Sekä nimeni poisto melkein kaikista artikkeleista jotka kirjoitin The New Americaniin

26.1.2023

Tässä artikkelissa minä käytän niiden John Birch Societyn virkailijoiden oikeita nimiä jotka ovat kuolleet, mutta nykyisten jäsenten osalta, minä enimmäkseen käytän yleisiä termejä kuten "toimitusjohtaja", "kenttäjohtaja", jne. välttääkseni juridisia seuraamuksia siinä tapauksessa että minä vahingossa siteeraan väärin heidän lausumiaan. Kaikki virhet tässä postauksessa ovat tahattomia.

Minä painotan "eräitä johdossa" tämän postauksen otsikossa koska minä tiedän, pitkän yhteistyön jälkeen, että järjestön laaja ruohonjuuritason henkilöstö ovat hyviä amerikkalaisia joilla on korkea omistautuminen vapaudelle ja patriotismille.

Marraskuussa ja joulukuussa 2023, minuun otti yhteyttä ainakin seitsemän John Birch Society korkea-arvoista jäsentä. (Kaikki ovat nykyisiä korkeassa asemassa olevia henkilöitä, paitsi yksi joka oli eronnut muutama kuukausi aiemmin.) Tämä yhteydenottojan määrä oli hyvin epätavallinen, sillä olen ollut vain vähän tekemisissä järjestön kanssa yli kymmeneen vuoteen. Kuitenkin, kaikilla näillä jäsenillä oli konsensus: nimittäin, että jotakin oli mennyt pieleen järjestön johdossa jonka pääkonttori sijaitsee Appletonissa, Wisconsinissa.

Minun pitäisi luultavasti aloittaa tämä artikkeli määrittelemällä mikä John Birch Society pohjimmiltaan on, tai mikä se oli.

Sen perusti vuonna 1958 Robert Welch, kommunismin ja sosialismin vastustaja täällä Amerikassa, ja rajoitetun hallinnon kannattajana, uskoen että mitä enemmän valtaa hallituksella on, sitä armottomampi siitä yleensä tulee. Welch myös ymmärsi että USA:n hallitus oli yhä suuremmassa määrin erään oligarkian vallassa joka operoi demokraattisesti valitun hallituksen kulissien takana, ja että tämä oligarkia pyrki pyyhkimään USA:n suvereniteetin.

Järjestö oli vahva 1960-luvulla; sillä oli kenties 100,000 jäsentä. Kun senaattori Barry Goldwater - konservatiivinen republikaani, presidenttiehdokas vuonna 1964 antoi seuraavanlaisen kuuluisan kommentin vuoden 1964 GOP:n kokouksessa, hänellä oli kenties John Birch Society mielessään, kuten heitä ulein solvattiin "äärimmäisyysaineksena".

https://www.youtube.com/watch?v=RVNoClu0h9M

Vuonna 1983, Hra. Welch, silloin 80-vuotias, ojensi John Birch Societyn johtajuuden Tri. Larry McDonaldille, lääkärille, joka oli myös Georgian osavaltion edustaja Edustajainhuoneessa. Tässä klipissä vuodelta 1983, Tri. McDonald kaunopuheisesti puolustaa John Birch Societya TV-ohjelma Crossfiressa toisin kuin muut osanottajat Pat Buchanan ja erityisesti Tom Braden kanssa (CIA-CFR), jotka heltymättä hyökkäävät järjestön viljelemiä "salaliittoteorioita" vastaan.

https://www.youtube.com/watch?v=Iy9rjf-QYpQ

Valitettavasti, pian haastattelun jälkeen, Tri. McDonald katosi oudoissa olosuhteissa. 1. syyskuuta 1983, hän astui Korean Airlinesin lennolle 007, jonka päämäärä oli Etelä-Korea. Tämä siviilikone väitteen mukaan ajautui Venäjän ilmatilaan. Neukut sitten ampuivat koneen alas, surmaten kaikki 269 matkustajaa - äärimmäinen reaktio, sillä se ei ollut sotilaskone.

On useita teorioita mitä oikeasti tapahtui lennolle KAL-007. Eräs niistä on että kone ei itse asiassa tuhoutunut, vaan ainoastaan vaurioitui ja se pakotettiin laskeutumaan Sahalinin saaren lähelle (tämä oli japanilaisten tutka-asemien alkuperäinen raportti). Väitettä tukee epäsuorasti se että neukut kieltäytyivät päästämästä tutkimaan merialuetta minne KAL-007 väitteen mukaan putosi, etsiäkseen ruumiita, koneen jäännöksiä, "mustaa laatikkoa", jne.

Liittyikö alas ampumiseen mitenkään se, että McDonald, eräs kommunismin kaikkein kiivaimpia vastustajia oli koneessa? Emme kenties koskaan saa tietää.

Paljon varmempaa on, että McDonaldin katoaminen loi pitkään kestäneen autiuden John Birch Societyn johdossa, tyhjyyden joka johtaisi vuosien sisäiseen konfliktiin.

Minun ensimmäinen outo kohtaaminen JBS:n johdon kanssa

Vuonna 1985 tehtiin päätös että John Birch Societyn viikottain ilmestyvä lehti, The Review of the News, sekä kuukausittain ilmestyvä lehti, American Opinion, yhdistettäisiin joka toinen viikko ilmestyväksi lehdeksi, nimeltään New American. Päätooimittajaksi ehdotettiin Jeffrey St. Johnia. Tämä johti John Birch Societyn melkein kaikkien parhaimpien kolumnistien ulosmarssiin - mukaan lukien Gary Allen, joka kirjoitti teokset None Dare Call It Conspiracy, The Rockefeller File, sekä monia muita suurenmoisia teoksia; Scott Stanley The Review of the Newsin päätoimittaja; kirjailija Alan Stang sekä monia muita lahjakkaita kolumnisteja. Se tarkoitti että järjestö oli nyt käytännössä ilman veteraani-toimittajia.

Mutta Robert Welchin eläkkeelle jääminen, sekä Larry McDonaldin poistuminen jättivät järjestölle vielä tärkeämmän roolin täytettäväksi. Kuka johtaisi nyt tätä järjestöä? A. Clifford Barker seurasi Larry McDonaldia toimitusjohtajana.

Olin ilahtunut saadessani puhelinsoiton Hra. Barkerilta, joka sanoi haluavansa minut kirjoittamaan järjestön uuteen aikakauslehteen, nimeltään The New American. Vastasin luonnollisesti "kyllä".

Hra. Barker kutsui minut tapaamaan häntä toimistoonsa JBS:n pääkonttoriin Belmontiin, Massachusettsiin. Keskustelut sujuivat oikein hyvin.

Kuitenkin, Hra. Barker sanoi sitten että hän halusi minun tapaavan erään John Birch Societyn keskiportaan johtajista, jota en nimeä tässä. Äkkiä kaikki muuttui käden lämpöisestä jääkylmäksi. Hän nolasi minut joka käänteessä, hän vastusti käytännössä kaikkea mitä minä sanoin. En tiennyt miksi. Mutta hänen asenteensa oli järkytys. Minä muistan lähteneeni tapaamisesta ajatellen, "Minä luulen että he eivät palkkaa minua lainkaan."

Barker kutsui minut vuorokauden tai kahden päästä ja sanoi että oli päätetty, että tämä aikakauslehti ei voisi käyttää minua. Mitään selitystä ei annettu. Kuitenkaan, en tuntenut oloani pettyneeksi. Loppujen lopuksi, en ollut odottanut työtarjousta lainkaan. Minulle, se oli "easy come, easy go".

Jeffrey St. John ei pysynyt pitkään The New Americanin päätoimittajana. Hänet korvasi nopeasti Gary Benoit, joka jatkoi työssään yli kolmenlymmenen vuoden ajan. Eräs jäsen joka oli myös ystäväni, edesmennyt Gerry Mazzarella, tutustutti minut Garyyn, suositellen minua lehden avustajaksi. Gary julkaisi minun ensimmäisen kirjoitukseni, artikkelin Ferdinand Marcosista ja Filippiineistä. Siitä lähtien suhteeni The New Americaniin oli lämmin.

Vuonna 1986 minä julkaisin artikkelin Pearl Harborista, piirsin kuvia moniin kirjoihin, erityisesti John Tolandin vuonna 1982 julkaistuun teokseen Infamy: Pearl Harbor and its Aftermath. Tämä artikkeli oli täysosuma, ja jopa tämä keskiportaan johtaja joka lunperin torjui minut antoi siitä hyvin myönteisen arvion.

Minä kirjoitin vuonna 1988 jutun Kennedyn salamurhasta; tapahtumasta oli kulunut 25 vuotta.

Mutta asia joka eniten kiinnosti minua oli Amerikkaa johtavan oligarkian paljastaminen. En pitänyt yleistävästä termistä "sisäpiiriläiset" jota JBS käytti silloin kuvatakseen heitä. Halusin tietää heidän oikeat nimensä, millainen asema heillä oli, millaisia asioita he olivat tehneet edistääkseen globalismia ja sosialismia. Keskustelin asiasta Buck Mannin kanssa, joka oli The New Americanin sekä Western Islandsin kustantaja (siihen aikaan JBS:n kirjoja julkaiseva haaraosasto). Buck rakasti ideaa ja halusi siitä artikkelin tähän lehteen.

Silloin ei ollut internetiä. Paras ikkuna siihen keitä nämä oligarkit olivat näytti olevan CFR:n vuosiraportin takasivulla oleva jäsenluettelo. Minä tutkin vanhoja vuosiraportteja nähdäkseni kenellä oli mikäkin asema kunkin presidentin virkakaudella. Heidän näkyvyytensä oli järkytys. Bostonin julkisessa kirjastossa, minä myös tutkin Foreign Affairsin jokaista numeroa, alkaen lehden perustamisesta vuonna 1922. Tämä antoi minulle hyvän idean USA:n ulkopolitiikan kehityksestä sekä motiiveista.

Itse asiassa minä työskentelin siihen aikaan JBS:n tutkimusosastolla. Tämä antoi minulle pääsyn JBS:n laajaan tietovarastoon. Vaikka silloin ei ollut internetiä, tämä tutkimusosasto oli "paperi-internet", lukematon määrä kansioita sisältäviä hyllykköjä, aakkosjärjestyksessä aihepiirin mukaan. Minä muistan että oli kolme hyllykköä täynnä informaatiota yksin Kennedyn salamurhasta.

Tällä tutkimusosastolla oli myös kirjasto täynnä harvinaisia konservatiivisia kirjoja.

Kaikki nämä elementit auttoivat minua kirjoittamaan teoksen The Shadows of Power. Uppouduin kokosydämisesti mukaan tähän projektiin. Kun Buck Mann näki mitä minä olin tekemässä, hän tiesi että se oli liian laaja mahtuakseen The New Americaniin artikkelin muodossa. Hän sanoi: "Tehdään siitä kirja." Ja hän antoi sihteerilleen ohjeet laatia normaali kirja-sopimus minulle. Minä keräsin 126 valokuvaa jotka tukivat kirjan sisältöä, sekä dokumentoin yli 300 alaviitettä.

Kirjasta tuli menestys. Alla on kuva vuoden 2002 myyntitilastosta. Näkee että kirja myi edelleen hyvin yli 14 vuotta sen julkaisun jälkeen. Sitä oli myyty 100,000 kappaletta. Ja myynti jatkui vilkkaana myös tämän jälkeen.

Siirrytään vuoteen 2009. Katso ensimmäiset 40 sekuntia alla olevasta videosta jossa JBS:n kenttätoimittaja Jim Fitzgerald esitteli minut JBS:n virallisella lounaalla, ja kuuntele mitä hän sanoo teoksesta The Shadows of Power.

https://www.youtube.com/watch?v=VEENCYzdG0E

Olen pitänyt useita PowerPoint-esitelmiä Uuden maailmanjärjestyksen historiasta USA:n itärannikolla. Näiden keskusteluiden jälkeen minä sitten kirjoitan nimeni moniin The Shadows of Power -kirjan kopioihin (joita siihen aikaan myytiin hyvin halvalla). Sillä välin, isännät jotka olivat esitelleet minut saivat uusia jäseniä John Birch Societyyn. (Pidin myös esitelmiä kirkoissa, Campaign for Libertylle, Oath Keeperseille, sekä muille patrioottisille ryhmille. Kaikkein laajin PowerPoint-esitelmäni, Uuden maailmanjärjestyksen historiasta jonka pidin vuonna 2023, voidaan katsoa täältä; se on yli kahden tunnin pituinen.)

https://rumble.com/v3o3bw7-an-oligarchy-controls-americafact-or-conspiracy-theory-powerpoint-history-o.html

Tänään, kuitenkin, Shadows of Power on jäädytetty. Havainnollistaakseni tätä lähetin sähköpostia Appletoniin kertoen että koska minun oma varastoni oli tyhjentymässä halusin tilata 30 kopiota The Shadows of Poweria (minulla on sopimus hankkia tätä kirjaa "kirjailijan alennuksella"). Minulle kerrottiin että Appletonilla ei edes ole 30 kappaletta varastossaan. Vasta 4. tammikuuta 2024, noin seitsemän viikkoa myöhemmin, nämä 30 kopiota oli lopulta saatavilla. Kuinka oli mahdollista että JBS:n menestysteoksesta oli tullut käytännössä olematon. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta jolloin Appleton oli ollut kykenemätön toteuttamaan tilausta minulle alhaisen varaston vuoksi.

Yhden kappaleen hintaa oli nostettu $10.95 > $24.95. Edelleen, bulkkimyynti oli lopetettu. Tämä teki jälleenmyyjille mahdottomaksi saada kirjaa alennettuun hintaan. Heidän täytyi nyt ostaa sitä hintaan $24.95 plus toimituskulut, mikä tarkoitti että he joutuisivat myymään sitä edelleen 30 dollarin hintaan. Sillä hetkellä kun kirjoitan tätä artikkelia, Amazon myy sitä hintaan $44.50. Jopa Kindle-versio, jonka hinta alunperin oli $9.95, maksaa nyt $24.95. Miksi äkkinäinen hinnan nousu? e-kirjoilla ei ole painatuskustannuksia, eikä kukaan halua maksaa sellaisesta 25 dollaria. Minä myyn itse Kindle-kirjoja, ja ne maksavat alle 10 dollaria. Joku ei selvästikään halua että tätä kirjaa ostetaan ja luetaan.

Tämä vie minut tärkeimpään syyhyn miksi minä äskettäin sain hämäriä puhelinsoittoja kirkea-arvoisilta JBS:n jäseniltä. Marraskuussa 2023, Appletonissa pidettiin eräs kokous johon osallistui sekä johtajia että kenttätyöntekijöitä. Eräs menestyksekäs alueellinen kenttäjohtaja vaati tietää miksi Appleton oli tehnyt The Shadows of Powerista niin kalliin ja vaikeasti saatavan. Henkilö joka johti kokousta - kertoman mukaan etsittyään pääjohtajalta hyväksyntää - antoi sitten seuraavanlaisen vastauksen. Tämä ei ole tarkka lainaus; en ollut paikalla; se on vain lause joka perustuu raportteihin joita sain henkilöiltä jotka kuulivat sen.

Hän sanoi vastaanottaneensa puhelinsoiton, Henkilöltä _____, kenttä-koordinaattorilta joka oli ollut jo pitkään järjestön korkea-arvoinen värvääjä. Hän väitti että tämä värvääjä kertoi hänelle että minusta (James Perloff) oli tullut antisemitisti. (Siksi, oletettavasti, oli tullut välttämätöntä järjestön kannalta ottaa etäisyyttä minuun sekä kirjoihini.)

Tämä väite että minä olen antisemitisti (anti-juutalainen rasisti) on jotakin jollaista odottaisin kuulevani Southern Poverty Law Centeristä, ei JBS:n johtajalta. Pari nopeaa mainintaa tähän. Kenties hän ei tiennyt että Perloffin perhe oli juutalainen. Minun perheeni muutti Venäjältä vuosina 1904-1905 erään pogromin seurauksena. Meidän nimemme Venäjällä oli “Perlovsky”. Perloff englannin kielelle käännetty versio. Isäni oli juutalainen; äitini Länsi-Euroopasta.

En ole koskaan tuominnut "juutalaisia", enkä tuominnut ketään rodun, uskonnon tai etnisyyden pohjalta. Se mitä olen tehnyt on ollut kritisoida Israelin hallituksen hyvin dokumentoituja sotarikoksia. Lokakuusta lähtien, Israelin pommit ovat tappaneet yli 10,000 lasta Gazassa. Onko "antisemitististä" vastustaa tätä? Ilmeisesti jotkut ajattelevat näin. Minun pitäisi myös mainita että, jokainen joka tuntee kirjani sekä artikkelini, tietää että Vain hyvin vähäinen osuus työstäni on liittynyt Israeliin ja sionismiin. Olen kirjoittanut kymmenistä muistakin aiheista. Asiasta voi varmistua selaamalla blogiani (https://jamesperloff.net/blog).

Toiseksi, tämä värvääjä joka teki tämän väitetyn puhelinsoiton minusta väittäen että olen antisemitisti soitti minulle useita kertoja ja kiisti että hän olisi koskaan antanut sellaista lausuntoa minusta. Tämä mies on vanha ystävä. Me olemme usein matkustaneet USA:n itärannikolla JBS:n matkoilla, minä antaen PowerPoint-esityksiä, ja hän esitteli minut. Israel ja juutalaiset eivät olleet esillä näissä esit5elmissä eivätkä edes meidän henkilökohtaisissa keskusteluissamme. Väite että hän soitti Appletoniin ja kutsui minua "antisemitistiksi" oli täydellistä fiktiota. Itse asiassa, tämä värvääjä kertoi minulle että hän ei ollut koskaan soittanut tälle johtajalle, eikä keskustellut mistään. Tällä johtajalla joka kertoi tämän tarinan oli joko puutteellinen muisti tai sitten hän oli keksinyt koko jutun.

Tämä värvääjä kertoi minulle vaatineensa täydellistä anteeksipyyntöä väitteelle että hän olisi kutsunut minua "antisemitistiksi"; muuten hän eroaisi John Birch Societyn henkilökunnan virasta. Minä varoitin häntä tästä, koska jos - kuten eräät uskovat - FBI/Cointelpro on saattanut soluttautua järjestöön tuhotakseen JBS:n sisältä käsin - tämä on juuri mitä he haluaisivat - ensin eliminoida hyvänä värväystyökaluna käytetty kirja, sitten päästä eroon hyvästä värvääjästä. Hän ei saanut vastausta vaatimukselleen, ja on itse asiassa eroamassa, vaikka syynä saattaa olla myös hänen korkea ikänsä.

Kun sinä lasket asiat yhteen, The Shadows of Powerin tekeminen käytännössä ei-saatavilla olevaksi pohjautuu tekosyyhyn jossa ei ole järkeä. Tämä "logiikka" on todistettavasti tällaista:

Joku joka lukee tätä kirjaa SAATTAISI etsiä minua internetistä.

Jos hän löytää minut, hän VOISI ostaa minun vuonna 2013 kirjoittamani kirjan Truth Is a Lonely Warrior, jossa on luku jossa ollaan kriittisiä, ei juutalaisia vaan sionismia ja Israelin hyvin dokumentoituja sotarikoksia kohtaan, joista minä kerron myöhemmin tässä postauksessa.

Vaikka tässä luvussa tuomitaan rasismi ja selitetään että minä olen juutalaista alkuperää, lukija saattaisi jotenkin päätellä että olen antisemiitti.

Lukija saattaisi sitten päätellä että, jos olen antisemiitti, John Birch Society saattaisi myös olla antisemitistinen.

Siksi järjestön täytyy tukahduttaa The Shadows of Power, vaikka se oli kirjoitettu 25 vuotta ennen Truth Is a Lonely Warrioria eikä siinä ole kriittisiä mainintoja Israelista tai sionismista. [1]

Siinä muutama "looginen johtopäätös".

On toinenkin ongelma. Yli kahden vuosikymmenen ajan, John Birch Society on myynyt kirjaani Tornado in a Junkyard (kriittinen darwinismia kohtaan), julkaistu vuonna 1999. John Birch Society tilasi minulta näitä kirjoja vuosina 2019, 2021 ja 2023. Mutta yllä olevan "logiikan" perusteella, eikö myös tätä kirjaa lukeva voisi päätellä että olen antisemiitti? Miksi John Birch Society pelkää teosta The Shadows of Power, mutta ei Tornado in a Junkyard? Samaa ajatusmallia pitäisi soveltaa molempiin kirjoihin.

Uskon että järkevä johtopäätös on, että todellinen kohde on The Shadows of Power. Miksi kukaan Appletonissa haluaisi päästä eroon järjestön omasta menestyksekkäästä kirjasta, sellaisesta mikä on ollut menestyksekäs värväys-työkalu yli kolmenkymmenen vuoden ajan? Esittelen tästä enemmän todisteita pian, mutta ensin muutama sana minun toisesta oudosta kokemuksesta John Birch Societyn johdon kanssa.

Allen Bubolzin outo tapaus

Vuonna 1988, tein töitä John Birch Societyn tutkimusosastossa, ja olin työstämässä The Shadows of Power -kirjaa. Asiat eteniväy hitaasti tämän kirjan suhteen, ja JBS:n typesetterit ja kuvittajat jatkuvasti asettelivat deadlinea The New American -lehden uusille numeroille, ja minä harvoin löysin aikaa kirjan kirjoittamiseen.

Tässä hitaudessa oli hyvätkin puolensa; näin oli enemmän aikaa varmistaa että kirjasta tulisi hyvä.

Eräänä päivänä, jotkin vakavailmeiset JBS:n vanhemmat johtokunnan jäsenet, minä uskon, astelivat Belmontin pääkonttorin läpi. He valittivat että JBS:n jäsenten määrä ja tulot olivat laskussa. He yhdistivät tämän huonoon johtoon, jolleivät suoranaiseen kyvyttömyyteen.

Minä tiesin eri lailla. Todellinen syy jäsenten määrän ja tulojen laskuun oli ilmiselvä: Reagan oli ollut presidenttinä seitsemän vuoden ajan. Vaikka Reaganin retoriikka ylitti hänen tekonsa, amerikkalaiset konservatiivit olivat tyytyväisiä kun oli "konservatiivi" Valkoisessa talossa. Edelleen, eivätkö Reagan ja Gorbatshov lopettaneet kylmää sotaa? Vaikka kommunismi taas nostaa päätään esiin, Antifan ja Klaus Schwabin myötä ("sinä et omista mitään ja olet onnellinen"), vuonna 1988 uskottiin laajalti että kommunismi oli kuolemassa. Siksi, miksi tulla jäseneksi konservatiiviseen, anti-kommunistiseen ryhmään kuten JBS? Sillä ei ollut mitään tekemistä Belmontin johtajuuden kanssa.

Siitä huolimatta, johtokunnan jäsenet väittivät että näillä asioilla oli jotain tekemistä keskenään, ja että oli vain yksi ratkaisu. JBS:n päällikkyys piti antaa Allen Bubolzille joka oli menestyksekäs liikemies Appletonissa, Wisconsinissa, jossa hän työskenteli isänsä vakuutusyhtiössä. Ajatus oli että Bubolz lainaisi johtajan taitojaan JBS:lle, ja kääntäisi tilanteen voitoksi.

Mutta tässä kuvassa oli paljon väärää. Bubolz oli haluton palvelemaan täysipäiväisenä pääjohtajana. Suuri osa hänen aikaansa kului perheen bisneksissä. Edelleen, hän oli haluton muuttamaan Belmontiin tai Kaliforniaan (JBS:n toinen pääkonttori). Sen sijaan, hän väitti että molempien pääkonttorien työntekijät muuttaisivat Appletoniin, niin että he olisivat hänen valvonnassaan.

Tässä ei ollut järkeä. Lukuisat erinomaiset työntekijät, joilla oli useiden vuosien ja jopa vuosikymmenten kokemus, olisivat kykenemättömiä tekemään tämän muuton. Kuinka voisi yhden ihmisen merkitys ylittää kaikkien muiden, yhteen laskettuna? Ja mitä todisteita oli että Bubolzin menestys vakuutustoiminnassa muuttuisi menestykseksi John Birch Societyssa, kokonaan erilaisessa organisaatiossa?

Muist5an hyvin erään puhelinkonferenssin joka pidettiin Belmontissa niin että koko henkilökunta oli yhdessä huoneessa. Hra. Bubolz linjan toisessa päässä, selitti suunnitelmaa ja kysyi että onko jollain kysyttävää.

Minä sanoin: "Hra. Bubolz, mitä jos jotain tapahtuisi sinulle? Tai oletetaanpa että sinä et vain kykenisi pysymään pääjohtajan virassa? Järjestön koko henkilökunta olisi ulkona Appletonissa ilman syytä olla siellä."

Hra. Bubolz vakuutti minulle että mitään tämän kaltaista ei tapahtuisi. Hän sanoi olevansa sitoutunut pysymään järjestön pääjohtajana pitkän aikaa.

Sitten minä esitin todella vaikean kysymyksen. Kuinka niin monen avainhenkilön uhraaminen olisi oikeutettua yhden henkilön toiveiden tyydyttämiseksi. En muista kuinka muotoilin kysymyksen, mutta yritin olla mahdollisimman kohtelias.

Silloin Hra. Bubolz sanoi että hänellä oli ongelmia puhelinyhteytensä kanssa ja että hän ei kuullut kysymystäni. Eräs vihainen paikallinen JBS:n keskiportaan työntekijä tuli luokseni ja käski lopettamaan.

Bubolz ei koskaan vastannut tähän kysymykseen. Olin pettynyt että kukaan toinen Belmontin työntekijä huoneessa ei tukenut minua. Minä tunsin että siellä oli sotilaallinen asenne "käskyjä tulee noudattaa, ei kyseenalaistaa". Olen samaa mieltä tämän periaatteen kanssa, mutta en silloin kun käskyjen noudattamisessa ei ole mitään mieltä.

Pian tämän jälkeen minut erotettiin tutkimusosaston työntekijän virasta. Ja olin ainoa henkilö Belmontissa joka erotettiin. Kysyin syytä ja minulle kerrottiin että syynä olivat "säästötoimet", sellaista jota sovellettiin ainoastaan minuun. Tietysti, monet muutkin työntekijät pakotettiin myöhemmin pois viroistaan sekä muuttamaan Appletoniin.

Olin myös huolissani siitä että tämä tarkoittaisi myös teoksen The Shadows of Power keskeyttämistä, mutta onneksi tämä projekti jatkui.

JPS muutti Appletoniin toukokuussa 1989. Vuonna 1991, Hra, Bubolz, epäonnistuen pitämään pitkäkestoisen lupauksensa, erosi pääjohtajan virasta. Jos minä muistan oikein, hän kertoi syyksi perheen liiketoimet. JBS oli nyt Appletonissa, ilman syytä olla siellä, koska hän oli ollut ainoa motivatio muuttaa sinne. Oletan että voitaisiin väittää että järjestö säästi rahaa yhdistämällä Belmontin ja Kalifornian yhdeksi pääkonttoriksim mutta Bubolz oli ainoa syy valita Appleton.

Haluan sanoa että Bubolz antoi mielikuvan hyvin miellyttävänä ihmisenä, ehdottomasti perheen miehenä, mutta muutossa ei ollut järkeä ja asiaan liittyy varmasti enemmän kuin mitä oli kerrottu.

Mitä itseeni tulee, tapasin naisen jinka kanssa minun oli tarkoitus avioitua ja minulla oli alle 1,000 dollaria rahaa pankissa koska heittäydyin täydellä painolla kirjoittamaan kirjaa The Shadows of Power.

Joten aloin harjoittaa alkuperäistä ammattiani (olin ollut rekisteröity sairaanhoitaja vuodesta 1975). Aloin työskennellä täysipäiväisesti lääketieteellis-kirurgisena sairaanhoitajana eräässä Bostonin parhaista sairaaloista. Työ oli raskasta, mutta tienasin hyvin, ja kun rojalteja tästä kirjasta alkoi tulla, minun taloudellinen kuvani kirkastui. (Rojalti oli vain 5 % hinnasta - JBS piti loput; minun olisi pitänyt neuvotella parempi diili, mutta olin liian innostunut saatuani kirjan julkaistua jotta olisin välittänyt asiasta.)

Minä jätän 1990-luvun väliin, paitsi mainitakseni että luin suuren määrän raportteja korkeassa asemassa olevilta JBS:n entisiltä työntekijöiltä jotka olivat eronneet tyytymättömyydestä jihtajiinsa. Yleisin valituksen aihe jonka muistan oli johdon haluttomuus kokeilla mitään uutta, innovatiivista ja luovaa. Tämä oli ironista, JBS oli vahva vapaan yrittäjyyden kannattaja, jonka tunnusmerkkinä on innovaatio. En tiedä pitäisikö tämä valituksen aihe edelleen paikkansa.

Minut leimattiin

Vuonna 2001, Gary Benoit kysyi minulta että voisinko kirjoittaa uuden jutun Pearl Harborista New American -lehteen. Tähän oli kaksi syytä. Yksi oli että Robert Stinnett oli juuri julkaissut kirjan Day of Deceit: The Truth about FDR and Pearl Harbor, joka antoi uutta informaatiota Pearl Harborin hyökkäyksestä. Toinen oli että toukokuussa 2001, Touchstone Pictures julkaisi elokuvan Pearl Harbor, vaikka ei ollut populaaria vaatimusta tällaiselle elokuvalle, eikä studio ollut tunnettu patrioottisista elokuvista.

En tiennyt sitä siihen aikaan, mutta syyskuussa 2000, Project for a New American Century (PNAC), joka koostui korkea-arvoisista uuskonservatiiveista kuten Dick Cheney, Donald Rumsfeld ja Paul Wolfowitz olivat julkaisseet paperin jossa vaadittiin lisääntyvää USA:n läsnäoloa merten takana, mutta varoitettiin: "Muuosprosessi, vaikka se toisikin vallankumouksellisia muutoksia, on todennäköisesti pitkä, siihen liittyy joitakin tuhoisia ja katalyyttisiä tapahtumia - kuten uusi Pearl Harbor." [2]

En myöskään tiennyt että apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitz oli puhunut West Pointista valmistuville, keskustellen Pearl Harborista ja lainasi Elihu Rootia: "Ennen kuin te lähdette armeijasta, te olette mukana uudessa sodassa. Sen on tarkoitus tulla, ja se tulee." [3]

En myöskään tiennyt että Philip Zelikow - joka istuisi 9/11-komissiossa - oli ollut toinen Foreign Affairs lehden erään artikkelin kirjoittajista, huomauttaen että jos räjähde joka laitettiin World Trade Centeriin vuonna 1993 olisi ollut ydinräjähde, se olisi ollut "kuten Pearl Harbor". [4]

En myöskään tiennyt että Andrew Krepinievich, Center for Strategic and Budgetary Assessmentsin johtaja, oli sanonut: "Voidaan tehdä johtopäätös että, Yhdysvaltoihin kohdistuvan voimakkaan ulkoisen uhan puuttumisen vuoksi - eräänlainen myöhempien aikojen Pearl Harbor - joka ylittää transformaation esteet [tarkoittaen kalliimpaa puolustusohjelmaa] todennäköisesti osoittautuu pitkäksi, uuvuttavaksi prosessiksi." [5]

Lauseen "uusi Pearl Harbor" toistaminen Washingtonin eliitin keskuudessa viittaa joidenkin tienneen että jotakin suurta oli tulossa ja elokuva Pearl Harbor oli tarkoitettu psykologisesti valmentamaan yleisöä vastaamaan sodan kaltaisella kiihkolla.

Olin myöhemmin pettynyt siihen että The New American ei vakavasti tutkinut mahdollisuutta että USA:n hallitus olisi ollut mukana 9/11-iskuissa, erityisesti koska JBS:llä oli maine tutkia salaliittoja. Yhdessä uusimmista PowerPoint-esityksistäni koskien Uutta maailmanjärjestystä, annoin neljä merkittävää esimerkkiä virallisen 9/11-selityksen epäjohdonmukaisuuksista. Niille jotka ovat kiinnostuneita, katso aika 1:21:23 - 1:40:47.

https://rumble.com/v3o3bw7-an-oligarchy-controls-americafact-or-conspiracy-theory-powerpoint-history-o.html

Sinä voit nähdä uusimman työni Pearl Harborista tässä.

https://jamesperloff.net/pearl-harbor-roosevelts-911

Joka tapauksessa, minun vuoden 2001 artikkeli Pearl Harborista oli menestys The New American -lehdelle.

Mutta asiat lähtivät nopeasti menemään huonompaan suuntaan. Jouduin uuteen riitaan JBS:n johdon kanssa, "hero to zero" melkein yhdessä yössä.

Seuraava narratiivi saattaisi olla, joillekin, epäsuora peruste antisemiitti-syytöksille minua kohtaan, mutta minä uskon että tämä täytyy sanoa.

Pian sen jälkeen kun olin julkaissut artikkelin Pearl Harborista, puhtaasta sattumasta minä satuin katsomaan History Channelin episodia joka käsitteli yhtä Toisen maailmansodan suurimkista mysteereistä - Rudolf Hessin lentoa Britanniaan. Hess oli Hitlerin henkilökohtainen lähettiläs. 10. toukokuuta 1941, hän lensi aseistamattomalla Messerschmittillä suoraan Britannian ilmapuolustuksen läpi ja hyppäsi laskuvarjolla Skotlantiin. Se mitä tapahtui tämän jälkeen herätti monia kysymyksiä. Innostuneena, aloitin yksityiskohtaisen tutkimuksen tästä tapauksesta.

Winston Churchill sulki Hessin Lontoon Toweriin. Alkuperäinen "virallinen " Britannian lehdistö kertoi että hän oli paennut Saksasta. Mutta jos näin, miksi Churchill ei esitellyt häntä, antaen Hessin puhua itse, tuomiten Saksan?

Kun sana kiersi että Hess oli lentänyt mukanaan rauhansuunnitelma, Churchill - hänen lehdistö-paroninsa, Lord Beaverbrookin neuvosta, keksi uuden tarinan: Hess oli hullu; täten kaikki mitä hän sanoi rauhasta oli houretta.

Tänään me tiedämme että suunnitelma jonka Hess toi sisälsi:

• Kaikkien vihollisuuksien loppuminen Saksan ja Britannian välillä.
  
  
• Ranskan täydellinen itsenäisyys.
  
  
• Puolan autonomian osittainen palauttaminen.

Lennon ajankohta - 10. toukokuuta 1941 - oli hyvin merkityksellinen sillä kuukautta myöhemmin, 22. kesäkuuta, syttyi sota Saksan ja Neuvostoliiton välille. Saksalaiset eivät halunneet kahden rintaman sotaa.

Itse asiassa, Hessin lento oli Saksan esittämien monien rauhantarjousten huipentuma. Saksalaiset yrittivät lopettaa sodan kaikkien mahdollisten puolueettomien lähteiden kautta - Yhdysvallat, Vatikaani, Espanja, Ruotsi, Sveitsi.

Churchill torjui kaikki rauhantarjoukset. Vaikka Britannian armeija lyötiin nopeasti Euroopassa vuonna 1940, huipentuen vetäytymiseen Dunkirkissä, Churchill - hänen isänyiensä käskystä - jatkoi sotaa antaen RAF:n pommittaa armotta Saksan kaupunkeja. Kun saksalaiset lopulta kostivat kolmen kuukauden kuluttua, Churchill toi maahan amerikkalaisia toimittajia esitelläkseen heille tuhoja ja valitti odotettavissa olevaa Saksan hyökkäystä. Kuitenkin Churchill tiesi avattujen saksalaisten sanomien myötä että tällaista hyökkäystä ei ollut suunnitteilla.

Kaikkien jotka vielä uskovat että Saksan aikomuksena oli hyökätä Englantiin kannattaisi lukea Pat Buchananin teosChurchill, Hitler, and the Unnecessary War.

Ranskan antautumisen jälkeen, Saksa veti 3,300,000 sotilasta maan 3,800,000 sotilaasta jotka olivat olleet Ranskassa, eli noin 85 prosenttia. He eivät olisi tehneet näin jos heillä olisi ollut suunnitelmissa ylittää Englannin kanaali. Edelleen, saksalaiset eivät koskaan rakentaneet sotilaita kuljettavia laivoja, maihinnousualuksi, tai muita asioita joita olisi tarvittu hyökkäykseen Britanniaan. [6] Kukaan ei sano Pat Buchanania "salaliittoteoreetikoksi" tai "natsiksi".

Ja vielä villimpi esitetty väite oli että Saksa olisi suunnitellut ylittävänsä Atlantin ja valloittavansa Yhdysvallat. Radiopuheessaan 29. toukokuuta 1940, lentäjä Charles Lindbergh America First Committeesta sanoi:

Suurten armeijoiden täytyy edelleen ylittää valtameret laivoilla... Yksikään ulkomainen laiva ei uskaltaisi lähestyä meidän rannikkoamme pommitusetäisyydelle... Lopettakaamme tämä hysteerinen pelko hyökkäyksestä joka on vallinnut viime päivinä." [7]

Jokainen Saksan invaasio Amerikkaan olisi vaatinut ilmatukea, mutta saksalaisilla ei ollut yhtäkään lentotukialusta.

Mitä tuli Rudolf Hessiin, hän vietti lopun elämäänsä eristyksissä. Nürnbergin oikeudenkäynnissä, hänet tuomittiin elinikäiseen vankeuteen Spandaun vankilaan. Vuoteen 1967 mennessä, kaikki muut vangit siellä olivat joko kuolleet tai heidät oli vapautettu. Mutta seuraavien kahdenkymmenen vuoden ajan Hess oli ainoa vanki Spandaussa - joka oli suunniteltu kuudellesadalle vangille. Häntä vartioi kaksisataa sotilasta - amerikkalaisia, englantilaisia, ranskalaisia ja venäläisiä; kustannukset olivat 100,000,000 dollaria per vuosi.

Viettäessään aikaansa Spandaussa, ei kenenkään - edes hänen omasta perheestään - sallittu kysyä Hessiltä hänen lennostaan Britanniaan. Kun eräs amerikkalainen komentaja, Lt. Colonel Eugene Bird, yritti tehdä niin, hänet laitettiin kotiarestiin.

Ihmiset yhpäri maailmaa alkoivat kysellä miksi Hess ei yksinkertaisesti voisi palata kotiinsa. Britannian hallitus syytti Venäjää, mutta Mihail Gorbatshov sanoi että Venäjä ei vastustaisi ajatusta.

Pian ennen päätettyä vapauttamispäiväänsä vuonna 1987, kerrottiin uutinen, että Hess oli hirttäytynyt Spandaussa. Tämä oli naurettavaa. Hess oli saanut sydänkohtauksen eikä voinut edes sitoa kengännauhojaan, puhumattakaan siitä että olisi kyennyt hirttämään itsensä. Itsenäinen ruumiinavaus jota Hessin perhe vaati osoitti että hänet oli kuristettu. Itse asiassa, kirjassaan Double Standards: The Rudolf Hess Cover-Up, englantilaiste kirjailijat Lynn Picknett, Clive Prince and Stephen Prior esittelivät dokumentaatiota että Hess oli hirtetty Spandaussa kahden englantilaisen SAS-sotilaan toimesta (Special Air Service), erityisyksikkö. Vielä vuonna 1987, Britannian hallitus pelkäsi että Hess paljastaisi että sota Britannian ja Saksan välillä oli - kuten Buchanan sanoo sen - turha.

Minä havaitsin sen hyvin merkityksellisenä että Winston Churchill olisi voinut lopettaa sodan hyvillä ehdoilla, mutta hän kieltäytyi. Minä tunsin että se oli aivan yhtä tärkeää kuin Franklin D. Rooseveltin Pearl Harborin manööverit votka veivät meidät Toiseen maailmansotaan. Minä kirjoitin siitä artikkelin The New American -lehteen, mutta se torjuttiin tylysti; se oli vasta toinen kerta urani aikana kun lehti oli kieltäytynyt julkaisemasta kirjoitustani.

Edelleen, JBS:n sen hetkinen pääjohtaja kutsui minua "natsi-myönteiseksi" ja tahrasi (red-starred) nimeni - tarkoittaen että minun ei ollut lupa kirjoittaa tai puhua järjestön nimissä; että minut itse asiassa laitettiin mustalle listalle. On minun ymmärrykseni että, JBS:n käytännön mukaan, henkilöä tulisi kuunnella silloin kun hän on "tahrattu", mutta näin ei ollut minun kohdallani. Sillä välin uppouduin muihin projekteihin, kuten että kirjoittaa teosta The Case against Darwin (2002), ja luoda "poliittisesti epäkorrektin" musiikki-CD:n, Freedom Shall Return (2003), joka vei minut studioon ammattimuusikkojen kanssa; näissä lauluissa ylistettiin kotiopetusta, Vietnamin veteraaneja, uskonnon vapautta, konfederaatin lippua, jne. Sinä voit kuunnella näitä lauluja osoitteessa https://jamesperloff.net/music.

Vuonna 2008, minulla diagnosoitiin neljännen tason imusolmukesyöpä; se oli levinnyt kaikkialle kehooni ja minulla oli kaulassa appensiinin kokoinen kyhmy. Minulle kerrottiin Dana-Farberin sairaalassa Bostonissa että, ilman hoitoa, minulla olisi vain kolme viikkoa elinaikaa. Vaikka olisin pitänyt parempana luontaishoitoa (naturopathic), minun syöpä oli niin laajalle levinnyt että luontaiset yrtit ja muut vastaavat eivät olisi enää tehonneet. Minun täytyi käydä läpi brutaali kemoterapia. Tämä päihitti syövän, mutta sairauden sekä hoitojen yhdistelmä jätti minut niin heikkoon kuntoon että jäin vapaalle työstäni rekisteröityneenä sairaanhoitajana kahdeksan kuukauden ajaksi.

Minulla oli kuitenkin energiaa kirjoittaa, joten minä otin yhteyttä The New Americanin Gary Benoitiin, heti kun huomasin että minut oli "tahrattu". Kuitenkin, tämä pääjohtaja oli mennyt, "punainen tähti" oli poistettu, ja minä olin taas tervetullut kirjoittamaan tähän lehteen. Tällöin kirjoitin eräitä parhaita töitäni, mukaan lukien artikkeleita CFR:stä, Keskuspankista, Ukrainan Holomodorista, Kiinan luisumisesta kommunismiin, Shaahin kukistumisesta Iranissa, transatlanttisesta kumppanuudesta, jne.

Vuosi tai kaksi sitten, jos sinä menit The New Americanin www-sivulle ja luit näitä artikkeleita, niissä sanottiin "by James Perloff". Mutta äskettäin minä havaitsin että joku oli käynyt läpi kaikki kaikki artikkelini, poistanut niistä nimeni ja laittanut niihin kirjoittajaksi jonkun toisen nimen (tai satunnaisesti, "by staff").

Minulla edelleen on alkuperäiset kopiot näistä artikkeleista ja voin todistaa että kirjoitin ne.

Esimerkiksi, tässä on kuvakaappaus artikkelista jonka kirjoitin The New Americanin helmikuussa 2009.

Teksti on hieman suttuista kopiointi-prosessin vuoksi, mutta sinä voit nähdä että minä kirjoitin tämän artikkelin. Mutta mene lehden www-sivulle, ja sinä huomaat että nimeni on poistettu; siinä nyt sanotaan että artikkelin oli kirjoittanut Steven J. DuBord; henkilö josta en ole koskaan edes kuullut. Vain siltä varalta että he yrittävät muutttaa sen takaisin, tämän postauksen julkaisemisen jälkeen, tässä on kuvakaappaus:

(Päivitys: He tekivät sen. Katso Päivitys-2 postauksen lopussa.)

2. elokuuta 2009, The New American julkaisin kirjoitukseni CFR:stä. JBS piti siitä niin paljon että he tekivät siitä "mass-distribution" -uudelleenpainoksen.

Mene lehden www-sivulle, ja sinä näet saman artikkelin, mutta nyt siinä väitetään että se oli kirjoittanut Denise Behreandt, taas nimi joka ei sano minulle yhtään mitään.

Samassa lehdessä oli kirjoittamani artikkeli Kiinan luisumisesta kommunismiin.

Mutta jos sinä emenet lehden www-sivulle, artikkelin kirjoittajaa ei mainita lainkaan. Siinä sanotaan "by", ja sitten on tyhjää.

Viimeisenä esimerkkinä, tässä on artikkelini vuodelta 1984, jonka lehti julkaisi uudestaan 27. huhtikuuta 2009.

Mene The New Americanin www-sivulle ja sinä näet että tämä sama artikkeli (vaikka ensimmäinen kappale oli poistettu) oli väittämän mukaan kirjoittanut "Steven J. DuBord".

Tarpeeksi esimerkkejä. Olen katsonut monia muitakin. Joku oli käynyt läpi kaikki lehdet ja poistanut nimeni kaikista artikkeleista jotka olin kirjoittanut lehteen. AInoa poikkeus jonka löysin on minun vuonna 2001 kirjoittamani artikkeli Pearl Harborista; he jostakin syystä unohtivat sen. Koska en kirjoittanut yhtäkään artikkelia tähän lehteen vuosina 2002-2008, henkilö joka pyyhki nimeni luultavasti lopetti tarkastuksen ennen vuotta 2001. Puhuen Orwellista, menneisyyden muuttaminen on "orwellilaista". Eteläisissä osavaltioissa he poistavat Konfederaatin henkilöiden nimiä ja patsaita. Me kutsumme tämä "cancel-kulttuuriksi". Joku Birch Societyssa suorittaa omaa calcel-kulttuuria minua kohtaan.

Eräs JBS:n ystävä ehdotti minulle että asiaan saattaa olla myös viaton selitys - että kenties he laittavat niiden ihmisten nimet jotka laittavat artikkelit lehden www-sivulle. Mutta tässä ei ole järkeä. Nämä artikkelit oli jo postattu www-sivulle yli kymmenen vuotta sitten, siten että nimeni oli jo niissä. Miksi, yli kymmenen vuotta myöhemmin, he äkkiä poistavat minun nimeni ja korvaavat sen nimillä ja henkilöillä jotka "postaavat" ne? Kuinka he edes muistavat kuka postasi ne kaiken tämän ajan jälkeen? Ja miksi ei sanota "posted by Steven J. DuBord" sen sijaan että sanotaan "by Steven J. DuBord"? enkä havaitse että näin olisi tehty muille lehteen kirjoittaneille, kuten Alex Newman, William Jasper, ja John McManus.

Jos he väittävät että tämä johtui jostakin ohjelmointivirheestä, sitten, miksi sitä ei korjattu? Lehdellä on varmuuskopiot kopiot numeroistaan. Ei veisi henkilöstöltä kauan vertailla hard-kopioita online-versioihin, ja varmistua että oikeat attribuutiot oli annettu. (Liittyen tähän, katso Päivitys-4 postauksen lopussa.)

En tiedä kuka oli se henkilö joka teki tämän. Selvästi, jollakin Appletonissa on se sisällä minua varten. Kysymys kuuluu että miksi. Ennen tätä postausta, en ole koskaan kirjoittanut mitään negatiivista John Birch Societysta, enkä ole "ahdistellut" ketään Appletonissa.

Jos sinä kysyisit miksi he ovat pyyhineet pois minun nimeni, he luultavasti sanoisivat: "Me emme voi sallia että lehti olisi missään tekemisissä James Perloffin kanssa," pohjautuen väärään väitteeseen että olen antisemiitti, mikä vuorostaan pohjautuu toiseen väärään väitteeseen - puhelinsoittoon jota ei ollut olemassakaan. Mutta yksikään minun The New American -lehdessä esiintyvistä artikkeleista ei käsittele Israelia tai sionismia. Kuinka ihmeessä voisi joku joka lukee artikkelia jonka kirjoitin 15 vuotta sitten Kiinan luisumisesta kommunismiin "tahrata" aikakauslehden maineen sillä perusteella että minun nimeni on oikeaoppisesti liitetty siihen?

Se mikä tahraa lehden maineen on räikeä epärehellisyys. Anastaen yhden henkilön luovan työn ja virheellisesti antaa siitä ansion toiselle, on räikeää epärehellisyyttä.

Tämä on eräs inhottavimöpia asioita joita olen nähnyt julkaisutoiminnassa. Se on lähellä rikollisuutta. SIllä on juridisia vaikutuksia. Jos minä otan jonkun toisen artikkelin, kopioin sen ja liitän omalle www-sivulleni ja annan itselleni ansion sen kirjoittamisesta, olisin syyllinen, vähintäänkin plagioimiseen. Tai oletetaanpa että minä näen hyvin menestyksellisen kirjan Amazonilla, julkiasen sen uudestaan ja laitan nimen "James Perloff" kanteen? Saisin varmasti syytteen.

Tämä suoranainen varkaus kohdistuen artikkeleihini vahvistaa sen mitä minulle on kerrottu useiden korkeassa asemassa olevien JBS:n työntekijöiden toimesta - että Appletonissa on mätiä omenia.

On mahdollista että tämä postaus saattaa lopulta pakottaa heidät palauttamaan nimeni näihin artikkeleihin. Vaihtoehtoisesti, he saattavat päättää poistaa ne kaikki. Kummassakin tapauksessa, tuleville lukijoille tämä artikkeli olisi vanhentunut. Mutta julkaisupäivää ajatellen (26. tammikuuta 2024), se mitä sanon on tämän hetkistä todellisuutta. Henkilö voi myös rekisteröityä Liberty Libraryy, jolla on PDF-kopiot lehden numeroista ja varmistua että se mitä sanon on totta.

Viimeinen artikkeli jonka kirjoitin The New American lehteen oli vuodelta 2012. Sen jälkeen aloitin itsenäisenä bloggaajana. Julkaisin myös, vuonna 2013, teoksen Truth Is a Lonely Warrior. Tämä kirja oli minun yritykseni tehdä täydellinen yhteenveto Uudesta maailmanjärjestyksestä parhaan kykyni mukaan. Se oli myös päivitys kirjaan he Shadows of Power, mutta aihepiiri ulottuu kauas CFR:n ulkopuolelle. Siinä on teemoja, kuten pakotettu rokottautuminen; aihe joka on CFR:n hankkeiden ulkopuolella.

Tämä oli se kirja jossa oli sionismia käsittelevä luku. Kuitenkin, aloitin tämän luvun selittämällä juutalaista perintöäni, mukaan luettuna valokuva minun juutalaisista esivanhemmistani, ja siinä yksiselitteisesti sanottiin: "Siltä varalta että tätä kirjaa siteerataan aihepiirin ulkopuolelta, salli minun lausua että minä yksiselitteisetti vastustan kaikenlaista rasismia."

Sitten minä jatkuin keskustelemalla joistakin Israelin tekemistä veritöistä, mukaan lukien:

• King David Hotelin tehty pommi-isku vuonna 1946, jossa sai surmansa melkein 100 ihmistä.
  
  
• Yritys pommittaa Englantilaistia ja amerikkalaisia siviilikohteita vuonna 1954 (The Lavon Affair).
  
  
• Isku USS Libertya vastaan, jossa sai surmansa 34 amerikkalaista merimiestä ja haavoittui yli 170. Tapaus josta JBS ei näytä olevan kiinnostunut.
  
  
• Mossad houkutteli Ronald Reaganin pommittamaan Libyaa vuonna 1986 asettamalla lähettimen Tripoliin joka lähetti väärennettyjä "terroristien" viestejä.
  
  
• Mossad räjäytti pommin Israelin oman suurlähetystön ulkopuolella vuonna 1994 syyttääkseen palestiinalaisia.
  
  
• Lukuisa määrä yhteyksiä syyskuun 2001 iskuihin.

Yksityiskohtia yllä olevista seikoista, sekä paljon muuta, katso minun tuore postaus From the Arab Platoon to Hamas—Israel’s ‘Abu Nidal’ Strategy.

https://jamesperloff.net/from-the-arab-platoon-to-hamas-israels-abu-nidal-strategy

Niille jotka eivät vieläkään usko että Israel tekee veritöitä, minä kehotan heitä lukemmaan teoksen Rise and Kill First: The Secret History of Israel’s Targeted Assassinations, 750-sivuinen teos jonka on kirjoittanut israelilainen Ronen Bergman, ja se pohjautuu lukuisiin haastatteluihin Israelin tiedusteluviranomaisten kanssa.

Yhtenä esimerkkinä jonka hän antaa, vuonna 1981 israelilaiset räjäyttivät autopommin Beirutin lähiössä, jolloin kuoli 83 ihmistä ja haavoittui 300, mukaan lukien useita naisia jotka jäivät ansaan vaatetehtaaseen joka syttyi palamaan. [8] Onko "antisemiittistä" tuomita tämä? Eräät ajattelevat näin.

Eräs ironia äskettäin kohdistettiin minuun. John Birch Societyssa, sinä voit kritisoida USA:n hallitusta niin paljon kuin haluat, mutta kukaan ei kutsu sinua "anti-amerikkalaiseksi". Mutta jos sinä kritisoit Israelin hallitusta, riippumatta siitä kuinka totuudenmukaisesti, kuinka hyvin dokumentoidusti, sinut automaattisesti mielletään "antisemitistiksi". Tämä on kaksois-standardi jota ei voi perustella logiikalla. Ei ole järjetöntä sanoa että joku Appletonissa suosii erästä valtiota, asettaen sen oman maansa yläpuolelle.

Muutama vuosi sitten, useat JBS:n työntekijät ottivat minuun yhteyttä ja varoittivat että Appleton suunnitteli luopuvansa teoksesta The Shadows of Power ja korvaavansa sen JBS:n pääjohtajan Art Thompsonin kirjoittamalla teoksella In the Shadows of the Deep State.

En kiinnittänyt asiaan paljon huomiota, mutta sitten sain postissa mainoksen Appletonista, joka jaettiin kaikille JBS:n jäsenille. Toivon että minulla yhä olisi tämä mainos jotta voisin ottaa siitä kuvan, mutta koska minulla ei ole sitä, minä kokoan muistikuvani parhaani mukaan.

Mainoksen vasemmassa reunassa oli kuva teoksesta The Shadows of Power ja oikeassa reunassa Thompsonin kirja. Shadows oli otsikoitu "Jos sinä PIDIT tästä kirjasta..." ja Thompson otsikoitu "...sitten sinä RAKASTAT tätä kirjaa." Tämä on muistikuva, ei tarkka lainaus.

On yleisesti ottaen huono tapa ja huonoa markkinointia neuvoa ihmisiä että he tulevat rakastamaan kirjaa ennen kuin heillä on mahdollisuus lukea se ja rakentaa oma mielipide. Ja miksi Shadows ei ollut yhtä hyvä kuin tämä uusi kirja? Miksi ei markkihnoida tätä uutta kirjaa sellaisenaan?

Tämä näyttää olevan ensimmäinen useista askeleista tukahduttaa The Shadows of Power; asia josta JBS ei hyödy mitenkään.

Oman kokemukseni mukaan, on ennen kuulumatonta julkaisijan kannalta omistaa hyvin myyvä kirja ja sitten yrittää tehdä se tyhjäksi. Miksi ei jatkaa kirjani myymistä samalla kuin myydä Artin kirjaa, ja antaa niiden toimia yhdessä? Tämä olisi järkevä strategia.

Olen kirjoittanut seitsemän kirjaa. Minulle ei ole koskaan tapahtunut niin että myydäkseni omaa kirjaani, minun täytyisi painaa alas jonkun toisen kirjoittamaa teosta.

Mielenkiintoista, JBS myy Thompsonin kirjaa hintaan $10.95. Se oli juuri se hinta jolla The Shadows of Poweria myytiin noin kolmen vuosikymmenen ajan. Hra. Thompsonin kirjaa tarjotaan myös bulkki-hintaan - $6.45 per kirja jos ostat 24 kappaletta tai enemmän. Jos muistini on oikeassa, $6.45 oli myös The Shadows of Powerin bulkki-hinta. Joten näyttää siltä että käytetään samaa markkina-strategiaa.

Muuten, minun The Shadows of Powerin sopimuksessa sanotaan: "Jos julkaisija päättää lopettaa kirjan painamisen, kirjailijalla on oikeus painaa sitä."

Kuitenkaan, tämä kirja ei ole teknisesti "out of print" lauseen tiukimman määritelmän mukaan.

Sinä ajattelisit että Appleton olisi enemmän kuin tyytyväinen palauttaessaan kirjan oikeudet minulle koska he eivät halua sitä. Kuiteniin, minä uskon että he taistelisivat tästä asiasta, koska he tietävät että minä tekisin tästä kirjasta taas suositun, ja joku Appletonissa selvästikään ei halua että tätä kirjaa luettaisiin. Muuten, minä julkaisen omia kirjoja, ja tiedän että voisin myydä tämänkokoisen kirjan noin viidentoista dollarin hintaan, ja voisin taas kerran myydä bulkki-hinnalla.

Edelleen, eräässä vaiheessa The Shadows of Powerista tehtiin Kindle-kirja. Vaikka olen tekijänoikeuksien omistaja, minua ei koskaan informoitu tästä kehityksestä. Minä ainoastaan huomasin sen eräänä päivänä surffatessani Amazonissa. Minun vuoden 1988 sopimus ei mainitse e-kirjoja, tietenkään, koska niitä ei ollut siihen aikaan.

Täten, asiassa ei ole mutkikkaita juridisia kysymyksiä, enkä tiedä kannattaako tuhlata aikaa ja voimia tehdä tästä oikeusjuttua.

Olen kuullut monia muitakin valituksia koskien Appletonin johtoa, kuten omien kenttätyöntekijöiden huono kohtelu; jäsenten palkkaaminen jotka eivät ole John Birch Societyn jäseniä (tällaista ei koskaan tapahtunut Belmontissa) tai missään tekemisissä järjestön ideologian kanssa; sekä kesäleirien hylkääminen joissa aikoinaan opetettiin nuorille historiaa ja kansalaiskasvatusta, ja autettiin houkuttelemaan tulevia jäseniä John Birch Societyyn. Entinen JBS:n koordinaattori Hal Shurtleff johtaa nyt näitä itsenäisestinimellä "Camp Constitution".

Minä haastattelin Hal Shurtleffia tässä.

https://jamesperloff.net/hal-shurtleff-camp-constitution

Mutta olen ensisijaisesti rajoittunut tähän postaukseen liittyen tilanteeseeni. Joku Appletonissa halusi tuhota teoksen The Shadows of Power, ja nyt he haluavat poistaa nimeni The New American -lehdestä. He haluavat kutistaa minut olemattomuuteen, sellaisen ihmisen tasolle jollaista George Orwell kutsuu kirjassaan Vuonna 1984 nimellä "non-person". He käyvät sotaa minua vastaan, mutta se on ollut julistamatonta, yksipuolista sotaa. En ole sodassa heitä vastaan. Kuitenkin, minä tunsin että oli tullut aika puhua. Kun sinä varastat henkilön työn ja annat ansion jollekin toiselle, sinä olet ylittänyt rajan.

Kirjoittaessani tätä postausta, ei ole ollut tarkoitukseni julkeasti asettaa Birch Societya negatiiviseen valoon. He ovat hyviä ihmisiä. Järjestöllä on toimiva www-sivu, jossa kerrotaan USA:n hallituksen tulevista asetuksista sekä paljon muutakin hyvää sisältöä. Eikä minulla ehdottomasti ole tavoitteena häiritä värväystoimintaa. Päinvastoin, on epäsuoria todisteita että joku Appletonissa yrittää jo tehdä tätä. Minun toiveeni on inspiroida tutkimukseen ja, jos se vaikuttaa tarpeelliselta, tehdä jonkinlainen suursiivous talossa.

Päivitys 1: 27. tammikuuta 2024. Sain "sisäpiirin vihjeen" miksi minun nimeni on yhä Pearl Harborin artikkelissa. Tämä artikkeli oli laskettu jonkun toisen ansioksi. Kuitenkin, eräs korkeassa asemassa oleva Birch Societyn jäsen, joka aina piti tästä artikkelista, oli järkyttynyt nähtyään nimeni poistetun. Hän soitti eräälle The New Americanin toimittajalle, joka on hänen sukulainen, ja vaati saada tietää mitä on tekeillä. Tämä toimittaja, nolostuneena, sanoi korjaavansa tilanteen, jonka hän teki. Ja tämä on syynä miksi minua ei täysin pyyhitty pois lehden www-sivulta. (Outoa, artikkelin päivämääräksi on laitettu 7. joulukuuta 2023, vaikka kirjoitin sen vuonna 2001.)

Päivitys 2: 2. helmikuuta 2024. Minä ymmärrän että, vastauksena tähän postaukseen, The New American palautti artikkelit takaisin nimiini. He unohtivat minun vuonna 1984 laatimani kirjoituksen. Kirjoittajaksi mainitaan edelleen "Steven J. DuBord". Kuvakaappaus 2. helmikuuta 2024.

Olen postannut kuvakaappauksia kuten tämä siltä varalta että he myöhemmin kiistävät edes muuttaneeni artikkeleitani.

Päivitys 3: 2. helmikuuta 2024. Joku kiinnitti huomioni seuraavaan kappaleeseen artikkelissa The Assassination of James Forrestal, jonka kirjoitti JBS:n entinen henkilöstä-koordinaattori David Martin:

JBS oli sionistinen operaatio ja siitä tuli entistä jyrkempi palkattuaan John Reesin... Englantilaisen sionisti, Rees vihasi minua henkilökohtaisesti ilman mitään silminnähtävää syytä. Kenties vaistomaisesti, kenties koska minulla on tausta anti-kommunistisena "palkkasotilaana" Afrikassa. Mutta Welch johti Birch Societya Likudin äänitorvena, viitaten Menachem Beginiin ja Sharoniin ja Shamiriin anti-kommunisteina, terrorismia vastustavina, jne. (Me saimme selville - olin töissä Rhodesian poliisin turvallisuusosastolla - että Israel avusti kommunistisia terroristeja jotka teurastivat niin monia afrikkalaisia ja eurooppalaisia Rhodesiassa.) Welch oli ADL:n suorassa ohjauksessa eikä hän siedä keskusteluja juutalaisten tavoitteista tai käytännöistä - tai kuten sanoin aiemmin, kommunismin juutalaisesta juutalaisesta alkuperästä. MInä tiedän koska velvollisuuteni henkilöstö-koordinaattorina oli erottaa jokainen jäsen joka keskusteli juutalaisista poliittiseen tapaan. Minun ei koskaan tarvinnut tehdä tätä koska vuoteen 1979 mennessä jäsenistö oli läpikotaisin kesytetty ja kuuliaista.

- David Martin, The Assassination of James Forrestal, Second edition (McCabe Publishing, 2021), p. 141, Kindle Edition.

James Perloff kommentoi: Ollessani Belmontissa 1980-luvulla, ku7ulin kahden työntekijän keskustelevan, ja yksi heistä sanoi: "John Rees, tämä Mossadin agentti," ja he molemmat nauroivat. Siihen aikaan, tämä kommentti hämmästytti minua täydellisesti.

Martin on selvästi kovempi luu tässä järjestössä kuin minä olen ollut, enkä voi henkilökohtaisesti vahvistaa kaikkea mitä hän sanoi tässä, mutta jos hän on oikeassa, se saattaa selittää järjestön äkkinäisen takinkäännön minua vastaan. Vuonna 2011, olin edelleen suuressa suosiossa. Sinä vuonna, olin vieraileva puhuja JBS:n konsiilin päivällisillä Oklahomassa. Istuin Art Thompsonin, JBS:n pääjohtajan vierellä. me molemmat pidimme puheita. Olen taipuvainen ajattelemaan että käännekohta oli Truth Is a Lonely Warriorin julkaisu vuonna 2013. Kirjassa on 23 lukua ja ainoastaan yhdessä käsiteltiin kriittisesti sionismia ja Israelia. Mutta ilmeisesti se oli tarpeeksi Appletonille yrittää omaksi tappiokseen pyyhiä pois teos The Shadows of Power sekä minun nimeni. Haluan painottaa lukijoilleni että luultavasti alle prosentti kirjoituksistani käsittelee sionismia tai Israelin hallitusta. Minun tuoreimmassa kirjassani, Missing Saints, Missing Miracles, on ainoastaan pari kappaletta koskien sionismia, eikä edellisessä kirjassani, Covid-19 and the Agendas to Come, Red-Pilled, ole siitä mainintaa lainkaan. Miksi Appleton ylenkatsoo 99 % minun työstäni, ja suhtautuu pakkomielteisesti jäljelle jäävään yhteen prosenttiin?

Päivitys 4: 2. helmikuuta 2024. Sain juuri sähköpostin The New American -lehdeltä ja siinä sanottiin että nimeni poistaminen kaikista artikkeleista oli seurausta "teknologian päivityksestä". Tämä attribuutio koskien minun Pearl Harbor -artikkelia korjattiin 7. joulukuuta 2023, melkein kaksi kuukautta sitten, seurauksena suorasta pyynnöstä. Joten he ovat tienneet tästä "teknologian päivitys" -ongelmasta jo pitkän aikaa. Kysymys jää, että olisivatko he koskaan korjanneet nimiä muista artikkeleista jos en olisi julkaissut tätä postausta.

LÄHDELUETTELO:

1. Truth Is a Lonely Warrior -kirjassa on myös luku Siionin viisaiden miesten pöytäkirjoista. Minulle oli aina kerrottu, ja minä uskoin, kuten useimmat ihmiset, että ne olivat väärennös jonka tsaarin poliisi oli keksinyt lietsoakseen antisemiittistä vihaa. Kuitenkin, minä lopulta päätin tutkia asiaa itse. Minä havaitsin että ne sisälsivät monia asioita jotka olivat tsaarin poliisin tietämyksen ulkopuolella, kuten darwinismi, keskuspankkien toiminta, rokotteiden käyttö heikentämään väestöä, omistaa presidentti joka aloittaa sotia määräämällä poikkeuslaista joka ylittää perustuslain, urheilun käyttäminen ihmisten huomion siirtämiseksi, jne. Minun kirjassani tehdään johtopäätös että näissä Pöytäkirjoissa tarkkaan kuvataan mitä maailmassa tapahtuu, mutta ei anneta ehdotonta johtopäätöstä kuka ne kirjoitti.

2. Rebuilding America’s Defenses: Strategy, Forces and Resources for a New Century,
(Washington, D.C.: Project for the New American Century), 2000, s. 51.

3 Paul Wolfowitz, "Commencement Address at the U.S. Military Academy, West Point", June 2, 2001,
https://www.nlpwessex.org/docs/wolfowitzpearlharbor.htm.

4. Ashton B. Carter, John Deutch, Philip Zelikow, "Catastrophic Terrorism",
Foreign Affairs, November 1, 1998,
https://www.foreignaffairs.com/articles/united-states/1998-11-01/catastrophic-terrorism.

5. Andrew Krepinevich, "Emerging Threats, Revolutionary Capabilities And Military Transformation",
Testimony of Andrew Krepinevich, Executive Director, before the Senate Armed Services Subcommittee on Emerging Threats and Capabilities, March 5, 1999,
https://www.bibliotecapleyades.net/Sociopolitica/elite/CSBA.htm.

6. Patrick J. Buchanan, Churchill, Hitler, and the Unnecessary War, (New York: Three Rivers Press, 2008), s.330-331.

7. Charles Lindbergh, "Let Us Turn Our Eyes to Our Nation",
ibiblio.org/pha/policy/1940/1940-05-19a.html.

8. Ronen Bergman, Rise and Kill First: The Secret History of Israel’s Targeted Assassinations,
(New York: Random House, 2018), s. 242.

https://jamesperloff.net/my-strange-encounters-with-some-of-the-john-birch-society-leadership-over-39-years/