LUKU 4: Mutta minä päätin tulla poliitikoksi

Usein lainattu lause Mein Kampfissa on tällainen: "Juutalaisten kanssa ei ole sopimusta, vaan ainoastaan tiukka KYLLÄ tai EI. Mutta minä päätin ryhtyä poliitikoksi."

Politiikka ja taistelu Judaismia vastaan olivat saman kolikon kaksi puolta. Yleisesti ottaen, se mikä on oikeaa nyt ja mitä myöhemmin seuraa, Hitlerin kivimurska-kasasta, tarkkailijan täytyy poimia esiin jotakin. Esimerkiksi: Sodan aikana Ranska oli "perinnöllinen vihollinen", mutta noustuaan valtaan, Saksaa puhuva Alsace-Lorraine hänen puheissaan oli "tunnustettu ikuisesti". Ensimmäisen tilaisuuden koittaessa Hitler haluaisi hankkia siirtomaita, mutta taas kerran hän pysäytti kauan kestäneen matkansa kohti etelää: "Viimeinkin me lopetimme ennen sotaa olleen siirtokunta- ja kauppapolitiikan."

Tai Neuvostoliitto: Yli vuosikymmenen ajan sitä pidettiin "pahimpana vihollisena", mutta vuoden 1939 rauhansopimuksen johtopäätöksenä, Hitler tunsi olevansa "enemmän tai vähemmän puolueen vanhojen kavereiden joukossa."

Sekoitettu Neuvostoliitto & SS-komissio kauniissa harmoniassa maalasi kuvan sadan vuoden maatalous-siirtokunnista Itäisellä maaperällä, joita kaksi tai kolme vuotta myöhemmin norjalaiset, ruotsalaiset ja Etelä-Tirolin asukkaat intensiivisesti "saksalaistaisivat". Puolalainen ryöstösaalis jaettiin veljellisesti, ja Stalin Hitlerille, vielä sodan aikana oli "nerokas kaveri joka ei anna juutalaisten 'saada taidetta'."

Loputtomissa miellyttävissä puheissaan joissa "nationalismi avioitui 'oikeudenmukaisuuden sosiaalisen tunteen' kanssa", ylistettiin tätä tärkeintä taloudellista kumppaniam jonka merkitys oli suurempi kuin Yhdysvalloilla, sillä se ei ollut häikäilemättömien kiduttama, kuten on tänään tämä maailman suurin syndikaatti, ITT, jonka tunteet sosialistisesta valtiosta eivät tarvitse mitään selitystä. Vuosien aikana joita Hitler ylisti "ihmisillä oikeus olla vapaita ja itsenäisiä", tarkoitettiin Sudeetti-Saksalaisten oikeudenmukaista vapauttamista, ja se oli viesti "kaveri Chamberlainille, joka oli pilannut sisäänpääsyni Prahaan".

Puoli vuotta myöhemmin, vapautuksen jälkeen, vierasta kieltä puhuva Czechoslovakia lakkasi olemasta. Hitler vain yhdessä asiassa vapiseva ja itsepäinen, kuten eräs roomalainen, joka jokaisessa tilanteessa vannoi "karthagolaiset on tuhottava", kilpailukykyisten seemiläisten karthagolaisten edessä, että "eurooppalainen judaismi on väärässä paikassa."

Jokaisen kerran täytyy aloittaa naarmusta, ja näin "aina valmiina" korpraali Hitlerin ura ammattimaisena poliitikkona alkoi Münchenissä, takanaan ylimääräinen likapyykki sekä Baijerin Toinen jalkaväkirykmentti. Hitlerille tämä genesis alkoi uudestaan vuoden 1918 lopulla Passaussa.

Sotatoveri Schmidt auttoi häntä myös. Eräänä iltana, kun tämä korpraali voihki tyynyynsä: "Takaisin aavikolle, takaisin aavikolle," Schmidt herätti hänet ja lausui: "Mitä sinä puhut, Adolf?" Sillä hetkellä tämä korpraali kääntyi ympäri ja jatkoi uniaan ja puhettaan. Baijerin, ensimmäisen Saksalaisen valtion, täytyi tulla Tasavallaksi, ja Itäinen juutalainen, Eisner, jonka oikea nimi oli Kosmanowski, nimitti itsensä pääministeriksi "kahdeksantoista markkaa taskussaan". Baijerin Kommunistisen Neuvostotasavallan johtajat olivat Venäjän juutalaisia: Lewien, Levine-Niessen, ja Tobias Axelrod. Heidän johtava toverinsa Landauer oli julistanut: "Jokainen tekee työtä niin kuin haluaa, kaikki alamaiset nostetaan, sekä laillinen ajattelutapa tästä myös." Tasavallan ulkoministeri sähkötti Moskovaan: "Pohjois-Baijerin proletariaatit yhdistyvät iloisina. Me haluamme rauhaa kuten aina."

"Puna-Armeija" oli muodostettu, johon liittyivät vapautetut venäläiset sotavangit. Myöhemmin Demokraattinen ministeri Mueller-Meining antoi tämän kommentin: "Sotilaiden tullessa kotiin, naiset ja lapset kulkivat mukana huutaen ja itkien. Ihmiset ilman minkäänlaista marttyyrin omainaisuutta olivat suurimmalta osalta: ryöstäjiä ja murhaajia, heidän joukossaan naisten tappaja, Christof." Kuten oli määrätty, punainen nauha kädessään, kiristellen hampaitaan, kädet sidottuina sekä tunne "ällötyksestä koko tilannetta kohtaan."

Pääministeri Eisner, Itäinen juutalainen, ammuttiin kuoliaaksi kadulla Kreivi Arcon toimesta, joka oli opiskelija Läntistä juutalaista alkuperää. Eisnerin roskajoukko oli lähtöisin rodullisesta "Thule-Seurasta" (salaseura joka oli omistautunut väkivaltaiselle antisemitismille), ja jota Läntiset juutalaiset rahoittivat, Logenin veljekset, sekä monet muut, heidän joukossaan professori Tri. Berger, myös juutalainen.

Münchenin kansalliskaartin päämaja sijaitsi Thule Klubin huoneessa kuuluisassa hotellissa Vier Jahreszeiten ("Four Seasons"). Puheenjohtaja, eräs saksilainen nimeltään Adam Glauer, joka kutsui itseään nimellä Vapaaherra Baron von Sebottendorf, väitti: "Thule-ihmiset olivat ensimmäisiä kuolemaan hakaristin puolesta." Berliinissä, samaan aikaan, Bernardowitsch Sobelson Galitsiasta, joka kutsui itseään nimellä "Radek", yritti innostaa ihmisiä Spartalaiseen (vasemmistolaiseen) kapinaan. Mutta se tukahdutettiin juutalaiseen Karl Liebknechtin ja Rosa Luxemburgin vereen.

Toukokuussa 1919 Baijerin Neuvostotasavallassa, ulkopullisen sotilasjoukon avulla Kenraali von Ovenin alaisuudessa kukistettiin. Tämä joukko koostui "Valkokaartista" armeijan kenraali von Ovenin, Vapaaehtoisjoukoista Eppand Oberlandin, ja Laivaston Prikaatista Erhardtin alaisuudessa. Münchenin pataljoona, johon Hitler kuului, mobilisoitiin mutta ratkaisemattomasti. Siellä myös, siihen asti, yhä tuntematon Ensimmäisen maailmansodan korpraali hyppäsi tuolille ja heitti itsensä mukaan politiikkaan: "Toverit, me emme ole kukkuri-juutalaisten vallankumouskaarti. Kersantti Schuessler on aivan oikeassa kun hän ehdottaa että pysyisimme puolueettomina."

Ei ollut tarpeen sanoa yhtään enempää, joten pataljoona seisoi sivussa. Kun "Valkokaarti" siirtyi Müncheniin, perustettiin tutkintakomissio korpraali Hitlerin kera. Se jäljitti kaikki ne, jotka olivat väärällä puolella Neuvostoliiton hallinnon aikana. "Hänen määrätietoinen suuttumuksensa poisti hiljaisen häpeän jonka saivat aikaan sotilaalliset petokset juutalaisen Neuvosto-Diktatuurin aikana," joten ihmiset ylistivät häntä. Hitlerin värväsi Kapteeni Karl May, News Servicesin johtaja.

Kuten se ymmärretään tänään, tässä virassa Hitleristä tuli vastavakoilun agentti, lyhyesti MAD (Militaerisch Abschirm Dienst). Koulutus tapahtui Münchenin Yliopistossa. Professori Karl Alexander von Mueller muisteli tätä tapahtumaa: "Hyvin kiehtova pieni ryhmä kerääntyi erään miehen ympärille, joka ylimielisesti ja kasvavalla intohimolla suostutteli heitä harvinaisella kurkkuäänellä. Minä näin erään ei-sotilaan kalpeat kasvot; hänellä oli lyhyet viikset, ja iskevät, vaaleansiniset, fanaattisen kylmät hehkuvat silmät." Mueller kysyi Kapteeni Captain Maylta, että mitä hän tiesi tästä "puhujalahjat omaavasta miehestä".

May tiesi paljon ja lähetti parhaan miehensä Sternecker Inniin, jossa illalla 12. syyskuuta 1919, Leiberin Huoneessa, eräs monista poliittisista sirpaleryhmistä, "Saksalainen työväenpuolue", piti kokousta 46 osanottajansa kera. Hitler kuunteli pitkää ja tylsää (hänen mielipiteensä) luentoa taloudesta, mutta kun Professori Baumann vaati Baijerin eroa Saksasta ja sen liittämistä Itävaltaan, Hitler heräsi, kuten hän muisteli: "Sitten en voinut muuta ja minun oli pakko kertoa tälle oppineelle herralle mielipiteeni." Ja hänen mielipiteensä kesti viisitoista minuuttia ja tämä lahkolainen lensi suoraan keskelle luentoa. Sitten tämä Saksalainen työväenpuolueen johtaja ja työkalujen valmistaja Anton Drexler kuiskasi tallentavalle sihteerille, veturinkuljettajalle, joka istui hänen vieressään: "Mies, hänellä on suu täynnä puhetta ja neidän pitäisi hyödyntää sitä." Hitlerillä oli lupa käyttää tätä rapistunutta klubia seitsemän markan ja viidenkymmenen pennin hintaan heidän kirjoillaan, vaikka se oli "pahimmanlaatuinen sekoitus", hän ajatteli, "naurettava pieni luomus." Kuitenkin oli mahdollista muovata tämä klubi oikeanlaiseen formaattiin. "Sen sisältö, sen päämäärät ja sen keinovalikoima voitaisiin silti määritellä, mikä on mahdotonta tehdä jo olemassa olevien suurten puolueiden kohdalla." Tämä oli syy miksi Korpraali Hitler liittyi Anton Drexlerin klubiin.

Se laajasti keräsi työtovereita Münchenin tärkeimmistä verstaista. Muutaman päivän sisällä, kiitos hänen "puhetta täynnä olevan suunsa", hänestä tuli Puolueen mainososaston puheenjohtaja. Parakeissa Kersantti Schuessler, myöhemmin NSDAP:n Ensimmäinen Johtaja, huolehti hänen kirjeenvaihdostaan. Täällä Münchenissä, lyhyen ajan sisällä anti-juutalainen taisteluryhmä perustettiin ja se kasvoi koska Isar-joen varrella Venäjän juutalaisten Neuvostohallitus oli hyvin aktiivinen. Tämä käytännössä laittoi koko keskiluokan pelon ja järkytyksen valtaan. Siihen aikaan missään muussa Saksan Valtakunnan kaupungissa Hitler ei olisi kyennyt voittamaan massoja ilman minkäänlaista taloudellista tukea.

Kokouksissa hän alleviivasi puheitaan jiddishillä sillä hän tiesi kuinka lörpötellä. Täten kannustushuutojen mukana häne menestyi myös. "Tämä on juutalaisen pörssi-diktatuurin kansainvälinen kieli. Nämä ihmiset ovat yhdistyneitä saman alkuperän alle, saman uskonnon, ja saman kielen - ja 'samassa kädessä' heillä on ne kaikki." (25)

Hitler kykeni olemaan myös vakava. Münchenin Demokraattisessa Unionissa, sen jälkeen kun Hampurin pormestari Peterson oli esitellyt hänet, sellaisen joka tunnettiin nimellä "huutaja", ilmoittaen hänen halustaan puhua. Silloin tämä "joku" kiipesi puhujakorokkeelle, laittoi kätensä taskuun ja odotti avainsanaa. "Kädet pois taskuista" Alhaalta tuli ikään kuin odottaen puhujan iloa. Joten hän aloitti: "Herrasmiehet, en kuulu siihen ihmisryhmään joka puhuu käsillään!" Paikalla olleet juutalaiset liikemiehet pysyivät hiljaa ja hämmentyneinä ja pohdiskellen kuuntelivat tätä rauhallista esitystä joka teki heihin suuren vaikutuksen. "Minä kykenen puhumaan," Hitler onnellisena ymmärsi.

Yleisön innostus oli hänen saavutuksensa ja tällä tavalla se antoi hänelle äänen. Hän tiesi kuinka tehdä variaatioita, johon tämä nuori innostunut opiskelija Alpeilta huudahti: "Minä kehotan sinua, katso parantoloihimme. Tänään sinä löydät siellä kahden luokan ihmisiä: Saksalaisia, jotka pitkän odotuksen jälkeen pääsevät sinne, tai kenties, ovat siellä ensimmäistä kertaa saadakseen raikasta ilmaa ja parantuakseen; sekä juutalaiset jotka menevät sinne pudottamaan painoaan tai retkeilemään vuoristoon. Kenet sinä löydät sieltä upouusissa hienoissa keltaisissa kengissä, hienon repun kanssa jonka sisällä ei ole mitään tärkeää? Ja miksi! He menevät ainoastaan hotelliin joka on siellä ylhäällä, useimmiten sinne saakka mihin Alppien rautatie päättyy."

"Sinne he pysähtyvät. Siellä he istuskelevat ympyrän sisällä jonka säde on kilometri, kuten lihakärpäset raadon ympärillä. Nämä ihmiset eivät oikeasti ole meidän ylityöitä tekevästä luokasta, eikä myöskään intellektuaalisesta tai fysikaalisesta! Useimmiten sinä löydät kansamme rähjäisissä puvuissa kiipeämässä ylös maasta, etupäässä koska he eivät halua joutua häpeään vaatteidensa takia jotka on valmistettu vuonna 1913-1914, ja niissä astua sisään parfymoituun ilmapiiriin.

Kapteeni May, joka ajan myötä muuttu suuntautumisensa Demokraattiseen Sosialismiin, ja joka kuoli Toisen maailmansodan lopulla keskitysleirissä Buchenwaldissa; Captain Roehm puhui hänen jälkeensä: "Minun nimeni on Ernst," esitteli Roehm itsensä ryystäen olutta ja ehdotti sitten Korpraali Hitlerille että tämä kutsuisi jokaista termillä "sinä".

Täten Hitler astui sisään upseerien ja Vapaaehtoisrykmentin entisten johtajien piiriin, jotka arvostivat häntä vaikka oluella hän ei kiinnittänyt paljon huomiota heidän menneisiin taisteluihinsa Baltiassa tai Ylä-Sleesiassa, eikä Saksan vastarintaan kun Ranska tunkeutui Ruhrin teollisuusalueelle vuonna 1923 kuten heidän oletettiin tekevän. Hitler, taisteluveteraani, tiesi kuinka ehostaa nämä myöhäiset kotiinpalaajat ja hän teki sen innostavilla puheilla laskuttaen 15...50 markkaa per päivä. Rikoskomissaari Feil raportoi tällaisista kokouksista esimiehilleen seuraavasti: "Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan, sekä tuntemusteni mukaan, Hitler, näiden Ylä-Sleesian seikkailijoiden kanssa, kuten oli siellä tapahtuneen juutalaisiin kohdistuneen "pogromin" tapauksessa, jos ei mitään muuta; hänestä tulisi toisen Puna-armeijan johtaja, kuten se joka meillä oli vuonna 1919, vain syyllistyäkseen ryöstöön, murhaan juutalaisia vastaan." (26)

Munich Post, otsikon "Jewish Rush" alla, raportoi yhdestä tällaisesta kokouksesta tähän tapaan: "Siellä oli juutalaisvastaista keskiluokan väkeä sekä nuoria oppilaita heidän vanhempiensa tai muiden aikuisten kanssa. Hra. Adolf Hitler piti puheen ja käyttäytyi pikemminkin kuin koomikko. Joka kolmannen lauseen jälkeen hän toisi: 'Hebrealaiset ovat syyllisiä...' Eräs asia joka täytyy huomioida tässä: Hra. Hitler myönsi että hänen puheitaan motivoi rodullinen viha."

24. helmikuuta 1920, Saksan työväenpuolueesta tuli Kansallissosialistinen Saksan työväenpuolue joka pian tunnettiin kaikkialla maailmassa lyhenteellä NSDAP. Hitler ja puolueen perustaja Drexler neuvoivat toisiaan: "Nyt tulee suuri loikka yleisön joukkoon," väitti Drexler. "Kyllä, Toni, kuinka sinä haluat saavuttaa tämän?" Kysyi Hitler. "Menemällä Hofbrauhausin panimon motellin ruokasaliin," oli vastaus.

Pian tämän jälkeen laitettiin esille punaisia plakaatteja joissa oli kirjoitus: "Kärsivälle kansalle." Neljänkymmenen pennin sisäänpääsymaksusta huolimatta sali täyttyi. Noin 2,000 ihmistä saapui paikalle. Kun Hitler, toinen puhuja, halusi sanoa sanan, puhkesi mellakka. Lopulta tämä puhuja hyväksyttiin, mutta hänestä tuli arka, vaikka suosionosoitukset hänen puheensa aikana olivat myrskyisät. Hitler ilmoitti NSDAP:n puolueohjelmasta joka käsitti 25 kohtaa. Niistä kolmetoista oli kohdistettu juutalaisia vastaan. Tässä on joitakin lainauksia:

"Kukaan juutalainen ei voi olla Saksan kansalainen."

"Koska on mahdotonta ruokkia kaikkia Saksan valtion kansalaisia, täten vieraan valtion jäsenet tulisi karkottaa."

"Kaikki ulkomaalaiset jotka muuttivat Saksaan 2. elokuuta 1914 jälkeen, pakotetaan lähtemään pois välittämästi."

"Kaikki sodasta saadut voitot takavarikoidaan."

Selittäessään ohjelmaa Hitler sanoi: "Työläisille täytyy aina kertoa: 'Muuttakaa Venäjälle'. Eikö olisi enemmän järkeä jos Idän juutalaiset pantaisiin asumaan sinne, sillä siellä on paljon töitä?"

"Kun on tarpeen ottaa pari kananmunaa pois pieneltä hamstraajalta, siihen hallitus käyttää uskomattoman määrän nergiaa. Mutta se ei käytä sitä jos tämän hamstraajan nimi on Hummelsberger vaan Isidor Bach. Ensin syyllisten, juutalaisten, täytyy lähteä, sitten me siivoamme omamme."

Seuraavaksi rikollisten pitäisi lähteä, esimerkiksi mustan pörssin kauppiaiden, gangstereiden, kiskurien, sillä heidän ylläpidonsa ei anna hyötyä."

Sitten kokouksen lopulla tehtiin päätös jossa kiellettiin Münchenin Israelilaiselta kulttuuriyhteisöltä vehnäjauhojen toimitus matzosia varten, suuruudeltaan 40,000 kvintaalia (neljä miljoonaa kiloa) "koska ei ole tarpeeksi leipää 10,000 vakavasti sairaalle ihmiselle jotka asuvat kadulla."

Päätölauselma hyväksyttiin yksimielisesti. Raportissa joka käsitteli tätä ensimmäistä äskettäin luodun NSDAP:n joukkokokousta, Hitler teki johtopäätöksen: "Tuli syttyi kuumuudesta josta eräänä päivänä tulee miekka, ja se antaa vapauden Saksalaiselle Siegfriedille (sankari) sekä elämän Saksan kansakunnalle. Seuraavaksi tulee myös Säälimättömän Koston jumalattaren kohotus liittyen vääryyteen joka tapahtui 9. marraskuuta 1918."

Tämän jälkeen sali tyhjeni hitaasti. Tähän tapaan liike oli aloittanut kurssinsa! Hakaristin kera, jonka ensimmäistä kertaa eräs pieni kuoropoika oli kohdannut Lambachin Seminaarissa; siitä taiteellisesti lahjakas Hitler suunnitteli Puolueen lipun ja tunnuksen. Se löysi paikkansa keskeltä puolueen tunnuskuvaa. Hammaslääkäri Krohnin vaimo neuloi ensimmäisen lipun, ja toukokuussa 1920, ja NSDAP:n Starnbergin Kaupunginryhmän perustamis tilaisuudessa hän koristeli juhlasalin.

Erääss kiertokirjeessä Hitler vaati: "Puolueen liput tulee asettaa korkealle kaikissa julkisissa kokouksissa, käytäville, jne. ja ottaa mukaan mielenosoituksiin. Puolueen jäsenten kaikkialla ja aina, tulee pitää yllään Puolueen tunnusmerkkiä. Juutalaiset jotka loukkaavat sitä tulee pidättää."

Puolueen sisälle Hitler loi "sotajoukot", lyhyesti kutsuttuna SA (Sturm Abteilung). Heidän tehtävänsä oli suojella kokoushuonetta kokousten aikana. Armeijan Unionin, Vapaaehtoisrykmentin, ja Kansalaismiliisin - joka perustettiin Neuvostovaltion aikana - jäljelle jääneet sotilaat ryntäsivät SA:han.

Roehm, joka kuten Hitler, käänsi selkänsä armeijalle; hänestä tuli myähemmin hyvin tärkeä SA:n johtaja, ja hän oli aktiivisesti mukana politiikassa. Oikeudessa Hitler perusteli SA:n perustamista tähän tapaan.

Vuoteen 1920 mennessä pommi-iskuista kokouspaikoilla ja hyökkäyksistä puhujia vastaan oli tullut tavanomaisia. Vastauksena tähän terroriin, sekä kokousten ja puhujien suojelun tähden; kuten myös johtajien, nuorista Puolueen jäsenistä luotiin Turvallisuusosasto. He kutsuivat itseään nimellä "Storm Troopers". Siihen aikaan Baijerin Unionin puheenjohtaja, Ballerstedt, esitti separatistisia puheita ja ylisti Ranskaa. Kerran hän teki tämän Hitlerin läsnäollessa, "joka mieluummin menisi hirteen Bolshevistisessa Saksassa kuin olisi onnellinen Ranskalaisessa Saksassa."

Joten, hän hyppäsi SA-tovereidensa eteen ja iski tämän miehen kasvoihin ruoskalla. Tehtyään näin Hitler joutui vankilaan kuukaudeksi. Tämä tapaus luonnollisesti nosti hänen arvostustaan SA:n keskuudessa.

Sen perusteella kuin hänen elämäntapansa vankilassa herättää kiinnostusta, se ei ollut sen pahenpaa kuin Miesten Kodissa Lothstrassessa, missä hän aikoinaan vuokrasi nukkumispaikan. Löytääkseen tekemistä iltojen vapaa-aikoina, Storm Troopersit liimasivat julisteita joissa sanottiin: "Ei sisäänpääsyä juutalaisille!" Ja repivät alas vihollistensa olemassa olevia julisteita. Tämän lisäksi he maalasivat hakaristejä seiniin tai vihollistensa iskulauseiden päälle. Erikoisuus oli niiden ihmisten fyysinen "testaaminen" jotka näyttivät juutalaisilta.

Käytännössä, eräs diplomaatti Etelä-Amerikasta loukkaantui kun tämä roskaväki sai selville portaikossa että hänet oli ympärileikattu.

Saatuaan päätökseen tällaiset onnistuneet operaatiot nämä aktiviteetista janoiset nuoret miehet menivät kotiinsa iloiset laulut huulillaan: "Heittäkää heidät ulos, koko juutalainen jengi. Heittäkää heidät ulos maastamme! Lähettäkää heidät takaisin Jerusalemiin. Siellä he ovat kaltaistensa joukossa, Seemin heimon!"

Kokouksissa Hitler antoi heille seuraavanlaisia ohjeita, jotka SA-taistelijoiden silmissä näyttivät taroeettomilta: "Meidän ei pitäisi olla kanssakäymisissä juutalaisten kanssa, sillä he ovat muukalaisia, siksi heillä ei ole oikeutta sekaantua meidän asioihimme aivan kuten saksalainen ei sekaannu Palestiinan juutalaisvaltion politiikkaan." Ja tämä viimeinen lause oli kaunis unelma joka toteutui pian Hitlerin kuoleman jälkeen.

Painotus joka laitettiin tämän osittain juutalaista alkuperää olevan agitaattorin (Hitler) ylle vastustavan uutismedian taholta oli menettänyt voimansa. Jopa sosialistien Munich Post - jota Hitler kutsui ilman minkäänlaista kunnioitusta nimellä "Ratsch-Kathel" (sylkykuppi) - lopetti loukkaavat huomautuksensa Hitlerin "aiemmasta suhteesta Itäisen juutalaisen tyttäreen joka oli muuttanut Galitsiasta."

Kuitenkin, tämän takia, oli eräs taistelu NSDAP:n Stemeckerbraun toimistossa, (johon päästiin kulkemalla pitkän synkän käytävän läpi), joka oli siihen aikaan vielä suhteellisen maltillinen mitä Judaismiin tulee.

Pohjois-Saksassa versoi Saksan Sosialistinen puolue. Eräät Münchenin puolueen jäsenet halusivat yhdistyä näiden ihmisten kanssa.

Toiset vaativat että pohjois-saksalaiset hajottaisivat puolueensa ja liittyisivät NSDAP:hen ilman ehtoja yhdessä tai yksinään. Ne Münchenissä, jotka vaativat että Puolueessa olisi demokraattisesti valittu johto (jollainen siellä oli vuoteen 1921 saakka), näkivät itsensä vastustamassa niitä jotka halusivat nähdä Hitlerin johtajana diktatuuristen valtuuksien kera. Paras hevonen NSDAP:n vakaana ja menestyneenä inspiroijana lähti matkaan.

Hän asui Berliinissä muutaman viikon missä hän asui enimmäkseen kapakoissa. Kun hän palasi Müncheniin, hän löysi vastustavan ryhmäkunnan. Käytännössä, 11. heinäkuuta 1921, Hitler antoi selityksen sille miksi hän erosi NSDAP:sta: "Se on vesitetty eikä se enää kykene johtamaan taistelua juutalaisten internationaalisten voimien tuhoamiseksi maassamme." Tilanne äityi vakavaksi ja Puolue pelkäsi että ilman parasta puhujaansa, se kuihtuu olemattomuuteen. Hitler vaati kirjoituksissaan hänen asemansa hyväksymistä "Ensimmäisenä puheenjohtajana jolla on diktatuurinen auktoriteetti".

Puolueen johto seuraavin sanoin: "Tunnustuksena sinun poikkeuksellisille uhrauksillesi liikkeen etujen ajamiseksi, siten että saavutuksillesi on annettu palkinnoksi ainoastaan kunnioitusta; kiitoksena sinun ainutlaatuisille puhelahjoillesi, me myönnämme sinulle diktatuuriset valtuudet ja toivotamme tämän tervetulleeksi iloiten, jos, palatessasi takaisin Puolueeseen, sinä otat haltuusi Ensimmäisen Puheenjohtajan aseman." (27)

Joten, Hitlerin suunnitelma kantoi hedelmää ja sinä päivänä Kansallissosialistinen liike, hyvien aikomustensa kera; siitä tule Hitlerin liike juutalaisia vastaan. Tärkein päämäärä, joka oli aiemmin, kapitalistisen talousjärjestelmän harjoittaman riiston hävittäminen; oli nyt juutalaisten karkottaminen, ja vastuussa tästä oli Führer itse. Jotkut ihmiset erosivat Puolueesta. Heidän joukossaan oli entinen kersantti TRICK-rykmentistä, Rudolf Schuessler. Hän välittömästi muutti Puolueen virastosta Sterneckerbrausta juutalaiseen Aufhauser Bank, jossa, kuusi vuotta sen jälkeen kun Hitler oli kaapannut vallan, hän oli edelleen aktiivinen. Tämä uusi johtaja matkusti paljon ja solmi yhteyksiä kansallissosialistien kanssa Itävallassa ja Sudeettimaassa, samalla kun hän keräsi rahaa Sveitsissä keneltä tahansa, mukaan lukien juutalaisilta. Nämä jälkimmäiset pelkäsivät bolshevikkien valtaannousua. Puolueen lentolehtiset saavuttivat myös Sveitsin teollisuusmiehet.

Näissä lentolehtisissä vihjattiin kommunistiseen uhkaan joka teki heihin suuren vaikutuksen. Erityisesti Eversti Pirchler, Swiss Fatherland's Unionin perustaja oli vaikuttunut. Hän kutsui Hitlerin Zürichiin, hotelli Sankt Gotthardiin joka on lähellä huvilaa nimeltä "Wesendonck", jossa Hitler esitteli ohjelmaansa neljänkymmenen kuuluisan ihmisen edessä.

Suuria rahasummia annettiin hänelle teollisuusmies Oehlerin ja sokeritehtailija Frankenthalin taholta. Hitler vieraili myös synnyinpaikassaan Branaussa. Sitten hän vieraili Linzissä, hänen rakkautensa kaupungissa Tonavan varrella. Samaan aikaan, hän innosti maanmiehiään Innsbruckissa, Salzburgissa, Hallsteinissa, Wienissä ja St. Poeltenissa aiheenaan juutalaiskysymys. Jopa siellä hän käytti oikeanlaista äänensävyä: "Loputtomassa rakkaudessa, kristittynä ja ihmisenä, olen oppinut monissa paikoissa kuinka meidän Herramme otti vastuun ja nosti ruoskan ajaakseen pois hyödyn tavoittelijat, kyykäärmeiden sikiöt, pois temppelistä!"

"Mutta Hänen ääretön taistelunsa juutalaista myrkkyä vastaan, josta olen tietoinen syvien tuntemusteni kera, tuhannen vuoden mentyä, on yhä suunnaton, ja tämän vuoksi meidän Herramme täytyi vuotaa kuoliaaksi ristillä." Tämä liike nousi valtaan maan eteläosissa. Pohjoisessa se ei ollut vielä kehittynyt.

Sitten eräs mies tuli apuun, josta kerron enemmän seuraavassa luvussa. Lokakuussa 1922, Julius Streicher voitti Saksan Sosialistisen puolueen Nürnbergin ryhmän johtajuuden ja pian tämän jälkeen muu puolue seurasi perässä. Eräässä kokouksessa Itävallan Salzburgissa, Pohjois-Saksan Sosialistinen puolue lakkautettiin ja vuoden 1922/1923 vaihteessa suurin osa sen jäsenistä liittyi NSDAP:hen. Pohjois-Saksaan muutti Landshutin apteekkari, SA-johtaja Gregor Strasser, veljensä Otton kanssa. Luonnollisesti, ajateltiin, että saamalla voimaa tällaisen taktiikan kautta, kapina Berliiniä vastaan puhkeaisi ja Puolue ottaisi koko maan hallintaansa. Münchenin Neuvostohallituksen verisen kaatumisen jälkeen, Baijerin kansanpuolue loi konservatiivisen hallituksen, jonka johtajat toisella puolem olivat hieman kuningasmielisiä - i.e. kuten voidaan sanoa - Rooman palvelijoita, ja toisella puolen vihamielisiä kommunisteja sekä juutalaisia kohtaan.

Kaikkien rajoitustensa sekä ohjelmansa kera, heitä revittiin näiden kahden puoliskon sekä muiden voimien taholta jotka pyrkivät yhdistämään maan, tarkoittaen kommunisteja ja kansallissosialisteja. Kun Berliinin sosialistinen hallitus vaati Baijerin kansalaismiliisin lakkauttamista, Münchenin hallitus vastasi: "Aseet täytyy ottaa pois niiltä jotka haluavat niitä."

Valtionkansleri Meyer ajatteli eri lailla: "Valtionhallitus on naamioitu Neuvostohallitus." Ja nämä miehet neuvoivat juutalaisia: "Tämä kysymys olisi rauhoittavampi jos tietty piiri uskonnollisesta yhteisöstä perääntyisi hieman, erityisesti jos ei osoittaisi julkisesti, että he ottavat itsestään selvyytenä nautinnollisen elämän samalla kun toiset kärsivät puutetta."

Tämä Konservatiivinen puolue vaati että "yleisön lietsominen poliittisten juutalaisten taholta ulkomailta pitäisi saada loppumaan, koska heidän toimintansa on inhottavaa; kuten myös satunnaisesti arvostettujen Beijerin uskovien."

He eivät edes säästäneet Hitleriä laittamalla hänet vankilaan, vaan "riittämättömien todisteiden" vuoksi he sallivat hänen puhua seuraavana päivänä uudestaan. Kaikkein mahtavin henkilö tässä hallituksessa, Münchenin poliisijohtaja Poehner, teki eron maahan tulleiden Itäisten juutalaisten sekä maassa jo olevien Läntisten juutalaisten välillä, ja hänen voimakkaiden toimenpiteidensä vuoksi - eri mielipiteiden mukaan - häntä rakastettiin tai pelättiin, jopa kaukana maan rajojen ulkopuolella.

Noustuaan valtaan, Hitler vieraili piirikomentaja Wagnerin luona Münchenin ympäristössä. He ohittivat Prince's Karl Palacen, jota kutsuttiin kansankielellä nimellä "Sankarin Palatsi" Baijerin Kansanpuolueen aiemman johtajan mukaan.

Sitten Hitler kysyi millaista eläkettä Sankari saa, ja vastauksen kuultuaan hän puhkesi raivoon: "Baijerin entinen presidentti ei voi elää 600 markalla (se oli paikallisen koulun rehtorin palkka). Varmista, Wagner, että hänen eläkkeensä kaksinkertaistetaan." (28)

Marraskuussa 1923, kaikki oli kuten tavallista: Sopimus tehtiin. Baijerin hallitus ja Hitlerin kansallissosialistit sopivat, marssivansa Berliiniin "jahdatakseen Marraskuun rikollisia, jotka marraskuussa 1918 nojatuoleistaan puukottivat Saksan armeijaa tikarilla selkään." Pian tuli selväksi Hitlerille että liitto Valtakunnan komissaari Kenraali Kahrin ja Beijerin hallituksen välillä oli luotu ainoastaan kapinaksi eikä sen ollut tarkoitus johtaa marssia Berliiniin. Hitler, ymmärtäessään tämän, tuli johtopäätökseen:

"Jos bolshevismi jatkaa marssiaan länteen, tämä tarkoittaa että Kristillinen kulttuuri on vaarassa ja täytyy pelastaa, ja yhteinen intressi Baijerin ja Ranskan välillä pitäisi olla olemassa. Mutta Pohjoisen radikalisaation vuoksi voi tulla Baijerin eroaminen. Ei koska separatistinen taipumus kasvaa täällä, vaan koska ei ole muuta keinoa."

Baijerin "Federalistien vallankumous" oli suunniteltu tapahtuvaksi 12. marraskuuta 1923, mutta Hitler esti sen ja heitti heidät omaan taskuunsa.

Illalla 8. marraskuuta, Hitler puki päälleen pitkän mustan takkinsa ja kiinnitti siihen hohtavan hopeisen Ensimmäisen luokan Rautaristin. Panimon kellarissa Valtakunnan komissaari Kahr puhui monen tuhannen ihmisen edessä. He eivät olleet tavallista kansaa, vaan kutsuttuja "hallituksen jäseniä, parlamentaarikkoja, useiden viranomaisten johtajia, vanhan Baijerin armeijan sotilashenkilökuntaa, kuten myös yliopiston henkilökuntaa, lehdistön edustajia, taiteilijoita, sekä taloudellisen eliitin edustajia." (29)

Juhlallisesti pukeutuneena ja tunnistamattomana Hitler ahtautui kokoushalliin ja tekosyynä turvatoimet määräsi vapaalla olleen poliisiupseerin, joka tunnisti hänet, tyhjentämään oviaukon ja kadun. Tällä tempulla poliisi raivasi tien Hitlerin SA:lle, joka, konekivääreillä aseistautuneena, marssi välittömästi sisään ja otti aseman. Tämän jälkeen poliisikomentaja tuli toisiin ajatuksiin ja puhelimella avuttomana pyysi Pääkomentaja Tri. Frickiltä ohjeita.

Ja hän sai ohjeet: "Pidä katu järjestyksessä."

Täten, Kolmannen valtakunnan sisällä hänestä tuli sisäministeri mieltymyksenä pitää kadut järjestyksessä. Siihen aikaan tämä herrasmies tummassa lievetakissa hyppäsi tuolille, ampui kattoon, ryntäsi hiljaisen enemmistön läpi saliin ja huusi, revolveri yhä kädessään: "Kansallinen vallankumous on alkanut. Kokoushuonetta miehittää kuusisataa raskaasti aseistautunutta miestä. Jos te ette ole hiljaa, minä asennan konekiväärin gallerian huipulle. Valtion armeija ja Piirikunnan poliisi ovat jo lähestymässä hakaristilipun alla."

Sitten Hitler työnsi kolme Baijerin tyrmistynyttä diktaattoria, Kahrin, von Lossowin ja Seisserin sivuhuoneeseen. Kuuluisa Ensimmäisen maailmansodan lentäjä Göring astui sisään juhlasaliin ja teki selväksi että viereisessä huoneessa perustetaan Valtionhallitus. "Ja, itse asiassa," hän kommentoi, "Teidän pitäisi olla onnellisia, sillä teillä on täällä olutta!" Kenraali Ludendorff, Ensimmäisen maailmansodan ylipäällikkö, joka oli ollut kauan Hitlerin ja Göringin puolella, tuotiin sisään.

Siihen aikaan kansallinen ja sosiaalinen vallankumous oli hänen toiveensa. Siksi sodan aikana hän hylkäsi aatelisen arvonimen jota Keisari tarjosi hänelle. Hitler määräsi virkoja henkilöille, jopa niille jotka eivät olleet läsnä: Valtion Hallitus - Hitler; Kansallinen armeija - Ludendorff; Poliisipäällikkö - Seisser.

"Väliaikainen Saksan Valtion Hallitus on ainoa valta tässä maassa ja täten säätää valtaa kaikilla Saksan alueilla, joka tästä hetkestä lähtien voi aloittaa marssin 'Pahuuden pesään' - Berliiniin. Tämä aamuna ihmiset joko löytävät Saksan Kansallisen Hallituksen tai sitten me kaikki olemme kuolleita!"

Jokainen iloitsi näistä tulevaisuuden näkymistä, jotka nämä neljä miestä kokoussalin sivuhuoneessa olivat ottaneet harteilleen ja kaikki he olivat lyöneet vetoa sen puolesta että saataisiin aikaan sopimus Hitlerin kanssa. Seuraavana aamuna, Kenttä-Armeijan Salissa, joku antoi luvan ampua väkijoukkoa kohti jotka kuuliaisuudesta Hitlerin määräyksiä kohtaan oli yöllä saatu Müncheniin joko kävellen tai kuorma-autoilla. Talon seiniin oli liimattu seuraavanlaisia julisteita: "Nämä lausunnot jotka meidät oli pakotettu antamaan aseella uhaten - Kenraali von Lossow, Eversti Seisser ja minä, olemme virattomia ja tyhjiä." Nämä julisteet oli allekirjoittanut Kenraali von Kahr, Valtion Komissaari.

Hitler ja Ludendorff marssivat kärkijoukoissa. Hitler ase kädessään. Eräs mies ryntäsi esiin huutaen: "Älkää ampuko! Hänen korkea-arvoisuutensa Ludendorff on tulossa!" Mutta Kenttä-Armeijan Salin luona ammuttiin. Neljätoista kansallissosialistia kuoli Odeons Placella. Kaksi muuta Roehmin puolella kun hänet saarrettiin lähiössä Piirikunnan poliisin toimesta. Useita haavoittui, heidän joukossaan Göring saatuaan luodin vatsaansa, ja Hitler, joka olkapää sijoiltaan juoksi turvaan. Näitä mellakoitsijoita ampuivat heidän kumppaninsa jotka edellisenä päivänä olivat vannoneet uskollisuutta heille. Göring pakeni ulkomaille. Hitler löysi turvapaikan eräästä huvilasta Staffel-järvellä. Mutta poliisi löysi hänet siitä huolimatta vaikka Nti. Hanfstaengl, syntynyt Yhdysvalloissa, Läntinen juutalainen, hoiti tätä haavoittunutta miestä.

Kymmenen vuotta valtaannousun jälkeen NSDAP julisti: "Te kaikki ette kuolleet turhaan!" Ja jonkin verran totuutta on tässä: "Tämän kapinallisen teon kautta Valtakunnan yhtenäisyys oli varmistettu, sillä muutaman seuraavan päivän sisällä eräs Baijerin kiihkoilijoiden suunniteltu isku estettiin. Valtakunnan Nuorisojohtaja Baldur von Schirach, puoliksi amerikkalainen, joka oppi puhumaan saksaa 11-vuotiaana, tänään eläkkeellä, kirjoitti: "He myös rakensivat joitakin katedraaleja, mutta meille alttarit ovat terasseja - rakennettu Kenttä-armeijan Salista."

Vuoden 1924 alussa, Hitler ja hänen kapinallisensa tuomittiin vankeuteen, mutta saman vuoden jouluna hän oli taas vapaa. Tällainen suunnaton voima oli tehty tyhjäksi, hetkeksi, kun se halusi lähettää vihatun hallituksen, konetuliaseiden avulla, paholaisen luokse tai Itämaille - sillä ajat olivat tällaisia.