Two Hundred Years Together

LUKU 14: Vuoden 1914 aikana

Huhtikuun alusta, Väliaikaishallitus joutui havaitsemaan yllätyksekseen että Venäjän raha-asiat, jotka olivat jo jonkin aikaa olleet melko huonossa hapessa, oli täydellisen romahduksen partaalla. Yrityksissään parantaa tilannetta, sekä lietsoa innostunutta isänmaallisuutta, hallitus äänekkäästi ilmoitti kotimaisen 'Vapautta tukevien velkakirjojen' (Freedom Loan Bonds) myynnistä.

Huhut näistä velkakirjoista olivat alkaneet kiertää jo maaliskuussa kun valtiovarainministeri Tereshchenko informoi lehdustöä että pankkiirit olivat jo lupautuneet ostamaan näitä velkakirjoja miljoonien arvosta, "etupäässä juutalaiset pankkiirit, mikä liittyy epäilemättä uskonnollisten ja kansallisten rajoitusten kumoamiseen." (1) Todellakin, heti kun lainasta oli virallisesti ilmoitettu, suurten juutalaisten allekirjoittajien (subscribres) nimiä alkoi ilmestyä sanomalehdissä, joiden mukana seurasi suuria etusivun vetoomuksia: "Juutalaisey kansalaiset! Allekirjoittakaa Vapaus-lainoja!" Ja: "Jokaisella juutalaisella täytyy olla Vapauslaina-velkakirjoja!" (2) Yhdessä yksittäisessä allekirjoitus-tilaisuudessa eräässä moskovalaisessa synagogassa kerättiin 22 miljoonaa ruplaa. Kahden ensimmäisen päivän aikana, juutalaiset Tbilisissä allekirjoittivat lainoja 1,5 miljoonan ruplan arvosta; juutalaiset Minskissä -- puoli miljoonaa ensimmäisellä viikolla; Saratovin yhteisö -- 800 000 ruplaa. Kiovassa, Brodskyn ja Klara Ginzburgin perilliset ostivat kukin miljoonan arvosta. Myös juutalaiset ulkomailta tulivat mukaan: Jacob Schiff, 1 miljoona; Lontoon Rothschild, 1 miljoona; Pariisin Rothschildit, 1 miljoona; Baron Ginzburgin vetoomuksesta Venäjän juutalaiset ottivat aktiivisesti osaa ja allekirjoittivat niitä useiden miljoonien arvosta. (3) Samaan aikaan, perustettiin Juutalaisten komitea tukemaan Vapaus-lainoja (Jewish Committee in support for Freedon Loan) ja se vetosi yleisöön. (4)

Suomentajan kommentti: Rothschildit ja Jacob Schiff ostivat näitä lainoja loppujen lopuksi hyvin pieniä määriä, pelkästään näön vuoksi. Täytyy muistaa että he olivat Venäjän tuhon takana.

Kuitenkin, hallitus oli hyvin pettynyt ensimmäisen kuukauden allekirjoitusten määrään. Rohkaisuna, lista suurista allekirjoittajista (jotka ostivat lainoja vähintään 25 000 ruplan arvosta) julkaistiin useita kertoja: toukokuun alussa, kesäkuun alussa ja heinäkuun lopulla. "Rikkaat jotka eivät allekirjoittaneet," pyrittiin saamaan julkisen häpeän alaisuuteen. Kaikkein hätkähdyttävintä ei ole juutalaisten nimien lukumäärä tässä listalla (sulautuneet Venäjän saksalaiset tulenaran tilanteensa kanssa Venäjän ja Saksan välisen sodan aikana olivat toisella sijalla velkakirjojen ostajien joukossa), vaan venäläisen porvariston lähes täydellinen poissaolo, lukuun ottamatta muutamia kuuluisia yrittäjiä.

Politiikassa, "vasemmistoa ja keskustaa edustaneet puolueet porvarillistuivat ja monista juutalaisista tuli poliittisesti aktiivisia." (6) Helmikuun vallankumouksen aivan ensimmäisistä päivistä lähtien keskeiset sanomalehdet julkaisivat suunnattoman määrän ilmoituksia useiden juutalaisten puolueiden ja yhdistysten yksityisistä kokouksista, aluksi Bund, mutta myöhemmin Poale-Zion, Zionists, Socialist Zionist, Territorialist Zionist, sekä Sosialististen juutalaisten työväenpuolue (SJWP). 7. maaliskuuta mennessä, me luemme jo Venäjän juutalaiskongressin (All-Russian Jewish Congress) tulossa olevasta kokouksesta -- lopulta, Dubnovin ennen vallankumousta keksimä ajatus oli tullut laajalti hyväksytyksi. Kuitenkin, "Sionistien ja bundistien suurten erimielisyyksien vuoksi," tämä kongressi ei toteutunut vuonna 1917 (eikä sitä pidetty myöskään vuonna 1918 "sisällissodan ja bolshevikki-viranomaisten vastustuksen vuoksi"). (7) "Petrogradissa, Juutalaisen kansan ryhmä (Jewish People's Group) perustettiin uudelleen M. Vinaverin johdolla." (8) He olivat liberaaleja, eivät sosialisteja; aluksi, he toivoivat muodostavansa liiton juutalaisten sosialistien kanssa. Vinaver julisti: "Me tervehdimme Bundia -- vallankumous-liikkeen etujoukkoa." (9) Kuitenkin sosialistit hylkäsivät jääräpäisesti kaikki poliittisen lähestymisen elkeet.

Juutalaisten puolueiden nousu Petrogradissa oli epäsuorasti vihjannut että vallankumoukseen mennessä juutalaisten määrä siellä oli jo huomattava ja että he olivat tarmokkaita. Yllättävää, huolimatta siitä tosiasiasta että Petrogradissa ei ollut juuri liankaan "juutalaista proletariaattia," Bund oli hyvin menestyksekäs siellä. Se oli poikkeuksellisen aktiivinen Petrogradissa, järjestäen lukuisia paikallistason organisaation kokouksia (lakimiesten kerholla ja sitten 1. huhtikuuta Tenishev´in koululla); oli kokous konsertin kera Mihailovskyn teatterissa; sitten 14. - 19. huhtikuuta "Bundin koko Venäjän kattava konferenssi (All-Russian Conference of the Bund) pidettiin, jossa vaadittiin kansallista ja kulttuurillista autonomiaa juutalaisille Venäjällä." (10) Puheiden jälkeen kaikki konferenssin osanottajat lauloivat Bundin tunnussävelmän "Oath", sitten "The Internationale" ja lopuksi "La Marseillase". (11) Ja kuten aiemmin, Bundin täytyi löytää tasapaino kansallismielisen ja vallankumouksellisen perustajansa välillä: vuonna 1903 se taisteli itsenäisyyden Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen alaisuudesta, ja kuitenkin vuonna 1905 se ryntäsi päätäpahkaa Koko Venäjän kattavaan vallankumoukseen (All-Russian revolution). Samoin, nyt, vuonna 1917, Bundin edustajat miehittivät tärkeät asemat Työläisten ja sotilaiden neuvoston Toimeenpanevassa komiteassa ('Soviet' on venäläinen termi jota käytettiin vaaleilla valitusta -- ainakin teoriassa -- neuvostosta) sekä myöhemmin Kiovan sosialidemokraattien joukossa. "Vuoden 1917 loppuun mennessä, Bundilla oli melkein 400 osastoa maan laajuisesti, joissa yhteensä 40 000 jäsentä." (12)

Poale-Zionin kehitys ei ollut vähemmän hämmästyttävää. Huhtikuun alussa myös he pitivät Koko Venäjän kattavan konferenssin (All-Russian Conference) Moskovassa. Heidän päätöksissään me näemme toisaalta pyrkimyksen organisoida Koko Venäjän kattavan juutalaiskongressin sekä keskustella ongelmista liittyen muuttoon Palestiinaan. Toisaalta, Poale-Zionin konferenssi Odessassa oli samaan aikaan antanut julkilausuman puolueen ehdottomasta luokkataistelun ohjelmasta: "Juutalaisen vallankumouksellisen demokratian ponnistelujen kautta, valta juutalaisten kansakunnan kohtalosta... oli riistetty 'vauraiden ja asettautuneiden (settled)' juutalaisten likaisesta otteesta huolimatta kaikesta porvariston vastarinnasta oikealla sekä Bundin vastarinnasta vasemmalla... Älkäämme salliko porvarillisten puolueiden luoda vanhan järjestyksen kaatopaikkaa... Älkäämme antako tekopyhien puhua -- he eivät taistelleet vaan riistivät kansamme oikeudet heidän taipuneille polvilleen juutalaisvastaisten ministerien toimistoissa... He eivät uskoneet massojen vallankumouksellisiin tekoihin." Sitten, huhtikuussa 1917, kun "Radikaalit sosialistit" olivat eronneet puolueesta, Poale-Zion siirtyi kohti sionisteja, murtautuen ulos valtavirran "sosialidemokraattisesta" Poale-Zionista, joka myöhemmin liittyisi Kolmanteen Internationaaliin. (13) (14)

Samoin kuin nämä kaksi yllä mainittua puoluetta, SJWP piti myös maanlaajuisen konferenssin jossa se oli yhdistynyt sosialististen sionistien kanssa, perustaen Yhdistyneen juutalaisten sosialistisen työläisten puolueen (Fareynikte) sekä jakoi ajatuksen "Venäjän ulkopuolisesta juutalaisvaltiosta" oman parlamentin ja kansallisen autonomian kera. "Fareynikte vetosi Väliaikaishallitukseen pyytäen sitä julistamaan kielten tasa-arvon sekä perustamaan ksnsallisasioiden neuvoston" joka erityisesti "rahoittaisi juutalaisia kouluja ja julkisia toimistoja." Samaan aikaan, Fareynikte teki läheistä yhteistyötä Sosialististen vallankumouksellisten kanssa. (15)

Kuitenkin, se oli sionismi josta tuli kaikkein vaikutusvaltaisin poliittinen voima juutalaisessa ympäristössä. (16) Jo maaliskuun alussa, Petrogradin sionistisen kokouksen päätöslauselma sisälsi seuraavat sanat: "Venäjän juutalaisia kehotetaan tukemaan Väliaikaishallitusta kaikin mahdollisin tavoin, innokkaaseen työhön, kansalliseen lujittamiseen ja järjestykseen juutalaisten kansallisen elämän kukoistuksen tähden Venäjällä sekä Palestiinan juutalaisvaltion kansallisen ja poliittisen uudistuksen tähden." Ja millainen innoittava historiallinen hetki se oli -- maaliskuu 1917 -- kun brittiläiset joukot lähestyivät Jerusalemia juuri silloin! Jo 19. maaliskuuta Odessan sionistien päätöslauselmassa sanottiin: "Nyt on hetki jolloin valtiot järjestäytyvät uudelleen kansallisten rajojensa mukaan. Voi meitä jos me menetämme tämän historiallisen tilaisuuden." Huhtikuussa, sionistinen liike vahvistui suuresti Jacob Schiff´in julisen lausunnon myötä, joka päätti liittyä sionisteihin "peläten juutalaisten sulautumista yhteiskunnallisen tasa-arvon seurauksena Venäjällä. Hän uskoo että Palestiinasta voisi tulla keskus juutalaisen kulttuurin ihanteiden levittämiselle kaikkialle maailmaan." (17) Toukokuun alussa, sionisteilla oli suuria kokouksia Petrogradin pörssissä, jolloin sionistisia hymnejä laulettiin useita kertoja. Toukokuun lopulla Petrogradin konservatoriossa pidettiin Koko Venäjän kattava sionistinen konferenssi (All-Russian Zionist Conference). Siinä päätettiin merkittävistä sionistisista tavoitteista: juutalaisen kansan kulttuurin elpyminen, "sosiaalinen juutalaisen yhteiskunnan taloudellisissa rakenteissa muuttamaan 'kauppiaiden ja käsityöläisten kansakunta maanviljelijöiden ja työläisten kansakunnaksi', lisätä muuttoa Palestiinaan sekä 'juutalaisen pääoman mobilisaatio rahoittamaan juutalaisia uudisasukkaita'." Sekä Jabotinskyn suunnitelmasta juutalaisen joukko-osaston perustamiseksi Englannin armeijan sisälle että I. Trumpeldorfin suunnitelmasta "perustaa juutalainen armeija Venäjälle joka ylittäisi Kaukasus-vuoret ja vapauttaisi Eretz Yisraelin turkkilaisten miehityksestä keskusteltiin ja hylättiin perustellen sionistien puolueettomuudella Ensimmäisessä maailmansodassa." (18)

Tämä sionistinen konferenssi kehotti äänestämään tulevissa paikallisvaaleissa puolueita "jotka eivät ole kauempana oikealla kuin Kansan sosialistit," ja jopa kieltäytyi tukemasta Perustuslaillisia demokraatteja, kuten D. Pasmanik´ia, joka myöhemmin valitti: "Se oli ehdottoman tarkoituksetonta -- näytti siltä kuin kaikki Venäjän juutalaiset vähäisen ja suuren porvariston kera, ovat sosialisteja." (19) Hänen suuttumuksensa ei ollut vailla perusteita.

Sionististen opiskelijoiden organisaation kongressi, Gekhover, jolla oli jäseniä 25 kaupungissa sekä kaikissa yliopistoissa, oli perustettu huhtikuun alussa Petrogradissa. Heidän päätöslauselmassaan sanottiin että juutalaiset kärsivät -- eivät tasa-arvon puutteesta Venäjällä -- vaan juutalaisvaltion syntymän tähden Palestiinassa. He päättivät joukko-osastoja Venäjällä valloittaakseen Palestiinan. Kaiken kaikkiaan, "vuoden 1917 kesällä ja syksyllä sionismi Venäjällä jatkoi vahvistumistaan: syyskuuhun mennessä heitä oli 300 000." (20)

On vähemmän tunnettua että vuonna 1917 "ortodoksi-juutalaisten liikkeet nauttivat suurta suosiota; he olivat toisella sijalla sionistien jälkeen sekä edellä sosialistisia puolueita (kuten heidän menestyksensä "uudelleen organisoitujen juutalaisyhteisöjen vaaleissa" osoittaa). (21)

Oli marsseja ("Juutalaiset ovat ylpeitä demomraattisen Venäjän kanssa sekä rakkaudessa että vihassa!"), julkisia luentoja ("Juutalaiskysymys ja Venäjän vallankumous"), kaupungin laajuisia "juutalaisten yliopisto-opiskelijoiden kokoontumisia" Petrogradissa sekä muissa kaupungeissa (yleisten opiskelija-kokousten lisäksi). Petrogradissa, perustettiin Juutalaisten opiskelijoiden keskusjärjestö vaikka Bund ja muut vasemmistolaiset puolueet eivät tunnustaneet sitä. Koska monet alueelliset komiteat "sodan uhrien" auttamiseksi (toisin sanoen juutalaisten pakolaisten ja karkotettujen) lakkasivat olemasta koska siihen aikaan "demokraattisten voimien täytyi mennä mukaan laajempiin sosiaalisiin aktiviteetteihin," muodostettiin Juutalaisten keskuskomitea (Central Jewish Committee) tällaisen avun jakamiseksi huhtikuuhun mennessä. Maaliskuussa perustettiin Juutalaisen kansan Unioni helpottamaan kaikkien juutalaisten voimien lujittamista, valmistellakseen koko Venäjän kattavan Juutalaisten unionin (All-Russian Jewish Union) kokoon kutsumista sekä valmistautuakseen Keskuskomitean tuleviin vaaleihin. Toukokuun lopussa oli toinen yhdistymis-yritys: Juutalaisen demojraattisen allianssin valmisteleva komitea kutsui kokoon kaikki juutalaisten demokraattiset organisaatiot Venäjällä. Sillä välin, jatkui vilkas julkinen keskustelu koskien Venäjän juutalaiskongressin kokoonkutsumista: Bund torjui sen epäjohdonmukaisena heidän suunnitelmiinsa nähden; sionistit vaativat että Kongressiin sisältyisi heidän agendansa Palestiinan kysymyksestä -- ja muut torjuivat heidät; heinäkuussa Venäjän juutalaiskongressia valmisteltiin Petrogradissa. (22) Sosiaalisesta innokkuudesta johtuen, Vinaver pystyi julistamaan siellä että ajatus yhdistyneestä juutalaisesta kansakunnasta, hajaantuneina eri valtioiden keskuuteen, on vanhentunut, ja että tästä lähtien Venäjän juutalaiset eivät kenties ole välinpitämättömiä juutalaisten tilanteelle muissa maissa, kuten Romaniassa tai Puolassa. Kongressi oli tarkoitus pitää joulukuussa.

Millainen juutalaisen kansallisen energian vyöry se oli! Jopa Vuoden 1917 mullistusten keskellä, juutalaisten sosiaaliset ja poliittiset aktiviteetit nousivat heidän erilaisista mielipiteistään, elinvoimasta ja organisaatiosta.

Jakso helmikuun ja marraskuun välillä vuonna 1917 oli juutalaisen kulttuurin ja terveydenhoidon (healthcare) kukoistusaikaa. Petrogradilaisen lehden The Jews of Russia lisäksi, The Jewish Week -lehden julkaisija oli muuttanut Petrogradiin; Petrograd Torgblatin (yiddishinkielinen lehti) ilmestyminen oli alkanut; samanlaisia julkaisuja aloitettiin muissa kaupungeissa. Tarbut ja Culture League (hebreankielisten sekulaarien koulujen verkosto) oli oerustanut "kymmeniä lastentarhoja, peruskouluja, lukioita ja pedagogisia oppilaitoksia" joissa opetettiin sekä yiddishin että hebrean kieltä. Juutalainen kielikoulu perustettiin Kiovaan. Huhtikuussa, koko Venäjän kattava juutalaisen kulttuurin ja koulutuksen kongressi pidettiin Moskovassa. Siinä vaadittiin valtion rahoitusta juutalaisille kouluille. Pidettiin Juutalaisen kielen ihailijoiden yhteisön kokous. Habima Theatre, "ensimmäinen ammattimainen hebreankielinen teatteri maailmassa" avattiin Moskivassa. Juutalaisten artistien lukumäärässä tapahtui räjähdysmäinen kasvu ja Juutalaisen terveydenhuollon yhteisön konferenssi pidettiin Moskovassa huhtikuussa.

Nämä juutalaiset aktiviteetit ovat sitä hämmästyttävämpiä kun ottaa huomioon keskusvallan, hallinnon ja kulttuurin sekasortoisen tilan Venäjällä vuonna 1917.

Eräs merkittävä tapahtuma sen ajan juutalaisessa elämässä oli virallisen luvan myöntäminen juutalaisille nuorille joka salli heidän nousta upseereiksi Venäjän armeijassa, Se oli suuren mittakaavan liike: huhtikuussa, Petrogradin sotilaspiirin päämaja oli antanut määräyksen Kaartien komentajille välittömästi siirtää kaikki juutalaiset opiskelijat koulutuspataljoonaan Nizhni Novgorodissa tarkoituksena lisätä heidän toimeksiantojaan sotilasakatemioihin; tarkoittaen juutalaisten nuorten laajamittaista ylentämistä upseerin virkoihin. (24) "Jo kesäkuun alussa 1917, 131 juutalaista valmistui nopeutetusta sotilaskoulutuksesta Konstantinovskyn sotilasakatemiasta Kiovassa upseereina; kesällä 1917 Odessassa, 160 juutalaista kadettia ylennettiin upseereiksi." (25) Kesäkuussa, 2 600 juutalaista ylennettiin toimiupseerin arvoon kaikkialla Venäjällä.

On todisteita että joissakin sotilasakatemioissa Junkerit (kadetit ja upseerit Tsaarin Venäjällä) kohtelivat äskettäin tulleita juutalaisia epäystävällisesti, kuten Alexandrovskin sotilasakatemiassa sen jälkeen kun 300 juutalaista oli määrätty sinne. Mihailovskyn sotilasakatemiassa, ryhmä junkereita ehdotti julkilausumassaan että: "Vaikka me emme ole juutalaisia vastaan yleisesti, meistä on käsittämätöntä päästää heidät Venäjän armeijan komentajiksi." Akatemian upseerit sanoutuivat irti tästä julkilausumasta ja ryhmä sosialistisia junkereita (141 henkilöä) oli ilmaissut tyytymättömyytensä, "havaiten anti-juutalaiset protestit häpeällisinä vallankumoukselliselle armeijalle," eikä julkilausuma mennyt läpi. (26) Kun juutalaiset toimiupseerit saapuivat rykmentteihinsä, he kohtasivat epäluottamusta ja kateutta sotilaiden taholta joille ajatus juutalaisista upseereina oli äärimmäisen epätavallinen ja outo. (Kuitenkin nämä äskettäin ylennetyt upseerit jotka omaksuivat vallankumouksellisen käytöksen saivat suosiota valon nopeudella.)

Toisaalta, tapa jolla juutalaiset junkerit Odessan sotilasakatemiasta käyttäytyivät oli yksinkertaisesti hätkähdyttävää. Maaliskuun lopulla, 240 juutalaista oli hyväksytty akatemiaan. Tuskin kolme viikkoa myöhemmin, 18. huhtikuuta vanhan ajanlaskun mukaan, oli vappuparaati Odessassa ja juutalaiset junkerit marssivat mahtailevasti ja lauloivat muinaisia juutalaisia lauluja. Eivätkö he ymmärtäneet että venäläiset sotilaat tuskin seuraisivat tällaisia upseereita? Millaisia upseereita heistä oli tulossa? Olisi hienoa jos heitä valmennettaisiin erillisiin juutalaisiin pataljooniin. Kuitenkin, Kenraali Denikinin mukaan, vuonna 1917 muodostettiin kaikenlaisia kansallisia rykmenttejä -- puolalaisia, ukrainalaisia, transkaukasialaisia (latvialaiset yksiköt oli jo perustettu hieman aiemmin) -- paitsi juutalaisia: se oli "ainoa kansallisuus joka ei vaatinut kansallista itsemääräämisoikeutta armeijassa. Ja joka kerta, kun vastauksena valituksiin juutalaisten upseerien huonosta käytöksestä ehdotettiin erillisen juutalaisrykmentin muodostamista, tällaisiin ehdotuksiin suhtauduttiin närkästyksellä juutalaisten ja vasemmiston taholta, ja he syyttivät ilkeämielisen provokaation lietsomisesta." (27) (Sanomalehdissä oli raportoitu että saksalaiset olivat myös suunnitelleet perustavansa erillisiä juutalaisrykmenttejä mutta projektista oli luovuttu.) Näyttää siltä, kuitenkin, että uudet juutalaiset upseerit kuitenkin halusivat jonkin verran kansallista järjestäytymistä armeijassa. Odessassa, 18. elokuuta, juutalaisten upseerien kokouksessa päätettiin luoda osasto joka olisi vastuussa yhteyksistä erilaisten rintamien välillä "raportoidakseen juutalaisten upseerien tilanteesta kentällä." Elokuussa, "perustettiin juutalaisten soturien yhdistyksiä; lokakuuhun mennessä tällaisia yhdistyksiä oli kaikilla rintamilla sekä monissa varuskunnissa. 10. - 15. lokakuuta 1917, Kiovan konferenssissa, perustettiin Koko Venäjän kattava juutalaisten sorurien liitto (All-Russian Union of Jewish Warriors)." (28) Vaikka se oli uusi 'vallankumouksellinen armeija', jotkin toimittajat vaalivat silti vihamielisyyttä upseerien armeijakuntaa (officer corps) kohtaan yleisesti sekä upseerien olkaimia kohtaan erityisesti; esimerkiksi, A. Alperovich kiihotti mieliä upseereita vastaan yleisesti Birzhevye Vedomosti (Stock Exchange News) -lehdessä niinkin myöhään kuin 5. toukokuuta. (29)

Eri lähteet vihjaavat että juutalaiset eivät olleet innokkaita värväytymään tavallisina sotilaina edes vuonna 1917; oli tapauksia joissa asepalveluksen välttämiseksi, sairaat henkilöt esiintyivät aitoina värväytyjinä ollessaan lääkärin tutkittavana saaden vapautuksen, ja seurauksena, joidenkin piirikuntien värväyskomissiot alkoivat vaatia valokuvan sisältämää henkilökorttia juutalaisilta värväytyjiltä (epätavallinen käytäntö näinä yksinkertaisina aikoina). Ne saivat välittömästi aikaan vihaisia protesteja että tällaiset vaatimukset olivat vastoin kansallisten rajoitusten purkamista, ja Sisäisten asioiden ministeriö kielsi tällaisten henkilöllisyystodistusten vaatimisen.

Huhtikuun alussa Väliaikaishallitus antoi sähkeitse määräyksen vapauttaa ilman yksilöllisiä tutkimuksia kaikki juutalaiset jotka oli aiemmin karkotettu epäiltynä vakoilusta. Jotkut heistä asuivat äskettäin asutetuilla alueilla, kun taas toiset saivat asua turvallisesti kotona, ja kuitenkin monet karkotetut pyysivät lupaa asua Euroopan puoleisen Venäjän kaupungeissa. Juutalaisia tulvi Petrogradiin (siellä asui 50 000 juutalaista vuonna 1917) ja juutalaisten määrä kasvoi voimakkaasti Moskovassa (60 000). (30) (31)

Venäjän juutalaiset saivat määrällisesti vähäistä, mutta hyvin tarmokasta vahvistusta ulkomailta. Otetaanpa nämä kaksi junaa jotka kulkivat vihamielisen Saksan läpi ilman hankaluuksia ja toivat Venäjälle lähes 200 kuluisaa henkilöä, 30 Leninin ja 160 Natanson-Martov´in junassa, siten että juutalaiset muodostivat ehdottoman enemmistön matkustajista (V. Burtsev oli ensimmäinen joka julkaisi näiden 'exterritoriaalisten junien' matkustajaluettelot). (32) He edustivat melkein kaikkia juutalaisia puolueita, ja käytännössä kaikki heistä esittivät merkittävää roolia tulevissa tapahtumissa Venäjällä. Satoja juutalaisia palasi Yhdysvalloista: entisiä emigrantteja, vallankumouksellisia sekä asepalvelusta paenneita -- nyt he kaikki olivat 'vallankumouksellisia taistelijoita' sekä 'tsarismin uhreja'. Kerenskin määräyksestä, Venäjän suurlähetystö USA:ssa myönsi Venäjän passin jokaiselle joka kykeni hankkimaan kaksi todistajaa (todistamaan identiteetin) kirjaimellisesti kadulta. Tilanne Trotskin ryhmän ympärillä oli kummallinen. Heidät otettiin kiinni Kanadassa epäiltynä yhteyksistä Saksaan. Tutkimuksissa saatiin selville että Trotski ei matkustanut hatarien venäläisten paperien turvin, vaan kunnollisella USA:n passilla, joka selittämättömästi oli myönnetty hänelle huolimatta hänen lyhyestä viipymisestään USA:ssa; häneltä löydettiin myös huomattava summa rahaa jonka alkuperä säilyi mysteerinä. (33) 26. kesäkuuta ylevässä 'venäläisten mielenosoituksessa New York Cityssä' (jota P. Rutenberg johti, aikoinaan Gapon´in ystävä ja myöhemmin murhaaja), Abraham Kagan, juutalaisen sanomalehden Forwardsin toimittaja, vetosi Venäjän suurlähettilääseen Bakhmetev´iin "kahden miljoonan Venäjän juutalaisen puolesta jotka asuivat Yhdysvalloissa: 'Me olemme aina rakastaneet isänmaatamme; me olemme aina tunteneet veljeyden siteet koko Venäjän kansakuntaan kohtaan... meidän sydämemme ovat lojaaleja Venäjän vapauttamisen punaiselle lipulla sekä vapaan Venäjän kansalliselle kolmivärille.'" Hän väitti myös että Narodnaya Volya´n jäsenten uhrautuminen (kirjaimellisesti 'Kansan tahto', terrorismia harjoittava vasemmistolainen vallankumouksellinen ryhmä Tsaarin Venäjällä, joka tunnettiin parhaiten Tsaari Aleksanteri II:n salamurhasta) "oli suoraan yhteydessä juutalaisten lisääntyneeseen vainoon," ja että "ihmiset kuten Zundelevich, Deich, Gershuni, Liber ja Abramovich olivat rohkeimpien joukossa." (34)

Ja niin heitä alkoi tulla takaisin, eikä vain New Yorkista, päätellen virallisista ohjeista koskien alennettuja junalippuja 'poliittisille emigranteille' jotka matkustivat Vladivostokista. Lontoossa, myöhään heinäkuussa pidetyssä mielenosoituksessa "selvisi että yksin Lontoossa, 10 000 juutalaista julisti tahtoaan palata Venäjälle;" lopullinen päätös (the final resolution) oli ilmaissut ilonsa että "juutalaiset voisivat palata takaisin taistelemaan uuden sosiaalisen ja demokraattisen Venäjän puolesta." (35) Monien palanneiden kohtalot, jotka kiirehtivät osallistuakseen vallankumoukseen sekä hypäten päätäpahkaa asioiden paksuuteen (into the thick of things), olivat merkittäviä. Palanneiden joukossa oli kuuluisa juutalais. juutalaisolodarsky, M. Uritsky ja Y. Larin, tämä jälkimmäinen oli 'Sotakommunismin talousohjelman' kirjoittaja. On vähemmän tunnettua että Yakov Sverdlovin veli, Veniamin, oli myös palanneiden joukossa. Kuitenkaan, hän ei onnistuisi nousemaan korkeammalle kuin Tietoliikenteen apulaiskomissaariksi sekä Kotimaan talouden korkeimman neuvoston jäseneksi. Moisei Kharitonov, Leninin työtoveri ulkomailla joka palasi Venäjälle samassa junassa hänen kanssaan, sai nopeasti kuuluisuutta avustamalla anarkisteja heidän kuuluisassa ryöstössään huhtikuussa; myöhemmin hän oli Permin, Saratovin ja Sverdlovin Gubkomien (piirikuntien puoluekomitea) sihteeri sekä Uralin keskuskomitean sihteeri. Semyon Dimanshtein, bolshevikkien Pariisin ryhmän jäsen, nousisi juutalaisen komissariaatin johtajaksi Kansallisuusasioiden kansankomissariaatissa, sekä myöhemmin YevSekin johtajaksi (juutalainen ryhmäkunta Keskuskomiteassa); hän itse asiassa valvoisi koko juutalaista elämää. Hämmästyttävää, 18-vuotiaana hän onnistui "läpäisemään soveltuvuuskokeen jonka avulla pääsisi rabbiksi" ja hänestä tuli Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen jäsen -- kaikki tämä yhden vuoden aikana. (36) Samoin, myös Trotskin ryhmän jäsenet olivat ylenneet hyvin: jalokivikauppias G. Melnichansky, tilintarkastaja Friman, painaja A. Minkin-Menson, sekä koristetaiteilija Gomberg-Zorin olivat kukin erikseen (tässä järjestyksessä) johtaneet Neuvostoliiton ammattiliittoja, Pravdaa, setelipainoa, sekä Petrogradin vallankumous-tuomioistuinta.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen palanneiden nimet on nyt täysin unohdettu, kuitenkin valitettavasti, sillä he esittivät tärkeää roolia vallankumouksen tapahtumissa. Esimerkiksi, biologian tohtori Ivan Zalkind oli aktiivisesti ottanut osaa Lokakuun vallankumoukseen ja sitten hän todellisuudessa johti Trotskin Sisäisten asioiden kansankomissariaattia. Semyon Kogan-Semkov´ista tuli "Izhevskin ase- ja terästehtaiden poliittinen komissaari" marraskuussa 1918; hän oli täten vastuussa julmista teoista Izhevskin työläisten suuren ksnsannousun aikana joka tunnetaan siitä että useita tuhansia ihmisiä sai surmansa; yhdessä ainoassa yhteenotossa Sobornayan aukiolla 400 Izhevskin työläistä ammuttiin. (37) (38) Tobinson-Krasnoshchekov johti myöhemmin koko Kaukoitää Kaukoidän toimiston sihteerinä sekä paikallishallinnon johtajana. Girshfeld-Stashevsky, salanimellä "Verkhovsky" oli saksalaisista sotavangeista ja takinkääntäjistä koostuneen yksikön johtaja, eli hän loi perustan bolshevikkien kansainvälisille yksiköille; vuonna 1920 hän toimi Länsirintaman vakoilupäällikkönä; myöhemmin rauhan aikana, "hän, Chekan neuvoston määräyksestä, organisoi agenttien verkoston Länsi-Euroopassa." Hän sai arvonimen "Honorary Chekist".

Palanneiden joukossa oli monia jotka eivät jakaneet bolshevikkien näkemyksiä (ainakaan saapumisensa aikoihin) mutta heidät siitä huolimatta toivotettiin tervetulleeksi Leninin ja Trotskin puolueeseen. Esimerkiksi, vaikka Yakov Fishman, Lokakuun vallankumouksen Sotilaallisen vallankumouskomitean jäsen, oli poikennut bolshevikkien valtavirrasta ottamalla osaa Sosialististen vallankumouksellisten kapinaan heinäkuussa 1918, hänet myöhemmin hyväksyttiin Kommunistiseen puolueeseen (RCPB - Russian Communist Party of Bolsheviks) ja hänelle annettiin virka puna-armeijan sotilastiedustelun hallinnosta. Tai otetaanpa Yefim Yarchuk, joka oli palannut Anarkisti-syndikalistina, mutta joka nousi Petrogradin neuvostoon; Lokakuun vallankumouksen aikana hän toi merimiesten joukko-osaston Petrogradiin vallatakseen Talvipalatsin. Ulkomailta palannut Vsevolod Volin-Eikhenbaum (kirjallisuuden tutkijan veli) oli ehdoton anarkismin tukija sekä Makhno´n liikkeen idealisti (ukrainalaisia separatisti-anarkisteja); hän oli Makhno´n armeijan vallankumouksellisen sotilasneuvoston johtaja. Me tiedämme että Makhno oli enemmänkin etu kin taakka bolshevikeille ja seurauksena Volin myöhemmin pelkästään pakotettiin muuttamaan yhdessä tusinan muun anarkistin kanssa. (40)

Palanneiden odotukset eivät olleet perustelemattomia: ne olivat kuukausia jota hallitsi monien Venäjän juutalaisten nousu kuuluisuuteen. "Venäjällä ei ollut enää juutalaiskysymystä." (41) Kuitenkin, D. Aizmanin sanomalehti-kirjoituksessa, Sura Alperovich, erään merkantin vaimo joka muutti Minskistä Petrogradiin, oli ilmaissut epäilynsä: "Joten ei ole enää orjuutta ja siinä kaikki? Joten entäpä asiat jotka 'eilisen nikolait' aiheuttivat meille (viitaten Kishinevin pogromeihin)?" (42) Eräässä toisessa artikkelissa David Aizman täten kehitti ajatuksiaan: "Juutalaisten täytyy turvata vallankumouksen edut kaikin keinoin... Ilman minkäänlaisia epäilyjä. Kaikki tarpeelliset uhraukset täytyy tehdä. Kaikki on vaakalaudalla ja kaikki menetetään jos me epäröimme... Jopa juutalaisen massan kaikkein taantumuksellisimpien osien täytyy ymmärtää tämä... Kukaan ei aseta kyseenalaiseksi mitä juutalaisille tapahtuu jos tulee vastavallankumous." Hän oli ehdottoman vakuuttunut että jos se tapahtuu koittaa juutalaisten joukkosurma. Täten, "tämä saasta (filthy scum) täytyy murskata jo ennenkuin sillä on minkäänlaisia mahdollisuuksia kehittyä, sikiöasteella. Jopa heidän siemenensä täytyy tuhota... juutalaiset kykenevät puolustamaan vapauttaan." (43)

Murskata sikiövaiheessa... Ja, jopa aivan heidän siemenensä... Se oli jo hyvin paljon bolshevikkien ohjelmaa, vaikka ne ilmaistiin Vanhan Testamentin sanoin. Kuitenkin, keiden siemenet täytyy tuhota? Monarkistien? Mutta he olivat jo hengettömiä; kaikki heidän aktivistit voitiin laskea kahden käden sormin. Joten he eivät voineet olla muuta kuin niitä jotka yrittivät taistella villeinä riehuvia neuvostoja vastaan, kaikenlaisia komiteoita ja hulluja ihmisjoukkoja vastaan; niitä, jotka toivoivat pysäyttävänsä elämän hajoamisen maassa -- järkeviä, tavallisia ihmisiä, entisen hallituksen virkamiehiä, ja ennen kaikkea upseereita ja hyvin pian Kenraali Kornilov. Näiden vastavallankumouksellisten joukossa oli juutalaisia, mutta kaiken kaikkiaan tämä liike oli Venäläis-kansallinen.

Entäpä lehdistö? Vuonna 1917, painetun median vaikutusvalta kasvoi; aikakauslehtien ja niihin liittyvien journalistien ja henkilökunnan määrä oli kasvussa. Ennen vallankumousta, ainoastaan rajoitettu määrä media-työläisiä oli kelpuutettu saamaan lykkäystä asepalveluksesta, ja ainoastaan ne jotka yhdistettiin sanomalehtiin sekä painotaloihin jotka oli perustettu sotaa edeltävinä vuosina. (Ne luokiteltiin 'puolustusteollisuuteen' kuuluviksi huolimatta heidän epätoivoisesta taistelustaan hallituksen ja armeijan sensuuria vastaan.) Mutta nyt, huhtikuusta lähtien, julkaisijoiden vaatimuksesta, lehdistö-etuoikeudet laajennettiin nin että monet työläiset vapautettiin asepalveluksesta; äskettäin perustetut poliittiset sanomalehdet tarjosivat täten keinon välttää asepalvelus (joskus vilpillisesti, sillä ainoa asia joka tarvittiin hyväksyntään oli 30 000 kappaleen levikki vähintään kahden viikon ajan.) Ne nuoret jotka vapautettiin asepalveluksesta olivat 'poliittisia emigrantteja' sekä 'maanpakolaisuudesta vapautetut' -- kaikki jotka kannattivat uusien tulijoiden värväämistä vasemmistolaisiin sanomalehtiin. Samaan aikaan, oikeistolaisia sanomalehtiä suljettiin: Malenkaya Gazeta (Small Newspaper) ja Narodnaya Gazeta (People's Newspaper) suljettiin koska he syyttivät että bolshevikeilla oli yhteyksiä Saksalaisiin. Kun monet sanomalehdet julkaisivat sähkeitä jotka vilpillisesti yhdistettiin keisarin puolisoon ja kun virhe paljastettiin (se oli "erään sähke-operaattorin viaton vitsi", josta häntä ei koskaan rangaistu) ja niin heidän täytyi vetää lehdet pois myynnistä. Birzhevye Vedomosti, esimerkiksi oli tuottanut tällaista tekstiä: "Osoittautui etä Posti- ja lennätinlaitoksen pääkonttorin erikoisarkistosta, minne keisarilliset sähkeet on varastoitu, ei löytynyt minkäänlaisia todisteita tällaisesta kirjeenvaihdosta." (44) Huomaa, he esittivät sen siten että sähkeet olisivat olleet oikeita mutta kaikki jäljet niiden olemassaolosta olisi taitavasti pyyhitty pois. Millainen urhea vapaa lehdistö!

Jo maaliskuun alussa järkevä Vinaver oli varoittanut juutalaista yleisöä: "Vapaudenkaipuun lisäksi, itsehillintää tarvitaan... On parempi meille välttää näkyviä sekä korkea-arvoisia virkoja... Älkää kiirehtikö oikeuksiemmen käytäntöön saattamista." (45) Me tiedämme että Vinaver´ille (ja myös Dan´ille, Liber´ille ja Branson´ille) "eri aikoina oli tarjottu ministerin virkaa, mutta he kaikki kieltäytyivät, uskoen että juutalaisten ei pitäisi olla läsnä Venäjän hallituksessa." Asianajaja Vinaver ei voinut, tietenkään, torjua sensaatiomaista nimitystään Senaattiin, missä hänestä tuli yksi neljästä juutalaisesta senaattorista (yhdessä G. Blumenfieldin, O. Gruzenbergin ja I. Gurevichin kanssa). (46) Ministerien joukossa ei ollut juutalaisia mutta neljä vaikutusvaltaista juutalaista miehitti apulaisministerin virkaa: V. Gurevich oli sisämonisteri Avksentievin apulainen; S. Lurie oli Kauppa- ja teollisuusministeriössä; S. Schwartz ja A. Ginzburg-Naumov työministeriössä; ja P. Rutenberg pitäisi mainita tässä myös. Heinäkuussa A. Galpern´ista tuli Väliaikaishallituksen hallintopäällikkö (V. Nabokovin jälkeen); ulkoministeriön ensimmäisen osaston johtaja oli A.N. Mandelshtam. (47) Moskovan sotilaspiirin apulaispäällikkö oli Toinen luutnantti Sher (heinäkuusta 1917 lähtien); toukokuusta lähtien, ulkomaan huolto-osaston (foreign supply department) päällikkö kenraalikunnassa oli A. Mikhelson; Väliaikaishallituksen komissaari kenttärakennus-virastossa (field construction office) oli Naum Glazberg; useita juutalaisia värvättiin Chernov´in toimesta Keskeiseen maakomiteaan (Central Land Committee) joka oli vastuussa kaikesta mikä liittyi maan jakamiseen talonpojille. Tietysti, useimmat näistä eivät olleet avainvirkoja; niillä oli mitätön vaikutusvalta verrattuna Toimeenpanevan komitean rooliin, jonka etnisestä koostumuksesta tulisi pian vilkasta kesksutelua herättänyt julkinen huolenaihe.

Elokuussa pidetyssä hellituksen konferenssissa joka oli omistettu maan huolestuttavalle tilanteelle, lukuun ottamatta neuvostojen, puolueiden ja ammattikuntien edustajia, erillinen edustus oli myönnetty Venäjän etnisille ryhmille, siten että juutalaisia edusti kahdeksan delagaattia, mukaan lukien G. Sliozberg, M. Liber, N. Fridman, G. Landau ja O. Gruzenberg.

Vuoden 1917 suosituin iskulause oli "levittäkää vallankumousta!" Kaikki sosialistiset puolueet työskentelivät toteuttaakseen tämän. I.O. Levin kirjoittaa: "Ei ole epäilystäkään etteikö juutalaisten edustus bolshevikeissa sekä muissa puolueissa jotka kannattavat 'levittäkää vallankumousta' -- menshevikit, sosialistiset vallankumoukselliset, jne. -- kun otetaan huomioon juutalaisten rivimiesten määrä että juutalaisten osuus johtajissa, ylittää suuresti juutalaisten osuuden Venäjän väestöstä. Tämä on kiistämätön tosiasia; kun taas sen syistä pitäisi keskustella, sen oikeellisuus (factual veracity) on kiistämätöntä ja sen kiistäminen turhaa... Tämän ilmiön selittäminen juutalaisten epätasa-arvolla ennen Maaliskuun vallankumousta ei edelleenkään ole riittävän tyhjiin ammennettu." (48) Sosialististen puolueiden keskuskomitean jäsenet tunnetaan.

Mielenkiintoista, juutalaisten edustus manshevikkien, Sosialistisen vallankumouksellisten oikean ja vasemman siiven, sekä anarkistien johdossa oli paljon suurempi kuin bolshevikkien johtajissa. Sosialistisen vallankumouksellisten kongressissa, joka pidettiin toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa vuonna 1917, 39 delegaattia 318:sta oli juutalaisia, ja puolueen keskuskomitean 20 jäsenestä jotka tässä kongressissa valittiin, 7 oli juutalaisia. A. Gotz oli eräs oikeistolaisen ryhmäkunnan johtajista ja M. Natanson oli eräs Sosialistisen vallankumouksellisten vasemmistolaisen ryhmäkunnan johtajista. (49) Millainen halveksuttava rooli odotti Natansonia, "Viisasta uhria" (the wise Mark), erästä Venäläisen poulismin (Russian Narodnichestvo) perustajaa! Sodan aikana, asuen ulkomailla, hän sai taloudellista apua Saksasta. Toukokuussa 1917 hän palasi Venäjälle yhdessä 'extraterrotoriaalisessa junassa' Saksan halki; Venäjällä, hän välittömästi ihaili Leniniä ja laittoi maineensa peliin tukiessaan hänen tavoitettaan hajottaa Perustuslaillinen kansankokous (Constituent Assembly); itse asiassa, se oli hän joka lausui ensimmäisenä ääneen tämän ajatuksen, vaikka Lenin, tietenkään, ei tarvinnut tällaista tönäisyä.

Paikallishallituksen vaalit pidettiin kesällä. Kaiken kaikkiaan, sosialistiset puolueet olivat voittoisia, ja "juutalaiset osallistuivat aktiivisesti paikalliseen ja piirikunnalliseen työhön useissa kaupungeissa ja kylissä (entisen) juutalaissiirtokunnan ulkopuolella." Esimerkiksi, sosialistinen vallankumouksellinen O. Minor nousi Moskovan kaupungin Duuman johtajaksi, sekä Bundin keskuskomitean jäseneksi. A. Vainshtein (Rakhmiel) nousi Minskin Duuman jäseneksi; Menshevikki I. Polonsky Ekaterinoslavin Duuman jäseneksi, bundisti D. Chertkov nousi Saratovin Duuman jäseneksi." G. Shreideristä tuli Petrogradin pormestari, ja A. Ginzburg Naumov valittiin Kiovan apulaispormestariksi." (50)

Mutta useimmat hävisivät Lokakuun vallankumouksen myötä eivätkä nämä olleet osa Venäjän kohtaloa tämän jälkeen. Siitä tulisi niiden osa jotka nyt miehittivät paljon alempia virkoja, enimmäkseen neuvostoissa; heitä oli paljon ja he olivat levittäytyneet kaikkialle tähän maahan: otetaanpa esimerkiksi Khinchuk, Moskovan työläisten neuvoston johtaja, tai Nasimovich ja M. Trilisser Irkutskin neuvostosta. (Tämä jälkimmäinen palveli myöhemmin Siperian neuvostojen keskeisessä toimeenpanokomiteassa ja hänestä tulisi kuuluisa chekisti.) (51)

Kaikkialla provinsseissa, "juutalaiset sosialistiset puolueet nauttivat suurta edustusta Työläisten ja sotilaiden neuvostossa." (52) He olivat myös huomattavasti edustettuina Koko Venäjän kattavassa demokraattisessa konferenssissa (All-Russian Democratic Conference) syyskuussa 1917, joka suututti Leniniä niin paljon että hän jopa vaati Alexandrinskyn Teatterin saartamista sotilailla sekä kaikkien osanottajien pidättämistä. (Teatterin johtaja, toveri Nashatyr, olisi toiminut käskyn mukaan mutta Trotski oli varoittanut Leniniä tekemästä näin.) Ja jopa Lokakuun vallankumouksen jälkeen, Moskovan sotilaiden neuvoston jäsenissä, Bukharinin mukaan, oli "hammaslääkäreitä, apteekkareita, jne. -- ammattien edustajia jotka olivat yhtä lähellä sotilaan ammattia kuin Kiinan keisaria." (53)

Mutta kaiken tämän yläpuolella, kaiken Venäjän yläpuolella, vuoden 1917 keväästä syksyyn, seisoi yksi valtatekijä (power of one body) -- eikä se ollut Väliaikaishallitus. Se oli mahtava ja ahdasmielinen Petrogradin neuvoston toimeenpanokomitea (CEC) -- he todellisuudessa johtivat Venäjää. Vaikka se näytti yhtenäiseltä ja päättäväiseltä ulkoapäin, todellisuudessa sitä revittiin riekaleiksi sisäisten ristiriitojen ja ryhmäkuntien välisen ideologisen sekaannuksen toimesta. Aluksi, Petrogradin työläisten ja sotilaiden neuvosto hyväksyi yksimielisesti Ensimmäisen säännön (Order No. 1), mutta myöhemmin se oli epäileväinen liittyen sotaan -- jatkaako armeijan tuhoamista vai vahvistaa sitä. (Aivan odottamatta, he julistivat tukevansa Vapaus-lainoja; täten he olivat suututtaneet bolshevikit, mutta hyväksyivät julkisen mielipiteen tässä asiassa, mukaan lukien liberaalien juutalaisten asenteen.)

Koko Venäjän kattavan CEC:n puhemiehistö (Sotilaiden ja työläisten neuvosto - ensimmäinen hallitseva neuvosto) koostui yhdeksästä miehestä. Heidän joukossaan oli Sosialistisia vallankumouksellisia edustava A. Gots ja M. Gendelman, menshevikki F. Dan, sekä Bundin jäsen M. Liber. (Maaliskuussa, neuvostojen Koko Venäjän kattavassa kokouksessa, Gendelman ja Steklov olivat vaatineet tiukempia ehtoja Tsaarin perheelle, joka oli kotiarestissa, ja he vaativat myös kaikkien kruununprinssien pidättämistä -- näin luottavaisia he olivat valtaansa.) Kuuluisa bolshevikki, M. Kamenev, oli myös tämän puhemiehistön edustajien joukossa. Siihen kuului myös georgialainen, Chkheidze; armenialainen, Saakjan; eräs Krushinsky, hyvin todennäköisesti eräs puolalainen; ja Nikolsky, todennäköisesti Venäläinen -- melko röyhkeä etninen koostumus Venäjän hallitsevalle elimelle tällaisena kriittisenä hetkenä.

Työläisten ja sotilaiden neuvoston CEC:n lisäksi, oli myös Talonpoikien neuvoston Koko Venäjän kattava toimeenpanokomitea (All-Russian Executive Committee of the Soviet of Peasants' Deputies), joka oli valittu toukokuun lopulla. Sen 30 jäsenestä, vain 3 oli oikeasti talonpoikia -- ennen bolshevikkeja vallinneen hallinnon häpeällinen tapa. Näistä kolmestakymmenestä, D. Pasmanik tunnusti seitsemän juutalaista: "Se oli surullinen asia, erityisesti kun ottaa huomioon juutalaisten intressit... Ja heistä tuli silmäsärky kaikille." (54)

Sitten tämä talonpoikien elin julkaisi listan ehdokkaista tulevaa Perustuslaillista neuvostoa varten. Kerenskin lisäksi, tämä lista sisälsi useita juutalaisia kuten riehakas (tai: äänekäs) Ilya Rubanovichm joka oli juuri saapunut Pariisista, terroristi Abram Gots, sekä huonosti tunnettu Gurevich... (56) Tässä samassa artikkelissa, oli raportti toimiupseeri, M. Golman´in pidättämisestä, joka oli Mogilev´in piirikunnan johtaja, talonpoikien neuvoston jäsen. (56)

Tietysti, Toimeenpanevan komitean tekoja ei voi selittää yksin sen etnisen koostumuksen perusteella -- ei lainkaan! (Monet näistä henkilöistä erosivat peruuttamattomasti syntyperäisistä yhteisöistään ja unohtivat jopa tien kyliinsä.) He kaikki uskoivat vilpittömästi että heidän lahjojensa sekä vallankumouksellisen hengen ansiosta, heillä ei olisi vaikeuksia järjestää työläisten, sotilaiden ja talonpoikien asiat parhaaseen mahdolliseen tapaan. He onnistuisivat paremmin yksinkertaisesti siksi että he olivat koulutetumpia ja älykkäämpiä kuin muu väestö.

Kuitenkin monille venäläisille, tavallisesta kadunmiehestä kenraaliin, tämä äkkinäinen, silmiinpistävä ulkoasun muutos johtajien ja puhujien keskuudessa kulkueissa ja kokouksissa, armeijassa ja hallituksessa, oli suunnaton.

V. Stankevich, ainoa sosialisti-upseeri Toimeenpanevassa komiteassa, antoi esmerkin: "Tällä tosiasialla (juutalaisten runsas määrä Komiteassa) oli yksin suunnaton vaikutus julkiseen mielipiteeseen ja sympatioihin... Merkille pantavaa, kun Kornilov tapasi tämän Komitean ensimmäistä kertaa, hän sattumalta istuutui keskellä juutalaisia; hänen edessään istui kaksi vähäpätöistä Komitean jäsentä, jotka minä muistan ainoastaan heidän groteskien juutalaisten kasvonpiirteidensä vuoksi. Kuka tietää kuinka tämä vaikutti Kornilovin asenteisiin Venäjän vallankumousta kohtaan?" (57)

Kuitenkin, kaikenlaisen venäläisen kohtelu uuden hallituksen taholta kertoi paljon. Tässä on esimerkki "Kornilovin ajoilta" elokuun lopulla 1918. Venäjä oli silminnähden kuolemassa, häviämässä sodan, korruptoituneen armeijan kera ja takarintama romahtamassa. Kenraali Kornilov, Kerenskin viekkaasti pettämänä, vetosi teeskentelemättömästi kansaan, melkein voihkien tuskasta: "Venäjän kansa! Meidän isänmaamme (Motherland) on kuolemassa. Hänen kuolemansa hetki on lähellä... Kaikki, joiden rinnassa sykkii venäläinen sydän, menkää temppeleihin ja rukoilkaa Jumalaa jotta Hän antaisi suurimman pelastuksen ihmeen maidän rakkaalle maallemme!" (58) Vastauksena tähän Helmikuun vallankumouksen ideologi sekä eräs Toimeenpanevan komitean johtaja, Gimmer-Sukhanov, naureskeli huvittuneena: "Millainen kömpelö, typerä, selkärangaton, poliittisesti sivistymätön kutsu... millainen epä-älyllinen imitaatio Suzdalshchina´sta ('Suzdalshchina' viittaa Suzdal´in vastarintaan mongoli-valloittajia kohtaan)!" (59)

Kyllä, se kuulosti mahtailevalta sekä taitamattomalta, ilman selkeää poliittista asemaa. Itse asiassa, Kornilov ei ollut poliitikko mutta hänen sydämensä tunsi tuskaa. Ja entäpä Sukhanov´in sydän -- tunsiko hän lainkaan tuskaa? Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä elävästä maasta ja kulttuurista, eikä hän pitänyt niiden säilyttämistä mitenkään tärkeänä asiana -- hän palveli ainoastaan ideologiaansa, Internationaalia, nähden Kornilovin sanojen olevan täysin vailla ideologista sisältöä. Kyllä, hänen vastauksensa oli pureva. Mutta huomioi että hän oli luokitellut Kornilovin vetoomuksen 'imitaationa', hän oli myös viitannut loukkaavasti Suzdalshchina´an, Venäjän historiaan, muinaiseen taiteeseen sekä pyhyyteen. ja tällaisen ylenkatseen myötä konka kohteena oli koko Venäjän historiallinen perintö, kaikki tämä internationalistinen porukka -- Sukhanov ja hänen hännystelijänsä tästä pahantahtoisesta Toimeenpanokomiteasta, aloittivat Helmikuun vallankumouksen.

Eikä syynä ollut Sukhanovin ja muiden etninen alkuperä; syynä oli heidän isänmaan vastainen (anti-national), venäläisvastainen ja anti-konservatiivinen asenne. Me olemme nähneet samanlaisia asenteita myös Väliaikaishallituksessa, pyrkimyksessään hallita koko Venäjää sekä sen hyvin (quite) venäläisessä etnisessä koostumuksessa. Kuitenkin, pitikö se esillä venäläistä maailmankuvaa tai edustiko se venäläisten etuja edes vähän? Ei lainkaan! Hallituksen kaikkein ehdottomimman ja 'patrioottisimman' aktiviteetin oli tarkoitus johtaa jo hajoamassa olevaa maata ('Kronstadton tasavalta' ei ollut ainoa paikka joka oli 'irrottautunut Venäjästä' siihen aikaan) voittoon sodassa! Voittoon hinnalla millä hyvänsä! Uskollisina liittolaisille! Varmasti, nämä liittolaiset, heidän hallituksensa, yleisö ja rahoittajat, painostivat Venäjää. Esimerkiksi, toukokuussa, venäläiset sanomalehdet lainasivat The Morning Postia Washingtonista: "Amerikka teki selväksi Venäjän hallitukselle" että jos Venäjä solmii Erillisrauhan Saksan kanssa, Yhdysvallat "mitätöisi kaikki taloudelliset sopimukset Venäjän kanssa." (60) Prinssi Lvov, joka johti Venäjän väliaikaishallitusta Venäjän vallankumoukse, alkuvaiheessa, maaliskuusta 1917 siihen asti kunnes hän luovutti vallan Alexander Kerenskille heinäkuussa 1917 piti yllä tunteita: "Maan täytyy päättäväisesti lähettää armeijansa taisteluun." (61) He eivät tunteneet huolta käynnissä olevan sodan seurauksista Venäjälle. Ja tämä virhelaskelma, kansallisen eloonjäämisen tunteen menetys voitiin nähdä Väliaikaishallituksen kabinetin melkein jokaisessa kokouksessa, melkein jokaisessa keskustelussa.

Oli yksinkertaisesti naurettavia tapauksia. Tuhlaten miljoonia ruplia tänne, sekä halukkaana tukea "kansallisten vähemmistöjen kulttuurillisia tarpeita," Väliaikaishallitus, kokouksessaan 6. huhtikuuta oli antanut kielteisen vastauksen jo kauan sitten perustetun V.V. Andreev´in Suur-Venäläisen orkesterin (Great Russian Orchestra of V.V. Andreev) pyynnölle saada tukea kuten tähän asti, "Hänen (entisen) Majesteettinsa henkilökohtaisista varoista" (Väliaikaishallitus takavarikoi nämä varat). Anomus hylättiin huolimatta siitä tosiasiasta että pyydetty summa, 30 000 ruplaa, vastasi kolmen ministerin apulaisen vuotuista palkkaa. "Deny!" Hämmentyneenä ja uskoen että se oli vain väärinymmärrys, Andreev anoi rahoja uudestaan. Hän sai kielteisen vastauksen uudestaan, 27. huhtikuuta pidetyssä kokouksessa. (62)

Miljukov, venäläinen historioitsija ja Väliaikaishallituksen ministeri, ei osoittanut yhtä ainutta erityisesti venäläistä tunnetta sinä vuonna. Samoin, "vallankumouksen avainhahmoa," Alexander Kerenskiä, ei voinut syyttää missään vaiheessa että hänellä olisi ollut etnistä venäläistä omaatuntoa. Kuitenkin samaan aikaan hallitus osoitti jatkuvaa levotonta vihaa (anxious bias) kaikenlaisia konservatiivisia piirejä kohtaan, ja erityisesti -- venäläisiä konservatiiveja kohtaan. Jopa hänen viimeisimmän puheensa aikana Venäjän tasavallan neuvostossa (esi-parlamentti) 24 lokakuuta, kun Trotskin joukot olivat jo valtaamassa Petrogradin rakennuksia toisensa jälkeen, Kerenski myötätuntoisesti väitti että Bolshevikkien sanomalehti Rabochy Put (Worker's Way) sekä oikeistolainen Novaya Rus (New Russia) -- jotka molemmat Kerenski oli juuri sulkenut -- jakoivat samanlaiset poliittiset näkemykset.

Yleisö tietysti pani merkille Toimeenpanevan komitean 'hemmetinmoisen salaisen porukan' (darned incognito). Aluksi, se oli Petrogradin koulutettu yhteisö jolle tämä kysymys oli pakkomielteenä, joka nousi useita kertoja esiin sanomalehdissä. Kahden kuukauden ajan, tämä komitea yritti säilyttää salaisuuden, mutta toukokuuhun mennessä heillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin paljastaa itsensä ja julkaista todelliset nimet salanimien takana (lukuun ottamatta Steklov-Nakhamkis´ia ja Boris Osipovich Bogdanov´ia, neuvoston tarmokasta puheenjohtajaa; he olivat onnistuneet pitämään identiteettinsä salassa hetken ajan; tämän jälkimmäisen nimi sekoittui yleisön mielissä toiseen henkilöön jolla oli samanlainen nimi, Bogdanov-Malinovsky). Tämä outo salailu suututti yleisöä, ja jopa tavalliset kansalaiset alkoivat esittää kysymyksiä. Oli jo tyypillistä toukokuussa että jos, neuvoston täysistunnossa, joku ehdotti Zinoviev´ia or Kamenev´ia johonkin, yleisö auditoriosta huusi heidän todelliset nimensä.

Oikean nimen salaaminen oli käsittämätöntä sen ajan tavalliselle ihmiselle: ainoastaan varkaat piilottivat ja kätkivät nimensä. Miksi Boris Katz häpesi omaa nimeään ja sen sijaan kutsui itseään nimellä "Kamkov"? Miksi Lurie salasi nimensä ja kutsui itseään nimellä "Larin"? Miksi Mandelshtam käytti nimeä "Lyadov"? Monilla heistä oli salanimet joka oli lähtöisin välttämättömyydestä liittyen heidän aikaisempaan maanalaiseen elämäänsä, mutta mikä pakotti Shotman´in kaltaisen, sosialistisen vallankumouksellisen Tomskista, (eikä hän ollut ainoa) käyttämään nimeä "Danilov" vuonna 1917?

Varmasti, vallankumouksellisen tavoite, piileskellä salanimen takana, on petkuttaminen, eikä kohteena ole välttämättä ainoastaan poliisi ja hallitus. Tähän tapaan, myös tavalliset ihmiset eivät tiedä keitä heidän uudet johtajansa ovat.

Päihtyneenä vapauden tunteesta Helmikuun vallankumouksen ensimmäisinä kuukausina, monet juutalaiset aktivistit ja puhujat eivät onnistuneet näkemään että heidän jatkuva hyöriminen neuvostoissa ja marsseilla sai aikaan tietynlaista suuttumusta ja happamia katseita. Helmikuun vallankumoukseen asti ei ollut "populaaria antisemitismiä" Venäjän sisäisillä alueilla, se oli rajoittunut ainoastaan juutalaissiirtokuntien ympäristöön. Esimerkiksi, Abraham Cogan oli sanonut vuonna 1917: "Me rakastimme Venäjää huolimatta kaikesta aiemman hallituksen sorrosta koska me tiesimme että Venäjän kansa ei ollut sen takana vaan tsarismi." (63) Mutta vain muutama kuukausi Helmikuun vallankumouksen jälkeen, suuttumus juutalaisia kohtaan oli syttynyt tavallisten kansalaisten joukossa ja levisi yli Venäjän, voimistuen joka kuukausi. Ja jopa viralliset sanomalehdet raportoivat, esimerkiksi, suuttumuksesta ihmisten jonottaessa (elintarvikkeita) kaupungeissa. "Kaikki on muuttunut tässä silmänräpäyksessä joka loi kuilun vanhan ja uuden Venäjän välille. Mutta se on jonottaminen joka on muuttanut eniten. Outoa, samalla kun kaikki on muuttunut vasemmalle, elintarvikejonot ovat muuttuneet oikealle. Jos sinä haluaisit kuulla Mustien Satojen propagandaa... mene sitten ulos ja vietä jonkun aikaa jonossa." Muiden asioiden ohella sinulle selviää että "käytännössä, jonossa ei ole lainkaan juutalaisia, heidän ei tarvitse jonottaa sillä he ovat hamstranneet riittävästi leipää." Tämä sama "juoru juutalaisista jotka kätkevät leipää" kulkee myös jonon toiseen päähän; "jonot ovat vastavallankumouksellisuuden kaikkein vaarallisin lähde." (64) Kirjailija Ivan Nazhivin huomautti että syksyllä Moskovassa, juutalaisvastainen propaganda lankesi nälkäisten vallankumouksellisten jonottajien korviin: "Mitä konnia! He ryömivät aivan huipulle! Katso, kuinka ylpeinä he ajelevat autoillaan? Varmasti, yhtä ainutta juutalaista ei löydy näistä jonoista... Vain sinä jonotat!" (65)

Jokainen vallankumous pästää irti kansan säädyttömyyden, kateuden ja vihan tulvan. Tämä sama tapahtui Venäjän kansan keskuudessa, kristillisen hengellisyyden heikentymisen myötä. Ja niin juutalaisista -- joista monet olivat nousseet huipulle, näkyvään asemaan, ja, mikä tärkeämpää, jotka eivät olleet salanneet vallankumouksellista iloaan (jubilation), ja joiden ei myöskään tarvinnut seistä jonoissa -- tuli yhä enenevässä määrin kansan suuttumuksen kohteita.

Monista tällaisista tapauksista kerrottiin vuonna 1917 sanomalehdissä. Alla on useita esimerkkejä. Kun, Apraksin´in torilla, Sennaya´n aukiolla, suuri määrä elintarvikkeita nähtiin juutalaisten kauppiaiden hallussa, "ihmiset alkoivat huutaa: 'Ryöstäkää juutalaisten kaupat,' koska 'juutalaiset (Yids) ovat vastuussa kaikista ongelmista.' Ja tämä sana 'Yid' on jokaisen huulilla." (66) Varasto jauhoja ja pekonia löydettiin erään kauppiaan varastosta (todennäköisesti juutalainen) Poltavassa. Väkijoukko alkoi ryöstää hänen kauppaansa ja vaati juutalais-pogromeja. Myöhemmin, useita Työläisten neuvoston jäseniä, mukaan lukien Drobnis, saapui paikalle ja yritti vedota väkijoukkoon; seurauksena, Drobnis hakattiin. (67) Lokakuussa Ekaterinoslav´issa sotilaat tuhosivat pieniä kauppoja, huutaen "Murskatkaa porvaristo! Murskatkaa juutalaiset!" Kiovassa Vladimirskyn torilla, eräs poika löi naista päähän joka yritti ostaa jauhoja etuillen jonossa. Välittömästi, väkijoukko alkoi huutaa: "Juutalaiset lyövät venäläisiä." Seurasi mellakka. (Huomioi että se tapahtui Kiovassa jossa voitiin jo nähdä lakanoita joihin oli kirjoitettu: "Eläköön vapaa Ukraina ilman juutalaisia ja puolalaisia!") Siihen mennessä sanat "Smash the Yids!" voitiin kuulla miltei jokaisessa katumellakassa, jopa Petrogradissa, ja usein täysin ilman perusteita. Esimerkiksi, Petrogradissa, raitiovaunussa, kaksi naista "vaati Työläisten ja sotilaiden neuvoston hajottamista jossa heidän mukaansa oli ainoastaan 'saksalaisia ja juutalaisia'. Molemmat pidätettiin ja he joutuivat oikeuteen." (68)

Sanomalehti Russkaya Volya (Russian Freedom) raportoi: "Aivan silmiemme edessä, antisemitismi, kaikkein primitiivisimmässä muodossaan... Nousee uudestaan esiin ja leviää... On terpeeksi että kuulee keskusteluja raitiovaunuissa (Petrogradissa) tai eri kauppojen jonoissa, tai useissa mielenosoituksissa joka kulmassa ja risteyksessä... he syyttävät juutalaisia poliittisesta kuristusotteesta, puolueiden ja neuvostojen kaappaamisesta, ja jopa armeijan raunioittamisesta... elintarvikkeiden ryöstämisestä ja hamstraamisesta." (69)

Monet juutalaiset sosialistit, agitaattorit armeijan eturintamassa, nauttivat rajattomasta menestyksestä kevään aikana kun vaatimuksia "demokraattisesta rauhasta" suvaittiin eikä taistelua vaadittu. Silloin kukaan ei syyttänyt heitä juutalaisuudesta. Mutta kesäkuussa, kun Toimeenpanevan komitean politiikka oli muuttunut suosien hyökkäämistä, vaatimuksia "smash the Yids!" alkoi ilmaantua ja näitä juutalaisia suostuttelijoita hakattiin niskoittelevien sotilaiden taholta yhä uudestaan.

Huhut levisivät että "juutalaiset olivat valloittaneet" Toimeenpanevan komitean Petrogradissa. Kesäkuuhun mennessä tämä uskomus oli juurtunut Petrogradin varuskuntaan ja tehtaisiin; tämä on juuri sitä mitä sotilaat huutelivat Komitean jäsenelle Voitinsky´lle kun hän vieraili jalkaväkirykmentissä suostutellakseen heitä luopumaan tulevasta mielenosoituksesta jota bolshevikit suunnittelivat pidettäväksi 10. kesäkuuta.

V.D. Nabokov, joka tuskin tunnetaan juutalaisvastaisuudesta, vitsaili että esi-parlamentin (Pre-Parliament) johtajien kokousta lokakuussa 1917 "voitaisiin turvallisesti kutsua Sanhedriniksi... sen enemmistö oli juutalaisia. Venäläisiä oli ainoastaan Avksentiev, minä, Peshekhonov, ja Chaikovsky..." (70)

Syksyyn mennessä, vallassa olevien juutalaisten aktiviteetti oli luonut sellaisen vaikutuksen että jopa sanomalehti Russkoe Slovo (Russian Word) oli julkaissut juutalaisvastaisen karikatyyrin 29. lokakuuta, jolloin Moskovassa jo taisteltiin.

Työläisten ja sotilaiden neuvoston Toimeenpaneva komitea taisteli antisemitismiä vastaan. (71) 21. heinäkuuta Ensimmäinen koko Venäjän kattava neuvostojen kongressi (the 1st All-Russian Congress of Soviets) oli antanut julkilausuman taistelusta antisemitismiä vastaan (ainoa päätös jonka Kongressi hyväksyi yksimielisesti). (72) Kun kesäkuun lopussa (28. ja 29. kesäkuuta), CEC:n uudelleen valittu neuvosto oli kokoontunut, he olivat kuulleet raportin "juutalaisvastaisen agitaation noususta... etupäässä luoteisissa lounaisissa ja piirikunnissa (guberniyas). Tehtiin välittömästi päätös lähettää 15 sinne hengen delegaatio erityisvaltuuksin... Vastavallankumouksellisuuden vastaisen viraston (Department on the Struggle against Counter-Revolution) alaisuudessa." (73)

Toisaalta, Bolshevikit, jotka kulkivat iskulauseen "Alas ministeri-kapitalistit!" alla, eivät ainoastaan olleet tekemättä mitään lievittääkseen tätä ongelmaa, he jopa kasvattivat sen liekkejä (anarkistien mukana, huolimatta siitä tosiasiasta että jälkimmäisiä johti eräs Bleikhman). He väittivät että Toimeenpaneva komitea oli niin hellämielinen hallitusta kohtaan ainoastaan siksi että kapitalistit ja juutalaiset hallitsevat kaikkea. (Eikö tämä muistuta terroristi-järjestö Narodnaya Volyaa (People's Will) vuodelta 1881?)

Ja kun bolshevikkien kansannousu 3. - 4. heinäkuuta puhkesi (se ei itse asiassa ollut kohdistettu jo silloin kyvytöntä Väliaikaishallitusta vastaan, vaan bolshevikkien todellista kilpailijaa -- Toimeenpanevaa komiteaa vastaan), bolshevikit viekkaasti hyödynsivät sotilaiden vihaa juutalaisia kohtaan osoittamalla heille juuri tämän elimen -- katso, siellä he ovat!

Mutta kun bolshevikit hävisivät kansannousunsa, CEC oi tehnyt virallisen tutkimuksen, ja monet tutkimuskomission jäsenistä olivat juutalaisia CEC:n puhemiehistöstä. Ja heidän "sosialistisen omantuntonsa" vuoksi, he eivät uskaltaneet kutsua. Joten bolshevikkien kansannousua rikokseksi ja suhtautua siihen sen mukaisesti. Joten komissio ei päässyt tulokseen ja se hajotettiin pian.

Varuskunnan kokouksessa, jonka CEC järjesti 19. lokakuuta, juuri ennen bolshevikkien lopullista kansannousua, "eräs 176. jalkaväkirykmentin edustaja, juutalainen," varoitti että "nämä ihmiset kadulla huutavat että juutalaiset ovat vastuussa kaikesta pahasta." (74) CEC:n kokouksessa yöllä 25. lokakuuta, Gendelman raportoi että kun hän piti puhetta Pietarin ja Paavalin linnoituksessa aiemmin sinä iltapäivänä häntä pilkattiin: "Sinä olet Gendelman! Tarkoittaa että sinä olet juutalainen (Yid) sekä oikeistolainen!" (75) Kun 27. lokakuuta Gotz ja hänen delegaationsa Kerenskille yritti lähteä Gatchina´an Baltiysky´n rautatieasemalta, hänet melkein surmattiin merimiesten taholta jotka huusivat että "Neuvostot ovat juutalaisten hallitsemia." (76) Ja 'viinipogromien' aikaan 'bolshevikkien loisteliaan voiton' aattona kuultiin myös vaatimuksia: "Slaughter Yids!"

Ja kuitenkaan vuonna 1917 ei ollut yhtä ainutta juutalais-pogromia. Nämä pahamaineiset pogromit Kalusha´ssa ja Ternopol´issa olivat itse asiassa hurjistuneiden humalaisten vallankumous-sotilaiden työtä, jotka vetäytyivät epäjärjestyksessä. He tuhosivat kaiken tielleen osuneen, kaikki kaupat ja varastot; ja koska useimmat niistä olivat juutalaisten omistamia, levisi sana 'juutalais-pogromeista'. Samanlainen pogromi tapahtui Stanislavov´issa, jossa oli paljon pienempi juutalaisväestö, eikä sitä kutsuttu 'juutalais' pogromiksi.

Jo keskikesällä 1917 juutalaiset tunsivat olonsa uhatuksi katkeroituneen väestön (tai humalaisten sotilaiden) keskellä, mutta valtion meneillään oleva romahdus toi mukanaan paljon suurempia vaaroja. Hämmästyttävää, näyttää siltä että sekä juutalaisyhteisö että lehdistö, ei oppinut mitään vuoden 1917 pelottavista tapahtumista yleisesti, vaan kapeakatseisesti näki ne "pogromien irrallisina manifestaatioina". Ja niin kerta toisensa jälkeen he menettivät (missed) todellisen vaaran. Hallitseva valta toimi samoin. Kun saksalaiset mursivat rintaman Ternopolissa yöllä 10. heinäkuuta, pidettiin Työläisten ja talonpoikien toimeenpanevan komitean epätoivoinen kokous. He tunnustivat että jos vallankumous epäonnistuu, maa hajoaa (juuri tässä järjestyksessä), ja sitten he nimittivät väliaikaisen hallituksen, "Pelastuksen ja vallankumouksen hallituksen", ja huomauttivat vetoomuksessaan kansalle että "synkät voimat taas kerran valmistautuvat piinaamaan pitkään kärsinyttä isänmaatamme (Motherland). He yllyttävät taantumuksellisia massoja juutalaisten kimppuun." (77)

18. heinäkuuta Duuman paneeli-istunnossa, hyvin pienessä piirissä, Edustaja Maslennikov puhui Toimeenpanevaa komiteaa vastaan ja muun muassa hän lausui sen jäsenten todelliset nimet. Samana iltana CEC:n ryhmäkunnan kokouksessa (factional meeting) he soittivat hälytyskelloja: "Kyseessä on vastavallankumous, siihen täytyy suhtautua sisäisten asioiden ministerin Tsereteli´n äskettäin annettujen määräysten mukaan jotka käsittelivät vastavallankumouksen tukahduttamista! (Tämä määräys annettiin vastauksena bolshevikkien kansannousuun vaikka sitä ei koskaan käytetty bolshevikkeja vastaan.)" Kahdessä päivässä Maslennikov antoi tekosyitä artikkelissa joka ilmestyi sanomalehdessä nimeltä Rech (Speech): Todellakin, hän nimesi Steklov´in, Kamenev´in, ja Trotskin, mutta hänellä ei ollut koskaan aikomustakaan lietsoa vihaa koko juutalaisväestöä kohtaan, ja "enkä minä ehdottomasti toivonut saattaa juutalaista kansaa vastuulliseksi näiden yksilöiden teoista." (78)

Sitten, syyskuun puolivälissä, kun kaikki Helmikuun vallankumouksen mukanaan tuomat edistysaskeleet oli peruuttamattomasti tuhottu, nyt väistämättömän bolshevikkien vallankaappauksen aattona, Y. Kantorovich varoitti Rechissä tästä vaarasta: "Synkät voimat ja Venäjän pahantahtoiset nerot (evil geniuses) nousevat pian esiin luolistaan suorittaakseen juhlallisesti Mustia messuja..." Todellakin, se tapahtuisi pian. Millaisia Mustia messuja? "... raakalaismaisen isänmaallisuuden ja pogromeita rakastavan 'aitovenäläisen' kansallisen identiteetin." (79) Lokakuussa Petrogradissa, I. Trumpeldor oli organisoinut juutalaisten itsepuolustusjoukot pogromeja vastaan, mutta niitä ei koskaan tarvittu.

Todellakin, venäläiset olivat hämmentyneitä, ja niin olivat juutalaisetkin.

Useita vuosia vallankumouksen jälkeen, G. Landau, katsoen taaksepäin surumielisenä, kirjoitti: "Juutalaisten osallistumisessa Venäjän murrokseen oli hämmästyttävä itsetuhoinen piirre; en viittaa ainoastaan heidän rooliinsa bolshevismissa, vaan heidän sekaantumiseensa koko asiaan. Eikä kyse ole ainoastaan suuresta määrästä poliittisesti aktiiveja ihmisiä, sosialisteja ja vallankumouksellisia, jotka ovat liittyneet vallankumoukseen; minä puhun etupäässä massojen laajasta sympatiasta jota se kohtasi... Vaikka monilla oli pessimistisiä odotuksia, varsinkin, heidän odottaessaan pogromeja, he kykenivät kuitenkin sovittamaan tällaiset pahat aavistukset hyväksyen mullistukset suuren kurjuuden ja lukemattomien pogromien vapautumisten kera. Se muistutti perhosen kohtalokasta viehtymystä kynttilän liekkiin, tuhoavaan liekkiin... On varmaa että oli joitakin voimakkaita motiiveja jotka työnsivät juutalaisia tähän suuntaan, ja kuitenkin ne olivat selkeän itsetuhoisia... Varmasti, juutalaiset eivät eronneet muusta Venäjän älymystöstä eivätkä venäläisestä yhteiskunnasta... Kuitenkin, meidän olisi pitänyt olla erilaisia... me muinaiset kaupunkilaiset, kauppiaat, käsityöläiset, älymystö... meidän olisi pitänyt olla erilaisia kuin muut, kuin talonpojat, maanomistajat, viranomaiset." (80)

Ja älkäämme unohtako niitä jotka olivat erilaisia. Meidän tulee aina muistaa että juutalaisuus oli ja on hyvin heterogeeninen, että asenteet ja teot vaihtelevat suuresti juutalaisten kesken. Näin oli Venäjän juutalaisten kanssa vuonna 1917: provinsseissa ja jopa pääkaupungissa oli piirejä jotka ajattelivat järkevästi ja heidän lukumääränsä kasvoi samalla kun Lokakuu läheni.

Juutalaisten asenne Venäjän yhtenäisyyteen niinä kuukausina jolloin Venäjää revittiin rikki, ei ainoastaan muiden kansakuntien toimesta vaan jopa siperialaisten toimesta, oli merkittävä. "Kaikkialla vallankumous-juutalaisten kurssilla (all over the course of revolution Jews), yhdessä isovenäläisten kanssa, oli mitä kiihkeimpien taistelijoiden joukossa ajatus Suur-Venäjästä." (81) Nyt, kun juutalaiset olivat saaneet tasa-arvoiset oikeudet, mitä yhteistä heillä olisi erilaisten ihmisten kanssa entisen imperiumin laidoilla? Ja kuitenkin yhdistyneen maan hajoaminen hajottaisi juutalaiset. Heinäkuussa, Perustuslaillisten demokraattien 9. kongressissa, Vinaver ja Nolde avomesti vetosivat kansojen alueellista hajaantumista vastaan sekä Venäjän yhtenäisyyden puolesta. (82) Myös syyskuussa, Demokraattisen Konferenssin kansallisessa osastossa, juutalaiset sosialistit puhuivat kaikenlaista Venäjän federalisaatiota vastaan (siinä asiassa he olivat liittyneet Keskusjohtoisuutta ajavien joukkoon). Tänään he kirjoittavat eräässä israelilaisessa aikakauslehdessä Trumpeldor´in juutalaiset erillisosastot (detachments) "tukivat väliaikaishallitusta ja jopa estivät Kornilovin kapinan." (83) Kenties. Kuitenkin, tutkiessani tarkasti vuoden 1917 tapahtumia, en ole löytänyt lainkaan tällaista informaatiota. Mutta olen tietoinen vastakkaisista esimerkeistä: toukokuun alussa 1917, kiihkeän isänmaallisessa ja pohjimmiltaan vastavallankumouksellisessa "Mustan meren delegaatiossa", kaikkein menestyksekkäin puhuja joka vaati Venäjän puolustamista oli juutalainen merimies Batkin.

D. Pasmanik oli julkaissut rikkaan (millionaire) höyrylaivan omistajan Shulim Bespalov´in kirjeen kauppa- ja teollisuusministerille jo syyskuussa 1915: "Suuret voitot joita teollisuusmiehet ja kauppiaat tekevät johtavat isänmaamme välittömään tuhoon." Hän oli lahjoittanut puoli miljoonaa ruplaa valtiolle ja ehdotti lakia joka rajoittaisi kaikkia voittoja 15 prosentilla. Valitettavasti, nämä itseään rajoittavat menetelmät (self-restricting measures) eivät sopineet 'ryntäys vapauteen' -edistysmielisille, kuten Konovalov´ille ja Ryabushinsky´lle joita ei haitannut vaikka he tekivät 100 prosentin voiton sodan avulla. Kun Konovalov´ista itsestään tuli kauppa- ja teollisuusministeri, Shulim Bespalov kirjoitti hänelle 5.7.1917: "Teollisuusmiesten suuret voitot tuhoavat maamme, nyt meidän täytyy ottaa puolet heidän pääomastaan ja omaisuudestaan," ja lisäsi että hän on itse valmis luovuttamaan 50 % varoistaan. Konovalov ei kuunnellut. (84)

Elokuussa, Moskovan valtion konferenssissa (at the Moscow All-Russian State Conference), O.O. Gruzenberg (Perustuslaillisen neuvoston tuleva jäsen) sanoi: "Näinä päivinä juutalainen kansa... on yhdistynyt uskollisuudessaan isänmaallelle, yksimielisessä halussaan puolustaa hänen rehellisyyttään sekä demokratian saavutuksia," ja olivat valmiit luovuttamaan hänen puolustamisekseen "kaikki materiaaliset ja intellektuaaliset varansa, luopumaan kaikesta arvokkaasta, kaikista kansansa 'jalokivistä' (flowers), kaikista nuoristaan." (85)

Nämä sanat heijastivat ymmärrystä että Helmikun hallitus oli paras vaihtoehto Venäjän juutalaisille, joka lupasi taloudellista edistystä samoin kuin poliittista ja kulttuurillista yltäkylläisyyttä. Ja tämä ymmärrys oli riittävä (and that realization was adequate).

Mitä lähemmäksi Lokakuun vallankaappaus tuli ja mitä ilmeisemmäksi bolshevikkien uhka tuli, sitä laajemmalle tämä ymmärrys levisi juutalaisten keskuudessa, saaden heidät vastustamaan bolshevismia. Se kasvatti juurta jopa sosialististen puolueiden keskuudessa ja Lokakuun vallankaappauksen aikana monet juutalaiset sosialistit olivat aktiivisesti sitä vastaan. Kuitenkin he olivat sosialististen näkemystensä heikentämiä ja heidän vastustuksensa rajoittui neuvotteluihin sekä kirjoituksiin sanomalehdissä -- kunnes bolshevikit sulkivat nämä sanomalehdet.

On välttämätöntä lausua tarkasti että tämä Lokakuun vallankaappaus ei ollut juutalaisten suorittama (vaikka toteutettiin Trotskin komennuksessa (under the general command of Trotsky) sekä nuoren Grigory Chudnovsky´n tarmokkaiden toimien kera Väliaikaishallituksen vangitsemisen sekä Talvipalatsin puolustajien teurastajien aikana). Laajasti puhuen, yleinen nuhtelu että 170-miljoonaista kansaa ei voitaisi työntää bolshevismiin pienen juutalaisen vähemmistön toimesta, on oikeutettu. Todellakin, me itse sinetöimme kohtalomme vuonna 1917, typeryytemme kautta (through our foolishness) helmikuusta loka-joulukuuhun.

Lokakuun vallankaappaus antoi tuhoisan arpalipukkeen Venäjälle. Kuitenkin, valtion tilanne jo ennen sitä lupasi vain vähän hyvää kansalle. Me olimme jo menettäneet vastuullisen valtion johtamisen ja vuoden 1917 tapahtumat osoittivat sen kaikessa laajuudessaan. Paras asia jota Venäjä olisi voinut odottaa oli kyvytön, heikko ja hämmennystä aiheuttava pseudo-demokratia, joka ei olisi kyennyt luottamaan kansalaisiinsa riittävässä määrin kehittääkseen juridisen omantunnon (legal consciousness) sekä taloudellisen itsenäisyyden.

Lokakuun taisteluiden jälkeen Moskovassa, Bundin ja Poale-Zionin edustajat osallistuivat rauhanneuvotteluihin -- mutta eivät liitossa junkerien tai bolshevikkien kanssa -- vaan kolmantena itsenäisenä puolueena. Junkerien joukossa oli monia juutalaisia jotka puolustivat Talvipalatsia 25. lokakuuta: Sinegub´in palatsin puolustajan muistelmissa, juutalaisia nimiä esiintyy säännöllisesti; minä henkilökohtaisesti tunsin erään tällaisen insinöörin ollessani vankilassa. Ja Odessan kaupungin neuvoston vaaleissa, juutalainen blokki vastusti bolshevikkeja ja voitti, vaikka ainoastaan marginaalisesti.

Perustuslaillisen neuvoston (Constituent Assembly) vaaleissa, "yli 80 prosenttia juutalaisista äänesti" sionistisia puolueita. (86) Lenin kirjoitti että 550 000 henkilöä äänesti juutalaisia nationalisteja. (87) "Useimmat juutalaiset puolueet olivat muodostaneet yhteisen kansallisen listan ehdokkaista; seitsemän edustajaa valittiin tältä listalta -- kuusi sionistia" ja Gruzenberg. Sionistien menestystä helpotti Britannian ulkoministerin Balfourin äskettäin annettu julistus 'Juutalaisten kansallisen kodin' perustamisesta Palestiinaan, joka "sai innokkaan vastaanoton Venäjän juutalaisten enemmistön taholta (juhlakulkueita ja juhla-jumalanpalveluksia pidettiin Moskovassa, Petrogradissa, Odessassa, Kiovassa sekä monissa muissa kaupungeissa)," (88)

Ennen lokakuun vallankaappausta, bolshevismi ei ollut kovin vaikutusvaltainen juutalaisten keskuudessa. Mutta juuri ennen kansannousua, Natanson, Kamkov, ja Shteinberg Sosialististen vallankumouksellisten vasemman siiven nimissä olivat allekirjoittaneet sopimuksen jossa he lupasivat taistella bolshevikkien Trotskin ja Kamenevin kanssa. (89) Ja eräät juutalaiset erottautuivat bolshevikkien joukossa ensimmäisten voittojensa myötä ja joistakin tuli jopa kuuluisia. Kuuluisan 12. armeijan latvialaisten rykmenttien komissaari joka teki niin paljon bolshevikkien menestyksen eteen, oli Semyon Nakhimson. "Juutalaiset sotilaat esittivät huomattavaa roolia aseistetun kansannousun valmistelussa ja toteutuksessa lokakuussa 1917 Petrogradissa ja muissa kaupungeissa, sekä myös kapinoiden tukahduttamisessa uutta Neuvosto-hallitusta vastaan." (90)

Tiedetään laajalti että Neuvostojen kongressin 'historiallisen' istunnon aikana 27 lokakuuta annettiin kaksi päätöslauselmaa, 'Asetus maasta' (Decree on Land) ja 'Asetus rauhasta' (Decree on Peace). Mutta se ei jättänyt merkintää historiaan että näiden kahden asetuksen välillä, annettiin eräs asetus. Siinä julistettiin: "On paikallisten neuvostojen kunnia-asia estää juutalais- ja muut pogromit pimeiltä voimilta." (91) (Ei odotettu että 'Punaiset valon voimat' syyllistyisivät pogromeihin.)

Joten jopa tässä, Työläisten ja talonpoikien kongressissa, juutalaiskysymys asetettiin talonpoikais-kysymyksen edelle.