The Rockefeller File
LUKU 7: Antautuminen vapaaehtoisesti
"Meillä tulee olemaan maailmanhallitus riippumatta siitä että pidätkö sinä siitä tai et -- valloituksella tai suostumuksella."- CFR:n jäsen James Warburg todistamassa Senaatin Ulkomaanasioiden komitean edessä 17.2.1950
Kuten me olemme nähneet aiemmissa luvuissa, ei ole minkäänlaista epäilystä etteikö Rockefellerien suurin päämäärä tänään olisi "Uuden maailmanjärjestyksen" luominen, maailmanhallitus joka hallitsisi koko ihmiskuntaa. Mutta, Globaalin supervaltion haluaminen ja sellaisen saaminen ovat kaksi eri asiaa. Kuinka Rockefellerit odottavat saartavansa meidät kaikki ja paimentavansa heidän Maailmanhallituksen aitaukseen?
Rockefellerit tietävät että polut Maailmanhallitukseen voivat olla yhtä erilaisia kuin ihmisten toiveet, pelot, kunnianhimo, tietämättömyys ja ahneus. Ja koska Rockefellerit eivät laita koskaan kaikkia heidän taloudellisia tai poliittisia munia yhteen koriin, sinä et ylläty lukiessasi että he ovat mukana kannattamassa jokaista kuviteltavissa olevaa polkua joka johtaa Maailman supervaltioon. Jos on olemassa lähestymistapa jonka he ovat ylenkatsoneet, me emme voi ajatella sitä. (Ja jos sinä voit, ole hyvä äläkä mainitse sitä ääneen -- tai New York Times saattaisi julistaa huomenna että CFR tai Rockefeller-säätiö tukee sitä.)
Täydellinen luettelo organisaatioista, liikkeistä, julkaisuista ja ohjelmista jotka tukevat Maailmanhallitusta, jota vuorostaan hallitaan kulissien takana Rockefeller-CFR -akselin toimesta, olisi yhtä paksu kuin Los Angelesin alueen puhelinluettelo. Ilmiselvästi, me voimme mainita ainoastaan muutaman tärkeimmän uran Rockefellerien käyttämällä tiellä kohti Maailmanhallitusta.
Varmasti kaikkein näkyvin polku kohti maailmanhallitusta on tämä organisaatio joka luotiin vuonna 1945 Rockefellerien toimesta juuri tätä tarkoitusta varten -- Yhdistyneet kansakunnat. Kuten me tulemme näkemään seuraavassa luvussa. kontrolloitu media on tarkoituksella luonut myytin että YK:n on merkityksetön keskustelukerrho. Meidän oletetaan uskovan että Rockefellerit ovat käyttäneet miljoonia dollareita organisaatioon joka on, parhaimmillaankin, kallis mutta suhteellisen harmiton järjettömyys. Tämä julkinen kuva YK:sta on ollut arvokas globaaleille suunnittelijoille, ja se on yhtä tarkka kuin kiertävän kaupustelijan väite hänen käärmeöljynsä hyödyllisyydestä.
Jos Rockefellerien ajatusvalvojat voivat suostutella riittävä määrä amerikkalaisia hyväksymään vapaaehtoisen USA:n suvereniteetin luovuttamisen Yhdistyneille kansakunnille, heidän pitlä kampanjansa Maailmanhallituksen luomiseksi on saatu päätökseen. Uusi maailmanjärjestys on tullut Wall Streetin kaiken riemisaaton [jossa ihmiset heittelevät nauhoja kerrostalojen ikkunoista] kera. Rockefellerit olisivat halukkaita maksamaan minkä tahansa hinnan tällaisesta verettömästä vallankaappauksesta. Itse asiassa, he maksavat miljoonia dollareita joka vuosi rahoittaakseen juuri tällaista mahdollisuutta. Tässä on vain muutama organisaatio Yhdysvalloissa joita Rockefellerien ja CFR:n yhteisyritys rahoittaa ja/tai ohjaa ja jotka aktiivisesti edistävät USA:n itsenäisyyden vapaaehtoista tuhoamista.
Sinä olet jo hyvin informoitu tästä Rockefellerien tiestä maaorjuuteen. Mutta jos useimmat näistä nimistä ovat uusia sinulle, me kohteliaasti ehdotamme että tekisit joitakin kotitehtäviä. Ja näin tehdessäsi, ole hyvä ja muista että eräät kaikkein viattomimmilta kuulostavista ryhmistä, tai jotkin näennäisen tehottomista tahoista joiden vakuuttama tavoite näyttää täysin epäpoliittiselta, saattavat olla Maailmanhallituksen mustekalan kaikkein vaarallisimpia lonkeroita.
Näin on asia erään vanhimman organisaation kohdalla joka on mainittu yllä, Atlantic Union. Se on alueellisten hallitusten suunnitelmien isoisä; se koostuu niistä jotka uskovat että kun saat puolikkaan leipää, olet puolimatkassa koko leivästä. Atlantic Unionin jäsenet väittävät että alueellinen hallitus on välttämätön väliasema matkalla täydelliseen maailmanhallitukseen. Atlantic Union oli myös organisaatio Maailmanhallituksen kannattajille jotka väittivät olevansa antikommunisteja. (Ja, todellakin, tässä ryhmässä on joitakin oikeutettuja antikommunisteja.)
Atlantic Unionin jäsenet uskovat että meidän Itsenäisyyssotamme oli suuri virhe. Tämä saattaa vaikuttaa hieman oudolta, nyt kun me valmistaudumme viettämään kansakuntamme 200-vuotisjuhlaa (1976), mutta Wall Streetillä on yhtä monta epävirallista Britannian konservatiivipuolueen kannattajaa (Tories) kuin Alabamassa on epävirallisia Etelävaltioiden itsenäisyyden kannattajia.
Ajatus Atlantic Unionista oli lähtöisin englantilaiselta Cecil Rhodesilta, jonka unelmana oli nähdä USA:n palauttaminen Britannian imperiumin alaisuuteen. Tämän saavuttaakseen hän perusti Rhodes-säätiön, joka tarjosi älykkäille nuorille amerikkalaisille koulutuksen Englannissa.
Vuonna 1939, eräs Rhodes-stipentiaatti nimeltään Clarence Streit kirjoitti kirjan nimeltään Union Now, jossa kannatettiin asteittaista lähestymistapaa lopulliseen maailman unioniin alueellisten unionien kautta, alkaen liitosta USA:n ja Britannian välillä. Komiteoita perustettiin kaikkialla Amerikassa, ja Hra. Streit raportoi että kaksi miljoonaa amerikkalaista oli allekirjoittanut vetoomuksen jossa pyydettiin liittoa Englannin kanssa.
Streitin omin sanoin, Union Now, nyt laajentuneena kattamaan Länsi-Euroopan, oli ensimmäinen askel kohti täydellistä maailmanhallitusta. Siinä [Union Now] julistettiin tarvetta luoda maailmanhallitus ja väitettiin että yksikään maa ei tarvinnut tätä kiireellisemmin kuin Yhdysvallat.
Streit, jolla oli ollut läheiset välit kommunisteihin ja sosialisteihin koko aikuiselämänsä ajan, ei tuntenut vihamielisyyttä kollektivismia kohtaan. Hän sanoi Union Now -kirjassa näin: "Demokratia ei ainoastaan salli ihmiskunnan valita vapaasti kapitalismin ja kollektivismin välillä, vaan siihen sisältyvät marxilaiset hallitukset."
Pamfleteissaan Streit esittää tämän kysymyksen: "Estääkö sosialismin nousu joissakin Länsi-Euroopan demokratioissa meidän liittymisen niihin?" Hänen vastauksensa oli painokas "Ei!"
Maaliskuussa 1949, Federal Union perusti poliittisen toimintayksikön nimeltään Atlantic Union Committee. Tämän Komitean ensimmäinen presidentti oli entinen Korkeimman oikeuden tuomari Owen J. Roberts, joka sanoi pitävänsä kansallista itsenäisyyttä "typeränä pakollisena kuviona" (silly shibboleth).
Yli kaksikymmentä vuotta sitten Los Angeles Examiner kuvaili mitä Atlantic Union merkitsisi Amerikalle:
"He [Länsi-Euroopan valtiot] toisivat sosialismin meidän Rebublikaani-hallituksemme tilalle, verottaisivat niin paljon kuin heitä huvittaa, veisivät miehemme heidän armeijoihinsa ja naiset heidän tehtaisiinsa, anastaisivat pääosan meidän tuotannollisesta vauraudestamme rikastuttaakseen heitä itseään."
Kuinka yksikään senaattori tai edustaja joka on valittu edustamaan USA:n kansaa voisi kannattaa niin selkeästi kansallisen itsetuhon politiikkaa?
Atlantic Unionin päämäärät eivät ole muuttuneet. Mutta vain hyvin harvat sanomalehdet ovat yhtä rohkeita ja suorasanaisia enää. Rockefellerien arvosteleminen ei kasvata mainostuloja.
Alle kymmenen vuotta perustamisensa jälkeen, Atlantic Union Committee oli kasvanut niin että sillä oli 871 varakasta ja vaikutusvaltaista jäsentä, joista 107 oli CFR:n jäseniä. Tänään sillä on noin 2 000 jäsentä.
Atlantic Unionin päätöslauselma, joka, todellisuudessa, kumoaisi Itsenäisyysjulistuksen, esitettiin ensimmäisen kerran Kongressissa vuonna 1949. Se on esitetty joka vuosi yhä uudelleen tämän jälkeen, mutta vasta viime aikoina se on saanut merkittävää huomiota huolimatta siitä että sellaiset CFR:n vankat kannattajat kuten Richard Nixon, Hubert Humphrey, George McGovern, Dwight Eisenhower, Adlai Stevenson, John Foster Dulles, Jacob Javits, William Fulbright, Eugene McCarthy, ja Henry Kissinger ovat kannattaneet sitä.
Vuonna 1975, Atlantic Unionin päätöslauselma esitettiin taas kerran Edustajainhuoneelle. Uskomatonta, 111 edustajaa (38 enemmän kuin mitä päätöslauselma oli koskaan saanut taakseen), kaikki sellaisia jotka olivat vannoneet puolustavansa USA:n Perustuslakia, kannattivat menetelmiä jotka menisivät Perustuslain edelle! Lakiesityksen pääsponsori, Illinoisin Republikaani-edustaja Paul Findley sanoi:
"Tämä esitys ei ole koskaan aiemmin saanut niin paljon elinvoimaista verta kuin tänään. Melkein puolet sen kannattajista ovat uusia. Heistä, 26 on ensimmäisen kauden kansanedustajia jotka on valittu viime marraskuussa; 13 muuta äänesti sen puolesta kun se hylättiin pienellä marginaalilla 201 vastaan 197. Kaikkein merkittävintä, 10 niistä jotka äänestivät päätöslauselmaa vastaan kaksi vuotta sitten ja jotka ovat yhä kansanedustajia kannattivat sitä tänään; 56 edustajaa 210:stä, jotka vastustivat sitä vuonna 1973 eivät ole enää kansanedustajia."
Vuonna 1973, Atlantic Unionin päätöslauselma hylättiin 13 äänen turvin. Kuten Findley hehkutti, monet niistä jotka äänestivät sitä vastaan ovat nyt menneet ja useat muut jotka kerran vastustivat näitä menetelmiä ovat nähneet Rockefellerien kirjoituksen seinällä ja heistä on tullut kannattajia.
Kuten sinä luultavasti oletat, Atlantic Union on Rockefellerin operaatio.
Öljypohattojen jengi (The Oilbucks Gang) on ollut sidoksissa Atlanttiseen federaatioon noin 35 vuoden ajan. Itse asiassa, kun Nelson Rockefellerille annettiin Atlantic Unionin korkein kunnianosoitus, 'Pioneer Award', vuonna 1964, Clarence Streit kertoi paikalla oleville mahtihenkilöille että Nelson Rockefeller pelasti tämän organisaation vaaralliselta jakautumiselta vuonna 1939. Näyttää siltä että kaksi voimakkainta haaraosastoa, toinen New York Cityssä ja toinen Washingtonissa, tappelivat toisiaan vastaan siitä minne ryhmän päämaja perustettaisiin. Molemmat halusivat että omaan kaupunkiin.
Streit halusi rauhoittaa molemmat ryhmäkunnat, mutta hänellä ei ollut rahaa jolla rahoittaa tällainen hienovarainen operaatio. Tällöin Rockefellerien ratsuväki saapui paikalle pelastamaan tilanteen. Nelson lupasi antaa kokonaisen kerroksen osoitteesta '10 East 40 th Street', New York Citystä, ilmaiseksi.
15 vuotta myöhemmin, se oli Rockyn avoin kannatus USA:n itsenäisyyden lopettamiselle, joka ilmaistiin kirjassa Future of Federalism, jonka ansiosta monet Maailmanhallitusta salaa kannattaneet kansanedustajat rohkeutta puhua. Streit sanoo:
"Future of Federalism julkaistiin sellaiseen aikaan jolloin amerikkalaiset poliittiset johtajat ja monet parhaista ystävistämme Kongressissa eivät uskaltaneet mainita sellaisia sanoja kuin 'federal' tai 'union' sanan 'Atlantica' yhtedessä, jolleivät he herättäisi suuttumusta ja vastustusta harhaan johdettujen taholta."
Rockefellerin perhe antoi Atlantic Unionille päämajan ilmaiseksi vuokralle, ja Streit informoi meitä että tämä asia oli pidetty salassa 25 vuoden ajan. Jopa tämä paljastus annettiin yksityisesti Sisäpiiriläisten päivällisillä. Sinä et löydä mainintaa tästä uskomattomasta tosiasiasta seuraavan päivän lehdestä. Streitin paljastus ilmestyi heidän omassa julkaisussaan, ja se myöhemmin joutui Kongressin puhtaaksi kirjoitettuihin teksteihin (Congressional Record) kaikkien nähtäväksi -- erään harhaanjohdetun patriootin taholta.
Sinun ei oleteta tietävän että maan rikkain perhe haluaa kumota USA:n itsenäisyyden.
Niille amerikkalaisille jotka haluavat sulautua välittömästi kommunisteihin, ilman että tarvitsisi haahuilla (shilly-shallying) alueellisten välittäjien ympärillä, Rockefeller-CFR:llä on useita organisaatioita käytettävissä tukemaan heitä (tai: joita he voivat tukea). Kaikkein räikein, kuten myös kaikkein menestyksekkäin, on luultavasti United World Federalists. Se perustettiin vuonna 1947, kahden CFR:n kannattajan, Norman Cousinsin ja James P. Warburgin toimesta (joiden alusunto, jossa luvattiin maailmanhallitusta "vapaaehtoisesti tai pakolla" aloitti tämän luvun). Eräs tämän Rockefellerien kulissin kaikkein kuuluisimmista iskulauseista oli: "One world or none."
Tämä UWF on ollut erityisen tehokas vedotessaan nuorten amerikkalaisten idealismiin, monien lukioiden ja yliopistojen kampuksien kautta, lupauksellaan "maailmanrauha maailmanlaajuisen lain kautta". Useimmat näistä nuorista jäsenistä ilmeisesti olettavat että Sisäpiiriläisten luoma ja hallitsema Maailmanhallitus suojelisi yksilön oikeuksia, takaisi lehdistönvapauden, kunnioittaisi uskonnonvapautta ja niin edelleen. Luonnollisesti, UWF ei sano mitään joka vapauttaisi heidät harhakuvitelmistaan.
United World Federalists on ollut CFR:n operaatio siitä lähtien kun se luotiin, yli 25 vuotta sitten, sulauttamalla yhteen kolme pienempää organisaatiota, World Federalists, Student Federalists, ja Americans United for World Government. Sen jäsenet ovat olleet tiiviisti sidoksissa CFR:ään perustamisestaan lähtien. Rockefeller-CFR:n PR-työ UWF:n puolesta on ollut niin menestyksellistä että tänään se voi -- ja tekee -- edistää käytännössä jokaista Kommunistisen puolueen ohjelmakohtaa ilman että menettäisi lainkaan Vallitsevan järjestelmän luomaa arvonantoa.
UWF:n ensimmäinen presidentti oli Cord Meyer Junior, joka, tietysti, oli myös CFR:n jäsen.
Hyvin mielenkiintoisessa kirjassaan, nimeltään Peace or Anarchy, Meyer mainosti tavallista Sisäpiiriläisten linjaa että USA:n pitäisi riisua itsensä aseista ja sulautua Maailman liittovaltioon joka olisi YK:n hallinnassa. Ja tällainen on se rauha jollaisen UWF haluaisi perustettavan:
"...liityttyään maailman liittovaltioon, yksikään valtio ei voisi erota tai kapinoita... koska atomipommi joka on Liittovaltion hallussa räjäyttäisi tämän kansakunnan pois maan päältä."
Merkittävää, kun hän siirtyi pois UWF:n presidentin virasta, Meyer nousi korkeaan virkaan toisessa Rockefellerin organisaatiossa, Keskustiedustelupalvelussa. Hänen toimintansa siitä lähtien on ollut salaisuuden verhoama, mutta voidaan vain olettaa että hänen visionsa mahtavasta Maailmanhallituksesta, joka onnellisesti räjäyttää vastahakoiset kansakunnat maan päältä, ei ole muuttunut.
Viime vuosikymmeninä, UWF:n tukijat ovat tulleet paljon hienovaraisemmiksi kannattaessaan Maailman supervaltiota. Peli on yhä sama, mutta nimet ovat muuttuneet syyllisten suojelemiseksi. Rockefellerin PR-ihmiset Madison Avenuella valitsevat nyt heidät jotta yleisö hyväksyisi heidät paremmin. Sinä et, esimerkiksi, löydä UWF:n jäsentä tänään joka lausuisi järjestön tavoitteet aivan niin suoraan kuin UWF:n professori Milton Mayer teki vuonna 1949, kun hän sanoi: "Meidän täytyy laskea alas USA:n lippu... laskea se alas, talloa sitä, sylkeä sen päälle." Rockefellerit, sinä ymmärrät, eivät koskaan sylve; he rykivät.
Vaikka vähemmän kuin yksi amerikkalainen tuhannesta pohtisi hetkenkään vihjausta että hänen poliittiset johtajansa ovat itse asiassa kannattaneet itsenäisyydestämme lluopumista, totuus on että UWF:ää ovat kannattaneet sellaiset kuuluisat poliitikot kuten Harry Truman, Adlai Stevenson, Hubert Humphrey, Richard Nixon, Jacob Javits, Dwight Eisenhower, Frank Church, tuomari William O. Douglas, ja Ronald Reagan.
Vuosikymmenten ajan Atlantic Union ja United World Federalists, sekä lukemattomat vähemmän tehokkaat Rockefellerien julkisivut ovat noudattaneet kärsivällisen asteittaisuuden politiikkaa. He eivät odota amerikkalaisten hyväksyvän Maailmanhallitusta yhdessä yössä kuten vesi tihkuu kivestä, he suunnittelevat riisuvansa opposition sitten kun aika on kypsä.
Mutta on yhä enemmän viitteitä että nämä salaliitto-internationalistit ovat menettämässä kärsivällisyytensä. Varmasti, he sallivat UWF:n ja valikoitujen kirsikoiden jatkavan iloista tietään, kehottaen meitä asettamaan aseemme kohti omaa kollektiivista päätämme ja painavan liipaisimesta -- samalla kun he lupaavat meille että me olemme paremmissa asemissa tämän kokemuksen seurauksena, tietysti. Mutta kuten me tulemme näkemään seuraavassa luvussa, joillakin huippuvirkamiehillä on suunnitelma jossa mitään ei ole jätetty sattuman varaan (contingency plans) jossa edettäisiin huomattavasti nopeammin mikäli välttämätöntä.
Eräs kehitys joka saattaa vihjata että taivaanrannalla olisi kehittymässä enemmän vakavia myrskyjä oli uuden entiteetin perustaminen yli kaksi vuotta sitten, nimeltään "Trilateraalien komissio". Perustamiskokouksen kutsui koolle David Rockefeller, CFR:n tärkein mies, sekä Chase Manhattan Bankin hallituksen puheenjohtaja. Kun David kysyy noin 200 johtavalta pankkiirilta, liikemieheltä, poliitikolta ja AY-johtajalta että haluaisivatko nämä mennä mukaan hänen kanssaan perustamaan monikansallista suunnittelu-komissiota, voit olla varma että tällä kutsulla on kuninkaallisen määräyksen voima.
Kauan aikaa Rockefellereitä tarkkailleet tietävät että suuret muutokset mäiden internationalistien suunnitelmissa kerrotaan toistuvasti lyhyissä artikkeleissa New York Timesissa. Joten kun tämä SIsäpiirin elin mainittiin lyhyessä uutisessa 18.6.1974, että "...suurten ihmisjoukkojen elämä ja kohtalo riippuu päätöksistä jotka pieni joukko kansallisia johtajia" Trilateraalisessa komissiossa tekee, oli aika kiinnittää enemmän huomiota -- paljon enemmän huomiota tähän ryhmään. Jos sinun elämäsi riippuu (melko voimakkaasti sanottu tällaisessa ylevässä julkaisussa kuten Times) tämän komission päätöksistä ja harkintakyvystä, on aika ottaa selvä mitä he ovat päättämässä.
Vihje (tai: varoitus) tuli siitä kun Zbigniew Brzezinski nimitettiin komission johtajaksi. Pian Trilateraalisen komission perustamisen jälkeen, tämä uusi johtaja (joka on CFR:n virkamies) kirjoitti artikkelin CFR:n viralliseen lehteen, Foreign Affairsiin, jossa hän sanoi:
"Maailma ei todennäköisesti yhdisty [vapaaehtoisesti] yhteisen ideologian tai superhallituksen taakse. Ainoa käytännön toive on että se nyt reagoi yhteiseen huoleen omasta eloonjäämisestään.""...Atlantic Unionin konsepti oli luomiskykyinen reagointi kylmän sodan aikakauden ongelmiin. Tänään, Atlantic Unionin viitekehys on liian kapea-alainen kattaakseen monet haasteet -- ja tilaisuudet -- jotka kohtaavat kansainvälistä yhteisöä. On tämän realiteetin tunnustamista ehdottaa... että tällaisen trilateraalisen yhteistyön aktiivisesta kannattamisesta täytyy tulla nyt USA:n hallituksen keskeinen politiikka."
Toisin sanoen, Brzezinski sanoo että on aika unohtaa tämä melko avoin lähestyminen kohti maailmanhallitusta jota Atlantic Union kannatti. Vapaaehtoista liittoa ei tulla saavuttamaan riittävän nopeasti; on aika yrittää toista lähestymistapaa. Mikä on tämä "toinen lähestymistapa"? Yksinkertaisesti sanottuna, se on ottaa käyttöön juuri sama valta kansakuntien yli jota Maailmanhallituksen kannattajat ehdottavat, mutta tehdä se tällä kertaa taloudellisten, ekologisten, tai energia-ongelmien ratkaisun varjolla.
Trilateraalisen komission puheenjohtaja on Gerard C. Smith, toinen CFR:n jäsen, sekä entinen aseistariisuntajärjestön (Arms Control and Disarmament Agency) johtaja. Näin hän kuvailee trilateraalisen komission tavoitteita:
"Yhdysvallat, Länsi-Eurooppa ja Japani kohtaavat samanlaiset olosuhteet. Ne ovat maailman suuria teollisuusmaita, ja ne jakavat yhteiset huolet koskien ongelmia ympäristössä ja modernissa teollisuusyhteiskunnassa.""He yhdessä jakavat globaalin vastuun ja me ajattelemme että heidän suhteitaan uhkaavat globaalit huolet joilla on taipumus ajaa nämä alueet kauemmaksi toisistaan."
Sen merkitystä että Smith jätti Arms Control and Disarmament Agencyn johtaakseen tätä uutta Rockefellerin operaatiota ei pitäisi ylenkatsoa. Tämä Asistariisunta-virasto on tärkeä osa Sisäpiiriläisten ohjelmaa luoda Maailman Supervaltio (luku 8). Se että Smith siirtyi syrjään tällaisesta merkittävästä virasta tarkoittaa että Trilateraalisen komission täytyy olla todella merkittävä.
Smithin mukaan, ongelmat joita jokainen valtio kohtaa saattavat muodostaa vakavan esteen "Uuden maailmanjärjestyksen" perustamiselle. On olemassa vaara että jotkin kansakunnat keskittyvät niin tiiviisti ratkomaan omia ongelmiaan (kuten että heillä olisi riittävästi polttoainetta pitääkseen tehtaat toiminnassa ja tarpeeksi ruokaa kansalaistensa ruokkimiseen), että he kadottavat suuremman päämäärän -- Maailmanhallituksen rakentamisen.
David Rockefellerin uuden ryhmän ensimmäinen kokous pidettiin Tokiossa 21. - 23.10.1973. Pohjois-Amerikasta oli paikalla 65 henkilöä. Heistä, 35 ovat myös CFR:n jäseniä.
Kuusi julkilausumaa, nimeltään "The Triangle Papers", on toistaiseksi annettu julkisuuteen tämän Komission toimesta: Kaksi Tokion kokouksesta lokakuussa 1973, kolme Brysselin kokouksesta kesäkuussa 1974, ja yksi Washington D.C:n kokouksesta joulukuussa 1974. Jos nämä julkilausumat ovat minkäänlaisia viitteitä, me voimme odottaa neljää merkittävää työntöä (thrusts) kohti maailman taloudellista kontrollia: Ensimmäinen, kohti "uudistettua maailman rahajärjestelmää"; toinen, joka käsittäisi meidän luonnonvarojemme ryöstämisen niiden kansakuntien radikalisaation kasvattamiseen joilla näitä luonnonvaroja ei ole; kolmas, kohti lisääntyvää kaupankäyntiä kommunistien kanssa; ja neljäs, energiakriisien hyödyntäminen suuremman kansainvälisen kontrollin luomiseksi.
Joten, jos olet ihmetellyt mikä tulee olemaan Maailmanhallituksen Sisäpiiriläisten seuraava liike matkalla vapaaehtoiseen antautumiseen -- he ovat jo toteuttaneet sen. David Rockefeller on luonut Trilateraalisen komission ohjaamaan hänen internationalisti-tovereitaan käyttämään heidän henkilökohtaista vaikutusvaltaansa varmistaakseen että heidän hallituksensa pysyvät oikealla julkisella kurssilla -- kulkien kovaa vauhtia kohti Suurempaa sulautumista. Ja maa joka ylenkatsoo sen varoitukset, ja kiinnittää liian paljon huomiota sen -- kotimaisiin -- ongelmiin, saattaa löytää itsensä elintarvike/polttoaine/talouskriisin keskeltä joka saa näyttämään 1930-luvun laman idylliseltä rekiajelulta Luvatun maan halki.