The Rockefeller File

LUKU 4: Voitto + Hyväntekeväisyys = Valta

"Hyväntekeväisyys on elintärkeä elementti Rockefellerien vallan vahvistamisessa. Se antaa Rockefellereille hinnoittelemattoman maineen hyväntekijöinä joita yleisö arvostaa niin suuresti että valta yhteiskunnallisissa asioissa annetaan Rockefellerien käsiin. Hyväntekeväisyys luo enemmän valtaa kuin mitä varallisuus voi yksin tarjota."

-Myer Kutz, Rockefeller Power

Tämä säätiö-homma oli eräs nerokkaimmista liikkeistä jonka vanha ja älykäs John D. keksi ja hän oli vastuussa joistakin aivan uskomattomista asioista (lulus).

Vuosisadan vaihteeseen mennessä taktiikka johon hän turvautui luodakseen Standard Oil -monopolin teki hänen nimestään synonyymin armottomalle riistolle. Hänet tunnettiin nimellä John D. Reckafellow, jolla oli pahempi maine kuin Scroogella. Hän on saattanut olla Amerikan vihatuin mies.

Puhdistaakseen imagoaan (ja mahdollisesti tyynyttääkseen väitettyä omaatuntoaan), John D. palkkasi Ivy Leen, maan sen ajan kuuluisimman PR-miehen. Lee ehdotti että tämä ikääntyvä herrasmies parantaisi saiturin imagoaan lahjoittamalla jonkin verran rahaa. Scrooge oli tarkoitus muuttaa välittömästi joulupukiksi. Aluksi, Lee (alkuperäinen Madison Avenuen totuuden muuntelija) sai Mr. Standard Oilyn kulkemaan ympäriinsä taskut täynnä 25 centin kolikoita joita hän jakeli haltioituneen onnellisille ja kiitollisille lapsille aina kun hän teki jonkin epäsäännöllisen julkisen esiintymisensä. Kyynikot havaitsivat että St. John riisti rahaa miljoonilta ja jakeli sitä takaisin kolikon kerrallaan (a dime at a time).

Tuota, ei aivan. Hänellä oli vieläkin Machiavellialaisempi suunnitelma mielessään. Hän "lahjoittaisi rahaa säätiöille jotka olivat hänen hallinnassaan ja sitten hän käyttäisi nämä rahat siten että ne toisivat vieläkin enemmän valtaa ja voittoja Rockefellerien imperiumille." Tämä raha joka "lahjoitettaisiin pois" olisi mereen heitettyä leipää (bread cast upon the waters). Mutta leipää jossa oli melkein aina koukku sisällä. John D. Jr. viittasi tähän tieteellisen lahjoittamisen periaatteena.

Alkuperäinen Rockefellerien säätiö perustettiin vuonna 1901, ja sitä kutsuttiin nimellä The Rockefeller Institute for Medical Research. Se oli osa Leen PR-työtä puhdistamaan Rockefellerin imago. Epäilemättä Rockefellerien raha on saanut aikaan paljon hyvää julkisen terveydenhoidon ja tieteellisen tutkimuksen alueella -- vaikka on niitäkin jotka antavat suuttuneen argumentin jopa täällä.

Ne jotka uskovat että Rockefeller on huijari jopa terveydenhoidon kentällä viittaavat siihen faktaan että Rockefellerien rahaa on käytetty estämään sairauksien luonnollinen torjunta vitamiinien ja terveellisen ruoan avulla, sekä lääkkeiden käytön edistämiseen. Lääkkeet on valmistettu ensisijaisesti hiiliterva-johdannaisista ja, öljybisneksen lisäksi, perhe on vuosikymmenten ajan sijoittanut raskaasti suuriin lääkeyrityksiin.

Lisää informaatiota Rockefellerien yhteyksistä lääketeollisuuteen: Edward Griffin, World Without Cancer.

Vuoteen 1910 mennessä, osavaltio toisensa jälkeen hyväksyi 16. lisäyksen joka määräsi progressiivisen tuloveron. John D. näki mitä oli tapahtumassa ja, käyttäen hyväksi luontoaan, hän alkoi laatia suunnitelmia välttääkseen tämän veron piilottamalla varojaan Rockefeller-säätiöön.

Voidaan aivan luonnollisesti olettaa että varakkaat vastustaisivat progressiivista tuloveroa, Kommunistisen manifestin toista kohtaa. Tosiasia on, että monet varakkaat amerikkalaiset kannattivat sitä. Aluksi verojen oli tarkoitus olla hyvin alhaisia, ja jotkin superrikkaat ovat saattaneet tukea sitä altruismin vuoksi. Mutta toiset tukivat tätä suunnitelmaa koska heillä oli jo suunnitelma välttää pysyvästi sekä tuloveroa että perintöveroa. John D. oli keksinyt kuinka muuttaa progressiivisen tuloveron sitruuna nektariksi Rockefellerien Huoneelle. Se on kaikkein klassisin esimerkki siitä mitä kirjanpitäjät kutsuvat nimellä "pretax planning".

Paras keino jolla Rockefeller-Morgan -sisäpiiriläiset saisivat eliminoitua kasvavan kilpailun oli ottaa käyttöön progressiivinen tulovero kilpailijoille, samalla kun he varmistaisivat että laki sisältäisi porsaanreikiä heille itselleen. Itse asiassa, hyvin harva progressiivisen tuloveron kannattajat ymmärsivät että he toimivat niiden hyväksi joita he pyrkivät hallitsemaan. Kuten Ferdinand Lundberg huomauttaa teoksessaan The Rich And The Super rich:

"Se mikä tuloverosta lopulta tuli, oli imuputki joka asteittain asetettiin tavallisten ihmisten lompakoihin. Vaikka se esiteltiin tavallisille ihmisille luokkaverona, tulovero muuttui asteittain joukkoveroksi jujitsu-kaatona..."

Sisäpiiriläisten tärkein ääni Senaatissa tänä ajanjaksona oli Nelson Aldrich Rhode Islandilta, Nelson Aldrich Rockefellerin isoisä äidin puolelta. Lundberg sanoo että "kun Aldrich puhui, toimittajat ymmärsivät että vaikka sanat olivat hänen, draama-esitys oli Big Johnin hyväksymä..."

Varhaisimpina vuosina Aldrich oli tuominnut tuloveron kommunistisena ja sosialistisena, mutta vuonna 1909 hän teki dramaattisen ja hätkähdyttävän käännöksen.

Porsaanreikä oli valmis. Siihen mennessä kun osavaltiot olivat hyväksyneet Lisäpöytäkirjan, Rockefeller Foundation oli täydessä toiminnassa. Kampanjan molempien osapuolten huolellinen ohjaaminen edustaa yhtä historian onnistuneimpaa finanssi-kaappausta. Ei voida laskea kuinka paljon rahaa Rockefellerit ovat tienanneet sen ansiosta.

Välttämällä itse taakan jonka he laskivat kilpailijoidensa ylle, Rockefellerit kykenivät toimimaan lähes tulkoon vapaan kapitalismin maailmassa samalla kun he kaatoivat yhä enemmän sosialismin taakkaa kilpailijoidensa ylle. Se on sama kuin pikajuoksija pakottaisi muut kantamaan mukanaan seitsemän kilon painoista kuulaa.

Progressiivisen tuloveron lisäksi oli toinenkin oikeaan aikaan saatu vanhalle Johnille. Se tapahtui suurin piirtein samaan aikaan kun tuomari Kenesaw Landis määräsi Standard Oilin monopolin pilkottavaksi. Luihu John D. kykeni tappamaan useita kärpäsiä yhdellä iskulla. Hän ei ainoastaan välttänyt veroja luomalla verovapaita säätiöitä; hän käytti niitä talletuspaikkoina hänen -- riisutuille -- intresseilleen erilaisissa Standard Oil -firmoissa (entities). Täten, Rockefeller teki varoistaan verovapaita niin että ne siirtyisivät sukupolvelta toiselle ilman että kiinteistöverot ja lahjaverot rasittaisivat niitä, joita kaikkien muiden täytyi maksaa. Kuten Lundberg havannoi, Vanha John D. suunnitteli edeltä käsin.

Joka vuosi Rockefellerit voivat dumpata puolet tuloistaan lemmikki-säätiöihinsä (into their pet foundations) sekä vähentää "lahjoitukset" tuloveroista. Nelson myönsi Kongressin kuulusteluissa: "...nämä säätiöt eivät maksa pääoman lisäämis-veroa eivätkä tuloveroa, joten nämä varat voivat jatkaa moninkertaistumistaan." Ne eivät ainoastaan voi, ne tekevät niin.

Säätiöiden käyttäminen verovapaina pankkeina on vain yksi monista eduista joita ne voivat tarjota perheelle. Kuten Business Week on huomauttanut: "Todellinen motiivi useimpien yksityisten säätiöiden takana on pitää varat omissa käsissä." Säätiöiden maailmassa, missä "ei voittoa" todellisuudessa tarkoittaa "ei veroja", henkilö vaihtaa omistajuuden kontrolliin.

Rockefellereillä on muitakin etuja säätiöidensä ansiosta. Ne voivat ostaa, myydä tai pitää kiinteistöjä, osakkeita ja muita arvopapereita. Kansanedustaja Wright Patman, Edustajainhuoneen pankki-komitean puheenjohtaja, on sanonut että Rockefellerit ja muut säätiöt toimivat yhteistyössä, käyttäen heidän suunnattomia osakesalkkujaan suorittaakseen liikkeitä jotka tunnetaan markkinoiden manipulointina.

Suuret säätiöt ovat tulleet niin mahtaviksi että Patmanin komitea teki johtopäätöksen: "Kyseenalaistamatta, meidän kansakuntamme talouselämä on niin kietoutunut säätiöiden ympärille että jollei jotakin tehdä niiden suhteen, niillä tulee olemaan määräävä asema amerikkalaisten jokaisella elämän alueella."

Sen jälkeen kun Patmanin komitea julkaisi tämän raportin 1950-luvun alkuvuosina, mitään ei ole tehty Rockefellerien hallitsemien säätiöiden rajoittamiseksi -- paitsi että on autettu niitä tulemaan yhä mahtavammiksi. Ja kuten tämä asioista perillä oleva tutkimus varoitti yli kaksikymmentä vuotta sitten, näillä säätiöillä on nyt hallitseva asema amerikkalaisten elämän jokaisella osa-alueella, kuten me tulemme näkemään.

Se on Rockefellerin perhe joka istuu mukavasti hajareisin tämän säätiö-rakennelman päällä. Yhteensä, Rockefellerien säätiöillä on rahoja 1,5 miljardia dollaria säätiöissä mutta heillä on myös valtaa muissa mahtavissa säätiöissä, Carnegie Groupissa, sekä mahtavassa Ford Foundationissa.

Kun sinä kuulet "Carnegie Foundation", ajattele Rockefellereitä. Sillä useiden vuosien ajan Carnegie-säätiöt ovat olleet pelkästään Rockefellerin mustekalan lonkeroita. Carnegien säätiöiden pää-operaattorit ovat vuosikymmenten ajan olleet Rockefellerin koordinaatio-komitean, CFR:n jäseniä, liima joka pitää Rockefellerien Vallitsevaa järjestelmää yhdessä. (Ulkomaansuhteiden neuvosto, tai CFR, on seuraavan luvun aihe.) Lisäksi, kaksi Carnegie Corporationin finanssi-komitean jäsenistä ovat myös Rockefellerien finanssi-instituutioiden johtajia.

Jättiläinen säätiöiden maailmassa on Ford Foundation, jolla on varoja kolmen miljardin dollarin arvosta. Vuosina 1953 - 1965, John J. Mc Cloy oli Ford Foundationin puheenjohtaja, jonka aikana hän oli myös Chase Manhattan Bankin hallituksen puheenjohtaja. Mc Cloytä seurasi toinen Rockefellerin apulainen, Eugene Black, Chase Manhattanin johtaja, sekä entinen Maailmanpankin pääjohtaja. Nykyään showta Ford Foundationissa johtaa George Bundy, joka oli aiemmin Rockefellerien hallitseman CFR:n palkkalistoilla. Kuten Carnegie-säätiöiden kanssa, useimmat Ford Foundationin jäsenet ovat CFR:n jäseniä.

Ei ole vaikea nähdä kuinka, kuten Patmanin komitea on sanonut, nämä säätiöt voivat liittyä toisiinsa toimiakseen yhtenä kokonaisuutena.

Hirvittävä osa tätä bisnestä on, että tämä taloudellinen petos jonka Rockefellerit sallivat säätiöidensä kautta -- suututtaen keskiluokan veronmaksajat jotka ovat tietoisia siitä -- on kaikkein viattomin osa tästä säätiö-palapelistä. Se on näiden säätiöiden poliittinen ja sosiaalinen vaikutus joka on tuhoisa. Niin vakava on tämä aihe, itse asiassa, että jopa tämä kiivasluonteinen kansanedustaja, Patman, ei ole uskaltanut paneutua tähän asiaan, tietäen että polku on täynnä häpeämättömien Kongressin tutkijoiden vaalenneita luita jotka yrittivät paljastaa kuinka Rockefellerit käyttävät käsissään olevia säätiöitä saadakseen täydellisen vallan USA:sta.

Ensimmäinen Kongressin komiteoista jotka yrittivät tällaista tutkimusta oli Cox Committee, joka luotiin vuonna 1952 kansanedustaja Eugene E.Coxin (D- Georgia) johdolla. Warren Weaver huomauttaa teoksessaan U. S. Philanthropic Foundations että tämän komitean virallinen tavoite oli määritellä että mitkä säätiöt ja organisaatiot käyttävät varojaan muuhun kuin mihin ne on tarkoitettu, ja erityisesti määritelläkseen mitkä tällaisista säätiöistä ja organisaatioista käyttävät varojaan "epä-amerikkalaiseen ja sortavaan aktiviteettiin, ja jonka tavoitteena joka ei ole USA:n etu tai traditio."

"Liberaalit" Demokraatit Kongressissa ensiksi viivyttivät Coxin komitean rahoitusta, sitten he antoivat sille ainoastaan kuusi kuukautta saattaa päätökseen tutkimukset jotka olisivat vaatineet useita vuosia.

Cox toivoi paljastavansa säätiö-petoksen sekä suuremman juonen sen takana; mutta, kuten Dwight Mac Donald on huomauttanut, "strategia epäonnistui koska Demokraatti-johtajat, jotka yhä hallitsivat Edustajainhuonetta, korvasivat tämän moitteettoman patrioottisen puheenjohtajan vähemmän uskollisilla työtovereilla." Se oli täysimittainen sota jossa oli mukana miljardeja dollareita.

Ensimmäinen taistelu päättyi kun kansanedustaja Cox sairastui vakavasti ja kuoli tutkimusten aikana.

Ilman johtajaa, Komitean raportista tuli kaunisteltu (whitewash).

Eräs komitean jäsen kieltäytyi olemasta mukana peittelyssä. Hän oli kansanedustaja Carroll Reece Tennesseestä, entinen Republikaanien kansalliskomitean puheenjohtaja ja eräs Robert Taftin kampanja-johtajista. Reece vaati uutta tutkimusta.

Rockefellerien Vallitseva järjestelmä pelkäsi että sen pyhät lehmät voitaisiin teurastaa. The Washington Post, jolla on läheiset siteet Rockefellereihin, julisti että Reecen tutkimus oli "täysin terpeeton, sekä typerää julkisten rahojen tuhlaamista."

Taistelu oli käynnissä. Niin että kun puhuessaan Kongressin lattialla Hra. Reece viittasi "salaliittoon", tämä termi sai aikaan vihan ja pilkan lumivyöryn koko Vallitsevan järjestelmän lehdistössä. Samaan aikaan, nämä säätiöt rakensivat suunnattoman solvauksen muurin tutkimuksia vastaan.

Samalla kun lehdistö huusi: "Mc Carthyism," Rockefellerien elementit Republikaanisessa puolueessa työskentelivät kulissien takana lopettaakseen tutkimukset. Kuten Rene Wormser, Reecen Komitean neuvonantaja huomautti Human Events -lehdessä 5.7.1969:

"Republikaani-presidentti [Eisenhower jolla oli Rockefellerien täysi tuki takanaan hänen taistelussaan Robert Taftia vastaan] istui Valkoisessa Talossa. Edustajainhuone ja kaikki sen komiteat olivat republikaanien hallitsemia. Hra. Reece oli maineikas ja tärkeä republikaani... Kuitenkin, kun valittiin viiden henkilön komitea suorittamaan tutkimuksia säätiöistä, Hra. Reece havaitsi että neljästä muusta nimitetystä miehestä, kolme oli valittu niiden Edustajainhuoneen jäsenten joukosta jotka olivat äänestäneet tutkimuksia vastaan."

Avain-agentti Rockefellerien pyrkimyksessä tehdä tyhjäksi tutkimukset oli kansanedustaja Wayne Hays Ohiosta, eräs komitean jäsen. Tutkimusten aikana, kaksi kaveria päätti leikkiä Agatha Christietä ja alkoi vakoilla Haysia. he havaitsivat että hän meni samaan washingtonilaiseen hotelliin tiettynä päivänä joka viikko. Pukeutuneena siivoojaksi, tämä nainen, tutki ja havaitsi että Hays raportoi useiden säätiöiden edustajille. Rent Wormser kommentoi Human Events -lehdessä Haysin taktiikkaa:

"Hra. Hays osoittautui poikkeuksellisen lahjakkaaksi häirinnässä. Esimerkiksi, eräässä istunnossa joka kesti 185 minuuttia, hän keskeytti 246 kertaa. Hän kieltäytyi noudattamaan komitean sääntöjä. Hän loukkasi todistajia, oikeudenkäynti-avustajia, sekä itse komitean jäseniä. Hänen jyrkkyytensä aiheutti lopulta kuulustelujen keskeyttämisen."

Tämä häpeämätön kansanedustaja Hays jopa selitti käytöksensä tavoitteen oikeudenkäynti-avustaja Wormserille. Hra Wormser huomautti kirjassaan Foundations: Their Power and Influence: "Hra. Hays kertoi meille eräänä päivänä että 'Valkoinen Talo' oli ollut häneen kosketuksissa ja pyysi häntä tekemään yhteistyötä ja tuhoamaan tämä komitea."

Koska aikaa, rahaa ja henkilökuntaa oli rajallisesti, Reecen komitea joutui keskittämään tutkimuksensa Rockefellerin ja Carnegien säätiöihin, sekä suunnattomaan Ford-säätiöön.

Komitea sai selville että eräs ensimmäisistä alueista joihin John D. sijoitti rahojaan oli koululaitos. Daddy Oilbucks laittoi avustajansa, Fred Gatesin, vastuuseen Koululaitoksen johtokunnasta (General Education Board). Gates kertoi Rockefellerien filosofiasta johtokunnan julkaisussa (in the Board's Occasional Paper No.1):

"Unelmissamme meillä on rajoittamattomat resurssit ja ihmiset alistuvat täydellisen sävyisinä meidän muokkaaviin käsiimme. Nykyiset koulutus-kokoukset poistuvat mielestämme, ja perinteiden estämättä, me työskentelemme omaksi hyväksemme ja saamme kiitollisen ja herkästi reagoivan maaseutu-väestön."

Myöhemmin Koululaitoksen johtokunta laajensi näkemyksiään saadakseen myös kaupunkilaiset "muokkaaviin käsiinsä". Tämä tavoite mielessään, Rockefellerien ja Carnegien säätiöt, joilla oli usein toisiinsa kytköksissä olevat johtajat ja jotka usein toimivat yhteistyössä, alkoivat 1930-luvun alussa tukea John Deweytä ja hänen marxistisia opettajiaan suunnattomilla rahasummilla.

Kuten Rene Wormser havannoi:

"Tutkimus- ja koeasemia perustettiin valikoituihin yliopistoihin, erityisesti Columbian, Stanfordin, ja Chicagon. Täällä syntyivät eräät nykyisen koululaitoksen pahimmista virheistä. Näissä Rockefellerien ja Carnegien perustamissa viinitarhoissa työskentelivät monet amerikkalaisen koululaitoksen pahantahtoiset tärkeimmät henkilöt. Täällä säätiöt hoivasivat joitakin amerikkalaisen järjestelmän kumoamisen kaikkein kiihkeimpiä akateemisia kannattajia korvatakseen sen sosialistisella valtiolla..."

Rockefellerien ja Carnegien säätiöt olivat menneet mukaan rahoittamaan koulutusta ja sosiaalisia tieteitä. Esimerkiksi, nämä säätiöt (ensisijaisesti Carnegie ja Rockefeller) olivat vastuussa kahden kolmasosan osalta kaikista lahjoituksista joita korkeamman opetuksen instituutiot saivat Amerikassa vuosisadan ensimmäisen kolmanneksen aikana. Tänä ajanjaksona Carnegie-Rockefeller -kompleksi maksoi 20 % lukioiden ja yliopistojen kaikista tuloista ja siitä tuli eräänlainen USA:n opetusministeriö. Seurauksena oli merkittävä Sosialistinen-Fasistinen käännös. Kuten Rene Wormser, Reecen komitean oikeudenkäynti-avustaja raportoi:

"Hyvin mahtava säätiöiden ja niiden kanssa liitossa olevien organisaatioiden kompleksi on kehittynyt vuosien myötä ottaakseen suuren osan koululaitoksesta valtaansa. Osana tätä kompleksia, ja pohjimmiltaan vastuussa siitä, ovat Rockefellerien ja Carnegien säätiöt."

Nämä säätiöt, satojen miljoonien dollarien lahjoituksilla, olivat vastuussa siitä että vakaumuksellisen sosialistin, John Deweyn teoriat progressiivisesta koulutuksesta ja sallivuudesta saivat maanlaajuisen hyväksynnän -- tuotteet jotka ovat marssineet kampuksillamme viimeiset kaksikymmentä vuotta.

Perinteisiin nojaavat opettajat, jotka vastustivat voimakkaasti deweyismiä, tallottiin opetus-propagandistien jalkoihin Rockefeller-Carnegie -rahojen tulvan kera. Samaan aikaan, National Education Association, maan tärkein koulujen lobbausjärjestö, sai myös paljon rahaa Rockefellerien ja Carnegien säätiöiltä.

Se myös, tuki voimakkaasti Deweyn filosofioita. Kuten NEA:n raportissa vuodelta 1934 sanotaan:

"Kuoleva laissez-faire (vapaus) täytyy tuhota täysin, ja meidät kaikki, mukaan lukien 'omistajat', täytyy alistaa voimakkaan yhteiskunnallisen kontrollin alle."

Koska amerikkalainen koulujärjestelmä ei ollut keskitetty, säätiöt olivat keskittyneet ylempiin oppilaitoksiin (erityisesti Columbia, maaperä minne deweyismi kylvettiin), sekä rahoittamaan oppikirjoja jotka sen jälkeen hyväksyttiin maanlaajuisesti. Nämä säätiön tuottamat oppikirjat olivat niin täynnä sosialismin ihailua että Wormser päätteli; "On vaikea uskoa että Rockefeller Foundation ja National Education Association olisivat voineet tukea näitä oppikirjoja. Mutta tosiasia on että Rockefeller rahoitti ne ja N.E.A. edisti niitä hyvin laajamittaisesti."

Rene Wormser sanoo:

"Tämä saa henkilön tekemään johtopäätöksen että on, todellakin, jonkinlaista todellisen salaliiton kaltaista, johtavien opettajien keskuudessa Yhdysvalloissa, tarkoituksena perustaa sosialismi käyttäen hyväksi koulujärjestelmäämme..."

Kansanedustaja Cox oli tuominnut nämä säätiöt juuri näistä syistä. Hän nimesi erityisesti Rockefeller-säätiön, "...jonka rahoja oli käytetty rahoittamaan yksilöitä ja organisaatioita joiden tavoitteena on ollut saada kommunismi yksityisiin ja julkisiin kouluihin tässä maassa, parjata Amerikkaa ja ylistää Venäjää..."

Se jatkuu sanomatta että, hallitsemalla oppikirjoja, edistykselliset saivat avoimen reitin miljoonien oppilaiden mieliin julkisissa kouluissa. Kuten John T. Flynn havannoi, ei ollut välttämätöntä myrkyttää jokaista vesilasia joka tulee jokaisesta hanasta tietyssä yhteisössä. Riitti kun kaatoi kupillisen myrkkyä vesistöön.

Niin menestyksekäs oli tämä salaliitto että kesäkuuhun 1955 mennessä, Progressive Education Association, jonka John Dewey perusti, hajotettiin virallisesti. Tri. H. Gordon Hullfish, järjestön presidentti, selitti:

"Perustettu vuonna 1919, PEA oli protestiliike perinteistä opetusta kohtaan, perustuen suurelta osin John Deweyn filosofiaan. Eräs syy PEA:n lakkauttamiselle on että monet käytännöistä joita se on kannattanut on omaksuttu maan kouluissa."

Tämä progressiivinen koulutus on Rockefellerien lanseeraamaan koulutusta. Loppujen lopuksi, he suunnittelivat sen, he kannattivat sitä, ja ha maksoivat sen!

Ne jotka hallitsevat koululaitosta hallitsevat useiden sukupolvien päästä koko maata. Rockefellerit ovat viiden tai kuuden vuosikymmenen ajan määränneet Amerikan koululaitoksen suunnan.

Vaikka koululaitos on mahatva työkalu kontrolloida ihmisten ajattelua ja ulkoista olemusta (outlook), se ei ole ainoa keino.

Uskonto on myös tärkeä julkisen mielipiteen muokkaaja.

Monien vuosien ajan Rockefellerien dynastia on rahoittanut New Yorkin Union Theological Seminarya, joka on tehnyt niin paljon kääntääkseen papiston kohti valtiosaosialismia sekä fasismia, sekä tuhotakseen perinteisen Kristinuskon opinkappaleet. Tämä hyvin vaikutusvaltainen seminaari tunnetaan "krististtyjen käännyttämisestä kommunisteiksi".

Perheen tärkein uskonnollinen hyväntekeväisyyskohde vuosien ajan oli tämä pahamaineinen Federal Council of Churches, jonka USA:n merivoimien tieduustelupalvelu julisti vuonna 1936 yhdeksi vaarallisimmista, alistamaan pyrkivistä organisaatioista tässä maassa. Laivaston tiedustelun mukaan:

"Se on suuri radikaali pasifistinen organisaatio, ja se luultavasti edustaa 20 000 000 protestanttia Yhdysvalloissa. Kuitenkin, sen johto koostuu pienestä ryhmästä joka ohjaa sen politiikkaa. Se on aina äärimmäisen aktiivinen kaikissa asioissa kansallista puolustusta vastaan."

Monissa julkisissa tiedonannoissaan, Federal Council of Churches hyökkäsi vapaata yritteliäisyyttä, kapitalismia ja amerikkalaista elämäntapaa vastaan, ja se rohkeasti kannatti sosialismia. Virallisessa raportissaan vuonna 1932, FCC sanoi:

"Kristilliset ihanteet vaativat kokosydämistä tukea suunnitelmataloudelle... Se vaatii että yhteistyö korvaisi kilpailun periaatteellisena metodina..."

Kokouksessaan Indianapolisissa joulukuussa 1932, FCC hyväksyi yksimielisesti sosialistisen uskontunnustuksen: "Kirkkojen pitäisi seisoa luottojen ja rahajärjestelmän, sekä taloudellisten prosessien sosiaalisen suunnittelun ja kontrollin takana."

Seuraavana vuonna, 1933, FCC julisti virallisesti: "Kristillistä omaatuntoa ei voi tyynnyttää mikään vähempi kuin yksityisen hyödyn motiivin korvaaminen vastavuoroisen avuliaisuuden ja hyvän tahdon motiivilla."

FCC oli niin kiihkeä St. Stalinin (Pyhä Stalin) evankeliumin sanansaattaja että se joutui muuttamaan nimensä. Siitä tuli National Council of Churches, joka tänään väittää edustavansa noin 40 miljoonaa protestanttia. Vaikka se oli vähemmän halukas ylistämään Neuvostoliittoa niin avoimesti kuin edeltäjänsä, fundamentalistiset kristilliset organisaatiot ovat toistuvasti tuominneet NCC:n sen orjamaisesta myötätunnosta radikaalin sosialismin tukemiseksi, sekä sen 'lovey-dovey' -asenteesta Moskovaa kohti. Tänään, neljänkymmenen vuoden väsymättömän amerikkalaisvastaisuuden, sekä totalitaarisen hallituksen kannatuksen myötä kotona ja ulkomailla, NCC nauttii yhä Family Rockefellerin suosiosta. Sen entinen presidentti, J. Irwin Miller, on pitkäaikainen Rockefellerin kulissi sekä Ford Foundationin luottamusmies.

NCC on lahjoittanut satoja tuhansia dollareita ostaakseen aseita vallankumouksellisille kommunistisille ryhmille Afrikassa. Kommunistit ovat käyttäneet näitä aseita kristittyjen teurastamiseen, samalla kun tuhannet amerikkalaiset pastorit (clergymen) katsovat muualle. Jos tämä ei ole murha edustajan välityksellä, mitä se on?

Useiden säätiöidensä kautta Rockefellerin perhe on sijoittanut rahojaan sinne missä niillä on suurin vaikutusvalta ja missä niistä on perheelle eniten hyötyä. Ja eniten näistä lahjoituksista ovat hyötyneet Rockefellerit itse.

Kysymys joka piinaa useimpien lukijoiden mieltä tässä vaiheessa on että miksi Rockefellerit, maailman suurimmat kapitalistit, ovat käyttäneet satoja miljoonia dollareita rahoittaakseen niin sanottuja vihollisiaan, sosialisteja.

Voitaisiin olettaa että, koska Rockefellerien oletetaan olevan kapitalisteja, he käyttäisivät rahojaan edistääkseen yksilönvapauden filosofiaa. Mutta, asia on täysin päinvastoin. Me emme ole kyenneet löytämään yhtä ainoaa projektia Rockefellerien säätiöiden historiasta joka edistäisi vapaata yritteliäisyyttä. Todellakin, terveydenhoidon ja tieteen kenttiä lukuun otamatta (ja jotkin näistä lahjoituksista ovat erittäin kyseenalaisia), melkein kaikki Rockefellerien lahjoitukset on käytetty suoraan tai epäsuorasti edistämään taloudellista ja yhteiskunnallista kollektivismia; toisin sanoen, sosialismia ja fasismia.

Järkevät ihmiset kysyvät että mikä motiivi Rockefellereillä olisi rahoittaa kollektivistisia ponnisteluja jotka näyttävät olevan niin totaalisesti heidän omia intressejään vastaan. He unohtavat että John D. Rockefeller oli Machiavellialainen joka kerskui siitä että hän vihasi kilpailua. Aina siellä missä hän pystyi, Rockefeller käytti hallitusta edistääkseen omia intressejään sekä vaikeuttaakseen kilpailijoidensa toimintaa. Monopoli-kapitalismi on mahdotonta jollei sinulla ole hallitusta jolla on valta tuhota kilpailijat.

Helpoin keino hallita tai eliminoida kilpailijat ei ole tehdä se markkinoilla, vaan käyttää hallituksen valtaa estää heidän pääsy markkinoille. Jos sinä haluat kontrolloida kauppaa, pankkeja, kuljetusta ja luonnonvaroja kansakunnan laajuisesti, sinun täytyy hallita Liittovaltiota. Jos sinä ja sinun klikkisi haluavat perustaa maailmanlaajuisia monopoleja, sinun täytyy kontrolloida maailmanhallitusta.

Rockefellerit eivät ole humanisteja; he ovat valtaa hamuavia Machiavellialaisia. He hyödyntävät valheellista hyväntekeväisyyttä tekosyynä kahmiakseen valtaa sellaisessa mittakaavassa joka saisi vanhan John D. Seniorin ylpeäksi.