Two Hundred Years Together

LUKU 13: Helmikuun vallankumous

Venäjän juutalaisten 123-vuotinen epätasa-arvon historia joka alkoi Katariina Suuren allekirjoittamasta asetuksesta vuonna 1791 päättyi Helmikuun vallankumoukseen.

Kannattaa tarkastella millainen ilmapiri oli näinä helmikuun päivinä; millainen oli yhteiskunnan tila vapautumisen hetkellä?

Vallankumouksen ensimmäisen viikon aikana Petrogradissa ei ilmestynyt sanomalehtiä. Ja sitten ne alkoivat ylistää; ei siten että olisivat etsineet keinoja vaan kilpaillen siitä kuka pystyy parhaiten tuomitsemaan menneisyyden asiat. Ennen kuulumattomana eleenä, Perustuslaillisten demokraattien (kadetit), sanomalehti nimeltään Rech julisti että tästä hetkestä eteenpäin "koko Venäjän elämä täytyy rakentaa uudelleen alusta lähtien." (1) Ja And the Stock-Market News julisti toimintaohjelman: "Kitkekää, kitkekää kaikki nämä rikkaruohon juuret! Ei kannata huolestua vaikka niiden mukana häviäisi joitakin hyötykasveja -- on parempi kitkeä ne kaikki vaikka hintana olisi väistämättömiä viattomia uhreja." (2) Uusi ulkoministeri Miljukov kumarsi ja raaputti: "Tähän asti me häpesimme liittolaistemme edessä hallituksemme vuoksi. Venäjä oli kuollut painolasti liittolaisillemme." (3)

Harvoin näinä ensimmäisinä päivinä oli mahdollista kuulla järkeviä ehdotuksia Venäjän jälleenrakentamiseksi. Petrogradin kadut olivat kaaoksen vallassa, poliisi ei toiminut ja kaikkialla kaupungissa kuultiin ajoittaista ampumista. Mutta kaikki olivat yleisen hurmion vallassa, pohtien kaikenlaisia konkreettisia kysymyksiä; oli ajatusten ja mielipiteiden sekasotku, kiistelevien kynien kakofonia. Lehdistö ja yhteiskunta olivat yksimielisiä yhdestä asiasta -- juutalaisille täytyy antaa tasavertainen asema välittömästi lainsäädännön kautta. Fiodor Sologub kirjoitti kaunopuheisesti Birzhevije Vedomosti -lehdessä: "Kaikkein tärkeintä kansalaisten vapauksien luomiseksi, jota ilman meidän maatamme ei voida siunata, jota ilman ihmiset eivät voi olla oikeudenmukaisia eikä kansallisia saavutuksia saada toteutumaan -- on kaikkien uskonnollisten ja rodullisten rajoitusten purkaminen."

Juutalaisten tasa-arvo eteni hyvin nopeasti. 1. maaliskuuta (vanhan kalenterin mukaan), vuorokautta ennen kruunusta luopumista, muutama tunti ennen pahamaineista 'asetusta' (Order No. 1), joka sai armeijan romahtamaan, V. Makhlakov ja M. Adzhemov, kaksi Duuman komitean komissaaria jotka olivat Oikeusministeriön edustajia, olivat julkaisseet Oikeusministeriön sisäisen direktiivin jossa määrättiin luetteloimaan kaikki lakimiesten juutalaiset avustajat (to enlist all Jewish-assistants to attorneys-at-law) lakimiesten veljeskunnalle.

"Jo 3. maaliskuuta mennessä, Duuman puhemies M. Rodzianko, sekä Väliaikaishallituksen pääministeri Prince G. Lvov, allekirjoittivat määräyksen jossa sanottiin että eräs uuden hallituksen tärkeimmistä tavoitteista oli 'kumota kaikki rajoitukset jotka pohjautuivat uskontoon, kansallisuuteen ja sosiaaliluokkaan.'" (4) Sitten, 4. maaliskuuta puolustusministeri Guchkov ehdotti avointa polkua jota pitkin juutalaiset voisivat yletä armeijan upseereiksi, ja opetusministeri Manuelov ehdotti säädöksen kumoamista joka rajoitti yliopistoissa opiskelevien juutalaisten määrää. Molemmat ehdotukset hyväksyttiin ilman soraääniä. 6. maaliskuuta kauppa- ja teollisuusministeri Konovalov alkoi eliminoida "kansallisia rajoituksia sekä korporatiivista lainsäädäntöä", joka tarkoittaa sen lain kumoamista joka kielsi sellaistia yrityksiä ostamasta maata jossa oli juutalaisia toimitusjohtajia.

Nämä säädökset asetettiin pian käytäntöön. 8. maaliskuuta mennessä, 110 juutalaista 'avustajaa' ylennettiin juristin asemaan; 9. maaliskuussa mennessä Petrogradissa 124 ylennettiin tällaista juutalaista; 8. maaliskuuta mennessä Odessassa ylennettiin 60 tällaista juutalaista. (5) (6) 9. maaliskuuta Kiovan kaupungin neuvosto, odottamatta tulevia vaaleja, otti toimeenpanevaan elimeensä viisi juutalaista joilla oli äänestysoikeus. (7)

Ja tässä -- 20. maaliskuuta Väliaikaishallitus teki päätöksen, jonka oikeusministeri A. Kerensky, valmisteli juutalaisten edustajien kanssa, joka julkaistiin 22. maaliskuuta, jossa "kumottiin kaikki rajoitukset Venäjän kansalaisilta, riippumatta uskonnosta, dogmasta tai kansallisuudesta". Tämä oli, pohjimmiltaan, Väliaikaishallituksen ensimmäinen merkittävä lainsäädännöllinen toimenpide. "Poliittisten virastojen pyynnöstä (jossa oli juutalaisia edustajia), juutalaisia ei erityisesti mainittu tässä päätöksessä." (8)

Mutta jotta voitaisiin "kumota kaikki juutalaisia koskevat rajoitukset kaikista asetuksistamme, jotta juutalaisten epätasa-arvo voitaisiin kitkeä täysin," G.B. Sliozberg muistelee: "Oli välttämätöntä laatia täydellinen lista kaikista rajoituksista... ja näitä kumottavia lakeja koskevan listan tarkistus vaati suurta huolellisuutta ja kokemusta." Tähän tehtävän ottivat hoitaakseen Sliozberg ja L.M. Bramson. (9) The Jewish Encyclopedia sanoo: "Tämä asetus listasi Venäjän lain pykälät jotka asetus kumosi... melkein kaikki nämä pykälät (niitä oli lähes 150) sisälsivät jonkinlaisia juutalaisvastaisia asetuksia. (10) Nämä rajoitukset pyyhittiin kerros kerrokselta; matkustus, asuminen, koulutus-instituutit, osallistuminen paikallishallintoon, oikeus hankkia maaomaisuutta missä tahansa Venäjällä, osallistuminen hallituksen hankkeisiin arvopaperikaupasta eri uskontoa edustavien palvelijoiden ja työläisten vuokraamiseen, oikeus nousta korkeaan asemaan hallituksessa ja armeijassa. Niissä kumottiin samanlaiset rajoitukset "ulkomaalaisilta jotka eivät ole sodassa Venäjää vastaan", viitaten etupäässä USA:sta saapuviin juutalaisiin.

Lain saattaminen julkisuuteen inspiroi monia tunteellisia puheita. Duuman puhemies vakuutti: "Viimeisten 35 vuoden ajan juutalaiset ovat olleet alistettuja sorrolle ja nöyryytykselle, jollaista ei ole nähty edes meidän pitkään kärsineen kansan historiassa... Tämä kaikki oli seurausta valtion tukemasta antisemitismistä." [11] Lakimies O.O. Gruzenberg sanoi: "Jos vallankumousta edeltänyt Venäjän hallitus oli suuri ja hirmuinen vankila, silloin sen haisevin, hirvittävin selli, sen kidutuskammio murrettiin meidän, kuuden miljoonan juutalaisen osalta. Ja ensimmäistä kertaa, juutalaiset lapset kuulivat tästä kiskuri-termistä, nimeltä 'korko' valtion koulussa. Kuten pakkotyölaitoksen vangit matkallaan leiriinsä, kaikki juutalaiset oli kahlehdittu kiinni toisiinsa kuin halveksitut muukalaiset. Isiemme ja äitiemme veripisarat, sisariemme ja veljiemme veripisarat valuivat sieluumme, ja siellä ne sytyttivät ja ruokkivat sammumatonta vallankumouksellista tulta." (12)

Rosa Georgievna, Vinaverin vaimo, muistelee: "Maaliskuun 1917 tapahtumat sattuivat samaan aikaan juutalaisten Passover-juhlan kanssa. Näyttää siltä ikäänkuin tämä oli toinen pako Egyptistä. Tällainen pitkä, pitkä kärsimyksen ja kamppailun polku on kuljettu loppuun, ja kuinka nopeasti kaikki oli tapahtunut. Kutsuttiin koolle suuri juutalaisten kokous, jossa Miljukov puhui: 'Viimeinkin, häpeätahra on pesty pois Venäjältä, joka voi nyt ylpeänä astua sisään sivistyneiden kansakuntien joukkoon.' Vinaver ehdotti suuren juutalaisen keskuksen (public house) rakentamista Petrogradiin tämän kokouksen muistolle, jota kutsuttaisiin nimellä The House of Freedom." (13)

Duuman kolme jäsentä, M. Bomash, E. Gurevich ja N. Freedman julkaisivat avoimen kirjeen juutalaiselle kansalle: "Meidän armeijamme epäonnistumiset voisivat tehdä paljon tuhoa vielä epävakaalle vapaalle Venäjälle. Vapaat juutalaiset soturit antavat uutta voimaa tähän jatkuvaan kamppailuun, kymmenkertaisen energian kanssa joka ulottuu armeijoiden suuriin urotöihin." Ja tässä oli luontainen suunnitelma: "Juutalaisten pitäisi nopeasti uudelleen organisoida yhteisönsä. Meidän yhteisöllisne elämän pitkään surkastuneena olleet muodot täytyy uudistaa vapaiden, demokraattisten periaatteiden myötä." (14)

Kirjailija-journalisti David Eisman vastasi Asetukseen huudahtaen ilosta: "Isänmaamme! Äiti Venäjä! Ne ovat vaikeuksissa! Kaikesta sydämestämme, me puolustamme maatamme. Temppelin puolustamisen jälkeen ei ole tehty tällaisia pyhiä armeijan sankaritekoja."

Sliozberg kirjoittaa muistelmissaan: "On suuri etuoikeus elää nähdäkseen päivän jolloin annetaan julistus juutalaisten vapauttamisesta... kaikki se minkä puolesta minä olen taistellut kaikin voimin kolmen vuosikymmenen ajan ei täyttänyt minua ilolla niinkuin sen olisi pitänyt..." sillä romahdus oli alkanut liian nopeasti. [15]

Ja seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin eräs juutalainen kirjailija ilmaisi myös epäilynsä: "Muuttiko muodollinen lainsäädännön muutos todella tilannetta tässä maassa, missä kaikki juridiset normit menettivät äkkiä voimansa?" (16)

Me vastaamme: jälkiviisaasti, suuren etäisyyden päästä, henkilön ei pitäisi vähätellä sen merkitystä mitä oli saavutettu. Sitten, tämä Asetus äkkiä ja dramaattisesti paransi juutalaisten asemaa. Mitä tulee muuhun maahan, joka vajosi kaikkine ihmisineen kadotuksen kuiluun, tämä oli historian selittämätön tapa.

Pitäisi huomauttaa että ilmoitus juutalaisten tasa-arvosta ei saanut aikaan yhtä ainutta pogromia. On huomion arvoista, ei ainoastaan vertailtaessa vuoteen 1905, vaan myös koska, maaliskuun ja huhtikuun ajan, kaikki suuret sanomalehdet raportoivat jatkuvasti pogromien valmisteluista, ja että jossakin, pogromit olivat jo väitteen mukaan alkaneet.

Huhut käynnistyivät 5. maaliskuuta, että jossakin joko Kiovan tai Poltavan provinssissa, pogromit olivat alkamassa, ja joku Petrogradissa oli laatinut käsin kirjoitetun juutalaisvastaisen traktaatin. Seurauksena, 'Neuvosto-työläisten ja sotilaiden toimeenpaneva komitea' muodosti "vierailevan komission jota Rafes, Aleksandrovich, ja Sukhanov johtivat." Heidän tehtävänsä oli "delegoida komissaareja eri kaupunkeihin, tärkeimpänä tehtävänään matkustaa alueille joissa 'Black Hundreds', vanhan hallituksen palvelijat, yrittävät kylvää etnistä vihaa eri väestöryhmien välille." (20) Sanomalehti Izvestiyassa oli artikkeli pogromien lietsomisesta: "Olisi suunnaton virhe, rikokseen verrattava, sulkea silmämme tältä uudelta yritykseltä kukistaa dynastia... sillä he ovat niitä (monarkisteja) jotka organisoivat näitä ongelmia... Kiovan ja Poltavan provinsseissa, kehittymättömien, taantumuksellisten luokkien joukossa tällä hetkellä esiintyy kiihotusta juutalaisia vastaan. Juutalaisia syytetään armeijamme tappioista, Venäjän vallankumousliikkeestä, sekä monarkian kukistumisesta. Se on vanha temppu, mutta entistä vaarallisempi ajoituksen vuoksi. On välttämätöntä ryhtyä päättäväisiin keinoihin pogromien lietsojia vastaan." (21)

Tämän jälkeen Kiovan sotilasalueen komentaja, Kenraali Khodorovich antoi määräyksen: kaikkien sotilasyksiköiden täytyy olla hälytystilassa sekä valmiita estämään mahdolliset juutalaisvastaiset mellakat.

Kauan tämän jälkeen, mutta kuitenkin huhtikuussa, lukuisissa sanomalehdissä, kahden tai kolmen päivän välein he julkaisivat huhuja pogromien valmisteluista, tai ainakin 'pogromi-kirjallisuuden' kuljettamisesta rautateitse. (22) Kuitenkin, kaikkein itsepäisimmät huhut jotka kiersivät kertoivat tulevasta pogromista Kishinevissä -- jonka oli tarkoitus tapahtua maaliskuun lopulla, juutalaisten ja ortodoksien pääsiäisen välisenä aikana, kuten tapahtui vuona 1903.

Ja oli monia muitakin tällaisia huolestuttavia raportteja (yhdessä jopa sanottiin että poliisi Mogilevissä valmistautui pogromiin lähellä päämajaa. Mikään näistä huhuista ei osoittautunut todeksi.

Tarvitsee vain perehtyä faktoihin näiltä kuukausilta, jotta voi uppoutua kokonaisvaltaisesti 'helmikuun' ilmapiiriin jossa oikeisto oli lyöty ja vasemmisto juhl, jossa tavallinen kansa oli uneliaan hämmennyksen tilassa niin että he päästivät käsistään kaikki realistiset mahdollisuudet juutalaisvastaisista pogromeista. Mutta kuinka tavallinen juutalainen Kiovassa ja Odessassa voisi unohtaa nämä hirvittävät päivät kaksitoista vuotta aiemin? Heidän pidättyvyytensä, heidän varovaisuutensa mihinkään liikkeeseen siihen suuntaan oli täysin ymmärrettävää.

Hyvin informoidut sanomalehdet olivat kokonaan toinen juttu. Sanomalehdet lietsoivat pelkoa, liberaali-leirin valaistuneiden johtajien sekä puoliksi kypsytettyjen (and half-baked) sosialististen intellektuaalien toimesta -- henkilö ei voi kutsua tätä miksikään muuksi kuin poliittiseksi provokaatioksi. Onneksi tämä provokaatio ei kuitenkaan toiminut.

Eräs todelline episodi tapahtui kuitenkin bessarabialaisessa basaarissa Kiovassa 28. huhtikuuta: eräs tyttö varasti palan nauhaa (piece of ribbon) juutalaisen omistamasta kaupasta ja juoksi tiehensä. Kaupan kassanhoitaja sai hänet kiinni ja alkoi lyödä häntä. Väkijoukko ryntäsi kassanhoitajan luoksi lynkatakseen hänet sekä kaupan omistajan, mutta poliisi suojeli heitä. Toisessa tapauksessa, Rogachevskin alueella, ihmiset raivostuivat korkeista hinnoista, tuhoten kaupat, mukaan lukien juutalaisten omistamat.

Missä ja keiden toimesta juutalaisten vapautus koki vihamielisyyttä? Niitä olivat meidän legendaarinen vallankumouksellinen Suomi (our legendary revolutionary Finland), sekä meidän 'mahtava' liittolaisemme Romania. Suomessa, juutalaisilla ei ollut lupa asua pysyvästi, ja vuodesta 1858 lähtien, ainoastaan "täällä palvelevien juutalaisten sotilaiden" (Suomessa, Krimin sodan aikana) sallittiin asua maassa. "Vuoden 1868 passi-laki vahvisti että juutalaisilla ei ollut lupaa astua Suomeen, ja väliaikainen asuminen sallittiin paikallisen kuvernöörin päätösvallan kautta"; juutalaisista ei voinut tulla Suomen kansalaisia; voidakseen avioitua, juutalaisen täytyi matkustaa Venäjälle; juutalaisten oikeus todistaa suomalaisessa oikeusistuimessa oli rajoitettua. Monet yritykset lieventää juutalaisten kansalaisoikeuksien rajoituksia Suomessa eivät onnistuneet. (23) Ja nyt, Venäjän juutalaisten tasa-arvon koittaessa, Suomi, kun se ei ollut vielä antanut itsenäisyysjulistusta, ei suostunut myöntämään juutalaisille tasa-arvoa. Edelleen, he karkottivat juutalaisia jotka olivat muuttaneet laittomasti Suomeen, ei vuorokausissa vaan tunneissa; heidät passitettiin seuraavaan venäjälle lähtevään junaan (eräs tällainen tapaus, 16. maaliskuuta, sai voimakkaan tuomion venäläisessä lehdistössä). Mutta Suomea ylistettiin aina vallankumouksellisten auttamisesta, ja liberaalit sekä sosialistit eivät mielellään kritisoineet Suomea. Ainoastaan Bund, lähetti sähkeen joillekin vaikutusvaltaisille suomalaisille sosialisteille, nuhdellen heitä että tätä 'keskiaikaista' lakia ei ollut kumottu. The Bund, "juutalaisen proletariaatin puolue, ilmaisee suurella varmuudella että te luovutte tästä vapaan Suomen häpeällisestä tahrasta." (24) Kuitenkin, Bund oli väärässä.

Ja suurta pelon lietsontaa esiintyi lehdissä helmikuun jälkeen koskien juutalaisten vainoamista Romaniassa. He kirjoittivat että Jassy´ssa, oli jopa kiellettyä puhua yiddishin kieltä julkisissa kokoontumisissa. Koko Venäjän kattava sionistinen opiskelijoiden kongressi, Gekhover, ehdotti "jotta protestoitaisiin intohimoisesti tätä juutalaisten epätasa-arvoa vastaan Romaniassa ja Suomessa, joka nöyryytti maailman juutalaisia ja halvensi maailmanlaajuista demokratiaa." (25) Samaan aikaan Romaniaa heikensivät suuret sotilaalliset tappiot. Joten Pääministeri Bratianu puolusteli itseään Petrogradissa huhtikuussa sanoen että "useimmat Romanian juutalaiset... muuttivat sinne Venäjältä, ja että se pakotti Romanian hallituksen rajoittamaan juutalaisten poliittisia oikeuksia." (26) Hän lupasi että tasa-arvo koittaisi pian. Kuitenkin, toukokuussa me luemme: "Itse asiassa, ei tapahtunut mitään mikä olisi vienyt asioita tähän suuntaan." (27) Maaliskuussa, romanialainen kommunisti Rakovsky raportoi että "juutalaisten tilanne Romaniassa on sietämätön," juutalaisia syytettiin sotilaallisesta tappiosta; heitä syytettiin 'veljeilystä' saksalaisten kanssa maan miehitetyillä alueilla. "Jos Romanian hallitus ei pelännyt suututtaa liittolaisiaan, silloin henkilö pelkäisi juutalaisten hengen puolesta." (28)

Maailmanlaajuinen reaktio Helmikuun vallankumouksen liittolaisilla oli syvä tyytyväisyys, jopa hurmio, mutta tässä reaktiossa oli myös mukana lyhytnäköistä laskelmointia: nyt Venäjästä tulee voittamaton sodan syttyessä. Englannissa ja USA:ssa pidettiin suuri kokouksia tukemaan vallankumousta sekä juutalaisten oikeuksia. USA tarjoitui lähettämään kopion Vapaudenpatsaasta Venäjälle (kuitenkin, tilanne Venäjällä jatkoi huononemistaan eivätkä he koskaan saaneet tätä patsasta). 9. maaliskuuta, Britannian parlamentissa, ulkoministeriltä kysyttiin juutalaisten tilanteesta Venäjällä: onko hänellä suunnitelmia neuvotella Venäjän hallituksen kanssa takeista Venäjän juutalaisia kohtaan että heillä olisi tulevaisuus ja että menneet virheet korjattaisiin? Vastaus osoitti täydellistä luottamusta joka Englannin hallituksella oli Venäjän uutta hallitusta kohtaan. (29) Pariisista, Kansainvälisen juutalaisunionin presidentti onnitteli Venäjän pääministeriä, Prince Lvov´ia, ja Lvov vastasi: "Tästä eteenpäin vapautettu Venäjä pystyy kunnioittamaan kaikkien kansalaistensa uskoa ja tapoja joita yhdistää yhteinen uskonto: rakkaus kotimaataan kohtaan." Sanomalehdet Birzhevka, Rech, sekä monet muut raportoivat Jacob Schiff´in myötätunnosta "hyvin tunnettujen pohjois-amerikkalaisten piirien johtajan jotka ovat vihamielisiä Venäjää kohtaan." Hän kirjoitti: "Olin aina venäläisen itsevaltuiden vihaaja, joka armottomasti vainosi uskonveljiäni. Nyt salli minun onnitella Venäjän kansaa tästä suuresta teosta jonka he toteuttivat niin täydellisesti." (30) Ja nyt hän "kutsuu uuden Venäjän toimittamaan (to conduct) laajoja uusia luotto-operaatioita Amerikassa." (31)

Itse asiassa, "Siihen aikaan hän myönsi huomattavia lainoja Kerenskin hallitukselle." (32) Myöhemmin maanpaossa, tämä karkotettu Venäjän oikean siiven lehdistö julkaisi tutkimusraportteja yrittäessään todistaa että Schiff rahoitti aktiivisesti itse vallankumousta. Kenties Schiff jakoi Länsimaiden lyhytnäköisen toivon että liberaali vallankumous Venäjällä vahvistaisi Venäjää sodassa. Kuitenkin, Schiff´in tunnetuilla ja julkisilla toimilla, joka oli aina ollut vihamielinen Venäjän itsevaltiutta kohtaan, oli jopa suurempi vaikutus kuin mahdollisella salaisella avulla tällaiselle vallankumoukselle.

Helmikuun vallankumous itsessään usein tietoisesti vetosi juutalaisten tukeen, koko orjuutettuun kansaan. Silminnäkijätodistukset joiden mukaan juutalaiset olivat hyvin innoissaan Helmikuun vallankumouksesta ovat yleisiä.

On myös vastakkaisia todistuksia, kuten Gregory Aronson, joka perusti ja johti Työläisten edustajien neuvostoa Vitebsk´issä (Soviet of Workers’ Deputies of Vitebsk), jonka jäsenenä oli myöhemmin Y.V. Tarle, tuleva historioitsija. Hän kirjoitti että aivan ensimmäisenä päivänä, kun uutiset vallankumouksesta saavuttivat Vitebsk´in, tämä hiljattain perustettu Turvallisuusneuvosto tapasi kaupungin neuvoston, ja välittömästi tämän jälkeen Aronson kutsuttiin tapaamaan juutalaisneuvoston edustajia. "Ilmeisesti, oli tarvetta neuvotella kanssani uuden nousevan aikakauden edustajana, että mitä tehdä tämän jälkeen." Koin nämä ihmiset vieraiksi, heidän intressiensä sekä kokouksen jännittyneen ilmapiirin vuoksi." Minulla oli tunne että tämä yhteisö kuului enimmäkseen vanhaan maailmaan, joka oli vetäytymässä menneisyyteen." (33) "Me emme kyenneet eliminoimaan yhteistä kalseutta joka oli tullut jostakin. Niiden ihmisten kasvot joiden kanssa työskentelin eivät osoittaneet iloa tai uskoa. Ajoittain, näytti siltä että nämä epäitsekkäät sosiaaliset aktivistit näkivät itsensä vanhan järjestyksen elementteinä." (34)

Tämä on tarkka silminnäkijäkertomus. Tällainen hämmennys, varovaisuus ja eräröinti hallitsivat uskonnollisesti konservatiivisten juutalaisten keskuudessa, voidaan olettaa, eikä ainoastaan Vitebsk´issä. Nämä järkevät vanhat juutalaiset, jotka kantoivat monien vuosisatojen raskasta taakkaa, olivat ilmiselvästi järkyttyneitä monarkian äkkinäisestä kaatumisesta ja heillä oli pahoja aavistuksia.

Kuitenkin, 1900-luvun hengessä, jokaisen kansakunnan dynaamiset massat, juutalaiset mukaan lukien, olivat jo sekulaareja, eivät perinteiden kahlitsemia ja hyvin innokkaita rakentamaan 'onnellisen uuden maailman'.

Jewish Encyclopedia huomauttaa "juutalaisten poliittisen aktiviteetin nopeasta noususta, joka oli huomattava jopa sosiaalisen kumouksen myrskyisää taustaa vasten joka piti Venäjää otteessaan helmikuun 1917 jälkeen." (35)

Minä itse, työskenneltyäni useita vuosia 'Helmikuun' lehdistön sekä Helmikuun aikalaisten muistelmien parissa, en voi olla panematta merkille tätä "nopeaa vahvistumista", tätä puhuria. Näissä materiaaleissa, erolaisten mitä erilaisten silminnäkijöiden sekä näiden tapahtumien osanottajien joukossa, on niin monia juutalaisia nimiä, ja tämä juutalainen teem aon hyvin äänekäs ja itsepäinen. Rodzyankon muistelmista kaupungin kuvernööti Balkiin, Kenraali Globachyov´ista sekä monista muista, Vallankumouksen ensimmäisistä päivistä Tavricheskin palatsiin, juutalaisten määrä hyppää silmille -- komendantti-upseerien jäsenissä, kuulustelu-komissioissa, pamfletti-kauppiaissa ja niin edelleen. V.D. Nabokov, joka inhosi juutalaisia, kirjoitti 2. maaliskuuta että puistossa Duuman edessä oli "uskomaton määrä ihmisiä jotka huusivat; porttien edessä jotkin nuoret, juutalaisen näköiset miehet kuulustelivat ohikulkijoita." (36) Balkin mukaan, väkijoukko hyökkäsi Astoria-hotelliin yöllä 28. helmikuuta; se koostui aseistetuista sotilaista, merimiehistä ja juutalaisista. (37) Minä hemmottelen joidenkin emigranttien ärtyisyyttä tässä kun heillä on tapana sanoa: "Tuota, kaikki ne olivat juutalaisia." Kuitenkin, samaa todisti eräs toinen puolueeton tarkkailija, metodisti-pastori Tri. Simon, amerikkalainen joka oli jo ollut Petrogradissa kymmenen vuoden ajan ja tunsi sen hyvin. USA:n senaatin komissio kuulusteli häntä vuonna 1919: "Pian maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen, kaikkialla Petrogradissa sinä saatoit nähdä juutalaisten ryhmiä, seisoen penkeillä ja saippualaatikoiden päällä, pitäen puheita." Oli ollut rajoituksia juutalaisten asumiselle Petrogradissa, mutta vallankumouksen jälkeen heitä saapui sankoin joukoin, ja suurin osa agitaattoreista oli juutalaisia -- he olivat luopio-juutalaisia." (38)

Eräs 'Student Hanokh' saapui Kronstadt´iin muutama vuorokausi ennen kuudenkymmenen upseerin suunniteltua joukkomurhaa, jotka olivat listalla; hänestä tuli Kronstadt´in 'vallankumouskomitean' perustaja ja puhemies. Komitean tehtävä oli pidättää ja kuulustella jokaista upseeria. "Joku oli huolellisesti valmistellut ja levittänyt väärää informaatiota", pannut alulle verilöylyn ensin Kronstadt´issa ja sitten Sveaborg´issa; syynä oli tilanteen epävarmuus, kun kaikki valheet otettiin todesta. (39) Verisen Kronstadt´in tapauksen tahtipuikkoa heilutti opinnot kesken jättänyt psykoneurologi 'Tri. Roshal'. Myöhemmin, Lokakuun vallankaappauksen jälkeen, S.G. Roshal nimitettiin Gatchinan komentajaksi ja marrakuusta hän oli koko Romanian rintaman komissaari, mutta hän kuoli saavuttuaan paikalle. (40)

Eräs Solomon ja eräs Kaplun puhuivat äskettäin perustetun Vasilievskin saaren vallankumous-miliisistä (tulevaisuudessa, tästä jälkimmäisestä tuli Zinoviev´in verinen uskollinen seuralainen).

Petrogradin tuomioistuin perusti erityisen "komission vallankumouksen aikana pidättyjen kuulustelemiseksi" (tuhansia oli pidätetty tänä ajanjaksona Petrogradissa) -- tarkoittaen että se käytännössä päätti heidän kohtalostaan ilman lain mukaista prosessia. Tätä komissiota johti asianajaja Goldstein. Kuitenkin, ainutlaatuinen tarina vähäisestä virkamiehestä Timofey Kirpichnikov´ista, joka käynnisti katu-vallankumouksen, kirjoitettiin maaliskuussa 1917 ja säilytettiin meille juutalaisen Jacob Markovich Fishman´in toimesta -- outo historiallinen hahmo. Kiitollisena, minä julkaisen tämän kertomuksen teoksessa The Red Wheel.

The Jewish Encyclopedia tekee johtopäätöksen: "Ensimmäistä kertaa Venäjän historiassa juutalaiset olivat saaneet virkoja keskushallinnossa sekä alueellisissa hallinnoissa." (41)

Ollessaan huipulla, Työläisten ja sotilaiden neuvoston toimeenpaneva komitea hallitsi näkymättömänä maata näiden kuukausien ajan: siitä erottautui kaksi johtajaa: Nakhamkis-Steklov ja Gummer-Sukhanov. Yöllä 1. - 2. maaliskuuta he määräsivät täysin sokealle Väliaikaishallitukselle ohjelman joka käytännössä vei siltä vallan siksi ajaksi kun se oli olemassa.

Ajattelukykyinen aikalainen G.A. Landau selittää täten juutalaisten aktiivista osallistumista tähän vallankumoukseen: "Venäjän epäonneksi, ja Venäjän juutalaisten epäonneksi, ensimmäisen vallankumouksen (1905) tulokset jäivät laihoiksi; ei tullut uutta sosiaalista kudosta; ei syntynyt uutta sukupolvea, kun puhkesi suuri ja selkärangan rikkova sota. Ja kun tuli hajoamisen hetki, se iski sen sukupolven päälle joka alusta lähtien oli eräänlainen uupunut jäännös aiemmista vallankumouksista; se löysi tyhjentyneen hengellisyyden liikevoiman, siltä puuttui elimellinen yhteys tilanteeseen, ja kymmenen vuoden hengellinen taantumus kahlitsi sitä. Ja niin tämä 1900-luvun alun elimellinen (organic) vallankumouksellisuus oli muuttunut mekaaniseksi 'pysyväksi vallankumoukseksi'." (42)

Olen uhrannut useita vuosia yrittäessäni käsittää Helmikuun vallankumouksen ydintä ja juutalaisten roolia siinä. Olen tullut tähän johtopäätökseen ja voin toistaa sen nyt: ei, Helmikuun vallankumous ei ollut sellaista minkä juutalaiset tekivät venäläisille, vaan pikemminkin venäläiset tekivät sen itselleen, asia josta minä kerron teoksessa The Red Wheel. Me syyllistyimme tähän lankeemukseen itse; meidän voideltu tsaarimme, oikeuslaitos, onnettomat korkea-arvoiset kenraalit, hidasälyiset hallitsijat ja niiden viholliset -- eliitti-älymystö, Octobrist-puolue, Zemstvo, kadetit, vallankumoukselliset demokraatit, sosialistit ja vallankumoukselliset, ja heidän kanssaan, armeijan reserviläisten roisto-aines, saartoivat Pietarin parakit. Ja tämä on juuri se syy miksi me menehdyimme. Totta, älymystön joukossa oli monia juutalaisia siihen aikaan; kuitenkaan, siinä ei ole riittävää perustetta kutsua sitä juutalaisten vallankumoukseksi.

Vallankumoukset voidaan luokitella niiden liikkeelle panevien tahojen mukaan, ja siten Helmikuun vallankumous täytyy nähdä Venäjän kansallisena vallankumouksena, tai tarkemmin, Venäjän etnisenä vallankumouksena. Kuitenkin, jos henkilö voisi tuomita sen sillä perusteella kuka hyötyi siitä eniten, tai nopeiten, sitä voitaisiin kutsua toisin, esimerkiksi juutalaiseksi. Mutta sitten taas, miksi ei saksalaiseksi? Loppujen lopuksi, Keisari Wilhelm hyötyi siitä aluksi. Mutta jäljelle jäänyt venäläisväestö ei saanut muuta kuin harmia ja tuhoa; kuitenkaan, tämä ei tee tästä vallankumouksesta 'ei-venäläistä'. Juutalaisyhteisö sai kaiken minkä puolesta se taisteli tässä vallankumouksessa, ja Lokakuun vallankumous oli samoin yhtä lailla tarpeeton heille, lukuunottamatta vähäistä nuorten kurkunleikkaaja-juutalaisten (young cutthroat Jews) joukkoa, jotka venäläisten internationalististen veljiensä avulla olivat rikastaneet itselleen räjähtävän vihan latauksen Venäjän hallitsevaa luokkaa kohtaan ja käynnistivät 'syvemmän' vallankumouksen.

Joten kuinka, ymmärrettyäni tämän, kykenin käymään läpi vuoden 1917 maaliskuun ja sitten huhtikuun? Kuvailemalla tätä vallankumousta tunti tunnilta, minä toistuvasti löysin monia kohtauksia lähteistä joissa oli juutalainen teema. Kuitenkin, eikä olisi oikein yksinkertaisesti kaataa kaikki tämä sivuille jotka käsittelevät maaliskuun 1917 tapahtumia? Sitten tämä helppo ja kiehtova houkutus -- laittaa kaikki juutalaisten syyksi, heidän ajatustensa ja toimiensa syyksi, nähdä heidät pääsyyllisenä näihin tapahtumiin -- vääristelisi helposti tätä kirjaa, valtaisi lukijat, sekä ohjaisi tutkijat sivuun vallankumouksen todellisista päätekijöistä.

Ja niin, välttääkseni venäläisten itsepetosta, minä itsepintaisesti ja tarkoituksellisesti vähättelin juutalais-teemaa teoksessa The Red Wheel, liittyen uutisointiin lehdissä ja tapahtumiin kaduilla näinä päivinä.

Helmikuun vallankumous toteutettiin venäläisten käsien ja venäläisen typeryyden toimesta. Kuitenkin samaan aikaan, sen ideologia tunkeutui ja hallitsi tinkimätöntä vihamielisyyttä historiallista Venäjän valtiota jota tavallisilla venäläisillä ei ollut, mutta jota juutalaisilla oli (its ideology was permeated and dominated by the intransigent hostility to the historical Russian state that ordinary Russians didn’t have, but the Jews had). Joten Venäjän älymystön täytyi myös omaksua tämä näkemys. Tämä tinkimätön vihamielisyys kasvoi voimakkaasti Beilis´in oikeudenkäynnin jälkeen, ja sitten juutalaisten joukkokarkotusten jälkeen vuonna 1915. Ja niin tämä tinkimättömyys voitti maltillisuuden.

Kuitenkin, Työläisten ja sotilaiden toimeenpanokomitea, joka muodostettiin joitakin tunteja vallankumouksen jälkeen, näyttää hyvin erilaiselta. Tämä Toimeenpanokomitea oli itse asiassa ankara varjohallitus joka vei liberaalilta Väliaikaishallitukselta kaiken todellisen vallan, kun samaan aikaan, se rikollisesti kieltäytyi jakamasta vastuuta (criminally refused to accept responsibility for its power openly). Asetuksella numero 1. (Order No. 1), Toimeenpanokomitea anasti vallan armeijalta ja loi tukijoita itselleen Petrogradin moraaliltaan rappeutuneessa varuskunnassa. Se oli juuri tämä Toimeenpanokomitea, ei oikeuslaitos, eivät puuteollisuus-pohatat, eivät pankkiirit, jotka nopeuttivat maan ajautumista perikatoon. Kesällä 1917, Joseph Goldenberg, Toimeenpanokomitean jäsen, selitti ranskalaiselle diplomaatille Claude Anet´ille: "The Order No. 1 ei ollut erehdys; se oli välttämättömyys. Seuraavana päivänä vallankumouksen jälkeen, me ymmärsimme että jos me emme tuhoa vanhaa armeijaa, se murskaisi tämän vallankumouksen. meidän täytyi valita armeijan ja vallankumouksen välillä, emmekä me epäröineet: me valitsimme jälkimmäisen... Minä uskallan sanoa, loistelias isku." (43) Joten siinä sinulla on se. Toimeenpanokomitea aivan tarkoituksellisesti tuhosi armeijan keskellä sotaa.

Onko oikeutettua kysyä keitä olivat nämä Toimeenpanokomitean menestyksekkäät ja Venäjälle tuhoisat johtajat? Kyllä, se on oikeutettua kun tällaisten johtajien toimet äkkinäisesti muuttivat historian kulkua. Ja täytyy sanoa Toimeenpanokomitean koostumus huolestutti suuresti yleisöä ja sanomalehtiä vuonna 1917, jonka aikana monet Komitean jäsenet kätkivät itsensä salanimien taakse yleisön katseelta: kuka hallitsi Venäjää? Kukaan ei tiennyt.

Sitten, kuten tapahtui, oli tusina sotilaita, jotka olivat siellä esiintymässä (just for show) ja jotka eivät olleet kovin älykkäitä, heidät pidettiin todellisen vallan ja päätöksenteon ulkopuolella. Lopuista kolmestakymmenestä, joilla oli todellinen valta, yli puolet oli juutalaisia sosialisteja. Oli myös venäläisiä, kaukasialaisia, latvialaisia ja puolalaisia. Alle neljännes oli venäläisiä.

Maltillinen sosialisti V.B. Stankevich huomautti: "Se mikä todella iski silmään oli se, että Komitea koostui suurimmaksi osaksi ulkomaisesta aineksesta -- mikä ei ollut lainkaan oikeassa suhteessa heidän osuuteensa Petrogradissa ja yleisesti tässä maassa." Stankevich kysyy: "Oliko se venäläisen yhteiskunnan epäterve kuona? Vai oliko tämä seurausta vanhan hallituksen synneistä, joka toimillaan ajoi ulkomaisen aineksen vasemmisto-puolueisiin?" Ja sitten, "Jäljelle jää avoin kysymys -- kuka kantaa tästä syyllisyyttä -- ulkomailla syntynyt joka oli siellä, vai venäläinen joka olisi voinut olla siellä mutta joka ei ollut." (44)

Sosialistille tämä saattaisi olla seikka etsiä syyllistä opsapuolta. Kuitenkin, eikö olisi parempi kaikille -- meille, teille, heille, välttää vajoamasta tähän hulluun likaiseen koskeen?