6.2.2014
Kuten tavallista, Ulkomaansuhteiden neuvosto (CFR) - Illuminatin USA:n
ulkopolitiikan haara - oli keskellä vehkeilyä.
Vuosi 2014 tarkoittaa Tonkininlahden välikohtauksen, sekä Vietnamin sodan kiihtymisen 50-vuotisjuhlaa. Tämä sota, joka kesti vuodesta 1961 vuoteen 1975, sai aikaan suunnattoman vasemmistolaisen protestiliikkeen Amerikassa, mihin tätä seurannut 'vastakulttuuri' juontaa juurensa. Media kuvasi tätä sotaa nimellä "suo" (quagmire) jonka "oikeistolaiset haukat" aloittivat, halutessaan pysäyttää kommunismin leviämisen. He sanoivat että "sotaa ei voitaisi voittaa" (unwinnable) ja että se pitkittyi koska "haukat" olivat liian ylpeitä vetääkseen sotilaat pois, ja että meidän armeijamme oli aliarvioinut Ho Chi Minh´in joukkojen päättäväisyyden. Tässä on se mistä media pysyi hiljaa:
Vietnamin katastrofin juuret voidaan jäljittää Toiseen maailmansotaan. "Kolmen suuren" konferenssissa Teheranissa ja Jaltalla, Presidentti Roosevelt pyysi Neuvosto-diktaattori Josif Stalinia että hän rikkoisi hyökkäämättömyys-sopimuksensa Japanin kanssa ja tulisi mukaan Tyynenmeren sotaan. Stalin suostui -- sillä ehdolla että USA antaisi hänelle kaikki aseet sekä materiaalin jota hänen Kaukoidän armeijansa tarvitsisi. Roosevelt suostui, ja noin 600 laivalastillista tarvikkeita lähetettiin varustamaan Neuvostoliiton armeija taistelemaan japanilaisia vastaan.
Stalin ei lähettänyt armeijaansa Kaukoitään kuin vasta viisi päivää ennen sodan päättymistä; Japani, johon oli jo pudotettu atomipommi, oli valmis antautumaan. Kiinassa, Neuvosto-joukot ottivat vastaan suurten japanilaisten asevarikkojen antautumisen. Sitten he antoivat nämä aseet, sekä omat, amerikkalaisilta saadut varusteet, Mao Tse-tungin joukoille kukistaakseen Kiinan nationalistisen hallituksen. Palkinnoksi Tyynenmeren sodan "voitosta" (for being "co-victors" of the Pacific War) jossa he eivät tehneet juuri mitään 'voittonsa' eteen, neuvostoliittolaisille luovutettiin myös valta Pohjois-Koreassa, ajatus jota Foreign Affairs -- CFR:n aikakauslehti -- ehdotti huhtikuun 1944 numerossa. Kommunismi oli nyt juurtunut Aasiaan, ja Korean sota -- joka olisi vältetty täysin jos Stalinin vaatimuksiin ei oltaisi suostuttu -- häämötti taivaanrannalla. Mutta me käännymme Vietnamiin:
• Teheranin konferenssissa vuonna 1943, Presidentti Roosevelt kertoi Stalinille suostuneensa "sadan prosentin ehdottomuudella" että sodan jälkeen, Ranskan ei pitäisi enää hallita siirtomaitansa Indokiinassa (Kaakkois-Aasia). Kuten minä mainitsen uudessa kirjassani Truth Is a Lonely Warrior, eurooppalaisten valtioiden irroittaminen siirtomaistaan oli Illuminatin sodan jälkeisen politiikan tavoite. Näin heikennettyinä, eurooppalaiset valtiot vajoaisivat asteittain suvereeneista valtioista pelkiksi EU:n provinsseiksi joista yhteiset markkinat muodostuvat.
• USA:n armeija tuki aluksi Ho Chi Minh´ia. Vuonna 1945, OSS -- CIA:n edeltäjä -- koulutti Ho´n kommunistista armeijaa ja antoi hänelle aseita sekä 20 000 ammusta joita hän käytti taistelussa ranskalaisia vastaan. Samaan aikaan, USA:n lehdistö ylisti häntä; Newsweek (1946) vertasi häntä George Washingtoniin.
• Vuonna 1954, sen joukot hävisivät Ho´n joukoille elintärkeässä Die Bien Phun taistelussa; Ranska pyysi että Yhdysvallat puuttuisi sotaan. Hyökkäys lentotukialukselta olisi tuhonnut kommunistien tykistön sekä pelastanut katastrofilta. Mutta ulkoministeri John Foster Dulles (CFR:n perustajajäsen, Rockefellerien sukulainen, YK:n peruskirjan laatija) veti naruista ja USA:n hallitus kieltäytyi.
• Sen jälkeen kun Ranska oli kärsinyt tappion ja vetäytynyt, ja Vietnam oli jakautunut kahdeksi valtioksi, USA:n ulkopolitiikan seuraava tavoite oli keisari Bao Dai´n syrjäyttäminen; hän oli ainoa mies joka olisi kyennyt yhdistämään maan. Hän sanoi myöhemmin: "Jos teidän maanne olisi antanut edes tuhannesosan siitä summasta jonka he käyttivät syrjäyttämiseeni, olisin voittanut tämän sodan."
• Vilpillisen kansanäänestyksen avulla, Ngo Dinh Diem, Ulkomaansuhteiden neuvoston suosikki, valittiin Etelä-Vietnamin presidentiksi. Vieraillessaan USA:ssa vuonna 1957, häntä kunnioitettiin lounaskutsuilla joita David Rockefeller ja John D., Jr. isännöivät Tarrytown´issa, New Yorkin palatsissa. Seuraavana päivänä, CFR otti hänet vastaan (he addressed the CFR). Etelä-Vietnamin asukkaat halveksivat sortavaa Diem´iä, joka ajoi monet kommunistien leiriin.
• CIA:n eversti Edward Lansdale (CFR) kiinnittyi (was attached to) Diem´iin ja valvoi kolmen voimakkaan kommunismin vastaisen ryhmän aseista riisumista Vietnamissa: Cao Dai´n lahko; Hoa Hao´n lahko; ja Le Van Vien´in yksityinen armeija. Tämä kuvailtiin Hilaire du Berrier´in teoksessa Vietnam: Background to Betrayal (1964) (1964) sekä hänen tiedustelu-raporteissaan. Rahoitettuaan Ho Chi Minh´ia sekä eliminoituaan hänen vastustajansa jokaisella tasolla -- Ranska, keisaraillinen taso ja paikallinen taso -- meidän CFR:n politiikan tekijät käynnistivät nyt tämän traagisen sodan.
• Presidentti Kennedy valtuutti lähettämään ensimmäiset taistelijoukot (noin 10 000 miestä) ulkoministeriön Walt Rostowin (CRF) neuvosta, joka oli palannut "tietojen etsimismatkalta" Vietnamista. Vaikka media kutsui Rostowia "haukaksi", hänen isänsä oli ollut marxilainen vallankumouksellinen Venäjällä, kaksi hänen serkkuaan kuului USA:n kommunistiseen puolueeseen, hänen veljensä (Eugene Debs Rostow) nimettiin sosialistisen puolueen johtajan Eugene Debsin mukaan, ja Eisenhowerin ulkoministeriö kieltäytyi ottamasta Waltia töihin kolme kertaa vedoten turvallisuustekijöihin. Kennedyn hallitus sai hänet ainoastaan erottamalla Otto Otepkan, ulkoministeriön turvallisuuspäällikön. Lue William J. Gill´in teos The Ordeal of Otto Otepka.
• Sodan kiihtyminen alkoi Tonkininlahden päätöslauselman myötä. Perusteet saatiin väitetystä iskusta jossa vietnamilaiset torpedoveneet hyökkäsivät amerikkalaisten hävittäjien kimppuun 4.8.1964. Tämä on se mitä tämän päivän totuuden etsijät (truthers) kutsuvat nimellä "false flag". James Stockdale, jolle Kongressi myönsi urhoollisuusmitalin, oli lentäjä jonka asemapaikkana oli Tonkininlahti. Kun hänet kutsuttiin väitetylle hyökkäyspaikalle, hän ei nähnyt vietnamilaisia veneitä lennettyään alueella 1,5 tuntia. Hän kertoi siitä yksityiskohtia muistelmissaan In Love and War, kirjoittaen: "Me olimme aloittamassa sodan väärin perustein? Minä tunsin pahan ennusmerkin että me olimme mielettömän Washingtonin byrokratian hallinnon alla, pönkittämässä heidän omaa valtaansa huolimatta todisteista."
• Ennenkuin "välikohtausta" oli edes tapahtunut, Tonkininlahden päätöslauselma oli jo laadittu William P. Bundyn toimesta (CFR, Skull & Bones), joka oli Kaukoidän asioiden avustava ulkoministeri. Vaikka media kutsui häntä "haukaksi", 1950-luvulla Bundy johti Neuvosto-vakooja Alger Hiss´in puolustus-rahastoa. Hiss, tietusti, vakuutti syyttömyyttään, mutta hänen syyllisyytensä on vahvistettu Venona-asiakirjojen julkistamisen myötä -- FBI purki Neuvostoliiton koodatut viestit 1940-luvulta lähtien. Sen jälkeen kun Bundy lähti ulkoministeriöstä, David Rockefeller nimitti hänet Foreign Affairsin, CFR:n aikakauslehden toimittajaksi.
• Yleisön tietämättä, Presidentti Johnson kiihdytti sotaa salaisen ryhmän, nimeltään "the Wise Men" kehotuksesta. Siihen kuului 14 vanhempaa neuvonantajaa joista 12 oli CFR:n jäseniä. Walter Isaacson ja Evan Thomas, jotka ovat itse CFR:n jäseniä, kuvailevat näitä kokouksia teoksessaan The Wise Men.
• Viisaiden miesten johtaja, joka johti vaatimusta sodan kiihdyttämisestä, oli Dean Acheson. Jo ennen kuin Yhdysvallat tunnusti Neuvostoliiton vuonna 1933, Stalin valitsi nuoren asianajajan, Achesonin, edustamaan Neuvostoliiton etuja Amerikassa. Ollessaan Trumanin ulkoministeriössä, Acheson ympäröi itsensä kommunisteilla, henkilöillä jotka tiedettiin vakoojiksi -- kuten John Stewart Service, John Carter Vincent ja Lauchlin Currie. Hän ylensi Service´n vielä senkin jälkeen kun FBI sai hänet kiinni luovuttamasta halituksen salaisuuksia kommunisti-agenteille. 1940-luvun lopulla, Puolan uusi kommunistinen hallinto palkkasi Acheson´in lakifirman saamaan USA:n tunnustus. Achesonin työtoveri oli Donald Hiss -- vakooja Alger Hiss´in veli ja kommunistisen puolueen jäsen. Acheson oli myös William Bundyn isäpuoli! Pieni klikki vei meidät Vietnamiin, eivätkä he olleet oikeistolaisia "Archie Bunker" -tyyppejä, kuten niin yleisesti väitetään.
• Vuonna 1968 "Viisaat miehet" tekivät 180 asteen käännöksen, informoiden Johnsonia että Vietnam oli virhe. Koska hän sai kannettavakseen taakan epäsuositusta sodasta, murheellisena petoksesta, Johnson ilmoitti että hän ei osallistuisi presidentinvaaleihin toista kertaa, järkyttäen Demokraattista puoluetta.
• Toisessa maailmansodassa USA taisteli kahdella rintamalla -- Euroopassa ja Tyynellämerellä -- ja liittolaiatsmme avulla, löivät äärimmäisen kovat Saksan ja Japanin armeijat vain kolmessa ja puolessa vuodessa. Mutta me tuhlasimme 14 vuotta sotaan pienessä Pohjois-Vietnamissa ja hävisimme. Jos sinä ajattelet että siinä ei ole järkeä, olet oikeassa.
• Puolustusministeri Robert McNamara (CFR) kielsi Ilmavoimia iskemästä yli 90 prosenttiin strategisista kohteista joihin pyydettiin lupaa iskeä. Kun hän lähti Puolustusministeriöstä, hänestä tehtiin Maailmanpankin presidentti.
• Sodan sääntöjen mukan (Rules of Engagement) -- jotka tulivat julkisiksi vasta vuonna 1985, kun he olivat ensin hävittäneet 26 sivua Kongressin neuvotteluista -- amerikkalaisilla sotilailla oli käsky olla ampumatta ensin; heidän täytyi odottaa että vihollinen ampui heitä. Jos lentäjä näki MIG-hävittäjän maassa, hänellä ei ollut lupaa ampua -- hänen täytyi odottaa kunnes MIG oli ilmassa ja osoitti vihamielisiä aikeita. Jos ilmatorjuntayksikkö oli rakenteilla, hän ei voinut pommittaa sitä -- hänen täytyi odottaa kunnes se oli toiminnassa. Kuorma-autoja jotka olivat yli 200 metrin päässä Ho Chi Minh´in valtatieltä (jota pitkin kommunistit veivät tarvikkeita etelään) ei saanut pommittaa; kun tutka havaitsi lähestyviä amerikkalaisia lentokoneita, kuorma-autot yksinkertaisesti ajettiin pois tieltä ja ajattiin takaisin tielle sitten kun koneet olivat menneet. Jos me olisimme taistelleet Toisessa maailmansodassa tällaisten rajoitusten alla, me olisimme hävinneet sodan.
• Maaliskuussa 1968, Science & Mechanics -lehdessä, Lloyd Mallan haastatteli lähes tusinaa eläkkeellä olevaa amerikkalaista sotilas-upseeria. Jokainen heistä sanoi että Vietnamin sota voitettaisiin nopeasti -- viikoissa tai kuukausissa jos rajoituksia vähennettäisiin. Heidän ehdotuksiaan olivat: (1) Julistaa sota Pohjois-Vietnamia vastaan: (2) Ryhtyä suoraan sotaan Pohjoista vastaan (take the war directly against the North) maajoukkojen avulla sekä pommittamalla strategisia kohteita; (3) Eristää Haiphongin satama, jonka kautta pohjoisvietnamilaiset saivat 90 prosenttia tarvikkeistaan; (4) sulkea -- ei pommittaa -- Ho Chi Minhin valtatie sotilaiden avulla. Tarpeetonta sanoakaan, melkein kaikkiin heidän ehdotuksiinsa suhtauduttiin ylenkatseella.
• Koska tämä sama klikki joka vei meidät sotaan laati rajoitukset estäen voiton, Vietnam ei selvästi ollut "suo" tai "kömmähdys", vaan se tapahtui niinkuin oli suunniteltu -- aivan kuten vallankumous kotona. Teoksessaan The Strawberry Statement: Notes of a College Revolutionary, James Kunen kuvaili Demokraattisen yhteiskunnan opiskelijoiden (Students for a Democratic Society - SDS) vuoden 1968 kokousta, joka johti sodan vastaista liikettä:
Tässä kokouksessa, Liikemiesten kansainvälisen pyöreän pöydän miehet (Business International Round Tables) -- kokoukset joita Business International sponsoroi -- yrittivät ostaa itselleen joitakin radikaaleja. Nämä miehet ovat maailman johtavia teollisuusmiehiä ja he kokoontuvat päättämään kuinka meidän elämäämme johdetaan (how our lives are going to go). He ovat hallitsevan luokan vasen siipi. He tarjoutuivat rahoittamaan meidän mielenosoituksemme Chicagossa. Meille tarjottiin myös Esson (Rockefeller) rahaa. He haluavat meidän järjestävän paljon radikaalien levottomuuksia jotta he näyttäisivät enemmän keskustalaisilta kun he siirtyvät vasemmalle.
• Jerry Kirk, entinen SDS:n ja Kommunistisen puolueen jäsen, todisti Edustajainhuoneen ja Senaatin sisäisen turvallisuuden paneelin edessä: "Radikaalit ajattelevat taistelevansa super-rikkaiden, kuten Rockefellerien ja Fordin joukkoja vastaan, eivätkä he ymmärrä että juuri nämä voimat ovat heidän oman vallankumouksensa takana, rahoittavat sitä, ja käyttävät sitä omiin tarkoituksiinsa." Kun lukion oppilaat alkoivat polttaa USA:n lippuja, he toteuttivat tärkeän Illuminatin/CFR:n tavoitteen isänmaallisuuden tuhoaminen on edellytys maailmanhallitukselle.
• Joten miksi valtavirran media ei raportoi näistä asioista? Kuten kansanedustaja John Rarick selitti vuonna 1971: "Miksi CBS ei kerro USA:n kansalaisille CFR:stä ja anna kansalaisten päättää ketä syyttää Vietnamin katastrofista? Kuka kertoo ihmisille totuuden jos ne jotka hallitsevat 'oikeus tietää' -koneistoa kontrolloivat myös hallitusta?"
https://jamesperloff.net/vietnam-war-defeat-revolution/
