The Rockefeller File

LUKU 6: Rockefellerien media-vimma

"Yhtä lailla tärkeää on CFR:n vaikutusvalta mediassa... He hallitsevat tai omistavat suuret sanomalehdet, aikakauslehdet, radio- ja TV-kanavat..."

-Admiral Chester Ward, (CFR and USN, Retired)

Rockefellerit, kuten me olemme nähneet, eivät ole koskaan sellaisia että olisivat jättäneet julkisen mielipiteen sattuman varaan. Tämän vuoksi he ovat sijoittaneet hyväntekeväisyys-rahojaan niin avokätisesti opetukseen ja uskontoon. Olisi naivia ajatella että perheellä ei olisi valtaa kansakunnana mediassa.

Ensimmäisessä luvussa me kuvailimme kuinka Rockefellerit käyttävät poliittista valtaansa maksimoidakseen investointinsa teollisuudessa ja pankeissa. He noudattavat samaa periaatetta ostaessaan itselleen vaikutusvaltaa koululaitoksessa. He eivät syydä rahojaan paikallisten koulujen hallintoneuvostoihin; he lahjoittavat rahojaan kouluihin jotka kouluttavat opettajia ja he rahoittavat oppikirjojen kirjoittamista. Nyt kun jokainen julkinen koulu on Terveys-, opetus- ja sosiaali-ministeriön (Department of Health, Education and Welfare) armoilla (jonka Nelson Rockefeller loi ja jota hän johti Eisenhowerin kaudella), perhe ei voisi välittää vähempää kuka hallitsee paikallisen koulun johtokuntaa. Uskonnon alueella, raha menee avain-seminaareihin joissa pastoreita koulutetaan, sekä NCC:lle (National Council of Churches), joka väittää edustavansa 40 000 000 protestanttia.

Rockefellerit tartuvat, kaikella vaikuttavuudellaan (tai: mielihyvä) joka heillä on, mihin tahansa instrumenttiin jota he haluavat hallita. CFR:n vaikutusvalta Liittovaltiossa on keskittynyt Toimeenpanevaan komiteaan. Tämä on se missä toiminta tapahtuu -- huipulla. Ja niin on myös Rockefellerien hallitessa mediaa. he eivät ole kiinnostuneita hallitsemaan paikallislehteä; he pyrkivät johtajiksi kentällä. Vanhoina aikoina, John D. lähetti agenttinsa lahjomaan toimittajia ja ostamaan paikallisia sanomalehtiä, mutta tämä on hyvin tehotonta ja vanhanaikaista tällä elektronisella aikakaudella. Nyt, paikalliset lehdet ovat riippuvaisia tiedonsiirrosta ja syndikaatissa olevat kolumnistit täyttävät uutiset ja pääkirjoitukset.

Rockefellerit ovat varmistaneet että todelliset johtajat joukkoviestinnän alueella on vihitty heidän CFR-looshiinsa. Amiraali Ward kertoo meille:

"Yhtä tärkeää on CFR:n vaikutusvalta mediassa. Sen 1 551 jäsenestä, 60 oli lueteltu virallisina CFR-toimittajina sekaantuneena 'journalismiin'. Lisäksi 61 oli listattu 'kommunikaatio-johtajiksi', hyvin kuvaava titteli, sillä CFR:n jäsenet todellakin 'hallitsevat' joukkoviestintää, erityisesti vaikutusvaltaisia osa-alueita. He hallitsevat tai omistavat suuria sanomalehtiä, aikakauslehtiä, radio- ja TV-kanavia, ja he hallitsevat kaikkein suurimpia yhtiöitä kustannustoiminnassa."

Vain harva uskaltaisi olla eri mieltä että New York Times on kaikkein vaikutusvaltaisin sanomalehti Yhdysvalloissa. Lehden mies James Reston on kirjoittanut: "Sillä on moninkertaistuva vaikutus. Se mikä ilmestyy Timesissä ilmestyy automaattisesti myöhemmin muissa paikoissa.

Pohtien tätä moninkertaistavaa vaikutusta, Alice Widener, Barron'sin kolumnisti huomauttaa:

"On tosiasia että useimmat toimittajat ja uutismiehet henkilökunnassa, sellaisissa kuten LIFE, LOOK, TIME, Newsweek, jne. sekä useimmat toimittajat ja kommentaattorit NBC:ssä, CBS:ssä ja ABC:llä lainaavat repliikkinsä New York Timesilta. Teknisesti, se on suuremnoinen sanomalehti; mutta toimittajat kertovat suuren osan uutisista niin että ne ovat yhdenmukaisia lehden toimituspolitiikan kanssa."

Edesmennyt Arthur Hays Sulzberger, New York Timesin hallintoneuvoston puheenjohtaja, oli CFR:n jäsen, ja tänään on ainakin 11 ihmistä korkeissa viroissa Timesissä jotka ovat CFR:n jäseniä. Sulzbergerin poikapuoli Orvil E. Dryfoos (CFR) seurasi häntä julkaisijana. Nykyinen julkaisija on Arthur Ochs " Punch" Sulzberger (CFR).

Muita CFR:n jäseniä Timesissä ovat: Harding Bancroft, varatoimitusjohtaja; James Reston, päätoimittaja ja kolumnisti; A. M. Rosenthal, toimittaja; Seymour Topping, apulaistoimittaja; Max Frankel, sunnuntai-toimittaja; Harrison Salisbury, apulaistoimittaja; C.L. Sulzberger, kolumnisti; ja David Halberstam, kolumnisti.

New York Times on kuuluisa kommunismia kannattavasta asenteestaan ja siitä että se tukee sosialismi-fasistista lainsäädäntöä. Se, että se kohteli Stalinia hyväntahtoisena liberaalina joka johtaa Venäjän ACLU:n haarakonttoria, olisi pitänyt saada yleisö nauramaan, mutta se ei tehnyt niin. Tällaista reaktiota ei saanut aikaan myöskään se, että Timesin 'Herbert L. Matthews' (CFR) kohteli "Tri. Casroa" Kuuban George Washingtonina. Matthews vannoi toistuvasti että Castro oli kaikkea muuta kuin kommunisti. Myöhemmin, ivailijat kommentoivat että Castro voisi rehellisesti sanoa: "Sain työpaikkani New York Timesin avulla."

Tarpeetonta sanoakaan, tuki jota Nelson Rockefeller on saanut poliittiselle uralleen tavallisesti Demokraattien New York Timesilta on ollut lähes täydellistä.

Toisella sijalla New York Timesin jälkeen tässä arvovaltaisessa kilvassa on Washington Post. Jokaisella senaattorilla ja kansanedustajalla, riippumatta puolueestaan tai uskomuksistaan (tai: kuppikunta), on tämä lehti pöydällään joka aamu. Kuten Timesia, Postia lukevat henkilöt jotka laskeskelevat milloin on heidän vuoronsa johtaa maata. Postin omistaja ja julkaisija Katharine Graham on CFR:n jäsen, kuten muutkin korkea-arvoiset toimittajat ja johto. Vuosien ajan Postiin on viitattu termillä "the uptown Daily Worker" (Esikaupungin työväenlehti). Ainoa kerta jolloin Post on koskaan vastustanut suurta hallintoa (big government) on tapaus jolloin sitä käytettiin kommunismin tutkimiseen. Kun tämä tapahtui, ihmiset Postissa kiihkeästi alkoivat vedota Perustuslakiin ja huusivat "sananvapaus" -- asia jota he säännöllisesti sortavat kun kyse on fasismi-sosialismin, tai Rockefellerien vastustamisesta.

Eräs Postin kaikkein vaikutusvaltaisimmista jäsenistä on tämä uskomattoman lahjakas totuuden vääntäjä ja sarjakuvan piirtäjä Herbert L. Block. Hänen sarjakuviaan julkaistaan päivittäin sadoissa sanomalehdissä. Ja jokaista ihmistä kohden joka lukee pääkirjoituksen, on luultavasti sata joka katsoo sarjakuvan (tai: pilakuvan).

Los Angeles Times on Länsirannikon kaikkein vaikutusvaltaisin sanomalehti. Ennen kiihkeän kornervatiivinen, lehti on tehnyt terävän käännöksen vasemmalle 10...15 vuotta sitten, ja vaikka se yhä julistaa Republikaanien suojaväriä, siitä on tullut Vallitsevan järjestelmän elin sosialismiin. Los Angeles Times yhdistetään Rockefellerien CFR:ään hallintoneuvoston puheenjohtajan Franklin Murphyn kautta, ja sen tosiasian kautta että se omistaa uutispalvelun yhdessä ultra-liberaalin Washington Postin kanssa. Lisäksi, Los Angeles Times omistaa tärkeän Newsday-lehden Long Islandilla.

Muita tärkeitä sanomalehtiä joilla on yhteydet CFR:ään: Arkansas Gazette, Des Moines Register & Tribune, The Houston Post, Minneapolis Star & Tribune, The Denver Post, ja Louisville Courier.

Yhtä lailla tärkeä on ollut CFR:n vaikutusvalta uutispalveluissa. Useiden vuosien ajan Arthur Sulzberger oli Associated Pressin johtaja, kun tänään Katharine Graham ja John Cowles, Jr. ovat hallintoneuvostossa. Lisäksi, New York Timesilla on oma uutispalvelunsa kuten Washington Postilla ja Los Angeles Timesilla. Jokainen päivittäin ilmestyvä sanomalehti tässä maassa käyttää yhtä tai useampaa tällaista uutispalvelua uutisiin ja pääkirjoituksiin.

Tänään voitaisiin väittää että televisio on päihittänyt sanomalehdet julkisen mielipiteen tärkeimpänä luojana. Luonnollisesti, Rockefellerit ovat saaneet vallan myös täällä. William S. Paley, CBS:n johtokunnan jäsen, on CFR:n jäsen, samoin kuin Ford Foundationin luottamushenkilö. CBS:llä on yli 200 TV- ja 255 radio-tytäryhtiötä (affiliates) maanlaajuisesti. CBS:n presidentti, Arthur Taylor, ja Michael O'Neill CBS:n kustannustoiminnasta ovat molemmat CFR:n jäseniä. Entinen CBS:n presidentti oli Tri. Frank Stanton (CFR), joka on myös Rockefeller Foundationin ja Carnegie Institutionin luottamushenkilö. CBS:n johtajia jotka ovat samalla CFR:n jäseniä: Roswell Gilpatrick, Courtney Brown, Henry Schacht, ja William Burden. CBS:n (johon joskus viitataan termillä 'Conspiracy Brainwashing System' toimittajia jotka ovat CFR:n jäseniä: Charles C. Collingwood, Richard C. Hottelet, Marvin Kalb, Larry LeSueur, ja Daniel Schorr.

USA:n suurissa kaupungeissa on yli 30 Foreign Relationsin komiteaa, joista CFR sanoo että ne ovat kytköksissä Neuvostoon. Näiden paikallisten CFR-komiteoiden henkilökuntaa on runsaasti muissa sanomalehdissä, sekä radio- ja TV-asemilla.

National Broadcasting Company on Radio Corporation of American tytäryhtiö. Siihen asti kun hän jäi äskettäin eläkkeelle, RCA-NBC:n johtaja oli CFR:n pitkäaikainen jäsen David Sarnoff. Kuten CBS:n Paley, Sarnoff oli syntynyt Venäjällä. Sarnoff käytti suuren osan aikaansa edistääkseen ulkomaan apua. David Sarnoffin jälkeen RCA:lle nousi hänen poikansa Robert, Advertising Councilin johtaja, mikä on CFR:n verso.

NBC:n uutismiehet John Chancellor ja Irving R. Levine ovat CFR:n jäseniä, kuten myös johtajat Thornton Bradshaw ja John Petty.

American Broadcasting Company on Kolmen suuren kanavan perässäroikkuja. Sillä on 153 TV-asemaa ja se on erikoistunut todellisuuspakoiseen viihteeseen. Se yleensä jättää -- dokumentti -- propagandan Kahdelle suurelle. Sen uutisia katsoo vain 7 miljoonaa ihmistä, kun muut kanavat jakavat jäljelle jääneet 35 miljoonaa uutisten katselijaa. Sillä ei ole CFR-sidoksia kuten CBS:llä ja NBC:llä, mutta Chase Manhattan Bank omistaa sen osakkeista 6,7 %, riittävän suuren määrän että se anaa sille vallan. Chase, trusti-osastonsa kautta, omistaa CBS:stä 14 % ja RCA:sta 4,5 %. Kolmen toisiaan vastaan kilpailevan TV-kanavan sijaan, nimeltään NBC, CBS, ja ABC, meillä on todellisuudessa Rockefeller Broadcasting Company, the Rockefeller Broadcasting System, sekä Rockefeller Broadcasting Consortium.

Varmasti ketään ei yllätä että CBS teki melkein ennen kuulumattoman propaganda shown nimeltään "The Rockefellers" -- parhaaseen katseluaikaan perjantaina, 28.12.1973. CBS käytti tähteään, Walter Cronkitea, toimimaan tämän spektaakkelin kertojana, joka oli niin sokerinen että sen on täytynyt saada tuhannet diabeetikot ryntäämään hakemaan insuliinia. Cronkite lopetti sanomalla että jos jollain perheellä täytyisi olla yhtä paljon rahaa, onneksi Rockefellerit olivat tämä perhe! Jos poliittinen ehdokas ostaisi tällaisen määrän katseluaikaa, se maksaisi tähtitieteellisen summan. Mutta Rockyllä oli ystäviä. Se ei maksanut hänelle mitään!

Vaikka television yleistyminen on jossain määrin vähentänyt mielestelevien aikakauslehtien vaikutusvaltaa ihmisten mielissä, niiden vaikutusvalta on yhä merkittävä. Ennen konkurssia (jonka sai aikaan mainostajien siirtyminen televisioon), maan toiseksi suurin aikakauslehti levikkinsä puolesta oli LOOK, 7 750 000 kappaleen painosmäärällä. LOOK:in omisti Cowles Communications, jota johtivat Gardner ja John Cowles. Molemmat Cowlesin veljekset ovat CFR:n jäseniä.

Cowlesin kustannus-imperiumi sulkee sisäänsä Harper'sin, luettelon toimittajia, ketjun sanomalehtiä ja TV-asemia, sekä kustannusyhtiön Harper & Row. Operaatiota Cowlesin perheelle johtaa Cass Canfield joka on CFR:n ja Maailman Federalistien jäsen. John Cowles on naimisissa Canfieldin tyttären kanssa.

John Cowles johtaa Minneapolis Tribunea ja Des Moines Registeriä. Hän on Rockefellereihin sidoksissa olevan Carnegie Endowment for International Peacen ja Ford Foundationin luottamushenkilö, ja hän on National Policy Board of American Assemblyn jäsen -- julkisivu jonka Averell Harriman, Fordin ja Rockefellerien säätiöt loivat, sekä CFR:n jäsen johtaakseen propaganda-seminaareja johtajille amerikkalaisessa liike-elämässä, työväenliikkeessä, tietoliikenteessä ja yliopistoissa. Hän on äärivasemmistolaisen National Committee for an Effective Congressin jäsen, joka toimii "ollakseen eräänlainen kommunistinen lobbausjärjestö Washingtonissa."

Firing Line -lehden mukaan 15.8.1954, John Cowles liittyi 23 muuhun jotka allekirjoittivat sähkeitä amerikkalaisille senaattoreille "pyytäen heiltä tukea pysäyttämään Kongressin tutkimukset kommunismista." Ei ihme, että John Cowles pyrkii vakavissaan liittämään Amerikan Maailmanhallitukseen kommunistien kanssa. UPI julkaisi seuraavan uutisen 7.6.1959:

"John Cowles, The Minneapolis Star and Tribunen julkaisija sanoi tänään että perinteinen amerikkalainen käsitys kansallisesta suvereniteetista on vanhanaikainen..."

Gardner Cowles, Cowles Communicationsin hallintoneuvoston puheenjohtaja, työskentelee ahkerasti jatkaakseen veljensa vasemmistolaista toimintaa. Sen lisäksi että hän on CFR:n jäsen, hän on myös Atlantic Union Committeen jäsen.

LOOK-aikakauslehteä Cowlesin poikien puolesta johti William Atwood (CFR), joka aikoinaan kirjoitti, että meidän pitäisi "kiittää onnekkaita tähtiämme siitä että Castro ei ole kommunisti..."

Se mistä amerikkalaiset saavat kiittää onnekkaita tähtiään on, että LOOK, joka ivasi kommunismin vastustajia enemmän kuin mikään muu julkaisu virallisen kommunistisen lehdistön ulkopuolella, meni konkurssiin.

Oltuaan melkein neljän vuosikymmenen ajan johtava mielipiteen muokkaaja Amerikassa, LIFE, koko saman kohtalon kuin LOOK, ja samasta syystä, 8,5 miljoonan kappaleen levikistään huolimatta. LIFE:n korporaatio-veli, TIME, johtava viikottain ilmestyvä lehti, jolla on 4,2 miljoonan kappaleen levikki (Newsweekillä 2,5 miljoonaa ja U.S. News & World Reportilla 1,8 miljoonaa) on taloudellisesti terve, kuten myös TIME:n emoyhtiön Sports Illustrated ja Fortune.

Time Corporation osti äskettäin ensimmäisen sanomalehtensä, Newark Evening Newsin 34 000 000 dollarilla, ja myöhemmin hän hankki 32 muuta sanomalehteä Chicagosta. Se omistaa myös Little, Brown & Companyn, Vallitsevan järjestelmän kustannusyhtiön; 300 000 Metro-Goldwyn Mayerin osaketta; 250 000 hehtaaria metsää; ja se omistaa yhdessä paikallisten kanssa mediaa Etelä-Amerikassa, Länsi-Saksassa, Hongkongissa ja Australiassa. Tämän lisäksi, Time Incorporated omistaa noin 30 TV-asemaa Amerikassa, antaen tälle jättimäiselle konglomeraatille äänivaltaa sanomalehdissä, aikakauslehdissä, elokuvissa, televisiossa, kustannustoiminnassa ja jopa opetustoiminnassa.

Tämän imperiumin rakentaja oli edesmennyt Henry Luce (CFR), jonka valta amerikkalaiseen ajatteluun on ollut suunnaton. Kuten Theodore White (CFR) on huomauttanut: "Hän teki vallankumouksen amerikkalaisten lukijoiden ajattelussa." Luce aloitti nousun kustannusalalla saatuaan lainaa CFR:n Thomas Lamontilta ja Dwight Morrowilta (he olivat molemmat J. P. Morganin kumppaneita), Harvey Firestonelta, E. Roland Harrimanilta, sekä Harknessin perheen monilta jäseniltä (Standard Oilin perijät). Heidän vaikutusvaltansa tuli erityisen näkyväksi kun hän käynnisti talous-aikakauslehtensä, Fortunen, keskellä lamaa. Kuten John Kobler kirjoittaa teoksessaan The First Tycoon:

"On hämmentävä paradoksi että Fortune, talouselämän aikakauslehti, kyseenalaisti vapaan yritteliäisyyden järjestelmän tehokkuuden ja ja omaksui himmeän sosialistisen sävyn. Jotkut sen toimittajista ja avustajista olivat kaukana vasemmalla..."

Ilmiselvästi tämä on se mitä Lucen Rockefellereihin sidoksissa olevat bisnesenkelit halusivat. Ja, vaikka hän myöhemmin näytti vastustavansa Rooseveltia, Henry Luce ylisti hänen saavutuksiaan: "En äänestänyt FDR:ää, mutta minusta oli OK että hän voitti. Hän sai aikaan paljon tarpeellisen sosiaalisen reformin alueella."

Jeanne Harmon, entinen LIFE:n henkilökunnan toimittaja, kertoo teoksessaan Such Is Life kuinka suvaitsevainen Luce oli kommunisti-solua kohtaan joka toimi avoimesti TIME:ssa ja LIFE:ssa. Rouva Harmon muistelee kuinka pääotsikot äkkiä muokattiin välittämään merkityksiä joita he eivät halunneet, ja kuinka häntä ja muita toimittajia painostettiin jättämään julkaisematta uutiset joita ei haluttu. Hän myös paljastaa että Whittaker Chambers ia ei enää haluttu takaisin lehteen sen jälkeen kun hän oli todistanut Alger Hissia (CFR) vastaan.

Henry Lucea itse asiassa pidettiin yhteen aikaan antikommunistisena. Kuitenkin, hän aina vastusti kitkerästi jokaista kuten Robert Taft , General Douglas MacArthur, tai Barry Goldwater, joiden hän pelkäsi vastustavan kommunistista sortoa Yhdysvalloissa. Lucen valheellista antikommunismia käytettiin edistämään hänen Maailmanhallitus-ristiretkeä. Hän oli CFR:n ja Atlantic Unionin jäsen. Henry Luce oli YK:n voimakas kannattaja, senkin jälkeen kun Alger Hissin rooli sen perustamisessa paljastettiin.

1950-luvun lopulla, Henry Luce siirtyi "maailmanhallitus kommunismia vastaan" -linjasta rauhanomaiseen "maailmanhallitus kommunismin kanssa" -linjaan, ja LIFE alkoi taas ylistää Neuvostoliittoa kuten se oli tehnyt Toisen maailmansodan aikana. Vuonna 1966, Luce vei 43 amerikkalaisen liikemiehen ryhmän rautaeseripun taakse edistämään apua ja kauppaa vihollisen kanssa.

Time Corporationin puheenjohtaja on Andrew Heiskell (CFR), joka on naimisissa New York Timesin perijättären kanssa. Time Corporationin kaikkien julkaisujen päätoimittaja on Hedley Donovan, Rhodes-stipendiaatti, entinen Limusiini-vasemmistolaisen Washington Postin toimittaja, sekä CFR:n jäsen. Muita Time Corporationin CFR- vallitsevan järjestelmän hierarkiaan kuuluvia ovat varajohtaja Roy Larsen ja toimittajat John Gardner ja Sol Linowitz.

Time Corporationin CFR-jäseniä ovat myös James Linen, TIME:n toimeenpanevan komitean johtaja; varajohtaja Otto Fuerbringer ja Barry Zorthian, sekä toimittaja Frank Pace, Jr. ja Rawleigh Warner. Time Corporationilla on niin läheiset yhteydet Rockefellereihin että he omistavat yhteisen helikopterin.

Newsweek kuroo TIME:n etumatkaa nopeasti umpeen.

Washington Post omistaa Newsweekin.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja on Frederick Beebe on CFR:n jäsen, kuten myös oli edesmennyt omistaja, Katharine Grahamin poika Philip. Eläkkeelle jäänyt toimittaja Malcolm Muir on CFR:n jäsen, kuten myös nykyiset toimittajat Osborn Elliot ja Robert Christopher, sekä toimitusjohtaja Nicholas Katzenbach. Muita CFR:n jäseniä Newsweekissa ovat toimittaja Philip Geyelin, kolumnisti Stewart Alsop, apulaistoimittaja Carl Spaatz, Atlantan toimipisteen johtaja William Anderson, sekä johtajat Katharine Graham ja Kermit Lansner.

Muita CFR:n vallassa olevia aikakauslehtiä ovat Business Week, Atlantic Monthly, McCalls, World Review ja Scientific American.

Eräs kaikkein omituisimpia julkaisuja CFR:ään kytköksissä olevien listalla on näennäisen konservatiivinen aikakauslehti National Review. Vaikka National Review on menneisyydessä sanonut vastustavansa Itärannikon liberaalia Vallitsevaa järjestelmää, se ei ole koskaan kiinnittänyt huomiota Rockefellerien dynastian salamyhkäisiin aktiviteetteihin -- ja, itse asiassa, se on kiivaasti pyrkinyt saattamaan naurunalaiseksi jokaisen joka on vihjannut että Liberaalien lampaissa olisi mukana yhtäkään salaliittoon sekaantunutta sutta (that there were any conspiratorial wolves mixed in with the Liberal sheep). Monet hyvin asioista perillä olevat konservatiivit olivat ymmällään siitä kun National Review kieltäytyi pohtimasta mahdollisuutta että useimmat liberaalien "virheistä" -- joita lehti mainosti -- olivat itse asiassa huolellisesti suunniteltuja ja tarkoituksellisia toimenpiteitä; heidän suuttumuksensa todennäköisesti kasvaa kun he saavat selville että päätoimittaja William F. Buckley Junior, joka on ylpeillyt siitä että hänellä on läheiset suhteet tärkeisiin Sisäpiiriläisiin kuten Henry Kissingeriin, ja joka intohimoisesti kannatti Nelson Rockefelleria puolustusministeriksi, on itse CFR:n jäsen.

Kirjan kustantajia joilla on edustajia CFR:ssä: MacMillan, Random House, Simon & Schuster, McCraw-Hill, Harper Brothers, IBM Publishing and Printing, Xerox Corporation, Yale University Press ja Harper & Row. Monet näistä ovat erikoistuneet painamaan oppikirjoja.

The Book of the Month -kerhon puheenjohtaja Axel Rosin on CFR:n jäsen.

Saatuaan tällaisen otteen mediasta, on tuskin yllättävää että Rockefellerin perhe yleisesti saa pilipali-kohtelun (powder puff treatment) medialta. CFR:n verkko jonka Rockefellerit ovat kutoneet selittää miksi Nelson sai yksimielisen Hoosiannan median taholta kuulusteluissa liittyen varapresidentiksi nousemiseen. Vaikka muutama itsenäinen toimittaja oli lievän kriittinen Nelsonin uran joitakin piirteitä kohtaan, suurten sanoma- ja aikakauslehtien johtajat kuolasivat mahdollisuudesta että Sir Nelson Jalo olisi vain sydämenlyönnin päässä presidenttiydestä. Tämä ei ihan tarkkaan ottaen ollut sävy jota Barry Goldwateriin käytettiin vuonna 1964. Tämä yksisilmäinen lehdistö koostuu Rockefellerien kykloopeista.

On vielä toinenkin valta joka Dynastialla on mediaan. Tavallinen sanomalehti on riippuvainen mainostajista; ne tuovat tuloista 70...75 %. Ike Mc Anally, joka oli New York Daily Newsin toimittajana neljänkymmenen vuoden ajan, kommentoi:

"Suurin valta kaupunkien sanomalehtien toimitukselliseen politiikkaan on suurilla mainostajilla. Monissa tapauksissa nämä mainostajat ovat tavarataloja. Jotkin heistä esittävät avoimia ja ylenkatseellisia vaatimuksia että lehden tulisi tukea vasemmistoa. Toiset tyytyvät vihjauksin."

"...sanomalehdet ovat antautuneet ehdoitta vasemmiston painostukselle, todelliselle ja kuviteelliselle."

"...he ymmärtävät että jos he kirjoittavat uutisen joka saattaisi aiheuttaa epäsuotuisan reaktion, esimerkiksi, tavaratalolta, päätoimittaja ei suostu julkaisemaan sitä."

Näin se toimii. Jokaisella suurella tavarataloketjulla -- R. H. Macy & Company, Federated Department Stores, Gimbel Brothers, Sears, Roebuck & Company, J. C. Penney Company, The May Department Stores Company, Interstate Department Stores, ja Allied Stores Corporation -- on hallintoneuvostossaan ainakin yksi jäsen joka on CFR:n jäsen ja/tai CFR:ään sidoksissa olevan finanssitalon kuten Kuhn, Loeb; Lazard Freres; Lehman Brothers; Dillon, Read & Company; tai Coldman Sachs kumppani.

Tavaratalot, tietenkään, eivät ole ainoita mainostilan ostajia. Myös pankit mainostavat. Kuten myös suunnaton määrä yhtiöitä jotka on lueteltu aiemmin tässä kirjassa Rockefellerin perheen hallinnassa oleviksi. Vallisevan järjestelmän mainostajat, tietenkin, suosivat lehteä jolla on maltillisen konservatiivinen linja, mutta on tabu puhua Rockefellerin Vallitsevasta järjestelmästä ja sen kytköksistä kansainväliseen kommunistiseen salaliittoon.

Kaikkien näiden jäsenten kera Amerikan avain-mediassa, on tuskin sattumaa että vain muutama ihminen tietää Ulkomaansuhteiden neuvostosta. Jos Rockefellerit haluaisivat julkisuutta CFR:lle, voit olla varma että sitä mainostettaisiin TIME:ssa ja Newsweekissa, sekä CBS:n "60 Minute" -ohjelmassa jossa puhujana on Walter Cronkite. Jos sinä vilkaiset kirjastossa teosta The Readers Guide to Periodical Literature, sinä näet vain yhden viittauksen CFR:ään 50 vuoden aikana. Ja tämä suhteellisen hämärässä Atlantic Monthly -lehdessä. Vanhojen sanomalehtien tutkiminen osoittaa että ainoastaan kaksi pääartikkelia tästä uskomattoman mahtavasta organisaatiosta on ilmestynyt, yksi Christian Science Monitorissa ja toinen New York Timesissa. Kuten me olemme sanoneet aiemminkin, tämä tuskin on sattumaa.

Rockefellerien sekaantumisella mediaan on monia seuraamuksia. Yksi on se, että Rockefellerin jengin pyrkimyksistä monopolistiseen maailmanhallitukseen ei koskaan keskustella tässä valheinformaatio-koneistossa. Media päättää mitkä ovat pyheenaiheita tässä maassa. He voivat ottaa köyhyys-kysymyksen esiin tai kääntää sen pois päältä. Sama koskee väestöräjähdystä, saasteita, rauhaa, aseistariisuntaa, tai mitä tahansa. Meillä on tässä maassa sellainen mitä kolumnisti Kevin Phillips kutsuu nimellä "mediavimma" (mediacracy).

Tämä mediavimma voi ottaa ihmisen kuten Ralph Nader, ja tehdä hänestä välittömästi kansan sankarin. tai he voivat ottaa Rockefellerien vihollisen ja luoda kuvan että hän on pelle, kiihkoilija, tai vaarallinen paranoidi.

Psykologian ja propagandan käyttö, tai jos sinä haluat, aivopesun, ei ole kommunistien keksintö. Se kehitettiin Lännessä sellaisissa paikoissa kuten Rockefellerien rahoittama Tavistock Institute Englannissa. Vaikka kommunistit ovat käyttäneet näitä työkaluja mielen taivuttamiseen, Rockefellerit ovat toimineet samoin. Salaiset suostuttelijat Madison Avenuelta, Rand Corporation tai Hudson Institute voivat ja manipuloivat julkista mielipidettä. vallitsevan järjestelmän elitistit viittaavat siihen termillä "aiheutettu suostumus" (the engineering of consent). Se tarkoittaa että meidät saadaan ajattelemaan että siteet joilla he sitovat meidän kätemme ovat rakkauden rannerenkaita. Tekniikat joita Rockefellerien "Ajatus-trusti" on kehittänyt, kommunistit ovat omaksuneet ja käyttäneet brutaalimmin.

Rahalla Rockefellerit saivat median hallintaansa. Median avulla tämä perhe sai julkisen mielipiteen hallintaansa. Hallitsemalla julkista mielipidettä he saivat poliittisen vallan. Ja hallitsemalla politiikkaa, he ovat saamassa haltuunsa koko maan.