LUKU 14: Teutonisen pyhän käskyn toimet - johtajana juutalaiset sekasikiöt

Pian sodan käännekohdan jälkeen, joka oli joulukuun 1941 katastrofi Moskovassa, 20. tammikuuta 1942, eräässä Berliinin esikaupungin, Wannseen, huvilassa pidettiin konferenssi jonka aiheena oli "Lopullinen ratkaisu juutalaiskysymykseen", jonka puheenjohtajana toimi Saksan Salaisen Poliisin komentaja, puoliksi juutalainen Reinhard Heydrich, joka julisti että hän on vastuussa koko operaatiosta.

Eichmannin lisäksi paikalla olivat Rosenbergin Miehitettyjen alueiden ministeriöiden edustajia, samoin kuin sisä- ja ulkoministereitä. Heydrich selitti operaation tehtävät seuraavasti: (1) Valmistautua juutalaisten kasvavaan maastamuuttoon; (2) Ohjata liikkuvien emigranttien virtaa; (3) Tietyissa tapauksissa kasvattaa emigraatio-prosessia.

Hän kutsui tätä "päämääräksi puhdistaa saksalaisten elintila juutalaisista laillisella tavalla".

Sinä päivänä Heydrich ei puhunut juutalaisten tuhoamisesta. Nürnbergin oikeudenkäynnin aikana Hermann Göring menetti paljon painoaan vankisellissä, mutta vastineeksi hän sai takaisin nuoruutensa aggressiivisen hengen, erityisesti kun hän viittasi Wannseen Konferenssiin.

Hän väitti puolustus-asianajaja Jacksonin kanssa, että konferenssin puheista tehty käännös oli täynnä virheitä. Tässä kohden Jackson myöntyi: "Okay, minä hyväksyn tämän. Mutta entä kun sinä sanoit jokin aika sitten seuraavaa: 'Sopimuksen liitteessä, jonka sinä sait 24. tammikuuta 1939 koskien emigraatiota ja evakuointeja ratkaisuna juutalaisongelmaan myönteisessä valossa, minä ohjeistan sinua täyttämään kaikki tarpeelliset valmistelut Saksan vaikutuspiirin sisällä Euroopassa liittyen koko operaation organisointiin ja rahoitukseen.'"

Ja kiistely Göringin ja Jacksonin välillä jatkui:

Göring: "En usko että tämä on oikein."

Jackson: "Okay, ole hyvä ja anna oma versiosi."

Göring: "Minä luen sen juuri niin kuin se on kirjoitettu tässä: 'Lisäyksenä määräykseen joka on annettu 24. tammikuuta 1939, jossa määrättiin sinua ratkaisemaan juutalaisongelma emigraatiolla tai evakuoinneilla ajan olosuhteissa joka olisi operationaalisesti kaikkein suosiollisin. Siksi, minä ohjeistan sinua täyttämään kaikki valmistelu-vaatimukset organisaation, käytännön, sekä aineellisella tasolla.' Ja nyt tulee kaikkein tärkein lause joka oli käännetty väärin. Siinä sanotaan: 'Täydelliseksi ratkaisuksi,' eikä 'lopulliseksi ratkaisuksi', toisin sanoen: 'Täydelliseksi ratkaisuksi juutalaiskysymykseen saksalaisessa vaikutuspiirissä Euroopassa.'" (88)

Sillä välin, juutalaisesta Eichmannista tuli SS-pataljoonan komentaja. Kun vuonna 1937 hän toteuttu toimeksiannon Palestiinassa, hän raportoi iloisesti että pian juutalaisväestön määrä ylittää paikallisen väestön määrän.

Heti Wannseen Konferenssin jälkeen, Eichmann nautti "illasta takan ääressä" Heydrichin talossa. Siitä lähtien, kirjeissä eri ministeriöille, Heydrich esitteli Eichmannin avustajanaan. Useiden kuukausien ajan juutalaisten tappaminen Heydrichin "Operationaalisten ryhmien" toimesta Venäjällä, oli jo toteutunut. Siksi, Eichmannin todistus oikeudenkäyntinsä aikana Jerusalemissa, että hän ei keskustellut tästä aiheesta "takan ääressä", ei ole uskottava. Heydrich perusteli toimintaansa Hitlerin "Erityiskäskyllä" vuodelta 1941, jossa luotiin "Operationaaliset ryhmät". Siksi, hän ohjeisti intohimoisesti Poliisejaan menemään Itään, "koska Itäinen Juutalaisuus" on Bolshevismin säiliö ja että se täytyy tohota Führerin käskystä."

SS-kenraali Ohlendorf muisteli että Heydrich ohitti operationaalisten ryhmien komentajien Führerin käskyn sanomalla että "kommunistiset funktionäärit, aktivistit, juutalaiset, mustalaiset, sabotäärit, ja muut agentit tulisi aina nähdä elementteinä, jotka, pelkästään heidän olemassaolonsa tähden tulisi eliminoida ilman minkäänlaista laillista prosessia."

Se oli täysin avoin määritelmä jonka alaisena jokainen Itäinen Juutalainen olisi voinut kaatua. Saksan armeijan sotilaat, jotka eivät koskaan noudattaneet tätä "Erityismääräystä", epäilivät enemmän kuin he todellisuudessa tiesivät mitä oli meneillään heidän selkänsä takana.

He vain toivottivat tervetulleeksi sen tosiasian että maasta heidän takanaan pidettiin puhtaana. Täten, vuonna 1941, Itämeren ja Mustanmeren välillä, kaikkien voimiensa kera he marssivat eteenpäin niin nopeasti ja niin kauas kuin mahdollista. Tämä tutkiva teos ei keskity juutalaisten määrään jotka Hitler käski tuhota. Riittää kun sanotaan että yksikin murhattu ihminen on liikaa, mutta sillä ei ole käyttöä historioitsijoille jotka yhä vaeltavat pimeydessä.

Vuonna 1952, eräässä amerikkalaisessa sanomalehdessä, juutalainen tilastotieteilijä arvioi että uhreja oli 350,000. Toistaiseksi tämä arvio nousi kuuteen miljoonaan. "Jos me juutalaiset julistamme että se oli kuusi miljoonaa, silloin tämä olisi häpeällinen valhe," sanoi tämä tilastotieteilijä. (89)

Luku "kuusi miljoonaa" syntyi puheista Nürnbergin oikeudenkäynnin alussa, ja sitä tukivat SS-upseerin raportit joka oli vastuussa juutalaisten kaasuttamisesta Zyklon-B:llä. Hän oli Kurt Gerstein, juutalaista alkuperää, melkein kuten jokainen jolla oli tällainen nimi, kuten esimerkiksi aiemmin mainittu Finkelstein, Bronstein, Mildenstein, Bechstein ja Einstein.

Data joka sisälsi Gersteinin dokumentit ja sodan jälkeen jaettiin tämän SS-murhaajan toimesta Ranskan tiedustelupalvelulle, oli niin epäuskottava etä edes Nürnbergin oikeudenkäynnissä, joka niin sanotusti etsi totuutta, tätä dataa ei sallittu ottaa huomioon.

Kuitenkin, viikottainen aikakauslehti Der Spiegel ei tehnyt varauksia käyttäessään lukua "kuusi miljoonaa" joka oli otettu Gersteinin dokumenteista. Täten siinä lausuttiin:

"Mittatikun ja sekuntikellon kanssa, on osoitettu että kaasukammioissa jotka olivat kooltaan 25 neliömetriä ja 45 kuutiometriä, 700-800 juutalaista laitettiin yhteen ja kaasutettiin."

Kuuluisan Nuorisokylän johtaja Dortmundissa kuunteli oppilaidensa kysymyksiä koskien Der Spiegelin arviota ja vaativat selitystä.

21. helmikuuta 1967, saatiin vastaus: "Olette aivan oikeassa että Gerstein teki virheen laskelmissan."

Tämä virhe ei estänyt lehteä (joka on usein tarkka luvuissa) levittää Gersteinin epäilyttäviä lukuja, joten sarjassa artikkeleita jotka oli kirjoitettu vuonna 1968 juutalaisen professorin Saul Friedlaenderin toimesta, toistettiin tämä sama asia: "700-800 huoneessa jonka koko oli 25 neliömetriä ja 45 kuutiometriä." (90)

Joulukuussa 1968, tämän kirjan kirjoittaja matkusti junalla Amsterdamista Ranskaan ja sitten Sveitsiin Dutch Natural Gas Companyn vientijohtajan kanssa, juutalaisen.

Ardennien lumiset rinteet herättivät kumppanin sotamuistot, sillä talvella 1944-1945 hän taisteli siellä Kanadan Tykistön Komentajana.

Kun hän avasi Der Spiegelin ja tuli sivulle 100, minä kysyin häneltä: "Olet hyvä tekemään laskutoimituksia. Joten, mitä sinä ajattelet lehden arviosta liittyen kaasutukseen?" Syvällisen pohdinnan jälkeen hän vastasi: "Ennemmin tai myöhemmin nämä valheet satuttavat kaulojamme."

Seuraavana päivänä Genevessä, me taas kerran keskustelimme tästä aiheesta Professori Friedlaenderin kanssa, joka on Israelin kansalainen. Nämä artikkelit Der Spiegeliin laatinut kirjoittaja oli kauhuissaan: "Tämä aikakauslehti julkaisi esitykseni poistaen alaviitteen jossa sanotaan että Gersteinin luvut ovat vääriä."

Tähän, 21. tammikuuta 1969, lehti antoi huomattavan kommentin: "On luultavaa että Gerstein, julmuuden kasvojen edessä, ei kyennyt ratkaisemaan matemaattista ongelmaa. Joten ei ole tarvetta selittää tätä lukijalle alaviitteessä."

Friedlaenderin esityksen vieressä Gersteinin luvut: "Neljässä kammiossa 4 x 750 ihmistä 4 x 45 kuutiometriä", viikottainen kuva otsikon kera: "Preparation Zyklon B. Se likvidoi 25,000 kuutalaista päivittäin."

Historiallista tutkimusta ei voida tehdä "puisemma vasaralla tuomarin päydällä". Lukijoiden yllätykseksi, Der Spiegel alensi arviotaan viiteen miljoonaan. Thorwaldin artikkelisarjassa "Thunder God of the Forest" joka julkaistiin tässä lehdessä, luku putosi vielä enemmän: "Huolimatta todellisesta tai epäaidosta syyllisyyden tai surun tunteesta, liittyen yli neljän miljoonan juutalaisen tappamiseen Hitlerin aikakaudella."

Tunteet ja vääristelyt esittävät yhä roolia tässä ihmisyyden surullisessa luvussa. Ja tämän vuoksi Joachim Festin artikkelisarjassa, oli julkaistu valokuvia jotka myöhemmin tunnistettiin väärennetyiksi. Tällaisia tehtiin myös paljon aikaisemmin muiden itsenäisten asiantuntijoiden toimesta joissa leikittiin varjomuodostelmilla ja retusoinneilla (korjailuilla).

(Väärennöksiä tai ei, kirjassaan joka ilmestyi USA:n merkkinoilla vuonna 1996 nimellä Plotting Hitler's Death: The Story of the German Resistance, Joachim Fest tuli siihen johtopäätökseen että "epäonnistuneen vastarinnan opetus on siinä että on käytännössä mahdotonta kukistaa totalitaarinen hallinto sisältäpäin". Julkaisijan lisäys.)

Samalla kun juutalaisten tuhoaminen oli menossa, saksalaiset mieluummin valitsivat mennä ja taistella etulinjassa kuin ottaa siihen osaa. Tämän likaisen työn suorittivat yhä suuremmassa määrin latvialaiset, puolalaiset, ukrainalaiset, ja jopa juutalaiset,

Juutalainen professori Hannah Arendt kirjassaan Eichmann in Jerusalem, joka painettiin vuonna 1964, kirjoitti että juutalaisten johtajien osallistuminen kaltaistensa tuhoamiseen, on ilman epäilyksiä juutalaisuuden historian synkin luku. Se että Amsterdamissa kuten myös Varsovassa, se että Berliinissä kuten myös Bukarestissa, natsit kykenivät nojaamaan juutalaisiin funktionääreihin jotka laativat listoja henkilöistä ja sitten varallisuudesta; jotka kokosivat heidän rahansa kattaakseen kuljetuksesta ja teloituksesta seuranneet kulut; jotka pitivät silmällä uhrien asuntoja; jotka loivat oman poliisinsa napatakseen toisia juutalaisia viedäkseen heidät karkotettuja kuljettaviin juniin ja auttaakseen heitä katkeraan loppuunsa, samoin kuin että kuolemanleireillä teloittamisen suorittivat juutalaiset; kaikki tämä vahvistettiin todistajien kuulemisella Jerusalemin oikeudenkäynnissä.

Ja nämä faktat, kuten yllä, olivat hyvin tunnettuja. Silminnäkijät myös vahvistivat, että juutalaiset "Erikoisjoukot" työskentelivät kaasukammioissa ja krematorioissa; että he kiskoivat kultahampaita kuolleilta; leikkasivat heidän hiuksensa, kaivoivat hautoja uhreille ja myöhemmin avasivat heidät poistaakseen joukkomurhien jäljet; että juutalaiset teknikot rajensivat kaasukammioita "autonomiseen" Theresienstadtiin Czechoslovakiassa, vaikka kukaan ei ollut siellä, ainoastaan juutalainen pyöveli.

Hitler, kiitos hänen assosiaationsa Wienin juutalaisiin sekä opettajaansa Lanz von Liebenfelsiin, tunsi kastittomien juutalaisten syvän vihan heidän sukulaisiaan kohtaan. Aivan kuten he, hän käytti hyödykseen tätä vihaa taistelussa vallasta värväämällä näitä juutalaisia hänen lehtiensä toimittajiksi: Völkishe Beobachter ja Der Stürmer, niin että sodan aikana hän käytti sitä hyödykseen juutalaisten tuhoamissa. Ensimmäinen kerta jolloin tämä "kaasuttaja", SS-mies Gerstein, pääsi kontaktiin Gestapon kanssa, oli 27. syyskuuta 1936, kun hänet pidätettiin "kumouksellisesta operaatiosta".

Hän myönsi jakaneensa 8,500 natsien vastaista lehtistä tärkeille hallituksen virkailijoille. 14. heinäkuuta 1938 hänet pidätettiin taas mutta tällä kertaa hän joutui keskitysleirille Welzheimiin. vapauduttuaan, tämä "oppositio-taistelija" muutti mieltään ja liittyi SS:ään. Melko pian hän yleni komentajaksi ja sodan aikana hän oli myrkkykaasujen toimittaja; täten hän esitti hirvittävää roolia juutalaisten tappamisessa.

Gerstein oli tämä henkilö joka informoi ruotsalaisia ja sveitsiläisiä viranomaisia ja myöhemmin Länsiliittoumaa näistä kaasutuksista.

Hollantilainen insinööri Ubbink lähetti Gersteinin raportin Lontooseen. Sodan jälkeen ruotsalaiset saattoivat Baron von Otterin muistelmat, Aide-Memoire, julkiseksi. Tämä paljasti Baronin keskustelut Gersteinin kanssa koskien kaasutuksia.

Tämä kaasu-murhaaja Gerstein oli innokkaasti raportoimassa ulkomaille hänen huippusalaisia aktioitaan. Hän myös ilmestyi Apostolisen Nuntiatuurin eteen Berliinissä. Hän pyysi Arkkipiispalta lupaa varoittaa Paavia. Hän myös informoi hollantilaisten pakkotyöläisten kaasutuksista Berliinissä.

Samana iltana, kun hän tapasi pastori Buchholzin, hän kertoi tälle hänen salaisista aktioistaan. Myöhemmin eräässä kirjeessään Buchholz lausui: "Hän raportoi minulle tästä aivan avoimesti ja rehellisesti. Hän paljasti kuolemanleirien nimet ja paikkakunnat. Hän puhui lukuisten polttolaitosten ja kaasukammioiden 'päivittäisestä tehokkuudesta', kultahampaiden, paikkojen tuomasta päivittäisestä voitosta, ja kertoi minulle että uhrien lukumäärä nousi kymmeneen miljoonaan, jota me emme tienneet ja joka oli niin hirvittävä, että se oli täysin epäuskottava." (91)

"Pastori Mochalski kuvaili samanlaista tapausta: "Messun jälkeen eräs tuntematon herrasmies astui sakaristoon siviilivaatteissa ja ojensi minulle erään dokumentin punaisissa kansissa jonka päällä oli kirjoitus: 'Valtakunnan salaisia asioita.' Se oli osoitettu SS:n ylimmälle komentajalle. Hän esitteli itsensä nimellä 'Gerstein'."

Lyhyesti, aivan kuten hänen päällikkönsä Eichmann, Gerstein myös yritti tulla esiin miljoona-luvuin ("paljon yli kymmenen miljoonaa"). Ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia, ilman vähäisintäkään varovaisuutta, hän esitteli raporttinsa vieraille ihmisille, jutteli kymmenille ulkomaalaisille jotka olivat Hallituksen vihollisia tai kuuluivat puolueettomiin tai miehitettyihin maihin.

Myöhemmin Gerstein raportoi että kerran, kun hän oli paikalla erään puheen aikana, Minua käskettiin "lähtemään Hänen Pyhyytensä suurlähetystöön. Minä kerroin tämän kaiken sadoille ihmisille." (92)

Siihen aikaan, Hallituksen tiukan valvonan alla, oli mahdotonta lausua yhtäkään sanaa huippusalaisista asioista ilman käskyä, varsinkaan "sadoille ihmisille". Tällainen henkilö olisi pidätetty useita kertoja. Tärkein syyy tällaisten kauhujen levittämiselle oli päästä eroon Euroopan juutalaisista Tanskan, Italian, Balkanin, jne. kautta meren yli Itämaille.

"Oletko väsynyt Eurooppaan?" juutalaisten viholliset sanoivat. "Me haluaisimme saada sinulta vahvistuksen."

Ja rajoilla sotilashenkilökunta ei kiinnittänyt heihin huomiota, vaan tarjosi jopa saattoapua, kuten Mustanmeren tapauksessa, tai että ihmisrahtia junassa saattoi SS Esoanjan tai Sveitsin rajan yli. Toinen Gersteinin mission tarkoitus oli paisuttaa Saksan sotakassaa vaihtamalla miljoonia panttivankeja Lännestä saataviin hyödykkeisiin. Nämä olivat syitä miksi Gerstein operoi luvulla "25 miljoonaa kaasutettua", jota ei tänään iloisesti lainata, vaan ne todistavat päämäärästä jonka Gersteinin miehet laativat.

Ranskalaiset vetivät samanlaiset johtopäätökset ja vangitsivat tämän miehen joka väitti olevansa kaasutusten vastustaja. 25. heinäkuuta 1945, Gerstein löytyi kuolleena vankisellistään Pariisissa. Hänen ruumiinsa vieressä oli viimeistelemätön kirje.

Gersteinin leski ei usko että se oli itsemurha. Hän eivätkä miehen sukulaiset tai ystävät koskaan nähneet Gersteinin hautakiveä, joten hänen kuolemansa syy pysyy tuntemattomana.

Hitlerin suunnitelma sekä juutalaisten tuhoajien suunnitelma ei toteutunut. He ajattelivat että puhumalla näistä kauheuksista koko maailma järkyttyisi niin syvästi, että se pitää huolen juutalaisten kansakunnasta ja että Englanti avaa portit Palestiinaan täysin. Eichmannin pyrkimykset päästää juutalaiset lähtemään, Saksan kontrollissa Lähi-itään epäonnistui. Tämän bisnes-diilin aikana juutalaisen agentin Joel Brandin kanssa Budapestissa, Eichmann vakuutteli hänelle että miljoona juutalaista joita tarjottiin on vasta alku.

Jos halukkuus ottaa juutalaiset vastaan menifestoituu, hän välittömästi räjäyttää kaikki kaasukammiot.

25. toukokuuta 1944, USA:n suurlähettiläs Steinhardt raportoi hallitukselleen: "Kaksi päivää sitten eräs Joel Brand, joka väitti olevansa juutalaisyhteisön delegaatti Budapestissa, saapui Istanbuliin ja antoi Hra. Barlasille Palestiinan Juutalaisvirastosta ehdotuksen joka ilmeisesti tuli Juutalaisasioiden Komissaarilta Eichmannilta. Tässä ehdotuksessa vihjattiin että Eichmann lopettaa karkotukset sekä juutalaisten puhdistukset kaikilla Saksan miehittämillä alueilla mukaan lukien Romania, vastineeksi kahdesta miljoonasta palasta saippuaa, kahdestasadasta tonnista kaakaota, kahdeksastasadasta tonnista kahvia, kahdestasadasta tonnista teetä ja kymmenestätuhannesta kuorma-autosta." (93)

Tälle niin kutsutulle Vapaalle Läntiselle Maailmalle, joka ei ollut kiinnostunut tällaisesta bisneksestä, "ajatus että juutalaiset virtaisivat Palestiinaan häiritsi Valkoista Taloa enemmän kuin ajatus että juutalaisia kaasutettaisiin kuoliaaksi," valitti sodan jälkeen eräs amerikkalainen kirjailija Arthur D. Morse teoksessaan TheWaters Were Not Divided."

Nämä telottajat Itä-Euroopassa luopuivat teloittamisesa. Ei ole määritelty vielä mikä oli totuus Eichmannin "miljoonista" ja että oliko se vain kauhupropagandaa. Vuosia sitten eräs Hampurin tuomari, Tri. Wilhelm Staeglich, joka oli palveluksessa lähellä Auschwitzia, todisti: "Kukaan näistä vangeista ei käyttäytynyt ikäänkuin hän olisi ollut peloissaan, pahoinpidelty tai kuoleman uhan alla."

"Dachaun keskitysleiri-museossa on kuva jolla on otsikko 'Auschwitzin polttouunit'. Tästä kuvasta minä tunnistin leipomon uunin joka näytettiin meille erään vangin toimesta joka työskenteli leipomis-prosessin aikana."

Ja Tri. Neuhaeusler, joka oli Sachsenhausenin ja Dachaun keskitysleireillä vuosina 1941-1945, brosyyrissään That's how it was in Dachau, korjasi sanomalehti-raportin että 238,000 ihmistä kaasutettiin ja poltettiin siellä, sillä Dachaun keskitysleirissä ei ollut minkäänlaisia kaasutuslaitteita.

Neuhaeuslerin oikaisun jälkeen, kuva joka oli esillä virheellisen viestin kanssa, poistettiin tästä muistorakennuksesta.

SS:n johtaja Heinrich Himmler, poisti alueet jotka oli suunniteltu juutalaisten tuhoamiseen, itävaltalaisen Kaltenbrunnerin tuomiovallan alta, Heydrichin seuraajan, ja otti ne omaan komentoonsa, ilmiselvästi raskain sydämin: "Führer laittoi tämän hyvin vaikean tehtävän minun olkapäilleni. Kukaan ei voi ottaa tätä vastuuta pois minulta."

"Joten minä kiellän ketään sanomasta yhtään mitään tästä asiasta," kirjoitti Himmler Heydrichin kuoleman jälkeen eräälle SS-agentille joka oli yhteydessä, Miehitettyjen Alueiden Ministeriin, Rosenbergiin. (94)

Valtakunnan ja Piirikuntien Komentajille, SS:n johtaja selitti että "Lopullisesta ratkaisusta tuli elämäni vaikein tehtävä."

Lopulta Heydrich SS-aseiden Komentaja Kaltenbrunner, sai Himmleriltä seuraavanlaisen käskyn: "Välittömien vaikutusten kera minä kiellän kaiken juutalaisten tuhoamisen ja minä määrään pitämään huolta heikoista ja sairaista. Minä pidän sinua henkilökohtaisesti vastuussa, vaikka tästä käskystä ei pidettäisi kiinni alempien komentajien taholta." (95)

Vasta sodan jälkeen kun sionistit kykenivät liioittelemaan tapahtumia jotka toteutuivat vuosien 1942 ja 1943 aikana painostaakseen koko maailmaa. Tämän painostuksen kautta he pakottivat Englannin kunnioittamaan Balfourin julistusta. Täten, syrjivät toimet joihin Hitler, Heydrich, Eichmann, ja Gerstein turvautuivat maksettiin takaisin pitkäkestoisilla korvauksilla Israelin Valtion luomisen pohjalta. Ihmiset, jotka suorittivat tuhoamista, eivät epäilleet että huolimatta siitä kuka voittaa sodan, nämä "Tuhannen Vuoden vaeltajat" saavat takaisin "Pyhän Maan". Sanomalehti Jewish Expressions, jota painettiin Saksassa, 15, tammikuuta 1960; se ei myöskään epäillyt lun se kirjoitti: "Suuria maastamuutto-aaltoja aiheuttaa ainoastaan pakotettu lähtö kotimaasta."

Näyttää siltä, kaikkien Hitlerin tuhoisien diilien perusteella juutalaisten kanssa, hänen Wienin ajoistaan lähtien, että hän teki eron Itäisiin juutalaisiin - kuten Rathenau sanoi: "Nämä aasialaiset paimentolaislaumat", tai yksinkertaisesti Heydrich: "Tämä roskajoukko," pienestä Läntisten juutalaisten vähemmistöstä jotka hän tunnusti, koska he tukivat häntä ottamaan vallan miljoonilla dollareilla.

Vuonna 1967, tämä Institution On German History After The War Tuebingenissa, julkaisi esityksen saksalaisesta valtuutetusta joka oli vastuussa "Nelivuotis-suunnitelmasta", joka puolalaisessa Lvovin (Lembergin) kaupungissa oletettavasti järjesti työtä 250,000 juutalaiselle jotka asuivat siellä. Siinä sanottiin: "Neuvottelut 'sopimuskumppanin' kanssa tapahtuivat Aseistettujen Joukkojen Siirron komentajan virastossa Akademicka-kadulla. Siellä, päätettiin kiintiöstä "lopullista ratkaisua" varten. Seferdi-juutalaiset (Lisäys: Läntiset juutalaiset, kuten kirjailija näkee sen) jotka asuivat Galitseassa vähemmistönä, erotettiin ja kuljetettiin, satoja, saksalaisten ja sen liittolaisten avulla lentokoneilla, mukana kokonaisia perheitä. Näin se tapahtui lokakuussa 1943, kuusitoista valikoitua juutalaista työleiriltä Lublinista kuljetettiin Espanjaan ja sieltä Yhdysvaltoihin. Heidän joukossaan oli Presidentti Rooseveltin neuvonantajan, Morgenthaun sukulainen.

"Useimmat juutalaiset jotka napattiin Länsi-Euroopassa muuttivat sinne menneen sadan vuoden aikana Idästä ja siksi Himmler kohteli näitä säälittäviä ihmisiä Itäisinä juutalaisina. Ne, joita joka tapauksessa pidettiin Läntisinä juutalaisina, lähetettiin Eichmannin miesten toimesta Theresienstadtiin, joka ei näyttänyt keskitysleiriltä, eikä nälkäisten juutalaisten kaupungilta, koska sillä oli oma hallinto, omat koulut ja omat kulttuurilaitokset.

Monta kertaa tämän SS-imperiumin herrasmiehet, jotka olivat aina rahanhimoisia, solmivat tuottoisia bisnes-diilejä kaupungin juutalaisten "kansalaisten" kanssa. Nämä salaiset sopimukset saivat SS-Kenraali Kaltenbrunnerin suuttumaan ja tätä hän todisti Nürnbergissä: "Himmler teki pahimmat asiat Becherwhichin kautta pitäisi mainita tässä. Ne koostuivat päästää juutalaiset kulkemaan vapaasti Becherin meditaation jälkeen ja Yhteisvaliokunnan Unkarissa jälkeen ja sitten Sveitsissä, ensin vastineeksi sotamateriaaleista; toiseksi vastineeksi raaka-aineista, ja kolmanneksi vastineeksi ulkomaan valuutasta. Minä kuulin näistä diileistä Uutiskeskuksesta ja ilmaisin mielipiteeni välittömästi, mutta en Himmlerille, koska se olisi toivotonta, vaan suoraan Hitlerille."

Ei ollut epäilystäkään siitä tosiasiasta, että koko sodan ajan aseistus ja ulkomaan valuutta tulivat Saksan Valtakuntaan Sveitsin kautta. Himmlerin käskyn kera lopettaa tuhoaminen, tilanne muuttui täysin. Juutalainen Ginsburg, joka kirjoittaa salanimellä "Burg", neuvottelujen jälkeen englantilaisten kanssa raportoi Unkarista, että juutalaisten muutto Palestiinaan epäonnistui:

"Sisäministeri Kovarcz vaati kaikkien ghetton juutalaisten tuhoamista. Poliisi-Kenraali Winkelmann, Budapestin poliisikomentajana, neuvotteli Himmlerin kanssa ja vaati sitten Unkarin sisäministeriä tulemaan hänen luokseen. Winkelman neuvoi Kovarczia että nämä 84,000 juutalaista Budapestin Ghettossa ovat Saksan tuomiovallana lla, siksi Saksan Valtakunnan edun nimissä hän kieltää sen tuhoamisen."

Keväällä 1944, Himmler, yrittäen tukahduttaa huhut tuhoanmisista, puheessaan kahdensadan saksalaisen kenraalin edessä "Pyhän Killan Linnassa" Sonthofenissa, ilmoitti että Kenraalit milloin tahansa ja ilman ennakko-varoitusta saattavat tutkia minkä tahansa keskitysleirin ja nähdä itse että huhuilla ei ole pohjaa. Siihen aikaan SS:n Sotatuomarit, etupäässä Tri. Morgen ja Tri. Reinicke, olivat jo selvittämässä sotkua. Alemman tason SS-komentajat, jotka seksuaalisesti hyväksikäyttivät juutalaisia naisia, vietiin keskitysleireille.

Sodan jälkeen he nousivat esiin Natsi-hallinnon "vainoamina". Tri. Morgen, jota Turvallisuuspoliisin Komentaja Lublinissa oli varoittanut, tiesi että SS:n Turvallisuus-joukkueella oli tapana pelata jalkapalloa Juutalaisen Leirin poliisien valikoidun ryhmän kanssa. He tiesivät myös että he juhlivat yhdessä ja 1,100 juutalaisen häävieraan joukossa oli juutalaisia Leirin Vartijoita SS-univormuissa juoden Martellia, konjakkia. "Herkuttelun ja alkoholin nauttimisen myötä, epätavallisia asioita tapahtui siellä," nämä SS-tuomarit silminnäkijöinä todistivat yllättyneen oikeusistuimen edessä Nürnbergissä. Alemman tason SS-Storm Troopersin johtaja (luutnantti) tuomittiin kuolemaan SS-tuomarin toimesta sillä perusteella että: "Hän alensi itsensä julmiin toimiin jotka eivät olleet saksalaisen eikä SS-johtajan arvovallalle sopivia."

Tämä aiemmin mainittu, Tri. Morgen, haastoi oikeuteen myös Buchenwaldin keskitysleirin komentajan, Karl Kochin, ja lähetti hänet leirin hirsipuuhun kaltoin kohdeltujen vankien edessä. Saman kohtalon koki Hermann Florstedt, Majdanekin leirin Komentaja lähellä Lublinia. Lyhyessä ajassa kaksisataa tuomiota laitettiin toimeen. Edelleen, kun sota oli ohi, kuusisataa oikeudenkäyntiä oli kesken. Heidän joukossaan yksi Eichmannia vastaa, ja toinen Auschwitzin komentajaa, Rudolf Hoessia vastaan.

Vuonna 1924 Hoess, murhasta, yhdessä Martin Bormannin kanssa (Lisäys: Myöhemmin Hitlerin oikea käsi), tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan.

Vapauduttuaan hän ryhtyi kostotoimiin omalla tavallaan SS Holy Order Under The Scullia vastaan, josta hän tunsi että se oli pettänyt hänet. (96)

Kun amerikkalaiset olivat vanginneet hänet (ennen teloitustaan Puolassa), hän vahvisti kirjoituksessaan sen mitä amerikkalaiset halusivat. Hänen useiden todistustensa joukossa yhdessä sanottiin: "Keskitysleireillä orjat laitettiin työskentelemään," vaikka termiä "orjatyöntekijä" ei koskaan käytetty Saksan valtakunan viranomaisten toimesta. Hitlerin poliittisessa ja operationaalisessa henkilökunnassa juutalainen elementti oli vahva. Se oli vahva myös juutalaisten ansoittajien kuten myös teloittajien houkossa.

SS-kenraali Erich von Bach-Zelewski, Anti-Partisaani yksikköjen johtaja, sekä SS-kenraali Odilo Globocnik, aiemmin Wienin aluekomantaja, joka tunnettiin nimellä "Juutalaisten Teloittaja"; he olivat myös juutalaisia sekasikiöitä. (97)

Kun eräs näistä syyllisistä, SS-kenraali Friedrich-Wilhelm Krueger ilman yhtään juutalaista verta suonissaan, siirsi tuhansia juutalaisia puolustustehtaiden työläisiä armeijan protestien alla Ghettoista keskitysleireihin, ja avioitui erään puoliksi juutalaisen Ladyn kanssa, Himmler lohdutti häntä: "Sinun asemaasi SS:n sisällä tämä ei vaikuta millään tavalla, ei minun mielipiteeni eikä vainosi sukupuun huonon tuurin tähden. Minä annan sinulle juhlallisen vakuutuksen kirjoituksessani että tämä ei voisi koskaan tapahtua sinulle." (98)

Voiton tunteiden kera tavalliset rintamasotilaat, yhdessä SS-sotilaiden kanssa saapuivat kotiin. Ja tässä uudessa vaiheessa heidän uransa olisi voinut asettua menneen elämän tiliin eri tavalla kuin teki tämä niin kutsuttu Saksan "de-natsifikaatio", sillä sen alla pelinappulat hirtettiin ja byrokraatit nostettiin, kuten Tri. Hans Josef Maria Globke, Nürnbergin rotulakien tärkein luoja, eikä vain kommentaattori (kaikkien tuhoisien aktioiden perusta), Saksan Liittotasavallan yhteen kaikkein korkeimmista viroista.

Sisäänkäynti Auschwitzin leiriin. Nürnbergin rotulakien tärkein luoja, Tri. Hans Josef Maria Globke, hellästi pyysi heidän "kommentaattoriaan" tekemään voittoa Auschwitzilla.

Sodan jälkeen hän otti merkittävän osan Saksan Liittotasavallan muodostamisessa. SS:n Valtakunnan johtaja, Heinrich Himmler, vieraillessaan keskitysleirillä Mauthausenissa. Heydrichin kuoleman jälkeen, hän johti hyökkäyksiä juutalaisia vastaan itse, sekä erään salaisen agentin kautta Romaniassa, Unkarissa, Espanjassa, Ruotsissa ja Sveitsissä. Hän painosti Länsiliittoimaa kohti "Palestiinan Ratkaisua", ja vuonna 1943 määräsi lopettamaan juutalaisten tuhoamisen "välittömien vaikutusten uhalla".