä mitä kirjan seuraavilla sivuilla sanottiin välittömästi tämän jälkeen: kuinka sävyisästi kulakki-nuorukaiset jäätyivät kuoliaaksi rattaidensa alla.

Voidaan ihmetellä, että missä heidän silmänsä olivat vuonna 1933 jolloin se painettiin ensimmäisen kerran? Miksi he eivät olleet niin närkästyneitä silloin?

Salli minun toistaa mitä minä tunnustin bolshevikeille: henkilön pitäisi olla häpeissään teoksen inhottavuuden vuoksi -- ei siitä kun se julkistettiin yleisölle vaan siitä että se ylipäänsä tehtiin.

Tietty arvoitus (tai: ongelma) on olemassa liittyen Naftaly Frenkel´iin henkilönä, tähän Vankileirien saariston väsymättömään demoniin: kuinka selittää hänen outo paluunsa Turkista 1920-luvulla? Hän onnistuneesti pakeni Venäjältä kaikkien rahojensa kera vallankumouksen ensimmäisten merkkien noustua esiin. Turkissa hän saavutti turvallisen, rikkaan ja luontevan sosiaalisen aseman, eikä hän koskaan viljellyt minkäänlaisia kommunistisia ajatuksia. Ja kuitenkin hän palasi? Tulla takaisin ja ryhtyä GPU:n ja Stalinin leluksi, viettää useita vuosia vankeudessa itse, mutta vastineeksi nousta vangittujen insinöörien kaikkein armottomimmaksi sortajaksi sekä satojen tuhansien 'de-kulakisoitujen' hävittäjäksi? Mikä olisi voinut motivoida hänen kyltymätöntä pahaa sydäntään? En kykene kuvittelemaan mitään muuta mahdollista syytä paitsi kosto venäjää kohtaan. Jos joku antaa vaihtoehtoisen selityksen, olkoon hyvä ja tehköön niin. (8)

Mitä muuta voitaisiin henkilön toimesta joka ymärtää täysin leirin komentoketjun? Belomostroi´n Ensimmäisen osaston päällikkö oli eräs Wolf; Volgocanalin Dmitrov-osaston päällikkö oli Bovshover. Belomostroi´n finanssi-divisioonaa johti L. Berenzon, hänen alaisiaan olivat A. Dorfman, jo aiemmin mainittu Inzhir, Loevetsky, Kagner ja Angert. Ja kuinka monet muut alaiset ovat jääneet mainitsematta? Onko todellakin järkevää olettaa että juutalaiset kaivaen maata lapiolla sekä työntäen kärryjä menehtyivät näiden kärryjen alle nälkään ja uupumukseen? Tuota, näe asia niinkuin haluat. A.P. Skripnikova ja D.P. Vitkovsky, jotka olivat siellä, kertoivat minulle että juutalaiset olivat yliedustettuina Idioottien joukossa Belomorcanalin rakentamisen aikana ja että he eivät työntäneet kärryjä eivätkä jääneet niiden alle.

Ja sinä voit löytää korkea-arvoisia juutalaisia komentajia ei ainoastaan BelBaltlagista. Kotlas-Vorkutan rautatien rakentamista johti Moroz (hänen poikansa avioitui Svetlana Stalinan kanssa); Kaukoidän GULAG:in vastuussa oleva virkamies (the special officer-in-charge of GULag in the Far East) oli Grach. Nämä ovat vain muutamia nimiä, jotka nousivat pintaan sattumalta. Jos entinen vanki Thomas Sgoiud, USA:n kansalainen, ei olisi kirjoittanut minulle, en olisi tiennyt Chai-Uryinsk´in Kaivos-hallinnon päälliköstä Kolymassa vuosina 1943 - 1944, Isänmaallisen sodan kiihkeimpinä vuosina: "Alieversti (half-colonel) Arm oli pitkä, mustatukkainen juutalainen jolla oli hirvittävä maine... hänen apulaisensa myi etanolia jokaiselle, 50 grammaa 50 ruplan hintaan. Arm´illa oli henkilökohtainen englannin kielen opettaja, nuori amerikkalainen joka oli pidätetty Karjalassa. Hänen vaimolleen maksettiin palkkaa kirjanpitäjän työstä, mutta hän ei tehnyt töitä -- hänen työnsä teki todellisuudessa eräs vanki toimistossa." (Yleinen käytäntö joka paljasti kuinka GULAG-komentajien perheillä oli tapana hankkia lisätuloja.)

Tai otetaanpa toinen tapaus: Glasnostin aikakaudella, eräs neuvostolaiittolainen sanomalehti julkaisi tarinan tästä pelottavasta GULAG-hallinnosta joka rakensi tunnelin Sahalinin saaren ja mantereen välille. Se oli nimeltään "Trust of Arais". (9) Kuka oli Toveri Arais? Minulla ei ole aavistustakaan. Mutta kuinka moni menehtyi hänen kaivoksissaan sekä tässä kesken jääneessä tunnelissa?

Varmasti, tunnen lukuisia juutalaisia (he olivat ystäviäni) jotka kantoivat kaikki tavallisen työn vaikeudet. Kirjassa Vankileirien saaristo, minä kuvailen erästä nuorta miestä joka kohtasi nopeasti kuolemansa tällä leirillä. (Kun taas hänen ystävästään, kirjailija Ingal´ista tehtiin tilintarkastaja ensimmäisenä päivänä vaikka hänen tietonsa aritmetiikasta oli heikkoa.) Minä tunsin Volodya Gershuni´n, leppymättömän ja lahjomattoman miehen. Tunsin Jog Masamed´in, joka teki tavallista työtä pakkotyöleirillä Ekibastuz´issa, periaatteesta, vaikka hänet kutsuttiin liittymään idiootteihin. Sitäpaitsi, haluaisin luetella tässä opettaja Moiseevna Falike´n, joka vietti kymmenen vuotta raataen kuin orja, hän sanoi, kuten kuormajuhta, ja minä haluaisin myös nimetä geenitutkija Vladimir Efraimson´in, joka vietti 13 kuukautta 36 kuukauden tuomiostaan tehden tavallista työtä. Myös hän toimi periaatteen vuoksi, vaikka myös hänelle oli tarjottu parempia vaihtoehtoja. Turvautuen kotoa tulleisiin paketteihin (häntä ei voi syyttää tästä), hän valitsi käsin työnnettävät kärryt juuri siksi että tässä Jezkazgan´in leirillä oli niin monia juutalaisia Moskovasta, ja heitä käytettiin kaivamaan kaivoa, kun taas Efraimson halusi poistaa kaiken kateuden juutalaisia kohtaan, jota luonnollisesti ilmeni toisten vankien joukossa. Ja mitä hänen prikaatinsa ajateli tästä käytöksestä? -- "Hän on musta lammas juutalaisten joukossa, työntäisikö todellinen juutalainen kärryjä?" Juutalaiset Idiootit samoin asettivat hänet naurunalaiseksi, jotka ajattelivat vihaisina että hän "pöyhkeili" nuhdellakseen heitä. Samoin, eräs toinen juutalainen, Jacov Davydovich Grozensky, joka myös ahersi tavallisten ihmisten luokassa, sai muilta tuomion: "Onko hän todella juutalainen?"

Se on niin symbolista! Sekä Efraimson että Grozensky tekivät nämä oikeat ja parhaimmat teot, jonka motiivina on voinut olla vain juutalaisen vetovoiman jalous (by the noblest if Jewish appeals), jakaa rehellisesti yhteinen arpa, eikä kumpikaan osapuoli ymmärtänyt heitä! He ovat aina hankalia sekä pilkan kohteina -- vakaumuksen ja pidättyvyyden (tai: yksinkertaisuuden) polku, ainoa joka voi pelastaa ihmiskunnan.

En voi ylenkatsoa tällaisia esimerkkejä, sillä kaikki minun toivoni riippuu heistä.

Lisätkäämme tähän urhoollinen Gersh Keller, eräs Kengir´in kansannousun johtajista vuonna 1954 (hän oli 30-vuotias jolloin hänet teloitettiin). Minä luin myös Yitzhak Kaganov´ista, tykistö-rykmentin komentajasta Toisen maailmansodan aikana. Vuonna 1948 hänet tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen syytettynä sionismista. Seitsemän vankeusvuoden aikana hän laati 480 runoa hebreaksi, jotka hän painoi muistiinsa kirjoittamatta niitä paperille. (10)

Kuitenkin, minun leirini olivat erilaisia. Siellä, kolma johtavaa Idioottia ohjasi koko elämää: Solomon Solomonov, päätilintarkastaja; David Burstein, aluksi kouluttaja ja myöhemmin työhönohjaaja (work-assigning clerk); ja Isaac Bershader. Aiemmin, juuri samaan tapaan, Solomonov ja Bershader johtivat erästä leiriä Moscow Highway Institutessa (MHI). Huomioi, että kaikki tämä tapahtui Venäjän leiri-komentaja Mironov´in alaisuudessa.

Nämä kaikki kolme kiinnittivät huomioni, ja noustakseen asemaansa, jokaisessa tapauksessa heidän venäläinen edeltäjänsä erotettiin välittömästi tehtävästään. Solomonov lähetettiin paikalle ensin; hän itsevarmasti nousi asemaansa. (Minä luulen, käyttäen hyväkseen ulkopuolelta tullutta ruokaa ja rahaa.) Pian tämän jälkeen kieroutunut Bershader lähetettiin paikalle MHI:stä mukanaan tiedonanto "käyttää häntä ainoastaan tavallisten kategoriassa" -- hyvin epätavallinen tilanne 'kotoperäisestä rikoksesta' mitä yleensä tarkoitti laininlyöntiä, rikosta, ilkityötä tai maksamatta jääneitä veroja (substantial delinquency). Hän oli noin 50-vuotias, lyhyt, lihava; hänellä oli pahantahtoinen katse. Hän käveli ympäriinsä ja alentuvasti tutki meidän elinympäristöämme, päämajan kenraalin katseella.

Vanhempi järjestyksen valvoja kysyi häneltä: "Mikä on sinun erikoisalasi?" -- "Varastonhoitaja." -- "Täällä ei ole sellaista työtä." -- "Tuota, minä olen varastonhoitaja." -- "Joka tapauksessa, sinä tulet työskentelemään tavallisessa työprikaatissa." Kahdeksi päiväksi hänet lähetettiin sinne. Kohauttaen harteitaan hän meni ulos, ja astuttuaan sisään työmaalle, hänellä oli tapana istuutua kiven päälle ja levätä. Prikaatin johtaja olisi voinut lyödä häntä, mutta hän ei tehnyt sitä -- tämä tulokas oli niin itsevarma, että jokainen kykeni aistimaan voiman hänen takanaan. Leirin varastonhoitaja, Sevastyanov, oli myös masentunut. Kahden vuoden ajan hän oli ollut vastuussa yhteisistä hankinnoista. Hänellä oli hyvä asema ja hänellä oli hyvät suhteet johtajiin, mutta nyt hän oli peloissaan: kaikki on jo järjestetty! Bershader on "varastonhoitaja" (storekeeper by specialty)!

Sitten lääketieteellinen yksikkö 'vapautti' Bershader´in "huonon terveyden" perusteella, ja tämän jälkeen hän lepäsi asuinparakeissa. Sillä välin, hän luultavasti sai jotakin ulkopuolelta. Eikä mennyt viikkoakaan kun Sevastyanov erotettiin tehtävästään ja Bershader´ista tehtiin varastonhoitaja (Solomonov´in avulla). Kuitenkin, tässä vaiheessa, saatiin selville että fyysinen työ -- viljan kaataminen ja kenkien järjesteleminen (that the physical labor of pouring grain and rearranging boots), joka Sevastyanov oli tehnyt yksin (tai: yhdellä kädellä), oli myös annettu Bershader´ille. Joten hänelle annettiin apulainen, ja Solomonov´in kirjanpito-osasto luetteloi tämän jälkimmäisen palvelushenkilökuntaan. Mutta se ei ollut vielä riittävän yltäkylläistä elämää. Leirin kaunein ja ylpein nainen (best looking proudest woman of the camp), joutsenen kaltainen tarkka-ampuja luutnantti (liutenant sniper), M. taivutettiin hänen tahtoonsa ja hän joutui vierailemaan Bershader´in luona varastohuoneessa iltaisin. Sen jälkeen kun Burstein tuli leirille, hän järjesti toisen leirin kaunottaren, A.S:n, tulemaan hänen makuukomeroonsa.

Onko vaikea lukea tätä? Mutta heitä ei millään tavalla vaivannut miltä se näytti ulkopuolelta katsottuna. Näytti jopa siltä että he tiivistivät vaikutelmaa tarkoituksella. Ja kuinka monta tällaista pientä leiriä samanlaisten järjestelyiden kera oli kaikkialla Vankileirien saaristossa?

Ja käyttäytyivätkö venäläiset Idiootit samalla tavalla, kahlitsemattomasti ja järjenvastaisesti? Mutta jokaisen muun kansakunnan sisällä se nähtiin sosiaalisena kysymyksenä, ikäänkuin ikuisena juopana rikkaiden ja köyhien, herrojen ja palvelijoiden välillä. Kuitenkin, kun muukalainen nousee esiin "elämän ja kuoleman herrana", se lisä keitokseen raskaan suuttumuksen. Se saattaa näyttää oudolta -- eikä kaikki ole yhdentekevää arvottoman ylenkatsotuille, murskatuille, ja tuomituille leirin asukkaille joka pyrkii jäämään eloon kuoleman näyttämöllä? Eikö ole yhdentekevää kuka todella saa vallan leirin sisällä juhlii variksen ateriaa haudalla? Kuten osoittautuu, ei ole. Nämä asiat ovat painuneet muistiini ikuisiksi ajoiksi.

Näytelmässä nimeltä Republic of Labor (Työn tasavalta) minä kerroin joistakin tapahtumista jotka sattuivat Bolshaya Kaluzhskaya´n leirillä. (11) Ymmärsin kuinka mahdotonta oli kuvailla tapahtumat sellaisina kuin ne olivat todellisuudessa, koska sitä väistämättä pidettäisiin anti-juutalaisten tunteiden purkauksena (ikäänkuin tämä juutalais-trio ei olisi lietsomassa sitä todellisessa elämässä, vähät välittäen seurauksista. Minä jätin pois inhottavan ahneen (abominably greedy) Bershader´in. Minä kätkin Burtein´in. Minä muutin Rosa Kalikman´in hahmottomaksi Bella´ksi joka oli jostain Kaukoidästä, ja säilytin vain yhden juutalaisen, tilintarkastaja Solomonov´in sellaisena kuin hän oli todellisessa elämässä.

Joten, entäpä minun uskolliset juutalaiset ystäväni sen jälkeen kun he kävivät tämän näytelmän huolellisesti läpi? Tämä näytelmä nostatti epätavallisen kiihkeitä protesteja V.L. Teush´in taholta. Hän ei lukenut sitä välittömästi, mutta kun Sovremennik oli jo päättänyt esittää sen vuonna 1962, joten kysymys ei ollut apurahoista (so the question was far from scholarly). Teush´it olivat syvästi loukkaantuneita Solomonov´in hahmosta. He ajattelivat että oli epärehellistä ja epäoikeudenmukaista esitellä tällainen juutalainen (huolimatta siitä todellisessa elämässä, leirillä, hän oli juuri sellainen millaisena minä esitin hänet) juutalaisten sorron kaudella. (Mutta sitten, minusta näyttää siltä että tällainen aikakausi on ikuista. Milloin meidän juutalaisia ei ole sorrettu?) Teush oli huolestunut, sekä äärimmäisen kiihdyksissä, ja hän esitti uhkavaatimuksen, että jos minä en poistaisi tai ainakin pehmentäisi Solomonov´in imagoa, silloin kaikki meidän ystävyyssuhteemme tuhoutuisivat eivätkä hän ja hänen vaimonsa voisi enää säilyttää minun käsikirjoituksiani. Edelleen, he profetoivat että minun maineeni olisi peruuttamattomasti pilalla jos minä jättäisin Solomonov´in tähän näytelmään. Miksi en tekisi hänestä venäläistä? He olivat tyrmistyneitä. Onko se niin tärkeää etä hän on juutalainen? (Mutta jos sillä ei ole väliä, miksi Solomonov valitsi juutalaiset Idioottien kerhoon?)

Annoin itseni jäähtyä (I took a chill pill): äkillinen lielto sensuurin taholta, ei vähemmän painokas kuin että virallinen kielto (official Soviet prohibition) oli annettu odottamattomasta suunnasta. Kuitenkin, tilanteen rauhoitti pian tämä virallinen kielto joka esti Sovremennikia esittämästä tätä näytelmää.

Ja oli toinenkin vastalause Teush´ilta: "Sinun Solomonov´illa on kaikkea muuta paitsi juutalainen persoonallisuus. Juutalainen käyttäytyy aina hienovaraisesti, varautuneesti, anellen ja jopa viekkaasti, mutta mistä tulee tämän riemuitsevan voiman (jubilant force) painostava röyhkeys? Tämä ei ole totta, se ei voi tapahtua tuolla tavalla!"

Kuitenkaan, minä en muista tätä Solomonov´ia yksin, ja se oli juuri tällaista! Minä näin monia asioita 1920- ja 1930-luvulla Rostov-on-Don´in kaupungissa ja Frenkel käyttäytyi samoin, eloon jääneiden insinöörien muistelmien mukaan. Tällainen voittoisan vallan lipsahdus röyhkeyteen ja ylimielisyyteen on kaikkein vastenmielisin asia ympärillä olevien ihmisten mielestä. Varmasti, se on tavallisesti parhaimpien ja karkeimpien henkilöiden käytöstä -- mutta tämä on se mikä painuu ihmisten mieliin.

Kaikki nämä suostuttelut ja vetoomukset olla kirjoittamatta näistä asioista sellaisina kuin ne olivat -- ovat rottamattomia siitä mitä me kuulimme Neuvostoliiton Korkeimmassa oikeudessa: koskien halventamisen vastaisuutta (anti-defamation), sosialistista realismia -- kirjoittaa asioista siten kuin niiden pitäisi olla, ei niinkuin ne ovat.

Ikäänkuin luoja kykenisi unohtamaan tai luomaan menneisyytensä uudestaan! Ikäänkuin koko totuus voitaisiin kirjoittaa vain osaksi, mukaan lukien se mikä miellyttää, on turvallista ja suosittua.

Ja kuinka huolellisesti kaikki juutalaiset hahmot kirjassani analysoitiin, siten että jokainen henkilökohtainen piirre punnittiin apteekkarin vaa´alla. Mutta Grigory M:n tyrmistyttävää tarinaa, joka ei antanut kuolevalle rykmentille käskyä levätä koska hän oli peloissaan (Archipalago GULag, v.6, ch.6) -- ei huomioitu. Se ohitettiin ilman yhtäkään sanaa. Ja Ivan Denisovich lisäsi suolaa haavoihin: oli sellaisia sivistyneitä kärsijöitä (sophisticated sufferers), mutta minä nostin esiin talonpojan (tai: moukan)!

Esimerkiksi, Gorbatshovin glasnostin aikaan, Asir Sandler julkaisi leiri-muistelmansa. "Ensimmäisen lukukerran jälkeen, minä painokkaasti hylkäsin teoksen One Day In The Life of Ivan Denisovich (Yksi päivä Ivan Denisovich´in elämässä)... Päähenkilö oli Ivan Denisovich, mies jolla oli minimaaliset hengelliset tarpeet, joka keskittyi ainoastaan jokapäiväisiin ongelmiin... Ja Solzhenitsyn muutti hänet kuvaamaan koko kansaa... Samalla kun Solzhenitsyn piti parempana olla huomioimatta todellista älymystöä, kotimaisen kulttuurin ja tieteen kermaa." Sandler keskusteli tästä Miron Markovich Etlis´in kanssa (molemmat kuuluivat Idiootteihin lääketieteellisessä yksikössä). Ja Etlis lisäsi: "Tämä tarina on huomattavan vääristelty, käännetty ylösalaisin... Solzhenitsyn ei onnistunut painottamaan joukkomme älykästä osaa..." Ja vuonna 1964 Sandler oli onnekas voidessaan keventää mieltään keskustellen itsensä Ehrenburg´in kanssa. Ja tämä jälkimmäinen vakuuttavasti nyökkäsi kun Sandler mainitsi "äärimmäisen negatiiviset" tunteensa minun pienoisromaaniani kohtaan. (12)

Kuitenkaan, yksikään juutalainen ei nuhdellut minua siitä että Ivan Denisovich, pohjimmiltaan, pitää huolta Cesar Markovich´ista, palvelijanaan, kuitenkin hyväntahtoisten tunteiden kera.


Takaisin