The Rockefeller File
LUKU 8: Antautuminen pakolla
"Aseistariisunta-prosessin vaiheessa III... edettäisiin vaiheeseen jossa millään valtiolla ei olisi sotilasvoimaa haastamaan progressiivisesti vahvistetut YK:n rauhanturvajoukot ja kaikki kansainväliset kiistakysymykset rauhoitettaisiin kansainvälisen menettelytavan sovittujen periaatteiden mukaan... Yhdistyneiden Kansakuntien kyky turvata rauhaa olisi riittävän vahva ja kaikkien valtioiden velvollisuudet tällaisten järjestelyiden alla riittävän pitkälle meneviä varmistamaan rauhan, sekä oikeudenmukaiset ominaispiirteet maailmassa jossa aseet on riisuttu."- Department of State Publication 7277
Matkalla Vladivostokista kotiin, jossa hän allekirjoitti SALT-sopimuksen (Strategic Arms Limitation Talks), President Ford ilmoitti tyypilliseen sekavan vertauskuvalliseen tapaan että hän oli "pannut hupun" asevarustelukilpailulle. Kommunistien kanssa solmittujen aiempien sopimusten valossa, tällainen julistus oli käsittämätön. Se loihti esiin muistot Chamberlainista, joka oli juuri saapumut Münchenistä, ja julisti että sopimus joka hänellä oli kädessään oli todiste että meillä tulisi olemaan "rauha aikanamme".
Samalla kun liberaali lehdistö lauloi Hoosiannaa SALT II -sopimukselle jännityksen lievennyksen huippuna, kommunistit ahmivat maata nopeammin kuin Oklahoma Soonersit. Käyttäen neuvostoliittolaisia aseita, Punaiset pyyhkivät läpi Kambodzan ja Etelä-Vietnamin. Suezin kanavan suunnitellun avaamisen myötä, he valmistautuivat yhdistämään laivastonsa Välimerellä ja Intian valtamerellä. Ja, Portugal, aikoinaan amerikkalaisten liittolainen, oli muuttumassa Neuvostoliiton etuvartioasemaksi Länsi-Euroopassa. Jos tämä on jännityksen lieventämistä, tuokaa takaisin kylmä sota.
Tie kohti SALT:ia alkoi ydinase-aikakauden alussa, kun vasemmistolaiset tiedemiehet ja akateemikot alkoivat vaikeroida pelkoaan että USA:n ylivoimainen ydinase-kapasiteetti voisi jollain tavalla pelästyttää huolestuneen Neuvostoliiton niin että se aloittaisi suursodan. "Ratkaisu" tähän lähti käyntiin Pugwashin konferenssien myötä ja se saattaa johtaa aseista riisutun USA:n pakolliseen antautumiseen.
Vuonna 1955, Parliamentary Association for World Government ilmoitti vaatimuksensa että venäläisten ja amerikkalaisten tiedemiesen ja intellektuaalien välillä pitäisi käydä joukko "konferensseja jotka käsittelisivät tiedettä ja maailman asioita." Ensimmäinen näistä pidettiin vuonna 1957, Venäjää ihailevan Cyrus Eatonin kotona Pugwashissa, Nova Scotiassa. Eaton, joka aloitti uransa John D. Rockefellerin sihteerinä ja on nyt Rockefellerien liikekumppani hänen edistäessään Punaista kauppaa, sai Lenin-palkinnon siitä hyvästä että hän järjesti ja rahoitti ensimmäiset viisi konferenssia. Siitä lähtien, yli kaksikymmentä konferenssia on pidetty, useimmat niistä USA:n ulkopuolella. Ne kaikki ovat olleet Rockefellerien verovapaiden säätiöiden rahoittamia.
23.9.1960, kolme vuotta ensimmäisen Pugwash Conferencen jälkeen, neuvostoliittolaiset esittelivät suunnitelman täydellisestä aseistariisunnasta -- Yhdistyneille Kansakunnille. Siinä vaadittiin aseistuksen systemaattista vähentämistä maailman suurvaltojen toimesta. Tämä niin kutsuttu "Soviet plan" sai välittömästi korkea-arvoisten tuen, kun ryhmä aseistariisunnan kannattajia CFR:n sisällä kannatti sitä.
Tämä ei ollut pelkkä sattuma. Salainen CFR:n aseistariisunta-ohjelma, nimeltään "Study No.7", julkaistiin muutamaa kuukautta myöhemmin. CFR:n valmistelemana Senaatin ulkomaansuhteiden komitealle, Study No.7" vaati että USA:n täytyy "...tavoitella kansainvälistä järjestystä... jossa monet politiikat liitetään yhteen... valtioiden kanssa joilla on erilaiset poliittiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset järjestelmät, mukaan lukien ne valtiot jotka kutsuvat itseään 'sosialistisiksi'. [Tarkoittaen kommunistisia.] Rakentaaksemme tällaisen uuden kansainvälisen järjestyksen, meidän täytyy ylläpitää ja asteittain lisätä YK:n valtaa, sekä käydä vakavia neuvotteluja saavuttaaksemme kansainvälisen sopimuksen aseiden määrän rajoittamisesta ja valvonnasta."
Ja tässä on hämmästyttävä osa: Tämä CFR:n paperi oli edeltänyt Neuvostoliiton ehdotusta (23.9.1960) melkein vuodella. Pugwashed tai ei, nämä kaksi suunnitelmaa ovat miltei identtisiä!
Tämä Pugwash-CFR -salaliitto on eräs kaikkein nerokkaimpia saavutuksia psykologisessa sodankäynnissä Troijan hevosen jälkeen. Samalla kun amerikkalaisille kerrottiin ydinsodan kauhuista sekä niin sanotuista eduista mikäli rajoitamme puolustustamme, venäläiset aseistautuivat hampaisiin asti.
Kesäkuussa 1964 Ford Foundation, joka oli jo kuuluisa siitä että se rahoitti Rockefellerien hyväksymiä fasistisia ja sosialistisia projekteja, lahjoitti 325 000 dollaria erääseen Pugwashin tuotteeseen nimeltään "Joint US - USSR Study Group in Disarmament" (Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton yhteinen tutkimusryhmä aseistariisuntaan).
Ilmasto jonka Rockefellerin kumppanin Cyrus Eatonin Pugwash-ryhmä ja CFR olivat luoneet oli nyt tukevasti paikoillaan. Uuden maailmanjärjestyksen kannattajat alkoivat kiekua että Maailmanhallitus oli vihdoinkin näköpiirissä.
Syyskuussa 1961, Ulkoministeriö vapautti Julkaisun 7 277, otsikolla: "Freedom From War: The United States Program for General and Complete Disarmament in a Peaceful World." (Vapautuminen sodasta: Yhdysvaltain ohjelma yleiseksi ja täydelliseksi aseistariisunnaksi rauhanomaisessa maailmassa.)
Se oli kolmivaiheinen ohjelma joka edellytti:
Vaiheessa III progressiivisesti valvottu aseistariisunta, sekä kansainvälisen lain jatkuvasti kehittyvät periaatteet ja käytäntö jatkuisivat pisteeseen jossa millään valtiolla ei olisi sotilasvoimaa haastamaan vahvistuneet YK:n rauhanturvajoukot, ja kaikki kansainväliset kiistakysymykset rauhoitettaisiin kansainvälisten säännösten hyväksyttyjen periaatteiden mukaan... Yhdistyneiden Kansakuntien rauhan turvaamiskyky olisi riittävän vahva sekä kaikkien valtioiden velvoitteet tällaisten järjestelyiden alla riittävän pitkälle meneviä varmistamaan rauha ja erimielisyyksien oikeudenmukainen rauhoittaminen aseista riisutussa maailmassa.
Samassa kuussa kun Ulkoministeriön julkaisu 7 277 annettiin yleisölle, Kongressi perusti Aseiden hallinta- ja aseistariisuntaviraston (United States Arms Control and Disarmament Agency). 48 tunnin sisällä tämä uusi virasto esitti aseistariisuntasuunnitelman YK:lle. Luonnollisesti, se oli hiilipaperi-kopio tästä CFR-Soviet-Pugwash -ehdotuksesta jonka kommunistit esittelivät YK:lle vuosi aiemmin. Samalla kun sanomalehdet ja TV ovat leperrelleet loputtomiin aseistariisunnasta, tuskin sanaakaan on sanottu kolikon toisesta puolesta: kaikissa tällaisissa ehdotuksissa vaaditaan Yhdistyneiden Kansakuntien aseistamista! Tämä ilmeisesti on parhaiten säilytetty salaisuus Coca-Colan valmistusohjeiden jälkeen.
Lokakuussa 1968, US Disarmament Agency julkisti päivitetyn ehdotuksen otsikolla "Aseiden valvonta ja kansallinen turvallisuus" (Arms Control and National Security) jossa julistettiin:
"Vuodesta 1959 lähtien, neuvottelujen lopullinen päämäärä on ollut yleinen ja täydellinen aseistariisunta, i.e., kaikkien aseistettujen joukkojen ja aseiden täydellinen eliminointi lukuun ottamatta niitä joita tarvitaan ylläpitämään sisäistä järjestystä valtioiden rajojen sisällä sekä varustamaan Yhdistyneet Kansakunnat rauhanturvajoukoilla... Samalla kun vähennyksiä toteutetaan, YK:n rauhanturvajoukot perustettaisiin ja niitä kehitettäisiin, ja, siihen mennessä kun suunnitelma on valmis, ne olisivat niin vahvoja ettei yksikään kansakunta pystyisi haastamaan niitä."
Huomioi että dokumentissa sanotaan: "Vuodesta 1959 lähtien..." US Arms Control and Disarmament Agency perustettiin vasta syyskuussa 1961. Mutta se oli vuosi 1959 jolloin CFR:n "Study No.7" valmisteltiin ja sen sisältö luovutettiin venäläisille.
Kuinka menestyksekkäästi nämä Uuden maailmanjärjestyksen aseistariisujat ovat toteuttaneet suunnitelmiaan? Mitä meidän armeijallemme on tapahtunut sen jälkeen kun aseistariisunta hyväksyttiin USA:n hallituksen viralliseksi politiikaksi? Ensimmäinen puolustusministeri joka toteutti tätä politiikkaa oli CFR:n jäsen Robert McNamara, joka oli puolustusministerinä vuosina 1961 - 1968. Teoksessaan The Betrayers, Phyllis Schlafly ja Chester Ward selittävät McNamaran petollista työtä. Kun Robert McNamara lähti virastaan, he huomioivat, hän oli:
Tukemassa McNamaran pyrkimyksiä yksipuolisesta aseistariisunnasta olivat CFR:n jäsenet John J. McCloy ja Willian C. Foster. McCloy, joka edelsi David Rockefelleria CFR:n sekä perheen omistaman Chase Manhattan -pankin hallintoneuvoston puheenjohtajana, valittiin Aseistariisuntaviraston komitean puheenjohtajaksi presidentti John F. Kennedyn toimesta, virka joka hänellä yhä on. William C. Foster nimitettiin Viraston johtajaksi. Vuonna 1969, Fosterin korvasi johtajana Gerard C. Smith, toinen CFR:n jäsen. Smithin seuraaja vuonna 1973 oli Fred Ikle, joka, (tämä ei luultavasti yllätä sinua), on myös CFR:n jäsen.
John J. McCloyn nykyinen komitea koostuu seuraavista jäsenistä: W. Abel, Tri. Harold Brown (CFR), William C. Foster (CFR), Kermit Cordon (CFR), Tri. James R. Killian, General Lauris Norstad (CFR), Tri. Jack Ruina (CFR), Dean Rusk (CFR), William Scranton, Tri. John Archibald Wheeler, ja, Judith A. Cole, henkilöstöpäällikkö.
Se mitä tässä on meneillään, on aivan liian yksinkertaista. Rockefellerit -- CFR:n Vallitsevan järjestelmän Sisäpiiriläiset työskentelevät heikentääkseen USA:n puolustuskykyä niin että neuvostoliittolaiset voivat "kuroa etumatkaa" (catch up). Tämä politiikka, he uskovat, johtaa lopulta poliittisten ja taloudellisten etujen sulautumiseen -- siihen mitä CFR kutsuu nimellä "Uusi maailmanjärjestys".
Tämä ei ole akateemista kujeilua (skylarking), Se on, kuten me olemme nähneet, USA:n virallinen politiikka. Tämän suunnitelman operatiiviset vaiheet alkoivat kun CFR:n sisäpiiriläiset suostuttelivat presidentti Lyndon Johnsonin ehdottamaan Strategisten aseiden rajoittamisneuvotteluja (SALT) vuonna 1966. Ensimmäinen SALT-neuvottelu oli tarkoitus pitää heinäkuuhun 1968 mennessä. Sitä siirrettiin marraskuuhun 1969 koska neuvostoliittolaisilla oli niin kiire miehittää Tsekkoslovakia -- vain kaksi viikkoa sen jälkeen kun neuvostoliittolaiset viranomaiset olivat allekirjoittaneet Bratislavan julistuksen, jossa luvattiin kunnioittaa Tsekkoslovakian itsenäisyyttä!
Me olemme saavuttaneet sellaista suurta edistystä SALT-neuvotteluissa että silloin kun ensimmäiset tapaamiset oli tarkoitus järjestää vuonna 1968, neuvostoliittolaisilla oli 850 pitkän kantaman ohjusta, kun USA:lla niitä oli 1 054. Mutta seitsemän SALT-kokouksen jälkeen, kun Presidentti Nixon allekirjoitti sopimuksia Moskovassa 26.5.1972, neuvostoliittolaisilla oli 1 618 pitkän kantaman ohjusta ja meillä oli yhä 1 054 -- sama määrä kuin vuonna 1968. Tämä, lyhyesti, on tapa jolla me olemme neuvotelleet. Me olemme jäädyttäneet tuotannon ja vieneet amerikkalaista teknologiaa sallien Kremlin ensin ottaa meidät kiinni ja sitten mennä meidän ohi.
Millaisia trendejä meidän täytyy pysäyttää torjuaksemme Venäjän pelotteen? Aluksi, on pyrkimys rajoittaa puolustukseen meneviä rahasummia -- erityisesti strategisten aseiden kehittämisen alueella.
Vuoden 1974 Presidentin talousraportista me luemme että vuonna 1953 valtio käytti 33,2 % kansantuotteestamme. Tähän summaan kuuluivat 16 % kotimaiseen käyttöön, mukaan lukien eläkkeet, sosiaaliturva, jne. kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1973, valtio käytti 38,6 % BKT:stä omiin kuluihinsa. Tämä aikana -- parempi Punainen kuin kuollut (better Red than deadboys) leikkasi puolustukseen meneviä määrärahoja takaisin 7 prosenttiin BKT:stä, samalla kun se lisäsi kotimaiseen kulutukseen meneviä rahoja 31,6 prosenttiin. Tämä vahvistaa että CFR:n suunnitelma on täysin toiminnassa -- että meitä valmistellaan Uuteen maailmanjärjestykseen siten että meitä kollektivisoidaan ja riisutaan aseista samaan aikaan.
Nämä tilastot eivät myöskään kerro koko totuutta. 56 % puolustusbudjetista menee nyt palkkoihin. Kansanedustaja Larry McDonald (D - Kalifornia) Edustajainhuoneen aseistettujen palvelujen komiteasta (House Armed Services Committee) huomauttaa:
"Liberaalit Kongressissa vaativat jatkuvasti supistamaan tuntuvasti -- paisunutta -- puolustusbudjettia jotta he voisivat edelleen lisätä sosiaalimenoja. Koska me emme voi leikata palkkoja, ainoa asia mistä me voimme leikata on rauta. Niin kutsutusta rasvan leikkaamisesta tulee luun ja lihan leikkaamista. Jos meille tulisi sota, meillä olisi paljon miehiä univormuissa mutta heillä ei olisi kunnollisia varusteita joiden avulla taistella."
Seuraus on kunnianosoitus Rockefellerien CFR:n Sisäpiiriläisten salaliitolle joka suunnitteli sen näin. Meidän sotateollinen kompleksi täytyy tuhota jotta Neuvostoliitto saisi ylivoiman. Se tarkoittaa kirjaimellisesti nääntyä nälkään tarkoituksellisesti.
Tietysti, tämä kaikki oli odotettua kun Presidentti Nixon allekirjoitti SALT-1 -sopimuksen Moskovassa toukokuussa 1972. Jopa hyvin -- Liberaali -- senaattori Henry Jackson (D - Washington) myönsi: "Yksinkertaisesti sanottuna, tämä sopimus antaa neuvostoliittolaisille enemmän kaikkea: enemmän kevyitä risteilyohjuksia, enemmän raskaita risteilyohjuksia, enemmän sukellusveneistä laukaistavia ohjuksia, enemmän lastia, jopa enemmän ABM-tutkia."
Mikään osa-alue sopimuksessa ei salli USA:n säilyttää tasavertaista asemaa Neuvostoliiton kanssa.
On aivan ilmiselvää että SALT ei ole rajoittanut venäläisiä millään tavalla. Yhdysvaltoja riisutaan aseista samalla kun kommunisteille annetaan ensi-iskun pelote (first-strike Ultimatum Force).
Tosiasia että SALT on pelkästään Aseistariisunta-suunnitelma 7 277:n laajennus myönnetään tässä sopimuksessa joka sanoo: "USA ja SNTL pitävät pyrkimystensä lopullisena tavoitteena yleistä ja täydellistä aseistariisuntaa, sekä kansainvälisen turvallisuuden (tai: valvonnan) tehokkaan järjestelmän perustamista Yhdistyneiden Kansakuntien tavoitteiden ja periaatteiden mukaan."
Muistatko terästehtaat jotka me myimme venäläisille velaksi? Muistatko alumiinitehtaat joita Rockefeller-Eaton -akseli rakentaa Itä-Eurooppaan? Ja muistatko Kama-joen kuorma-autotehtaan jotka David Rockefellerin Chase Manhattan Bank rahoitti, joka tulee olemaan maailman suurin, kattaen noin 40 neliömailia (10 x 10 km)? Kuorma-autotehdas, tietysti, on se missä tankit rakennetaan.
Nyt, esitä itsellesi tämä kysymys: Jos venäläiset todella haluavat liennytystä ja rauhanomaista rinnakkaineloa, miksi he aseistautivat tällaisella suunnattomalla vauhdilla? Miksi he eivät suuntaa tuotantoa kipeästi kaivattuihin kulutustavaroihin? Ja miksi Henry Kissinger sallii tämän? Vastaus on, että toverit ovat valmistelemassa Uuden maailmanjärjestyksen uhkavaatimusta (tai: pelotetta) siltä varalta että amerikkalaiset kieltäytyvät menemästä makuulle ja leikkimästä kuollutta. Toisin sanoen, ansa on asetettu: Mene sisään maailmanhallitukseen joko vapaaehtoisesti tai pakolla.
Kommunistit työskentelevät käsi kädessä meidän vallitsevan järjestelmän sisäpiiriläisten kanssa. Kun nämä ensin mainitut ovat riittävän vahvoja, jälkimmäiset väittävät että meidän täytyy luopua kansallisesta itsenäisyydestämme ja sulautua Uuteen maailmanjärjestykseen -- meidän eloonjäämisemme vaatii sitä!
Jos meillä ei ole voimaa vastustaa -- taistella kansallisen itsenäisyytemme puolesta -- sitten meillä ei ole pelotetta lainkaan. Me kutsumme sisään ydinase-uhkavaatimuksen. Ja me olemme, todellakin, suuressa vaarassa. Tämä tuorein SALT-sopimus järjestettiin -- työ-tapaamiseksi -- Presidentti Fordin ja Neuvostoliiton puoluejohtajan Leonid Brezhnevin väliseksi Vladivostokissa, 23. - 24.11.1974, sen jälkeen kun presidentti oli vieraillut Japanissa ja Etelä-Koreassa antaakseen "vakuutuksia". Kuten tavallista, luotettava Tri. Kissinger saapui aikaisin "järjestelläkseen yksityiskohtia". Presidentti uskollisesti allekirjoitti sen mitä hänen eteensä oli pantu.
Yksityiskohdat, kuten osoittautui, ovat sellaisia että USA:lla ja Neuvostoliitolla saa olla 2 400 maa- ja meriohjusta sekä pitkän kantaman pommikonetta vuoteen 1985 mennessä. Yhdysvalloilla, Newsweek kertoo (9.12.1974), on noin 2 206 mannertenvälistä ohjusta (ICBM), sukellusveneestä laukaistavaa ohjusta (SLBM), sekä pitkän kantaman pommikonetta. Neuvostoliittolaiset, meille vakuutetaan, ovat rakentaneet 2 375 tällaista ohjusta ja pommikonetta. Lisäksi, me suostuimme varustamaan ainoastaan 1 320 ohjusta MIRV-taistelukärjillä.
Lähetettyään Henry Kissingerin Pekingiin tekemään selkoa kiinalaisille, Presidentti Ford palasi kotiin antamaan versionsa 26 Kongressin johtajalle. Washingtonissa presidentti kiekui: "Me olemme muuranneet lujan katon strategisten aseiden kilpajuoksulle. Se mitä me olemme tehneet, on että me olemme asettaneet lujan ja tasapuolisen rajoituksen kummankin osapuolen strategisille joukoille, estäen täten kilpavarustelun... Vladivostok on läpimurto rauhalle... tulevat sukupolvet tulevat kiittämään meitä..."
The National Observer 14.12.1974 ilmaisi hämmästystään: "Tällaisilla mahtipontisilla kuvauksilla Hra. Ford, on pettänyt meidät tai pettää meidät, ja hän pelkästään toistaa lauseita joita viekoittelijat ovat antaneet hänen käyttöönsä."
Arvovaltainen Aviation Week & Space Technology (9.12.1974), varoittaa: "Vladivostokin sopimus ei rajoita mitään. Tämä uusi SALT-hölinä 'asettaa katto kilpavarustelulle' on samaa Valkoisen Talon lehdistötoimiston sanahelinää joka olisi naurettavaa jos se ei olisi osoittautunut niin tuhoisaksi Nixonin hallitukselle ja USA:n eduille aiemmissa kokouksissa."
Joten tässä sinulla on se. Rockefeller Contingency Plan II (contingency = mitään ei jätetty sattuman varaan) -- käytettäväksi siinä tapauksessa että amerikkalaisia ei voitaisi suostutella luovuttamaan USA:n itsenäisyys Uudelle maailmanjärjestykselle -- räikeä uhkavaatimus: Sallikaa YK:n johtaa koko showta, tai nämä ikävät kommunistit räjäyttävät meidät kaikki.
Ensimmäinen askel oli massiivinen mediakampanja, aivopestä yleisö suunnattomaan ydinsodan pelkoon.
Toinen askel oli lisätä Neuvostoliiton armeijan lihaksia (enemmän tästä seuraavassa luvussa), antaaksemme jonkin verran uskottavuutta Neuvostoliiton väitteille sen ydinaseista.
Kolmas askel oli varmistaa että USA:n armeijan ei sallittaisi ottaa teknologista etumatkaa. Uusien asejärjestelmien kehittäminen kielletään; olemassa olevien aseiden annetaan ruostua.
Neljäs askel oli saada Kongressin hyväksyntä Neuvostoliiton ja CFR:n laatimalle aseistariisunta-suunnitelmalle. Se mikä hyväksyttiin ei koskenut lainkaan aseistariisuntaa; kyseessä oli ehdotus aseistaa Maailmanhallituksen poliisivoimat ottamalla aseet USA:lta ja luovuttamalla ne YK:lle.
Askeleet yhdestä kolmeen on jo toteutettu. Ja jopa nyt kun sinä luet tätä, Sisäpiiriläiset New Yorkissa, Washingtonissa, Genevessä ja Lontoossa työskentelevät muuttaakseen Neljännen askeleen suunnitalmasta todellisuudeksi.
Kuten CFR:n James Warburg julisti Senaatin ulkomaan asioiden komitealle 25 vuotta sitten: "Meillä tulee olemaan maailmanhallitus riippumatta siitä että haluatko sinä sellaista vai et -- pakolla tai vapaaehtoisesti." Warburg ja hänen salaliittolais-ystävänsä ovat varmistaneet että riippumatta siitä mikä hyvänsä kortti on seuraavana pakassa, kortit on jo järjestetty meitä vastaan.