The Rockefeller File

LUKU 2: Hurskas syntinen

"Kilpailu on syntiä."

- John D. Rockefeller

On kirjoitettu niin paljon kirjoja että ne täyttäisivät suuren kirjaston, joissa on kerrottu yksityiskohtaisesti uskomaton tarina siitä kuinka Daddy Oilbucks käynnisti Standard Oilin ja rakensi Rockefellerien omaisuuden. Jotkut niistä jopa kertovat totuuden! Me hiivimme näiden varjoisten tulppaanien läpi ainoastaan sen verran että ymmärrämme Rockefellerien perustaja-isän piirteet ja taktiikan, niin että me tunnistaisimme ne sitten kun ne puhkeavat esiin taas kerran moderneissa klaanin jäsenissä.

Kaikki Rockefellereissä vaikuttaa ristiriitaiselta, jopa perheen tausta. Erään tarinan mukaan perhe juontaa juurensa Ranskan protestanteista jotka muuttivat nimensä Roquefeuillesta Rockefellereiksi kun heidät ajettiin Ranskasta Saksaan. Kuitenkin, sukupuu jonka kuuluisa tutkija, Tri. Malcolm Stern on laatinut, otsikolla Americans of Jewish Descent, vahvistaa monen Amerikan-juutalaisen väitteet että Rockefellerien klaani oli alunperin eräs heidän omiaan. (Stephen Birmingham, The Grandees: America's Sephardic Elite, Harper & Row, N.Y., 1971, s. 3.)

Tämä ristiriita Rockefellerien esivanhemmista ei ole luultavasti tärkeä. Mutta se havainnollistaa suoritusta joka on vaikeampaa kuin neulan pujottaminen kuuden martinin jälkeen.

Tämä perhe hallitsee öljy-palstoja jotka ovat satojen miljoonien dollarien arvoisia arabimaissa; kuitenkin Nelson on säilynyt järjestäytyneen juutalaisuuden lempilapsena New York Citysä. Ilman tällaista tukea häntä ei olisi valittu New Yorkin osavaltion kuvernööriksi neljää kertaa. Se kuinka tämä perhe hallitsee tätä velhoutta (bit of wizardry) saattaa mielen sekaannukseen.

William Rockefeller, John D:n isä, meni mukaan petrooli-bisnekseen kun hän kaupusteli tätä tavaraa 2,5 dollarin hintaan kanisterilta hoitokeinoksi syyliin, käärmeenpuremiin, syöpään ja impotenssiin. Tämä vaeltava poppamies kutsui itseään "Lääkäriksi" vaikka hän ei olisi päässyt sisään oppilaitokseen etsintäkuulutuksen kera. Sen lisäksi että hän oli, puoskari, "Doc" Bill oli kaksinnaimiseen syyllistynyt henkilö (bigamist), hevosvaras ja lasten hyväksikäyttäjä. Tämä hyvä "Lääkäri" vältti syytteen New Yorkissa raiskattuaan 15-vuotiaan tytön pakenemalla Clevelandiin. Siellä hän hylkäsi vaimonsa ja kuusi lastaan ja meni naimisiin 20-vuotiaan naisen kanssa.

Vaikka kukaan ei koskaan olisi nimennyt häntä vuoden isäksi, "Doc" uhrasi aikaa opetaakseen lapsilleen omaa ainutlaatuista bisnes-etiikkaa. Kirjailija William Hoffman kertoo: "Asia josta lapset muistavat isänsä parhaiten oli ilo jos hän sai vietyä lapsilta jotain heille tärkeää. Hän huijasi heiltä luopumaan sellaisesta mitä he pitivät tärkeänä, ja sitten hän piti heille luennon kuinka tärkeää on olla aina varuillaan."

Perheelle ystävällinen elämäkerran kirjoittaja, professori Allan Nevins, lainaa, kun "Old Bill" kerskaili ystävälleen:

"Minä huijaan poikiani aina kun se on mahdollista. Minä haluan tehdä heistä teräviä. Minä teen kauppaa näiden poikien kanssa ja nyljen heidät aina kun saan mahdollisuuden. Minä haluan tehdä heistä teräviä."

Hän teki.

Terävin Docin jälkeläisitä oli John D. Jokainen sohvan arvoinen psykiatri vaihtaisi monet neuroosit mahdollisuuteen saada tutkia mikä teki hänestä omalaatuisen (tick). Hänessä oli enemmän ristiriitoja ja paradokseja kuin Charlie Chanissa (than a Charlie Chan flick). [Kirjailija leikkii sanoilla, ja siksi kaikkea ei pysty suomentamaan.] Merkittävin piirre hänen Jekyll-Hyde -persoonallisuudessaan on että hän oli jämäkämpi kuin nuoli yksityisessä elämässään ja syvästi (jotkut sanovat fanaattisen) uskonnollinen. Samaan aikaan hän oli täysin armoton kahmiakseen rahaa ja valtaa. Monet vanhan pojan uhreista olivat varmoja että hänen uskonnollisuutensa oli näyttelemistä. Mutta itse asiassa ei ole todisteita että hänen vaatimuksensa hurskaudesta olivat täysin vääristeltyjä.

Toisin kuin isänsä, John D. oli kaveri joka raatoi herkeämättä, ja ennenkuin hän oli täyttänyt 20 vuotta, hän oli menestyksekäs maklari Clevelandissa. Vuonna 1859, hänen kumppaninsa lähettivät hänet Titusvilleen, Pennsylvaniaan ottamaan selvää että oliko siellä niin paljon taloudellista potentiaalia porata öljyä kuin huhuttiin. Nuori Rockefeller piti siitä mitä hän näki. Hän päätteli että nousevan öljyteollisuuden kolmesta vaiheesta -- tuotanto, kuljetus ja jalostaminen -- viimeinen antaisi suurimmat voitot.

John D. palasi Clevelandiin ja perusti sellaisen josta tuli mahtava Standard Oil Company. Bisnes-uransa alusta lähtien, eräs asia jota Rockefeller vihasi enemmän kuin syntiä oli kilpailu. Sillä John D:lle ainoa tehokas keino johtaa mitään oli monopoli. Olettaen, tietysti, että kaikkein paras, kaikkein kykenevin, ja henkilö joka ansaitsee parhaiten tämän tilaisuuden -- tarkoittaen itseään -- johtaisi sitä.

Kun John D. perusti Standard Oilin, se oli vain yksi 27 jalostamosta Clevelandin alueella, eikä millään muotoa suurin. Mutta tämä kunnianhimoinen liikemies -- joka ainoinaan julisti että "kilpailu on syntiä" -- keksi pian suunnitelman ostaa kilpailijat haltuunsa tai tuhota ne. Hänen suunnitelmansa yksinkertaisuus, röyhkeys ja armottomuus on henkeäsalpaavaa.

Hän lahjoi ja pakotti tuotantoaluetta palvelevat rautatiet (Pennsylvania, Erie ja New Yorkin keskiosat), antamaan hänelle ostohyvityksen, ei ainoastaan hänen omista kuljetuksistaan, vaan myös jokaisesta tynnyrillisestä jonka hänen kilpailijansa kuljettivat rautateitse. Mitä enemmän he kuljettivat, sitä enemmän rahaa hän teki!

Rockefellerin ostohyvitys-kaava antoi hänelle mahdollisuuden laskea omia hintojaan ja ajaa muut jalostamot vararikkoon käyttäen heidän omaa rahaansa!

Vuodessa, hänen kilpailijansa olivat antautuneet.

Lewis Corey, kirjassaan The House of Morgan, kommentoi urotyötä joka antoi armoniskun Rockefellerin kilpailijoille:

"...taistelua käytiin vehkeilyllä, syrjivillä rautatie-hinnoilla, kiristyksellä ja kilpailijoiden omaisuuden pakkolunastuksella..."

"Yleisön tuomiosta huolimatta, Standard Oil jatkoi rautateiden kiristämistä jotta ne pitäisivät kilpailijoita syrjivät hinnat, ja jälkeenpäin John D. Rockefeller varmisti asian nousemalla itse mahtitekijäksi rautateillä, erityisesti New Yorkin keskiosissa, Eriellä ja Pennsylvaniassa. Syrjivät hinnat olivat yleisiä ja ne saivat pienet liikemiehet kapinoimaan..."

John D. ei saanut temppujaan lukemalla päivittäin Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta. Tämä ostohyvitys-peli oli voimallinen, mutta se oli vain yksi hänen viekkaista suunnitelmistaan. Varhaisina päivinä, "onnekkaille kilpailijoille tarjottiin käteistä tai Standard Oilin osakkeita vastineeksi siitä että he myivät firmansa Rockefellerille pohjahintaan jota hän tarjosi. Fiksuimmat ottivat osakkeita. Myöhemmin, asiat muuttuivat raadollisemmiksi. Matthew Josephson kuvaa teoksessaan The Robber Barons mitä tapahtui eräälle jääräpäisen itsenäiselle yhtiölle:

"...siellä missä Standard Oil ei kyennyt toteuttamaan laajentumistaan rauhanomaisin keinoin, se oli valmis käyttämään väkivaltaa; sen uskolliset palvelijat tiesivät jopa kuinka soveltaa dynamiittia. Buffalossa, Vacuum Oil Company, eräs Standard Oilin bulvaani-yhtiöistä, suuttui eräänä päivänä innokkaaseen kilpailijaan joka rakensi suuren jalostamon ja sijoitti sen veden äärelle. Vacuum Oil Companyn miehet käynnistivät ensin salakähmäisen pelottelukampanjan. Sitten rohkaistuneena tai entistä epätoivosempana, he lähestyivät vihollisen jalostamon päämekaanikkoa, keskustelivat hänen kanssaan soutuveneessä Erie-järvellä."

"Häntä pyydettiin 'tekemään jotakin'. Häntä kehotettiin menemään takaisin Buffaloon ja sabotoimaan koneita niin että ne leikkaisivat kiinni... tai muokkaamaan putkia ja säiliöitä niin että jalostamo ei pysty tuottamaan kunnon öljyä... Ja sitten, jos sinä säikäytät heitä hiukan, he tietämättä mitään mitä on tekeillä. Sinä tiedät... Vastineeksi, hän saisi korvausta koko loppuelämänsä ajan jossain toisessa osassa maata. Joten oikeaan aikaan tapahtui pieni räjähdys tässä itsenäisessä jalostamossa."

Ferdinand Lundberg, teoksessaan The Rich and Super-Rich on havainnoinut:

"Kuten Standard Oilin historia, kenen tahansa tutkijan kirjoittamana selkeästi osoittaa, Rockefeller oli hyvin vehkeilevä luonteeltaan, laatien aina suunnitelmia vuosiksi eteenpäin selkeän vision kera joka meni paljon pidemmälle kuin kukaan hänen virkaveljensä pystyi tarjoamaan."

John D. erikoistui toimimaan toisten kautta, aivan kuten perhe tekee tänään. Hän palkkasi agentteja kaikkialla; kilpailijoiden, poliitikkojen ja median joukosta. Hän löysi paljon ihmisiä jotka eivät olleet ostettavissa. "Kyky olla tekemisissä ihmisten kanssa on yhtä lailla ostettavissa oleva hyödyke kuin sokeri tai kahvi... Minä maksan enemmän tästä kyvystä kuin mistään muusta auringon alla, tämä Standard Oilin perustaja kerran myönsi. Rockefellerin teollisuusvakoilu-järjestelmä oli kaikkein tehokkain ja menestynein mitä on koskaan perustettu. William Manchester kertoo meille teoksessaan Rockefeller Family Portrait:

"Ongelma taistelussa John D. Rockefelleria vastaan oli siinä että sinä et koskaan tiennyt missä hän oli. Hän johti yhtiötään ikäänkuin se olisi CIA:n haarakonttori. Kaikki viestit olivat salakielisiä: Baltimore oli "Droplet," Philadelphia "Drugget", jalostamoihin viitattiin sanalla "Douter", itse Standard Oil oli "Doxy". Hämäräperäisiä miehiä kulki hänen etuovestaan, hämäräperäiset yhtiöt käyttivät hänen takaoveaan postiosoitteena. Pitkän aikaa yleisö ei ymmärtänyt kuinka mahtava hän oli koska hän väitti kaiken aikaa taistelevansa firmoja vastaan jotka hän salaa omisti. Hänen kilpailijansa havaitsivat että heidän kaikkein luotetuimmat miehet saivat häneltä rahaa."

Mustekalan lonkerot olivat kaikkialla.

Eräs clevelendilainen jalostamo teki viimeisen yrityksen pelastaakseen yhtiönsä Rockefellerin haltuunotolta lähtemällä Peruun etsimään öljyä. Hän havaitsi että kaikki oli ostettu erään yhtiön toimesta joka oli Anglo-American Company of Englandin tytäryhtiö, joka kuului Standard Oilille. Pian, hänen firmansa oli vain eräs satelliitti Rockefellerin öljy-imperiumissa.

Myöhempinä vuosina John D. yritti puolustella piraattimaisia bisnes-operaatioitaan uskonnollisilla harrastuksillaan: "Jumala antoi minulle rahani," hän julisti hurskaasti. Monet mietiskelivät että jos tämä on totta, Jumalalla oli hyvin outo moraalikoodi.

Vuoteen 1890 mennessä, Standard Oil jalosti 90 % kaikesta raakaöljystä Yhdysvalloissa ja sen maailmanlaajuiset operaatiot kasvoivat nopeasti. Monet on saatu uskomaan että Liittovaltio lopulta mursi Standard Oilin monopolin. Totuus on, että kun öljyä löydettiin Louisianasta, Oklahomasta ja Kaliforniasta, Standard Oil, niin suuri kuin se olikin, ei kyennyt ottamaan täysin haltuunsa nousevaa öljybisnestä. Suuressa öljybuumissa joka seurasi, oli liian monta pientä tuottajaa ja jalostamoa jotta John D. olisi voinut lahjoa tai kiristää heitä. Tavallaan, se oli Jumala -- ei Setä Sam -- joka teki tyhjiksi John D. Rockefellerin monopolistiset suunnitelmat.