Two Hundred Years Together

LUKU 16: Sisällissodan aikaan

Trotski ylpeili kerran, että sisällissodan aikaan, jopa matkustaessaan omassa yksityisessä junanvaunussaan, hän kykeni löytämään aikaa tutustuakseen ranskalaisen kirjallisuuden tuoreimpiin teoksiin.

Ei että hän olisi ymmärtänyt tarkkaan mitä hän sanoi. Hän myönsi että hän ei kyennyt löytämään vain aikaa, vaan tilaa sydämessään 'vallankumouksellisten merimiesten' vetoamisen jotka oli värvätty pakolla Puna-armeijaan välillä, sekä määräyksen välillä teloittaa joka kymmenes sotilas yksikössä jopa eräröi taistella. Tuota, hän ei tavallisesti pysynyt paikalla valvoakseen tällaisten määräysten noudattamista.

Järjestellessään veristä sotaa Venäjän valtavilla tasangoilla, asukkaiden käsittämättömät kärsimykset eivät koskettaneet häntä millään tavalla. Hän liihoitteli korkealla vallankumouksen kansainvälisen juovuttavassa pilvessä.

Helmikuun vallankumous oli venäläinen vallankumous: riippumatta sitä kuinka päätäpahkainen, virheellinen ja turmiollinen se oli -- sen tavoitteena ei ollut tuhota koko edeltänyttä elämää; tuhota koko vallankumousta edeltänyttä Venäjää. Kuitenkin, välittömästi Lokakuun vallankumouksen jälkeen, tämä vallankumous levisi ulkomaille ja siitä tuli kansainvälinen ja tuhoisa rutto, joka ruokki itseään ahmimalla ja tuhoamalla sosiaalisen järjestyksen kaikkialla minne se levisi -- kaikki mikä oli rakennettu tuli tuhota; kaikki mitä oli viljelty tuli takavarikoida; jokainen joka vastusti tuli ampua. Punaiset olivat erityisen syventyneityä suureen sosiaaliseen kokeeseensa, joka oli määrätty toistumaan, laajenemaan ja leviämään koko maailmaan.

Helposta, nopeasta iskusta, tämä lokakuun vallankaappaus lähti vierimään lumipallon lailla kiivaaksi, kolme vuotta kestäneeksi sisällissodaksi, joka sai aikaan suunnatonta veristä tuhoa kaikkialla Venäjällä.

Entisen imperiumin monikansallisuus sekä Suuren sodan rekyyli vaikeutti bolshevikkien epähumaania suunnitelmaa että sen toteutumista. Toisin kuin Ranskan vallankumouksessa, joka tapahtui homogeenisessa Ranskassa -- ulkomailta käsin siihen ei juurikaan sekaannuttu, ja kaikkine kauhuineen siitä tuli kansallinen asia alusta loppuun -- Venäjän vallankumous oli monikansallisen hulluuden lietsoma. Siihen osallistui suuri määrä Punaisia latvialaisia (siihen aikaan Venäjän alamaisia), entisiä saksalaisia ja itävaltalaisia sotavankeja (organisoituina täysiverisiksi rykmenteiksi kuten unkarilaiset), ja jopa suuri määrä kiinalaisia. Epäilemättä kovimman iskun Punaisten taholta tekivät venäläiset; eräät heistä värvättiin pakolla kun taas toiset värväytyivät vapaaehtoisesti mielipuolisessa uskomuksessaan että he taistelisivat onnellisen tulevaisuuden itselleen. Kuitenkin, myös Venäjän juutalaisia oli heidän joukossaan.

Venäjän juutalaisten poliittisesti aktiivinen osapuoli, joka tuli bolshevikkien valtionhallintoa vuonna 1917, astui nyt aivan yhtä rohkeasti bolshevikkien sotilaalliseen rakenteeseen. Ensimmäisinä vuosina Lokakuun vallankumouksen jälkeen keskellä internationalistista kiihkoa, valta tässä maassa luisui vaivattomasti bolshevikkien käsiin. (1) He alkoivat välittömästi käyttää sitä ilman vilkaisua taaksepäin ilman pelkoa kontrollista -- jotkut ilman epäilystä, korkeampien ihanteiden nimeen, kun taas toiset -- alempien ihanteiden nimeen. Siihen aikaan, kukaan ei voinut kuvitella että sisällissota saisi aikaan suunnattomia pogromeita, ennen kuulumattomia julmuudessaan ja veren vuodatuksessaan, kaikkialla Etelä-Venäjällä.

Me voimme tuomita monietnisen sodan todellisen luonteen Punaisten pogromeista Kronstadt´in kansannousun tukahduttamisen aikaan maaliskuussa 1921. Eräs hyvin tunnettu sosialistinen vallankumouksellinen ja sosiologi Pitrim Sorokin kirjoittaa: "Kolmen vuorokauden ajan, latvialainen, bashkiiri, unkarilainen, tataari, venäläinen, juutalainen ja internationalistinen roskaväki riehui alkoholin ja veren hajun kiihoittamana, raiskasi ja tappoi ilman rajoitusta." (2)

Tai tässä on toinen muistiinpano tavalliselta todistajalta. Loppiaisjuhlan aikaan vuonna 1918, ortodoksien kulkue kulki linnoituksen porteista Tulassa -- ja 'kansainvälinen prikaati' ampui heidät.

Jopa armottomissa kansainvälisissä prikaateissa, 'Punakaartin' voima ei enää riittänyt. Bolshevikit tarvitsivat tavallisen armeijan. Vuonna 1918, "Lev Trotski, Sklyanskyn ja Jacov Sverdlovin avulla, loi Puna-armeijan. Monet juutalaiset taistelivat sen joukoissa. Jotkin yksiköt olivat kokonaan juutalaisia, kuten, esimerkiksi Josef Furmanin prikaati." (3) Juutalaisten osuus Puna-armeijan komentajissa (command corps) tuli suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, ja tämä suuntaus jatkui useita vuosia sisällissodan jälkeenkin. Tätä juutalaisten vaikutusvaltaa ovat tutkineet useat juutalaiset kirjailijat sekä tietosanakirjat.

1980-luvulla, israelilainen tutkija Aaron Abramovich käytti monia neuvostoliittolaisia lähteitä mukaan lukien The Fifty-Year Anniversary of the Soviet Armed Forces, The Soviet Historical Encyclopedia, Directives of the Front Command of the Red Army kootakseen yksityiskohtaisen nimiluettelon korkea-arvoisista juutalaisista komentajista Puna-armeijassa sisällissodasta Toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan.

Käykäämme läpi ne sivut jotka käsittelevät sisällissotaa. (4)

Tämä on hyvin laaja nimiluettelo; se alkaa Sotaneuvostosta (Revvoyensoviet), jossa Abramovich luetteloi L. Trotsky, E. Sklyanskyn, A. Rosengoltzin, sekä Y. Drabkin-Gusevin. Trotski määräsi "rintamien luomisen päämajojen kera, sekä uusien armeijoiden perustamisen, ja juutalaiset olivat läsnä melkein kaikissa rintamien ja armeijoiden neuvostoissa." Abramovich luetteloi kaikkein merkittävimmät henkilöt: D. Vayman, E. Pyatnitsky, L. Glezarov, L. Pechyorsky, I. Slavin, M. Lisovsky, G. Bitker, Bela Kun, Brilliant-Sokolnikov, I. Khodorovsky. Aiemmin, sisällissodan alussa, Petrogradin sotilasalueen komentajia (the Extraordinary Command Staff of the Petrograd Military District) johti Uritsky, ja Petrogradin vallankumouksellisen puolustuskomitean jäsenten joukossa olivat Sverdlov (puhemies), Volodarsky, Drabkin-Gusev, Ya. Fishman (vasemmistolainen sosialistinen vallankumouksellinen) sekä G. Chudnovsky.

Toukokuussa 1918, sotilasalueiden yhdentoista komissaarin joukossa oli kaksi juutalaista: E. Yaroslavsky-Gubelman (Moskovan alue) ja S. Nakhimson (Jaroslavskin alue). Sodan aikana, useat juutalaiset olivat vastuussa armeijoista: M. Lashevich oli vastuussa Itärintaman 3. armeijasta ja myöhemmin Itärintaman 7. armeijasta; V. Lazarevich oli vastuussa Länsirintaman 3. armeijasta; G. Sokolnikov johti Eteläisen rintaman 8. armeijaa; N. Sorkin 9. armeijaa ja I. Yakir 14. armeijaa. Abramovich tunnollisesti luetteloi useita juutalaisia päälliköitä sekä Neuvostojen (revvoyensoviets) jäseniä jokaisessa kahdessakymmenessä armeijassa; sitten komentajat ja divisioonien komissaarit (luettelo jälkimmäisestä, toisin sanoen, niistä jotka olivat vastuussa ideologisesta haarasta, oli kolme kertaa pidempi kuin lista juutalaisista divisioonien komentajista). Tähän tapaan Abramovich kuvaa prikaateja, rykmenttejä, sekä erillisosastoja. Hän luetteloi poliittisen hallinnon juutalaisia päälliköitä sekä sotaoikeuden tuomareita kaikilla tasoilla, huomauttaen että "erityisen suuri osuus juutalaisia voidaan löytää poliittisten virkamiesten (tai: upseerien) joukosta Puna-armeijan kaikilla tasoilla... Juutalaiset esittivät tärkeää roolia huollossa... Juutalaisilla oli tärkeitä asemia myös armeijan lääkärien joukossa: saniteetti-hallinnon päällikköinä rintamilla ja armeijoissa, yksikköjen lääkäreinä... Monet juutalaiset -- suurien yksikköjen ja erillisosastojen komentajat -- erottuivat rohkeutensa, sankarillisuutensa sekä johtamistaitojen ansiosta, mutta tämän luvun suppean luonteen vuoksi me emme voi antaa yksityiskohtaista kuvausta juutalaisista Puna-armeijan sotilaiden, komentajien ja poliittisten virkamiesten saavutuksista." Jos listaamme säntillisesti armeijoiden komentajat, tutkija unohtaa vielä yhden juutalaisen, Tikhon Khvesin, joka sattuu olemaan vastuussa 4. armeijan Itärintamasta, sitten 8. armeijan Eteläisestä rintamasta ja lopulta Turkestanin rintaman 1. armeijasta. (5)

The Russian Jewish Encyclopedia antaa lisää tietoa joistakin komentajista (tässä minä haluaisin siteerata vuoden 1994 painosta, sillä meidän nykyisenä vapaana aikakautena sen tekijät päättivät olla rehellisiä -- kirjoittaen totuuden mukaisesti kaikesta, mukaan lukien vähemmän kunnialliset asiat).

Drabkin-Gusev´ista tuli Puna-armeijan poliittisen hallinnon päällikkö, sekä koko Puna-armeijan johtaja vuonna 1921. Myöhemmin hän oli IstPartin (Bolshevikki-puolueen ja Lokakuun vallankumouksen historian komission) johtaja, sekä tärkeä hahmo Kominternissa ja hänet haudattiin Kremlin muuriin Moskovassa.

Mihail Gaskovich-Lashkevicholi useiden Neuvostojen (revvoyensoviets) jäsen, ja myöhemmin hän oli vastuussa Siperian sotilasalueesta, ja tämän jälkeen hänestä tuli Ylimmän neuvoston puhemies (Chairman of the Revvoyensoviet of the USSR). Kuitenkin hänet haudattiin pelkästään Maaliskuun puistoon Pietarissa.

Israel Razgon oli Petrogradin sotilasalueen päämajan sotilaallinen komissaari ja hän otti osaa Kronstadt´in kapinan tukahduttamiseen. Myöhemmin, hän oli vastuussa Puna-armeijasta Bukharassa, tukahduttaen kansannousun Keski-Aasiassa; tämän jälkeen hän työskenteli Mustanmeren laivaston päämajassa.

Boris Goldberg oli Tomskaya Guberniya´n sotilaallinen komissaari, myöhemmin Permskaya Guberniya´n sotilaallinen komissaari; sitten Privolzhskiyn sotilasalueen komissaari ja tämän jälkeen hän oli vastuussa reservin armeijasta kuten eräs Neuvostoliiton siviili-ilmailun perustajista myöntää.

Modest Rubenstein oli erityisjoukkojen apulaispäällikkö (Deputy Head of the Revvoyensoviet of the Special Army), ja myöhemmin hän oli erään armeijan ryhmän poliittisen hallinnon päällikkö.

Boris Hippo oli Mustanmeren laivaston poliittisen hallinnon päällikkö myöhemmin hän toimi Itämeren laivaston poliittisessa hallinnossa, Turkestanin rintamalla, hän oli Keski-Aasian sotilasalueen poliittisen hallinnon päällikkö, ja myöhemmin Kaukasian armeijan poliittisen hallinnon päällikkö.

Michail Landa oli armeijan poliittisen divisioonan päällikkö -- koko Puna-armeijan poliittisen hallinnon apulaispäällikkö, ja myöhemmin Valkovenäjän poliittisen hallinnon päällikkö ja sitten Siperian sotilaspiirin poliittisen hallinnon päällikkö.

Lev Berlin oli Volgan sotilaslaivueen komissaari ja myöhemmin hän toimi Krimin armeijan poliittisessa hallinnossa ja sen jälkeen Baltian laivaston poliittisessa hallinnossa. (6)

Kuitenkin, kuinka monta huomattavaa henkilöä palveli alemmilla tasoilla?

Boris Skundin, joka oli kelloseppä Sverdlovin apulainen, nousi menestyksellisesti divisioonan sotilaalliseksi komissaariksi, armeijan päämajan komissaariksi, rintaman poliittiseksi tarkkailijaksi, ja lopulta 1. ratsuväen poliittisen hallinnon apulaispäälliköksi.

Avenir Khanukaev oli erään sissijoukon komentaja joka joutui myöhemmin vallankumouksellisen oikeusistuimen eteen rikoksista Ashgabatin valtauksen aikaan mutta vapautettiin syytteistä, ja samana vuonna, 1919, hänestä tehtiin poliittinen täysivaltainen lähettiläs (was made into political plenipotentiary of the TurkCommission of the All-Russian Central Executive Committee of the Soviet of People's Commissars on Kashgar, Bukhara and Khiva).

Moses Vinnitsky oli juutalaisen sotilasrykmentin jäsen Odessassa vuonna 1905, ja myöhemmin jengijohtaja. Hänet vapautettiin pakkotyöleiriltä Helmikuun vallankumouksen myötä ja hänestä tuli juutalaisen taisteluprikaatin komentaja Odessassa; ja hän samaan aikaan johti koko Odessan maanalaista rikollisuutta. Vuonna 1919 hän oli erityispataljoonan komentaja ja myöhemmin hän oli vastuussa Puna-armeijan jalkaväki-rykmentistä. Hänen yksikkönsä "koostui anarkisteista ja rikollisista". Lopussa joku hänen omistaan ampui hänet.

Sotilaskomissaari Isaiah Tzalkovich komensi Punaisia kadetteja Kronstadt´in kapinan tukahduttamisen aikaan.

Me voimme nähdä myös epätavallisia naisia bolshevikkien korkeissa asemissa.

Nadezda Ostrovskaya nousi Gubkomin (puoluekomitean) päälliköksi ja myöhemmin koko 10. armeijan poliittisen hallinnon päälliköksi.

Cecilia Zelikson-Bobrovskaya oli nuorena ompelijatar, ja hänestä tuli Venäjän kommunistisen puolueen Moskovan komitean sotilasosaston päällikkö. (8)

Neuvostoliittolaiset käyttivät "Punaisten kasakoiden joukkueet". Kuitenkaan nämä eivät olleet kasakoita jotka olisivat omaksuneet kommunistisen ideologian, vaan pelkästään roistoja (jotka toisinaan pukeutuivat Valkoisten asuun hämätäkseen). Nämä 'kasakat' koostuivat kaikista kansallisuuksista, romanialaisista kiinalaisiin, ja heidän joukossaan oli täysiverinen latvialainen ratsuväkiyksikkö. Eräs venäläinen, Vitaly Primakov, oli komentajana ja sen poliittista osastoa johti I.I. Minz (Isaac Greenberg toista divisioonaa), ja S. Turovskiy oli päämajan johtaja. A. Shilman oli operatiivisen osaston päällikkö, S. Davidson johti divisioonan sanomalehteä ja Ya. Rubinov oli vastuussa joukkueen hallinnosta. (9)

Vilkaiskaamme vielä Puna-armeijan kuuluisia johtajia, nimiä jotka eivät koskaan painu unholaan: Vladimir Antonov-Ovseyenko, Vasily Blucher, Semyon Budyonny, Klim Voroshilov, Boris Dumenko, Pavel Dybenko, Aleksa Dundich, Dmitry Zhloba, Vasily Kikvidze, Epifan Kovtukh, Grigory Kotovsky, Philip Mironov, Mikhail Muravyov, Vitaly Primakov, Ivan Sorokin, Semyon Timoshenko, Mikhail Tukhachevsky, Ieronim Uborevich, Mikhail Frunze, Vasily Chapaev, Yefim Shchadenko, Nikolay Shchors. Miksi, eivätkä he voineet viedä asioita päätökseen ilman juutalaisia?

Tai sadat ja tuhannet venäläiset kenraalit ja upseerit aiemasta Keisarillisesta armeijasta, jotka palvelivat Puna-armeijassa, vaikkakaan eivät poliittisessa osastossa (heitä ei kutsuttu sinne), vaan muissa tärkeissä viroissa. Totta, heillä oli eräs komissaari ase niskan takana, ja monet palvelivat koska heidän perheensä oli otettu panttivangiksi, erityisesti sotilaallisten epäonnistumisten tapauksissa. Kuitenkin heistä oli suurta hyötyä Punaisille, ja kenties heidän ansiostaan bolshevikit lopulta voittivat. Miksi, "vain kenraalikunnan upseereista vain puolet työskenteli bolshevikeille"? (10)

Eikä meidän pitäisi unohtaa sitä että monien venäläisten talonpoikien varhainen ja kohtalokas vastaanottavaisuus bolshevikkien propagandalle. Shulgin huomautti tylysti: "Kuolema porvaristolle", ja hän oli niin menestyksekäs Venäjällä sillä veren haju päihdyttää, voi, niin monet venäläiset; ja he joutuvat kiihkon valtaam kuten villieläimet." (11)

Kuitenkin, välttäkäämme toista järjetöntä äärimmäisyyttä, kuten seuraava: "Kaikkein innokkaimmat teloittajat Chekassa eivät olleet lainkaan 'pahamaineisia juutalaisia', vaan äskettäisiä Kruunun suosikkeja, kenraaleita ja upseereita." (12) Aivan kuin heitä suvaittaisiin siellä, Chekassa! Heidät kutsuttiin sinne yhtä tarkoitusta varten -- teloittamaan. Kuitenkin, miksi tällainen innokkuus? Ne juutalaiset, jotka työskentelivät Chekassa, olivat, tietysti, eivät näitä 'pahamaineisia juutalaisia', vaan hyvin nuoria ja 'sitoutuneita'. joiden pään vallankumous-roska oli täyttänyt. Ja minä arvelen että he eivät palvelleet siellä teloittajina vaan useimmiten kuulustelijoina.

Cheka (Extraordinary Commission, Che-Ka) perustettiin joulukuussa 1917. Se vahvistui nopeasti ja vuoden 1918 alkuun mennessä se täytti koko väestön kuoleman pelolla. Itse asiassa, se oli Cheka joka käynnisti 'punaisen terrorin' jo kauan ennen kuin sen syntyminen virallisesti julistettiin 5.9.1918.

Cheka harjoitti terroria synnyinhetkestään lähtien ja jatkoi sitä kauan sisällissodan jälkeen. Tammikuuhun 1918 mennessä, Cheka "tuomitsi ihmisiä kuolemaan paikan päällä ilman tutkimuksia ja oikeudenkäyntiä". Sitten kansakunta näki satojen ja myöhemmin tuhansien täysin viattomien panttivankien sieppaamisen, heidän joukko-teloituksen, tai hukuttamiset kokonaisissa proomuissa. Historioitsija S.P. Melgunov, joka itse joutui Chekan vankilaan, muistelee unohtumattomasti koko 'Punaisen terrorin' eeppistä tarinaa teoksessaan Red Terror Venäjällä vuosina 1918 - 1923.

Ei ollut yhtä ainutta kaupunkia tai aluetta ilman Chekan toimistoa, josta nyt tulee valtionhallinnon tärkein hermo, ja joka kumoaa viimeisetkin jäljelle jääneet lain rippeet. Venäjän Federaatiossa ei ollut yhtä ainutta paikkaa jossa ei olisi ollut jatkuvia teloituksia. Yhden miehen (Dzerzhinsky) yksi käsky tuomitsi useita tuhansia ihmisiä välittömään kuolemaan. Ja silloinkin kun tapauksia tutkittiin, chekistit noudattivat virallisia käskyjä: "Älä etsi todisteita jos epäillään vihamielisestä puheesta tai teosta Neuvostovaltiota vastaan. Ensimmäinen kysymys joka sinun pitäisi esittää on mihin sosiaaliluokkaan hän kuuluu, mikä on hänen syntyperänsä, koulutus ja ammatti. Näiden kysymysten pitäisi määrittää epäillyn kohtalo." (The words of M. Latsis in the bulletin Red Terror on November 1, 1918 and in Pravda on December 25, 1918.) Melgunov huomauttaa: "Latsis ei tätä keksinyt, hän yksinkertaisesti lainasi Robespierreä: 'Teloittaakseen isänmaan viholliset, riittää kun selvittää heidän identiteettinsä. Ei vaadita rangaistusta vaan eliminointi.'" Ohjeet saatiin pääkonttorista ja niitä levitettiin kaikkialle Venäjälle Chekan viikoittaisessa tiedotteessa, ja Melgunov siteeraa tätä lehteä tarkasti: "Punainen miekka ilmestyy Kiovassa... Toimittaja Lev Krainy sanoo: 'Vanhat moraalin ja inhimillisyyden perustukset jotka porvaristo loi eivät voi olla enää olemassa meitä varten...' Eräs Schwartz jatkaa: 'Tämä julistettu Punainen terrori pitäisi toteuttaa proletariaatin tapaan... Jos kaikkien tsarismin ja kapitalismin palvelijoiden fyysinen tuhoaminen on edellytys maailmanlaajuisen proletariaatin diktatuurin toteuttamiselle, siten, se ei lopu meihin.'" (13)

Se oli kohdistettu, edeltä suunniteltu ja pitkäkestoinen Terrori. Melgunov myös antaa arvion tämän 'ennen kuukumattoman teurastuksen' uhrien määrästä (tarkkoja lukuja ei ollut silloin saatavilla): "Kuitenkin, minä arvioin että nämä kauhut kalpenevat merkityksettömiksi verrattuna uhrien määrään joita tuli Etelässä sisällissodan lopulla. Denikin´in (Valkoisen armeijan kenraali Eteläisellä rintamalla) hallinto oli murenemassa. Uusi valta oli nousemassa, ja sitä seurasi kostonhimoisen terrorin verinen hallinto. Tässä vaiheessa se ei ollut sisällissota, se oli entisten vihollisten fyysistä likvidointia." Ratsioita, etsintöjä ja uusia ratsioita ja pidätyksiä tapahtui aalloittain. "Koska vangittuja oli niin paljon, he käyttivät konekivääriä. He teloittivat 15...16 vuotiaita lapsia ja 60-vuotiaita vanhuksia." Seuraavassa on lainaus Chekan ilmoituksesta Kuban´in alueelta: "Kasakoiden kylät ja siirtokunnat jotka antavat suojan Valkoisille ja Vihreille (ukrainalaisille nationalisteille), tulee tuhota, koko aikuisväestö teloittaa ja kaikki omaisuus takavarikoida." Wrangel´in mukaan (eräs toinen Valkoisten kenraali), "Krimin niemimaata kutsuttiin 'Venäjän hautausmaaksi'." Eri lähteet vihjaavat että teurastettujen lukumäärä oli 120 000...150 000.

"Sevastopolissa ihmisiä ei vain ammuttu, vaan heitä hirtettiin, hirtettiin kymmenittäin ja jopa sadoin. Nakhimov Prospect´illa (tärkeä katu) makasi hirtettyjen ruumiita... Ihmisiä pidätettiin kaduilla ja teloitettiin nopeasti ilman oikeudenkäyntiä. Terrori Krimin niemimaalla jatkui vuoden 1921 läpi." (14)

Mutta riippumatta siitä kuinka syväle me kaivaudumme Chekan, erityisyksikköjen, erikoisjoukkojen historiaan, liian monet teot ja nimet jäävät tuntemattomiksi, jotka silminnäkijöiden maatuneet jäännökset sekä poltettujen bolshevikki-asiakirjojen tuhka peittää. Kuitenkin, nämä jäljelle jääneet dokumentit ovat paljon puhuvia. Tässä on kopio muistiin merkitystä Kommunistisen puolueen keskuskomitean poliittisen toimiston kokouksesta 18.4.1919, joka on saatu Trotskin arkistoista Columbian Yliopistosta:

Attended cc.[comrades] Lenin, Krestinsky, Stalin, Trotsky.

Lausunto c. Trotskilta että juutalaiset ja latvialaiset muodostavat suuren osuuden etulinjan chekistien virkamiehistä, etulinjan ja takakentän toimeenpano-komiteoista, sekä keskeisistä neuvosto-virastoista, ja että osuutensa etulinjan sotilaista on suhteellisen pieni, ja tämän vuoksi, voimakasta chauvinistista agitaatiota suoritetaan Puna-armeijan sotilaiden keskuudessa, jonkinlaisella menestyksellä, ja että, c. Trotskin mielipiteen mukaan, on välttämätöntä levittää Puolueen henkilökuntaa jotta kaikkia kansakuntia edustavat upseerit (tai: virkamiehet) jaettaisiin tasapuolisesti etulinjan ja takakentän kesken. (15)

Tämä kirjailija tarjoaa tilastotietoa 15.9.1918: "Etnisten vähemmistöjen joukossa -- useita latvialaisia sekä melko paljon puolalaisia -- juutalaisten määrä on hyvin huomattava, erityisesti Chekan tärkeiden ja aktiivisten viranomaisten joukossa, kuten komissaareissa ja tutkijoissa. Esimerkiksi, Vastavallankumouksellisten viraston tutkijoiden joukossa, joka oli Chekan tärkein virasto, puolet oli juutalaisia." (17)

Alla on luettelo useista chekisteistä (Russian Jewish Encyclopedia):

Veniamin Gerson oli Chekassa vuodesta 1918 lähtien. Hän oli Dzerzhinskyn henkilökohtainen avustaja (referent).

Israel Leplevsky, entinen Bundin jäsen, liittyi bolshevikkeihin vuonna 1917, ja työskenteli Chekassa vuodesta 1918 kähtien; hän oli Valtion poliittisen direktoraatin johtaja (jonka Cheka perusti vuonna 1922) Podolsk Guberniya´ssa ja myöhemmin Odessan erityisyksikön johtaja. Ja hän yleni OGPU:n päälliköksi (Joint State Political Directorate, Chekan seuraaja). Myöhemmin hänellä oli virkoja Valko-Venäjän ja Uzbekistanin sisäministeriössä.

Zinovy Katznelson´ista tuli chekisti välittömästi Lokakuun vallankumouksen jälkeen; myöhemmin hän oli useiden armeijoiden erityisosastojen johtaja, ja sitten koko Eteläisen rintaman päällikkö. Tämän jälkeen me voimme nähdä hänet Chekan päämajan ylimpien virkamiesten joukossa, ja tämän jälkeen hän oli vastuussa Transkaukasian Chekasta, Pohjois-Kaukasian GPU:sta, Harkovan GPU:sta (eräs toinen Chekan jälkeinen salaisen poliisin organisaatio); hän oli myös GULAG:in varajohtaja (hallituksen virasto joka johti Neivostoliiton pakkotyöleirejä).

Solomon Mogilevsky oli tuomarina Ivano-Voznesensk´in oikeusistuimessa vuonna 1917; sitten vastuussa Chekasta Saratovissa. Myöhemmin me löydämme hänet taas armeijan tuomarina, ja sen jälkeen hän toimi Moskovan Chekan tutkimusviraston apulaispäällikkönä, Chekan päämajan ulkomaan asioiden päällikkönä, ja Transkaukasian Chekan päällikkönä.

Ignaty Vizner palveli Chekan päämajan erityisyksikössä, hän oli Bryansk´in Chekan perustaja, ja myöhemmin hän tutki Kronstadt´in kapinaa, ja hänellä oli erityinen asema Cheka-GPU:ssa erityisen tärkeissä asioissa.

Lev Levin-Velsky, entinen Bundin jäsen (juutalainen sosialistinen työläisten organisaatio), oli vastuussa Simbirsk Guberniya´n Chekasta vuosina 1918 - 1919, ja myöhemmin hän toimi 8. armeijan erityisosastossa, ja tämän jälkeen Astrakhan Guberniya´n Chekassa. Vuodesta 1921 lähtien, Chekan päämajan täysivaltainen Kauko-idän lähettiläs, ja myöhemmin, vuodesta 1923, OGPU:n Keski-Aasian täysivaltainen lähettiläs. Vuodesta 1930, hän työskenteli Moskovan OGPU:ssa, ja myöhemmin, Neuvostoliiton sisäisten asioiden virastossa.

Nahum (Leonid) Etington toimi aktiivisesti Chekassa vuodesta 1919 lähtien. Myöhemmin hän oli Smolensk Guberniya´n Chekan päällikkö, ja tämän jälkeen hän työskenteli Bashkirian GPU:ssa. Hän järkesti Trotskin salamurhan.

Isaak (Semyon) Schwartz oli Ukrainan Chekan johtaja vuosina 1918 - 1919. Hänen jälkeensä tuli Yakov Lifshitz, joka vuoden 1919 alussa oli salaisten operaatioiden divisioonan johtaja ja samaan aikaan Kiev Guberniya´n Chekan apulaisjohtaja. Myöhemmin hän oli Chernigov Guberniya´n Chekan apulaispäällikkö ja tämän jälkeen Kharkov Guberniya´n Chekan apulaispäällikkö. Tämän jälkeen hän oli vastuussa Ukrainan Chekan operatiivisesta päämajasta. Vuosina 1921 - 1922, hän johti Kiev Guberniya´n Chekaa.

Matvei Berman aloitti uransa Pohjois-Uralin Chekassa; vuonna 1919 hänet nimitettiin Yekaterinburg Guberniya´n Chekan apulaisjohtajaksi. Vuodesta 1920 hän toimi Tomsk Guberniya´n Chekan johtajana; vuodesta 1923 Buryat-Mongolian Guberniya´n johtajana; vuodesta 1924 Keski-Aasian OGPU:n varajohtajana; vuodesta 1928 Vladivostokin OGPU:n johtajana; vuodesta 1932 koko GULAG:in johtajana. Hänen veljensä Boris toimi valtion tiedustelupalvelussa vuodesta 1920 lähtien; vuodesta 1936 hän palveli NKVD:n ulkomaan tiedustelun apulaispäällikkönä. Boris Pozern, Petrogradin kommuunin komissaari, vahvisti ihmisten mielikuvaa chekisti-juutalaisesta: 2.9.1918, hän oli eräs Punaisen terrorin julistuksen allekirjoittajista Zinoviev´in ja Dzerzhinsky´n kanssa.

Kuitenkin, oli myös muita, jopa kuuluisampia yksilöitä. Esimerkiksi, Yakov Agranov, chekisti. Hän johti Kronstadt´in kapinaan osallistuneiden julmia kuulusteluja. Tai pahamaineinen Yakov Blumkin, joka otti osaa Saksan suurlähettilään salamurhaan vuonna 1918; hänet pidätettiin mutta armahdettioin myöhemmin, ja sitten hän palveli Trotskin sihteeristössä -- ja myöhemmin Mongoliassa, Transkaukasiassa, Lähi-idässä, ja hänet ammuttiin vuonna 1929.

Ja oli useita henkilöitä jokaisen Chekan organisaation takana... ja sadat sekä tuhannet viattomat kohtasivat heitä kuulustelujen aikana, kellareissa ja teloitusten aikana.

Näiden uhrien joukossa oli myös juutalaisia. Ne jotka kärsivät 'porvaristoon kohdistuneessa' kommunistien massiivisessa teurastuksessa olivat enimmäkseen kauppiaita. "Maloarkhangelsk´in alueella, eräs kauppias (Yushkevich) laitettiin punahehkuiseen jäterautaa sulattavaan uuniin kommunisti-joukkueen toimesta rangaitstukseksi siitä että hän ei kyennyt maksamaan veroja." Eräät talonpojat, jotka eivät pystyneet luovuttamaan tarpeeksi viljaa (who defaulted on the surplus appropriation system), laskettiin sidottuina kaivoon simuloimaan hukkumista; tai, talvella, he jäädyttivät ihmiset jäisiksi pylväiksi siitä että he eivät kyenneet maksamaan vallankumous-veroa. Rangaistuksen laatu riippui teloittajien mielikuvituksesta. (19)

Samoin, Korolenko kuvailee kuinka kaksi mylläriä, nimeltään Aronov ja Mirkin, ammuttiin ilman oikeudenkäyntiä siitä hyvästä että nämä eivät suostuneet noudattamaan absurdeja kommunistien määräämiä hintoja jauhoilla. (20) Tai tässä on vielä yksi esimerkki. Vuonna 1913, entinen Kiovan kuvernööri puolusti Beiliniä (Beilinin oikeudenkäynnin aikaan). Kun Punaiset tulivat, hänet pidätettiin. Tuhannet juutalaiset allekirjoittivat vetoomuksen hänen puolestaan; kuitenkin, Cheka ampui hänet.

Kuinka me voimme sitten selittää että Venäjän väestö yleisesti piti tätä uutta terroria 'juutalaisena terrorina'? Katso kuinka monia viattomia juutalaisia syytettiin tästä. Miksi käsitys siitä että juutalaiset ja chekistit olivat samoja oli niin laajalle levinnyt sekä Punaisten että Valkoisten joukossa, kuten myös väestön keskuudessa yleisesti? Kuka on siitä vastuussa? Monet. Ja Valkoinen armeija on myös vastuussa, kuten me kerromme myöhemmin. Kaikkein vähäisin näistä syistä ei ole se, että korkeassa asemassa olevat chekistit itse levittivät tätä käsityst.

Tänään me kuulemme katkeria valituksia että he eivät olleet ainoastaan juutalaisia jotka nousivat valtaan, ja miksi meidän pitäisi odottaa minkäänlaista lauhkeutta juutalaisilta chekisteiltä? Totta, nämä vastaväitteet eivät voi muuttaa raakaa todellisuutta: uskomattoman suuri valta oli tullut näiden juutalaisten chekistien käsiin, jotka siihen aikaan olivat ylimpänä, jotka olivat Venäjän juutalaisten edustajia (riippumatta siitä kuinka hirvittävältä se kuulostaa). Ja nämä edustajat (taas kerran, joita heidän oma kansa ei valinnut), eivät kyenneet hillitsemään itseään. Ja juutalainen kansa (joka ei valinnut näitä chekistejä edustajikseen), ei myöskään kyennyt pysäyttämään heitä: ole varovainen, tässä maassa on pieni vähemmistö!

Petliura´n joukkojen pogromit olivat erityisen julmia ja systemaattisia, kuten esimerkiksi pogromit Proskurov´issa, Felsztyn´issä ja Zhytomir´issä helmikuussa 1919, Ovruch´issa maaliskuussa Trostyanets´issa, Uman´issa ja Novomirgorod´issa toukokuussa 1919. Pahimmat itsenäisten rosvojoukkojen suorittamat pogromit olivat Smila´ssa (maaliskuu 1919), Elisavetgrad´issa, Radomyshl´issa, Vapniarka´ssa ja Slovechno´ssa toukokuussa 1919, Dubovka´ssa (kesäkuu 1919), ja Kiovassa (lokakuu 1919). Valko-Venäjällä, oli puolalaisten sotilaiden suorittamia pogromeja, erityisesti Bobruisk´in alueella, sekä Puolan tukemien joukkojen suorittamina Bulak-Balachowicz´issa Mazyr´issa, Turov´issa, Petrakov´issa, Kapatkevitchy´ssä, Kovchitsy´ssä ja Gorodyatitchy´ssä (vuosina 1919, 1920, ja 1921).

Ukrainan juutalaiset olivat kauhuissaan pogromien murha-aallosta. Lyhyiden hengähdystaukojen aikana, juutalaisväestö joukoittain ryöstetyistä tai uhatuista paikoista. Oli todellakin juutalaisten joukko-exodus kylistä ja pienistä kaupungeista läheisiin suurempiin kaupunkeihin tai kohti Romanian vastaista rajaa koska he uskoivat (turhaan) löytävänsä apua sieltä, tai he yksinkertaisesti "päämäärättömästi pakenivat paniikissa" samoin kuin he pakenivat Tetiiv´istä ja Radomyshl´istä. "Kaikkein suurimmat ja kukoistavimmat yhteisöt muuttuivat autioiksi. Juutaaliset kaupungit ja kylät näyttivät synkiltyä hautausmailta -- kodit poltettuina ja kadut kuolleina ja autioina. Useat kaupunginosat tuhottiin täydellisesti ja poltettiin -- Volodarka, Boguslav, Borshchagovka, Znamenka, Fastov, Tefiapol, Kutuzovka ja muut paikat. (61)

Tutkikaamme nyt Valkoisten puolta. Ensivilkaisulla se saattaa näyttää vastatoimenpiteeltä että juutalaiset eivät tukeneet bolshevismin vastaista liiketä. Lopujen lopuksi, Valkoiset joukot olivat huomattavasti enemmän demokratiaa kannattavia kuin bolshevikit, eivätkä ainoastaan monarkistit ja kaikenlaiset nationalistit olleet liittyneinä heihin vaan myös monet liberaalit ryhmät ja kaikenlaiset anti-bolshevistiset sosialistit. Joten miksi me emme näe juutalaisten jakavan näitä samoja poliittisia näkemyksiä ja sympatioita siellä?

Kohtalokkaat tapahtumat auttamattomasti erottivat juutalaiset Valkoisten liikkeestä.

The Jewish Encyclopedia informoi meitä että "aluksi monet Rostovin juutalaiset tukivat Valkoisten liikettä. 13.12.1917, eräs kauppias-prinssi (a merchant prince), A. Alperin, antoi 800 000 ruplaa jotka Rostovin juutalaiset olivat keränneet, A. Kaledin´ille, Don´in kasakoiden johtajalle jotta hän voisi organisoida bolshevismin vastaiset kasakka-joukot." (62) Kuitenkin, kun Kenraali Alekseev (eräs toinen Valkoisten komentaja) oli kokoamassa ensimmäistä joukkuettaan joulukuussa 1917, samassa Rostovin kaupungissa ja tarvitsi rahaa sekä pyysi (pyysi -- ei vaatinut) Rostov-Nakhichevan´in porvaristolta (etupäässä juutalaisia ja armenialaisia) rahaa, nämä kieltäytyivät ja hän sai hankituksi vain murusia, ja hän joutui marssimaan ulos talveen puutteellisesti varustautuneiden sotilaiden kera -- hänen Jäiselle marssilleen. Ja myöhemmin, "kaikkiin Vapaaehtoisarmeijan vetoomuksiin suhtauduttiin enimmäkseen ylenkatseella, kuitenkin, kun bolshevikit näyttäytyivät ja vaativat rahaa sekä arvoesineitä, ihmiset tottelevaisesti antoivat yli miljoona ruplaa ja kokonaisia tavara-varastoja." (63) Kun Venäjän entinen (Väliaikaishallituksen) pääministeri, prinssi G.E. Lvov, kerjäsi apua ulkomailta, vieraillen New Yorkissa ja Washingtonissa, hän tapasi amerikkalaisten juutalaisten delegaation joka kuunteli häntä mutta ei tarjonnut apua.

Kuitenkin, Pasmanik lainaa erästä kirjettä jossa sanotaan, että vuoden 1918 loppuun mennessä, "yli kolme ja puoli miljoonaa ruplaa... kerättiin etupäässä juutalaisten ympyröistä, jolloin lupaus hyvästä tahdosta juutalaisia kohtaan Valkoisten viranomaisten taholta. Tästä huolimatta, juutalaisilta virallisesti kiellettiin ostamasta maata Chernomorskaya Guberniya´ssa "useiden juutalaisten pahantahtoisen keinottelun vuoksi", vaikka määräys kumottiin pian. (65)

Jewish Encyclopedia myös kertoo meille että "Rostovin juutalaiset liittyivät kasakoiden sissi-pataljooniin sekä kenraali L. Kornilov´in armeijan opiskelija-pataljoonaan." (66)

Pariisissa vuonna 1975, Eversti Levitin, Kornilovin rykmentin viimeinen elossa oleva komentaja, kertoi minulle että vain harvat juutalaiset valtakirjan saaneet aliupseerit (warrant officers) jotka oli värvätty Kerenskyn aikana, olivat lojaaleja Korniloville niin kutsuttuina 'Kornilovin päivinä' elokuussa 1917.

Kuitenkin me tiedämme että monet Valkoiset hylkäsivät myötätuntoiset tai neutraalit juutalaiset -- koska juutalaisia oli niin paljon Punaisten puolella, epäluottamus ja viha sikisi Valkoisten sotilaiden keskuudessa. Eräs nykyaikainen tutkimus vihjaa että "olemassaolonsa ensimmäisen vuoden aikana, Valkoisten liike oli käytännössä vapaa antisemitismistä ainakin merkittävien tapahtumien suhteen (at least in terms of major incidents), ja juutalaiset itse asiassa palvelivat Vapaaehtoisten armeijassa. Kuitenkin... tilanne muuttuii dramaattisesti vuoteen 1919 mennessä. Ensiksi, Ympärysvaltojen voiton jälkeen (Ensimmäisessä maailmansodassa), Valkoisten laajalle levinnyt uskomus että saksalaiset auttoivat bolshevikkeja korvautui legendalla (mythos) että juutalaiset olivat bolshevismin selkäranka. Toisaalta, sen jälkeen kun Valkoiset miehittivät Ukrainan, he joutuivat pakkomielteisen paikallisen antisemitismin valtaan joka auttoi heitä omaksumaan juutalaisvastaisia toimia." (67)

"Trotski ja Nakhamkis (eräs bolshevikkien keskuskomitean agentti) hypnotisoi Valkoisten armeijan ja tämä sai heidät yhdistämään mielessään bolshevismin juutalaisuuteen, ja se johti pogromeihin." (68) Valkoiset näkivät Venäjän juutalaisten komissaarien miehittämänä -- ja he marssivat vapauttaakseen hänet (Venäjän). Ja kun ottaa huomioon tämän nuoren huonosti organisoidun armeijan erilliset yksiköt jotka olivat hajallaan ympäri suunnatonta Venäjän aluetta, sekä keskeisen auktoriteetin puutteen tässä sodassa, ei ole ihme että, valitettavasti, jotkut Valkoiset sotilaat syyllistyivät pogromeihin. A.I. Denikin, kuten eräät muut Eteläisen armeijan johtajat (esim. V.Z. Mai-Mayevsky), kannattivat Kadet-puoluetta (Perustuslaillinen demokraattinen puolue) sekä sosialisti-vallankumouksellisia näkemyksiä (Socialist Revolutionary views), ja he pyrkivät pysäyttämään siviileihin kohdistuvan väkivallan mihin hänen joukkonsa olivat syyllistyneet. Kuitenkaan, nämä pyrkimykset eivät olleet tehokkaita." (69)

Luonnollisesti, monia juutalaisia ajoi eloonjäämisvaisto, ja vaikka he aluksi odottivat hyväntahtoisuutta Vapaaehtoisarmeijalta, Denikin´in joukkojen pogromien jälkeen he menettivät kaiken kiinnostuksensa tukea Valkoisten liikettä.

Pasmanik antaa esimerkin: "Vapaaehtoiset valtasivat Aleksandrovsk´in bolshevikeilta. Väestö riemuitsi yksimielisesti... Yhdessä yössä puolet kaupungista ryöstettiin ja ahdistuneiden juutalaisten valitus täytti kaupungin... Vaimot raiskattiin, miehet hakattiin ja murhattiin, juutalaisten kodit tuhottiin täysin. Tämä pogromi jatkui kolme päivää ja kolme yötä. Kasakka-päällikkö Sliva vähätteli Julkisen hallinnon valituksia sanoen: 'Se on aina tällaista: Me otamme kaupungin ja se kuuluu sotilaille kolmen päivän ajaksi.'" (70) On mahdotonta laittaa kaikkea tätä Vapaaehtoisarmeijan sotilaiden väkivaltaa ja ryöstelyä juutalaisten komissaarien syyksi.

Eräs Valkoisten korkea-arvoinen kenraali, A. von Lampe, väittää että huhut Valkoisten suorittamista pogromeista ovat "huomattavasti liioiteltuja", ja että nämä "takavarikoinnit" olivat väistämättömiä toimia armeijalta jolla ei ollut huolto-osastoa tai säännöllisiä toimituksia takakentältä. Hän sanoo että juutalaiset eivät olleet tarkoituksellisesti kohteina, ja että juutalaiset "kärsivät enemmän" koska heitä "oli paljon ja he olivat rikkaita". "Olen ehdottoman vakuuttunut että Valkoisten armeijoiden operaatioihin eivät kuulu juutalais-pogromit, eli juutalaisten ryöstäminen ja tuhoaminen. Oli ryöstöjä ja jopa murhia... jotka lehdistö tulkitsi virheellisesti juutalaisvastaisiksi pogromeiksi... Näiden onnettomuuksien tähden, Kubanin toinen jalkaväkirykmentti ja Ossetian ratsuväkirykmentti hajotettiin... Kaikki ihmiset, ovat he sitten kristittyjä tai juutalaisia, kärsivät alueilla joilla ei ole järjestystä." (71) Epäonnekkaita komissaareja ja chekistejä on teloitettu, niitä jotka eivät onnistuneet paeta, ja heidän joukossaan oli joitakin juutalaisia.

Tapahtumat Fastov´issa syyskuussa 1919 näyttivät erilaisilta. Jewish Encyclopedian mukaan, "kasakat käyttäytyivät törkeästi... he tappoivat, raiskasivat ja pilkkasivat juutalaisten uskonnollisia tuntemuksia (he olivat tunkeutuneet erääseen synagogaan Yom Kippur´in aikana, hakanneet ihmisiä, raiskanneet naisia ja repineet Toora-kääröjä). Noin tuhat iyhmistä surmattiin. (72) Juutalaisten asuntojen ryöstöä joka eteni kortteli korttelilta Kiovassa sen jälkeen kun Valkoiset saivat sen vähäksi aikaa takaisin itselleen lokakuussa 1919, kuvattiin termillä 'hiljainen pogromi'. Shulgin kirjoittaa: "Komentajat kielsivät pogromit. Kuitenkin, 'sankarit' olivat nälkäisiä... Yleisesti, Vapaaehtoiset suurissa kaupungeissa näkivät nälkää." Omaisuutta ryöstettiin mutta ei syyllistytty murhiin eikä raiskauksiin. Se tapahtui "Denikin´in aikakauden lopulla... sekä Vapaaehtoisarmeijan tuskan alussa." (73)

"Ollessaan hyökkäämässä ja, erityisesti vetäytymisen aikana," viimeisen brutaalin vetäytymisen aikana marras-joulukuussa 1919, Valkoisten armeija suoritti "suuren määrän juutalaisiin kohdistuneita pogromeja..." (jotka Denikin myönsi), ilmeisesti ei pelkästään ryöstämiseksi vaan myös kostoksi. Kuitenkin, Bikerman sanoo että "murhat, ryöstöt ja raiskaukset eivät olleet Valkoisten armeijan uskollisia seuralaisia, toisin kuin meidän juutalaiset kansallissosialistit väittävät jotka liioittelevat näitä hirvittäviä tapahtumia edistääkseen omaa agendaansa." (74)

Shulgin myöntää: "Aidolle Valkoiselle, aseistamattomien siviilien joukkomurha, naisten ja lasten murhaaminen, sekä henkilön omaisuuden ryöstäminen ovat asioita joita hän ei voi tehdä." Täten, 'todelliset Valkoiset' tässä tapauksessa ovat syyllistyneet välinpitämättömyyteen. He eivät olleet riittävän tinkimättömiä tarkistaakseen Valkoisten liikkeen häpeätahrat." (75)

Pasmanik myöntää että "jokainen ymmärtää että Kenraali Denikin ei halunnut pogromeja, mutta kun olin Novorossiysk´issa ja Ekaterinodar´issa huhti-toukokuussa 1919, ennen marssia Arkangeliin, kykenin aistimaan voimakkaan juutalaisvastaisen ilmapiirin kaikkialla." (76) Mitä hyvänsä se olikin -- välinpitämättömyyttä tai kostoa -- se palveli hyvin sytyttääkseen 'Valkoisten' pogromit vuonna 1919.

Kuitenkin, "niiden yksimielisen todistuksen mukaan jotka olivat riittävän epäonnekkaita kohdatakseen molemmat pogromit (Petliura´n sekä Valkoisten armeijan pogromit), ne olivat ensi sijassa Petliura´n joukkoja jotka metsästivät juutalaisten elämää ja sielua -- he syyllistyivät suurimpaan osaan tappamisesta." (77)

"Se ei ollut Vapaaehtoisarmeija joka aloitti juutalaisten pogromit tässä uudessa Venäjässä. He alkoivat 'uudelleen syntyneessä Puolassa' vuorokautta sen jälkeen kun hänestä tuli vapaa ja itsenäinen valtio. Ne käynnistyivät ukrainalaisten sotilaiden, demokraatti Petliuran, sekä sosialisti Vynnychenkonm toimesta... Ukrainalaiset muuttivat pogromit jokapäiväiseksi tapahtumaksi." (78)

Tämä Vapaaehtoisarmeija ei aloittanut pogromeja mutta he jatkoivat niitä, saaden polttoainetta väärästä vakaumuksesta että kaikki juutalaiset olivat bolshevikkeja. "L. Trotskin nimeä vihattiin erityisesti Valkoisten sekä Petliuran sotilaiden keskuudessa, ja miltei jokainen pogromi kulki iskulauseella: 'tämä on se mitä te saatte Trotskin tähden!' Ja jopa kadetit jotka menneisyydessä aina kielsivät kaikki juutalaisvastaisuuden ilmaukset... marraskuun 1919 kokouksessaan Harkovassa... vaativat että juutalaiset 'julistaisivat hellittämättömän sodan niitä juutalaisten aineksia vastaan jotka aktiivisesti ottavat osaa bolshevistiseen liikkeeseen.'" Samaan aikaan, "kadetit painottivat että Valkoiset viranomaiset tekevät kaiken voitavansa pysäyttääkseen nämä pogromit... lokakuun 1919 alusta lähtien Vapaaehtoisarmeijan johto alkoi rangaista pogromisteja kaikin tavoin, mukaan lukien teloitukset, ja seurauksena pogromit loppuivat hetkeksi. Kuitenkin, joulukuun 1919 ja maaliskuun 1920 aikana jolloin Valkoisten armeija joutui vetäytymään Ukrainasta, pogromit muuttuivat erityisen väkivaltaiseksi ja juutalaisia syytettiin vetäytyvien valkoisten selkään ampumisesta... Siperiassa A. Kolchak´in joukot eivät syyllistyneet pogromeihin, sillä hän ei suvainnut niitä." (79)

D.O. Linsky, entinen Valkokaartin jäsen, kirjoitti painokkaasti: "Juutalaisille annettiin mahdollisesti ainutlaatuinen mahdollisuus taistella niin kovasti Venäjän puolestam että tämä panetteleva väite, että juutalais-Venäjä on vain maantiedettä eikä Isänmaa, olisi kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Todellisuudessa, ei ollut vaihtoehtoa: bolshevismin vastaisten voimien voitto johtaisi kärsimyksestä elpymiseen koko maan osalta, ja erityisesti juutalaisten osalta... Juutalaisten pitäisi omistautua Venäjän asialle kokonaisuudessaan, uhrata elämänsä ja vaurautensa... Vaikka Valkoisten messukasukassa on tahroja, henkilön pitäisi katsoa Valkoisten liikkeen puhtaaseen sieluun... Armeijassa mihin monet juutalaiset olivat liittyneet, armeijassa joka nojaa juutalaisväestön laajaan materiaaliseen tukeen, antisemitismi tukehtuisi ja sisäinen valvonta kävisi jokaisen pogromistisen liikkeen kimppuun. Juutalaisten olisi pitänyt tukea Venäjän armeijaa joka kävi kuolematonta kamppailua Venäjän maan puolesta... Juutalaiset työnnettiin ulos Venäjän asiasta..." Hän kirjoittaa tämän "sen jälkeen kun hänellä oli ollut tuskallinen henkilökohtainen kokemus Valkoisten liikkeessä. Huolimatta kaikista näistä synkistä ja vakavista ongelmista jotka nousivat esiin Valkoisten liikkeessä, me ilolla ja suurella arvostuksella kumarrumme tämän yhden ja ainoan kiitettävän tosiasian edessä liittyen kamppailuun Venäjän historian häpeätahraa vastaan, joka on niin kutsuttu Venäjän vallankumous. Se oli suurenmoinen liike ihmisen hengen katoamattomien arvojen puolesta." (80)

Kuitenkaan, Valkoisten armeija ei tukenut edes niitä juutalaisia jotka liittyivät siihen vapaaehtoisesti. Millainen nöyryytys oli henkilölle, kuten Lääkäri Pasmanik´ille, kun monet juutalaiset löysivät hänet pogromistien joukossta! "Vapaaehtoisarmeija kieltäytyi itsepintaisesti hyväksymästä juutalaisia aliupseereita ja kadetteja, edes niitä jotka lokakuussa 1917 olivat urhoollisesti taistelleet bolshevikkeja vastaan. Se oli suunnaton moraalinen isku Venäjän juutalaisille. Minä en koskaan unohda kuinka yksitoista juutalaista aliupseeria tuli luokseni Simferopol´issa valittaen että heidät oli karkotettu taisteluyksiköistä ja heistä oli tehty kokkeja takakentälle." (81)

Shulgin kirjoittaa: "Jos vain yhtä moni juutalainen olisi osallistunut Valkoisten liikkeeseen kuin heitä osallistui 'Vallankumoukselliseen demokratiaan' tai 'Perustuslailliseen demokratiaan' ennen tätä... Kuitenkin, ainoastaan pieni osa juutalaisista liittyi Valkokaartiin... vain hyvin harvat yksilöt, joiden omistautumista ei voida yliarvostaa sillä antisemitismi (Valkoisten keskuudessa) oli jo selvästi nähtävissä siihen aikaan. Sillä välin, Punaisten joukossa oli monia juutalaisia... siellä, mikä kaikkein merkittävintä, heillä oli usein korkeimmat virat (top command positions)... Olemmeko me todella tietoisia niiden muutamien juutalaisten katkerasta tragediasta jotka liittyivät Vapaaehtoisten armeijaan. Näiden juutalaisten hengen vaaransivat vihollisen luodit sillä he olivat 'takakentän sankareita' jotka yrittivät ratkaista juutalaiskysymyksen omaan tapaansa." (82)

Kuitenkaan, kyse ei ollut pelkästään 'takakentän sankareista'. Ja juutalaisvastaiset tunteet olivat syttyneet liekkeihin nuorten Valkoisten upseerien joukossa jotka olivat tulleet intellektuaalisista perheistä, huolimatta heidän koulutuksestaan, traditiostaan ja kasvatuksestaan.

Ja tämä kaikki tuomitsi entistä pahemmin Valkoisen armeijan eristykseen ja tuhoon.

Linsky kertoo meille että Vapaaehtoisarmeijan hallitsemilla alueilla, juutalaisia ei palkattu hallituksen palvelukseen tai 'Informaatio-Propagandavirastoon' (Information-Propaganda Agency -- OsvAg) tiedustelu- ja vastatiedustelu-virasto jonka Valkoinen armeija perusti kenraali A.M. Dragomirov´in toimesta. Kuitenkin, hän kiistää väitteen että OsvAgn julkaisut olisivat sisältäneet juutalaisvastaista propagandaa tai että pogromisteja ei olisi rangaistu. Ei, "komentajat eivät halunneet juutalaisiin kohdistuvia pogromeja, kuitenkin... se ei voinut toimia omien sotilaidensa pogromistisia asenteita vastaan... se ei psykologisesti voinut käyttää ankaria rangaistuksia..." (83) Tämä armeija ei ollut sellainen kuin armeijat yleensä, eikä tavalisen sotatilan tai rauhantilan tavanomaisia säädöksiä voitu täysin soveltaa, sillä sotilaat olivat jo sisällissodan karaisemia. Vaikka he eivät halunneet pogromeja, Demikin´in hallitus ei uskaltanut kieltää juutalaisvastaista propagandaa liian äänekkäästi, huolimatta siitä tosiasiasta että pogromeista oli suurta haittaa Denikin´in armeijalle. Pasmanik päättää: "Arvellaan että Vapaaehtoisarmeijalla oli yleisesti vihamielinen asenne kaikkia Venäjän juutalaisia vastaan." (84) Mutta I. Levin on eri mieltä, sanoen että vain "osan mielipiteet, niiden jotka olivat aktiiveja pogromisteja, on nyt yhdistetty koko liikkeeseen, kun taas todellisuudessa Valkoisten liike oli erittäin kompleksinen, se koostui eri ryhmäkunnista... joilla oli usein vastakkaiset näkemykset." (85) Juutalainen sanoo: joko bolshevikit tai pogromit; kun hänen olisi pitänyt sanoa: mitä pidempään bolshevikit pysyvät vallassa, sitä lähempänä me olemme varmaa kuolemaa. (86) Kuitenkin, termi 'juutalais-kommunistit' olivat yleinen termi Valkoisten, kuten myös agitaattorien puheessa.

Wrangel kuitenkin lopetti kaiken tämän Krimillä, missä ei ollut mitään yllä kuvatun kaltaista. Wrangel jope henkilökohtaisesti käski pastori Vladimir Vostokov´ia lopettamaan julkiset juutalaisvastaiset saarnansa.

Heinäkuussa 1920, Shulim Bezpalov, juutalainen miljonääri, kirjoitti Pariisista Wrangel´ille Krimille: "Meidän täytyy pelastaa isänmaamme. Hän pelastuu maan lasten ja teollisuusmiesten avulla. Meidän täytyy luovuttaa 75 % liikevaihdostamme kunnes ruplan arvo on palautunut ja normaali elämä rakennettu uudelleen." (87)

Kuitenkin, oli jo liian myöhöistä...

Kuitenkin, osa Krimin juutalaisväestöstä päätti paeta Wrangel´in armeijan kanssa. (88)

Totta, Valkoisten armeija tarvitsi epätoivoisesti Lännen julkisen mielipiteen tukea, joka suurelta osin riippui Venäjän juutalaisten kohtalosta. Se tarvitsi tätä tukea; kuitenkin, kuten me näemme, se oli kohtalokkaasti ja väistämättä kehittänyt vihamielisyyden juutalaisia kohtaan ja myöhemmin se ei kyennyt estämään pogromeja. Sotaministeri Winston Churchill kannatti Ympärysvaltojen väliintuloa Venäjällä sekä sotilaallista apua Valkoisten armeijalle. Pogromien tähden, Churchill vetosi suoraan Denikin´iin: "Tavoitteeni turvata parlamentin tuki Venäjän kansalliselle liikkeelle tulee yhä vaikeammaksi," jollei pogromeja lopeteta. Churchill myös pelkäsi voimakkaiden juutalaispiirien reaktiota Britannian eliitin keskuudessa. (89) Juutalaisilla piireillä USA:ssa oli samanlaiset mielipiteet (koskien Venäjän tilannetta).

Kuitenkaan, pogromeja ei lopetettu, mikä suurelta osin selittää äärimmäisen heikon ja vastahakoisen avun jota Länsivallat antoivat Valkoisten armeijoille. Ja Wall Street´in laskelmat luonnollisesti saivat sen tukemaan bolshevikkeja Venäjän rikkauksien todennäköisimpänä hallitsijana. Edelleen, ilmasto USA:ssa ja Euroopassa oli täynnä sympatiaa niitä kohtaan jotka väittivät olevansa Uuden maailman rakentajia, suuruudenhullujen suunnitelmiensa ja suurten sosiaalisten tavoitteidensa kera.

Kuitenkin, Ympärysvaltojen käyttäytyminen koko sisällissodan aikana on tyrmistyttävää ottaen huomioon sen ahneuden sekä sokean välinpitämättömyyden Valkoisten liikettä kohtaan -- heidän sodan aikaista liittolaistaan kohtaan, Keisarillista Venäjää. He jopa vaativat että Valkoiset liittyisivät bolshevikkien delegaatioon Versaillesin rauhankonferenssissa; sitten oli tämä houreinen ajatus rauhanneuvotteluista bolshevikkien kanssa Princes-saarilla. Ympärysvallat, jotka eivät tunnustaneet yhtäkään Valkoisten hallitusta virallisesti, tunnustivat kiireesti kaikki uudet kansallisvaltiot joita syntyi Venäjän takamailla. Englantilaiset kiirehtivät miehittämään öljystä rikkaan Bakun; japanilaiset ottivat itselleen osan Kauko-itää ja Kamchatkan niemimaan. Amerikkalaiset joukot Siperiassa olivat enemmän este kuin apu, ja he todellisuudessa auttoivat bolshevikkeja valtaamaan Primoryen. Liittoutuneet jopa kiristivät vaatien maksua kaikesta antamastaan avusta -- kultaa Kolchak´ilta; Etelä-Venäjällä, Mustanmeren laivaston muodossa, myönnytyksiä sekä tulevia obligaatioita. Oli todella häpeällisiä episodeja: kun englantilaiset olivat lähdössä Archangel´in alueelta, he veivät mukanaan Tsaarin aseet ja ammukset. He antoivat osan siitä mitä eivät voineet ottaa mukaansa Punaisille ja upottivat loput mereen -- estääkseen niitä joutumasta Valkoisten käsiin! Keväällä 1920, Ympärysvallat antoivat uhkavaatimuksen Kenraali Denikin´ille ja Wrangel´ille vaatien heitä lopettamaan taistelun bolshevikkeja vastaan. Kesällä 1920, Ranska antoi hiukan materiaalista apua Wrangel´ille jotta tämä voisi auttaa Puolaa. Kuitenkin, vain kuusi kuukautta myöhemmin, he kitsaasti vähensivät Wrangel´in sotilaallisia varusteita maksuna niiden venäläisten sotilaiden ruokkimisesta jotka vetäytyivät Gallipoli´in.

Me voimme tuomita nämä muutamat miehitysarmeijan toimet jonka Ympärysvallat lähetti prinssi Grigory Trubetskoy´n todistuksen avulla, joka tarkkaili Ranskan armeijaa sen miehittäessä Odessaa vuonna 1919: "Ranskan politiikka Etelä-Venäjällä yleensä ja heidän suhtautumisensa Venäjän valtioon oli käsittämättömän sekavaa, paljastaen sen että he ymmärsivät tilanteen täysin väärin." (90)

Juutalaisvastaiset pogromit riehuivat Ukrainassa vuoden 1919 sekä vuoden 1920 alkuun saakka. Laajuutensa ja julmuutensa suhteen, nämä pogromit ylittivät kaikki aiemmat historialliset esimerkit joista on keskusteltu tässä kirjassa -- vuosien 1881 - 1882, 1903 ja 1905 pogromt. Yu. Larin, korkea-arvoinen neuvosto-funktionääri kirjoitti 1920-luvulla että sisällissodan aikaan Ukraina näki "hyvin suuren määrän juutalaisvastaisia pogromeja jotka ylittivät selvästi kaiken mitä aiemmin oli tapahtunut ottaen huomioon uhrien sekä syyllisten lukumäärän." Vynnychenko väitteen mukaan sanoi että "pogromit loppuisivat vasta silloin kun juutalaiset lakkaisivat olemasta kommunisteja." (91)

Ei ole tarkkoja arvioita näiden pogromien uhrien lukumäärästä. Tietysti, luotettavia laskelmia ei voitu tehdä siinä tilanteessa, eikä tapahtumien aikaan välittömästi tämän jälkeen. Kirjassa Jewish Pogroms sanotaan: "Ukrainassa ja Valko-Venäjällä murhattujen lukumäärä vuosina 1917 - 1921 on arviolta 180 000...200 000. Yksin orpojen määrä, 300 000, puhuu katastrofin suunnattomasta laajuudesta." (92) Nykyajan Jewish Encyclopedia kertoo meille että "eri arvioiden mukaan, 70 000...200 000 juutalaista surmattiin." (94)

Kun kerätään tietoa erilaisista juutalaisista lähteistä, moderni historioitsija päätyy siihen että suuria pogromeja oli 900 kappaletta joista 40 % teki Petliura´n Ukrainalaisen Direktoraatin joukot; 25 % ukrainalaisten 'atamaanien' erilaiset rykmentit; 17 % Denikin´in Valkoisen armeijan joukot; 8,5 % Budyonny´n Ensimmäinen ratsuväkiarmeija sekä muut Puna-armeijan sotilaat. (95)

Kuitenkin, kuinka monta teurastettua ihmistä on näiden lukujen takana!

Jo sisällissodan aikaan, kansalliset ja sosialistisen juutalaispuolueet alkoivat yhdistyä Punaisten kanssa. Fareynikte (Yhdistynyt juutalaisten sosialististen työväenpuolue) muutti nimensä ja siitä tuli ComFareynikte (Kommunistinen juutalaisten sosialistien työväenpuolue), ja se omaksui kommunistisen ohjelman ja yhdessä Bundin kommunistisen siiven kanssa se muodosti (koko Venäjän kattavan) ComBundin kesäkuussa 1920; Ukrainassa, Fareynikte perusti yhdessä Ukrainan ComBundin kanssa ComFarbandin (Juutalaisten kommunistisen unionin) joka myöhemmin liittyi Bolshevikkien kommunistiseen puolueeseen. (96) Vuonna 1919, Kiovassa, virallinen Neuvosto-lehdistö julkaisi kirjoituksensa kolmella kielellä -- venäjäksi, ukrainaksi ja yiddishin kielellä.

"Bolshevikit käyttivät näitä pogromeja (Ukrainassa) omaksi hyödykseen. He hyödynsivät äärimmäisen taitavasti pogromeja vaikuttaakseen julkiseen mielipiteeseen Venäjällä ja ulkomailla... monissa juutalaisissa ja ei-juutalaisissa piireissä Euroopassa ja Amerikassa." (97)

Kuitenkin, myös Punaisilla oli sormi piirakassa -- ja he olivat itse asiassa ensimmäisiä. "Keväällä 1918, Puna-armeijan yksiköt, jotka vetäytyivät Ukrainasta, suorittivat pogromeja käyttäen iskulausetta 'käykää juutalaisten ja porvariston kimppuun' (Strike the Yids and the bourgeoisie). Kaikkein pahimmat pogromit suoritti Ensimmäinen ratsuväkiarmeija sen vetäytyessä Puolasta elokuussa 1920." (98) Kuitenkin, historiallinen tietämys Puna-armeijan suorittamista pogromeista sisällissodan aikaan on pikemminkin vaiettu unohduksiin. Vain muutama tuomitseva ääni on puhunut tästä aiheesta. Pasmanik kirjoitti: "Bolshevikkien hallinnon ensimmäisen talven aikana, Punaiset joukot jotka taistelivat punaisen lipun alla suorittivat useita verisiä pogromeja, joista kuuluisimmat olivat pogromit Glukhov´issa ja Novgorod-Siverskiy´ssa. Uhrien määrän ja tarkoituksellisen julmuuden suhteen, nämä kaksi himmentävät jopa Kalush´in verilöylyn. Perääntyessään hyökkäävien saksalaisten edessä, Punaiset joukot tuhosivat juutalais-asutuksia reittinsä varrella." (99)

S. Maslov on myös täysin selkeä: "Budyonny´n Ratsuväkiarmeijan marssi sen siirtyessä Puolan rintamalta Krimin rintamalle jätti jälkeensä tuhansia murhattuja juutalaisia, tuhansia raiskattuja naisia sekä kymmeniä tuhottuja ja ryöstettyjä juutalaisasutuksia. Zhytomyr´issä, jokainen uusi hallitus aloitti valtansa pogromilla, ja se toistui joka kerta kun valta kaupungissa vaihtui. Kaikkien näiden pogromien piirre -- niiden joihin Petliura´n joukot, puolalaiset tai Punaiset syyllistyivät -- oli surmattujen suuri määrä." (100) Bogunskiyn ja Taraschanskiyn rykmentit olivat erityisen näkyviä; väitteen mukaan, nämä rykmentit riisuttiin aseista näiden pogromien vuoksi ja niiden lietsojat hirtettiin.

Aiemmin siteerattu sosialisti S. Schwartz kirjoittaa (1952): "Vallankumouksen aikana, erityisesti sisällissodan aikana, antisemitismi on kasvanut epätavallisesti... ja erityisesti Etelässä, se levisi laajalti kaupunki- ja maalaisväestön keskuudessa." (101)

Voi! Venäjän väestön vastarinta bolshevikkeja kohtaan (jota ilman meillä ei olisi oikeutta kutsua itseämme ihmisiksi) epäonnistui ja kääntyi väärään suuntaan monin tavoin, mukaan lukien juutalaiskysymys. Sillä välin Bolshevikki-hallinto kososkeli juutalaisia ja he liittyivät siihen, ja sisällissota oli laajempi tapahtuma kuin vain kuilu Punaisten ja Valkoisten välillä.

"Jos tämä vallankumous yleisesti on puhdistanut juutalaiset epäilyistä että heillä olisi vastavallankumouksellisia asenteita, tämä vastavallankumous on epäillyt että kaikki juutalaiset olisivat vallankumouksen kannattajia. Ja täten, sisällissodasta tuli sietämätöntä piinaa juutalaisille, joka edelleen luitti heitä vääriin vallankumouksellisiin asemiin, ja niin he eivät onnistuneet ymmärtämään Valkoisten armeijoiden aitoa lunastuksellista sisimtä." (102)

Älkäämme ylenkatsoko yleistä tilannetta tässä sisällissodassa. "Se oli kirjaimellisesti kaaos joka vapautti kahlitsematonta anarkiaa ympäri Venäjää... Jokainen joka kykeni ryöstämään ja tappamaan ryösti ja tappoi kenet hän halusi... Venäjän armeijan upseereita teurastettiin sadoin ja tuhansin kapinoivien rosvojoukkojen toimesta. Kokonaisia maanomistaja-perheitä murhattiin, kartanoita poltettiin, arvokkaita taide-esineitä tuhottiin. Joissakin paikoin maanomistajien kaikki elollinen, mukaan lukien karja teurastettiin. Rosvojen valta levitti terroria kaupunkien kaduilla. Maatilojen ja tehtaiden omistajat ajettiin pois yrityksistään ja asunnoistaan... Kymmeniä tuhansia ihmisiä kaikkialla Venäjällä ammuttiin Proletariaatin vallankumouksen kunniaksi... toiset mätänivät haisevissa ja tuholaisten kansoittamissa vankityrmissä panttivankeina... Olisi ollut suunnaton ihme jos, olosuhteissa jolloin kokonaiset ihmisryhmät oli määrätty tuhottaviksi, ryhmä nimeltä 'juutalaiset' olisi ollut poikkeus. Ajan kirous oli että... oli mahdollista julistaa kokonainen luokka tai heimo 'pahaksi'. Joten, kokonaisen sosiaaliluokan tuomitseminen tuhoon on nimeltään vallankumous, kuitenkin, juutalaisten tappaminen ja ryöstäminen on nimeltään pogromi? Tämä juutalaisten pogromi Etelä-Venäjällä oli osatekijä koko Venäjän pogromissa." (103)

Tällainen oli tämä surkuteltava Venäjän kansojen saavutus, mukaan lukien juutalaiset, sen jälkeen kun he olivat menestyksekkäästi saavuttaneet tasavertaiset oikeudet, suurenmoisen maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen, että Venäjän juutalaisten yleinen sympatia bolshevikkeja kohtaan sekä Valkoisten joukkojen asenne juutalaisia kohtaan pimensivät ja pyyhkivät pois tärkeän tekijän Valkoisten mahdolliselle voitolle -- Venäjän valtion järkevälle kehitukselle.