The Rockefeller File

LUKU 9: Rakentamassa suurta Punakonetta

"On ollut jatkuva, vaikkakin salattu, liitto kansainvälisten poliittisten kapitalistien ja kansainvälisten vallankumous-sosialistien välillä -- heidän yhteiseksi hyödykseen."

- Antony C. Sutton, Wall Street And The Bolshevik Revolution

Se että Rockefellerit ovat ainutlaatuinen ja merkittävä perhe on aliarviointia verrattuna Custerin havaintoon, että "Intiaanit vaikuttavat tänään levottomilta," juuri ennen hänen kuolemaansa. Mikään kirjoitettu fiktio ei voisi luoda tällaista perhettä. Yksikään Hollywoodin elokuva-moguli ei voisi sepittää tällaista ryhmää tähtiä selluloidi-kuvaelmaan.

Rockefellerit ovat suurempia kuin elämä ja oudompia kuin fiktio.

Kuitenkin, vaikka monet elämäkerran kirjoittajat ovat kertoneet heidän suunnattomasta varallisuudestaan, sekä käytännössä rajoittamattomasta taloudellisesta ja poliittisesta vallasta, vain harvat ovat käsitelleet perheen kaikkein merkittävintä piirrettä -- sen läheisiä suhteita useiden sukupolvien ajan sen niin sanottuihin arkkivihollisiin, kommunisteihin. Tietysti, näissä oudoissa suhteissa on paljon mitä me emme tiedä. Mutta se mikä tiedetään julkisesti on tyrmistyttävää. Sanonta että asiat eivät ole aina sitä miltä ne näyttävät on kulunut klisee, mutta ei ole koskaan ollut sellaista mysteeriä kuin maailman kommunistinen liike ja sen tukijoiden lopullinen identiteetti.

Tarvitaan hieman taustaa jotta ymmärtäisimme aiheen. Bolshevikkien vallankumous Venäjällä oli ilmiselvästi eräs historian suuria käännekohtia. Se on tapahtuma josta liikkuu paljon väärää informaatiota. Myytintekijät ja historian uudelleen kirjoittajat ovat tehneet työnsä hyvin.

Tänään, useimmat ihmiset uskovat että kommunistit olivat menestyksekkäitä Venäjällä koska he kykenivät saamaan talonpoikien tuen, jotka olivat kyllästyneet tsaarien tyranniaan. Näin ei tapahtunut.

Vaikka useimmat tietävät että Bolshevikkien vallankumous tapahtui marraskuussa 1917, vain harvat muistavat että tsaari itse asiassa syöstiin vallasta seitsemän kuukautta aiemmin. Tsaari Nikolai II:n monarkian romahduksen myötä, Prinssi Lvov muodosti väliaikaishallituksen; hän halusi perustaa uuden Venäjän hallituksen USA:n mallin mukaan. Mutta, valitettavasti, Lvov syrjäytettiin ja hänet korvasi Alexander Kerenski, vakaumuksellinen marxisti joka väitti olevansa Bolshevikkien vastustaja.

Tsaarin syrjäyttämisen sekä seuraavien kuukausien aikana, Bolshevikkien vallankumouksen lopulliset johtajat, Lenin ja Trotski, eivät edes olleet Venäjällä. Lenin oli Sveitsissä ja hän oli asunut maanpaossa vuodesta 1905 lähtien. Trotski oli myös maanpaossa, työskennellen erään kommunistisen sanomalehden toimittajana New York Cityssä.

Trotskin sallittiin palata Venäjälle amerikkalaisella passilla; Lenin matkusti Euroopan halki kuuluisassa sinetöidyssä junassa. He yhdistivät voimansa ja marraskuuhun mennessä, lahjonnalla, viekkaudella, väkivallalla ja petoksella, he kykenivät värväämään riittävän määrän roskajoukkoa ja solmimaan riittävän määrän sopimuksia ottaakseen Petrogradin valtaansa. Bolshevikit eivät päässeet valtaan siksi että Venäjän alistetut massat olisivat kutsuneet heidät apuun, vaan koska hyvin mahtavat miehet Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mukaan lukien Rockefellerin perheen jäsenet, lähettivät heidät maahan.

Mutta vaikka nämä faktat on jossain määrin tukahdutettu, kaikkein suurin salaisuus on että koko tämän jakson ajan, rahoitus vallankumoukselle tuli super-kapitalisteilta Lännestä, ja ensisijaisesti Yhdysvalloista.

Huolellisesti dokumentoidun kirjan tästä aiheesta on kirjoittanut Antony Sutton, arvovaltaisen Stanfordin Yliopiston tutkimuslaitoksen (Hoover Institution for War, Revolution and Peace) tutkija. Nimeltään Wall Street And The Bolshevik Revolution, tutkijat melkein universaalisti arvostavat tätä kirjaa.

Media ylenkatsoo Suuren Punakoneen rakentamisen. Ei tarvitse olla tietovisailu-nero selvittääkseen miksi. Sutton asettaa lavasteet Bolshevikkien vallankumoukselle tämä taustalla:

"Vaikka monopoli teollisuustuotteissa oli aikoinaan J. P. Morganin ja J. D. Rockefellerin tavoite, 1800-luvun lopulle tultaessa Wall Streetin sisäiset pyhäköt ymmärsivät että kaikkein tehokkain keino saada täydellinen monopoli oli geopolitiikka -- sekä saada yhteiskunta työskentelemään monopolisteille -- yhteisen hyvän ja julkisen edun nimessä. Tätä strategiaa kuvaili yksityiskohtaisesti Frederick C. Howe vuonna 1906 kirjassaan Confessions of a Monopolist. Howe, muuten, on eräs hahmo Bolshevistisen vallankumouksen tarinassa."

Teoksessaan Howe on sanonut:

"Nämä ovat suuren bisneksen sääntöjä. Ne ovat päihittäneet vanhempiemme opetukset ja ne on supistettavissa yksinkertaiseen perussääntöön: Hanki monopoli, anna Yhteiskunnan tehdä työtä puolestasi; ja muista että paras bisnes on politiikkaa, sillä juridiset apurahat, toimiluvat, tuet tai veroedut ovat arvokkaampia kuin Kimberlyn tai Comstockin malmiesiintymät, sillä ne eivät vaadi lainkaan työvoimaa, henkistä tai fyysistä, niiden hyödyntämiseen."

Sutton pitää selviönä miksi varakkaat miehet kuten Rockefellerit työskentelisivät kommunistien kanssa ja jopa rahoittaisivat heitä, jotka väitteen mukaan ovat vannoneet hautaavansa heidät.

Tämä Englannissa syntynyt tutkija huomauttaa:

"...eräs este historian kunnollisen ymmärtämisen tiellä on olettamus että kaikki kapitalistit ovat kaikkien Marxistien ja Sosialistien kiivaita ja vannoutuneita vihollisia. Tämä virheellinen ajatus oli alunperin Karl Marxilta lähtöisin ja se oli epäilemättä käyttökelpoinen hänen tavoitteilleen. Itse asiassa, tämä ajatus on hölynpölyä. On ollut jatkuva, vaikkakin salattu, liitto kansainvälisten poliittisten kapitalistien ja kansainvälisten vallankumous-sosialistien välillä -- heidän yhteiseksi hyödykseen."

Suttonin ansiosta me voimme saada selville näiden salaisten miesten nimet jotka rahoittivat tätä salaliittoa Venäjällä. Me tiedämme että yksikään vallankumous ei voi menestyä ilman organisaatiota ja rahaa. Näillä -- alistetuilla massoilla -- tavallisesti on vain niukasti organisaatiota eikä lainkaan rahaa. Mutta Rockefellerit ja heidän laumansa voivat tarjota molempia. Teoksessaan The Surrender of An Empire, nerokas englantilainen historiantutkija Nesta Webster havannoi:

"Jos Bolshevikit olisivat olleet, kuten heidät tavallisesti kuvataan, pelkästään vallankumouksellisten joukko joka pyrki tuhoamaan omaisuutta, ensiksi Venäjällä ja sitten jokaisessa muussa maassa, he olisivat luonnollisesti joutuneet taistelemaan organisoitua vastarintaa vastaan, vihollisinaan omaisuuden haltijat kaikkialla maailmassa, ja heidät olisi nopeasti kukistettu. Se oli ainoastaan mahtavien tahojen ansiota että tämä vähemmistö kykeni valtaamaan vallan ohjakset, ja vallattuaan ne, pitämään ne tähän päivään saakka."

Sutton esittää todisteensa "mahtavista tahoista" kommunistien takana:

"Lyhyesti, tämä on kertomus Bolshevikkien vallankumouksesta ja sen jälkiseurauksista, mutta kertomus joka eroaa tavanomaisesta konseptuaalisesta pakkopaidasta (kapitalistit vs. kommunistit). Meidän tarinamme pitää selviönä kumppanuutta kansainvälisen monopoli-kapitalismin ja kansainvälisen vallankumouksellisen sosialismin välillä heidän yhteiseksi hyödykseen. Ihhimillinen hinta tästä on tullut tavallisen venäläisen ja tavallisen amerikkalaisen maksettavaksi. Yritystoiminta on saatettu huonoon maineeseen ja maailmaa ollaan viemässä kohti tehotonta sosialistista suunnitelmataloutta näiden monopoli-juonittelujen seurauksena politiikan ja vallankumouksen maailmassa..."

Niin kauan kuin me näemme kaikki kansainväliset vallankumoukselliset ja kaikki kansainväliset kapitalistit toistensa kiivaina vihollisina, me menetämme elintärkeän seikan -- että on todellakin ollut jonkinlaista toiminnallista yhteistyötä kansainvälisten kapitalistien välillä, mukaan lukien fasistit.

Sutton jatkaa sitten esittelemällä todisteita tällaisesta yhteistyöstä. Nämä todisteet -- jotka ovat julkisissa asiakirjoissa -- että kansainväliset pankki-elementit, erityisesti Morganin ja Rockefellerin intressit, rahoittivat Bolshevikkien vallankumouksen, ovat yksinkertaisesti ylitsevuotavia. Tuhannet faktat ja dokumentit joita Sutton lainaa ovat liian runsaita jotta niistä voisi tehdä edes yhteenvedon tässä kirjassa. Niille joita asia kiinnostaa, suosittelen lämpimästi Suttonin kirjaa Wall Street And The Bolshevik Revolution, War on Gold, sekä The Rise of Hitler.

Tämä Hoover-Instituutin tutkija esittää ilmiselvän kysymyksen: Mikä motivaatio on tämän kapitalistien ja Bolshevikkien liiton takana? Kommunistien edut ovat ilmiselvät. Mutta millaista mahdollista hyötyä tällaisesta liitosta olisi Lännen super-kapitalisteille?

Sutton vihjaa että Venäjä oli silloin -- ja on tänään -- maailman suurin kahlitsematon (untapped) markkina-alue. Lisäksi, Venäjä silloin ja nyt, muodostaa suurimman potentiaalisen kilpailullisen uhan USA:n teolliselle ja taloudelliselle ylivoimalle. Sutton sanoo: "Wall Streeton on täytynyt vapista visualisoidessaan Venäjän toiselle sijalle USA:n teollisuuden jälkeen." [Tilanne ennen vallankumousta? Suom. huom.] Satuloidessaan Venäjän tehottomalla talousjärjestelmällä joka oli riippuvainen Länsimaiden jatkuvasta pääoma- ja teknologia-virrasta eloonjäämiseksi Venäjää voitaisiin samalla riistää ja hallita. Sutton tekee johtopäätöksen:

"Vallankumous ja kansainvälinen finanssi eivät ole lainkaan ristiriidassa jos vallankumouksen tuloksena syntyy keskitetympi auktoriteetti. Kansainvälinen finanssi haluaa olla mieluummin tekemisissä keskushallituksen kanssa. Viimeinen asia jota pankki-yhteisö haluaa on laissez-faire (antaa mennä-) talous sekä hajautettu valta."

Tämä, siksi, on selitys joka sopii todisteisiin. Tämä vähäinen (handful) pankkiirien ja tukijoiden joukko eivät olleet Bolshevikkeja, tai Kommunisteja, tai sosialisteja, tai Demokraatteja, tai edes amerikkalaisia. Yli kaken muun nämä miehet halusivat markkinoita, mieluummin kahlehdittuja kansainvälisiä markkinoita -- ja monopolin näillä kahlehdituilla markkinoilla lopullisena tavoitteena.

Wall Street todellakin saavutti tämän päämäärän. Amerikkalaiset firmat joita tämä syndikaatti hallitsi jatkoivat siitä ja rakensivat Neuvostoliiton, ja tänään he ovat matkalla viemässä Neuvostoliiton sotateollista kompleksia tietokone-aikakauteen.

Tietysti, mukana on paljon enemmän kuin vain monopolisteja jotka tavoittelevat uusia kahlehdittuja markkinoita. Samat ihmiset jotka rahoittivat Venäjän Kommunistisen vallankumouksen osoittautuivat samoiksi jotka vaativat progressiivista tuloveroa USA:n keskiluokalle, välttyen itse tältä rasitukselta; ja se on tämä sama ryhmä joka loi Keskuspankkijärjestelmän pahaa-aavistamattomien amerikkalaisten kiusaksi. Näiden super-kapitalistien toimet useiden vuosikymmenten aikana paljastavat että he eivät juonineet tehdäkseen ainoastaan lisää voittoa; he olivat mukana salaliitossa maailman hallitsemiseksi!

Epäilemättä tämä kaikki on ollut kätevä ja tuottava sivutuote siitä kun nämä super-kapitalistit nappasivat Venäjän. Mutta, se on ainoastaan osa suurempaa kuvaa. Kuten kartelli-kapitalistit, Kommunistit työskentelevät maailmanhallituksen luomiseksi. ja maailmanhallitusta kannatetaan salaliittokoneiston ylätasolla että ruohonjuuritasolla.

Bolshevikkien vallankumouksessa meillä on joitakin maailman rikkaimpia ja mahtavimpia miehiä rahoittamassa liikettä joka väittää että syy sen olemassaololle on viedä kartelli- ja pankkiiri-kapitalistien (kuten Rockefellerit) rahat.

Mutta ilmiselvästi nämä miehet eivät pelänneet kansainvälistä kommunismia. On ainoastaan loogista olettaa että jos he rahoittivat sitä, ja ovat halukkaita -- jopa innokkaita -- tekemään yhteistyötä sen kanssa, syynä täytyy olla se että he hallitsevat sitä. Voiko olla muuta selitystä missä on järkeä? Muista että yli sadan vuoden ajan Rockefellerien ja heidän liittolaistensa käytäntönä on ollut hallita jokaisen konfliktin molempia osapuolia.

Luotuaan siirtokuntansa Venäjälle, Rockefellerit ja heidän liittolaisensa ovat taistelleet kovasti pitääkseen sen elossa. Alkaen vuodesta 1918 tämä klikki on ollut mukana rahan ja teknologisen informaation siirtämisessä Neuvostoliittoon. Antony Sutton on tehnyt tämän täysin selväksi monumentaalisessa kolmiosaisessa teoksessaan Western Technology and Soviet Economic Development. Käyttäen enimmäkseen virallisia Ulkoministeriön asiakirjoja, Sutton osoittaa ilman minkäänlaisia epäilyksiä että käytännössä kaikki mikä Neuvostoliitolla on, on hankittu Lännestä, ensisijaisesti Amerikasta. Ei ole liioittelua sanoa: "USSR was made in the USA." Kukaan ei ole edes yrittänyt kiistää Suttonin erinomaisia tutkimuksia (almost excessively scholarly works). He eivät pysty. Mutta tämä valheinformaatiokoneisto joka kattaa median voi ylenkatsoa Suttonin. Ja he tekevät näin. Totaalisesti.

Edellä kerrotussa ei ole mitään järkeä jos Kommunismi todella olisi sitä mitä Kommunistit ja Rockefellerin Vallitseva järjestelmä kertoo meille sen olevan. Mutta jos kommunismi on suuremman salaliiton käsivarsi maailman hallitsemiseksi -- vallanhimoisten miljardöörien toimesta (sekä nerokkaiden mutta armottomien akateemikkojen jotka ovat näyttäneet heille kuinka he voivat hyödyntää valtaansa) siitä kaikesta tulee täydellisen loogista.

Tässä vaiheessa meidän pitäisi taas kerran tehdä selväksi että tämä salaliitto ei ole yksin Rockefellerien, muiden pankkiirien ja kansainvälisten kartellistien laatima, vaan että se kattaa kaikki inhimillisen pyrkimyksen tasot. Alkaen Voltairesta ja Adam Weishauptista, ja kulkien läpi John Ruskinin, Sidney Webbin, Nicholas Murray Butlerin, nykyajan Sisäpiiriläisiin kuten Henry Kissingeriin ja John Kenneth Galbraithiin, se on aina ollut etevä oppilas (scholar) joka etsii vallan kanavia joka on näyttänyt "hyvin mahtavien lapsille" (sons of the very powerful) kuinka heidän valtaansa voitaisiin käyttää hallitsemaan maailmaa.

Me emme voi painottaa liikaa kuinka tärkeää on, että lukija pitää mielessään että tämä kirja käsittelee ainoastaan salaliiton yhtä segmenttiä. Muita tärkeitä osa-alueita: Työväestön, uskonnollisten tai rodullisten kiistojen lietsominen sosialismin edistämiseksi on käsitelty lukuisissa muissa kirjoissa. Nämä salaliiton muut divisioonat toimivat usein itsenäisesti Rockefellerien ja muiden kansainvälisten pankkiirien valvonnan ulkopuolella, ja olisi ehdottomasti tuhoisaa ylenkatsoa vaara jota ne edustavat vapaudellemme.

Olisi yhtä lailla tuhoisaa yhdistää kaikki liikemiehet ja pankkiirit tähän salaliittoon. Täytyy vetää ero kilpailukykyisen vapaan yritteliäisyyden, moraalisimman ja tuottavimman järjestelmän joka on koskaan luotu, ja kartelli kapitalismin välille, jota teollisuus-monopolistit ja kansainväliset pankkiirit hallitsevat. Ero on ratkaiseva: yksityisyrittäjä toimii tarjoamalla tuotteita ja palveluja kilpailevilla vapailla markkinoilla, jossa kuluttajilla on lukuisia vaihtoehtoja tarjottavana heille, kun taas kartelli-kapitalistit käyttävät hallituksta pakottaakseen yleisön tekemään bisnestä heidän kanssaan. Nämä korporaatio- sosialisti-fasistit ovat kilpailukylyisen yksityisyrittäjyyden vihollisia.

Liberaalit ovat halukkaita uskomaan että Rockefellerit sopivat hinnoista, manipuloivat markkinoita, perustavat monopoleja, ostavat poliitikkoja, riistävät työntekijöitä ja erottavat heitä vuorokautta ennen kuin he ovat kelvollisia saamaan eläkettä, mutta ehdottomasti he eivät usko että nämä samat miehet haluavat hallita maailmaa tai käyttäisivät Kommunismia salaliittonsa työvälineenä. Kun keskustellaan Rockefellerien ja heidän liittolaistensa koneistosta, Liberaalit tavallisesti vastaavat sanomalla: "Mutta etkö ajattele että he tarkoittavat hyvää?"

Kuitenkin, jos sinä kokoat yhteen todisteet, esität huolellisesti todisteesi, ja yrität paljastaa nämä vallanhimoiset, Vallitsevan järjestelmän media syyttää sinua vaaralliseksi paranoidiksi joka on jakamassa kansaamme. Jokaisella muulla alueella, tietysti, he rohkaisevat toisinajattelijoita sanoen että he ovat terveellinen ilmiö "demokratiassa".

Nämä Rockefellerin/CFR:n Sisäpiiriläiset alkoivat työntää Kommunistista Venäjää amerikkalaisille liikemiehille pian vallankumouksen jälkeen. Kuitenkin, siihen aikaan julkinen mielipide oli niin jyrkästi Bolshevikkeja vastaan heidän barbaarisuutensa vuoksi että USA:n hallituksen virallinen politiikka oli olla solmimatta sopimuksia tämän laittoman hallituksen kanssa. Yhdysvallat ei edes tunnustanut tätä Bilshevikki-hallitusta kuin vasta vuonna 1933.

Lännen super-kapitalistit jotka ratsastivat paikalle pelastamaan tilanteen olivat miehet kuten Vanderlip, Harriman, ja Rockefeller. Eräs ensimmäisistä joka saapui oli Frank Vanderlip, Rockefellerien agentti ja Rockefellerin First National City Bankin pääjohtaja, joka aikoinaan vertasi leniniä George Washingtoniin.

Ennen Bolshevikkien vallankumousta, Venäjä oli ohittanut Yhdysvallat maailman suurimpana öljyntuottajana. Vallankumouksen tuoma kaaos ja tuho eliminoi tehokkaasti Standard Oilin kilpailijan Venäjältä useiksi vuosiksi kunnes Standard Oil sai luvan mennä maahan sisään ja saada osa Venäjän öljybisneksestä.

Vuonna 1926, Standard Oil of New York ja sen tytäryhtiö, Vacuum Oil Company, solmivat sopimuksen myydä Neuvosto-öljyä Euroopan maille. Osa järjestelyjä, siihen aikaan raportoitiin, oli 75 000 000 laina Bolshevikki-hallitukselle. Vuonna 1927, Venäjän salainen kumppani, Standard Oil of New York, rakensi öljynjalostamon Venäjälle. Tämä jalostamo auttoi suunnattomasti saamaan Bolshevikki-talouden takaisin jaloilleen. Professori Suttonin mukaan, "Tämä oli Yhdysvaltojen ensimmäinen investointi Venäjälle Vallankumouksen jälkeen." (Emme ole saaneet selville että joutuiko Standard Oil edes teoreettisesti Kommunistien kansallistamaksi.)

On mahdollista että Rockefellerit yhä omistavat öljyntuotantolaitoksia Rautaesiripun takana ja saavat osinkoa sveitsiläisten pankkien kautta. Tekemällä näin, heidän ei tarvitse jakaa ryöstösaalista osakkeenomistajien tai verottajan kanssa.

Minne ikinä Standard Oil menikin, Chase National Bank seurasi perässä. Pelastaakseen Bolshevikit, jotka olivat niin sanotusti voittoa tavoittelevien liikemiesten arkkivihollisia, Chase National Bank oli tärkeä tekijä perustettaessa Amerikkalais-Venäläistä kauppakamaria vuonna 1922. Kauppakamarin presidentti oli Reeve Schley, Chase National Bankin pääjohtaja. Professori Suttonin mukaan:

"Vuonna 1925, neuvottelut Chase National Bankin ja Prom-Bankin välillä ulottuivat raaka-aineiden rahoittamisen tuolle puolen, ja niissä laadittiin täydellinen ohjelma rahoittaa venäläisten raaka-aineiden vientiä Yhdusvaltoihin, sekä tuoda amerikkalaista puuvillaa ja koneita Neuvostoliittoon... Chase National Bank ja Equitable Trust Company olivat johtajia tässä Neuvostoliiton lainabisneksessä."

Rockefellerien Chase National Bank oli myös myymässä Bolshevikkien valtionlainoja Yhdysvalloissa vuonna 1928. Patrioottiset organisaatiot tuomitsivat Chase National Bankin "kansainvälisenä varastetun tavaran myyjänä" (international fence). Pankkia kutsuttiin "...häpeäksi Amerikalle... He menevät kuinka pitkälle hyvänsä saadakseen muutaman dollarin voittoa..."

Kansanedustaja Louis McFadden, Edustajainhuoneen Pankki-komitean puheenjohtaja, väitti puheessaan kansanedustaja-tovereilleen:

"Neuvostohallitukselle on annettu USA:n valtion rahoja Keskuspankin johtokunnan toimesta, ja Keskuspankin sivukonttorien toimesta, jotka toimivat Chase Bankin ja Guaranty Trust Companyn, sekä muiden New York Cityn pankkien kautta..."

"Avatkaa Amtorgin, Neuvostohallituksen kauppa-organisaation tilikirjat New Yorkissa, sekä Gostorgin Neuvostoliiton kauppa-organisaation päätoimiston tilikirjat, sekä Neuvostoliiton Valtionpankin tilikirjat, ja sinä tyrmistyt havaitessasi kuinka paljon amerikkalaista rahaa on viety Keskuspankista Neuvostoliiton hyväksi. Ota selvää millaisia liiketoimia Neuvosto-Venäjän Valtionpankki on tehnyt edustajansa, New Yorkin Chase Bankin kautta..."

Kolmiosaisessa teoksessaan joka käsittelee Neuvostoliiton teknologista kehitystä, Professori Sutton osoittaa vastaansanomattomasti että Neuvostoliiton taloudessa on tuskin yhtä ainutta osa-aluetta joka ei olisi seurausta länsimaisen, erityisesti amerikkalaisen teknologian viennistä.

Tämä ei voi olla kokonaisuudessaan sattumaa. Sillä viidenkymmenen vuoden ajan FED-CFR-Rockefeller-Insider -joukko on edistänyt ja toteuttanut politiikkaa jonka tavoitteena on ollut heidän satelliittinsa, Neuvostoliiton, voiman kasvattaminen. Sillä välin, Amerikka käyttää 90 miljardia dollaria vuodessa puolustukseen suojelemaan itseään viholliselta jota Sisäpiiriläiset ovat rakentamassa.

Se mikä on ollut totta menneisyydessä on tänään vieläkin ajankohtaisempaa. Rockefellerit ja CFR johtavat paraatia teknologian luovuttamiseksi, sekä kaupan ja avun lisäämiseksi kommunisteille.

Koko yrityksen orkesterinjohtaja on David Rockefeller.

Useimmat amerikkalaiset pitävät Nelson Rockefelleriä perheen tärkeimpänä jäsenenä. Hän on, loppujen lopuksi, (ei vaaleilla valittu) USA:n varapresidentti. Vuodesta 1960 lähtien hän on ollut presidenttiehdokkaana. Nelson Rockefeller on pakonomaisesti ulospäin suuntautunut joka rakastaa olla yleisön silmissä. Seurauksena, hänet tunnetaan paljon paremmin kuin hänen veljensä. Mutta tunnettuus on epäluotettava vallan mittari.

Itärannikon Vallitsevan järjestelmän tuntijat ovat hyvin tietosia että vaikka Nelson saa musteen, se on pikkuveli David jolla on valta. "Amerikkalaisen Vallitsevan järjestelmän todellisena päällikkönä," TIME raportoi, "on sanottu että presidenttiys hänen kohdallaan olisi arvonalennus." New York Times on samaa mieltä: "Hänet nähdään valaistuneen amerikkalaisen kapitalismin puhemiehenä." Tietysti, New York Timesille "valaistunut amerikkalainen kapitalismi" tarkoittaa että hallitus määrää USA:n talouden jokaisesta osa-alueesta, amerikkalaisen elintärkeän teknologian viemistä Kommunisteille, amerikkalaisen bisneksen internationalisoimista monikansallisten holding-yhtiöiden kautta, sekä maailmanhallituksen luomista.

Vuonna 1964 David Rockefeller ja Nikita Hrutshev neuvottelivat Moskovassa 2,5 tuntia. The Chicago Tribune raportoi 12.9.1964:

"David Rockefeller... antoi selonteon Presidentti Johnsonille tänään koskien hänen äskettäistä tapaamistaan Venäjän pääsihteeri Nikita Hrutshevin kanssa... Tämä Punainen johtaja sanoi että USA:n ja Neuvostoliiton 'pitäisi käydä enemmän kauppaa'. Hrutshev, Rockefellerin mukaan, sanoi haluavansa nähdä USA:n ulottavan pitkäaikaiset lainat venäläisille."

Itse asiassa, tämä tapaaminen Rockefellerin ja Hrutshevin välillä oli ollut kaksi kuukautta aiemmin, heinäkuussa. Ilmeisesti, mitä ongelmia olikaan kehittynyt, niitä ei ollut saatu selvitettyä ennenkuin Presidentille oli annettu selonteko syyskuussa. Kuukauden sisällä, Hrutshev oli syrjäytetty. David Rockefeller neuvotteli pian Mustallamerellä Brezhnevin kanssa, ja lokakuussa 1966 Lyndon B. Johnson ilmoitti uudesta politiikasta "rakentaa siltoja" Itä-Eurooppaan. Tämä tapahtui samaan aikaan kun Kommunistit olivat laajentamassa Vietnamin sotaa, ja käytännössä kaikki sotamateriaali tuli Itä-Euroopan ammustehtaista. Vaikutti poliittisesti uskomattomalta että Johnson ehdotti tällaista politiikkaa samalla kun amerikkalaisia sotilaita kuoli ja vammautui ammusten ja aseiden toimesta jotka olivat lähtöisin Kommunistisesta blokista. Olisi ollut ällistyttävää jos ei oltaisi noudatettu David Rockefellerin koneiston ohjeita.

7.10.1966, President Johnson, mies joka on nimittänyt CFR:n jäsenen käytännössä jokaiseen strategiseen virkaan hallituksessaan, lausui:

"Meillä on aikomus saada painostamalla (to press for) juridinen auktoriteetti neuvotella kauppasopimuksia jotka voisivat laajentua niin että Euroopan kommunistiset maat saisivat suosikki-maille varatut alhaisemmat tullit..."

"Me lievennämme vienti-säädöksiä Idän ja Lännen välisessä kaupassa koskien ei-strategisia tuotteita..."

Kuusi päivää myöhemmin, New York Times raportoi:

"Yhdysvallat on laittanut käytöntöön yhden Presidentti Johnsonin ehdotuksista stimuloida Idän ja Lännen välistä kauppaa poistamalla vientirajoitukset yli neljältäsadalta tuotteelta Neuvostoliittoon ja Itä-Eurooppaan..."

Vapautettujen tuotteiden joukossa ovat vihannekset, viljatuotteet, rehu, nahka, raaka- ja jalostettu kumi, sellu ja jätepaperi, tekstiili- ja tekstiilikuidut, lannoitteiden mineraalit, metallimalmi ja metalliromu, bensiini, kaasu ja niiden johdannaiset, kemikaalien ainesosat ja valmiit tuotteet, väriaineet, lääkkeet, ilotulitteet, pesuaineet, muovi, metallituotteet ja koneet, sekä tieteelliset ja ammatilliset instrumentit.

Käytännössä kaikkia näitä "ei-strategista tuotetta" voidaan käyttää suoraan tai epäsuorasti sodassa. Myöhemmin, tuuotteet kuten kiväärin puhdistusaineet, elektroniset laitteet, tietokoneet ja tutkat luokiteltiin "ei-strategisiksi" ja niitä oli lupa myydä Neuvostoliittoon. Kongressi veti rajat että "strategisia" tuotteita ei saanut myydä Punaisille, mutta temppu oli se, että melkein kaikki määriteltiin "ei-strategisiksi". Konekivääri on strateginen, mutta työkalut niiden valmistamiseksi sekä kemikaalit jotka antavat luodille liikevoiman julistettiin "ei-strategisiksi".

Vietkong ja pohjoisvietnamilaiset saivat 8 % sotamateriaalistaan Venäjältä ja Neuvosto-blokin valtioilta. Koska niiden taloudet ovat kykenemättömiä tukemaan sotaa, salaliiton Kommunistinen käsivarsi tarvitsi apua finanssi-kapitalistiselta käsivarrelta. Yhdysvallat rahoitti ja varusti hirvittävän Vietnamin sodan molempia osapuolia, surmaten melkein 55 000 omaa sotilastamme epäsuorasti. Taas kerran, media piti amerikkalaiset tietämättöminä tästä järkyttävästä totuudesta.

Ei yllättävää, Rockefellerit ovat olleet johtajina ylistämässä tätä veristä kaupankäyntiä. 16.1.1967, eräs kaikkein uskomattomimmista artikkeleista joita on koskaan ilmestynyt Vallitsevan järjestelmän päivittäisen sanomalehden, New York Timesin etusivulla, julisti otsikon "Eaton Joins Rockefellers To Spur Trade With Reds" (Eaton liittyy Rockefellereihin lisätäkseen kauppaa Punaisten kanssa) alla seuraavaa:

"Varakkaiden perheiden liitto joka yhdistää Wall Streetin ja Keskilännen, yrittää rakentaa taloudellisia siltoja vapaan maailman ja Kommunistisen Euroopan välille."

"International Basic Economy Corporation, jota Rockefellerin veljekset hallitsevat, sekä Tower International, Incorporated, jota Cyrus Eaton Junior hallitsee, rahoittaja Clevelandista, suunnittelevat tekevänsä yhteistyötä edistääkseen kauppaa Rautaesiripun valtioiden kanssa, mukaan lukien Neuvostoliitto..."

International Basic Economy Corporationia (IBEC) johtaa Richard Aldrich, Keskuspankki-juonnittelija Nelson Aldrichin lapsenlapsi, sekä Rodman Rockefeller (CFR), Rockyn poika, 20. lokakuuta, IBEC ilmoitti että N.M. Rothschild & Sons Lontoosta oli mennyt liittoon mukaan.

Cyrus Eaton, Jr. on pahamaineisen Neuvostoliittoa kannattavan Cyrus Eatonin poika, joka aloitti uransa John D. Rockefellerin sihteerinä. Uskotaan että Eatonin nousu finanssimaailman johtoon on seurausta hänen mentorinsa antamasta tuesta. Joten, Tower Internationalin ja IBEC:n välille solmittu sopimus on jatkoa vanhale allianssille. Vaikka Eatonin nimeä ei ole CFR:n jäsenluettelossa, Reecen komitea joka tutki säätiöitä Kongressille vuonna 1953 sai selville että tämä pahamaineinen Neuvostoliiton puolustaja oli salainen jäsen.

"Ei-strategisten" tuotteiden joukossa joita Rockefeller-Eaton -akseli aikoo rakentaa Kommunisteille on kymmenen kumitehdasta ja 50 miljoonan dollarin alumiinitehdas. (Suihkukoneisiin tarkoitettu alumiini määriteltiin "ei-strategiseksi" Johnson-Nixon-Ford -hallitusten toimesta.)

David Rockefeller, Chase Manhattan Bankin hallintoneuvoston puheenjohtaja, kannattaa kaikkein voimakkaimmin USA:n apua kommunisteille. Hän oli pelkkää hymyä tehtyään sopimuksen Punaisen Kiinan kanssa (Chou En-lain kanssa); hän on liittynyt Cyrus Eaton Junioriin edistääkseen kaupan lisäämistä Neuvostoliiton kanssa; hänen seuraajansa ovat ilahduttaneet sellaisia tärkeitä kommunisti-hallitsijoita kuten Neuvostoliiton rahaministeri V.F. Garbuzov (alla). Kiitos Rockefellerin Huoneen, "kauppa" Kommunistien kanssa (jota amerikkalainen veronmaksaja aina rahoittaa, tietysti), on nyt miljoona dollaria joka vuosi.

Neuvostoliiton patentti- ja lisenssitoimiston, Licensintorgin kanssa solmittu sopimus kattoi tulevaisuuden lisenssi- ja patenttivaihdot. Tähän saakka, Hra. Eaton sanoi, venäläiset ovat jättäneet osto- ja myynti-lisenssit, sekä patentit Amtorg Trading Corporationille, viralliselle neuvostoliittolaiselle toimistolle tässä maassa joka edisti neuvostoliittolais-amerikkalaista kauppaa.

Tämä tarkoittaa että Rockefellereilla ja Eatoneilla on monopoli teknologisen kapasiteetin viemiseen super-rikkaiden niin sanotulle arkkiviholliselle, Neuvostoliitolle. New York Timesin mukaan:

"Hra. Eaton myönsi vaikeudet joita Amtorgin edustajat olivat kohdanneet täällä yrittäessään järjestää lisenssi-sopimuksia amerikkalaisten yhtiöiden kanssa. 'Kuten voit kuvitella,' hän sanoi, 'venäläisen on miltei mahdotonta kävellä sisään amerikkalaisen ilmailualan yrityksen tutkimusosastolle ostamaan patenttia.'"

Varmasti jokainen lojaali amerikkalainen sanoo itselleen: "Tuota, minä toivon Luojan tähden että neukut eivät voisi kävellä sisään puolustusteollisuuden firmaan ostamaan patenttia." Rockefellerit ja Eatonit ovat ratkaisseet tään ongelman Kommunistien eduksi. Nyt, sen sijaan että heidän tarvitsisi olla tekemisissä Neuvosto-hallituksen virallisen toimiston kanssa, amerikkalaiset ovat tekemisissä Rockefellerien kanssa. Voit kuvitella kuinka monta ovea tämä avaa Kommunisteille!

Täten, ostamalla patentteja Kommunisteille, Rockefellerit ovat käytännössä vastuussa Neuvostoliiton sotakoneen kehittämisestä. Heidän tavoitteenaan on että neukut voisivat tuottaa suuria määriä amerikkalaisia keksintöjä. Ja salli meidän painottaa, että tällaisen teknologisen tietämyksen siirto on jopa vielä tärkeämpää kuin aseiden myyminen. Ammusta käytetään kerran, sitten se on mennyttä. Aseet rikkoutuvat, kulkuneuvot tarvitsevat varaosia, eikä nykyaikaisia aseita ole helppo valmistaa takapajuisessa maassa, riippumatta siitä kuinka paljon lihasvoimaa on käytössä.

Samalla kun over kaupankäyntiin avattiin LBJ:n hallituksen aikana, liennytyksen aikakauden alku Nixon-Kissingerin aikana avasi amerikkalaisten tehtaiden ja tutkimuslaboratorioiden ovet Punaisille kauppiaille. Nyt, prosessi jonka kehittämiseen amerikkalaiselta yhtiöltä on kulunut kymmenen vuotta siirretään Kommunisteille hetkessä. Onko järkeä kuluttaa 90 miljardia dollaria vuodessa kansalliseen puolustukseen ja sitten tarkoituksella lisätä vihollisen sota-potentiaalia? Hra. Rockefellerin ja Sisäpiiriläisten mielestä siinä on järkeä.

Koska Rockefellereillä on nyt yksinoikeus myydä amerikkalaisia patentteja neuvostoliittolaisille, he ovat sanakirjan määritelmän mukaan Suuren punakoneen agentteja. Se jatkuu sanomatta että he ovat kaikkein tärkeimpiä Kommunistien agentteja historiassa. Tai kenties olisi tarkempaa määritellä Kommunistit Rockefellerien agenteiksi?

Yhä tärkeämmäksi käyvä työkalu Amerikan ryöstämiseksi Rockefellerien ja heidän apulaistensa toimesta on Export-Import Bank, joka tunnetaan nimellä Eximbank. Se perustettiin vuonna 1934 rahoittamaan ja edistämään kauppaa Neuvostoliiton kanssa. Mutta vasta sitten kun Richard Nixon allekirjoitti asetuksen (Presidential Determination) 18.10.1972, Eximbank alkoi rahoittaa kauppaa neuvostoliittolaisten kanssa.

Prosessi jonka kautta subsidized interest rate toimii on tarpeeksi yksinkertainen. Amerikkalainen tavarantoimittaja menee omaan pankkiinsa, joka tekee järjestelyjä Eximbankin puolesta lainatakseen rahaa tavarantoimittajan ulkomaiselle ostajalle. Eximbank myöntää sitten lainan amerikkalaiselle pankille, joka vuorostaan maksaa amerikkalaiselle tavarantoimittajalle. Täten toimittaja (myyjä) saa rahat välittömästi, ja ulkomainen ostaja saa korkohyvitystä (subsidized interest rate).

Kuka maksaa tämän korkohyvityksen? Sinun tuskin tarvitsee kysyä. Amerikkalainen veronmaksaja maksaa sen tukiaisten kautta jotka valtio antaa Eximbankille. Samalla kun useimmat amerikkalaiset pitävät itseään onnekkaina jos he voivat lainata rahaa alle 12 prosentin korolla, tai edes prime-korolla (korko jolla suurimmat amerikkalaiset yritykset joilla on paras luottoluokitus voivat lainata rahaa) joka on niinkin korkea kuin 10 %, Eximbank on lainannut rahaa ulkomaisille asiakkailleen 6 prosentin korolla. Ero, eli 4 %, on tukea jokaiselle ulkomaiselle joka ostaa tuotteitamme.

Kuten muutkin vapaata yritteliäisyyttä kannattavat, me suosimme ulkomaiden kanssa käytävää kauppaa. Mutta kun amerikkalinen tavarantoimittaja pyytää veronmaksajia ottamaan riskin (että ostaja ei maksa laskujaan) kun he itse keräävät voiton joka tapauksessa, se ei ole kaupankäyntiä vaan varastamista. Sama tilanne kuin jos sinä olisit autokauppias joka myy Cadillaceja Tsadiin, ja sinulla on vakuus että amerikkalaiset veronmaksajat maksavat kaiken minkä tsadilaiset jättävät maksamatta. Varmasti, sinä voisit myydä paljon autoja tähän tapaan. Sinä voisit myydä jokaisen Cadillacin jonka General Motors valmistaa. Etkä välittäisi hittojakaan maksaako asiakas koskaan näitä autoja.

Pian toukokuun 1972 Moskovan konferenssin jälkeen, Nixonin hallitus alkoi painostaa laajentaakseen amerikkalaisten veronmaksajien lainat suoraan neuvostoliittolaisille. Osana Nixon-Kissinger -liennytystä, Kongressin oli tarkoitus ulottaa "suosituimpien kansakuntien" alennetut tullit Bolshevikeille ja Eximbank-lainat oli tarkoitus järjestää USA:n kehittyneimmän teknologian myymiseksi Venäjälle, sekä Venäjän energialähteiden kehittämiseen. UPI:n uutissähke 17.7.1973 antaa selityksen miksi David Rockefeller vaati tällaista:

"David Rockefeller, Chase Manhattan Bankin hallintoneuvoston puheenjohtaja, kehotti Kongressia tiistaina myöntämään suosituimman maan kauppa-status Neuvostoliitolle, väittäen että tämä liike auttaisi hidastamaan kilpavarustelua. 'Neuvostoliittolaisten halu hyödyntää kauppaa Lännen kanssa, lainoja ja teknologiaa oman taloutensa elvyttämiseksi toivottavasti johtaa siihen että he antavat alemman prioriteetin sotilasohjelmille,' Rockefeller todisti. "Me emme ole menneisyydessä pysäyttäneet kilpavarustelua luopumalla kaupankäynnistä,' hän sanoi."

David kertoi yleisölle Roomassa että hän korvaisi rautaesiripun ikkunalasi-esiripulla. Hän sanoi: "Parempi kommunikaatio ja ymmärtämys laajentuneen kaupankäynnin kautta ovat maailmanrauhan ainesosat." Vain romumetalli jota me myimme Japanille ennen Pearl Harboria auttoi tuomaan rauhan!

Toistaiseksi, Kongrssi ei ole myöntänyt suosituimman maan statusta Venäjälle, koska maa ei suostu päästämään Neuvosto-juutalaisia muuttamaan Israeliin. Mutta sulkuportit lainoille on avattu. Presidentti Nixonin ja ulkoministeri Henry Kissingerin painostuksen vuoksi Eximbankin johtajat ovat joutuneet myöntämään kyseenalaisia lainoja Punaisille.

Osana massiivista pyrkimystä rakentaa Kommunisti-talous ryöstämällä Yhdysvaltoja, luotolla, Richard Nixon nimitti William Caseyn Export-Import Bankin presidentiksi. Casey, Rockefellerien hallitseman CFR:n jäsenenä, on täydellinen mies tähän tehtävään joka Kissingerillä ja Rockefellereillä on mielessään. Osana päämääräänsä lisätä kauppaa Kommunistien kanssa, viime vuonna hän kertoi Society of American Business Writers -porukalle:

"Toteuttaaksemme tämän elintärkeän näkökohdan ulkopolitiikassamme, meidän lähettiläillemme Kommunistisissa maissa on annettu ohjeet asettaa kaupankäynnin edistäminen asialistansa tärkeimmäksi kohdaksi. Pian me olemme kaksinkertaistaneet Ulkoministeriön työntekijöiden määrän jotka palvelevat kaupallisissa tehtävissä Neuvostoliitossa, Itä-Euroopassa ja Kommunistisessa Kiinassa."

Luonnollisesti Kommunistit ovat ilahtuneita kun amerikkalaiset super-kapitalistit rakentavat heille tehtaita. Se on ulkomaille annettavaa apua suuressa, suuressa mittakaavassa!

Ensimmäinen jättimäisistä projekteista on rakentaa luotolla Bolshevikki-veljillemme Kama-joen tehdas, joka tulee olemaan maailman suurin kuorma-autotehdas. Mutta ole ystävällinen äläkä mainitse että kuorma-autot ovat modernien sotilasoperaatioiden selkäranka, ja että avoimessa sodassa kuorma-autotehtaat voidaan nopeasti muuttaa panssarivaunu-tehtaiksi. Jos teet näin, Liberaalit katsovat sinuun ikäänkuin sinulla olisi neljä päätä ja yhdeksän silmää.

Tämä Kama-joen tehdas tuottaa 150 000 raskasta kuorma-autoa ja 150 000 raskasta moottoria joka vuosi. Tuotanto on suurempi kuin kaikkien kuorma-autotehtaiden yhteenlaskettu tuotanto Yhdysvalloissa. Kompleksin rakentaa Pullman Company ja se maksaa kaksi miljardia dollaria. Neuvostoliittolaiset kustantavat projektista 10 %, David Rockefellerin Chase Manhattan Bank 45 % ja Export-Import Bank 45 %.

Ensimmäiseen lainan lyhennykseen menee 16,5 vuotta! Yritä saada aikaan tällainen sopimus amerikkalaisen liikemiehen kanssa... 6 prosentin korolla.

Ja mitä tapahtuu jos Toverit eivät maksa? Suljemmeko me tahtaan ja siirrämme sen muualle? Se olisi yhtä käytännöllistä kuin kasvattaa banaaneja Minnesotassa. Krupp, saksalainen teollisuusjätti meni melkein konkurssiin koska se ulotti lainoittamisen Neuvostoliittoon. Valtion täytyi pelastaa se.

Mutta, sinä sanot, varmasti David Rockefeller, maailman älykkäin ja mahtavin pankkiiri, ei vaarantaisi Chase Manhattanin rahoja jollei hän olisi varma niiden takaisin saamisesta. Olet oikeassa. David on varma maksusta. USA:n veronmaksajat takaavat Chasen lainan valtion virastojen, Overseas Private Investment Corporationin, sekä Foreign Credit Insurance Associationn kautta. Amerikkalainen veronmaksaja on koukussa jokaisen kolikon suhteen. Aivan kuten Eximbankin lainojen suhteen, OPIC ja FCIA takaavat liikemiehille voiton vaikka sopimus osoittautuisi kuinka huonoksi hyvänsä. Se mitä tapahtuu on, että me annamme neukuille kahden miljardin dollarin kuorma-autotehtaan, ja varmistamme Rockefellerien osuuden voitoista.

Tämä Kama-joen projekti soveltuu määritelmään tällaisesta ryöstöstä. Eräs näistä lainoista on 36 miljoonaa dollaria ja sen avulla on tarkoitus rakentaa ja varustaa kansainvälinen kauppakeskus Moskovaan. Tässä projektissa -- se on sinun, amerikkalainen veronmaksaja takaama -- ovat mukana Chase Manhattan, sekä Bank of America. Armand Hammerin järjestämänä (Occidental Petroleum -yhtiöstä), joka oli myös Leninin henkilökohtainen ystävä ja USA:n Kommunistisen puolueen perustajan poika, tämä suuri kauppakeskus tullaan rakentamaan Bechtel Corporationin toimesta. Toveri Hammerilla ja hänen Occidental Petroleumilla on myös suunnattomat maakaasusopimukset tekeillä neuvostoliittolaisten kanssa. Entisen Eximbankin pomon, Henry Kearnsin mukaan:

"Ehdotetun maakaasuvarojen kehittämishankkeen mukaan Siperiassa, jonka neuvostoliittolaiset ovat innokkaita solmimaan, Eximbankilta vaaditaan 1,5 miljardin dollarin lainaa -- enemmän kuin pankki on myöntänyt yhdellekään toiselle asiakkaalle. Neuvostoliitto on jo saanut lainaa Eximbankilta 350 miljoonaa dollaria ilman että sen olisi tarvinnut paljastaa tietoja rahavaroista (without disclosing financial data)."

Nixon-Kissinger -hallituksen täytyi kaataa miljoonia paperivaluutassa talouteemme, nostaen täten inflaatiota, lainatakseen Neuvostoliitolle 180 miljoonaa dollaria kuuden prosentin korolla. Kyseessä on uuden lannoitetehtaan rakentaminen Neuvostoliittoon (made in the USA). Tämä, sattumoisin, tulee samaan aikaan kun Amerikka on keskellä vakavaa lannoitepulaa. Viljan viljelyä rajoitetaan maassamme tämän pulan takia, mutta meidän hallituksemme on päättänyt auttaa Tovereita kustannuksellamme, ryöstäen meiltä koneet ja materiaalin rakentaakseen tämän epätoivoisesti kaivatun lannoitetehtaan.

Tämän lannoitehtaan kustannukset tulevat olemaan 400 miljoonaa dollaria. Tästä summasta, Neuvostoliiton osuus on vain 40 miljoonaa -- kymmenen prosenttia kustannuksista. loput tulevat Yhdysvalloista.

Tämän Export-Import Bankin lainan lisäksi, josta pankki on jo tehnyt esisopimuksen, yksityiset amerikkalaiset pankit lainaavat toiset 180 miljoonaa dollaria tähän Venäjälle rakennettavaan tehtaaseen, mutta realistisella 10...12 % korolla. Amerikkalainen veronmaksaja tukee täten i>Export-Import Bankin osuutta lainasta -- tuki joka maksaa 50...75 miljoonaa dollaria menetettyinä korkotuloina 12 vuoden aikana (jonka jälkeen laina on ehkä maksettu).

"Neuvostoliitto on viimeinen suuri kehittymätön markkina-alue USA:lle," sanoo Alfred R. Wentworth, Chase Manhattan Bankin entinen pääjohtaja ja pankin äskettäin avatun Moskovan toimiston johtaja. "Se on nyt avautumassa, ja meidän pankkimme haluaa päästä osalliseksi monista mahdollisuuksista joita syntyy."

Varmistaakseen että kukaan ei ymmärrä väärin, Chase Manhattan Bank on julkaissut mainoksia suurissa sanomalehdissä tässä maassa. Niissä sanotaan: "Nyt sinä voit saada neuvoja pankilta bisnes-suhteiden kehittämiseen Neuvostoliitossa suoraan meidän Moskovan toimistostamme... Moskovan toimistomme lisäksi, meillä on toinen Wienissä joka käsittelee sopimuksia Itä-Euroopassa... Moskovan edustajaamme voi ottaa yhteyttä osoitteessa: Metropol Hotel, 1 Karl Marx Square, Room 227, MOSCOW, USSR."

Chase Manhattan Plazasta Karl Marxin aukiolle, meillä on kansainvälisiä raha-asiantuntijoita joilla on kyky ymmärtää monimutkaisia Idän ja Lännen välisiä kauppaneuvotteluja.

Voitaisiin olettaa Rockefellerien avaavan kaupan tässä kaikkein arvokkaimassa (ja, kuten Business Week sanoo, "symbolisessa") osoitteessa kaupungissa. Kuten Newsweek kertoi raporttinsa otsikossa: Kremlillä on nyt "Toveri Chasessa".

Niin myös Pekingin suhteen. Sen jälkeen kun David ja Nelson Rockefeller vaativat "suhteiden normalisointia" ja "kauppakanavien perustamista Mao Tse-Tungin ja Punaisten kiinalaisten kanssa", Richard Nixon ja Henry Kissinger käänsivät ylösalaisin Republikaanien puolueohjelman ja sata Nixonin lupausta meni saman tien. Ovet avattiin kaupankäynnille Punaisen Kiinan teurastajien kanssa.

Samalla kun Hra. Nixon liennytti välejään Pekingin kanssa, on toinenkin aspekti joka ei ole herättänyt juuri lainkaan huomiota. Se on tosiasia että suuria öljyesiintymiä on löydetty läheltä Senkaka-saaria Itä-Kiinan mereltä.

Meidän Sisäpiiri solmi samanlaisia sopimuksia Punaisen Kiinan kanssa kuin Neuvostoliitonkin kanssa; me olemme antaneet lukuisia myönnytyksiä emmekä ole pyytäneet mitään vastineeksi. Kenties eräs myönnytyksistä jonka me olemme saaneet on porausoikeudet Standard Oilille. Loppujen lopuksi, David Rockefeller on kannattanut ovien avaamista Punaiseen Kiinaan viimeiset viisi vuotta. Kyllä, juoni paksunee. Ja tässä tapauksessa öljy on paksumpaa kuin veri.

"Olen hyvin rohkaistunut," sanoi David Rockefeller heinäkuussa 1973. "Joka kerta kun sosialistinen hallitus on kutsunut meidät vaikka olen suuren kapitalistisen pankin johtaja ja minun nimeni on yhdistetty läheisesti kapitalismiin."

David oli niin vaikutunut Maon osoittamasta kunnioituksesta että hän kirjoitti mainoksen New York Timesiin 10.8.1973 otsikolla "Kiinan matkaajalta". Tämä CFR:n puheenjohtaja havainnoi:

"Henkilöön tekee välittömästi vaikutuksen kansallisen harmonian tunne... Mikä hyvänsä Kiinan vallankumouksen hinta onkaan ollut, se on ilmiselvästi onnistunut, ei ainoastaan luodessaan tehokkaamman ja paremmin asialleen omistautuneen hallinnon, vaan myös vaaliessaan korkeaa moraalia ja päämäärään tähtäävän yhteiskunnan... Tämä sosiaalinen kokeilu Kiinassa Puhemies Maon johdon alaisuudessa on eräs kaikkein tärkeimpiä ja onnistuneimpia ihmiskunnan historiasssa."

Batten, Barton, Dursten & Osborne eivät olisi voineet kirjoittaa parempaa mainosta ylistämään "sosiaalista koetta" joka on surmannut noin 64 miljoonaa oman maan kansalaista ja pitää miljoonia orjuudessa työleireillä.

"Ja sinun täytyy muistaa," sanoo David Rockefeller, "kiinalaiset eivät ole ainoastaan päämäärätietoisia ja älykkäitä, heillä on myös suuri varasto halpaa työvoimaa. Joten heidän pitäisi kyetä löytämään keinot saada kauppa-pääomaa (trading capital)." Jos palkat ovat alhaisia Euroopan Rautaesiripun takana, kuvittele kuinka houkuttelevia ne ovat Punaisessa Kiinassa. David Rockefeller ei ylenkatso tällaisia asioita.

Mitä Suuren punakoneen rakentaminen Neuvostoliittoon ja Punaiseen Kiinaan merkitsee? Sillä, että rakentaa joitakin maailman suurimpia tehtaita Neuvostoliittoon ja viedään Kommunisteille USA:n kaikkein kehittyneintä teknologiaa ja tarvikkeita, on monia seurauksia. Professori Antony Sutton, maailman paras asiantuntija länsimaisen teknologian hyödyntämisestä Neuvostoliiton kehittämiseksi, on kirjoittanut kokonaisen kirjan tästä aiheesta provokatiivisella mutta hyvin tarkoituksenmukaisella nimellä, National Suicide:

"Näiden teollisuuslaitosten sotilaallinen potentiaali jota me olemme rakentamassa neukuille, on ilmiselvä kaikille. Kuorma-autot, lentokoneet, öljy, teräs, petro-kemikaalit, alumiini, tietokoneet -- nämä ovat sotateollisen kompleksin voimanlähde. Nämä tehtaat, jotka ovat amerikkalaisen nerouden tuote ja jotka amerikkalainen pääoma on rahoittanut, olisi voitu rakentaa Yhdysvaltoihin. Sen sijaan, ne rakennetaan amerikkalaisten veronmaksajien kustannuksella Neuvostoliittoon -- maahan jonka isännät yhä pitävät miljoonia keskitysleireillä ja jotka ovat vannoneet hautaavansa meidät."

Ja tämä ohjelma ryöstää Amerikka ja rakentaa Neuvostoliitto vain kiihtyy. Muista että tehtaat joita me rakennamme kommunisteille edustavat tuoreinta amerikkalaista teknologiaa. Tätä teknologiaa ei ole missään muualla maailmassa.

Toinen tärkeä asia muistaa on suuri mahdollisuus että venäläiset tehtaat, amerikkalaisen pääoman ja amerikkalaista teknologian avulla, käyttäisivätkin venäläistä orjatyövoimaa, tuottaakseen tavaroita joita he myisivät kansainvälisillä markkinoilla halpaan hintaan. Kun tuhannet amerikkalaiset ovat jo nyt menettäneet työnsä ulkomaiselle työvoimalle (jotka työskentelevät eurooppalaisissa ja aasialaisissa tehtaissa amerikkalaisen ulkomaan avun turvin), vielä useammat amerikkalaiset näkevät työpaikkansa häviävän heidän oman hallituksensa toimien seurauksena. Ja nämä kapitalistit ovat hyvin tietoisia tällaisen orjatyövoiman edullisuudesta.

Mutta yhtä tärkeitä kuin työpaikat, Rockefellerien ja Kommunistien kumppanuudella on vielä tärkeämpikin aspekti, joka on jatkunut yli viisikymmentä vuotta. Uhattuna on tämän maan itsenäisyys ja vapaus.

Professori Sutton on kerännyt runsaasti todisteita joita kukaan ei ole edes yrittänyt kiistää. Ensiksi, hän on osoittanut että Kommunismi on paikallaan polkeva järjestelmä joka ei kykene innovaatioon tai korkeaan tuottavuuteen. Sen eloonjääminen, edes jollain tasolla, on riippuvainen orjista, sitä täytyy ruokkia pääomalla ja teknologialla säännöllisesti. Ilman Lännen apua, Neuvostoliitto olisi romahtanut jo kauan sitten. Mutta ilman Neuvostoliittoa, Rockefellereillä ja muilla super-rikkailla ei olisi "vihollista joka oikeuttaisi heidän suunnitelmansa monopoli-maailmanhallituksesta.

Ensiksi Neuvostoliiton pelasti Herbert Hoover elintarvikkeilla. Seuraavaksi tuli Leninin NEP (New Economic Plan) joka salli super-kapitalistien palata takaisin Venäjälle. Tätä seurasi FDR:n Neuvostoliiton diplomaattinen tunnustaminen (jota Rockefellerit olivat jo kauan vaatineet), joka salli neuvostoliittolaisten hankkivan epätoivoisesti tarvitsemia lainoja. Toinen maailmansota osoittautui 11 miljardin dollarin Lend-Lease (USA:n tuki Toisessa maailmansodassa) -rahahanaksi. Sodan jälkeen, venäjän sallittiin ryöstää suuren osan saksalaisista tehtaista ja tiedemiehistä. Kennedyn hallituksen aikaan, me aloimme kuljettaa vehnää nälkäisille neuvostoliittolaisille tehdastyöläisille. Vietnamin sodan aikaan, Amerikka vei elintärkeitä tarvikkeita Itä-Euroopan blokkiin, joka tarjosi pohjoisvietnamilaisille sotatarvikkeita joilla tappaa omia sotilaitamme. Nyt me olemme rakentamassa maailman suurinta kuorma-autotehdasta, viemme äärimmäisen kehittyneitä tietokoneita sekä muun valmistusteknologian runsaudensarvea. kaikein huipuksi, Wall Street Journal julkaisi artikkelin 25.4.1975 otsikolla "US Quietly Allows Uranium Shipments to Soviet Union For Processing Into Fuel" (Yhdysvallat kaikessa hiljaisuudessa sallii uraanin kuljettamisen Neuvostoliittoon polttoaineeksi). Onko tämä uskomatonta?

Missä on julkinen suuttumus jonka tämä mediahulluus kykenee luomaan?

Kuten entinen Laivaston ylipäällikkö James Forrestal huomautti:

"Johdonmukaisuus ei ole koskaan ollut typeryyden merkki. Jos diplomaatit jotka ovat väärinkäyttäneet suhteitamme Venäjän kanssa olisivat olleet pelkästään typeriä, heidän olisi täytynyt, silloin tällöin, vahingossa tehdä virhe meidän hyväksemme."

Lyhyesti, se mitä tapahtuu ei ole ainoastaan meidän taloutemme ryöstäminen, vaan petos. On jotakin mätää, mutta se ei ole Tanska, se on Manhattan.

Pelisuunnitelma on yksinkertainen: Me sallimme sen että meitä kiristetään kunnes me antaudumme tai sulaudumme Neuvostoliittoon. Sillä välin, Kongressimme haluaa pysäyttää aseiden kehittämisen niin että meillä olisi enemmän sosiaali-ohjelmia. Koska suurin osa armeijan budjetista menee palkkoihin joita ei voida leikata, kaikki "rasvojen" leikkaaminen tarkoittaa että todellisia lihaksia -- asejärjestelmiä -- amputoidaan.

Sillä viiden vuosikymmenen ajan Kommunistien propaganda-linja on ollut että he aikovat tuhota Rockefellerit ja muut super-rikkaat. Kuitenkin Rockefellerit ovat rintaruokinneet tätä Bolshevikki-hirviötä sen lapsuudesta lähtien. Tänään he johtavat paraatia tarjoamalla Neuvosto-Frankensteinilleen suuren proteiinimäärän sisältävää ruokavaliota. Meidän oletetaan uskovan että nämä kansainväliset kartellistit tekevät tämän koska he ovat typeriä tai ahneita. Tietysti, Rockefellerit ovat voitonhimoisia jonka heidän liittonsa Neuvostoliiton kanssa mahdollistaa, mutta tämä ei oi olla koko vastaus. Lenin väitti että kapitalistit myisivät Kommunisteille köyden johon Kommunistit hirttäisivät nämä, jos he voisivat saada siitä voittoa. Rockefellerit tietävät tämän. Ja nyt he ovat rakentamassa heille tehtaita Neuvostoliittoon.

Ryhmä huolestuneita amerikkalaisia järjestivät Suttonille, joka on todistanut useaan otteeseen Kongressin komiteoiden edessä, tilaisuuden esittää nämä faktat Republikaanien puoluekomitean edessä Miamissa vuonna 1972. Komitea ei ilmestynyt paikalle kuullakseen Suttonin todistusta ja aikataulun mukainen uutisfonferenssi peruttiin. Eräs toimittaja kertoi Suttonille etä hänen tarinansa oli "liian kuuma" jotta sanomalehdet olisivat voineet kertoa siitä. Kun Sutton palasi Hoover-Instituuttiin, hänen esimiehensä kielsivät häntä antamasta enempää julkisia lausuntoja kampamjan aikana. Joku tärkeä henkilö oli ilmeisesti soittanut puhelimella. Myöhemmin, Suttonin työsopimusta Hoover-Instituutin kanssa ei enää uudistettu. Hän ilmiselvästi oli astunut liian monen pomon varpaille.

Mutta Rockefellerit eivät ole tyhmiä. He ovat nerokkaita, kauas näkeviä juonittelijoita joista tuli äärettömän mahtavia petollisen Machiavellialaisen suunnittelun kautta, ja soluttautumalla, tukemalla ja hallitsemalla vastustajiaan.

Pelkkä vanhanaikainen maalaisjärki väittää että Rockefellerit tietävät Kommunismista jotakin sellaista mitä me emme tiedä. Koska he tukevat sitä eivätkä pelkää sitä, logiikka kertoo meille että he ovat joko kumpaneita Kommunistisen hierarkian kanssa -- tai he kontrolloivat sitä.

Mutta jos tämä on totta, kuinka Rockefellerit estävät kumppaneitaan tarttumasta aseeseen ja kääntämällä sitä salaisia tukijoitaan vastaan? Me emme teeskentele tietävämme vastausta. Täytyy olla kontrolli-mekanismi. Rockefellerit eivät olisi niin typeriä että he sallisivat kilpailijan laittavan pistoolin heidän päähänsä -- tai että sallisivat heidän hankkivan tämän pistoolin. Joten meidän täytyy päätellä taas kerran että Rockefellerit tietävät jotain mitä me emme tiedä. Varmasti tämän lopullisen salaisuuden tietää ainoastaan muutama henkilö salaliiton aivan huipulla. Yksikään tutkija ei voi löytää vastausta selaamalla New York Timesin vanhoja numeroita paikallisessa kirjastossa.

Koska me emme voi tunnistaa tätä kontrolli-mekanismia, tai kuvailla kuinka se toimii, monet asettavat teesimme naurunalaiseksi. Mutta, kuinka he selittävät tämän Rockefellerien viidenkymmenen vuoden projektin rakentaa Kommunismin valta? John D. Seniorin ajoista lähtien, Rockefellerit ovat ylpeilleet kyvyillään kerätä tietoa. He tietävät enemmän vastustavista kilpailijoistaan (competitor opponents) kuin nämä kilpailijat tietävät itse itsestään. Voit lyödä vetoa viimeisistä rahoistasi että Rockefellerit eivät ole naiveja Kommunistien suhteen.

Mutta olettakaamme että he olisivat. Olettakaamme että lopussa Rockefellereistä itsestään tulee Kommunisti-imperiumin suuria uhreja, jonka luomisessa heillä on ollut tällainen tätkeä rooli. Olettakaamme että tämä kaikki on tehty silkasta typeryydestä ja ahneudesta. Mihin tämä asettaa meidät? Suoraan Vankileirien saaristoon heidän kanssaan. Sinne se meidät asettaa.

Kummallakin tavalla sinä häviät. Tämä Suuri punakone saataa ahmaista Rockefellerit tai sitten ei. Me olemme vakuuttuneita että se ei ahmaise heitä, koska me uskomme että Rockefellerit ja heidän liittolaisensa hallitsevat Tovereita joilla on ase. Mutta tämä kysymys on melko lailla akateeminen, koska Suuren punakoneen koko tarkoitus on ahmaista meidät! Ja ellei joitakin suuria muutoksia tapahdu pian, tämä on juuri se mitä se tekee.