Two Hundred Years Together

LUKU 18: 1920-luvulla

1920-luku Neuvostoliitossa oli kausi jolloin maassa vallitsi ainutlaatuinen ilmapiiri -- suuri sosiaalinen koe joka hullaannutti liberaalin maailman mielipiteen vuosikymmeniksi. Ja joissakin paikoin tämä hurmos on yhä voimassa. Kuitenkaan, niistä jotka juopuivat sen myrkyllisestä hengestä ei jäänyt eloon juuri kukaan.

Tämän hengen ainutlaatuisuus tuli ilmi luokka-vihamielisyyden kiihkossa, lupauksessa uudesta yhteiskunnasta jollaista ei ennen nähty, uudenlaisten ihmissuhteiden viehätyksessä, kansakunnan talouden, päivittäisen elämän ja perhe-rakenteen murenemisessa. Sosiaaliset ja väestötieteelliset muutokset olivat, itse asiassa, suunnattomia.

Juutalaisväestön 'suuri exodus' suuriin kaupunkeihin alkoi, monesta syystä, kommunisti-valtion ensimmäisinä vuosina. Eräät juutalaiset kirjoittajat ovat kategorisia (ehdottoman varmoja) kuvauksissaan: "Tuhannet juutalaiset jättivät asumuksensa ja muutamat eteläiset kaupungit suunnatakseen Moskovaan, Leningradiin ja Kiovaan löytääkseen 'todellisen elämän'." (1)

Alkaen vuodesta 1917, "juutalaisia tulvi Leningradiin ja Moskovaan". (2) Jewish Encyclopedian mukaan, "sadat tuhannet juutalaiset muuttivat Moskovaan, Leningradiin ja muihin suuriin keskuksiin... Vuonna 1920, Moskovassa asui 28 000 juutalaista -- vuoteen 1923 mennessä, heitä oli siellä 86 000; vuonna 1926 heitä asui 131 000 ja vuonna 1933 heitä asui 226 500." (4) "Moskovasta tuli kiehtova", heillä oli tapana sanoa puoliksi vakavissaan Odessassa.

Lurie-Larin, fanaattinen ja kiihkeä bolshevikki-johtaja 'sotakommunismin' aikana kirjoittaa että ensimmäisinä vuosina ainakin miljoona juutalaista lähti asumuksistaan; vuonna 1923 noin puolet Ukrainan juutalaisista asui suurissa kaupungeissa; muuttaen myös sellaisiin Venäjän osiin jotka olivat aiemmin olleet kiellettyjä juutalaisilta Ukrainasta ja Valko-Venäjältä, Transkaukasiaan ja Keski-Aasiaan. Tämän virran määrä oli puoli miljoonaa. Joka viides juutalainen muuttaja meni Moskovaan. (5)

M. Agursky pitää Larin´in lukuja huomattavasti aliarvioituina ja huomauttaa että tämä väestötieteellinen muutos vaikutti intresseihin jotka olivat tärkeitä Venäjän väestölle. (6)

'Sotakommunismin' aikana kun yksityinen kaupankäynti oli kielletty ja käsityöläisillä sekä niillä jotka olivat tiettyä 'sosiaalista alkuperää' oli rajoituksia, nousi uudenlainen sosiaalinen kategoria -- 'puutteenalaiset' (joilta puuttuivat kansalaisoikeudet). "Monet juutalaiset olivat näiden 'puutteenalaisten' joukossa." Kuitenkin, juutalaisten muutto Valko-Venäjältä Neuvostoliiton keskuksiin, etupäässä Moskovaan ja Leningradiin ei hidastunut. (7) Nämä uudet saapujat liittyivät sukulaisten ja uskonveljien joukkoon saadakseen tukea.

Vuoden 1926 väestönlaskennen mukaan, 2 211 000 tai 83 % juutalaisväestöstä asui kaupungeissa. 467 000 asui maaseudulla. 300 000 ei tunnistanut itseään juutalaiseksi ja kaikki nämä olivat käytännössä kaupunkilaisia. Juutalaisväestö muodosti 23 % Ukrainan kaupinkiväestöstä ja 40 % Valko-Venäjän kaupunkiväestöstä. (8)

Kaikkein tyrmistyttävintä provinssien pääkaupungeissa sekä suurissa kaupungeissa oli juutalaisten virta Neuvosto-hallituksen koneistoon. Ordzhonikidze raportoi 15. Kommunistisen puoluekokouksessa vuonna 1927, että juutalaiset muodostivat 11,8 % Moskovan Neuvosto-hallituksesta; 22,6 % Ukrainan Neuvosto-hallituksesta (30,3 % pääkaupungin, Harkovan hallituksesta); 30,6 % Valko-Venäjän Neuvosto-hallituksesta (38,3 % Minskin hallituksesta). Jos tämä on totta, silloin juutalaisten osuus kaupunki-väestöstä oli sama kuin heidän osuutensa hallituksessa.

Solomon Schwartz, käyttäen Lev Singer´iltä saamaansa tietoa väittää että juutalaisten osuus Neuvosto-hallituksessa oli sama kuin heidän osuutensa urbaani-väestössä, mutta heidän osuutensa oli huomattavasti alempi itse bolshevistisessa puolueessa. (10) Käyttäen Ordzhonikidze´n dataa, juutalaisten määrä, joka vuonna 1926 oli 1,82 % väestöstä, oli 6,5 kertaa suurempi Neuvosto-koneistossa.

On helppoa aliarvioida äkkinäisen vapauden vaikutusta verrattuna ennen vallankumousta vallinneisiin rajoituksiin: "Aiemmin, juutalaisten ei ollut mahdollista päästä valtaan, ja nyt heillä oli paremmat mahdollisuudet päästä valtaan kuin kellään muulla," I. Bikerman´in mukaan. (11) Tämä äkkinäinen muutos sai aikaan erilaisia reaktioita yhteiskunnassa. S. Schwartz kirjoittaa: "1920-luvun puolivälistä alkaen nousi uusi antisemitismin aalto, joka ei ollut sukua vanhalle antisemitismille tai menneisyyden perinnölle. Se alkoi urbaaniväestön keskiluokasta ja saavutti työläisten ylimmän luokan joka, ennen vallankumousta, ei ollut juurikaan kosketuksissa tämän ilmiön kanssa. Se saavutti opiskelijat ja kommunistisen puolueen jäsenet sekä Komsomolin ja, jopa aiemmin, paikallisen hallinnon pienissä provinssien kaupungeissa joissa aggressiivinen ja aktiivinen juutalaisvastaisuus piti pintansa." (12)

The Jewish Encyclopedia kirjoittaa että 1900-luvun alusta, "vaikka virallinen Neuvosto-propaganda kirjoittaa että antisemitismi 1920-luvun lopulla oli 'menneisyyden jäänne', faktat osoittavat että se nousi etupäässä toisiinsa törmäävien sosiaalisten voimien seurauksena suurissa kaupungeissa." Sitä lietsoi "laajalti ylläpidetty mielipide että valta maassa oli joutunut juutalaisten käsiin jotka muodostivat bolshevikkien ytimen." Bikerman kirjoitti vuonna 1923 aidosti huolissaan että "juutalainen on joka nurkassa sekä kaikilla vallan asteilla. Venäläinen näkee hänet Moskovan hallitsijana, sekä Puna-armeijan johdossa, joka on täydellinen kuolemankone. Hän näkee että Vladimir Prospect on nimetty uudelleen Nakhimson Prospect´iksi... Venäläinen näkee juutalaisen tuomarina ja pyövelinä; hän näkee juutalaisen joka kulmassa, ei ainoastaan kommunistien joukossa, vaan ihmisten joukossa kuten hän itse, kaikkialla tekemässä Neuvosto-valtion työtä... Ei yllättävää, venäläinen, verraten nykyaikaa menneisyyteen, on vakuuttunut että valta on juutalaisten valtaa, että se on olemassa juutalaisia varten." (14)

Ei vähemmän näkyvää kuin juutalaisten osallistuminen hallitukseen oli äkkiä luotu uusi järjestys kulttuurissa ja koulutuksessa.

Tämä uusi yhteiskunnallinen epätasa-arvo ei kulkenut niinkään kansallisuusrajojen mukaan kuin asetelmana kaupunki versus maaseutu. Venäläisen lukijan ei tarvitse selitystä kaupunkien kehitykselle maaseudun kustannuksella 1920-luvulta 1980-luvulle. Yksi suurista edistysaskeleista oli koulutuksen taso sekä mahdollisuuksien kirjo korkeammalle oppimiselle. Ne (oppilaitokset) jotka perustettiin Neuvostovaltion varhaisina vuosina pääkaupunkeihin takasivat heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen vuosikymmenten edut tässä maassa. Nämä parantuneet mahdollisuudet korkeampaan koulutukseen tarkoittivat parantuneita mahdollisuuksia nousulle koulutetun eliitin joukkoon. Sillä välin, vuodesta 1918, etninen venäläinen älymystö työnnettiin marginaaliin.

1920-luvulla, opiskelijoita jotka olivat opiskelivat jo korkeakouluissa erotettiin heidän sosiaalisen alkuperänsä takia. Aateliston, papiston, hallituksen byrokraattien, upseerien, kauppiaiden ja jopa pienten kauppojen isäntien lapset erotettiin. Näitä luokkia edustavien, sekä älymystön lapsien hakemukset korkeampaan koulutukseen hylättiin tulevina vuosina. Juutalaiset eivät saaneet tätä kohtelua. 'Porvarillisesta taustastaan' huolimatta, juutalaiset nuoret pääsivät vapaasti korkeamman opetuksen instituutioihin. Juutalaisille annettiin anteeksi se että he eivät kuulunet proletariaattiin.

Jewish Encyclopedian mukaan, "Koska ei ollut rajoituksia pääsylle korkeampaan opetukseen, juutalaiset muodostivat 15,4 % kaikista yliopisto-opiskelijoista Neuvostoliitossa, mikä oli kaksi kertaa suurempi määrä kuin heidän osuutensa kaupunkiväestöstä." (15) Edelleen, juutalaiset "joilla oli korkea motivaatio", ohittivat nopeasti valmistautumattomat 'proletariaatin' tehdastyöläiset joita oli työnnetty eteenpäin tässä koulutusjärjestelmässä, ja he pääsivät kenenkään estämättä yliopistoihin. 1920- ja 1930-luvulla, ja pitkän aikaa tämän jälkeen, juutalaiset muodostivat huomattavan suuren osan älymystöä.

G. Aronson´in mukaan, laajamittainen pääsy korkeampaan, erikoistuneeseen koulutukseen johti lääkärien, opettajien ja erityisesti insinöörien ja teknisten työläisten kantahenkilökunnan muodostumiseen juutalaisten keskuudessa, mikä luonnollisesti johti yliopistojen virkoihin sekä virkoihin arvostetuissa tutkimus-instituuteissa. (16) 1920-luvun alussa, Valtion tiedeviranomaisen virkaa (the State Chair of Science), ei miehittänyt tiedemies vaan bolshevikki-virkamies, Mandelshtam-Lyadov. (17)

Jopa suuremmat muutokset tarttuivat maan talouselämään. Bukharin ilmoitti julkisesti Kommunistisen puolueen konferenssissa vuonna 1927, että "Sotakommunismin aikaan, me puhdistimme Venäjän pikku- ja keskiporvariston, johtavien kapitalistien kanssa." Kun taloutta myöhemmin avattiin vapaaseen kaupankäyntiin, "pikku- ja keskikokoinen juutalaisporvaristo otti Venäjän porvariston paikan... ja karkeasti ottaen sama tapahtui meidän venäläisen älymystön suhteen joka sabotoi meidän ponnistelujamme... juutalainen älymystö on ottanut sen paikan joillakin alueilla. Edelleen, juutalainen porvaristo ja älymystö on keskittynyt meidän keskusalueillemme ja kaupunkeihin, minne he muuttivat läntisistä provinsseista ja eteläisistä kaupungeista. Jopa Puolueessa kenkilö kohtaa usein juutalaisvastaisia asenteita. Toverit, meidän täytyy käydä kiihkeää sotaa antisemitismiä vastaan." (18)

Bukharin kuvaili tilannetta joka oli ilmiselvä kaikille. Toisin kuin venäläinen porvaristo, juutalaista porvaristoa ei tuhottu. Juutalainen kauppias, joka paljon epätodennäköisemmin tuomittiin 'menneisyyden mieheksi', löysi puolustajia. Sukulaiset tai Neuvosto-koneiston sympatisoijat varoittivat uhkaavista pidätyksistä tai takavarikoinneista. Ja jos hän menetti jotakin -- se oli vain pääomaa, ei henki. Yhtestyö oli puolivirallista kaikkialla Sovnarkomin juutalaisessa komissariaatissa. Juutalaiset olivat tähän saakka olleet 'sorrettuja ihmisiä', ja tämä tarkoitti, luonnollisesti, että he tarvitsivat apua. Larin selitti että "Venäjän porvariston tuho oli korjaus epäoikeudenmukaisuuteen joka oli olemassa tsaarien aikakaudella ennen Vallankumousta." (19)

Kun NEP (New Economic Policy) murskattiin, juutalaiset NEP-miehet joilla oli yhteyksiä Neuvostoliiton hallitseviin piireihin pääsivät vähemmällä.

Bukharin puhui vastauksena tärkeälle puheelle, jonka professori Y.V. Klyutchnikov, julkaisija ja entinen Kadet-puolueen jäsen (Perustuslaillinen demokraatti) piti. Joulukuussa 1926, tämä professori puhui 'juutalaiskysymyksen kohtaamisesta' Moskovan konservatoriossa. "Me olemme eristäneet huliganismin ilmaisut... Sen lähde on venäläisten vahingoittunut kansallistunto. Helmikuun vallankumous aikaansai tasa-arvon kaikille Venäjän kansalaisille, mukaan lukien juutalaiset. Lokakuun vallankumous meni pidemmälle Venäjän kansan julistaessa itsensä kieltämistä (tai: uhrautumista). On kehittynyt tietynlainen epätasapaino juutalaisväestön määrän suhteen koko maassa ja sen suhteen kuinka paljon heitä on kaupungeissa. Me olemme omissa kaupungeissamme ja he saapuvat ja työntävät meidät ulos. Kun venäläiset näkevät naisia, vanhuksia ja lapsia palelemassa kadulla 9...11 tuntia päivässä, saaden sadetta niskaansa teltoissaan torilla ja kun he näkevät suhteellisen lämpimästi katettuja juutalaisia kioskeja leivän ja makkaran kera he eivät ole onnellisia. Tämä ilmiö on katastrofaalinen... On hirvittävä epäsuhta hallituksen rakenteessa, päivittäisessä elämässä sekä muilla alueilla... Meillä on asuntokriisi Moskovassa -- joukoittain ihmisiä tunkeutuu alueille jotka eivät sovi asuinalueiksi ja samaan aikaan ihmiset näkevät toisten tulvivan maan muista osista vallaten itselleen asuntoja. Nämä saapujat ovat juutalaisia. Kansallinen tyytymättömyys kasvaa sekä pelko muita kansallisuuksia kohtaan. Me emme voi sulkea silmiämme tältä. Venäläinen joka puhuu venäläiselle sanoo asioita joita hän ei sano juutalaiselle. Monet sanovat että Moskovassa on liian paljon juutalaisia. Asia täytyy hoitaa, mutta älä kutsu sitä antisemitismiksi." (20)

Mutta Larin näki Klyutchnikov´in puheen antisemitismin manifestaationa, sanoen: "Tämä puhe palvelee esimerkkinä Neuvostovaltion hyvästä luonteesta sen taistelussa antisemitismiä vastaan, koska Klyutchnikov´in puhetta kritisoitiin tässä samassa kokouksessa, mutta 'hallinnollisiin toimiin' häntä vastaan ei ryhdytty." (21) Agursky kirjoittaa: "Henkilö voisi odottaa että tallaisesta puheesta seuraa rangaistus 1920- ja 1930-luvulla, mutta Klyutchnikov pelastui. Kenties hän sai salaista tukea joiltakin tahoilta." (22) Todellisuudessa, olisi aiheuttanut skandaalin rangaista tällaista kuuluisaa julkaisijaa, joka oli juuri palannut ulkomailta ja voisi haitata ulkomailta Neuvostoliittoon takaisin muuttavia, joka oli niin tärkeä ryhmä Neuvosto-viranomaisille.

1920-luvulla puhuttiin juutalaisten 'valloituksesta' heidän muuttaessaan pääkaupunkeihin ja teollisuuskeskuksiin missä olosuhteet olivat parempia. Samoin, muutettiin paremmille alueille kaupunkien sisällä. G. Fedotov kuvailee Moskovaa siihen aikaan: "Vallankumous pilasi sielunsa, kääntäen asiat päälaelleen, tyhjentäen sen kartanot, ja täyttäen ne vierailla ihmisillä." (23) Eräs juutalainen vitsi tältä ajanjaksolta: "Jopa vanhukset muuttavat Moskovaan. He haluavat kuolla juutalaisessa kaupungissa." (24)

Eräässä yksityisessä kirjeessä V.I. Vernadsky (kuuluisa venäläinen matemaatikko) kirjoittaa vuonna 1927: "Moskova nyt on kuin Berdichev; juutalaisten valta on suunnaton -- ja antisemitismi (mukaan lukien kommunistiset piirit) kasvaa nopeasti." (25)

Larin: "Me emme salaa lukuja jotka osoittavat juutalaisväestön kasvun kaupungeissa. Se on täysin väistämätöntä ja tulee jatkumaan tulevaisuudessa." Hän ennakoi että Ukrainasta ja Valko-Venäjältä muuttaisi vielä 600 000 juutalaista. "Me emme voi katsoa tätä jonkinlaisena häpeänä, josta puolue pysyisi hiljaa... Meidän täytyy luoda henki työläisväestöön, niin että jokainen joka puhuu juutalaisten Moskovaan saapumista vastaan nähtäisiin vastavallankumouksellisena." (26)

Ja vastavallankumoukselliselle on varattuna yhdeksän grammaa lyijyä -- tämä on aivan selvää. (27)

Mutta, mitä tehdä juutalaisivastaisille näkemyksille "meidän omassa puolueessamme" oli puolueen johtohenkilöiden huolenaiheena.

Virallisten lukujen mukaan jotka Pravda julkaisi vuonna 1922, juutalaiset muodostivat puolueesta 5,2 %. (28) M. Agursky: "Mutta heidän todellinen vaikutusvaltansa on huomattavasti suurempi. Tänä samana vuonna Kommunistisen puolueen 11. kongressissa, juutalaiset muodostivat 14,6 % äänioikeutetuista kokousedustajista, 18,3 % ei-äänioikeutetuista kokousedustajista, ja 26 % niistä jotka valittiin kokouksen keskuskomiteaan." (29) Joskus henkilö kohtaa vahingossa tällaista tietoa: eräs historioitsija Moskovasta avaa Pravdan heinäkuulta 1920 ja huomauttaa: "Kommunistisen puolueen 25-jäseninen puhemiehistö käsittää 11 venäläistä, 8 juutalaista, 3 kaukasialaista ja 3 latvialaista." (30) Vuonna 1922, Puolue-organisaatioon Minskissä kuului juutalaisia 35,8 %, Gomel´issa 21,1 % ja Vitebsk´issä 16,6 %. (31) Larin huomauttaa: "Juutalaiset vallankumoukselliset esittävät vallankumous-aktiviteetissa suurempaa osaa kuin kukaan muu. Heidän luonteensa ansiosta, juutalaisten on usein helpompi nousta paikalliseen johtoon." (32)

Samassa Pravdan numerossa huomautetaan että juutalaiset 5,2 % osuudella olivat kolmantena venäläisten (72 %) ja ukrainalaisten (5,9 %) jälkeen, jonka jälkeen tulivat latvialaiset (2,5 %) ja sitten georgialaiset, tataarit, puolalaiset ja valkovenäläiset. Juutalaisilla oli korkein asema per kapita Puolueen jäseninä -- 7,2 % juutalaisista kuului Puolueeseen, versus 3,8 % isovenäläisistä. (33)

M. Agursky huomauttaa aivan oikein että absoluuttisten lukujen mukaan, enemmistö kommunisteista oli tietenkin venäläisiä, mutta "juutalaisten epätavallinen rooli johdossa himmensi venäläiset." (34) Se oli aivan liian ilmeistä.

Esimerkiksi, Zinoviev keräsi monia juutalaisia ympärilleen Pietarin kaupungin johdossa." Vuoteen 1921 mennessä, juutalaisten ylivoimaisuus Petrogradin Kommunistisen puolueen organisaatiossa "oli ilmeisesti niin silmiinpistävää että politbyro, viitaten Kronshtadt´in sekä Petrogradin antisemitistisen ilmapiirin antamaan opetukseen, päätti lähettää useita etnisiä venäläisiä kommunisteja Petrogradiin, kuitenkin täysin julkisuustempauksena." Joten Uglanov otti Komarov´in paikan Gubkomin johdossa; Komarov korvasi Trilisser´in ja Semyonov meni Chekaan. Mutta Zinoviev "vastusti politbyron päätöstä ja taisteli tätä uutta ryhmää vastaan" -- ja seurauksena Uglanov kutsuttiin takaisin Petrogradista ja "puhtaasti venäläinen oppositioryhmä muodostui spontaanisti tämän Petrogradin organisaation sisälle, ryhmä joka pakotettiin vastustamaan muuta organisaatiota jonka värisävy (tone) oli juutalaisten perustama." (36)

Mutta ei ainoastaan Petrogradissa -- 12. Kommunistisen puolueen kongressissa vuonna 1923, kolme kuudesta politbyron jäsenestä oli juutalaisia. Kolme seitsemästä Komsomolin johtajasta juutalaisia. (37) Muut johtavat kommunistit eivät suvainneet tätä, ja, ilmeisesti, 13. puoluekokouksessa, toukokuussa 1924 aloitettiin juutalaisvastaisen kapinan valmistelut. "On todisteita että ryhmä CK:n jäseniä suunnitteli ajavansa johtavat juutalaiset politbyrosta, korvaten heidät Nogin´illa, Troyanovsky´llä sekä muilla, ja ainoastaan Nogin´in kuolema keskeytti tämän suunnitelman." Hänen kuolemansa, "kirjaimellisesti kokouksen aattona, johtui mahahaavasta, epäonnistuneesta ja turhasta leikkauksesta, saman kirurgin toimesta joka tappoi Frunze´n yhtä lailla tarpeettomassa operaatiossa puolitoista vuotta myöhemmin." (38)

Cheka-GPU oli toiseksi mahtavin voima Puolueen jälkeen. Eräs arkisto-materiaalin tutkija jota me lainasimme luvussa 16, raportoi mielenkiintoisesta tilastosta liittien Chekan koostumukseen vuosina 1920, 1922, 1923, 1924, 1925 ja 1927. Hän päättelee että kansallisten vähemmistöjen suhde laski asteittain 1920-luvun puoliväliä kohti. "OGPU:ssa kokonaisuudessaan, kansallisia vähemmistöjä edustavien työntekijöiden määrä putosi 30...35 prosenttiin, ja 40...45 prosenttiin johdossa." (39) Nämä luvut olivat 50 % ja 70 % Punaisen terrorin aikaan. Kuitenkin, "me havaitsemme laskua latvialaisten määrässä ja kasvua juutalaisten osuudessa." 1920-luku oli juutalaisten määrän merkittävän kasvun aikaa OGPU:n organisaatiossa. Kirjailija selittää tätä: "Juutalaiset pyrkivät hyödyntämään kykyjä joita ei tarvittu Vallankumousta edeltävänä aikana. Nousevan ammattihengen sekä organisaation tarpeen kera, juutalaiset, paremmin kuin muut, kykenivät kohtaamaan OGPU:n ja uusien olosuhteiden tarpeen." Esimerkiksi, kolme Dzerzhinskyn neljästä avustajasta oli juutalaisia -- G. Yagoda, V.L. Gerson, ja M.M. Lutsky." (40)

1920- ja 1930-luvulla, johtavat chekistit kiersivät ympäri maata korppikotkien lailla lentäen nopeasti kallioseinämältä toiselle. Keski-Aasian GPU:sta Valko-Venäjälle, ja läntisestä Siperiasta Pohjois-Kaukasukselle -- oli jatkuva muutoksen ja liikkeen pyörre. Ja eloonjääneiden todistajien yksinäiset äänet kykenivät puhumaan vasta paljon myöhemmin, ilman tarkkaa aika-viitettä, teloittajista joiden nimet he kykenivät muistamaan. Chekan henkilökunta, heidän tekonsa ja valta oli täysin salaista.

Ei, valta ei ollut juutalaista valtaa silloin. Poliittinen valta oli internationalistista -- ja nämä henkilöt olivat suurelta osin venäläisiä. Mutta sen monivärisen internationalismin alla se yhdisti venäläisvastaisen rintaman Venäjän valtiota ja venäläisiä traditioita vastaan.

Vallan venäläisvastaisen suuntautumisen sekä teloittajien monikansallisen koostumuksen näkökulmasta, miksi, Ukrainassa, Keski-Aasiassa ja Baltian maissa ihmiste ajattelivat että ne olivat venäläisiä jotka orjuuttivat heidät? Koska he olivat muukalaisia. Tuhooja henkilön omasta kansakunnasta on paljon lähempänä kuin tuhooja muukalaisheimosta. Ja vaikka on virhe yhdistää tuho nationalistiseen chauvinismiin, samaan aikaan Venäjällä 1920-luvulla tämä väistämätön kysymys roikkui ilmassa jonka Leonard Schapiro esitti useita vuosia myöhemmin: "Miksi oli eritäin todennäköistä että henkilö joka oli niin epäonnekas että joutui Chekan käsiin joutui juutalaisen kuulustelijan eteen tai juutalaisen ampumaksi?" (46)

Kuitenkaan, enemmistö moderneista kirjailijoista ei suostu edes tunnustamaan näitä kysymyksiä. Usein juutalaiset kirjailijat ajattelemattomasti ja huolellisesti keräävät ja julkaisevat laajoja luetteloita sen ajan juutalaisista johtajista. Esimerkiksi, näe kuinka aikakauslehti Alef julkaisi ylpeänä listan korkeista neuvosto-virkamiehsitä artikkelissaan "Jews in Kremlin". (47) Siinä lueteltiin kahdeksan Gosbankin kahdestatoista johtajasta (juutalaisia). Sama osuus juutalaisia edustajia löytyy ammattiyhdistysliikkeen ylimmistä johtajista. Ja lehdessä kommentoidaan: "Me emme pelkää syytöksiä. Aivan päinvastoin -- se on aktiivinen juutalaisten osallisuus valtion hallinnossa joka auttaa ymmärtämään miksi valtion asiat olivat paremmin kuin nyt, jolloin juutalaiset huippuviroissa ovat harvinaisia kuin kanan hampaat." Uskomatonta, tämä artikkeli kirjoitettiin vuonna 1989.

Liittyen armeijaan, eräs juutalainen (tai: israelilainen) oppinut tutki asioita tunnollisesti ja julkaisi pitkän listan Puna-armeijan juutalaisista komentajista, sisällissodan aikaan ja sen jälkeen. Eräs toinen juutalainen (tai: israelilainen) tutkija julkaisi tilastoja jotka oli saatu vuoden 1926 väestönlaskennasta, ja siinä sanottiin että juutalaiset muodostivat 1,7 % Neuvostoliiton miespuolisesta väestöstä, upseereista (combat officers) heitä oli 2,1 %, komentajista (command staff) 4,1 %, poliittisesta johdosta 10,3 %, ja armeijan lääkäreistä 18,6 % (49).

Ja mitä länsimaat näkivät? Jos hallituksen koneisto kykeni toimimaan salassa kommunistisen puolueen alla, joka ylläpiti sen salaliittolaismaista luonnetta vielä senkin jälkeen kun se nousi valtaan, diplomaatit olivat näkyvillä kaikkialla maailmassa. Ensimmäisissä diplomaattisissa konferensseissa joissa Neuvostoliitto oli mukana Genevessä ja Haagissa vuonna 1922, Eurooppa ei voinut muuta kuin huomioida että Neuvostoliiton delegaatiot ja heidän henkilökuntansa olivat enimmäkseen juutalaisia. (50) Historian epäoikeudenmukaisuuden vuoksi, Boris Yefimovich Stern´in pitkä ja menestyksekäs ura on nyt täysin unohdettu (häntä ei edes mainittu vuoden 1971 Great Soviet Encyclopediassa. Kuitenkin hän oli Chicherin´in toiseksi tärkein avustaja Genoan konferenssissa, ja myöhemmin Haagin konferenssissa, ja tämän jälkeen hän johti Neuvostoliiton delegaatiota pitkissä demilitarisointi-neuvotteluissa. Hän oli myös Kansainliiton Neuvosto-delegaation jäsen. Stern oli Italian ja Suomen suurlähettiläsja hän kävi arkaluonteisia neuvotteluja suomalaisten kanssa ennen Talvisotaa. Lopulta, vuosian 1946 - 1948, hän oli YK:n Neuvosto-delegaation johtaja. Ja hän oli Diplomaattisen koulun (High Diplomatic School) pitkäaikainen luennoitsija. Hänet erotettiin sieltä 'anti-kosmopoliittisten' puhdistusten aikana, mutta vuonna 1953 hän pääsi takaisin tähän asemaan.

Eräs Chicherin´in työtoveri, Leon Haikis, työskenteli useita vuosia Ulkomaan asioiden ministeriössä (Narkomat of the Foreign Affairs - NKID). Vuonna 1937 hänet lähetettiin lämpimämpään paikkaan Espanjan tasavaltalais-hallituksen lähettilääksi (missä hän johti Tasavaltalaisten puolta sisällissodan aikaan), mutta hänet pidätettiin ja siirrettiin syrjään. Fyodor Rotshtein perusti kommunistisen puolueen Englantiin vuonna 1920 ja tänä samana vuonna hän oli Neuvosto-delegaation jäsen neuvotteluissa Englannin kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin hän edusti RSFSR:ää Haagin konferenssissa. (51) Kuten Litvinovin oikean käden mies, hän neuvotteli itsenäisesti Venäjällä asuvien ulkomaiden suurlähettiläiden kanssa tärkeistä asioista; vuoteen 1930 mennessä hän oli NKID:n johtoryhmän jäsen, ja 30 viimeistä vuottaan Moskovan valtion yliopiston professorina.

Ja maapallon toisella puolen, eteläisessä Kiinassa, M. Gruzenberg-Borodin oli palvellut viisi vuotta kun joulukuussa 1927 Kantonissa puhkesi kapina Kuomintang-puoluetta vastaan. On nyt tunnustettu että meidän vara-konsulimme, Abram Hassis, valmisteli tätä kapinaa; 33-vuotiaana kiinalaiset sotilaat tappoivat hänet. Izvestiya julkaisi useita artikkeleita muistokirjoitusten ja valokuvien kera "comrades in arms" Kuibishev´in alaisuudessa verraten tätä kuollutta toveria kuuluisiin kommunisteihin kuten Furmanov ja Frunze (52).

Vuonna 1922, Maxim Gorki kertoi akateemikko Ipatiev´ille että 98 % Neuvostoliiton Berliinin kaupallisen lähetystön henkilökunnasta oli juutalaisia, eikä tässä luultavasti ollut paljon liioittelua. (53) Samanlainen kuva voidaan löytää muista länsimaiden pääkaupungeista minne neuvostoliittolaiset olivat asettuneet. 'Työ' jota varhainen kaupallisen lähetystön henkilökunta teki on kuvailtu värikkäästi G.A. Solomon´in kirjassa, joka oli ensimmäinen Neuvostoliiton kaupallisen lähetystön edustaja Tallinnassa -- ensimmäinen eurooppalainen pääkaupunki joka tunnusti bolshevikit. Ei ole yksinkertaisesti sanoja kuvailla loputonta varastelua mihin varhaiset bolshevikit syyllistyivät Venäjällä (sekä salaisia toimia länsimaita vastaan) ja sielun korruptiota (and the corruption of soul these activities brought to their effecters).

Pian sen jälkeen kun Gorki oli kesksutellut Ipatiev´in kanssa, häntä "kritisoitiin Neuvosto-lehdistössä artikkelin vuoksi jossa hän moitti Neuvosto-hallitusta koska se oli asettanut niin monta juutalaista vastuunalaisiin asemiin hallituksessa ja teollisuudessa. Hänellä ei ollut mitään henkilökohtaista juutalaisia vastaan, mutta niiden näkemystensä perusteella joita hän esitti vuonna 1918, hän ajatteli että venäläisten pitäisi olla vastuunalaisissa asemissa." (55) Ja Pravdan kaksonen, Dar Amos (Pravda yiddishin kielellä), vastusti voimakkaasti: "Haluavatko he todella kieltää juutalaisia palvelemasta missään hallituksen tehtävässä? Siirtää heidät pois tieltä? Tällaisia päätöksiä voivat tehdä ainostaan vastavallankumoukselliset tai pelkurit." (56)

Teoksessa Jews in the Kremlin, tämä kirjailija, käyttäen NKID:n vuoden 1925 vuosiraporttia, esittelee keskusjohdon (central apparatus) johtavia henkilöitä ja asemia. "Julkaisutoiminnassa ei ole yhtä ainutta ei-juutalaista," ja edelleen, tämä kirjailija tutkii Neuvosto-konsulaattien henkilökuntaa ja saa selville "maailmassa ei ole yhtä ainutta valtiota minne Kreml ei olisi sijoittanut luotettua juutalaista." (57)

Jos hän olisi kiinnostunut, tämä kirjailija ei olisi löytänyt vähäistä määrää juutalaisia RSFSR:n korkeimmasta oikeudesta 1920-luvulla, yleisen syyttäjän toimistsota sekä RKI:stä. Tässä me voimme löytää jo tutun A. Goikhbarg´in joka, oltuaan Alemman Sovnarkomin johtokunnassa, työskenteli NEP-aikakauden oikeusjärjestelmän parissa, valvoi RSFSR:n kansalaisoikeuksien kehitystä (supervised development of Civil Code of RSFSR), ja hän oli Neuvostoliiton laki-instituutin johtaja. (59)

On paljon vaikeampaa tutkia alempia, aluehallinnon virkamiehiä, ei ainoastaan siksi että lehdistö kirjoitti heistä vähemmän, vaan myös siksi että he vaihtuivat nopeasti; heitä siirrettiin nopeasti virasta toiseen, alueelta toiselle. Tämä hämmästyttävä varhainen henkilökunnan vaihtuminen on ollut seurausta joko luotettavien miesten akuutista vajauksesta kuten Leninin aikakaudella, tai epäluottamuksesta sekä funktionäärien 'riisumisesta' kehittyneiden yhteyksien perista Stalinin aikakaudella.

Puhuttaessa keskitason Neuvosto-instituuteista, tämä hyvin tunnettu ekonomisti ja professori B.D. Brutskus kysyy: "Eikö vallankumous avannut uusia tilaisuuksia juutalaisväestölle?" Näiden tilaisuuksien joukossa olisi hallituksen palveleminen. "...on ilmiselvää että hallituksessa oli suuri määrä juutalaisia, erityisesti korkeimmissa viroissa, ja useimmat juutalaiset hallituksen työntekijät tulevat ylemmistä luokista, eivät juutalaisesta massasta." Mutta, ylemmän luokan juutalaiset, joiden täytyti palvella Neuvostohallituksessa, eivät hyötyneet, vaan hävisivät verrattuna siihen mitä heillä olisi ollut omissa yrityksissään tai mikäli he olisivat saaneet vapaasti harjoittaa ammattiaan. Samoin, niiden jotka nousivat Neuvosto-hierarkiassa, täytyi olla hyvin huolellisia jotta he eivät nostattaisi kateutta tai tyytymättömyyttä. Suuret määrät juutalaisia virkamiehiä, huolimatta lahjakkuudestaan ja ominaisuuksistaan, eivät vähentäneet juutalaisvastaisuutta, vaan lisäsivät sitä muiden työläisten sekä älymystön keskuudessa. Hän väitti, että "oli monia juutalaisia virkamiehiä erityisesti komissariaateissa jotka omistautuivat taloudelle." (66)

Larin sanoo sen yksinkertaisemmin: "Tämä juutalainen älymystö suuressa määrin palveli voitokasta vallankumousta ymmärtäen jo varhaisessa vaiheessa että heillä oli pääsy aiemmin kiellettyihin hallituksen virkoihin." (67)

G. Pomerantz, puhuen 50 vuotta myöhemmin, puolusteli heitä: "Historia veti juutalaiset hallituksen koneistoon... Juutalaisilla ei ollut muuta paikkaa minne mennä paitsi hallituksen instituutiot," mukaan lukien Cheka josta me puhuimme aiemmin. (68) Bolshevikeilla ei ollut muuta paikkaa minne mennä. Jewish Tribune Pariisissa selittää: "Oli niin paljon juutalaisia erilaisissa Neuvosto-viroissa, koska tarvittiin oppineita, rehellisiä byrokraatteja." (69)

Kuitenkin henkilö voi lukea Jewish World -lehdestä, joka ilmestyy Pariisissa: "Ei voida kiistää että suuri osuus juutalaisia nuoria alemmista sosiaaliluokista -- eräät täysin toivonsa menettäneitä, vedettiin bolshevismiin, koska oli mahdollisuus saada nopeasti valtaa; toisille se oli 'maailman proletariaatin vallankumous' ja eräille se oli sekoitus seikkailunhaluista idealismia ja käytännöllistä hyötymistä." (70)

Tietenkään, kaikkia ei "vedetty bolshevismiin". Oli suuri määrä rauhantahtoisia juutalaisia jotka vallankumous murskasi. Kuitenkaan, ei-juutalainen ei voinut nähdä elämää entisissä juutalais-asutuksiaa. Sen sijaan, tavallinen ihminen näki, kuten M. Heifetz kuvailee: "Ylimielisiä, itsevarmoja, itseensä tyytyväisiä aikuisia juutalaisia tuntien olonsa kotoisaksi 'punaisissa juhlissa' -- me nyt istumme missä tsaarit ja kenraalit aikoinaan istuivat ja he istuvat allapuolellamme." (71)

Ei ollut horjumattomia ideologisia bolshevikkeja. Kutsu valtaan ulotettiin "miljoonille asukakille homehtuvissa kylissä, huutokaupan pitäjille, tavernan omistajille, salakuljettajille, seltteri-veden kaupustelijoille ja niille jotka terävöittivät tahtonsa eloonjäämistaistelussa sekä mielensä tutkiessaan iltaisin Tooraa ja Talmudia. Virkamiehet kutsuivat heidät Moskovaan, Petrogradiin ja Kiovaan vaihtamaan heidän nopeat, hermostuneet kätensä, siihen mikä oli ajautumassa pois perinnöllisen älymystön pehmeistä, hemmotelluista käsistä -- kaikkeen suuren vallan finanssi-asioista ydinfysiikkaan ja salaiseen poliisiiin.

He eivät voineet vastustaa Eesaun kiusausta, vielä vähemmän koska, soppakulhon lisäksi, heille tarjottiin mahdollisuutta rakentaa luvattu maa -- kommunismi. (72) Oli olemassa "juutalainen illuusio että tämä oli heidän maansa." (73)

Monet juutalaiset eivät astuneet sisään vallankumouksen pyörteeseen eivätkä he automaattisesti liittyneet bolshevikkeihin, vaan yleinen kansallinen suuntautuminen oli bolshevikkien asian puolella, sekä tunne että elämä olisi nyt suunnattomasti parempaa.

"Enemmistö juutalaisista kohtasi vallankumouksen, ei pelolla vaan toivottaen tervetulleeksi." (74) 1920-luvun alussa Valko-Venäjän ja Ukrainan juutalaiset "tukivat merkittävästi vallan keskittämistä Moskovaan ja vastustivat alueellista valtaa". (75) Juutalaisten asenteet olivat vuonna 1923 sellaisia, että ylivoimainen enemmistö heistä piti bolshevismia pienempänä pahana, ja että mikäli bolshevikit menettäisivät vallan, se olisi heille pahempi. (76)

"Nyt juutalainen voi komentaa armeijaa!" Nämä lahjat yksinään olivat tarpeeksi takaamaan juutalaisten tuen kommunisteille. Bolshevismin epäjärjestys näytti oikeudenmukaisuuden riemukkaalta voitolta, eikä kukaan noteerannut vapauden täydellistä menetystä. (77) Monet juutalaiset jotka eivät lähteneet Vallankumouksen jälkeen eivät kyenneet ennustamaan uuden hallituksen verenhimoisuutta, vaikka vainot, jopa sosialistien vainot, olivat käynnissä. Neuvosto-hallitus oli yhtä epäoikeudenmukainen ja julma vuosina 1937 ja 1950. Mutta 1920-luvulla se eisaanut aikaan huolta tai vastarintaa laajemmassa juutalaisväestössä koska sen voima ei ollut kohdistettuna juutalaisia vastaan.

Tämä vallankumous muutti tapahtumien kulun emmekä me tiedä kuinka asiat olisivat voineet kehittyä ilman sitä.

Ei, valta ei ollut juutalaista valtaa silloin. Poliittinen valta oli internationalistista -- ja nämä henkilöt olivat suurelta osin venäläisiä. Mutta sen monivärisen internationalismin alla se yhdisti venäläisvastaisen rintaman Venäjän valtiota ja venäläisiä traditioita vastaan.

Vallan venäläisvastaisen suuntautumisen sekä teloittajien monikansallisen koostumuksen näkökulmasta, miksi, Ukrainassa, Keski-Aasiassa ja Baltian maissa ihmiset ajattelivat että ne olivat venäläisiä jotka orjuuttivat heidät? Koska he olivat muukalaisia. Tuhooja henkilön omasta kansakunnasta on paljon lähempänä kuin tuhooja muukalaisheimosta. Ja vaikka on virhe yhdistää tuho nationalistiseen chauvinismiin, samaan aikaan Venäjällä 1920-luvulla tämä väistämätön kysymys roikkui ilmassa jonka Leonard Schapiro esitti useita vuosia myöhemmin: "Miksi oli eritäin todennäköistä että henkilö joka oli niin epäonnekas että joutui Chekan käsiin joutui juutalaisen kuulustelijan eteen tai juutalaisen ampumaksi?" (46)

Kuitenkaan, enemmistö moderneista kirjailijoista ei suostu edes tunnustamaan näitä kysymyksiä. Usein juutalaiset kirjailijat ajattelemattomasti ja huolellisesti keräävät ja julkaisevat laajoja luetteloita sen ajan juutalaisista johtajista. Esimerkiksi, näe kuinka aikakauslehti Alef julkaisi ylpeänä listan korkeista neuvosto-virkamiehistä artikkelissaan "Jews in Kremlin". (47) Siinä lueteltiin kahdeksan Gosbankin kahdestatoista johtajasta (juutalaisia). Sama osuus juutalaisia edustajia löytyy ammattiyhdistysliikkeen ylimmistä johtajista. Ja lehdessä kommentoidaan: "Me emme pelkää syytöksiä. Aivan päinvastoin -- se on aktiivinen juutalaisten osallisuus valtion hallinnossa joka auttaa ymmärtämään miksi valtion asiat olivat paremmin kuin nyt, jolloin juutalaiset huippuviroissa ovat harvinaisia kuin kanan hampaat." Uskomatonta, tämä artikkeli kirjoitettiin vuonna 1989.

Liittyen armeijaan, eräs juutalainen (tai: israelilainen) oppinut tutki asioita tunnollisesti ja julkaisi pitkän listan Puna-armeijan juutalaisista komentajista, sisällissodan aikaan ja sen jälkeen. Eräs toinen juutalainen (tai: israelilainen) tutkija julkaisi tilastoja jotka oli saatu vuoden 1926 väestönlaskennasta, ja siinä sanottiin että juutalaiset muodostivat 1,7 % Neuvostoliiton miespuolisesta väestöstä, upseereista (combat officers) heitä oli 2,1 %, komentajista (command staff) 4,1 %, poliittisesta johdosta 10,3 %, ja armeijan lääkäreistä 18,6 % (49).

Ja mitä länsimaat näkivät? Jos hallituksen koneisto kykeni toimimaan salassa kommunistisen puolueen alla, joka ylläpiti sen salaliittolaismaista luonnetta vielä senkin jälkeen kun se nousi valtaan, diplomaatit olivat näkyvillä kaikkialla maailmassa. Ensimmäisissä diplomaattisissa konferensseissa joissa Neuvostoliitto oli mukana Genevessä ja Haagissa vuonna 1922, Eurooppa ei voinut muuta kuin huomioida että Neuvostoliiton delegaatiot ja heidän henkilökuntansa olivat enimmäkseen juutalaisia. (50) Historian epäoikeudenmukaisuuden vuoksi, Boris Yefimovich Stern´in pitkä ja menestyksekäs ura on nyt täysin unohdettu (häntä ei edes mainittu vuoden 1971 Great Soviet Encyclopediassa. Kuitenkin hän oli Chicherin´in toiseksi tärkein avustaja Genoan konferenssissa, ja myöhemmin Haagin konferenssissa, ja tämän jälkeen hän johti Neuvostoliiton delegaatiota pitkissä demilitarisointi-neuvotteluissa. Hän oli myös Kansainliiton Neuvosto-delegaation jäsen. Stern oli Italian ja Suomen suurlähettiläsja hän kävi arkaluonteisia neuvotteluja suomalaisten kanssa ennen Talvisotaa. Lopulta, vuosian 1946 - 1948, hän oli YK:n Neuvosto-delegaation johtaja. Ja hän oli Diplomaattisen koulun (High Diplomatic School) pitkäaikainen luennoitsija. Hänet erotettiin sieltä 'anti-kosmopoliittisten' puhdistusten aikana, mutta vuonna 1953 hän pääsi takaisin tähän asemaan.

Eräs Chicherin´in työtoveri, Leon Haikis, työskenteli useita vuosia Ulkomaan asioiden ministeriössä (Narkomat of the Foreign Affairs - NKID). Vuonna 1937 hänet lähetettiin lämpimämpään paikkaan Espanjan tasavaltalais-hallituksen lähettilääksi (missä hän johti Tasavaltalaisten puolta sisällissodan aikaan), mutta hänet pidätettiin ja siirrettiin syrjään. Fyodor Rotshtein perusti kommunistisen puolueen Englantiin vuonna 1920 ja tänä samana vuonna hän oli Neuvosto-delegaation jäsen neuvotteluissa Englannin kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin hän edusti RSFSR:ää Haagin konferenssissa. (51) Kuten Litvinovin oikean käden mies, hän neuvotteli itsenäisesti Venäjällä asuvien ulkomaiden suurlähettiläiden kanssa tärkeistä asioista; vuoteen 1930 mennessä hän oli NKID:n johtoryhmän jäsen, ja 30 viimeistä vuottaan Moskovan valtion yliopiston professorina.

Ja maapallon toisella puolen, eteläisessä Kiinassa, M. Gruzenberg-Borodin oli palvellut viisi vuotta kun joulukuussa 1927 Kantonissa puhkesi kapina Kuomintang-puoluetta vastaan. On nyt tunnustettu että meidän vara-konsulimme, Abram Hassis, valmisteli tätä kapinaa; 33-vuotiaana kiinalaiset sotilaat tappoivat hänet. Izvestiya julkaisi useita artikkeleita muistokirjoitusten ja valokuvien kera "comrades in arms" Kuibishev´in alaisuudessa verraten tätä kuollutta toveria kuuluisiin kommunisteihin kuten Furmanov ja Frunze (52).

Vuonna 1922, Maxim Gorki kertoi akateemikko Ipatiev´ille että 98 % Neuvostoliiton Berliinin kaupallisen lähetystön henkilökunnasta oli juutalaisia, eikä tässä luultavasti ollut paljon liioittelua. (53) Samanlainen kuva voidaan löytää muista länsimaiden pääkaupungeista minne neuvostoliittolaiset olivat asettuneet. 'Työ' jota varhainen kaupallisen lähetystön henkilökunta teki on kuvailtu värikkäästi G.A. Solomon´in kirjassa, joka oli ensimmäinen Neuvostoliiton kaupallisen lähetystön edustaja Tallinnassa -- ensimmäinen eurooppalainen pääkaupunki joka tunnusti bolshevikit. Ei ole yksinkertaisesti sanoja kuvailla loputonta varastelua mihin varhaiset bolshevikit syyllistyivät Venäjällä (sekä salaisia toimia länsimaita vastaan) ja sielun korruptiota (and the corruption of soul these activities brought to their effecters).

Pian sen jälkeen kun Gorki oli kesksutellut Ipatiev´in kanssa, häntä "kritisoitiin Neuvosto-lehdistössä artikkelin vuoksi jossa hän moitti Neuvosto-hallitusta koska se oli asettanut niin monta juutalaista vastuunalaisiin asemiin hallituksessa ja teollisuudessa. Hänellä ei ollut mitään henkilökohtaista juutalaisia vastaan, mutta niiden näkemystensä perusteella joita hän esitti vuonna 1918, hän ajatteli että venäläisten pitäisi olla vastuunalaisissa asemissa." (55) Ja Pravdan kaksonen, Dar Amos (Pravda yiddishin kielellä), vastusti voimakkaasti: "Haluavatko he todella kieltää juutalaisia palvelemasta missään hallituksen tehtävässä? Siirtää heidät pois tieltä? Tällaisia päätöksiä voivat tehdä ainostaan vastavallankumoukselliset tai pelkurit." (56)

Teoksessa Jews in the Kremlin, tämä kirjailija, käyttäen NKVD:n vuoden 1925 vuosiraporttia, esittelee keskusjohdon (central apparatus) johtavia henkilöitä ja asemia. "Julkaisutoiminnassa ei ole yhtä ainutta ei-juutalaista," ja edelleen, tämä kirjailija tutkii Neuvosto-konsulaattien henkilökuntaa ja saa selville "maailmassa ei ole yhtä ainutta valtiota minne Kreml ei olisi sijoittanut luotettua juutalaista." (57)

Jos hän olisi kiinnostunut, tämä kirjailija ei olisi löytänyt vähäistä määrää juutalaisia RSFSR:n korkeimmasta oikeudesta 1920-luvulla, yleisen syyttäjän toimistsota sekä RKI:stä. Tässä me voimme löytää jo tutun A. Goikhbarg´in joka, oltuaan Alemman Sovnarkomin johtokunnassa, työskenteli NEP-aikakauden oikeusjärjestelmän parissa, valvoi RSFSR:n kansalaisoikeuksien kehitystä (supervised development of Civil Code of RSFSR), ja hän oli Neuvostoliiton laki-instituutin johtaja. (59)

On paljon vaikeampaa tutkia alempia, aluehallinnon virkamiehiä, ei ainoastaan siksi että lehdistö kirjoitti heistä vähemmän, vaan myös siksi että he vaihtuivat nopeasti; heitä siirrettiin nopeasti virasta toiseen, alueelta toiselle. Tämä hämmästyttävä varhainen henkilökunnan vaihtuminen on ollut seurausta joko luotettavien miesten akuutista vajauksesta kuten Leninin aikakaudella, tai epäluottamuksesta sekä funktionäärien 'riisumisesta' kehittyneiden yhteyksien perista Stalinin aikakaudella.

Puhuttaessa keskitason Neuvosto-instituuteista, tämä hyvin tunnettu ekonomisti ja professori B.D. Brutskus kysyy: "Eikö vallankumous avannut uusia tilaisuuksia juutalaisväestölle?" Näiden tilaisuuksien joukossa olisi hallituksen palveleminen. "...on ilmiselvää että hallituksessa oli suuri määrä juutalaisia, erityisesti korkeimmissa viroissa, ja useimmat juutalaiset hallituksen työntekijät tulevat ylemmistä luokista, eivät juutalaisesta massasta." Mutta, ylemmän luokan juutalaiset, joiden täytyti palvella Neuvostohallituksessa, eivät hyötyneet, vaan hävisivät verrattuna siihen mitä heillä olisi ollut omissa yrityksissään tai mikäli he olisivat saaneet vapaasti harjoittaa ammattiaan. Samoin, niiden jotka nousivat Neuvosto-hierarkiassa, täytyi olla hyvin huolellisia jotta he eivät nostattaisi kateutta tai tyytymättömyyttä. Suuret määrät juutalaisia virkamiehiä, huolimatta lahjakkuudestaan ja ominaisuuksistaan, eivät vähentäneet juutalaisvastaisuutta, vaan lisäsivät sitä muiden työläisten sekä älymystön keskuudessa. Hän väitti, että "oli monia juutalaisia virkamiehiä erityisesti komissariaateissa jotka omistautuivat taloudelle." (66)

Larin sanoo sen yksinkertaisemmin: "Tämä juutalainen älymystö suuressa määrin palveli voitokasta vallankumousta ymmärtäen jo varhaisessa vaiheessa että heillä oli pääsy aiemmin kiellettyihin hallituksen virkoihin." (67)

G. Pomerantz, puhuen 50 vuotta myöhemmin, puolusteli heitä: "Historia veti juutalaiset hallituksen koneistoon... Juutalaisilla ei ollut muuta paikkaa minne mennä paitsi hallituksen instituutiot," mukaan lukien Cheka josta me puhuimme aiemmin. (68) Bolshevikeilla ei ollut muuta paikkaa minne mennä. Jewish Tribune Pariisissa selittää: "Oli niin paljon juutalaisia erilaisissa Neuvosto-viroissa, koska tarvittiin oppineita, rehellisiä byrokraatteja." (69)

Kuitenkin henkilö voi lukea Jewish World -lehdestä, joka ilmestyy Pariisissa: "Ei voida kiistää että suuri osuus juutalaisia nuoria alemmista sosiaaliluokista -- eräät täysin toivonsa menettäneitä, vedettiin bolshevismiin, koska oli mahdollisuus saada nopeasti valtaa; toisille se oli 'maailman proletariaatin vallankumous' ja eräille se oli sekoitus seikkailunhaluista idealismia ja käytännöllistä hyötymistä." (70)

Tietenkään, kaikkia ei "vedetty bolshevismiin". Oli suuri määrä rauhantahtoisia juutalaisia jotka vallankumous murskasi. Kuitenkaan, ei-juutalainen ei voinut nähdä elämää entisissä juutalais-asutuksiaa. Sen sijaan, tavallinen ihminen näki, kuten M. Heifetz kuvailee: "Ylimielisiä, itsevarmoja, itseensä tyytyväisiä aikuisia juutalaisia tuntien olonsa kotoisaksi 'punaisissa juhlissa' -- me nyt istumme missä tsaarit ja kenraalit aikoinaan istuivat ja he istuvat allapuolellamme." (71)

Ei ollut horjumattomia ideologisia bolshevikkeja. Kutsu valtaan ulotettiin "miljoonille asukakille homehtuvissa kylissä, huutokaupan pitäjille, tavernan omistajille, salakuljettajille, seltteri-veden kaupustelijoille ja niille jotka terävöittivät tahtonsa eloonjäämistaistelussa sekä mielensä tutkiessaan iltaisin Tooraa ja Talmudia. Virkamiehet kutsuivat heidät Moskovaan, Petrogradiin ja Kiovaan vaihtamaan heidän nopeat, hermostuneet kätensä, siihen mikä oli ajautumassa pois perinnöllisen älymystön pehmeistä, hemmotelluista käsistä -- kaikkeen suuren vallan finanssi-asioista ydinfysiikkaan ja salaiseen poliisiiin.

He eivät voineet vastustaa Eesaun kiusausta, vielä vähemmän koska, soppakulhon lisäksi, heille tarjottiin mahdollisuutta rakentaa luvattu maa -- kommunismi. (72) Oli olemassa "juutalainen illuusio että tämä oli heidän maansa." (73)

Monet juutalaiset eivät astuneet sisään vallankumouksen pyörteeseen eivätkä he automaattisesti liittyneet bolshevikkeihin, vaan yleinen kansallinen suuntautuminen oli bolshevikkien asian puolella, sekä tunne että elämä olisi nyt suunnattomasti parempaa.

"Enemmistö juutalaisista kohtasi vallankumouksen, ei pelolla vaan toivottaen tervetulleeksi." (74) 1920-luvun alussa Valko-Venäjän ja Ukrainan juutalaiset "tukivat merkittävästi vallan keskittämistä Moskovaan ja vastustivat alueellista valtaa". (75) Juutalaisten asenteet olivat vuonna 1923 sellaisia, että ylivoimainen enemmistö heistä piti bolshevismia pienempänä pahana, ja että mikäli bolshevikit menettäisivät vallan, se olisi heille pahempi. (76)

"Nyt juutalainen voi komentaa armeijaa!" Nämä lahjat yksinään olivat tarpeeksi takaamaan juutalaisten tuen kommunisteille. Bolshevismin epäjärjestys näytti oikeudenmukaisuuden riemukkaalta voitolta, eikä kukaan noteerannut vapauden täydellistä menetystä. (77) Monet juutalaiset jotka eivät lähteneet Vallankumouksen jälkeen eivät kyenneet ennustamaan uuden hallituksen verenhimoisuutta, vaikka vainot, jopa sosialistien vainot, olivat käynnissä. Neuvosto-hallitus oli yhtä epäoikeudenmukainen ja julma vuosina 1937 ja 1950. Mutta 1920-luvulla se eisaanut aikaan huolta tai vastarintaa laajemmassa juutalaisväestössä koska sen voima ei ollut kohdistettuna juutalaisia vastaan.

Tämä vallankumous muutti tapahtumien kulun emmekä me tiedä kuinka asiat olisivat voineet kehittyä ilman sitä.

Kun vuonna 1920, Solomon Luria, Petrogradin muinaishistorian professori, sai selville että Neuvostoliitossa antisemitismi oli taas nousussa, hän ei ollut yllättynyt. Päinvastoin, "tapahtumat vahvistivat oikeaksi hänen aiemmat oletuksensa, että juutalaisvastaisuus johtuu juutalaisista itsestään," ja nykyään, "koska heillä ei ole lainkaan juridisia rajoituksia, antisemitismi on purkautunut uudella vahvuudella ja saavuttanut sellaisen kiihkon jollaista ei olisi voitu koskaan kuvitella vanhan hallinnon aikaan." (78)

Menneiden vuosisatojen sekä 1900-luvun alun venäläinen antisemitismi pyyhittiin pois siemeniensä kera Lokakuun vallankumouksen tuulissa. Ne jotka liittyivät Venäjän kansan unioniin, ne jotka marssivat uskonnollisten viiriensä kera tuhotakseen juutalaisten omistamat kaupat, ne jotka vaativat Beilis´in teloitusta, ne jotka puolustivat kuninkaallista kruunua, urbaali keskiluokka ja ne jotka olivat heidän kanssaan tai jotka muistuttivat heitä tai joiden epäiltiin olevan heidän kaltaisiaan, ratsattiin ja heidät ammuttiin tai vangittiin.

Venäläisten työläisten ja talonpoikien keskuudessa ei ollut antisemitismiä ennen vallankumousta -- vallankumouksen johtajat itse myöntävät tämän. Venäjän älymystö oli aktiivisesti myötätuntoinen sorrettujen juutalaisten asiaa kohtaan ja lapset kasvatettiin vallankumouksen jälkeisinä vuosina ainoastaan internationalistisessa hengessä.

Riistettynä kaikesta voimastaan ja täysin murskattuna, mistä antisemitismi tuli? Me kuvailimme jo millainen yllätys venäjän-juutalaisille emigranteille oli saada selville että antisemitismi ei ollut kuollut. He tarkkailivat tätä ilmiötä sosialisti E.D. Kuskovan ja S.S. Maslovin kirjoituksista joka muutti Venäjältä vuonna 1922.

Jewish Tribune -lehden artikkelissa, Kuskova sanoo että juutalaisvastaisuus Neuvostoliitossa ei ollut mielikuvituksen tuotetta ja että "Venäjällä, bolshevismi sekoittuu nyt judaismiin... tätä ei voi epäillä."

Hän jopa tapasi erittäin sivistyneitä juutalaisia jotka olivat uudenlaisia -- Neuvosto-tyyppisiä -- antisemitistejä. Eräs juutalainen lääkäri kertoi hänelle: "Juutalaiset bolshevikki-hallitsijat tuhosivat erinomaiset suhteet jotka hänellä oli paikalliseen väestöön."

Eräs opettaja sanoi: "Lapset kertovat minulle että minä opetan juutalaisessa koulussa, koska me olemme kieltäneet Kymmenen käskyn opettamisen ja ajaneet papin pois... Opetusministeriössä (Narkomat of Education) on ainoastaan juutalaisia. Korkeakoulutettujen piireissä (radikaaleista perheistä) puhutaan juutalaisten suhteettoman suuresta määrästä... Nuoret ihmiset, yleisesti, ovat juutalaisvastaisempia kuin vanha sukupolvi, ja henkilö kuulee joka paikassa: 'He näyttivät todellisen värinsä ja kiduttivat meitä...' Venäläinen elämä on täynnä tällaista tavaraa tänä päivänä. Mutta jos sinä kysyt keitä he ovat, nämä antisemiitit, he ovat useimmiten yhteisöstä... Niin laajalle levinnyt on tämä ajattelu että poliittinen hallinto jakoi julistusta jossa selitettiin miksi siinä on niin monia juutalaisia: 'Kun Venäjän proletariaatti tarvitsi oman uuden älymystönsä, keskitason älymystön, tekniset työntekijät ja hallinnon työntekijät, ei yllättävää, juutalaiset, jotka, aiemmin olivat olleet oppositiossa, tulivat esiin kohdatakseen tämän tarpeen...' Juutalaisten miehitys hallinnon viroissa uudessa Venäjässä on historiallisesti väistämätöntä ja olisi ollut luonnollinen lopputulos, riippumatta siitä että olisiko tästä uudesta Venäjästä tullut KD (Constitutional Democrat), RS (Socialist Revolutionary) tai proletariaatti. Kaikki ongelmat liittyen sihen että Aaron Moiseevich Tankelevich istuu Ivan Petrovich Ivanov´in paikalla täytyy hoitaa."

"Kuskova väistelee sanoen: 'Perustuslaillisen demokrattien hallitsemassa Venäjässä tai Sosialististen vallankumouksellisten hallitsemassa Venäjässä monet hallinnon virat olisivat olleet juutalaisten miehittämiä.' Mutta Kadetit tai SR ei olisi kieltänyt Kymmenen käskyn opettamista eivätkä olisi teurastaneet ihmisiä. Estä Tankelevich´ia tekemästä pahojaan ja täällä ei olisi antisemitismin tautia." (79)

Juutalainen emigrantti-yhteisö oli järkyttynyt Maslov´in löydöistä. Tässä oli koeteltu RS jolla oli kiistämätän maine, joka eli Neuvostovaltion ensimmäiset vuodet. "Judeofobiaa esiintyy tänään kaikkialla Venäjällä. Se on pesiytynyt alueille missä juutalaisia ei ole aiemmin nähty ja missä juutalaiskysymystä ei ole ollut. Tätä samaa vihaa juutalaisia kohtaan esiintyy Vologdassa, Arkangelissa, Siperian kaupungeissa ja Uralilla." (80) Hän muistelee useita episodeja jotka vaikuttivat yksinkertaisten venäläisten talonpoikien käsitykseen kuten Maatalouskomissaari Indenbaum´in määräys keritä lampaat toisen kerran sinä vuodenaikana "koska tasavalta tarvitsi villaa". Tämä oli ennen kollektivisaatiota. Kuitenkin, tämän komissaarin toimet aiheuttivat Ishim´in talonpoikien kapinan.

Ongelma nousi esiin koska oli myöhäinen syksy ja lampaat kuolisivat ilman karvapeitettään talven kylmyydessä. Tästä kaikesta johtuen, talonpojat kykenivät tekemään ainoastaan sen johtopäätöksen että valta heidän yläpuolellaan oli 'juutalaista'. Näin tekivät myös työläiset. Useissa työläisten viesteissä Uralilta helmi- ja maaliskuussa 1921, jotka lähetettiin Kremliin, "valitettiin juutalaisten valtaa paikallisessa sekä keskushallituksessa".

Älymystö, tietenkään ei ajattele että Neuvostovalta oli juutalaista, mutta se oli pannut merkille juutalaisten näkyvän roolin kun verrataan heidän lukumääräänsä suhteessa koko väestöön.

"Ja jos juutalainen lähestyy ei-juutalaisten ryhmää joka puhuu vapaasti Neuvosto-todellisuudesta, he melkein aina muuttavat puheenaihetta vaikka tämä uusi lähestyjä olisi henkilökohtainen tuttava." (81)

"Neuvosto-valtio ensi sijassa vastaa juutalaisten toiveisiin sekä intresseihin, ja he ovat sen kiihkeitä tukijoita ja toiseksi, valta on juutalaisten käsissä."

Judeofobian syistä, Maslov panee merkille tämän "tiukasti muovatun etnisen koheesion jonka he ovat muodostaneet heidän vaikean tuhannen vuoden historiansa seurauksena... Tämä on erityisen merkille pantavaa kun on kyse henkilökunnan valitsemisesta instituutioihin -- jos tämä valintaprosessi on juutalaisten käsissä, sinä voit lyödä vetoa että kaikki paikat menevät juutalaisille, vaikka se tarkoittaisi olemassa olevan henkilökunnan siirtämistä syrjään." Ja usein että "heidän oma etusijansa esitetään terävään, epäkohteliaaseen tapaan joka on toisten mielestä loukkaava." Juutalaisessa byrokraatissa, Neuvostovalta tuo itsestään ilmi useimmiten negatiiviset piirteet... Vallan juovuttava vaikutus päihdyttää helpommin juutalaisen ja se menee hänelle päähän... en tiedä mistä tämä tulee, luultavasti entisten apteekkarien ja kauppiaiden alhaisesta sivistystasosta. Kenties siitä että he elivät aiemmin vailla täysiä kansalaisoikeuksia?" (82)

Pariisilainen sionistinen aikakauslehti Sunrise kirjoitti vuonna 1922 Gorkin pohjimmiltaan sanoneen että "antisemitismin kasvua auttaa juutalaisten bolshevikkien epäkohtelias käytös monissa tilanteissa."

Tämä on siunattu totuus!

Eikä Gorki puhunut Trotskista, Zinoviev´ista ja Kamenev´ista -- hän puhui tyypillisestä juutalaisesta kommunistista jolla on virka opistossa, varuskunnassa, alemman- ja keskitason Neuvosto-instituutiossa jossa hän kohtaa suuret kansanjoukot. Tällaiset yksilöt miehittävät johtavat etulinjan asemat jotka luonnollisesti ovat moninkertaisia tavallisen väestön silmissä. (83)

D. Pasmanik kommentoi: "Meidän täytyy myöntää että monet juutalaiset heidän omien toimiensa kautta provosoivat akuuttia antisemitismiä... kaikki nämä röyhkeät juutalaiset jotka täyttävät kommunistien virat -- nämä apteekkarit, kauppiaat, kaupustelijat, tyhjäntoimittajat (dropout) sekä pseudo-intellektuaalit todellakin aiheuttavat paljon pahaa Venäjälle sekä juutalaisille." (84)

"Tuskin koskaan aiemmin Venäjän sisällä tai ulkopuolella ovat juutalaiset olleet tällaisen aktiivisen ja keskittyneen vihamieliyyden kohteena -- se ei ole koskaan saavuttanut tällaista intensiteettiä eikä ollut näin laajaa. Tätä elementaalista vihamielisyyttä on ruokkinut juutalaisten avoin ja kiistämätön osallistuminen tuhoisiin prosesseihin joita on käynnissä Euroopassa samoin kuin tarinat ja liioittelut tällaisesta osallistumisesta... Hirvittävä juutalaisvastainen mieliala on vallalla, jota bolshevismi suuresti ruokkii, joka edelleen yhdistetään juutalaisuuteen." (86)

Vuonna 1927 Mikhail Kozakov (hänet ammuttiin vuonna 1930 elintarvike-työläisten oikeudenkäynnin jälkeen) kirjoitti yksityisessä kirjeessään veljelleen ulkomailla tästä "massojen judeofobisesta mielialasta (puolueen jäsenten ja puolueeseen kuulumattomien keskuudessa)... Ei ole salaisuus että työläisten suuri joukko ei rakasta juutalaisia." (87)

Ja Shulgin, Neuvostoliittoon vuonna 1928 suuntautuneen 'salaisen' matkansa jälkeen sanoo: "Kukaan ei enää sano että antisemitismi on propagandaa jonka tsaarin hallitus istutti, tai infektio joka on rajoittunut yhteiskunnan pohjasakkaan. Maantieteellisesti se laajenee joka päivä, uhaten levitä koko Venäjälle. Sen pääkeskus tänään näyttää olevan Moskova... Juutalaisvastaisuus on uusi ilmiö suur-Venäjällä, mutta se on vakavampi kuin vanha etelässä." (88)

Etelän juutalaisvastaisuus oli huumoripitoista ja se rajoittui juutalaisista kerrottuihin anekdootteihin.

Larin tuo esiin juutalaisvastaisen iskulauseen jota Valkokaarti väitteen mukaan käytti propaganda-tarkoituksiin: "Venäläiset lähetetään Narym´iin (pohjoiseen) ja juutalaiset Krimille (lomapaikka)." (89)

Neuvosto-viranoamiset huolestuivat lopulta vakavasti antisemitismin noususta. Vuonna 1923 Jewish Tribune, vaikkakin skeptisesti: "Sisäisten asioiden komissariaatti on perustanut komission tutkimaan kysymystä 'suojella juutalaisia pimeyden voimilta." (90)

Vuonna 1926 Kalinin (ja muut funktionäärit) vastaanottivat monia kysymyksiä koskien juutalaisia kirjeissä sekä kokouksissa. Vastauksena, Larin tutki tätä ongelmaa ja laati tutkimuksistaan kirjan, Jews and anti-Semitism in the USSR. Hänen omien raporttiensa mukaan, kyselyissä ja haastatteluissa (me voimme olettaa että kohteena olivat kommunistit tai niiden sympatisoijat), oli 66 kohtaa. Niiden joukossa oli:

Mistä juutalaiset tulevat Moskovaan?

• Miksi viranomaiset ovat etupäässä juutalaisia?
  
  
• Miksi juutalaisten ei tarvitse jonottaa?
  
  
• Kuinka juutalaiset jotka saapuvat Berdichev´istä ja muista kaupungeista saavat välittömästi asunnon?
  
  
• Miksi juutalaisilla on rahaa ja miksi he omistavat leipomonsa?
  
  
• Miksi juutalaiset saavat kevyet työt?
  
  
• Miksi juutalaiset hallituksen palveluksessa ja ammateissa kiinnittyvät toisiinsa ja auttavat toisiaan, kun taas venäläiset eivät tee näin?
  
  
• Miksi he eivät halua tehdä jokapäiväisiä töitä, vaan ovat kiinnostuneita ainoastaan urastaan?
  
  
• Miksi he eivät viljele maata vaikka se on heille nyt sallittua?
  
  
• Miksi juutalaisille annetaan hyvää maata Krimiltä kun taas venäläisille annetaan huonompaa maata?
  
  
• Miksi puolueen sisäisestä oppositiosta 76 % on juutalaisia?
  
  
• Miksi ainoastaan juutalaisia vihataan mutta ei muita kansallisuuksia?
  
  
• Mitä ryhmän propaganda-johtajan pitäisi tehdä kun hän kohtaa juutalaisvastaista mielialaa ryhmässään eikä kukaan tue häntä?

1. Juutalaisvastaisuus älymystön keskuudessa.

• Älymystön keskuudessa juutalaisvastaisuus on kehittyneempää kuin minkään muun ryhmän keskuudessa. Kuitenkin, hän väittää että tyytymättömyys nousee, ei siksi että juutalaisia on niin paljon, vaan sen tosiasian vuoksi että juutalaisten oletetaan kilpailevan Venäjän älymystön kanssa hallituksen viroista.
  
  
• Juutalaisvastaisten asenteiden ilmiselvää kehitystä kaupungin tilintarkastajien ja työntekijöiden keskuudessa vuoteen 1928 saakka ei voida selittää juutalaisten suurella määrällä jotka vaativat näitä töitä itselleen. Älymystön ammattien keskuudessa, juutalaisvastaiset asenteet ovat vallalla lääkärien sekä insinöörien piireissä. Armeijalla on hyvä poliittinen koulutus, eikä juutalaisvastaisuutta esiinny siellä, vaikka Puna-armeijan komentajien keskuudessa on huomattavasti suurempi osuus juutalaisia kuin Venäjällä kokonaisuudessaan. (94)

• Antisemitismin juuret löytyvät urbaanista poroporvarillisuudesta. Mutta, taisteluun juutalaisvastaisuutta vastaan porvariston keskuudessa on sekoittunut kysymys porvariston itsensä tuhoamisesta. Porvariston juutalaisvastaisuus katoaa kun porvaristo katoaa. (95)

• Me olemme täysin hävittäneet talonpojan viljan yksityiset ostajat. Täten, talonpoikien suurten massojen keskuudessa juutalaisvastaisuus ei näy ja se on jopa vähentynyt ennen sotia edeltäneelle tasolle. Nyt sitä esiintyy ainoastaan niillä alueilla missä juutalaiset ovat asettuneet asumaan kulakkien ja entisten maanomistajien maille. (96)

• Juutalaisvastaisuus työläisten keskuudessa on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Vuoteen 1929 mennessä, sen olemassaoloa ei voida kiistää. Nyt sitä esiintyy yleisemmin sekä kiihkeämpänä kuin muutama vuosi sitten. Se on erityisen voimakasta työläisten taantumuksellisen aineksen keskuudessa -- naisten sekä kausityöläisten keskuudessa. Kuitenkin, juutalaisvastaista mielialaa voidaan havaita työläisten laajan kirjon keskuudessa, ei ainoastaan korruptoituneen vähemmistön keskuudessa. Ja täällä taloudellinen kilpailu ei ole tekijä, sitä esiintyy vaikka ei olisi tällaista kilpailua; juutalaiset muodostavat ainoastaan 2,7 % työläisluokasta. Alemman tason ammatillisissa organisaatioissa, he yrittävät peitellä juutalaisvastaisuutta. Vaikeuksia nousee esiin koska pyrkimykset 'kätkeä juutalaisvastaisuus' tulee 'aktiiviselta proletariaatilta' itseltään. Kuitenkin, juutalaisvastaisuus on lähtöisin tältä 'aktiiviselta proletariaatilta'. Monissa tapauksissa Puolueen ja Komsomilin jäsenet esittelevät juutalaisvastaisuutta. Puheet juutalaisten vallasta ovat erityisen laajalle levinneitä, ja kokouksissa henkilö kuulee valituksia että Neuvostovalta rajoittaa taistelunsa ainoastaan ortodoksista uskontoa vastaan.

Muut kirjailijat toistivat Larin´in näkemyksiä antisemitismistä.

S. Shwartz antaa oman versionsa siitä kuinka antisemitismi oli seurausta "vulgaarista käsityksestä kuinka juutalaiset olivat NEP:n (New Economic Policy) tärkeimpiä toteuttajia". Mutta hän myöntää: "Neuvostohallitus, ei ilman perusteluita, näki antisemitismin vastavallankumouksellisten mahdollisena työkaluna." (98)

Vuonna 1968, tämä kirjailija lisää: "Sisällissodan jälkeen, juutalaisvastaisuus alkoi levitä, tarttuen yhteiskunnan kerroksiin jotka olivat vapaita tästä taipumuksesta ennen vallankumousta." (99)

Tätä vastaan oli tärkeä toimia päättäväisesti ja voimallisesti. Toukokuussa 1928, Keskuskomitea (CK of the VKPb) antoi tiedonannon (issued an Agitprop communication) "menetelmistä joiden avulla taistella antisemitismiä vastaan". Kuiten usein laita Puolueen direktiiveissä, asiaan liittyviä dokumentteja ei julkaistu, muta ne kiersivät puolueen organisaation keskuudessa.

Taistelussa antisemitismille suvaitsemattoman ilmapiirin luomiseksi hyödynnettiin koulutus-ohjelmia, julkisia raportteja, luentoja, lehdistöä, radiota, koulun oppikirjoja, ja lopulta, viranomaisten oli tarkoitus "soveltaa tiukimpia kurinpidollisia menettelyjä niitä vastaan jotka syyllistyivät juutalaisvastaisiin käytäntöihin". (100) Terävät artikkelit sanomalehdissä seurasivat. Pravdan artikkelissa, Lev Sosnovsky tuomitsee kaikenlaiset puolue- ja opetusviranomaiset juutalaisvastaisuudesta: eräs viranomainen Kiovassa "erottaa avoimesti juutalaisia Puolueen aluekomitean hiljaisella hyväksynnällä"; juutalaisia halventavia seinäkirjoituksia kaikkialla, jne. Lehden artikkelissa sanotaan: "Kasvavassa taistelussa antisemitismiä vastaan, esiintyy vaatimuksia ratkaista tämä ongelma lisäämällä sortotoimia (by increasing repression) niitä vastaan joita kantavat antisemitismiä sekä niitä vastaan jotka suojelevat heitä." Selvästikin, se oli GPU joka puhui tämän sanomalehden artikkelin kautta. (101)

Larin´in raportin jälkeen, kysymykseen antisemitismistä liittyi useita koulutusohjelmia, samalla kun Larin itse jatkoi tutkimista miten voittaa antisemitismi lopullisesti. "Tähän saakka me olemme olleet liian pehmeitä sallimalla propagandan levitä... Paikalliset viranomaiset eivät usein käsittele juutalaisvastaisuutta niin taipumattomasti kuin heidän pitäisi. Sanomalehtien ei pitäisi pelätä kiinnittää huomiota juutalaiskysymykseen (välttääkseen antisemitismin levittämistä) jos se vain käsittelee taistelua vastavallankumouksellista sabotaashia vastaan. Antisemitismi on sosiaalinen tauti kuten alkoholismi tai irtolaisuus.

Liian usein kun ollaan tekemisissä kommunistien kanssa me jätämme heidät rauhaan (we let them off with mere censure). Jos henkilö menee kirkkoon solmimaan avioliiton, silloin me suljemme hänet ulkopuolelle ilman keskustelua... antisemitismi ei ole pienempi pahuus."

"Samalla kun Neuvostoliitto kehittyy kohti sosialismia, ennuste on hyvä, että 'neuvostoliittolainen' antisemitismi sekä Neuvostoliittoa edeltävien suhteiden perintö tullaan kitkemään juurineen. Siitä huolimatta, on ehdottoman välttämätöntä ottaa käyttöön ankaraa valvontaa intellektuaalista antisemitismiä vastaan erityisesti opettajien ammatissa ja yhteiskunnallisessa palvelussa." (102)

Mutta urhean 1920-luvun henki vaatii voimakkaampaa kieltä. "Nykypäivän juutalaisvastaisen agitaation luonne Neuvostoliitossa on poliittinen eikä nationalistinen. Kiihotus juutalaisia vastaan ei ole kohdistettu yksinomaan juutalaisiin vaan epäsuorasti Neuvostovaltiota vastaan. Tai kenties ei niin epäsuorasti. Antisemitismi tarkoittaa mobilisaatiota Neuvostovaltiota vastaan. Ja ne jotka vastustavat neuvostoviranomaisten asennetta juutalaiskysymykseen ovat työväen luokkaa vastaan ja kapitalistien puolella. Kaikki puheet 'juutalaisten ylivallasta' tullaan käsittämään vastavallankumouksellisena aktiviteettina prolatariaatin vallankumouksen kansallisuuspolitiikan itse perustaa vastaan... Osa älymystöä, ja joskus Valkokaarti käyttää antisemitismiä siirtääkseen porvarillista ideologiaa."

"Kyllä, näin se on -- Valkokaartin kuiskauskampanja, selvästikin on olemassa 'suunniteltu' agitaatio salaisten Valkokaartin organisoijien toimesta. Poroporvarillisen juutalaisvastaisen agitaation takana, salaiset monarkistiset organisaatiot johtavat taistelua Neuvostovaltaa vastaan... Ja anti-neuvostoliittolaisen emigraation keskuselimistä (mukaan lukien juutalaiset pankkiirit ja tsaarin kenraalit) siirretään ideologiaa aivan meidän tehtaisiimme mikä osoittaa että juutalaisvastainen agitaatio Neuvostoliitossa pohjautuu luokkaan, ei kansallisuuteen... On välttämätöntä selittää massoille että juutalaisvasten tunteiden rohkaiseminen on pohjimmiltaan yritys valaa perustaa vastavallankumoukselle. Massojen täytyy kohdella jokaista joka osoittaa sympatiaa antisemitismiä kohtaan salaisena vastavallankumouksellisena tai salaisen monarkistisen organisaation äänitorvena. (Kaikkialla on salaliittoja!) Termiin 'juutalaisvastainen' täytyy suhtautua samalla tavalla kuin termiin 'vastavallankumouksellinen'." (103)

Viranomaiset olivat nähneet kaiken läpi ja nimenneet kaiken sellaiseksi mitä se oli: vastavallankumous, Valkokaarti, Valkoiset kenraalit ja "jokainen jonka epäiltiin kuuluvan johonkin yllä mainittuun".

Tämä vallankumouksellinen oraattori julistaa: "Metodit taistella antisemitismiä vastaan ovat selkeät. Vähintäänkin, käynnistää avoimet tutkimukset ja istunnot 'kansantuomioistuimissa antisemitismiä vastaan' paikallsella tasolla mottona 'taantumuksellisten työläisten paljastaminen' sekä 'pahantahtoisiin kohdistuvat sototoimet'. Ei ole syytä miksi Leninin käskyä ei pitäisi soveltaa." (104)

'Leninin käskyn' mukaan (jonka hän antoi 27.7.1918), aktiiviset juutalaisvastaiset pitäisi sulkea lain ulkopuolelle, tarkoittaen että heidät pitäisi ampua jo pogromin lietsomisesta, ei ainoastaan sellaiseen osallistumisesta. (105) Tämä laki rohkaisi jokaista juutalaista kirjaamaan ylös jokaisen etnisen loukkauksen joka oli suunnattu häntä vastaan.

Juutalaisvastaisuudesta julkaistiin useita lentolehtisiä ja lopulta, Pravda omisti pää-artikkelin tälle asialle 19.2.1929: "Huomion kiinnittäminen taisteluun antisemitismiä vastaan." (107) Valko-Venäjän kommunistinen puolue teki päätöksen vuonna 1929 jossa sanottiin että "juutalaisvastaisten tapausten vastavallankumouksellinen luonne usein ylenkatsotaan," ja että juridisten elinten pitäisi "vahvistaa taistelua, syyttää sekä lain rikkojia että niitä jotka innoittavat heitä." (108)

Komsomolin keskuskomitean sihteeri sanoi: "Vaarallisimpia meidän tilanteessamme ovat salaiset antisemitistit jotka piilottavat juutalaisvastaiset näkemyksensä." (109). Niille joille Neuvosto-liturgia on tuttua ymmärtävät: on välttämätöntä leikata pois epäilyttävä ajattelu. "Jokaista joka sanoo ääneen negatiivisen mielipiteen juutalaisista tulee syyttää avoimesta juutalaisvastaisuudesta ja muut ovat salaisia antisemitistejä." (110)

Vuonna 1929, tietty I. Zilberman, lehdessä nimeltä Daily Soviet Jurisprudence (no. 4) kirjoittaa että Moskovan provinssissa oli liian vähän oikeuskäsittelyjä jotka koskivat juutalaisvastaisuutta. Moskovan kaupungissa yksin, sinä vuonna oli vain 34 tapausta...

Olisiko pahin antisemiitti voinut ajatella parempaa tapaa tunnistaa juutalaiset Neuvostovaltiossa ihmisten mielikuvissa?

Jos me katsomme tavallisten juutalaisten elämää, me näemme autioitumista ja epätoivoa aiemmin vilkkaissa ja kukoistavissa juutalaiskylissä. Jewish Tribune julkaisi erityisvirkamiehen raportin joka tarkasti kaupunkeja ja kyliä Lounais-Venäjällä vuonna 1923, vihjaten että samalla kun kaikkein aktiivisimmat asukkaat muuttivat kaupunkeihin, jäljelle jäänyt vanhempi väestö ja perheet joilla oli useita lapsia elivät suuressa määrin turvautuen USA:n humanitaariseen ja taloudelliseen apuun. (112)

Itse asiassa 'sotakommunismin' aikakauden lopulla, kun kaikki kaupankäynti, kaikki ostaminen ja myyminen oli kielletty omaisuuden takavarikoimisen ja sakkojen uhalla, juutalaisia auttoivat juutalaiset hyväntekeväisyys-organisaatiot kuten 'Joint' all-Russian Public Committeen kautta "auttaen pogromien uhreja sekä epätoivoisia juutalaisia". Useat muut hyväntekeväisyysjärjestöt suojelivat juutalaisväestöä myöhemmin eri aikoina, kuten SC (Society of Craftsmen joka Vallankumouksen jälkeen muutti ulkomaille) ja EKOPO (juutalaiskomitea sodan uhrien auttamiseksi) ja EKO (juutalaisten kolonisaatio-yhteisö). Vuosina 1921 - 1922, Neuvostoliitossa perustetut juutalaisten hyväntekeväisyysjärjestöt toimivat Moskovassa ja Pietarissa. Huolimatta YevSekin (juutalainen kommunistinen organisaatio) sekaantumisesta ja vaikeuttamisesta, "Joint antoi Neuvosto-juutalaisille laajaa taloudellista ja muuta apua, kun taas SC oli sitoutunut juutalaisen teollisuuden ja maatalouden luomiseen ja kehittämiseen Ukrainan eteläosassa" 1920-luvun ensimmäisellä puoliskolla. (113)

Neuvostoliiton ensimmäinen väestönlaskenta tuo valoa juutalaisten elämään liberalisoidulla NEP-kaudella. Neljäkymmentä prosenttia juutalaisista luokiteltiin "aktiivisiksi" (ei toisten avusta riippuvaiseksi). Heistä, 28 % oli julkisia virkamiehiä, 21 % käsityöläisiä, 19 % teollisuustyöläisiä (mukaanlukien oppipojat), 12 % kauppiaita, 9 % maanviljelijöitä, 1 % sotilaita, ja 10 % luokiteltiin "muiksi". julkisissa virkamiehissä, juutalaiset olivat hyvin eduistettuina kaupankäyntiin liittyvissä ammateissa. Esimerkiksi, Moskovassa bisnes-organisaatioissa 16 % sihteereistä oli juutalaisia; 13 % luotto- ja kauppa-organisaatioiden työntekijöistä (Jewish Encyclopedian mukaan 30 %). (114) Osuudet olivat huomattavasti suurempia entisissä juutalais-siirtokunnissa (former Pale of Settlement): jopa 62 % Valko-Venäjän valtion kaupasta oli juutalaisten käsissä; 44 % Ukrainassa (77 % "yksityisistä valtion palvelijoista"). Juutalaisten virta teollisuuteen oli paljon hitaampaa kuin mitä hallitus toivoi. Rautatie- ja kaivostyöläisten joukossa ei ollut juuri lainkaan juutalaisia, he halusivat mieluummin olla räätäleitä, graafisen teollisuuden työntekijöitä, puutyöläisiä, elintarviketyöläisiä sekä olla muissa kuluttajia palvelevissa ammateissa ja teollisuudessa. Värvätäkseen juutalaisia työläisiä teollisuuteen, luotiin erityisiä ammattikouluja joihin saatiin rahoitus etupäässä juutalaisilta organisaatioilta ulkomailta. (115)

Se oli NEP-aikakausi, joka "paransi juutalaisten taloudellisia olosuhteita uusissa, Neuvosto-kehyksissä." (116) Vuonna 1924, 75 % parfyymi- ja lääketeollisuuden kaupasta oli juutalaisten käsissä, samoin kuin 55 % teollisuustuotteiden kaupasta, 49 % jalokivi-kaupasta, 33 % vähittäistavarakaupasta (small ware trade), ja 36 % puutavarakaupasta. "Aloittaessaan bisneksen uudella paikkakunnalla, juutalaiset tavallisesti laskivat hintoja yksityisellä sektorilla houkutellakseen uusia asiakkaita." (117) Ensimmäiset ja kaikkein kuuluisimmat NEP-miehet olivat usein juutalaisia. Enimmäkseen, viha heitä vastaan lähti siitä tosiasiasta että he he hyödynsivät suunnitelmataloutta sekä markkinataloutta yhtä lailla: yhteydet Neuvosto-koneistoon rutiininomaisesti helpottivat heidän kaupankäyntiään. Joskus viranomaiset paljastivat tällaiset yhteydet kuten tämä kuuluisa "parafiini-tapaus" vuonna 1922. 1920-luvulla oli runsaasti mahdollisuuksia ostaa sorrettujen ja vainottujen 'entisten' kansalaisten omaisuutta, erityisen suuria määriä harvinaisia turkiksia. S. Ettinger huomautti että juutalaiset muodostivat valtaosan NEP-miehistä sekä uusrikkaista, joita tuki vaikuttava lista yksilöistä jotka "eivät onnistuneet maksamaan valtion veroja". (118) Izvestiya-lehti julkaisi tämän listan vuonna 1929. (119)

Kuitenkin, NEP-kauden lopulla, viranomaiset käynnistivät 'antikapitalistisen' hyökkäyksen rahoittajia, kauppiaita ja tuottajia vastaan joista monet olivat juutalaisia. Seurauksena, monista juutalaisista tuli "Neuvostoliiton kaupan palvelijoita" ja he jatkoivat työskentelyä samassa finanssi-, luotto- ja kaupankäynnin piirissä. Kauppatavaroiden ja omaisuuden takavarikoinnin höyryjyrä, suoranainen valtion harjoittama ryöstäminen auttoi yksityistä kaupankäyntiä. "Eräät juutalaiset kauppiaat, yrittäessään välttää syrjimisen sekä koko ajan kasvavat verot, sanoivat olevansa ilman ammattia väestönlaskennan aikaan." (120)

Siitä huolimatta "käytännössä koko juutalainen miespuolinen väestö kaupungeissa ja kylissä kulki GPU:n kidutuskammioiden läpi kullan ja jalokivien kiristys-kampanjan aikana 1930-luvun alussa." (121) Tällaisia asioita olisi pidetty mahdottomana painajaisena tsaarin Venäjällä. Monet juutalaiset perheet, välttääkseen omistavan luokan stigman, muuttivat suuriin kaupunkeihin. Lopussa, "vain joka viides Neuvosto-juutalainen asui perinteisissä juutalaiskylissä 1930-luvulla." (122)

"Neuvosto-viranomaisten sosioekonomiset kokeilut, mukaan lukien kaikenlainen kansallistaminen ja sosialisaatio eivät tuhonneet ainoastaan keskiluokkaa, vaan se iski pahoin myös pieniin kauppiaisiin ja käsityöläisiin. Yleisestä kauppatavaroiden puutteesta sekä asiakkaiden puutteesta jihtuen, samoin kuin käsittämättömien verojen vuoksi, monilla kyläkauppiailla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin sulkea kauppansa, ja samalla kun aktiivisimmat muuttivat kaupunkeihin, jäljelle jääneellä väestöllä ei ollut muuta kuin kuljeskella päämäärättömästi loppuun kuluneilla kaduilla, valittaen äänekkäästi kohtalostaan, ihmisille ja Jumalalle. On ilmiselvää että juutalaiset massat ovat täysin menettäneet taloudellisen perustansa." (123) (124)

Näin asiat olivat monissa kylissä siihen aikaan. Ongelmien ratkaisemiseksi, Sovnarkom antoi erityisen päätöksen vuonna 1929.

G. Simon, entinen emigrantti, palasi Neuvostoliittoon 1920-luvun lopulla, amerikkalaisena liikemiehenä jolla oli tehtävä "tutkia juutalaisten käsityöläisten vähäistä määrää". Myöhemmin, Pariisissa, hän julkaisi kirjan jolla oli ironinen ja tunteellinen otsikko: Jews Rule Over Russia. Kuvaillen juutalaisten käsityöläisten ja kauppiaiden tilannetta, miten neuvostoliittolaiset sortivat sitä ja tuhosivat sen, hän myös jakaa vaikutelmiaan. Lainaten useita keskusteluja, väestön yleinen mieliala on hyvin synkkä. "Monia pahoja asioita, monia rikoksia tapahtuu Venäjällä, mutta on parempi tukahduttaa sokea viha; he usein pelkäävät että tämä vallankumous väistämättä päättyy venäläiseen tapaan, eli juutalaisten joukkomurhaan." Eräs paikallinen bolshevikki-juutalainen vihjaa että "se on ainoastaan vallankumous joka seisoo juutalaisten ja niiden välissä jotka haluaisivat laajentaa Venäjää raiskaamalla juutalaisia naisia ja vuodattamalla juutalaisten lasten verta." (125)

Eräs hyvin tunnettu ekonomisti, B.B. Brutskus, joka vuonna 1920 antoi murskaavan arvion Neuvosto-taloudesta (hänet karkotettiin tästä maasta vuonna 1922 Leninin toimesta), julkaisi laajan artikkelin "juutalaisväestöstä kommunistivaltion alaisuudessa" teoksessaan Contemporary Notes vuonna 1928, kuvailleen NEP:tä Ukrainan ja Valko-Venäjän juutalaiskylissä (chronicling the NEP in the former Pale of Settlements areas of Ukraine and Byelorussia).

Yksityisen yritteliäisyyden suhteellista merkitystä kutistettiin kun jopa vähäisimmiltä kauppiailta vietiin poliittiset oikeudet (heidän ei ollut lupa äänestää Neuvosto-vaaleissa), ja täten heidän kansalaisoikeutensa (käsityöläisillä oli yhä jonkin verran oikeuksia) otettiin heiltä pois. "Neuvosto-viranomaisten taistelu yksityistä yritteliäisyyttä vastaan on suurelta osin taistelua juutalaisväestöä vastaan. Koska näinä päivinä kaupunkien yksityiset yritykset olivat juutalaisten käsissä ai ainoastaan Ukrainassa ja Valko-Venäjällä, vaan juutalaisten osallisuus Moskovan, Pietarin ja Harkovan pien-kapitalistien yläluokasta oli tullut hyvin merkittäväksi." (126)

Brutskus erottaa kolme ajanjaksoa NEP-kaudella: 1921 - 1923; 1923 - 1925; ja 1925 - 1927. "Yksityisten yritysten kehitystä kommunistit vainoasivat kaikkein vähiten ensimmäisen kahden ja puolen vuoden aikana kun heidän taloudelliset uudistuksensa olivat musertaa heidät... Ensimmäinen kommunistien reaktio tapahtui vuoden 1923 lopun ja kevään 1925 välillä. Yksityinen kaupankäynti entisissä juutalais-siirtokunnissa tuhottiin, siten että ainoastaan pienimuotoinen kirpputori-toiminta jäi jäljelle. Käsityöläiset menettivät viimeiset työkalunsa ja materiaalinsa (tämä jälkimmäinen kuului usein heidän talonpoikais-asiakkaalleen) takavarikointien yhteydessä. Käsitys juutalaisten tasa-arvosta muuttui käytännössä fiktioksi kun kaksi kolmasosaa juutalaisista menetti äänioikeutansa."

Koska YevSek (Kommunistisen puolueen juutalainen osasto) "vaali erityistä vihaa juutalaista porvaristoa kohtaan jota varhaiset juutalaiset sosialisti-puolueet viljelivät, sekä otti tavoitteekseen taistella sitä vastaan, sen politiikka NEP-kauden alussa erosi huomattavasti Puolueen yleisestä linjasta." NEP-kauden keskimmäisellä jaksolla, "YevSek yritti suorittaa loppuun juutalaisen porvariston riisumisen, joka alkoi 'sota-kommunismin' myötä. Kuitenkin, informaatiota Neuvostoliiton juutalaisväestön surkeasta elämänlaadusta vuosi juutalaiselle lehdistölle ulkomailla. YevSek yritti syyttää tästä tsaarin hallitusta joka väitteen mukaan esti juutalaisia osallistumasta tuottavaan työhöän, eli kommunistien määritelmän mukaan fyysiseen työhön. Ja koska juutalaiset yhä pitivät parempana 'tuottamatonta työtä', he väistämättä kärsivät. Neuvostohallituksella ei ole mitään tekemistä asian kanssa."

Toivosen kommentti: Tämä oli Neuvostoliiton heikkous. Kommunistit arvostivat enemmän raskasta fyysistä työtä ja suuria koneita, joten sosialistisessa valtiossa internetiä ei olisi koskaan keksitty. Tietokoneiden kanssa työskentely ei ollut 'arvokasta työtä'. Kuitenkin, internetin ansiosta miljoonat ihmiset maailmassa voivat työskennellä kotoaan käsin ja lehdet sekä kirjeet ovat muuttuneet sähköiseen muuotoon. Säästyy energiaa ja luonnonvaroja. Todennäköistä on, että nykypäivän suur-kapitalistit ovat tarkoituksella luoneet itsestään kuvan 'riistäjinä' jotta saataisiin aikaan maailmanlaajuinen kommunistinen vallankumous. 'Nalle' Wahlroos on entinen taistolainen, ja luultavasti hän on sitä tänäkin päivänä. Hän sanoo ihailevansa Ayn Rand´ia tehdäkseen itsestään mahdollisimman vastenmielisen suuren yleisön silmissä muokatakseen maaperää Suomessa kommunistiselle vallankumoukselle täällä Suomessa... Ja jopa Aamulehti, joka oli ennen Kokomuksen äänenkannattaja, lietsoo tätä kommunistista vallankumousta (NWO).

* * * * *

Mutta Brutskus vastusti väittämällä että todellisuus on päinvastainen. "Juutalaisten käsityöläisten luokka lähestulkoon katosi juutalaisen pien-käsityöteollisuuden tuhoamisen myötä... Itse asiassa, ammattia harjoittavat (professional) juutalaiset luokat kasvoivat ja heistä tuli moninaisia (diversified) samalla kun vähäiset juutalaiset välittäjät hiljalleen kuihtuivat tsaarin vallan alaisuudessa samalla kun venäläinen yksityisyritteliäisyys sekä bisnes-yhteydet kehittyivät asteittain juutalaiskylien ja sisä-Venäjän välillä. Mutta nyt juutalaisväestö työnnettiin taas kerran pienten välikäsien massaan."

NEP-kauden kolmannella jaksolla, keväästä 1925 syksyyn 1926, käsityöläisten, katukauppiaiden ja kylämarkkinoiden verotusta kevennettiin, kun taas valtion finanssi-tarkastajat jotka valvoivat suuryrityksiä joutuivat "noudattamaan lakia". Juutalaisten talous ja hyvinvointi alkoivat elpyä nopeasti. Se oli juutalaisten maatalouteen erikoistuneiden käsityöläisten ja kauppiaiden buumi. Pienimuotoinen käsityöteollisuus kasvoi, ja "se kilpaili menestyksekkäästi raaka-aineista ja resursseista valtion teollisuuden kanssa läntisissä provinsseissa." Samaan aikaan, "uusi määräys antoi poliittiset oikeudet (sekä tietyt kansalaisoikeudet) monille juutalaisille."

Toinen kommunistien hyökkäys yksityistä yritteliäisyyttä vastaan, mikä lopulta johti NEP-kauden lakkauttamiseen, alkoi vuoden 1926 lopulla. "Ensin, yksityinen viljakauppa kiellettiin, jota seurasi eläinten nahkojen, öljykasvien siementen ja tupakan kaupankäynnin kieltäminen... Yksityiset myllyt, meijerit, nahkurin verstaat ja tupakka-talot (tobacco houses) pakkolunastettiin. Kesällä 1927 kauppiaille määrättiin kiinteät hinnat. Useimmat käsityöläiset eivät voineet tehdä töitä raaka-aineiden puutteen vuoksi. (128)

Asioiden tila Länsi-Venäjän kylissä huolestutti kansainvälistä juutalaisuutta. Esimerkiksi, Pasmanik kirjoitti vuonna 1922 että juutalaiset kansana on tuomittu katoamaan bolshevikkien alaisuudessa ja että kommunistit muuttivay kaikki Venäjän juutalaiset ryysyläisjoukoksi. (128) Kuitenkaan, läntinen media (mukaan lukien juutalaiset) eivät halunneet kuulla mitään tällaista. Länsi näki Neuvostoliiton myönteisessä valossa osin eurooppalaisen älymystön vasemmistolaisen suuntautumisen vuoksi, mutta etupäässä siksi että maailma ja USA:n juutalaiset olivat nyt vakuuttuneita Venäjän juutalaisten valoisasta tulevaisuudesta ja taitava Neuvosto-propaganda ainoastaan ruokki tätä mielikuvaa.

Myönteinen julkinen mielipide oli äärimmäisen tärkeää Neuvosto-johtajille heidön turvatessaan Lännen, ja erityisesti USA:n taloudellisen avun, mikä oli välttämätöntä taloudellisen toipumisen kannalta heidän urhean 'sotakommunisminsa' jälkeen. Kuten Lenin sanoi puoluekokouksessa vuonna 1921, "Koska vallankumous ei levinnyt muihin maihin, meidän pitäisi tehdä kaikki voitavamme turvataksemme suuren edistyksellisen kapitalismin apu, ja tämän vuoksi me olemme valmiit maksamaan satoja miljoonia ja jopa miljardeja meidän suunnattomista luonnonvaroistamme, sillä muuten toipuminen kestää vuosikymmeniä." (129) Ja bisnes kulki pehmeästi eteenpäin kun edistyksellinen kapitalismi ei arkaillut hankkia Venäjän rikkauksia. Ensimmäinen neuvostoliittolainen kansainvälinen pankki, Roskombank, perustettiin vuonna 1922. Sitä johti jo aiemmin mainittu Olof Aschberg (joka oli luotettava hänen annettuaan apua Leninille koko Vallankumous-periodin ajan) sekä entiset yksityiset pankkiirit (Shlezinger, Kalashkin ja Ternovsky). Oli myös Max May Morgan Guaranty Trustista Yhdysvalloista, joka oli suureksi avuksi Neuvostoliitolle. Nyt he laativat suunnitelman sallien Roskombankin hankkia tavaroita suoraan Yhdysvalloista huolimatta ulkoministeri Charles Hughes´in turhista protesteista, joka väitti että tällaiset suhteet tarkoittaisivat Neuvostohallituksen epäsuoraa tunnustamista. Eräs Roskombankin ruotsalainen neuvonantaja, professori G. Kassel, sanoi että on piittaamatonta jättää Venäjä yksin suurten luonnonvarojensa kera.

Liehittelijöitä virtasi Neuvostoliittoon, missä heidät toivotettiin tervetulleeksi. Tässä me näemme Leninin suosikin, Armand Hammerin, joka vuonna 1921 päätti "auttaa Ukrainan teollisuuden jälleenrakentamisessa", ja hän sai toimiluvan asbesti-kaivokseen Alapayevsk´issa. lenin mainitsi vuonna 1921 että Hammerin isä antaa "kolmetoista miljoonaa kiloa (two milloin stones) leipää oikeudenmukaisin ehdoin, saaden vastineeksi 5 % Uralin jalokivistä myytäväksi Amerikassa." (131) Ja Hammer häpeämättömästi vei Venäjältä taide-esineitä vastineeksi kynätehtaiden kehittämisestä. Myöhemmin, Stalinin ja Hrutshevin aikakaudella, Hammer vieraili toistuvasti Moskovassa, jatkaen venäläisten kulttuuri-aarteiden vientiä (esim. church utensils, ikonit, maalaukset, posliini, jne.) suurin määrin.

Kuitenkin, USA:n juutalaiset lahjoittivat suuria rahasummia vuosina 1921 - 1922, jotka American Relief Administration (ARA) jakoi "veristen pogromien uhreille, Etelä-Venäjän kaupunkien ja Volgan alueen talonpoikien pelastamiseksi." Monet ARA:n kumppanit olivat juutalaisia. (132)

Eräs toinen jalo ajatus 1920-luvulta -- joka ei ollut kuitenkaan juutalaisilat lähtöisin -- oli juutalaisten asuttaminen maaseudulle. On sanottu että heidän pakkosiirtolaisuuden historia on kieltänyt heiltä mahdollisuuden maanviljelyyn, ja pakottanut heidät hankkimaan toimeentulonsa rahan lainaamisella ja kaupankäynnillä. Nyt, viimeinkin, juutalaiset voisivat asuttaa maan ja täten sovittaa menneisyyden taakan tehden tuottoisaa työtä Neuvostoliiton taivaan alla, ja täten hävittää epämieluisat myytit joita oli syntynyt.

Neuvosto-viranomaiset keksivät ajatuksen kolonisaatiosta osin parantaakseen tuottavuutta mutta enimmäkseen poliittisista syistä. Tämä tuo paljon sympatiaa, mutta mikä vielä tärkeämpää, taloudellista apua. Brutskus kirjoittaa: "Neuvostohallitus, koska se tarvitsi lainaa, etsi tukea ulkomaisen porvariston joukosta, ja arvosti sen suhteita juutalaiseen porvaristoon." Kuitenkin, vuoteen 1924 mennessä avustukset loppuivat ja jopa Jewish American Charity joutui keskeyttämään työnsä Euroopassa. Kerätäkseen uudestaan suuria summia (kuten he olivat tehneet ARA:n kautta vuonna 1921), heidän täytyi luoda, kuten he sanovat Yhdysvalloissa, 'buumi'. Kolonisaatiosta tuli 'buumi' juutalaiselle hyväntekeväisyydelle. Tämä suureellinen projekti, asuttaa 100 000 juutalaista perhettä omalle maalleen oli, ilmeisesti PR-temppu. (133) Komitea nimeltä State Land Trust for Jewish Laborers (KomZET) perustettiin vuonna 1924, jota seurasi All-Soviet Volunteer Land Society of Jewish Laborers (OZET). Minä muistan kun koululaisina meidät pakotettiin liittymään ja maksamaan jäsenmaksua -- tuomaan rahaa kotoa ODD:ille (Society of Friends of the Children) ja OZET:ille. Monissa maissa syntyi OZET:in sisarjärjestöjä.

Oli välittömästi selvää, että "köyhien juutalaisten auttaminen muuttamaan maaseudulle Neuvostohallituksen toimesta oli merkittävä asia... Tämän kautta ulkomainen proletariaatti voisi arvioida Neuvostohallituksen voiman ja kunniallisuuden." Osanotto oli aktiivista ja USA:sta saatiin taloudellista apua. The Jewish Chronicle Lontoosta kirjoitti: "Krimin niemimaata on tarjottu Palestiinan korvikkeeksi. Miksi lähettää juutalaisia Palestiinaan joka on niin tuottamatonta... ja mikä tarkoittaisi niin paljon uhrautumista ja raskasta työtä... kun taas Ukrainan rikas maa ja Krimin hedelmälliset pellot hymyilevät juutalaisten kärsimyksille. Moskova on hyväntekijä sekä Venäjän juutalaisten puolustaja, ja se hakee moraalista tukea ympäri maailman... Samoin, tämä suunnitelma ei maksa mitään, Amerikan juutalaiset maksavat kaikki kulut." (136)

Kohtalokkaassa ironiassa, maailman juutalaisyhteisö oli innoissaan toivosta rehabilitoida juutalaisten maanviljelys. Syyskuussa 1925, saksalaisessa tapaamisessa (at the all-German session)... juutalainen porvaristo Saksan valtionpankin johtajan, Sjalmar Schaht´in alaisuudessa, päätti tukea tätä projektia. Leon Blum perusti 'juutalaisten rakennusrahaston' Ranskaan joka lähetti traktoreita näille uudisasukkaille. The Society for Aid for Jewish Land Colonization perustettiin New Yorkissa. Valtioissa ympäri maailman, Etelä-Afrikassa asti, rahaa kerättiin tämän siirtokunta-suunnitelman toteuttamiseksi sosialidemokraateilta, anarkisteilta, ja, he sanovat, tavallisilta työläisiltä.

Amerikkalainen aikakauslehden, Morning Journalin toimittajat esittivät kysymyksen -- ja niin tekivät monet muutkin: "Onko eettistä että Venäjän juutalaiset kolonisoivat maan joka oli takavarikoitu?" The Jewish Chronicle muisteli että useimmat entisistä maanomistajista olivat vankilassa, heidät oli ammuttu tai karkotettu maasta. Heille vastasi johtava amerikkalainen juristi Louis Marshall joka oli myös World Joint Committeen puhemies. Hän väitti että tämä takavarikointi oli siunauksellista. (138) Itse asiassa, vuosina 1919 - 1923, "yli 23 000 juutalaista oli asettunut entisille maatiloille kaupunkien ja kylien lähelle." Kevääseen 1923 mennessä, kaikki maa oli varattu ja ensimmäiset pienet juutalaisryhmät alkoivat perustaa siirtokuntia eteläiseen Ukrainaan. (139) Tämä liike lisäsi vauhtia vuoden 1925 jälkeen.

Kansainvälinen juutalainen maanviljelysyhteisö (International Jewish Agro-Joint) peruetettiin Marshall´in toimesta johtajanaan pankkiiri Paul Warburg. Tämä Agro-Joint solmi sopimuksen KomZET:in kanssa yraktorien, maatalouskoneiden ja siementen lähettämisestä, sekä kaivojen kaivamisesta ja juutalaisnuorten kouluttamisesta. OZET:in vuoden 1926 kokouksessa, Kalinin puhui voimakkaasti kaikenlaisia suunnitelmia vastaan juutalaisten sulauttamisesta ja, sen sijaan, hän ehdotti laajamittaista juutalaisten autonomiaa joka Lännessä tunnetaan nimellä "Kalinin Declaration".

Varhaisissa suunnitelmissa eteläiseen Ukrainaan ja Krimin pohjoisosaan oli tarkoitus siirtää 100 000 perhettä tao 20 % Neuvostoliiton juutalaisväestöstä. Näihin suunnitelmiin sisältyi myös erillisiä juutalaisten kansallisia alueita. "Monet pysyivät työttöminä ja siitä huolimatta kieltäytyivät tilaisuudesta tehdä töitä, ja ainoastaan puolet juutalaisista jotka joutuivat muuttamaan alueelle todellisuudessa muuttivat näihin kyliin jotka heidän niin sanotusti oli tarkoitus asuttaa." (140)

Kuitenkin, USA:n sionistit vastustivat OZET:in suunnitelmaa, "ja näkivät tässä projektissa "kilpailijan sionismille ja sen ajatukselle asuttaa Eretz Israel." OZET väitti virheellisesti että sen suunnitelmat eivät olleet ristiriidassa Palestiinan asuttamisen kanssa. (141)

Suuria toiveita asetettiin Krimin niemimaalle. Siellä oli 455 000 hehtaaria jotka oli luovutettu juutalaisten kolonisaatiota varten; Ukrainassa ja Valko-Venäjällä oli 697 000 hehtaaria tähän tarkoitukseen. Krimin asuttamisen kymmenvuotis-suunnitelman mukaan, juutalaisten osuus väestöstä oli tarkoitus kasvaa siten että vuonna 1929 heitä olisi 8 % ja vuonna 1939 heitä olisi 25 % väestöstä. Oletettiin että silloin juutalaisten lukumäärä ylittäisi tataarien määrän. "Ei ole esteitä luoda 'Crimean ASSR' (Pohjois-Krimin autonominen juutalais-tasavalta), tai Oblast." (142)

Juutalaisten asuttaminen Krimille sai aikaan vihamielisyyttä tataarien keskuudessa sekä tyytymättömyyttä paikallisten maattomien talonpoikien keskuudessa. Larin kirjoittaa: "Pahantahtoiset ja väärät huhut kiertävät kaikkialla maassa koskien maan takavarikoimista ei-juutalaisilta sekä erityisen voimakasta tukea jota viranoamiset antavat juutalaisille uudisasukkaille. Se meni niin pitkälle että puhemies (chairman of the CIK of the Crimean ASSR), Veli Ibraimov, antoi haastattelun Simferopolissa ilmestyvään lehteen, Red Crimea (26.9.1926) jota Larin ei siteeraa mutta jonka hän väittää olleen "pahantahtoisen porvarillisen chauvinismin" manifesti sekä kehotus pogromeihin.

Ibraimov myös saattoi julkisuuteen päätöksen sekä projekteja jotka "eivät olleet vielä kypsiä julkistettaviksi" (joita Larin ei myöskään siteeraa). Tästä syystä, Larin nuhteli Ibraimovia Komission edessä. Tämän seurauksena Ibraimov "siirrettiin syrjään ja sitten ammuttiin", minkä jälkeen juutalaisten asuttaminen Krimille sai vauhtia.

Kuten oli tyypillistä kommunisti-hallinnolle, Ibraimovin suljettu oikeudenkäynti johti poliittiseen tuomioon syytettynä "yhteyksistä kulakkien rosvojoukkoihin". (143) Eräs Mustafa, CIK:n puhemiehen avustaja, ammuttiin myös Ibraimovin kanssa rosvona. (144)

Huhut juutalaisille annettavasta tehokkaasta avusta eivät kuolleet. Viranomaiset yrittivät vastata niihin. Eräs hallituksen sanomalehti vuonna 1927 kirjoitti: "Tämä antelias apu juutalaisille uudisasukkaille tulee juutalaisilta organisaatioilta," (mainitsematta että ne olivat läntisiä organisaatioita), eikä hallitukselta kuten on huhuttu. Kiistääkseen nämä huhut Shlikter (tämä nuori rähinöitsijä Kiovan Duumassa lokakuussa 1905), nykyään Ukrainan maatalouden kansankomissariaatissa, kiersi ympäri eteläistä Ukrainaa. Huhuihin että juutalaiset eivät työskennelleet maatiloilla jotka heille annettiin, vaan vuokrasivat ne, tai palkkasivat työvoimaa vastattiin: "Me emme ole havainneet tällaista käytöstä, mutta juutalaisia uudisasukakita täytyy kieltää vuokraamasta heille annettua maata, ja täten epäterveeseen ilmapiiriin joka ympäröi juutalaisia uudisasutuksia täytyy vastata laajimmalla mahdollisella koulutuskampanjalla." (145)

Tämä artikkeli sallii henkilön arvioida tapahtumien mittakaavaa. Siinä sanotaan että 630 juutalaista kotitaloutta muutti Kherson´in provinssiin vuoden 1925 lopun ja heinäkuun 1927 välisenä aikana. (146) Vuonna 1927, Ukrainassa oli 48 juutalaista maatalous-siirtokuntaa joissa asui yhteensä 35 000 asukasta. Krimillä, 4 463 juutalaista asui juutalaisissa maatalous-siirtokunnissa vuonna 1926. (147) Toiset lähteet väittävät epäuskottavasti että "vuoteen 1928 mennessä, 220 000 juutalaista asui juutalaisissa maatalous-siirtokunnissa." (148) Samoin, Larin mainitsee luvun 200 000 vuoden 1929 alkuun mennessä. Mistä tämä suunnaton epäsuhta tulee? Larin tässä puhuu itsensä pussiin sanoen että vuonna 1929 juutalaisen maatalouden osuus oli olematon, alle 0,2 % (ja melkein 20 % juutalaisista oli kauppiaita, ja kokonaisuudessaan heitä oli väestöstä 2 %). (149)

Majakovski näki sen ari lailla:

"A Hard Toiling Jew,
Tills the rocky land."

"Kovasti ahkeroiva juutalainen,
kyntää kivisen maan."

Toivosen kommentti: Juutalaiset yleensä eivät halua tehdä raskasta fyysistä työtä, kaikkein vähiten viljellä maata. Siksi maanviljelys ei kiinnostanut heitä. Syynä miksi juutalaiset niin innokkaasti liittyivät bolshevikkeihin ei kenties ollut niinkään viha kristittyjä kohtaan vaan halu päästä kevyeen työhön pyörittelemään papereita hallinnossa. Neuvostoliitossa oli miljoonia virkamiehiä jotka saivat niukan elannon siten että heidän ei tarvinnut tehdä todellista työtä (ja olivat varmaan onnellisia). Ja USA:n veronmaksajat maksoivat heidän palkkansa myymällä viljaa ja antamalla taloudellista apua. Tätä iloa jatkui 1950-luvun puolivälistä (Stalinin kuoleman jälkeen; ei tarvinnut enää pelätä henkensä edestä) 1980-luvun loppuun, mutta sitten se kaatui omaan mahdottomuuteensa 1990-luvun alussa. Ja Kreikassa ja Espanjassa on käynnissä sama prosessi.

Toki juutalaiset asuttivat Israelin, mutta vain pieni osa maailman juutalaisista otti kuokan käteensä ja alkoi viljellä maata. Ja tänään, ympäri maapalloa tulleet vapaaehtoiset työskentelevät kibbutseilla. En tiedä onko raskaan työn välttäminen ollut aina juutalaisten luonteenpiirre vai onko se kehittynyt vasta viimeisten 2 000 vuoden aikana.

* * * * *

Lopulta, kollektivisaatio saapui. Äkkiä, vuonna 1930, Semyon Dimanstein, joka oli ollut usean vuoden ajan Keskuskomitean juutalaisosaston johtaja (Jewish Section of CK of VKPb), vakaumuksellinen kommunisti joka urheasti toteutti kaikki Neuvosto-ohjelmat 1920-luvulla, julkaisi lehdessä mielipiteensä kansallisten alueiden universaalia kollektivisaatiota vastaan. Hän yritti suojella juutalaisia siirtokuntia kollektivisaatiolta josta oli "varoitettu". (153) Kuitenkin, kollektivisaatio tuli, "säästämättä juutalaisten maata". (154) Melkein samaan aikaan, juutalaiset ja ei-juutalaiset kolhoosit yhdistettiin "internationalismin" lipun alle ja juutalaisten asuttaminen Ukrainaan ja Krimille lopulta keskeytettiin.

Lokakuun vallankumouksesta 1920-luvun loppuun, YevSekin toimet (Keskuskomitean juutalainen osasto) vaikuttivat tavallisten juutalaisten elämään. Juutalaisen komissariaatin lisäksi, siellä (CK of VKPb) kasvoi aktiivinen juutalainen organisaatio. Samoin, vuodesta 1918, paikallisia organisaatioita muodostettiin piirikuntiin (guberniyas). He loivat ympäristön jossa kommunistiset ajatukset innoittivat fanaattisesti, jopa niin että ajoittain nämä organisaatiot vastustivat Neuvostovaltion projekteja. Esimerkiksi, "YevSekin vaatimuksesta, juutalainen komissariaatti julisti alkuvuonna 1919 hebrean olevan 'taantumuksellinen' kieli, määräten juutalaiset koulut opettamaan yiddishiä." (165) YevSekin tarkoitus oli juutalaisjäestön kommunistinen koulutus ja sovietisaatio yiddishin kielellä."

Vuodesta 1924 vuoteen 1928, vastuu "kaikesta juutalaisten koulutuksesta ja kulttuurista" oli juutalaisten osavaltiotasoisten hallinnollisten virastojen harteilla, mutta ne lakkautettiin "pakotetun yiddishisaation liiallisuuden" vuoksi ja YevSek sai lisää valtaa. (166)

YevSekin toimet 1920-luvulla olivat ristiriitaisia. Toisaalta he julistivat aktiivista propagandaa kommunistisen koulutuksen edistämiseksi yiddishin kielellä, ja taistelivat armottomasti Judaismia, perinteistä juutalaista koulutusta, juutalaisia sosiaalisia rakenteita, itsenäisiä juutalaisia organisaatioita, poliittisia puolueita ja liikkeitä, sionismia ja hebrean kieltä vastaan. Toisaalta, se vastusti sulautumista tukemalla yiddishin kieltä, yiddishinkielistä kulttuuria ja organisaatioita, juutalaista tieteellistä tutkimusta sekä aktiviteettia parantaa Neuvosto-juutalaisten taloudellista asemaa. "Tässä YevSekillä oli usein radikaalimpi asenne kuin puolueen elimillä." (167)

Tämä antisionistinen YevSek koostui "suurelta osin entisistä Bundin jäsenistä ja sosialisti-territorialisteista joita muut puolueessa pitivät usein pettureina tai kommunisti-käännynnäisinä." YevSekin tavoite oli luoda kommunistista vaikutusvaltaa Venäjän juutalaisten keskuudessa sekä luoda "juutalainen Neuvostovaltio" joka olisi eristetty maailman juutalaisuudesta. Mutta samaan aikaan sen toimet paradoksaalisesti muuttuivat teknisestä koneistosta joka kehotti juutalaisväestöä rakentamaan sosialismia juutalaisväestön kiintopisteeksi. YevSekin sisällä syntyi riita niiden välillä jotka kannattivat "pakollista sulautumista" ja niiden joiden mielestä tavoite oli "juutalaisväestön säilyttäminen". (169)

Kirjassa Russian Jewry havannoidaan myötätuntoisesti että YevSekin aktiviteetti "kuitenkin kantaa selkeän juutalaista leimaa proletariaatin lipun alla." Esimerkiksi, vuoden 1926 iskulauseen "to the countryside" (tavoitteena herättää kiinnostusta tehdä työtä ja levittää propagandaa maaseudulla) YevSek muutti muotoon "to the Shtetl" (juutalaiskyliin).

"Tämä aktiviteetti sai vastakaikua juutalaisissa piireissä Puolassa ja Yhdysvalloissa." Tämä kirjailija edelleen kutsuu sitä "monikasvoiseksi juutalaiseksi nationalismiksi kommunistisessa muodossa." (170) Mutta vuonna 1926 puolue lakkautti YevSekin aktiviteetin ja muutti sen juutalaisvirastoksi. Vuonna 1930 tämä juutalaisvirasto lakkautettiin VKPb:n kansallisten osastojen mukana. (171) Tämän jälkeen YevSekin aktiviteetti jatkui kommunismin lipun alla. "Venäjän juutalaiset menettivät kaikki itsensä ilmaisemisen muodot, mukaan lukien kommunistiset muodot." (172)

YevSekin loppu symboloi Bund-liikkeen lopullista hajoamista "sallia erillinen nationalistinen olemassaolo, vaikka se vastusti tiukkaa sosialidemokraattista teoriaa." (173) Kuitenkaan YevSekin lakkauttamisen jälkeen, monet entiset yevsek´it ja juutalaiset sosialistit eivät tulleet järkiinsä -- he asettivat "sosialismin rakentamisen" korkeammalle kuin oman kansansa hyvinvoinnin, tai minkään muun hyvän asian; he jatkoivat puoluekoneiston palvelemista. Ja tämä ylitsevuotava palveleminen oli selvempää kuin mikään muu.

Tilastojen sekä yksittäisten esimerkkien valossa, oli selvää että juutalaiset tunkeutuivat Neuvostoliiton valtarakenteeseen näinä vuosina. Ja kaikki tämä tapahtui valtiossa joka vainosi sananvapautta, kaupankäynnin ja uskonnon vapautta; mainitsemattakaan että se halvensi ihmisarvoa.

Bikerman ja Pasmanik maalaavat hyvin synkän kuvan juutalaisen kulttuurin tilasta Neuvostoliitossa vuonna 1923: "Kaikki revitään irti ja tallataan juutalaisen kulttuurin kentällä. Kaikkia nationalistisen juutalaisen kulttuurin perusteita ravistellaan ja kaikki pyhä tallotaan mutaan." (194) (175) S. Dubnov näki jotakin samanlaista vuonna 1922 ja kirjoitti "alakuloisista rauhioista" ja maalasi kuvan "synkkien raakalaisten edistymisestä, jotka tuhosivat menneen kulttuurin viimeiset jäänteet." (176)

Kuitenkaan, juutalainen historiankirjoitus (historiography) ei kohdannut tuhoa ensimmäisten kymmenen vuoden aikana, mitä tulee sallittujen julkaisujen kirjoon. Hallituksen arkistot, mukaan lukien poliisin arkistot, jotka avattiin vallankumouksen jälkeen antoivat juutalaisille tutkijoille tietoa juutalaisten osallistumisesta vallankumous-liikkeeseen, pogromeihin, sekä "verisyytös" (blood libel) -oikeudenkäynteihin. Jewish Historical-Ethnographical Society perustettiin vuonna 1920 ja se julkaisi kaksiosaisen teoksen juutalaisvastaisista pogromeista Venäjällä. Tämä seura joutui myöhemmin YevSekin hampaisiin ja se lakkautettiin vuonna 1929. Sanomalehdet The Jewish News ja The Jewish Chronicle lakkautettiin 1920-luvun puolivälissä. S. Dubnov´in Jewish Antiquity jatkoi ilmestymistään (vaikka hän lähti Neuvostoliitosta vuonna 1922), mutta se suljettiin vuonna 1930. Juutalainen etnografinen museo toimi vuodesta 1916 lähtien, mutta se suljettiin vuonna 1930. (177)

1920-luvulla, juutalaisella kulttuurilla oli kaksi eri suuntaan menevää linjaa: hebrealainen ja yiddishin kielinen. Hebrealaista kulttuuria sorrettiin voimakkaasti ja se kiellettiin kun viranomaiset näkivät sen uskonnon ja sionismin kantajana. Ennen Neuvostovaltion vahvistumista vuosina 1917 - 1919, "Hebrean kielellä julkaistiin yli 180 kirjaa, mainoslehtistä ja sanomalehteä (enimmäkseen Odessassa, mutta myös Kiovassa ja Moskovassa). Tunnetta että hebrean kohtalo liittyi voittoisan kommunistisen vallankumouksen kohtaloon pidettiin yllä 1920-luvulla "nuorten ihmisten toimesta jotka yrittivät luoda 'vallankumouksellisen oppineen tribunaatin' (revolutionary literary tribune), jonka lipun alla he toivoivat yhdistävänsä maailman juutalaisuuden luovan nuoren energian." (178) Kuitenkin, YevSekin vaatimuksesta, hebrea julistettiin "taantumukselliseksi kieleksi" ja jo vuonna 1919 Opetuksen kansankomissariaatti oli "kieltänyt hebrean kielen opetuksen kaikissa oppilaitoksissa. Hebreankielisten kirjojen poistaminen kirjastoista oli alkanut." (179)

Yiddishinkielinen kulttuuri pärjäsi paljon paremmin. Yiddish oli juutalaisten massojen kieli. Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan, 73 % juutalaisista puhui yiddishin kieltä äidinkielenään. (181) Tämä tarkoitti sitä että juutalaisväestö voisi säilyttää kulttuurinsa yiddishin kielisenä. Neuvosto-viranomaiset hyödynsivät sitä. Jos Neuvostoliiton ja varhaisina vuosina oli vallalla mielipidet että juutalaisten pitäisi hylätä kielensä ja kansallisuutensa, myöhemmin Kansallisuusasioiden juutalainen komissariaatti ja YevSek alkoivat rakentaa Neuvosto-kulttuuria yiddishin kielellä. 1920-luvulla yiddish julistettiin yhdeksi Valko-Venäjän virallisista kielistä; Odessassa 1920-luvulla ja vielä 1930-luvulla se oli useiden hallituksen instituutioiden virallinen kieli, radiossa oli "juutalaisia tunteja", ja oikeudenkäyntejä pidettiin yiddishin kielellä. (182)

"Nopea kasvu yiddishin kielisissä kouluissa alkoi vuonna 1923 kaikkialla Neuvostoliitossa." Alkaen vuonna 1923 ja jatkuen 1930-luvun läpi, toteutettiin systemaattista 'yiddishisaation' ohjelmaa juutalaisten kouluissa entisissä juutalais-siirtokunnissa (in the former Pale of Settlement). Monet koulut vaihtuivat yiddishiin ilman että olisi kysytty lasten vanhempien mielipidettä. Vuonna 1923 oli 495 yiddishinkielistä koulua joissa opiskeli 70 000 juutalaista lasta; vuoteen 1928 mennessä oli 900 koulua ja vuonna 1930 heillä oli 160 000 lasta. Tämä voidaan selittää osin sillä, että ukrainalaiset ja valkovenäläiset siihen aikaan saivat täyden kulttuuri-autonomian; juutalaiset vanhemmat eivät halunneet lapsiaan ukrainalaisiin tai valkovenäläisiin kouluihin, ja koska ei ollut enempää venäläisiä kouluja -- heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä yiddishin kielisiin kouluihin. He eivät opiskelleet juutalaista historiaa näissä kouluissa; sen sijaan siellä oli aineena "Luokkataistelu ja juutalaiset". (183) Koko 1920-luvun, "jopa ne muutamat harvat ainekset joilla oli erityinen juutalainen koulutus ajettiin asteittain ulos Neuvostoliiton juutalaisista kouluista." 1930-luvun alkuun mennessä, autonomisesti toimivista Neuvostoliiton juutalais-koulujen järjestelmästä oli virallisesti päästy eroon. (184)

Juutalainen kulttuuri jatkoi olemassaoloaan ja sai jopa melko suurta rohkaisua -- mutta Neuvosto-viranomaisten ehdoilla. Juutalaisen historian syvyydet suljettiin. Tämä tapahtui samalla kun tuhottiin Venäjän historian ja filosofian tieteet tutkijoiden pidätysten kera.

1920-luvun juutalaista kulttuuria voitaisiin tarkemmin kutsua Neuvostoliiton 'proletariaatin' kulttuuriksi yiddishin kielellä. Ja tällaista juutalaista kulttuuria hallitus oli valmis esittämään sanomalehdissä ja teatterissa. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Book of Russian Jewry antaa meulle vähemmän kuin synkän (less than gloomy) arvion juutalaisen kulttuurin tilasta Neuvostoliiton varhaisina vuosina. Moskovassa maailmanlaajuinen juutalainen tietotoimisto (Jewish Telegraphic Agency - ETA) jatkoi olemassaoloaan 1940-luvulle itsenäisenä yksikkönä -- ainoa tällainen toimisto Neuvostoliitossa joka ei ollut TASS:in alaisuudessa, lähettäen tiedonantoja ulkomaille (tietysti, Neuvosto-sensuurin alaisuudessa). Sanomalehtiä julkaistiin yiddishin kielellä, joista tärkein oli YevSekin oma lehti (house organ); nimeltään The Moscow Der Amos vuosina 1920 - 1938. Dimanstein´in mukaan, vuonna 1928 oli 34 juutalaista kustannusyhtiötä.

Yiddishinkielistä kirjallisuutta rohkaistiin, mutta, luonnollisesti ketunhäntä kainalossa. Tarkoituksena oli kääntää juutalaiset pois historiallisesta juutalaisesta menneisyydestä; osoittaa Lokakuuta edeltänyt aika synkkänä prologina joka vei uuden aamunkoiton onneen; ivata kaikkea uskonnollista ja löytää Neuvosto-juutalaisesta 'uusi ihminen'. Jopa kaikesta tästä huolimatta, se oli niin kiehtovaa joidenkin kuuluisien juutalaisten kirjailijoiden mielestä jotka olivat lähteneet maasta, että he alkoivat palata Neuvostoliittoon: runoilija David Gofstein (josta epäiltiin että hän kantoi salaa nationalistista sentimenttiä) ja Leib Kvitko (hän sopeutui helposti Neuvosto-ympäristöön ja hänestä tuli kuuluisa runoilija) -- hän palasi vuonna 1925; Perez Markish (joka ymmärtää helposti Puolueen tarpeet) -- hän palasi vuonna 1926; Moses Kulbak ja "Der Nistor" (Pinkos Kaganovich; hän kirjoitti myöhemmin teoksen Mashber Family jota luonnehdittiin "juutalaisen proosan kaikkein epä-Neuvostoliittolaisimmaksi ja liberaaleimmaksi teokseksi Neuvostoliitossa") -- hän palasi vuonna 1928. David Bergelson palasi vuonna 1929; hän ylisti niitä jotka olivat vallassa, sanoen: "Vallankumouksella on oikeus julmuuteen." (186) Hän, Markish ja Kvitko saivat itse kokea 'Vallankumouksen julmuutta' vuonna 1952.

'Porvarillinen' hebrealainen kulttuuri tukahdutettiin. Ryhmä kirjailijoita joita H.N. Byalik johti muutti Palestiinaan vuonna 1921. Eräs toinen ryhmä "hebrealaisia kirjailijoita oli olemassa 1930-luvun puoliväliin saakka, joiden ajatuksia julkaistiin toisinaan ulkomaisissa lehdissä. Eräät näistä kirjailijoista pidätettiin ja he katosivat jälkiä jättämättä kun taas toiset onnistuivat pakenemaan Neuvostoliitosta." (187)

Liittyen juutalaiseen kulttuuriin jota ilmaistiin yiddishin kielellä, YevSek tulkitsi sen "seuraukseksi hallituksen johtamista pyrkimyksistä sulauttaa juutalaiset tsaarin Venäjällä." Niiden joukossa jotka kirjoittivat yiddishin kielellä puhkesi erimielisyyksiä 'proletaari' -kirjailijoiden ja 'toverien' välillä (between 'proletarian' writers and 'companions'), kehittyen 1920-luvun puolivälissä; kuten Neuvosto-kirjallisuudessa laajemminkin. Suurin osa valtavirran kirjailijoista vaihtoi sitten Venäjän kieleen. (188)

Yiddishin kielinen Juutalainen kamariteatteri (Jewish Chamber theater) Moskovassa kukoisti vuodesta 1921 lähtien, korkean taiteellisen tason kera, saaden apua hallitukselta (vuonna 1925 sen nimi muuttui State Jewish Theateriksi - GosET). Se matkusteli kaikkialla Euroopassa ja siitä tuli odottamaton Neuvostovallan edustaja maailman juutalaisten silmissä. Se pilkkasi juutalaisten uskonnollista elämää ennen Vallankumousta. Mikhoels loisti näyttelijänä ja vuonna 1928 hänestä tuli teatterin johtaja. (189)

Hebrealaisen teatterin, Gabiman historia, joka alkoi ennen Vallankumousta oli paljon mutkikkaampi. Alunperin Lunacharskyn, Gorkin ja Stanislavskyn tukemana, sitä vainottiin "sionistien pesänä" YevSekin toimesta, ja ainoastaan Leninin päätöksellä se sai jatkaa toimintaansa. Gabimasta tuli valtion teatteri. Se säilyi ainoana hebrean kielen sillanpääasemana Neuvostoliitossa, vaikka oli selvää että sillä ei ollut tulavaisuutta. (190) Kriitikko A. Kugel sanoi että se oli etääntynyt juutalaisten päivittäisestä elämästä ja kadottanut juutalaisen henkensä. (191) Vuonna 1926., tämä retkikunta lähti Euroopan kiertueelle aikä palannut, kadoten historiasta pian tämän jälkeen. (192)

Sitä vastoin, valtion yiddishinkielinen teatteri "oli todellinen buumi juutalaiselle teatteri-taiteelle Neuvostoliitossa". 1930-luvun alussa oli yhdeksäntoista ammattimaista yiddishinkielistä teatteri-ryhmää Neuvostoliitossa sekä opisto GosET:issä, Moskovassa, sekä draama-taidestudioita Kiovassa, Minskissä ja Moskovassa.

Tässä kannattaa muistella surullisen kuuluisan "juutalaisen Gogolin", Semen Ushkevitch´in kohtaloa. Hänen kirjansa, Eposodes, joka julkaistiin vuonna 1926, "antaa satiirisen kuvan Vallankumouksen ajan juutalaisesta porvaristosta". Hän kuoli vuonna 1927 ja vuonna 1928 Neuvosto-sensuuri kielsi hänen näytelmänsä nimeltään Simka, the Rabbit-Hearted joka pohjautui hänen aiempaan kirjaansa. Porvarillisuuden vastaisena kirjana se olisi ollut hyväksyttävä, mutta "koska tapahtumapaikkana oli juutalainen miljöö ja koska siinä pilkattiin juutalaisten typeryyttä, pelokkuutta ja ahneutta, se kiellettiin peläten että se saattaisi aiheuttaa judeofobisia tuntemuksia." (194)

Sillä välin, millainen oli sionististen organisaatioiden tilanne Neuvostoliitossa? He olivat pohjimmiltaan kyvyttömiä kilpailemaan kommunistisen auktoriteetin kanssa ja heitä syytettiin "kansainvälisestä imperialismista" sekä yhteistyöstä Ympärysvaltojen kanssa. Kansainvälisen asemansa vuoksi, neuvostoliittolaiset joutuivat olemaan tarkkoja siitä miten menetellä heidän kanssaan. Vuonna 1920, YevSek julisti "sisällissodan juutalaisilla kaduilla sionistisia organisaatioita kohtaan." Sortotoimet sionismia kohtaan lisääntyivät hebrean kielen kieltämisen myötä. Kuitenkaan, "antisionistinen paine ei ollut läsnä kaikkialla eikä se ollut riittävän ankaraa -- tarkoittaen pitkäaikaisia vankeustuomioita ja maasta karkotuksia jotka olivat suhteellisen harvinaisia." Keväällä 1920 oikeistolaisia sionisteja peloteltiin pidätyksillä, mutta 1. toukokuuta heidät armahdettiin.

Kremlin kaksijakoinen politiikka oli ilmeistä sen käydessä neuvotteluja Maailman sionistisen organisaation kanssa (World Zionist Organization). Chicherin ei hylännyt suoralta kädeltä tämän jälkimmäisen anomuksia, sillä neuvostoliittolaiset "eivät olleet vielä valmiita tuomitsemaan sionismia lopullisesti," kuten YevSek oli tehnyt. Varsinkaan, koska "NEP-kauden alussa hallituksen vähentynyt paine antoi sionistisille ryhmille tilaa hengittää." (195) Mielenkiintoista, Dzerzhinsky kirjoitti vuonna 1923, että "sionistien ohjelma ei ole meille vaarallinen, päinvastoin, minä pidän sitä hyödyllisenä." Ja uudestaan, vuonna 1924: "Pohjimmiltaan, me voimme olla ystäviä sionistien kanssa." (196) Moskovassa oli sionistien keskustoimisto (The Central Zionist Bureau) vuodesta 1920 vuoteen 1924. Maaliskuussa 1924, sen jäsenet pidätettiin ja ainoastaan sinnikkään anelun jälkeen sekä kotimaassa että ulkomailla heidät karkotettiin Keski-Aasiaan ja myöhemmin ulkomaille. (197) Vuonna 1923 jäljellä oli ainoastaan kaksi virallisesti sallittua sionistista organisaatiota: Poale-Zion sekä 'laillinen' osa nuorten organisaatiosta nimeltä Gekhaluz, jonka tavoitteena oli maatalous-siirtokuntien luominen Palestiinaan. He julkaisivat sanomalehteä vuosina 1924 - 1926. (198) Jopa vasemmistolainen sionistinen sosialistipuolue Zirei-Zion (Youth of Zion) omaksui terävämmän äänensävyn bolshevikkeja kohtaan, ja kun pidätyksistä tuli arkipäiväisempiä vuonna 1924, he painuivat maan alle. Tämä maanalainen liike hajosi lopulta 1920-luvun lopulla.

"Juutalaisten veri ei voitele vallankumouksen pyöriä," oli tämän organisaation iskulause. Liittyen hallitukseen, "he muodollisesti tunnustivat Neuvosto-auktoriteetin, mutta samaan aikaan he julistivat vastustavansa Kommunistisen puolueen diktatuuria." Huomattava osa sen työstä oli suunnattu YevSekiä vastaan. "Erityisesti, he agitoivat Krimin auttamisohjelmaa vastaan, nähden sen olevan häiriöksi 'kansalliselle eristymiselle'." Vuoden 1926 jälkeen, tämä puolue heikkeni ja katosi sitten kokonaan.

Oli sionistien pidätysaalto vuoden 1924 syys-lokakuussa. Eräät pidätetyt joutuivat salaisiin oikeudenkäynteihin ja he saivat 3...10 vuoden leirituomion. Mutta vuonna 1925 Smidovitch (CIK of VKPB), Rykov (Sovnarkom) ja GPU vakuuttivat sionistisille delegaateille että heillä ei ollut mitään sionismia vastaan kunhan he "eivät nostaneet juutalaisväestöä Neuvostovaltiota vastaan." (200)

D. Pasmanik ehdotti vuonna 1924 että "sionistien, ortodoksi-juutalaisten ja kansallisten juutalaisten pitäisi olla eturintamassa niiden kanssa jotka taistelevat Neuvostovaltion ja bolshevistisen ideologian puolesta." (201) Mutta ei ollut tällaista yhdistynyttä rintamaa.

1920-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, sionistien vainot lisääntyivät, eikä vankeustuomioita voinut enää vaihtaa maasta karkotukseen. "Vuonna 1928 viranomaiset hajottivat siihen saakka puoli-laillisena pysyneen Poale-Zionin sekä Gekhaluzin laillisen puoliskon, sulkien sen maatilat... Miltei kaikki maanalaiset sionistiset organisaatiot tuhottiin siihen aikaan." Mahdollisuudet muuttaa ulkomaille kutistuivat huomattavasti vuoden 1926 jälkeen. Eräät sionisteista pysyivät vankilassa tai heidät karkotettiin.

Nuorten juutalaisten viehtymystä kommunistiseen- ja Neuvosto-kulttuuriin sekä ohjelmiin vastasi ei vähemmän jääräpäinen vastustus uskonnollisten juutalaisten ja vanhempien juutalaisten taholta. Puolue käytti YevSekiä murskatakseen ja tukahduttaakseen tämän vastarinnan.

"Tarvitsee vain olla juutalaisesta kaupungista kuten Minsk jtai Vitebsk nähdäkseen kuinka kaikki se mikä kerran oli arvokasta judaismissa, arvostettua ja kunnioituksen arvoista, on käännetty päälaelleen, murskattu köyhyydellä, loukkauksilla ja toivottomuudella, ja kuinka ne jotka on nostettu korkeisiin asemiin ovat irstaita, kevytmielisiä, ylimielisiä ja häpeämättömiä." (203) Bolshevikkien vallasta "tuli hirvittävän tuhon kantaja, materiaalisen ja moraalisen... meidän juutalaisten maailmassa... Juutalaisten bolshevikkien massat toisaalla ja NEP-miehet toisaalla osoittavat juutalaisen kulttuurin romahduksen syvyyttä. Ja jos radikaali paraneminen bolshevismista venäläisten keskuudessa on tulossa uskonnollisen, moraalisen ja nationalistisen elämän muodossa, silloin juutalaisen ajatuksen täytyy tehdä työtä myös heidän elämässään." (204) (205)

1920-luvun lopulta 1930-luvun alkuun, juutalaiset hylkäsivät perinteisen elämäntapansa suuressa mittakaavassa. (207) "Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Venäjän juutalaiset ovat ajautuneet yhä kauemmas historiallisesta menneisyydestään... Tappaneet juutalaisen hengen ja juutalaisen tradition." (208) Ja muutamaa vuotta myöhemmin, aivan Toisen maailmansodan aattona, "Bolshevistisen diktatuurin henkiin heräämisen myötä, taistelu isien ja lapsien välillä juutalaisella kadulla on ottanut erityisen katkeran muodon." (209)

Toivosen kommentti: Emme tule ehkä koskaan tietämään olivatko YevSekin miehet vakaumuksellisia kommunisteja ja ateisteja, vai lukivatko he salaa Kabbalaa ja Talmudia kammioissaan. Jos jälkimmäinen vaihtoehto on totta, silloin he pitivät 'tavallisia juutalaisia' luopioina joita sai vainota ja tappaa, tai sitten he uhrasivat 'tavalliset juutalaiset' tarkoituksella jotta näyttäisi siltä että he ovat kaikkia 'taantumuksellisia' vastaan kun todellisuudessa kristityt olisivat olleet heidän pääasiallisin kohteensa.

* * * * *

Puoli vuosisataa myöhemmin, M. Agursky kirjoittaa: "Juutalaisten tunkeutuminen kaikille elämän alueille sekä Neuvostoliiton johtoon ensimmäisten kahdenkymmenen vuoden aikana Vallankumouksen jälkeen ei osoittautunut rakentavaksi juutalaisille itselleen, vaan haitalliseksi." (210)

Lopulta, eräs kirjailija kirjoittaa vuonna 1990: "Juutalaiset olivat Vallankumouksen eliittiä sekä voittajan puolella. Se on Venäjän Internationalistisen sosialistisen vallankumouksen outo fakta. Modernisaation kurssilla, poliittisesti juutalaiset bolshevisoitiin ja sosiaalisesti sovietisoitiin: juutalainen yhteisö etnisenä, uskonnollisena ja kansallisena rakenteena katosi jälkiä jättämättä." (211) Juutalainen nuoriso joka tuli Bolshevismin luokse päihtyi uudesta roolistaan ja vaikutusvallastaan. Tästä syystä, myös monet muut olisivat iloiten luopuneet kansallisuudestaan. Mutta tämä kääntyminen pois vanhoista tavoista Internationalismiin ja ateismiin ei ollut sama kuin sulautuminen ympäröivään enemmistöön, mikä oli juutalaisten vuosisatoja vanha pelko. Tämä oli luopuminen vanhasta, yhdessä kaikkien muiden nuorten kanssa, liittyäkseen yhteen ja muodostaakseen uuden Neuvosto-ihmisen. "Vain pieni vähemmistö kannatti todellista sulautumista vanhassa käsityksessä," kuten ne ihmiset jotka kääntyivät ortodoksiseen Kristinuskoon ja toivoivat sulautuvansa venäläiseen kulttuuriin. Me löydämme yhden tällaisen esimerkin asianajaja Y. Gurevich´issa, joka oli Metropoliitta Venyamin´in puolustusasianajajana hänen kohtalokkaassa oikeudenkäynnissään vuonna 1922. (212)

The Jewish Encyclopedia kirjoittaa juutalaisista työläisistä "Puolueen koneistossa, taloudellisissa, tieteellisissä ja jopa sotilaallisissa organisaatioissa sekä instituutioissa joista useimmat eivät kätkeneet juutalaista alkuperäänsä, vaan että he ja heidän perheensä omaksuivat venäläisen kulttuurin ja kielen, ja juutalaisena oleminen menetti kulttuurillisen sisältönsä." (213)

Kyllä, kulttuuri joka piti heidät elossa kärsi, 'neuvostoihminen' luotiin, mutta vuosikymmenet jotka seurasivat perässä osoittivat että jäänne juutalaisten itsetietoisuudessa säilyi. Jopa internationalismin tulvassa 1920-luvulla, sekä-avioliitot juutalaisten ja venäläisten välillä olivat vain 6,3 % kaikista juutalaisten avioliitoista Neuvostoliitossa (16,8 % Venäjän Federaatiossa; 2,8 % Valko-Venäjällä ja 4,5 % Ukrainassa). (214) Sulautuminen oli vasta alkanut.

Ja mikä oli juutalaisen uskonnon asema näissä uusissa olosuhteissa? Bolshevikki-valta oli vihamielinen kaikkia uskontoja kohtaan. Ortodoksista Kirkkoa vastaan suunnattujen raskaimpien iskujen aikana, juutalaisten uskonnon harjoitukseen suhtauduttiin maltilla. "Maaliskuussa 1922, Dar Amos huomautti että Keskuskomitean propagandaosasto ei loukkaisi uskonnollisia tunteita... 1920-luvulla tämä suvaitsevaisuus ei ulottunut Venäjän Ortodoksi-Kirkkoon, jota viranomaiset pitivät yhtenä Neuvostojärjestelmän päävihollisista." (216) Siitä huolimatta, Kirkon arvoesineiden takavarikointi ulottui myös synagogiin. E. Yaroslavsky kirjoitti Izvestiya-lehdessä artikkelin otsikolla "Mitä synagogasta voidaan viedä?" Siinä sanottiin: "Usein rabbit sanovat että synagogassa ei ole mitään arvokasta. Tavallisesti näin on asia... seinät ovat usein paljaita. Mutta menorat ovat usein hopeasta tehtyjä. Ne täytyy takavarikoida." Kolme viikkoa aiemmin 16 hopeaesinettä oli viety juutalaisesta kappelista (preaching house) Spasso-Glinischevsky -kadulta; ja läheisestä synagogasta 57 hopeista esinettä ja 2 kultaista. Yaroslav edelleen ehdottaa progressiivista veroa niille jotka ostavat kalliita istuinpaikkoja synagogasta. (217) Ilmeisesti tämä ehdotus ei johtanut mihinkään.

Kuitenkin, YevSekin funktionäärit vaativat viranomaisilta että samaa politiikkaa jota sovelletaan kristittyihin sovellettaisiin myös Judaismiin." (218) Juutalaisten uutena vuotena 1921, YevSek lavasti "julkisen oikeudenkäynnin juutalaista uskontoa vastaan" Kiovassa. The Book of Russian Jewry kuvailee tätä sekä muita näytösoikeudenkäyntejä vuosina 1921 - 1922: Oli oikeusjuttu Chederiä vastaan (perinteinen alakoulu jossa opiskeltiin hebreaksi) Vitebsk´issä, Yeshiva´a vastaan (juutalainen koulu jossa opiskellaan perinteisiä kirjoituksia kuten Talmudia, Tooraa, ja rabbiinista kirjallisuutta) Rostovissa, ja jopa Suurta sovituspäivää vastaan Odessassa. Nämä 'oikeudenkäynnit' pidettiin tarkoituksella yiddishin kielellä, kuten YevSek selitti, jotta bolshevikit voisivat 'tuomita' Judaismin.

Uskonnollisia kouluja suljettiin hallinnon määräyksellä ja joulukuussa 1920 Opetuksen kansankomissariaatin juutalaisosasto (Jewish section of the Narkomat of Education) julkaisi kiertokirjeen jossa annettiin ohjeet Cheder- ja Yeshiva-koulujen sulkemisesta. "Siitä huolimatta, suuri määrä tällaisia kouluja jatkoi toimintaansa joko puoli-laillisesti tai täysin maan alla vielä kauan tämän jälkeen... Huolimatta uskonnollisten koulujen kieltämisestä, koko 1920-luku oli melko liberaali ajanjakso juutalaisten uskonnollisessa elämässä Neuvostoliitossa." (219) (220)

"Juutalaisten työläisten vaatimuksesta," tietenkin, oli useita yrityksiä sulkea synagogia, mutta tämä kohtasi "katkeraa vastarintaa uskovien taholta. Kuitenkin, 1920-luvulla keskeiset synagogat suljettiin Vitebsk´issä, Minskissä, Gomelissa, Harkovassa, Bobriusk´issa." (221) Moskovan keskus-synagoga onnistui pysymään auki Rabbi Maze´n ponnistelujen ansiosta Dzerzhinskyn ja Kalinin´in kasvojen edessä. (222) Vuonna 1926, "Koraali-synagoga Kiovassa suljettiin" ja tilalle avattiin lasten yiddishin kielinen teatteri. (223) Mutta, "enemmistö synagogista jatkoi toimintaansa. Vuonna 1927, Ukrainassa toimi 1 034 synagogaa ja rukoushuonetta, ja 1920-luvun lopulla synagogien määrä ylitti sen mitä niitä oli ollut vuonna 1917." (224)

Viranomaiset yrittivät pystyttää 'Eläviä synagogia' (Living Synagogues) pohjautuen 'Elävien kirkkojen' malliin joka otettiin käyttöön Venäjän Ortodoksi-Kirkossa. "Leninin patsas oli tarkoitus pystyttää näkyvälle paikalle" tällaisessa synagogassa, ja viranomaiset toivat 'punaisia rabbeja' ja 'kommunistisoituja rabbeja'. Kuitenkaan, he "eivät onnistuneet luomaan juopaa uskovien keskuuteen," (225) ja suuri enemmistö uskonnollisista juutalaisista vastusti ponnekkaasti 'Eläviä synagogia', tehden Neuvosto-viranomaisten suunnitelman tyhjäksi. (226)

Vuoden 1930 lopulla, ryhmä rabbeja Minskistä pidätettiin. Heidät vapautettiin kahden viikon kuluttua ja pantiin allekirjoittamaan GPU:n laatima lausunto jossa myönnettiin: (1) Juutalaista uskontoa ei vainottu Neuvostoliitossa; (2) Koko Neuvostoliiton olemassaolon aikakaudella, yhtäkään rabbia ei ollut teloitettu. (227)

Viranomaiset yrittivät julistaa sunnuntain tai maanantain lepopäiväksi juutalaisilla alueilla. Koulut pidettiin auki sapattina YevSekin vaatimuksesta. Vuonna 1929 viranomaiset kokeilivat viisipäiväistä työviikkoa sekä kuusipäiväistä työviikon siten että lepopäivä oli 5. tai 6. päivänä. Kristityt menettivät sununtain ja juutalaiset sapatin. YevSekin jäsenet riehuivat synagogien edessä pyhäpäivinä, ja "murtautuivat Odessassa Brotsky´n synagogaan ja näytösluonteisesti söivät leipää niiden edessä jotka paastosivat ja rukoilivat." He määräsivät 'yhteiskunnallista palvelusta' juhlapäivinä kuten Yom Kippurin aikaan. "Juhlapäivinä, erityisesti silloin kun synagoga oli suljettu, he takavarikoivat Toora-kääröjä, rukoushuiveja, sekä uskonnollisia kirjoja... Matzoh´in tuominen ulkomailta oli joskus sallittua, joskus kiellettyä... Vuonna 1929 he alkoivat verottaa matzoh´in valmistusta." (228) (229) Larin mainitsee "hämmästyttävän luvan" joka myönnettiin jotta voitaisiin tuoda matzoh´ia Köningsbergistä Moskovaan Passover-juhlaa varten vuonna 1929. (230)

1920-luvulla yksityiset kustantajat julkaisivat yhä juutalaista uskonnollista kirjallisuutta. "Leningradissa, hasidit onnistuivat painamaan useita painoksia rukouskirjoja; jokainen painos muutama tuhat kopiota"; kun taas Katzenelson, eräs rabbi Leningradista, sai luvan käyttää Punainen agitaattori -nimistä painotaloa. 1920-luvulla, juutalaisia kalentereita painettiin ja jaettiin kymmeniä tuhansia. (231) Juutalainen yhteisö oli ainoa uskonnollinen ryhmä Moskovassa jonka sallittiin rakentaa uskonnollisia rakennuksia. Toinen synagoga rakennettiin Vizheslaviz-kadulle ja kolmas Cherkizov´iin. Nämä kolme synagogaa pysyivät auki koko 1930-luvun. (232)

Mutta "nuoter juutalaiset kirjailijat ja runoilijat... iloiten kirjoittivat tyhjistä synagogista, yksinäisistä rabbeista joilla ei ollut ketään jota opettaa sekä kylän pojista jotka varttuivat tullakseen hirvittäviksi punaisiksi komissaareiksi." (233) Ja me näille Komsomolin jäsenten riehuvan pääsiäis-sunnuntaina, napaten kynttilöitä ja pyhää leipää palvojien käsistä, repien ristejä katoilta, ja me näimme tuhansien kauniiden kirkkojen muuttuvan tiiliraunioiksi ja me muistamme tuhannet papit jotka ammuttiin sekä tuhannet muut jotka lähetettiin leireille.

Näinä vuosina, me kaikki ajoimme Jumalan ulos.

Neuvostoliiton varhaisista vuosista lähtien, juutalaisen älymystön ja nuorison polku oli avoin, mahdollisimman leveänä, tieteessä ja kulttuurissa. (Olga Kameneva, Trotskin sisar, suojeli korkeakulttuuria Neuvostoliiton varhaisina vuosina.)

Jo vuonna 1919, "suuri määrä juutalaista nuorisoa" meni elokuvateollisuuteen -- taidemuoto jota Lenin ylisti sen kyvystä hallita massojen psykologiaa. Monet heistä olivat vastuussa elokuva-studioista, filmi-kouluista ja filmiryhmistä. Esimerkiksi, B. Shumyatsky, eräs Mongolian tasavallan perustajista, sekä S. Dukelsky olivat elokuvateollisuuden päämajan (main department) johtajia eri aikoina. (234)

Varhaisen Neuvostoliiton vaikuttavat elokuvat olivat ehdottomasti juutalaisten ansiota. The Jewish Encyclopedia listaa useita johtajia, tuottajia, ohjaajia, näyttelijöitä, käsikirjoittajia ja elokuva-teoreetikkoja. Tuottaja Dziga Vertov´ia pidetään klassisena hahmona elokuvissa, enimmäkseen tositapahtumiin pohjautuvissa. Hänen teoksiaan ovat Lenin's Truth, Go Soviets, Symphony of Donbass, sekä Three Songs about Lenin. (235) On myös vähemmän tunnettua että hän järjesti Pyhän Sergius Radonezhiläisen pyhäinjäännösten häpäisyn. Dokumentaarisessa genressä, Esther Shub "leikkaamalla ja editoimalla vanhoja dokumentaareja, tuotti täysimittaisia propaganda-elokuvia, kuten The Fall of Romanovs (1927). Muita kuuluisia Neuvosto-nimiä ovat S. Yutkevitch, G. Korintsev, L. Trauberg, G. Roshal (The Skotinins), Y. Raizman (Hard Labor Camps, Craving of Earth). Toistaiseksi, suurin hahmo Neuvostoliiton elokuvateollisuudessa oli Sergei Eisenstein. Kuitenkin, hän käytti lahjojaan niinkuin oli käsketty. Maailmankuulu Panssarilaiva Potemkin oli muurinmurtaja Neuvostoliiton tarkoitusperiä varten, ja sen vastuuntunnoton historian vääristely rohkaisi Neuvosto-yleisöä kiroamaan tsaarin Venäjää entistä enemmän. Keksityt tapahtumat, kuten "verilöyly Odessan penkereillä", sekä kohtaus jossa joukko kapinallisia merimiehiä peitettiin with tarpaulin teloitusta varten iski maailman tietoisuuteen aivan kuin ne olisvat faktoja. Ensin oli tarve palvella Stalinin totalitaristisia suunnitelmia ja sitten hänen nationalistisia ajatuksiaan. Eisenstein oli siellä auttaakseen.

Vaikka Jewish Encyclopedia listaa taiteilijoiden nimiä kansallisuuden mukaan, minun täytyy toistaa: nationalismista henkilö ei löydä avaintekijää varhaisten Neuvosto-vuosien ajanjaksoon, vaan tuhoisasta internationalismin pyörteestä, joka vieraannutti kaikista kansallisuuden tai traditioiden tunteista. Ja täällä teatterissa mutta lähellä auktoriteetteja me näemme Meyerhold´in loisteliaan hahmon, josta tuli johtava ja kaikkein vaikutusvaltaisin tähti Neuvosto-teatterissa. Hänellä oli lukuisia kiihkeitä ihailijoita mutta hän ei ollut kansainvälisesti tunnustettu. Tyrkova-Vyazemskaya´n muistelmissa, Meyerhold näyttäytyy diktaattorina joka alisti näyttelijät ja käsikirjoittajat tahtonsa alle "dogmatismillaan ja kuivalla formalismillaan". Komissarzhevskaya aisti "että hänen jaloudestaan puuttuu luova yksinkertaisuus sekä eettinen ja esteettinen selkeys. Hän leikkasi näyttelijöiltä siivet... kiinnitti enemmän huomiota taustaan kuin kuvaukseen." (237) Hän oli Mihail Bulgakovin leppymätön vihollinen.

Tietysti, aika oli sellainen että artistien täytyi maksaa etuoikeuksistaan. Moni maksoi, mukaan lukien Kachalov, Nemirovitch-Danchenko, ja A. Tairov-Kornblit, tämä Chamber Theaterin lahjakas tuottaja ja tämän ainutlaatuisen Neuvosto-aikakauden tähti.

Artisti Marc Chagall muutti pois maasta vuoteen 1923 mennessä. Suurimmalta osalta artisteja 1920-luvulla vaadittiin panosta Neuvostoliiton massa-propagandan hyväksi. Siinä eräät juutalaiset taiteilijat erottautuivat, alkaen A. Lisitsky´stä joka tervehti vallankumousta "uutena alkuna ihmiskunnalle". Hän liittyi erilaisiin komiteoihin ja komissioihin, teki julisteen Toimeenpanokomitealle (all-Russian Central Executive Committee), joka esietltiin Punaisella torilla vuonna 1918 hallituksen jäsenten toimesta. Hän laati kuuluisan julisteen "Strike Whites with the Red Wedge", suunnitteli lukuisia Neuvostoliiton näyttelyjä ulkomailla (vuodesta 1927), sekä propaganda-albumeja länsimaita varten ("USSR Builds Socialism", jne.). (238) Viranomaisten suosikki oli Isaac Brodsky, joka maalasi muotokuvia Leninistä, Trotskista ja muista, mukaan lukien Voroshilov, Frunze ja Budenny. "Saatuaan valmiiksi kuvan Stalinista hänestä tuli johtava virallinen muotokuvamaalari Neuvostoliitossa" vuonna 1928, ja vuonna 1934 hänet nimitettiin taideakatemian johtajaksi. (239)

Varhaisina vuosina Vallankumouksen jälkeen, juutalainen musiikkielämä oli erityisen rikasta. 1920-luku näki useita teoksia jotka saivat innoituksensa perinteisistä juutalaisista teemoista ja kertomuksista, kuten Aabrahamin nuoruus (säveltänyt M. Gnesin), The Song of Songs (säveltänyt A. Krein), ja Juutalainen rapsodia (säveltänyt hänen veljensä G. Krein). Rajoitusten aikakaudella, tämä jälkimmäinen ja hänen poikansa Yulian lähetettiin kahden vuoden opintomatkalle Wieniin ja Pariisiin "saattamaan täydelliseksi Yulianin esiintyminen". (240) Juutalaiset olivat perinteisesti lahjakkaita musiikissa ja monet tulevaisuuden kuuluisista nimistä tulivat yleisön tietoisuuteen ensimmäistä kertaa tällä aikakaudella. Ilmestyi useita "musiikin hallitsijoita" (administrators from music), kuten Matias Sokolsky-Greenberg, joka oli "musiikin ylin tarkastaja opetusministeriön taideosastolla, ja ideologisen Musiikin ja vallankumous -lehden päätoimittaja. Myöhemmin 1930-luvulla, Moses Greenberg, "kuuluisa musiikki-esitysten organisoija", oli valtion kustannustalon johtaja musiikin alalla sekä valtion radio-studion musiikki-osaston pääjohtaja. (241) Myös Odessassa oli juutalainen konservatorio.

Leonid Utesov (Lazar Vaysbeyn) loisti esiintymislavalla. A. d'Aktil kirjoitti monet hänen lauluistaan. A.P. German ja Y. Hayt kirjoittivat March of Soviet Aviationin. (243) Tämä oli Neuvostoliiton ryhmälaulu-kulttuurin alku.

Vuosi vuoden perään, Neuvosto-kulttuurin virta ajautui yhä enemmän hallituksen käsiin. Perustettiin suuri määrä erilaisia valtion organisaatioita kuten Valtion akateeminen neuvosto, monopolistinen Valtion painotalo (joka ajoi markkinoilta monet yksityiset kustannustalot ja jolla oli jopa oma komisaarinsa, eräs David Chernomordnikov vuosina 1922 - 1923, sekä Valtion taidehankinta-komissio (joka määräsi todellisuudessa taiteilijan elannosta). Perustettiin poliittinen tiedustelukoneista. (244)

Tietysti, juutalaiset olivat vain osa proletaari-kulttuurin voittoisaa marssia. Varhaisen Neuvostoliiton juovuttavassa ilmapiirissä kukaan ei panut merkille venäläisen kulttuurin häviämistä tukahdutettujen ja potentiaalisten tähtien kera.

Kiivas taistelu Puolueen johdosta käytiin Trotskin ja Stalinin välillä vuosina 1923 - 1927. Myöhemmin Zinoviev taisteli Ensimmäisestä paikasta yhtä lailla luottavaisena omiin mahdollisuuksiinsa. Vuonna 1926 Zinoviev ja Kamenev, Stalinin pettäminä, liittoutuivat Trotskin kanssa ('yhdistynyt oppositio') -- tarkoittaen sitä että kolme kaikkein näkyvintä juutalais-johtajaa menivät samalle puolelle (turned out on one side). Ei yllättävää, monet alemman tason trotskilaisista olivat juutalaisia. "Itse asiassa, trotskilaiset olivat nuoria juutalaisia intellektuaaleja ja teknikkoja," erityisesti Bundin vaseman siiven porukkaa. (245)

"Oppositio nähtiin ensisijaisesti juutalaisena", ja tämä huolestutti Trotskia suuresti. Maaliskuussa 1924 hän valitti Bukharin´ille että työläisten keskuudessa puhutaan avoimesti: "The kikes are rebelling!" Hän väittää saaneensa satoja kirjeitä liittyen tähän aiheeseen. Bukharin väitti sen olevan tavanomaista. Sitten, "Trotski yritti ottaa esille politbyron istunnossa kysymyksen antisemitismistä, mutta kukaa ei tukenut häntä." Enemmän kuin mitään Trotski pelkäsi että Stalin käyttäisi suosittua antisemitismiä häntä vastaan taistelussa vallasta. Ja tästä oli osin kyse Uglanovin mukaan, joka oli silloin Puolueen Moskovan komitean sihteeri. "Juutalaisvastaisia lausuntoja kuultiin," kun Uglanov hajotti Trotskin kannattajien mielenosoituksen Moskovassa 7.11.1927. (246)

Kenties Stalin harkitsi pelaamsita juutalaisvastaisella kortilla 'yhdistynyttä oppositiota' vastaan, mutta hänen erinomainen poliittinen vaistonsa kielsi häntä tekemästä näin. Hän ymmärsi että juutalaisia oli puolueessa paljon siihen aikaan ja että he voisivat muodostaa merkittävän voiman jos he yhdistyisivät häntä vastaan. Heitä myös tarvittiin jotta maa saisi tukea Lännestä ja hän voisi hyödyntää heitä henkilökohtaisesti. Hän ei koskaan rikkonut välejään rakkaan avustajansa, Lev Mekhlis´in kanssa -- ja sisällissodan ajoista, uskolliseen apulaiseensa Moses Rukhimovitch´iin.

Mutta kun Stalinin henkilökohtainen valta kasvoi 1920-luvun loppua kohti kuljettaessa, useat juutalaiset Neuvosto-koneistossa saivat väistyä. Ei ollut sattuma että hän lähetti Enukidze´n ottamaan valokuvia juutalaisista osanottajista "työläisten ja talonpoikien" konferenssiin valtataistelun ollessa kiivaimmillaan. (247)

Yaroslavsky kirjoittaa Pravdassa: "Antisemitismin esimerkit ovat samoja riippumatta siitä että käytetäänkö niitä oppositiota vastaan tai käyttääkö oppositio niitä Puoluetta vastaan. Yritetään hyödyntää kaikkia heikkouksia, kaikkia säröjä proletariaatin diktatuurissa... Ei ole mitään typerämpää tai taantumuksellisempaa kuin selittää opposition juuret proletariaatin diktatuurille mitä tulee tämän tai sen oppositioryhmän kansallisuuteen." (248) Tässä samassa puoluekokouksessa (25. puoluekokous), jossa 'yhdistynyt oppositio' lopullisesti nujerrettiin, Stalin määräsi Ordzhonikidze´n erityisesti ottamaan esille kansallisuuskysymyksen raportissaan Keskuskomitealle, ikäänkuin puolustaakseen juutalaisia. "Enemmistö koneiston osista oli venäläisiä, joten väitteellä juutalaisten hallitsemasta koneistosta ei ole pohjaa." (249) 26. puoluekokouksessa vuonna 1930 Stalin julisti "suur-venäläisen chauvinismin (kansallisuuskiihko) olevan kansallisuuskysymyksen suurin vihollinen." Täten, 1920-luvun lopulla Stalin ei vielä toteuttanut suunnitelmaansa puhdistaa Puolue ja hallituskoneisto juutalaisista, vaan rohkaisi heitä levittäytymään monille kentille, paikoille ja instituutioihin.

25. puoluekokouksessa, joulukuussa 1927, oli tullut aika ottaa käsittelyyn uhkaava "talonpoikaiskysymys" -- mitä tehdä itsevarmoille talonpojille joilla oli röyhkeyttä pyytää teollisuustuotteita vastineeksi viljasta. Molotov laati raportin tästä aiheesta ja keskustelijoiden joukossa oli talonpoikien murhaajia -- Schlikhter ja Yakovlev-Epstein. (250) Massiivinen sota talonpoikia vastaan häämötti edessä eikä Stalinilla ollut varaa vieraannuttaa yhtäkään luotettavaa liittolaistaan, ja hän luultavasti ajatteli että kampanjassaan suurta slaavilaisväestöä vastaan olisi parempi turvautua juutalaisiin kuin venäläisiin. Hän säilytti juutalaisen enemmistön Gosplanissa. Kollektivisaation johtajiin ja sen teoreetikkoihin kuului tietysti Larin. Lev Kritzman oli maatalousinstituutin johtaja vuodesta 1928. Gosplanin presidentin avustajana vuosina 1931 - 1933, hänellä oli kohtalokas rooli Kondratev´in ja Chayanov´in vainoamisessa. Yakov Yakovlev-Epstein otti vastuun Maatalouden kansankomissariaatista vuonna 1929. Ennen tätä hän työskenteli propaganda-kentällä: hän oli vastuussa Poliittisen koulutuksen päämajasta vuodesta 1921, myöhemmin Keskuskomitean propaganda-osastosta sekä Keskuskomitean lehdistö-osastosta. Hänen uransa maatalouden parissa alkoi vuonna 1923, jolloin 13. puoluekokouksen aikana hän laati päätökset maatalousasioista. (251) Ja täten, hän johti 'suurta muutosta', miljoonien talonpoikien kollektivisaatiota kiihkeiden toteuttajien kera kentällä. Sen aikainen kirjailija raportoi: "Ensimmäistä kertaa historiassa suuri määrä nuoria juutalaisia kommunisteja saapui maatalous-yhdyskuntiin elämän ja kuoleman herroina. Ainoastaan kollektivisaation aikana talonpojat luonnehtivat juutalaisia viholliseksi -- jopa niissä paikoissa missä juutalaisia ei ollut ennen nähty." (252)

Tietysti, huolimatta juutalaisten osuudesta Puolueessa ja Neuvosto-koneistossa, olisi virhe selittää kommunistien kiihkeää talonpoikaisvastaisuutta juutalaisilla. Venäläinen olisi voinut olla Yakovlev-Epsteinin paikalla -- tämä on riittävän selvää Lokakuun jälkeisen historiamme perusteella.

De-kulakisaation ja kollektivisaation syy ja seuraukset eivät olleet ainoastaan sosiaalisia ja taloudellisia: näiden ohjelmien miljoonat uhrit eivät olleet kasvotonta massaa vaan todellisia ihmisiä joilla oli traditiot ja kulttuuri; heidät leikattiin pois juuriltaan ja surmattiin hengellisesti. Pohjimmiltaan, de-kulakisaatio ei ollut sosio-ekonominen toimenpide, vaan kansallisuuden vastainen toimenpide. Tämä strateginen isku Venäjän kansaa vastaan, joka muodosti suurimman esteen kommunismin voitolle, oli Leninin suunnittelema, mutta se toteutettiin hänen kuolemansa jälkeen. Näinä vuosina kommunismi kaiken julmuutensa kera oli suunnattu etupäässä venäläisiä vastaan. On hämmästyttävää että kaikki ei tuhoutunut noina päivinä. Kollektivisaatio enemmän kuin mikään muu kommunistien politiikka antaa aseman Stalinin diktatuurin käsitteelle nationalistisena; toisin sanoen, 'venäläisenä'.

Liittyen juutalaisten rooliin kollektivisaatiossa, on välttämätöntä muistaa että juutalaiset kommunistit osallistuivat siihen tehokkaasti ja tunnollisesti. Kolmannen aallon maahanmuuttajana oka kasvoi Ukrainassa, "minä muistan isäni, äitini, tätini, setäni, kaikkien työskentelevän kollektivisaation parissa suurella anutinnolla, toteuttaen 5-vuotissuunnitelman neljässä vuodessa ja kirjoittaen novelleja elämästä tehtaissa. (253) Se oli valtavirran Neuvosto-kirjallisuuden laji 1920-luvulla.

Vuonna 1927 Izvestiya julisti: "Täällä ei ole juutalaiskysymystä. Lokakuun vallankumous antoi vastauksen luokitteluun jo kauan sitten. Kaikki kansallisuudet ovat tasa-arvoisia -- tämä oli vastaus." (254) Kuitenkin, kun nämä karkottajat jotka saapuivat talonpojan mökkiin eivät olleet vain komissaaeja vaan juutalaisia komisaareja, tämä kysymys mulkoili matan päässä.

S. Ettiger kirjoittaa: "Kaikessa elämän kovuudessa Neuvostoliitossa, monista näytti siltä että juutalaiset olivat ainoa ryhmä joka hyötyi tästä vallankumouksesta. He löysivät tärkeitä virkoja hallituksen sisällä, he muodostivat suuren osuuden yliopisto-opiskelijoista, huhuttiin että he saivat parhaat maat Krimiltä ja tulvivat Moskovaan.

Puoli vuosisataa myöhemmin, kesäkuussa 1980, Columbian Yliopiston konferenssissa joka käsitteli Neuvostoliiton juutalaisten tilannetta, minä kuulin tutkijoiden kuvailevan juutalaisten marginaalista asemaa Neuvostoliitossa, ja erityisesti sitä kuinka juutalaisille tarjottiin vaihtoehdoksi joko maastamuuttoa tai juuriensa, uskontonsa ja kulttuurinsa kieltämistä jotta he voisivat tulla osaksi kansallisuuksista riisuttua yhteiskuntaa.

Bah! Tämä oli se mitä vaadittiin kaikilta ihmisiltä 1920-luvulla Solovki´n vankileirin uhalla, eikä maastamuutto ollut vaihtohtona.

1920-luvun "kultainen aikakausi" huutaa raitista arviointia.

Nämä vuodet olivat mitä julminta vainoa sosiaaliluokan perusteella, mukaan lukien lasten vainoaminen heidän vanhempiensa entisen elämän perusteella -- elämä jota nämä laoset eivät edes nähneet- Mutta juutalaiset eivät olleet näiden lasten tai vanhempien joukossa.

Papisto, osa venäläistä luonteenpiirrettä, ajettiin kuoliaaksi 1920-luvulla. Vaikka enemmistö ei ollut juutalaisia, liian usein ihmiset näkivät juutalaisten ohjaavan GPU:n ohjaavan erityisiä "kirkollisia osastoja" jotka työskentelivät tällä alueella.

1920-luvun lopulta läpi koko 1930-luvun insinöörejä vastaan käytiin oikeudenkäyntejä. Kokonainen luokka vanhempia insinöörejä eliminoitiin. Tämä ryhmä oli etupäässä venäläisiä, joukossa vähäinen määrä saksalaisia.

Venäläisen historian, arkeologian ja folkloen tutkiminen tukahdutettiin -- venäläisillä ei voinut olla menneisyyttä. Täytyy huomauttaa että komissioon joka valmisteli asetusta Venäjän yliopistojen historian ja filosofian laitosten kieltämiseksi kuului yhtä lailla sekä juutalaisia että ei-juutalaisia -- Goykhbarg, Larin, Radek ja Ropstein, kuten myös Bukharin, M. Pokrovski, Skvortshov-Stepanov ja Fritche. Sen allekirjoitti Lenin maaliskuussa 1921. Tämän määräyksen henki itsessään oli esimerkki kansallisesta vihasta: se oli isovenäläisten historia ja kieli jota ei enää tarvittu. 1920-luvulla Venäjän historian koko ymmärtäminen muuttui -- sitä ei ollut! Ja ymmärtämys siitä mitä isovenäläisyys on muuttui -- sellaista ei ollut.

ja mikä kaikkein tuskallisinta, me venäläiset itse kävelimme pitkin tätä itsetuhoisaa polkua. 1920-lukua pidettiin vapautetun kulttuurin aamunkoittona, vapautettuna tsarismista ja kapitalismista! Jopa sana "venäläinen", kuten "olen venäläinen" saatiin kuulostamaan vastavallankumoukselliselta huudolta jonka minä hyvin muistan lapsuudestani. Mutta ilman epäilystä kaikkialla kuultiin ja oli kirjoitettu sana "Russopyati!" [Kääntäjän huomautus: halvantava nimitys etnisistä venäläisistä.]

Me emme ole unohtaneet miltä se näytti vuosikymmenen ollessa huipussaan: venäläinen patriotismi oli kielletty ikuisiksi ajoiksi. Mutta ihmisten tunteet eivät unohdu. Ei se miltä tuntui nähdä Kristus Vapahtajan kirkko räjäntävän insinööri Dzhevalkinin toimesta, ja että tärkein taho tämän takana oli Kaganovich joka halusi tuhota myös St. Basil´in katedraalin. Venäläistä ortodoksisuutta ahdisteltiin julkisesti "ateisti-soturien" taholta joita Gubelman-Yaroslavsky johti. Mainittiin totuudenmukaisesti: "Se että juutalaiset kommunistit ottivat osaa kirkkojen tuhoamiseen oli erityisen loukkaavaa... riippumatta siitä kuinka loukkaavaa oli se, että venäläisten talonpoikien lapset ottivat osaa Kirkon vainoamiseen, osa jota ei-venäläiset esittivät oli vielä loukkaavampaa." (258) Tämä oli vastoin venäläistä sananlaskua: "Jos sinä onnistut saamaan huoneen talosta, älä heitä Jumalaa pois."

A. Voronel´in sanoin: "Juutalaiset näkivät 1920-luvun myönteisessä valossa kun taas venäläisille se oli tragedia." (259)

Totta, läntiset vasemmistolaiset intellektuaalit näkivät Neuvosto-todellisuuden jopa korkeampana; heidän ihailunsa ei pohjautunut kansallisuuteen vaan sosialismin ajatuksiin. Mitä vaadittaisiin jotta maailman tuntema ihailu Neuvostoliittoa kohtaan loppuisi? Kuka muistaa sen kun 48 'elintarviketyöläistä' teloitettiin "Suuren nälänhädän aiheuttamisesta" (who remembers the lightening crack of the firing squad executing 49 'food workers' for having "caused the Great Famine") -- nämä sabotaarit liha- kala- ja säilyketeollisuudessa? Näiden onnettomien joukossa oli kymmenen juutalaista. (269) Mitä vaadittaisiin jotta maailma lopettaisi Neuvostovaltion ihailun? Dora Shturman noudatti tarkkaavaisesti B. Brutskus´in esimerkkiä protestoidessaan läntistä älymystöä vastaan. Hän löysi joitakin jotka olivat halukkaita protestoimaan -- saksalaiset ja 'oikeistolaiset'. Albert Einstein tuittupäisesti allekirjoitti protestin, mutta veti sitten allekirjoituksensa pois häpeämättä koska "Neuvostoliitto oli tehnyt suuria saavutuksia, ja Länsi-Eurooppa... tulee pian kadehtimaan teitä." (261)

Tänään rakennetaan myyttiä että Neuvostoliitossa juutalaiset olivat aina toisen luokan kansalaisia. Tai, joskus henkilö kuulee että "1920-luvulla ei ollut vainoa; sen aika koitti myöhemin."

On hyvin harvinaista kuulla tunnustus että he eivät ainoastaan osallistuneet, vaan oli tietynlaista intoa juutalaisten keskuudessa kun he suorittivat barbaarisen nuoren hallituksen bisnestä. "Sekoitus tietämättömyyttä ja ylimielisyyttä jota Hannah kutsuu juutalaisten nousukkaiden tyypilliseksi luonteenpiirteeksi täytti hallituksen, sosiaalisen ja kulttuuri-eliitin. Häpeämättömyys ja innokkuus jolla kaikkea bolshevikkien politiikkaa toteutettiin -- oli se sitten Kirkon omaisuuden takavarikointia tai 'porvarillisen älymystön' vainoamista antoi bolshevikkien vallalle 1920-luvulla tietyn juutalaisen leiman." (263)

1990-luvulla eräs juutalainen intellektuaali sanoi: "1920-luvulla juutalaiset olivat ylpeitä uskonveljestään jolla oli upea ura vallankumouksessa, mutta ei paljon ajatellut kuinka tämä ura oli yhteydessä Venäjän kansan todellisiin kärsimyksiin... Kaikkein hätkähdyttävintä tänään on yksimielisyys jolla minun uskonveljeni (fellow Jews) kiistävät kaiken syyllisyyden 1920-luvun Venäjällä." (264)

Kuinka parantavaa olisi molemmille kansoille jos tällaisia yksinäisiä ääniä ei tukahdutettaisi... koska se on totta, 1920-luvulla juutalaiset monin tavoin palvelivat bolshebvikkien Moolokia ajattelematta haavoitettua maata sekä ollen kykenemättömiä näkemään millaiset seuraukset tästä olisi heille itselleen. Monet johtavat Neuvostoliiton juutalaiset kadottivat kaiken käsityksen maltillisuudesta tänä aikana, kaiken käsityksen siitä milloin oli aika lopettaa.