None Dare Call This Conspiracy

Luku 5: Vallitsevan järjestelmän perustaminen

Eräs tärkeimmistä syistä miksi Sisäpiiriläiset työskentelivät Ensimmäisen maailmansodan lietsomiseksi oli luoda sen päätyttyä maailmanhallitus. Jos sinä haluat perustaa kansallisia monopoleja, sinun täytyy hallita kansallisvaltioita. Jos sinä haluat perustaa kansainvälisiä monopoleja tai kartelleja, sinun täytyy kontrolloida maailmanhallitusta.

Aseleposopimuksen jälkeen (after the Armistice) 11.11.1918, Woodrow Wilson ja hänen alter egonsa, "Eversti" House (aina läsnä oleva Sisäpiiriläisten mies), matkusti Eurooppaan tavoitteenaan perustaa maailmanhallitus kansainliiton muodossa. Kun neuvotteluissa paljastui että ,olemmat osapuolet olivat yhtä lailla syyllisiä sotaan ja "moraalisen ristiretken" kimallus haihtui Wilsonin kerskaileman "Neljäntoista kohdan" myötä, "Wall Streetin juntit" alkoivat herätä. Vastareaktio ja herääminen todellisuuteen tulivat kuvaan mukaan.

Amerikkalaiset eivät ehdottomasti eivät halunnet mukaan maailmanhallitukseen petollisten eurooppalaisten kanssa joiden erikoisalana oli salainen sopimus salaisen sopimuksen alle kätkettynä. Kysymys kunniasta, niin puhuakseni, hiipi (tai: marssi ylväästi) juhla-aterialta ennenkuin myrkytettyä ruokaa voitiin tarjota. Ja, ilman amerikkalaisten mukana oloa, ei voisi olla aitoa maailmanhallitusta.

Herännyt julkinen mielipide teki ilmiselväksi että USA:n Senaatti ei uskaltaisi ratifioida sopimusta joka sitoisi maan tällaisiin internationalistisiin sitoumuksiin. Jollain tavalla amerikkalaisille täytyisi myydä ajatus internationalismista ja maailmanhallituksesta. Taas kerran, avain oli "Eversti" House.

House oli kirjannut poliittiset ajatuksensa kirjaansa Philip Dru: Administrator vuonna 1912. Tässä kirjassa House laati heikosti fiktionalistitun suunnitelman valloittaa Amerikka perustamalla "sosialismi sellaisena kuin Karl Marx oli siitä unelkoinut." Hän kuvaili "salaliittoa" -- sana on hänen -- joka onnistuu kun valitaan presidentti Yhdysvalloissa "petoksella koskien hänen todellisia mielipiteitään ja aikeitaan." Muiden asioiden ohella, House kirjoitti että tämän salaliiton tarkoitus oli "tunkeutua vähitellen tärkeisiin asioihin, niin että yhtäkään sellaista ehdokasta ei nimitettäisi jonka näkemykset eivät olleet linjassa heidän näkymystensä kanssa." Vaaleista oli tarkoitus tehdä pelkkää näytelmää. Ajatuksena oli käyttää sekä Demokraattista että Republikaanista puoluetta instrumentina edistää maailmanhallitusta.

Vuonna 1919, House tapasi Pariisissa englantilaisen "salaseuran", Pyöreän Pöydän jäseniä perustamaan organisaatio jonka tehtävänä olisi julistaa Amerikan, Englannin ja Länsi-Euroopan ihmisille propagandaa maailmanhallituksen ylistämiseksi. Tärkein myyntiartikkeli, tietysti, oli "rauha". Se osa joka käsitteli Sisäpiiriläisiä perustamassa maailmanlaajuista diktatuuria jätettiin luonnollisesti pois.

Pyöreä Pöytä -organisaatio Englannissa kasvoi kulta- ja timanttimagnaatti Cecil Rhodesin elämänmittaisesta unelmasta luoda "uusi maailmanjärjestys".

Rhodesin elämäkerran kirjoittaja Sara Millin oli hieman suorapuheisempi. Kuten hän kirjoitti: "Maailmanhallitus oli Rhodesin yksinkertainen unelma." Quigley huomauttaa:

"1890-luvun keskivaiheilla Rhodesin henkilökohtaiset tulot olivat ainakin miljoona puntaa vuodessa (noin viisi miljoonaa dollaria) joita hän käytti niin vapaasti arvoituksellisiin tarkoituksiinsa että hän ylitti usein tilinsä..."

Cecil Rhodesin sitoutuminen salaliittoon maailmanhallituksen luomiseksi tuli ilmi useissa testamenteissa joita Frank Aydelotte kuvaili kirjassaan American Rhodes Scholarships. Aydelotte kirjoittaa:

"Nämä seitsemän testamenttia jotka Cecil Rhodes laati ollessaan 24 - 46 vuoden ikäinen [Rhodes kuoli 48-vuotiaana] muodostavat eräänlaisen hengellisen elämäkerran... Parhaiten tunnettuja ovat ensimmäinen (the Secret Society), ja viimeinen, jossa luotiin Rhodes-stipendit..."

"Ensimmäisessä testamentissaan Rhodes puhuu päämääristään yksityiskohtaisemmin: 'Brittiläisen hallinnon laajentaminen kaikkialle maailmaan... Niin suunnattoman vallan perustus että sen jälkeen sodat käyvät mahdottomiksi, sekä edistää ihmiskunnan intressejä.'"

"Tämä 'Uskontunnustus' laajenee näiden ajatusten pohjalle. Malli tälle ehdotetulle salaseuralle oli Society of Jesus, vaikka hän mainitsee myös vapaamuurarit."

Pitäisi mainita että tällaisen salaseuran alullepanija oli Adam Weishaupt, hirviö joka loi Order of Illuminatin 1.5.1776, tavoitteenaan hallita maailmaa. Weishauptin Valaistuneiden roolia sellaisissa kauheuksissa kuten 'Reign of terror' (Terrorin aikakausi) ei voida kyseenalaistaa, ja Illuminatin tekniikat on jo kauan sitten tunnistettu kommunistisen metodologian malliksi. Weishaupt käytti myös Socisty of Jesus (Jesuiitat) mallinaan, ja hän kirjoitti uudestaan Koodinsa vapaamuurarien termein. Aydelotte jatkaa:

"Vuonna 1888 Rhodes laati kolmannen tastamenttinsa... jättäen kaiken Lord Rothschildille [hänen rahoittajansa kaivosteollisuudessa], mukana tulleen kirjeen myötä joka päättyi sanoihin 'kirjoitetuista asioista keskusteltu välillämme'. Tämä, voidaan olettaa, käsitti ensimmäisen testamentin sekä 'Uskontunnustuksen', sillä jälkikirjoituksessaan Rhodes sanoo: 'Aiheena olevissa kysymyksissä ehdotetaan käytettäväksi Jesuiittojen perustuslakia jos saatavilla...'"

Ilmeisesti strategisista syistä Lord Rothschildin nimi pyyhittiin myöhemmin pois suunnitelman esipuheesta. Professori Quigley paljastaa että Lord Rosebury "korvasi hänen isäpuolensa, Lord Rothschildin, Rhodesin salaisessa ryhmässä ja hänestä tehtiin Rhodesin seuraavan (ja viimeisen) testamentin luottohenkilö."

Tämä "salaseura" organisoitiin konspirationaalisen kaavan mukaan jossa oli piirejä piirien sisällä. Professori Quigley informoi meitä että keskeinen osa tätä "salaseuraa" perustettiin maaliskuuhun 1891 mennessä, käyttäen Rhodesin rahaa. Lord Alfred Milnerin (käsitellään viimeisessä luvussa, bolshevikkien vallankumouksen tärkeimpänä rahoittajana) oli tarkoitus olla nimellisenä johtajana -- Rothschild todellinen johtaja. Pyöreä Pöytä toimi kulissien takana Britannian hallituksen korkeimmilla tasoilla, vaikuttaen ulkopolitiikkaan sekä Englannin mukanaoloon Ensimmäisessä maailmansodassa. Professori Quigleyn mukaan:

"Vuoden 1914 sodan lopulla, tuli selväksi että tämän järjestelmän [Pyöreä Pöytä] organisaatiota tuli suuresti laajentaa. Taas kerran tehtävä uskottiin Lionel Curtisille joka perusti, Englantiin ja jokaiseen Kansainyhteisön maahan, kulissi-organisaation olemassa olevalle Pyöreän Pöydän ryhmälle. Tällä kulissi-organisaatiolla, nimeltään Royal Institute of International Affairs, oli ydin Pyöreän Pöydän ryhmän sisällä jokaisella alueella. New Yorkissa se tunnettiin nimellä Council on Foreign Relations, ja se oli J.P. Morgan and Companyn julkisivu yhteydessä hyvin pieneen amerikkalaiseen Pyöreän Pöydän ryhmään. Suuri joukko Morganin 'asiantuntijoita' hallitsi amerikkalaisia organisoijia... jotka olivat tulleet Pariisin rauhankonferenssiin ja joista tuli läheisiä ystäviä samanlaiselle englantilaisten 'asiantuntijoiden' ryhmälle jotka Milnerin ryhmä oli värvännyt. Itse asiassa, Royal Institute of International Affairsin sekä Council on Foreign Relationsin (CFR) alkuperäiset suunnitelmat laadittiin Pariisissa..."

Joseph Kraft (CFR), kuitenkin, kertoo meille Harper's -lehden numerossa heinäkuussa 1958, että tärkein agentti Council on Foreign Relationsin virallisessa perustamisessa oli "Eversti" House, jota tulivat sellaiset suojelijat kuten Walter Lippmann, John Foster Dulles, Allen Dulles ja Christian Herter. Se oli House joka toimi Pyöreän Pöydän isäntänä, sekä englantilaisten että amerikkalaisten, avainkokouksessa 19.5.1919, Majestic Hotelissa, Pariisissa, joka sitoutui salaliittoon CFR:n luomiseksi.

Vaikka Quigley painottaa Morganin miesten merkitystä tämän organisaation luomisessa, joka tunnetaan nimellä Council on Foreign Relations, organisataion oma materiaali sekä "Everstin" omat muistelmat paljastavat hänen toimintansa kätilänä CFR:n syntymässä.

CFR:n kahdeskymmenes viides vuosiraportti kertoo CFR:n perustamisesta Pariisissa:

"Royal Institute of International Affairs, joka perustettiin Pariisissa vuonna 1919 koostui, alusta alkaen, kahdesta haarasta, toinen Englannissa ja toinen Yhdysvalloissa."

Myöhemmin suunnitelmaa muutettiin jotta luotaisiin näennäinen autonomia koska: "...näytti epäviisaalta perustaa yksi instituutti jossa on kaksi haaraa." Täytyi saada näyttämään siltä että CFR Amerikassa ja RIIA Britanniassa olivat aidosti itsenäisiä kehoja, jotta amerikkalaiset eivät tulisi tietoiseksi siitä että CFR oli todellisuudessa Pyöreän Pöydän tytäryhtiö, ja reagoisivat patrioottisella kiihkolla.

Qiugleyn mukaan, kaikkein tärkeimmät rahoitus-dynastiat Amerikassa Ensimmäisen maailmansodan jälkeen olivat (Morganin lisäksi) Rockefellerin perhe, Kuhn, Loeb & Company, Dillon Read and Company, Brown Bros, Harriman. Kaikki olivat edustettuina CFR:ssä ja Paul Warburg oli eräs yhtiön perustajajäsenistä. Sisäpiiriläisten ryhmä joka loi Keskuspankkijärjestelmän, joista monet myös rahoittivat boslhevikkien vallankumousta, olivat kaikki alkuperäisiä jäseniä. Paul Warburgin lisäksi, CFR:n perustajiin kuuluivat kansainväliset finanssi-Sisäpiiriläiset Jacob Schiff, Averell Harriman, Frabk Vanderlip, Nelson Aldrich, Bernard Baruch, J.P. Morgan ja John D. Rockefeller. Nämä miehet eivät luoneet CFR:ää siksi että heillä ei olisi ollut parempaa käyttöä ajalleen ja rahoilleen. He loivat sen työkaluksi edistää kunnianhimoisia tavoitteitaan.

CFR tuli tunnetuksi nimellä "Vallitseva järjestelmä" (The Establishment), "näkymätön hallitus", sekä "Rockefellerien ulkoministeriö". Tästä puolisalaisesta organisaatiosta on kyseenalaistamatta tullut kaikkein vaikutusvaltaisin ryhmä Amerikassa.

Christian Science Monitor julkaisi epätavallisen artikkelin tästä ryhmästä 1.9.1961. Se alkoi tähän tapaan:

"Muodikkaan Park Avenuen länsipuolella 68. kadulla on kaksi komeaa rakennusta toisiaan vastapäätä. Toinen on YK:n Neuvostoliiton suurlähetystö... Aivan vastapäätä lounaisnurkassa on Ulkomaansuhteiden neuvosto -- luultavasti eräs kaikkein vaikutusvaltaisimmista puolijulkisista organisaatioista ulkopolitiikan kentällä."

Vaikka CFR:n virallinen lista koostuu 1 500 hallitusten, ay-liikkeen, liike-elämän, rahoituksen, tietoliikenteen, säätiöiden ja yliopistojen kaikkein vaikutusvaltaisimmista nimistä -- ja huolimatta siitä että se on miehittänyt melkein jokaista avainvirkaa jokaisessa hallituksessa FDR:n jälkeen -- on epätodennäköistä että yksi amerikkalainen tuhannesta tunnistaa CFR:n nimen, tai että yksi kymmenestä tuhannesta osaa kertoa mitään sen rakenteesta tai tarkoitusperistä. Vihjaavaa CFR:n vallasta pitää yllä anomyymiyttään on se fakta että, huolimatta siitä että se on ollut toiminnassa korkeimmilla tasoilla melkein viidenkymmenen vuoden ajan ja sen jäsenet ovat alusta alkaen olleet Vallitsevan järjestelmän tärkeimpiä leijonia tietoliikenteessä ja mediassa, me havaitsemme että useiden vuosikymmenien aikana vain yksi maanlaajuinen aikakauslehti on julkaissut artikkelin CFR:stä -- ja se on Harpsr's -- jota juuri ja juuri voi sanoa suuren levikin omaavaksi aikakauslehdeksi. Samoin, CFR:stä on julkaistu ainoastaan muutama artikkeli maan suurissa sanomalehdissä. Tällainen anonyymisyys -- tällä tasolla -- voi tuskin olla pelkkää sattumaa.

Mikä tekee tästä salaisesta organisaatiosta niin vaikutusvaltaisen? Henkilö joka tietää vastauksen ei varmasti tule sitä kertomaan. The Christian Science Monitor, jota toimittaa eräs American Roundtablen jäsen (Milnerin salaseuran eräs haara) ei kertonut sitä artikkelissaan 1.9.1961. Siinä sanotaan: "Sen jäsenluettelo sisältää nimiä jotka ovat kuuluisia diplomatian, hallinnon, liike-elämän, rahoituksen, tieteen, ay-liikkeen, journalismin, oikeuslaitoksen ja opetuksen alalla. Se mikä yhdistää niin laajan ja hajanaisen porukan on intohimoinen huoli (tai: kiinnostus) liittyen Amerikan ulkopolitiikan suuntaan."

The Christian Science Monitor viittaa mielikuvitukselliseen valtaan joka CFR:llä on ollut kuuden viimeisen hallituksen aikana:

"Neuvoston yksimielisen omistautumisen johdosta tutkia ja puntaroida (deliberate) USA:n ulkopolitiikkaa, sen jäseniä virtaa jatkuvasti yksityisiltä työnantajilta yhteiskunnallisen palveluiden pariin. Melkein puolet sen jäsenistä on kutsuttu hallituksen virkamiehiksi tai he toimivat näiden neuvonantajina."

Kun Toinen maailmansota lähestyi, Pyöreän Pöydän ryhmä käytti vaikutusvaltaansa että Hitleriä ei pysäytetty Itävallassa, Reininmaalla tai Sudeettisaksalaisten alueella -- ja täten se oli suurelta osin vastuussa holokaustista. Toinen maailmansota lisäsi suuresti mahdollisuuksia perustaa maailmanhallitus. Raha Adilf Hitlerille kulki Warburgin hallitseman Mendelsohn Bank of Amsterdamin ja myöhemmin J. Henry Schroeder Bankin kautta jolla oli haarakonttoreita Frankfurtissa, Lontoossa ja New Yorkissa. J. Henry Schroeder Bankin juridinen pääneuvonantaja oli Sullivan And Cromwell jonka kumppaneihin kuuluivat John Foster ja Allen Dulles. (James Martin, All Honorable Men, Little Brown Company, New York, 1950, s. 51; Quigley, s. 433)

Samalla kun Pyöreä Pöytä teki työtään Euroopassa, CFR ohjasi tanssiaisia Yhdysvalloissa. Neuvoston (CFR) ensimmäinen tehtävä oli soluttautua USA:n hallitukseen ja ottaa täydellinen ote USA:n Ulkoministeriöstä varmistaakseen että Toisen maailmansodan jälkeen ei tulisi lipsahduksia kuten Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli käynyt. Kertomus siitä kuinka CFR otti Ulkoministeriön haltuunsa on Ulkoministeriön julkaisussa Nro. 2 349, "Report to the President on the Results of the San Francisto Conference". Se on ulkoministeri Edward R. Stettiniusin (CFR) raportti Presidentti Trumanille. Sivulla 20 sanotaan:

"Sodan syttyessä Euroopassa oli selvää että Yhdysvallat joutuisi kohtaamaan, sodan jälkeen, uusia ja poikkeuksellisia ongelmia... Täten, Sodanjälkeisten ongelmien komitea (Committee on Post-War Problems) luotiin ennen vuoden 1939 loppua [kaksi vuotta ennen kuin Yhdysvallat liittyi sotaan], CFR:n ehdotuksesta. Komitea koostui Ulkoministeriön korkea-arvoisista viranomaisista [kaikki yhtä lukuun ottamatta CFR:n jäseniä]. Tutkimus-henkilökunta [kaikki CFR:n rahoittamia, ohjaamia ja tarjoamia] avusti sitä, joka helmikuussa 1941 organisoitiin Erityistutkimuksen osastoon [saaden rahoitusta CFR:ltä ja Ulkoministeriöstä]."

"[Pearl Harborin] jälkeen tutkimuslaitoksia laajennettiin nopeasti, ja Sodanjälkeisten ongelmien komitea organisoitiin Sodanjälkeisen ulkopolitiikan neuvonantaja-komiteaksi [täysin CFR:n miehittämä]." (See also: "A Record of Twenty Years, 1921 - 1947", CFR Booklet)

"Suuri kansansuosio ja into Yhdistyneiden Kansakuntien politiikkaa kohtaan pitäisi rakentaa, hyvin organisoitu ja täysin selkeä. Mutta on myös tarpeellista tehdä enemmän kuin tämä. Oppositiosta täytyy tehdä niin kyvytön että se ei pysty keräämään minkäänlaista merkittävää tukea Senaatissa YK:n Peruskirjaa ja sitä seuraavia sopimuksia kohtaan."

Ulkomaansuhteiden Neuvoston (CFR) jäsenet eivät olleet ainoita jotka hallitsivat YK:n perustamista, mutta CFR:n jäsenet olivat Amerikan presidenttien kyynerpää Teharanissa, Potsdamissa ja Jaltalla, missä sadat miljoonat luovutettiin Josif Stalinin käsiin, laajentaen suunnattomasti kansainvälisen kommunistisen salaliiton valtaa. FDR:n hallinnollinen avustaja näihin aikoihin oli CFR:n avainjäsen nimeltään Lauchlin Currie -- jonka J. Edgar Hoover tunnisti myöhemmin Neuvostoliiton agentiksi.

Niin täydellisesti CFR hallitsi Ulkoministeriötä viimeisten 38 vuoden aikana että jokainen ulkoministeri, poikkeuksena Cordell Hull, James Byrnes ja William Rogers ovat olleet CFR:n jäseniä. Vaikka Rogers ei ole jäsen, professori Henry Kissinger, Nixonin ulkopoliittinen neuvonanataja, tuli asemapaikkaansa CRF:n palkkalistalta, ja kansliapäälliköistä melkein jokainen on CFR:n jäsen.

Tänään CFR pysyy aktiivisena tehden työtään lopullista päämääräänsä johti -- maailmanhallitusta jota Sisäpiiriläiset ja heidän liittolaisensa hallitsevat. CFR:n päämäärä on yksinkertaisesti lakkauttaa Yhdysvallat Perustuslain takaaman vapauden kera. Eivätkä he edes salaa sitä. Tutkimus No.7, jonka CFR julkaisi 25.11.1959, kehottaa avoimesti "rakentamaan uusi kansainvälinen järjestys joka vastaa maailman kaipaukseen rauhaan, sekä yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen muutokseen... kansainvälinen järjestys [koodisana maailmanhallitukselle]... mukaan lukien valtiot jotka kutsuvat itseään 'sosialistisiksi' [kommunistisiksi]."

Syy on selvä niille jotka ovat tutkineet sen jäsenluetteloa, miksi tätä vähän tunnettua puolisalaista organisaatiota tulisi kutsua "Vallitsevaksi järjestelmäksi" (the Establishment). Kansainvälisiin finanssitaloihin joilla on tällä hetkellä miehiä CFR:ssä kuuluvat Kuhn, Loeb & Company; Lazard Freres (suoraan Rothschildien alaisuudessa); Dillon Read; Lehman Brothers; Goldman Sachs; Chase Manhattan Bank; Morgan Guaranty Bank; Brown Brothers; Harriman; First National City Bank & Trust; ja Manufacturers Hanover Trust Bank.

KAAVIO 7 - World Supra Government

• Rothschild;
  
• Schiff Milnar Foundations;
  
• Warburg;
  
• Vanderlip;
  
• Rockefeller;
  
• Ford;
  
• Baruch;
  
• Carnegie;
  
• Morgan;
  
• R.I.I.A.;
  
• CFR;
  
• Kuhn, Loeb;
  
• Lazard Freres;
  
• Dillon;
  
• Rand;
  
• Standard Oil;
  
• NBC;
  
• CBS;
  
• Lehman Brothers;
  
• IMB;
  
• TIME;
  
• LIFE;
  
• Hudson Institute;
  
• Goldman Sachs;
  
• Xerox;
  
• Fortune;
  
• Look;
  
• Fund for Republic;
  
• Chase Manhattan;
  
• Eastman Kodak;
  
• Newsweek;
  
• Brookings Institute;
  
• New York Times;
  
• Morgan Guaranty;
  
• Pan American;
  
• Washington Post;
  
• Firestone;
  
• Los Angeles Times;
  
• Lovestone;
  
• U.S. Steel;
  
• New York Post;
  
• Dubinsky;
  
• McGraw-Hill;
  
• Reuther;
  
• Simon & Schuster;
  
• ADA;
  
• Harper Bros.;
  
• LID;
  
• Book of the Month;
  
• UWF;
  
• Saturday Review;
  
• Business Week.

CFR:ään kuuluu myös miehiä avoimen vasemmistolaisista organisaatioista kuten Fabian Sicielist Americans for Democratic Action, League for Industrial Democracy (aiemmin Intercollegiate Socislist Society), sekä United World Federalists joka avoimesti kannattaa hallitusta kommunistien kanssa. Tällaisia vakaumuksellisia sosialistisia ay-johtajia ovat edesmennyt Walter Reuther. David Dubinsky ja Jay Lovestone ovat myös olleet CFR:n jäseniä. Teoriassa, näiden miesten oletetaan olevan yllä mainittujen pankkien ja liikeyritysten verivihollisia. Kuitenkin he kaikki kuuluvat samaan looshiin. Sinä voit ymmärtää miksi tätä faktaa ei mainosteta.

CFR on täysin kytketty suuriin säätiöihin sekä niin kutsuttuihin "ajatushautomoihin". Näihin kuuluvat Rockefellerin, Fordin ja Carnegien säätiöt, sekä Rand Corporation, Hudson Institute, Fund for the Republic ja Brookings Institute.

Se tosiasia että CFR toimii lähes täydellisen anonyymisti on tuskin sattumaa. Tietoliikenneyhtiöiden joukossa jotka ovat edustettuiba CFR:ssä ovat National Broadcasting Corporation, Time, LIFE, Fortune, Look, Newsweek, New York Times, Denver Post, Louisville Courier Journal, Minneapolis Tribune, McGraw-Hill, Simon & Schuster, Harper Brothers, Random House, Little Brown & Company, Macmillan Company, Viking Press, Saturday Review, Business Week, ja Book of the Month Club. Varmasti CFR voisi saada muutaman mainostekstin julkisuutta jos haluaisi. Jos näyttää mahdottomalta että yksi taho voisi hallita tällaista suunnatonta firmojen määrää, syynä on se, että useimmat ihmiset eivät tiedä että tällaisten jättiläisten kuten New York Times ja NBC niin kutsutut perustajat olivat Morganin, Schiffin ja heidän liittolaisten valitsemia, rahoittamia ja ohjaamia. Timesin Adolph Ochsin ja RCA:n David Sarnoffin tapaukset ovat esimerkkejä tästä kontrollista. Molemmat saivat varhaista rahallista apua Kuhn, Loeb & Companyltä ja Morgan Guarantyltä.

Nämä ovat Vallitsevan järjestelmän virallisia maisemamaalareita joiden tehtävänä on varmistaa että yleisö ei näe CFR:ää ja sen roolia maailman sosialistisen diktatuurin luomisessa.

Sinä muistat että "Eversti" House uskoi että meillä pitäisi olla kaksi poliittista puoluetta mutta vain yksi ideologia -- maailmanlaajuinen sosialismi (One World Socialism). Tämä on juuri sitä mikä meillä on tässä maassa tänään (kaavio 8). Vaikka ruohonjuuritason Demokraattien ja ruohonjuuritason Republikaanien välillä on filosofisia eroja, kun sinä kuljet ylöspäin puolueen portailla eroista tulee yhä vähemmän näkyviä kunnes lopulta portaat katoavat Vallitsevan järjestelmän uutis-esiripun alle ja yhdistyvät huipulla CFR:n vallan alla. Vuonna 1968, kun George Wallace väitti että näiden kahden puolueen välillä ei ollut mitään eroa, hän ei kenties tiennyt kuinka oikeassa hän oli.

Seuraavassa on niin kutsuttuja Demokraatteja jotka ovat olleet tai jotka ovat CFR:n agentteja: Dean Acheson, Alger Hiss, Adlai Stevenson, John Kennedy, Robert Kennedy, Edward Kennedy (Boston Committee), Averell Harriman, George Ball, Henry Fowler, Dean Rusk, Adam Yarmolinsky, Huber Humphrey, ja John Lindsay.

On mielenkiintoista huomata että kansainväliset pankkiirit antoivat monille Lyndon B. Johnsonin hallituksessa palvelleille virkamiehille palkinnoksi helpon ja hyväpalkkaisen työn. Ministeriön kansliapäällikkö George Ball meni Lehman Brothersille; valtiovarainministeri Henry Fowler meni Goldman, Sachs & Companyn palvelukseen. Budjettijohtaja Peter Lewis, Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Frederick Deming, ja entinen kauppaministeri C.R. Smith välttivät leipäjonon menemällä Lazard Freresin (Rothschild) palvelukseen. Fowler ja Deming olivat suuresti vastuussa politiikasta joka johti siihen että eurooppalaiset valtiot veivät (claiming) puolet meidän kullastamme (ja että heillä on potentiaaliset vaateet jäljellä olevaan), samoin kuin siihen että he riistivät USA:n Keskuspankilta kaikki hopea-reservit jotka se oli koonnut sadan vuoden aikana. Säälivätkö kansainväliset pankkiirit näitä miehiä heidän kyvyttömyytensä tähden vai palkittiinko heidät hyvin tehdystä työstä?

Republikaanista puoluetta ovat hallinneet CFR:n nimissä Dwight D. Eisenhover, John Foster Dulles, Thomas E. Dewey, Jacob Javits, Robert McNamara, Henry Cabot Lodge, Paul Hoffman, John Gardner, Rockefellerien klaani, Elliott Richardson, Arthur Burns, Hanry Kissinger ja Richard Nixon. Vaikka on totta että jokainen hallitus Rooseveltin jälkeen on ollut CFR:n hallitsema, Nixonin hallitus teki ennätyksen nimittämällä 110 CFR:n jäsentä avainvirkoihin. Henry Kissinger, Nixonin hallituksen "Eversti" House, astui virkaansa suoraan CFR:n palkkalistalta. Kissinger edustaa täysin vastakkaista linjaa kaikessa mitä Nixon sanoi hänen edustavansa kun Kissinger tuki hänen kampanjaansa. Sekä liberaalit että konservatiivit myöntävät että Kissinger on Nixonin hallituksen kaikkein tärkein mies.

[Richard Nixon väittää että hän ei kuulu enää CFR:ään, että hän erosi kun tästä organisaatiosta tuli puheenaihe hänen kampanjassaan Kalifornian kuvernööriksi vuonna 1962. Nixon ei koskaan sanonut miksi hän erosi, mutta se tosiasia että hän on nimennyt 110 CFR:n jäsentä tärkeisiin virkoihin hallituksessaan puhuu puolestaan. Ei pitäisi olla yllätys että tämä sama Richard Nixon, joka kampanjoi vuonna 1968 konservatiivina oli jo tehnyt todellisen asemansa hyvin selkeäksi CFR:n Sisäpiiriläisille kirjoittamalla artikkelin CFR:n aikakauslehteen, Foreign Affairsiin, lokakuussa 1967. Artikkelin otsikko "Aasia Vietnamin jälkeen" paljasti kuinka Presidentti Nixon avaisi uuden politiikan Punaista Kiinaa kohden ja toisi 'realismin' Aasian politiikkaamme. CFR:n vuoden 1952 vuosiraportissa myönnettiin että joskus jäsenet jotka ovat arkaluonteisissa viroissa pakotettiin memään maan alle ja pitämään jäsenyytensä salassa.]

Hallitukset, sekä Demokraattien että Republikaanien, menevät ja tulevat, mutta CFR jatkaa. Tämä on syynä miksi on niin että mitä useammat asiat näyttävät muuttuvan, sitä useammin ne pysyvät samoina. Kiinnitys (fix) on ylhäällä, missä sama Sisäpiiriläisten klikki, joka haluaa hallita maailmaa, johtaa näytelmää. Kuten Professori Quigley myöntää:

"On olemassa, ja on ollut olemassa sukupolven ajan, kansainvälinen... verkosto joka toimii, jossain määrin, tavalla jonka radikaali oikeisto uskoo olevan kommunistinen. Itse asiassa, tämä verkosto, jonka me voimme tunnistaa Pyöreän Pöydän ryhmiksi, ei vastusta yhteistyötä kommunistien tai minkään muun ryhmän kanssa, ja se toistuvasti tekee yhteistyötä."

Selvästikin, Chicago Tribunen pääkirjoitus 9.12.1950, liittyen CFR:ään, julistaa:

"Neuvoston [On Foreign Relations] jäsenet ovat henkilöitä joilla on paljon tavallista enemmän vaikutusvaltaa yhteisössään. He ovat käyttäneet vaikutusvaltaansa jonka heidän varallisuutensa, sosiaalinen asema, ja heidän koulutuksensa on antanut heille johdattaakseen maansa kohti konkurssia ja sotilaallista luhistumista. Heidän pitäisi katsoa käsiinsä. Niissä on verta -- kuivunutta verta viime sodan jäljiltä sekä tuoretta verta nykyisen sodan [Korean sota] tähden."

Ei pitäisi olla yllättävää lukea että on olemassa kansainvälinen taso joka organisationaalisesti vastaa CFR:ää. Tämä ryhmä kutsuu itseään nimellä "The Bilderbergers". Jos tuskin yksi amerikkalainen tuhannesta tietää mitään CFR:stä, välttämättä edes yhdellä viidestä tuhannesta on mitään hajua Bilderbergereistä. Taas kerran, tämä ei ole sattumaa.

Tämän ryhmän outo nimi on peräisin ensimmäisen kokouksen paikasta toukokuussa 1954 -- Hotel de Bilderberg -- Oostebeekissä, Hollannissa. Mies joka loi Bilderbergerit on Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa, Hollannin Prinssi Bernhard. Tämä prinssi on tärkeä hahmo Royal Dutch Petroleumissa (), sekä Societe General de Belgiguessa, joka on suuri konglomeraatti-kartelli jolla on maailmanlaajuisia tytäryhtiöitä. Bilderbergerit tapaavat kerran -- tai joskus kaksi kertaa vuodessa. Osallistujien joukossa on poliittisia ja taloudellisia mahtihenkilöitä Yhdysvalloista ja Länsi-Euroopasta. Prinssi Bernhard ei salaa että Bilderbergerien lopullinen tavoite on maailmanhallitus. Sillä välin, samalla kun "uutta maailmanjärjestystä" ollaan rakentamassa, Bilderbergerit koordinoivat ponnistelunsa eurooppalaisen ja amerikkalaisen valtaeliitin kanssa.

Prinssi Bernhardin vastine (counterpart) USA:n Bilderbergerien joukossa on David Rockefeller, CFR:n johtokunnan puheenjohtaja, jonka taloudellinen tukikohtana toimii jättimäinen Chase Manhattan Bank ja Standard Oil. Muiden Bilderbergerien joukossa (maailman ultra-korea finanssi) ovat Baron Edmund de Rothschild, C. Douglas Dillon (CFR) Dillon Read & Companystä, Robert McNamara Maailmanpankista, Sir Eric Roll S.G. Warburg & Companystä, Pierce Saul Schweizer Kansainvälisestä valuuttarahastosta, ja George Ball (CFR) Lehman Brothersista.

Jokainen joka osallistuu Bilderbergerien salaisiin tapaamisin ei ole Sisäpiiriläinen, mutta ainoastaan henkilöt jotka ovat Vasemmalla (poliittisesti) saavat osallistua yksityisiin tapaamisiin jotka seuraavat yleisiä sessioita. Euroopan vakaumukselliset sosialistiset puolueet ovat hyvin edustettuina... Toinen esimerkki suuren rahan (high finance) ja proletariaatin niin kutsuttujen johtajien Sisäpiiriläisten välisistä sidoksista. Bilderbergerien politiikkaa eivät suunnittele ne jotka osallistuvat konferensseihin, vaan Sisäpiiriläisten eliitin valmisteleva komitea johon kuuluu 24 eurooppalaista ja 15 amerikkalaista. Bilderbergerien valmistelevaan komiteaan kuuluvia edesmenneitä ja nykyisiä amerikkalaisia ovat George W. Ball, Gardner Cowles, John H. Ferguson, Henry J. Heinz II, Robert D. Murphy, David Rockefeller, Shepard Stone, James D. Zellerbach, Emelo G. Collado, Arthur H. Dean, Gabriel Hauge, C.D. Jackson, George Nebolsine, Dean Rusk, ja Kenraali Walter Bedell Smith. Ne jotka kannattavat historian sattumanvaraista teoriaa väittävät olevan puhdasta sattumaa että jokainen yllä mainittu henkilö Bilderbergerien valmistelevassa komiteassa on tai oli CFR:n jäsen.

Bilderbergerien neuvoa antava komitea koostuu suppeammasta sisäpiiristä kuin valmisteleva komitea. Neuvoa antavaan komiteaan kuuluvia amerikkalaisia ovat Joseph E. Johnson, Dean Rusk, Arthur H. Dean, George Nebolsine, John S. Coleman, Kenraali Walter Bedell Smith ja Henry J. Heinz II. Taas kerran, kaikki ovat CFR:n jäseniä.

Henkilö voisi olettaa (jos hän ei olisi lukenut tätä kirjaa), että kun maailman johtavat parlemantaarikot ja kansainväliset pohatat tapaavat keskustellakseen valtioidensa ulkopolitiikan suunnittelusta, toimittajat pitäisivät kovaa meteliä siitä että tällaisen kokouksen pitäminen salassa tekee pilkkaa demokraattisista prosesseista. Voitaisiin olettaa että Walter Cronkite pauhaisi vihasta tällaisen eliitti-klikin kokouksen vuoksi joka suunnittelee elämäämme, tai että New York Timesin toimittajat hakkaisivat savuavia kirjoituskoneitaan julistaessaan että "yleisöllä on oikeus tietää". Mutta, tietenkin, maisemamaalarit vain kevyesti siveltävät Bilderbergerien oikeutta olla olemassa ja kiinnittävät yleisön huomion vankiloihin tai limsapulloihin jotka roskaavat moottoriteiden vierustoja. Koska Bilderbergerit ovat ryhmä Vasemmalla (tai, liberaaleja kuten media sanoisi), heidän sallitaan kulkea rauhassa ja hiljaisuudessa, suunnitellen Orwellin Vuonna 1984 -kaltaista dystopiaa. Sillä tosiasialla että mediassa Rockefellerilla (Chase Manhattan Bank, CFR) on suuri vaikutusvalta, saattaa myös olla jotakin tekemistä sen kanssa, että samalla kun jokainen on kuullut, sanotaan vaikka The John Birch Societystä (ja melkein aina halventavaan sävyyn Itärannikon Vallitsevan järjestelmän mediassa), käytännössä kukaan ei ole kuullut Bilderbergereistä.

Hollannin Prinssi Bernhard, salaisen, maailmanlaajuisen (one world) Bilderberger-liikkeen johtaja, keskustelee Presidentti Nixonin kanssa. Entisenä natsi-sotilaana (Nazi SS storm trooper) -- "meillä oli hauskaa" -- Bernhard työskentelee nyt Rothschildien ja kommunistien kanssa edistääkseen eliitin maailman supervaltiota (a World Super State of the elite). Bernhard isännöi vuosittaisia salaisia kokouksia korkea-arvoisten amerikkalaisten virkamiesten, pankkiirien ja teollisuusmiesten kanssa laatien suunnitelmia Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton sulauttamisesta maailmanhallitukseen. Viimeisen kokouksen jälkeen, Nixon alensi dollarin arvoa ja avasi kauppayhteydet Punaisen Kiinan kanssa.

Edmond ja Guy de Rothschild, Ranskan Rothschildien klaanin johtaja. Rothschildit tekevät läheistä yhteistyötä Prinssi Bernhardin kanssa liiketoimissa (Royal Dutch Shell) sekä maailman supervaltion rakentamisessa neuvostoliittolaisten kanssa. TIME-lehti kirjoittaa 20.12.1963: "Guy on joka tuumaltaan Rothschild. Hänessä henkiklöityy suurelta osin se mitä perhe edustaa... Hän on joidenkin ranskalaisten poliitikkojen ystävä ja luottomies... Kaikkein eniten, hän on sitoutunut pankkinsa omaisuuden kasvattamiseen... Guy johtaa nykyajan Rothschildien monipuolista klaania."

Edmond, joka on Ranskan Rothschildeista rikkain, on 500 miljoonan dollarin arvoinen, arvioiden mukaan.

Tähän mennessä (vuosi 1971), on ollut 29 Bilderberger-kokousta. Ne kestävät tavallisesti kolme vuorokautta ja ne pidetään syrjäisissä mutta ylellisissä paikoissa. Osallistuvat majoittuvat yhdessä paikassa ja heitä suojellaan turvaverkoston kautta. Päätökset tehdään, suunnitelmat pannaan täytäntöön, mutta ainoastaan Bilderbergeri tietää varmasti mitä tapahtui. Meidän täytyy olettaa että nämä ihmiset eivät kokoonnu pelkästään keskustellakseen golf-tukoksistaan. Lehdistö, luonnollisesti, ei saa olla läsnä, vaikka satunnaisesti pidetään lyhyitä lehdistökonferensseja kokouksen lopuksi jolloin medialle annetaan hyvin ylimalkainen selitys mikä oli ollut keskustelujen aihe. Miksi kaikki tämä salailu jos ei ole mitään salattavaa? Miksi Fordin, Rockefellerien ja Carnegien säätiöt rahoittavat näitä kokouksia jos ne eivät ole tärkeitä? Yes, why?

Tuorein kokous pidettiin Laurance Rockefellerin kartamossa Woodstockissa, Vermontissa 23. - 25.4.1971. Ilmeisesti, ainoa sanomalehti joka kertoi kokouksesta oli Vermont Herald, jonka toimittaja kykeni hankkimaan ainoastaan lyhyen selonteon siitä mitä kokouksessa käsiteltiin. Lehti kirjoittaa 20.4.1971:

"Melko tiukka salaisuuden verho ympäröi konferenssia... Suljettujen ovien kokous pidettiin viime viikolla muutamalle paikalliselle viranomaiselle koskien konferenssin joitakin vaiheita. Eräs kokouksen osanottaja väitti maanantaina että viranomaisille oli kerrottu, että kokous olisi 'kansainvälinen rauhankonferenssi'. Kuitenkin, muut luotettavat lähteet sanovat että kokouksessa käsiteltäisiin kansainvälisiä raha-asioita..."

"The Woodstock Inn ilmeisesti sinetöidään kuten Fort Knox... Lehdistön edustajia ei sallita, paitsi lausunnin yhteydessä kokouksen lopussa sunnuntaina."