None Dare Call This Conspiracy

LUKU 4: Bolshevikkien vallankumouksen rahoittaminen

Keskuspankkijärjestelmän luominen antoi "salaliitolle" instrumentin jonka myötä kansainväliset pankkiirit voisivat nostaa kansallisen velan taivaisiin, ja täten kerätä suunnattomia summia korkoja sekä saada valta velalliseen. Wilsonin hallinnon aikana yksin, kansallinen velka kasvoi 800 prosenttia.

Kaksi kuukautta ennen Keskuspankkiasetuksen hyväksymistä, nämä salaliittolaiset olivat luonet mekanismin kerätä rahaa kensallisen velan maksuun. Tämä mekanismi oli progressiivinen tulovero, toinen kohta Karl Marxin Kommunistisessa manifestissa joka sisälsi kymmenen kohta maan SOSIALISOIMISEKSI.

Henkilö aivan luonnollisesti olettaa että varakkaat vastustaisivat asteittaista tuloveroa. Totuus on se, että monet varakkaimmista amerikkalaisista kannattivat sitä. Jotkut, epäilemättä, altruismin vuoksi ja koska, aluksi, verot olivat hyvin alhaisia. Mutta muut kannattivat suunnitelmaa koska heillä oli jo suunnitelma välttää pysyvästi sekä tuloveroa että sitä seurannutta varallisuusveroa.

Se mitä tapahtui oli tämä: Vuosisadan vaihteessa Populistit, ryhmä maaseudun sosialisteja, olivat vahvistumassa ja he haastoivat New Yorkin pankkiirien ja monopoli-teollisuusmiesten vallan. Valitettavasti, heidät saatiin uskomaan että pankkiiri-monopolistien ota hellitukseen, jota he vastustivat, oli vapaan yritteliäisyyden tuote.

Koska Populistien uhka kartellille tuli Vasemmalta ('antaa mennä' -porukalla ei ollut organisoitua poliittista liikettä), Sisäpiiriläiset päättivät kaapata Vasemmiston itselleen. Professori Quickley paljastaa että yli viisikymmentä vuotta sitten, Morganin firma päätti soluttautua vasemmistolaisiin poliittisiin ryhmiin Yhdysvalloissa. Tämä ei ollut vaikeaa koska Vasemmistolaiset ryhmät tarvitsivat rahaa ja he olivat innokkaita saamaan apua saadakseen viestinsä yleisölle. Wall Street tuki molempia. Tässä päätöksessä ei ollut mitään uutta, sanoo Quickley, sillä muut rahoittajat olivat puhunet siitä ja jopa yrittäneet sitä aiemmin. Hän jatkaa:

"Se mikä teki siitä äärimmäisen tärkeää siihen aikaan oli että hallitseva Wall Streetin rahoittaja omaksui sen, samaan aikaan kun veropolitiikka ajoi kaikki muut rahamiehet etsimään verovapaita turvasatamia rahoilleen..." (s. 938)

Radikaalit liikkeet eivät ole koskaan menestyksekkäitä jolleivät he houkuttele puolelleen suurta rahaa ja/tai ulkopuolista tukea. 1900-luvun suuri historioitsija, Oswald Spengler, oli eräs niistä jotka näkivät sen mitä amerikkalaiset liberaalit eivät suostuneet näkemään, että Vasemmistoa hallitsee sen väitetty vihollinen. Hän kirjoitti laajan teoksen Decline of the West (Modern Library, New York, 1945):

"Ei ole olemassa proletariaattien, ei edes kommunistista, liikettä joka ei olisi operoinut rahan intressien mukaan, rahan osoittamaan suuntaan, sellaiseen aikaan kun raha salli sen -- ja tämä kaikki ilman että idealisteilla joita oli sen johtajien joukossa olisi ollut vähäisintäkään epäilystä tosiasioista."

Vaikka Populistien liike oli pohjimmiltaan salaliitosta vapaa, sen vasemmistolainen ideologia ja ohjelmajulistus tehtiin elitistisen Sisäpiirin määräyksestä koska se pyrki keskittämään vallan itselleen hallituksessa. Sisäpiiriläiset tiesivät että he voisivat hallita valtaa ja käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. He eivät olleet, tietenkään, kiinnostuneita, kilpailun edistämisestä vaan sen rajoittamisesta. Professori Gabriel Kolko on kirjoittanut laajan teoksen jossa hän osoittaa kiistämättömät todisteet että jättimäiset korporaatio-manipulaattorit kannattivat suurta osaa Rooseveltin ja Wilsonin aikakauden niin kutsutusta "edistyksellisestä lainsäädännöstä" joka niin sanotusti oli kohdistettu heitä vastaan mutta joka oli kirjoitettu niin että se sopi heidän etuihinsa. Teoksessaan The Triumph of Conservatism (jolla Kolko erehdyksessä tarkoittaa suurta bisnestä), hän huomauttaa:

"Historioitsijat ja ekonomistit ovat käytännössä ylenkatsoneet sen että monet liikemiehet toivottivat tervetulleeksi ja työskentelivät sen eteen että Liittovaltio lisäsi sekaantumistaan heidän asioihinsa. Tämä valvonta (tai: huolimattomuus) oli seurausta illuusiosta että amerikkalainen teollisuus oli keskitetty ja monopolisoitu siinä määrin että se kykeni rationalisoimaan aktiviteetin [säätelemään tuotantoa ja hintoja] lukuisissa haaroissaan vapaaehtoisesti. Totuus on täysin vastakkainen. Huolimatta sulautumien suuresta lukumäärästä, sekä monien korporaatioiden koon kasvamisesta, hallitseva suuntaus USA:n taloudessa vuosisadan alusta lähtien oli kohti kasvavaa kilpailua. Monille tärkeille teollisuuden ja liike-elämän intresseille kilpailu oli asia jota ei voinut suvaita..."

Paras keino jolla Sisäpiiriläiset kykenisivät eliminoimaan tämän kasvavan kilpailun oli ottaa käyttöön progressiivinen tulovero kilpailijoilleen ja kirjoittaa lait samalla niin että niihin sisältyisi porsaanreikä jonka avulla he itse voisivat paeta veroja. Itse asiassa, vain hyvin harva asteittaisen tuloveron kannattaja ymmärsi että he pelasivat niiden pelejä joita he pyrkivät konrolloimaan. Kuten Ferdinand Lundberg huomauttaa teoksessaan The Rich And The Super-Rich:

"Se mitä siitä [tulovero] lopulta tuli, oli kumiletku joka asteittain työnnettiin yhä syvemmälle tavallisten ihmisten lompakkoihin. Samalla kun sitä mainostettiin kansalle oikeutettuna luokkaverona, tuloverosta tuli asteittain massavero jujitsu-käännöksenä."

Sisäpiiriläisten tärkein äänitorvi Senaatissa tänä ajanjaksona oli Nelson Aldrich, eräs salaliittolaisista jotka olivat mukana laatimassa Keskuapanmin luomista, ja joka oli myös Nelson Aldrich Rockefellerin isoisä äidin puolelta. Lundberg sanoo että "kun Aldrich puhui, toimittajat ymmärsivät että vaikka sanat olivat hänen, dramaattinen linja oli John D. Rockefellerin hyväksymä..." Varhaisina vuosina Aldrich oli tuominnut tuloveron "kommunistisena ja sosialistisena", mutta vuonna 1909 hän teki dramaattisen täyskäännöksen. American Biographical Dictionary kommentoi:

"Juuri silloin kun oppositiosta oli tullut pelottava, hän [Aldrich] purjehti tuulen mukana (took the wind out of its sails) tuimalla esiin, Presidenti Taftin tuella, ehdotetun lisäyksen Perustuslakiin joka valtuutti Kongressin ottamaan käyttöön tuloveron."

Howard Hinton mainitsee Cordell Hullin elämäkerrassaan että Kansanedustaja Hull, joka painosti Edustajainhuonetta tulovero-kysymyksessä, kirjoitti tämän tyrmistyttävän havainnon:

"Muutaman viime viikon aikana niin kutsuttujen 'vanhan linjan konservatiivien' Kongressin Republikaani-johtajien odottamattomassa näytelmässä he äkkiä käänsivät elämänmittaisen asenteensa päälaelleen ja näyttivät omaksuvan, huonosti kätketyn vastustuksen kautta, ehdotetun tulovero-lisäyksen perustuslakiin -- tämä oli universaalin yllätylsen ja ihmetyksen aihe."

Sisäpiiriläisten salaluukku jonka avulla paeta veroja oli valmis. Siihen mennessä kun osavaltiot olivat hyväksyneet Lisäpöytäkirjan (jo ennen kuin tuloveroa oli hyväksytty), Rockefellerien ja Carnegien säätiöt olivat täydessä operaatiossa.

Täytyy muistaa että trustien vastaiset asetukset hyväksyttiin niin sanotusti rikkomaan Standard Oilin (Rockefeller) ja U.S. Steelin (Carnegie) monopolit. Nämä monopolistit kykenivät nyt keräämään varallisuuttaan verovapaasti samalla kun kilpailijoiden täytyi kohdata asteittainen tulovero joka teki vaikeaksi pääoman keräämisen. Kuten me olemme sanoneet, sosialismi ei ole varallisuuden jakamiseen pyrkivä ohjelma, kuten sosialistit haluavat sinun uskovan, vaan Sisäpiiriläisten vaurauden lujittamiseen ja kontrollimiseen pyrkivä ohjelma. Reesen komitea joka tutki säätiöitä vuonna 1953 antoi suunnattoman määrän todisteita että useat Rockefellerien ja Carnegien säätiöt ovat edistäneet sosialismia sen syntymisestä lähtien. (Rene Wormser, Foundations: Their Power and Influence, New York, 1958)

Salaliittolaiset olivat nyt luoneet makanismit nostaa velka taivaisiin, kerätä velkaa (collect the debt), sekä (itselleen) välttää vaaditut verot joilla maksettiin velan vuosittaiset korot. Sitten, kaikki mitä tarvittiin oli syy kasvattaa velkaa. Mikään ei kasvata kansallista velkaa kuin sota. Ja Ensimmäinen maailmansota oli meneillään Euroopassa.

Vuonna 1916 Woodrow Wilson valittiin uudelleen presidentiksi niukalla äänten enemmistöllä. Hän perusti kampanjansa iskulauseeseen: "Hän piti meidät poissa sodasta!" Amerikkalaiset vastustivat äärimmäisen voimakkaasti ajatusta että Yhdysvallat menisi mukaan eurooppalaiseen sotaan. Pysyminen poissa yhä uudelleen esiin nousevista eurooppalaisista konflikteista oli ollut amerikkalainen traditio George Washingtonin ajoista lähtien,. Mutta samalla kun Wilson antoi kansalaisille juhlallisen lupauksensa että amerikkalaisia sotilaita ei lähetettäisi ulkomaiseen sotaan, hän valmisteli juuri päinvastaista. Hänen "alter egonsa", kuten hän kutsui "Eversti" Housea, oli solmimassa sopimuksia Englannin kanssa kulissien takana jotka velvoittaisivat Amerikan astumaan sisään sotaan. vain viisi kuukautta myöhemmin me olimme siinä. Tämä sama ryhmä joka manipuloi tuloveron sekä Keskuspankin halusi Amerikan mukaan sotaan. J.P. Morgan, John D. Rockefeller, "Eversi" House, Jacob Schiff, Paul Warburg sekä muut Jelyl Islandin salaliittolaisista olivat syvällä juonessa saadakseen meidät kaikki mukaan. Monet näistä rahamiehistä olivat lainanneet Englannille suuria summia rahaa. Itse asiassa, J.P. Morgan & Company palveli Englannin finanssi-agenttina tässä maassa Ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Samalla kun kaikki tavanomaiset syyt jotka annetiin Ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen syyksi Euroopassa olivat epäilemättä tekijöitä, oli myös muita, vieläkin tärkeämpiä tekijöitä. Salaliitto oli suunnitellut tätä sotaa yli kaksikymmentä vuotta.

Itävallan arkkiherttuan murha oli pelkästään tapaus joka antoi tekosyyn ketjureaktion käynnistämiselle.

Vuosien taisteluiden jälkeen, sota oli täydellisessä pattitilanteessa ja se olisi päättynyt melkein välittömästi neuvotteluratkaisuun (kuten useimmat muutkin eurooppalaiset konfliktit olivat päättyneet) jollei Yhdysvallat olisi julistanut sotaa Saksalle.

Heti kun Wilsonin udelleenvalinta-kampanja oli suunniteltu "hän piti meidät poissa sodasta" -iskulauseen kera, täysin vastakkainen propaganda otettiin käyttöön. Näinä päivinä, ennen radiota ja televisiota, julkista mielipidettä hallittiin lähes yksinomaan sanomalehtien avulla. Monet suurista sanomalehistä oli Keskuspankki-joukon hallitsemia. Nyt ha alkoivat lyödä rumpua "sodan väistämättömyydestä". Arthur Ponsonby, Britannian parlamentin jäsen, myönsi kirjassaan falsehood in War Time (E.P. Dutton & Company, New York, 1928): "Maailmassa, vuosien 1914 - 1918 välillä on täytynyt olla enemmän tarkoituksellista valehtelua kuin minään muuna aikakautena maailman historiassa." Propaganda koskien sotaa oli jyrkän yksipuolista. Vaikka sodan jälkeen monet historioitsijat myönsivät että kumpikin osapuoli oli yhtä lailla syyllinen sodan alkamisen, Saksa kuvattiin militaristisena hirviönä joka halusi hallita maailmaa. Muista, tämä kuva maalattiin Britannian toimesta jolla oli sotilaita useammassa valtiossa maailmassa kuin kaikilla muilla mailla yhteensä. Niin kutsuttu "Preussilainen militarismi" oli olemassa, mutta sillä ei ollut aikomusta valloittaa maailmaa. Sillä välin, aurinko ei koskaan laskenut Britannian imperiumissa! Itse asiassa, saksalaiset osoittautuivat koviksi bisnes-kilpailijoiksi maailman markkinoilla ja sitä englantilaiset eivät hyväksyneet.

Luodakseen sotakuumetta, Lusitanian uppoaminen kaksi vuotta aiemmin otettiin uudestaan esiin ja siitä tehtiin pääotsikoita. Saksan sukellusvene-sodankäynnistä tehtiin suuri asia sanomalehdissä.

Sukellusvene-sodankäynti oli tekaistu aihe. Saksa ja Englanti olivat sodassa. Molemmat maat olivat saartaneet toisensa. J.P. Morgan ja muut rahoittajat myivät ammuksia Britannialle. Saksalaiset eivät sallineet että näitä tavaroita vietäisiin englantilaisille enempää kuin englantilaiset sallivat että niitä vietäisiin saksalaisille. Jos Morgan halusi ottaa riskin ja saada palkkion (tai kärsiä seuraukset) myymällä ammuksia Englannille, se oli hänen asiansa. Se ei ollut ehdottomasti sen arvoista että kansakunta olisi pitänyt viedä sotaan sen tähden.

Lusitania, silloin kun se upotettiin, kuljetti mukanaan 2,5 miljoonaa kiloa ammuksia. Oli itse asiassa lain vastaista että amerikkalaisia matkustajia oli laivalla joka kuljetti ammuksia sotaa käyville maille. Melkein kaksi vuotta ennen laivan upottamista, New York Tribune julkaisi artikkelin (19.6.1913) jossa sanottiin: "Cunardin viranomaiset myönsivät Tribunen kirjeenvaihtajalle tänään, että Lusitania on varustettu voimakkailla meri-kivääreillä..." Itse asiassa, Lusitania oli rekisteröity Britannian laivastossa apuristeilijänä (auxiliary cruiser). Lisäksi, Saksan hallitus julkaisi suuria mainoksia kaikissa New Yorkin sanomalehdissä varoittaen potentiaalisia matkustajia että tämä laiva kuljetti ammuksia ja kehotti heitä olemaan matkustamatta sillä. Ne jotka valitsivat astua laivaan tiesivät riskin jonka he ottivat. Kuitenkin, älykkäät propagandistit hyödynsivät Lusitanian upottamista kuvatakseen saksalaiset epähumaaneina viattomien ihmisten teurastajina. Sukellusvene-sodankäyntiä käytettiin tekosyynä viedä meidät sotaan. 6.4.1917 Kongressi julisti sodan. Amerikkalaisia tyynnyteltiin silä että tämä sota olisi "sota joka päättää kaikki sodat".

Tämän "sodan aikana joka päättää kaikki sodat", Sisäpiirin pankkiirista, Bernard Baruchista, tehtiin USA:n liike-elämän absoluuttinen diktaattori kun Presidentti Wilson nimitti hänet Sotateollisuuslautakunnan puheenjohtajaksi, jossa hänellä oli valta Ympärysvaltojen sota-materiaalin kaikkiin kotimaan hankintoihin. Baruch sai paljon ystäviä saadessaan hallitukselta tilauksia kymmenien miljardien edestä, ja Wall Streetillä huhuttiin laajalti että sodan ansiosta, joka teki maailman turvallisemmaksi paikaksi kansainvälisille pankkiireille, hän tienasi itse 200 miljoonaa dollaria.

"Eversti" House oli kansainvälisen pankkiirien veljeskunnan kulissi. Hän manipuloi presidentti Woodrow Wilsonia kuin nukkea. Wilson kutsui häntä "minun alter egokseni". House esitti merkittävää roolia Keskuspankkijärjestelmön luomisessa, otti käyttöön asteittaisen tuloveron ja vei Amerikan Ensimmäiseen maailmansotaan. Housen vaikutusvalta Wilsoniin on esimerkki siitä että super-politiikan maailmassa todelliset hallitsijat eivät aina ole niitä jotka yleisö näkee.

Saksassa syntynyt kansainvälinen rahoittaja Paul Warburg suunnitteli Keskuspankin perustamisen, voidakseen asettaa maan talouden kontrollin kansainvälisten pankkiirien käsiin. Tämä sallii miiden joilla on sisäpiirin tietämystä tienata suunnattomia summia rahaa, mutta mikä on vielä tärkeämpää, se sallii Sisäpiiriläisten kontrolloida taloutta ja edelleen keskittää Liittovaltion valtaa.

Samalla kun Sisäpiirin pankkiiri Paul Warburg hallitsi FED:iä, ja kansainvälinen pankkiiri Bernard Baruch toimitti aseita hallitukselle, kansainvälinen pankkiiri Eugene Meyer, entinen Baruchin kumppani sekä Rothschildin kansainvälisen finanssitalon (Lazard Freres) poika, oli Wilsonin valinta johtamaan War Finance Corporationia, virka jossa hän tienasi hieman rahaa. (Meyer sai myöhemmin haltuunsa vaikutusvalatisen Washington Postinjoka tulu tunnetuksi nimellä "Washington Daily Worker".)

Pitäisi mainita että Sir William Wiseman, mies jonka Britannian tiedustelu lähetti auttamaan USA:n viemisessä mukaan sotaan, palkittiin avokätisesti palveluksistaan. Hän pysyi tässä maassa Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Jacob Schiffin ja Paul Warburgin Kuhn, Loeb -pankin uutena kumppanina.

Ensimmäinen maailmansota oli taloudellinen menestys kansainvälisille pankkiireille. Mutta se oli sen luokan katastrofi Yhdysvalloille että vain harva ymmärtää tänään sen merkityksen. Tämä sota käänsi meidän perinteisen ulkopolitiikkamme (pois pullueettomuudesta) ja me olemme siitä lähtien olleet mukana ikuisissa sodissa lopullisen rauhan saavuttamiseksi. Winston Churchill mainitsi kerran että kaikilla kansakunnilla olisi asiat paremmin jos Yhdysvallat keskittyisi omiin asioihinsa. Jos me olisimme tehneet niin, hän sanoi, "rauha olisi solmittu Saksan kanssa; eikä Venäjä olisi romahtanut, mikä johti kommunismiin; Italian hallitus ei olisi kaatunut, mikä johti fasismiin; eikä natsismi olisi koskaan noussut Saksassa." (Social Justice Magazine, July 3, 1939, s. 4)

Bolshevikkien vallankumous Venäjällä oli ilmiselvästi eräs suurista käännekohdista maailman historiassa. Se on tapahtuma josta liikkuu kaikenlaista väärää informaatiota. Myytin laatijat ja historian uudelleen kirjoittajat ovat tehneet maiseman maalaustyönsä huolellisesti. Kommunismin perustaminen Venäjällä on klassinen esimerkki kommunismin toisesta "suuresta valheesta", i.e. että se on alistettujen massojen liike joka nousi riistäviä pomojaan vastaan. Tätä viekasta petosta on vaalittu Ranskan vuoden 1789 vallankumouksesta lähtien.

Useimmat ihmiset tänään uskovat että kommunistit olivat menestyksekkäitä Venäjällä koska Venäjän kansa oli kyllästynyt tsaarien tyranniaan. Tämä on historian ylenkatsomista siitä mitä todella tapahtui. Vaikka melkein jokaista muistutetaan että bolshevikkien vallankumous tapahtui marraskuussa 1917, vain harvat tietävät että tsaari kukistettiin seitsemän kuukautta aiemmin, maaliskuussa. Kun Tsaari Nikolai II syrjäytettiin vallasta, väliaikaishallitus perustettiin Prinssi Lvov´in toimesta, joka halusi luoda Venäjälle samanlaisen hallituksen kuin meillä. Mutta, valitettavasti, Lvov´in hallitus antoi tietä Kerenskin halitukselle. Kerenski, niin kutsuttu demokraattinen sosialisti, on saattanut johtaa virkamieshallitusta (caretaker government) kommunisteille. Hän jatkoi sotaa Saksaa ja muita Akselivaltoja vastaan, mutta julisti yleisen armahduksen kommunisteille sekä muille vallankumouksellisille, joista monet oli ajettu maanpakoon epäonnistuneen vuoden 1905 Punaisen vallankumouksen jälkeen. Äiti-Venäjälle saapui 250 000 vakaumuksellista vallankumouksellista, ja Kerenskin oman hallituksen tuomio oli sinetöity.

Neuvostoliitossa, kuten jokaisessa kommunistisessa maassa (tai, kuten he kutsuvat itseään -- sosialistisessa maassa), valta ei luisunut kommunistien käsiin koska alistetut massat olisivat halunneet luovuttaa sen heille. Valta luisui ylhäältä alas jokaisessa tapauksessa. Salli meidän lyhyesti kertoa uudelleen kommunistien vallankaappauksen vaiheet.

Vuosi on 1917. Ympärysvallat taistelevat Akselivaltoja vastaan. Ympärusvaltoihin kuuluvat Venäjä, Britannian kansainyhteisö, Ranska, sekä huhtikuusta 1917 saakka Yhdysvallat. Maaliskuussa 1917, määrätietoiset suunnittelijat pakottivat tsaari Nikolai II:n luopumaan vallasta. Hän teki sen Ympärysvaltojen painostuksesta, sen jälkeen kun tsaarin pääpaupungissa, Petrogradissa oli ollut väkivaltaisia mellakoita, mellakoita jotka romahduttivat liikennejärjestelmän niin että kaupunkiin ei saatu elintarvikkeita ja tehtaat joutuivat sulkemaan ovensa.

Mutta missä Lenin ja Trotski olivat kun tämä kaikki tapahtui? Lenin oli Sveitsissä ja oli ollut Länsi-Euroopassa vuodesta 1905 lähtien kun hänet karkotettiin Venäjältä epäonnistuttuaan tsaarin syrjäyttämisessä sinä vuonna. Trotski oli myös maanpaossa; hän oli erään kommunistisen sanomalehden toimittaja New Yorkissa. Bolshevikit eivät olleet näkyvä poliittinen poima siihen aikaan kun tsaari syrjäytettiin. Eivätkä he nousseet valtaan koska Venäjän alistetut massat olisivat kutsuneet heidät takaisin, vaan koska hyvin mahtavat miehet Euroopassa ja Yhdysvalloissa löhettivät heidät sinne.

Lenin lähetettiin sodan repimän Euroopan halki kuuluisassa "sinetöidyssä junassa". Mukanaan Leninillä oli 5 000 000...6 000 000 dollarin arvosta kultaa. Koko asian oli järjestänyt Saksan sodanjohto sekä Max Warburg, erään toisen hyvin varakkaan ja elämänmittaisen sosialistin, Alexander Helphadin (Parvus) kautta. Kun Trotski lähti New Yorkista S.S. Chriatiania -aluksella 27.3.1917, mukanaan 275 vallankumouksellista, ensimmäinen satama oli Halifax, Nova Scotia. Kanadalaiset pidättivät ja hänen rahansa, ja takavarikoivat ne. Tämä oli hyvin looginen toimenpide Kanadan hallitukselta, sillä Trotski oli sanonut useita kertoja että jos hän onnistuisi nousemaan valtaan Venäjällä hän lopettaisi välittämästi sen mitä hän kutsui "imperialistiseksi sodaksi" ja solmisi erillisrauhan Saksan kanssa. Tämä vapauttaisi miljoonat saksalaiset sotilaat Itärintamalta Länsirintamalle missä he voisivat surmata kanadalaisia. Joten Trotski vietti aikaansa kanadalaisessa vankilassa viisi vuorokautta. Sitten, varoittamatta, englantilaiset (tulevan Kuhn, Loebin kumppanin Sir William Wisemanin) sekä USA:n hallitus (kyseessä ei ollut kukaan muu kuin tämä kaikkialla läsnä oleva "Eversti" House) painosti Kanadan hallitusta. Ja, huolimatta siitä tosiasiasta että me olimme nyt sodassa, sanottiin, niin monin sanoin, "Päästäkää Trotski vapaaksi". Täten, amerikkalaisella passilla, Trotski palasi takaisin tapaamaan Leniniä. He liittyivät yhteen, ja, marraskuuhun mennessä, lahjuksilla, viekkaudella, brutaalisuudella ja petoksella, he kykenivät (ei tuoda massoja osoittamaan mieltään heidän asiansa puolesta) vaan palkkaamaan riittävä määrä roskajoukkoa ja solmimaan riittävä määrä sopimuksia luomaan kiväärinpiipusta sen mitä Lenin kutsui "kaikki valta neuvostoille". Kommunistit nousivat valtaan ottamalla hallintaansa ainoastaan muutaman kaupungin. Itse asiassa, käytännössä koko bolshevikkien vallankumous tapahtui yhdessä kaupungissa -- Petrogradissa. Sama kuin jos koko Yhdysvalloista tulisi kommunistinen koska kommunistien johtama roskajoukko ottaisi hallintaansa Washington D.C:n. Kesti vuosia ennenkuin neuvostot lujittivat valtansa kaikkialla Venäjällä.

Saksalaisilla, puolestaan, oli uskottava tekosyy rahoittaa Leniniä ja Trotskia. Nämä kaksi saksalaista jotka olivat suurimmalta osaltaan vastuussa Leninin rahoittamisesta olivat Max Warburg sekä eräs maasta karkotettu venäläinen nimeltään Alexander Helphand. He voivat väittää että he palvelivat maansa etua auttamalla ja rahoittamalla Leniniä. Kuitenkin, nämä kaksi saksalaista "patrioottia" jättivät mainitsematta Kaiserille suunnitelmastaan lietsoa kommunistista vallankumousta Venäjällä. Kuva muuttuu kun sinä otat huomioon että Max Wrsburgin veli oli Paul Warburg, Keskuspankkijärjestelmän ensisijainen eteenpäin viejä, ja joka asemastaan käsin (FED:in johtokunnan jäsen), esitti avainroolia USA:n sotaponnistelujen rahoittajana. (Kun uutiset vuosivat ulos amerikkalaisissa sanomalehdissä että Max johti saksalaisia rahoittajia, Paul erosi virastaan Keskuspankissa ilman valitusta.) Tästä eteenpäin juoni oksettaa.

Sillä Max Warburgin isäpuoli, Felix, oli Jacob Schiffin vanhempi kumppani Kuhn, Loeb & Companyssa. (Paul Ja Felix Warburg, sinä muistat, olivat myös kumppaneita Kuhn, Loeb & Companyssa samalla kun Max johti Frankfurtin Rotschildin kanssa liitossa olevaa pankkia.) Jacob Schiff myös auttoi rahoittamaan Lev Trotskia. New York Journal - American kirjoittaa 3.2.1949: "Jacobin isoisä, John Schiff, arvioi tänään että tämä vanha mies upotti noin 20 000 000 dollaria Bolshevismin lopulliseen voittoon Venäjällä." (See Chart 6)

Eräs parhaista tietolähteistä siitä kuka rahoitti bolshevikkien vallankumousta on valkoisten puolella taistellut venäläinen kenraali Arsene de Goulevich, joka perusti Ranskassa Sorrettujen kansojen unuonin (Union of Oppressed People). Teoksessaan, kirjoitettu ranskaksi ja joka on myöhemmin käännetty englanniksi, Goulevich huomauttaa:

"Vallankumouksen tärkeimmät rahoittajat, eivät olleet mielipuoliset venäläiset miljardöörit eivätkä Leninin aseistetut rosvojoukot. 'Todellinen' raha tuli ensisijaisesti tietyistä englantilaisista ja amerikkalaisista piireistä jotka jo pitkän aikaa olivat antaneet tukensa Venäjän valankumoukselle..."

"Tärkeää osaa esitti varakas amerikkalainen pankkiiri pankkiiri, Jacob Schiff, Venäjän tapahtumissa, vaikka kuten ne on ainoastaan osittain paljastettu, ei ole enää salaisuus."

"Huhtikuussa 1917, Jacob Schiff julkisesti julisti että hänen taloudellisen tukensa ansiosta vallankumous Venäjällä onnistui."

"Saman vuoden keväällä, Schiff alkoi rahoittaa Trotskia..."

"Samaan aikaan, Trotski ja kumppanit saivat rahaa myös Max Warburgilta ja Tukholman Nye Bankenin Olaf Aschbergilta... The Rhine Westphalian Syndicatelta ja Jivotovskyltä, jonka tytär myöhemmin avioitui Trotskin kanssa."

• Paul Warburg, Max Warburg - 6 000 000 dollaria;
  
• Jacob Schiff, "Eversti" House - 20 000 000 dollaria;
  
• Harriman, Alfred Milner - 5 000 000 dollaria;
  
• Rockefeller, Rothschild, Vanderlip, J.P. Morgan & Company.

Schiff käytti miljoonia kukistaakseen tsaarin ja vielä enemän rahaa kukistaakseen Kerenskin. Hän lähetti rahaa Venäjälle vielä pitkään sen jälkeen kun bolshevikkien todellinen luonne paljastui maailmalle. Schiff lahjoitti 10 000 000 dollaria, niin sanotusti auttamaan sodan jaloissa kärsiviä juutalaisia, mutta myöhemmät tapahtumat paljastivat sen olleen hyvä bisnes-investointi. (B.C. Forbes, Men Who Are Making America, s. 334 - 335)

De Goulevichin mukaan:

"Hra. Bakhmetiev, edesmennyt USA:n Keisarillisen Venäjän surlähettiläs, kertoo meille että Bolshevikit, voiton jälkeen, siirsivät 600 miljoonaa ruplaa kullassa vuosina 1918 - 1922 Kuhn, Loeb & Companylle." [Schiffin firma.]

Vielä tärkeämpi Bolshevikkien vallankumouksen rahoittaja äärimmäisen varakas englantilainen nimeltään Lord Alfred Milner, salaisen organisaation nimeltään "The Round Table" organisoija ja johtaja, jota Lord Rothschild (keskustellaan seuraavassa luvussa) tuki.

De Goulevich jatkaa edelleen:

"7.4.1917, Kenraali Janin merkitsi päiväkirjaansa: 'Pitkä keskustelu R:n kanssa, joka vahvisti sen minkä M. oli minulle aiemmin kertonut. Viitattuaan siihen kuinka tämä saksalainen vihasi itseään sekä perhettään, hän otti puheenaiheekseen Vallankumouksen, joka, hän väittää, ole englantilaisten suunnittelema, ja vielä tarkemmin, Sir George Buchananin ja Lord (Alfred) Milnerin. Petrpgrad kuhisi siihen aikaan englantilaisia... Hän voisi, hän väitti, nimetä kadut sekä talojen numerot joissa englantilaiset agentit asuivat. Heidän raportoitiin, kansannousun aikaan, jakaneen rahaa sotilaille ja lietsoneen heitä kapinaan."

Pitäisi mainita sivuhuomautuksena että Lord Milner, Paul, Felix ja Max Warburg edustivat "heidän" arvostettuja valtioitaan Pariisin rauhankonferenssissa Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.

Jos me voimme jotenkin yhdistää sen että Max Warburg rahoitti Leniniä saksalaiseen "patriotismiin", se ei ehdottomasti ollut "patriotismia" joka inspiroi Schiffiä, Morgania, Rockefelleriä ja Milneriä rahoittamaan Bolshevikkejä.

Amerikka oli sodassa Saksan kanssa ja he olivat Tsaarin Venäjän liittolaisia. Kymmenien saksalaisten divisioonien vapauttamienn Itärintamalta Ranskaan jossa he voisivat surmata tuhansia amerikkalaisia ja englantilaisia sotilaita ei ollut kaukana maanpetoksesta.

Bolshevikkien vallankumouksessa me näemme monia samoja kasvoja jotka olivat vastuussa Keskuspankkijärjestelmän luomisessa, progressiivisen tuloveron käyttöönotossa, verovapaiden säätiöiden luomisessa, sekä meidän työntämisessä Ensimmäiseen maailmansotaan. Kuitenkin, jos teet sen johtopäätöksen että tämä on jotain muuta kuin sattumaa, sinun nimesi pyyhitään välittömästi pois Sosiaalisesta Rekisteristä.

Yksikään vallankumous ei voi onnistua ilman organisaatiota ja rahaa. "Alistetuilla massoilla" on tavallisesti vain vähän ensin mainittua eikä lainkaan jälkimmäistä. Mutta Sisäpiiriläiset huipulta pystyvät järjestämään molempia.

Mitä näillä ihmisillä mahdollisesti on voitettavanaan siinä että he rahoittivat Venäjän vallankumousta? Mitä he voittivat sillä että he pitivät sitä elossa ja pinnalla, 1920-luvulla kaatamalla miljoonia dollareita siihen mitä Lenin kutsui nimellä "New Economic Program" (NEP), eli pelastaen Venäjän romahdukselta?

Miksi kaikki nämä "kapitalistit" tekisivät tämän kaiken? Jos sinun tavoitteesi on globaali valloitus, sinun täytyy aloittaa jostakin. Se saattaa olla satumaa tai sitten ei, mutta Venäjä oli eräs suuri eurooppalainen maa jossa ei ollut keskuspankkia. Venäjällä, ensimmäistä kertaa, kommunistinen salaliitto sai maantieteellisen kotimaan josta käsin tehdä hyökkäyksiä maailman muita kansakuntia vastaan. Länsimailla oli nyt vihollinen.

Bolshevikkien vallankumouksessa meillä on joitakin maailman rikkaimpia ja mahtavimpia miehiä rahoittamassa liikettä joka väittää että sen aivan perustarkoitus pohjautuu konseptiin viedä rahat näiltä varakkailta miehiltä, kuten Rothschuld, Rockefeller, Schiff, Warburg, Morgan, Harriman ja Milner. Mutta ilmiselvästi näillä miehillä ei ollut mitään pelättävää kansainvälisen kommunismin taholta. On ainoastaan loogista olettaa että jos he rahoittivat sitä eivätkä he pelänneet sitä, sen täytyy johtua siitä että he hallitsivat sitä. Voiko olla mitään muuta selitystä jossa on järkeä? Muista että yli 150 vuotta sitten Rothschildien ja heidän liittolaistensa käytäntönä oli hallita jokaisen konfliktin molempia osapuolia. Sinulla täytyy olla "vihollinen" jos sinä aiot kerätä rahaa kuninkaalta. Politiikan Itä-Länsi tasapainoa käytettiin yhtenä suurimpana tekosyynä Amerikan sosialisoimiseksi. Vaikka se ei ollut heidän tärkein tavoitteensa, kansallistamalla Venäjän Sisäpiiriläiset ostivat itselleen suunnattoman maa-alan joka oli täynnä mineraaleja, jonka arvo oli suunnaton.

Lord Alfred Milner, varakas englantilainen mies, sekä Rothschildien julkisivu, palveli kansainvälisten pankkiirien kassanhoitajana (paymaster) Petrogradissa Bolshevikkien vallankumouksen aikoihin. Myöhemmin Milner johti salaista seuraa nimeltään "The Round Table" joka oli sitoutunut maailmanhallituksen perustamiseen jossa superrikkaiden rahoittajien klikki hallitsisi maailmaa sosialismin valepuvun alla. Tämän salaliiton amerikkalainen tytäryhtiö (subsidiary) on nimeltään Council on Foreign Relations ja sen käynnisti, ja sitä edelleen hallitsevat vasemmistolaiset kansainväliset pankkiirit.

Lapsenlapsensa Johnin mukaan, Jacob Schiff, Rothschildien pitkäaikainen kumppani, rahoitti kommunistien vallankumousta 20 miljoonala dollarilla. Uskoministeriön kansiossa olevan raportin mukaan, hänen firmansa, Kuhn, Loeb & Company rahoitti Stalinin ensimmäisen viisivuotissuunnitelman. Schiffin kumppani ja sukulainen, Paul Warburg, suunnitteli Keskuspankkijärjestelmän silloin kun Kuhn, Loeb & Company maksoi hänelle palkkaa. Schiffin jäsenet ovat aktiivisia Ulkomaansuhteiden neuvostossa tänään.

Ulkomaansuhteiden neuvoston päämaja sijaitsee New Yorkissa 68. kadulla. CFR myöntää päämääräkseen kumota Perustuslaki ja korvata meidän aikoinaan itsenäinen Tasavaltamme Maailmanhallituksella. CFR:n jäsenet ovat hallinneet kuutta viimeistä hallitusta. Richard Nixon on ollut jäsen ja hän on nimittänyt ainakin 100 CFR:n jäsentä korkeisiin virkoihin hallituksessaan.

Me voimme ainoastaan teorisoida millä tavalla Moskova on New Yorkin, Lontoon ja Pariisin hallinnassa. Epäilemättä suurin osa valtaa on taloudellista, mutta varmasti kansainvälisillä pankkiireilla on ase (enforcer arm) pitääkseen neuvostojohtajat ruodussa. Tämä organisaatio saattaa olla SMERSH, kansainvälinen kommunistien murha-organisaatio jota todistajat kuvailivat Kongressin komiteoiden edessä ja josta Ian Fleming kertoi James Bond -kirjoissaan. Sillä vaikka Bondin romaanit olivat villin mielikuviuksellisia, Fleming oli ollut Britannian laivaston tiedustelupalvelussa, hän oli pitänyt yllä erinomaisia tiedustelukontakteja ympäri maailmaa ja hänellä oli maine että hän oli ollut kansainvälisen salaliiton innokas tutkija.

Me tiedämme tämän, kuitenkin. Klikki amerikkalaisia rahoittajia ai ainoastaan auttanut luomaan kommunismin Venäjälle, vaan on taistellut kiihkeästi siitä lähtien pitääkseen sen elossa. Vuodesta 1918 lähtien tämä klikki on ollut mukana siirtämässä rahaa, ja mikä luultavasti vielä tärkeämpää, teknistä informaatiota Neuivostoliittoon. Tämä on tehty täysin selväksi kolmiosaisessa teoksessa nimeltään Western Technology and Soviet Economic Development; kirjoittanut tutkija Antony Sutton Stanfordin Yliopiston Sodan ja rauhantutkimuslaitoksesta. Käyttäen, suurimmaksi osaksi, virallisia ulkoministeriön dokumentteja, Sutton osoittaa lopullisesti (conclusively) että käytännössä kaikki Neuvostoliiton prosesseissa oli hankittu Lännestä. Ei ole paljonkaan liioittelua sanoa että 'U.S.S.R. was made in the U.S.A.' Maiseman maalaajat, kykenemättöminä kiistämään Suttonin monumentaalisia ansioita, yksinkertaisesti maalasivat hänet pois kuvsta.

Versaillesissa, tämä sama klikki paloitteli Euroopan ja laati kulissit Toiselle maailmansodalle. Kuten Lord Curzon kommentoi: "Se ei ole rauhansopimus, se on yksinkertaisesti tauko vihollisuuksissa." Vuonna 1933, nämä samat Sisäpiiriläiset painostivat FDR:ää tunnustamaan Neuvostoliiton, täten pelastamaan sen taloudelliselta romahdukselta, kun samaan aikaan he myönsivät suuria lainoja Atlantin molemmin puolin Adolf Hitlerin uudelle hellitukselle. Näin tehden, he auttoivat suuresti näyttämön rakentamista Toiselle maailmansodalle, sekä tapahtumille jotka seurasivat. Vuonna 1941, nämä samat Sisäpiiriläiset ryntäsivät meidän "jalon liittolaisemme", Stalinin, avuksi sen jälkeen kun hän oli purkanut sopimuksensa Hitlerin kanssa. Vuonna 1943, nämä samat Sisäpiiriläiset marssivat Teheranin konferenssiin ja sopivat Euroopan jakamisesta toisen suuren sodan "joka päättää kaikki sodat" jälkeen. Taas Jaltalla ja Potsdamissa vuonna 1945, he loivat Kiinan politiikan... josta Owen Lattimore tekee yhteenvedon: "Ongelma oli että kuinka sallia heidän [Kiina] kaatua ilman että näyttäisi isltä että Yhdysvallat oli saanut sen aikaan." Faktoja ei voida kiistää. Maassa toisensa jälkeen kommunismi on tuotu paikallisen väestön keskuuteen ylhäältä alas. Kaikkien huomattavimmat voimat tämän tyrannian luomiseksi tulivat Yhdysvalloista ja Britanniasta. Tässä on syytös jota yksikään amerikkalainen ei halua esittää, mutta faktat eivät johda mihinkään muuhun mahdolliseen johtopäätökseen. Ajatus että kommunismi on alistettujen massojen liike on petos.

Missään edellä mainitusta ei ole järkeä jos kommunismi todella on sitä mitä kommunistit ja Vallitseva järjestelmä kertoo meille sen olevan. Mutta jos kommunismi on suuremman salaliiton käsivarsi joka pyrkii hallitsemaan maailmaa vallanhimoisten miljardöörien toimsta (sekä nerokkaiden mutta armottomien akateemikkojen jotka ovat osoittaneet heille kuinka käyttää heidän valtaansa) kaikesta tulee täydellisen loogista.

Tässä kohden meidän pitäisi taas tehdä selväksi että tämä salaliitto ei koostu yksinomaan pankkiireista ja kansainvälisistä kartelli-miehistä, vaan että siihen sisältyy ihmiselämän jokainen osa-alue. Alkaen Voltairesta ja Adam Weishauptista, sekä kulkien John Ruksinin, Sidney Webbin, Nicholas Murray Butlerin kautta, päätyen nykyaikaan Henry Kissingerin ja John Kenneth Galbraithin myötä, se on aina ollut kouluja käynyt henkilö joka etsii teitä valtaan joka on osoittanut "hyvin mahtavien lapsille" kuinka heidän vaurauttaan voitaisiin käyttää hallitsemaan maailmaa.

Me emme voi painottaa liiaksi kuinka tärkeää on, että lukija pitää mielessään että tämä kirja käsittelee ainoastaan salaliiton yhtä osa-aluetta, tiettyjä kansainvälisiä pankkiireita. Muita yhtä lailla tärkeitä segmenttejä joita käytetään työläisten, uskonnollisen ja rodullisen eripuran lietsomiseen sosialismin edistämiseksi on kuvailtu useissa muissa kirjoissa. Tämän salaliiton muut divisioonat toimivat itsenäisesti kansainvälisistä pankkiireista useimmissa tapauksissa ja olisi ehdottomasti katastrofaalista ylenkatsoa vaara jota he edustavat meidän vapaudellemme.

Olisi yhtä lailla katastrofaalista yhdistää kaikki liikemiehet ja pankkiirit tähän salaliittoon. Henkilön täytyy osata erottaa toisistaan kilpailukykyinen vapaa yritteliäisyys, kaikkein moraalisin ja tuottavin järjestelmä joka on koskaan keksitty, ja kartelli-kapitalismi jota kansainväliset pankkiirit ja teollisuus-monopolistit hallitsevat. Ero on siinä että yksityisyrittäjä toimii tarjoamalla tuotteita ja palveluja kilpailuun perustuvilla vapailla markkinoilla kun taas kartelli-kapitalisti käyttää hallitusta pakottaakseen ihmiset tekemään bisnestä hänen kanssaan. Nämä korporaatio-sosialistit ovat kilpailuun perustuvan yksityisen yritteliäisyyden tuhoisia vihollisia.

Liberaalit ovat halukkaita uskomaan että nämä "roistoparonit" sopivat hinnoista, perustavat monopoleja, ostavat poliitikkoja, riistävät työntekijöitä ja erottavat heidät vuorokautta ennen kuin heillä lain mukaan olisi oikeus täyteen eläkkeeseen, mutta ehdottomasti he eivät usko että nämä samat miehet haluavat hallita maailmaa tai että he käyttävät kommunismia salaliittonsa iskuvoimana (striking edge). Kun henkilö keskustelee näiden ihmisten juonitteluista, liberaalit tavallisesti vastaavat sanoen: "Mutta etkö sinä ajatele että he tarkoittavat hyvää?"

Kuitenkin, jos ajattelet loogisesti, järjellä ja täsmällisesti tähän kenttään liittyen ja yrität paljastaa nämä vallantavoittelijat, Vallitsevan järjestelmän media syyttää sinua vaaralliseksi paranoidiksi joka pyrkii "jakamaan" kansamme. Jokaisella muulla alueella, tietysti, he rohkaisevat toisinajattelijoita sanoen että he ovat terve ilmiö "demokratian" kannalta.