LUKU 5: Juutalaiset ovat meidän huono onnemme

Tämä sanonta tuli suurelta historioitsijalta, Treitschkeltä, ja Hitler vasaroi sitä ihmisten kalloon kunnes viimeinenkin tallipoika metsän köyhimmässä nurkassa tiesi, ketä syyttää hänen huonosta tuuristaan. Mutta hän ei paljastanut kaikkea mitä Treitschkere oli sanonut: "Heistä pitäisi tulla saksalaisia - huolimatta uskomuksistaan sekäs iitä että he muistelevat muinaisua aikojaan jotka ovat kunnioitettavia meille kaikille."

Münchenin "Lepakko-Baarissa" (tämä tapahtui 1920-luvulla), erään pöydän takana istui laihtuneen Hitlerin kanssa eräs tanakka hiljattain armeijasta erotettu herrasmies puhuen wieniläisellä koristuksella.

Siemaistuaan olutta, ajatuksissaan, tämä mies vilkaisi tarjoilijattaren nilkkoja pienillä mustilla silmillään. Hän oli Unkarin juutalainen, varakkaan silkkikauppiaan poika, ja runoilija Dietrich Eckartin läheinen ystävä, joka julkaisi pientä juutalaisvastaista sanomalehteä For a Good German. Eckart hallitsi hyvin saksalaisen tyylin puhua sivistyneellä Itäisten juutalaisten tavalla, jonka hän oppi Berliinissä kiitos hänen yhteyksiensä ylimpiin sosiaalisiin piireihin. Hänen kauttaan Hitler tapasi tämän uteliaisuutta herättävän miehen joka nyt maksoi oluesta, ja joka naamioitui salanimen taakse: (Ignaz) Trebitsch-Lincoln: Ensin teologian hebrealainen opiskelija ja sen jälkeen evankelista New Yorkissa; myöhemmin pastorina Englannissa; öljy-yhtiön johtajana; Liberaali-puolueen edustaja Britannian parlamentin alemmassa kamarissa ja sitten vakoojana Saksalle. Kaiken tämän hän teki miltei melkein samanaikaisesti. Britit yhä olettavat että Trebitsch-Lincoln oli "ainoa ulkomainen agentti josta on koskaan tullut alemman kamarin jäsen". (30) Jos he vain tietäisivät. Keskustelun aiheena oli ainoastaan juutalaiset sekä juutalaisten globaalit tavoitteet.

"Siinä sinä olet oikeassa, Hra. Hitler," huudahti Trebitsch. "Liioittelut juutalaisesta kansasta on ollut heidän oma vikansasillä he ovat aina taistelleet keskenään. Ajattele Karl Marxia, hänen oikea nimensä on Mordochai, riippumatta siitä että oletko sinä samaa mieltä vai et, ja mitä hän sanoi: "Mikä on maallinen juutalainen kulttuuri? Schacher (varastaminen). Mikä on heidän maallinen jumalansa? Raha. Ja muista mitä Weininger sanoi, meidän suuri wieniläinen filosofimme, myös juutalainen: 'Juutalainen ei tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Hän tuntee vain kehon. Hän haluaa häpäistä sen!'"

Hitler pyysi: "Nyt kerro minulle, Hra. Trebitsch, mitä sinä ajattelet Palestiinasta ratkaisuna koko ongalmaan?"

"Kaksi olutta", Trebitsch-Lincoln huusi ja alkoi pohtia asiaa.

Hetken päästä ja siemaistuaan taas olutta hän omaksui kauniin wieniläisen charminsa äänekkäästi ja iloisesti: "Minä olen ymmärtänyt sen - KANSALLISET SOSIALISTIT JA KANSALLISET SIONISTIT YHTYKÄÄ!!! Sinun toiveillasi on Jumalan korvat." Tähän Hitler vastasi juhlallisesti: "Se on sama päämäärä, mutta keinot ovat erilaiset. Herra olkoon kanssamme." Ja hän otti pitkän siemaisun, myös.

Trebitsch-Lincoln alkoi puhua innokkaasti anglo-juutalaisen ulkoministeri Balfourin julistuksesta: "Tuota, koko julistus on ainoastaan kirje Balfourilta hänen rakkaalle Lord Rothschildilleen, oli seitsemänkymmentä vuotias. Mutta asia joka esitettiin tässä kirjeessä on hyvin yksinkertainen: Englantilaisten pitäisi anataa meille heidän maansa ja me tuomme ihmiset sinne. Kuitenkin, jonkinlainen vähäinen painostus saattaisi olla tarpeellista. Me haluamme rakentaa huoneen joka ottaa vastaan kaikki juutalaiset, ja he, samoin kuin kaikki muut kansat he saavat levätä rauhassa." Sitten hän alkoi selittää innokkaasti olemassa olevia eroavaisuuksia Läntisten ja Itäisten juutalaisten välillä:

"Kuka rakensi talouden? Hampurin laivan varustaja Hra. Ballin; tai huippusalainen valtuustomies Simson, ja muut heidän kaltaisensa ihmiset. Ja kuka auttoi prinsessoja nousemaan ylös mudasta kun heidän kassalippaansa tyhjenivät? Bleichroeder oli Keisari Wilhelmin pääpankkiiri. Ja Strauss Wienin valssin kera, oli lahja kansalle taivaasta," hän pudisteli päätään hitaasti. Ja äkkiä raivoissaan hän jatkoi: "Ja entäpä Itäiset juutalaiset? Jotka törmäävät Varsovan ghettoon. Tämä maanalainen piilopaikka ansaisee..."

"Mitä nyt?" tiedusteli tämä utelias kolmekymmentä vuotias Puolueen puhuja. "Minä kerron sinulle mitä." Trebitsch välittömästi laittoi lihaksikkaan kätensä Hitlerin ranteeseen. "Minä tiedän kuka sinä olet: Frankenberger. kerro minulle, mitä meillä, Valtakunnan Läntisillä juutalaisilla, Itävallasta, Unkarista, on tekemistä näiden luteisten juutalaisten kanssa kaftanoissaan siellä?" Hitler riuhtaisi kätensä Trebitschin kädestä ja silmät leiskuen sanoi: "Älä koskaan sano 'Frankenberg'. Tai minä äänekkäästi huudan sinusta: Moses Pinkeles! Moses Pinkeles Unkarista!"

Pinkeles alias Trebitsch-Lincoln oli hiljainen persoonallisuus. Hän tilasi uuden oluen ja turvautui konkreettisiin käsitteisiin: "Kuinka paljon sinä tarvitset?" Vastaus oli: "Satatuhatta." Trebitsch otti esiin kolme rahakääröä sivutaskustaan ja heitti ne pöydälle. "Laske ne!" Hitler totteli ja sanoi: "Kolmekymmentä tuhatta. Kuukauden sisällä 'Völkischer Beobachter' tulee olemaan minun!" (31)

Trebitsch nousi ja otti takkinsa. "Sinun pitäisi tietää," hän osoitti sormellaan yhä tuolilla istuvaa Hitleriä, "että antisemitismillä voi olla arvoa ainoastaan jos juutalaiset ottavat sen omiin käsiinsä!" Hitler katsoi: "Sinun käsistäsi?"

"Ei, taidemaalari Liebermannin käsistä, juutalaisen kuten minä." Hitler tuijotti tyhjää tuoppiaan. "Kuinka oikeassa hän on! Aivan kuten taiteilija," hän mumisi ja nousi ylös, myös.

Puolueen sanomalehden vallankumoukselliselle toimittajalle esiteltiin Rosenbergin vanha ystävä, Unkarin juutalainen Holoszi, jota kutsuttiin myös nimellä Hollsch Hollannista, rabbin poika. (32)

17. joulukuuta 1920, Hitleristä tuli Völkischer Beobachterin omistaja, ja hallinnollinen velvollisuus annettiin Dietrich Eckartille. Pian sanomalehti suljettiin kuukaudeksi ja myöhemmin viikoksi lehdessä julkaistujen "juutalaisia solvaavien" teemojen vuoksi. Tämä nostatti sen levikkiä seuraavina vuosina yli sataantuhanteen. Kun kielto vaikutti Hitlerin oikeuksiin puhua, hän painoi puheensa paperille. Luodakseen kumousta Valtakunnan armeijassa - kuten Hitler tarkoitti - sotilaat saivat erikoispainoksia. 16. marraskuuta 1921, Münchenin "Oikeus-Rekisterissä" on merkintä että hänellä on hallussaan kaikki Völkischer Beobachterin osakkeet jota aiemmin oli hallinnoinut THULE-SEURA.

Siitä päivästä lähtien Hitler ei ollut enää kerjäläinen. Trebitsch-Lincoln palveli yhtenä parhaimmista lehden anti-juutalaisista sihteereistä. Myöhemmin tämä "Itäisten juutalaisten syöjä" ylisti poliisipäällikkö Ernst Pöhneria seuraavasti: "Aikoinaan päällikkö Pöhner, uskollinen neuvonantajansa, piirikunnan maisteri Frick puolellaan, oli ainoa korkea-arvoinen valtion arvohenkilö jolla oli rohkeutta ensin saksalainen ja vasta toisena viranomainen." Kun Pinkeles (täysin juutalainen alias Trebitsh-Lincoln) - sen jälkeen kun hän epäonnistui hankkeessaan Brittiläisen Imperiumin epävakauttamiseksi hänen kuollessa äkkiä - Völkischer Beobachterin etusivulla oli muistokirjoitus, jossa ylistettiin häntä ja jonka päätoimittaja oli allekirjoittanut - Alfred Rosenberg.

Tämä muistokirjoitus alkoi "Kappin kapinalla" (13.3.1920 Berliinissä) ja siinä ylistettiin Trebitsch-Lincolnia Itä-Preussin aluejohtaja Wolfgang Kappin lehdistöavustajana. Siihen aikaan eversti Hitler, yhä armeijan uutispalvelun jäsen siviilivaatteissa, yhdessä Dietrich Eckartin kanssa, lensi Berliiniin.

Heidän lentäjänsä oli Ritter (Knight) von Greim, myöhemmin Kenttämarsalkka Hitlerin ilmavoimissa. Kun he ilmestyivät Parlamentin pääsisäänkäynnin eteen, siellä seisoi sukkela, pienikokoinen Moses Pinkeles, joka tunnettiin myös nimellä Trebitsch-Lincoln, ja hän varoitti: "Lähde to Munich. Kaikki ovat poissa ja Knapp pakeni..." Eckart ja Hitler, kuitenkaan, eivät olleet halukkaita pakenemaan, sillä heillä oli turvapaikka erään yläluokan Ladyn luona, juutalaisen pianojen valmistajan, Bechsteinin vaimon luona. Eckart tunsi hänet oikein hyvin hänen Berliinin ajoiltaan, joten Hitleristä tuli myös hänen hyvä ystävänsä, ja sinne hän oli aina tervetullut. Hänelle nainen oli hyvä apulainen hänen monien yhteyksiensä ansiosta. Hänelle, Hitler oli myös hyvä apulainen erilaisten provisioiden kentällä. Myöhemmin, kun Hitler oli vankilassa linnoituksessa Landsbergissa, hänen ongelmallisten ja kapinallisten pyrkimystensä tähden, poliisi sai lausunnon rouva Helene Bechsteinilta: "Kaksi tai kolme kertaa minun aviomieheni tuki Hitleriä hänen julkaistessaan Völkischer Beobachteria Münchenissä. Minä autoin häntä myös, mutta ilman rahaa. Pikemminkin, minä annoin hänelle monia taideteoksia sekä lapun että hän saa tehdä niillä mitä hän haluaa. Nämä taide-esineet olivat arvokkaita."

Hra. Frank (myös juutalaista alkuperää), Berliinin kahvin tuottaja, brändillä Kornfrank, Bechsteinin ja Eckartin kautta tutustui Hitleriin. Hän teki sopimuksen Hitlerin kanssa ja lainasi hänelle yli "60,000 Sveitsin frangia. Lainan vakuutena Hra. Hitler lähetti Hra. Richard Frankille smaragdisen platina-riipuksen jossa oli timantteja, safiirisen platina-sormuksen jossa oli timantteja, sormuksen jossa oli 14 karaatia timantteja, venetsialaisen reliefi-veistoksen, sekä punaisesta silkistä valmistetun espanjalaisen rasian joka oli koristettu kulta-upotuksin. Laina oli tarkoitus maksaa 20. elokuuta 1926 mennessä."

Hyvin rakastettava Hanfstaenglin huvila Münchenissä, kuten Hitler kuvaili sitä, oli aivan avoimena kuuluisalle "RUMPALILLE" (hän halusi kutsua itseään tällä nimellä). Fine Art Publishersin johtaja, joka tunnettiin tyttönimellä Rouva Heine New Yorkista, sen jälkeen kun eräs järkyttävä kokemus neuvosto-diktatuurin aikana muutti hänen pasifistisen asenteensa vastakkaiseksi, ja hänen puoliksi juutalainen poikansa Ernst tulivat inspiroiduiksi ja innokkaiksi Hitlerin ihailijoiksi. Kutsumanimenä hänen ystäviensä taholta "Putzi" (Narri) tämä Harvardista valmistunut oli tämän hyvin perustetun bisneksen perillinen, ja hän oli halukas auttamaan ketä tahansa ulkomaisella rahalla inflaation aikana - kerran hän antoi tuhat dollaria, omaisuus noina hulluina aikoina.

Takaisin Berchtesgadeniin, jossa Hitler tykkäsi viettää vapaa-aikaansa mies- ja naispuolisten ystäviensä kanssa; Ernst Hanfstaengl oli tervetullut vierailija ja jokeri joka sai heidät nauramaan imitoimalla hänen entisen opettajansa käytöstapoja, Heinrich Himmlerin isä, joka oli kasvattanut hänet sekä muutaman prinsessan. Myöhemmin, Göring ja hänen miehensä säikähtivät tätä jossain määrin pelottavaa taiteiden ystävää, joka usein ilmaisi näkemyksensä; ei kovin hienovaraisesti.

Useimmiten hän puhui kärsimyksistään Ensimmäisen maailmansodan aikana New Yorkissa, jolloin hänen kauppansa ikkunat rikottiin roskasakin toimesta, mikä hänelle oli paljon pahempaa kuin kenenkään sotilaan kokemukset etulinjassa. Helmikuussa 1937, Staakenin lentokentällä, he pukivat "Putzin" ja hänen järkyttyneen bonesan ylle laskuvarjon (hän oli siihen aikaan NSDAP:n ulkomaantoimituksen päällikkö) ja lennättivät hänet "Führerin" käskystä väitetylle salaiselle tehtävälle Espanjan sota-areenalle.

Lentokone oli täynnä käsikranaatteja joita roikkui joka paikassa. Istuimet olivat paljasta metallia. Lennon aikana verenhimoiset kumppanit jakoivat kuvia espanjalaisten naisten silvotuista ruumiista. Koko tapahtuma oli kuvattu filmille. Aina välillä lentäjä laittoi koneen tärisemään ja koneet ärjymään. Se oli vain hauska harjoitus joka päättyi Klein Polenzin lentokentälle lähellä Leipzigiä. Tätä ihmeellistä filmiä esitettiin Hitlerin edessä ja se sai asiaan kuuluvat taputukset.

Joten, Tri. Ernst Hanfstaengl saatiin uskomaan että hänen elämänsä oli vaarassa; että hänen työnsä Saksan yhteiskunnan hyväksi oli ohi ja tällaisen määräyksen alaisuudessa ulkomaantoimituksen päällikkö katosi. Edes Göringin kirje maaliskuussa 1937, ei pystynyt houkuttelemaan häntä palaamaan kotiin Sveitsistä: "Minä vakuutan sinulle että tämän koko tapauksen oli tarkoitus olla harmiton vitsi. Minä odotan sinun uskovan sanojani." Mutta tämä vakuuttelu ei riittänyt.

Monia pahoja tarinoita kuultiin Ernst Hanfstaenglista, mutta Hitleristä pahimmat. Hänen sisarensa Erna, ilmiselvästi, ei ollut niin immuuni, mutta aina kun Hitler teki kumarruksen hänen vaimolleen asettamalla kätensä rintakehänsä päälle, hän aina syvästi muistutti tämän aviomiestä. Sodan aikana Tri. Hanfstaenglista, pakolainen hakaristilipun alla, tuli President Rooseveltin neuvonantaja koska hän tunsi tämän Harvardin ajoilta. Omien tutkimustensa mukaan, Hitler ja Roosevelt olivat samaa juutalaista alkuperää. Tämä ajatus pysyi lujana kaikkien näiden vuosien ja vuosikymmenten läpi tämän kahden maailman kulkurin mielessä, kuten juutalainen toimittaja Rudolf Kommer Rathenaun salamurhan päivänä vuonna 1922 kertoi hänelle: "Myös Rathenaun mielestä, aasialaisten joukkojen paheksuttava marssi Brandenburgin hiekalla, on toivoton kapuaminen saada itsensä Balderin blondien (muinaisnorjalainen blondien jumala) kaltaiseksi. Jumala armahtakoon meitä juutalaisia sekä teitä saksalaisia, kun eräänä päivänä juutalaisen ITSEINHON henkinen myrkky, tai maailman mukaan, moraalisesti rappeutuneiden sekasikiöidin jakomielitauti, kiinnittyy 'petomaisten blondien' aivottomiin brutaaleihin vaistoihin." (33)

Luultavasti koskaan aiemmin Hitleristä ja Heydrichista ei ollut sanottu asioita tylymmin. Gottfried Feder, Puolueen johtava teoreetikko talousasioissa, ei tuntenut minkäänlaista huonoa omaatuntoa ottaessaan rahaa juutalaisilta.

Tämä opiskellut ja laajasti matkustellut mies, loi lukuisia suhteita teollisuusyritysten, pankkien ja NSDAP:n, välille, ja välitti heille rahaa juutalaisista pankeista. Nämä rahat, jotka olivat suuruudeltaan useita tuhansia markkoja tai frangeja, jotka tulivat juutalaisilta, kasvoivat miljooniin. Miljooniin kasvoivat myös korkeasti kaivatut USA:n dollarit. Näistä rahoista, joita virtasi Mendelsohn & Companylta, Kuhn, Loeb & Companylta, Warburgilta, Samuel & Samuelilta, raportoidaan myöhemmin tässä tutkimuksessa. Samoin, arvostettu englantilainen sanomalehti-magnaatti Rothermere, joka, kun häntä katsotaan spottivalossa, nähdään Saksan juutalaisena nimellä Stern. Tämä mies, joka Nürnbergin "Saksan Sosialistien" lausunnolla, merkittävästi helpotti Hitlerin tietä Pohjois-Saksaan, oli Hra. Streicher. Olisi arvokasta kiinnittää lähempää huomiota tähän natsi-liikkeen anti-juutalaiseen agitaattoriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tämä ammattikoulun opettaja oli ensimmäinen joka liittyi "Itsenäisiin Sosialidemokraatteihin", johon kuului Eisnerof Münchenin neuvostotasavallasta.

Itäiset juutalaiset eivät luottaneet häneen, joten hän lähti ja perusti "Saksalaisen Sosialistipuolueen" Nürnbergiin. Vuoden 1920 konferenssissa Salzburgissa solmittiin sopimus kilpailevien juutalaisvastaisten puolueiden GSP:n ja NSDAP:n välillä: Main-joen pohjoispuolella GSP saisi olla aktiivinen; ja eteläpuolella Hitlerin Kansallissosialistit. Eräs poikkeus tähän peliin oli Julius Streicher. Hän ei tullut toimeen Hitlerin kanssa ja pysyi Eteläisen GSP:n johtajana, päämaja Nürnbergissä. Streicher taisteli Hitleriä vastaan käyttäen myrkyllisiä herjauksia, verbaalisia tai painettuja laajalevikkisessä viikottaisessa aikakauslehdessä nimeötä German Socialist.

Streicher meni vieläkin pidemmälle ja yritti raunioittaa Hitlerin NSDAP:n perustaja Drexler puolellaan.

Tämä tilanne kesti kaksi vuotta. Sitten eräs entinen armeijan uutispalvelun työntekijä hankki todisteet jossa osoitettiin että Streicher ei ollut puhdas arjalainen. Hitler pyysi Streicheria tulemaan Nürnbergistä Müncheniin. He tapasivat Schwabingerin Osteria Bavariassa ja kahvikupin ääressä Hitler ojensi todisteet hänen nenänsä alle. Vain muutama päivä kului ja sitten Streicher Nürnbergin toveriensa kanssa suostui Münchenin komennon alle. Tähän tapaan portti pohjoiseen avautui. Vain muutamassa viikossa vähäinen Baijerin Kansallissosialistinen puolue nousi Hitlerin liikkeeksi koko Saksassa. "Kuka ikinä halusi tulla lähelle häntä, saattoi ainoastaan tulla lähelle miehekkään teon kautta," sanoi Streicherm joka sillä välin kasvatti itselleen samanlaiset viikset kuin Hitler.

Hän oli tämä henkilö joka 9. marraskuuta 1923, Kenttä-armeijan Hallissa Münchenissä hyppäsi kiväärinpiippujen eteen huutaen: "Älkää ampuko, hänen korkeutensa Ludendorff on tulossa!" Vaatimattomalla elämäntyylillään, hän (Ludendorff) hän oli etualalla parhaimmillaan. Vastauksena kaikille jotka valittivat tätä osin seemiläistä antisemiitiksi, Hitlerillä oli vain yksi vastaus: "Kenties sinä et pidä tämän puoluemiehen, Streicherin, nenästä, mutta muista että kun hän makasi vieressäni Kenttä-armeijan Hallin kiveyksellä minä lupasin itselleni että en koskaan jättäisi häntä, niin kauan kuin hän ei jätä minua."

Kun Streicher, sodan alussa, Franconian johtajana, ylitti rajan ja heitettiin ulos NSDAP:sta ylimmän johdon käskystä, Hitler muutti mieltään. Hän ei saanut olla enää Puolueen alueellinen johtaja, vaan hänestä tehtiin Puolueen aikakauslehden, Stürmerin julkaisija. Tämä anti-juutalainen loka-aikakauslehti perustettiin vuonna 1923 ja se oli toiminnassa seuraavat kaksikymmentä vuotta ollen täynnä kertomuksia juutalaisista rituaalimurhista ja seksuaalirikoksista. Kolmannessa valtakunnassa se oli ainoa sallittu pornografiaa tarjoava aikakauslehti kaukana edellä ajastaan. Völkischer Beobachterin toimitusjohtaja, Hra. Amann, sanoi asian suoraan, että se on "saastainen lehti, johon minä en koske".

Vielä enemmän kuin loka-artikkelit, tämä halveksittava aikakauslehti levitti juoruja metsäkatoksen alla piirrosten kera jotka olivat arvokkuuden alapuolella, ja joista herkät sielut saivat painajaisia. Näiden piirrosten suunnittelija oli juutalainen Jonas Wolk alias Fritz Brandt.

Vuonna 1919, lähdettyään kommunistisesta Independent Socialist Partysta, Streicher pelkäsi juutalaisten kostoa. Puoluetoverit Hampurissa hymyilivät säälittävästi kun palattuaan takaisin hän vaati saada valmistaa kahvinsa itse - ikään kuin tarjoilija junassa haluaisi myrkyttää hänet. Ja hän saattoi vannoa tämän. Kosto tuli myöhemmin ja se sai hänet kiinni Nürnbergissä, jossa sotarikolliset hirtettiin, mutta hänet kuristettiin (1946).

Seisoen kolmentoista askelman hirsipuun edessä, hän huusi äänekkäästi: "Heil Hitler!" Kun häneltä kysyttiin hänen omaa nimeään, hän vastasi tylysti: "Te tiedätte sen." Pappi kulki hänen kanssaan ylös portaita, ja kun hän oli ylhäällä hän kirkui: "PURIM FESTIVAL 1946 - Nyt on aika mennä Jumalan luokse." Ympäröivässä kuoleman hiljaisuudessa, kun hänen ruumiinsa oli pudonnut luukusta, kuultiin pitkä voihkaisu.

Saksalaiset tarkkailijat kutsuivat tätä teloitusta "pelottavimmaksi sinä yönä". Kaksi saksalaista krematorion työntekijää jotka auttoivat lastaamaan kuolleita ruumiita, vannoivat pitävänsä tämän tapahtuman salassa. Laatikossa johin he laittoivat Streicherin ruumiin oli kirjoitus: "Abraham Goldberg" sillä hän oli tämä henkilö, todellakin. (34) Kun analysoidaan läheisiä suhteita Hitlerin liikkeen ja Läntisen judaismin välillä, on tarpeen tarkastella lähemmin tätä jälkimmäistä. Se olisi poliittinen "Führerin Seuraajat".

Rudolf Hess syntyi Egyptissä äidille jolla oli Britannian passi. Tämä Ensimmäisen maailmansodan lentäjä meni Münchenin Yliopistoon Professori Haushoferin tieteellisenä avustajana, katolinen jolla oli juutalainen alkuperä, joka erikoistui kansantalouteen, ja joka oli naimisissa juutalaisen ladyn kanssa. Hess ja Haushofer pitivät itseään THULE-SEURAN veljinä. Siihen aikaan, Hess oli Puolueen merkittävien ohjesääntöjen laatija. Kohta yksi sanoi: "Puolue on anti-juutalainen". Haushofer kuului Truth Seekers tyhmään, jota johti eräs Levantine - juutalainen hybridi, George Ivanovitsh Gurdjew, joka operoi Georgiassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Hän johti useita lahkoja ja uskontokuntia. Tämä spesialisti, joka tunsi "jokaisen ja kaikki", sai Haushoferin ja Hessin tutkimaan Tiibetin okkultistisia oppeja. Jo vuonna 1903, Haushofer, yhdessä Gurdjewin kanssa, matkusteli Himalajalla, ja myöhemmin tämä levanttilainen lahko muutti vuosiksi Tiibetiin opettamaan Dalai-Lamaa. Kun Himmler, SS:n Valtakunnanjohtaja, sai selville että Hitlerin lääkäri, Professori Morell antoi Führerille rohtoja Tiibetistä, ja että Morell tunsi sekä Haushoferin että Gurdjewin oikein hyvin, hän lähetti tutkimusretkinunnan sinne luokse pääsemättömille korkeille vuorille.

He palasivat odottamattoman nopeasti, mutta lahjan kera jonka Dalai-Lama oli antanut kollegalleen Hitlerille. (Eräässä Tiibetin luostarissa hakaristia kunnioitetaan tänäkin päivänä.)

Se oli Haushofer joka keksi iskulauseen "Lebensraum" ja "Kontinentaldoktrin" jotka innoittivat Hitleriä sotimaan Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa.

Vuonna 1933, Haushoferin poika, myös kansantalouden professori, nimitettiin Führerin toimesta Rudolf Hessin alaisuuteen hänen henkilökuntaansa. Kaikkein tärkeimpiä tehtäviä ympäri maailmaa annettiin hänelle. Tämä vanhempi Haushofer, siihen aikaan sai johtajan viran Saksalaisesta Akatemiasta Münchenistä, ja myöhemin häntä pidettiin Hitlerin Japanin kanssa solmiman sopimuksen isänä.

Japanilaiset eivät koskaan suunnitelleet hyökkäävänsä Siperiaan. Joten juuri mikään Haushoferin opetuksista ja ennustuksista ei toiminut. Pian sen jälkeen kun sota oli hävitty, hän ja hänen vaimonsa tekivät itsemurhan. Juutalaisen arvojärjestyksen mukaan, Läntiset juutalaiset jotka tunnetaan nimellä Sephardim, ovat muita, ashenasi-juutalaisia korkeammalla. Tämä painotettu sana "even" sanoo sen riittävän selkeästi, kuten Merchandise Storesin perustaja Tietz sanoi sen kirjassa Jews inthe German Economy: "Theclan on alunperin Hollannista, luultavasti 'jopa' eteläisestä Ranskasta."

Muutattuaan Yhdysvaltoihin tämä Sephardim valitti "Rahvaasta", joka uhkaa vallata USA:n rannikot. Täten parjatut Itäiset juutalaiset valittivat että maahanmuuttonsa tähden, heitä kohdellaan "aristokraattisten juutalaisten taholta kuin rikollisia". Professori Hans Günther, joka erikoistui rotutieteisiin laski että yhdeksänkymmentä prosenttia kaikista maailman juutalaisista oli Itäisiä juutalaisia, ja hänen teoksessaan Information on Race vuodelta 1923, sivulla 60 hän tulee tähän johtopäätökseen: "Havaintoihin pohjautuen on ilmiselvää että juutalaisten hajaantuminen ei-juutalaisten ihmisten keskuuteen saa aikaan loputonta epäjärjestystä joka käytännössä eskaloituu vihaksi. Sionismin itsensä tulisi pyrkiä ymmärtämään tätä ilmiötä rohkeasti. Sionismin pitäisi nähdä selkeästi että ainoastaan juutalaisten erottaminen ei-juutalaisten keskuudesta luo arvokkaat suhteet. Sopivasti turvatun Kotimaan perustaminen juutalaiselle kansalle Palestiinassa näyttää poliittisesti mahdolliselta." (35)

Hitler oli kiinnostunut tästä miehestä, hänen kirjoitustensa ja oppiensa kera. Vuonna 1935, Kansallisen Puolueen päivänä, "Nürnbergin lait" julistettiin joissa muiden asioiden ohella kiellettiin avioliitot arjalaisten ja juutalaisten välillä, sillä tällaiset avioliitot johtaisivat "Rodun Häpäisemiseen", ja niin niistä pitäisi rangaista kuolemalla. Tänä kansallisena juhlapäivänä Hitler antoi kunniamerkin tälle korkeasti koulutetulle Professori Güntherille, ja siitä hetkestä lähtien, hän oli rotukysymysten korkein auktoriteetti Kolmannessa Valtakunnassa. Huolimatta sen merkityksestä että Hitler ylensi hänet "KUNNIALLISEKSI ARJALAISEKSI", Hitlerille ei ollut vaikea valita näiden kahden konseptin välillä: "Sopeutuminen", kuten Treitschke mainosti sitä, tai "Palestiinan Ratkaisu", kuten Günther mainosti sitä.