LUKU 9: Nousu valtaan soihtujen avulla

Kaikkien yllätykseksi, Kansallissosialistit vuoden 1932 vaaleissa menettivät yli kaksi miljoonaa ääntä. Kommunistit saivat 750,000 ääntä. Nouseva tietoisuus Hitlerin allianssista mahtitekijöiden takana, kuten Strasser ja Stennes selittivät, oli kantanut hedelmää. Berliinissä SA-miehet, joita oli pidetty arvossa, seisoivat käsi kädessä kommunistien kanssa kuljetustyöläisten lakon aikana. He työskentelivät toistensa kanssa. Yhdessä he kerjäsivät ohilulkijoilta edes pientä lahjoitusta perustaakseen "Rahaston Lakkoilevalle Kansalliselle Sosialistiselle Solulle" tai "Vastustavalle Vallankumoukselliselle Työväenliikkeelle". Esikuntapäällikkö Roehm kirjoitti: "Rakastettava pikkuporvaristo, voimattomuus on nyt mennyttä. Minä väitän että kommunistien Punaisen Rintamalinjan Taistelevat Bandiitit ovat erinomaisia sotilaita."

Hitler asteli edestakaisin pitkiä askeleita useiden päivien ajan Berliinin Kaiserhofin hallien sisällä ja ympäristössä. Hän jatkoi matkusteluaan alueelta toiselle vaatien kestävyyttä, uskollisuutta eikä hän ollut saita lupausten suhteen. Seuraavassa kuussa, huolimatta kaikista näistä ponnisteluista, hän menetti melkein puolet äänistä Thüringerin aluevaaleissa. NSDAP:n loppu oli näköpiirissä, ja aluejohtaja Göbbels huomautti:

"Huoli rahasta tekee mahdottomaksi työskennellä selkeällä mielenlaadulla kohti päämäärää. Henkilö tuntee niin huonoa oloa sisällään, että tämä kaipuu ei ole yhtään vähempää kuin tämän koko operaation hylkääminen parissa viikossa."

Kansleri Brueningin korvasi poliitikko von Papen, mutta hän myös epäonnistui. Sitten armeijan kenraali Schleicher otti johdon mutta kirjaimellisesti kukaan ei halunnut totella tätä miestä, ei edes armeija, joka puoli vuotta myöhemmin ei reagoinut kun SS-miehet ampuivat hänet hänen työpöytänsä takana. Hitlerin Puolue ei myöskään maksanut sen työntekijöille tai sen velkoja. SA-miehet paukuttelivat tölkkejä kaduilla kerjäten rahaa suurissa kaupungeissa kuten Berliinissä, Kölnissä, Düsseldorfissa tai Essenissä. He olivat onnellisia jokaisesta pennistä jonka saivat.

Reinin tai Ruhrin solvatut suurten tehtaiden omistajat katsoivat ulos toimistojensa ikkunoista ja näkivät kuinka heidän toivonsa oli katoamassa, Hitlerin tavoin. Talousjohtajien puhelimet soivat kaikkialla kun he pyysivät neuvoja. Illalla 3. tammikuuta 1933, Gregor Strasser tuli takaisin Berliiniin Tirolin lomapaikastaan terveenä ja päättäväisenä ottaakseen hoitoonsa Puolueen massojen peräsimen ja köyhtyneen NSDAP:n. Tässä tilanteessa Hitler lähti yöjunalla Länteen.

Bonnissa, hänen kuljettajansa Schreck odotti häntä Mercedeksessä ja aamunkajossa sekä nousevassa sumussa he ajoivat maaseudulle. Pian sen jälkeen he söivät aamiaista sotatoveri Dressenin kanssa Bad Godesbergissa. Seuraavaksi he ajoivat Düsseldorfiin, kääntyivät Kölniin ja saapuivat sinne ennen keskipäivää. Tämä oli historiallinen myöhäinen aamupäivä 4. tammikuuta 1933, jolloin he pysähtyivät ylellisen huvilan edessä Kölnin ulkopuolella.

Huvilan omistaja, Baron von Schroeder (le riche financier d'origine israélite, kuten Otto Strasser kirjoitti Pariisissa), odotti portailla. (49) Hänet oli aateloitu vuonna 1868 Preussin Kuninkaan toimesta ja hän oli eräs suurten pankkien omistajista Saksassa, samoin kuin englantilaisessa maailmassa. Hänen perheensä oli harjoittanut pankkitoimintaa sukupolvien ajan. Tämä pankkiiri, joka tunnettiin siitä että hänellä oli yhteyksiä amerikkalaiseen konserniin I.T.T:hen, pyysi kunnioitettavaa vierastaan Hitleriä jättämään kumppaninsa Himmlerin ja Hessin sivuhuoneeseen, ja sitten ohjasi tämän toiseen kerrokseen. Siellä, tämä entinen Valtakunnankansleri oli odottamassa; hän oli sillä hetkellä Presidentti von Hindenburgin kaikkein luotetuin mies, joka monen mielestä oli seniili. Von Papen, ollen juhlallisesti pukeutunut, nousi ylös ja reippain askelin lähestyi tulevaa Saksan Valtakunnan johtajaa. Ja ennen kuin tuli aika syödä lounasta, nämä herrasmiehet sopivat yksituumaisesti että Hitler tulisi olemaan Valtakunnankansleri, von Papen Varakansleri, ja Hugenberg sekä muut konservatiivit, jotka sympatisoivat rahan lahjoittajia, ottaisivat ministerien virat. Samanlaisiin asemiin Kansallissosialistien joukosta, Hitler valitsi taistelutoverinsa Göringin ja Frickin.

Tämä "Juutalaista alkuperää oleva rikas finanssimies", Baron von Schroeder, joka melko pian puki ylleen SS-kenraalin univormun, sodan jälkeen muisteli Kansainvälisen sota-oikeuden edessä Nürnbergissä: "Kun NSDAP 6. marraskuuta 1932 kärsi taka-iskun ja ohitti huippunsa, talouden intressien ja vuoksi ja bolshevismin pelosta, sen tuli oli kiireellistä ja huomattavaa." Tämä kokous ei voinut jäädä salaisuudeksi huolimatta kaikista varotoimenpiteistä. Sanomalehdet 5. tammikuuta raportoivat siitä suurella loistolla.

Joten Göbbels ei enää tuntenut "huonoa oloa sisällään" eikä enää halunnut hylätä koko operaatiota. Sitä vastoin hän sanoi: "Taloudellinen tilanne parani äkkiä. Jos tämä toimenpide onnistuu, me emme ole kaukana vallasta." Seuraavaksi, Hitler matkusti pieneen Lippen maakuntaan, jossa 90,000 kansalaista äänesti.

Göbbels seurasi häntä ja asetti jalkansa Baron von Öynhausenin linnaan, ja teki siitä päämajan. He molemmat kilpailivat puheillaan. He kutsuivat maanviljelijöitä melkein jokaiseen kyläkapakkaan. Raha ei ollut enää tärkeä. Kymmenen vuorokautta myöhemmin he saivat melkein 20 prosenttia äänistä. Saatuaan tällaisen hyvän tuloksen, he alkoivat taas pitää kovaa ääntä, jolle he antoivat nimen "Signal Lippe" (Upsignal).

Siitä hetkestä lähtien, tasan kaksi viikkoa oli kulunut. Varhaisena maanantai-aamuna, 20. tammikuuta 1933, eräs mies, jolla oli Itävallan henkilöllisyystodistus palautettuna Itävaltaan, ilmoitettiin laillisesti Saksan Valtakunnan kansleriksi. Käytönnössä, keskiyöllä, kaksitoista riviä ruskeapaitoja kulki Valtakunnan kanslian edestä palavien soihtujen kera.

Sen parvekkeella, 43-vuotias kensleri säihkyvän katseensa kera katsoi valomerta. Hänen vieressään seisoi Hindenburg, nojaten sauvaansa. Göbbels, iloluonteinen reininmaalainen, juhli tätä tapahtumaa ikäänkuin se olisi ollut "Kölnin karnevaali".

Carl von Ossietzky, joka kuoli pian keskitysleirillä, oli täysin väärässä kun hän Weltbuehne-lehtensä ensimmäisellä sivulla, 31. tammikuuta 1933, lausui: "Jokainen saksalainen voi olla Valtakunnankansleri! Joten, monilapsisten perheiden isät, älkää missatko mahdollisuuttanne!"

Kuten saksalaiset, maailma ei kykene olemaan kanssakäymisissä tällaisen perspektiivin kanssa. Eikö se ole näin yksinkertaista? Ensiksi, jokainen yritti tehdä hyvän vaikutuksen, paitsi SA, joka oli faktojen perässä. Hitler rukoili radiossa: "Ohjatkoon Kaikkivaltiaan Jumalan tahto meidän työtämme. Muokatkoon Hän tahtoamme. Siunatkoon Hän meidän kauas katsovaa ymmärrystämme niin että kansamme luottaa meihin."

Yhä useammin sana "Amen" päätti hänen esityksensä. Julkiset varoitukset SA:ta kohtaan jotka Valtakunnankansleri antoi olivat selkeitä: "Minä vaadin teiltä voimakkainta ja sokeinta kuria. Kuka ikinä yhdellä teolla yrittää häiritä meidän bisnes-elämämme tietä; häntä kohdellaan sellaisena joka toimii tietoisesti kansallista hallitustamme vastaan."

Führerin edustaja Hess, kiertokirjeessään kaikille Puolueen jäsenille, kielsi kaikenlaisen kohtuuttomuuden juutalaisia tavarataloja vastaan Karstadtissa, Tietzissa ja niin edelleen. Tätä samaa määräystä sovellettiin juutalaisiin pankkeihin kuten Deutsche Bank, Dresdner Bank tai Commerz Bank. Valtion salainen poliisi (Gestapo), joka aiemmin oli ollut alisteinen tälle niin kutsutulle "velipuolelle" Göringille, purki kaikki keskitysleirit SA:n johdon alaisuudessa.

Stettinin toiseksi suurin rikosoikeus oli tuominnut leirin johtajan kolmeksitoista vuodeksi vankeuteen vankien epäasiallisesta kohtelusta. Kiitos Berliinin SA-johtajan erityisen suojeluksen, Eversti Helldorf, eräs tietty Herschel Steinschneider alias Eric Jan van Hamussen (kiihkeä Puolueen jäsen ja juutalainen Wienistä), oli perustanut Puolueen sisälle "Selvännäkijän" viran. Hänen temppujensa ansiosta, ikäänkuin hän olisi ollut koulutettu maagikko, sekä hänen taipumustensa, mielikuvituksensa ja ennustajan lahjojen ansiosta, hänestä tuli kuuluisa ja monet ihmiset tulivat hänen luokseen saamaan neuvoja. Völkische Beobachter esitteli hänet lukijoilleen suurten valokuvien kera. (50)

Tämä entinen, nyt eläkkeelle jäänyt Preussin pääministeri, Carl Severing, joka useita kertoja kielsi SA:ta pukeutumasta ruskeisiin paitoihin; hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä kuin viedä koiransa päivittäiselle kävelyretkelle kukkivien puiden alle, samalla kun hänen Sosialidemokraattisen puolueensa puheenjohtaja Loebe julisti uskollisuuttaan uudelle järjestykselle: "Pysykää yhtenäisinä Valtakunnan Hallituksen takana".

Preussin Konsiilin Presidentti sekä Kölnin pormestari, Konrad Adenauer, joka oli myös Saksan Liittotasavallan tuleva kansleri, ei halunnut vaarantaa "onnistuneesti materialisoitunutta Kansallista Vallankumousta ja hyväksyttyä Hallitusta, sillä me arvostamme taistelua marxismia vastaan." Lisäksi, Liittotasavallan tuleva presidentti Theodor Heuss (1949), joka vahvisti Hitlerin hallitusta Parlamentin jäsenten kahdella kolmasosalla, julisti lait tehdäkseen sopimuksia ja muuttaakseen Perustuslakia ilman Parlamentin äänestyksiä seuraavalla muotosarjalla: "Tehkää kuten haluatte." Sitten sen täytyi tapahtua. Eräs hollantilainen kommunisti sytytti Parlamenttirakennuksen tuleen. Juuri töiden jälkeen, kn Hitler ja Göbbels istuivat ja kuuntelivat Wagnerin musiikkia, "Bude" roihahti liekkeihin. Se innosti heitä molempia joten he sanoivat: "Tämä oli se merkki. Se on valon signaali. Se alkaa." Mutta mikään ei alkanut. Ainoastaan johtavat kommunistit ja juutalaiset vasemmistolaisista puolueista, yöllä, haettiin vuoteistaan ja aamu toi "Määräyksen Kansan ja Valtion suojelemisesta", joka jälkikäteen antoi vangeille oikeuden vaatia oikeutta.

Kun vallankaappaus oli tapahtunut, Saksan juutalaiset tekivät parhaansa vastatakseen tunteeseen: "Me Kansallisen Saksan Juutalaisen Liiton jäsenet, perustettu vuonna 1921, jotka sodan ja rauhan aikana asetamme Saksan kansan ja meidän yhteisen Isänmaamme hyvinvoinnin oman hyvinvointimme edelle, olemme lujasti sitoutuneet molempiin. Tämän vuoksi me toivotamme tervetulleeksi vallan vaihdoksen tammikuussa 1933, huolimatta siitä kuinka raskasta se on meille. Sillä me näemme, että, se on ainoa keino repiä puku vahingoilta jotka on tehty ei-saksalaisten elementtien toimesta viimeisten 14 vuoden aikana." (51)

Juutalaiset kaikkialla maailmassa pilkkasivat näitä hyvää tarkoittavia ihmisiä ja viittasivat Pyhiin Kirjakääröihin (Toora): "Heil Hitler, hankkiudu eroon meistä!"

Kun 24. maaliskuuta Daily Express he julistivat SODAN Valtakunnan hallitusta vastaan "talouden ja finanssin" alueella, ja vaativat "rohkeaa yhtenäisyyttä Pyhässä Sodassa Hitlerin kansaa vastaan", NSDAP (verrattavissa siihen mitä oli tapahtunut myöhemmin) vastasi pidättyvyydellä, ja seuraavana lauantaina vaativat "hyvin rauhallista ja järjestäytynyttä boikottia juutalaisia yrityksiä kohtaan, niin että tasan kello 10 aamulla, Judaismi oppisi ketä vastaan se oli julistanut sodan." (52)

Maanantaina kyltit "Saksalaiset, älkää ostako juutalaisilta" oli poistettu ja ihmiset jatkoivat ostoksiaan 'sieltä mistä halvimmalla saivat'. Taistelulaulu "Kun juutalaisen veri valuu veitsestä, silloin asiat ovat vielä paremmin", kiellettiin. Mutta marssilaulu "Kärsivällisyyttä, petetyt veljet, Juudan valtaistuin vapisee jo", sallittiin. Erään toisen laulun sanat jossa oli kaunis melodia "Tänään Saksa kuuluu meille, huomenna maailna", muutettiin rangaistuksen uhalla muotoon: "Tämään Saksa kuuntelee meitä, huomenna maailma." LUKU X? EN OLE KIRJAILIJA VAAN VALTIOMIES Hitler myös halusi joitakin rajoituksia Saksan suhteisiin Neuvostoliiton kanssa, jossa Trotzki-Bronstein, juutalainen, oli poistettu vallasta, ja pian sen jälkeen kansankomissaarien juutalainen avantgarde. Hän sanoi: "Toisin kuin Neuvostoliitto, Valtakunnan Hallitus haluaa vaalia ystävällisiä ja hedelmällisiä suhteita molempien osapuolten välillä. Kansallisen Vallankumouksen hallitus näkee itsensä kykenevänä harjoittamaan myönteistä politiikkaa Neivosto-Venäjää kohtaan. Taistelu kommunismia vastaan Saksassa on meidän sisäinen asiamme emmekä me koskaa salli minkäänlaista ulkopuolista interventiota. Saksan poliittiset liitot muiden valtojen kanssa, oli luotu yhteisten intressien pohjalta eikä niitä rikota."

Helmikuussa 1933, Valtakunnankansleri puhui usein vierailusta Stalinin luona. "Rauhan Manifesti" valmisteltiin esiteltäväksi koko maailmalle tällä aikomuksella: "Me annamme Euroopalle rauhan lahjan joka kestää sata vuotta." Mutta Stalin ei suostunut tapaamaan Hitleriä, ilmeisesti Saksalaisten Punaisten Toverien tähden, joilla ei ollut intressiä pysyä Hitlerin keskitysleireillä jotka olivat juuri saapuneet Neuvostoliittoon. Roehm, koko elämänsä aikana ei koskaan pohtinut yllätyshyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan. Pohjautuen kaikkiin SA:n väärinkäytöksiin oppositiota kohtaan, hän oli "Life to let Live" sillä sekä Strasser, Gregor ja Otto yhdessä tunnustivat olevansa pakolaisia ja entinen SA-johtaja Walter Stennes. Toisin kuin Hitlerin askeettiset kallistukset, he kaikki tiesivät kuinka arvostaa hyvää viiniä ja herkullista ruokaa.

Itselleen sekä "heidän" kansalleen, he halusivat rauhaa.

Nautinnollinen juominen entisten vihollisten kanssa, kuten englantilaisten, tai erään ranskalaisen sotilasattasean kanssa, sai tämän Ensimmäisen maailmansodan aikaisen upseerin Roehmin hyvin vakavaksi. Hänelle Hitlerin rotuun perustuva lähtökohta oli "roskaa" seuraavan vakaumuksen tähden: "Kuka voi taata minulle että Kirkon kirjoissa kaikki on kirjoitettu oikein?"

Paljoa ajattelematta, Roehm nimitti entisen majurin, Franz von Stephanin, juutalaista alkuperää, sekä kiihkeän sionistin, SA:n komentajaksi. SA:n päällikkö Roehmilla oli oma lähestymisrapansa "Juutalaiskysymykseen", joka ei eronnut paljon Puolueen ohjelmasta, mutta rivien alla oleva merkitys oli unohdettu: "Kaikki Saksan juutalaiset pysyvät Saksan kansalaisina, olettaen että heillä on lupa pitää virka yliopiston professorina, julkisena syyttäjänä, tuomarina, pankkiirina, jne. Juutalaisen Ensimmäisen maailmansodan osanottajien ura ei ole rajoitettu, mutta Itäiset juutalaiset, jotka muuttivat Saksaan Sodan jälkeen, karkotetaan." Valtuutetuets armeijasta pitäisi tulla Kansalaisten armeija sen sulautuessa SA:han. Tähän tapaan Motorisoitu Puolustusarmeija joka koulutettiin Jalkaväkenä oli luotu.

Tätä konseptia ylistivät monet huolimatta Hitlerin vastaväitteistä: "Tulevaisuuden Saksan armeijan tulisi olla motorisoitu!"

Valtakunnan armeija oli Hitlerin puolella. Tuleva Ilmavoimien komentaja, Hermann Göring, ylennettiin presidentin, Hindenburgin, taholta Valtakunnan ja Kentän marsalkaksi, eläkkeellä olevan kapteenin asemasta joka oli Kenraali. Samaan aikaan "Valtakunnan Saksalaisten upseerien Unioni" heitti ulos "Unionista" Kapteeni Ernst Roehmin. SA oli tyytymätön ja halusi rajoittaa nykyisten ryhmien komentajien vaikutusvaltaa ja avoimesti kutsui "Toiseen Vallankumoukseen", joka on - vakaviin sosiaalisiin muutoksiin - joiden puolesta he alunperin taistelivat.

Hitlerin vallanhimoa ei huomioitu. Joten Roehmin kapinaa ei koskaan tullut. Siitä huolimatta, joitakin dokumentteja Roehmin suunnitelmista Hirlerin syrjäyttämiseksi on noussut esiin. Ne oli väärentänyt mies, jota pidettiin hallituksen pahimpana hahmona. Roehmin tuhon myötä hän oli saanut valmiiksi oman vaeltajan (juutalaisen) kohtalonsa. Kun Reinhard Tristan Eugen Heydrich, juutalainen, joka Himmlerin mukaan "voitti juutalaisen sisällään", otti komentoonsa juutalaisten metsästäjät (sekä myöhemmin Einsatz Commandosin murhaajat), ja joka vuonna 1942 tsekkiläisten partisaanien toimesta, Hitlerin SS-joukkojen päällikkö, sisällissodan taistelija Sepp Dietrich oli iloinen: "Viimeinkin tämä sika potkaisi tyhjää." (53)

Tämän poliittisesti auktoritaavisen henkilön ja joukkomurhaajan, Heydrichin, sisäänpääsy, Kansallissosialistiseen liikkeeseen, oli virhe jonka teki "Vuoden Viimeinen sotakadetti-upseeri", Himmler, joka ei voinut nähdä eroa Radion uutispalvelun upseerin ja Salaisen palvelun uutisten upseerin välillä. Vuonna 1931, Himmler, omistaen tällaiset taidot nimitti Heydrichin Turvallisuuspoliisin johtajan virkaan, joka myöhemmin tunnettiin nimellä ´Sicherheitsdienst (SD).

Heydrich, telegrafisti ja seksuaalinen pervertikko, palveli Laivastossa mutta loukattuaan tyttöä, joka oli raskaana, menetti kaikki arvomerkkinsä. Reinhard Heydrich oli vakuuttunut siitä että jonkinlainen kaikkivaltias voima eliminoi hänen näkyvät juutalaiset piirteensä. Nimi-spesialisti Hra. Kesslerin mukaan, monet juutalaiset joilla oli nimi "Goldman" olivat muuttaneet sitä. (54)

Tieto että Heydrich oli juutalainen, tuli eräältä mieheltä joka tunsi asian, joka itse oli neljännes-juutalainen, Rudolf Jordan, Halle-Merseburgsin komentaja. Hyvin pian, Riemann's Music Dictionaryssa kukaan ei löytänyt tietoa SS:n Salaisen päällikön johtajan Reinhardin nimellä, "Heydrich Bruno, actually Suess", vaan ainoastaan "Heydrich Bruno". Valokuvat tästä muusikosta, jolla oli tummat kiharat hiukset, joka näytti aivan siltä kuin hän olisi hypännyt ulos valkokankaalta suositusta elokuvasta The Jew Suess, ja jonka lapsi "Arjalaisten lakien" tähden ei saanut lupaa kirjoittautua Duel Clubiin huolimatta hänen pantomiimi-luonteestaan, oli ironisesti ostettu ulos suurella summalla.

Reinhard Heydrich oli tämän juutalaisen muusikon ja puoliksi juutalaisen näyttelijättären poika. Siihen aikaan kun Heydrich, harjoittelijana Turvallisuuspalvelun päälliköksi löysi että Hitlerin ja Himmlerin isovanhemmat olivat juutalaisia, ja joka ei vielä silloin tuhonnut tai muuttanut omia ID-dokumenttejaan, tai siirtänyt hautakiveä, varsinkaan isoäitinsä Sarahin, nämä kaksi Merkkihenkilöä, Hitler ja Himmler, neuvoivat häntä mitä tehdä, ja suostuivat että hän saisi pitää virkansa kuten oli suunniteltu. He myös määräsivät Heydrichia muuttamaan Himmlerin juutalais-italialaisen isoäitinsä arjalaiseksi väärentämällä hänen ID:nsä. Tämä trio myös päätti tappaa aidosti sitoutuneen mahtipontisen puhujan Roehmin, joka neljän miljoonan SA-miehen komentajana, aina väitti olevansa kuuliainen Puolueen ohjelmaa kohtaan. Tappotehtävä annettiin Reinhardille.

Oikealla ajalla, eräs väärennetty dokumentti ojennettiin Armeijan komentaja Blombergille, joka välittömästi informoi Hitleriä että hän oli saanut seuraavanlaisen ohjeen Roehmilta: "Esikuntapäällikkö Roehmin käskystä, jokaisen SA:n suuren ryhmän pitäisi suojella päämajaansa raskailla konetuliaseilla."

Sitten Heydrichin mies ilmaantui Eversti Franz Haiderin eteen Münsterin kaupungissa. Tämä mies oli pukeutunut SA:n Ryhmän Johtajan univormuun, joka vastasi Kenraalia, ja raportoi Haiderille että: "Tällä armeijan alueella, minä olen sinun seuraajasi Esikuntapäällikkönä. Ole hyvä ja kirjaa minut sisään." Vahvistuksen saamiseksi Haider ajoi Kenraali von Fritschin luokse Berliiniin ja hänelle vakuutettiin että: "Kostojoukot ovat nyt valmiita toimintaan."

Seuraavaksi, eräänä aamuna kesäkuussa 1934, Armeijan puolustusjoukkojen komentaja löysi "Luottamuksellisen Käskyn" Roehmilta hänen työpöydältään. Kukaan ei tiennyt kuka oli laittanut sen sinne. Sens isältö oli: "On tullut aika turvautua aseisiin." Armeijan aluekomentaja Breslaussa, Kenttämarsalkka von Kleist, sai samanlaisia käskyjä eikä voinut päästä eroon tunteesta että jotakin oli pielessä siellä, kun hän sanoi: "Minä olen sen tunteen alaisena että Valtakunnan Armeija ja SA agitoivat toisiaan vastaan kolmannen osapuolen välityksellä."

Armeijan komentaja, Kenraali von Reichenau, kuunteli tätä ja huudahti: "Tämä saattaa olla totta. Mutta nyt on liian myöhäistä." (55)

Oli liian myöhäistä. Valtakunnan Armeija varusti Heydrichin "Metsästys Kommandot" aseilla kasarmeilla, minne he toivat ihmisiä jotka olivat "Valtakunnan listalla". Kiireisinä, he asettivat heidät seinää vasten ja ampuivat kuoliaaksi. Vasta vuonna 1957 oli mahdollista tunnistaa uhrien nimet. 191 henkilöä oli tällä Heydrichin listalla.

Yksikään ei ollut juutalainen, eikä juuri kellään ollut mitään tekemistä SA:n kanssa. Aamulla 30. kesäkuuta 1934, kun kaikki oli ohi, Hitler ryntäsi erääseen majataloon, ei kaukana Münchenistä, ja jahtasi hyväuskoisen esikuntapäällikön, Ernst Roehmin ylös vuoteesta. Roehm, joka ei osannut odottaa tällaista vierailua; hänellä siitä huolimatta oli vieressään kirja teräksessä ja nahkassa, valmiina annettavaksi lahjana, todisteeksi SA:n lojaalisuudesta Hitlerille.

Joka tapauksessa, rikospoliisi vei Roehmin Stadelheimin vankilaan Münchenissä, sillä Hitler epäröi ampua toveriaan sillä paikalla, jonka hyvä ystävä tämä oli ollut viidentoista vuoden ajan.

Kun Hitler palasi Berliiniin, SD:n päällikkö Heydrich ojensi hänelle dokumentin, jonka hän itse oli kaivanut ylös Hra. von Tresckowin kansioista; tämä oli ollut Berliinin rikospoliisin kaikkein kuuluisin edustaja vuosisadan vaihteessa. Siihen oli kirjoitettu: "On hyvin harvinaista että homoseksuaalilla on voimakas ja rehellinen luonne. Heillä ei ole tahdonvoimaa, ja he pitävät parempana käyttää feminiinisiä aseita: vehkeilyä, tekopyhyyttä ja valheita. He näyttävät olevan epäsopivia palvelemaan yhdenkään hallituksen vastuullisessa asemassa."

Dachaun keskitysleirin komentaja, saatuaan Heydrichin sähkeen, astui Roehmin selliin ja tyhjensi revolverinsa hänen kehoonsa. Tämä verta vuotava mies paapatti: "My Führer, My Führer..." ja kuoli. Roehm oli viimeinen sosialisti joka lähti NSDAP:n korkeimmasta asemasta. Pian tämän jälkeen Reichin ikääntyvä Presidentti von Hindenburg kuoli.

Hitler lupasi Valtakunnan Armeijan tukea taistelutoveriensa tuhoamiseksi koska armeijalla tulisi säilyä "ainoana aseita kantavana laitoksena valtiossa". Mutta useita päiviä myöhemmin hän määräsi Waffen-SS:n perustamisesta, ja täten miltei rajoittamaton valta Valtakunnassa annettiin Heydrichille. Himmleristä tuli SS:n Valtakunnan johtaja sekä Heydrichin ylipäällikkö. Tällaisissa olosuhteissa, eräänä kauniina aurinkoisena päivänä Obersalzbergin korkeilla vuorilla Führer lohdutti viisitoista vuotta nuorempaa Heydrichia tällä haavekuvalla: "Tulee aika jolloin sinusta tulee minun seuraajani," sillä hän tunsi läheistä yhteyttä tähän mieheen musiikin kautta ja jopa pyyhkäisi silmiään kun tämä soitti viulua.