Antichrist Cometh


James Perloff





17.12.2025


Pidettyäni taukoa joidenkin lyhyiden postausten jälkeen, jotka käsittelivät enimmäkseen Hollywoodin kultaista aikakautta, palaan vakavampaan aiheeseen. Pyydän anteeksi, tämä on pitkä artikkeli. En pidä pitkistä artikkeleista enempää kuin kukaan muukaan, mutta lainatakseni Margot Channingia joka lausui elokuvassa in All About Eve...


https://www.youtube.com/watch?v=GJzD19tRRW8

Olen ollut "hereillä" vuodesta 1978 lähtien, sen jälkeen kun luin Gary Allenin teoksen None Dare Call It Conspiracy. Ja minä päätin taistella "Uutta maailmanjärjestystä", "Vallitsevaa järjestelmää", "Illuminatia", ja kuten me usein kutsumme heitä tänään, "Syvää valtiota" vastaan. Minä tein tätä ensisijaisesti omien kirjoitusteni kautta, jonka minä näin parhaana omaisuutenani. Urani vaihtoehtoisen median journalistina alkoi vuonna 1986.

Luonnollisesti, ymmärrykseni siitä mitä oli meneillään laajeni ajan myötä, erityisesti Internetin syntymisen jälkeen.

Lisäksi, minusta tuli kristitty vuonna 1983, ortodoksi-kristitty vuonna 2017.

1980-luvulla, Bostonissa oli eräs kristillinen radioasema, WEZW, jolla oli talk-show jota emännöi Jennine Graf. Muistan kun eräs nuori mies soitti sinne ja sanoi Ronald Reaganin olevan antikristus. Jennine, jossain määrin järkyttyneenä, kysyi että millä perusteella. "Ronald Wilson Reagan", soittaja sanoi, "laske nimen kirjainten lukumäärä. Tämä on 6-6-6."

Yli kahden vuosikymmenen ajan, olen kuullut lukuisia selityksiä Ilmestyskirjasta, eräät niistä tätäkin oudompia. Monet vaikuttavat innokkailta selvittämään kirjan symbolismia, kuten 666, Pedon merkkiä, sekä antikristuksen identiteettiä. Tarkkailin, mutta en kiinnittynyt mihinkään näistä erilaisista teorioista.

Kuitenkin, jopa ilman tulkintoja liittyen luvun 666 erityismerkitykseen ja antikristuksen identiteettiin, on viitteitä että hänen hallintavaltansa on hyvin lähellä. Kuten Jeesus sanoi:

"Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa on jo tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä." (Matteus 24: 32-33)

(Huomioi: Tässä artikkelissa, minä käytän useimmiten NIV-käännöstä. Olen tietoinen NIV:n monista puutteista, mutta luulen että Kuningas Jaakon kieli on usein epäselvä tänään, erityisesti nuorille lukijoille. Lisäksi, ennen kuin menemme pidemmälle, minun pitäisi tunnustaa että suuri määrä kristittyjä, jotka kutsuvat itseään preteristeiksi, uskovat että kaikki Jeesuksen profetaaliset lausunnot Matteuksen luvussa 24 ja Ilmestyskirjassa ovat jo täyttyneet, erityisesti vuonna 70 AD Jerusalemin hävityksen myötä. Olen osin samaa mieltä, en täysin, tämän näkemyksen kanssa. Kerron siitä lisää postauksen lopussa.)

Koska antikristus on ennustettu Raamatussa, kaikki keskustelu hänestä lähtee siltä pohjalta että nämä asiat ovat totta. Olen varma että useimmat lukijoistani uskovat Jumalaan. Niille jotka eivät usko, kehotan katsomaan 38 minuuttia kestävän videon Rumblesta.

Linkki.

Se on pohjimmiltaan darwinismin kumoamista, jossa selitetään että maailma ja elävät asiat eivät ole voineet syntyä sattumalta, vaan ainoastaan Älykkään Suunnittelijan kautta.

Samoin, kaikki kommentaarit Uudesta maailmanjärjestyksestä lähtevät siltä pohjalta että saatana on todellinen olento. Katsotaan pahuutta ympärillämme.

• Jatkuvat sodat.
• Kansanmurha Gazassa.
• Depopulaatio-suunnitelmat.
• Kansallisten identiteettien tuhoaminen massiivisen maahanmuuton kautta.
• Geoinsinöörityöllä aiheutetut säätuhot jotka naamioidaan sanalla "ilmastonmuutos".
• Bioaseet "rokotteiden" muodossa.
• Suunnatut energia-aseet.
• Kemikaalivanat.
• Geenimuokattu ruoka.
• Soluvauriot jotka ovat lähtöisin aallonpituuksista (5G-tornit).
• Abortti.
• Homoliitot ja transgenderismi.
• Vapauksien rajoittaminen, ovat ne sitten seurausta Patriot Actista, Covid-sulkutoimista tai energiankäytön rajoituksista pohjautuen "hiilijalanjälkeen".
• Ihmiskauppa, erityisesti lapsiin kohdistuva.
• Talouksien tuhoaminen keskuspankkien toimesta luomalla inflaatiota, velkaa jota ei voida maksaa, sekä digitaalinen valuutta.
• Valvonta-valtion nousu yhdessä digitaalisen ID:n kanssa.
• Sensuuri jolla estetään keskustelu kyseisistä asioista.

Ja, tietenkään, tämä ei ole täydellinen lista.

Luulen että jokainen jolla on luja moraalinen perusta on samaa mieltä että nämä asiat ovat pahoja. Ja ottaen huomioon että ne useimmitan tapahtuvat globaalissa mittakaavassa, on järkevää sanoa että useimmat valtiot ovat osallisina tässä pahuudessa. Mutta se ei ole vain yleistä, satunnaista pahuutta. Aivan kuten elämä itsessään oli suunnitytelun tulosta, nämä pahuudet kasvavat progressiivisesti ja ovat toisiinsa sidoksissa, vihjaten agendaan, suunnitelmaan, tai suunnittelijaan.

Kristillisessä teologiassa, tämän suunnittelijan ymmärretään olevan saatana - todellinen olento, joka joskus materialisoituu maan päälle ihmisenä. Lukiessani 4,000 sivun pituista teosta The Lives of the Saints, joka oli käännetty kreikasta, ja joka pohjautui tuhansiin käsikirjoituksiin kymmenistä maista yli kahden vuosituhannen ajalta, minulle tuli selväksi että saatana oli usein ilmestynyt ihmisenä, melkein näkymättömänä, yrittäen häiritä pyhän työtä.

Ja tietysti, me luemme Raamatusta, Job 1:7, Jumala kysyi saatanalta missä hän oli ollut, ja jälkimmäinen vastasi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta." Apostoli Pietari sanoi: "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä." (1. Peter 5: 8) Matteuksen evankeliumin luvussa 4: 1-11 ja Luukkaan evankeliumin luvussa 4: 1-13 saatana ilmestyy fyysisesti Jeesukselle erämaassa, yrittäen viekoitella Häntä. Matteus 4: 8-9 sanoo:

"Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: 'Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua.'"

Taas kerran, paholainen vei Hänet hyvin korkealle vuorelle ja näytti Hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden rikkaudet. "Ja minä annan tämän sinulle," paholainen sanoi, "jos sinä polvistut edessäni ja palvot minua."

Jeesus, tietysti, kieltäytyi. Mutta monet suostuivat, mikä selittäisi niin monien hallitusten saatanallisen luonteen. Paavali kutsui Saatanaa "tämän maailman jumalaksi." (2. Kor. 4:4)

Olen varma että jotkut lukijani muistavat johtavan eurooppalaisen pankkiirin Ronald Bernard järkyttävän paljastuksen, jonka kollegat veivät Saatanan Kirkkoon; kun häntä oli lopulta pyydetty osallistumaan lapsen rituaaliseen murhaan, hän toi asian julkisuuteen. Hänen ensimmäinen haastattelunsa on tässä.

Yhdistämässä antikristus maailman tapahtumiin

Miksi minä uskon että antikristuksen tulo on lähellä?

Ensimmäisessä kirjassani, The Shadows of Power, oli historiallinen analyysi Ulkomaansuhteiden neuvostosta (CFR), jonka jäsenet hallitsivat Presidentin kabinetteja vuosikymmenten ajan - Republikaaneja ja yhtä lailla. Silloin ei ollut internettiä, joten minä istuin Bostonin julkiseen kirjastoon ja kävin läpi järjestön aikakauslehden, Foreign Affairsin jokaisen numeron.

Eräs artikkeli lehden ensimmäisessä numerossa (syyskuu 1922) tuomitsi sen tuomitsi sen mitä se kutsui nimellä "kyseenalainen oppi ilmaistu lauseissa 'turvallisuus ensin' ja 'Amerikka ensin.'" [1]

Eräs toinen artikkeli toisessa numerossa (joulukuu 1922) julisti:

Ilmiselvästi ei tule olemaan rauhaa tai vaurautta ihmiskunnalle niin pitkään kuin se on jakautuneena viiteenkymmeneen tai kuuteenkymmeneen itsenäiseen valtioon... Yhtä lailla ilmiselvästi ei tule olemaan tasaista edistymistä sivilisaatiossa tai itsehallinnossa liittyen takapajuisempiin ihmisiin ennen kuin luodaan jonkinlainen kansainvälinen järjestelmä joka lopettaa diplomaattiset taistelut jossa jokainen kansakunta yrittää varmistaa turvallisuutensa... Todellinen ongelma liittyy maailmanhallitukseen. [2]

Se jatkui tähän tapaan vuosikymmenten ajan. CFR oli perustettu vastauksena sille että Yhdysvaltain Senaatti oli hylännyt Versaillesin sopimuksen, joka olisi liittänyt USA:n Kansainliittoon, joka oli varhainen yritys luoda maailmanhallitus.

Sen jälkeen kun YK oli korvannut Kansainliiton, tämä alkuperäinen globalistinen suunnitelma oli vahvistanut sitä "alhaalta" asteittain. Tämä keinotekoisesti luotu Korean sota oli yritys luoda YK:n maailman rauhanturvajoukot. Kuitenkin, kun tuli selväksi että tämä lähestymistapa ei toiminut, Richard N. Gardner, Foreign Affairsin vuoden 1974 artikkelissa, "Raskas tie maailmanjärjestykseen", kertoi uudesta strategiasta:

Me todistamme lyhytnäköisen nationalismin puhkeamista joka näyttää olevan välinpitämätön keskinäisen riippuvuuden poliittisille, taloudellisille ja moraalisille seurannaisvaikutuksille... "Maailmanjärjestyksen Huone" tullaan rakentamaan alhaalta ylös mieluummin kuin ylhäältä alas... Loppujuoksu kansalliselle suvereniteetille, rikkoen sitä pala palalta; sillä saavutetaan paljon enemmän kuin vanhanaikaisella rintamahyökkäyksellä. [3]

Sen sijaan että rakennettaisiin globaali hallitus yhdellä iskulla, se rakennettaisiin osastoittain: alueelliset liittoumat kuten EU, Maailman terveysjärjestö, ympäristösopimuksia kuten Kioton pöytäkirja, globaaleja politiikkaa tekeviä instituutioita kuten Klaus Schwabin World Economic Forum, sekä globalistiset kauppaliittoumat kuten NAFTA ja WTO.

Miten tämä liittyy Raamattuun? Useita sukupolvia vedenpaisumuksen jälkeen, Genesis 11: 1-9 kertoo meille tarinan Baabeliosta. Ihmisillä oli yksi kieli, ja he vastustivat Jumalan käskyä hajaantua kaikkialle maailmaan. Nähtyään että ihmiset suunnittelivat pahoja asioita, Jumala sekoitti heidän kielensä ja hajotti heidät ympäri maailmaa. Täten, eri valtakunnat syntyivät.

Globalistien suunnitelma m,aailmanhallituksen luomiseksi, joka lopulta pyyhkisi pois kansalliset rajat, on vastoin Jumalan alkuperäistä tarkoitusta. Kuten myös massiivinen laittomien maahanmuuttajien tulva joka tuhoaa valtioiden etniset identiteetit.

Mutta tärkeämpää kuskustelullemme on Ilmestyskirjan luku 13: 5-8:

"Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta."

Joten antikristus tulee hallitsemaan maailmaa väliaikaisesti. Mutta maailman hallitseminen vaatii maailmanhallitusta. Tämä selittää globalistien strategian joka on avautunut vuosikymmenten ajan; se on liittymä Raamatun profetioiden ja kansainvälisen politiikan välillä jota edistävät maailman suurelta osin saatanalliset hallitukset.

Pedon merkki

Ilmestyskirja 13: 16-17 sanoo:

"Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."

Vaikka "pedon merkki" ei ole täällä vielä, on monia merkkejä että se on nurkan takana. Se mikä on kaikkein pahaenteisin on lause "ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki". COVID-pandemian aikana, yli 40 valtiota, sekä moni USA:n osavaltio, vaati rokotepassia moniin aktiviteetteihin, kuten matkustaminen, työpaikka, opiskelu koulussa, syöminen ulkona, kaupassa käynti, kuntosali, jne.

Rokotepassien jälkijunassa, me näemme nyt digitaalisen ID:n josta ollaan tekemässä pakollista maailmanlaajuisesti. Huolimatta siitä että kaikkein väkirikkain maa, Kiina, vaatii digitaalisen ID:n kaikille kansalaisille - on olemassa niin sanottu "Cyberspace ID" eivätkä ihmiset voi tehdä töitä ilman sitä. Samoin, Keir Starmer suunnittelee pakollista digitaalista ID:tä Britaniniassa; ehdotetun suunnitelman mukaan kukaan ei voi säilyttää työpaikkaansa jollei hän ole alistunut digitaaliselle ID:lle. Intiassa on Aadhaar ID, kukaan sen ulkopuolella ei voi hoitaa pankkiasioita eikä hänellä voi olla SIM-korttia (sellainen tarvitaan yhdistämän mobiililaite verkkoon).

Äskettäin julkaisin kolmen minuutin videon siitä kuinka Amazonin julkaisualusta, KDP, sulki minut 12-vuotiselta tililtä vaatien että minä (samoin kuin kaikki muut KDP-kirjailijat), digitaalisesti alistuisivat identiteetin tunnistautumiselle - muuten tilit poistettaisiin. Kalifornia on hyväksynyt uuden lain, Senate Bill 976, joka vaatii kansalaisia alistumaan digitaaliselle ID:lle päästäkseen sosiaaliseen mediaan. Alkaen tammikuussa 2026, Teksas vaatii tunnistautumisen vain jotta pääsee internetiin.

Microsoftin AI-työkalu Copilotin mukaan:

Vuonna 2025, yli 100 valtiota on ottanut käyttöön tai aktiivisesti kehittävät kansallisia ID-järjestelmiä, ja ainakin 50 on vaatinut niiden käyttämistä ehtona päästä sisään valtion palveluihin, oikeuteen matkustaa tai rahoitusjärjestelmään. 186 valtiolla on nyt peruatavaa laatua oleva ID-järjestelmä jossa henkilötiedot on varastoitu digitaalisessa muodossa.

En vihjaa että digitaalinen ID olisi tämä "pedon merkki". Pedon täytyy tehdä sisääntulo ensin. Mutta se on ehdottomasti askel tähän suuntaan.

Iimestyskirja sanoo että merkjki on henkilön kädessä tai otsassa. Joten näyttää siltä että digitaalinen ID muuttuu kehon implantiksi. Se voisi olla sellaista kuin riisin kokoinen RFID-mikrosiru, kuten useat tuhannet ihmiset Ruotsissa käyttävät jo maksamiseen. Tässä on nainen joka ostaa ruokaa Whole Foodsissa kädellään.


https://www.youtube.com/watch?v=U8uU-QdYqC8

Seuraavassa on lainaus järjestöltä nimeltään Rice Department of Bioengineering (linkkiä ei enää ole), ja otin siitä lainauksen vuoden 2020 kirjaani Agendas to Come, Red Pilled.

Kevin McHugh, bioinsinööreilyn avustava professori Ricessa tästä kesästä lähtien, ja hänen aiemman instituutions, MIT:n tiimi, kertovat Science Translational Medicinen artikkelissa kehittelevänsä kvanttipiste-merkkejä jotka heijastavat informaatiota sen jälkeen kun ne on injektoitu osana rokotusta.

Nämä tagit on sulautettu jonkinlaiseksi sokeripohjaisen mikroneulojen järjestykseksi merkissä. Kun neulat hajoavat noin kahdessa minuutissa, ne vapauttavat rokotteen ja jättävät tagien kaavan aivan ihon alle, missä niistä tulee jonkinlainen viivakoodi-tatuointi.

Musteen sijaan, tämä korkean specifinen lääketieteellinen muistikirja koostuu kuparipohjaisista kvantti-pisteistä jotka on upotettu biohajoaviin, mikrokokoisiin kapseleihin. Infrapunassa näkyvä muste on silmille näkymätön paitsi kaava jonka ne muodostavat, ja joka voidaan lukea ja tulkita kustomoidulla älypuhelimella...

The Bill and Melinda Gates Foundation tuli kylään ja sanoi: "Hei, meillä on todellinen ongelma - haluamme tietää kuka on rpokotettu," sanoi McHugh, joka värvättiin liittymään Riceen jota rahoittaa Cancer Prevention sekä Research Institute of Texas.

Bill Gatesilla, tietysti, on pakkomielle sekä depopulaatioon että asioiden injektoimiseen ihmisille. Selvästikin, on enemmän kuin vain yksi tapa implantoida lukukelpoista informaatiota ihmiseen. Jos digitaalisesta ID:stä, jota yhä suuremmassa määrin pakotetaan ihmisiin maailmanlaajuisesti, tulee injektoitavaa, silloin pedon merkki, jota ilman kukaan ei voi "ostaa tai myydä", ei voi olla kaukana.

Antikristus kulkee samoja latuja

Tämän osion otsikko saattaa kuulostaa jumalanpilkalta, aluksi, mutta se mitä se tarkoittaa on: kun antikristus tulee, hän yrittää matkia Kristusta. Toinen Tessalonikalaiskirje 2: 7-10 sanoo: "Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua."

Ilmestyskirja 13: 13-14 sanoo: "Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi."

Didache, eräs vanhimpia tunnettuja kristittyjä dokumentoijia (ensimmäiseltä tai toiselta vuosisadalta), sanoi.

Sillä viimeisinä päivinä vääriä profeettoja sekä korruptoituneita tulee olemaan runsaasti, ja lampaat muuttuvat susiksi, ja rakkaus kääntyy vihaksi. Kun laittomuus lisääntyy, he tulevat vihaamaan ja vainoamaan ja pettämään toinen toisiaan, ja sitten maailman eksyttäjä ilmestyy väittäen olevansa Jumalan Poika, ja hän tulee tekemään ihmeitä ja merkkejä, ja maailma annetaan hänen käsiinsä, ja hän tulee tekemään ihmeelisiä asioita jollaisia ei ole nähty maailman alusta lähtien. Sitten ihmiskunta tulee astumaan koettelemusten tuleen, ja monet kompastuvat ja monet menehtyvät; mutta ne jotka kestävät uskossaan pelastuvat kiroukselta. (Didache 16:3-5)

Luulen että on järkevää sanoa että antikristus ei aloita hallintovaltaansa sortajana; muuten kukaan ei haluaisi palvoa häntä.

• Jeesus, tietysti, pysäytti myrskyn Genesaretin järvellä. Antikristus voisi simuloida tätä yksinkertaisesti kääntämällä HAARP:in pois päältä sekä muilla menetelmillä muokata sääkatastrofeja.

• Raamattu antaa useita viitteitä "fire from heaven". 1. Kun 18: 36-38, 2. Kun. 1: 20-12, Leviticus 9: 24, 2. Aik. 7: 1, Luukkaan evankeliumissa Johannes ja Jaakob kysyivät Jeesukselta: "Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?"

Ja taas kerran, Ilmestyskirja 13: 13 sanoo: "Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden."

Mutta Jumala ei lähettäisi tulta antikristuksen hyväksi. Spekuloisin että tämä voisi olla Directed Energy Weapon (DEW), jota, todistettavasti, on jo testattu Santa Rosassa vuonna 2017, Paradisessa 2018, Mauilla 2023, Chilessä 2024; ja luultavasti myös Palisadessa, Kaliforniassa vuonna 2025. Toistaiseksi, kuten on havaittu, nämä tulipalot eivät polttaneet ympäröiviä puita (metsä), vaan tuhosivat täydellisesti rakennukset, ilmiö josta valtamedia pysyi hiljaa. Tämä oli todiste että useimmat näistä tulipaloista eivät olleet luonnollisia. Alla on kuva Paradisen tulipalosta.

• Jeesukseen viitataan termillä "Rauhan Kuningas". Koska sionistinen Syvä Valtio on aiheuttanut sotia toisensa jälkeen (katso PowerPoint-esitys "War and Deception"), olisi helppo antikristukselle, joka istuu pyramidin huipulla, lopettaa sodat - kutsua koirat takaisin, niin puhuakseni.

• Jumala on “omniscient” (kaiken tietävä). Johanneksen luvussa 4, Jeesus puhui samarialaiselle "naiselle kaivon luona". Hän tiesi kaiken tästä naisesta. Jakeissa 28 ja 29 sanotaan: "Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: 'Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?'"

Äskettäin, AI on alkanut matkia kaikkitietävyyttä. Muutamassa sekunnissa, se voi antaa vastauksen melkein mihin tahansa kysymykseen liittyen mihin tahansa asiaan (vaikka, kun kyseessä on politiikka, historia ja rokotteet, se yleensä julistaa valtavirran propagandaa mitä se on ohjelmoitu tekemään). Surveillance-valtiossa, voit olla varma että valtion agentit voivat tehdä AI:lle kysymyksiä kenestä tahansa joka käyttää tietokonetta tai älypuhelinta. Se on kuin Georrge Orwellin Vuonna 1984 - ajatuspoliisi kykeni murtautumaan päähenkilön, Winston Smithin asuntoon (Huone 101), koska he tiesivät hänen suurimman pelkonsa (rotat). He tiesivät koska Winston asui täydellisessä Surveillance-valtiossa.

AI:n avulla, antikristus voisi impersonoida Jeesuksen kaikkitietävyyttä, tietäen välittömästi vastauksen kaikkiin aiheisiin, ja kykenee kertomaan ihmisille - kuten Jeesus kertoi samarialaiselle naiselle - heidän taustoistaan.

Vastineiden ajoittaminen

Näyttää olevan myös aika-paralleeli Kristuksen ja antikristuksen välillä.

Kuinka kauan antikristus hallitsee? Ilmestyskirja 13: 5 sanoo että se on 42 kuukautta. Ilmestyskirja 11: 2-3 sanoo: "Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta. Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan." Ilmestyskirjan luku 12 puhuu myös lohikäärmeestä joka pyrkii tuhoamaan naisen (jonka tarkkaa symboliikkaa en pyri tulkitsemaan). Pointti on, jae 6 sanoo: "Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää." Jae 14 sanoo: "Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa poissa käärmeen näkyvistä." Kaikki nämä jakeet viittaavat että antikristus hallitsee kolme ja puoli vuotta, tarkoittaen että "aika" tarkoittaa yhtä vuotta ja "ajat" kahta vuotta.

Daniel myös puhuu tällaisesta ajasta, sanoen: "Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi." (Daniel 7: 25) Hän myös ennusti: "Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: 'Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät.'" (Daniel 12: 7)

On huomion arvoista että monet teologit arvioivat Jeesuksen palvelutyön (joka alkoi siitä kun Hänet kastettiin) kesti tarkalleen kolme ja puoli vuotta.

Ortodoksi-Kirkossa, yleisesti uskotaan (mutta se ei ole dogmaattinen oppi), että Jeesuksen ristiin naulitseminen ja ylösnousemus tapahtuivat vuonna 33. Olen kuullut sanottavan että 33 on korkein aste vapaamuurariudessa koska tämä saatanallinen elementti, vapaamuurariuden korkeimmalla tasolla, valheellisesti väittää että ristiin naulitseminen oli Luciferin voitto Kristuksesta.

Jos, todellakin, Kristus ristiin naulittiin vuonna 33, ja Hänen palvelutyönsä kesti kolme ja puoli vuotta, saattaisi olla niin että tyä alkoi vuonna 30. Minä mainitsen tästä koska satanisteilla on pakkomielle vuoteen 2030. YK:lla on "Agenda 2030", Ja Klaus Schwab sekä World Economic Forum muistuttavat meitä.

Tietenkään, Schwab ei tarkoita että hän ja muut Syvän Valtion johtajat (Gates, Bezos, Soros, Larry Fink, jne.) eivät omistaisi mitään - hän tarkoittaa "likaisia massoja" (unwashed masses). Muistellaanpa kuinka Marx määritteli kommunismin.

Schwab ja World Economic Forum, sanoessaa, "Sinä et omista mitään eikä sinulla ole yksityisyyttä," visioivat täten globaalia kommunistista surveillance-valtiota joka syntyisi vuoteen 2030 mennessä. Ja jos vuosi 2030 on todellakin Kristuksen palvelutyön vuosipäivä, eikö se olisi looginen ajankohta antikristukselle aloittaa kampanjansa - suuri ahdistus? [Jeesus ei syntynyt vuonna nolla eikä ristiin naulitseminen tapahtunut vuonna 30. Monet Raamatun kohdat sekä ulkopuoliset lähteet vahvistavat tämän. Suom. huom.]

Ja koska Raamattu sanoo antikristuksen hallitsevan kolme ja puoli vuotta, tämä voisi tarkoittaa hänen tuhoaan vuonna 2033 - joka, jos arviot ovat oikeita, olisi ristiin naulitsemisen ja ylösnousemuksen vuosipäivä. Tietysti, minulla on mielessäni Jeesuksen varoitus liittyen Hänen toiseen tulemukseensa: "Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin." (Matteus 24: 36)

Millenium

Evankelisessa (kristillinen sionismi) kirkossa jossa aiemmin olin, meille opetettiin että kun Jeesus palaa, Hän hallitsee M;aata jälleen rakennetusta temppelistä Jerusalemissa tuhannen vuoden ajan. Meille jopa opetettiin että hän ottaisi uudelleen käyttöön juutalaiset rituaaliset eläinuhrit - räikeä ristiriita Hebrealaiskirjeen luvun 10 kanssa.

"Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä." (Kirje Hebrealaisille 10: 1-4)

"Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa; mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." (Kirje Hebrealaisille 10: 11-4)

"Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita." (Kirje Hebrealaisille 10: 18)

Entä väite, että kun Jeesus tulee takaisin, Hän hallitsee Jerusalemin temppelistä käsin tuhannen vuoden ajan? Ainoastaan Ilmestyskirjan luku 20 viittaa Kristuksen tuhatvuotiseen valtakuntaan.

"Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti. Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." (Ilm. 20: 1-15)

Pohjautuen näihin jakeisiin, kristilliset sionistiset kirkot joihin minä osallistuin opettivat että, sen jälkeen kun Jeesus tulee takaisin toisen kerran, Hän hallitsee tuhat vuotta jälleen rakennetusta temppelistä käsin. Saatana on sidottuna kaiken aikaa, sitten hänet vapautetaan eksyttämään kansakuntia, sitten hänet lopulta tuhotaan. Toisin sanoen, saatana ei saa "ansiotaan" kuin vasta vuoden 3000 jälkeen.

Ensiksi, raamatussa ei ole viitteitä milleniaaliseen Kristuksen valtakuntaan tämän luvun ulkopuolella.

Edelleen, Uudessa Testamentissa ei ole minkäänlaisia viitteitä että Jeesus hallitsisi temppelistä. Siksi, ne jotka opettavat tätä oppia ovat pakotettuja selektiivisesti tulkitsemaan mielivaltaisesti jakeita Uudessa Testamentissa.

Jeesus hylkäsi ajatuksen maanpäällisestä kuninkuudesta. Hän kertoi Pontius Pilatukselle: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä." (Johannes 18: 36) Ruokittuaan noin viisituhatta miestä, Johannes 6: 15 sanoo: "Kun nyt Jeesus huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, väistyi hän taas pois vuorelle, hän yksinänsä."

Jeesus edelleen sanoi: "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat." (Matteus 24: 24-28)

Jeesuksen etsiminen jälleen rakennetusta temppelistä olisi sama kuin etsisi häntä ”sisäisestä huoneesta”.

Raamatun kaikkein elävin kuvaus tuomiopäivästä löytyy Matteuksen Evankeliumin luvusta 25.

"Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.'" (Matteus 25: 31-34)

Jeesus palkitsee lampaat ikuisella elämällä, kun taas vuohet kohtaavat tuomionsa "iankaikkisessa tulessa joka on tarkoitettu paholaiselle ja hänen enkeleilleen". Ei ole minkäänlaista mainintaa Jeesuksesta, tai paholaisesta, jotka olisivat fyysisesti täällä vielä tuhat vuotta.

Apostoli Pietari sanoi:

"Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat." (2 Piet. 3: 10)

Apostoli Paavali sanoi:

"Koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme." (2 Tess. 1: 6-10)

Taas kerran, ei minkäänlaista mainintaa Jeesuksesta temppelissä tai tuhatvuotisesta ajasta.

Kuka hallitsee temppelistä käsin Jerusalemissa? Antikristus. Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumissa: "Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille; joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on, ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!" (Matteus 24: 15-19)

Apostoli Paavali, puhuen lopun ajoista, kirjoitti:

"Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala." (2 Tess. 2: 1-4)

Totta puhuaksemme, on jo suunnitelmia jälleenrakentaa Kolmas Temppeli Jerusalemiin. Tämä on aina ollut sionismin lopullinen päämäärä. Mutta se ei ole Jeesus joka hallitsee sieltä käsin. Se tulee olemaan antikristus joka väittää olevansa Kristus . Monet kristilliset sionistit uskovat tähän tuhatvuotiseen valtakuntaan, jota autetaan korkean teknologian ”ihmeillä” ja holografisilla enkeleillä, kenties, kuten edesmennyt Serge Monast kuvaili vuonna 1994 puhuessaan "Operaatio Blue Beamista".

Erilainen tulkinta Milleniumiin

Pitkän aikaa olen uskonut että milleniun tarkoittaisi ensimmäistä vuosituhatta Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen. (Minä keskustelin tästä vuoden 2013 kirjassani Truth Is a Lonely Warrior.) Näiden vuosien aikana, huolimatta silloin tällöin puhjenneista harhaopeista tai skismoista, oli yksi yhtenäinen kristillinen Kirkko. Erimielisyydet soviteltiin ekumeenisissa konsiileissa, joita oli seitsemän; viimeinen pidettiin vuonna 787.

Mutta vuonna 1054 kirkko hajosi, kun Läntinen Kirkko Roomassa (Vatikaani) ja Itäinen Kirkko (Konstantinopoli) ajautuivat eri teille. Viisi vuosisataa myöhemmin, Martti Luther rikkoi välinsä Rooman kanssa, käynnistäen protestanttisuuden, ja näin alkoi läntisen Kristinuskon hajaantuminen tuhansiin uskontokuntiin. Tämä on saatanan "hajoita ja hallitse" strategia. Kenties ei ole sattumaa että vuonna Keisari Neron valtaannoususta oli kulunut tuhat vuotta.

Palataan hetkeksi Ilmestyskirjan lukuun 20.

"Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti." (Ilm. 20: 7-10)

Eikö ”kansakuntien villitseminen” ole sitä mitä tapahtuu juuri nyt, ja eikö sitä ole tapahtunut vuosisatoja?

Omana aikanaan, Jeesus kuvaili itseään saatanan sitojana.

"Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne." (Matteus 12: 28)

Apostoli Paavali, myös omana aikanaan, kuvaili saatanaa sidotuksi. Tässä on kokonainen kappale jossa Paavali kuvaili antikristusta.

"Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä…" (2 Tess 2: 3-8)

Olen aina pitänyt William Guy Carrin vuonna 1954 kirjoittamaa kirjaa Pawns in the Game Uuden maailmanjärjestyksen seminaalikirjana. Olin iloisesti yllättynyt havaitessani että hän jakoi minun näkemykseni milleniumista.

Vaikka emme halua uuvuttaa itseämme tämän aiheen parissa, on todisteita jotka vihjaavat että Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen myötä, saatana lähetettiin takaisin helvettiin ja sidottiin siellä, siten kuin tämä liittyy hänen asemaansa tämän maailman ruhtinaana, tuhanneksi vuodeksi. Me uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan että Kristus laskeutui tuonelaan välittömästi Hänen ruumiillisen kuolemansa jälkeen. Eikö olisi voinut olla niin että saatana oli vangittuna yhtä lailla kuin parempien (Just) sielut jotka oli vangittu siihen helvetin osaan jota kutsuttiin Limboksi kunnes Kristus vapautti heidät?

Sitten taas, luciferialaisella salaliitolla näyttää olleen hyvin huono johto tässä maailmassa siihen saakka kunnes Kristus jätti meidät vuoden 1000 paikkeilla. Kristinusko kukoisti. Se eteni, kirkko ja valtio yrittivät olla sovussa toistensa kanssa. Kirkko neuvoi hallitsijoita liittyen Jumalan suunnitelmaan hallita universumia, ja hallitsijat silmin nähden yrittivät toteuttaa tätä suunnitelmaa. Paganismi oli kokemassa luonnollisen kuoleman Pyhien Kirjoitusten hehkun alla. Mutta kun tuhat vuotta päättyivät, satanismi puhkesi uudelleen kukkaan diabolisessa voimassaan ja kiihkossaan, ja saatanasta tuli uudestaan tämän maailman ruhtinas. [4]

Suomentajan kommentti: Osassa Eurooppaa oli jossain määrin vakaat ajat vuoteen tuhat saakka, mutta ei se mikään tuhatvuotinen valtakunta ollut. Oli Justinianuksen rutto (AD 541-750) joka tappoi 25...100 miljoonaa ihmistä. Sitten oli "Vulkaaninen talvi" AD 563, eikä kannata unohtaa että Islam syntyi 600-luvulla ja alkoi valloittaa Arabiaa, Afrikkaa ja myöhemmin Eurooppaa.

Aiemmin minä vihjasin että on paralleeli Kristuksen kolmen ja puolen vuoden palvelutyön ja antikristuksen saman pituisen hallintokauden välillä. Minä luulen että meillä saattaa olla toinen paralleeli tässä – saatana sidottuna tuhanneksi vuodeksi samalla kun Kristinusko kukoisti (33 AD – 1033 AD), sitten saatana vapautettiin ja hänen sallittiin tehdä pahimmat tekonsa tuhat vuotta (1033 – 2033), mutta ei enempää.

Kenties kaikkein paras peruste kiistää tämä teoria milleniumista on tämä jae Ilmestyskirjan luvusta 20.

"Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta." (Ilm. 20: 4)

Tämä jae vihjaa siihen että Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta toteutuu antikristuksen jälkeen. Kuitenkin, nämä ovat jakeita Uudessa Testamentissa jotka kuvailevat hallitsemista Kristuksen kanssa ikään kuin se jo tapahtuisi. Esimerkiksi, Apostoli Paavali sanoi: "Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa." (Ef. 4-7)

Tasapainottavana tekijänä, minä uskon että milleniumin futuurinen selitys omaa paljon enemmän ongelmia kuin menneen ajan.

Danielin näky

Ennen kuin tuodaan tämä postaus tähän hetkeen, minun pitäisi mainita että profeetta Daniel sai näyn antikristuksen valtakaudesta jota ei löydy muualta:

"Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse." (Daniel 9: 27)

Teologit laajalti ymmärtävät että "vuosiviikko" tässä tarkoittaa seitsemää vuotta. Puolivälissä seitsemää vuotta, hän "pystyttää hävityksen kauhistuksen". Puolivälissä seitsemää vuotta, tarkoittaa, tietysti, kolmea ja puoltya vuotta. Me voimme olettaa tämän tarkoittavan että antikristus hallitsee yhteensä seitsemän vuotta. Ensimmäisen puoliskon ajan hän työskentelee saadakseen ihmisten luottamuksen ja palvonnan. Sitten hän kääntää vihansa maailmaa vastaan - "Suuri ahdistus".

Eräs ortodoksi-oppinut jonka tiedän uskoo että " hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin" tarkoittaa sitä että antikristus kieltää kristityiltä eukaristian (Pyhä ehtoollinen).

Tunnustan että aikajana jota olen henkilökohtaisesti kuvaillut - Suuri ahdistus alkaa vuonna 2030, ja antikristus kukistuu vuonna 2033, jolloin on kulunut 2,000 vuotta Kristuksen ristiinnaulitsemisesta - saattaa olla totaalisen väärä. Taas kerran, ortodoksinen kirkko ei dogmaattisesti väitä että ristiinnaulitseminen tapahtui vuonna 33 AD. Kenties se oli vuosi 34 tai jokin muu vuosi.

Kuitenkin, jos se on oikein, tämä "ystävällinen" antiktistuksen aikakausi saattaisi alkaa joskus vuonna 2026. Tuota, se ei näyttäisi olevan kovin kaukana, eikö niin? Mutta samalla kun maailma keikkuu kuilun reunalla, se ei ole mahdotonta. Se vaatisi jonkinlaisen kataklysmin jonka keskeltä hän pelastaisi meidät. Jos hän itse aiheuttaisi tämän kataklysmin, se olisi helppo pysäyttää "yliluonnollisen intervention" varjolla. Kukaan ei tiedä millainen tämä katastrofi olisi, mutta joitakin mahdollisuuksia on: rajoitettu ydinsota; kaoottinen sisällissota; kyberhyökkäys (Klaus Schwab on varoittanut tästä); globaali taloudellinen romahdus; "pendemia" joka olisi COVID:ia pahempi; geoinsinööreilty sääkatastrofi; tai jopa väärä alien-invaasio.

Kun kristityt ja satanistit ovat samaa mieltä

Normaalisti, kristityt ja satanistit ovat eri mieltä kaikista asioista. Mutta on yksi asia mistä he ovat samaa mieltä: antikristus on tulossa. Albert Pike, satanisti ja Pohjois-Amerikan vapaamuurarien suurkomentaja 1800-luvun loppupuolella on kuuluisa siitä kun hän ennusti kolme maailmansotaa, josta viimeinen päättyisi Luciferin hallintavaltaan. On ollut paljon kiistaa kirjeestä jonka Pike väitetysti kirjoitti 15. elokuuta 1871, Giuseppi Mazzinille, vallankumoukselliselle, satanistille ja Italian vapaamuuerien johtajalle, missä hän sanoi:

Me vapautamme nihilistit ja ateistit, ja me herätämme valtavan sosiaalisen katastrofin, joka kaikissa sen kauhuissa osoittaa selvästi kansakunnille absoluuttisen ateismin vaikutuksen, pelastuksen alkuperän ja verisimmän myllerryksen syyn.

Silloin kaikkialla kansalaiset ovat velvollisia puolustautumaan vallankumouksellisen maailman vähemmistöjä vastaan, jotka ovat tuhonneet sivilisaation. Väkijoukot, jotka ovat pettyneet kristinuskoon, tulevat siitä hetkestä lähtien olemaan ilman kompassia ja suuntaa. He ovat huolissaan uskon ihanteista, tietämättä mihin suuntaan kunnianosoituksia tehdä. Tällä tavalla saa todellinen valontuoja, Lucifer, puhtaat oppinsa yleismaailmallisesti ilmentymään, ja vihdoin julkistettua.

Tämä ilmentymä syntyy yleisestä reaktiivisesta liikkeestä, joka seuraa kristinuskon ja ateismin tuhoutumista, jotka molemmat valloittivat ja hävittivät samanaikaisesti. [5]

Tätä kirjettä, jonka sanotaan olevan British Museumissa, lainasivat monet kirjailijat kuten William Guy Carr teoksessaan Pawns in the Game, sekä Chilen kardinaali Jose Maria Cardenal Caro y Rodriguez, vuonna 1928 kirjoittamassaan kirjassa The Mystery of Freemasonry Unveiled. Valtavirran historioitsijat väittävät että, koska kirjettä oli kysytty, sitä ei löytynyt museosta., joten se on huijaustas. Mutta kuinka halppoa olisi pelkästään siirtää kirje turvalliseen paikkaan paljastumisen jälkeen. Luettuani nämä kirjat, molemmat kirjailijat vaikuttavat rehellisiltä ihmisiltä, eivät huijareilta.

Toinen hyvin riidanalainen kirja on The Protocols of The Learned Elders of Zion. SItä on laajalti vähätelty huijauksena, mutta tavallisesti niiden henkilöiden toimesta jotka eivät ole koskaan lukeneet sitä. Minä ajattelin sen olevan huijaus kunnes luin sen ja tyrmistyin sen ajankohtaisuudesta linkki).

Liittyen antikristuksen tulemiseen, siinä sanotaan:

Me esiinnymme työmiehen pelastajina tästä ikeestä tarjoamalla hänelle paikan joukkomme riveissä, sosialistisessa, anarkistisessa ja kommunistisessa armeijassamme, jota aina tuemme sekä rahallisesti että moraalisesti muka yleisinhimillisen veljeyden nimissä, mutta todellisuudessa yhteiskunnallisen vapaamuurariutemme vaatimusten mukaisesti. Ylimystö, jolla oli oikeus käyttää hyväkseen työtätekevän kansanluokan työtä, tahtoi sen pysyvän kunnossa, terveenä ja ravittuna. Meidän etumme ovat päinvastaiset, me vaadimme ei-juutalaisten rappeutumista.

Valtamme perustuu työmiehen nälkään ja heikkouteen, sillä siten hän heikentyy niin, ettei kykene vastustamaan tahtoamme.

Nälkä antaa pääomalle paremman vallan työmieheen nähden kuin konsanaan se oikeus, jonka laillinen hallitseva hallitusvalta on antanut ylimystölle.

Nälän ja sen aiheuttaman vihan avulla me johdamme kansanjoukkoja ja niitten avulla taas syrjäytämme kaikki ne, jotka asettuvat meitä vastustamaan.

Kun aika on kypsynyt niin, että maailmanvaltiaamme voidaan kruunata, lakaisevat nämä samat kädet tieltä kaiken sen, mikä saattaisi. muodostua esteeksi. (Protocols 3:7-9)

Ja taas antikristuksesta:

Siitä saakka olemme johtaneet kansan pettymyksestä toiseen, niin että sen lopuksi on pakko luopua meistäkin Siionin heimoa olevan maailmanhallitsijan hyväksi, jonka me kasvatamme maailmalle. (Protocol 3:15)

Ja taas kerran, George Orwellin varjo:

Hallituksemme tulee olemaan tulevan maailmanvaltijaamme vaikutuksesta patriarkaalinen alamaisiaan kohtaan ja huolehtimaan isällisesti heistä. Kansamme ja alamaistemme tulee nähdä hänen persoonassaan isän, joka pitää huolta kaikista, joka tietää kaikki asiat ja koettaa parantaa puutteellisuudet sekä huolehtii alamaistensa keskinäisistä suhteista ja heidän suhteistaan hallitsijaansa.

Heihin syöpyy silloin niin syvälle ajatus, etteivät he voi tulla toimeen ilman tätä huolenpitoa ja johtoa, jos he haluavat elää levossa ja rauhassa, että he tunnustavat hallitsijamme yksinvaltiuden sellaista kunnioitusta osoittaen, että se lähentelee jumalointia. (Protocol 15:20)

Jos yllä olevat lainaukset ovat liian riitaisia, ei ole pulaa tunnetuista satanisteista jotka ylistävät antikristusta. Aleister Crowley, vuonna 1904 kirjoittamassaan kirjassa, The Book of the Law, hän kutsuu itseään nimellä "the Beast 666".'

Voimmeko me päihittää Uuden maailmanjärjestyksen?

Siitä lähtien kun aloitin mediaurani vuonna 1986, The New American -aikakauslehdessä, on ollut suuri toiveeni, sekä muidenkin vaihtoehto-medioiden toimittajien toive, että me voisimme herättää riittävä määrä ihmisiä kukistaaksemme Syvä valtio sekä pysäyttää Uusi maailmanjärjestys.

Kuitenkaan, en enää pidä tätä mahdollisena, yhtään enempää kuin ajattelisin että kykenisimme äänestämään antikristuksen pois virastaan.

Otetaan esimerkkinä Kiina. Jokaisella henkilöllä on digitaalinen ID ja häntä jatkuvasti tarkkaillaan (ei ole tarpeeksi poliiseja tekemään tätä, joten AI auttaa siinä). Et voi kirjoittaa sopimatonta kommenttia sosiaalisessa mediassa, puhumattakaan siitä että voisit kertoa ystävällesi: "Organisoidaan vallankumous." Tällainen kommentti veisi sinut välittömästi vankilaan. Sata vuotta sitten, sinä olisit voinut organisoida kapinan ilman että se johtaisi pidätykseen. Ei enää. Ja Kiina on asentanut yli 700 miljoonaa kasvojen tunnistus kameraa jotka voivat automaattisesti yhdistää henkilön kasvot hänen digitaalisiin tietoihinsa Nämä kamerat ovat julkisissa paikoissa, asuinalueilla, kouluissa, liikennevälineissä, ja jopa käymälöissä. ET voi mennä minnekään ilman että hallitus tietää siitä. Suoraan Orwellin teoksesta Vuonna 1984.

Kuten me olemme nähneet, digitaalista henkilökorttia ollaan tuomassa maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

Syvä valtio kontrolloi hallituksia, tiedustelupalveluja, armeijoita, pankkeja, monikansallisia yrityksiä, valtavirran uutismedioita, sekä suuria sosiaalisen median alustoja. Tätä valvontaa on progressiivisesti lujitettu.

Eräs syy miksi Syvä valtio on ollut niin menestyksellinen on että, ollen satanistinen, sillä on takanaan Saatanan hierarkia, langenneiden enkeleiden ja demonien jotka ovat olemassa ihmisen valtarakennelman korkeimpien tasojen yläpuolella. Langenneilla enkeleillä, joista Saatana on korkea-arvoisin, on yliluonnollinen älykkyys ja tietämys joka ylittää inhimilliset kyvyt, mikä on syynä siihen että he ovat tavallisesti askeleen meitä edellä. (En sano että heitä ei voi voittaa, tietyissä tilanteissa, jos henkilö on suoraselkäinen kristitty - sitä on tapahtunut.) Olen keskustellut tästä vuoden 2015 postauksessa "Making Sense of the Supernatural", jossa ei siteerata ainoastaan Raamattua, vaan myös Eenokin kirjaa, Jubilees ja Jasheria (kirjoja jotka mainitaan Raamatussa vaikka ne eivät ole mukana kaanonissa).

Näissä kirjoissa tehdään selväksi että, kun vedenpaisumusta edeltäneet enkelit laskeutuivat Maahan, he toivat mukanaan teknologioita - merkittävä tekijä miksi ihmiset toivottivat heidät tervetulleiksi.

On toinenkin syy miksi uskon että antikristuksen tulo (Uusi maailmanjärjestys) on väistämätön: Raamattu profetoi sen. Näyttää siltä että me käymme läpi viimeistä vaihetta ennen tätä tapahtumaa.

Toivoin aikoinaan että Amerikka voisi olla kaupunki kuten Niinive Joonaan Krjassa. Jumala profetoi sen tuhoa, mutta kun kaupungin asukkaat katuivat, Hän perui määrätyn tuhon. Kuitenkin, uskon että informaatio Amerikassa on liian tiukasti kontrolloitua jotta voisi tapahtua katumusta Niiniven tasolla.

Tarkoittaako tämä että olisin luovuttamassa? Ei! Selitän tätä myöhemmin, mutta ensin minä kommentoin että Komannessa valtakunnassa vuonna 1945, saksalaiset jotka näkivät kirjoituksen seinällä saivat nimen "tappiomielialaa lietsovat". Tämä ei estänyt Sasan häviötä. Me olemme kuten Richmondissa vuonna 1865. Jopa Robert E. Lee tunnusti todellisuuden. Me olemme kuten Alamossa vuonna 1836. Kun Santa Annan sotilaat alkoivat tulla sisään muurien yli, linnakkeen puolustajat tiesivät että kaikki toiveet voitosta olivat mennyttä.

Nyt minä havainnollistan miksi me jatkamme taistelua. Ennen kaikkea, Jumalan tahto on "tehdä Maan päällä niin kuin Taivaassa" - ja pahan vastustaminen on Jumalan tahto, silloinkin kun vihollisella on vahvat kortit.

Toiseksi, Uuden maailmanjärjestyksen paha huipentuma on vain väliaikainen: kolme ja puoli vuotta. Jumala antaa Saatanan ja hänen palvelijoidensa pelata korttinsa. Sitten tulee Kristuksen paluu ja tuomiopäivä.

Kristuksen ja Hänen kansansa lopullinen voitto on yhtä väistämätön kuin antikristuksen lyhyt valtakausi.

Ilmestyskirjan symboliikka

Kaikessa tässä, en ole yrittänyt selittää lukun 666 merkitystä, antaa tarkkaa tulkintaa "pedon merkistä", tai spekuloida antikristuksen identiteettiä. Luulen että riittää kun tietää että nämä asiat ovat tulossa.

Kuten me olemme huomauttaneet, globaali digitaalinen ID antaa tietä "pedon merkille" missä muodossa se sitten tuleekaan.

Mitä tulee antikristuksen identiteettiin, näen edelleen spekulaatiota vaihtoehto-mediassa, joidenkin sanoessa (esimerkiksi) että se on Prinssi Charles tai Donald Trump. Nämä herrat näyttävät olevan liian vanhoja osaansa. Epäilen että tämä henkilö on todennäköisesti sellainen jota ihmiset eivät vielä tunne, luultavasti noin 30-vuotias, voidakseen imitoida Kristusta parhaiten. (Olisi melkoinen yhteensattuma, jos hän olisi syntynyt 11. syyskuuta 2001.)

Valmistautumassa antikristuksen varalle

En tunne itseäni kovin päteväksi kirjoittamaan tähän osioon, mutta luulen että on turvallista sanoa että tässä "valmistautumisessa" on kaksi osaa: toinen fyysinen, toinen hengellinen.

Fyysinen taso on sellainen jota on vaikea kuvailla tarkasti, sillä me emme tiedä mikä tietty kataklysmi olisi merkki antikristuksen tulosta, Pohjimmiltaan - ja olen varma että monet lukijoistani tietäv'ät tästä enemmän kuin minä - fyysiseen tasoon liittyvät "preppaus" toimet kuten:

• Veden ja elintarvikkeiden pitäminen käden ulottuvilla.
• Varavoimalähde. Jos lähelläsi on joku jolla on kyky tehdä näin, yritä järjestää tilaisuus elää "off grid".
• Keinot itsensä puolustamiseen.
• Kova valuutta, kuten hopeakolikot tai vastaavat vaihtokauppaan, voidaksesi kiertää rahattoman yhteiskunnan (cashless society).
• Hanki sellainen kaveri jolla on kyky tehdä tämä muuttaaksesi pois urbaanilta asuinalueelta, tai ainakin sellaisen alueen laidalle, sillä kaupungit ovat todennäköisesti kaikkein väkivaltaisimpia paikkoja yhteiskunnan romahtaessa.

Hengellinen ulottuvuus on haastavampi koska, vaikka prepper-metodit ovat hyvin universaaleja, minun lukijoillani on erilaiset uskonnolliset (tai ei-uskonnolliset) taustat. Pidän tauon ennen kuin kirjoitan mitä on seuraavaksi koska tiedän että en ole hengellisen neuvonantajan arvoinen. Siltä varalta että kuulostaisin kevytmieliseltä, olen vähän kuin aloittaisin syöttöä baseball-pelissä. Yhdeksännellä vuoroparilla, joukkueenjohtaja (Jumala) tulee esiin ja kertoo minulle: "Ojenna minulle pallo, pentu. Me pyydämme sisään jonkun toisen lämmittelypaikalta."

Ennen kuin minä luovutan pelin syöttäjälle - ortodoksi-teologille - on muutama asia jotka voin sanoa luottamuksella:

• Kristuksen tulo on yhtä varma kuin antikristuksen tulo. Varmistaaksesi että et sekoita väärää vapahtajaa aitoon.
• Tuomiopäivän tähden - kaikkein tärkein päivä henkilön elämässä - se on myös varmuus, kukaan ei voi eksyä hankkiutumalla väleihin Jumalan kanssa. Katoliselle ja ortodoksille, tähän sisältyisi ripittäytyminen.
• Kukaan ei voi eksyä noudattamalla kymmentä käskyä, sekä Kristuksen määräämiä hyveitä - totuus, katumus, kuuliaisuus, usko, hyvät teot (jotka antavat merkityksen uskolle), anteeksiantamus, ystävällisyys, nöyryys ja rakkaus.

Kun aloitin kirjoittaa tätä postausta, minulla ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia ohjata lukijaa jonkun toisen henkilön kirjoittaman atrtikkelin äärelle. Mutta kun saavuin tähän osioon, tunsin että Jumala ikään kuin halusi sen menevän näin. Tämä on ollut jo pitkä postaus, joten sinä kenties haluat vain merkitä muistiin tämän toisen artikkelin. Se on nimeltään "The Antichrist: an Orthodox Perspective from the Church Fathers", kirjoittanut Fr. Andrew J. Anderson. Se on laadittu Raamatun sekä ortodoksisen kirkon pyhien kirjoittamien tekstien pohjalta. Siinä esitellään kollektiivinen ortodoksinen näkemys antikristuksesta, sekä annetaan hengellisiä ohjeita. Kyseisellä artikkelilla ei ollut juuri minkäänlaista vaikutusta siihen mitä minä olen toistaiseksi kirjoittanut tähän saakka - päätin olla etsimättä tällaista resurssia kunnes saavutan tämän osan. Voin vahvistaa että tämä artikkeli universaalisti hylkää Kristuksen hallitsemisen temppelistä käsin ja vahvistaa että ainoastaan antikristus tekee näin. Eräs merkittävä asia jonka opin tästä artikkelista: ilmeisesti antikristus itse rakennuttaa KOlmannen temppelin, ensimmäisten kolmen ja puolen vuoden aikana jolloin hän on "hyvä kaveri". Tämä artikkeli ei vahvista minun "aika-paralleeleja"; mutta sitten uudestaan, näillä muinaisilla kirkkoisillä ei ole voinut olla tietoa Syvän valtion fiksaatiosta liittyen vuoteen 2030.

https://orthochristian.com/106805.html

Tämä päättää postaukseni - lukuun ottamatta kommenttia täysimittaisesta preterismistä, niille jotka saattaisivat olla kiinnostuneita.

Täysimittainen preterismi

Matteuksen luvussa 24, Jeesus puhui opetuslapsilleen silloin pystyssä olleesta Temppelistä Jerusalemissa:

"Niin hän vastasi ja sanoi heille: 'Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta.' Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: 'Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?' Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: »Minä olen Kristus,» ja he eksyttävät monta. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.'" (Matteus 24: 2-8)

Täysimittaiset preteristit uskovat että Jeesuksen vastaus Matteuksen luvussa 24, samoin kuin Ilmestyskirjassa, toteutuivat vuonna 70 AD Jerusalemin tuhoutumisen myötä. He uskovat että Nero oli antikristus. Ja vaikka Ilmestyskirja on perinteisesti ajoitettu vuodelle 95 AD, täysimittaiset preteristit sanovat että se toteutui ennen vuotta 70 AD. He uskovat että Jeesuksen Toinen tuleminen tapahtui vuonna 70 AD, ja että Hän ei enää tule takaisin.

Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä että suurin osa Matteuksen luvusta 24 koskee Jerusalemin tuhoa. Kuitenkaan, tämä ei koske kaikkia jakeita, kuten 30-32:

"Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.

Varmasti, "kaikki maan sukukunnat" eivät kerääntyneet Jerusalemiin vuonna 70 AD.

Eräs vanhimpia kristillisiä dokumentteja, Didache, sanoo että antikristus ja Jeesuksen toinen tuleminen ovat tulevia tapahtumia. Kuinka teoksen kirjoittaja/kirjoittajat eivät tienneet että nämä asiat olivat jo tapahtuneet?

Konstantinus virallisti Kristinuskon vuonna 313 AD, ja vuonna 325 AD Nikean konsiili kokoontui - tämä oli ensimmäinen seitsemästä ekumeenisesta konsiilista. 318 piispaa kokoontui, useimmiten pappien kanssa. He saapuivat kaikkialta kristikunnasta - Vähä-Aasiasta, Egyptistä, Palestiinasta, Libanonista, Syyriasta, Jordaniasta, Armeniasta, Kreikasta, Makedoniasta, Albaniasta, Bulgariasta, Italiasta, Espanjasta, Ranskasta, Pohjois-Afrikasta, Kyprokselta, ja muualta.

Nikeassa, kokoontunut papisto omaksui Nikean uskontunnustuksen, jossa sanotaan että Toinen tuleminen on tuleva tapahtuma. Sitä laajennettiin Konstantinopolin konsiilissa vuonna 381, ja sitä edelleen toistetaan ortodoksisessa ja katolisessa jumalanpalveluksessa.

Monet piispoista tulivat seurakunnista jotka olivat Kristuksen apostolien perustamia. Miksi he uskoivat että tuomiopäivä olisi tuleva tapahtuma? Miten he eivät tienneet että se tapahtui jo vuonna 70 AD? Tästä ei ollut minkäänlaista kiistaa Nikean konsiilissa.

Minä myönnän että joitakin ihmeellisiä asioita havaittiin taivaalla Jerusalemin kukistumisen aikoihin. Mutta nämä ovat jakeita Ilmestyskirjassa jotka ilmiselvästi eivät toteutuneet, eivätkä ne Jerusalemiin, kuten jakeet 8: 7-9:

"Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi. Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi, ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui."

Varhainen kirkko uskoi että Ilmestyskirja kirjoitettiin Keisari Domitianuksen aikana. Kuten Nero, hän vainosi kristittyjä. Kuitenkin, siinä kun Nero keskittyi verisiin vainoihin Roomassa, Domitianuksen politiikkana oli karkottaa kristittyjä kaukaisille saarille. Johannes kuvaa itseään maanpakolaisena Patmoksen saarella.

Viittauksessa antikristukseen, Ilmestyskirja mainitsee "1,260 päivää", 42 kuukautta", sekä "ajat ja puoli aikaa". Mutta tätä ei voida yhdistää Jerusalemin piiritykseen, joka kesti viisi kuukautta, eikä Neron kauteen, joka kesti 14 vuotta. EIkä Nero myöskään pakottanut merkkiä otsaan tai käteen, eikä hän hallinnut temppelistä käsin Jerusalemissa. Olen ehdottomasti samaa mieltä että Nero oli antikristuksen esikuva, mutta ei itse antikristus.

Lopuksi, jos kaikki Raamatussa kerrottu on jo toteutunut, meidät on jätetty limboon, ilman mitään tietoa tulevaisuudesta. Mutta globaalin hallinnon ja digitaalisen ID:n kasvun myötä, kuten myös maailman yhä saatanallisemmaksi muuttuvan luonteen myötä, on ilmiselvää että antikristuksen täytyy vielä tehdä esiinmarssi - ja sen pitäisi tapahtua suhteellisen pian.



Lähdeluettelo:


1. Charles W. Eliot, “The Next American Contribution to Civilization,” Foreign Affairs, September 15, 1922, 59.

2. Philip Kerr, “From Empire to Commonwealth,” Foreign Affairs, December 1922, 97-98.

3. Richard N. Gardner, “The Hard Road to World Order,” Foreign Affairs, April 1974, 558.

4. William Guy Carr, Satan: Prince of this World, (Palmdale, Calif.: Omni Publications, 1997), 71-72.

5. Cardinal Caro y Rodriguez, The Mystery of Freemasonry Unveiled (1928, reprint; Palmdale, Calif.: Christian Book Club of America, 2006), 84-85.


https://jamesperloff.net/the-antichrist-cometh/


Takaisin