The Rockefeller File

LUKU 11: Suuri energia-petkutus

"Hulluin käsitys joka on iskenyt tähän maahan pitkään aikaan... on että bensiinin, lihan ja muiden asioiden niukkuus ovat huono asia amerikkalaisille. Se mitä Amerikka tarvitsee on lisää niukkuutta."

- James Reston (CFR), New York Times

Annettuaan pyörille vauhtia jotta luotaisiin kansainvälinen kontrolli ruokaan ja väestöön, Rockefellerit ovat sitten tehneet liikkeensä erittäin tärkeällä energia-sektorilla. Kuten Tri. Medford Evans on huomauttanut: "Energia saa maailman rullaamaan." Ja hän lisää ilmiselvän mutta elintärkeän faktan: "Se joka kontrolloi sitä mikä saa maailman rullaamaan, kontrolloi maailmaa." Toisin sanoen, kun Uusi maailmanjärjestys kontrolloi planeetan energiaa, maailman diktatuuri perustetaan.

Kolumnisti Paul Scott informoi meitä: "Sitten kun konsepti kansainvälisestä politiikasta elintarvikkeiden valvonnasta on hyväksytty YK:n jäsenten toimesta, Kissinger sitten suunnittelee liikettä luodakseen tämän saman konseptin öljyyn ja lopulta kaikkeen energiaan maailmassa."

Sinä muistat että edellisessä luvussa me lainasimme Hra. Scottin raporttia että Kissinger uskoo että hallitsemalla energiaa, erityisesti öljyä, Sisäpiirin jäsenet pystyvät hallitsemaan kansakuntia ja niiden talousjärjestelmiä; ja että tällainen öljy- ja rahajärjestelmän kansainvälinen kontrolli voisi tuoda maailmanhallituksen seuraavien viiden vuoden aikana.

Mutta tämän Rockefeller-Kissinger -pelisuunnitelman mukaan, ennenkuin öljy voidaan internationalisoida, täytyy olla kriisi joka uhkaa tuoda maailmanlaajuisen laman. Muista, "Kriisit... auttavat keskittämään valtaa Liittovaltiolle." On vain vähän epäilystä etteikö tämä nykyinen kansainvälinen öljykriisi olisi tarkoituksellisesti aikaansaatu. Se oli suunniteltu alusta loppuun saakka. Tähän suunnitteluun liittyy tyypillinen byrokraattinen idioottimaisuus joka oli tarkoitettu luomaan seuraukset jotka se väistämättä loi tai sitten ei; sekä Rockefellerien agenttien vehkeilevälle suunnitelulle jotka kaiken aikaa tiesivät tarkkaan mitä he olivat tekemässä.

Toisin kuin tuomiopäivän julistajien loitsut, öljy ei ole loppumassa Amerikasta. Kuten Don Oakley Copley News Servicestä huomauttaa: "Jokaista barrelia kohden jonka Yhdysvallat on kuluttanut siitä lähtien kun Eversti Drake porasi ensimmäisen lähteen vuonna 1859, ainakin toinen barreli on vielä maan sisällä." John Knightin mukaan, joka on Knight-sanomalehtien toimituksen puheenjohtaja: "Sadan miljardin barrelin öljyvarantoja pidetään varovaisina arvioina, kun taas eräät tutkimukset antavat luvuksi useita satoja miljardeja barreleita, ilman liuskeöljyä."

Ymmärsitkö? Me istumme useiden satojen miljardien öljyvarantojen päällä, ja lisäksi tulee liuskeöljy. Kuitenkin, tänään Yhdysvallat kuluttaa ainoastaan kuusi miljardia barrelia öljyä vuodessa.

Liuskeöljy on huokoisessa kalloissa. Sisäministeriö arvioi, että meidän "helposti hyödynnettävät liuskeöljyvarat ovat suuruudeltaan kahdeksankymmentä miljardia barrelia, ja liuskeöljyvarat jotka voidaan hyödyntää teknologiaa parantamalla ovat suuruudeltaan kuusisataa miljardia barrelia." Tämä 600 miljardia barrelia riittää ainakin sadaksi vuodeksi nykyisellä kulutuksella. Kuitenkin, suurin osa USA:n liuskeöljyvaroista ovat Liittovaltion mailla Wyomingissa, Coloradossa ja Utahissa. Mitään niistä ei hyödynnetä kaupallisesti koska Liittovaltio on ollut hyvin hidas -- jotkut sanovat että epäilyttävän hidas -- salliakseen tämän elintärkeän luonnonvaran kehittämisen.

Me olemme kirjaimellisesti öljyn saartamia. U.S. News & World Report kertoi jo 22.11.1971 että meillä on meren alla olevaa öljyä noin 780 miljardia barrelia. Tähän ei tietenkään sisälly Alaskan arvioidut 20 miljardin barrelin öljyvarat. Jos lasketaan yhteen merenalaiset öljyesiintymät, Alaskan öljyesiintymät, sekä helposti hyödynnettävä liuskeöljy, Yhdysvalloilla on 880 miljardin barrelin öljyvarat. Nykyisellä kulutuksella, laskimeni sanoo että tämä riittää ainakin vuoteen 2121 saakka. Kukaan meistä ei elä niin kauan. Varmasti me kykenemme kehittämään vaihtoehtoisia energiamuotoja siihen mennessä!

Miksi on niin, kysýy taloustieteilijä Tom Rose, että vaikka meillä on ollut yli kolmesataa vuotta jatkuvaa aineellista edistystä Amerikassa, ilman polttoainepulaa, me äkkiä törmäämme öljykriisiin vuonna 1973? Jos Amerikalla on runsaat polttoainevarat, miksi niitä ei ole runsaasti saatavilla? Voisiko olla, kysyy Professori Rose, että historiallinen prosessi jonka avulla nämä varannot on saatu käyttökelpoisiksi on muuttunut? Hän huomauttaa:

"Historiallisesti, energiaa Amerikassa ovat tarjonneet voittoa tavoittelevat yksityiset yrittäjät ja voittoon sitoutuneet korporaatiot. Nämä riskinottajat ovat investoineet miljoonia ja miljoonia dollareita joka vuosi pitkän tähtäimen suunnitelmiinsa tyydyttääkseen yhä kasvavan amerikkalaisten energiantarpeen. Historiallisesti, he ovat sopeuttaneet tuotantosuunnitelmansa hinta-signaaleihin joita saadaan markkinoilta. Kolmen vuosisadan ajan tämä vapaiden markkinoiden prosessi on ollut menestyksekäs. Ja kilpailevat energialähteet ovat aina tarjonneet runsaasti energiaa kohtuulliseen hintaan."

Viime vuosikymmeninä, kuitenkin, byrokraatit ja poliitikot ovat sekaantuneet markkina-prosessiin. Kuten Professor Rose huomauttaa: "Viimeisten kahden tai kolmen vuosikymmenen aikana -- erityisesti vuoden 1955 jälkeen, jolloin FPC (Federal Power Commission) alkoi kontrolloida öljyn ja kaasun hintoja tuotantopaikoilla -- energian ostajat ovat kohdanneet merkkinoiden ulkopuolisia signaaleja... Sota Lähi-idässä tai USA:n vauraus ei ole aiheuttanut nykyistä energiakriisiä. Sen aiheutti poliitikkojen sekaantuminen asioihin."

Tämä viimeinen kohta on niin tärkeä sotkun ymmärtämisen kannalta että me haluamme toistaa sen. Öljyä kuluttavat amerikkalaiset eivät aiheuttaneet energiakriisiä. Meidän vaurautemme ei saanut sitä aikaan. Poliitikkojen sekaantuminen (eräät nerokkaimmista suunnittelijoista ympärillämme, me voisimme lisätä) tekivät sen.

Oletko kuullut Rockefellerien, Standard Oilin toimitusjohtajien, tai edes muiden öljyä tuottavien maiden huutavan suoraa huutoa siitä tosiasiasta että joukko papereita pyörittäviä byrokraatteja on niin vääntänyt kieroon tuotannon ja kysynnän realiteetit että nyt meillä on maailmanlaajuinen kriisi? Kyllä, Mobil on julkaissut muutaman mainoksen jossa vihjataan tähän. Mutta, jos Rockefellerit todella haluaisivat osoittaa millainen silminnähtävä petos tämä energiakriisi todella on, he tekisivät 60 minuutin dokumenttiohjelman ABC:llä, NBC:llä ja CBS:llä. Sen sijaan, nämä kanavat yrittävät saada yleisön uskomaan että olemme kuluttamassa Exxonin viimeistä gallonaa.

Eräs suuria tekosyitä hallituksen massiiviseen sekaantumiseen energia-varantojen kehittämiseen ja markkinointiin on ollut ympäristöliike. Nämä "kriisit" joita käytettiin estämään merenalaisten öljyesiintymien kehittämistä alkoivat Santa Barbaran öljyvuodon myötä vuonna 1969. "Liberaali" media alkoi kuvata Santa Barbaran öljyvuotoa suurempana katastrofina kuin paiserutto. Uutisten katselijoita piinattiin joka ilta sydäntä särkevillä kuvilla öljyn tahrimista lokeista.

Santa Barbaran öljyvuodon tutkimiseen osallistui neljäkymmentä johtavaa tiedemiestä Tri. Dale Straughanin alaisuudessa, joka on meribiologi Eteläisen Kalifornian Yliopistosta. Tämä 250 000 dollaria maksanut tutkimus tuotti 900-sivuisen raportin jossa julistettiin: "Sen lisäksi että öljyvuodon aiheuttamaa vahinkoa oli suuresti liioiteltu, siellä missä vahinko oli tapahtunut, luonto oli palannut normaaliksi."

Tri. Straughanin ja hänen tiiminsä tekemät johtopäätökset salattiin. Brinkley, Cronkite ja muut jotka olivat tehneet tästä onnettomasta vuodosta kansallisen kauhukertomuksen, olivat niin kiireisiä lyömään rumpua pysäyttääkseen kaikki merenalaiset poraukset että heillä ei ollut aikaa kertoa vähemmän dramaattista, tositarinaa siitä mitä Santa Barbarassa todella tapahtui. He olivat liian kiireisiä mainostaessaan niukkuutta -- hallituksen puuttumista asioihin -- raportoidakseen että 14 000 merenlaisesta porauskaivosta, kolmessa on ollut vakava öljyvuoto.

Tämä valheellinen propaganda Santa Barbaran öljyvuodosta oli tekosyy jota Nixonin hallitus käytti supistaakseen merenalaisia porauksia, ei ainoastaan Santa Barbaran kanavassa vaan kaikkialla maassa. Aivan kuten se oli tehnyt aiemminkin, hallitus antautui roskajoukon huudolle ja pysyi hiljaa tunnetuista faktoista. Vaikka öljyn ja kaasun kulutus kasvoi joka vuosi, Nixon rajoitti tarjontaa. Jokainen jolla on edes alkeelliset tiedot taloudesta tietää että jos kysyntä kasvaa samalla kun tarjonta ja hinta pysyy samana, väistämätön seuraus on niukkuus. Isännät tiesivät mitä tekivät, ja he tekivät näin siitä huolimatta.

Mutta merenalaisten porausten estäminen ei ollut ainoa tekijä jossa Santa Barbaran öljyvuoto auttoi niukkuutemme luojia. Tämän "ekologisen katastrofin jälkimainingeissa", senaattori Henry Jackson Henry Jackson Washingtonin osavaltiosta sai läpi usein torjutun lakialoitteensa perustaa ympäristönsuojelun kansallinen politiikka sekä luoda Council on Environmental Quality (ympäristön tilaa valvova neuvosto). Ensisilmäyksellä tämä asetus näyttää viattomalta. Mutta, kuten Dan Smoot kertoo teoksessaan The Business End of Government:

"...se oli nukkuva, kuten aktivisti-asianajajat innokkaasti kutsuivat sitä sen jälkeen kun se oli turvallisesti kirjattu lakiin. Tämä asetus antoi aktivisteille oikeudet vetää suuria firmoja oikeuteen kaikkialla Yhdysvalloissa..."

Tämä laki määritteli ympäristön niin epämääräisesti että se antoi Liittovaltion oikeusistuimille miltei rajattoman vallan kumota virastojen toimet ja Kongressin säätämät lait. Yksikään firma ei voi ryhtyä mihinkään suurempaan projektiin ilman että sopisi ensin hallituksen viraston kanssa luvista, lisensseistä, toiminta-oikeuksista (rights-of-way leases), maan vuokraamisesta, julkisten teiden käytöstä (use of public thoroughfares), ja niin edelleen. Jokainen ryhmä jossa on vähintään kaksi jäsentä ja jotka ovat halukkaita palkkaamaan asianajajan, voivat vetää hallituksen viraston oikeuteen, väittäen että, annettuaan luvan firman projektille, virasto ei ole onnistunut noudattamaan lakia ympäristön suojelemiseksi, kuten National Environmental Policy Act vuodelta 1969 vaatii. He voivat vaatia oikeuslaitosta pysäyttämään firman toimet siihen asti kunnes hallituksen virasto ehdottaa vaihtoehtoista lähestymistapaa.

Tätä Jacksonin Asetusta (Jackson Bill), jota Nixon kieltäytyi kumoamasta, käytettiin viivästyttämään Alaskan öljyjohdon rakentamista viidellä vuodella. SIllä tekosyyllä että pidettäisiin tundra neitseellisenä karibuille, ekomaanikot pidättelivät tätä öljyputki-projektia oikeudessa. Keski-Alaskan tundran läpi kulkeva öljyputki on yhtä silmiinpistävä kuin lanka joka pujotetaan golf-radan kahdeksannelta reiältä yhdeksänteen reikään -- ja yhtä haitallinen riistalle. Mutta Jacksonin ympäristölaki ei antanut radikaaleille ainoastaan arvostusta oikeusistuimessa, vaan juridisen kerhon joka julisti että kaikki edistykseen pyrkivät ovat syyllisiä kunnes heidät todetaan syyttömiksi.

Yleisen suuttumuksen kohteena, Kongressi lopulta toimi sallien öljyjohdon rakentamisen. Joten, viiden vuoden viivytyksen jälkeen, me voimme odottaa että raakaöljy alkaa virrata putkessa vuoden 1978 tienoilla. Mutta jos Nixonin hallitus ei olisi hymyillen antautunut ekomaanikoiden vaatimuksille, Alaskan raakaöljyä virtaisi jalostamoihin miljoonan barrelin päivävauhtia -- mikä sattuu olemaan melkein sama määrä jonka Yhdysvallat tuo Lähi-idästä. Tarpeetonta sanoakaan Sierra Club ei ole kovin suosittu Alaskassa.

Eräs kaikkein tärkeimpiä liikkeitä pyrkimyksessä luoda keinotekoinen polttoainepula tapahtui kesäkuussa 1970, jolloin Nixon allekirjoitti poikkeuslain jossa perustettiin Ympäristönsuojeluvirasto (Environmental Protection Agency). Edustajainhuoneen määrärahojen alakomitea (House Appropriation Subcommittee) on nyt julkaissut alustavan raportin EPA:n 9 000 virkamiehen toimista. Siinä julistetaan:

"Alakomitea on vakuuttunut että Environmental Protection Agencyllä on ollut merkittävä rooli nykyisessä energiakriisissä. Hyväksymällä liiallisen rajoittavat valtion suunnitelmat, joissa vaaditaan tiukkoja ympäristösäädöksiä (meeting of primary and secondary ambient air standards at the same time), on johtanut siihen että teollisuus joutuu siirtymään hiilestä vähemmän rikkiä sisältäviin polttoaineisiin. Nämä lisääntyneet vaatimukset öljylle ja kaasulle ovat olleet merkittävä tekijä meidänm nykyisissä polttoaine-ongelmissa."

Lisäksi, autojen päästörajoitukset jotka tämä virasto on ottanut käyttöön ovat suuresti lisänneet polttoaineelle annettuja vaatimuksia, jonka tarjonnasta on puutetta ja joka luultavasti vaatii säännöstelyä.

Hra. Nixonin Environmental Protection Agency, ilmasaasteiden hallinnan nimissä, on pakottanut autonvalmistajat asentamaan moottoreihin kaikenlaisia polttoainetta kuluttavia lisälaitteita. Seurauksena tankillisella pääsee kulkemaan ainakin 20 % lyhyemmän matkan, ja ottaen huomioon että on melkein mahdotonta pitää tällaista konetta kunnolla viritettynä, menetys saattaa olla niinkin paljon kuin 50 %.

Shirley Scheiblan, Barron's -lehden Washingtonin toimittajan mukaan, laitteet jotka EPA määräsi autoihimme kuluttavat 300 000 ylimääräistä barrelia polttoainetta päivässä; vuoteen 1980 mennessä, kontrolli tämä vaatii kaksi miljoonaa gallonaa ylimääräistä polttoainetta päivässä. Sillä välin, Liittovaltion määräämä lyijyn vähentäminen polttoaineessa on vähentänyt polttoaineen tehokkuutta toiset 20 %. Eivätkä asiantuntijat edes ole yksimielisiä siitä että vähentävätkö vaaditut lisälaitteet saasteita. Jotkut ajattelevat että nettovaikutus on saasteiden lisääntyminen. Me emme teeskentele tietävämme, mutta näyttää siltä että jos automme kuluttavat kaksi kertaa enemmän polttoainetta, pakoputkesta tulevien saasteiden kokonaismäärä on luultavasti kasvanut.

Kymmenen tuhatta itsenäistä öljy-yhtiötä Yhdysvalloissa poraavat 80 % lähteistä. Hallituksen, tai "kansan hallitsema öljyteollisuus", käytännössä, tarkoittaa että Rockefellerit hallitsevat kilpailijoitaan. Se tarkoittaisi kuolinsoittoa itsenäisille yhtiöille, ja loisi Yhden Suuren Öljy-Yhtiön Rockefellerien Huoneen hallinnan alla. Kyllä, kilpailu on syntiä.

Jos sinulla on vielä minkäänlaisia epäilyksiä siitä etteivätkö Rockefellerit edistäisi energiapulaa vallan ja voiton saavuttamiseksi, pohdi sitä tosiasiaa että he ovat rahoittaneet niin sanottuja vihollisiaan, ekomaanikkoja.

Uskomatonta, sinä sanot? Tuota, se on totta. Ja syistä jotka ovat jotakin muuta kuin se että Rockefellerit rakastavat sinistä taivasta ja kutistuvia voittoja. Tämä "ympäristölaki" joka junnattiin Kongressin läpi pohjautui lukemattomien "asiantuntijoiden" lobbaukseen. Näiden "kansalaislobbarien" kokoaminen yhteen vaatii paljon rahaa; ja toisin kuin useimpien tällaisten ryhmien valheellinen julkisuuskuva antaa ymmärtää, nämä dollarit eivät tule koululapsilta jotka lahjoittavat ruokarahansa -- tai edes Yliopistojen opiskelijoilta jotka luopuisivat kaljarahoistaan. Lahjoitukset joiden avulla taistellaan "vakiintuneita intressejä" vastaan tulee suurelta osin näiltä samoilta vakiintuneilta intresseiltä, sekä säätiöiltä joita he ovat luoneet. Muista, mitä enemmän kontrollia, sitä enemmän niukkuutta; ja kun öljystä ja bensiinistä tulee pulaa, hinnat nousevat taivaisiin.

Noin kolmannes bensiini-gallonan kustannuksista menee öljy-yhtiöille. Kun bensiinin hinta nousee dollariin gallonalta, kuten useimmat asiantuntijat arvioivat, Standard Oilin osuus on paljon suurempi kuin silloin kun hinta on 35 centtiä.

Kongressin kuulemistilaisuudessa koskien vuoden 1969 Ympäristölakia (National Environmental Policy Act of 1969), kukaan muu kuin J.C. Harrar, Rockefeller Foundationin presidentti (ja CFR:n jäsen, tietysti), ei kannattanut sitä että YK loisi kansainvälisen ohjelman maailmanlaajuisen saastumisen käsittelemiseksi. Muut lobbarit jotka liittyivät kuoroon vaatien lisää hallituksen kontrollia olivat Ford-säätiön rahoittamia, joka on läheisemmin sidoksissa Rockefellereihin kuin kaksi teiniä drive-in -elokuvateatterissa. Edward Rogers, Ford-säätiön tukeman Ympäristön puolustusrahaston (Environmental Defense Fund) yleinen neuvonantaja, itse asiassa kannatti autojen (valmistuksen ja käytön?) kansainvälistä kontrollia.

Todistukset joita me olemme kuulleet tällaisissa kuulemistilaisuuksissa ja listat niistä jotka ovat paikalla ovat vanhan kertausta. Tavalla tai toisella kaikki jotka ilmaantuivat paikalle kannattivat Liittovaltion kontrollin lisäämistä koskien "ympäristöä" -- mikä tarkoittaa käytännössä sitä että Liittovaltio hallitsee melkein kaikkea ja kaikkia. Eräät puhujat, jotka olivat vähemmän kaunopuhaisia kuin heidän mentoronsa, vaativat rohkeasti kapitalistisen järjestelmän tuhoamista; toiset ehdottivat että "kansallisia" tai "kansainvälisiä" suunnittelutoimistoja tarvitaan saatumisen hillitsemiseksi.

Kovaäänisillä marxisteilla on suhteellisen vähän vaikutusvaltaa Kongressissa, tietysti. Ne ovat korporaatio-sosialistit Brooks Brothersin puvuissa jotka ovat aidosti vaarallisia. He antavat niille uskottavuutta, arvovaltaa, sekä Rockefellerin kompleksin taloudellisen tuen, ja sinä voit olla varma että Kongressi kuuntelee heitä hyvin tarkkaan.

Vaikka se näyttää olleen olemassa ikuisuuksien ajan, ympäristöliike ilmaantui kansalliselle näyttämölle miltei yhdessä yössä. Viisi vuotta sitten, edes yksi ihminen tuhannesta ei ollut kuullut sanaa "ekologia". Mutta äkkiä meidät kaikki oli tarkoitus saada paniikkiin saasteiden limaisen käden toimesta joka tukehduttaa meidät kun me olemme unessa.

Tämän "spontaanin" liikkeen suuret rahoittajina olivat lukuisat Rockefellerin säätiöt, Rockefellerin hallitsema Ford Foundation, Rockefellerin hallitsema Carnegie Foundation ja Rockefellerin hallitsema Mellon Foundation (Gulf Oil). Innokkaimpien kannattajien joukossa olivat Roberto Anderson Atlantic Richfieldistä (CFR) ja Henry Ford II Ford Motor Companystä (myös CFR:n jäsen).

Ympäristöliikkeen tärkein rahoittaja on ollut Ford Foundation, jonka melkein kaikki luottamusmiehet ovat CFR:n jäseniä. Se on kaatanut miljoonia dollareita kaikenlaisen väestösuunnittelun ja ympäristö-kontrollin tyrkyttämiseen.

Ford-säätiö antoi 2 000 000 dollaria Energy Policy Projectille auttaakseen sitä luomaan Liittovaltion energiapolitiikan. Se odotti saavansa aikaan tuloksia ja sai ne. Ford myös antoi 309 000 dollaria Yleisten intressien lakikeskukselle (Center for Law in the Public Interest) ja 162 000 dollaria Royal Institute of International Affairsilla (englantilaisten vastine CFR:lle) jotta nämä tutkisivat öljy-yhtiöiden roolia energiamarkkinoilla!

Tehokkain organisaatio joka käyttää juridisia toimenpiteitä (law suits) pakottaakseen nollakasvuun tässä maassa estämällä öljynjalostamoiden, lentokenttien, ostoskeskusten, asuntojen rakentamisen, sekä kaiken muun kehityksen -- on Sierra Club. Se oli useiden vuosien ajan arvostettu ryhmä joka ptrki rehellisesti suojelemaan ja säilyttämään metsiä ja villieläimiä, kunnes poliittiset radikaalit ottivat sen hallintaansa. Nyt, hyödyntäen Ympäristölakia, se on oikeuslaitoksen avulla saanut sadat tuhannet työläiset menettämään työnsä.

Tämä Sierra Clubon äärimmäinen symboli ekologia-liikkeen taistelussa "suuria korporaatioita" vastaan. Rahaa sen niin sanotulle humanitaariselle ristiretkelle lahjoittaa -- sinä arvaat -- Ford Foundation. Ford-säätiö lahjoitti Sierra Clubin juridiselle rahastolle (Legal Defense Fund) 98 000 dollaria vuonna 1971 ja 143 000 dollaria vuonna 1972, ja Rockefellerit ovat myös antaneet rahaa Sierra Clubin juridiselle rahastolle.

Ford Foundationin jälkeen, johtavie ekologia-liikkeen perustajia ovat Rockefellerien eri säätiöt. The Rockefeller Brothers Fund, Rockefeller Foundation ja Rockefeller Family Fund auttavat kaikki suuresti ympäristö-vallankumousta jonka ansiosta Standard Oil tekee niin paljon rahaa ajamalla bensiinin hinnan korkeuksiin.

Me ymmärrämme että tämä kaikki kuulostaa ohjelmalta "Believe It or Not". Mutta tässä on faktat:

Vuonna 1969, Rockefeller Foundation lahjoitti 250 000 dollaria Kansallisten tieteiden akatemialle (Academy of National Sciences); 200 000 dollaria Amerikan suojelu-yhdistykselle (American Conservation Association); 60 000 dollaria ational Audubon Societylle; ja, 25 000 dollaria Conservation Fundille.

Vuonna 1970, Rockefeller Brothers Fund lahjoitti 500 000 dollaria Population Councilille. Rockefeller Foundation lahjoitti 10 000 dollaria Sosiaalisen tutkimuksen uudelle oppisuunnalleNew School for Social Research, ja 10 000 dollaria Population Reference Bureaulle.

Vuonna 1971, Rockefeller Foundation lahjoitti 300 000 dollaria Hiljaisemman kaupungin kansalaisille (Citizens for a Quieter City); 23 200 dollaria Columbian Yliopiston Politiikan tutkimuslaitokselle; 500 000 dollaria Conservation Foundationille; 152 000 dollaria Ympäristö-lain instituutille; 50 000 dollaria MIT:lle (Massachusetts Institute of Technology); ja, 1 000 000 dollaria Population Councilille.

Vuonna 1972, Rockefeller Family Fund lahjoitti 10 000 dollaria Luonnonvarojen puolustamisneuvostolle (National Resources Defense Council) ja 42 750 dollaria Sierra-Clubin juridiselle rahastolle. Rockefeller Foundation lahjoitti 25 000 dollaria MIT:lle ympäristötutkimukseen, ja Rockefeller Brothers Fund lahjoitti 500 000 dollaria Amerikan suojelu-yhdistykselle.

Ja, vuonna 1973, Rockefeller Foundation lahjoitti 500 000 dollaria Population Councilille ja 25 000 dollaria Population Crisis Committeelle. Rockefeller Brothers Fund lahjoitti 250 000 dollaria Population Councilille ja 25 000 dollaria Population Institutelle.

Pitäisi mainita että säätiöillä ei ole lupa rahoittaa poliittista aktiviteettia. Jos lakia noudatettaisiin, nämä säätiöt menettäisivät verovapauden. Mutta älä pidätä henkeäsi kunnes näin tapahtuu. IRS kohtelee sinua ja Rockefellereitä eri tavalla.

Tyypillistä pohjavettä (tai: pötypuhetta) jota nämä Rockefellerien rahoittamat organisaatiot rahoittavat on tämä Los Angeles Timesin raportti 27.8.1975:

"Amerikkalaisten täytyy syödä vähemmän, siirtyä autoista polkupyöriin, sekä omaksua muita vyötä tiukentavia menetelmiä seuraavalla vuosikymmenellä koska energian niukkuus on tullut jäädäkseen, tutkimuksen mukaan jonka Aspen-Instituutti on julkaissut. Tutkimuksen kirjoittaja, Abraham M. Sirkin, entinen Ulkoministeriön politiikan ja suunnittelu-henkilökunnan jäsen, ennustaa että nämä leikkaukset tuovat terveemmän sukupolven Amerikkaan."

Aspen-Instituuttia, me toivomme että et ylläty, rahoittaa Rockefeller Brothers Fund.

Rockefellerit eivät ole ainoita öljy-intressejä jotka auttavat rahoittamaan näennäisen öljyä vastsutavaa ekologia-liikettä. Suuria lahjoittajia ovat olleet Gulf Oil Foundation, Humble Companies Charitable Trust, Mobil Foundation, sekä Union Oil of California Foundation. Nämä kaikki, tietysti, ovat joko Rockefellerien hallitsemia tai sidoksissa Rockefellereihin CFR:n kautta. Nämä ryhmät pohjimmiltaan kustansivat lainsäädännön joka tappoi autojen hankkiman mailimäärän (which has killed the mileage obtained by automobiles). Mutta, lopulliset panokset ovat paljon suurempia -- jatkuvan energiakriisin käyttäminen verukkeena Uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi.

Ralph Nader, mies joka aikoinaan kertoi yleisölle että se mitä me tarvitsemme on "jonkinlainen kommunismi", on myös Rockefellerin verkoston rahoittama yrityksessään tuhota vapaa markkinatalous. Ryhmien joukossa jotka häntä rahoittavat, ovat Ford Foundation ja Field Foundation, molemmat sidoksissa CFR:ään. Todellisuudessa Nader ei taistele Vallitsevaa järjestelmää vastaan. Hän työskentelee sen puolesta. Business Weekin artikkelin mukaan joka otettiin mukaan Kongressin pöytäkirjoihin 10.3.1971, John D. Rockefeller IV on Naderin neuvonantaja.

Luonnollisesti, bensiinin niukkuus jota on keinotekoisesti aiheutettu Yhdysvalloissa on saanut meidät riippuvaiseksi ulkomaisesta öljystä. Rauhoitellakseen vihaista yleisöä, on ollut paljon puhetta luopua poliittisista rajoituksista sekä saavuttaa "energia-omavaraisuus". Se on puhtaasti savuverho. Samalla kun he puhuvat omavaraisuudesta, Rockefellerin salaliittolaiset vehkeilevät pitääkseen meidät riippuvaisina ulkomaisesta öljystä. Loppujen lopuksi, he omistavat tai markkinoivat suurinta osaa tästä ulkomaisesta öljystä.

Wall Street Journalissa 6.6.1974, Henry Kissinger myönsi että puheet "energia-omavaraisuudesta" olivat petosta. Project Independence on pelkästään väliasema matkalla kohti uutta Ei-itsenäisyys -projektia (Project Inter-dependence), ja Maailman energia-konferenssissa Detroitissa syyskuussa 1974, Presidentti Ford, puhuen ilman silminnähtäviä vatsastapuhujan naruja, julisti: "Minä pyydän teitä kaikkia vastaamaan haasteeseen ja esittämään maailmalle omat ehdotuksenne globaaliksi energia-strategiaksi. Riippumatta siitä että kutsutteko te sitä nimellä Project Interdependence, tai jollakin muulla nimellä, se ei ole tärkeä kohta." Se on tämä "itsenäisyys" joka on tärkeää. Nämä tahallaan aiheutetut koskien energiaa, ruokaa, ja väestöä ovat verukkeita, jotka Sisäpiiriläiset ovat pystyttäneet jotta ne voitaisiin kukistaa ja "Uusi maailmanjärjestys" perustaa. Kyllä, kriisit ovat suuria keskittäjiä.

Kissingerin suunnitelma ohjata kansainvälistä politiikkaa öljyn avulla alkaa nousta esiin, ja, kuten Paul Scott huomauttaa: "Se on eräs kaikkein jännittävimmistä tarinoista aikanamme."

Paul Scottin mukaan, Maailmanpankki on arvioinut että Läntisten dollarien virta öljyntuottajille Lähi-idässä "on 100 miljardia dollaria vuodessa, eli enemmän kuin kaikki amerikkalaiset investoinnit ulkomailla. Käyttäessämme vahvimpia termejä, Lähi-idän öljyntuottajat ovat keränneet niin paljon varallisuutta läntisiltä teollisuusmailta että he pystyisivät -- jos hinnat pysyvät ennallaan -- ostamaan heidät ulos markkinoilta vuoteen 1980 mennessä."

Samalla kun OPEC saa haltuunsa suurimman osan maailman öljystä ja rahoista, Kissinger näkee riidan kehittymisen öljyntuottajien ja kuluttajien välillä, raportoi Scott, josta nousee "öljyn tuotannon, hinnoittelun ja jakelun internationalisointi." Se olisi lopullinen monopoli.

Hyvin mahdollisesti arabisheikkejä käytetään hyväksi aloittamaan sota Lähi-idässä. Muista, Kissingerin tiedetään sanoneen että me saattaisimme hyökätä Lähi-itään jos tukee öljysaarto. Nykyaikaisilla aseilla joita me myymme sheikeille tästä sodasta tulisi verinen, erityisesti jos sitä, kuten Vietnamin ja Korean sotaa, käytäisiin YK:n lipun alla. Lopputulos, tietysti, olisi "öljyn internationalisointi".

Taas kerran, ainoastaan naivit ajattelevat että Rockefellerit laittavat agenttinsa järjestelemään "öljyn internationalisointia" jotta öljypohatat voitaisiin riisua omistuksistaan. Tällaisten uhkakuvien pitäisi saada maailman jokaisen itsenäisen öljyn kehittäjän (oil developer) huolestumaan. Kilpailu on yhä syntiä, ja monopoli on yhä Rockefellerin pelin nimi.

Samalla kun Harmagedonia ollaan järjestelemässä Lähi-idässä, Rockefellerit valmistelevat antavansa John Q. Taxpayerille laskun maailman öljyn niukkuudesta. Tarina Chicago Tribune -lehdessä 2.10.1974, on otsikolla "Yhdysvallat tukemassa uutta keinoa maksaa maailman öljylasku -Simon". Valtiovarainministeri William Simon, kansainvälinen pankkiiri ja CFR:n jäsen, kertoi Maailmanpankin johtajille ja Kansainväliselle valuuttarahastolle että jos "kehittyneillä kansakunnilla" on vaikeuksia maksaa öljylasku, heidän ei tarvitse katsoa kauemmaksi kuin amerikkalaisen veronmaksajan suuntaan. "Jos on olemassa selkeää tarvetta kansainvälisten lainamekanismien lisäämiseksi, Yhdysvallat tukee niiden perustamista," hän sanoi.

Kissinger-Rockefeller -suunnitelman mukaan, amerikkalaiset maksavat laskut useammalla kuin yhdellä tavalla. Ilman lehdistö olisi valitellut asiaa mitenkään, Kissinger tapasi kansainvälisen energiaviraston jäseniä ja lupasi jakaa öljymme heidän kanssaan siinä tapauksessa että Rockefellerit lavastavat uuden arabien öljyboikotin. Kolumnisti Paul Scott paljastaa:

"Öljyn jakamissuunnitelman mukaan jota Yhdysvallat ja 11 muuta suurta teollisuusmaata työstivät Brysselissä hiljattain, esimerkiksi, kotimaisesti tuotettu öljyä Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa historiamme aikana jaettaisiin ja kohdennettaisiin siinä tapauksessa että Lähi-idän maat järjestävät uuden öljysaarron."

kaikkein hämmentävin ja huolestuttavin osa tätä Kissingerin öljysuunnitelmaa on, että se käytännössä asettaa "laukaisulaitteen" Lähi-idän öljyntuottajien käsiin -- täten lisäten heidän öljyaseensa valtaa ja tehden sen käytön arabeille houkuttelevammaksi.

Jotta USA:n kotimaisen öljyn valvonta asetettaisiin kansainvälisen tehon käsiin, kaikki mitä Lähi-idän öljyntuottajat nyt tarvitsevat on toteuttaa uusi öljysaarto kuten he tekivät vuoden 1973 sodan aikana.

Maatalouden ja energian kontrollointi osana Rockefeller-Kissinger -strategiaa tämän maan ryöstämiseksi on ydin Sisäpiiriläisten suunnitelmassa pakottaa tämä maa nollakasvuun.

Johtava nollakasvua vaativa taho on kansainvälisten Vallitsevan järjestelmän kannattajien muodostama ryhmä nimeltään Rooman Klubi. Kirjailija Ovid Demaris kutsuu tätä ryhmää kirjassaan Dirty Business "kuuluisien teollisuusmiesten, pankkiirien ja tiedemiesten organisaatioksi kahdestakymmenestä viidestä maasta." Tämä Kerho perustettiin Rockefellerin perheen yksityisessä kartanossa Bellagiossa, Italiassa. Tämä Kerho laati raportin jossa varoitettiin että, jollei elintasoa kehittyneissä maissa rajoiteta suuresti, "melko äkkinäinen ja hillitsemätön alamäki sekä väestön määrässä että teollisuuskapasiteetissa on väistämätön."

Tässä meillä on viisikymmentä avain-liikemiestä ja kansainvälistä pankkiiria jotka kerääntyvät Rockefellerin perheen suojeluksessa ja tulevat johtopäätökseen että tuotantoa Amerikassa pitäisi vähentää! Taas kerran, ymmärrä että se on sinun elintaso jonka alentamista he ehdottavat, ei heidän omaansa.

Luonnollisesti, hallittu lehdistö teki kaiken mahdollisen legitimitoidakseen Rooman Klubin keksimät kauhutarinat. Esimerkiksi, Näin TIME kuvasi ennustukset etusivun uutisessaan 24.1.1972:

"Pittsburghin terässulattamot ovat kylmiä. Detroitin kokoonpanolinjat hiljaisia. Los Angelesissa, muutama riutunut, rutosta selvinnyt yrittää epätoivoisesti viljellä maata. Lontoon toimistot ovat pimeinä, sen satamat autioina Ukrainan maanviljelyalueella, hyläyt traktorit koristavat peltoja; niille ei oel polttoainetta. Rein, Niili ja Keltainen joki lemuaa saasteiden vuoksi."

Näiden pelonlietsojien viesti ilmestyi 197-sivuisessa paperikantisessa kirjassa josta otettiin 18 painosta ja joka julkaistiin 23 kielellä, mukaan lukien serbokroatia, suomi ja thai. Sisäpiiriläiset jotka johtavat näytelmää tietävät että ainoa keino saada aikaan antautuminen vapaaehtoisesti on pelottaa amerikkalaiset hyväksymään heidän suunnitelmansa.

Ennenkuin me jatkamme, kuitenkin, me tunnemme velvollisuudeksemme vakuuttaa sinulle että, huolimatta CFR:n hallitseman median kuoron eläköönhuudosta, tämä Rockefellerin rahoittama tutkimus, "Kasvun rajat", on asioista perillä olevien väestötieteilijöiden mukaan absurdi. Wilfred Beckerman, Lontoon Yliopiston arvostettu poliittisen taloustieteen professori, meni niin pitkälle että kutsui tätä kirjaa termillä "pala kulunutta röyhkeyttä" (abrazen piece of impudence). Se on kovinta kieltä mitä kunnon englantilainen voisi käyttää.

Meidän ainoa toivomme jäädä eloon, nämä ekologiset pelonlietsojat vakuuttavat meille, on väestön nollakasvu yhdistettynä talouden nollakasvuun. Amerikka on jo saavuttanut väestön nollakasvun, mutta panemalla riittävästi jarruja talouteemme talouden nollakasvun saavuttamiseksi on vaikeampaa. Ainoastaan suora hallituksen interventio voi varmistaa talouden nollakasvun kuten Rooman Klubi ehdottaa.

Vallitsevan järjestelmän media toistaa uskollisesti tätä viestiä samalla kun sen propagandakoneisto jauhaa oppia eloonjäämisestä alennetun elintason kautta. Otsikoita kuten "Running Out of Everything" -- Newsweek -- ja "Time For A New Frugality" (Aika uudelle säästäväisyydelle) -- TIME on ilmestynyt säännöllisesti näissä siloitelluissa viikottain ilmestyvissä aikakauslehdissä. Suurin osa propagandasta on suunnattu jotta amerikkalaiset tuntisivat syyllisyyttä vauraudestaan ja häpeää väitetystä ahneudestaan ja tuhlailevaisuudestaan.

Joten mikä on ratkaisu? On vain yksi keino lopettaa voittoa tavoitteleva järjestelmä ja se tapahtuu ainoastaan valtion suoralla interventiolla (joka voi tapahtua verojen, säätelyn, säännöstelyn, jne. avulla). Kaksi sanaa joita kaikkein eniten käytetään kuvaamaan tällaisia valtion toimia ovat tietysti, sosialismi ja fasismi.

Mutta sosialismin kannattajat Vallitsevan Järjestelmän sisällä ovat huolellisia jotta eivät koskaan käyttäisi tätä sanaa. Samalla kun suorapuheiset radikaalit ovat vähemmän tekopyhyä, Liberaalit poliitikot, byrokraatit ja median johtajat ovat tietoisia, että valtavirran amerikkalaiset tietävät mitä sosialismi tarkoittaa ja että nämä eivät halua olla osa sitä. Joten Vallitsevan Järjestelmän sosialismin myyntimiehet, jotka kolmenkymmenen vuoden ajan ovat olleet toteuttamassa sitä samalla kun radikaalit puhuvat siitä, käyttävät aina koodisanoja ja kaunistelevia ilmaisutapoja. Sen sijaan että kutsuisivat sosialismia tai fasismia niiden oikeilla nimillä, Vallitseva Järjestelmä suosii termejä kuten suunnittelu.

Kysymys kuuluu: Kuka suunnittelee elämäsi, sinä vai Frankensteinin hirviö jonka Rockefellerit ovat luoneet, nimeltään Isoveli?

Jos tällä Rockefeller-CFR -klikillä on virallinen puhemies, se on James Reston, New York Timesin johtava kolumnisti jonka kirjoitukset ilmestyvät sadoissa lehdissä ympäri maata. Lue Restonia ja olet selvillä Rockefellerin - Vallitsevan Järjestelmän tuoreimmista linjauksista. Vuonna 1973, Reston kirjoitti:

"Hulluin väite joka on iskenyt tähän maahan pitkään aikaan -- ja meillä on ollut aika monta hullua väitettä viime aikoina -- on että bensiinin, lihan ja monien muiden asioiden niukkuus olisi huono asia amerikkalaisille."

"Mitä amerikkalaiset todella tarvitsevat on lisää niukkuutta. Se ei ole meidän niukkuutemme vaan ylijäämämme joka vahingoittaa meitä. Liian paljon bensiiniä, liian paljon viinaa, ja -- erota minut huomenna! -- liian paljon sanomalehtiä, se on meidän ongalmamme..."

Kyllä, sinä luit sen oikein. James Reston New York Timesistä sanoo että se mitä me tarvitsemme on lisää niukkuutta. Kuten pelaaminen tappiolla olevassa jalkapallojoukkueessa, niukkuus kasvattaa luonnetta. Mitä enemmän niukkuutta, sitä paremmin meillä menee! Tietysti, ne jotka julistavat että sinun täytyy ottaa vastaan huonosti palkattu työ elävät itse yltäkylläisyydessä. Ja he odottavat elintasonsa jatkavan korkeana, thank you.

Tämä koko touhu on sellaista hölynpölyä että edes P.T. Barnum ei olisi uskaltanut kaupata sitä. Tietysti, ajat olivat erilaiset kun hän sanoi että joka minuutti syntyy yksi kusipää. Hän ei tiennyt että niitä voidaan luoda nopeamminkin, jos hallitus, koululaitos ja media ovat kaikki juonessa mukana.

Energia ei ole loppumassa.

Mutta jos amerikkalaiset nielevät tämän valheellisen Rockefellerin -- inspiroiman ja rahoittaman propagandan, laman ja nälänhädän tuomiopäivän ennustuksista tulee itsensä toteuttava profetia. Jos meidät saadaan paniikkiin siten että luovumme vapaudestamme eloonjäämisen nimessä, Rockefellerien Uuden maailmanjärjestyksen sosialisti-fasistisesta diktatuurista tulee todellisuutta.