LUKU 13: He laskivat väärin ja se kimposi takaisin
Aivan kuten Ensimmäisestä maailmansodasta oli tullut väistämätön koska Ranska oli rikkonut sopimuksen Algerian kanssa ja tehnyt Marokosta "Protektoraattinsa", niin tapahtui Toisen maailmansodan kanssa kun Saksa rikkoi Münchenin sopimuksen ja muutti Czechoslovakian "Böömin ja Moravian Valtakunan Protektoraatiksi".Se mitä "Münchenin Sopimuksen" englantilaiset ja ranskalaiset allekirjoittajat tunsivat Saksan tunkeutuessa Prahaan maaliskuussa 1939, on parhaiten ilmaistuna muistiossa, jonka Neuvostoliiton juutalainen ulkoministeri Litvinov-Finkelstein ojensi Saksan suurlähettiläälle Moskovassa 18. maaliskuuta:
"Czechoslovakian miehitys saksalaisten joukkojen toimesta sekä seuranneet Saksan Hallituksen toimenpiteet täyty nähdä mielivaltaisina, väkivaltaisina ja aggressiivisina."
Shokki Hitlerin petettyä Kansallissosialismin ihanteet otti valtaansa koko Saksan Kansakunnan, Hitler-Nuorten joukkueen johtajaan saakka. Saksalaiset uskoivat Kansallissosialismiin parhaana keinona heidän omaan maahansa, aivan kuten Führer väitti kymmenissä puheissaan: "Kansallissosialistina Kansallisen hallituksen ja Kansallisen Heräämisen puolesta, täydessä tietoisuudessa minä ilmoitan että, erityisesti meissä, nuorissa saksalaisissa, on syvään iskostunut ymmärrys samanlaisista tunteista ja sentimenteistä jotka ovat luonteenomaisia muille kansakunnille."
"Tämän Nuoren Saksan uusi sukupolvi, joka tähän saakka on kokenut hätää, tuskaa, sekä sääliä omien kansalaistensa taholta, sekä kärsinyt niin paljon näiden olosuhteiden alla, on kaukana siitä että toivoisi samaa toisille."
"Ollen täynnä loputonta rakkautta ja uskollisuutta omaa kansallisuuttamme kohtaan, meidän syvimmästä vakaumuksestamme me myös arvostamme muiden kansakuntien samanlaisia oikeuksia, ja sydäntemme sisällä me haluamme elää heidän kanssaan rauhassa ja ystävyydessä. Heidän pitäisi myös tietää että me emme kunnioita minkäänlaista Germanisaation konseptia." (71)
Ihmisten mutina vaikeni Valtakunnan Propagandaministeri Tri. Göbbelsin suoraan sanottujen neuvojen ja sanomalehti-artikkelien mereen jotka olivat täynnä argumentteja "strategisesta välttämättömyydestä".
"Haluaako kukaan että Czechoslovakiasta (joka oli juuri liitetty Saksan vaikutuspiiriin) tulee 'Neuvostoliiton lentotukialus', Göbbels julisti."
Saatuaan tällaisen annoksen aivopesua, kansa ylisti kuten aiemminkin: "Führer komentaa ja me seuraamme!" Britannialla oli erilainen mielipide: "Sinä et voi tehdä bisnestä Hitlerin kanssa."
Muutama päivä Czechoslovakian miehityksen jälkeen, he varmistivat Puolan rajojen turvallisuuden, sillä huolimatta Saksan ja Puolan hyökkäämättömyyssopimuksesta, he eivät uskoneet sen loukkaamattomuuteen. Muutama kuukausi näiden takuiden antamisten jälkeen, Toinen maailmansota puhkesi, joka vei hautaan melkein 50 miljoonaa ihmistä.
Hitlerin mielipide oli valmistautua kaikkeen - kaiken varalta. Ensiksi, maailman kaikkein moderneimman sotakoneiston rakentamisen vauhdittaminen, käyttäen Espanjan sisällissotaa hiljattain kehitettyjen tankkien ja syöksypommittajien testausalueena. Seuraavaksi, häikäilemättömän Reinhard Heydrichin manööverien kautta joka, näinä vuosina ilman että olisi tuhlannut yhtäkään omaa luotia, tuhosi mahtavimman vastustajansa, Neuvostoliiton, sotilasjohdon.
Kun Ernst Roehm, offensiivin merkittävin vastustaja, mutta puolustukseen tarkoitetun armeijan tukija, oli eliminoitu Heydrichin toimesta, Heydrich otti käyttöön vehkeilyn ja väärennösten kisällintaidot. Tämän "polit-gangsterin" mestariteoksena, nämä tekniikat johtivat Neuvostoliiton sotilaseliitin teurastamiseen. Hän kutsui kokoon erään luotettavan käsityöläisen Hampurista, Alfred Naujocksin, joka ei tiennyt mitä palko tarkoittaa, mutta tiesi oikein hyvin kuinka väärentää ID-dokumentteja. Hän myös vetäytyi eroon Otto Strasserin verisen likvidoinnin aikana, joka laittomasti johti erästä radioasemaa lähellä Prahaa.
Tämä valikoitu joukkue kaivoi esiin muistiinpanoja, kirjeitä ja dokumentteja löytääkseen oikeanlaisia sanamuotoja sekä allekirjoituksia Neuvostoliiton kenraaleilta 1920-luvulta. Siihen aikaan kenraali von Seecktin Valtakunnan armeija ja Stelinin Puna-armeija tekivät läheistä yhteistyötä. Näiden kahden Salaisen palvelun miesten tarkkaavaiset silmät olivat kohdistetut näihin Puna-armeijan kenraaleihin, jotka miehittivät Neuvostoliiton armeijan hierarkian korkeimpia asemia.
Venäjän sotilaallisessa kielenkäytössä vuonna 1937, nämä dokumentit valmisteltiin siten että ne todistivat yhteisymmärryksestä Neuvostoliiton ja Saksan kenraalien välillä Stalinin kukistamiseksi. Hitlerin erityisellä suostumuksella ja sekä petetyn Czechoslovakian Presidentin Benesin avulla, nämä väärennetyt dokumentit jollakin tavalla laskeutuivat Stalinin työpöydälle. Se mitä tapahtui seuraavaksi, tunnetaan synonyymillä "Marsalkka Tukhachevskin juoni". Yhden vuoden aikana (1937), se hävitti 90 % Neuvostoliiton marsalkoista, kenraaleista, 80 % ylemmän luokan upseereistam ja 35,000 alemman luokan upseeria joita syytettiin osallistumisesta juoneen ja monissa tapauksissa heidät teloitettiin. Näissä olosuhteissa, saksalaiset kommunistit, jotka pakenivat Hitleriä Herbert Whenerin kanssa, lähtivät hotellimajoituksestaan Moskovassa turvallisempaan paikkaan, sillä he pelkäsivät tätä epäluuloista miestä Kaukasukselta (Georgiasta), josta, viekkaiden ja brutaalien toimiensa ansiosta tuli Leninin seuraaja, ja joka voisi tehdä heistä "tyhjän paperin".
Hrutshev, myöhemmin salaisessa puheessaan jossa Stalin tuomittiin, oli vahvistanut nämä tapahtumat. Turvatakuiden perusteella jotka Britannia oli antanut Puolalle, tuli selväksi että Imperiumi ei paljon välittänyt Hitlerin tarjouksesta liittää "Itä-Eurooppa Suur-Saksaan lupauksella olla ottamatta Englannin omistuksia meren takana", sillä Englannin sadan vuoden "vallan tasapaino" -politiikka ei suvaitsisi toista suurvaltaa Euroopan mantereella. Tämä mielipiteiden kuilu, elokuussa 1939, sai Hitlerin ulkoministerin, von Ribbentropin, matkustamaan Moskovaan.
Stalin ja hänen ei-juutalainen ulkoministerinsä Molotov toivottivat Saksan tervetulleeksi hyvin lämpimästi. Palattuaan Berliiniin, Ribbentrop raportoi tunteneensa, että olisi ollut vanhojen puoluetoverien joukossa.
Iloisessa ilmapiirissä Stalin kohotti maljaa Hitlerin terveydelle krimiläisen shampanjan kera ja sanoi: "Tiedän kuinka paljon Saksan kansa rakastaa Führeriään." (72)
Muutaman vuorokauden kuluttua nämä kaksi herrasmiestä tulivat yhteiseen ymmärrykseen, ja 23. elokuuta 1939, he allekirjoittivat "Saksan ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen", joka todellisuudessa oli Saksan ja Neuvostoliiton välinen sopimus Puolan jakamisesta.
28. syyskuuta 1939, toverit Stalin ja Ribbentrop laittoivat allekirjoituksensa valloitetun Puolan kartalle. (Tämä kartta tekee kiinteäksi Sopimuksen Puolan Kansakunnan verellä. Tämä kartta näyttää että Puolan itäinen puolisko liitetään toiselle toverille ja läntinen puolisko toiselle. Julkaisijan lisäys.)
Nürnbergissä, sodan jälkeen, tuomarit tiesivät kuinka johtaa itseään, ja niin he kielsivät kaikki selitykset tai argumentit käyttäen termiä "tu-quoque" (sinä myös). Yksinkertaisesti, he eivät halunneet kuulla tätä Oikeusistuimen Pyhissä Saleissa.
Hitlerin sodan kaltaisille valmistautumiselle Puolaa vastaan, joka oli syntynyt uudestaan Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, oli tärkeämpää se tosiasia että siellä asui maailman suurin juutalaisväestö, ja aivan Saksan rajan tuntumassa.
Hitler suunnitteli karkottavansa noin neljä miljoonaa juutalaista Puolasta. Puolan hallitus lähetti jopa komission Madagascarille joka palattuaan valitti siellä olevasta epäsuotuisasta ilmastosta siellä. Ranskan ulkoministeri, George Bonnet, myöntyi. Puolan ulkoministeri, Jozef Beck, tunnusti että kysymys Saksan ja Puolan välisistä suhteista on hyvin tärkeä ja päätti oikealla saattaa julkisiksi yksityiskohdat neuvotteluista koskien juutalaisia. Kuitenkin, vasta Lontoon Polish White Bookin sivulla 42 voidaan löytää pieni maininta tästä asiasta.
Vuorokausi sen jälkeen kun hyökkäämättömyyssopimus Saksan ja Neuvostoliiton välillä oli laadittu, Valtiomies Hitler kutsui 75 % juutalaisen Heydrichin puolelleen, sillä, Hitlerin vakaumuksen mukaan, historia ei koskaan kyseenalaista voittajaa.
Käytännössä Heydrich määräsi Naujocksin ilmestymään hänen komentopaikalleen Prinz-Albrechtstrassella Berliinissä, sillä Naujock oli aina valmis tekemään mitä tahansa.
Sillä välin Naujocks ylennettiin SS:n Pataljoonan Komentajaksi. He kävivät keskusteluja "HEDELMÄSÄILYKKEISTÄ", mikä tarkoitti, keskitysleirin kuolleita vankeja.
Illalla 31. elokuuta 1939, Turvallisuuspalvelun päällikkö Heydrich antoi käskyn hyökkäyksestä saksalaisella radioasemalla Gleiwitzissa (Gliwice) Ylä-Sleesiassa. Tämä käynnisti Toisen maailmansodan "HEDELMÄSÄILYKKEIDEN", Naujocksin, sekä joidenkin SS-miesten avulla. He pukivat hiljattain kuolleet "HEDELMÄSÄILYKKEET" puolalaisten sotilaiden univormuihin, lähettivät niitä radioasemalle ja sitten Naujocks raportoi mikrofoniin: "Me ammuimme omilla aseillamme muutaman varoituslauksuksen aseman kattoon ja lähetämme tämän viestin läpi." Naujocks lähetti Puolan kielellä paljon häikäilemättömiä uhkauksia ja ilmoitti että Puolan suorittamaa Berliinin miehitystä valmisteltiin jo. Kun nämä SS-miehet lähtivät, he jättivät jälkeensä "HEDELMÄSÄILYKKEITÄ" joiden selässä oli luodin reikiä.
Seuraavana aamuna Adolf Hitler, Führer ja Valtakunnan kansleri, keskellä Saksan Parlamentin istuntoa raportoi tästä tapahtumasta: "Viime yönä tavalliset puolalaiset sotilaat ampuivat meidän alueellemme. Kello 05:45 heidän laukauksensa kimposivat takaisin." (73)
Hämmennyksissään Hitler teki yhden virheen, sillä käskyjen mukaan saksalaiset sotilaat itse asiassa nousivat varhain ylös sinä aamuna, ja uskollisten sydäntensa kanssa kello 04:45 olivat jo marssimassa näitä rauhan häiritsijöitä vastaan Puolan tomuisilla teillä. Taas kerran tämä jalo ruotsalainen Birger Dahlerus, Göringin edesmennyt ystävä, yritti pelastaa rauhan. Dahlerus lensi edestakaisin Berliinin ja Lontoon välillä mutta se oli toivotonta: 3. syyskuuta 1939, Englanti ja pian sen jälkeen Ranska julistivat sodan Saksalle. Kun yllättynyt Hitler kuuli Dahlerusin ponnisteluista, ja että kukaan ei uskonut hänen vakuutteluihinsa, hän laittoi vasemman kätensä rintansa päälle ja karjui: "Idiootit! Olenko minä koskaan elänyt elämääni?"
Kaksi päivää myöhemmin Chaim Weizman, Juutalaistoimiston Presidentti, kuten se tunnettiin silloin, julisti juutalaisten sodan Saksalle: "Lausunnossani, minä toivon asettavani voimakkaan painotuksen juutalaisten tahdolle olla Ison Britannian puolella taistelussa demokratian puolesta. Juutalaistoimisto on halukas menemään välittömästi mukaan mihin tahansa sopimukseen antaakseen käyttöön kaikki inhimilliset voimavaransa, tekniikkansa, lääkkeensä ja taitonsa."
Paljon on sanottu siitä miksi Englanti ja Ranska näinä syyskuun ensimmäisinä päivinä vuonna 1939 ei marssinut Saksaan. Hitler pelkäsi sellaista mahdollisuutta, sillä silloin koko sota olisi päättynyt muutamassa viikossa. Saksalaiset puolustus-linnoitukset, niin kutsuttu "Länsimuuri", oli ainoastaan puoliksi valmis, ja miehitetty 30 valmistautumattomalla divisioonalla jotka koostuivat vanhoista ja huonosti koulutetuista sotilaista.
Tankit ja ilmavoimat olivat sidottuja Puolaan. Näitä joukkoja vastaan Ranskalla oli käytettävissä 110 hyvin koulutettua ja täysin varustautunutta divisioonaa. Englanti oli jo siirtänyt useita divisioonia ammattisotilaita Englannin Kanaalin yli Ranskaan. Sota oli julistettu, Churchill vetosi heihin radiossa: "Tämä sota on Englannin sota. Hänen päämääränsä on Saksan tuho. Menkää eteenpäin Kristuksen Sotilaat!"
Mutta kukaan heistä ei marssinut eteenpäin Reinin yli.
Englantilainen sotahistorioitsija Liddell Hart kirjoitti myöhemmin: "Saksalaiset kenraalit olivat tyrmistyneitä ja helpottuneita siitä että tätä ei tapahtunut." Eräs selitys joka oli annettu tälle omituiselle istuma-sodalle oli että niinä päivinä Läntisessä Euroopassa kaikki sotahuudot eivät perustuneet kansallistunteelle.
Tämä ranskalainen kysyi: "Mourir pour Dantzig?" (Kuolla Danzigin puolesta?) Varmasti, he eivät halunneet kuolla kaukaisen kaupungin puolesta. Eikä myöskään englantilaisilla ollut lämpimiä tunteita Puolalle annettujen turvatakuiden täyttämiseksi, tai ainakaan sen diktatuurihallituksen.
Odotettu "18 vuorokauden kampanja" Puolaa vastaan päättyi noin neljän viikon kuluttua Varsovan antautumisen myötä. Ja kun 17. syyskuuta Neuvostoliiton armeija marssi Puolaan, Englanti ja Ranska eivät julistaneet sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Puolan kampanjan lopussa, Hitler tarjosi rauhaa ja 6. lokakuuta puheessaan Saksan Parlamentin edessä hän kysyi Länsivalloilta: "Miksi pitäisi aloittaa sota Länsimaita vastaan? Puolan uudelleen luomiseksi? 'Puolan Versaillesin sopimusta' ei koskaan luoda uudestaan. suurimmat valtiot maailmassa takaavat sen."
Ja näissä kahdessa lauseessa Hitler oli oikeassa. Puolan läntisestä osasta tuli Saksan Provinssi jossa Hitlerin entisestä neuvonantajasta, puoliksi juutalaisesta Hans Frankista, tuli kuvernööri.
Viisi viikkoa Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen jälkeen, joka itse asiassa oli Aggressio-Sopimus, 28. syyskuuta 1939, toverit Stalin ja Ribbentrop laittoivat allekirjoituksensa kartalle jossa Puola on jaettu heille.
Ennen kuin sota päättyi, 300,000 juutalaista karkotettiin Itä-Preussista jota aiemmin kutsuttiin Puolan "Käytäväksi". SS:n ja Neuvostoliiton komissiot tällä alueella jota venäläiset miehittivät, etsivät etnisiä saksalaisia ja asuttivat heidät tälle "Käytävälle". Käydäkseen sotaa, malmia ja öljyä tarvittiin.
Elokuussa 1941, englantilaiset voittivat kilpailun Persian öljystä. Kolmen vuorokauden taisteluiden jälkeen he voittivat pienen Iranin armeijan, ja Saksan rakastama Shaahi Riza Pahlavi karkotettiin Etelä-Afrikkaan jossa hän kuoli pian. Ja saksalaiset voittivat kilpailun Skandinavian malmista jota saatiin etupäässä Ruotsista.
8. huhtikuuta 1940, suuri Britannian laivasto-osasto purjehti kohti Norjaa pysäyttääkseen malmin viennin Saksaan. Seuraavana päivänä saksalaiset joukot ylittivät Tanskan rajan ja tämä maa antautui keskipäivällä. Sen kuningas ja hallitus säilyivät koskemattomina. Täten Tanskan pohjoista Schleswig-Holsteinia, joka oli olemassa Versaillesin sopimuksesta lähtien, ei liitetty Saksan Valtakuntaan. Norjan armeijan sekä englantilaisten sotilaiden voimakkaan vastarinnan jälkeen, joka kesti vain muutaman viikon, Norja kaatui saksalaisten käsiin. Neuvostoliitto ilmaisi huolensa kehityksestä.
Syy paljastettiin eräässä raportissa, jonka Saksan suurlähettiläs, Kreivi von Schulenburg lähetti Moskovasta Berliiniin 11. huhtikuuta 1940: "Meidän Skandinavian aktiomme on tuonut ääretöntä helpotusta Neuvostoliitolle sillä tämä niin kutsuttu 'kivi on nostettu heidän rinnaltaan'. Neuvostoliitto on jo huomannut englantilaisten ja ranskalaisten joukkojen läsnäolon Itämerellä ja - Lord Halifaxin mukaan - kysymys Suomesta on nostettu jälleen esiin.
Tämä pitkä artikkeli, joka painettiin tänään Puolueen sanomalehdessä Izviestiassa meidän Skandinavian aktiostamme kuulostaa aivan helpotuksen huudolta." (74)
Ollessaan Pohjois-Norjassa, Kenraali Dietlin vuoristosotilaat taistelivat kiivaasti äskettäin laskeutuneita englantilaisia vastaan; Hitler antoi käskyn aloittaa sota Länsimaita vastaan.
Aamulla 10. toukokuuta, syöksypommittajat sekä suurempi osa Saksan 135 divisioonasta ajoi Hollannin, belgian ja Luxemburgin rajalle matkalla kohti Ranskaa. Eräs parhaita Englannin sotahistorioitsijoita, Liddell Hart, kommentoi tätä hyökkäystä selkeästi: "Hitlerin aseistus ei ollut niin ylivoimaista kuin mitä oli uskoteltu. Lukumäärissä se oli huonompi kuin armeijat joita se kohtasi. Mutta tankkien edistysaskeleet tekivät eron vaikka ne olivat vihollisen tankkeja heikompia. Ainoastaan ilmassa saksalaisilla oli ylivoima ja tämä, kuten on osoitettu, oli määräävä tekijä."
Tähän kommenttiin tämä Ilmavoimien Kenraalioppilas lisäsi laskuvarjosotilaat sekä raskaat partioveneet jotka olivat kokoontuneet Kapteeni Kochin alaisuuteen: "Tämä aktio Albertin kanavalla oli Hitlerin oma ajatus. Tämän miehen muiden ajatusten joukossa se oli luultavasti kaikkein omaperäisin."
"Tämä yllätyshyökkäys Fort Emaelia vastaan suoritettiin vähäisellä laskuvarjo-yksikön osastolla Luutnantti Witzigin alaisuudessa. Tämä pieni osasto suoritti täysin odottamattoman laskeutumisen linnakkeen katolle ja räjäytti vahvistetut ovet sekä hyökkäystornit voimakkailla räjähteillä, jotka siihen saakka oli pidetty salaisuutena."
Vuonna 1940, onnistunut Ardennien offensiivi, joka avasi tien Ranskaan; siitä Hitler antoi ansion itselleen: "kaikista kenraaleista joille minä puhuin, tästä hyökkäys-suunnitelmasta Länteen, ainoastaan Manstein ymmärsi minua." Liddel Hart huomautti: "Oli rohkea suoritus lähettää tankkeja ja moottoroituja ajoneuvoja tällaisen vaikean maaston läpi, jota perinteinen strategia piti läpäisemättömänä. Siksi se oli suuri yllätys, ja tiheä metsä auttoi salaamaan hyökkäyksen voiman."
Hitlerin käytös Dunkerquen suhteen, jossa hän antoi määräyksen päästää englantilaiset pakenemaan, tulee ymmärrettäväksi ainoastaan kun katsotaan hänen puheitaan vihollisesta 1930-luvulla: "Samanlaiset kansakunnat", "Germaaninen Kansakunta", ja "Germaanisten rotujen täytyy liittyä yhteen". Ylipäällikkö Hitler selitti tyrmistyneille kenraaleilleen että Britannian Imperiumia voi verrata ainoastaan Katoliseen Kirkkoon, sillä ne he molemmat ovat suunnattoman sitkeyden ja vakauden kiistämättömiä entiteettejä.
Samalla kun Hitler filosofoi, yli 300,000 englantilaista sotilasta kuljetettiin huviveneillä, kalastusveneillä ja höyrylaivoilla takaisin rakkaaseen vanhaan Englantiin eikä Göringin Ilmavoimat estänyt heitä. Eräät vähemmän tunnetut historioitsijat ovat spekuloineet että Hitler ainoastaan halusi antaa sotilailleen kolmen vuorokauden levon, mikä ei ollut hänen tapaistaan kun hänen sotansa oli käännekohdassa. Liddell Hart tuli paljon lähemmäksi totuutta: "Monet ihmiset, jotka pääsivät pois, kysyivät itseltään monta kertaa, kuinka tämä oli mahdollista. Ainoa vastaus on että Hitlerin filosofia pelasti heidät, sillä mikään muu ei olisi voinut estää tätä tragediaa. Ainoastaan Hitlerin määräys pysäytti armadan kun se lähestyi Dunkerqueta ja oli joutilaana kunnes englantilaiset saapuivat satamaan matkallaan kotiin." (75)
Vuonna 1937, Hitler salli armeijansa komentajien tietää että Suur-Saksa on ainoastaan esikuva Suurelle Germaaniselle Valtakunnalle.
10. kesäkuuta 1940, Mussolinin Italia julisti sodan jo lyödylle Ranskalle. 32 italialaista divisioonaa eivät riittäneet päihittämään kolmen ranskalaisen divisioonan vastarintaa jotka olivat sijoittuneet Alppi-rintamalle. Tämä, muiden asioiden ohella, ei estänyt Ducea vaatimasta itselleen koko Ranskan laivastoa, osaa Algeriasta, koko Tunisiaa, Korsikaa, sekä miehitettyä aluetta Rhône-joelle asti. Sanotaan että sodan aikana Hitler oli ainoastaan armeijan komentaja eikä Valtiomies.
Siitä huolimatta hän vakuutti kumppaninsa Mussolinin hylkäämään tällaisen toiveajattelun. Saksan Führer ei sallinut kenenkään Läntisessä Euroopassa (joka oli melkein vapaa Itäisistä juutalaisista ja siksi merkityksetön hänelle) tietävän suunnitelmistaan valloittaa tämä manner.
Italian ulkoministeri Ciano lausui: "Minulla ei ole epäilyksiä, vaan ainoastaan hienovarainen tunne koskien Hitleriä, sillä hän puhuu hillitysti ja selkeästi, mikä on hyvin hämmästyttävää kaikkien hänen voittojensa jälkeen."
Compiegnen metsässä tämä Ylipäällikkö Hitler määräsi Ylimmän komentajansa, Kenraali Keitelin esittämään ehdot tulitauolle. Ne olivat: "Ranska on lyöty hänen sankarillisen vastarintansa jälkeen verisissä taisteluissa. Tästä syystä Saksalla ei ole aikomusta asettaa ehtoja tai neuvotella tulitauosta hyväksikäytön tai häpäisemisen näkökulmasta. Saksan vaatimusten terkoitus on ensinnäkin estää enemmät taistelut; toiseksi hankkia turvatakuut siinä tapauksessa että taistelut Englannin kanssa jatkuvat, ja kolmanneksi luoda olosuhteet jotka takaavat pitkään kestävän rauhan, jonka tarkoitus on Saksan hyvinvointi, joka on menneisyydessä kärsinyt riistosta ja epäoikeudenmukaisuudesta." Sota Englantia vastaan löysi ilmiasunsa tässä uudistetussa rauhan tarjouksessa.
Tässä uudessa yrityksessä se tosiasia, että Neuvostoliitto halventaen Saksan kanssa tekemiään sopimuksia, hyökkäsi kolmeen Baltian maahan; Viroon, Latviaan ja Liettuaan, esitti roolia. Neuvostoliitto otti haltuunsa Romanian Bessarabian etelässä, ja uhkasi sillä Saksan Rommaniassa sijaitsevia öljyvarantoja. Mutta Churchill suostutteli lentäjiään "riisumaan hanskat" ja jatkamaan sotaa, joka pian tämän jälkeen alkoi kohdistua naisiin ja lapsiin. Ja vastauksena rauhanvetoomukseen, tämä Britannian Sotaherra määräsi pommittamaan Ranskan laivastoa, joka oli sijoittuneena Oraniin, Algeriassa.
Tähän tapaan lähettäen eilisen asetoverit Välimeren pohjaan.
Saksan armeijat Ranskan kampanjassa eivät menettäneet niin paljon kuin Neuvostoliiton varuskunta Leningradista Suomea vastaan talvikampanjan aikana 1939/1940. Täten Saksan armeijat sotilaallisessa järjestyksessä siirtyivät valloittamaan enemmän tai vähemmän varustautunutta Englantia.
Sillä aikaa kun Saksan kenraalikunta vaati Englannin valloittamista (joka vaikutti helpolta), Ylipäällikkö Hitler istui Berchtesgadenin huvilassaan VOITON kunniassa ja rentoutui. Eva Braun, tämä nuori tyttö joka työskenteli eräässä valokuvausliikkeessä Münchenissä; hänellä ei ollut syytä olla tyytyväinen. Hoffman, liikkeen omistaja ja Hitlerin ystävä, oli nostettu Professorin arvoon. Ja uupumaton Eichmann valloitetussa Ranskassa työnsi juutalaisia etelään Itsenäiseen Ranskan Valtioon joka oli Marsalkka Petainin hallinnassa.
Marseillen kautta he matkustivat Pohjois-Afrikkaan löytäen sieltä paikan ikään kuin "Aabrahamin Helmassa".
Hitler ei pitänyt operaatio "Merileijonasta", suunnitelmasta hyökätä ja eliminoida Englanti. Jopa voitonpuheensa aikana Ranskan kampanjan jälkeen hän mainitsi että "Ei ollut koskaan minun aikomukseni tuhota tai vahingoittaa Englannin Imperiumia". Englantilaisten hämmästys siitä että mitään ei tapahtunut heijastui, ja tämä historioitsija Liddell Hart selitti tämä seuraavin sanoin: "Kun Englannin armeija pakeni ansasta Ranskassa, se ei edelleenkään ollut sellaisessa asemassa että olisi voinut puolustaa Englantia. He jättivät taakseen suurimman osan aseistaan, samalla kun heidän varastonsa kotimaassa olivat melkein tyhjiä."
"Seuraavien kuukausien aikana Englannin pieni, huonosti aseistettu armeija kohtasi nämä mahtavat Ranskan valloittajat. Heitä erotti ainoastaan kapea vesiväylä. Mutta invaasiota ei tapahtunut."
Hitler katsoi kohti itää. Ja on luultavasti totta että tämä irtaantuminen operaatio "Merileijonasta" ei tapahtunut ainostaan koska Germaaninen Englanti oli hänelle pakkomielle, vaan koska hän pelkäsi itäistä naapuriaan, Venäjää, josta oli tulossa entistä mahtavampi; että se voisi hyökätä hänen maahansa.
Joten hän matkusti ympäriinsä etsien liittolaisia mistä vaan heitä voisi löytää, tämän tulevaan "SOTAAN IDEOLOGIOISTA".
Lokakuussa 1940, tavattuaan Francon, Hendaysissa (rautatieasema Pyreneiden vastaisella rajalla), Hitler inhoten sanoi suostuvansa mieluummin siihen että "häneltä vedettäisiin kolme tai neljä hammasta kuin etä menisi uudestaan tällaiseen neuvotteluun." (76)
Hän ei kyennyt vakuuttamaan edes ikääntyvää Marsalkka Petainia, Itsenäisen Ranskan johtajaa, liittymään marssiin hänen kanssaan.
Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov, joka tunsi Hitlerin pakkomielteen Englannista, saapui Berliiniin seuraavassa kuussa ja esitti julkisesti lisää vaatimuksiaan: Intressi Suomeen; intressi Romaniaan; venäläisten sotilaiden lähettäminen Bulgariaan ja sotilastukikohdat Dardaneilla.
Hitler, joka odotti saavansa öljyä Romaniasta tärkeänä tekijänä sodan käymiseksi, aisti vaaran ja pelästyi. Hän ei voinut uskoa mitä oli juuri saanut kuulla. Täten Saksalais-Venäläinen allianssi, joka kesti noin vuoden, tuli loppuun. Luultavasti on totta, että sen jälkeen kun Molotov lähti Moskovaan, operaatio "Merileijona" lähti lopullisesti Hitlerin mielestä, ja että operaatio "Barbarossa", hyökkäys Neuvostoliittoon, alkoi vallata hänen mieltään. Kaiken tämän jälkeen, Hitler teki uuden yrityksen laatia sopimus Francon kanssa.
Espanjan sisällissodan alkamisesta lähtien, hän tiesi Francon juutalaisuuden Läntisen haaran perimästä, ja että Baleaarien juutalaiset rahoittivat häntä. (77)
Joten hän valitsi delegaatin, joka oli kreikkalais-juutalaista alkuperää, tiedustelupäällikkö Amiraali Canaris, jolla oli hyvät suhteet Caudilloon verisukulaisuutensa kautta. Näistä kumpikaan ei välttämättä ollut samaa mieltä Hitlerin suunnitelmien kanssa päästä eroon Itä-Euroopan juutalaisista Läntisten juutalaisten pienen eliitin avustuksella. Kun juutalaisten tappaminen alkoi, Espanja hyväksyi ainoastaan ne pakolaiset jotka kykenivät osoittamaan heidän alkuperänsä Läntiseen haaraan. Joten nämä kaksi herrasmiestä löivät vetoa Englannin kortin puolesta. Ja 7. joulukuuta 1940, Madridissa, Canaris pyysi kiihkeästi epävarmaa Francoa että hän ei taipuisi Hitlerin tahtoon eikä myöntäisi saksalaisille joukoille lupaa marssia Espanjan läpi ja hyökätä Gibraltarille.
Tämän avulla Englannilla oli vapaat kädet Välimerellä, ja sodan kuluessa saksalaiset menettivät liikevoimansa ensin Pohjois-Afrikassa ja myöhemmin Italiassa. Tämä tapahtumaketju saa tukea diplomaatti Ernst von Weizenäckerin "muistelmissa", joka vuonna 1950 todisti Münchenissä. Ja jos joku haluaa saada tästä todisteen, ole hyvä ja kuuntele historioitsija Liddell Hartia uudestaan: "Me tiedämme että Amiraali Canaris, Saksan tiedustelupalvelun päällikkö, joka myöhemmin teloitettiin, suoritti useita salamyhkäisiä operaatioita jotka häiritsivät Hitlerin tavoitteita. Me tiedämme myös että Canaris käytti arvoituksellisia keinoja piilottaakseen jälkensä."
Hyvin myöhään, sodan loppuun mennessä, Hitler ymmärsi että Italian astuminen sotaan oli tärkein syy Saksan tappioon. Ideologisessa jääräpäisyydessään ja koska hän ei tehnyt eroa italialaisten ja roomalaisten välillä, tämä Saksan armeijan Ylipäällikkö ylenkatsoi historian opetukset jotka kertoivat että tämä maa vaihtoi puolta melkein jokaisessa sodassa.
Enemmän kuin tämä, se silloin tällöin vaihtaa puolta jos sota kestää liian pitkään pelkästään ensimmäisen liittolaisensa tähden. Joten Saksan tankit ajoivat ja Saksan jalkaväki marssi Pohjois-Afrikan hiekan halki (jossa heillä ei ollut mitään syytä olla), kun rintama, joka oli pystytetty sinne joulukuussa 1940 Mussolinin toimesta alkoi hajota. Vielä tärkeämpää, kuitenkin, oli ajan puute hyökkäyksessä Neuvostoliittoon, mikä luultavasti johti sodan häviämiseen ja itse asiassa sattui niin että koska italialaiset taas kerran avasivat uuden rintaman, tällä kertaa Kreikassa.
Kun italialaiset, tapojensa mukaan alkoivat vetäytyä Kreikasta, operaatio "Barbarossa" laahasi jäljessä tärkeät neljä viikkoa.
Ja kun talvi 1941 tuli neljä viikkoa etuajassa, "Sodan Jumala" käänsi selkänsä Saksalle ja siirtyi toiseen leiriin kuten Kenraali Jodl oli odottanut. (78)
Keväällä 1941, saksalaiset joukot jotka olivat ryhmittäytyneet Balkanille Neuvostoliittoa vastaan joutuivat selvittämään sotkun jonka Italia oli saanut aikaan. Tehdäkseen asiat vieläkin pahemmiksi, Italian hyökkäys Kreikkaan nosti englantilaiset joukot näyttämölle. Saksalaiset valtasivat Bulgarian rauhanomaisesti. Jugoslavia koki armeijan upseerien kapinan. Tämä muutti aiemmin ystävälliset suhteet Saksan kanssa vihollisuudeksi.
Sissi-sota otti maan haltuunsa. Kreikan antautuminen sekä englantilaisten joukkojen vetäytyminen oli vain päivien kysymys. Mutta nämä arvokkaat viikot olivat iäksi menetettyjä. Tiedettiin hyvin että Venäjän tiet muuttuivat syksyllä mutaisiksi. Joten, kun suuri marssi itään alkoi 22. kesäkuuta, skeptikot keskustelivat "KUOLEMAN VOITON" mahdollisuudesta.
Hitler, myös, tunsi tämän vaaran. Kesällä 1941, Poliitikko ja Sotaherra Hitler löysi itsensä shakin pelaajan tilanteesta joka jokaisen seuraavan siirron myötä väistämättä kuulee vastustajaltaan armottoman sanan "Shakki". Kahta siirtoa kerralla ei sallita ja ne olisivat mahdottomia joka tapauksessa.
Hitler tiesi oikein hyvin että aika teki työtään häntä vastaan, joten hän painoi eteenpäin täydellä höyryllä.
Idässä viholliset alkoivat mobilisoida suunnattomia ihmis-reservejään ja Lännessä heidän suunnattomia aineellisia reservejään.
Englanti toipui nopeasti, ja lisäksi, koska hänellä oli Lend-Lease -sopimus Yhdysvaltain kanssa, hän oli hyvin aseistautunut; runsaasti hävittäjä-pommikoneita, 50 hävittäjää, sekä joitakin sukellusveneitä. Suojellakseen aseiden kuljetuksia Englantiin, tämä niin sanotusti puolueeton USA, astui jalallaan Islantiin ja sieltä sen hävittäjät metsästivät saksalaisia sukellusveneitä jotka avoimella valtamerellä hyökkäsivät englantilaisia saattueita vastaan.
"Saksan Ilmavoimien täytyy kaikin käytettävissä olevin keinoin tuhota Englannin Ilmavoimat niin nopeasti kuin mahdollista," kuului käsky siihen aikaan. Joten tämä vaihtoehto kääntyi taisteluksi Englannista, jossa Saksa kärsi suuria tappioita, vaikka Saksan Ilmavoimat tulivat ulos tästä taistelusta "sekundäärisenä voittajana".
Siitä lähtien englantilaisilla pommikoneilla oli omat päivänsä ja he lensivät Saksan yllä tappaen naisia ja lapsia "ilman hansikkaita", aivan kuten Pääministeri Churchill oli rukoillut.
Hitlerin epäröinti "Merileijonan" ja "Barbarossan" välillä - ensimmäinen hänen suureellinen Germaaninen tuntemus, sekä mielenkiinnon puute valloittaa Länsi - ja jälkimmäinen, ei yhtään vähemmän tärkeä, mutta hänen nälkänsä saada maata Itästä, johon yhdistyi taistelu "ALI-IHMISIÄ" vastaan, joka hallitsi häntä Wienin ajoista - lopulta päihitettiin tämän jälkimmäisen toimesta, sillä: "Niin kauan kuin Stalin on elossa viisautensa ja huolenpitonsa kera, ei ole vaaraa. Mutta jos hän katoaa, silloin juutalaiset, jotka marssivat nyt toisessa vaunussa, siirtyvät ensimmäiseen vaunuun."
Näin tämä asia oli asettunut Hitlerin mieleen ja se johti häntä lähitulevaisuudessa. Jos hän hyökkää Englantiin, Hitler spekuloi, silloin Venäjä puukottaa häntä selkään. Jos hän hyökkää Venäjälle, Englanti palaa Manner-Eurooppaan. Joten päätös hyökätä Neuvostoliittoon oli "elämäni vaikein päätös", hän sanoi.
Siihen aikaan Hitlerin tyrmistykseksi, Rudolf Hess, "Führerin sijainen", ja uskollinen toveri, oli mennyt eteenpäin. Syntyneenä englantilais-juutalaisen äidin poikana, sekä englantilaisten kouluttamana Egyptissä, myöhemmin Toisen maailmansodan lentäjänä, hänellä oli hyvät yhteydet Englannin aristokraatteihin.
Jos kukaan, hän oli se joka voisi vakuuttaa Churchillin rauhanehdoista, erityisesti koska Churchillillä myös oli amerikkalais-juutalainen äiti ja hän oli kommunisminvastainen luihinsa asti. Maailman mittakaavassa tämä Hessin historiallinen rauhanlento Skotlantiin alkoi kirjeellä jonka oli kirjoittanut "Geopolitiikan" perustaja, Professori Haushofer.
Se oli osoitettu Hamiltonin Herttualle. Hess selitti tätä historiallista missiotaan adjutantti Karlheinz Pintschille tähän tapaan: "Kuten tiedät, olen yksi vanhimmista puoluetovereista ajatukset integroituneina Mein Kampfiin. Minä ajattelen että olet samaa mieltä kanssani jos sanon: Tunnen paremmin Adolf Hitlerin mielen kuin kukaan toinen hänen lähellään. Adolf Hitler haluaa vahvan Englannin, ja hän haluaa rauhan hänen kanssaan."
"Tämä on syy miksi hän ei halunnut hyökätä ENglantiin. Siihen aikaan me olisimme voineet tehdä sen helposti. Me olemme yrittäneet saada aikaan sopimuksen. Tällä hetkellä vihollisemme ei ole Lännessa."
"Se on Idässä. Siellä tämä vaara on. Ja sinne Führerin ajatukset ovat keskittyneet. Minä voin joutua tekemään pakkolaskun mereen. Minut voidaan ampua alas. Minut voidaan jopa surmata laskeutumisen jälkeen. Mutta jos minä onnistun, minun matkani palastaa miljoonia ihmisiä ja sen lisäksi - Saksan tulevaisuuden."
Stalin 5. toukokuuta 1941, viidensadan oppilaan edessä jotka olivat valmistuneet sotilas-akatemiasta, piti salaisen puheen, joka ei voinut pysyä salassa ja se täten savutti Hitlerin ja Hessin. Luultavasti he ottivat tämän puheen vakavasti sillä Stalin sanoi: "Jos se toimii (yritys siirtää aseistettua konfliktia Saksan kanssa syksyyn), silloin sota Saksaa vastaan väistämättä puhkeaa paremmissa olosuhteissa kuin nyt, sillä Puna-Armeija tulee olemaan paremmin koulutettu ja varustautunut." (79)
Viisi vuorokautta puheen jälkeen, synkkänä yönä 10. toukokuuta 1941, melkein 50-vuotias Rudolf Hess laskeutui laskuvarjolla erään maatilan lähistölle lähellä Dungavelia. Lentokone ME-110 murskaantui vuorille. Seuraavana aamuna, kun Herttua ilmestyi sairaalan vuoteen ääreen (Hess loukkasi jalkansa hypätessään), hän kuuli hiljaa lausutut sanat: "Olen lähettiläs ihmiskunnan puolesta. Führer ei halua tuhota Englantia. Hän haluaa lopettaa sodan."
Tehtävä epäonnistui. Churchill ei ollut halukas neuvottelemaan ja siitä lähtien, yli 30 vuoden ajan, Hess oli vankilassa. Sallittakoon vetää johtopäätös perustuen tähäb faktaan, että huolimatta näiden saksalaisten kollektiivisesta vastuusta, mitään pahaa ei tapahtunut Professori Haushoferille eikä Edustajan vaimolle. Päinvastoin - Hitlerin määräyksestä Rva. Ilse Hess sai ministerin eläkkeen, josta tuli sotavanki.
Tämän epäonnistuneen rauhan tunnustelun seurauksena saksalainen Lännen takapihan vartija ei vapautunut taakastaan. Tästä huolimatta, Saksan sotilaallinen voima laitettiin riviin itärintamalle "päihittämään Venäjä salamasodalla", jolle oli annettu nimi, "Syksyn Barbarossa". Dariuksen "Pohjoinen armeija" ja "Panssari-armeija" taistelivat Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Aamulla 13. lokakuuta, Venäjän Kommunistisen puolueen keskuskomitean sihteeri, Shcherbakov, kun jokainen oli jo kuullut Saksan Keskisen armeijakunnan tykkien jylyn, sanoi Puolueen kokouksessa Moskovassa: "Me emme halua sulkea silmiämme. Moskova on vaarassa."
Ja Eteläinen armeijakunta Kiovan taistelussa yksin otti 665,000 sotavankia, ja Marraskuussa armeija valloitti Harkovan kaupungin Neuvostoliiton "Ruhrin Laaksossa". Hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä Neuvostoliiton Ilmavoimat eliminoitiin totaalisesti. Venäläiset menettivät tuhansia tankkeja.
Ensimmäisten neljäntoista vuorokauden aikana yli miljoona venäläistä joutui saksalaisten vangiksi. Kahdentenatoista päivänä Kenraalikunnan johtaja, Kenraali Haider, huomautti päiväkirjassaan: "Ei olisi liioittelua jos sanoisin, että sotaretki Venäjää vastaan voitettaisiin neljäntoista päivän sisällä." (80)
Myös Churchill odotti Venäjän nopeaa luhistumista. Joten 28. syyskuuta 1941, hän kirjoitti suurlähettiläs Sir Stafford Crippsille, joka sillä välin oli evakuoitu Kuybysheviin: "Vaikean tilanteesi sekä Venäjän kurjuuden tähden minä ilmaisen syvimmän myötätuntoni. Mutta venäläisillä ei ole oikeutta syyttää meitä. He yksin päättivät kohtalostaan antamalla Hitlerin marssia Puolaan kuten sopimus Ribbentropin kanssa edellytti." (81)
Ja äkkiä talvi tuli sellaisten alhaisten lämpötilojen kanssa joita Venäjä koki kerran sadassa vuodessa. Ja tämä tapahtui monta viikkoa etuajassa. Saksalaisten tankkien moottorit, jotka olivat aiemmin kaivautuneet mutaan, nyt kieriskelivät automaatti-aseet jäätyneinä. 45 asteen pakkasessa, sotilaat pukivat ylleen ilman ristettä olevat talvitakkinsa; heillä ei ollut hansikkaita eikä huopasaappaita, niin että heidän käsiinsä ja jalkoihinsa tuli kylmänkyhmyjä. Monia kysymyksiä nousi esiin, että miksi talvivaatteiden varastot olivat riittämättömiä. Tultiin siihen pisteeseen että kotona naisten turkiksia kerättiin ja lähetettiin rintamalle.
Jännitteet olivat niin suuria että Valtakunnan juristi Loellke (sodan jälkeen hänestä tuli Poliittinen tuomari Hampurissa), antoi eräälle maitoauton kuljettajalle kuolemantuomion koska tämä oli hankkinut muutaman varastetun hansikkaan. Vastaus tähän kaiken kattavaan hämmennykseen oli yksinkertainen: Balkanin sotaretken viivästyminen Hitlerin ja Göringin toivoessa että "salamasota" Idässä päättyisi nopeasti, kuten oli tapahtunut aiempien sotaretkien kohdalla.
Kenraalikunta ja Vastavakoilu verrattuna saksalaisiin sotilaisiin, eivät olleet samoja kuin aiemmin. Poliittisen vehkeilyn ja valheellisten syytösten takia koskien prostiuutiota ja homoseksuaalisuutta, jotka Heydrich oli laatinut vuonna 1938, Armeijan Komentaja ja Sotaministeri, Marsalkka von Blomberg ja hänen alaisensa Eversti-Kenraali Fritsch, joka oli riidoissa Hitlerin kanssa, erotettiin viroistaan. Mutta Vastavakoilu ei kyennyt paljastamaan ajoissa rutinoitunutta kovan linjan kommunistia, Neuvostoliiton vakoojaa, Tri. Sorgea, joka usein nähtiin vieraana Saksan suurlähetystössä Tokiossa ja joka neuvoi Stalinia että ilman epäröintiä hän voi vetää kaksi miljoonaa sotilasta Itä-Siperiasta koska Japani ei hyökkää Venäjälle. Tämän seurauksena, ensimmäisinä päivinä joulukuuta 1941, Siperian joukot keskitettiin Moskovaan.
Tämä sinetöi Itäisen kampanjan kohtalon, sekä sodan.
Kolme Siperian armeijaa meni mukaan taisteluun Moskovasta. 5. joulukuuta, pukeutuneina lämpimiin talvivaatteisiin he hyökkäsivät, työntyivät länteen, ja 48 tunnissa saavuttivat kenraali Schaalin saksalaisen taisteluosaston päämajan. Myöhemmin hän muisteli: "Kuri alkoi heikentyä. Loikkarien määrä moninkertaistui ja jalan, ilman aseita tai komentajia, he kulkivat Länteen, vetäen vasikkaa käyden päässä tai kelkkaa jossa oli perunoita. Paniikki-mieliala nousi huoltojoukoissa, joita aiemmin oli käytetty ainoastaan sotilaalliseen etenemiseen. Ilman ehtoja, jäätyneinä ja mieltä vailla, jokainen vetäytyi."
Hitler, joka niinä päivinä joutui ajattelemaan Napoleonin vetäytymistä Moskovasta, pysyi rauhallisena. Kenraali Tri. Renudilc Toisen maailmansodan jälkeen kirjoitti: "Armeijan ylin komento oli huolissaan Itärintaman täydellisestä vetäytymisestä. Hitler kieltäytyi keskustelemasta tästä aiheesta kahdeksan tunnin ajan. Sitten hän kutsui porukkansa kokoon ja määräsi: 'Armeijan täytyy pitää asemansa ja perääntyä vain askel kerrallaan mutta taistellen.' Olen vakuuttunut muiden kanssa, jotka ottivat osaa kampanjaan, että Hitler pelasti armeijan täydelliseltä tuholta. Hän teki tämän päätöksen vastoin neuvonantajiensa ohjeita."
Asiat menivät huonompaan suuntaan näinä sodan tärkeinä päivinä. USA:n Presidentti, jota Hitler kutsui "pilkkaajaksi", "sodan lietsojaksi", "super-vintiöksi", löysi takaoven sodalle. Rooseveltin lupaus USA:n äideille 30.lokakuuta 1940 oli seuraavanlainen: "Olen jo sanonut ja sanon sen uudestaan ja uudestaan: Teidän poikanne eivät joudu mukaan ulkomaiseen sotaan!" Tämä oli jo kyseenalainen kun hänen sotalaivansa saattoivat englantilaisia saattueita, ja kun 11. syyskuuta 1941, hän ilmoitti että "USA:n laivasto suorittaa koeammuntoja Atlantin valtamerellä."
Samaan aikaan kun Siperian armeija tuhosi saksalaisia divisioonia Moskovassa, Roosevelt uhrasi Tyynenmeran laivaston niin että hän voisi mennä mukaan Toiseen maailmansotaan vastoin USA:n kansan tahtoa. Liittyen Pearl Harboriin Tyynellä Valtamerellä, Charles Callan Tansill kirjassaan The Back Door To The War kirjoitti: "Yhden minuutin aikana 154 japanilaista syöksypommittajaamatalalennossa satama-altaan yllä, pudotti pommeja ylpeän Amerikan Tyynenmeren laivaston päälle ja tuhosi koko USA:n Ilmavoimat Kauko-idässä."
"Kolmessa minuutissa, neljä taistelulaivaa upposi, viides vaurioitui pahasti ja kolme muuta lievemmin." (82)
USA:n Amiraali Kimmel, joka oli vastuussa Pearl Harborista, ei koskaan epäillyt Rooseveltin aikeita ja että hän olisi ollut vastuussa 3,000 merisotilaan kuolemasta siellä. Hän raportoi Rooseveltin lapsipuolelle, Eversti Curtis B. Dallille: "Tämän kaiken huipuksi, myöhäis-syksyllä 1941, hieman ennen iskua, USA:n Laivaston Depertmentti (Ministeriö) Washington D.C:ssä määräsi kolme minun lentotukialuksista pois. Yhden Wake-saarille (Guamin ja Midwayn puolivälissä), toisen Midway-saarille, ja kolmannen kotimaan vesille."
"Tähän tapaan minun tärkeimmät joukkoni olivat hajallaan ja 7. joulukuuta 1941, eivät olleet valmistautuneita puolustamaan laivastoa eivätkä suorittamaan vastahyökkäystä. Se mitä minä sanon seuraavaksi, hämmästyttää sinua vieläkin enemmän, rakas Eversti Dall. Myöhemmin minä sain selville että lähestyessään Pearl Harboria, japanilaiset sotilaat saivat erityisohjeet kääntyä takaisin omille vesilleen siinä tapauksessa että amerikkalaiset havaitsisivat heidän läsnäolonsa."
"Se mitä tapahtui seuraavaksi, selittää miksi tämä äärimmäisen tärkeä tieto, joka siepattiin ja avattiin englannin kielelle ja lähetettiin radiolla Washingtoniin, pidettiin tarkoituksella salassa Hawaijin komentajien toimesta." (83)
Tällä manifestaatiolla ja vihollisuuksilla 11. joulukuuta 1941, USA astui sotaan Japanin kanssa ja samalla kertaa myös Saksan kanssa, joka oli liitossa tämän kaukaisen saarivaltion kanssa. Tällä toimenpiteellä samanlainen liittouma oli luotu kuin tämä Ensimmäisen maailmansodan aikana, johon tulevat historioitsijat luultavasti viittaavat 1900-luvun "IDEOLOGIOIDEN KOLMEKYMMENTÄ VUOTISENA SOTANA".
Hitlerille oli varmaa että kun USA:n astui sotaan, kamppailuun joka kattoi koko maailman; se oli hävitty Saksan osalta. Hänen vakaumuksensa vahvistui Nürnbergissä Kenraali Jodlin toimesta, joka sodan aikana oli aina kosketuksissa Führeriin: "Kun talven 1941 katastrofi tapahtui, Hitler ei uskonut enää voittoon." Ennen joulua sinä vuonna kaksitoista maata julisti sodan Saksalle. Niiden joukossa Kiina, ja tähän vohollisten runsauteen pitäisi lisätä Rommelin Pohjois-Afrikan joukkojen tappio.
Lyhyen ajan sisällä englantilaiset valloittivat koko Kyrenaikan Libyassa. Sinä päivänä kun Amerikka astui sisään sotaan, Hitler perusteli Saksan Parlamentille tappiota Moskovassa seuraavaan tapaan: "Kuten kreikkalaiset karthagolaisia vastaan eivät ainoastaan puolustaneet Roomaa; kuten roomalaiset ja teutonit hunneja vastaan eivät ainoastaan puolustaneet länsimaita; kuten Saksan keisarit mongoleita vastaan eivät ainoastaan puolustaneet Saksaa; kuten espanjalaiset sankarit afrikaaneja (arabeja) vastaan eivät ainoastaan puolustaneet Espanjaa, vaan he kaikki puolustivat Eurooppaa, joten näin tekee Saksa myös tänään; ei puolusta vain itseään vaan koko Euroopan mannerta."
USA:n astumista sotaan Hitler selitti: "Rooseveltia tukee juutalaisten piiri, jotka Vanhan Testamentin ahneuden kautta haluavat nähdä USA:n instrumenttina, jota he voivat käyttää toisena PURIMINA eurooppalaisia kansoja vastaan, joista on tulossa yhä enemmän anti-semitistisiä. Mutta tämä mies tavoitteli myös heitä."
Hitlerille se oli "Galilean tavoite, vapauttaa oma maansa juutalaisten sorrolta." Hän ponnisteli ollakseen tämän Miehen kaltainen joka vaelteli ympäri Maata kaksituhatta vuotta sitten, ja kaksi vuorokautta hänen Parlamentissa pitämänsä puheen jälkeen, kun hän yhä pohti sotaponnistelujensa tappiota, uskoi päässeensä läpi kuten Uusi messias: "Kristus oli arjalainen. Mutta Apostoli Paavali käytti Hänen opetuksiaan mobilisoimaan 'alamaailma' sekä organisoimaan esi-bolshevismi. Jos Jumala on olemassa, silloin Hän ei antanut ainoastaan elämää, vaan myös tiedon. Ja minä johdan elämääni tiedolla jonka Jumalani on antanut minulle. Tämä voisi johtaa minua väärin, mutta siitä huolimatta kohtisuoraan ja ilman valheita." (84)
NSDAP:n joulujuhlissa Citizen's Brewery Cellarissa Münchenissa 18. joulukuuta 1926, Hitler esitteli itsensä Jumalan Pojan seuraajana: "Tämän Miehen syntymällä, jota juhlitaan jouluna, on suurin merkitys meille kansallissosialisteille. Kristus oli suurin johtohahmo taistelussa maailmanlaajuista juutalaista vihollista vastaan. Hänellä oli ylimmän taistelijan luonne joka on koskaan elänyt täällä Maan päällä. Minä saatan päätökseen Kristuksen työn jota Hän ei voinut saattaa loppuun."
Koska taistelu Berliinistä ei ollut vielä koittanut, Rosenberg yhä suunnitteli perustavansa Miehitettyjen Itäisten Territorioiden Valtakunnan Ministeriön, ja kun hän oli Nürnbergin vankilassa hän kirjoitti eroista hänen itsensä ja toverinsa Hitlerin välillä: "Oli merkittävää siinä mitä tämä Messias uskoi sen jälkeen kun hän oli palannut Landsbergin Linnoituksesta. Ja hänen uskomuksensa eskaloituivat vallankaappauksen jälkeen. Sodan lopussa näistä uskomuksista tuli noloja."
Rotututkijaa, Professori Hans F.K. Guenther teki yhteenvedon hänen harhailuistaan: "Hitleristä säteilee tietoisuus Itämaisesta voimasta. Tämä tietoisuus salli hänen suoriutua tasolla jota tuskin kukaan kykenee elämään."
Joten, Hitlerin hallitsema Eurooppaa, Jäämereltä Sisiliaan, Atlantilta Volgalle, tulisi olemaan vapaa juutalsisista. Myös Heydrich näki Führerissään Uuden Vapahtajan. Eikö hän ollut itse sekä Führer osin juutalaisia, aivan kuten Jeesus? Ja eivätkö nämä kaikki päihittäneet "JUUTALAISUUDEN SISÄLLÄÄN" taistelussa "kyykäärmeiden sikiöitä" vastaan?
Jo varhain Heydrichin uskonnollinen ja rodullinen mania purkautuivat kun eräässä keskustelussa Hans Bernd Giseviun kanssa hän väitti että lyhyen ajan sisällä Adolf Hitler tulee olemaan se joka Jeesus Kristus oli.
Heydrich, heti joulukuun 1941 katastrofin jälkeen, löytääkseen ratkaisun juutalaisongelmaan, kutsui konferenssin joka pidettiin Wannsee-nimisessä paikassa Berliinissä. Hitlerin mukaan tämä oli "eräs kaikkein tärkeimmistä kokoontumisista".
Hitlerille tästä hetkestä lähtien rintamalinjojen säilyttämisellä oli vain yksi tarkoitus: Täyttää Wannseen konferenssin lupaukset "Jumalan tarkoittamana tehtävänä".
Heydrich otti Einsatzgruppenin komentoonsa, ja kun hänet salamurhattiin Prahassa, Führer ja hänen ystävänsä puhuivat "Hävitystä Taistelusta". Kun Hitler lausui nämä sanat, hänen miehensä näkivät hänen itkevän. Suunnaton armottomuus ja murhanhimoiset teot juutalaisia vastaan oli tarkoitus jatkua.
Sodan jälkeen lukuisat saksalaiset kenraalit julistivat että sodan voittaminen Venäjää vastaan olisi ollut mahdollista ainoastaan jos heidän neuvojaan olisi noudatettu. Tämän teoksen kirjoittajalla on mielipide, että tappio sodassa Venäjää vastaan voidaan kenties johtaa Hitlerin brutaaliin tahdonvoimaan.
Wienissä, hän muuttui vihaajaksi ja todisteena tästä on se tosiasia että vielä kolmen vuoden ajan kykeni taistelemaan maallisia vihollisiaan vastaan. Porpaganda-ministeri Göbbels ja Mobilisaatio-ministeri Albert Speer, olivat kaikkein vaikutusvaltaisimpia avustajia tässä asiassa. Tri. Göbbels tuli aina esiin uusien riittävän vakuuttavien iskulauseiden kanssa kansaa varten. Pommitetuista tehtaista Speer kiskoi enemmän tankkeja, aseita, tykkejä, lentokoneita, tykinammuksia ja kranaatteja, ja jakoi niitä tuhottuja rautateitä pitkin ja siltojen yli rintamalinjoille. Hermann Göring, jota julkisuudessa kutsuttiin nimellä "Steward Hermann", oli tyytyväinen tällaiseen panettelevaan nimeen, ja eli onnellista elämää sodan keskellä.
Kun hänestä tuli Valtakunnan Marsalkka hän antoi Kansakunnalle lupauksen että koskaan enää vihollisen lentokone ei lentäisi Suuren Tasavallan taivaalla. Ja Heinrich Himmleriä, joka tuntien inhoa omista SS-keskitysleireistään, kutsuttiin nimellä "Valtakunnan Idiootti" SS-tankki-divisioonin rohkeiden miesten toimesta.
Uskoen luovansa Yhdistyneen Euroopan tämän Bolshevismia vastaan käydyn taistelun kautta, monet tuhannet vapaaehtoiset Skandinaviasta, Hollannista, Belgiasta, ja Ranskasta, liittyivät näihin saksalaisiin sotilaisiin Itärintamalla.
Jopa Espanja, Munoz Granden käskyjen alaisuudessa, joka oli myöhemmin maan toiseksi toiseksi ylin mies, lähetti noin 20,000 ihmistä Leningradin rintamalle. Lisäksi nämä SS-sotilaat taistelivat Balkanin niemimaalta tulleiden sotilaiden kanssa, heidän joukossaan rykmenttejä jotka koostuivat muslimeista saksalaisissa kenttä-inivormuissa fez päässään. Ilman suuria materiaalitoimituksia Yhdysvalloista ja Englannista, Murmanskiin Barentsinmeren kautta, sekä Vladivostokiin Kauko-idässä, ja myös Persian kautta etelässä, Puna-armeija olisi lyöty. Yhdysvallat jakoi aseita, ammuksia ja ruokaa, jotka kaikki maksettiin takaisin sodan jälkeen, sillä sota merkitsee myös bisnestä. Noin 15,000 lentokoneen, 13,000 tankin, 4,000 tykin ja yli 400,000 moottoriajoneuvon avulla, jotka oikeaan aikaan saapuivat Neuvostoliittoon, sekä elintarvikkeiden ja muiden tarvikkeiden avulla, Saksan eteneminen kesällä 1942 Stalingradiin ja Kaukasukselle kääntyi vertauskuvalliseksi: "Olkaa hyvä ja paluulippu Terveyskylpylään Kaukasukselle."
Ja marssivat sotilaat sanoivat: "Führer käskee, mutta lopputuloksesta me olemme vastuussa."
Saksan armeija tarvitsi jatkuvasti öljyä. Joten marssi Bakuun oli elintärkeää. "Jos minulla ei ole öljyä, minä lopetan sotimisen," näin Hitler perusteli päätöksiään.
Mutta kun Saksan tankit Bakun öljykentät, jokainen niistä oli sytytetty palamaan. Kaukasuksen vetäytyvään armeijaan liittyi miehiä, naisia ja lapsia useista kansakunnista. Heidän joukossaan oli kasakoita Kaukasukselta jotka taistelivat Saksan puolella. Koska he taistelivat käsi kädessä saksalaisten kanssa Stalinia vastaan, georgialaiset miehet Kaukasukselta eivät koskaan antaneet heille anteeksi tällaista petosta.
SOdan jälkeen suuri määrä tällaisia ihmisiä työnnettiin englantilaisten toimesta Itävallan Drau-jokeen ja loput, jos he eivät tehneet itsemurhaa, lähetettiin kuolemaan Neuvostoliittoon.
Kenraali Gehlenin löytyminen hänen työpöytänsä takaa "Idän Ulkomaisten Armeijoiden Toimistosta" sekä kaukana kumouksellisesta paikasta; ei koskaan johtanut selkeään kuvaan näistä vihollisista, eikä pettäjien paljastumiseen jotka olivat kaivautuneet Führerin päämajaan. Kiitos Gehlenin kirjan Service, saatiin selville että tämä mies uskoi aaveisiin.
Vuosia sen jälkeen kun oli virallisesti myönnetty että Martin Bormann oli kuollut, jonka vahvisti hänen ruumiinsa löytyminen, Gehlen oli "varma" että täydellisesti naamioitunut Hitlerin Ensimmäinen sihteeri ja neuvonantaja Bormann asuu Neuvostoliitossa.
Taistelu Kurskista kesällä, joka nähdään selvin luvuin, oli maailmanhistorian suurin taistelu. Tuhannet tankit etenivät molemmilta puolilla ja tuhannet lentokoneet odottivat nousua kentiltä. 500,000 junanvaunua täynnä sotamateriaalia olivat jo kulkeneet kolmen kuukauden ajan Venäjän sisäosista kohti Kurskia.
Joten offensiivi epäonnistui, mutta ei Puna-Armeijan voimakkaan vastarinnan takia, vaan koska ei saatu tietoa sen uudelleen sijoittumisesta. Saksalaiset tankit "Tigers" ja "Panthers" paloivat kuin soihdut ja iikon raskaiden taistelujen jälkeen taistelu päättyi. Stalingradin piirityksen tavoite oli eliminoida Neuvostoliiton asetuotannon keskus sekä leikata tärkeä Volga-joki USA:n sotamateriaalin kulkureittinä, kun ne virtasivat Kaspianmeren kautta Persiasta.
Elokuussa 1942, Kuudes Armeija Kenraali Pauluksen alaisuudessa saavutti Volgan rannat Stalingradissa. Kun Italian ja Romanian joukot Pauluksen sivuilla murtuivat, ja armeija oli piiritetty, Hitler antoi käskynsä ikään kuin hön yhä uskoisi hänen kaksi vuotta vanhaan kerskaamiseensa: "Siellä missä saksalainen sotilas seisoo, kukaan muu ei voi korvata häntä!"
Mutta Saksan armeija oli tuhoutunut ja noin 100,000 saksalaista sotavankia kuoli nälkään ja tauteihin samoin kuin miljoonat venäläiset vangit kuolivat Saksassa. Sodan ensimmäisten kuukausien aikana suuri määrä venäläisiä, samoin kuin ukrainalaisia, liittyi saksalaisiin, uskoen että paremmat ajat olisivat tulossa. Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Baltian maissa ihmiset tervehtivät tulevia saksalaisia sotilaita lämpimästi. Melkein jokaisessa Ukrainan kylässä, sekä teiden vierellä, seisoi naisia leivän, suolan ja maidon kanssa.
Sadat tuhannet heidän miehensä pyysivät aseita marssiakseen saksalaisten kanssa kommunismia vastaan. Neuvostoliiton Marsalkka Vlasovista tuli saksalaisten sotavanki.
Vähäksi aikaa hän muodosti venäläisen vapaaehtois-divisioonan valmiina taistelemaan saksalaisten puolella. Mutta kaikki meni pieleen Hitlerin rotupolitiikan tähden, jonka Rosenberg, hänen ministerinsä miehitetyssä idässä, oli luonut, sekä "KULTAISET FASAANIT", Natsi-Puolueen viranomaisina pukeutuneina ruskeisiin univormuihin, kuten saksalaiset sotilaat kutsuivat heitä.
Neuvostoliiton partisaanien sotilaalliset toimet, jotka ampuivat saksalaisia sotilaita yhä enenevässä määrin metsien laitamilla; jotka päivien ja viikkojen ajan laittoivat kokonaisia rautateitä epäkuntoon; jotka räjäyttelivät Kenraaleita ja Puolueen viranomaisia heidän päämajoissaan; näitä suorittivat "ALI-IHMISET" jotka "kultaisten fasaanien" opetus oli luonut. Saksalaiset sotilaat eivät kiinnittäneet paljonkaan huomiota tällaisiin käsittämättömiin opetuksiin eivätkä koskaa totelleet heidän omien "Ruskeiden Komissaarien" määräyksiä ampua Punaiset Komissaarit, vaikka he olisivat olleet juutalaisia, taistelukentällä. Kiitos 1930-luvun laajan byrokratian hävittämisen myötä, taloudellinen kehitys Saksassa oli mahdollista.
Tämän uuden tilanteen johdosta, saksalaiset sotilaat maksoivat verellä uuden byrokratian muodostumisesta.
Tämä uusi byrokratia toi työläisiä SAksaan pakolla; kun se olisi oinut voittaa heitä sadoin tuhansin vapaaehtoisesti. Poikkeukset olivat harvinaisia, kuten Joachim Nehringin tapaus; joka oli Galitsian Piirikunnan viranomainen.
Vuonna 1950 Puheenjohtaja Mosich denazifikaatio-tuomioistuimesta Münchenissä kuulusteli häntä: "Kun sinä, toimit humaanisti Ukrainan kansan suhteen vastoin NS-hallituksen tavanomaista käytöstä, varmasti sinä et tehnyt näin omasta hyvyydestäsi. Ajattelitko siihen aikaan että herkillä diileillä näiden ihmisten kanssa saattaisi olla paljon helpompi saavuttaa Kansallissosialistinen päämäärä?"
Koska tämä uskollinen kansallissosialisti uskoi selkeään ajatukseen, hän suojeli juutalaisia Einsatzkommandosin käskyiltä. Hän vastasi: "Tietysti, koko sodan ajan minua hallitsi ajatus auttaa Suurta Valtakuntaa voittamaan, siellä missä minä vain pystyin. Silminnäkijöiden todistukset osoittavat, että minä tein tämän humaanisuuden mukaisesti." (85)
Kuudennen Armeijan tuhoutumisen jälkeen Stalingradissa (helmikuu 1943), saksalaiset joukot Pohjois-Afrikassa myös eliminoitiin eturintamalta. Pian tämän jälkeen seurasi Liittoutuneiden onnistunut laskeutuminen Italiaan ja Italian vetäytyminen liitosta Saksan kanssa.
Ja koko vuoden 1943, Puna-Armeija marssi kohti Länttä. Se valtasi Kubanin sillanpääaseman ja Donetskin, seuraavaksi Ukrainan ja Kiovan.
Vuoden 1944 alussa Leningradista, joka ei ollut koskaan täysin piiritetty, noin miljoona Neuvostoliiton sotilasta tekivät vastahyökkäyksen ja kahdeksankymmenen minuutin aikana runputuli murskasi täydellisesti saksalaisten juoksuhaudat ja bunkkerit etulinjassa. Edes Verdunissa Ensimmäisen maailmansodan aikana sotilaat eivät olleet kokeneet tällaista kiivasta hyökkäystä.
Loput Saksan divisiooneista jatkoivat itsensä puolustamista Viron rajalla. Keskinen Armeijakunta siirtyi Pohjoiselle rajalle, Pripetin suolle.
Etelässä Venäläiset saavuttivat pian Romanian ja Czekkoslovakian rajan.
Yöllä 6. kesäkuuta 1944, vihamieliset laskuvarjosotilaat laskeutuivat kello kaksi aamuyöllä, ranskalaisen Orne-joen itäpuolelle. Englantilaisista ja amerikkalaisista sotalaivoista sekä kuljetusveneistä, jotka oli ankkuroitu Bay de la Seineen aamunkoitteessa, raskaan tykistökeskityksen sekä lentopommitusten jälkeen, 18,000 sotilasta astui maihin perustaakseen sillanpääaseman. Sinä päivänä Hitler Berchtesgadenin huvilassaan nukkui kuin tukki keskipäivään asti.
Hyökkäys mantereelle, jota Stalin oli vaatinut viimeiset kolme vuotta oli alkanut. Hitlerille se oli "Toinen Rintama" jonka olivat avanneet "Germaaniset Veljet" - Englantilaiset.
Pian yhdistyneet Anglo-Amerikkalaiset joukot laskeutuivat Välimeren rannikolle Eteläiseen Ranskaan, joka oli aiemmin ollut saksalaisten joukkojen miehittämä. Everstistä tavalliseen sotamieheen, kaikki tiesivät että sota oli hävitty.
20. heinäkuuta 1944, Hitlerin Itä-Preussin päämajassa, Eversti von Stauffenberg asetti salkun jossa oli pommi Hitlerin viereen, karttapöydän alle ja käveli pois. Stauffenbergin pommi surmasi ja haavoitti useita hänen tovereitaan, jotka olivat, kuten hän itse, Hitlerin vastustajia.
Mutta Ylipäällikkö Hitler pääsi pois tästä onnettomuudesta lähes vahingoittumatta. Tämä epäonnistunut yritys teki hänestä halveksittavan. "Nämä vallankumoukselliset, nämä petturit ovat arvottomia minulle," Hitler kertoi palvelijalleen Lingelle. "He eivät ole edes kapinallisia. Jos Stauffenberg olisi ottanut aseen ja ampunut minua, silloin hän olisi ollut mies. Se mitä hän teki, oli pelkurimaista!"
Rojun keskellä, Hitlerin vermuus että hän oli Jumalan valitsema säilyi. Istuen laatikon päällä, Hitler ajatteli: "Analysoimalla mitä täällä oli juuri tapahtunut minä teen johtopäätöksen, että koska pelastuin niin hämmästyttävällä tavalla, mitään tuhoisampaa ei enää tapahdu minulle. Enemmän kuin koskaan olen vakuuttunut että se olen MINÄ, jonka on määrä saattaa MINUN suuri työ onnelliseen päätökseen."
Sota jatkui ja viimeisten yhdeksän kuukauden aikana se vaati aivan yhtä paljon uhreja kuin aiempien 59 kuukauden aikana.
Keskinen armeijakunta hajosi ja venäläiset olivat innostuneita siitä että tämä Saksan tappio oli pahempi kuin Stalingradissa. 25 divisioonaa menetettiin ja kymmeniä saksalaisia kenraaleita joutui vangiksi. Sanottiin että pian sen jälkeen heistä tuli vastarintataistelijoita jotka saksalaisten kommunistien antamien ohjeiden mukaan toimivat "Vapaan Saksan Kansalliskomitean suojeluksessa".
Elokuussa 1944, Puna-Armeija pysäytti hyökkäyksen Itä-Preussissa Saksan Valtakunnan rajalla, ja Länsi-Liittouma saavutti Reinin. Silloin tuli selväksi miehille kuten Göbbels, Speer ja Himmler että sota oli hävitty.
Göbbelsille, taas kerran vanhoista sosialistisista taistelun ajoista, palasi hänen egoonsa. "Nyt riittää. Nyt meidän täytyy nähdä kuinka päästä eroon tästä sotkusta järkevään tapaan. Minulla on tapana ajatella yhä enemmän ja enemmän että me voimme tehdä sopimuksen Venäjän kanssa, mutta emme Churchillin koska hän on sokea vihaaja. Tämä on osoitettu hänen puheidensa perusteella jotka sisälsivät mitä ilmeimpiä ja kyynisempiä loukkauksia meitä kohtaan."
"Stalin, kuitenkin, itse asiassa, on realistinen poliitikko."
Göbbels, jolle "Totaalisen Sodan" johto määrättiin Berliinin Sport Palacessa, oli saanut selville että enintään joka kymmenes saksalainen sotilas taisteli. Yhä vähemmän sotilaita oli etulinjoissa. Sotilaiden kutistuva lukumäärä on yhä enemmän esillä puhuttaessa kokonaistilanteesta kuin "univormuun pukeutuminen". Ja Göbbels vaikeroi: "Me menetämme pääpointin - yksinkertaisuuden ja johdonmukaisuuden lakeja antavan ja lakeja toteuttavien haarojen välillä."
"Perustuslain sijaan, meillä on suuri määrä säädöksiä, komentoja Führeriltä ja määräyksiä, jotka ovat usein ristiriidassa toistensa kanssa tai jopa kumoavat toisensa. Niiden ymmärtämiseksi, tarvitaan suuri määrä viisautta." (86)
Varustautumis-Ministeri, Speer, joka nälkäisten ja ikääntyvien saksalaisten työläisten sekä pakkotyöläisten avulla, yhä onnistui tuottamaan raunioituneissa tehtaissa tankkeja ja hävittäjiä yhä kasvavassa määrin, ei halunnut toteuttaa omaa ajatustaan päästää myrkkykaasua Führerin bunkkeriin. Ja Heinrich Himmler joka oli konservatiivista sukua, joka itse asiassa oli poliisijärjestelmän hallitsija, yritti päästä sopimukseen Länsivaltojan kanssa.
Mutta hän ei suostunut menemään mukaan SS-kenraali Schellenbergin, Ulkomaan tiedustelun päällikön pyrkimyksiin, joka neuvotteli jo juutalaisten kanssa Sveitsissä, ja joka jatkuvasti painosti Himmleriä "hedelmällisempiin tekoihin", kuten että mitä tapahtuu siinä tapauksessa että Armeijan Ylipäällikkö Adolf Hitler kukistettaisiin tai surmattaisiin, tai että puhkeaa sisällissota.
Tämä oli opposition nähtävillä oleva ongelma, joka ei kyennyt toimimaan, Romanialaiset, suomalaiset, bulgarialaiset ja unkarilaiset, jotka olivat muodostaneet liiton Saksan kanssa hylkäsivät sen. Vielä pahempaa: vain muutama vuorokausi sen jälkeen kun he olivat antautuneet Puna-Armeijalle, he muodostivat uusia hallituksia ja julistivat sodan Saksalle.
Balkanin maissa, hämmennys lähti lapasesta. samalla kun suomalaiset sotilaat lämpimin elkein ja surullisin katsein näyttivät saksalaisille sotilaille tien joka vei heidän kotimaahansa.
Liittoutuneiden kahdelle väärälle päätökselle pitäisi antaa ansio siitä, että vaikka Saksan sotilaat, työläiset ja naiset olivat väsyneitä sotaan, he alkoivat taas uskoa Führeriin ja hänen lupaukseensa voitosta "Ihmeaseen" (atomipommi) avulla.
Ensimmäiseen päätökseen kuului salainen käsky joka annettiin Englantilaisen pommituslaivueen Kenraali Harrisille, samalle Harrisille jonka kanssa Englannin Kuningatar sodan jälkeen ei halunnut avioitua. Tämä määräys oli oikeutettu: "Pommitustenne tärkein tavoite on murtaa vihollisen korkea moraali."
Mutta määräys sekä taktiikka "tapetoida pommeilla" työläisten alueet loi vastavaikutuksen. Se lietsoi uuden vastarinta-aallon koko saksalaiseen kansakuntaan yhdessä sotilaiden kanssa.
Toinen päätös, vuonna 1943, jota Presidentti Roosevelt taivutteli Casablancan Konferenssissa, vaati Saksaa "antautumaan ehdoitta". Tämä vaatimus sai melkein jokaisen saksalaisen uskomaan, että Saksan Valtakunta on ainoa vihollinen, mutta ei Kansallissosialismi. Viimeinen saksalainen protesti tapahtui joulukuussa 1944, kun Ardenneilla kolme Saksan armeijaa ryntäsi amerikkalaisten linjojen yli ja 10,000 amerikkalaista sotilasta nosti kätensä. Liittoutuneiden johto Brysselissä ja Pariisissa teki valmisteluja evakuointia varten.
Mutta sitten pula polttoaineesta sai innokkaan hyökkäyksen loppumaan. Saksalaiset tankit juuttuivat kiinni eivätkä lentokoneet voineet nousta ilmaan.
Liittoutuneiden ihailija, Liddell Hart, huomautti tästä kirjoittaessaan Joulukuun taisteluista: "Konsepti, päätös, sekä strateginen suunnitelma olivat osa Hitlerin henkistä pakkomiellettä. Se oli loistokas ajatus ja olisi voinut johtaa suureen menestykseen jos hänellä olisi ollut tarpeeksi joukkoja ja kalustoa varastossa."
Britannian pääministeri Churchillilla oli samanlaisia ajatuksia, ja tammikuussa 1945 hän sähkötti Stalinille. "Tämä taistelu Lännessä on hyvin vaikea Ja minä hetkenä tahansa ylin johto saattaisi vaatia vakavaa päätöstä. Minä arvostaisin sitä, joa antaisit minun tietää, jos tammikuussa me voisimme laskea suuremman venäläisen offensiivin varaan Vistula-joella Puolassa tai jossakin muualla. Minä pidän tätä asiaa hyvin tärkeänä."
Stalin ei odottanut kolmea vuotta tämän offensiivin kanssa kuten Churchill teki aiemmin, vaan yhden viikon.
12. tammikuuta 1945, Puna-Armeija Itämereltä alas Unkarin rajalle astui sisään viimeiseen äreään hyökkäykseen, joka päättyi kolme kuukautta myöhemmin Berliinissä. Se ei ollut todellista sotaa. Nuoret saksalaiset sotilaat vuosivat verta kuolemaansa; heitä tapettiin venäisissä metsissä ja pelloilla. Venäläiset ryntäsivät päin huonosti koulutettuja, 15-vuotiaita poikia ja 60-vuotiaita miehiä, jotka Tri. Göbbels kutsui taisteluun.
Noin kaksi miljoonaa saksalaista ikääntynyttä mistä, naista ja lasta pakeni Saksan itäisistä osista Länteen. He jauhautuivat enäläisten tankkien telaketjujen alle, musrkautuivat tiellä tykinammusten, lentokoneiden pommien, tai etenemien armeijoiden kranaattien alle, tai hukkuivat jokiin tai Itämerelle. Kauhua Itä-Preussissa, esimerkiksi, lietsoi juutalaisen Stalinin ihailijan, Ilja Ehrenburgin runo, joka sodan jälkeen sanoutui siitä irti: "Tappakaa, tappakaa, Puna-Armeijan soturit. Tappakaa! Tappakaa saksalaiset lapset äitinsä kohtuun!"
Tämän kirjan kirjoittaja, helmikuussa 1945, oli haavoittunut Itä-Preussissa ja joutui vemäläisten käsiin. Hän kysyi eräältä neuvostoliittolaiselta kenraalilta joka oli aasialainen, noin 30-vuotias, päivällisellä: "Kuinka tämä kaikki saattoi olla Mahdollista?" Kenraali vastasi: "Sinä ymmärrät, jokaisessa armeijassa on tietty määrä rikollisia. Ainoastaan ne jotka saavat luvan tehdä mitä ikinä haluavat matkalaan mihin tahansa kylään, kaupunkiin, jne. etsivät innokkaasti uhreja."
"Toiset, jotka seuraavat takana; heillä on paremmat tavat ja toivovat saavansa elää elämäänsä rauhassa. Pian me olemme Berliinissä."
Neuvostoliiton Marsaklla Sokolowskij selitti rikollisiaan selkeämmin: "Meidän sotilaamme tunsivat tiettyä tyydytystä kun he saivat tilaisuuden näyttää 'sen' Jalojen Kansakuntien naisille. Ja sitäpaitsi, ei ole totta että kaikki saksalaiset naiset ovat neitsyitä." (87)
Murhat ja raiskaukset loppuiat G.F. Alexandrovin toimesta, Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen Keskuskomitean pääideologin, jonka essee ilmestyi Puolueen lehdessä, Pravdassa otsikolla: "Toveri Ehrenburg yksinkertaistaa liian paljon".
Amerikkalaiset halusivat myös näyttää mitä he voivat tehdä. Joten helmikuussa 1945 he pommittivat Dresdenin kaupunkia, joka oli täynnä pakolaisia ja haavoittuneita. Pommituksen tekivät heidän "Lentävät Linnoitukset".
Ensimmäinen aalto muutti tämän taidekaupungin tulimereksi. Toinen ja kolmas aalto hillitsivät liekkejä räjähtävien pommien ja ilmamiinojan avulla. Lopulta, mukana seuranneet taistelukoneet ampuivat naisia ja lapsia konetuliaseila, jotka yrittivät pelastaa itsensä Elbe-joella.
Varovainen arvio on, dokumentoituna, että neljännesmiljoona ihmistä kuoli. Saman vuoden maaliskuussa, Läntinen Liittouma ylitti Rein-joen. Huhtikuussa Puna-Armeija astui Wieniin ja kohtasi siellä amerikkalaiset joukot, valkoiset, keltaiset ja ruskeat, kaikki yhteen sekoittuneina.
25. huhtikuuta, Torgaussa, Elbe-joella, amerikkalaiset ja venäläiset joukot yhdistyivät monien valokuvaajien ollessa paikalla, ja kolme vuorokautta myöhemmin Italiassa saksalaiset kenraalit allekirjoittivat tulitauon.
7. toukokuuta 1945, Reimsissä, Ranskassa, Saksan Armeija antautui ehdoitta amerikkalaiselle kenraalille Eisenhowerille, ja 8. toukokuuta, venäläisen Marsalkka Zhukovin edessä Berliinissä. Ja voittajat päättivät jakaa Suuren Saksan valtakunnan.
Viikko ennen ilman ehtoja tapahtunutta antautumista, Valtakunnan Kanslian raunioissa, Adolf Hitler, joka, Morellin myrkkyjen ja soditun sodan ansiosta, yli 50-vuotiaana, lopulta otti aseen käteensä.
Mutta ensin, muutamaa tuntia aiemmin, hän antoi viimeisen poliittisen tahtonsa: "Minua velvoittan että Kansakunnan Johtajat ja sen seuraajat noudattavat tiukasti rodullisia lakeja sekä vastarintaa sydämensä pohjasta kaikkien maailman ihmisten myrkyttäjiä vastaan, Kansainvälistä Juutalaisuutta."
Saksan armeijan voimaa heikensi tankkihyökkäys Leningradin palavaan kaupunkiin vuonna 1941, ja saman vuoden joulukuussa syvässä lumessa olleen Moskovan edustalla vastustajanaan kolme Siperian Armeijaa jotka tekivät vastahyökkäyksen. Samaan aikaan Yhdysvallat astui sotaan ja sen myötä Hitler tiesi että sota oli hävitty.
Kun Hitler ymmärsi että se oli hävitty, vuoden 1942 alussa, hän kutsui koolle Wannsee Conferencen jonka tehtävänä oli antaa "Lopullinen ratkaisu juutalaiskysymykseen". Ja silti kolmen ja puolen vuoden ajan hän piti saksalaiset miehet ja naiset taistelukentillä koska hänen messiaaniset illuusionsa kehottivat häntä "Herran työhön".