LUKU 3: Aseistakieltäytyjä ja vapaaehtoinen sodassa

Toukokuussa 1913, Adolf Hitler, 24-vuotias taidemaalari, sekä aseistakieltäytyjä, suostuttelun tähden eikä inklinaation, saapui Münchenin taidekaupunkiin, joka tunnettiin myös nimellä Isar-joen Ateena. Hän lähti Wienistä koska maaperä siellä tuli liian kuumaksi hänelle. Nopean lähdön myötä, hänen äitinsä ystävä, juutalainen lady Tri. Loewy, joka asui Wienin Schottenringillä (eliitin asuinalue) antoi hänelle rahaa tätä matkaa varten. (17)

Münchenin rekisteröintivirastossa hän esitteli itsensä virattomaksi henkilöksi. Hän löysi vuokrattavan huoneen Schleissheimerstrasselta Popp-nimisen räätälin perheeltä. Ensimmäisenä iltana perhe sai informaatiota häneltä mitä Itävalta-Unkarissa oli meneillään: "Katso vain Eversti Redliä, kenraalikunnan johtajaa, homoseksuaalia, lutkaa ja venäläisten vakoojaa. Kun lähdin Wienistä, tämä aatelinen mies, näiden rikostensa tähden, ampui luodin tyhjään päähänsä. Kaikki mahtavan Imperiaalisen Kuninkaallisen armeijan korkea-arvoiset miehet ovat juutalaisia, kuten Redl." Räätäli Josef Popp, joka itse oli juutalaisuudesta kääntyneen perheen jäsen, toimi aikoinaan Pariisin hienostuneissa studioissa. (18)

Hän sanoi: "Olet oikeassa, Hra. Hitler, ei kannata palvella tällaisessa roskaväki-porukassa." Hitler jatkoi: "Katso, kuinka pitkään sinä ajattelet että tällainen mätä valtio voi olla olemassa? Itävalta, tämä muumio, siitä lähtien kun se kauan sitten lakkasi olemasta saksalainen valtio. Se mädättää saksalaisen kulttuurin ja ja sen elämäntavan. Se tekee tuhon asioita, ja sosialistit sekä juutalaiset ovat syyllisiä, ja he ovat tekijöitä Wienissä, aikoinaan saksalainen pääkaupunki, yhdessä Keisari Franz-Josephin kanssa joka on vanha ja tyhmä."

Eräänä iltana panimon kellarissa, makkaran ja oluen ääreen, ihmiset kokoontuivat väsymättömän puhujan, Lindmannin ympärille, mutta Hitler oli enemmän äänessä: "Pohtikaamme Saksan Valtion epäpyhää liittoa tuomitun Itävalta-Unkarin kanssa. Mitä te ajattelette, herrasmiehet, mitä tämä sopimus tekee Saksan Valtiolle? Se vetää teidät mukaan, herrasmiehet. Jokaisen, minä kerron sinulle, pitäisi erottautua tällaisesta liitosta joka on määrätty tuhoutumaan." Joka kerta Hitler lainasi Nietzschea.

Iltaisin Hitler käveli ympäriinsä hyvin pidettynä ja tahrattomana. Hän eli vauraasti. Maalaaminen oli hänen ainoa elantonsa. Hän myi paljon maalauksia eräälle arvostetulle taidekauppiaalle Maximiliansplatzilla niiden oikeaan hintaan. Kolmantuhannen taidemaalarin joukossa jotka asuivat tässä kaupungissa, Hitler ei ollut suinkaan huonoin. Mutta kysymyksiin, joita hänen kaverinsa esittivät panimon kellarissa liittyen hänen ammatillisiin tavoitteisiinsa, Hitler vastasi aina lyhyesti: "Urani päämäärä? Tulee olemaan sota, ystäväiseni."

Iltapäivällä 18. tammikuuta 1914, kun Saksan valtion perustamisen vuosipäivää juhlittiin, Hitler maalasi Brandenburgin Portin vesiväreillä. Yksityisetsivä Herle kiipesi portaita hengästyneenä. Koputtaen äkkiarvaamatta hänen huoneensa oveen johon oli erillinen sisäänpääsy, hän yllätti Hitlerin epämieluisilla uutisilla: Tämän karkurin täytyy ilmoittautua kahden vuorokauden sisällä Linzissä. Jos näin ei tapahdu, hän saa virallisen varoituksen. Varotoimenpiteenä kaksi poliisia univormuissa kiipesi näitä portaita, myös, ja veivät tämän maalarin Itävallan konsulaattiin Münchenissä.

Siellä hänellä oli tilaisuus näyttää mitä hän oli oppinut näiden kolmen vuoden aikana kun hän asui Wienin miesten hostellissa, i.e. hänen viekkauttaan ja taitoaan olla petollinen. Hän sanoi siellä että hän ei ollut millään muotoa karkuri vaan ainoastaan hieman huolimaton kuten kuka tahansa taiteilija harjoitellessaan, ilman minkäänlaista poliittista mielipidettä, köyhänä ja hyvin sairaana.

Kun hän sanoi tämän, itävaltalaisen silmät kostuivat, joten käytännössä he raportoivat takaisin Itävaltaan: "Lausunnon mukaan jonka hän oli antanut itse kuten se on esitetty liitteenä olevassa valaehtoisessa todistuksessa, sekä tämän Viraston oman näkemyksen mukaan, kaikki tämä on totta, ja siten allekirjoitettu toteuttamaan hänen luovutuksensa." (19)

Hänelle myönnettiin kahden viikon lisäaika, ja koska Hitler oli köyhälistöön kuuluva, hänen sallittiin matkustaa ilmaiseksi lähimpään varuskuntaan saamaan lääkärintarkastus. Täten, hänen "temppulaatokistaan", tämä tietoinen aseistakieltäytyjä oli vetänyt sellaisen tuloksen kun hän tahtoi: "Hän on epäkelpo sotilaalliseen tai tätä alempiarvoiseen palvelukseen. Hän on heikko ja kykenemätön kantamaan asetta."

Sinä iltana, tämä panimon kellari näki onnellista juomista raikkaan oloisten miesten kautta ja heidän joukossaan oli tämä suuri taiteilija joka johti keskustelua. Tuskin puolta vuotta myöhemmin, Ensimmäinen maailmansota syttyi ja täysin terve Hitler Kenttämestarien Hallin edessä heilutti hattuaan sodanjulistukselle johon tuhannet vastasivat allekirjoittamalla valmiutensa vapaaehtoiseen rekisteröintiin. Hitler sen sijaan lähetti välittömän pyynnön Baijerin regimentille, saadakseen luvan palvella tässä rykmentissä, sillä hänen "kunnioituksensa ja kiitollisuutensa on loputonta".

Seuraavana päivänä hänet hyväksyttiin palvelukseen. Täten värväytyneenä Itävallan armeijaan, saksalaisten kutsumana, "Shoe Lacen toveruus" säästi hänet. Sodan aikana Itävalta-Unkari hajosi kuten Hitler oli ennustanut. Hitler oli varma että sodan jälkeen, Saksalainen Itävalta liittyy voittoisaan Saksan valtioon, ja että juutalaiset ja sosialistit katoavat näyttämöltä. Hitler tervehti sotaa nähden sen keinona tähän päämäärään: Judaismin vaikutusvalta Saksan ja Itävallan kansalaisten keskuudessa lakkaa olemasta. Hän kannatti tällaista tapahtumaketjua, joten hänen ilonsa kasvoi hetkessä: "Juutalaisten johtajien joukko tulee hylätyksi, yksinäiseksi ja unohdetuksi. Aika on tullut ryhtyä toimiin juutalaisia saastuttajia vastaan jotka yrittävät asettaa petoksellisesti 'toveruuden yhteiskunnan' ('Communal Society'). Nyt jonkun täytyy tehdä nopea työ heille ilman että pohtisi hetkeäkään heidän itkuaan ja valitustaan. Höpötys kansainvälisestä solidaarisuudesta katoaa välittömästi Saksan työläisluokan päästä."

Näin Hitler puhui itselleen yhä innokkaammin, viikatessaan vaatteitaan Poppin perheen asunnossa.

"Koko tämän liikkeen johtajat laitetaan välittömästi kaltereiden taakse. Jonkun pitäisi lopettaa heidät pian tämän jälkeen. Kaikkia keinoja pitäisi käyttää tämän ruton hävittämiseksi."

Oltuaan muutaman viikon ajan harjoituksissa Baijerin toisessa jalkaväkirykmentissä, nimeltään "TRICK", Hitler, toistaen kommennejaan, ja laulaen isänmaallisia lauluja sateessa, ryömi turnipsipeltojen ja ojien yli, ja hyökkäsi Flandersiin.

Muutaman päivän kuluttua tämä hyvin valmisteltu rykmentti oli kutistunut puoleen alkuperäisestä vahvuudestaan ja tämän jälkeen neljäsosaan. "Kenties TRICK-rykmentin vapaaehtoiset eivät koskaan oppineet sotimaan oikealla tavalla. He ainoastaan tiesivät kuinka kuolla kuten vanhat sotilaat."

Ensimmäisen tulitauon koittaessa, sotilas Hitler ylennettiin alikorpraaliksi ja hän sai Toisen luokan Rautaristin. Sotaa oli käyty vasta muutamia kuukausia.

Näin sota jatkui. Ratsulähetti Hitleristä tuli pian "Vanha Jänis" rykmentin päämajassa. TRICK:in upseerit tunsivat Hitlerin nimeltä. Upseeri- ja sotilastovereilleen hänen jatkuva kirjojen lukeminen oli epäilyttävää. Kirjoitetuissa puheissaan hän esitti syyt jotka olivat aiheuttaneet tämän sodan. Itävalta-Unkarin hallituksen juutalaiset olivat syyllisiä.

"Mitä nopeammin juutalainen liitto rikkoutuu, sen parempi Saksan kansakunnalle johon Itävallan kansa on liittynyt. Habsburgin Monarkian antautuminen ei ole lainkaan uhraus, kun, sen kautta, Saksa saa vastustajansa kuriin. Me emme ole laittaneet teräskypärää päähämme tämän vastenmielisen dynastian säilymisen puolesta, vaan pelastaaksemme Saksan Kansakunnan Juutalaisen internationaalin tasa-arvon apostoleilta."

Usein sotilastoverit väittivät vastaan, mutta tämä vain yllytti häntä. "Mitä te sitten haluatte?" Hän huusi takaisin: "Sota täytyy käydä, muuten maailmasta tulee suuri varasto joka kuuluu juutalaisille missä saksalaiset olisivat parhaimmillaankin vain kirjanpitäjiä." TRICK:in entinen komentaja, Eversti Spatly, antoi tämän arvion: "Tämä jatkuvasti rauhaton ja terävä etulinja Pohjois-Ranskassa ja Belgiassa, rykmentin mukana, liittyen itsensä uhraamiseen ja henkilökohtaiseen rohkeuteen, on asettanut suuria vaatimuksia sen jokaiselle jäsenelle. Tässä suhteessa Hitler oli ihanteellinen esimerkki. Hänen mallikelpoisuutensa, kaikissa taktisissa tilanteissa on saanut aikaan suunnattoman vaikutuksen tähän rykmenttiin. Tähän ja hänen luonteeseensa liittyen, sekä hänen ihailtavan henkilökohtaisen vaatimattomuutensa tähden, hän nautti ylempiensä, samoin kuin saman arvoasteen sotilastovereidensa suurta huomiota." (20)

Kun kukaan ei halunnut enää juosta eteenpäin raporttien kanssa raskaan tulituksen keskellä, Hitler oli aina vapaaehtoinen.

Oli sääntö että kun oli tärkeä raportti kahden miehen miehen piti lähteä viemään sitä siltä varalta että vain toinen pääsisi perille.

Ennen kuin Hitler nousi valtaan, alikorpraali Brandmayer, jolle Hitler antoi lempinimen "Partner", muisteli: "Minä vain istuin alas Hitlerin viereen, sinne osui suora isku, keskelle eteishallia. Katto murskautui ja repeytyi tuhanneksi palaksi. Sirpeleet lensivät kauas. Järkytyksen halvaannuttamana en ollut edelleenkään tietoinen mikä hirvittävä asia oli juuri tapahtunut. Ja kun pääsin uudestaan itseni herraksi, minä näin kuinka Hitler pelasti seitsemän haavoittunutta ja neljä kuollutta. Ja näin se oli raporttien kanssa jotka täytyi viedä etulinjaan: me hypimme yhdestä kranaatin tekemästä kuopasta seuraavaan. Paloja räjähtävää materiaalia ja maata armottomasti satoi päällemme. Minun hermoni eivät kestäneet. Minä halusin jäädä sinne missä minä makasin. Sitten Hitler puhui minulle ystävällisesti ja antoi minulle rohkaisun sanoja, sanoen että eräänä päivänä meidän sankarillisuutemme palkitaan tuhatkertaisesti Isänmaamme toimesta." (21)

Pula aliupseereista paheni vuodesta toiseen. Hitleristä ei koskaan tullut aliupseeria kuuden vuoden palveluksensa aikana. Myöhemmin eräät upseerit olivat sanoneet: "Hitlerillä ei ole minkäänlaisia johtajan ominaisuuksia," ja varmasti tämä ei ollut oikea tuomio. Sota ei tuonut sitä mitä Hitler oli toivonut - Judaismin elininointia Saksasta.

Vuoden 1915 alussa hän kirjoitti ystävällee, asessori Heppille Münchenissä: "Minä ajattelen Müncheniä usein. Jokaisella meistä oli ainoastaan yksi toive, että pian tulisi viimeinen tilinteko tämän porukan kanssa. ne meistä jotka ovat riittävän onnekkaita kulkemaan läpi ja näkemään kotimaansa uudestaan, tulevat löytämään sen puhtaampana, siivottuna ulkomaisesta vaikutuksesta. Päivittäisten uhrausten ja kärsimysten kautta, joita sadat tuhannet meistä joutuvat sietämään, päivittäisen verivirran kautta, joka virtaa täällä päivittäin maailmanlaajuista vihollista vastaan, eikä ainoastaan Saksan vihollisia vastaan; heidät murskataan. Mutta heidän myötään murskataan ne jotka ovat sisällä, Kansainvälisen Kommunismin voivat. Tämä on enemmän kuin oman maamme voitto. Itävallan mukana tämä tulee kuten olen aina sanonut." (22)

Vuonna 1916 Hitler haavoittui pahasti reiteen vihollisen tulituksen seurauksena kun hän oli vapaaehtoisena kuljettamassa raporttia etulinjaan raskaan tulituksen läpi. Sotilassairaalassa Beelitzissä, lähellä Berliiniä, hän havaitsi joitakin muutoksia maassa joka oli väsynyt sotaan. Millään muotoa etulinjan sotilaiden sankaruutta ei palkittaisi tuhatkertaisesti, kuten hän oli luvannut ystävälleen. Haavoittunut Hitler, kuten hän myöhemmin sanoi, ajatteli: "Koko kohtalon juoni, joka piti minut eturintamassa tilanteessa, jossa vahinkolaukaus voisi tappaa minut, vaikka minä palvelin Isänmaatani monessa eri paikassa, ja monenlaisissa tehtävissä." Pitämällä puheita hän innosti massoja, sillä hän kykeni siihen.

Ja hänen erityislahjansa oli hänen mielikuvituksensa.

Mutta kahdeksan miljoonan sotilaan joukossa hän oli tuntematon mies.

"Kaiken kaikkiaan oli parempi pitää suu kiinni ja suorittaa velvollisuus missä hyvänsä tehtävässä niin hyvin kuin henkilö pystyy."

Toipumisensa aikana Hitler turvautui enimmäkseen juutalaisen lääkärin, Tri. Stettinerin apuun, erityisesti kun hän etsi vahvistusta sille mitä sotilaan käsikirjassa oli sanottu, josta hän opiskeli sotilastaitoja missä hyvänsä rykmentin taistelutilanteessa. Kerran, tämä lääkäri tuli Hitlerin vuoteen äärelle ja sanoi hämmästyneenä: "Ajattelin että olit järkevämpi."

Kiitos tälle kärsivien olentojen lievittäjälle, Hitler löysi vahvistuksen näkemykselleen että "kaikkien juutalaisten vahvuus oli pilaantumassa", Todellisuudessa pasifistinen Tri. Stettiner jakoi ihmiset ainoastaan kahteen ryhmään: niihin jotka aiheuttavat vammoja, sekä niihin joiden täytyy parentaa ne. Hitlerin muistelmien mukaan, "myös sairaalat olivat juutalaisten miehittämiä. Melkein jokainen kirjuri oli juutalainen ja jokainen juutalainen oli kirjuri."

"Inho kalvoi hänen kurjjuaan," ja siksi hän pyysi lupaa päästä takaisin rykmenttiin etulinjaan vaikka oli hädintuskin parantunut.

Tyypillinen juutalainen, luutnantti Hugo Gutmann, siellä, oli se joka ojensi Hitlerille Ensimmäisen luokan Rautaristin.

Gutmannista, Hitlerin ystävä Brandmayer sanoi näin: "Rykmentin luutnantin, Eichelsdoerferin adjutanttina minä toimin myös monta kertaa Hugo Gutmannin korvikkeena, Maan Puolustuksen luutnantin, upseerin jolla oli juutalainen teennäisyys ja käytöstavat. Hänellä ei ollut kovin hyvää mainetta viestinviejien keskuudessa. Tulevina aikoina tämä pelottava upseeri oli minusta inhotus." (23)

Joten oli niin että Hitler laittoi Rautaristin taskuunsa. Siitä olisi hänelle käyttöä myöhemmin koska hän suhtautui "hyvin vakavasti tehtäväänsä puheiden pitäjänä sodan jälkeen".

"Sitten iski salaman lailla Kotimaan ammustehtaiden työntekijöiden toimesta." Hitlerille se tarkoitti että "Kansainvälinen Pääoma otetaan käyttöön Saksassa ja marxilaisen petoksen kansainvälinen päämäärä saatetaan loppuun."

"Ja tämän alhaisten roistojen juonen käsikirjoittajat ovat ehdolla korkeimpiin asemiin tässä vallankumouksellisessa valtiossa."

Marraskuussa 1918, oltuaan kosketuksissa sinappikaasuun etulinjassa, Hitler, peläten menettävänsä näkönsä, kuljeskeli kömpelösti Preussin sotilassairaalan ympäristössä Pommerissa kun "äkkiä ja odottamatta merimiehiä kuorma-autolla ja lietsoivat vallankumousta. Heidän joukossaan oli muutamia juutalaisia poikia 'johtajina' taistellessaan 'vapauden, kauneuden ja arvokkuuden' puolesta, sekä Saksan kansan hyvinvoinnin puolesta. Kukaan heistä ei osallistunut sotaan. Heidän kiertelevän tiensä taustalla, mämä kolme Itämaalaista menivät takaisin Kotimaahansa tästä niin kutsutusta 'Tippuri Sotilassairaalasta' (Gonorrhoea Military Hospital) ja ovat nyt lietsomassa punaista roskajoukkoa mukaansa."