LUKU 8: Sosialistit jättävät Natsipuolueen

Yksilöt ja koko sosiaaliset ryhmät, ilmiselvästi, odottavat liian paljon nationalismin ja sosialismin vaikeasta pariutumisesta. Edelleen, Hitler, ekonomistien edessä Hampurissa, Ruhrin laaksossa tai työttömien edessä Sport's Palacessa Berliinissä; tai velkaisten maanviljelijöiden edessä Mecklenburgissa, ei puhunut lupauksista vaan kehityksen tulevista suunnitelmista.

Hämmennys jonka loivat Hitlerin lausunnot koskien sosialismia sekä niin kutsuttuja "sopimuksia" juutalaisten rahoittajien kanssa, oli silmin havaittavaa kaikkialla. Puolueen ohjelman kohta 17 tarjoaa ehdot maan pakkolunastuksesta ilman korvausta. Hitler selitti epäluuloisille talonpojille: "Koska NSDAP:n juuret nousevat maan yksityisestä omistuksesta, josta NSDAP kehitti itselleen lauseen 'pakkolunastus ilman korvausta' - sillä on merkitystä ainoastaan siinä tapauksessa jossa maata ei ole laillisesti hankittu, tai että ihmisten näkemyksen mukaan sitä on hoidettu huonosti. Sitten, jos on tarvetta, se pitäisi takavarikoida. Ennen kaikkea tämä oli suunnattu juutalaisia maakeinottelijoita vastaan."

Kun joku pyysi Hra. Göbbelsiä selittämään mitä sosialismi tarkoittaa, hän vastasi konkreettisesti mutta levanttilaisella filosofialla: "Kansallissosialismi ei ole vielä täysin määritelty, vaan se on luomisvaiheessa. Sitä yhä muokataan ja tästä syystä sitä ei voida täysin omaksua. Kansallissosialismi on yksinkertaistettua saksalaista ajattelua."

Vastaavia olivat vihollisten arvailu sosialistisen leirin sisällä: "Alussa joustamaton Adolf Hitler toimi johdonmukaisesti. Tänään, hän on ainoastaan suurteollisuuden luomus. Ajatteleeko joku todella että rauta- ja hiilimagnaatit luovuttaisivat mahtavan omaisuutensa Unionille jonka tavoite on takavarikoida ne ja myöhemmin kunnioittaa Teutonista Jumalaa hirttämällä heidät lähimpään katulyhtyyn?"

Lisäksi Hra. Tucholsky, joka kirjoitti niin monen pseudonyymin alla, näytti olevan suuren epätoivon vallassa: "Jotem tämä on kotimaan polittiikka? Ei, se ei ole sitä mitä sinä ajattelet. Muutama vanki, annos brutaalisuutta juutalaisia vastaan, muutamia tasavaltalaisia vastaan, valtion julisteen supistaminen, Saksan kommunistisen puolueen kieltäminen - se ei ole mitään muuta."

Juuri äskettäin Yhdysvaltoihin saapunut Albert Einstein, näki koko asian, eikä hän pitänyt Wall Streetin antamaa taloudellista tukea erityisen pahana asiana:

"Kansallissosialistisessa liikkeessä minä näen ainoastaan väliaikaisen seurauksen nykyiseen kriittiseen tilanteeseen äskettäin syntyneen tasavallan sairauteen. (Tarkoittaa Weimarin Neuvostotasavaltaa.) Juutalaisten solidaarisuus on aina hyväksyttävää, mutta erityinen raektio koskien äänestystulosta on tarpeeton." (45)

Entinen oikeusministeri Otto Landsberg, joka oli myös Saksan sosialistisen puolueen jäsen, rauhoitteli itseään ja muita sen suhteen mitä oli odotettavissa: "Sinä olet yhä kokematon työtoveri joka ylireagoit vaaraa joka tulee näiden juutalaisten saalistajien taholta. henkilökohtaisesti, minä näen tällaisten juutalaisvastaisten sentimenttien tulevan sisään ja ulos. 1890-luvulla, minun kotikaupungissani Ostrowossa (Venäjän puolalainen alue), nämä tunteet olivat vahvoja, ja veljeni lukiossa kärsi siellä paljon. Kun muutama vuosi myöhemmin minä vierailin samassa lukiossa, näitä tunteita ei ollut siellä enää. Olisi väärin suhtautua näihin saalistajiin vakavasti."

Ja Preussin pääministeri Braun, myös Saksan sosialistisesta puolueesta, kuvaili tätä kokonaisvaltaista hämmennystä, jossa jokainen vannoi Hitlerille, seuraavanlaisesti: "Tämä seikkailupolitiikan prototyyppi, joka saastaisen kultaisen lähteen kautta, kaikkien desperaadojen ja toivonsa menettäneiden demagogisen agitaation kautta, samoin kuin kapitalististen voiton tavoittelijoiden piirien kautta, taantumuksellisten vakaumuksen joilta puuttuu arviokyky koskien tämän päivän 'Ihmisten Valtiota', kanssa vihollinen kuolettava oppositio - on kuinka raunioittaa se, huolimatta kaikesta mitä se on luonut, on sumuinen Kolmas Valtakunta joka täytyy päihittää, kuten Hitler lupasi kaikille kansalaisille kaikkea mitä he toivoivat, ja millä hyvänsä se rakennusosien hinnalla."

Maaliskuussa 1930, Tri. Gregor Strasserin nuorempi veli Otto, pohtiessaan pohjimmiltaan ei-tukevaa pääomaa, halusi tietää mikä todella oli NSDAP:n sosialistien asenne.

Tämä hyvin tunnettu liitto Hitlerin ja mahtavien taloudellisten sekä teollisuus-pohattojen kanssa oli vaivannut häntä, samoin kuin Gregoria sekä monia muita. Siihen mennessä hän oli julkaisut "Kirjeitä Kansallissosialismista" joka teki hänen asemansa Puolueessa vahvaksi, ja hänen ratkaiseva keskustelunsa Hitlerin kanssa hänen veljensä Gregorin ollessa läsnä Berliinin Hotel Sanssoucissa teki sen entistäkin vahvemmaksi. Tästä huolimatta, Tri. Strasserin huolet eivät kadonneet, joten hän ei muistellut tätä keskustelua liian innokkaasti. Hitlerin mielipide sosialismin opinkappaleista oli selkeä: "Katso, rakas puoluetoveri Strasser, tehtaan omistaja on riippuvainen tuotantovälineistä sekä hänen työläistensä työhaluista. Kun he menevät lakkoon, silloin hänen niin kutsutusta 'omaisuudestaan' tulee täysin arvotonta.

Sitäpaitsi, miltä pohjalta nämä työläiset vaativat johdolle kuuluvan omaisuuden haltuunottoa? Ja sitten Hitler jatkoi vihaisena: "Katso, useimmat työläiset eivät halua muuta kuin leipää ja viihdettä sillä he eivät ole kiinnostuneita suurista ihanteista, joten tästä syystä me emme voi laskea sen varaan että voittaisimme heidät puolelleen suurin joukoin. Meidän täytyy valita uusi 'GENTLEMENSHIFT' jota ei ohjaa jokin sääliväinen räme, vaan se täytyy erityisesti koota ylivertaisen rodulliselta pohjalta. Tällainen sääntö ilman minkäänlaisia ehtoja, tulee olemaan turvattuna massiivisen tuen kautta."

Tämän selonteon jälkeen Strasser, entinen Saksan sosialistisen puolueen jäsen, sanoi pomolleen kaikella rohkaudella: "Kunnioitettava Hitler, jos sinä pidät kiinni kapitalistisesta järjestelmästä, silloin sinä et voi puhua sosialismista! Silloin meidän puolueemme kannattajat tulevat olemaan ensisijaisesti sosialisteja ja sitten he toimivat Puolueen ohjelman mukaan joka erityisesti kannattaa korporaatio-bisneksen sosialisointia."

Tähän tuohtunut Strasser sai vastauksen:

"Sinun tulkintasi sosialismista on väärä sillä se ei tarkoita että nämä yritykset täytyy sosialisoida tai että ne voidaan sosialisoida, erityisesti jos sitä ei tehtäisi Kansakunnan hyväksi. Toistaiseksi näin ei ole tehty, muuten olisi tehty rikos ja talous saatu sijoiltaan. Todellisuudessa, talouden hyvinvoinnin tähden, on vain yksi ratkaisu: Vastuu nostetaan ylös ja auktoriteetti alas."

Tämän selityksen jälkeen Hitler nopeasti teki muistilapun ja ojensi sen Berliinin kuvernöörille Joseph Göbbelsille määräyksen kera: "Otto Strasser ja hänen kumppaninsa täytyy heittää ulos Puolueesta häpeän kera. Niin kauan kuin minä hallitsen NSDAP:ta, se ei ole kiistelevien älykköjen klubi, kaoottisten salonki-bolshevikkien joilla ei ole maaperää jalkojensa alla. Sitä ei ole luotu doktrinoimaan poliittisiä hölmöjä tai muuttolintuja." (46)

Strasser, joka ei löytänyt sosialismia NSDAP:sta, meni toisen lipun alle. Sen julistuksessa sanottiin: "Sosialistit lähtekää ulos NSDAP:sta!" Ja hän toi julki raivonsa "Hitlerin itämaisesta sulttaanikunnasta" vapaasti: "Me löydämme itsemme oppositiosta liittyen Kansallissosialistisen Puolueen 25 kohdan vastustajina, jotka ovat osa meidän pois pestyjä sosialistisia kaavojamme ja heidän heikoimpia hairahduksiaan jotka he lainasivat sosialistisista ohjesäännöistä, prosessissa jossa loukataan Kansallissosialistisen ohjelman henkeä. Täten nyt, taipumattomien seurausten kera, tuli valoon NSDAP:n perusperiaatteiden pettäminen!"

Sosialistiseen oppositioon, yhdessä Otto Strasserin kanssa, meni useita toimittajia sekä puolet Puolueen sanomalehdistä, Hitler-nuorten useita johtajia, muutama puoluevirkailija ja lopulta joitakin maakuntien ja valtion virkailijoita, joita myöhemmin kutsuttiin nimellä "Musta Rintama".

Mutta enemmistö puoluetovereista pysyi uskollisena Führerille sekä veli Gregorille seuraavien kahden vuoden aikana. Hitler, nyt suuren rahan kanssa, ryntäsi eteenpäin menestyksestä toiseen. Otto Strasser, "ihmisten kanssa jotka jäivät hänen oikealle puolelleen", tulevassa poliittisessa elämässään oli koditon ja epäonninen: Sen jälkeen kun Hitler oli noussut valtaan, hänen lähin juutalainen ystävänsä Mahr, ollessaan karkotettuna Prahaan, joka laati ja salakuljetti lehtisiä Valtakuntaan, petti hänet taas.

Mahr, taitava yhteistyön tekijä, oli aktiivinen etulinjassa Himmlerin SS:n kanssa ja häntä ohjasi pian ylennyksen saanut Heydrich (75 % juutalainen) rasistisesta Eliitti-Yhteisöstä, mutta lopulta Tsekkoslovakian poliisi pidätti hänet ja laittoi vuodeksi vankilaan.

Saman kohtalon koki eräs toinen SS:n juutalainen agentti nimeltään Pollak, joka "nuuski" maahanmuuttajien keskuudessa. Oikeaan aikaan alettiin metsästää myös ex-nationalisti Strasseria maasta toiseen, ja jopa Kanadasta saakka, josta sodan aikana hän löysi turvapaikan. 1950-luvun puolivälissä, kymmenen vuotta sodan jälkeen, tämä suoraselkäinen Hitlerin vastustaja joutui taas pettymään, koska hänen tulijansa Saksan Liittotasavallassa eivät sallineet hänen astua "Isänmaahan" jossa, kukistettuaan monia esteitä matkallaan kotiin, jossa häntä moitittiin ankarasti ja jossa hän joutui jonkinlaisiin ongelmiin.

Kun Strasser "vinkui", silloin kaikki Tasavallan oikeusistuimen tuomarit Karslruhessa, enimmäkseen entisiä puoluetovereita, osoittivat sormellaan häntä sellaisena jonka päästä Hitler määritteli miljoonan markan palkkion: "Hänen tukensa silloin juuri luodulle NSDAP:lle oli merkittävämpi kuin hänen myöhempi vastustuksensa." (47)

Führer osti Mercedeksen 40 miljoonalla markalla, joten SA:lla on rapea keksi keitossa. SA kapinoi ja yhteys Otto Strasserin kanssa murtui, kuten myös hänen puheensa ja artikkelinsa ilmeisesti, myös. SA:n ylin komentaja Pfeffer von Salomonand, Berliinin SA:n päällikkö Stennes, aiemmin poliisipäällikkö, iski Puolueen pöydälle, valitsi puhelimeensa Münchenin keskuspaikan ja soitti "Big Shotille" uudestaan. Ja sitten toiselta puolelta kuului kunnollinen valintaääni: "Tämä on Göbbelsin vartiopaikka. Berliinin hallinto otettu Himmlerin SS:ltä hyökkäävien SA-miesten toimesta, tämä on se mikä täytyy huomioida. Huonekalut heitettiin kadulle. Ja sitten SS-miesten täytyi vuodattaa verensä kuiviin - se mitä on opittu on opittu." Stennes nopeasti päätti riistää Führeriltään, Hitleriltä, valta täysin ja huusi: "Adolf petti meidät proleTaarit!"

Tämä huuto kuultiin kaikkien Berliinin SA-taistelijoiden huulilta. Heidän imartelevien hakaristi-lippujensa kanssa, SA-ryhmät Elbe-joen molemmilla raannoilla kokoontuivat Stennesin ympärille, sillä jokainen tiesi että hän oli salaliiton keskus. Mark Brandeburgissa, Mecklenburgissa, Pommernissa ja Sleesiassa, Puolueen "Hitlerin avustusjoukot" eivät menneet tuleen. kukaan heidän joukoissaan ei laulanut marssilaulua, kuten oli niinä päivinä jolloin kaupungin asukkaat menivät ikkunoidensä ääreen laulaen: "Hitler on meidän Führerimme, kultainen vasikka ei viekoittele häntä, että juutalaiselta valtaistuimelta hänen jalkoihinsa pyörivät, että juutalaiselta valtaistuimelta hänen jalkoihinsa pyörivät."

Populaari melodia tähän riidanalaiseen tekstiin oli otettu kommunisteilta. Ja siihen aikaan SA:n rahakirstut olivat tyhjinä. Ja vain tapahtui niin että lyhyen varoitusajan turvin Hitler saapui Münchenistä raivoissaan. Hän kulki baarista baariin, luvaten rahaa, virkoja, parlamenttipaikkoja, sekä nopean voiton. Lopulta SA lopetti huutamisen ja pääsi eroon kultaisista siunauksistaan miehekäs koostumus takanaan.

Pfeffer von Salomonin ja Stennesin kera, tärkeimmät komponentit sosialistisesta ajattelusta oli poistettu ja viety lepäämään Gestapon pidätysleirille (Pfeffer), ja muutama kauaksi Kiinaan (josta Stennes löysi turvapaikan neuvonantajana).

Viimein tuli kulta ja Roehm, "jolle ilmaiseksi saatu tippuri antoi elämän mittaisen tuomion" ja joka, koska hän oli haavoittunut kasvoihin, tunsi itsensä mieheksi.

Joka tapauksessa - Hitler ylisti - SA ei ole "moralistinen instituutio koulutetuille yläluokan tyttärille."

Vuonna 1932, veljensä sekä Stennesin polulla tarpoi myös Gregor Strasser, joka tähän päivään asti, Valtakunnan rakentajien johtajana sekä todellisena Puoluejohtajana Pohjois-Saksassa, liikkeen toiseksi tärkeimpänä henkilönä. "Tämä kurssi", kirjoitti tämä mies, joka jatkuvien säröjen ja paineiden kautta sai sokeritaudin, "En voi muodostaa hyviä mielipiteitä enkä ole vastuussa."

Tämä niin sanottu Nobel-palkinnolla seppelöity Carl von Osietzky, aikakauslehdessään Die Weltbuehne, tammikuussa 1933, sivulla 1, iloisesti julisti:

"Vuoden 1932 alussa, natsi-diktatuuri seisoi etuovella. Vuoden lopulla Hitlerin Puolue olisi vakavassa kriisissä jos pitkät puukot (seuraavana vuonna) laitettaisiin tuppiin ja ainoastaan Führerin silmät olisivat näkyvillä."

Berliinin "Keisarin Talossa" Hitler luki Strasserin painavaa kirjettä ja karjui - kuten tavallista - suicidaalisesti: "Jos puolue hajoaa minä päätän elämäni kolmessa minuutissa." Samalla kun koko maailma etsi häntä, Gregor Strasser istui takapenkille ja rauhanomaisesto berliiniläiseen tapaan joi pienen Graecumin yksi toisensa jälkeen ilman että hänellä olisi ollut minkäänlaisia poliittisia aatelisarvoja näköpiirissään.

Eräänä iltana, rantoutuakseen, hän matkusti pikajunalla Müncheniin ja seuraavana aamuna ajoi perheensä autolla etelä-Tiroliin, joka oli silloin Italian miehittämä (jonka, voimakasta oppositiota vastustaen, Hitler jätti yksin). Kiitos monien puoluetoverien, Gregor Strasserin "antikapitalistinen nostalgia" oli palannut. Se myös palasi Strasserin läheiseen viholliseen, Tri. Göbbelsiin, josta tuli myöhemmin Valtion propagandaministeri.

Hänen pitkäaikainen sovittelija von Oven, joka Göbbelsin Schwanenwerder Villassa kiireellisten öisten raporttien varalta asui hänen makuuhuoneensa vieressä, vuonna 1944 vastaanotossa sai nuhteet Saksin kuvernööriltä Mutschmannilta: "Vaikka et ole saanut vielä mitalia, tilaisuus kuten tänään, ainakin sinun tulisi pitää ylläsi Puolueen tunnusta."

"En voi tehdä sinä," Wilfred von Oven vastasi - "Toukokuussa 1932, minä erosin NSDAP:sta." (48)