Litteä Maa on eri asia...
Mutta Raamattu tukee selkeästi Claudius Ptolemaioksen geosentristä oppia
01.01.2021 (päivitetty 04.01.2021)
Juutalainen luennoi litteän maan puolesta. Hän on Paavolaa parempi asiantuntija.
(Tämän artikkelin tarkoitus ei ole väittää että Maa olisi pallo tai että taivaankappaleet kiertävät aurinkoa, enkä edes ole täysin varma tästä jälkimmäisestä väittämästä. Kerron sen mitä Raamattu sanoo tai jättää sanomatta asiasta.)
Petri Paavolan jutut alkavat käydä huvittaviksi. Hän kokee tehtäväkseen puolustaa Jumalaa siitä mitä Raamattuun on kirjoitettu. Litteä Maa on eräs hänen suosikki-aiheitaan. Häntä loukkaa pahasti kun jotkut uskovat Maan olevan litteä ja puolustelevat sitä Raamatulla. Itse asiassa, siihen on perusteita. Täysin selvää on se, että Raamattu puolustaa geosentristä maailmankuvaa, eikä edes Paavola voi kiistää sitä (ei ole ainakaan kiistänyt sitä aiemmissa asiaa käsitelleissä artikkeleissa).Geosentrisyys
Joosua 10: 12-13:
«Silloin puhui Joosua Herralle, sinä päivänä, jona Herra antoi amorilaiset israelilaisten valtaan, ja sanoi Israelin silmien edessä: "Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa, ja kuu Aijalonin laaksossa." Niin aurinko seisoi alallansa, ja kuu pysyi paikallansa, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Niinhän on kirjoitettuna "Oikeamielisen kirjassa." Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan.«Ymmärrettävästi Paavi Paavali V ärsyyntyi Galileon heliosentrisistä näkemyksistä, ja hänellä oli siihen hyvä perustelu: Raamattu sanoo aivan yksiselitteisesti että aurinko sekä muut taivaankappaleet kiertävät Maata. Myös Luther tuomitsi ajatuksen heliosentrisestä universumista. [1] Jos uskomme Raamattuun kirjaimellisesti, heliosentrinen näkemys täytyy hylätä. Siksi olen varannut itselleni oikeuden uskoa siihen mahdollisuuteen, vaikka se näyttää epätodennäköiseltä, että Maa on sekä maailmankaikkeuden että aurinkokunnan keskipiste.
Youtube on poistanut melkein kaikki litteää Maata puolustelevat videot.
Sen sijaan geosentristä mallia saa edelleen esitellä. Fiksunoloinen kaveri.Litteä Maa
Paavola julkaisi äskettäin uuden artikkelin jossa hän toistaa aiemmat väitteensä, että Raamattu väittää Maan olevan pallo. [2] Raamattu ei täysin yksiselitteisesti väitä Maata litteäksi, mutta antaa epäsuorasti vahvojakin viitteitä tällaisen mahdollisuuden olemassaoloon. Sen sijaan raamattu ei missään kohtaa väitä että Maa olisi pallo, paitsi 1933/1938 käännöksessä, jota Paavola käyttää "todisteena" aiemmassa artikkelissaan. [3]
Tämä on kuvakaappaus Paavolan varhaisemmasta julkaisusta (26.8.2018). Hän käyttää edellä mainittua 1933/1938 kirkkoraamattua. Vuoden 1776 Raamattu samoin kuin KJV ("se taivaasta pudonnut") sanoo sen eri lailla.
«Hän venyttää* pohjoisen tyhjän päälle, ja maa riippuu tyhjän päällä.«Vuoden 1776 käännös antaa perusteet uskoa litteään Maahan.
Toinen kuvakaappaus Paavolan sivulta. Hän taas käyttää 1933/1938 kirkkoraamattua jossa kyseinen kohta on niin hämärästi suomennettu että se ei tarkoita oikeastaan yhtään mitään. Mielikuvitusta käyttämällä voidaan kuvitella että nämä piirit ovat kuviteellisia leveys- ja pituusasteita jotka muodostavat Maapallon, mutta aivan yhtä hyvin jonkinlainen kupoli joka erottaa valon ja pimeyden toisistaan.
Vuoden 1776 Raamattu antaa erilaisen mielikuvan.
«Hän on asettanut määrän* vetten ympärille, siihenasti kuin valkeus ja pimeys loppuvat.«Siis, että joskus tulevaisuudessa tämä raja poistuu.
Paavolan tuorein opetus
Tuoreimmassa artikkelissa (25.11.2020) Paavola on jatkaa Jumalansa puolustelemista. Hän on tehnyt pari uutta "löytöä" jotka hänen mukaansa todistavat sitä mitä hän on aiemminkin väittänyt. Vuoden 1933 Kirkkoraamattu on kuulemma kääntänyt Saarnaajan Kirjan ensimmäisen luvun väärin.
Alkuperäinen käännös, Saarnaaja 1: 4-7:
«Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee. Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrollensa tuuli palajaa. Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat.«Paavolan "korjaus":
Paavola tekee suuren asian siitä, onko kuudennen jakeen alussa mainittu "se" aurinko vai tuuli. Sillä ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Viidennessä jakeessa sanotaan aivan selvästi että aurinko "nousee" ja "laskee", ja että sillä on jonkinlainen "paikka" mihin se asettuu, tarkoittaen joko vertauskuvallisesti tai kirjaimellisesti että aurinko "lepää" yöllä. Jos kuudennen jakeen alku todellakin viittaa aurinkoon etkä tuuleen, se viittaisi modernien "flättärien" tulkintaan että aurinko kiertää ympyrää litteän levyn yläpuolella eikä laskeudu kiekon alle, kuten varhaisemmissa tulkinnoissa.
Jos omistat älypuhelimen (melkein kaikki nykyään omistavat sellaisen); Google Play myy litteän maan sovellusta, ja se todellakin näyttäisi tukevan Paavolan tulkintaa Saarmaajan Kirjan kuudennesta luvusta (aurinko kiertää ensin etelään ja sitten pohjoiseen). [4]
Koska itäisellä Välimerellä vallitseva tuulensuunta on pohjoisesta etelään, ja oli varmaan jo 3 000 vuotta sitten, uskottavampi tulkinta on se, että kuudennen jakeen alku puhuu tuulesta, ei auringosta, vaikka sana vaikka sana "tuuli" mainitaankin vasta myöhemmin. Raamatun kirjoittamisen aikaan kielioppisäännöt eivät ehkä olleet yhtä selkeitä kuin nykyään.
Mutta jos Paavola on oikeassa ja "se" tarkoittaa aurinkoa? Silloin kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä, ei ole kummoinenkaan temppu todeta että aurinko todellakin laskee pohjoiseen; sen voi todeta jopa Jerusalemin leveysasteella mutta Helsingissä vielä selvemmin.
Mutta talvella aurinko laskee (kiertää) etelään; siis nykyään käytössä olevassa astronomisessa mallissa, Jerusalemissakin; mutta erityisen selvästi sen huomaa Ushuaiassa, Argentiinan eteläisimmässä osassa (kun siellä on kesä). Jos "se" on tuuli joka "menee etelään ja kiertää pohjoiseen", sen voisi tulkita vahvistavan nykyistä astronomista mallia sekä pallonmuotoista Maata; eli tuuli menee etelään ja kiertää etelänavan kautta taas pohjoiseen; näinhän se oikeasti tekee, vaikka reitti ei ole suoraviivainen ja kestää aikansa ennen kuin ilmassa oleva hiukkanen palaa lähtöpaikkaansa, ellei tuhoudu tai putoa maahan sitä ennen. Mutta jos se on aurinko, huonommin... Time and Date -sivusto kertoo auringon nousu- ja laskuajat eri puolilla maailmaa, kuten myös ilmansuunnat. [5]
Ja vielä yksi esimerkki. Psalmi 19: 2-5:
«Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Päivä sanoo päivälle, ja yö ilmoittaa yölle. Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä, jonka ääni ei kuuluisi. Niiden mittanuora ulottuu yli kaiken maan ja niiden sanat maanpiirin ääriin. Auringolle hän on tehnyt niihin majan. Se on niinkuin ylkä, joka tulee kammiostaan, se riemuitsee kuin sankari rataansa juostessaan. Se nousee taivasten ääristä ja kiertää niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi lymytä sen helteeltä.«Paavolan tulkinta:
Myös ilmestysmaja oli fyysinen rakennelma. Joten on aivan sama meneekö se aurinko yöksi telttaan vai ilmestysmajaan. Jos otamme Raamatun täysin kirjaimellisesti, aurinko nousee idästä (kirjaimellisesti), laskee länteen (kirjaimellisesti), litteän maan kiekon alapuolelle, jossa se menee majaansa (kirjaimellisesti) ja siirtyy kiekon itäreunalle jossa se nousee jälleen ylös. Jos Saarmaajan Kirjan kohta pitää tulkita niin että se on aurinko eikä tuuli joka kiertää pohjoiseen, se tarkoittaa vain sitä että kun aurinko kulkee kiekon alapuolella, se ei kulje keskikohdalla vaan jonkin verran siitä pohjoiseen.
Johtopäätös
Paavolan ei tarvitse puolustella Jumalaa siitä mitä Hän on Raamattuun kirjoittanut. Jumala vastaa Itse omista sanoistaan. Jos ne eivät ole sopusoinnussa nykyisen kosmologisen maailmankuvan kanssa, se ei ole meidän ihmisten ongelma. On pieni mahdollisuus että maailmankaikkeus on oikeasti geosentrinen, ja se antaisi luotettavuutta Raamatun sanalle.
Paavola syyttää muita hiustenhalkomisesta mutta syyllistyy itse samaan, kuten tarrautuminen sanaan "se" ja "maja". Vielä yksi esimerkki Paavolan mielenlaadusta:
"Kirjaimellisesti Pyhän Hengen vaikuttaman ymmärryksen kautta..." Kuulostaa ristiriitaiselta. Eli ei sittenkään aivan kirjaimellisesti. Lisäksi, Paavola vihjaa että hänellä on korkein auktoriteetti päättää siitä mikä on oikea tulkinta. Paavolan "Pyhän Hengen ymmärrys" on kovin alamainen tiedemiesten ja -naisten mielipiteille, monissa kohdin. Ja tässä vielä esimerkki tahallisesta harhaan johtamisesta:
Psalmi 104: 5:
«Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti.«Vuoden 1776 käännös:
«Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle*, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.«Kyllä Maa horjuu ja joskus pahastikin. Chilen maan järistys 22. toukokuuta 1960 sai aikaan suunnatonta tuhoa. Ja Raamatussa sanotaan että lopun aikana Maa horjuu entistä pahemmin. Jesaja 24: 18-20:
«Joka pakenee kauhun ääntä, se putoaa kuoppaan, ja joka kuopasta nousee, se puuttuu paulaan. Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät. Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu. Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja. Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse.«Paavolan esimerkeissä ei ole sanaa "iankaikkisesti". Vaikka uskoisemmekin pallon muotoiseen Maahan, Psalmi 104 on taas yksi peruste uskoa geosentriseen aurinkokuntaan ja universumiin. Kukaan ei ole vielä julistanut sitä synniksi.
Lähteet:
[1] https://en.wikipedia.org/wiki/Heliocentrism[2] http://www.kotipetripaavola.com/raamattueiopetalitteaamaata.html
[3] http://www.kotipetripaavola.com/raamattutodistaamaanolevanpyorea.html
[4] https://play.google.com/store/apps/details?id=com.OProjects.FLS&hl=en_US
[5] https://www.timeanddate.com/sun/israel/jerusalem
Pasi Toivonen