LUKU 10: Kaikki sujuu jouhevasti

Diktatuurin peruspiirre on, että se tekee tämään sen mikä oli tuomittu eilen, eikä se tee huomenna sitä minkä se lupasi toissapäivänä. Ainoastaan voitto merkitsee. Jos kaaos on uhka demokratialle, silloin illuusio ja usko messianismiin ovat uhka kaikille viisaille ja mielivaltaisille hallitsijoille.

Tähän päivään saakka ihmiset eivät ole luoneet hallitusmuotoa joka kestäisi ikuisesti. Hitler, saatuaan yksityisopetusta eräältä konservatiiviselta toimittajalta liittyen talouteen, Hra. Funkilta (josta tuli pian talousministeri); hän ei edelleenkään ymmärtänyt mitään talouspolitiikasta. Joten hänen menestyksensä hallitsemisessa vaikuttaa käsittämättömältä. Kenties tämä tapahtui siksi että hän jätti talouden ekonomistien hoitoon ja lähetti suuret määrät virkamiehiä (jotka tunnetaan kaiken edistyksen esteinä) eläkkeelle. Myös, eliminoimalla kastijärjestelmän jäänteet hän salli ihmisten toimia selektiivisesti ja täydellä auktoriteetilla kuten Darwinin teoria julistaa: "Soveltuvin menestyy."

Yritysten tai tavaratalojen sosialisointiin, kuten Puolueen ohjelma edellytti, ei ryhdytty. Kolmannes kansakunnasta, joka oli tottunut elämään korvauksilla, oli työskennellyt pitkään ennen kuin mobolisaatio ja pakollinen sotilaspalvelus luotiin.

"Miljardien työtuntien valuminen hukkaan, on järjettömyyttä ja rikollista," Hitler selitti, kun maaliskuussa 1933, hän voitti 441 paikkaa Parlamentissa, mikä antoi hänelle rajoittamattoman vallan. Kaivettuaan lapiolla ensimmäisen kerran maata, ja lopetti tämän seremonian iskulauseella: "Ryhdytään hommiin". Pian tämän jälkeen "Führerin kadut" ja "Valtakunnan Moottoritiet" halkoivat Saksan maata.

Volkswagenin tehtaita rekennettiin nurmikoille ja pelloille, joita työläiset auttoivat ostamalla velkakirjoja sekä säästämällä tuhansia markkoja ostaakseen auton.

Työpalveluksesta tuli velvollisuus molemmille sukupuolille, ja jokaiselle rehelliselle kansallissosialistille sosialistisen ajattelun ydin. Kuivatetuille maille perustettiin kyliä ja kastelluilla hiekkamailla kasvoi ohra. Jos saksalaisilta olisi silloin kysytty maasta Idässä, hän olisi hiljaa taputtanut otsaansa sormella. Ihmiset halusivat työtä ja leipää, eivätkä he olleet millään muotoa nationalistisempia kuin ranskalaiset tai venäläiset.

Kaikkein vaikuttavimmat näytelmät esitettiin Valtakunnan Puoluepäivillä Nürnbergissä. Erään sellaisen aikana Valtakunnan työpalveluksessa olevat miehet marssivat Zeppelin-kentälle, rintekehät ruskettuneina ja paljaina, ja lapiot olkapäillään; ja ne heijastivat auringon valon tuhatkertaisena. Eräs miehistä kysyi äänekkäästi: "Mistä te tulette, toverit?" Vastaus oli: "Itämeren rannikolta!" Ja taas kerran tuli vastauksia samaan kysymykseen: "Baijerin vuorilta!", "Ermslandista!", "Mustasta Metsästä!", ja lopulta yksi yhteinen monien äänten kuoro ukkosen lailla jyrisi kentältä: "Saksasta!!" Kysyjä tuli paikalle uudestaan ja spektaakkeli jatkoi: "Keitä te olette, toverit?" Ja he vastasivat: "Työläisiä!", "Maanviljelijöitä!", "Taiteilijoita!", "Teknikkoja!" Ja sitten taas jyrisi tuhannen nuoren miehen kurkusta: "Saksa!!"

Nämä olivat miehiä, jotka muutama vuosi aiemmin näkivät nälkäisten ihmisten kuljeskelevan välinpitämättöminä kadunkulmassa tai istumassa puiston penkeillä, ja jotka muutama vuosi myöhemmin marssisivat Euroopan halki saatuaan viestin että sota oli laitettu heidän ylleen.

Ja Hitler sanoi heille: "Saksan kansa ei kaipaa mitään muuta kuin tasa-arvoa. Jos maailma päättää, että kaikki aseet romutetaan viimeiseen konekivääriin, me suostumme tällaiseen sopimukseen. Jos maailma päättää että tietyt aseet tulee tuhota, silloin me teemme sen ensin."

Mutta maailma ei päättänyt mitään tämän kaltaista ja Saksan valtakunnassa kaksi vuotta myöhemmin kun tällaiset puheet oli pidetty, pakollinen sotilaspalvelus luotiin kuten se oli jo olemassa naapurimaissa. Koska vuonna 1935, Saksan Valtakunnan armeija oli yhä heikompi kuin Belgiassa, julkinen vastustus aseistukseen, jonka Versaillesin Sopimus kielsi, oli vieläkin heikompaa.

Vuonna 1934, aivan Uuden Valtakunnan alussa, eräs hyökkäämättömyys-sopimus laadittiin Hitlerin ja Puolan pääministerin, Marsalkka Jozef Pilsudskin välillä. Lisäksi, allekirjoitettiin Konkordaatti Katolisen Kirkon kanssa, joka Saksassa laajalle levinneen julkisen mielipiteen takia, oli antanut Vatikaanille liian monia etuoikeuksia. Yhdeksän kuukautta myöhemmin, sen jälkeen kun asepalvelus kesällä 1935 oli perustettu, Laivastosopimus Ison Britannian ja Valtakunnan välillä seurasi. Se rajoitti Saksan laivaston koon 35 prosenttiin Englannin laivastosta. Tämä sopimus Pohjoisen "veljellisten ihmisten" välillä oli "onnellisin päivä Hitlerin elämässä", ja kuka ikinä näki onnen kyyneleitä hänen silmissään joutui uskomaan siihen.

Kun Saksan joukot useita kuukausia myöhemmin marssivat Reininmaahan ja julistivat sen itsenäisyyttä, Euroopan valtiot ilmaisivat ainoastaan heidän syvää ymmärrystään. Vuoteen 1938 saakka, Saksan Valtakunnan aseisiin käyttämä rahamäärä ei ollut suurempi kuin Ranskassa, joka Ensimmäisen maailmansodan lopusta, oli laittanut armeijansa taisteluvalmiuteen.

Näinä vuosina Hitler salli kansanäänestykset, niin että 90 prosenttia kansasta kykeni hyväksymään hänen politiikkansa. Lisäksi, ympäri maailman hän nautti miltei täydellistä ihailua. Näennäisen muodon vuoksi, Presidentti Hindenburgin kuoleman jälkeen, hän oli "Führer sekä Saksan Valtakunnan kansleri".

Vuonna 1938, Churchill lähetti Adolf Hitlerille tämän avoimen kirjeen: "Jos Englanti työnnettäisiin kansalliseen kurjuuteen, jota voitaisiin verrata Saksan kurjuuteen vuonna 1918, silloin minä pyytäisin Jumalaa lähettämään meille Miehen jolla on samanlainen Tahdonvoima ja Mielenlaatu kuin sinulla." (56)

Sir Neville Henderson, Britannian suurlähettiläs Berliinissä lisäsi: "Jokaisen valtion pitäisi olla onnellinen kun sillä on tällainen Johtaja joka, riippumatta siitä kuinka hän aloitti, on äärettömästi vapauttanut Kansakuntansa luovaa voimaa ja jättänyt sen kansalaistensa hyödyksi."

Englantilainen Daily Mail kirjoitti: "Usko saa ihmeet toteutumaan. Saksalaiset löysivät itsestään aitoa uskoa omiin tekoihinsa. Tällainen muutos on kansan ydin, ja se heijastaa heidän sisäistä aplituudia joka vaikuttaa kansakunnan ulkopolitiikan hyväksymiseen. Kyllä, tällaista kansan asenteen muutosta ihmiskunnan historiassa ei ole koskaan tapahtunut näin lyhyessä ajassa."

Ja Britannian entinen pääministteri, Sir Lloyd George, ilmaisi tunteensa Daily Expressissa tähän tapaan: "Se ei ole Saksa ensimmäiset kymmenen vuotta sodan jälkeen. Se oli murtunut, masentunut ja taipunut alas huolen ja kyvyttömyyden seurauksena. Nyt Saksa on saanut takaisin luottamuksen itseensä ja kulkee täydellä toivolla kohti tulevaisuutta. Se on täynnä päättäväisyyttä hallita itseään ilman minkäänlaista ulkomaisen vaikutusvallan väliintuloa. Sillä ensimmäistä kertaa sodan päättymisen jälkeen, yleinen turvallisuuden tunne vallitsee. Ihmiset ovat onnellisempia, ja niin on myös Saksa."

Tällaisessa ilmapiirissä "Saksan Veteraalien Liitto" vieraili entisten vihollistensa luona Ranskassa ja toisinpäin.

"Hitler-Nuoret" ja "Nuoret Ranskalaiset" vierailivat toistensa lomanviettopaikoissa. Berliinin vuoden 1936 Olympialaisten aikaan, Ranskan joukkue marssi Hitlerin edessä ylös kohotetuin käsin ja sitä juhlittiin kuin ei ketään aiemmin sadantuhannen ihmisen voimin. Kun keväällä 1938, Saksan joukot marssivat Itävaltaan rikkoen Versaillesin Sopimusta, Valtakunnan sotilaita tervehdittiin kukilla.

Alppien syvistä laaksoista, talonpojat saapuivat tervehtimään heitä. Koko maa koki uskomatonta innostusta.

Kun tämä mies, joka pakeni Wienistä 25 vuotta aiemmin, ilmestyi sinne, ja "Wienin Hofburgin" parvekkeelta ilmoitti sadoille tuhansille ihmisille: "Tällä hetkellä ja tällä elämäni suurimmalla hetkellä, minä Führerinä ja Saksan Valtakunnan Kanslerina, juhlallisesti rukoilen saksalaisia, että tämä historiallinen liitto Itävallan kotimaani ja Saksan kanssa on nyt toteutettu ja se on peruuttamaton toimi."

Syksyllä 1938, Saksan armeija marssi Sudeettimaahan, ja niin kolme ja puoli miljoonaa saksalaista jotka asuivat Tsekkoslovakian rajaseudulla liittyivät myös Saksan Valtakuntaan. Godesbergin Hotel Dreesenissa, jonka omisti sotatoveri Dreesen, Hitler ja Britannian pääministeri Chamberlain sopivat Saksan kansan suvereeneista oikeuksista. Ranskan pääministeri Daladier, sekä Italian Mussolini, eivät vastustaneet.

"Münchenin Sopimus", 29. syyskuuta 1938, antoi toivoa Chamberlainille, joka palattuaan Lontooseen sanoi että rauha tällä vuosisadalla on turvattu. Puola ja Unkari, kaikkien mukana olleiden osapuolten hyväksynnän kera, myös luovuttivat raja-alueitaan joissa, Czechoslovakian hallinnan alla, asui heidän kansallisuutensa ihmisiä ja kulttuuria kahdenkymmenen vuoden ajan.

Kesällä 1933, Hans Frank, pitkään tunnustettu lakimies, erityisten olosuhteiden alla, raportoi hänelle Berghofiin, lähellä Berchtesgadenia, minne Hitler perusti päämajansa oltuaan muutaman kuukauden Valtakunnan Kanslerina: "Minä toivon," Hitler aloitti ilman epäröintiä, "että kaikki sopimukset liittyen juutalaiskysymykseen pitäisi ankkuroida lakiin, niin että ulkomailla ja Kansainvälisellä Juutalaisuudella ei ole minkäänlaista tekosyytä tehdä minkäänlaisia hirmutekoja."

"Tuli tietooni, että sinun juutalainen isäsi on potkittu pois lakimiehen asemasta koska hän oli kavaltanut asiakkaansa rahoja. Pointti on että häntä ei potkittu pois meidän toimestamme, sillä tämä tapahtui monta vuotta sitten."

"Joten olen samaa mieltä, rakas puoluetoveri Frank, että tunnustukseksi saavutuksistasi sinun isäsi maine pitäisi palauttaa. Mutta, sinun omien havaintojesi perusteella, sinä tiedät kuinka tärkeää on meille vapauttaa itsemme tästä juutalaisesta taakasta lähettämällä nämä ihmiset takaisin sinne mistä he tulivat - aavikolle. Sinun on täytynyt lukea minun perusteluni, jotka minä esitin Harzburgin Konferenssissa vuonna 1931 kirjailija Hans Grimmin edessä."

"Hän popularisoi sitä laajalti. Siihen aikaan minä sanoin: 'Kun me otamme vallan, me teemme parhaamme juutalaisten eteen niin että heillä olisi oma Valtionsa. Näin se tulee olemaan. En halua ajatella differentiaatiota, jonka propagandisti Göbbels tekee Läntisten kapitalististen juutalaisten ja Itäisten bolshevikki-juutalaisten välille vaikka, tietysti, me kaikki teemme tällaisen eron. Propagandan on oltava yksinkertaista, muuten ihmiset eivät ymmärrä meitä.'"

Hitler nousi ja käveli hallin läpi pitkin askelein. "Minun rakas Frank," hän jatkoi. Mahdollisuus että olen neljännes-juutalainen ei ole minun 'tumma pisteeni' joka saa minut vihaiseksi. Minä haluan kaiken olevan selkeää. Joten minä määrään sinut, Saksan Valtakunnan oikeusministerinä, ratkaisemaan tämän kysymyksen juridisesti."

Älä unohda yhtä asiaa - juutalaisten halu muuttaa Palestiinaan on ylin prioriteetti meidän valtamme hyvinvoinnissa. Joten salli heidän jättää meidän maamme, ja pidä huoli sen laillisuudesta."

Tri. Frank ymmärsi hänen Führeriään oikein hyvin, ja Valtakunnan Puoluepäivänä syksyllä 1933 hän sanoi: "Juutalaiskysymys voidaan ratkaista oikeudenmukaisesti ainoastaan jos käsitellään tätä kysymystä Juutalaisvaltion termein."

Laki (Law of Reestablishment of Professional Civil Services) joka kielsi juutalaisilta julkiset työpaikat, tuli voimaan keväällä 1933. Käytännössä, tuhannet Itämaiset juutalaiset, jotka olivat muuttaneet maahan Ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen, lähtivät Saksasta. Heistä tuhannet muuttivat Palestiinaan joka oli Britannian mandaatin alla.

Vuonna 1917, tämä maa luvattiin tämän Maanpiirin vaeltajille Britannian ministerin Balfourin toimesta. Nämä niin kutsutut "Nürnbergin Lait" saatiin valmiiksi ennen vuoden 1935 Puoluepäiviä. 15. syyskuuta Nürnbergissä, Saksan parlamentti oli kokoontunut. Se hyväksyi yksimielisesti "Lain suojelemaan saksalaista verta ja arvokkuutta".

Hermann Göring, Parlamentin Presidentti ilmaisi tämän lain voimaan saattamisesta tähän tapaan: "Avioliitot juutalaisten ja saksalaista verta olevien Saksan kansalaisten välillä ovat kiellettyjä. Avioliiton ulkopuolinen sukupuolinen kanssakäyminen näiden kahden kansallisen ryhmän välillä tulee rangaistavaksi."

Parlamentin jäsenet ulvoivat naurusta kun käsiteltiin lain kohtaa numero 4: "Juutalaisten ei sallita nostaa Kansallista ja Valtakunnan Lippua eikä ilmaista Valtakunnan värejä. Heidän sallitaan ilmaisevan juutalaisia värejä." Hetken juhlallisuus sai Hitlerin ilmaisevan tämän vetoomuksen: "Hyvät puolueen jäsenet! Te olette juuri hyväksyneet lain jonka merkittävyys ja todellinen merkitys tullaan täysin tunnstamaan useiden vuosisatojen päästä tästä hetkestä. Olkaa luottavaisia että Kansakunta itsessään muuttaa tapaa jolla tämä laki toimii. Ja olkaa hyvä ja varmistakaa, että tämä laki suo laajennettua jaloutta kaikkien Saksan ihmisten tottelevaisuudelle, josta te olette vastuussa." (57)

Esivanhempien passeja vaadittiin jokaiselta joka halusi nousta korkeampaan asemaan, ja se oli hyväksi yleisön kiinnostukselle.

Kansakunta alkoi etsiä esivanhempiaan. Joskus tapahtui niin että nuori mies, joka hehkui Kansallissosialismia, sai äkkiä dokumentin kaukaisesta virastosta jossa osoitettiin että hän kantoi juutalaista verta. Hyvin usein tällainen mies teki itsemurhan läheisessä metsässä.

Virallisen dokumentin käyttöönotto ei ollut riittävän lohduttavaa, vaikka siinä luki: "Kansallissosialistinen ajattelu kunnioittaa jokaisen maan suverenisuutta ja oikeutta. Siinä ei ole kyse rodullisesta taistelusta, vaan muukalaisrodun sisään virtaamisesta."

"Arjalaista alkuperää oleva henkilö on sellainen joka on vapaa vieraasta verestä. Näin Saksan Kansakunta näkee tämän asian. Ennen kaikkea vierasta on juutalaisten ja romanien veri jotka asuvat eurooppalaisilla erillisalueilla. Seuraavana on aasialaisen tai afrikkalaisen rodun veri, mukaan lukien Australian aboriginaalit sekä molempien amerikkojen intiaanit. Kuitenkin, yksilö joka saapuu Englannista tai Ruotsista, Ranskasta tai Czechoslovakiasta, Puolasta tai Italiasta; maista jotka ovat lähestulkoon vapaita rodullisesti epäpuhtaista elementeistä; tällaista yksilöä täytyy kohdella sellaisena; eli, arjalaisena, riippumatta siitä että asuuko tämä henkilö Kotimaassaan, Itä-Aasiassa, tai Amerikassa." (58)

Kansallissosialismin rodullinen oppi, joka tunnistettiin tieteenä ja löysi paikkansa Yliopistoissa, ei tehnyt minkäänlaista eroa uskonnollisten sapatti-juutalaisten ja kristityiksi kastettujen sunnuntai-juutalaisten välillä.

Tämä oppi myöntyi erääseen lausuntoon Jewish Worldissa, lehdessä jota julkaistiin Lontoossa: "Juutalainen pysyy juutalaisena, vaikka hän vaihtaisi uskontoa; kristitty joka hyväksyy juutalaisen uskonnon ei muutu juutalaiseksi, koska sana 'juutalainen' ei tarkoita uskontoa, vaan rotua."

"Joten, vapaa-ajattelija tai jumalaton juutalainen, on juutalainen, samoin kuin kuka tahansa Rabbi."

Nürnbergin Lakien (1935) käyttöön ottamisen jälkeen Saksan juutalaiset, jotka eivät olleet vielä muuttaneet pois, elivät näkymättömässä ghetossa. Jokainen, oli sellainen joka oli ylennetty omista ansioistaan "kunnia-arjalaiseksi". Eräs tällainen yksilö oli kuuluisa fyysikko Philipp von Lenard; juutalaisen kauppiaan poika Pressburgista, David Lenard. Vuonna 1936, Hitler myönsi hänelle Taiteiden ja tieteiden kansallisen palkinnon, ja lisäksi NSDAP:n kultaisen kunniamerkin. Samana vuonna, Olympialaisia valvoi Theodor Lewald, lahjakas organisoija jolle myönnettiin Pelien Kansankomissaarin titteli. Aiemmin hän oli ulkoministeri, tunnettiin myös "kunnia-arjalaisena".

Eräs toinen, Erhard Milch, joka taisteluiden aikana oli Lufthansan johtaja, ja jolle Hermann Göring myi laskuvarjoja sekä muita lentotarvikkeita, niiden vuosien aikana jotka edelsivät Kenttämarsalkan virkaa. Vuonna 1935, Gerald Kessler, hänen tieteellisessä väitöskirjassaan Family Names of Jews in Germany (vuonna 1933 hän pidättäytyi etsimästä "Judaismia kuninkaiden hoveista) huomautti vilpittömästi Valtakunnan ministerien nimien juutalaisesta alkuperästä, jotka olivat lähimpiä Hitlerin kanssa. Hänen löytönsä olivat tällaisia: "Hess" (johdettu sanasta "maahanmuuttaja); "Rosenberg" (johdettu Saksan Itäisten siirtokuntien slaaveista: "Frank" (johdettu sanasta "maahanmuuttaja); "Ley" (oli kiillotettu muoto juutalaisesta heimosta nimeltään "Levi" tai "Levy").

Valtakunnan Marsalkka Göringin kunniallisen vaimon tyttönimi oli "Sonneman", joka oli johdettu heprealaisesta nimestä "Simson". Samoin Hitlerin vaimon nimi "Braun", joka tarkoittaa "fyysisiä ominaisuuksia" (tai "Brown", sillä Mooseksen vaimo oli ruskea). Tämä huolellinen tutkija, joka siihen aikaan asui Istanbulissa, mutta kykeni julkaisemaan Leipzigissa, tutkimustensa lopussa merkittävästi lausui: "Saksalaiset myös kunnioittavat Juutalaisuuden suurta ja rikasta historiaa, samoin kuin juutalaisia nimiä. Juutalaisten, kuitenkin, kunnioituksesta isovanhempiaan kohtaan, tulisi pidättäytyä surkuttelemasta, tai edes hieman muuttamasta nimiään. Siunattuja olkoot ne jotka muistavat vanhempansa!"

Sport Palacessa Berliinissä Göbbels ulvoi naurusta: "On sanottu että meidän SA-miehet ovat laittaneet väkivaltaiset kätensä juutalaisten naisten päälle", ja odotti kunnes tuhannet protestoivat äänet vaikenivat, ja sitten jatkoi: "Nyt, minä toivon tuntevani tämän SA-miehen, joka haluaisi tehdä tällaisen inhottavan teon!"

Jokainen nauroi tälle sutkaukselle. Jopa Göbbels teki.

"Kuka on tämä kaveri, kysyi eräs sanomalehti Genevessä, esittäen kuvaa pienikokoisesta, nilkuttavasta, tummahiuksisesta Göbbelsistä kun hän saapui sinne National Unionin kokoukseen. Ja seuraavaksi, lehti vastasi omaan kysymykseensä: "Tämä on edustaja pitkästä, terveestä, vaaleahiuksisesta, ja sinisilmäisestä Skandinaavisesta rodusta."

Reinhard Heydrich, Turvallisuuspoliisista, jolle oli annettu tehtäväksi juutalaisten valvonta, löysi erään katolisen juutalaisen joka oli syntynyt Haifassa, puhui hepreaa, jiddishiä ja saksaa, ja joka lapsena muutti isänsä kanssa Solingeniin, ja myöhemmin Linziin. Kauan ennen Itävallan liittämistä Saksaan, hän taisteli siellä Führerin puolesta.

Tästä syystä Adolf Eichmannin täytyi paeta Saksaan ja liittyä SS:ään. Adolf Hitlerin anti-juutalainen opettaja, Professori Leopold Poetsch opetti historiaa Linzin lukiossa ja Eichmann, täynnä toivoa; ja joka oli myöhemmin tehokas SS-mies alhaisemmasta arvoasteesta, oli myös hänen oppilaansa. Hitler, joka aikoinaan kävi samaa koulua kuin Eichmann, tapasi hänet, ja kun he lähtivät kävelylle metsän läpi, Hitler piti lujasti Eichmannia kädestä ja katsoi pitkään hänen silmiinsä.

Myöhemmin Heydrich otti kaiken vastuulleen ja Solingenissa, eräs syntymätodistus väärennettiin tätä uutta toveria varten, jota myöhemmin koulutettiin laajalti Heydrichin valvonnan alla. Edelleen häntä koulutti Leopold von Mildenstein, juutalainen SS-upseeri sekä sionismin ihailija, joka edisti suunnitelmaa herättää juutalaiset terpeesta muuttaa Palestiinaan vapaaehtoisesti. Voitettuaan kaikki yllätykset jotka Eichmannin erittäin seemiläinen nenä oli luonut, joka näytti siltä aivan kuin se olisi ollut "avain synagoga-keppiin joka tuli ulos hänen kasvoistaan", hänen SS-toveriensa jalo piiri kykeni ainoastaan sanomaan: "Suu kiinni! Tämä on Führerin käsky!" Ja jokaiselle kaikki oli selvää, koska Führer oli aina oikeassa.

Täten Eichmann valmistautui aloittamaan työnsä Toimistossaan Berliinissä, työ josta 1960-luvulla hänen puolustus asianajajansa Servatius Jerusalemin oikeuslaitoksessa vaati mitalia, ilmiselvästi Eichmannin siunattujen tekojen vuoksi joka johti Juutalaisten muuttoon Palestiinaan. Nimet jotka kääntäjä Gerhard Kessler, vuonna 1935, sai selville että tuntematon nimi "Eichmann", ensimmäistä kertaa ilmestyi 1800-luvun alussa seurauksena juutalaiste alkuperää olevien nimien muuttamisesta.

Nimiä muutettiin koska haluttiin murtaa sidos esivenhempiin ja heidän kansainväliseen historiaansa.

Yhteistyö joka oli olemassa Heydrichin Gestapon ja Palestiinan juutalaisen itsepuolustus-järjestön kanssa, militantin Haganan, ei olisi ollut läheisempi jollei se olisi ollut Eichmann joka teki sen julkiseksi:

"Kaikki Puolueet ja Liitot, joita on vahvistanut ympäri maailmaa tämä Sionistinen Organisaatio joka hallitsee Keskeinen Puolustus- ja Kontrolli-lautakunta, esittävät tärkeää roolia juutalaisten politiikassa."

Tämä Lautakunta kantaa heprealaista yhdistelmää "Hagana", joka tarkoittaa "Itsepuolustus". Eräs Palestiinan sionisteista, jolla oli yhteistyötä Berliinissä Heydrichin Security Servicen kanssa, oli Schkolnik, ja hänen takanaan Levi Eschkol, tuleva Israelin pääministeri, joka kesällä 1965, Spiegel-aikakauslehdessä tunnusti: "Hitlerin hallinnon alussa minä olin hänen kanssaan hetken." Haganan komentaja oli Feivel Polkes, joka oli syntynyt Puolassa, ja jonka, vuonna 1937, SD:n johtaja Adolf Eichmann tapasi Berliinossä.

Viiniravintola Traubessa lähellä Eläintarhaa, nämä kaksi juutalaiste tekivät veljellisen sopimuksen. Polkes, tämä maanalainen taistelija sai kirjoitettuna tämän vakuutuksen Eichmann: "Eräs keho, joka edustaa juutalaisia Saksassa, harjoittaa painostusta niitä kohtaan jotka jättävät Saksan muuttaakseen ainoastaan Palestiinaan. Tällainen politiikka on Saksan etujen mukaista ja sitä toteuttaa Gestapo." Feivel Polkes kutsui "veljensä" Eichmannin heidän esivanhempiensa maahan.

2. lokakuuta 1937, Eichmann, Berliner Tagblattin toimittajana, astui alas poikkikäytävää Romania-nimisestä laivasta Haifassa. Tämä toimittaja halusi kiirehtiä, joten hän vaelteli edestakaisin, keskusteli ihmisten kanssa ja näki paljon. palattuaan kotiin hän raportoi: "Ihmiset juutalaisesta kansallisesta piiristä ovat hyvin innoissaan radikaalista saksalaisesta politiikasta juutalaisia kohtaan, sillä tämä on lisännyt juutalaista populaatiota Palestiinassa moninkertaiseksi. Lyhyen ajans isällä heistä tulee enemmistö arabien joukossa." (59)

Juutalaisyhteisöt Berliinissä, sekä Valtakunnan kaikissa suurissa kaupungeissa aineellistivat tämän uuden "heprealaisen kurssin" ja valmistivat lapsiaan Aliyahiin (juutalaisten muuttoon Palestiinaan). "Avun ja Rakentamisen Keskuskomitea" uudisti itsensä "Saksan Juutalaisten Valtakunnan Unioniksi". Yhdessä Eichmannin Viraston kanssa, tämä "Valtakunnan Unioni" johti maastamuuttoa kauniissa harmoniassa.

Ilkeitä sanoja ei kuultu kummaltakaan osapuolelta. Raaman Melitz (Jerusalemissa) päätti ihmismääristä jotka lähetettäisiin Niederschoenhausenista kokoamisleireille seuraavasti:

"82 prosenttia menee Palestiinaan, yhdeksän prosenttia Brasiliaan, seitsemän prosenttia Etelä-Afrikkaan, ja prosentti Yhdysvaltoihin ja Argentiinaan."

Eva Braun, joka värjäsi hiuksensa valkoiseksi, tässä keskellä hänen puoliksi juutalaisten sisartensa kanssa, jotka myös työskentelivät juutalaisille työnantajille. Hitlerin tuleva vaimo menetti juutalaisen tyttönimensä avioliittonsa kautta. Nimitutkija Kesslerin mukaan, hänen tyttönimensä tarkoitti "tummaa fyysistä piirrettä".

Semi-Unionin, German Workers Frontin johtaja, Tri. Robert Ley (yläpuolella), oli Hra. levyn lapsenlapsi. Tämä puoliksi juutalainen valokuvausliikkeen omistaja Münchenissä, Heinrich Hoffman (alla) on se mies jonka Hitler nimitti professorin virkaan koska tämä osasi muokata valokuvia.

Kaunistamalla valokuvia Führeristä hänestä tuli monimiljonääri. Hofmannin valokuvausliikkeessä Hitler tapasi 17-vuotiaan Eva Braunin.

Hallitus tuki nuoria juutalaisia valmistelemaan uutta elämäänsä Palestiinassa, maatalous- ja käsityökursseilla Waidhofenissa, Itävallan Altenfeldenissa, Berliinissä ja Sleesiassa. Rexingenistä Württembergiin, kaikki 262 juutalaista muuttivat Palestiinaan ja vain yksi palasi sodan jälkeen. Tässä näytetään kuinka monta juutalaista Saksan Valtakunta menetti maastamuuton seurauksena ennen sotaa: 300,000 juutalaista kansalaista puolesta miljoonasta, useimmat tehokkaita ja nuoria. Tämän "Pyhään Maahan" kohdistuneen muuttoliikkeen edistämiseksi, Hra. Streicher, Stuermer-lehtensä kautta, teki parhaansa. Hän solvasi, niin paljon kuin mahdollista, kaikkia Läntisiä Demokratioita jotka olivat halukkaita ottamaan vastaan juutalaisia ja tähän tapaan esti heidän muuttuaan Palestiinaan.

Tämä nationalisti ja toimittaja, Palestiinan arabi, Hra. Younis Bahry, toivoi "Palestiinan arabivaltiota".

"Berliinin Kaiserhofissa hän kerran näki nuoren tytön pukeutuneena hihattomaan, pitkään valkoiseen vaatteeseen. Hän auttoi Hoffmannia, lihavaa valokuvaajaa, joka otti Führerista kuvia kaikista kulmista. 'Kuka on tämä sievä nukke?' Bahry kysyi kaikella viattomuudellaan Tri. von Brauchitschilta, joka istui hänen vieressään. Tämä oli Saksan Valtakunnan Radiosta, sekä Kenraali von Brauchitschin veli. Tri. Brauchitsch katsoi ympärilleen varovasti, laittoi kätensä suunsa eteen ja vastasi äänettömästi: 'Pidä kätesi poissa. Hän on Führerin rakastajatar. Eva Braun on tämän lapsen nimi.'"

"Sitten hän katsoi vielä kerran ympärilleen ja huokaisi: 'Hän on neljäsosaltaan juutalainen kuten kaikki muutkin joita Hitlerillä on.' Mutta mitään ei tullut ilmi suhteesta joka koski tämän puoliksi juutalaisen valokuvaajan tyttären, Hennyn, suhdetta. Ei myöskään Gretl Slezakin suhteen, näyttelijättären, jonka kanssa Göbbels halusi pystyttää Hitlerin."

"'Hän on kiintynyt tähän yksilöön tuolla...' Tri. von Brauchitsch liikutti päätään valokuvaajan suuntaan ja päätti esitelmänsä: 'He kaikki ovat juutalaista verta. Kuka tietää miksi. Sama juttu Arabian Palestiinan kanssa, rakas Bahry. Joten unohda se!"

Adolf Eichmann, joka oli rikas kokemustensa kanssa, oli todistanut itsensä ja sillä välin hänet oli ylennetty SS-upseerin asteelle. Hän muutti Rothshildin Palatsiin Wienissa sen jälkeen kun Itävaöta oli liittynyt Saksaan. Juutalaisten työtoveriensa kanssa hän perusti "Keskusaseman juutalaisille emigranteille", ja lyhyen ajan kuluttua 200,000 Itävallan juutalaista oli kutistunut kouralliseen. Ja työ jatkui.

Puoli vuotta myöhemmin Sudeettimaan luovutus ja Czechoslovakian pilkkominen olivat tapahtuneet. Sitten Eichmann, ulkomaan asioiden spesialisti, muutti "Juutalaisen kulttuuri-konsiili" -rakennukseen Prahassa. Siellä hän loi keskuksen johon kuului 32 osastoa, jota hän kutsui nimellä "Böörin ja Määrin juutalaisongelman ratkaisun keskinen konsiili". Ja sinne myös hän palkkasi etupäässä juutalaisia.

Heidän tehtävänsä oli lähettää ulkomaille 300 juutalaista päivittäin. Eichmann oli niin näppärä, että hän laittoi juutalaiset maksamaan omat matkustus-kustannukset. 26. huhtikuuta 1961, "Vuosisadan oikeudenkäynnissä" Jerusalemissa, Tri. Franz Elieser Mayer, Palestiinan toimiston johtaja "Saksan Juutalaisten Sionistisesta Unionista", sanoi tämän Eichmannista ja 1930-luvusta: "Yleisesti puhuen oli aina mahdollista kommunikoida hänen kanssaan. Minulla oli vaikutelma hänestä melko hiljaisena henkilönä, joka teki mitä hän teki ja hän oli hyvin normaali, ei huomaavainen mutta korrekti." (60)

Vuonna 1933, juutalaisväestö Palestiinassa oli niin pieni, että maailma tuskin huomasi sen läsnäoloa tässä Raamatun maassa, kunnes se huomattavasti lisääntyi hieman ennen sotaa. Siihen asti Eichmannin bisnekset sujuivat jouhevasti, niin että suuri määrä Saksan juutalaisia pääsi pois vaarasta.

Tähän tapaan jälkeen kaksituhatta vuotta juutalaista rukousta: "Ensi vuonna Jerusalemissa," veli Polkes "Haganan" kanssa tuli paljon lähemmäksi tavoitetta perustaa Juutalaisvaltio Palestiinaan.