The Rockefeller File


by Gary Allen -- Suomentanut: Pasi Toivonen




JÄLKIKIRJOITUS


Nyt sinä olet lukenut kirjan The Rockefeller File kaikkein tärkeimmän sisällön. Kootut todisteet ovat miltei ylitsevuotavia, eivätkö olekin?

Alunperin tämän kirjan oli tarkoitus olla 144 sivua pitkä. Mutta siitä tulikin 260-sivuinen -- vaikka me jätimme pois suuren määrän räjähtävää materiaalia. Jotta kirjan hinta ei nousisi kattoon, me asetimme sen siihen kokoon mitä sinä olet lukemassa. Jos me emme ole vakuuttaneet sinua Rockefellerin Huoneen vaarallisuudesta 200 sivun todisteiden nojalla, sinä luultavasti et uskoisi vaikka sivuja olisi toiset 200 lisää.

Me olemme syvästi pahoillamme että emme käyttäneet suunnattomia tutkimus-kansioita (voluminous files of research), kaikki hyvin tärkeistä aiheista, jotka me keräsimme tätä kirjaa varten. Useita kirjoja voitaisiin kirjoittaa Rockefellerin pyrkimyksistä saada Amerikka mukaan Ensimmäiseen maailmansotaan, Toiseen maailmansotaan, Korean sotaan ja Vietnamin sotaan -- sekä voitoista joita näiden sotien ansiosta saatiin. Natsi-Saksan ja Rockefellerien liitto on todella järkyttävää. (Hitlerin Luftwaffe lensi Standard Oilin bensiinillä, ja Rockefellerit olivat kumppaneita I.G. Farben Industriesissä, joiden tuhansiin sotatuotteisiin kuuluivat myrkkykaasut joita natsien kuolemanleireissä käytettiin.) Tämä Vietnamin sota jossa ei ollut voittajia, oli melkein totaalisesti CFR:n kätyrien järjestämä, typerästä alusta tuhoisaan loppuun saakka.

Mitään ei ole kerrottu Nelsonin virka-ajasta New Yorkin kuvernöörinä. Me emme kertoneet kuinka hän nelinkertaisti valtion toimesta tapahtuneen rahojen tuhlaamisen; me emme käsitelleet hänen kampanja-lupauksiaan olla korottamatta veroja -- jotka aina nousivat sen jälkeen kun hänet oli valittu. Myöskään me emme ole käsitelleet Rockyn ylellistä ostoskeskusta, kuten 1,5 miljardia maksanut Albany Mall tai sitä kun hän loi "moraalisia velvoittavia velkakirjoja" (moral obligation bonds) rahoittaakseen velkakirjoja jotka äänestäjät olivat hylänneet.

Tilan puute estää meitä käsittelemästä Rockefellerin valtapeliä lukuisten aluehallituksen suunnitelmien takana, jotka poistaisivat kaupunkien, piirikuntien ja osavaltioiden rajoja, tuhoten täten perinteisen paikallishallituksen ja asettaen kansalaiset ei-vaaleilla valittujen (ja ikuisten) Liittovaltion virkamiesten armoille. Perhe on myös tärkeä tekijä "maankäytön" valvonnassa joka sallisi hallituksen määräävän mitä sinä saat tehdä tontillasi ja mitä sinä et saa tehdä.

Mutta kaikki nämä tarinat joutuvat odottamaan toista kirjaa. Me voimme tehdä yhteenvedon kaikista näistä tutkimusmateriaalia pursuavista kansioista sanomalla että Rockefellerit haluavat Liittovaltion valvonnan kaikkeen. Koska heillä on aikomus kontrolloida Liittovaltiota. joko suoraan tai kulissien takana, tämä tarkoittaa että he tulevat hallitsemaan kaikkea. Ja kun he hallitsevat kaikkea, he hallitsevat jokaista.

Me olemme osoittaneet että Rockefellerin Huone on mildardien dollarien arvoinen -- ja sillä on huomattava valta vielä satoihin miljardeihin, siten että heillä on vaikutusvaltaa mega-pankkeihin, taloudellisiin instituutioihin, tuotteiden valmistukseen ja polttoaineiden tuotantoon.

Tämä perhe on käyttänyt säätiöitä säilyttämään ja moninkertaistamaan varallisuutensa, sekä muovaamaan julkista mielipidettä opetuksen, median ja uskonnon kautta. Ulkomaansuhteiden Neuvostonsa avulla, he ovat laajentaneet vaikutusvaltaansa hallituksessa, Keskuspankissa, ja koulutuksessa. Sammuttamaton, armoton, psykopaattinen monopolistinen vallanhimo on motivoinut Rockefellerien kolmea sukupolvea. Koska Amerikka on suuri, monimuotoinen ja hajautettu valtio, heiltä on mennyt sata vuotta saadakseen valmiiksi rakennustelineet (tai: mestauslavan) joka kuristaisi vapauden. Nyt he ovat valmiit asettamaan köyden kaulamme ympärille ja avaamaan luukun.

Kysymys kuuluu: Voimeko me leikata köyden irti ennen kuin Rockefellerit avaavat luukun? Kaikkein rehellisin ja realistisin vastaus on: Kenties.

Älkäämme pettäkö itseämme; vallan vastustaminen joka on järjestäytynyt meitä vastaan ei tule olemaan helppoa. Monet ihmiset jotka ovat lukeneet tähän saakka eivät edes yritä -- he päättävät että se on toivotonta ja yksinkertaisesti palaavat jokapäiväisten bisneksiensä tai bridge-pelin pariin. Toiset saattaisivat päättää että heidän paras tiensä on tukea Rockefellerin Huonetta! Puolen kääntäminen ja liittyminen sortajiin on yhtä vanha kuin sota. Mutta jos sinua ei salakuunnella, olet luultavasti myöhässä. Rockefellerin Huone ei tarvitse sinua. (Sorry, Charlie!)

Valitettavasti, jotkin äskettäin heränneet patriootit turvautuvat villeihin, epäkäytännöllisiin suunnitelmiin. He kenties haluavat vetää Rockefellerit oikeuteen yrityksenä laittaa heidät vankilaan rikoksistaan sekä riistää heiltä valta. Mutta, näin ei tule tapahtumaan. Ja tällaiset huonosti suunnitellut ristiretket päätyvät siihen että ne vahingoittavat vapauden asiaa enemmän kuin ne auttavat sitä. On olemassa, kuitenkin, akilleen kantapää liittyen Rockefellerin suunnitelmaan maailman diktatuurista. On niin että Rockefellerin voittokulku riippuu heidän jatkuvasta kontrollistaan USA:n hallituksessa. Jos heidän vaikutusvaltansa Liittovaltiossa poistuisi, kaikki heidän hitleriläiset unelmansa maailman valloittamiseksi romahtaisivat. (Ei niin että Nelson ja David joutuisivat kulkemaan loppuelämänsä rääsyissä, mutta myöskään sinä et joutuisi.)

Rockefellerin valta hallituksemme toimeenpanevassa haarassa on syvään juurtunut. Äänestäjät, esimerkiksi, eivät voi erottaa Ulkoministeriön virkamiehiä. Mutta on olemassa ratkaisu.

Jos moottorisaha äkkiä pillastuisi ja repisi housusi palasiksi, mitä sinä tekisit? Sinä tietenkin sammuttaisit sen. Sama asia täytyy tehdä Rockefeller-salaliittolaisille. Keino vetää sytytystulppa irti on saada valta Edustajainhuoneessa. Kaikkien hallituksen menoerien täytyy olla lähtöisin Edustajainhuoneesta. Ja Kongressi voisi kieltäytyä hyväksymästä mitään lakia joka vie meitä pidemmälle maailmanhallitukseen. Me tarvitsemme 225 kansanedustajaa joilla on selkärankaa sanoa EI Rockefellereille.

Rockefellerit voivat hallita avain-virkamiehiä; he voivat ostaa ja pelotella liian monia senaattoreita. Mutta Edustajainhuoneen jäsen jolla on riittävästi luonnetta ja riittävästi tukea voi pysyä itsenäisenä suhteessa Rockefellerin perheeseen.

Ongelma on siinä että liian moni kansalainen kuuntelee mitä ehdokas sanoo kampanjan aikana, ja sitten hän unohtaa nämä asiat ja sen mitä edustaja tekee niiden suhteen vaalien jälkeen. Kansanedustaja saattaa mennä Washingtoniin hyvien aikeiden kera, mutta hän alistuu Rockefellerien seireenilaululle sen jälkeen kun hän pääsee sinne. Paineet ovat suunnattomia. Hänelle kerrotaan että päästäkseen eteenpäin, hänen täytyy kulkea mukana. Jos hän kulkee mukana, hänen vaalipiirinsä saa lihavia valtion apurahoja ja sopimuksia. Jos hän ei kulje mukana, Rockefellerin tukemat kansankiihottajat saattavat aiheuttaa hänen häviönsä seuraavissa vaaleissa.

Se mitä meillä täytyy olla on "totuus mainonnassa" (Truth In Advertising) -standardi poliitikoille. Jos sinä ostat tuotteen jonka on tarkoitus tehdä tietty työ sinä odotat tuotteen toimivan näin. Miksi sinun pitäisi odottaa vähemmän vaaleilla valituilta poliitikoilta? Me uskomme että on aika lopettaa "äänestä ja toivo" (vote and hope) -vaalijärjestelmä jossa sinä toivot uuden kansanedustajan äänestävän maansa etujen puolesta sen jälkeen kun hän pääsee Washingtoniin. Tavanomainen seuraus on että valitsijayhdistys saa mennä virran mukana. (Hyvä esimerkki tästä on Nelson Rockefellerin vahvistus varapresidentiksi kun kansanedustajat saivat 24-kertaisen määrän postia valintaa vastaan kuin sen puolesta.)

Me ajattelemme että jokaisen ehdokkaan joka on tuen arvoinen tulisi allekirjoittaa perussopimus, ennen kuin sinä suostut tukemaan häntä.

'76 PRESS on laatinut tällaisen sopimuksen, kopio on seuraavalla sivulla.

Jokainen poliittinen ehdokas joka kakistelee, nauraa teennäisesti, puhuu kaksoisesti (double-talk) tai kiertelee tavoitteenaan kiemurrella ulos välttääkseen allekirjoittamasta tällaista "Truth In Politics" -sopimusta ei varmasti pysy suoraselkäisenä Rockefellerien imartelun edessä sitten kun hänet on valittu. Unohda hänet. Ole erityisen varovainen hymyilevien, avosylin vastaanottavaisten -- kaikkea kaikille -- maltillisten ehdokkaiden suhteen. Tällaiset "keskitien kulkijat" usein tekevät kompromisseja avain-asioiden suhteen ja kuitenkin onnistuvat tulemaan uudelleen valituiksi yhä uudestaan. Tällainen on poliitikoista kaikkein vaarallisin.

Rockefellerien diabolisista (pirulliset) suunnitelmista -- heidän työntönsä kohti fasismi-sosialismia kotona ja kansainvälistä Maailmanhallitusta -- täytyy tulla tärkein aihe seuraavissa Kongressi-vaaleissa. Jokainen ehdokas joka on liian arka kritisoimaan Rockefellerin Huonetta kampanjassaan ei ole riittävän vahva puolustaakseen sinua Rockefellereiltä sitten kun hän pääsee Washingtoniin.

EHDOKKAAN SOPIMUS

Uskoen että "totuutta mainonnassa" pitäisi soveltaa poliitikkoihin yhtä lailla kuin kaupallisiin tuotteisiin ja palveluihin, minä koko sydämestäni olen samaa mieltä että kansalaiset odottavat ehdokkaan pitävän kampanja-lupauksensa sitten kun hänet on valittu.

Täten ehdokkaana ..................................... .......................

vaaleissa minä täten lupaan, jos minut valitaan, noudattaa uskollisesti seuraavia asenteita kaikissa vaaleissa ja väittelyissä näissä asioissa:

1. Lupaan vastustaa kaikkia sopimuksia, asetuksia tai muita keinoja jotka vahvistaisivat mitä tahansa alueellista tai maailmanhallitusta (any regional or world bodies) USA:n itsenäisyyden kustannuksella.

2. Lupaan vastustaa kaikkia esityksiä jotka antaisivat apua, veronmaksajien rahoittamia lainoja, lainatakuita, tai muuta apua millekään Kommunistiselle valtiolle, riippumatta siitä että annetaanko tämä apu kansallisten tai kansainvälisten virastojen kautta.

3. Olen samaa mieltä että USA:n täytyy säilyttää sotilaallinen ylivoima suhteessa jokaiseen potentiaaliseen vihamieliseen valtioon; minä tulen vastustamaan kaikkia aseistariisunta-esityksiä jotka tukisivat Maailmanhallituksen armeijaa.

4. Suostun vastustamaan kaikkea velaksi kuluttamista Liittovaltion taholta, koska tällainen alijäämä lisää valtion velkaa sekä valuuttamme inflaatiota.

5. Olen samaa mieltä että hallituksen vallan kasvattaminen elämämme kaikilla osa-alueilla täytyy pysäyttää, ja avioliiton Suuren Hallituksen ja Suuren Bisneksen välillä täytyy loppua. Lupaan työskennellä vähentääkseni Liittovaltion byrokraattien ja toimistojen kokoa ja määrää, ollen paisuttamatta niitä.

Jos minä rikon yhtäkään Kampanjalupauksen kohtaa vastaan, olen samaa mieltä että äänestäjien täytyisi vaatia eroa virastani.

Todistajat (Witnessed by) :

Signed :

Date :

Kopioita Ehdokkaan Sopimuksesta, painettuna kahdella värillä, täysikokoisena, pergamentin näköiselle paperille, voi tilata julkaisijalta. Lähetä dollari viittä kopiota vastaan, sekä kirjekuori osoitteeseen '76 Press, P.O. Box 2686, Seal Beach, California. [Tämä tarjous ei oletettavasti ole enää voimassa.]

Rockefellerit tietävät ett' Edustajainhione on heidän akilleen kantapää. Tämän vuoksi heillä on Common Cause johtamaan taistelua niin kutsuttua vuoden 1974 Kampanja-asetusta vastaan (Campaign Reform Act of 1974).

Sinä voit, kuitenkin puhdistaa pöydät Rockefellerien suhteen (turn the tables on the Rockefellers). Laki joka rahoittaa kampanjoihin käytettäviä summia ei estä ehdokasta käyttämästä tätä kirjaa kampanjassaan. Se ei estä sinua muodostamasta komiteaa joka jakaisi tätä kirjaa suuressa mittakaavassa hänen vaalipiirissään ennen vaaleja. Tällainen loppujuoksu (end-run) Sisäpiiriläisen rajan ympärillä on ainoa keino jolla amerikkalainen voi repiä Kongressin irti Rockefellerin Huoneen kontrollista.

Menneisyydessä, kun Amerikka oli suuressa vaarassa, kansalaiset vaaransivat henkensä ja osoittivat mieltään värien puolesta (rallied to the colors). Mutta taistelut olivat paljon paljon yksinkertaisempia kun vihollinen pukeutui univormuun Brooks Brothersin puvun sijaan, ja puhui ulkomaan kieltä moitteettoman Itärannikon Yliopistojen englannin sijaan. Eilen, vapauden viholliset käyttivät aseita ja pommeja lahjuksien ja imartelun sijaan. He hallitsivat merireittejä radioaaltojen sijaan. Sotilaat taistelivat taisteluhaudoissa vaalihuoneistojen sijaan.

Kyllä, kaikki oli silloin vähemmän monimutkaista. Mutta sota tänään ei ole vähemmän todellista eikä vähemmän vaarallista. Vastarinta Rockefellerien Uutta maailmanjärjestystä kohtaan vaatii samaa omistautumista ja ponnisteluja jotta voitettaisiin kuin vaadittiin Hitlerin tuhoamiseksi. Onneksi, se ei vaadi veren uhraamista jollaista muut sodat ovat vaatineet -- mikäli aikaa, rahaa ja ponnisteluja käytetään nyt, ennen kuin ainoa mahdollinen vastarinta taphtuu piikkilanka-aidan takaa.

Tämän kirjan tarkoitus ei ole pelkästään viihdyttää sinua, pelkästään informoida sinua, tai pelkästään pelästyttää sinut. Sen on tarkoitus olla partahöylän terävä miekka joka voi irrottaa hirttoköyden ennen kuin se kuristaa meidät. Me olemme julkaisseet sen. Loppu riippuu sinusta. Jos et tee mitään tämän tiedon suhteen, Kallio (the Rock) vie palan sinusta.


Seuraavat kirjat kertovat sinulle kuka, mitä, milloin, missä, kuinka ja miksi tämä mysteeri joka on hämmentänyt miljoonia ihmisiä: Miksi super-rikkaat ovat tehneet yhteistyötä kansainvälisen Kommunismin kanssa, ja mitä molemmat osapuolet toivovat saavuttavansa.

Listalla ei ole jokainen kirja joka on kirjoitettu tästä elintärkeästä aiheesta. Siinä on kirjoja jotka minä olen havainnut kaikkein parhaimmiksi. Minä uskon että ne ovat pakollisia jokaiselle henkilölle joka haluaa tullaa informoiduksi siitä mitä maailmassa todella tapahtuu tänään.

NATIONAL SUICIDE: MILITARY AID TO THE SOVIET UNION, by Antony C. Sutton.

Jos Amerikassa olisi rehellinen lehdistö, tämän kirjan sisältö olisi etusivun uutinen maan jokaisessa suuressa sanomalehdessä. Mikä olisi sensaatiomaisempaa kuin dokumentoidut todisteet että Neuvostoliiton sotateollinen kompleksi oli Lännen, ensisijaisesti Yhdysvaltojen perustama? (Kovakantinen, 283 sivua.)

KISSINGER ON THE COUCH, by Phyllis Schlafly and Admiral Chester Ward.

Lopullinen analyysi, sekä psykologinen että strateginen, miehestä jolla on lähes täydellinen valta USA:n ulko- ja puolustuspolitiikasta: Kuinka hän nousi valtaan kansainvälisen ja tieteellisen eliitin tukikohdasta; kuinka hänestä tuli ensisijainen voima SALT-aserajoitus-sopimuksessa joka on siirtänyt Yhdysvallat toiselle sijalle ydinaseiden määrässä; ja kuinka Kissinger on jatkuvasti pettänyt Kongressia ja amerikkalaisia. (Kovakantinen, 846 sivua.)

NONE DARE CALL IT CONSPIRACY, by Gary Allen.

Tätä kirjaa, joka on kirjoitettu Suuren Salaliiton oppikirjaksi, on myyty neljä miljoonaa kopiota paperikantisena. Se tarjoaa paljon laajemman kuvan Sisäpiirin manipuloinneista rahamaailmassa ja hallituksessa kuin The Rockefeller File. Kovakantisessa versiossa on paljon materiaalia jota paperikantisessa ei ole, mukaan lukien CFR:n jäsenet ja johtajat, Bilderberg-ryhmän osanottajat. (Kovakantinen, 190 sivua.)

Tulossa:

THE KISSINGER FILE.

WALL STREET AND THE BOLSHEVIK REVOLUTION, by Antony C. Sutton.

Hänen aiemmassa kirjassaan, National Suicide, osoitettiin että Neuvostoliiton sotakone oli Lännen luoma. Tässä kirjassa, Professori Sutton käyttää hallituksen dokumentteja jotka ulottuvat yli viidenkymmenen vuoden taakse osoittaakseen että tämä ei ollut sattumaa, vaan tarkoituksellista politiikkaa Bolshevistisen vallankumouksen ajoista lähtien, jolloin rikkaat ja mahtavat amerikkalaiset rahoittivat ensimmäisen kommunistisen valtion perustamisen. (Kovakantinen, 228 sivua.)

WALL STREET AND F.D.R., By Antony C. Sutton.

Myytinluojat ja historian uudelleen kirjoittajat ovat saaneet amerikkakaisten sukupolvet uskomaan että Franklin Delano Roosevelt, vallitsevan Järjestelmän perillinen, oli "luokkapetturi" varallisuutta vastustavien ohjelmiensa vuoksi. Professori Sutton osoittaa että päinvastainen on totta: FDR nostettiin valtaan super-rikkaiden toimesta, jotka todellisuudessa laativat hänen New Dealinsa edistääkseen fasisti-sosialistista hallitusta joka eliminoisi heidän kilpailijansa. (Kovakantinen, 200 sivua.)

RICHARD NIXON: THE MAN BEHIND THE MASK, by Gary Allen.

Tämä mies on mennyt, mutta vallitseva Järjestelmä joka loi Nixonin ja sitten tuhosi hänet pysyy vallassa. Jokaisen äänestäjän pitäisi lukea tämä kirja ymmärtääkseen kuinka sosialisti-fasistiset poliittiset manipuloijat jotka toimivat kulissien takana ovat pettäneet ruohonjuuritason äänestäjät. (Paperikantinen, 364 sivua.)

THE NAKED CAPITALIST, by W. Cleon Skousen.

Ensimmäistä kertaa, korkea-arvoinen sosialisti, Professori Carroll Quigley Georgetownin Yliopistosta, on myöntänyt salaliiton olemassaolon super-rikkaiden joukossa. Quigley kirjoitti 1 500-sivuisen kirjan jossa dokumentoidaan tätä "kapitalistien" juonta luoda kollektiivinen diktatuuri Amerikkaan. Tarkastellessaan Quigleyn kirjaa, Tragedy And Hope, Skousen lainaa hämmästyttäviä todisteita jotka Quigley on kerännyt. (Paperikantinen, 130 sivua.)

WORLD WITHOUT CANCER: THE STORY OF VITAMIN B17, by G. Edward Griffin.

Me emme ole siinä asemassa että voisimme kommentoida tämän kaksiosaisen kirjan lääketieteellistä sisältöä, joka väittää että syöpä on puutostauti kuten keripukki tai pellagra joka voidaan ehkäistä. Mutta todisteet jotka on kerätty tänne, osoittaakseen että Rockefellerien hallitsema lääkekartelli on alistanut tieteen suojellakseen poliittisia etuja ovat järkyttäviä ja vakuuttavia. (Paperikantinen, 592 sivua.)


Takaisin