None Dare Call This Conspiracy

LUKU 7: Painostusta ylhäältä ja painostusta alhaalta

Vallitsevan järjestelmän maisemamaalarit ovat tehneet erinomaista työtä maalatessaan kuvan Nixonista konservatiivina. Valitettavasti, tämä kuva on kaksikymmentä vuotta vanha. Hyvin liberaali senaattori Hugh Scott Pennsylvaniasta kerskaili toimittajalle yhtenä päivänä: "Liberaalit ryhtyvät toimiin ja konservatiivit pysyvät retoriikassa." Richard Nixonia ei oltaisi valittu jos hän olisi kampanjoinut Rockefellerien liberaalina, mutta hän kykenee johtamaan hallintoaan tällaisena yksinkertaisesti koska maisemamaalarit estävät yleisöä kiinnittämästä huomiota tosiasioihin. Kuitenkin, kolumnisti Stewart Alsop, kirjoittaessaan sivistyneelle yleisölle heistä jotka hyväksyvät liberaalit paljastaa todellisen Nixonin. Alsop väittää että jos Nixon tuomittaisiin tekojensa perusteella, sen sijaan että häntä arvioitaisiin muinaisen mielikuvansa perusteella, Liberaalien asenne häntä kohtaan olisi erilainen. Jos ainoastaan Liberaalien pavlovilainen vastaus Nixonin nimeä kohtaan voitaisiin eliminoida, sanoo Alsop, he ymmärtäisivät kuinka kaukana Vasemmalla hän on. Siksi Alsop korvaa vertauskuvallisen "President Liberalin" Presidentti Nixonilla:

"...jos President Liberal olisi oikeasti Valkoisessa Talossa, ei olisi lainkaan vaikeaa kuvitella reaktiota hänen ohjelmaansa kohtaan. Oikeisto kävisi President Liberalin kimppuun siitä että hän vetäytyy Vietnamista, kaivaa maata Amerikan puolustuksen alta, talouspoliittisen vastuuttomuuden vuoksi, sekä siksi että hän laukkaa kohti sosialismia. Nämä neljä tärkeintä presidentin politiikan asennetta jotka on lueteltu yllä olisivat liberaalien suuresti arvostamia..."

Sen sijaan, liberaalit ovat kaataneet mutaa presidentin päälle, samalla kun useimmat konservatiivit ovat olleet synkän hiljaisia, ja täten hallitus on saanut 'vähän arvostusta' tehtyään 'paljon aitoja saavutuksia'. Mutta on olemassa tiettyjä erityisiä syitä, eikä Pat Moynihan kerro miksi näin on.

Alsop selittää edelleen kuinka, siksi että hänellä on Liberaalien Demokraattien vihollisen maine, se auttaa Nixonia toteuttamaan heidän ohjelmaansa:

"Yhdessä asiassa, on eräänlainen ei-tietoinen salaliitto presidentin ja hänen luontaisten vihollistensa, liberaalien Demokraattien välillä, peittääkseen sen, missä laajuudessa hänen periaateohjelmansa, ilman retoriikkaa ja teennäisyyttä, on todellisuudessa liberaalien Demokraattien ohjelma. Richard Nixon on ensimmäinen ammattipoliitikko ja 'aito Republikaani' joka on valittu presidentiksi 40 vuoteen -- eikä ole liberaalien etu antaa ansio liberaaleista aloitteista tällaiselle presidentille. Ei ole myöskään presidentin etu vaarantaa hänen konservatiivista kannattajakuntaansa rohkaisemalla mielikuvaa että hän ei ole 'aito Republikaani' lainkaan, vaan liberaali Demokraatti pilkottuun hintaan."

"On runsaasti esimerkkejä molemminpuolisesta hämärtämisestä joka on seurausta tästä yhteisestä edusta. Puolen miljoonan sotilaan vetäminen Vietnamista on ilmiselvästi suurin vetäytyminen Amerikan historiassa. Mutta presidentti puhuu ikäänkuin se olisi jollakin tavalla loistelias eteneminen, että se takaa 'oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan'. Kun presidentti -- kuten kuka hyvänsä vetäytyvä komentaja -- turvautuu viallisiin toimiin (spoiling actions) suojellakseen hänen kutistuvaa takakentän armeijaansa, liberaalit voihkivat että hän 'sotilaallisen voiton virvatulta'."

"Kun presidentti leikkaa armeijaansa voimakkaammin kuin 25 vuoteen, liberaalit hyökkäävät häntä vastaan siitä että hän ei onnistu 'järjestelemään uudelleen tärkeimpiä asioita' (reorder priorities). Tämä presidentti, retoriikassaan 'voimakkaasta puolustuksesta', pelaa samaa peliä. Seuraus, kuten John Kenneth Galbraith tarkkanäköisesti huomautti äskettäin, on että 'useimmat ihmiset sekä kenties useimmat kansanedustajat ajattelevat että hallitus antautuu Pentagonin tahtoon jopa enemmän kuin Demokraatit', mikä on juuri päinvastoin kuin totuus..."

Alsop jatkoi siinä mikä on luultavasti kaikkein tuomitsevin kolumni joka on koskaan kirjoitettu Richard Nixonista, huomauttamalla roolista jota media on esittänyt anta,alla yleisölle kuvan joka on täysin vastakkainen totuuteen nähden:

"Tässä molemminpuolisessa hämärtämisessä on myös inhimillinen elementti. Liberaaleille, erityisesti liberaaleille kommentaattoreille jotka hallitsevat mediaa, Richard Nixon on Tri. Fell ('Syy miksi minä en voi kertoa, mutta tämän minä tiedän ja tiedän aivan hyvin, en pidä sinusta, Dr. Fell'.) Tämä ei ole yllättävää, ei kovin monta vuotta sitten, Richard M. Nixon oli eräs kaikkein tehokkaimmista -- ja vähiten rakastetuista -- konservatiivisista Republikaaneista McCarthyn aikakaudella."

Tämä kolumnisti, joka on itse sosialistisen Americans for Democratic Actionin (ADA) jäsen, spekuloi mitä "vanhalla Nixonilla" olisi sanottavana tästä "uudesta Nixonista":

"Menneisyyden valossa, ei ole lainkaan vaikea kuvitella Richard M. Nixonin johtavan hyökkäystä presidenttiä vastaan hänen 'vetäytymisen', 'taloudellisen vastuuttomuuden', 'sosialismiin johtavan ratsastuksen', jne. tähden. Joten kuinka voidaan olettaa että Hra. Nixon puolustaisi President Liberalin ohjelmaa intohimoisella vakaumuksella että presidentti Robert Kennedy, sanotaanko, olisi puolustanut tällaista ohjelmaa?"

Alsop on paljastanut todellisen Nixonin ja on ilmeisen iloinen. Niiden jotka äänestivät Nixonia ei pitäisi olla aivan niin onnellisia. Jos sinä pidit siitä Richard Nixonista joka kampanjoi presidentiksi, sitten sinä et voi pitää, jos olet johdonmukainen. Nixon ja hänen "maltilliset" toverinsa ovat muuttaneet Republikaanien elefantin aasiksi joka on norsun vaatteissa. 19.6.1969, varapresidentti Nixon huomautti vahingoniloisesti: "Yhteenvetona, Republikaanien hallinto sai aikaan asioita joita Demokraatit lupasivat." Näyttää siltä kuin se tapahtuisi uudestaan!

Puolitoista vuotta aiemmin Nixonilla oli erilainen äänensävy:

"Jos meillä ei ole muuta tarjottavaa kuin haalistunut hiilipaperikopio New Dealista, jos meidän ainoa tarkoituksemme on saada valtaa ja pysyä vallassa, Republikaanisella puolueella ei ole enää mitään syytä olla olemassa, ja sen pitäisi mennä konkurssiin."

Nixonin "Pelisuunnitelma", kuten Harvardin professori John Kenneth Galbraith vahingoniloisesti huomauttaa, on SOSIALISMI. Nixonin "Pelisuunnitelma" on suunnattomasti älykkäämpi ja vaarallisempi kuin hänen edeltäjillään, koska se on naamioitu päinvastaiseksi kuin mitä se todellisuudessa on.

Hra. Nixon tietää että useimmat amerikkalaiset pelkäävät "suurta hallitusta" (big government). Elokuussa 1968, mielipidemittaukset (Gallup Poll) osoittivat että 46 % amerikkalaisista uskoi että "suuri hallitus" oli "suurin uhka tälle maalle". Gallup kommentoi: "Vaikka suuri hallitus on ollut Republikaanien hyökkäysten suosituin kohde useiden vuosien ajan, tavalliset Demokraatit ovat melkein yhtä kriittisiä Liittovaltion kasvavaa valtaa kohtaan kuin Republikaanit." Ymmärtäen tämän asenteen, Hra. Nixon omisti suuren osan retoriikastaan hyökkäämällä Isoveli-hallitusta vastaan. Kuitenkin, Nixonin hallitus on ottanut massiivisia askeleita keskittäessään auktoriteettiaan yhä enemmän Liittovaltion "valtahuipulle" (power pinnacle).

Keskittäessään valtaa vauhdilla joka olisi saanut Hubert Humphreyn punastumaan, Hra. Nixon on jatkanut karhunpalvelustaan hajauttamiselle. Hallintonsa ensimmäisen vuoden aikana, Hra. Nixon ilmoitti "Uudesta Federalismista" (nimi on saatu Nelson Rockefellerin kirjan otsikosta). "Uuden Federalismin" ensimmäinen osa on Family Assistance Program (FAP) joka, vastoin hänen kampanjansa lupauksia, tarjoaa Luvatun vuosittaisen tulotason (Guaranteed Annual Income). Pohjautuen John Gardnerin (CFR) ja Daniel Moynihanin (ADA:n johtokunta) ehdotuksiin, FAP kaksinkertaistaisi tukea saavien kotitalouksien määrän ja lisäisi suunnattomasti Liittovaltion valtaa. Vasemmistolainen aikakauslehti, New Republic, ylisti tätä ehdotusta "ryömivänä sosialismina".

Toinen suuri segmentti presidentin "Uudessa Federalismissa" on tulojen jakaminen osavaltioiden kesken, jota mainostetaan askeleena vallan siirtämiseksi pois Liittovaltiolta. Itse asiassa, tämä ohjelma tekee juuri päinvastoin. Rahan täytyy ensin mennä osavaltioilta Washingtoniin ennenkuin se voidaan jakaa. Kuten kolumnisti James J. Kilpatrick huomautti: "...kontrollin valta seuraa Liittovaltion dollaria yhtä varmasti kuin tämä kuuluisa lammas seurasi pientä Marya." Heti kun osavaltiot ja paikallishallinto saadaan koukkuun Liittovaltion rahojen avulla, kontrolli otetaan käyttöön kuten koulutyksessa ja maataloudessa. Aina kun hallitus yrittää ottaa vallan itselleen, se tapahtuu taloudellisen tuen avulla. Sinä et voi poistaa valtaa Liittovaltiolta keskittämällä verojen keräämistä.

Hra. Nixonin "valta kansalle" -iskulause tarkoittaa oikeasti "valta presidentille".

Edustajainhuoneen puhemies Wilbur Mills on kutsunut tulojen jakamis-ohjelmaa "ansaksi" josta "voisi tulla massiivinen ase osavaltioiden ja paikallishallitusten itsenäisyyttä vastaan." Tämä suunnitelma, sanoi Mills, "kulkee keskitetyn hallituksen suuntaan."

Mutta, Hra. Nixon on hyvin älykäs. Vuonna 1971, Liittovaltion tilaa käsittelevässä puheessaan, jossa hän käytti kommunistien iskulausetta "valta kansalle", Presidentti sanoi:

"Me Washingtonissa lopultakin kykenemme luomaan hallituksen joka on aidosti kansan puolella. Minä ymmärrän että se mitä minä pyydän ei ole ainoastaan toimeenpaneva haara Washingtonissa, vaan että jopa tällä Kongressilla tulee olemaan mahdollisuus luopua jonkin verran vallastaan."

Tämä kuulostaa järkevältä, eikö niin? Toimeenpaneva haara luopuu jonkin verran vallastaan ja Kongressi luopuu jossain määrin vallastaan ja ihmiset saavat lisää valtaa kun tämä valta palautetaan heille. Oikein? Väärin! Se ei ole muuta kuin verbaalinen silmänkääntötemppu. Huomioi tarkkuus Nixonin kielenkäytössä. Hän puhuu "Toimeenpanevasta haarasta Washingtonissa" joka luopuu jossain määrin vallastaan. Kolme päivää myöhemmin tuli selväksi miksi Hra. Nixon lisäsi niin sanotusti ylimääräisen "Washingtonissa" kun ilmoitettiin että maa jaettaisiin kymmeneen Liittovaltion alueeseen. Näitä Liittovaltion alueita käytettäisiin pian hallinnoimaan hintojen ja palkkojen säätelyä, mikä antaa Liittovaltiolle lähes täydellisen vallan taloudesta.

Monille poliittisille tarkkailijoille kaikkein järjyttävin kehitys viime vuosina oli se kun presidentti Richard Nixon myönsi Howard K. Smithille että hän on "nyt keynesläinen talouspolitiikassa". Järkyttynyt Smith kommentoi myöhemmin, "Se on sama kuin ristiretkeläinen olisi sanonut: 'Kaikki asiat huomioiden, minä luulen että Muhammed oli oikeassa.'" Howard K. Smith oli hyvin tietoinen että tällainen lausunto on yhtä kuin Hra. Nixon julistaisi: "Olen nyt sosialisti." John Maynard Keynes, englantilainen taloustieteilijä ja Fabianilainen sosialisti, kerskaili että hän kannatti "kapitalismin eutanasiaa".

Englannissa uskotaan yleisesti, tämän salaliiton tutkijoiden keskuudessa, että John Maynard Keynes loi Yleisen raha- ja luotto-teorian (General Theory of Money and Credit) joidenkin kansainvälisten rahalaitosten Sisäpiiriläisten toimeksiannosta jotka palkkasivat hänen keksimään pseudotieteellisen oikeutuksen sille että valtio käyttää rahaa velkaantuakseen -- aivan kuten arvoituksellinen League of Just Men palkkasi Karl Marxin kirjoittamaan Kommunistisen manifestin. Mitä enemmän valtio velkaantuu, sitä enemmän korkotuloja maksetaan mahtaville Sisäpiiriläisille jotka "luovat" rahaa ostamalla valtion velkakirjoja piirtämällä numeroita kirjanpitoon (by the simple expedient of bookkeeping entries). Muuten, sinä voit lyödä siitä vetoa, kansainvälisten rahalaitosten Sisäpiiriläiset vastustaisivat kiivaasti inflationaarisia vajeita.

Kolumnissaan 3.2.1971, James Reston (CFR) huudahti:

"Nixonin budjetti on niin monimutkainen, niin erilainen kuin vanhalla Nixonilla, niin epä-republikaaninen että se uhmaa rationaalista analyysiä... Nixonin budjetti on suunnitellumpi, siinä on käytetty enemmän rahaa sosiaalitukiin, ja siinä on suurempi ennakoitu vaje kuin missään muussa budjetissa tällä vuosisadalla."

Hra. Johnsonin vuoden 1967 budjetti oli 158 600 000 000 dollaria, mikä sihen aikaan vaikutti tähtitieteelliseltä. Hra. Nixon väitti että jos summaa ei leikattaisi 10 miljardilla, maa kohtaisi taloudellisen katastrofin. Siihen aikaan Vietnamin sotaan kului enemmän rahaa kuin nyt. Richard Nixon väitti että budjetin pitäisi olla noin 150 000 000 000 dollaria. Presidentti Nixon käyttää nyt 230 miljardia ja summa nousee todennäköisesti 250 miljardiin.

ja eräät asiantuntijat ennustavat että Hra. Nixon voisi käyttää ensi vuonna jopa 275 miljardia dollaria.

Tämä on sama Richard Nixon joka Dallasissa 11.10.1968 julisti että "Amerikalla ei ole varaa siihen että Hubert Humphrey olisi Valkoisessa Talossa vielä neljä vuotta," koska hän on kannattanut ohjelmia jotka aiheuttaisivat kulutusjuhlat jotka veisivät tämän maan vararikkoon." Ehdokas Nixon näpäytti Johnsonin hallitusta siitä että se ei onnistunut "leikkaamaan velaksi kuluttamista, mikä on syynä nykyiseen inflaatioon." Budjetin alijäämä, hän sanoi, "on kaikkien meidän ongelmiemme syynä." Omalta osaltaan, hän kieltäytyi tunnustamasta minkäänlaisen "massiivisen kasvun" olemassaoloa Liittovaltion rahankäytössä. "Tämä on tulevan inflaation resepti," sanoi Nixon. "Minä uskon että se on myös taloudellisen katastrofin resepti."

Samalla kun LJB:n viisi vuotta toivat 55 miljardin dollarin vajeen, senaattori Harry Byrd huomauttaa että Hra. Nixonin ensimmäisten kolmen vuoden vaje on ainakin 88 miljardia. Kongressin asiantuntijat ennustavat että tällä kaudella yksin vaje olisi yhteensä 124 miljardia dollaria.

Pysäyttääkseen inflaation Hra. Nixon on nyt ottanut käyttöön palkka- ja hinta-säännöstelyn. Useimmat amerikkalaiset, kyllästyneinä siihen että heidän palkkashekkinsä ostovoima laskee joka kuukausi, hyväksyvät toimenpiteen. Mutta syynä on se, että useimmat ihmiset eivät tunne inflaation todellista syytä. Ja sinä voit olla varma että Vallitsevan järjestelmän maisemamaalarit eivät selitä totuutta heille. Totuus on, että on olemassa ero inflaation ja palkka-hinta -spiraalin välillä. Kun hallitus ottaa velkaa, painotuoretta rahaa, joka vastaa velan määrää, laitetaan kiertoon. Samalla kun uusi raha siivilöityy talouden läpi se nostattaa palkkoja ja hintoja. Tämä on helppo ymmärtää jos sinä ajattelet talouttamme jättimäisenä huutokauppana. Aivan kuten missä tahansa huutokaupassa, jos huutajat saavat äkkiä lisää rahaa, he käyttävät tämän rahan hintojen nostamiseen. Inflaatio, todellisuudessa, on rahavarantojen kasvamista. Se saa aikaan palkkojen ja hintojen spiraalin joka yleisesti väärinkäsitetään inflaatioksi. Sinulla ei voi olla palkka-hinta -spiraalia jos sinulla ei ole rahavarantojen kasvua jolla maksaa se. Tämä ei ole vain taloustiedettä, se on fysiikkaa. Sinä et voi kaataa litraa maitoa puolen litran pulloon. Jos sanotaan että palkka-hinta -spiraali saa aikaan inflaatiota, se on kuin sanoisi että puiden heiluminen saa aikaan tuulen. Hra. Nixon, toisin kuin amerikkalaisten enemmistö, on tietoinen "inflaation" todellisista syistä. Hän selitti sen selkeästi 21.1.1970:

"Tämän inflaation, joka meillä on 1970-luvun alussa on saanut aikaan raskas velaksi kuluttaminen 1960-luvulla. Viime vuosikymmenellä, Liittovaltio kulutti enemmän kuin mitä se tienasi -- 57 miljardia dollaria enemmän. Tämä vaje sai aikaan hintojen nousun 25 prosentilla vuosikymmenessä."

Liike-elämä syyttää inflaatiosta ammattiliittoja, ja ammattiliitot syyttävät liike-elämää inflaatiosta, mutta ainoastaan hallitus voi saada aikaan "inflaation".

Hra. Nixon on nopeuttanut hintojen ja palkkojen säätelyä taloudessa niin sanotusti ratkaistakseen ongelman jonka Hra. Nixon (ja LJB) loivat suunnattomien vajeiden avulla. Jos hän aidosti haluaisi pysäyttää "inflaation" hän asettaisi hintojen ja palkkojen säännöstelyn hallitukseen sen sijaan että hän kaataa sen meidän yllemme, ja hän lopettaisi velaksi kuluttamisen. Ihmiset hurraavat Nixonille koska hän "teki jotakin". Tämä vastaisi sitä että ihmiset hurraisivat motoristille joka ampuu jalankulkijan jonka yli hän on juuri ajanut.

Hintojen ja palkkojen säätely on sosialismin aivan ydin. Sinulla ei voi olla totalitaarista hallitusta ilman hintojen ja palkkojen säätelyä eikä sinulla voi olla vapaata maata niiden kanssa. Miksi? Sinä et voi orjuuttaa ihmisiä joilla on taloudellinen vapaus. Niin kauan kuin ihmisillä on taloudellinen vapaus, he ovat vapaita. Palkkojen ja hintojen säätely on ihmisten säätelyä. Puheessaan Hra. Nixon teki selväksi että tämä 90 vuorikautta kestävä palkkojen ja hintojen säätely on yllämme muodossa tai toisessa tästä eteenpäin. Se on suuri askel kohti Liittovaltion kaikkivaltiaan Toimeenpanevan haaran perustamista.

Sen jälkeen kun Sisäpiiriläiset ovat luoneet Sosialistisen Amerikan (United Socialist States of America) -- ei välttämättä ihan kirjaimellisesti -- seuraava askel on yhdistää kaikki maailman kansakunnat diktatuuriseksi maailmanhallitukseksi. Tämä oli suurin syy miksi Punainen Kiina otettiin YK:n jäseneksi. Jos sinä haluat hallita luonnobvaroja, liikennettä, kaupankäyntiä ja pankkisektoria, sinun täytyy laittaa jokainen saman katon alle.

Sisäpiiriläisten koodisana maailman supervaltiolle on "uusi maailmanjärjestys", lause jota Richard Nixon usein käyttää. Ulkomaansuhteiden neuvosto sanoo Tutkimuksessaan numero 7 (Study No.7): "USA:n täytyy pyrkiä: RAKENTAMAAN UUSI KANSAINVÄLINEN JÄRJESTYS." (Isot kirjaimet alkuperäisessä dokumentissa.) Vallitsevan järjestelmän puheenjohtaja James Reston (CFR) julisti New York Timesin kansainvälisesti julkaistussa kolumnissaan 21.5.1971: "Nixon ilmiselvästi haluaisi johtaa uuden maailmanjärjestyksen luomista, ja hän uskoo että hänellä on tilaisuus tehdä näin ensimmäisen virkakautensa viimeisten 20 kuukauden aikana."

Maailmanhallitus on aina ollut kommunistien tavoitteena. Vuonna 1915, venäläisessä The Socialist Democrat -nimisessä lehdessä (Nro. 40), Lenin ehdotti "Maailman Yhdysvaltoja". Vuoden 1936 Kommunistisen Internationaalin ohjelmassa sanotaan maailmanlaajuinen diktatuuri "voidaan luoda ainoastaan sosialismin voiton myötä eri valtioissa tai valtioryhmissä, minkä jälkeen Proletariaatin tasavallat yhdistyisivät jo olemassa olevien liittovaltioiden mallin mukaan, ja tämä järjestelmä laajenisi... muodostaen lopulta Sosialististen neuvostotasavaltojen maailmanliiton."

Eräs kaikkein tärkeimpiä ryhmiä jotka kannattavat "maailmanliittoa" on Yhdistyneet maailman federalistit (United World Federalists) jonka jäsenet ovat raskaasti kytköksissä Ulkomaansuhteiden neuvostoon. Tämä UWF kannattaa YK:n muuttamista puhtaaksi maailmanhallitukseksi johon kommunistiset valtiot liittyisivät mukaan.

Richard Nixon, tietenkin, on aivan liian älykäs liittyäkseen UWF:ään, mutta hän on tukenut heidän juridista ohjelmaansa varhaisista päivistään lähtien Kongressissa. UWF:n julkaisun, World Government Newsin lokakuun 1948 numerossa, sivulla 14, on seuraava ilmoitus:

"Richard Nixon: Introduced world government resolution (HCR 68) 1947, and ABC (World Government) resolution 1948."

Maailmanhallitus vetoaa amerikkalaisten tunteisiin voimakkaasti, pohjautuen heidän universaaliin kaipaukseensa saada maailmanrauha. Sisäpiiriläisillä on kommunistit joilla on toisessa kädessään sapeli tai toisessa oliivipuun oksa. Luonnollisesti, jokainen haluaa suunnata kohti oliivipuun oksaa, ymmärtämättä että tätä oliivipuun oksaa hallitsee sama entiteetti jonka toisessa kädessä on sapeli.

Syyskuussa 1968, ehdokkaat (candidates for public office) saivat kirjeen Yhdistyneiltä maailman federalisteilta jossa sanottiin:

"Meidän organisaatiotamme ovat kannattaneet ja suositelleet kaikki USA:n presidentit viimeisten 20 vuoden aikana sekä nykyiset presidenttiehdokkaat. Esimerkkeinä me annamme seuraavat lainaukset:

'Richard Nixon: Teidän organisaationne voi tehdä suuren palveluksen jatkamalla sen painottamista että maailmanrauha voidaan saavuttaa ainoastaan koko aailman kattavan lain kautta. Tavoitteemme on maailmanrauha. Välineemme saavuttaa rauha tulee olemaan laki ja oikeus. Jos me keskitämme energiamme näiden tavoitteiden saavuttamiseen, olen toiveikas että todellista edistystä voidaan saada aikaan.'

'Hubert Humphrey: Jokainen meistä on sitoutunut veljeyteen kaikkien kansakuntien kesken, mutta kukaan ei tavoittele näitä päämääriä arvokkaammin ja päättäväisemmin kuin United World Federalists.'"

Ei ole minkäänlaista eroa. Äänestäjille on annettu mahdollisuus valita CFR:n maailmanhallitusta kannattavan Nixonin ja CFR:n maailmanhallitusta kannattavan Humphreyn välillä. Ainoastaan retoriikkaa on muutettu yleisön höynäyttämiseksi.

Maailmanhallitus vaatii maailmanlaajuisen Korkeimman oikeuden (world supreme court), ja Nixonista tiedetään että hän kannattaa tällaista oikeuslaitosta. Ja maailmanhallituksella täytyy olla maailmanlaajuiset poliisivoimat pakottaakseen ihmiset noudattamaan Maailman Supervaltion lakeja ja estääkseen orjia kapinoimasta. The Los Angeles Examiner raportoi 28.10.1950, että kansanedustaja Richard Nixon oli ehdottanut "päätöslauselmaa jossa vaaditaan Yhdistyneiden Kansakuntien poliisivoimien perustamista..."

Ei yllättävää, Sisäpiiriläisillä on heidän lemmikki-eläin suunnittelijansa valmiina hallinnoimaan heidän maailmanlaajuista diktatuuriaan. Suunnattoman suuren kupolin alla Eteläisen Illinoisin Ykiopistossa on täydellisen yksityiskohtainen kartta maailmasta joka on kolmen jalkapallokentän kokoinen. Toimien Fordin, Carnegien ja Rockefellerin säätiöiden antamilla rahoilla (kaikki lujasti kytköksissä CFR:ään), tiedemiesten armeija joka kattaa kaiken maantieteilijöistä, psykologeista ja käyttäytymistieteilijöistä luonnontieteen professoreihin, biokemisteihin ja agronomisteihin, he laativat suunnitelmia hallitakseen ihmisiä. Nämä eliitin suunnittelijat suorittavat harjoituksia joita he kutsuvat nimellä "the world game". Esimerkiksi: Valtio A:ssa on liian paljon ihmisiä ja Valtio B:ssä liian vähän. Kuinka sinä siirrät ihmisiä Valtio A:sta Valtio B:hen? Me tarvitsemme niin ja niin monta urospuolista, niin ja niin monta naaraspuolista, niin monta tämän ammatin harjoittajaa ja niin monta tuon ammatin harjoittajaa, niin monta tämän ikäistä ja niin monta tuon ikäistä. Kuinka sinä saat nämä ihmiset Valtio A:sta ja asuttamaan heidät Valtio B:hen lyhyimmässä mahdollisessa ajassa? Toinen esimerkki:

Meillä on kansannousu Valtio C:ssä (tai kuten sitä nyt kutsutaan, Alue C:ssä). Kuinka kauan kestää lähettää "rauhanturvajoukkoja" pysäyttämään levottomuudet.

Nämä World Game -ihmiset suorittavat harjoituksia jotka tähtäävät globaaliin kontrolliin. Jos sinä suunnittelet johtavasi maailmaa, sinä et voi tehdä sitä huolimattomasti. Tämän vuoksi Fordin, Carnegien ja Rockefellerin säätiöiden Sisäpiiriläiset laativat näitä suunnitelmia. Pelin oikea nimi on "1984". Meillä tulee olemaan systemaattinen väestön vähennysohjelma, pakollinen sterilisaatio tai jokin muu vastaava jonka suunnittelijat näkevät välttämättömäksi luodakseen absoluuttisen kontrollin humanitaariseen utopiaansa. Mutta toteuttaaksesi nämä suunnitelmat, sinulla täytyy olla kaikkivaltias maailmanhallitus. Sinä et voi tehdä tätä jos individualistisilla valtioilla on suvereniteetti. Ja ennen kuin sinä voit toteuttaa Suuren Sulautumisen (Great Merger), sinun täytyy ensin keskittää valta jokaisessa maassa, tuhota paikallispoliisi ja viedä aseet pois ihmisiltä. Sinun täytyy korvata meidän aikoinaan vapaa Perustuslaillinen Tasavalta kaikkivaltiaalla keskushallituksella; ja tämä on juuri se mitä tapahtuu tänään Nixonin hallinnossa. Jokainen toimenpide, jokainen seuraus, savuverhosta huolimatta, on keskittänyt yhä enemmän valtaa siihen mistä on nopeasti tulossa kaikkivaltias keskushallinto.

Se mitä me olemme todistamassa on kommunistinen taktiikka 'paine ylhäältä ja paine alhaalta', jota kommunistinen historioitsija Jan Kozak kuvailee keinona jota Punaiset käyttivät kaapatessaan vallan Tsekkoslovakiassa. Paine alhaalta tulee salaa, niin sanotusti arvostetuilta Tovereilta hallituksessa ja Vallitsevassa järjestelmässä, muodostaen, kadun radikalisoitujen roskajoukkojen kanssa alhaalla, suunnattoman pihdin keskiluokan yhteiskunnan ympärille. Mellakoijat kadulla ovat pelinappuloita, apulaisia ja höynäytettyjä elitististen salaliittolaisten oligarkialle joka toimii ylhäällä muuttaakseen Amerikan rajoitetun hallituksen rajoittamattomaksi hallitukseksi jolla on täydellinen valta meidän elämäämme ja omaisuuteemme.

Amerikan keskiluokkaa puserretaan kuoliaaksi riivipenkissä (tai: moraalittomuudella). (Katso kaavio 9) Kaduilla meillä on vakaumuksellisia vallankumouksellisia ryhmiä kuten Students for a Democratic Society (joka aloitti nimellä League for Industrial Democracy, ryhmä jolla on vahvat sidokset CFR:ään), Mustat Pantterit, Yippies, Young Socialist Alliance. Nämä ryhmät huutavat että jos me emme "muuta" Amerikkaa, me menetämme sen. "Muutos" on sana jota me kuulemme yhä uudestaan. "Muutoksella" nämä ryhmät tarkoittavat Sosialismia. Käytännössä näiden ryhmien kaikki jäsenet uskovat taistelevansa Vallitsevaa järjestelmää vastaan. Todellisuudessa he ovat Vallitsevan järjestelmän välttämättömiä liittolaisia rakentaessaan Sosialismia meille kaikille. Nämä naivit radikaalit ajattelevat että Sosialismin alla "kansa" johtaa kaikkea. Todellisuudessa, se tulee olemaan Sisäpiiriläisten klikki jolla tulee olemaan täydellinen valta, hallitessaan kaikkea vaurautta. Tämän vuoksi nämä koululais-Leninit ja teini-Trotskit saavat mellastaa vapaasti eikä heitä käytännössä koskaan pidätetä tai aseteta syytteeseen. Heitä suojellaan. Jos Vallitseva järjestelmä haluaisi pysäyttää nämä vallankumoukselliset, kuinka kauan, sinä luulet, heitä siedettäisiin?

Sen sijaan, meille paljastuu että nämä radikaalit saavat rahaa suurilta säätiöiltä tai hallitukselta Köyhyyden vastaisen sodan kautta. Nämä Rothschild-Rockefeller-CFR -Sisäpiiriläiset huipulla "antautuvat vaatimuksille" Sosialismin puolesta joka tulee roskajoukolta alhaalta. Radikaalit tekevät niiden työn joita he vihaavat eniten.

Muista Bakuninin syytös että Marxin seuraajilla oli toinen jalka pankissa (rahamaailmassa) ja toinen Sosialistisessa liikkeessä.

Lisää vihjeitä että Vallitseva järjestelmä rahoittaa kommunistien Students for a Democratic Societya (SDS) antaa teos The Strawberry Statement: Notes On A College Revolutionary; kirjoittanut James Kunen. Kuvaillessaan tapahtumia SDS:n kansalliskokouksessa vuonna 1968, Kunen sanoo:

"Myös tässä kokouksessa, Business International Roundtablesin miehet -- tapaamisissa joita Business International rahoitti asiakasryhmilleen sekä hallitusten johtajille -- yrittivät ostaa joitakin radikaaleja. Nämä miehet ovat maailman johtavia teollisuusmiehiä ja he kokoontuvat päättääkseen mihin suuntaan meidän elämämme tulisi kulkea. Nämä ovat poikia jotka kirjoittivat Alliance for Progressin. He edustavat johtavan luokan vasenta siipeä."

"He olivat yhtä mieltä kanssamme kuinka hallita mustia ja opiskelijoita."

"He haluavat McCarthyn sisään. He näkevät fasismin uhkana, tulevan Wallacen suunnasta. Ainoa keino jolla McCarthy voisi voittaa on että jos hullut ja nuoret radikaalit toimivat ja saavat Genen näyttämään järkevämmältä. He tarjoutuivat rahoittamaan meidän mielenosoituksiamme Chicagossa. Meille tarjottiin myös Esson (Rockefeller) rahaa. He haluavat meidän esittävän radikaalia jotta he itse näyttäisivät enemmän keskustalaisilta samalla kun he siirtyvät vasemmalle."

TÄMÄ ON STRATEGIA. MAISEMAMAALARIT KESKITTÄVÄT HUOMIOSI LAPSIIN KADULLA KUN TODELLINEN VAARA TULEE YLHÄÄLTÄ.

Kuten Frank Capell äskettäin havannoi The Review Of The Newsissä:

"Tietysti, me tiedämme että nämä radikaalit opiskelijat eivät tule valtaamaan hallitusta. Se mitä he tekevät on antaa hallitukselle tekosyy alistaa ihmiset, laatimalla yhä sortavampia lakeja 'pitääkseen asiat hallinnassa'."

Radikaalit järjestävät levottomuuksia kaduilla samalla kun Limusiini-Liberaalit New Yorkin ja Washingtonin huipulla sosialisoivat meitä. MEILLÄ TULEE OLEMAAN ELIITIN DIKTATUURI JOKA ON NAAMIOITU PROLETARIAATIN DIKTATUURIKSI.

Nyt Vallitsevan järjestelmän Sisäpiiriläiset ovat sirtymässä hienostuneempaan metodiin soveltaessaan painetta alhaalta. John Gardner, "republikaani" ja CFR:n jäsen, on perustanut ruohonjuuritason prolatariaatin organisaation nimeltään Common Cause (Yhteinen asia). Tästä saattaa tulla USA:n historian suurin ja kaikkein tärkein organisaatio. Common Causen tavoittena on organisoida sosiaalitukien (tai: eläkkeiden) saajat, ne jotka eivät ole äänestäneet aiemmin, sekä Liberaalit lobatakseen Sosialismin puolesta. Tämä lobbaus ei ainoastaan painosta Kongressia äänestämään sosialististen aloitteiden puolesta, vaan se ilmenee myös äänestäjien voimana vaaleissa. Common Cause on niin sanotusti yhteenveto Vallitsevan järjestelmän vastustajista, mutta kuka maksaa laskut? Eliitin Sisäpiiriläiset radikaalit ylhäältä. Tämän ryhmän, joka pyrkii kukistamaan Super-rikkaat ja jakamaan heidän varallisuutensa köyhien kesken, kaikkein tärkein rahoittaja, on John D. Rockefeller III. Muita tärkeitä rahoittajia ovat Andrew Heiskell (CFR), TIME:n puheenjohtaja; Andrew Heiskell (CFR), IBM:n puheenjohtaja; John Whitney (CFR), Standard Oilin säätiöstä; Sol Linowitz (CFR), Xeroxin puheenjohtaja; ja Gardner Cowles (CFR), Cowles Publicationsista. Missä hyvänsä organisaatiossa, mies joka maksaa laskut on johtaja. Muut ovat hänen työntekijöitään.

Mitä parempia todisteita meillä voisi olla siitä että Sosialismi ei ole alistettujen massojen liike, vaan vallanhimoisten elitistien massojen liike? Köyhät ovat pelkästään nappuloita pelissä. Tarpeetonta sanoakaan, Common Causen rahoittajat ovat järjestäneet asiat niin että ainoastaan ne jotka ymmärtävät että Vallitsevan järjestelmän pelisuunnitelma on SOSIALISMI ymmärtävät mitä on meneillään aivan heidän silmiensä edessä.