Antikristus

LUKU 5: THEODOR HERZL

M. Ehrenpreis´n esitelmästä Judiska Akademiska Klubbenin muistojuhlassa 27.7.1929, todistettu yhtäpitäväksi kirjoituksen kanssa Judisk Tidskriftissä, Nro. 6, 1929.

"Kolmekymmentäkuusi vuotta vanhana oli Thedor Herzl juutalaisuudelle tuntematon mies. Hän oli silloin huomattava kirjailija, erään johtavan Wienin lehden toimittaja. Me, häneen ihastuneet lukijat, emme edes tienneet, että hän oli juutalainen. Kahdeksan vuotta jälkeenpäin, kun hän kuoli, oli hän juutalaisen renessanssin tunnustettu ja jumaloitu johtaja. Ja tänään, kaksikymmentäviisi vuotta hänen kuolemansa jälkeen, on hän historiallinen persoonallisuus. Hänen elämänsä ja tekonsa ovat näiden kahdenkymmenenviiden vuoden aikana ehtineet kietoutua legendoihin, mielen ylennyksen lähteeseen. Mutta meille, joilla oli onni elää ja työskennellä hänen kanssaan, ei hän ole vain historiallinen henkilö tai legenda, vaan ensi sijassa elämys, rikkain ja onnellisin mitä meillä on ollut. Hän oli elämys minulle samoin kuin minun sukupolvelleni, josta valitettavasti ei monta ole enää elossa. Hän on tullut elämykseksi meille, ei sen vuoksi, että hän toi uuden ajatuksen, vaan sen tähden, että hän oli uusi ihminen, uusi juutalainen. Ajatuksia oli meillä yllinkyllin juutalaisella kadulla. Me olimme rikkaita ideoista ja suunnitelmista, ja tuskin missään on keskusteltu ja mietiskelty niin kuin meillä ghetoissa. Suurin osa Herzl´in kirjasta Der Judenstaat on toisten sanelema ja kirjoittama hänen puolestaan. Mutta se, mikä oli täydellisesti uutta, hämmästyttävän uutta Herzl´in esiintyessä, oli se, että uusi juutalainen tuli meille, senlaatuisella kohotuksella, sellaisella valtavalla lujuudella, sellaisella voimalla ja loistolla, että emme me, eivätkä edelliset sukupolvet ole nähneet sen vertaista. Hän oli ehkä ensimmäinen todella vapaa juutalainen sitten Jerusalemin hävityksen. Hän tuli luoksemme sinä silmänräpäyksenä, jolloin me nuoret, kokemattomat opiskelivat havahduimme uuteen elämään. Me ikäänkuin etsimme itseämme. En halua väittää, että me silloin jo olisimme löytäneet itsemme, mutta me etsimme. Me heräsimme, ei juutalainen meissä, vaan ihminen juutalaisessa. Meillä oli tunne, että me vuosisatoja olisimme olleet katsojia historiassamme. Nyt elämme me siinä mukana. Me olemme halki pimeiden vuosisatojen kärsineet kohtalostamme, nyt alamme tehdä sitä. Me emme olleet historiamme subjekti, vaan objekti, mutta nyt heräsimme tuntemaan inhimillisen arvomme. Me tunsimme, että me olimme sairaita ja me koetimme tulla terveiksi. Me koetimme omin käsin tarttua juutalaisten kohtaloon, itse omin voimin muodostaaksemme sen. Mutta kaikki tämä oli nuorten, voimattomien ihmisten unelmia. Ajatus eli kyllä, mutta voimakasta, uutta miestä, johtajaa, ei ollut, ainoata, joka olisi voinut koota hajoitetut ja kulkea heidän edellään.

Silloin tuli yhtäkkiä Theodor Herzl, muukalainen juutalaisten maailmassa ja otti johdon lujiin käsiinsä ja johti meitä kahdeksan vuotta, ja myös niinä kahtenakymmenenä viitenä vuonna, jotka ovat kuluneet hänen kuolemastaan, ja kokosi kaikki heränneet ja halulliset juutalaismaailmassa Palestiinan uudelleen rakentamiseksi.

Kun minä ja minun toveripiirini ensi kerran kuulimme Herzl´in nimen, hänen juutalaisen nimensä, oli syys-ilta vuonna 1895 Berliinissä, kun me olimme kutsuttuja viettämään Judas Töchter -yhdistyksen vuosijuhlaa. Se oli vaatiomaton, juutalaisuudesta innostuneiden nuorten naisten kokoontuminen, vähäinen osa yleisestä heräämisestä. Tänä iltana kulki kädestä käteen vasta ilmestynyt Jewish Chronicle (Lontoo) numero, joka sisälsi piirteitä esitelmästä, jonka Theodor Herzl oli pitänyt Lontoossa. Ensi kerran silloin hän oli esiintynyt juutalaisille miehille ja naisille, ja puhunut "juutalaisvaltiosta", Palestiinasta. Muistan, minkä valtavan vaikutuksen se teki läsnäolijoihin. Meillä oli kuin hämärä tunne siitä, että olimme nyt saaneet johtajan, että meidän mitättömät, nimettömät joukkomme olivat löytäneet sen persoonallisuuden, joka oli kokoava meidät ja osoittava meille tien. Tämä Theodor Herzl, jota me ihailimme hyvin huomattavana kirjailijana, miehenä, joka saksaa puhuvassa maailmassa oli nauttinut suurta mainetta, tämä hieno kulttuuri-ihminen ja "hyvä" eurooppalainen uskalsi astua esiin ja puhua syvästä ikävästämme ja lainata sanoja hämäristä ajatuksistamme, mitä ei kukaan meistä kurjista houkista ollut uskaltanut tai voinut tehdä.

Ensimmäinen henkilökohtainen tapaamiseni Hertzlin kanssa tapahtui 5.3.1897, kun hän julkaistuaan Der Judenstaat ja epäonnistuttuaan yrittäessään Lontoossa ja Pietarissa saada mahtavien mielenkiinnon asialleen heräämään, kääntyi juutalaisen kansan puoleen muodostaakseen laajalle pohjalle yhteenliittymisen Palestiinan jälleenrakentamiseksi. Hän kutsui kokoon tässä tarkoituksessa muutamia luottamusmiehiä valmistavaan kokoukseen Wieniin. Oli lauantai-ilta, kun juutalaiset ylioppilaat olivat kutsuneet meidät juhliin. Kun me olimme kokoontuneet, astui Herzl sisään. Kun minä ja toverimme näimme hänet ensi kertaa, tunsimme selvästi että uusi ihminen ja uusi juutalainen oli astunut piiriimme. Sellaista juutalaista emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet. Tunnettu piirtäjä Struck, joka useita kertoja ikuisti hänen piirteensä paperille, kirjoitti äskettäin, että meidän aikamme kuninkaitten joukossa oli tuskin yhtään, joka niin täydellisesti edusti kuninkaallista tyyppiä kuin Theodor Herzl. Hän oli kuninkaallinen mies kiireestä kantapäähän, hänen ryhtinsä ja hänen esiintymisensä, kaikkeen löi leimansa majesteetillinen loisto. Hän oli ensimmäinen juutalainen, joka oli golusmaisuudesta täysin vapaa, suoraselkäinen, suora, ylpeä ja vapaa mies, joka oli ikäänkuin hypännyt yli sen kahden tuhannen vuoden pilkan ja alennuksen aikakauden, jonka juudan kansa on saanut käydä läpi. Siinä seisoi edessämme mies, joka oli täydellisesti vapaa kaikesta siitä, mitä me kutsumme nimellä Golus, niin hyvin ruumiillisesta kuin henkisestäkin. Me olemme kolmen neljän viime sukupolven aikana vapautuneet, mutta emme täysin vapaiksi. Meille annettiin vapaus, mutta meillä ei ollut rohkeutta ottaa sitä kokonaan. Voimme sanoa, että tämä koskee yhtä hyvin itä- kuin länsijuutalaisiakin. Moni ei voinut sulattaa sitä vapautta, joka meille annettiin, eikä ole sulattava siihen päivään saakka, kuin Golus-pelkoa on säilynyt -- tämä aiheeton pelko olla oma itsensä, käyttää sitä vapautta, jonka olemme saaneet.

Hertz oli vapaa juutalainen, vapaa sisinpäänsä saakka. PIdimme häntä melkein naivina miehenä, joka puhui juutalaisen kansan oikeudesta maailmassa sellaisena itsestään selvänä asiana. Hänelle oli kaikki palko niin vierasta, koska hän ei koskaan ollut elänyt ghetossa, sen tähden, ettei hän koskaan ollut tuntenut sitä vainoamista, sitä sielun piinaa, jonka ghetto-juutalaiset ovat kokeneet, mutta myöskin sen tähden, että hän oli synnynnäisen miehekäs aatelismies. jolle ei mikään ollut tärkeämpää kuin olla oma itsensä, olla uskollinen itselleen. Tämä oli se uusi, joka astui näköpiiriimme ja joka saattoi hänet edeltäpäin määrätyksi johtajaksi heränneelle juutalais-sukupolvelle, joka halusi saada takaisin vapautensa, joka halusi vapauttaa ruumiinsa ja sielunsa vielä kerran.

Tämän ensimmäisen kerran jälkeen, jolloin hän puhui nuorille ylioppilaille profeetan lailla, katse suunnattuna maaliin, josta me toiset emme olleet uskaltaneet uneksia, näin minä hänet monta kertaa sekä ilossa että surussa, useammin surussa kuin ilossa. Minä olin hänen kanssaan ensimmäisessä siionisti-kongressissa Baselissa vuonna 1897. Tämä kongressi on valontäyteisin, mitä olen kokenut. Herzl antoi aavistamattoman loiston tälle ensimmäiselle juutalaiselle maailmankokoukselle, loiston, joka ei koskaanmyöhemmin palaa. Oli kuin joukko veljiä olisi kohdannut toisensa pitkän ja tuskaisen poissaolon jälkeen. Se, joka on kokenut tämän ensimmäisen jälleennäkemisen, ei voi koskaan unohtaa sitä.

Herzl meni pois luotamme neljänkymmenen neljän vuoden vanhana. Hän oli uhrannut voimansa Israelin hyväksi. Muttei ehkä ollutkaan pohjaltaan mikään onnettomuus, että hän kuoli nuorena. Hänen elämänsä oli täyttynyt. Hän oli työskennellyt Israelin hyväksi kahdeksan vuotta, jotka vuodet olivat siinä määrin siunauksellisia, että ne sisälsivät enemmän kuin kokonaiset aikakaudet historiassamme. Hänen työnsä johti maaliin, jonka hän etukäteen oli pystyttänyt. Herzlillä ei ollut mitään suhdetta uskontoon, mutta hän oli syvästi uskonnollinen luonne. Jos profeetta on "edeltänäkijä", joka voi nähdä tulevia tapahtumia ja sanallaan käyttää lahjaa julistaakseen sen toisille -- silloin oli Theodor Herzl jossain suhteessa nykyaikainen profeetta. Kuten Deutero -- Jesaja vuosikymmeniä ennen tapahtumien määräaikaa näki Kyyroksen voitokkaan vallan ennen muita, niin on Herzl kaksikymmentä vuotta ennen kuin me koimme maailmansodan mullistukset, ennustanut ne ja valmistanut meitä siihen, mitä oli tuleva. Hän näki Turkin pirstoutuneena ja Englannin ottavan haltuunsa Palestiinan. Me seisomme ratkaisevien maailmantapahtumien edessä, sanoi hän kaksikymmentä vuotta ennen maailmansotaa, ja nämä tapahtumat avaavat uusia mahdollisuuksia Juudan kansalle. Kun hän sulki silmänsä, voi hän kuolla vakuutettuna siitä, että hänen tekonsa eläisivät.

Tänään, kaksikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen, voimme me katsella hänen tekojensa seurauksia. On harvinaista, että sukupolvi voi nähdä oman työnsä hedelmät. Tämän voi sanoa meidän sukupolvestamme. Herzl muovaili Baselin kongressin ohjelman: "Meidän päämaalinamme on kansan oikeudellisesti taattu juutalainen kotimaa Palestiinassa." Kaksikymmentä viisi vuotta myöhemmin on juutalainen Palestiina mahtavien takuun ja suojeluksen alainen. "Viisikymmentä valtiota on antanut Englannille esityksen valvoa ylivaltaa Palestiinassa ja tunnustanut juutalaisten historiallisen kuuluvaisuuden maahan. "Tänä päivänä olimme ottaneet pois Egyptin kirouksen teiltä." Herzlin kuoleman jälkeen on vähintään satatuhatta juutalaista asettunut asumaan Palestiinaan kuin urhoolliset, rohkeat pioneerit, ja mitä he ovat saavuttaneet on kaikille tuttua. Tel Aviv on ensimmäinen juutalainen valtio, sata juutalaista siirtokuntaa on kasvanut esiin, teollisuus kukoistaa, kiitos olkoon sähköistämisen ja Jordanin lähteiden hyväksikäyttäminen. Hebrea on tullut eläväksi kieleksi, yhdeksi maan virallisista kielistä. Me olemme nähneet yliopiston avaavan porttinsa ja sirottavan herätteitään yli koko Itämaan ja juutalaisen maailman.

Ja kaikkein tärkein on se, jota nyt valmistellaan. Juutalaisten edustajat koko maailmasta kohtaavat nyt Zürichissä. Koko juutalaisuus on edustettuna parhaiden ja jaloimpien miestensä kautta, jotka yhdistyvät yleiseksi juutalaiseksi liitoksi Palestiinan jälleenrakentamiseksi; Jewish Agency. Kotimaissaan johtavissa asmissa olevat uskonluopiot, joiden koeteltua patriotismia ei kukaan voi epäillä, tunnustautuvat innostuneina Siioniin. Siionia ei katsota kauempaa vastakohtana meidän kansalaisvalvollisuuksillemme tai oikeuksillemme, ei enää sanota "joko - tahi", vaan "sekä - että". Ankara vastarinta, joka on syntynyt juutalaiskysymyksessä yhteydessä Palestiina-kysymyksen kanssa, ei enää kestä. Nyt tietävät kaikki, ettei juutalainen solidaarisuus missään tapauksessa vähennä yhteiskunnallista uskollisuuttamme, että Palestiinan pystyttäminen ei suinkaan tuo muutoksia juutalaisten elämään ja asemaan maailmassa, ettei se merkitse mitään heikkoutta rakkaudessamme isänmaahamme. Nyt tietävät kaikki: jokainen isänmaassaan, uskollisina kansalaisina, jotka rakkautta täynnä elävät ja kärsivät niiden kansojen joukossa, joiden keskuudessa olemme syntyneet, on meillä itsestään selvä oikeus -- ja itsestään selvä velvollisuus -- ottaa osaa yhteiseen työhön Israelin hyväksi. Se tuntuu ihmeeltä. Jos Theodor Herzl eläisi tänään, näkisi hän unelmansa toteutettuna. Onnellinen sukupolvi, joka saa olla mukana tässä merkityksellisessä tapahtumassa, jonka seurauksia ei tällä hetkellä voida nähdä: koko juutalaisuuden yhteys käyttää uskonnollista ja poliittista eroavaisuutta. Ikivanhassa historian kirjassamme alamme me uuden lehden.

• Tri. Ehrenpreis vahvistaa siis, että Theodor Herzl oli "tunnustettu ja jumaloitu juutalaisen renessanssin johtaja" -- sen renessanssin, joka on johtanut koko ihmiskunnan kohtalokkaisiin tapahtumiin 1900-luvun ensimmäisellä neljänneksellä. Herzl´in mukana tuotiin uusi käänne juutalaisten historiaan, kun he nyt Ehrenpreis´in mukaan sen sijaan, että aikaisemmin olivat kärsineet kohtalonsa, nyt "tahtoivat muodostaa sitä". Herzl oli suuri johtaja, joka uskalsi esiintyä ja koota hajallaan olevat heimolaisensa toteuttamalla juutalaisten unelmaa. Hänen kauttaan yhdistettiin "ensi kerran kahden vuosituhannen jälkeen juutalaiset kaikilta suunnilta yhteiseen työhön juutalaisten asian hyväksi". Tällä on auktoritatiivisesti todettu, että meidän päivinämme kaikki juutalaisten luokat ovat yhdistetyt yhteistyöhön Israelin asian hyväksi, mikä juuri on juutalaisten maailmanherruus maailmassa. Talouden, politiikan ja kulttuurin alalla työskentelevät juutalaiset toimivat kaikki samalla pohjalla, kuten myöhempien aikojen kehitys myös on selvästi osoittanut.
  
  
• Tri. Ehrenpreis vahvistaa edelleen, että Theodor Herzl, ensimmäisessä siionistikongressissa Baselissa vuonna 1897, kongressissa jossa Siionin viisaitten pöytäkirjat luettiin ja otettiin vastaan, esiintyi "profeettana, edeltänäkijänä, joka näkee tulevia tapahtumia"... "Kaksikymmentä vuotta, ennenkuin me koimme maailmansodan mullistukset, ennusti hän sen, ja valmisti meitä siihen, mitä tuleman piti." Hän ennustaa siis peittelemättä, että maailmansota ja mullistukset olivat juutalaisten salavehkeilyn tulos. Tosin esittää Tri. Ehrenpreis Theodor Herzlin "profeettana" ja "edeltänäkijänä", mutta samanaikaisesti selittää "edeltäkävijän" sisällön jotenkin realistisessa hengessä; samoin kuin tapahtumien kehityksen maailmansodan ympärillä ylirabbiini karakterisoi "Herzlin tahtona". Että tämä on avannut uusia mahdollisuuksia Juudan kansalle, on tarkasti tunnettu ja on vain katseltaessa Ehrenpreis´in mukaan, että juutalaisuuden vaikutus oli Herzlin johdatuksen alainen.
  
  
• Tri. Ehrenpreis, itse mukana olleena historiallisessa Baselin kongressissa, tunnustaa, että "Herzl muovaili kongressin ohjelman". Kun tämä ohjelma Ehrenpreis´in mukaan viittasi maailmansodan mullistuksiin, ei se tosiasiassa sisältänyt muuta kuin mitä samassa kongressissa Herzlin lukemat Siionin viisaitten pöytäkirjat edellyttivät, joiden todenperäisyyden aikaisemmin koko maailman juutalaisuus sellaisella innolla on kieltänyt.

Juutalaiset ovat kaikin mahdollisin keinoin koettaneet väittää, etteivät Pöytäkirjat ole oikeita vaan väärennettyjä. Vastaväitteet ovat tietenkin ymmärrettäviä juutalaisten taholta, ovathan Pöytäkirjoissa mainitut asiat sellaista suuruusluokkaa, että ne varmasti tulevaisuudessa kääntyvät juutalaisia itseään vastaan. Väärennöksestä ei kuitenkaan ole kysymys, sillä mm. juutalainen ylirabbiini Marcus Ehrenpreis todistaa juutalaisen tr. Theodor Herzl´in esittäneen ne siionistien maailmankonferenssissa vuonna 1897 Baselissa.

Jotta yhdellekään lukijalle ei jäisi epäselvyyttä siitä, että ns. Pöytäkirja-asioissa olisi jotakin epärealistisuutta, niin on syytä tässä samassa yhteydessä julkaista myös muita, pienempien ryhmien kokousten pöytäkirjoja, joita on aivan vahingossa päässyt aiemmin julkisuuteen.